Pompottelua

Eli älä ala tästä :)


Menin siis Pomolla ja tarkoituksena hypätä. Mulle oli ihan sama mitä tehdään, ihan okei oli toi hyppääminen siis, olihan kiintoisaa nähdä sujuuko paremmin kuin viimeksi. Ja kun nyt ei varmaan mitään rataa hypeltäisi :D Olin myös hyvin yllättynyt kun en jännittänyt yhtään. Hyvä vaan.

Alkuun käyntiä ja taas vaihteeksi uralta vähän pois. Ja kääntäminen oli niin vaikeeta, mutta nyt olin keksinyt syyn. Mutta oli se silti masentavaa ;) Marianne kokosi toisen pitkän sivun keskelle esteen jonka puomit oli maassa (joo, uralla siis mahtui menemään) Meidän piti sitten käynnissä harjoitella kevyttä istuntaa ja ylittää noi pari puomia muutaman kerran ihan käynnissä. Tosin mä ylitin ne vaan kerran, kääntöongelmien ja muiden juttujen takia. Ja se kevyt istunta.. Kai se oli ihan välttävä, pysyin ainakin ylhäällä ihan käsillä kiinni pitämättä, mutta kuten Marianne sanoi, niin on jännää että kun pitäisi istua niin hyvinhän mä pääsen ylös satulasta ja sitten kun pitäisi nousta ylös niin se on niin haastavaa :D

Siirryttiin kevyt raviin ja siinä piti kai hiukan kokeilla kevyttä istuntaa. Tai sitten ei pitänyt, mutta mä kokeilin silti :D Hyvin kai se sujui siinäkin ja sillä aikaa kun me ravailtiin Marianne kohotti puomit ristikoksi (korkeus oli joko pienempi, tai korkeintaan saman kokoinen kuin mun ekat esteet. Osaanpa hyvin katsokaas arvioida, mutta jälleen esteeltähän se näytti) Ja tota noin, tuota ilmeisesti piti tulla sitten ravissa. Kaisalta sujui hyvin, mutta herran jestas kun mun piti tulla :D Pomo pelkäsi puomipäätyä, mä en saanut käännettyä, mä nojasin eteenpäin jne jne. Ja kun en halunnut ihan 90 asteen käännöksellä tulla sille esteelle tai mitään. Lopulta Marianne joutui auttamaan meitä, se ohjasi meidät esteelle. Jaa, pysyin mä ainakin mukana, jos sitä voi positiivisena pitää. Sitten taisi Kaisa hypätä, mutta rakastettava Pomo päätti että hei, nyt olisi kiva mennä Kittyn perään ja kuskasi mut sinne sitten, jolloin mentiin sinne esteen eteen tietty törttöilemään. Heienoleolemassa. Marianne sitten käski mun pysyä pois uralta kun ravasin, ja kai mun piti ottaa jopa käyntiä ja pitää se siellä missä halusin. Mä koitin kyllä pitää Pomoa poissa uralta, mutta välillä se ajautui sinne, välillä taas se ajautui turhan kauas urasta.. (Ja oikein hauskaa, Pomo ajautui uralle, en voinut sille mitään, Marianne huutaa ja valittaa "Eiii, eiii eieieieieieieiie" Hups (; )

Sitten oli tosiaan taas mun vuoro hypätä. Ja jotain tapahtui, meinaan se hyppy onnistui. Mä sain Pomon niin pitkälle kuin halusin, sain sen esteelle ja pam, ylitse. Enkä jäänyt jälkeen, muistin pitää harjasta hiukan kiinni, katsoin eteenpäin ja ponille kehuja. Sitten Kaisan vuoro ja sinä aikana mä ja Pomo ajauduttiin taas riitoihin :( Ei, ei, me ei vaan päästy enää sinne esteelle hyvin, joten taas joutui Marianne viemään meidät sinne. Pysyin mä kyydissä, oikein hyvin. Kaisalle korotettiin ja se sitten oikeasti hyppäsi sitä hetkisen. Ja sitten oli vuorossa loppuravit. Mä ilmeisesti olisin saanut laukata, mutta mietin että en nyt jaksa. Mulla oli jalat kipeät, joten Pomo ei edes välttämättä nosta ja niin. Sitten ravailtiin rauhassa ja kivasti. Välillä mentiin lapa edellä pelottavien puomien ohi noin kilsan päästä, välillä mentiin ihan rentona siitä ohi. Vaihtelevaa.. Sitten loppukäynnit ja viimeinen leiritunti oli ohi. Angstis, nyt vaan jalkoja parantamaan, jos tiistaina hevoset vaikka kääntyisi :D Eihän siitä tule mitään jos edes ELVIS ei käänny.

Puomitellaan ja kun ei vaan suju

Eli ei kannata alkaa tästä, vaan hiukan alempaa :)

Menin siis Elviksellä ja hyppäsin sinne selkään. Sitten käyntiä, ja tunnilla siis myös Sulo ja Nikkis. Nikkis seuraili suurinpiirtein koko ajan meitä.

Alkuun mentiin ihan käyntiä ja puuhasin jotain omaa. Marianne pisti neljä ravipuomia ja saatiin siirtyä kevyt raviin ja alkaa tulemaan puomeja. Ja taas piti vaihtaa suuntaa siinä puomien jälkeen ja otettiin pitkille sivuille parin askeleen käyntisiirtymä. Meni kyllä oikein hyvin. Sain Elviksen jopa puomeille, mentiin oikein hienosti. Ongelmaksi koitui Nikkis. Se meinaan potkaisi Elvistä... Ja sen jälkeen Elvis luimi jos Nikkis tuli turhan lähelle ja olisi ihan mielellään vähän väistänyt ponia. Päätin kuitenkin ratsastaa ihan normaalisti ja lopulta Elviskin lopetti Nikkiksen väistelyn. Olisipa tämä yhtä helppoa kun pelon aiheena on vaikka Vinski...

Jonkun ajan päästä puomien väliä pidennettiin ja sitten alkoi toi kevennys olemaan välistä vähän huteraa, mutta muuten meni oikein hyvin ja Elvis oli oikein mukava. Tosin, se oli vähän fletku :D Välillä kun siirryttiin käyntiin (tarkoituksella tai ei) níin joutui hetken naputtelemaan.

Ja sitten vasta oltiinkin laiskan pulskeita kun piti alkaa laukkaamaan. En saanut Elvistä edes ravaamaan mistään laukasta puhumattakaan. Koitin nostaa ympyrälle laukkaa kun Nikkis oli liinassa toisessa päässä. Välillä nousi muutama askel, mutta käännöksessä vauhti kuoli. Saatiin sitten tikku käteen ja johan löytyi ponistakin vauhtia. Vaihdettiin suunta ja laukkasin ihan uraa pitkin. Laukka taisi olla melko reipasta, mutta kyllä mun muistaakseni jopa istuin siellä. Ja saatoin jopa hiukan kääntää Elvistä laukassa. Mutta hyvinhän se sitten meni. Sitten loppuravia. Ja silloin tuli joku kauhea propleema. En saanut Elvistä kääntymään. Yksinkertaisesti. Tahkosin ja tein kaikkea mitä keksin mutta ei, masennuinkin jo syvästi kun ei onnistu. Loppukäynneissä en sitten muuta tehnytkään kuin käännellyt ponia. Lopulta keksin syyn miksei enää kääntynyt: multa yksinkertaisesti loppui pohkeista voima. Ja kun kantapäät oli vähän hiertynyt niin sitten pienikin pohjeapu tuntui kauhealta painamiselta. Tästä syystä sitten viime Pomo-tunnitkin tuntui sujuvan niin paljon huonommin. Mutta kyllähän tuommoinen kaksi tuntia ratsastusta plus pyöräilyt verottaa mun heikkoja jalkoja :)

Kävelevä Jukeboksi

Aloitathan tästä, jos haluat 5 päivän lukea järjestyksessä.


Olin kauhean ajoissa tallilla ja minä hyvin aikuismaisena henkilönä menin sitten leikkimään :D Huomasin meinaan siinä ruohikolla jonkun ison auton. Se meni sitten kiipeämään Mount Everestille (liukumäen rappusia ylös) Mutta sillä oli ongelma: aina kun se pääsi Mount Everistin huipulle, se tippui :( Joten auto meni etsimään peräkärryään ja kavereita, jotka voisivat kiivetä sen kanssa. Sitä kun kyllästytti aina tippua ja ajaa sitten joko Saharan tai Siperian läpi takaisin Mount Everestin kiipeyskohdalle (ja ilmastonmuutos on totta, Saharassa kasvoi märkää ruohoa ja Siperiassa oli sulanut lumet.)
No se löysi junan, jossa oli kaksi vaunua ja sitten sellaisen lava-auton. Peräkärryä ei löydetty. Niinpä kaverukset menivät kiipeämään Mount Everestille. Juna pääsi ylös, mutta tuli rymisten alas. Mutta lava-auto onnistui ja saattoi tanssia siellä huipulla. Auto sitten pettyi kun lava-auto onnistui joten auto lähti pois. Mutta onneksi auto löysi peräkärrynsä. Ja se oli muuten hieno. Siinä oli sellainen jalka ja tappi jolla sai sen kuorman heitettyä alas. Tosin viimeksi mainittu oli rikki, mutta kumminkin :D

Sitten menin jopa talliin. Ja oli vuorossa tunti. Marianne ikään kuin jopa määräsi ratsut. Pikkunen sai Nikkiksen, toinen sai Sulon ja mä sain valita, Pomo vai Elvis. Otin Elviksen.
Mutta heti kun menin ponia hakemaan tuli ongelma. En löytänyt sen riimua :D Lopulta Mariannen avustuksella onnistuin löytämään sen riimun, poni ilmeisesti halusi olla villi heponen. Pistin hänet kuntoon ja tunnille.

Tunnin jälkeen ponimus tarhailemaan ja sitten lähdimme syömään oikein ajoissa. Ja ruoka oli tositosi hyvää. Sen piti olla broilerikiusausta, mutta koska oli mokailtu niin se perunaosa olikin pastaa :D Jesjesjes. Tosi tosi kivaa ruokaa, jossa oli pastaa, ja kanaa ja kaikkea kasvissörsseliä. Tosin rekkamiehille ei tuntunut kelpaavan. Ja sitten rakas kerhotätimme osti meille suffelit. Tosin en minä sitä silloin vielä voinut syödä, vaan säästin sen silläkin uhalla että "sen joutuu kuorimaan paperista"

Palasimme tallille ja toiselle tunnille. Marianne oli autossa kysellyt että onko meillä jotain toiveita. Mä sitten mietin että multa ei kannata kysyä :D "Harjoitellaan vaikka pohkeenväistöä, kääntämistä, pysähtymistä, vedetään oikeen niska limassa!" Miten mä luulen että kukaan muu ei olisi kannattanut ideaa. Ja kun mulla oli jaloista voima loppu niin ei olisi mullakaan oikein onnistunut. Marianne sitten kysyi että jos hypättäisiin, okei sekin kävi. Ja ratsut määrättiin: pikkunen valitsi pikkuisista Kittyn, minä sain Pomon ja viimeinen sai haltuunsa Kaisan. Pomo tarhasta ja tunnille. Tunnin jälkeen poni pois ja silloin meillä oli ihmeongelma kulkea siitä narusta, johtui varmaan siitä että jouduttiin pysähtymään :D Kun ajattelin että mennään Vinskiä päin kun Marianne haki sitä.

Sitten Marianne pisti Vinskin kuntoon ja päästin seuraamaan kun Marianne juoksutti sitä. Ja joo, vaikea uskoa että Vinski pystyi tekemään sellaisen äkkilähdön siinä yhdessä kohassa :D Hän vähän innostui.
Ja kun Vinski oli juoksutettu Marianne pyysi jonkun taluttamaan sitä. Minä menin. Taluttelin sitä, enkä oikein tiennyt kauanko sitä pitäisi talutella. Mutta taluttelin jonkun aikaa ja kumpaankin suuntaan hikistä Vinskikukkaa.

Sitten syötiin välipalaa, ja omenanrontit sai Pomo ja Simo. Sitten leiri loppui, mutta mä jäin katsomaan kun Marianne esitteli Viirua ja kun yksi täti kokeili sitä.
Niin, ja leikin hiukan sen yhden pikkutytön kanssa :D Tein sen talliin kanin.

Sitten autoin tyttöä keräämään lelunsa pois ja keräilin esteet pois kentältä Mariannen kanssa. Siistiä, kyllä ne puomit siis aika paljon painaa, ainakin osa. Tämän jälkeen menin ponipuolelle makaamaan tallin lattialle, kun oli kuuma. Niin ja söin sen mun suklaan (: Ja mulle tuli kauhean pikkuinen olo kun kävelin ympyrää siellä ponipuolella ja Marianne tulee sinne "Kukas se täällä hiippailee?" Juu, Milla viisi vee :D

Hain pikkuponin sitten tarhasta, jonka jälkeen minun oli lähdettävä, koska äidin mielestä ukkosti niin paljon :D Marianne näytti vähän epäilevältä kun sanoin että mun pitää lähteä koska tuon mielestä siellä ukkostaa niin kauheasti. Mutta heti kun olin kotona niin alkoi jumalaton rankkasade, että ihan oikeaan aikaan näemmä lähdin.

Ja nyt tuntuu tyhjältä ja siltä kuin ei pääsisi ikinä tallille.

Pomottelua

4 päivä ei muuten alakaan tästä. Hah, luulit niin kumminkin >:D


Eli menin Pomolla. Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Ja ihan hetkisen kävelyn jälkeen siirryttiin harjoitusraviin (ainakin mun muistaakseni se oli tämä tunti) Joo, ei. En muista mitä me tehtiin harjoitusravissa mutta humputeltiin sitä hetki ja sitten käyntiin takaisin kun Marianne kokosi meille salmiakkikuvion. Mentiin sitä käynnissä.

Pomo oli välillä järkyttävän vaikea kääntää, välillä kääntyi niin helposti. Mutta siihen vaikutti se vetoapu. Sen mielestä oli kiva kulkea toisen perässä ;) Mun mielestä taas ei kovin.

Mentiin tosiaan salmiakkikuviota käynnissä ja välillä onnistuin kääntämään tosi hienosti. Sitten siirryttiin harjoitusraviin. Ja ongelmia, ongelmia. Kyllä se välillä kääntyi, mutta välillä mentiin toisen perään, mä nojaan eteen, saan sen käyntiin, tappelen käännöksen kanssa. Ja sitten kun koitin ravissa kääntää niin Pomo alkoi kiihdyttelemään, ja mulla on maha vähän kipeä tästä ratsastelusta, joten aloin keventää ja sitten Marianne valitti kun kevennän tosi nopeasti, jolloin hevonen saa mennä nopeasti. Ärh

Lopulta Marianne totesi että mun pitää rentoutua ja kun toiset tekivät salmiakkikuviota, mä tulin humputtamaan harjotusravia pääty-ympyrälle, Mariannen valvovan silmän alle :D Apuva.. Koitin kestää ja lopulta sainkin välillä istuttua siellä, välillä Pomo kääntyi hyvin, välillä pääty-ympyrä muuttui joksikin "jätä toinen pääty käyttämättä" -kuvioksi :D Mutta lopultahan se lähti jo sujumaan, jes.

Sitten taidettiin ottaa käyntitauko ja lähdettiin laukkaamaan. Eipä tainnut ekoilla kerroilla nousta ja kun lopulta nousi, se taisi olla niin reipasta että minä ajauduin taas jalustimille. Duppiduu, mutta jos en seiso jalustimilla, pompin puoli kilsaa ilmaan. Ja tipun. Miettikääs sitä toverit!

Tosiaan, laukka ei sujunut loistokkaasti. Mutta ainakin se nousi kun halusin. Ja meillä oli kamala ongelma kun Pomon mielestä puolet kentästä oli kauhean pelottava. Eipä siis oikein päästy toiselle pitkälle sivulle, eikä lyhyelle sivulle, joten laukka jäi sitten lopulta sellaiseksi että nostin pitkälle sivulle ja pian Pomo hyytyi, että voisi lähteä karkuun toista päätä. (ilmeisesti puomeja) Huh huh

Vähän ravia ja loppukäynnit. Eli menihän se suht hyvin, muttei kyllä erityisen hyvin :D Kauheeta säätöä ja melkein tuntuu että ekalla kerralla Pomo kulki parhaiten. Kun nyt vaan kaahataan ja tehdään kaikkea kamalaa ;)

Joskus oli kauhea ongelma isojen hevosten kanssa

4. päivä ei ala tästä.


Eli menin siis Kaisalla ja kiipesin kyytiin. Ja ihana nojatuolisatula.

Käveltiin sitten ja melkein heti alettiin mennä kolmikaarista kiemurauraa ja kun sen sai sujumaan, tuli kaarteisiin lisätä voltit. Kaisa kääntyi ihan hyvin, kokeilin paria pysähdystäkin ja nekin sujui moitteetta. Vähän oli ongelmana kun en saanut Kaisaa kulkemaan suoraan kentän poikki, vaan se karkasi liian aikaisin käännökseen. Mentiin tätä ja se sujui kyllä ihan hyvin. Sitten raviin ja piti jatkaa tota samaa kuviota. Kaisalla oli kauhean hauska ravi. Tuntui siltä että se lopettaa heti ja siirtyy käyntiin mutta aina se vaan jatkoi. Ihanan rauhallista. Alkuun oli hirmuisia ongelmia kun Kaisa meni vähän minne halusi. Se kääntyi kyllä, mutta sitten se kääntyili vähän liian aikasin ja hoiperteli ja ääk. Ja mä en olevinas osannut yhtään keventää, tai tuntui että jäin jotenkin jälkeen (tai sitten kevensin turhan nopeasti)

Mentyämme tätä ravissa, taisimme ottaa vähän harjoitusravia ja sitten siitä siirtymiset pitkille sivuille. Jaaha, ja meidän siirtymiset vähän venyi ja siirryttiin vähän liian myöhään. Pitkällä sivulla kumminkin. Ja aina vaan mua ihmetytti kuinka kiva siellä selässä oli istua, ihanaa suorastaan. Siirryttiin sitten käyntiin vähäksi ajaksi. Ja sitten. Nikkis oli roikkunut Kaisan perässä oikeastaan koko ajan. Mentiin lyhyellä sivulla ja Nikkis tuli ihan sieltä sivulta melkeinpä päälle. Sitten Kaisalta meni hermot, (en tosin tiedä kumpi alotti) mutta potkivat hiukan toisiaan ja sitten Kaisa karkasi. Kaisalle tuli pari haavaa tästä taistosta ja Nikkiskin säilyi elossa. Ja sen jälkeen todettiin että Kaisan perässä ei enää roikuta, kun Kaisa alkoi luimimaan jos Nikkis oli lähelläkin hänen henkilökohtaista reviiriään (joka oli aika iso.)

Sitten alettiin ottaa laukkaa. Ensin Nikkis liinassa ja edelleen oli aika hauskaa kun Marianne laukkailee siellä liinan päässä ja miettii että mikä mahtaa olla ruotsiksi laukka :D No, ainakin poni saatiin laukkaamaan.

Sitten oli meidän vuoro. Nostin ravista. Jaa. Pari kertaa taisi nosto hieman epäonnistua mutta sitten lentävä lihapulla tajusi homman nimen ja nosti ihan kivasti. Mä kyllä hiukan pompin kun lihapulla kiisi eteenpäin, mutta ei se ole niin vakavaa. Hienosti laukkailtiin ja mä jopa onnistuin hiukan kääntämään. 
Jooh, ja kerran laukattiin uralla, Nikkis oli uran sisäpuolella. Siinä oli muutaman Kaisan mentävä väli. Sitten Kaisa alkaa luimimaan ja mä mietin että ei, nyt ei hyökätä ponin kimppuun, näppäsin raipalla ja lentävä kiitolihapulla ampaisee vauhtiin :D Mentiinhän me vähän kovaa, mutta mitäs siitä.

Sitten otettiin vähän kevyttä ravia, ja oltiin jäädä nalkkiin Nikkiksen väliin. Ja Nikkis itse asiassa ainakin yritti potkaista Elvistä. Ja sitten loppukäynnit ja Kaisa pois.

Ja sen nimi on lentävä lihapulla koska selitettiin että se on vähän lihava, joten sen on vaikea sitten mennä rauhassa. Joten se siis vähän menee reipasta laukkaa. Niinpä hänestä tuli nyt lentävä lihapulla :D

Pakko uhrautua ;)

Muuten, nelospäivä alkaa tästä.


Saavuin aika ajoissa, tai no, tarpeeksi ajoissa. Marianne siivoili vielä karsinoita, mutta minä itkeskelin itsekseni ja pompin ympäri tallia. Niin ja olihan siellä toi yksi leiriheppu kanssa.

Sitten Marianne halusi keskustella kanssani ja keskustelimme sitten syvällisiä, ja olemme kaikki nyt asteen viisaampia. Sitten saatoimmekin aloittaa leirin. (Ja vaikka Marianne eilen väittikin ettei se ole ennustaja, niin mä kyllä totesin että osaa se ainakin ajatuksia lukea. Meinaan, eilen toivoin mielessäni Elvistä, sain sen. Tänään toivoin mielessäni Kaisaa, sain senkin. Siistiä :D)

Eli tosiaan, mä en jaksanut toivoa mitään, vaan Marianne päätti mulle Kaisan, yksi leiriläinen sai Elviksen jota toivoikin ja pikkunen sai Nikkiksen. Hain Kaisan tarhasta ja sitten harjailin hänet oikein siistiksi. Ja kun en tiennyt että kuuluuko ne rikkinäiset kohdat rasvata vai ei, niin päätin ettei se nyt varmaan mitään haittaakaan? Enkä jaksanut kysellä tyhmiä, joten rasvailin pikkuisen Kaisaa. Sitten varustin ja lähdimme kentälle.

Tunnin jälkeen, mun henkilökohtainen orjani taisi taas viedä Kaisan suitset ja pestä ne kuolaimet. (Heh :D se on pessyt ties kuinka monesti jo mun puolesta ne suitset.) Kasteltiin Kaisaa hiukan sienellä ja paikkailtiin lentävä lihapulla. Sitten vein sen takaisin ruohotarhaan ettei hän pääse kuihtumaan olemattomiin.

Sitten me saatiin (Huomatkaa taas :D) hakea Aamun karsinaan kaksi kottikärryllistä turvetta. Ja leviteltiin se tosi tyylikkäästi sinne. Ja sitten me mentiin syömään, mukanamme tosi pikkuinen tyyppi. Nyt se ruoka oli jopa hyvää, hernekeittoa ja pannukakkua. Mä jätin pannukakun väliin, pahaolo ja pannukakku on pahaa :D

Tulimme takaisin ja eikös sitten ollutkin heti seuraava tunti. Se piti mennä ilman satulaa, loppujen lopuksi kukaan ei mennyt. (Noi kaksi ei mennyt koska Marianne selitti taas jotain ihan outoa :D) Noh, minä sain taas vaihteeksi haltuuni Pompelin (tehokuuri, ja musta tuntuu että se menee joka kerta vaan huonommin.), yksi halusi Sulon ja pikkunen otti Hetan. Hepokat kuntoon ja Pomokin käväisi heinäpaalilla ruokailemassa. Sitten kentälle.

Tunnin jälkeen vein sitten Pomon takaisin sinne käytävälle. Ja se vähän niinkuin ryykäsi taas sinne heinäpaalille ja talloi mun jalan. Sitten mulla meni hermot ja varsinkin kun Marianne on nyt pitänyt tehomäkätystä aiheesta: hevosella pitää olla rajat, se ei voi tulla päälle jne. Joten mä sitten vähän ärähdin ja läppäsin raipalla ponia kaulalle. Tuli kyllä joo pois heinäpaalista. Ja Mariannekin vaan että hyvä hyvä :D Sitten mulle tuli pikku ongelma kun en ollut ihan varma että miten saan Pomon peruuttamaan pikku käytävälle, kun ajattelin että se astuu kaiken kaman päälle, mutta Marianne sitten hoiti senkin pikku pulman pois päiväjärjestyksestä. Pomolta varusteet pois, ja jälleen orjani vei suitset ja sitten valitteli myöhemmin että kun mää nyt taas pesin nää sun puolesta :D Ja sitten se selitti että hienoa, Pomolla jopa turpakarvat värähti kun huomasi ettei se saanutkaan mennä heinäpaalille ruokailemaan.

Sitten rouva lähti taas jonnekin, ja me sitten odoteltiin että voitaisiin mennä suihkuttamaan niitä hevosia, joten odotellessa pyörittelin vähän karvaa pois kumisualla ja sitten pesin vähän päätä. Ja tällä kertaa suihkuttelu muuten onnistui jo paremmin. Mä sain Pomon pestyä toiselta puolelta :D Toinen puoli ei sitten enää onnistunut. (Ja muuten, tarhasta pois Pomo tuli hienosti, vaikka mun piti avata ja sulkea se sähkölanka ja kaikkea :) Tarhaan mennessä se sähkölanka oli auki ja vähän Pomo pysähtyi katselemaan sitä lankaa mutta käveli hyvin asiallisesti tarhaansa. Hienoa!)

Sitten hopukat sai ruokaa ja me syötiin kanssa. Omenan sai Simo. Se ei ansainnut sitä, mutta. Se on saanut vasta yhden, tai kaksi nyt. Sitten olikin vuorossa ponilla ajamista. Wuhuu, olisinkin ollut hyvin pettynyt jos se olisi jätetty väliin.

Haettiin Laki-poni, harjattiin se nopeasti ja sitten valjastettiin se. Kentälle (emme voineet mennä "maastoon" kun siellä oli uutta sepeliä. Ja mä olin iloinen, kärryt on jännät ja maasto on jännempi. Huono yhdistelmä, ainakin tällaiselle kukkahattutädille "IIIK, HEVONEN KOHOTTI KULMAKARVAANSA, MÄ TUUN ALAS, NYT SE LÄHTEE!!111") Ensin ajoi pieni, Mariannen kanssa. Sitten ajoi se toinen Mariannen kanssa. Sitten lopulta ajoin mää, Marianne kanssa. Ja suoraan sanottuna mä harkitsin jo jänistäväni koko hommasta :D Lopulta mietin että olen nyt kumminkin odottanut ja Laki on kiltti poni, ei se mihinkään lähde. Joka tapauksessa tein jonkun varmistusotteen ja laitoin jalat jotenkin sinne pitämään kiinni. Mutta se oli kyllä tosi kivaa. Poni kulki kivasti, vähäsen se kylläkin kiemursi. Ja ravasi tosi kivasti, tosin epäilin että mä tipahdan täältä. Kun oltiin siinä hetki menty niin Marianne lähti (ilmiselvästi se ajatteli että lähdenpä nyt kun vielä olen elossa) ja minä jäin yksin. Juu :D No mutta, olin minä siitä jännityksestä päässyt, joten ei se sinäänsä edes haitannut.

Sain sitten itsekseni tehdä mitä halusin. Tein jotain pääty-ympyrää käynnissä, vaihdoin suuntaa, otin yhden lyhyemmän ja yhden pitemmän ravipätkän :) Sitten olikin seuraavan vuoro ja lopulta otettiin ponilta valjaat pois ja tarhaan.

Odottelemaan ja mä söin siinä omenaa, ja annoin sen sitten Lentävälle Lihapullalle. Ja sitten noi muut lähtivät ja mä eläydyin hevosten asemaan ja seisoin siellä yhdessä karsinassa vaikka kuinka kauan. Lopulta päätin lähteä ja jotten mä vaan eksyisi niin Marianne oikein saattoi mut pyörälle :D

Jooh, olisin mä saanut auttaa sitä yhtä tyyppiä laittamaan ponia kuntoon, mutta mietin että jos nyt lähtisin kun kahtena päivänä ollut tyyliin koko päivän siellä, ehkä se nyt riittää taas vaihteeksi :)

Näin ei suju POMOLLA

Eli muut meni ilman satulaa, mä en uskaltanut kun en luota Pomoon :D Mutta nostin jalustimet sentään ylös. Eka käveltiin ja sitten alettiin tekemään loivaa kolmikaarista kiemurauraa ja voltit päätyihin. Joo, Pomon kääntäminen oli välillä vaikeampaa, välillä helpompaa. Että mikäs siinä, samanlaista kuin aina.

Käveltiin tota ja välillä oli kauhea tappelu kun Pomo olisi halunnut seurata Hetaa ja mä en halunnut seurata sitä, ja ääk, menee hermot :D Sitten siirryttiin raviin. Otin sitä ravia ihan rauhassa sen verran kun huvitti ja koitin istua mahdollisimman hyvin siellä. Njaa, kyllä mä aika paljon pomppisin ja meillä oli melkoista keskustelua. Keskuteltiin esim. siitä, että saako ravissa mennä minne haluaa ja pitääkö kääntyä kun ratsastaja kauniisti pyytää. Aikamme kinattuamme se alkoi sujua jo kohtalaisesti, onneksi. Sitten meillä oli käyntitauko. Ja kun me siirryttin raviin jatkamaan samaa tehtävää, niin ilmeisesti Pomo pikku päässään ajatteli, että aina käyntitauon jälkeen laukataan. Joten ravissa se kaahasi menemään, ei kääntynyt mihinkään ja kulmissa koitti nostaa tai nosti laukan. Jippii!

Mä päätin ottaa jalustimet takaisin, jos vaikka saisin hommaan jotain kontrollia. Mitä vielä, mä vaan nojaan eteenpäin ja keventelen tyylikkäästi. Lopulta mulla meni hermot kun poni ei käänny vaan juoksee vaan alta pois, joten kovan keskustelun jälkeen alkoi Pomokin jo kääntymään johonkin. Ärsyttävää vaan kun raippa oli kädessä, niin jos korjasin sen asentoa, niin Pomo oli saman tien kiihdyttämässä vauhtia. Vaikeaa tämä elämä.

Sitten oli vuorossa laukka. Ja siinä ongelmat seurasivat toistaan. Pomo halusi hihhuloida kentän keskellä ja mä sitten päätin että siinä tapaksessa me ei laukata yhtään vaan kuljeksitaan uralla jos se on muka noin vaikeeta. Kerran se lähti vähän menemään (en muista nostinko itse) ja sitten me laukataan kenttää ympäri. Mä seison jalustimilla kun Pompeli kiitää pitkin poikin :D Herran jestas taas. Sitten otin ohjia kireämmäksi että saisin laukankin nostettua jostain muusta kuin kiitoravista. Tämä aiheutti tietty sen että mä ratsastan kädet suorina eteenpäin kun ohjat oli niin kireät, niin kireät :D Kyllä mä sitten sain sitä laukkaa nostettua, mistä periaatteessa voisi olla iloinen. Mutta se laukka taisi joka kerta olla tommoista kiitämistä, niin en ole kovinkaan iloinen. Huoh. Vaikeeta, vaikeeta. Ja Marianne vielä epäili että se voisi olla rauhassa kun oli jo yhdellä tunnilla :D Onneksi oli se satula, olisin muuten alhaalla jos se olisi tehnyt tuota myös ilman satulaa.

Sitten loppukäynnit ja pois. Hyvin huonosti meni, paljon on korjattavaa. Masentavaa kyllä.

Blackout

Kolmospäivä, ethän aloita tästä, kiitos.

(Huomasin että kirjoitan hauskasti. Noi leiripäivät on normi romaaneja mutta ratsastustunnit on pikku piiperrystä :D)


Nyt täytyy suoraan sanoa etten kunnolla muista tätä tuntia.
Kun talutin Elviksen kentälle niin huomasin heti että mua jännitti. Ja 10 pisteen vihje, se johtui maastoilusta. Hyi kamalaa, eikös kentällä pitäisi olla sitten turvallista tai jotain. Nousin selkään ja käyntiä vaan. Ja sanotaanko että välillä tunnin aikana tuli fiilis: Nikkis seuraa meitä ja Pomo seuraa sitä... Ihanaa!

Elvis meni oikein kivasti siinä käynnissä, ei häiriintynyt vaikka välillä kaikki kulkikin perässä, tarpeeksi reippaasti, pysähtyi tosi hienosti ja kaikki oli oikein hyvin. Ihana Elvis :) Tosin pari kertaa se koitti lähteä Nikkiksen perään. Tosin sen sai nopeasti toisiin ajatuksiin, onneksi. Kamala Elvis :D Käveltiin siis ilmeisesti vaan itsekseen? Ja sitten siirryttiin raviin. Ja totesin heti että hienoa, mähän istun täällä tosi hyvin, jeejee. Auttaa kun on mennyt noilla hevosilla joiden ravissa lievästi sanottuna pompin. Elvis kulki hirmu kivasti, just sopivaa vauhtia. Otin siinä sitten itsekseni pysähdyksiä (ei onnistunut suoraan ravista), erilaisia kääntyilyitä ja sitten pari kertaa koitin vaikuttaa askelpituuteemme, tai johonkin tämmöiseen. Ja vaikka mä kuinka mietin niin en vaan muista. Siis mähän en usko että me ilman mitään tehtävää vaan ravailtiin siellä, mutta en kyllä toisaalta muista mitä me sitten oltaisiin tehty. Lievästi rasittavaa :D Tai sitten me vaan mentiin vapaasti siellä, en minä tiedä. No jaa. Siirryttiin käyntiin vähäksi aikaa. Ja olin nyt oikein ylpeä Elviksestä. Meinaan Pomo käveli meidän edessä, sitten se säikähti jotain ja lähti laukkaan. Elvis ei muuta tehnyt kuin kääntyi poikittain uralle. Oikein hyvä :)

Sitten alettiin laukkaamaan. Elvis oli vähän nukuksissa käyntitauon jälkeen joten laukka ei noussut ekalla yrittämällä. En ole varma oliko meillä sitten jotain ongelmia uralla pysymisen kanssa, mutta sen tiedän että lopulta laukka alkoi nousta oikein hyvin :) Ja mä jopa istuin siellä. Ei olisi musta uskonut. Välillä Elvis hyytyi kesken laukan, mutta kyllä se sitten alkoi jatkamaan pidemmällekin. Ja ei tainnut kertaakaan nostaa itse, vaan mä sain aina sen kunnian. Ja olin oikein tyytyväinen. Varsinkin koska istuin siellä, jes :D

Sitten kevyt ravia ja saatiin mennä miten haluttiin. Ja mä halusin mennä koko ajan kokorataleikkaata. Tosin meitä häiritsi se kun Nikkis seuraili.. Noo, sanotaanko että mä en ajoittanut tekemisiäni sen takana roikkuvan ponin mukaan. Jos mä halusin pysäyttää niin mä takuulla pysäytin, ihan sama vaikka toinen ravaa perässä. Elämä on kova, ratsuväki raaka ;) Ja mä myös yritin karistaa sen kannoiltani, vaikka Pomon perään :D Kyllä mä vähän ajattelin että koskakohan tämä Elvis päättää että perässä roikkuva poni on hirviö tai jotain muuta. Ja sitten kun Elvis alkoi potkimaan ötököitä niin mietin että koskakohan se vetäisee ponia turpaan.

Uu, ja mä muuten peruutin ekaa kertaa Maskulla. Oltiin Elviksen kanssa jälleen sen ponin välissä. Jumissa siis. Joten peruuttelin tyylikkäästi pois :) En edes tiennyt miten ne hevoset mahtaa peruuttaa, mutta onnistuinpa silti.

Käveltiin loppukäynnit ja mäkin unohdin jättää jalustimet pois. Miten hyvä muisti, tosin kun mentiin alkukäynnit ilman, niin ei se haitannut.

Kevyesti niin nyt mä astelen

Mikäli muuten haluat lukea päivän 3 järjestyksessä, suosittelen aloittamaan tästä :)

Olin melko ajoissa tallilla, joten Marianne siivosi vielä karsinoita. Niin ja olihan siellä se yksi leiriläinen kanssa. Saatiin sitten harjata käytävää (Huomatkaa toki, me saatiin :D Miten jännää) Tosin lopulta mä harjasin Mariannen kanssa kun sen mielestä sen leiriläisen harjaaminen oli jotenkin liian hidasta. Ja mä muka harjasin liian tarkasti. Mitäs järkeä on harjata lattiaa jollei sitä edes harjata kunnolla?

Sitten alkoikin leiri. Ja ensin meillä oli tunti, jolle periaatteessa sai valita hevoset. Mutta kun ihmisten suut pysyi kiinni niin Marianne vähän määräsi niitä :D Pikkuinen sai Nikkiksen (sen äiti oli taas tsillailemassa mukana), yksi sai Pomon ja mä sain Elviksen, jota olin kyllä oikeastaan toivonutkin. Miettikää nyt, koska mä oon viimeksi rakkaalla Elvis-lihapullallakin mennyt.

Pistin sen jopa käytävällä kuntoon ja Elvis ei oikein pitänyt siitä. Se olisi niin halunnut mennä muiden kanssa pihalle ja kakkasi käytävälle varmaan neljä kertaa. Mikäs siinä.. On se katsos jännää olla ihan tallissa ja vielä isojen heposten puolella. Elviksen sain kuntoon ja huomasin sitten että sen jalassa oli kauhea kolo. Ajattelin että täytyisi sanoa siitä, mutta koska madame ei ollut siellä niin se pääsi ikään kuin unohtumaan..

Noh, tunnin jälkeen kun suihkutettiin Elvistä niin Marianne sentään huomasi sen itse, joten Elvis sai hoitoa pikku naarmuunsa :) Mä pidin Elvistä kun Marianne suihkutteli ja joo, kyllä mä koko ajan ajattelin että kohta tämä poni karkaa, ja mä pilaan kaiken ja paremmin sujuisi jos Marianne hoitaisi kaiken itse :D Noo, kyllä se Elvis siinä pysyi, ja melkein paikallaankin ja Marianne vaan vakuutteli että mä voin kyllä pitää sitä kun olen kuulemma niin rauhallinen. Joosiistokijaaivan

Vein Elviksen tarhaan ja sitten kauhealla kiireellä pesemään suitsia ja muuta, kun seuraavaksi ohjelmassa oli ruokailu. Marianne sanoi että se menee hakemaan auton vaan ja sitten voidaan mennä. Se lähtee tallin kautta sinne talolle päin kun se auto oli siellä pihalla. Ja me odotetaan, ja odotetaan ja odotetaan. Lopulta Marianne saapuu kävellen. Se oli jo ihan lähdössä kunnes tajusi että ai niin, kun auto olisi aika oleellinen asia :D Sitten päästiinkin jo lähtemään ja syömään. Ja joo, mä nirsoilin. Siis se ruoka näytti pahalta ja se oli pahaa. Joten vedin sitten puoli lautasellista salaattia ja hiukkasen sitä karmeeta läskisoosia. Yh. (Siis joo, vihaan nirsoilua :D Mutta siis, ei mua häiritse jos syö vähemmän jotain pahaa, vaan se että ollaan: en syö, tämä on pahaa. En ole kyllä ikinä maistanutkaan mutta silti. Kaikkea voi kumminkin aina maistaa ja pahaakin ruokaa voi syödä, siihen ei taatusti kuole vaikkei ruoka olisikaan makuhermoja hivelevä gastronominen nautinto (;) Ja sitten kiltti kerhotätimme (joka taatusti joo uskoi että me oltiin syöty hyvin eilen) osti meille jäätelöt. Näin vaihtelun vuoksi.

Sitten palasimme takaisin ja katsltiin traileria. Hyvin mielenkiintoista. On se paljon pienempi kuin olin kuvitellut, mikä pettymys. (Ja sain taatusti selville että miksi Marianne on niin pieni. Se on ilmiselvästi joutunut pienenä työntämään niiden auton joka paikkaan jolloin se sitten pääsi kutistumaan liiallisesti työskentelystä)

Sitten oli tunti. Ja se oli ikään kuin ilman satulaa tunti. Mutta sitten mä menin Pomolla ja mä en luota siihen, joten mä pistin satulan. Tämä pieni meni Hetalla ja toinen meni Kaisalla. Ja ne meni sitten ihan satulatta. Pomo kuntoon ja kentälle.

Ja suoraan sanottuna se tunti meni hyyyyyvin huonosti. Pomo kaahotti, ei oikein kääntynyt, mä nojailin eteen ja kädet oli ihan suorina jnejne. Sitten vielä kun suihkutin Pomoa tunnin jälkeen (Olikos muuten edes eka kerta kun suihkutin hevosta) niin se vähän meni liian taakse ja en saanut sitä pois sieltä ja ärh ärh ärh. Ja sitten vielä kun vein sitä tarhaan, niin silmät unohtui jonnekin ja onnistuin ottamaan kiinni siitä sähkölangasta sen muovitapin asemesta :D Kauhea sähkäri ja Pomo säikähti. En tiedä kulkiko sähkö siihenkin, vai säikkykö ääntä mutta aika kauas se peruutti ihan hädissään. Dääm! (Oli muuten eka kerta kun sain sähkärin tollaisesta aidasta. Ja olen kyllä koskenut niihin naruihin ja pitänyt kiinni niistä metallipäistä, ja silti, toi oli eka kerta :D Täytyy kyllä myöntää että joskus epäilin ettei niissä oikeasti mikään sähkö kulje, mutta joo, kyllä ne sitten näemmä toimii. Mutta ihmettelin ettei se oikeasti sattunut. Tuntui kyllä, muttei sattunut. Tosi syvä pettymys :()

Tosiaan Marianne tuli avaamaan meille sen langan ja Pomo vähän puhisi. Lopulta hän tuli kanssani, tosin ravissa sen pelottavan langan ohi ja mä vaan koitan saada sen kävelemään ihan rauhassa. Toivottavasti ei saanut ikuista lankakammoa. Tosin se olisi kyllä mennyt tarhaansa lankojen läpi että ken tietää. Enkä tiedä miten mä onnistuin sen taluttamaan siitä ohi, menikö taiteen sääntöjen mukaan, mutta ainakin Marianne siinä kannusti että tosi hyvin päästiin ohi. Ahah. Sitten Marianne sanoi jotain siitä Pomo-tunnista, joko että mitä mieltä mä olin, tai että Pomohan meni kivasti. Mä vaan totesin että joo, meni ihan huonosti.
"Ai kuinni?" Ja mä olin kiskoa hiukset päästäni :D Siis nukkuiko se siellä? Pomo vaan kaahasi, ei kääntynyt, mä menetin jälleen hermoni, laukkasi ihan liian kovaa ja epähallinnassa. En osannut edes suihkuttaa sitä oikein ja sitten hommasin sille ikuisen lankakammon. Ja mitä kaikkea muuta. Ja se kysyy kuinni.
Kun mä vastasin että kaikki meni ihan huonosti niin Marianne vaan toteaa että joo, kyllähän se siinä laukassa vähän meni ja sä jännityit. :D Niin tuo ja miljoona muuta asiaa. Voi miksen minä opi mitään?

Sitten vietiin heiniä ja hiukan vettä ja syötiin välipalaa. Söin kaksi omenaa ja annoin toisen raadon Pomolle (Aivan, kuollut omena) ja toisen Simolle kun kukaan ei anna sille mitään. Ja sitten mentiin pesemään varusteita. Jippii :D Mä pesin omalla tavallani. Ensin Sulon kuolaimet sillä sienellä ja sitten aloin ihan normaalisti pesemään niitä suitsia. Ja joo, en käyttänyt sitä pyyhetaktiikkaa, että olisin pyyhkinyt saippuat pyyhkeeseen. Mä pyyhin ne siihen sieneen. Meinaan, se pyyhehän on etova. Ei siihen voi mitään pyyhkiä :D

Sitten oikeastaan leiri loppui, mutta sitä toista tultiin hakemaan vasta jonkun ajan kuluttua, joten Marianne kysyi että lähdenkö mä vai jäänkö pitämään seuraa sille yhdelle. Mä sitten sanoin että kyllä mä ainakin hetkeksi jään, en mä vielä lähde. Tosin en sitten tiedä paljonko seuraa musta muka on :D

Oikeasti, mun oli tarkoitus lähteä puoli viisi. Eli oli kolme varttia aikaa. Sitten mietin että joo, en mä jaksa vaan istuskella, menenpä lakaisemaan tallin lattioita ja se yksi tuli kanssa. Sitten se lähti ja huomasin että jes, harja on kuluttanut mun kädestä ihoa pois, auts. Hetki tämän jälkeen päätin että en jaksa lakaista lattioita, turhaa touhua ja kun toi käsikin sattuu. Mietiskelin että mitä tekisi. Suitsien pesu ei innostanut, kun ne on sitten heti likaisena ja kun niitä pestiin just äsken. Siinä sitten keksin että hei, satulahuonehan on tosi sotkuinen, alanpa siivoamaan.

Heitin mattoja pihalle ja tamppasin jonkun verran. Joitain enemmän, joitain vähemmän. Sitten löysin uskomattoman kalliin pikkuharjan ja pikku rikkalapion (Onko se edes sellainen :D) ja niillä harjailin lattioita. Kaksi mattoa (jollei lasketa niitä kenkämattoja niiden kaappien edessä) jäi viemättä pihalle koska ne oli kaiken rojun alla.
Mutta. Enhän mä ihan täydellisesti niitä pölyjä saanut harjattua kun matoista tietty varisi lisää, mutta kyllä sitä tomua ihan kiitettävästi lähti :) Sitten kun olin valmis niin oli vaan pakko ihailla kuinka siistiä oli. Verrattuna siihen lähtötilanteeseen. Kyllähän siellä heti huomaa että mitkä matot on vaan käytetty pihalla ja mitä on sitten hetki tampattukin. Mutta joo, siistiä. Eipä ole ainakaan mattojen alla sentin tomukerrosta tai muuta yhtä kivaa. Ja ihailin niin palavasti sitä yhtä mattoa kun katsoin sitä ja se oli niin siisti! Heh, hehkutetaan nyt oikein. Vaikka onhan siellä likaista. Jos siistiksi haluisi pitäisi kaikki matot heivata ulos ja hommata imuri. Eli olosuhteisiin nähden hyvä, ja on se nyt hetken puhtaampi.

Sitten myös putsasin muutamista satuloista pölyjä, siivosin vähän harjoja ja siivosin Elviksen takasuojat. Ja olin oikein tyytyväinen. Ja ihastelin kuinka siistiä siellä satulahuoneessa oli. (Oli siellä siis niinkin siistiä että lopulta mun oli lopetettava: kun mä kävin pihalla, niin saappaat kurastuivat ja satulahuone likastui enemmän kuin pystyin putsaamaan)

Sitten kävin syömässä omenan, koska mulla oli nälkä ja tsadaa, sitten tulikin jo Marianne. (Kun aloin satulahuonetta siivoamaan niin päätin etten lähde ennen kuin Marianne tulee. Sittemmin päätin etten lähde ihan vielä, enkä vielä ja lopulta lähdin vasta kun tunnit loppui) Menin sinne sitten, autoin hiukan Elviksen varustuksessa ja pompin vaan ympäriinsä. Ja kyllä, olihan mun aivan pakko mainita Mariannelle "kato nyt kuinka hieno toi satulahuone on" Kun vaikka se on paljon siistimpi kuin se oli, niin eihän sellaista huomaa itse. (Varsinkin kun suurin osa pölystä oli mattojen alla ja ei matoista näy ne kivet ja pöly. Niin ja se lattia jäi kyllä aika likaiseksi, syystä että se lika oli jumiutunut ja mä en alkanut sentään sitä lattiaa moppaamaan.) Muistan kun me vanhalla tallilla innostuttiin satulahuoneen siivouksesta -> Pestiin harjakoppia, pestiin omistajan saappaat ja mä makasin maassa ja pesin satulahuoneen ovea :D Ei sanottu siitä mitään, enkä tiedä huomasiko se sitä, mutta meillä oli kyllä kivaa kun katsottiin kaunista ja puhdasta ovea.

Marianne vaan meni sinne että ooksä siivonnu täällä.
"Joo, heitin osan matoist pihal ja lakasin lattiat."
"Wau, eihän tääl kukaan siivoo, kiitos, wau." Ja sitten sille yhdelle tyypille hehkuttamaan kuinka mä oon siivonnut siellä ja se on ihan shokissa ja mitä vielä :D Jaaha jaaha.

Sitten noi meni kentälle ja ne meni maastoon ja mä pikkuisen jatkoin siivousta, mutta totesin sen aika turhaksi kun kuraa tuli, eikä sieltä oikein saanut mitään irti. Sitten pääsin auttamaan Vinskin harjaamisessa. Sillä meni joku nainen ja se kysyi haluanko mä auttaa jollei mulla ole muuta tekemistä. Sitten alkoi tämä vika tunti, joka meni alkuun maastoon, sitten kentälle. Menin sinne maastoon käppäilemään kanssa. Ja näinhän se maastoilu oli tosi kivaa. Meinaan omilla jaloilla :D (Ja Kitty-ponikin oli tosi rakastettava ja meni piehtaroimaan ekalla tunnilla..) Sitten katselin kun tämä vika tunti oli loppuajan siinä kentällä. Ja kun se nainen nosti laukkaa Vinskillä. Se nosti käynnistä ja Marianne selosti sille koko ajan. Mä jännitin siellä kentän reunalla, nouseeko se laukka, nostaako se nyt. Kauhea myötäjännitys :D

Sitten mä lähdinkin kotiin. Ja nyt olen hyvin laiska, enkä millään jaksaisi kirjottaa leiripäiväkirjaa. Varmaan saa kaveritkin tämän blogitekstin kopion, en vaan jaksa kirjoittaa niille uutta tekstiä :D

Jaa että pidänkö maastoilusta?

(Olen tyytyväinen, Marianne alkoi selittämään kun pistin Suloa kuntoon että olen kaikkien hevosten kaveri ja haluan oppia ja minä olen tyytyväinen kun ihmiset huomaavat näinkin pieniä asioita ja arvostavat niitä)


Menimme kentälle. Ja se oli vaikeaa, koska Sulo jämähteli, koska oli paarmoja. Huoh. Kentällä selkäydyin, väärältä puolelta, totesin että jalustimet on huonot, en saanut lyhennettyä niitä selästä, joten tulin alas. Sitten tämä äiti tuli auttamaan mua ja menin selkään, väärältä puolelta.
"Mistä sä oikeen menit selkään?"
"Väärältä puolelta"
":D ja vielä oikeen sanoo et väärältä puolelta"
Eipäs jämähdetä vanhoihin käsityksiin, vaan uudistetaan näkökantamme.

Tosiaan, kentällä Sulo kääntyi ja vähän lähti ravailemaan ötököiden takia. Sitten lähdettiin maastoon, järjestyksessä Elvis, Essi, Nikkis ja me. Marianne kuljeskeli missä milloinkin kun tämä äiti talutti Nikkistä.

Käveltiin ja huomasin että joo, mua jännittää. Huomasin myös jälleen että tämä on turhaa :D Joo onhan se hevosille hyvästä ja jos mulla olisi oma hevonen niin totta kai se kävisi maastossa, vaikka sitten narun päässä jollei itsellä riitä kantti selkään menemiseen. Mutta on se silti turhaa. Ja tylsää. Ja kamalaa. :D

Alkuun Sulo oli oikein mister rauhallisuus ja saatoin olla aika rauhassa, mutta sitten se valitettavasti heräsi yhdessä vaiheessa ja rupesi aina välillä kävelemään silleen että lähdenkö raviin, kohta mä lähden raviin. Ja mä vaan siellä pidättelen "prr, käynti" :D Marianne kyllä sanoi että voisin ravata (olin pienin :D) kun jäin niin pahasti jälkeen, mutta lähinnä heti alkavan alamäen takia en uskaltanut. Sitten käännyttiin metsikköön ja eikös Sulo päätä että joo, tässähän on hyvä ravata. Annoin sen kyllä ravata hetken mutta sitten piti siirtyä käyntiin. Ja poni heräsi entistä enemmän. (ja koska mulla oli tylsää, niin silloin kun Sulo vielä käveli unissaan, keksin että jee, nyt leikitään suurta esteratsastajaa. Katsoin aina että tossa on kivi, se on este. Sitten etsin käynnistä sen laukkatahdin. Katsoin eteenpäin, en tietenkään esteen juureen, se on paha virhe. Sitten tunnustelin sitä "laukkaa" ja sopivassa kohdassa hypättiin yli :D Olipas hauskaa)

Kuljeskeltiin metsikössä ja laskeuduttiin kauhea alamäki, alamäet on oikeasti pahimpia kun se tuntuu niin vaivaiselta kun hevonen menee niitä ja pelkään että hevonen kaatuu. Päästiin lopulta kääntymispaikalle, pellon reunalle. Ja koska Sulo on ilmiselvästi New Field poni, niin eikös se mennyt sinne pellolle :D Tosin onneksi vaan ihan siihen reunaan ja mä sain sen onneksi pois sieltä. Ja ei kun pikavauhtia toisten perään. Sitten toi äiti siirtyi taluttamaan mua ja käveltiin metsästä takaisin tälle hiekkatielle. Jatkettiin matkaa ja sitten päätettiin että koska tässä on hyvä pätkä, voidaan ravata. Ja aluksi oli tarkotus että Essi ja Elvis ravaa, talutettavat kävelee perässä, koska mä en ainakaan oikein uskaltanut ravata. Loppujen lopuksi Nikkis lähti siitä edestä raviin, ja mä mietin että mikäs siinä, kyllähän toi tyyppi on tossa vieressä ja eikös me sitten seuraavassa hetkessä painella kivaa ravia Sulon kanssa kahdestaan :D Sain kevennettyä ihmeen hyvin, kun maastossa menee aina niin kovaa, joten mun kevennys on sellaista pompin ja nousen sekunniksi ylös. Nyt se vaikutti jo melkein hallitulta. Tosin ravi oli niin reipasta joten tahti hukkui koko ajan ja ääk.

Mutta ei mua tossa kohdassa kyllä jännittänyt. Ajattelin vaan että joo, Nikkis ja Marianne menee edellä, ei Sulo varmaan päälle juokse ja Marianne pelastaa (miten :D) Ja joo, kun nousin hetkeksi jalustimille, koska tuli alamäki ja pelkään niitä, niin kyllä se Sulo siirtyi hetkeksi laukkaan. Mutta minä tietysti hädissäni kiskoin sen raviin :D Ravattiin aika kauan oikeastaan, kunnes tuli suunnan vaihto ja käyntiä kotiin. Ja Sulo oli tietysti herännyt vielä vähän lisää.

Ja sitten. Joku ötökkä puraisi Suloa ja se siirtyy laukkaan. Ja mä pelästyin, mutta ihan siististi sain sen raviin ja käyntiin. Mutta joo, säikähdin mä silti. Ja sitten vähän ajan päästä tuli pukki, ötököiden takia. Ja sitten lopulta mun jännitys vaan purkautui ja toi äiti talutti mua loppumatkan. Jännitin niin pahasti ja Sulo ravaili vähän väliä, onneksi toi sentään talutti.

Kyllä vain, maasto on paha paikka, uskokaa pois. Harmi kun nyt on tällaiset helteet. Joudutaan sinne maastoon. K-a-m-a-l-a-a!
Koitan nyt kestää ja ainakin tästä on se hyöty että kentällä ei varmaan jännitä niin pahasti enää. Siellä on sentään turvalliset aidat. Rakkaat aidat :(

Näin ratsastetaan POMOLLA

Aivan, jos haluat lukea 2 päivän järjestyksessä, älä aloita tästä.

Noniin, eli selkään ja käyntiä. Sanotaanko näin. Pomo ei pysähtynyt MUTTA kulki paremmin eteenpäin, tosin ei täydellisesti. Se kääntyi MUTTA ei täydellisesti :D

Eli hieman ongelmia, mutta mutta. Alkuun kääntäminen oli tosi hankalaa mutta sitten päätin testata yhtä juttua. Ja muuten, se auttoi, Pomohan kääntyi, vähän liiankin hyvin. Ja aina välillä musta tuntui että tosi asiassa se yritti seurata pikku ponia. Hmm.. Mutta eihän se takuulla niin tehnyt.

Eli kun nyt kerrankin muistin niin kokeilin ohjailla lantiolla. Kyllä se oikeasti auttoi ihmeen hyvin ja kyllähän Pomo paremmin kääntyi kuin eilen. Joten ihan tyytyväinen, vaikka pysähtyminen olikin mission impossible. Marianne keräili meille puomeja sinne pituushalkaisijalle. Se laittoi neljä ravipuomia, tosin ongelmahan oli että meillä oli Vinski/Kaisa ja shettis samalla tunnilla. Joten kaikki joutuivat vähän joustamaan :D Tehtävänä oli että piti tehdä pitkän sivun joka kirjaimeen voltti ja tulla noi puomit, ja aina sitten vaihtui suunta. Aluksi mentiin tätä käynnissä. Ja suoraan sanottuna taisin olla ainoa joka teki ne voltit.. Vähän ajan päästä siirryttiin raviin. Ekan kierroksen vaan ravasin (taisi olla kääntymisongelma..) mutta sitten lähdin kokeilemaan voltteja ja puomien ylitystä. Ja eihän se poni kääntynyt mihinkään. Tapeltiin ja pari kertaa tultiin vastakarvaan, kunnes lopulta sain jotain tolkkua tähän hommaan ja kääntäminenkin alkoi luonnistua. Tosin skippasin suuren osan volteista, mutta ei kukaan muukaan niitä tehnyt kuin silloin tällöin. Jooh, se kääntäminen oli vähän ongelmallista kun eka koitin pohkeella ja jos sitten kosketti raipalla niin poniin alkoi löytyä vain kaasua ja niin edelleen. Ja joo, sitten kun se ei kääntynyt niin mun asento kippasi eteen ja niin. Eli vähän hankalaa, onneksi alkoi sentään sujumaan.

Marianne lisäsi meille vielä kaksi puomia joten tultiin kuuden ravipuomin yli pari kertaa. Ekalla kerralla meni suht okei. Tokalla kerralla Pomo skippasi vikan puomin ja vika kerta meni jo hyvin. Jeij! Sitten vuorossa laukkatyöskentely. Mä päätin nostaa ravista ja tajuatteko, ensimmäisellä yrityksellä tuli pari askelta. Loistavaa! Sitten taisi tulla epäonnistumisia... Mutta lopulta laukkakin nousi. Hienoahienoa. Tosin Pomo hyytyi itsekseen, mutta mitäs pienistä (tosin Marianne ei pitänyt siitä :D) Parin hyytymisen jälkeen poni alkoi laukkaamaan niin pitkään kuin annoin, jesjes. Ja siis, mä nostin joka kerta, se ei nostanut itse. Ja nosti kummallakin sivulla. Hitsi oon pro. Pompin taas kauheasti, mutta koitin vaan istua ja annoin ohjien sitten löystyä etten nykisi niin paljon suusta. Mun oli aivan pakko ottaa niitä ohjia kauhean kireälle kun ravissa se kiirehti ja noteerasi melko vähän mun vauhdin säätöyrityksiä. Kun sen mielestä voitiin juosta täysillä ja lähteä siitä laukkaan tai kävellä. Ei välimuotoa. Mutta laukka meni kyllä niin hyvin, toiseenkin suuntaan nosti hyvin ja kontrollissa ja mä olen niin niin tyytyväinen siihen. Sitten loppukäynnit.

Ja olen kuulemma perfektionisti (eikös se ole hyvä)

Ja elämä jatkuu

Jos haluat lukea päivän 2 järjestyksessä, aloita tästä.


Saavuin tallille suurin piirtein varttia vaille yhdeksän ja siellä olikin tämän Sakarin tamman ultraus (kai sitä voi sellaiseksi kutsua) menossa. Mä jäin pihalle seisomaan ja kun tamma vietiin ulos, mä livahdin sisään. Sitten Lelliinalle sama homma ja sitä katseltiin koko leiriporukka :D (ja yllättäen kaikki päättivät ettei minusta tulekaan isona eläinlääkäriä) Sitten pikku odottelun ja keskustelun jälkeen leirikin pääsi kunnolla alkamaan tämän "yllätysohjelman" jälkeen. Saatiin taas ikään kuin valita millä mennään. Tosin se pieni pääsi uuden shettiksen, Kittyn, koekaniiniksi. Ja se toinen leiriläinen halusi Kaisan. Ja pienen äiti tuli kanssa ratsastamaan Vinskillä. Ja mulle Marianne ehdotti Pomoa, joka kävi oikein hyvin. Pistin ponin kuntoon tässä mun vakiopaikalla, siinä oven vieressä. Sain ponin kuntoon pienistä vaikeuksista huolimatta ja sitten olikin tunti.

(Ja hyvin huvittavaa taas vai :D Siis se äiti selitti että hän oli kuulemma eilen kysynyt tältä tyttäreltään "Sanosko se Milla sulle sanaakaan?" "Ei" :D Tarvitseeko sitä nyt koko ajan höpötellä. Kyllä mä puhun, kunhan kysytään. Ja sitä paitsi, itselleen on kivointa puhua, mä kun olen parasta seuraa itselleni, en koskaan keskeytä, kuulen aina mitä sanon ja osaan jopa lukea ajatukset.
Ja sitten Marianne ja se äiti alkoivat miettimään mitä meistä tulee. Kuulemma siitä pienestä tulee semmoinen pikkuponien ratsastaja, ja muutaman vuoden päästä se kiipeää ilkeiden ponien selkään ja antaa niille opetuksen. Siitä yhdestä tulee isojen hevosten ratsastaja, kun se on niiiiin pitkä.
Ja musta tulee kouluratsastaja :D Se äiti selitti että mä olen niin hiljainen ja voivoi ja sitten se ja Marianne vaan totesivat että mä olen ihan selvä kouluratsastaja. Kuulemma heti ekalla kerralla kun mä olin tuolla niin Marianne oli jo silloin ihan sitä mieltä että musta tulee kouluratsastaja :D)

Tunnin jälkeen ponilta varusteet pois ja tarhaan. Noh, sitten me mentiin syömään (Mariannea ei päästetty. Tai oikeastaan sillä oli tekemistä, joten se ei liittynyt seuraamme) Syötiiin ja mäkin söin niin paljon, harmi kun kiltti kerhotätimme ei nähnyt kuinka paljon minä söin (tosin se ei välttämättä olisi ollut iloinen jos olisin sanonut että joo, söin aamulla tosi vähän että voin syödä täällä paljon kun näemmä se ei kelvannut toisin päin) Ja me saatiin ihan jäätelöt! Kiltin kerhotätimme sijainen päätti ostaa meille jäätelöt. Jännää :) Sitten takaisin ja meillä olikin toinen tunti.

Maastossa

Hyihyihyihyihyihyihyi.... Joo, sen takia kun kentällä oli niin kuuma (ja arvatkaas kun tämähän ei ainakaan viilene, ei, siellä tulee koko ajan lämpimämpää -> me siis mennään joka päivä maastoon, mä kuolen!) Saatiin taas vähän niinkuin valita. Tai oikeastaan Marianne sanoi ketkä on maastoilun tarpeessa ja saatiin valita. Tosin mulla ei ollut asiaan mitään sanottavaa, mietin vaan että mä vihaan maastoilua ja että kenellä mä ylipäänsä uskallan mennä sinne. No mä sain Sulon, pikkuinen sai Nikkiksen ja viimeinen sai Elviksen. Ja mukaamme tuli Essi. Pistin Sulon kuntoon ja lähdimme.

Ja voinen jo nyt sanoa että joo, mä jännitin siellä ja sitten kun lähdettiin takaisin päin, niin eräiden tapahtumien johdosta se mun jännitys nousi pintaan ja sitten mä itkin pari sekuntia siellä ja jännitin ihan jumalattomasti. Sain kuitenkin oikeastaan heti rauhoituttua siellä maastossa, ja kun tultiin takaisin, niin noi (minä seisoin suurin piirtein vieressä :D) riisuivat Sulon ja sitten kun vein niitä varusteita satulahuoneeseen ja Marianne seisoi mun edessä, niin enkös mä alkanut taas itkemään. Huomaatteko, maastossa on kamalaa ;) Marianne olisi halunnut psykologisoida mun kanssa, mutta mä en halunnut keskustella mistään kun mää vaan itkin. Pistin kumminkin Sulon kuntoon ja vein sen tarhaan ja Marianne alkoi jakaa taas noita heiniä. Sitten sain jopa keskusteltua asiasta (jälleen mä itkin, mielenkiintoista, mutta kai se oli jotain "olen yhä elossa" tai sitten "voijokupahasana, mä en oikeasti halua enää maastoon" :D) Keskustelin hyvin syvällisesti ja korjasin Mariannen virhearvion. Ei mua ei todellakaan harmittanut se että Sulo söi. Sehän oli mahtavaa kun se söi. Kun se syö, se ei voi juosta vaan seisoo turvallisesti paikallaan. Kauheeta kun Marianne otti sen jotenkin niinkuin raskaasti. En edes osaa selittää. Mutta ei se nyt sen syytä ollut. Mutta joo, mä vaan jotenkin hyvin antiymmärrettävästi selitin että mä vaan vihaanjapelkäänjainhoanjakammoan maastoilua. Mutta näemmä asian ydin meni Mariannelta ohi kun se myöhemmin vaan selitti ettei järkytetä mua enää maastoilulla Sulon kanssa :D

Kääk, kun siis :D Ongelma on ylipäänsä se maastoilu ja jollen mene Sulolla niin kenellä. Meinaan oikeasti. Yhdelläkään suomenhevosella mä en todellakaan uskalla mennä mihinkään kentän aitojen sisäpuolelta. Ne vie mua minne haluavat ja sitten mä jännityn ja jee. Elvis totanoin, ainakin viimeksi säikkyi vähän liikaa, ja totanoin, vaikkei se kyllä tuon kanssa säikkynyt yhtään, niin kun mä vähän niinkuin säikyn niin sitten kyllä se ponikin vähän niinkuin säikkyy. Pomo ei tunnu turvalliselta. Se on paha. Evil.
Ja siis, jotkut ponit nyt taitaa olla mulle liian pieniä, joten lopulta jää jäljelle (mun laskujen mukaan) vaan Sulo ja Vinski. Sulo ainakin osaa käyttäytyä, siltä ei tipu korkealta ja sen saan jotenkin tottelemaan. Vinskistä en ensinnäkään tiedä millainen se sitten on tuolla ilman turvallisia aitoja. Tosin mä jotenkin aina ajattelen että Vinski ja Sulo on ihan samanlaisia. Ainoa ero on se, että Vinski on isompi -> vähemmän hallinnassa ja tippuu korkeammalta. Joten tästä tehdään johtopäätös että jos Marianne ei laske mua tyyliin kiltillä shetlanninponilla maastoon, niin ainoa millä uskallan mennä on Sulo. Tästä tulee vielä pitkä viikko. Tai no, ainakin pitkät maastoilukerrat.

Kun oli heinät jaettu niin syötiin vähän välipalaa. Omenaa, ja siinä oli keksiäkin, mutta en syönyt, söin katsokaas liikaa. Ja vähän väliä mä meinasin taas alkaa itkemään ja sitten vaan lasketaan kymmeneen, voisi jo lopettaa tämmöisen pillittämisen :D Ja ne omenanrontit sai antaa jollekin hevoselle (tosin jollekin joka on yksin tarhassa ettei tule tappelua) Mä en eilen voinut antaa kun en syönyt mitään omenaa joten tämä oli ihan eka kerta :D Miten jännää. Siinä sitten kauhea miettiminen kenelle antaisin omenaroskan. Ja arvatkaas kuka sen sai.

Tietenkin Pomo ;) Joo, tietenkin ja tietenkin, mutta se on käyttäytynyt hyvin ja laukannut ja musta se ansaitsi sen. Sitä paitsi kun ei kukaan muu olisi sille kumminkaan mitään antanut kun se on siellä keskellä tarhassa. Sitten keskipäivän siestan jälkeen menimme rehuvarastoon. Katselemaan rehuja kun eilen ei keretty. Sitten katsottiin litkukaappia. En keksinyt hartaankaan mietinnän jälkeen sille kaapille tuon parempaa nimitystä. Eli katseltiin linimenttejä ja betadineja ja muuta tällaista. Niin ja satulasaippuoita. Ja tulipas vanhat hyvät ajat mieleen. Siellä oli yksi saippua ja saippuakotelo, ai, muistan kun joskus avasi joka tallikerralla semmoisen saippuakotelon ja alkoi pesemään suitsia :) Ja sitten siellä oli sellaista saksalaista saippuaa. Ai että mä muistan. Aina ennen me pestiin sinisessä kotelossa olevalla saippualla mutta sitten yhtenä päivänä me saatiin omistajalta lupa käyttää tollaista parempaa saippuaa ja sen jälkeen toi saksalainen saippua olikin hoitajien saippuaa. En huomannut koskaan mitään laatueroa, mutta tietty toi saippua oli parempaa kun eihän sitä ennen saanut käyttää :D
Ja aih, siellä oli sitä yhtä rasvaa. Muistan kun tetissä hinkkasi sillä rasvalla niitä suitsia tyyliin joka päivä ja sitten kaikki paikat haisi siltä rasvalta. Sanotaanpa että vain yksi purkki joka siinä pesulootassa oli niin ei herättänyt yhtään muistoja.

Mutta kyllä mulla on oikeasti ikävä sitä joka kertaista suitsien pesua. Olenpa sekaisin. Meinaan silloin kun ne suitset piti joka kerta pestä niin kyllä aina se oli niin tylsää ja rasittavaa, mutta nyt tekee kyllä niin mieli pestä suitsia :) Vanhat hyvät ajat ja näin. Ja varsinkin kun tuolla on semmoista oikeaa saippuaa, sellaista kuin ennen.

Joo, kyllähän se oli välillä tosi ärsyttävää kun ensin juokset parilla tunnilla taluttamassa ja sitten voit parhaassa tapauksessa joutua pesemään kolmet suitset ja vielä käydä harjaamassa huopia ja satulavöitä. Mutta toisaalta kyllä ne varusteet pysyi puhtaina ja ehjinä :) Ja nyt sitä on jo ikävä jotenkin.

Sitten kun leiri loppui niin mä ajattelin että tänään on kumminkin mun päivä, tuskin se nyt kauheasti haittaa jos jään tänne. Joten mä pyörin siellä ympäriinsä jonkun aikaa, Mariannen ollessa kahvilla. Sitten kun se tuli sieltä niin se vaan totesi että ai, Millakin on täällä. Juu-u.
Pistin Kaisan sen ratsastajan kanssa kuntoon ja alunperin ajattelin lähteväni kun eka tunti alkaa, mutta sitten Marianne kertoi mulle mitkä varusteet tuli Nikkikselle ja Kittylle, joten lähdin vasta kun toka tunti alkoi. Ja oli niin ihanaa vastailla kun tyypit kysyy kuka on Nikkis/Kitty, missä sen harjat on, missä sen varusteet on. On ihanaa tietää jotain ja osata vastata. Pääsin siinä vähän auttelemaan Kittyn kanssa, kun se ei käyttäytynyt ja laitoin sen satulankin puol mailia liian taakse :D Mutta shettiksille on muutenkin jo vaikea laittaa ja toi on vielä niin pallo ettei siellä tunnu se lapa :D

Sitten mä lähdinkin ja katsotaan miten huomenna sujuu, paremmin vai ei. Mutta kiva päivä tämäkin oli, no joo, maastoilu ei vaan ole mun juttu, olenhan mä vakavasti otettava kouluratsastaja ;)

Humputtelua

Jos haluat lukea nämä järjestyksessä, lopeta tähän.

Eli ilman satulaa mentiin ja menin Sulolla.

Sulon selkään oli olevinas kauhean vaikea mennä kun se oli niin pieni :D Mutta pääsin sinne jotenkin ja eikun käyntiin. Ja heti ekana Sulo menee tekemään tuttavuutta Nikkiksen kanssa. Hiukan Sulo koitti alkuun seurailla, mutta se jätti yrityksen nopeasti. Marianne päätti että voidaan mennä aika itsekseen ja harrasti lähinnä liikenteenohjausta kun me humputeltiin. (vanhat hyvät ajat ja näin, tosin silloin ohjausta oli ihan normitunneilla vähemmän...) Käveltiin, käänneltiin ja pysäytettiin ja Marianne koitti oikein selostaa tätä istunnalla ohjaamista ja tahdin määräämistä istunnalla. Mä uskon että sain nopeutettua istunnalla, mutta se hidastaminen jäi vähän puolitiehen :D (oikein istunnallista vai, kun Pomo tunnillakin piti säätää nopeutta kevennyksellä) Mutta kokeilin kummiskin tahtimme muuttamista istunnalla. (ja Sulokin oli oikein epäreipas alkuun, loppuun päin alkoi reipastua)

Käveltiin aika kauan ja Sulo oli taas oikein hyvällä tuulella. Kääntyi niin kivasti, ehkä vähän liiankin kivasti, pysähtyi ja ei edes yrittänyt mennä syömään. Ihana :) Sitten lopulta Marianne totesi että voidaan alkaa ravailemaan sen verran kun kantti kestää. Mä kävelin hetken, koitin rauhassa siirtyä raviin -> Sulo tunkee aitaan. Toisella pitkällä sivulla koitan vähän topakammin -> Sulo tunkee aitaan. Sitten mua alkoi jännittää yhä enemmän ja rauhottelin ja lopulta nostin sitten raipan avulla meille ravin. Joo kyllä siellä paremmin pysyi kuin Kaisalla (kun Kaisa oli niin pyöreä niin heti jos ajautui keskeltä pois niin viuhviuh liukui alas, kun Sulolla oli harjake, eli se selkäranka siinä tuntuvissa, niin jos liukui pois harjakkeelta niin sai takamuksen kepeästi siirrettyä sinne takaisin.)

No jaa, välillä pompin enemmän, välillä istuin oikein hyvin, kerran meinasin tippua mutta onneksi Sulo pelasti siirtymällä käyntiin. Ja oli ärsyttävää kun aina välillä ohjat jäi mun alle ja Sulo lähti kiihdyttelemään sen takia. Alkuun ravasin vaan pitkillä sivuilla, mutta lopulta rohkaisin mieleni ja uskaltauduin ravaamaan myös kulmien ohi ja kenttää ympäri. Mutta mitään käännöksiä en harrastanut. Ja välillä Sulolle tuli pakottava tarve mennä päin aitaa. Tosin se tarve loppui kun läppäsin raipalla. Ei ole mukavaa jäädä aidan ja ponin väliin, sen totesin taas kerran. Ja huomasin että silloin kun pompin niin mun kädet pysyi paikoillaan (epäloogistako) mutta silloin kun istuin siellä, niin mun kädet alkoi "sahaamaan" Eli varmaan kun oikea puoli meni eteenpäin niin oikea käsikin meni ja päinvastoin. Ja jotenkin tuntui että kädet tasapainottivat ja sieltä tulee alas jollei kädet heilu tahdissa. Mielenkiintoista. Muutaman kerran meinasin aloittaa loppukäynnit vähän liian aikaisin, mutta aina vaan jatkoin Sitten loppukäynnit ja keskelle.

(Ja se yksi tyyppi alkoi käydä mun hermoon :D Kun se meni Kaisalla niin sen jälkeen vähän väliä: Miten silt voi tippuu, Kaisa oli niin ihana... ilman satulaa. Oikein piruili siinä. Ja varsinkin kun mua oikeasti rasittaa kun toistellaan samoja asioita. Katsokaas, en ole kuuro, kuulen kyllä kerrasta. Mulle ei tarvi kymmentä kertaa toistella. Ja sitten aina kun vastasin että Kaisa on niin pyöreä että liu'uin, niin kysymys "miksen mä sit liukunu." Ärhärh, ehkä mulla on huonompi tasapaino ja olen tämmöinen ikäloppu.
Ja sitä paitsi. Myöhemmin selvisi että se tyyppi on ratsastanut 5-vuotiaasta, eli joku 8 vuotta. Mä olen ratsastanut 14-vuotiaasta (kai) eli 2½ vuotta. Joten voisikohan tässä olla syy miksen minä pysynyt siellä.. Toinen on ratsastanut tyyliin koko ikänsä ja mitä nuorempi sen parempi tasapaino. Oikeasti :D Pitäiskö mun nyt sitten alkaa piruileen oikeen että miten ihmees sä et osaa kattoo kevensiksää oikein? Kui mää sit osasin?)

Tajusin muuten että toihan oli jo mun kuudes kerta ilman satulaa, siistiä :D

Ihan eka leiritunti

Jos haluat lukea nämä järjestyksessä, älä aloita tästä :)


Eli eka leiritunti jonka menin Pomolla.

Kun selkään nousin totesin heti että Pomolla on kiva satula, tosin oli vähän turhan jämpti mun isolle takamukselle ;) Olipa muuten jännää mennä Pomolla, koska mä olen sillä viimeksi mennyt?

Lähdettiin ensin kävelemään ja Pomo oli niin vetelä, niin vetelä. No oli siinäkin positiiviset puolensa, mä sain pysäytettyä :D Alkuun meillä oli hirmuinen kääntöongelma. Kun Pomo kulki niin suorana, myös volteilla. Kun lopulta sain sen taipumaan vähän voltin malliseksi niin se alkoi kääntelemään päätään ulospäin uralla mennessään. Hmph. Kääntäminen oli muutenkin vähän hankalaa. Mutta hetkisen kävelyn jälkeen aloin saada Pomoakin vähän hereille ja kääntymäänkin ehkä vähän paremmin. Ja sitten kun sain raipan niin herraan tuli eloa vielä lisää. Tosin nyt sitten ei pysähtyminen enää sujunut. Marianne kyllä selitti ja selitti mutta ei, ei auta :D

Siirryttiin raviin ja että se oli ihanaa. Meinaan kun Pomo kulki niin laiskasti ja koko ajan sai vahtia ettei se nukahda paikoilleen, sitten ravissa se sai jo itse kuljettua. Keventelin siinä, otin käynti-ravi siirtymiä (jotta saisin sen pysähtymään joskus) ja sitten koitin ottaa voltteja. Ne voltit oli vaikeimpia. Sitten vaihdettiin suunta ja tähän suuntaan poni ei kääntynyt lainkaan. Aikani tahkosin mutta ei se vaan kääntynyt. Sitten Marianne totesi että tämä on Pomon vaikeampi suunta ja kuin taikaiskusta poni alkoi kääntyä tosi hienosti. Sanotaanko että tässä kohdassa sujui tosi hyvin. Tein siirtymiä ja voltteja ja kaikki sujui. Sitten vaihdettiin suuntaa. (ja täyskaarron tekeminen oli mahdotonta) Ravailin ihan rauhasds ja tein tappelin just volttia. Sitten vaan aloin katsomaan että mielenkiintoista, kaikki muut kävelee. En tiedä oliko toi niiden oma päätös vai oliko käsketty, mutta jäinpä käyntiin minäkin :D

Jäätiin käyntiin ja alettiin harjoittelemaan iki-ihanaa pohkeenväistöä. Ensin piti väistättää takaosaa uralta. Ja ongelma oli ehkä se kun Pomo juoksi mun pidätteistä läpi (voiko muuta odottaakaan kun en saa sitä edes pysäytettyä) tai sitten se kun en painanut tarpeeksi pohjetta. Oli mikä oli, väistöt onnistui vain Mariannen ystävällisellä avustuksella. Parhaimmat itse tekemäni oli tyyliin Pomo kulkee ehkä hiukan vinona. Sitten väistettiin pituushalkaisijalta uralle. Kaikki muu kyllä onnistui siinä, se kääntö pituushalkaisijalle, hidastuskin jotenkin ja suoristuskin aika kivasti. Joo, ainoa ongelma olikin se väistö. Semmoinen pieni yksityiskohta vaan ei onnistunut pohkeenväistössä. Sitten kun meillä vanhemmilla ei homma sujunut, se pienin ei edes ole silleen harjoitellut, niin Marianne päätti demonstroida. Vinskin kanssa se väisteli ympäriinsä ja koin valaistuksen. Katsokaas, sehän on pohkeenväistö. Se pitäisi siis pystyä tekemään vaikka ilman ohjia. Kun yksi ongelma on se että käytetään ohjaa liikaa. Hmm..

Sitten Vinskin piti vielä hiukan väistää sen tytön kanssa ja mä päätin kokeilla jotain helpompaa. Eli otin Pomon hiukan pois uralta ja väistin sen uralle. Helppoa kuin mikä! Ja itse asiassa, kyllä se periaatteessa väisti, tosin lapa edellä. Sitten olikin vuorossa laukka. Mä vaan mietin että olen iloinen jos saan edes pari askelta. Ja eikun kokeilemaan: epäonnistuminen, ei onnistunut, hupsista.... Ja huomasin että kun koitin nostaa niin Pomo nosti päätään ylös ja sitten ohjat katosi ja sitten Marianne sanoi että ei voi nostaa laukkaa kun tuntuma katosi :D Ja huomasin kanssa että välillä pistin kädet satulan etukaareen kiinni, luotan Pomoon ja näin. Päätin sitten lyhentää ohjaa ettei se tuntuma katoaisi ja sain pari askelta nousemaan, jes :)
Sitten päätin että okei, nyt se laukka nousee, annan nyt vähän enemmän pohjetta jollei Pomo vaikka noteeraa mun pikku hipaisua. Me ravattiin ja mä annoin pohjetta ja laukka nousi. Ja kun sieltä tuli se kolmas ja neljäs ja viides askel, niin mä olin niin ilonen. Niin hirveän iloinen. Mä sain ekaa kertaa Pomon laukkaamaan jopa vähän enemmän kuin kaksi askelta. Annoin ponin laukata niin pitkälle kuin se halusi ja se sitten lopetti pitkän sivun laukattuaan. Mä pompin laukassa hirveästi ja kädet heilui ja nyki, ärh. En saanut Pomoa nostamaan toiselle pitkälle sivulle, se nosti vain sille yhdelle sivulle. Ja tuon yhden laukan jälkeen se alkoi ennakoimaan, ja lähti aina itse laukkaamaan. Päätin sitten vaan ennakoida enemmän (aijai) ja olin iloinen kun Pomo laukkasi mulla. Ja kyllä joka kerta istuin siellä paremmin ja kädetkin nykivät ehkä vähemmän. Onnenkyynel, kaikki mukaan! :)

Sitten vaihdettiin suuntaa ja ajattelin että koska tämä on Pomon huonompi suunta ja kun haluan saada sen laukkaamaan mieluusti itse, niin näpäytänpä raipalla sitten samalla. Tuumasta toimeen. Pohjetta ja pikku näppäisy raipalla ja poni lähti kuin tykin suusta. Laukattiin hyvin epähallinnassa reilu puoli kierrosta. Pompin ja pompin, ja lopulta ajauduin taas sinne eteen. Tosin sitten pääsin sieltä takaisin satulaan istumaan ja Pomonkin sain raviin. Sitten totesin että joo, jätetään raippa pois :D Samasta kulmasta nostin ja vähän reippaasti se meni taas, tosin vähän enemmän hallinnassa sentään. Sitten olikin loppukäynnit ja tallille.

Ja mä olin niin tyytyväinen. :D Toi meni niin paljon paremmin kuin joskus tyyliin puoli vuotta sitten ja Pomo laukkasi ja jesjesjesjes!!

Let's Start!

Heh, jos haluat lukea nämä oikeassa järjestyksessä, aloita tästä.

Elikääste, leiri alkoi tänään!

No niin.

Aamulla heräsin seitsemältä ja tunnin päästä lähdin pyöräilemään. Tallilla olin mukavasti ehkä 4 minuuttia ennen yhdeksää. En siis myöhässä, mutta voisi lähteä seuraavaksi aikaisemmin kun näemmä noin jämptisti meni.

Meitä olikin hurjan monta, jopa kolme. Järkyttävää. Niin ja sen yhden äiti oli kanssa :D Niinkuin tsillailemassa mukana. Mentiin ensin hihhuloimaan laitumelle ja kuunneltiin Mariannen selostusta siitä tammasta ja kiimasta ja niin edelleen. Sitten olikin meidän eka tunti.

Saatiin vähän niinkuin valita. Sille yhdelle pienelle otettiin Laki. Ja sitten Marianne ikään kuin päätti sille toiselle Vinskin kun se on niin pitkä, joten lopulta mä olinkin ainoa joka päätti itse :D Mikäs siinä, en vaan keksinyt mitään. Sitten kun Marianne alkio luettelemaan että siellä olisi Pompeli tai Sulo-poni, ja heti muistin että ai niin mähän halusin mennä Pomolla. Joten Pomo tarhasta sinne oven viereen seisomaan, harjasin ja varustin (wauh, vaikka joskus meninkin Pomolla aika usein niin en koskaan varustanut sitä, eka kerta siis) Ja sitten olikin se tunti, jonka voitte lukea seuraavasta postauksesta.

Kun tunti loppui niin otin Pomolta suitset ja suojat ja sitten menin satulahuoneeseen viemään niitä. Ja siellä kesti vähän, sillä mun huppari oli siellä mun repun päällä ja hupparin päällä käveli ampiainen. Mulla on kauhea ampiaisfobia, pelkään kaikkia ampiaisen näköisiä ötököitä oli ne sitten kukkakärpäsiä tai kimalaisia, ihan sama. Kamalia kaikki :) Ampiaiset pistää ja näin.
No se ampiainen käveli oksettavasti mun hupparin päällä. Sieppasin vaan raipan aikeinani teilata se öttiäinen. Mutta en mä uskaltanut ja lopulta seisoin vaan raippa kädessä. Pelkäsin että en osuisi siihen ja se pistäisi ja ääk. Kuitenkin katsoin että kohta se menee hupparin reunan yli ja mitä sitten, se katoaa. Joten rohkaisin mieleni ja löin sitä ampiaista. Ja tietenkin rääkäisin samalla, ihan varmuuden vuoksi ;D Viimein Marianne tuli mua pelastamaan ja kysymään oliko siellä hiiri. No ei, vaan tappajamehiläinen! Mä vaan tärisen ja selitän että ampiainen ja se on jossain ja apuaapua. Onneksi iso Marianne tappoi sen ja se kuoli. Huh, vaara ohi :) Sen jälkeen kaikki vaan selitti että jee, olin ihan varma että siellä oli hiiri ehehh. Ja toikin vaan alkoi selittämään että "en mä tollasii ötököit yleensä tapa mut Milla oli niin paniikissa"  hyvää päivää, ampiaiset ja kaikki niiden näköiset voisivat kuolla sukupuuttoon :D

Mulla kun kesti vähän tuolla ampiaisen kanssa, niin kun sain Pomon valmiiksi niin muut olikin jo joutuneet odottamaan ja sen takia kuolaimet jäi huonosti pestyiksi. On epäkohteliasta antaa toisten odottaa. Sitten ajaa köröteltiin oikein tyylikkäästi tyylikkääseen rekkamiesravintolaan. Ah, mietin vaan että oltiin varmaan hyvin mielekkään näköisiä ratsastushousut jaloissa ja näin :D Njää. Sitten söimme hyvin runsaasti ja koko ajan Marianne huolehtii et etkö sää ny enempää syö. Tarvii varmaan jättää aamupala syömättä niin voisi jaksaakin syödä. Ja kun ei sitä viitsinyt ottaa niin kauheasti kun sitä ruokaa oli niin vähän.

Sitten ajaa köröteltiin takaisin ja olikin toinen tunti. Saatiin vähän niin kuin taas valita. Mentiin ilman satulaa, päätettiin se oikein yhteistuumin ja noi sitten päättivät että se pieni tyttö voisi mennä Nikkiksellä. Se toinen halusi mennä Kaisalla ja mä päätin mennä Sulolla. Poni kuntoon ja tunnille, josta voitte lukea myöhemmin.
Tunnin jälkeen poni pois kunnosta ruokailemaan.
Hevoset ruokittiin ja juotettiin ja sitten samalla Marianne alkoi selittämään ruuista, ja sitten se siirtyikin suolistoon ja siitä se siirtyi ruokiin liittyviin sairauksiin. Tai no ähkyyn. Eli se aihe vaihtui sulavasti, mutta kyllähän ne toisiinsa liittyivät. Ja totesin että sen pienen äiti on hauska :D

Tosiaan, osa näistä Mariannen selityksistä oli ihan tuttuja, osa oli sellaisia "aijaa siistii" Eli hyvähyvä, kun mä toivoin että olisi edes jotain uutta mitä saisi tietää.
Marianne kyseli kauheasti että tiiäkste tätä ja osaisko joku vastata, niin tunnilla kuin tossa kun se selitti. Osan mä tiesin, osa meni päin metsää, mutta yhteenkään en kyllä ääneen vastannut :D Kun se olisi kauheeta jos se menisi väärin.

Tämän jälkeen puputettiin hedelmiä ja sitten noi aikuiset meni katsomaan kun Essiä juoksutettiin ja ratsastettiin. Sitten mekin mentiin istumaan sinne hengittämättä ettei Essi vaan pelästy :D Kuunneltiin siinä kun toi tyttö selitteli jotain mielenkiintoista ja katseltiin ihan nuoren hevosen ratsastusta. Loistavaa. Sitten mentiin istuskelemaan ja katseltiin vaan kun noi pisti Essiä pois ja tälleen. Ja sitten toi loppuikin jo. Ei kuulemma mennyt päivä niinkuin oli suunniteltu, meinaan toi nuoren hevosen käsittely oli ihan yllätys, mutta sitä oli kyllä ihan kiva katsoa. Kun ei sellasta nyt vaan silleen näe.

Ainakin tämä päivä oli paljon parempi ja mielenkiintosempi kuin olisin voinut uskoa ja toivoa että hyvähyvä. :)

Ja huomenna jälleen, vähän sattuu pohkeet mutta ei sen pahempaa. Ja noi sai mut nyt innostumaan yhdestä maastoilusta. Mun innostus ei sen enempään riitä mutta kun noi selitti että minne voisi mennä niin mua alkoi kiinnostamaan jopa tämä maastoilu :D