Pitkän työviikon lopetus

Tänään menin jälleen Elviksellä, tunnilla myös Pomo ja Vinski, Elvis vain mun kanssani. On kuin olisi palattu ajassa taaksepäin, näin vaan minä menen tässä Pullaponin kanssa jatkuvasti. Ainoa huomattava ero on se, että ponissa on virtaa murto-osa siitä mitä ennen, mutta kiva ja kiltti se on edelleen. Ja vähän vellihousu.
Tänään oli hurjan kuuma päivä, aurinko porotti ja lämpöä riitti, joten päädyin menemään ilman satulaa. Olisi hyppäämäänkin päässyt, mutta enpä suoraan sanottuna enää tässä vaiheessa viikkoa niin jaksanut panostaa. Lomakin alkoi nyt ja kaikkea, joten päädyin humputtelemaan ponin kanssa. Pitkästä aikaa tätä inkkarointiakin.

Kyytiin pääsin kaikesta epäuskostani huolimatta itse, jakkaraa vain apuna käyttäen. Ja sitten lähdettiin. Olo oli varsin hutera, mutta poni nyt oli oma löllökkä itsensä ja lämpöä riitti. Käynnissä koitin pysyä kyydissä ja hiukan taivutella keltuaista molempiin suuntiin. Vähän myös ratsastettiin eteenpäin, mutta kokonaisuus jäi aika veteläksi. Se oli toisaalta vähän tarkoituskin, mitä turhia nyt enää niin täysillä painamaan.

Ravailtiin siinä seuraavaksi, otin sitäkin ihan vaan rennon rauhallisesti. Koitettiin vaan etsiä ravi jossa poni etenee sen verran että kyydissä pystyy istumaan, muttei kuitenkaan mennä liian tosissaan. Pyöriteltiin hiukan voltteja, ravailtiin iloista ravia. Tein hiukan siirtymiä käyntiin, mutta lähinnä humputtelin ja kiehuin sisäisesti. Poni oli varsin iloinen ja kiva, lämmin oli kyllä silläkin.
Kyydissä pysyin ihan suhteellisen nätisti, varsinkin kun hetken ensin huojui ja etsi tasapainoa. Ihan kehittävää tämä joka tapauksessa oli.

Käveltiin hetkinen ja sen jälkeen sain sitten laukatakin ponilla. Laukka nyt oli selvästi päivän vaikein agenda. Yritin siinä pariin otteeseen ensin nostaa, mutta yksinkertaisesti poni oli löysä ja mua vähän jännitti että pysynkö kyydissä vain en. Siksi en saanut kunnolla pyydettyä, joten poni lähinnä vain otti reipasta ravia, joka taas aiheutti sen, että meitsi pomppi kyydissä kuin perunasäkki ja kolisin päin Elviksen luisevaa selkää. Monta kertaa yritettiin ja epäonnistuttiin, kunnes lopulta poni hiukan jaksoi innostua kun Pompeli laukkasi jossain meidän edessä ja sen ansiosta sain sen nostamaan laukan. Laukkaa se jatkoi oikein kivasti, joten laukattiin sellainen pitkä sivu ja siitä käyntiin ja suunnanvaihto.

Vähän oli hutera olo siinä laukassa, eikä oikeastaan niin vähänkään. Pysyin kuitenkin selässä, joten se oli nyt alkuun tärkeintä. Vasempaan kierrokseen kun laukattiin, oli alkuun taas samanlaista ongelmaa. Poni ei oikein nostanut laukkaa ja kun lopulta sain laukan ylös, niin sitä tuli about kaksi askelta ennen kuin tiputettiin takaisin raville. Se oli hiukan hankalaa, mutta onneksi poni sitten rupesi jyräämään ihan kunnolla sisäpohjetta vasten, jolloin jouduin ihan täräyttämään pohkeen läpi, jotta poni suoristuisi. Kun pari kertaa sain juntattua sisäpohjetta läpi, Elvis hiukan suoristui, ryhtyi kuuntelemaan sisäpohjetta ja laukkakin alkoi yllättäen nousemaan. Mitä enemmän siinä aloin ratsastamaan ja vaatimaan, niin lopulta päästiin jo hienosti suorana kulkemaan, siitä asetuttiin laukan suuntaan ja laukka nousi jopa aika aktiivisesti. En vaan uskaltanut vaatia kunnolla aluksi.

Ja kun alkoi tuntua että pysyn siellä laukassa selässä, niin uskaltauduin ratsastamaan laukkaakin runsaammin eteen, jottei poni vain tiputtaisi raville. Sen jälkeen menikin oikein hienosti. Saatiin hyviä laukkapätkiä, en tippunut kyydistä (vaikka se selässä istuminen hiukan epätasaista olikin) ja selvittiin hengissä.
Loppukäynnit lähdettiin kävelemään maastoon pikkuiselle lenkille. Toinen kerta kun olin maastossa ilman satulaa ja tällä kertaa otin jopa hiukan ravia (sillä löysä ukko jäi kaikista taas jälkeen). Otettiin pari rentoa ravipätkää ylämäkiin matkan varrella, minä roikuin tukassa kiinni ja Elvis hoiti loput. Lenkki sujui ongelmitta, poni oli rennon rauhallinen ja meillä oli oikein mukavaa :)

Nyt on sitten kaksi viikkoa lomaa ja sen jälkeen jatketaan taas astetta aktiivisemmin ja reippaammin töiden tekoa!

(Ilman satulaa -muistoja ajalta kun poni oli villi ;) Nyt se on niin rauhaisa pieni Pulla)

Hauskaa ratsastusta kesäsäässä

Tänään mulla oli jälleen Pomo, tunnilla myös Vinski, Artsi ja Jack, Pomo vain mun kanssani. Päädyin kysymään josko saisin mennä ilman satulaa ja lupa heltisi - kunhan vain kakkua tulisi tippumisesta. Poni siis kuntoon ja kentälle, jossa ilmainen talliorjani pääsi heittämään mut selkään. Siitä tulee hyvä ponipoika.

Ilman satulaa on tietenkin aina astetta jännempää, joten tälläkin kertaa ratsastettiin kyllä käyntiä eteen, mutta ei nyt ihan niin hurjasti kuin yleensä. Tehtiin ympyrää ja volttia, koitin hiukan paremmin vaatia asetusta läpi (siinä juurikaan paremmin onnistumatta) ja pyysin aktiivista käyntiä eteen. Pompeli oli oikein mukava ja mukana tässä jutussa. Ei raakaa työskentelyä, mutta hyvää fiilistelyä ja mukavaa puuhastelua ainakin.

Marianne laittoi pitkille sivuille ravipuomit ja päädyissä piti tehdä pääty-ympyrät. Lähdettiin siis raviin ja ensi alkuun taistelimme Pomon kanssa, jonka mielestä hieman epätasainen ratsastaja tarkoitti sitä, ettei ole pakko kääntyä, saati sitten mennä puomeille. Karautettiin pari kertaa puomien ohi ja löllyttiin uralla. Sitten vihdoin sain kerättyä istuntaani hiukan kasaan, joka helpotti kääntymistä huomattavasti. Kun sitten vielä hiukan täräytin pohkeella että ponikin tajusi puomien olevan pakollinen juttu, niin johan päästiin yli ja aika tosi hienostikin. Hieman epäilin istumiskykyäni, mutta hyvin pysyin kyydissä sen kummempia hytkymättä. Välillä tosin myötäsin puomeilla liikaakin mukana, jolloin poni lähti hiukan jo altakin juoksemaan.
Ravi meni kuitenkin tosi kivasti. Puomit menivät kuin vettä vaan ja pääty-ympyröillekin poni kääntyi. Lähdettiin pian nostamaan pääty-ympyröille myös laukkaa, vasempaan kierrokseen näin ensin. Nostettiin ympyrän avoimelta sivulta ja laukkailtiin sen verran kuin hyvältä tuntui. Näin ilman satulaa laukannostot olivat selvästi parempia kuin viimeksi. Ihan eka epäonnistui kun heitin ohjat pois ja keikuin vain kyydissä, mutta sitten kun pidin ohjat kädessä, niin johan tuokin lähti toimimaan. Sain pyöräytettyä istunnan mukaan laukannostossa, jolloin poni nosti paljon paremmin ja minäkin sain istuttua kivasti kyydissä näin ilman satulaa. Tein muutamat ympyrätkin jopa ja sain sen ponin kääntymään, mutta suurimmaksi osaksi otin puolikasta ympyrää laukkaa ja siirtymän takaisin raviin. Istuin tosiaan tosi kivasti, ainoa miinus oli kääntyminen, jossa kallistuin sisään kuin olisi parempikin mopo ollut alla. Muuten kuitenkin aika jees.

Käveltiin hetki, vaihdettiin suunta ja tehtiin oikeaan kierrokseen. Tämä oli aika lailla mahdotonta sitten, sillä ulko-ohja löi ihan tyhjää, enkä saanut ponia tukeutumaan sinne ollenkaan. Siksipä tapeltiin kääntymisistä aika paljon, eikä oikein sujunut. Sain kyllä laukat nostettua ja puomejakin ylitettiin, mutta oli se hankalaa. Poni ei ollut lainkaan ohjan päässä ja vain painoi toiseen suuntaan vastaan. Ihan onnistunutta tähänkin suuntaan kuitenkin saatiin.

Oli rankkaa ja kyllä myös tosi kivaa. Vaikka vähän tahkottiinkin, niin kyllä poni suoritti kivasti ja minäkin pysyin kyydissä. Hih.
Lopuksi lähdettiin loppukäynneiksi maastoon. Tämä on muuten yksi suuri rasti minun seinääni - en meinaan ole ikinä ennen ollut ilman satulaa maastossa! Käveltiin pikkupätkä tietä pitkin, sitten käännyttiin takaisin. Ei jännittänyt, lähinnä oli hauskaa kun mäkien kävely oli niin erilaista. Poni oli kiltti (mitä nyt nälkäkuoleman partaalla) ja jäi oikein hyvät fiilikset tästä setistä. Kyllä ponien kanssa täytyy olla vähän hauskaakin.

Poni pääsi töiden jälkeen pesulle ja sai jäädä karsinaan syömään vihreää. Kyllä kesä on sitten mukavaa.

Höpsötyksiä mummon kanssa

Tänään mulla oli Nikkis, tunnilla myös Elvis, Pomo, Vinski ja Artsi, Nikkis vain mun kanssani. Poni oli kauhean kiihtyneessä mielentilassa juuri ennen kuin lähdettiin ja ramppasi pitkin karsinaa. Ilmeisesti hänellä kesti hetken kauemmin älytä että hän on karsinassa, eikä suinkaan pihalla.
Olin eilen muuttamassa puoleen yöhön asti, joten olin hitusen poikki ja päädyinkin menemään turbomummon kanssa ilman satulaa. Pitkästä aikaa tätäkin huvia, enkä kyllä jaksanutkaan mitään aivotoimintaa vaativaa siellä selässä tehdä.

Kentälle mentiin ja selkäänkin pääsin (jakkaralla, heh). Alkukäynneissä mentiin ihan vain rauhassa. Tämä oli oikeastaan todella kivaa, mentiin vain rauhassa vanhan akan kanssa, hömpsöteltiin ilman satulaa, eikä stressailtu mistään. Käveltiin vain rauhassa, pikkuisen liikettä eteenpäin, mutta se riitti oikein hyvin. Muutama voltti ja hiukan asetusta, muuten sitten käveltiin ja tsiikailtiin maisemia. Me raadettiin pikkuponin kanssa niin kovin viime viikolla, että nyt sopii pitää hiukan lomaakin.

Ravissa istuin vain alhaalla (koska en olisi edes satulan kanssa jaksanut keventää, varsinkaan kun ponin ravi on niin pikkuista) ja tepsuteltiin pientä ravia eteenpäin. Tehtiin keveitä raviväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Oikeaa pohjetta poni väisti muuten ihan todella hyvin, asiasta ei oikeastaan tarvinnut edes keskustella, kun Nikkis vain suoritti fiksuna ja tärkeänä. Vasen pohje oli hankalampi ja siinä heppa pääsi hiukan kaatumaan ja välillä lösähtämään käyntiinkin asti. Muutaman kerran jouduttiin keskustelemaan suunnasta ja liikkumista, mutta kokonaisuus meni vallan hyvin.
Muu aika sitten ravailtiin rauhaisaa ravia, välillä vähän enemmän edeten ja muutama ympyräkin tehtiin. Minä istuin ja pysyin kyydissä, joten eiköhän se ihan standardien mukaan mennyt.

Seuraavaksi sitten laukattiin. Salaiset toiveeni toteutuivat ja laukattiin vain pitkälle sivulle nostaen ja vapaaehtoista pääty-ympyrää tehden. Käytännössä siis Nikkiksen kanssa nostimme päädystä ja laukkasimme vapaamuotoisesti puolet kentästä, jonka jälkeen käyntiin ja jatkettiin. Ei mitään vaatimustasoa, kunhan nyt akka pysyy ferrarin kyydissä ja päästään hiukan laukkaamaan.
Nikkis toteuttikin tämän aika hienosti. Laukka nousi tosi kivasti, hän oli jopa varsin innostunut ja menossa. Alkuun jouduttiin tahkoamaan kun mummo olisi vain kääntynyt kaverein perään ja kiukutellut, mutta kun asia saatiin ponin päähän, totteli se oikein kiltisti.

Laukkaa otettiin vain hiukan oikaistulla reitillä molempiin suuntiin. Minä istuin siellä kyydissä tosi hyvin, enemmän ongelmia oli siirtymissä käyntiin, sillä siinä vaiheessa poni kaahaili ravia ja minä hytkyin puolelta toiselle. Istuin kuitenkin selässä, saatiin useampi laukka nostettua ja meillä tuntui olevan kivaa. Helppoa ja yksinkertaista, sellaista Nikkis-poni hömpöttelyä. Mun omassa istunnassa oli vain se vika että jalat jännittyivät kylkiin kiinni, mutta ehkä se johtui pienestä ponista ja satulattomuudesta.
Laukan jälkeen jäätiin kävelemään ja mä tulinkin alas selästä ponia taluttelemaan. Tai no, taluttelemaan. Puolet ajasta tsillailtiin keskellä ja puolet istuttiin tuolilla. Olin hiukan väsynyt.

Mutta poni oli kiva. Ja söpö. Ja olen mennyt sillä kolmesti peräkkäin, on se jotenkin hassua. Mutta Nikkis on ihana.

Väsähtäminen

Tänään mulla olikin pitkästä aikaa Vinski, tunnilla myös Artsi, Evita, Elvis, Nikkis ja Simo, Vinski vain mun kanssani. Harjailtiin poni siistiksi, heitettiin suitset päähän ja päädyttiin menemään ilman satulaa. Pitkästä aikaa taas sitäkin.
Käveltiin kentälle ja hyppäsin jakkaralta kyytiin. Sitten käyntiin ja aloitettiin hommat.

Alkukäynneissä tehtiin pääty-ympyröitä ja voltteja, aseteltiin ja taivuteltiin hevosia tähän päivään. Vinski oli oikein hyvä, hetken lämmittelyn jälkeen sain sen pyydettyä reippaaseen askellukseen, käännyttiin siististi ja asetuttiinkin hyvin ja ongelmitta. Hieman kädelle painavahan hevonen oli, mutta siinä lie syynä se, etten ole aikoihin hepalla mennyt ja satulatta oli hankalampi keskittyä näihin hienosäätöihin, heh..

Vinski kuitenkin tuntui muuten kivalta ja kyllin reippaalta, joten eipä siinä mitään vaikka ajoittain maattiinkin ohjalla. Siirryttiin seuraavaksi kevyt raviin ja jatkettiin samaa rataa. Asetuksia ja taivuttelua, minä jälleen luistin ja istuin vain alhaalla, sillä alkuun Vinski lähinnä kaatui suuntaan jos toiseen, joten alhaalla istuen sain parempaa tatsia ja ponin reiteille. Hetken taistelun jälkeen heppa asettui ja kulki haluamallani tavalla, se kääntyi hyvin, saatiin pientä asetusta ja homma tuntui vallan toimivalta. Ajoittain hepasta irtosi reippaita raviaskelia ja fiilis oli itse kullakin oikein hyvä.

Sitten istuttiin alas harjoitusraviin ja piti nostaa laukka pääty-ympyrän avoimelta sivulta. Alku sujui edelleen tosi nätisti, päästiin nostokohtaan, laukka nousi ihan ekalla pyynnöllä ja hyvin (mitä nyt laiskasti ja laukkakin oli hidasta mummokönkkää). Kääntyminen ei onnistunut, mutta otettiin ravista käännös ja uusi lyhyt nosto. Oikein hyvä, minä istuin ja homma oli kivaa.

Mutta sittenpä ei enää ollutkaan lainkaan kivaa. En tiedä rupesiko Vinskiä ärsyttämään kun akka ei ollut sentilleen tasassa ja ehkä heiluikin vähän, mutta siinä kohdassa hepan mielenkiinto tipahti ihan miinuksen puolelle. Mikään ei enää onnistunut, ihan vaan ravaaminen uraa pitkin oli mahdotonta. Vinski kaatui joka suuntaan, kyhnäsi toisten perässä eikä yhtään kuunnellut, ei niin mitään. Aikani tappelin, sen jälkeen koitin vain olla rento, kevyt ja kehua joka askeleesta, mutta ei. Mikään ei auttanut ja lopputunti menikin ihan vain hakatessa päätä seinään. En tiedä mikä tuli niin yllättäen, kun alkutunnissa ei mitään ongelmia ollut, mutta sitten yhtäkkiä!

Noo, käveltiin sitten vain loppukäynnit ja tehtiin sovinto ponin kanssa. Mukava kuitenkin mennä satulatta ja kehittää omaa kyydissä istumista, mutta paha kyllä sanoa mikä Vinskiä hermoja alkoi noin raastamaan kesken kaiken. Harmi, mutta alkutunti ja ne laukatkin menivät superhyvin.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni talliin, loimi niskaan ja sitten pihalle seisomaan.

Hyvän loman alku

Tänään on tosiaan ensimmäinen lomapäivä näitä yhdeksästä! Sen kunniaksi piti (tietenkin) mennä tallille ja sain yllätyksekseni Elvis-ponin, tunnilla myös Evita, Vinski ja Nikkis, Elvis jatkoi toiselle tunnille.
Hih, Pullaponi! Pitkästä aikaa ja vieläpä tällaisena päivänä. Jes! Hain ponin tarhasta, josta kipittikin vallan reippaasti mukaani. Harjasin ponin huolella, manguin että pääsisin ilman satulaa ja heitin suitset ponin päähän. Sitten mentiin reippaasti kentälle ja minä pungersin itseni epätoivoisesti selkään. Housut eivät veny, siitä se vain johtuu ;)

Vielä ei ole tarjota kuin näitä vanhoja kuvia. Pikku Pullis!

Kun pääsin selkään, lähdettiin kävelemään. Tarkoituksena oli ottaa rennosti ja löllötellä, sillä olin edelleen aivan rättiväsynyt. Halusin vain pallotella ponin kanssa ihan rauhassa ja mukavasti. Valitettavasti kuitenkin viereisellä pellolla seisoi traktori eikä moinen epäkohta tietenkään jäänyt Elvikseltä huomaamatta. Se paikoillaan seisova traktori oli superjännittävä ja sitä oli tuijotettava kuin maailman seitsemättä ihmettä, onhan se nyt aivan tavatonta että siellä peltojen keskellä on joskus jopa traktori!
Alkuun meillä meni hieman aikaa ihan siinä, että Elvis yritti livahtaa huomaamattomasti takavasemmalle ja oikoa koko tiesivun, jottei hän vain joutuisi liian lähelle poninsyöjämörköä. Mulla taas oli pieni epävarmuus oman pysymiseni suhteen, joten aloitettiin volteilla ja sisäpohkeen läpi potkimisella. Muutaman kierroksen jälkeen poni jo ymmärsi että sisäpohjetta pitää kuunnella, eikä suuresta kauhusta huolimatta voi tunkea sisälle ja juosta karkuun.

Rentoutunut se ei silti oikein missään vaiheessa, vaan aina traktorin lähellä piti korvien sojottaa ja käyntikin jännittyi kamalasti. Välillä poni ei olisi millään kääntynyt sitä hurjaa otusta kohti, mutta toimi ihan hyvin kun muutaman kerran muistutin pohkeen olemassa olosta. Tehtiin muutamat pysähdykset ja jopa pari väistätystä, joissa itse taisin olla tuhannen kiemuralla, mutta Elvis suoritti hyvin. Siitä superpelottavasta traktorista huolimatta, heh.

Seuraavaksi otettiin kevyt ravia. Minä tosin en taaskaan keventänyt, lähinnä koska Elvis oli edelleen turhan jännittynyt. Tehtiin paljon ympyröitä ja voltteja, välillä ratsastin ponia runsaasti eteen, jotta saataisiin edes hiukan sitä ravia auki ja pitenemään. Poni kun lähes koko ajan tikutti kuin pikku-Singeri, mikä taas ei ollut oikein hyvä.
Elvis toimi sinäänsä ihan hyvin, muutaman kerran poni ei viitsinyt kääntyä ja piti muistutella pohkeesta taas reippaammin. Se alkoi koko ajan pysyä paremmassa tahdissa, ilman sellaista jatkuvaa kiihdyttelyä ja jännittymistä. Asetus tuli ihan kivasti, ympyrät sujuivat. Ainoastaan rentous jäi uupumaan aika tehokkaasti, kun ponilla tuntui olevan muuta tekemistä ja minä taas ei ilmeisesti ihan löytänyt Pullan nappuloita tämän tauon ja satulattomuuden takia.

Käveltiin hetki, jonka jälkeen lähdettiin laukkaamaan. Hyvin vapaasti, joten otin silleen rauhassa ja helpoimman kautta. Ensin koitettiin laukata traktorin ohi, mutta lopputuloksena oli sisälle kaatuva ja hölmöilevä Pullis ja ratsastaja joka roikkui epämääräisesti kyydissä.
Sen jälkeen otettiin selkeämpi suunnitelma. Pyörittelin pari laukkaympyrää päädyssä, kaukana traktorista. Kun tuntui että löysin sen tatsin istumiseen ja ponikin tuntui hyvältä, alettiin laukkaamaan myös pitkää sivua traktorin ohi. Ekalla kerralla piti taas hiukan paukutella sisältä, mutta sen jälkeen poni suoristui ja ymmärsi voivansa laukata myös suorana, ilman turhaa keilaamista milloin mihinkin suuntaan.

Laukat nousivat nyt ihan hyvin tähän vasempaan kierrokseen. Pystyin käyttämään istuntaa mukana, Elvis oli vaan aika laiska ja kaatuileva, jonka takia nostot oli hitaan puoleisia. Kun kuitenkin nousi, olivat ne nostot onnistuneita ja kivoja. Laukassa poni eteni vallan nätisti, kääntyi hyvin, eikä pölöillyt jännittyneenä oikeastaan yhtään. Siirtymät alaskin sujuivat ja meikäläinen taas istui superhyvin siellä kyydissä. Hiukan välillä eksyin selän keskikohdalta jonnekin, mutta suurimmalta osin istuin mukana ilman pomppimisia ja säilyin hyvin mukana kaikkien ympyröidenkin ajan. Jes!

Oikea kierros olikin selvästi hankalampi. Pariin kertaan tuli väärää laukkaa, kääntämistä ei edes yritetty sillä tiesin etten saisi sitä ulkopohjetta läpi ilman satulaa. Niinpä laukattiin vain pitkää suoraa, varsin reippaasti eteenpäin. Ei oikein meinannut löytyä raviakaan kun en saanut kunnolla istuttua niitä siirtymiä alas. Elvis kuitenkin meni kiltisti, vaikkakin reippaasti ja suurempia ajattelematta. Tehtiin muutamat nostot pysähdyksestä asti, ne toimivat yllättävän hyvin, vaikkakin hitaan puoleisesti jälleen.

Lopuksi kevenneltiin hiukan loppuraveja. Mä keventelin välistä vähän, mutta suurimmaksi osaksi vain haettiin rentoutta, eikä sitä perushäsläämistä. Elvis alkoi tässä jopa oikeasti ihan rentoutua, sille uskalsi päästää ohjaa ja tahti säilyi hyvänä ja rauhallisena. Tätä ravia oli niin kiva puksutella menemään pikku Pullaponin kanssa, meillä oli hauskaa ja rentoa.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin.

Oli oikein hauskaa, poni on niin söpö ja pieni ja ihanainen :) Todella mukava alku tälle lomalle, kyllä tästä taas jaksaa! Ja olen vain niin ylpeä itsestäni kun nykyään pystyn ratsastamaan laukkaakin ilman satulaa, ainakin jossain määrin. En olisi joskus uskonut, kun kolmekin askelta oli ylitsepääsemätön suoritus ;)

Keskelle, Elvikselle satula ja martingaali päähän ja sitten lähdin itse kotiin, toisen tunnin jatkaessa maastoon. Hyvä päivä ja hyvä aamu, oikein tosi hyvä!

Lämmin ponin selkä

Lämmintä, aurinkokin paistoi ja linnut lauloivat. Onkos tullut kevät!

Mulla oli tänäänkin pikkuinen Nikkis-poni, tunnillamme myös Evita, Vinski, Elvis ja Pomo, Nikkis jatkoi vielä toiselle tunnille.

Miten mukavaa, jälleen ihana ja pienen pieni poni. Nikkis tuli portille vastaan kun kävin onkimassa rouvan sisälle ja sitten saatettiinkin aloittaa kunnon karvanpöllytystalkoot. On se talvikarvankin irroittaminen niin kivaa, kun tietää että pian ollaan kesäkunnossa ja lämpimissä (toivottavasti) päivissä. Nikkis tosin ei ollut ilmeisesti ihan yhtä hyvällä ja rauhallisella tuulella kuin minä - poninpirulainen meinaan pääsi jotenkin kummallisesti livahtamaan karsinastaan ensin Artsin tyhjään karsinaan ja sen jälkeen vielä Vinskin karsinaan, jossa Vinski seisoi silmät lautasen kokoisina ihmettelemässä, mikä tappijalka on tunkeutunut sen valtakuntaan. Muutama ärräpää saatteli keltaisen ponin takaisin omaan karsinaansa, jonka jälkeen rouva olikin niin enkeliä, eikä hän koskaan ole edes harkinnut tekevänsä mitään tyhmää.. 

Vedettiin siitä sitten suitset päähän, sillä kivan kevätpäivän kunniaksi sain mennä keltaisella ilman satulaa. Hyvä päivä siis, siitäkin huolimatta että akka pääsi kahteen kertaan livahtamaan käsistäni kuin liukas saippua. Hups.

Ihana Nikkis ja kiitokset kuvista Hennalle!

Tepsuteltiin pikkuisen kanssa kentälle ja Marianne heitti mut kyytiin. Siitä vain kävelemään alkukäyntejä ihanassa auringonpaisteessa ja mielettömässä lämmössä - vihdoin pystyi menemään ilman takkia ja ohuiden hanskojen kanssa. Nikkis oli hieman löysän tuntuinen ja vähän hitaasti se sai koko tunnin mennäkin, kun en oloani ihan niin tukevaksi tuntenut. Sain kuitenkin hieman liikettä ponista kaiveltua, jottei ihan lösähdetty paikoillemme. Tehtiin ponin kanssa voltteja, haettiin hieman voltteja ja yritettiin jotain asetuksen tapaista. Vähän puoliteholla tuli mentyä kun tuntui että tipun liian helposti sieltä. Siitä huolimatta tappikaula sai asetuttua vähän ja liikkuikin se ihan kivasti. Se riitti tänään, meillä oli vain tällainen hyvänmielen kevätratsastelut käynnissä. Mukavaa ja helppoa puuhastelua, iloisella mielellä.

Kun oltiin kävelty, siirryttiin kevyt raviin. Ravi oli käyntiäkin löysempää, joten en edes viitsinyt keventää kun energia meni reitin ja vauhdin hakemiseen. Nikkiksen mielestä kulmat sai oikoa ja ravikin riitti kun meni vähän sinne päin ja edes suunnilleen liikutteli jalkojaan hölkän tahdissa.

Mulle ei moinen hölmöily riittänyt, vaan aikani hain ponia edes hieman pohkeen eteen ja liikkeelle. Kun ratsuni lopulta ravasi kivasti eteenpäin ja alkoi pysyä suunnilleen reitille, saatettiin tehdä muutamia ympyröitä ja vain fiilistellä mukavaa säätä ja kivaa ponia. Kyllä Nikkis parhaansa mukaan ravaili, vaikka hieman laiskasti etenikin. Hetkittäin poni tosin juoksi peräti altakin, että kyllä siitä välillä löytyi vauhtia.

Kääntämisissä ei ollut mitään ongelmaa ja ravailtiin ympyröitä puomien yli, joista osan keltsu leiskautteli siihen malliin että true esteratsastajatäti oli jäädä matkan varrelle.

Siirryttiin käyntiin ja alettiin ottaa laukkaa vuoronperään. Laukkaa vain eteen pitkän ja ei-niin-kylmän talven jälkeen. Saatiin ponin kanssa peräti aloittaa, joten lähdettiin puskemaan vasempaan kierrokseen tuota mystistä kolmatta askellajia.

Itse asiassa mua ei edes jännittänyt vain näin ilman satulaa päädyinkin laukkaamaan. Siirsin vain Nikkiksen raviin ja nostin laukan, joka nousi tosi kivasti ihan ekalla yrittämällä. Vähän olin epäillyt sen satulan puutteen takia, mä kun könähdän eteen tosi helposti ilman satulaa kun hieman jännitän ja epäilen etten pysy kyydissä. Nyt ei kuitenkaan mitään ongelmaa, vaan Nikkis nosti laukan hienosti ja sitten laitettiin menemään!

Ihan toista kuin viimeksi Nikkiksen kanssa laukatessa. Nyt mä pysyin kyydissä ilman mitään ongelmia, pylly ei irronnut selästä ja päästiin laukkaa ihan kunnolla eteenpäin. Suorilla poni eteni ihan itsekin, aina lyhyillä sivuilla mä vaan maiskuttelin ja puristelin lisää vauhtia, sillä rouva tuntui pohtivan raviin siirtymistä jokaisessa päädyssä. Sitä se ei kuitenkaan tehnyt kertaakaan, vaan piti hyvän ja reippaan laukan yllä niin kauan kuin halusin. Poni tuntui olevan innoissaan ja hyvällä fiiliksellä hommassa mukana, minäkin istuin hyvin, enkä häirinnyt Nikkistä parhaani mukaan. Todella hyvä meininki!

Laukkailtiin varmaan kolmisen kierrosta putkeen, mikä on pisin aika näin ilman satulaa. Kertaakaan tasapaino ei horjunut, mä vaan istuin siellä ja ratsastelin. Pidin laukan yllä, pidin itseni tasassa, vähän varmistelin kaarteita. Se kaikki meni tosi hyvin ja mä olin niin ylpeä itsestäni, että vihdoin onnistuin näin hyvin laukkaamaan ilman satulaa. Kun se niin vaikeaa on osannutkin olla. Ja kun Nikkiskin oli niin innoissaan ja peräti ihan eteni laukassa. Jesjesjes! Lopulta siirsin meidät käyntiin, jotta pikkuinen ferrari sai hiukan huilata ennen toista suuntaa.

Puristan kyllä jaloilla joo tuossa laukan aikana. Mutta olin silti muuten rento, enkä puristanut kylkiä tunnottomiksi. Ehkä enemmänkin tukeuduin ponin kylkiin laukatessa, sillä poni on kuitenkin niin pieni ja siellä olisi aika hankala istua jalat rentoina ja pitkinä noin laukan tiimellyksessä.

Käveltiin kun toiset laukkasivat ja sitten päästiin näyttämään taitomme oikeaan kierrokseen. Se olikin todella paljon hankalampaa. Laukka nousi kyllä hyvin tähänkin suuntaan, mutta mä istuin selvästi paremmin toiseen kierrokseen ja ehkä senkin takia laukka tipahteli alas näin oikeassa kaarteessa tosi herkästi. En tiedä, jotenkin valahtelin vasemmalle tasaisin väliajoin, kerran niinkin pahasti että meinasin tipahtaa kesken matkan :D Marianne kielsi tippumasta niin pieneltä ponilta, joten kiipesin takaisin selän puolelle ja jatkettiin laukkaa mahdollisimman hyvin.

Ei tämäkään kierros huono ollut. Laukka tippui pari kertaa, mutta nousi aina takaisin muutamien askelten sisään. Minä istuin hieman huonommin kuin toiseen suuntaan, mutta silti tuhottoman huonosti. Se vaan oli parempi siihen toiseen kierrokseen.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Vitsit kun Nikkis on kiva. Meillä oli niin mukavaa ja rauhaisaa, kaikki toimi ja molemmilla oli hyvä fiilis. Ja olen vain niin tyytyväinen siihen laukkaan, se oli paras suoritukseni ikinä. Koskaan ennen en ole noin hyvin saanut laukattua, jesjesjes! Ihana Nikkis ja ihana kevät.

Keskelle, alas selästä ja Nikkis jäikin ahertamaan, kun minä kävin kuvailemassa ja auttamassa ponien kuntoon laitossa. Kyllä oli niin mukavaa olla tallilla taas, kun oli lämmintä ja aurinkoista. Voi kesä, tule pian!

Viimeinen kuva, mutta voi että. Poni näyttää niin iloiselta ja reipaalta, minä istun hyvin ja kaikki vaan natsaa! Lisää tätä ja näitä ihania onnistumisia.

Hyvää mustaa joulua

Kun vertailee viime vuotta ja tätä vuotta, niin viimeisen tunnin erona oli se, että tänä vuonna oli huomattavan paljon kuivempaa. Muuten kuljin tälläkin kerralla yhtä keveissä vaatteissa, maa oli musta ja kentällä vettä. Hieno joulunaika, oikein loistelias. Varsinkin kun jääkaappi hajoaa ja ulkona on se +10 astetta, niin etteivät ruuat vahingossakaan säily. Hyvä puoli on toki se, ettei ole hirveän liukasta. Ainakaan ihan koko aikaa.

Eilen oli vuoden viimeinen tunti ja nyt alkaa se parin viikon joululoma. Pyysin viime viikolla jotain ponia, ihan vain viimeisen kerran kunniaksi ja koska halusin mennä ilman satulaa. Molemmat toiveet toteutuivat kun sain alleni Pomon, tunnilla myös Elvis, Evita ja Nikkis, Pomo jatkoi vielä toiselle tunnille.

Pomo oli ihan mukavaa vaihtelua ja tietenkin kun sitä nyt itse olin pyytänyt, niin turha valittaa ainakaan. Ilmakin oli ihan kiva, sellainen keväisen raikas jopa ;)

Pompeli oli oma ärtyisä itsensä, mutta selvisin ponin kuntoonlaitosta ilman hampaiden jälkiä. Sitten kipiteltiin kentälle ja mies sai opetella heittelemään akkoja ponien kyytiin.

Kuvat ovat vielä tulonpäällä, mutta "tule joulu kultainen"

Tämähän oli kuin suuri luottamustesti. Pomo - se suuri ja hurja poni jota edelleen osaan ajoittain jännittää, mutta jolla silti uskalsin mennä ilman satulaa taas pikkuisen tauon jälkeen. Ratsuni oli vallan pieni ja kapea, mutta olihan se nyt virkistävää kiikkua taas pitkästä aikaa ponin selässä.

Käynti aloitettiin hitaasti ja rauhassa, mutta heti kun luotin pysyväni kyydissä, uskaltauduin tökkimään sen hevosen reippaampaan askellukseen. Pompeli oli meinaan kuin nukkuneen rukous, eikä oikein jaksanut liikkua niin mihinkään suuntaan.

Käännöksissä oli hyvät ja huonot puolensa. Poni kyllä kääntyi hyvin, pysyi poissa uralta hyvin ja toimi muuten mallikkaasti, mutta se asettaminen oli normaaliakin hankalampaa. Ei siitä vain oikein meinannut tulla mitään kun heppa tuntui pökkelöltä ja akka yritti parhaansa mukaan veivata. Aika usein se asetus jäi parhaimmillaankin siihen vähän vastaanvetävään-fiilikseen, mutta muutaman kerran ponikin antoi periksi ja tuntui jopa ihan kohtuulliselta. 

Siirryttiin lopulta raviin ja tässä alkoivat taas ne perusongelmat. Ensin poni oli sitä mieltä että raviin häntä ei huvita siirtyä ja sen jälkeen kääntyminen olikin ihan mahdotonta! Kyllähän herraponin pitää saada juosta kivan tyttöystävän perässä jos siltä tuntuu! 

Kierroksen verran taottiin päätä seinään kun hevonen juoksi kamelin lailla missä mieli, lopulta jämähdettiin käyntiin, jolloin sain sen käännettyä omalle reitille. Raipankin joutui kai vaihtamaan jotta pohkeeseen tuli ytyä, mutta sen jälkeen alkoi sujua. Poni kääntyi aika nätisti, ravasi ihan kivasti ja homma alkoi tuntua ratsastukselta. Ei ajamiselta autolla, jossa on kaasu ja ohjaus hirttänyt kiinni.

Keventämään en pystynyt lainkaan, sillä Pomo ajautui saman tien omille reiteilleen. Siksipä pidin vain itseni tasassa ja istuin suorana. Pyöriteltiin voltteja ihan urakalla ja välillä hiukan sählättiin kun ohjaus pääsi kuolemaan. Koko ajan ravi kuitenkin parani, niin että lopulta saatoin jo hakea vauhtiakin lisää. Mariannen mielestä kun poni hölkkäsi kuin puolikuollut.. Ratsastelin Pomoa lyhyemmäksi ja aktiivisemmaksi parhaani mukaan, mutta sinäänsä vaikea sanoa kuinka hyväksi se muuttui. En alun alkaenkaan tajunnut että poni on liian löysä, joten kaikki reippaus tuntui vain entistä paremmalta.

Olin joka tapauksessa ihan tyytyväinen. Vähän hitaaksi muututtiin aina volteilla, asetukset olivat hankalia, mutta hei - se oli Pomo, tauon jälkeen ja ilman satulaa. Oikein hyvä siis.

Käveltiin hetki ja siirryttiin kaikki keskemmälle. Laukkaa otettiin vuorotellen uraa pitkin ja päästiinkin pian kokeilemaan miten täti siellä kyydissä taas pysyykään. Olin yllättynyt siitä kuinka hyvin sain laukan nousemaan ja jopa istuin siellä. Tässä ekassa suunnassa oli vaan sellainen pikku ongelma, että poni laukkasi vähän könkösti, tiputteli alas ja sen lisäksi akka vielä häiritsi ponia keikkumalla eteen jokaisessa mahdollisessa välissä. Parhaimmillaan saatiin laukka jatkumaan pitkän sivun verran, huonoimmillaan parin askeleen ajan. Poni yksinkertaisesti vaan tiputteli vaikka koitinkin istua suorassa ja ratsastaa eteen. Väliin jäävissä käyntipätkissä poni sitten tunki joko aitaan, kavereiden luo tai ei muuten vain suostunut ravaamaan. Oli melkoista menoa kun yritin vain saada ponin eteenpäin, mutta se ei halua kuin kävellä aitoja päin. Mariannen kannustuksella "nyt laitat sen menemään" saatiin lopulta vähän onnistuneempi laukkapätkä ja Pomosta vähän poweria irti.

Toiseen suuntaan laukalla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Nyt mä istuin kyllä myös suorempana, mutta siitä huolimatta kierros oli parempi. Laukka nousi hyvin, se pyöri paremmin ja Pompeli eteni aivan eri tavalla. Saatiin pidempiä pätkiä laukattua, jos poni yritti tiputtaa kesken, sain sen jatkamaan ja ylipäänsä koko poni vain vastasi paremmin kaikkiin pyyntöihin. Oikein hyvä fiilis tuli kun pääsi hiukan laukkailemaan pienen ponin kanssa ympäri kenttää.

Koska tämän puolen laukka pyöri niin paljon paremmin, käski Marianne vaihtamaan vielä suunnan ja kokeilemaan olisiko poni auennut niin, että toinenkin laukka pyörisi. Se ero oli harvinaisen selkeä ja positiivisella tavalla - edelleen tämä suunta oli huonompi kuin se toinen, mutta nyt päästiin pidempiä pätkiä, sain ratsastettua paremmin eteen, eikä ihan joka kerta tiputeltu raville. Marianne käski ottaa vähän hanaa eteenpäin, mutta ihan hirveää boostia ei ponista valitettavasti löytynyt. Ehkä hiukan kun tarpeekseni maiskuttelin ja tuuppailin, muttei se hirveästi jaksanut innostua.

Sen jälkeen käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Hieno poni, ei meillä vieläkään ihan suju tai mitään. Mutta olin mä ihan tyytyväinen. Kääntymisessä, asetuksissa ja vähän kaikessa on vibaa, mutta toisaalta mua ei nyt jännittänyt ponin kanssa ja muuten mentiin ihan jees fiiliksellä. Ja hei, pysyi kyydissä, sain laukattua, jeejee! ;)

Ihan hyvillä mielin voin aloittaa joulutauon.

Keskelle, maailmanympärysmatka ihan vain ponin kiusaksi (!) ja alas selästä. Poni jäi ahkeroimaan, kun taas minä kävin vähän kuvailemassa, ennen kuin lähdin liitämään pää kolmantena jalkana vähän joka paikkaan.

Se olisi siinä ja ensi vuonna jatkuu taas. Tänään on toki vielä tallin joulujuhlat joihin menen käymään ja jossain vaiheessa tulevat ne eilisen kuvat. Samoin pitäisi hiukan päivitellä ja tehdä vaikka mitä, mutta tosiasia on se, että mulla menee hirveästi aikaa kaikkeen muuhun. 

Mutta joo. Ulkoasua olisi ihan kiva katsella uusiksi. Kaisa pitäisi siirtää tallilta poistuneisiin. Ehkä väähn kirjoittaakin siitä. Vaan katsotaan. Ehkä sitä aikaa tässä nyt on, kun koulustakin on jo lomaa (mitä nyt pitää tenttiin ilmoittautua ja siihen lukea)

Aika näyttää. Nyt kuitenkin hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta näin etukäteen :)

Voisin ryhtyä motoristiksi

Ylimääräinen tunti ja aurinko paistoi ja loma ja kaikki on hyvin! Aloin tässä ihan vain mielenkiinnosta katsella koska olen viimeksi tippunut ja tästäkin ihmeestä alkaa olla jo vuoden verran - edellisen kerran kun tipuin kai 11. päivä syyskuuta 2014.
Samalla tuli todettua kuinka vahva stressitila mulla on ollut silloin päällä. En edes muistanut että se vaikutti niin suuresti, mutta näemmä olen ollut aivan maassa. Ihan hirveän positiivinen en kai ole vieläkään, mutta se suurin negatiivisuus on kuitenkin jossain piilossa. Mutta niin - ero on aika huima. Se kuinka surullinen mä olin kerta toisensa jälkeen, eikä mikään oikein innostanut. Sitten taas nyt mulla on tässä monen kuukauden edestä tekstejä, joissa leijun elämän ihanuutta ja hyvää ratsastustaitoa. Se, onko syy ollut pelkästään liiallisessa Evitalla menossa, vaiko siinä stressissä, jota se epämääräisyys aiheutti, on hirveän hankala sanoa. Sen mä kuitenkin tiedän, että tällä hetkellä mua ei hirveästi edes ahdista, vaikka tiedän että kohta mun pitäisi oikeasti elää köyhästi ja säästäväisesti. Mulla on suunnitelmia tässä valmiina ja vahva luotto siihen, että kaikki järjestyy. Kaikki on järjestynyt tähänkin asti, kenties ihan sen hyvän karman ansiosta, joten enköhän mä selviydy myös köyhästä opiskeluajasta.
Ja olenpahan nyt saanut ratsastaa kahdesti viikossa. Jos oikein petraan ja yritän, niin tuskin tämä taito ainakaan romahtaa vaikka kerrat vähenevätkin.

Vaan tosiaan, mulla oli tänään Kaisa, tunnilla myös Sakari, Jack, Artsi ja Simo, Kaisa vain mun kanssani. Kyllä mä olin iloinen ja kai mä sitä toivoinkin. Niin hauskaa kun nyt vaan kerta toisensa jälkeen toivon meneväni Kaisalla ja jaksan riemuita vinosta, kyrmyniskaisesti putteponista. Meillä vaan on niin hyvä flow ja sen kanssa on niin hauska tehdä töitä, kun homma sujuu aika kivasti. Ei ongelmitta, mutta silti hyvin. Tulee hyvä mieli kun saa niitä asioita toimimaan.
Päädyin sitten menemään ilman satulaa, koska ensimmäinenkin tunti humputteli ja koska meidän piti ilmeisesti mennä Simo-ponin henkiseksi tueksi ;)
Harjailin puten, heitin suitset päähän ja kipiteltiin kentälle.

Henna ja Tiia kävivät kuvaamassa!

Hyppäsin selkään jakkaran kautta ja sitten lähdettiin kävelemään. Kaisa tuntui hivenen hitaalta, joten heti kun sain itseni edes etäisesti oikeinpäin sinne selkään, aloin tuuppia heppaa reippaampaan askellukseen. Tehtiin jokunen voltti ja jostain syystä meinasin ihan unohtaa että asetusta voisi ottaa läpikin sen sijaan, että vain kävelee iloisesti kaarteilla sen rautakanki-puten kanssa. Sain hiukan nokkaa sisälle, sitä paremmin mitä enemmän viitsin yrittää. Ei Kaisa niin jäykältä tuntunut kuin parina viime kertana, antoi se helpommin periksi, mutta kyllä rouva vaan silti niin tajuttoman jäykkä oli. Kunnolla sai veivata, ennen kuin se edes harkitsi taipuvansa mihinkään suuntaan.
Käyntiäkin sain kyllä eteenpäin ja se tuntui ihan hyvältä. Toki siinä hämää aina se, kun ilman satulaa menee - paha sanoa olenko niin täti, että kuvittelen kaiken pienemmän riittävän, kosken uskalla pyytää enempää.

Aloitettiin ihan siten, että pyydettiin pidempää käyntiä ja lyhyempää käyntiä. Mä pyysin eteen aina pitkillä sivuilla ja lyhyillä otin parhaani mukaan takaisin. Pidennykset olivat oikein hyvin, ekoilla kerroilla joutui hiukan naputtelemaan, mutta sitten mamma alkoi herätä ja sitä sai eteenpäin pelkällä myötäyksellä ja istunnalla. Päästin sille ohjaa ja kaivelin sieltä mahdollisimman pitkää, mutta rentoa käyntiä. Se tuntui oikein hyvältä, Kaisa pysyi matalana ja tuntui jopa etäisen herkältä, Mariannekin kävi kehumassa suoritustamme.
Lyhentely on tietenkin hankalampaa, olemme niin levottomia sieluja. Meni se silti suhteellisen hyvin, ehkä jopa yllättävän hyvin. Kaisa hidastui, sain ohjaa kerättyä käteen ja oli aina jotain, josta lähteä tuuppimaan sitä käyntiä auki.

Sen jälkeen otettiin vielä muutamat väistätykset. Ihan vaan uralta keskemmälle ja takaisin, eikä siitä tullut yhtään mitään. Mä koitin karahdella etukenoon, jalustimille en nyt sentään päässyt kun niitä ei ollut. Kaisa taas hiihteli menemään ja se oli vähän sellaista veivaamista. Tuli kai sieltä jotain ajatusta sinnepäin, mutta ei se kyllä onnistunut yhtään. Ei niitä väistöjä kyllä muutamaa toistoa enempää edes tehty, joten samahan tuo.

Lähdettiin kevyt raviin, jota otettiin vapaassa järjestyksessä uraa pitkin. Mä yritin sen kevennyksen kanssa parhaani, mutta käytännössä keventelin vain pitkillä sivuilla, kun tahti oli täysin kunnossa. Ympyröillä en viitsinyt edes yrittää, kun tuntui liikaa siltä, että hevonen katoaa alta kesken kaiken.
Ravi oli oikeasti todella hauskaa. Kaisa puksutti sellaista tasaista tädinkuljetusravia, jossa oli helppo ja mukava istuskella vain mukana. Annoin tahdin olla vähän hidas ja otin enemmänkin työn alle sen asettelun, Kun oikein aloin hakemaan nokkaa sisälle, huomasi hyvin kuinka jäykkä se poni edelleen oli. Kyllä se periksi antoi huomattavan paljon helpommin kuin viime kerralla, mutta silti välillä tuntui että vaikka miten venkslaa, pyytää ja pakottaa, niin hevonen ei muuta kuin ravaile niska jäykkänä menemään. Tehtiinkin sitten ympyröitä ja mä vaan veivasin sitä asetusta läpi. Muutamia ympyröitä joutui aina tekemään, ennen kuin sain sen pienen myötäyksen hevosen puolelta. En mä tänään ihan tajuttomia asetuksia ja myötäyksiä edes hakenut, mutta halusin että satulattomuudesta huolimatta Kaisa on ainakin jossain määrin oikeinpäin ja nokka sisällä.
Ravi oli hyväntuulista ja homma sujui oikein nätisti. Vähän löysää, vähän enemmän olisi voinut taivuttaa. Poni kuitenkin liikkui ja pää kääntyi, ratsastaja pysyi selässä ja Kaisa kääntyi varsin kivasti. Hyväntuulen humputtelua, meillä oli vallan mukavaa.

Siirryttiin käyntiin ja hengähdettiin hetki ennen laukkatyöskentelyä, jossa oli ideana vain se, että muut vääntävät harjoitusravia ja pyörittelevät voltteja, samalla kun yksi täräyttelee laukkaa keskiympyrällä.
Kun siirryttiin raviin, puskivat Kaisan ravigeenit viimein esiin ja mummeli pisteli maha hyllyen menemään. Kääntyminenkin pääsi unohtumaan kun oli niin kiire vain pistää töppöstä toisen eteen! Saatiin suhteellisen nopeasti vauhti aisoihin ja pienen muistuttelun jälkeen huomasi heppa, että ulkopohkeesta tosiaan kuuluu kääntyä. Sen jälkeen töpsöteltiin ihan kiltisti sitä ravia, mitä nyt välillä piti hiukan laittaa poweria siihen menoon. Onhan se nyt vallan tylsää mennä aina nätisti ja rauhallisesti.

Laukkaa otettiin ensin vasempaan kierrokseen. Ensimmäinen laukka meni niinkin hyvin, että Kaisa ei kääntynyt vaan posotti suoraa uraa jonnekin omille teilleen, tiputti laukan ja kun sain sen nostamaan takaisin, niin eikös putte keksinyt pelästyä vallan kamalasti kentän laidalla olevia ihmisiä! Meinasi tätiä hirvittää kun heppa kiihtyi hurjaan vauhtiin ja karkasi sen pari askelta kauemmas! Keräilin itseni takaisin ryhtiin ja jatkettiin entistä päättäväisempinä, minuahan ei pöljät putet kuskaa yhtään mihinkään.
Laukka nousi oikeastaan ihan kivasti ja Kaisa alkoi pysyä ympyrällä. Vauhtia oli ihan liikaa ja mulla oli hermeettisiä hankaluuksia siinä istumisessa sen reitin takia. Tehtiin pari ympyrää, pysyin selässä, en ihan koko aikaa maannut etukenossa ja sitä rataa. Omalla tasollani se oli varsin hyvää suorittamista.
..Kunnes sitten Kaisa sinkaisi kavereiden luo uraa pitkin ja hieno laukkamme lopahti siihen :D

Toiseen suuntaan otettiin käyntiä kun muut laukkasivat. Ja siis se laukka oli aika omalaatuista. Maailman vinoin Kaisa ja maailman surkein satulatta ratsastaja pistivät parastaan - hevonen kaatui sisälle kuin uppoava laiva, samalla posottaen sitä laukkaa eteenpäin niin kovaa kuin töppöjaloistaan pääsi. Kyydissä keikkuva ratsastaja sitten kaatui mukana aivan epätoivoisesti, yrittäen samalla vain paukuttaa hevosta suuremmalle reitille. Tasapaino petti minut kerta toisensa jälkeen ja Kaisa oli lähes tulkoon holtiton, kun se vaan kaatui ja yritti punkea omille reiteilleen. Laukkakin tipahteli kun täti keikkui jossain kaulan tienoilla ja homma oli aivan hullua! Saatiin jokunen askel aina välillä, niin että minä olin mukana ja Kaisa ei ehkä näyttänyt aivan päättömältä kanalta. Mutta joo, vaikeaa se on. Se on niin vino ja mulla on niin paljon ongelmia ihan satulankin kanssa siinä laukassa istumisessa. Pysyin kuitenkin kyydissä ja saatiin laukattua, joten olemme saavuttaneet tavoitteemme!

Otettiin vielä hiukan loppuraveja, joissa oli taas joku oma show pystyssä. Kaisa ei selvästikään ymmärrä olevansa vanha ja viisas melkein-eläkeläinen. Nytkin se keksi, että tiellä kävelevä koira on hurjan pelottava ja sitähän piti kyylätä, vähän jopa karata siltä. Olihan se ihan hirveää että se koira kehtasi tulla siihen tielle - olihan se koko tunnin ajan seissyt kentän laidalla erittäin huomaamattomasti.
Sen ajan, jota Kaisa ei käyttänyt kyyläilyyn ja ravigeenien esittelyyn, meni hevonen kuin puolikuollut ameeba. Lösähdeltiin käyntiin ja ravi oli kuin nukkuneen rukous. Vähän mietin että pitäisikö ponin aivoituksille taas itkeä vai nauraa, mutta koitin hyödyntää ne rauhalliset hetket antamalla ohjaa ja tuuppimalla ravia eteen. Kyllä se hevonen tuntui aika rennolta, se jopa melkein venyi ja rentoutui sinne ohjan perään. Ei ihan ja se "melkeinkin" tapahtui vain hetkittäin. Hyvää mieltä se silti tuotti, joten voitiin iloisesti siirtyä käyntiin ja kävellä.

Kaisa ei kuulemma ole enää niin vino, mutta se on jäykkä kuin rautakanki. Jep, sitä se ainakin on. Vinouteen on tämän laukkasession jälkeen paha ottaa kantaa ;)
Olin joka tapauksessa tyytyväinen. Se oli varsin hauskaa ja helppoa humputtelua. Väistöt ovat vaikeita ja sen suorassa istumisen kanssa pitää vaan työskennellä. Kyllä mä vielä joskus saan ruhoni hallintaan siinäkin askellajissa, se vaan vie enemmän aikaa.

Kyllä voi heppa olla itsetyytyväisen näköinen ;)

Keskelle ja alas selästä. Pikku-heppa talliin, harjailin sen nopeasti ja sitten pikkuhiljaa kotia kohti.
Nyt sitten vaan nukkumaan ja huomenna katsomaan, kuinka hyvin täältä jaksaa herätä. Kyllä meinaan huomaa että on ollut pari viikkoa taukoa, huomasi jo keskiviikkona, saati sitten nyt kun piti roikkua maantiekiitäjän kyydissä.

Ja hei! Tässä olisi vielä se epämääräinen videokooste - täysin musiikitta, koska yritän ehtiä ajoissa nukkumaan ja sitä rataa.
Siinä nyt on väistönyritystä (heh..), taivuttelua ravissa (ja pikkuinen myötäys Kaisalta), Kaisan raviunelmat ja sitten käytännössä koko laukka vasempaan kierrokseen.

Lämmöstä nautiskelua

Olen elementissäni nyt kun on viimein lämmin! Tosin täällä sisällä meinaa tulla kylmä, mutten todellakaan ala ottamaan tuota hellettä tänne, tukahtuu vielä muuten.

Tallillekin tuli lähdettyä ajoissa, taisin olla peräti ensimmäisenä paikalla! Mulla oli Vinski, tunnilla myös Simo ja Laki, Vinski vain mun kanssani. Hainkin siis hepan sisälle. Se vaan kun onnistuin järkyttämään vanhan herran lähes kuoliaaksi, sillä taisimme jollain tavalla rikkoa sen aidan, jolloin sähkölanka heilahti vapaaksi ja Vinski oli saada sydänkohtauksen. No, tulipa valkeaan eloa ja se kipitteli hyvinkin reippaasti talliin harjattavaksi :D
Harjasin Vinskin ja päätin kysäistä voinenko mennä ilman satulaa. Kun jo tallissa meinasi olla tukalaa ja tunnillakin oli mun lisäksi tuollaisia pikkuisia, niin ajattelin että kaikkein älykkäintä on jättää penkki talliin ja humpsutella menemään. Marianne antoi luvan, se vaikutti kerrankin jopa ihan helpottuneelta kun halusin satulatta mennä, heh. Yliaktiivinen heppa siis suitsiin ja tepsuteltiin iloisesti kentälle ottamaan aurinkoa (= polttamaan itsemme punaisiksi!)

(En voi käyttää niitä talvikuvia, joten nyt palataan vuosia taaksepäin.)

Meinasin ensin odottaa että Marianne heittää mut kyytiin, mutta kun se päättikin lähteä hakemaan ötökkämyrkkyä, niin minä totesin etten jaksa odottaa. Ja kun pääsin mä viimeksikin sen Kaisan selkään itse, miksen onnistuisi siis nytkin! Ylitin itseni, sain kammettua ruhoni kyytiin jakkaran päältä ja pääsimme kävelemään, sillä välin kun odoteltiin myrkytystä saapuvaksi.
Oli sekin omanlainen shownsa, Simo oli aivan järkyttynyt, Lakikin juoksi suihkepulloa karkuun. Vinski onneksi osoitti olevansa vanha ja viisas äijä, eikä kuin hiukan pakitellut kauemmas - hyvä niin, sillä akka ei olisi välttämättä kaikissa kevätjuhlaliikkeissä pysynytkään mukana ;)

Lopulta aloitettiin oikein kunnolla ne alkukäynnit ja Vinski oli laiskaakin laiskempi! Hevonen ei edennyt mihinkään, korkeintaan juurtui kentän hiekkapohjaan kiinni. Täti joutui ensin hakemaan hiukan omaa istuntaansa kuntoon, mä kun lähdin herkästi taas työntämään kättä eteen ja jämähdin johonkin jännittyneeseen kenoon istumaan. Saatuani itseni rennoksi ja istunnan parempaan jamaan, alkoi hirmuinen työ sen hevosen herättelyn suhteen. Alkuun se oli ihan rehellisesti sanottuna sitä, että kun minä pamautin pohjetta ja muistutin raipalla, niin valkoinen käveli sen kaksi askelta reippaammin, jonka jälkeen lösähdettiin samaan löysään kulkuun. Joka kerta, useampi kierros meni tähän tapaan. Ratsastaja epätoivoisesti puski ja hevonen viis veisasi koko kävelemisestä.
Kun sitten täräytin pariin otteeseen ihan kunnolla sitä käyntiä eteen, niin että Vinski joutui kävelemään oikeasti liikkumaan, aloin saada vastakaikua ratsultakin. Jokusen toiston jälkeen se käynti alkoi pysymään reippaana ja etevänä, niin että enää piti vain silloin tällöin hiukan tyrkätä eteenpäin, sen jatkuvan työntämisen sijaan.
Tehtiin hieman voltteja, minä taivuttelin ja asettelin ja Vinski toimi oikein hienosti. Kääntyi kivasti ja nokka asettui ongelmitta. Otin jokusen pysähdyksenkin ja ne vasta olivat hienoja - suunnattoman keveitä ja aika nopeitakin, eikä käyntiinsiirtymissä ollut lainkaan ongelmaa, vaan herra jatkoi käyntiäkin oikein reippaasti eteenpäin sen armottoman löysäilyn sijaan! Todella hyvä.

Saatiin lähteä rennosti hölkkäämään. Melkoista rytkymistä se oli ratsastajan puolelta, vaikka Vinski vain ravaili kiltisti eteenpäin, orjallisesti uraa seuraten. Jouduin jonkun aikaa taas hakemaan itseäni selkään, jotten vain pomppisi ja tipahtaisi kyydistä. Sitten saatettiin jo alkaa tekemään jotain - haettiin hiukan ympyrää ja minä koitin pitää Vinskin poissa uralta. Se oli ensin hieman hankalaa, pohje ei mennyt läpi ja Vinski kääntyi hitaasti, jonka lisäksi mun ulkokäsi hengasi liian edessä. Koitin keventääkin, mutta rytkyin vaan entistä enemmän ja odotin välillä jo oikeasti putoavani selästä alas.
Kun aikansa juoksee seinää päin, niin kyllä se sieltä vaan lähtee toimimaan. Raipan kun otin ulkokäteen, sain ulkopohkeen läpi ja hepan kääntymään ongelmitta. Haettiin asetusta ja reipasta liikettä pyörylöillekin ja olin vallan tyytyväinen. Minä aloin saada takapuoleni alas ja kyydissä pysyminen ei enää ollutkaan mikään maailman suurin vaatimus. Pääsin sen ansiosta vähän keventelemäänkin, tosin ihan pätkittäin vain. Se oli kuitenkin jo saavutus, että sain joitain hetkiä kevenneltyä rauhassa, rennosti ja ongelmitta. Kääntyminen ja keventäminen vaan osoittautuivat kerta toisensa jälkeen hankalaksi yhdistelmäksi, enkä koko aikaa muutenkaan jaksanut keventää kun siellä hieman lämmin tosiaan oli.

Käveltiin hetki välissä, ennen kuin hölkättiin toiseenkin suuntaan. Nyt mulla oli jo palikat kasassa ja Vinski meni oikein tosi kivasti, kaikki toimi ja mentiin mukavaa ravia ympäri kenttää. Siksipä intouduin kokeilemaan mitä käy, jos pyydän hiukan sitä hevosta eteenpäin pitkillä sivuilla. Ekat kerrat olivat aivan naurettavia kun täti vaan rytkyi Vinskin hiukan nopeuttaessa askeltaan, mutta saatuani rytmistä kiinni tuli meille jo oikein mukavia ravipätkiä. Heppa oli varsin herkkä ja eteenpäinpyrkivä, joten vauhtia tuli pelkällä kevyellä pohkeen kosketuksella. Hieman siinä oli hankaluuksia pysyä kyydissä kun Vinskin ravi oli hiukan isoa, mutta pyysin silti vaan sitkeästi eteenpäin ja kiikkaroin kyydissä niin hyvin kuin osasin. Takaisinkin heppa tuli vallan mainiosti, tosin se alkoi selvästi väsähtää kenties lämpimän ilman takia. Siksipä välikäynnit olivat aivan tarpeelliset, sai hevonen hiukan taas levätä (ratsastajasta puhumattakaan).

Otettiin nopeat laukannostot, muut kävelivät keskemmällä kun yksi täräytteli menemään. Sain aloittaa, joten lähdettiin innoissaan kokeilemaan kuinka käy (olihan tämä eka kerta laukkaa Vinskillä satulatta, jollen nyt ihan väärin muista).
Laukka nousi oikeastaan tosi hyvin, omalla tavallaan nosto oli jopa aika reipas ja aktiivinen, vaikka se vähän viiveellä tulikin. Tätikin pysyi kyydissä ilman ongelmia ja homma meni hyvin... Mitä nyt ensimmäinen laukka tipahti pitkän sivun jälkeen, kun minä könähdin eteen ja Vinski kuuliaisesti siirtyi raviin. Sain sieltä toisen laukan vielä ylös, mutta taas se kyllä lopahti aika pahasti kesken. Pysyin kuitenkin kyydissä ja olin yllättävän hyvin mukana myös niissä ravisiirtymissä. Mä kun jotenkin kuvittelin putoavani ja makaavani jossain kaulalla, kun ne Vinskin siirtymät ovat kuitenkin aika isoja ja heiluvia.

Vaihdoin suuntaa ja vasen kierros oli selvästi enemmän meidän juttu. Laukka nimittäin nousi oikein hienosti ja päästiin pyörittämään sitä vähän reilun kierroksen verran. Keskityin vaan ohjaamaan meitä loivalle ovaalireitille, koitin istua ja antaa käden kulkea mukana, se kun tuntui välillä jäkittävän vähän paikallaan. Vinski taas laukkasi nätisti ja kuuliaisesti, nyt alkoi jo vauhtiakin löytyä hieman enemmän, joten ei laukka tipahtanut heti alas. Silti poni keskeytti taas itse, joten nostin vielä yhden kerran. Väärä laukka, sain korjattua suhteellisen nopeasti (satulattomuuteen verrattuna) ja siitä sain viimein otettua ihan itse siirtymän raviin. Sen jälkeen käveltiinkin lopputunti, ensin katsellen kun muut laukkasivat ja lopulta lyllerrettiin loppukäyntejä.

Meillä oli oikein hauskaa. Mä laukkasin pisimmät pätkät satulatta ja pysyin noin hyvin kyydissä! Vinski taas meni hienosti ja kivasti, se oli reipas ja mukava. Tällaista hömpöttelyä, ilman sen vakampaa yritystä. Olin oikein tyytyväinen tänään!

Keskelle ja alas selästä. Heppa pääsi pesuun ja sen jälkeen drinksuille tallin puolelle ;)
Minä autoin Simo-ponin suihkuttelussa (poni oli suihkussa kuin aikamies ainakin!) ja kävin kuvaamassa, jotta varmasti saa tarpeeksi aurinkoa.
Viimeisen tunnin taluttelu oli aika kamalaa, mutta tänään meillä oli selvästi yhteys Seppo-ponin kanssa, eikä edes tiputettu pikkuratsastajaa alas vaikka satulatta hekin humputtelivat! Käytiin yhteistuumin vielä pesulla ja loppuaika tulikin hipelöityä ihania tarhailevia hevosia. Kyllä siellä vaan on kasoittain sellaisia ihania herrasmiehiä, ettei paremmasta väliä!

Ninjamammat

Eilen ei jostain syystä satanutkaan lunta, vaan keskiviikolle epätyypilliseen tapaan oli aurinkoista ja lämmintä! Erikoista.
Olin tiistainakin tosin tallilla, tuli pestyä suitsia ja vieteltyä rauhaisaa kevätpäivää. En muuten muistanutkaan kuinka ihanilta puhtaat suitset tuntuvat!

Eilen oli todellakin ihan mielettömän mukava päivä ja se jatkui kun sain alleni Kaisan. Tunnillamme olivat myös Vinski, Artsi, Evita, Pomo ja Nikkis, Kaisa oli vain mun kanssani. Minä otin siinä ensin aurinkoa ja katselin tunteja, ihan vain hienoa iltaa fiilistellen. Lopulta lähdin poimimaan puttehevosen tarhasta mukaani - olin aivan otettu kun tamma päätti jopa kävellä minua vastaan. Nämä rakkaudenosoitukset ovat sitten ihania, tullaan kauniisti portille vastaan eikä pistetä laiskaa ratsastajaa rämpimään yli kuratarhojen. Heitin blondin sisälle ja harjailin sitä vähän, kyllä Kaisastakin lähti vielä sitä karvaa vaikka muille jakaa.

Mietin siinä samalla itsekseni että josko kysyisin saanko mennä ilman satulaa. Nyt on kuitenkin viimeiset saumat mennä Kaisalla satulatta ja olisihan se kiva kokeilla millaista sillä on mennä nyt kun viimein osaan satulankin kanssa ratsastaa :D
Sen lisäksi tietenkin laukkaaminen Kaisalla ilman satulaa kuulosti ihan mielekkäältä ajatukselta, kun tähän asti olen päässyt harjoittamaan pelkkiä hitaampia askellajeja. Huolimatta hyvistä syistä inkkariratsastuksen harrastamiseen, olin jo melkein päättänyt jättää humputtelun toiselle kerralle. Kuulin kuitenkin, kun Evitan ratsastaja valitteli haluavansa ratsastaa satulatta ja näin tilaisuuteni tulleen. Lähdettiin yhteistuumin kentänlaidalle kyselemään ja Marianne heltyi kuin heltyikin (kyseltyään ensin leipomistaitoja). Siispä ei muuta kuin viimeiset puunaukset Kaisalle, suitset päähän ja kentälle uljaan ratsuni kanssa!

Mulle tarjottiin jakkaraa, mutta epäilin etten pääsisi Kaisan selkään senkään päältä (nimimerkillä en pääse edes sen 130-säkäisen ponin selkään..) Lopulta kuitenkin päätin että tuokoon sen penkin jos on innokas, minä voin sitten katsoa kun keilaan itseni nurin kiikkuessani jossain mahan puolivälissä. Vaan niin siinä sitten kävi, että minähän muuten pääsin sinne selkään siltä penkiltä! Ymmärrättekö, että ekaa kertaa elämässäni minä pääsin hevosen selkään ilman punttausta! Olin suoranaisen järkyttynyt, mutta taisin nyt ekaa kertaa uskaltaa oikeasti hypätä sinne kyytiin, kun yleensä pelkään ponien hajoavan allani jos loikkaan sinne silleen vauhdikkaasti.

Lähdettiin kävelemään, Kaisakin oli vallan virtaisan oloinen siinä aluksi. Itse nyt keikuin taas järkyttyneenä kyydissä ja muistelin milleen hevosen selässä istutaankaan. Kun meno tuntui tasoittuvan, lähdin hiukan kääntelemään voltteja ja ratsastamaan käyntiä eteenpäin. Annoin hepan kulkea vielä pitempänä ja pökkelönä, jotta rouvakin saisi lämmitellä ihan rauhassa.
En nyt tiedä tuosta Mariannen suunnitelmallisuudesta, mutta jotenkin huvitti kun se alkoi tarinoida että "tiistaina melkein kaikki putosivat ja Kaisa aloitti sen. Joo-o, se pelkäsi jotain olemattomia mörköjä ja säikäytti kaikki muutkin". Hmm, oliko tässä nyt joku tarkoitus yrittää saada meikäläinenkin maankamaralle sieltä?
Heppa nyt välillä tuntui hiukan kyttäilevän jotain omiaan, otti yhden sivuaskeleenkin, mutta aloin siinä vaan asettelemaan sisälle ja ottamaan huomiota tekemiseen. En nimittäin halunnut kokeilla loistavaa tasapainoani siinä vaiheessa, kun Kaisa päättääkin paeta niitä edellispäivän hirviöitä.

Meidän piti käynnissä alkaa tekemään tehtävää, joka oli mielestäni ihan simppeli. Keskihalkaisijalle, sen alussa ja lopussa kahdeksikot. Näin ainakin omasta mielestäni ja näin aloin myös tehdä. Vaan kun selvästikään kukaan muu ei nähnyt asiaa samoin kuin minä ja tuntilaisemme harhailivat ympäri kenttää kuin päättömät kanat. Aikansa Marianne yritti selittää tehtävän kulkua, kunnes se lopulta oli itsekin niin sekaisin, ettei tiennyt mitä meidän piti tehdä :D Mäkin luovuin sen tehtävän tekemisen suhteen, kun kaikki muut menivät vallan väärinpäin siellä, joten tyydyin vain pyörittämään voltteja ja asettamaan Kaisaa.
Se oikealle kaatuminen oli pahempaa näin ilman satulaa. Taisin itsekin kaatua enemmän hevosen mukana, enkä saanut samalla tavalla pätkäistyä sitä oikeaa pohjetta läpi, sillä ratsu tulkitsi sen aina pelkästään eteenpäinvievänä apuna. Samoin asettaminen oli ihan hullun hankalaa, kunnon kyrmyniskana Kaisa vaan puski menemään, jouduin vääntämään useamman voltin ja tekemään hirveästi töitä, ennen kuin suomiputte lopulta antoi periksi ja asettui kauniisti!

Koska Marianne ei lopulta itsekään ymmärtänyt luomaansa tehtävää, siirryttiin me vähin äänin raviin ja pyyhittiin mokoma nolo välikohtaus mielistämme. Ravissakin oli tarkoituksena tehdä kahdeksikkoja, mutta tällä kertaa kävi niin, että kaikki muut tuntuivat tajunneen tehtävän, kun taas me Kaisan kanssa puksutettiin kuin kaksi umpitorvea ympäri kenttää.
Ravi oli ihan hyvää. Keventelyt jäivät taas, tällä kertaa lähinnä tahdin hitauden takia - poni oli koko ajan tipahtaa käynnille jos en pystynyt keskittymään eteenpäinratsastukseen täysillä. Tosin, Kaisamaiseen tyylinsä putte kyllä aina ajoittain muistutti olleensa entisessä elämässään vakavasti otettava ravuri (ainakin villeissä kuvitelmissaan siis) ja että kyllä mammaltakin vauhtia irtoaa kun oikein hyvä buugi lähtee päälle.
Tein voltteja, yritin tehdä epämääräisiä kahdeksikkoja. Asetuksen kanssa jouduin edelleen työskentelemään oikein niska limassa ja oikealle kaatumisestakin jouduttiin käymään erittäin kovaa keskustelua. Loppujen lopuksi heppa kuitenkin meni oikein kivasti ja meikä tätikin säilyi selässä ongelmitta!

Tosin mulla oli niin paljon kiireitä, että vähän väliä huomasin joko kököttäväni tai sitten heijaavani käsiäni ties minne. Kyynerpääkulman puolikaskin suoristui kun minä vain yritin istua alhaalla ja pysyä mukana, ei kovin hyvä. Kun keskityin, löysin kehoni ulokkeet vähän paremmin kohdilleen, enkä näinollen heilunut kuin puolilahonnut heinäseiväs tuulessa.

Kevenneltiin siinä aikamme hevosia taivutellen, kunnes lopulta istuttiin alas ja lähdettiin nostamaan laukkoja. Jäätiin ensin oikeaan kaarteeseen ja tehtiin harjoitusravissa voltteja, joilla aseteltiin hevosia läpi. Sitten käännyttiin pituushalkaisijalle ja nostettiin suoralla hevosella se oikea laukka, joka piti lopettaa sen halkaisijan lopussa. Miten hankala tehtävä jo satulan kanssa, saati sitten maailman vinoimman puttehevosen kanssa ilman penkin tukea ja turvaa!
Yllättävän positiivisella asenteella lähdin kuitenkin yrittämään. Ravissa Kaisa oli taas vähän Vermoilutuulella, sillä hänen arvoisuutensa mielestä meidän oli tietenkin tarkoitus laukata ihan joka paikassa. Kun sekin kiellettiin, niin hevosen eteenpäinpyrkimys romahti sadasta nollaan, eikä se hölkkääminen yhtäkkiä enää ollutkaan yhtään niin kivaa.

Laukka olikin hupsumpaa puuhaa. Ekat nostot menivät täysin pipariksi, tehtiin kahdella ekalla yrityksellä pelkkiä ravilisäyksiä. Minä rytkyin kyydissä Kaisan ojennellessa jalkojaan kuin suurempikin ballerina. Lopulta sain ulko-ohjaa käteen ja puttekin alkoi kuumua sen verran, että onnistuttiin nostelemaan sitä laukkaakin! Aika hienosti tuli oikeita laukkoja, mutta muutama vasenkin sinne sitten pääsi eksymään. Positiivista oli se, että sentään tunsin ne väärät laukat sieltä. Korjaamisesta vaan ei voinut edes puhua, sillä se laukassa istuminen on kuitenkin niin vaikeaa ja tilaa oli vain se yksi pitkä suora. Annoinkin Kaisan vaan lasetella väärässä laukassa jos kävi niin huonosti, samahan se nyt sinäänsä oli (paitsi tietenkin noston kannalta).
Ensimmäisissä laukoissa mun istuminen oli sitä normaalia, roikuin vaan menossa mukana. Kun kuitenkin tunti jatkui ja Kaisa alkoi olla virkeämpi ja reippaampi, niin aloin minäkin istua paremmin. Hain itseni oikein istumaan mukaan, pohkeet kiinni, niin etten irtoilisi yhtään sieltä selästä ja olin kyllä varmaan tyytyväisempi ilman satulaa laukassa istumiseeni kuin ikinä ennen. Olin hyvinkin stabiili, ainakin kun verrataan aikaisempiin suorituksiini.

Ainoastaan raviin siirtymissä se istunta pääsi falskaamaan, horjahtelin sivusuunnassa ja vähän etukenoonkin. Tosin nyt mä pystyin lähes heti laukan jälkeen ravaamaan ja vaatimaan, kääntelemään voltteja ja tekemään asioita, kun taas yleensä olen laukan jälkeiset metrit vain rytkynyt epämääräisesti kaulalla ja koittanut selvitä hengissä.
Oikeat laukat menivät oikein hyvin. Maailman vinoin Kaisa pysyi kivan suorana, ei mutkiteltu tai oikoiltu. Ainoastaan nostokohdassa se jyräsi oikeaa pohjetta vasten, jotta päästäisiin mahdollisimman pian laukkaamaan, mutta sitäkin kykenin jossain määrin korjaamaan.

Vaihdettiin suunta, tehtiin voltit vasemmalle ja nostettiin vasenta laukkaa keskihalkaisijalla. Näin vasempaan kierrokseen jouduin pari kertaa muistuttamaan Kaisaa siitä, että kääntyä pitää silloin kun pyydetään, ei silloin kun sattuu huvittamaan. Samaten tamma yritti vieläkin tarmokkaammin esitellä liitelevää raviaan ja uskomattomia pikajuoksijankykyjään.
Vasemmat laukat nousivat paremmin, ei tullut niin paljon vääriä kuin oikealle. Mutta tässä oli kyllä sitten ne omat vaikeutensa - heti ekassa laukassa Kaisa nimittäin päätti että hän tekee vastalaukkakaarteita ja kääntyy pituushalkaisijan jälkeen oikealle. Tunsin että heppa lähti kaatumaan, joten yritin sitten kunnolla täräyttää sitä vasemmalle, eihän me nyt suinkaan voida ihan omille teille lähteä. Siinä vaiheessa putte sitten keksi että ei apua, hirviöt ovat palanneet ja seuraavaksi yritettiin hilpaista karkuun. Kaisa teki ninjamaisia sivupomppuja ja oli karata paikalta kesken laukan, kun taas minä olin aivan varma että löydän itseni pian maata kiertävältä radalta. Mariannekin sieltä taustalta huuteli etten saa nyt tippua. Onneksi Kaisa lopetti pöllöilynsä muutaman sivuloikan jälkeen ja saatoin kerätä itseni kaulalta selkään, jonka jälkeen poni joutuikin ravaamaan kahta kauheammin.
Vaikka olin varautunut siihen oikealle karkaamiseen, niin silti seuraavassa laukassa heppa oli tehdä ihan saman tempun. Se lähti ja yritti kunnolla hypätä sinne oikealle. Tällä kertaa pysyin paremmin selässä ja Kaisan höntsäily saatiin kanavoitua oikeaan suuntaan. Mariannekin päätti (jostain kumman syystä) että otetaan loput laukannostot käynnistä ja ravataan vain sitten tuo pitkä sivu, jotta saadaan nostettua laukkoja mahdollisimman paljon.

Käynnistä laukannostot sujuivat paljon paremmin. Ravissa Kaisa oli vain juossut alta ja kipitellyt ohi kulmien, mutta käynnissä sain sen pidettyä paremmin lapasessa, pystyin vaatimaan kunnon kulmia ja asetusta. Saatiin rauhassa valmisteltuja nostoja, vaikka laukka ei sitten ihan niin rauhallista enää ollutkaan. No, ainakin Kaisa lopetti sen oikealle kaatumisen ja suostui laukkaamaan suoraan. Ravikin sujui sillä pitkällä sivulla oikein hyvin.
Lopuksi otettiin vielä oikealle muutamat nostot käynnistä. Sujui niin paljon paremmin kun Kaisa ei vain kaatunut se lapa edellä! Minä istuin hyvin ja homma toimi kivasti. Oikeastaan ainoa juttu oli se, että kertaakaan en tainnut saada sitä laukkaa alas tarpeeksi ajoissa. Vaikka kuinka yritin, niin ferrarissani vaan hirtti se kaasu pohjaan ja laukan sain alas vasta kaarteessa. No, annoin sen anteeksi kun istuin kuitenkin itse niin hyvin, pysyin kyydissä ja hallitsin laukan. Mariannekin vain naureskeli että siinä on sitten hommaa kun tuota jyrää lähtee hidastelemaan, sillä Kaisa oli vallan railakas siinä mennessään, heh.

Lopulta jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne ihmetteli siellä taas, että mitä mulle on tapahtunut. On niin iloista, ei ole aikoihin mennyt hermot. Niin, ei ole epätoivoa, koska tiedän olevani niin loistava ;)
Mä olin hirmuisen tyytyväinen! Pysyin kyydissä ja laukkasin ihan superhyvin! Kaisa nyt oli vinompi kuin satulalla, mutta kokonaisuudessaan se kuitenkin toimi hienosti ja me mentiin hyvin, vaikkei ollutkaan sitä tukea ja turvaa. Jes, jesjesjes! Oikein kiva mennä putella nyt vielä ilman satulaa ja kiva laukata sillä näin ennen kuin se häippäsee.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poninpunkero talliin, harjasin sen ja lopultakin sain sen uuden kortin, jota olen odottanut jo liiankin kauan :D
Sitten kotia kohti ja heissan!

Hienoakin hienompi hiihtoloma!

Ei sillä että mulla mitään lomaa olisi - mutta näkyyhän se tallilla kun on niin rauhallista ja seesteistä. Tykkään tosi paljon, varsinkin kun ratsastuksetkin ovat menneet mukavasti.

Tänään oli jälleen vuorossa vanha herra Vinski, tunnillamme myös Evita, Pomo, Kaisa, Laki ja Nikkis. Vinski oli vain minun kanssani, mikä sopi oikein hyvin suunnitelmiini.
Harjailin hevosen reippaasti ja kysäisin voinenko mennä ilman satulaa. Mariannen vastaus oli että "se on ollut hei tosi reipas".
"Haittaakse?"
"Haittaakse... :D No ei kai jos et tipu."

Vetäisin siis suitset päähän ja tepsuttelimme karvamonsterin kanssa kentälle, jossa minut heitettiin kyytiin. Sitten lähdimmekin kävelemään reippaasti alkukäyntejä varsin sulalla ja mukavalla kentällä!

Kännykkälaatua, mutta ovatpa tältä päivältä.

Ja mainitaan sekin, että tämähän oli eka kerta kun Vinskillä menin satulatta. Jes!

Käynnissä olin alkuun vähän hukassa. Hieman jännitti, epäilin ideani järkevyyttä ja mietin että onkohan Vinski oikeasti tosi villi. Sen lisäksi olin ihan tavattoman vino, koko ajan tuntui että toinen istuinluu valui alemmas kuin toinen. Otin suoristelun kannalta ja etsin takapuoleni tasaiseksi, jonka jälkeen aloin itsekin vähän rentoutua. Pyysin Vinskiä hiukan eteenpäin, mutta meidän käyntimme oli vähän alitempoista koko ajan. Tehtiin voltteja joille käännyttiin hyvin, asetuttiinkin kivasti, mutta vauhti kyllä kuoli ihan totaalisesti joka käännökseen.

Marianne kokoili meille puomeja, toisella lyhyellä sivulla oli kolme puomia kaarevalla uralla ja toisella lyhyellä sitten yksi puomi ympyrällä. Tehtiin siis suurehkot voltit molempiin päätyihin puomit samalla ylittäen. Mä aloin päästä pikkuisen siihen suoruuteen kiinni, aloin istua taaempana ja muutenkin alkoi tuntua että pysyn kyllä kyydissä ilman satulan turvaakin, joten uskaltauduin jo pyytämään enemmän liikettä. Sai sitä proomua välillä ihan pätkäistä raipallakin kun ei millään meinannut löytyä vauhtia vaikka ratsastaja kuinka pyyteli. Hetkittäin edettiin hyvin, mutta aika paljon lösähdeltiinkin - en kai ihan täysin saanut pohjetta läpi ja Vinskiä pohkeen eteen.
Ne voltit sujuivat ihan kivasti. Alkuun tultiin pari kertaa ihan liian pienellä kaarteella sisään, jolloin valkea joutui koikkelehtimaan keppien yli vähän omalaatuisesti, mutta kun lopulta tajusin että ensimmäinen kaarteen puolikaskin voisi olla iso, niin alkoi tuo homma sujua. Päästiin ihan nätisti kummassakin päässä puomien yli, ei kolisteltu koko aikaa ja juttu sujui kivasti. Toiseen kierrokseen kaarevalla uralla olleet puomit sujuivat vielä paremmin, sillä siihen suuntaan herra poni asettui melkein kuin itsekseen, joten saatiin pyöreämpiä kaarteita aikaiseksi.

Aloimme tulla muun osan kevyt ravissa, vain ne kaarella olevat puomit käynnissä. Kaaripuomit sujuivat edelleen ihan kivasti, kerran rysäytin tosin Vinskin niin huonosti niille että potkittiin risut pois altamme. Kevyt ravissa sen sijaan oli oma hommansa. Alkuun se "hurjan villi hevonen" kun oli niin älyttömän löysä ja vetelä ettei mitään rajaa. Raviin siirtyminen oli hidasta, aina pitkän sivun jälkeen sorruttiin käyntiin (mikä osin saattoi johtua mun lievästä edessä könöttämisestä) ja sen voltin tekeminen puomin yli ravissa oli ihan mahdotonta kun Vinski vain mennä möngersi. Se oli oikeastaan aika toivotonta, minä koitin vähän kevennellä mutta se oli aina pakko jättää kesken kun heppa ei vaan startannut. Huh hei.

Lopulta aloin tosissaan sisäistää sen, että hevonen ei sittenkään ole villi, että minä pysyn kyydissä ongelmitta ja että vanha herra vain porsastelee koko ajan, joten aloin sitten vähän pistää niitä takajalkoja käyntiin ja liikettä eteenpäin. Muutaman kerran sain vähän puskea siihen ratsuun vauhtia, istuin vain alhaalla ja tömpötin kyydissä. Kun Vinski oli lopulta saatu liikkeelle, saatoin alkaa taistella uuden ongelman kanssa - ohjaustehostimemme nimittäin kärsi kun ruunaan tuli vauhtia. Kertaalleen juostiin Pomon perässä ohi voltin, pari kertaa tehtiin jotain puolen kentän "voltteja" ja hiukan oikaistiin reittiäkin kun suoraan meneminen oli supermälsää. Tässä vaiheessa osasin kuitenkin tehdä jotain, vähän pakolla minä väänsin sen hepan kääntymään ja pidin sen silti liikkeessä. Parin puserruksen jälkeen homma alkoikin sujua vallan mainiosti. Valkea proomu herkistyi ja oli aktiivinen. Se kääntyi ihan suunnattoman helposti, ravi eteni, saatoin hiukan asetella sitä volteilla. Siirtymät onnistuivat helposti ja keveästi, heppa oli yksinkertaisesti todella kiva ratsastaa.
Samaten arvoisa täti siellä kyydissä alkoi vihdoinkin tuntea olonsa suht suoraksi, sekä sivuttais- että "könötys"suunnassa.

Otettiin hiukan välikäyntiä, jonka aikana laitettiin neljä puomia merkitsemään isoa soikiota. Loppuun tultiin harjoitusravia näiden puomien yli, tarkoituksena vaan nostaa takamusta satulasta aina puomin ylityksen aikana. Tämä sujui jo vallan kivasti, Vinski ravata puksutti ja minä heittäydyin parhaani mukaan irti selästä. Välillä oli varmaan vähän omalaatuista kun suuri inkkariratsastaja oikein ponkaisee jonnekin kaulalle makamaan, mutta hei - tyyli vapaa! Vähän tehtiin jotain ympyröitäkin kun etsittiin tilaa, proomu oli oikein kiva.
Tosin sitten sain sen vähän räjähtämään jo turhankin paljon. Ei siinä mitään tapahtunut, eikä se paha edes ollut, mutta loppua kohden alkoi tuntua että hevonen hiihtää eteenpäin jo vähän turhankin reipasta ravia. Tosin mahdollista on myös se, että hipsuteltiin vähän alitemmossa koko tunti sen satulan puutteen takia ja vasta tuossa lopussa edettiin kunnolla. Ken tietää.

Jäätiin käyntiin ja otettiin muutamia pysähdyksiä. Tai aika montakin pysähdystä. Minä keskityin siihen, etten vain kiskoisi ohjalla ja saatiinkin aika mageita pysähdyksiä aina välillä. Oikein herkästi herra seisahtui ja oli mukavan pehmeä. Sitten vain kävelimme loppukäynnit.

Heppahan oli kiva! Mulle tuli kyllä kuuma kun pistin menemään ja kun humputin siellä kyydissä, mutta kun saatiin ratsulle ja mulle selvät sävelet, niin hyvinhän tuo meni. Ja nytpä on menty Vinskilläkin ilman satulaa, heh.

Keskelle ja alas selästä. Vinski-herra karsinaan ja harjailin sen mahdollisimman siistiksi. Kävin hiukan tervehtimässä Elvistäkin.
Auttelin taas ponien kanssa, heitin Vinskin tarhaan ja menin taluttelemaan Laki-paholaista. Sitten vaan kotiin.
Oikein hieno hiihtoloma, ei tässä mitään. Ehkä tästä vielä se kesäkin tulla tupsahtaa, sitä odotellessa (:

Vermoilua joulun kunniaksi

Noniin, vihdoinkin siellä satoi vähän vähemmän. Kenttä ei ollut ihan niin litimärkä (no okei, oli se ihan märkä. Mutta tänään oli jopa muutama täysin kuiva kohta, edistystä siis!)

Ei tässä mitään, varmasti se ennen pitkää vaihtuu joksikin muuksi kuin pelkäksi vesisateeksi. Minä uskon siihen ainakin.

Tänään oli tosiaan viimeinen tunti ennen joululomaa. Huomenna on vielä tunnit ja sitten uudenvuoden jälkeen jatketaan. Minä tietysti ajattelin että olisi sinäänsä kiva mennä ilman satulaa - noin niinkuin joulun kunniaksi. Ja kun se kenttäkin oli edes kohtuullisessa kunnossa.

Mulla oli hevosena Kaisa, tunnilla myös Vinski, Evita ja Pomo. Kaisa jatkoi kaikille tunneille, mutta päätin silti olla ilkeä ja kysäistä voinko humputella ilman satulaa. Luvan sain, selvästi Mariannellakin oli joulufiilis yllä.

Harjasin suomiputen reippaasti ja vetäisin suitset päähän. Kaisa oli kovin iloisena tulossa mukaani, joten kipiteltiin kentälle iloisesti. Marianne heivasi mut kyytiin (säälittävää se mun selkään meneminen, heh) ja sitten alettiin kävellä.

"Vähän vähemmän märkä kenttä" ;)

Otettiin ihan vain rauhallista käyntiä. Käytettiin melkein koko kenttää, pidin Kaisan vähän poissa uralta ja matkustelin vain kyydissä. Tehtiin siinä jokunen volttikin, yritin hakea asetusta vähän läpi. Se on kauhean vaikeaa, varsinkin toiseen suuntaan kun heppa on niin vino. Saatiin silti edes jonkinlaista taipumista, ei käännytty ihan puupölkkyinä. Alkuun annoin puten kävellä vähän laiskasti, mutta lähdin lopulta pyytämään liikkumista eteenpäin. Ei sovi ihan jäätyä vaikka kenttä hiukan märkä onkin (ja vaikka ratsastaja ei koe oloaan yhtä tukevaksi ilman penkin luomaa turvaa). Saatiin vallan kivaa käyntiä ja muutenkin tuo oli kokonaisuudessaan oikein kelvollinen. Ei niin hirveästi väännetty tai täydellisyyttä haettu, kunhan fiilistelin pyöreää heppaa ja koitin saada edes jotain sinnepäin.

Meillä kävi vierailija! Tässä kohdassa se on Kaisan mielestä tosin jo "ihan superboring!"

Lopulta lähdettiin kevyt raviin. Mä otin sen keventelyn vähän siltä kannalta että "kevennän minkä pystyn ja jaksan". Toisin sanoen keventelin aina pari pätkää, mutta kun piti kääntää tai kun tahti heitteli niin sitten istuin alas. Ja lopulta istuin kokonaan alas, kun kyllästyin siihen avuttomaan ylös pomppimiseen.

Kevyt ravi oli kuitenkin oikein mukavaa. Kyllä mä sain sieltä jonkinmoista kevennystä aikaan, se vaan kun mun kevennykseen tulee aina mukaan erinäisiä pakkoliikkeitä, kuten käsien heiluttelu sivulta toiselle ja varpaiden alaspainaminen, heh. 

Näin alkuun oli ongelmana se, ettei Kaisa oikein viitsinyt liikkua. Se oli kovin löysää ja ravi tipahteli alas, enkä sitten ihan uskaltanut pamauttaa kunnolla kun en halunnut suomittaren räjähtävän liikaa. Pikkuhiljaa rouva kuitenkin lämpesi ja alkoi löytyä aina vain useammin sellaista etenevää ravia. Samalla tuli kyllä myös niitä pätkiä joissa Kaisa juoksi lähinnä alta, mutta sama kai tuo.

Minä pysyin kyydissä oikein hyvin, hiukan lähdin rytkymään kun Kaisa tarpeeksi lähti kaahaamaan. Pidätteet menivät kuitenkin tosi kivasti läpi, ei tarvinnut kauheasti tapella että saatiin se ravi takaisin normaaliksi ja mukavaksi. Välillä tosin annoin hevosen vähän kipsutella reippaampaa ravia, se oli niin innoissaan että mikä jottei.

Ja jottei ihan lähdettäisi lapasesta, tehtiin me tietysti myös voltteja. Kaisa kääntyi kyllä varsin hyvin ja tehtiin oikein mukaviakin voltteja ja ympyröitä. Asetuksesta nyt ei tietenkään tarvi edes puhua kun keskityin lähinnä tahdin ylläpitoon ja hyvään reittiin, heppa kun lähti useimmiten hidastumaan liikaakin niissä käännöksissä. Vasempaan kierrokseen mennessä tosin huomasi erittäin hyvin, että kääntäminen oli hyperpaljon vaikeampaa. Kaisa oli siinä oikeassa ohjassa kiinni, joten kääntäminen oli varsinkin vasempaan kierrokseen oikeaa tahtojen taistoa. Tälleen alkuraveissa taisin kuitenkin joka kerta voittaa ja tamma toimi oikein nätisti.

Otettiin siitä käyntiin ja käveltiin hiukan välikäyntejä. Tässä välissä taisi vieraileva tähtikin saapua ja hepat ihailivat kummallista lehmää oikein rivissä. Kaverin lähdettyä Vinski tosin riemastui ja Kaisakin katseli kaihoisasti komean kirjavan perään. On se kauheaa kun pienten hevosten elämä noin järkkyy kun joku kehtaa kävellä ohi.

Koko tunnin taisin pitää raippaa oikeassa kädessä kun pohje saati ohja ei mennyt läpi. Siinä lie jonkin verran savottaa, sama ongelma oli viimeksikin.

Otettiin vielä vähän harjoitusravia. Nythän Kaisa sitten lopultakin oikein innostui! Siis pieni puttehevonen oli ihan varma että nyt kuuluu laukata ja mieluusti vielä täysillä :D Kyllä siinä oli tädillä tekemistä kun pieni suomenhevonen kaahaa maha hyllyen kuin Vermon takasuoralla.

Ravi alkoi kyllä ihan hienosti, mutta kun seuraava pitkä sivu aukesi, lykkäsi Kaisa ykkösen silmään ja lähti ojentelemaan sitä ravia eteenpäin. Ei siinä toki mitään, mutta hiukan tuntui turhalta roikkua kyydissä kun pikkuheppa ryykää eteenpäin, eikä itse voi oikein muuta kuin rytkyä kyydissä ja koittaa jarruttaa. Ja tuota samaa se meidän ravi ensin oli. Saatettiin saada ihan hetki sellaista nättiä ja rauhallista ravia, mutta sitten Kaisa keksi lähteä kiitämään ja liitämään, eikä siinä ratsastajalta paljon kyselty. Ravissa tosin pysyttiin, eikä kokeiltu sitä kolmatta askellajia, enkä pienestä pomppimisesta huolimatta meinannut sieltä tipahtaa tai mitään. Itseasiassa Kaisakin oli loppuviimeksi tosi hienosti hallinnassa kokoajan - se teki mielettömän hienoja käyntisiirtymiä kun pyysin, mutta hidas ravi tuntui olevan sula mahdottomuus. Tamman mielestä kun oli tasan kaksi vaihtoehtoa: täysillä tai "no ei liikuta sit ollenkaa, nih!"

Meille naureskeltiin kun Kaisa esitteli liikettään ja itse koitin keksiä keinon millä saada heppa pysymään housuissaan. Mikään ei tuntunut toimivan. Käynnissä käännyttiin volteillekin ihan tosi kauniisti, mutta auta armias kun ravista koitit kääntää.. Ei tapahtunut niin yhtään mitään, vauhtia tuli vain lisää ja lisää!

Lopulta taisin sitten luopua toivosta sen suhteen, että Kaisus rauhoittuisi käynnin aikana. Päätin että pysytään vain ravissa, tuskin se kauan alta juoksee. (Erittäin hyvä ajatus toki, heh.) Pidin ravia yllä, toivoin että pysyn kyydissä kun mamma pistelee parastaan ja lähdin sitten vain määrätietoisesti hidastamaan Kaisaa aina kun se alkoi kaahata. Ensin jouduin joka kerta suunnilleen potkimaan tammaa eteenpäin kun se koitti samantien heittää käynnille, mutta alkoi se työkin tuottaa lopulta tulosta. Saatiin aikaiseksi sellaista rauhallista ja järkevää ravia, ei kaahailua ja hidastelua. Pysyttiin tahdissa ja kuljettiin älykkäästi. Taisin saada vielä jonkun voltinkin käännettyä, ennen kuin siirryttiin loppukäynteihin. Oikein hyvä päätös raveille siis.

Oikein hyvä. Oikea ohja on vaikea, samoin oikea pohje. Kaisa on vino ja minä en ihan osaa sitä suoristaa. Kuitenkin, meni hyvin, vaikkakin vähän reippaasti hanateltiinkin välillä. Pysyin kuitenkin selässä ja oli oikein mukavaa.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja Henna kyytiin, jonka jälkeen menin taas harrastamaan kaikkea älykästä, kuten siivousta ja tuntien tuijotusta. Lopulta pääsin sitten auttamaan kirjavien shetlanninponien varustuksessa. Me Kaisan kanssa ilmeisesti tönäistiin liikkelle se lumipallo, joka sai kaikki oivaltamaan, että joulun kunniaksi olisi kiva mennä ilman satulaa. Seuraava tunti meni lähes täysin satulatta, samoin kuin tämä viimeinen tunti. Oikein hauskaa, kun pienet tytsyt rytkyttivät vähän ravia karvaisten ponien selässä ;) (Heh, Kaisa oli ekalla tunnilla ainoa satulaton, kun taas toisilla tunneilla hän oli ainoa satulallinen. Pääsi kokeilemaan molempia puolia. Samoin Kaisa vähän kuumeni liikaakin noilla viimeisillä tunneilla, ei se jaksa piipertää kun rouva haluaa vaan mennä täyttä laukkaa eteenpäin!)

Autoin pienet ponit pois ja sitten kotiin. 

Nyt tuleekin siis vähän pidempi tauko, mutta näkyillään joskus joulun jälkeen :)

Hyvää joulua!