Muistot on kauniita

Nyt koitan kirjoittaa syvällisesti.

Olen miettinyt, että kuinka kivaa olisi olla vanha. En edes välttämättä tarkoita mitään vanhainkodissa asuvaa mummoa joka pelaa bingoa sunnuntaisin, vaan jotain keski-ikäistä ihmistä, joka on jo ehtinyt kokea ja tehdä työtä, mutta jolla on yhä elämä edessä.
Vaikka toisaalta, mummollahan niitä muistoja olisi silti enemmän.

Aika kultaa muistot. Sitä haikeana muistelee vanhaa tallia, vaikka paikan takia vuodatettiin monet kyyneleet ja ongelmia riitti. Tippa linssissä muistelen myös alkeiskurssia, vaikka silloin tallille pääsinkin vain joka toinen viikko.
Halu palata muistoihin. Aikakone olisi upea keksintö, olisi hienoa kokea ja muistaa nämä vanhat hienot hetket uudestaan.

En tiedä. Haluan kirjoittaa, mutten tiedä paljonko viitsin kirjoittaa vanhoista ajoista. Olenhan mä muistellut jo kaikenlaista aiemminkin, keksinkö tälläkin kertaa jotain edes hivenen uutta?
Toisaalta lohduttaudutaan sillä, että ehkä mulla on niin uusia lukijoita ettei ne ole lukeneet vanhoja tekstejäni...

*Muistan...

Sen tunteen kun jännityksellä odoteltiin ensimmäistä liikuntapäivää, ensimmäistä ratsastusta. Ystävällisesti Henna lainasi varusteitaan minulle. Muistan sen aamun, heräsin ajoissa jotta voisin pukeutua huolellisesti. Ahtauduin niihin kesähousuihin ja Hennan saappaisiin, täynnä riemua ja odotusta.
Meillä oli tuolloin tappelu kesken kaverimme kanssa. Muistan kuinka bussimatka tallille käytettiin riitelyyn "olispa kiva mennä sillä" "NO MUN KAVERI KÄY TUOLLA JA SE ANTAA SEN PONIN MULLE!!" Eikä kumpikaan heistä edes kyseistä ponia saanut :)

Muistan seisseeni varusteita kantaen pienhevosen vieressä. Se näytti suurelta ja hienolta. Kun hevonen varustettiin minulle, saatoin katsoa ihaillen vierestä. Niin helppoa se oli.*

*Sipsutin kumisaappaat jaloissani luokanvalvojan autoon ja matka alkoi. Olimmehan sopineet että pääsisin luokanvalvojan vuokriksen selkään hieman kävelemään. Mitä muuta voikaan pieni (hyvin pieni juu) tyttönen toivoa? Ei ainakaan sitä, että käytäisiin samalla matkalla vielä ihailemassa kauppoja, ostamassa porkkanoita ja syömässä Hesellä. Ja sitten vielä kun paljastui että taluttelun sijaan, pääsisinkin ihan oikealle tunnille.. Olihan se aika ikimuistoinen tilanne. Eikä välttämättä ihan kaikille vastaantuleva.

Tunnista minulla on vain pieniä muistikuvia. Muistan kun istuin ponin selässä, luokanvalvojan ihaillessa asentoani, heh. Sain itsekseni mennä. Muistan katselleeni muita ratsukoita. Mutta toisaalta, muistikuvia on vain käynnistä. Omalla tavallaan harmi etten muista sitä ensiraviani lainkaan.
Siellä minä menin, maneesin katon alla, munankuorikypärä päässä (äiteen perintöä, toosi turvallinen) ja siniset farkut ponin askelten tahdissa keinuen :) Pieniä muistikuvia on myös Astaan tutustumisesta ja siitä, kun annettiin tuntiponilleni porkkanoita, samoin Astalle*

*Seuraavat viikot kulkivat samaa rataa. Tosin kaupoissa kiertely nyt jäi. Joka toisen viikon kohokohta oli se, kun sai koulun jälkeen kipittää vessaan, vaihtaa vaatteet (sain hyvin aikaisessa vaiheessa housut, saappaat ja ihan oman kypäränkin) ja sitten mennä luokanvalvojan autoon. Ajeltiin Heselle ja syötiin mukavasti tallin parkkipaikalla. Sitten vapaata tallissa kiertelyä, kunnes oli viimein tunnin vuoro. Ihmiset olivat mukavia. Muistan tämän kahvilatädin, jonka kanssa pääsin katsomaan ulkokarsinassa majailevaa ponia. Kaunis oli poni, ja olihan se itsellekkin jännittävä tilanne. Kerran pääsin harjailemaan hoitajatyttösen kanssa tämän hoitoponia, mikä oli myös varsin upeaa (: Vain pieniä pätkiä muistan itse tunneista, kuten viimeisen kerran jolloin poni ei liikkunut, kaksi maastokertaa, väistön yritykset yms. Mukavaa oli aina.
Tosin se ei ollut niin mukavaa kun Henna oli kanssani tallilla, sitten lähdettiin kotiin ja hoksasin ettei rahat vaihtaneet omistajaa. Eikun käännös takaisin, ja minua hävetti (:*

*Olihan sekin erittäin.. Hyvää kuvaa antavaa kun olin ensikertaa tallilla, jossa kävin sen 1½ vuotta ennen Maskulle siirtymistä. Muistan varmaan ikuisesti sen, kun olin katsomassa Hennan tuntia (jonka siis piti kestää puoli tuntia) Kuitenkin poni pukittaa Hennan kanveesiin. Heti seuraavalla kierroksella se tekee saman tempun. Hyvä ensivaikutelma.
Vielä kun Hennan ½ tunnin tunti, kestikin 1½ tuntia, oli minulla hyvin mielenkiintoista. Vakuuttavaa*

*Erittäin hyvin on muuten mieleen jäänyt sekin kun en vielä osannut suitsia. Olin ennen tätä kerran koittanut pistää suitsia, se oli Metsäkylässä, enkä onnistunut. Olin siis innokkaana kokeilemassa suitsimista, olihan tällä kertaa suitsittavana vain pikkuinen shettis. Minä oikeasti halusin onnistua suitsimisessa, tunsin itseni suorastaan huonoksi kun en osannut edes suitsia pistää.
Se pikkuinen shettis olikin sitten oletettua haasteellisempi suitsia. Tai ei siinä ollut muuta ongelmaa kuin se, että poni piti päätään kiinni seinässä. Siinä sitten yrittää jännittynyt heppuli pistää suitsia ponille, jonka turpa on seinässä. Suitsetkin oli kädessä ihan solmussa ja äh.
En kuitenkaan muista onnistuinko suitsittamaan ponin. Taisin kyllä onnistua, mutta aikaa se kyllä vei. Vaan eipä ole sen jälkeen ole ollut suitsiminen niin suuri ongelma.*

*Omalla kaihollaan sitä muistelee sitä taluttamista. Sitä ainaista taluttamista. Ei siinä sinäänsä ollut mitään vikaa (paitsi silloin kun ei millään jaksanut juosta ympäri kenttää), tietenkin olin tosi huono taluttamaan jo silloin, kuten olen edelleen. Mutta uskotteko että oli hieman raivostuttavaa talutella ihmisiä jotka pärjäisivät ihan hyvin itsekseenkin. Ja ihmisiä jotka.. olivat muuten vain raivostuttavia; "tämä hevonen ei ravaa jos juokset polveni kohdalla, sinun pitää juosta taaempana". Merkillistä eikö totta? Ihme kyllä, minun mielestäni on se kaakki kyllä juossut ihan kivasti vaikka ollaan juostu kuolaimessa kiinni. No mutta, niin. Noh.
Ja silti tätäkin aikaa muistelee niin mukavilla fiiliksillä. Heh, ihmismieli se on outo*


Ja kyllä, erittäin haikealla mielellä tulee aina ajateltua esimerkiksi viime talvea. Tai sitä kun Jonna kävi vielä Maskulla. Lähinnä tulee muisteltua tätä aikaa jolloin en vielä blogia kirjoittanut. Kaipaan eniten sitä aikaa, josta ei ole jäänyt muistoja. Tuntuu hirveän surulliselta kun ei vaan muista kaikkea. Tietenkin Maskun alkuaikojen tunnit muistan tosi paljon paremmin kuin nämä vanhojen tallien tunnit. Mutta silti, pian unohtuvat nekin.
Enkä mä toisaalta nyt niin selvästi muista noita vuoden takasia tuntejakaan.

Jos keksitään aikakone, lähdetään katsomaan menneisyyttä. Ainahan se on niin että ennen oli kaikki paremmin.

Olen vanha, viisas ja kokenut

Sellaisissa heittomerkeissä ;)

Tänään sitten tehdään jotain radikaalia ja muistellaan hyvin vanhoja tunteja. Jotain hyviä tunteja.

No joo, alkeiskurssi voidaan melkein skipata saman tien. Muistan vaan pätkän sieltä ja toisen täältä. Tosin muistan elävästi kun oltiin maastossa ja ylitettiin oja. Sitten siinä kyseltiin että halutaanko hypätä, kun jotkut hevoset hyppää sen ojan yli. Mua pelotti kauheasti, mutta onneksi oli humma joka vain käveli sen ojan yli (mähän olin juuri edellisellä tunnilla ollut taluttamassa ekaa kertaa elämäni aikana. Ne meni sitä samaa reittiä ja totta kai mä talutin ponia joka hyppäsi sen ojan yli.)

Mutta mutta. Jatketaan seuraavalle tallille...


Tuntikokoonpano oli aika mahtava. Vain minä yhdellä mukavalla ja helpolla tammalla ja Jonna mamman kanssa. Jes. Alkuun mentiin ihan normaalisti käyntiä, sitten voltteja. Ja sitten saatiin lähteä ravaamaan. Tällä kertaa tilaa oli paljon, joten saatiin ravailla jopa vähän enemmän kuin vain pitkä sivu. Saatiin ravailla oikeastaan niin kauan kuin mahtui. Ravailin siellä intopiukassa. Jonna kuulemma oli väistellytkin meitä ja mulla oli niin kivaa. Mahaa alkoi pistellä kun pääsin vähän enempi tekemään hommia ja sain ravailtua reiluja pitkiä sivuja. Aivan mahtavaa.

Päivä oli L-O-I-S-T-A-V-A. Vettä satoi kaatamalla ja ainoat ihmiset tallilla olivat minä ja yksi perhe, joista vaan se äiti ratsasti. Tämä nainen oli ekalla tunnilla ja sen aikana mä taisin seistä jossain karsinassa. Sitten oli toisen tunnin vuoron, jolla munkin piti olla. Yksin siis olin, kuten arvata saattaa. Oli päätetty että mä menen Päivänsäteellä, mutta sitten alettiin miettiä että voinkohan mennä sillä kun se ei tykkää kastumisesta. Mä halusin kyllä mennä Päivänsäteellä, joten sain jännätä mitä päätetään. En muista tarkalleen miksi mä pääsin Päivänsäteellä menemään, mutta pääsin kuitenkin. Tunnista muistan ihanan tilavuuden, rankkasateen ja sen että olin liinan päässä. Sain vähän ravailla liinan päässä, kun taisi jotain ongelmia olla Päivänsäteen kanssa. Pidin tästäkin tunnista jostain syystä todella paljon. Varmaan tilan takia.

Mä olin mennyt jo kaksi kertaa ilman satulaa ja kumpanakin kertana pelännyt henkeni edestä. Olin kuitenkin taas alkanut toivoa että pääsisin jälleen ilman satulaa.
Päivä oli sateinen ja jonkun oli mahdollista ratsastaa palkkatunti mammalla, ilman satulaa. (alunperin palkkatunti oli mulle ajateltukin, mutta sateen takia sanottiin vain että jos joku haluaa.) Mä halusin mennä, mutta kauanhan siinä meni ennen kuin uskalsin sanoa että voisin mammalla ratsastaa. Se oli ensimmäinen kerta kun en pelännyt mennä ilman satulaa. Käveltiin mukavassa vesisateessa ilman satulaa. Se oli oikein mukavaa.

Heh. Olin noiden kokeneiden tunnilla ihan aloittelijana, vain muutaman kerran ratsastaneena (muutama ja muutama, mutta jos keväällä aloitin niin saman vuoden kesällä tuo tapahtui.) Saatiinkin sitten lupa ottaa vähän ravia ilman jalustimia! No mä tietenkin innokkaana heitin jalustimet jalasta ja ravasin sen pitkän sivun. Olin tipahtaa ja apua, mutta hauskaa oli. Hämmästyin saadessani kokeneilta kommenttia "Menitkö sä oikeesti ilman jalusimia?"
Olin sitten vissiin ainoa joka uskaltautui tätäkin kokeilemaan..

Sen voin sanoa olleen melko mahtava fiilis kun opin istumaan tämän yhden hevosen ravissa. Vaikka osasin vain yhden ravissa istua, niin se oli silti niin hienoa.

Täytyy nykyään sanoa etten tajua mitä ajattelin silloin yhden maastotunnin loppujumpassa. Normaalistihan selkään ei koskaan menty jollei joku pitänyt vastaan, silti tuossa jumpassa loikin alas selästä, hypin takaisin jne. Mutta ihana tuntihan se oli :D

Kyllähän mä jossain määrin tykkäsin ekasta maastoreissusta tuolla. Menin mammalla, pääsin itsekseni siis menemään. Muistan kun menin Hennan perässä, Hennan piti siellä tiellä laukata ja mä menin sitten mamman kanssa jotain sekasikiö askellajia perässä :) Se oli hieno tunne, ekaa kertaa itse maastossa ja sitten pääsi vielä ravaamaankin.


Tottahan on, että nuo on kirjoitettu sen aikaisten fiilisten mukaan. Jos nykytilanteessa kuvittelisin tuollaisen tunnin niin hehheh, mutta silloin se tuntui tuolta.
Tosiasia on myös se, että huonoista/pelottavista/kamalista muistoista saisi vähintään yhtä pitkän listan, varmaan pidemmänkin

Mutta päätin nyt olla positiivinen, ei kaikki muistot vanhasta tallista ole huonoja :)
suurinosavaan..

Mutta jeij! Huomenna taas ratsastamaan. Tänään oli kiva ilma (tai myöhemmin taisi sataa) toivottavasti huomenna olisi kivempi.

Kun mää olin nuari...

Se on jännää kuinka nykyään lyhyet ajat tuntuu kauhean pitkiltä. Mun alkeiskurssi oli sen kymmenen viikkoa, tosin tietty pääsin vaan ehkä 5-6 kerralle. Mutta silti näinä kertoina ehdin tekemään niin paljon. Tuntuu kuin olisin käynyt Metsäkylässä paljon kauemmin.

Muistelua:

Kahtena kertana luokanvalvoja ei ollut, toisena näistä kerroista oli sitten Henna mun kanssa siellä.
Heh, silloin menin Röllillä ja kun talutin ponia talliin, niin eikös poni ryykännyt ruohoa syömään. Ja mä en saanut sitä pois. Onneksi iso ja mahtava Henna kävi kiskomassa Röllin pois ruohikosta :'D En saanut ponia pois koska en uskaltanut kiskaista sitä pois sieltä.

Sitten muistan kun kerran pääsin varustanaan ponin. Lucky-ponin pääsin varustamaan ja luokanvalvoja oli siinä asiantuntevasti auttamassa. Kun pistin suitset, niin en saanut kuolaimia suuhun. Poni taisi kyllä leipäläpensä avata ihan kiltisti, mutta tällainen tauno ei vaan saanut niitä suitsia ponskin päähän. Ja satulan kanssa oli myös ongelmia. Se satula painoi niin paljon, etten jaksanut pistää sitä jonnekin eteen ja liu'uttaa siitä oikealle paikalle. Ei, mä pistin sen vaan johonkin kohtaan ja olin ihan puolikuollut. Ja minäkö en muka ole vahva :D

Paljon en alkeiskurssitunneista muista. Kaksi kertaa oltiin maastossa. Ja se oli ihanaa kun mut päästettiin irti! Olin aika loistava kun pääsin itse ratsastamaan. Tai no, se ratsastus päättyi sekunnin jälkeen kun Monster aloitti syömäkuurin :D Sain tyytyä ratsastamaan talutuksen alaisena.
Ja kerran harjoiteltiin pohkeenväistöä. Se oli hyvin säälittävää. No, mulla ei ollut taluttajaa joten opettaja kävi työntämässä uljaan ratsuni sinne minne piti. Samoin kun puomeja mentiin niin en ihan saanut sitä ponia pysähtymään puomi mahan alla (täytyy kyllä sanoa että aika vaikeita tehtäviä sinäänsä :D)

Oi niitä aikoja. Nykyään toi tuntuu niin säälittävältä, kun en yhtään uskaltanut käskeä ja menin vaan. Olin pikku aloittelija-Milla. Pieni söpö aloittelija, samanlainen kuin sellaiset oikeasti pienet aloittelijat. Olen kasvanut henkisesti siis aika paljon tässä ajassa.
Mutta kyllä mä silloinkin häpesin itseni maan alle kun ponit menee syömään.

Muistan asian joka muuten vanhalla tallilla otti kauheasti päähän. Kannoin kaunaa, kannan vieläkin. Meinaan mä sain laittaa suojat yhdelle hevoselle. Ja opettaja sanoi miten päin ne laitetaan, mä vielä oikein varmistelin että näinkö päin. Sitten pistin ne niin päin jalkoihin -> pian huomautetaan että ne on väärissä jaloissa. No! Sä sanoit että näihin jalkoihin. Samoin kerran olin niin kuolla kun pistin narkin kiinni riimuun. Ei siinä vielä mitään, mutta mä pikku aloittelijana olin laittanu sen narkin väärään metallirenkaaseen, siihen posken kohtaan -> se narkki ei meinannut lähteä pois :D Siinä sai sitten toi yksi vaikka kuinka kauan vääntää sitä narkkia pois riimusta ja mä olin kuolla siihen paikkaan. Tyhmä minä.
Muistan hävenneeni itseäni kun en saanut yhtä hevosta millään pois käytävältä. Se oli ahdas käytävä ja mamma oli niin jäykkää, niin jäykkää. Enkä mä vaan saanut sitä pois! Herran isä kun voi olla taas vaikeeta.

Huomaatteko, häpeän monia asioita tässä elämässä :D Ja noi oli kauheita hetkiä. Noh, okei, ehkä nykyään on vähän vakavampiakin asioita hävettävänä kun jotain suojien vääriin jalkoihin laittaminen. Mutta silti.


Mutta jatketaan aiheesta (huomaan etten osaa tänään kirjottaa, huomasin jo aiemmin)
Eli Jonna kävi Maskulla sen 10 kertaa. Se tuntuu niin jotenkin pitkältä ajalta. Vaikka ei se kyllä ole. Mutta silti, Jonna ehti näkemään ja tekemään niin paljon. 10 kerrassa...
Miten se voi olla mahdollista.

Sinä aikana kun Jonna kävi niin mitä kaikkea me ehdittiin tekemään.. Muistan kun harjattiin Hetaa. Sitten saatiin kuningasajatus ja mentiin karsinaan kykkimään kun ei haluttu että meidän tunnin Simo-tyttö näkee meitä :D Se oli kiva tyttö, mutta se lopetti sitten jossain vaiheessa. Samoin kerran saatiin lupa harjata Mörriä, mutta meidän piti sanoa siitä Ernolle. Ei sitten tiedetty mitä meidän pitäisi pelottavalle Ernolle sanoa, joten ei harjattu Mörriä. Samoin tuntuu jotenkin jännältä että Jonna kävi vielä silloin kun Elvis tuli. Kauheeta.

Mä muistan kun Jonna tipahti aidan läpi ojaan, muistan kun mentiin puomeja. (olisiko ollut jopa sama tunti) Mä menin Vinskillä, Jonna Pomolla ja mentiin ympyrällä jolla oli joitain puomeja. Ja oli jännää kun Vinski pomppasi yhden puomin yli :D
Jonnan ansiosta mieleeni on palautunut sekin kun mä menin Pomolla, Jonna Vinskillä. Mulla taisi olla lieviä laukkaongelmia, joten vaihdettiin lopputunniksi hevosia.
Muistan kun mä menin Vinskillä ja Jonna jollain. Sitten Marianne toteaa että tuolta tulee hirmuisa puudeli. En edes tajunnut mitä se tarkoitti, mutta sen huomasin kun hetken päästä hevoset juoksee kauhean säikähtäneinä pitkin kenttää kun pelottava puudeli käveli tiellä. Jaa, kuka voi väittää ettei hevoset muka keskittynyt hommiin :D

Että näitä vanhoja aikoja on tosi kiva muistella. Muistella millainen tuntikokoonpano mahtoi silloin olla. Miettiä kuinka typeriä juttuja hevoset silloin säikähteli vähän väliä. Kuinka typeriä virheitä itse silloin teki :D Omalla tavallaan on ikäväkin niitä aikoja kun mikään ei onnistunut ja Jonnakin oli mukana. Vaikka ei sillä, nykyään on tosi kivaa. Kun osaa ja tälleen. Mutta you know, vanhat hyvät ajat ja aika kultaa muistot.
Se on vaan kauhean harmi kun nämä vanhat tunnit on jo melkein unohtanut. Välillä ei meinaa muistaa että joskus Jonna oli mukana.

Silloin kun Jonna aikoi lopettaa vanhalla tallilla ja siirtyä Maskuun niin silloinhan jotkut oli sitä mieltä että huono päätös jne. Se mua on vähän mietityttänyt. Tai siis. Hennan pikkusiskon mä ymmärrän. Kai... Joo ymmärrän. Se katsokaas vihaa mua :D Eikun.. Tai sitten se vaan ajatteli että Jonna on helppo ylipuhua. No en tiedä ja anyway.
Mutta enemmän mua mietityttää kaveri, joka Jonnalle sanoi (kuulemma) että se on huono valinta (tallin vaihto) Mietin sitä. No se on viisas ihminen. Hmm.. Olisiko se tarkoittanut lähinnä sitä, että se on Jonnalle huono valinta ja olisiko se vaan arvannut ettei Jonna tuolla viihdy.
Mä uskon niin.

No joo :D Eipä siinä mitään. Mä voisin kirjoittaa jostain ylivanhasta tunnistakin, jos keksisin jonkun. Mutta ei tule mitään viisasta ja suht kokonaista mieleen, joten vaan muistelen vanhoja hyviä aikoja, jolloin kaikki oli paremmin.

Huomista odoteltaessa. MÄ VOIN MENNÄ MILLÄ VAAN :D IHKUU JA SIISTII EIKÖ?

Olen onnellinen

Mä olen oikein tyytyväinen nyt. Kun mietin sitä ekaa irtotuntia Maskulla ja nyt tuota viime tuntia... Mitä voi sanoa, mähän menin suorastaan upeasti siihen vuoden takaiseen tuntiin verrattuna. Oi voi, oi voi, tosi hienoa ja mahtavaa ja ihastuttavaa :D

Tosin tajusin että mulle on tullut yksi uusi ongelma. Nimittäin pää ei pysy siellä missä pitäisi. Mulla heiluu pää alas ja sivulle ja väärään suuntaan. Ennen pää katsoi just tasan oikeaan suuntaan, mutta nykyään on vähän muutakin mietittävää kuin joku pää, niin se sitten vaan unohtuu :D Ja asiaahan ei auta se että rakas kypäräni on laajentunut. (Se oli joskus sopiva, mutta mätkähteli maahan ja suurentui) Se on jumalattoman iso. Viime tunnillakin joutui vähän väliä kypärää nostamaan kun se oli silmillä ja kun kypärä on silmillä niin pääkin painuu alas. Tarvin uuden tai vedän metrin maalarinteippikerroksen sinne sisälle, jos vaikka olisi tarpeeksi pieni.

Koska ihan kohta (ehkä kuukauden päästä) on kulunut vuosi siitä kun tuolla aloitin, niin tehdäänpä vuosipäivä postaus :D Heh, keksin tekosyitä miksi voisin kirjoittaa.

Miksi mä rakastan Maskua, mutta edelliset tallit eivät niinkään miellyttäneet? Voidaankin miettiä tätä nelituntisella luennollamme;

Ensimmäinen talli oli liian iso ja kallis. Hevosissa oli se likaisuus-efekti (musta tosiaan tuntuu että tiettyjen tallien hevoset on likaisia :D Johtuu varmaan siitä että talli on niin iso ja siellä käy paljon likaisia pikkutyttöjä hevosia hiplimässä jolloin hevosetkin likastuu. Likakammoinen. Kiva kun kesätöissä hoidan lapsia ja joka toinen hetki on kädet pestävä. Mielenkiintosinta onkin se että tallilla ei olevinas ole lainkaan likaista. Mä en voi vaikka syödä omenaa ilman että pesen sen jälkeen kädet, sen sijaan voin maata tallin lattioilla ja olla sitä mieltä että olen täysin puhdas ja hygieeninen (; ) Ja no, hevoset oli liian tuntihevosia. Sellaisia, niinkuin... Tuntihevosia. Ei sitä voi muuten kuvailla.

Edellinen talli, tosiaan, opetus oli olematonta liikenteen ohjausta, mikä ei tietenkään ollut kovinkaan innostavaa. Toisaalta myös osa periaatteista joita opetettiin oli melko outoja (ainakin nyt kun ajattelee*) ja suoraan sanottuna siellä oli aivan liian suojattua tämä ratsastaminen :D En siis ole mikään kamikazeratsastaja mutta oikeasti. Ja se oli ihan liian pieni paikka. Kun tuntui että teki mitä hyvänsä niin aina on joku katsomassa pahasti (ihmiskammoinen) ja häiritsi kun homma oli niin määrättyä (varsinkin kun aikaisemmin ollut isolla tallilla, jossa sitten ei niin kauheasti vahdittukaan.)

*Esimerkiksi nykyään mua huvittaa suuresti kun välillä kahdeksan vuotta ratsastaneella tyypillä oli taluttaja koska hevonen menee puskaan syömään. :D Näin me opitaan ratsastamaan ruokailevilla hevosilla. Tietenkin sitten oli taluttajat jos hevoset meni tai teki jotain tällaista (vähän riippuen ihmisestäkin, mutta joo, aika usein kumminkin) ja jos tiedettiin että maastossa hevonen ei kulje silmät kiinni niin sillä oli taluttaja. Niin, turvallistahan se on toki. Mutta mietitäänpäs kun tällainen viaton pikku-Milla meneekin seuraavalle tallille, jossa hevoset eivät kulje unissaan edellä kulkevan hännässä niin kentällä kun maastossa. Lievä järkytys kun hevonen saattaakin pelästyä vaikka pikku puudelia joka sipsuttelee tiellä. Ja joo, kyllä mun mielestä tällainen puudelin säikkyminen ja jopa maastossa virkistyminen on parempi kuin se että hevonen kulkee silmät kiinni ja heti saa taluttajan jos joku ei suju. Entäs kun ostaakin oman hevosen, entä jos se ei olekaan kiltti ratsastuskoulupolle joka kulkee silmät kiinni etiä päin? Siinä kohdassa voikin olla vähän mielenkiintoiset fiilikset kun hevonen voi olla jopa hereillä.
*Paljon ei opetettu, mutta yksi opetus oli että pohkeet irti kyljistä. Nykyään onkin vaikeaa kun Marianne valittaa että pohkeet on kuin lentokoneen siivet :D Kaksi ongelmaa: olen oppinut pitämään ne kaukana ja ne ei vaan voi olla siellä.
*Muistan kun olin ekoina tunteina vanhalla tallilla. Mulla sitten ravissa ilmeisesti katse karkaili ties minne ja mulle sanottiin että jos olen oppinut katsomaan kevennyksen jalasta, niin mun pitää lopettaa se. En saa katsoa kevennänkö oikein (joo, en kyllä edes katsonut kevennystä, vaan pää karkaili minne halusi. Mutta päällä on oikeuksia, onhan sillä omat aivotkin) Nykyään kun miettii niin mikä mahtoi olla syynä? johtuikohan esim siitä ettei ope jaksanut/osannut katsoa keventääkö oppilaat oikein Opettaja vaan sanoi että alkuun riittää kun keventää jotenkin, lopulta alkaa tuntemaan keventääkö oikein (melko vaikeeta jollei tiedä kumpi on oikea kevennys) Mä sitten aloin aina vaihtamaan kevennyksen niin, että kevensin sille jalalle joka tuntui paremmalta ja ajattelin että joo, tämä on varmaan oikea kevennys. Nykyään kun miettii niin voihan olla että kaikki kevensi aina niin kuin tuntui paremmalta ja hevonen oli vaan yksinkertaisesti vino. Ja sitä paitsi, mun mielestä Elviksen kanssa oikea kevennys tuntuu tyhmemmältä, vaikkei siinä olekaan juuri eroa (muistan kun opin katsomaan kevennystä :D Marianne sanoi kun joku kysyi, että miten jalkojen kuuluu mennä kun keventää oikein. Mä sitten opin muistamaan heti että ulkojalan tahdissa mennään [olinhan mä kirjoista lukenut, mutta ei sitä kirjoista vaan muista] Alkuun katsoin varjoista että kevennänkö oikein. Ja se oli melko avutonta, lähes aina Marianne joutui korjaamaan mun kevennyksen koska eihän se varjo näkynyt kuin tietyissä paikoissa. Sitten lopulta yhdellä tunnilla keksin että pitää mennä ulkolavan tahdissa ja seuraavalla tunnilla osasin katsoa jo sisälavasta :D Ja se ärsytti joka tunti kun Marianne joutui kymmenen kertaa korjaamaan kevennystä. Mutta enhän minä pienenä ja pöljänä uskaltanut kysyä että miten kuuluisi keventää)
Olen myös todennut että toi tunteminen on ilmeisesti aika.. turhaa. Tai, lähes kymmenen vuotta ratsastanut kaveri jakoi mulle tässä viisauksia ja sanoi että hän tarkistaa aina kevennyksen sillä että jos sisälapa menee eteen, hän nousee. (Jaa, eli jos sattumalta arvot oikean kevennyksen vaihdat sen heti vääräksi) Toisaaltahan tuolla ei niin paljon ole edes väliä, kun lähinnä pitkät sivut ravaavat, mutta silti.
*Muistan, se oli harmi kun ei koskaan menty harjoitusravia. Tasan yhdellä leiritunnilla kuulin että tuntilaiset sai mennä harjoitusravia. Muuten kevennettiin aina. Mutta olipahan ainakin jännää kun ravattiin ilman jalustimia. (Ja oikein extrajännää kun pääsikin Maskulla humputtamaan harjoitusravia vaikka kuinka paljon :D Muistan kyllä että ekoilla kerroilla mä vaan pompin hullun tavalla siellä. Mikäs siinä.)

Nykyinen talli on sopivan kokoinen. Hevoset on kivoja (ja hyvin lahjakkaita jopa, tosin jos ruvetaan taas entisaikaa miettimään niin lahjakas = hevonen joka osaa kaikki kolme askellajia. Ennen oli vaan ehkä... kolme lahjakasta ratsua, jollei shettiksiä lasketa mukaan, ja noistakin kolmesta kaksi oli sellasia että ihan kaikki ei pärjännyt niille. Tai ainakaan minä en pärjännyt niille :D Toinen ei liikkunut ja toisen kanssa mentiin kahdesti portista ulos. Enkö minä muka ole hyvä?) Minua yritetään ymmärtää (mikä saattaa olla haastavaa) ja minua yritetään opettaa (mikä on muuten haastavampaa)

Oikeasti, jos mulla olisi videoituna se eka irtotunti ja nyt vaikka toi edellinen tunti. Mä voisin varmaan itkeä. Alle vuodessa semmoinen muutos. Oi että, nykyään hevoset tekee jo suurinpiirtein niinkuin mä haluan. Ja vaikka Sulo (eilistä lukuunottamatta) parina viime kertana meni niin huonosti, niin ei se puskaan edes koittanut. Voidaanko ajatella että olen niin lahjakas ettei se mene sinne :D Tai siis, silloin kun Henna oli, niin silloinhan Sulo ei muuta tehnytkään kuin käynyt puskassa, ja näin.

Tämä blogi on kuulkaas hyödyllinen. Mä olen tehnyt paljon havaintoja niin tästä kuin edellisestäkin tallista. Mä olen huomannut kaikenlaista, ja vasta kun olin blogiin kirjottanut tajusin, mitä Marianne tarkoitti :) Sehän siis eilen tunnin lopussa jutteli taas kaikille. (en tainnut mainita siitä?) Sitten kun se tuli mun luo niin se sanoi että mulla kuulemma menee Sulon kanssa aina vaan paremmin (hmm, kyllähän se periaatteessa aina kehittyy, mutta välillä tulee näitä junttura-huono-päiviä kun ei suju mikään) Ja sitten Marianne totesi että laukka näytti aika hyvältä ja kuulemma osa nostoista näytti jopa siltä että poni nosti avuista, eikä vaan katsonut että muutkin laukkaa, minäkin menen. Mä sitten mietin että oliko näissä nostoissa muka jotain eroa normaaliin verrattuna, itse en huomannut kun samaan tapaa ekat epäonnistuivat ja pariin otteeseen ei laukka noussut. Mutta kun olin julkaissut blogitekstin niin tajusin. Sulo ei kiihdytellyt loppuraveissa. Tiedättekös, yleensä hevoset kiihdyttelee mun kanssa loppuraveissa ja välillä ne lähtee jopa laukkaamaan. Nyt kuitenkin Sulo ravasi nätisti, samalla tavalla kuin alussakin. Kääntyi hyvin ja kiihdyttelemättä. Voisikohan tämä olla se mittari jolla asian voi ainakin osittain jopa nähdä... Koskaan en ole noin rauhallisia loppuraveja kokenut, oikeasti. Välillä olen saanut Elviksen rauhottumaan vähän, mutta sekin yleensä ryysii alkuun. Voisiko olla niin, että kun laukka menee niin että heppa katsoo "Jaha, muut laukkaa, minäkin teen niin" ja sitten hevonen lähtee joko liian aikaisin, tai hyvällä tuurilla vasta kun antaa pohjetta, voisikohan kenties olla niin, että silloin hevonen kaahaa myös loppuraveissa "Äskenkin laukattiin, nytkin pitää" mentaliteetilla. Voisiko siis myös olla niin, että jos hevonen nostaa avusta, laukkaa kivasti ennakoimatta, niin voisikohan se silloin kulkea myös loppuravit rauhassa "Odotanpa jos vaikka saisin laukka-avut, jaaha en saa, siispä ravaan vaan" Vai olenkohan ihan hakoteillä. Tietty joku innokas laukkaaja on sitten asia erikseen, kun se vaan innostuu että jee laukattiin, voitaisko laukata lisää. Tietenkin sekin täytyisi saada rauhoitettua ;) Mutta joka tapauksessa, voisikohan se olla niinkuin yritin teille epäselvästi selittää. Ja yleensähän (mutta leirilläkin yhdellä Pomo-tunnilla tämä ei toteutunut) jos kerran-pari saa laukkaamaan niin ei mulla sen jälkeen ole ongelmia. Nyt sen sijaan tuli siellä keskellä muutama epäonnistuminen.
No voinhan mä uskotella että siitä sen voi jopa huomata, samoin kun voin uskotella olevani lahjakas ja kun Sulo huomaa sisäisen talenttini se ei edes jaksa mennä syömään :D

Marianne myös mietti että olikohan leirillä kenties jotain vaikutusta kun nyt laukka sujui noin hyvin. No eiköhän ollut. Pääsihän siellä laukkaamaan sen verran, ja sain istuttua siellä. Joten eiköhän se auttanut jotain tässä jatkossakin, ainakin voin nyt toivoa että osaan istua edes suurinpiirtein siellä laukassa, leirin ansiosta :D


Sitten vielä, mitä kaikkea olen ehtinyt tässä vuodessa kokemaan Maskulla:

Tallin vaihto Maskulle
Eka ihan itse tehty laukannosto
Kolme tai neljä sijaista
Takaperinkuperkeikka alas hevosen selästä (Jonna: "Apua, emmä uskalla" Lopulta Jonnakin laskeutui hienosti alas :D Mua lähinnä otti päähän kun tietty menin silloin Vinskillä. Sieltä vaan pää edellä alas, loistavaa!)
Eka tippuminen (tai kuusi ekaa...)
Eka este (tai viisi ekaa... ja kauhea pettymys, kun kuvittelin että esteratsastus olisi jotenkin jännää ja hienoa kun kaikki väittää niin, mutta se oli vaan ja ainoastaan tylsää janytsaankaikkienvihatpäälleni)
Ihan eka leiri
Kolme maastokertaa ja maastoilukammo :D (eiköhän se kuulu asiaan että saan täälläkin jonkun kammon, ekalla tallilla pelkäsin yhtä ponia, tokalla tallilla pelkäsin esteitä, ilman satulaa menoa, ravaamista, sitä että hevonen lähtee laukkaamaan töltissä jnejne pitäähän sitä nyt Maskullakin hankkia joku kammo. Ja olen mä miettinyt että jos joskus joudun vielä maastoon niin en pelkää siellä, katsokaas, mä olen niin lahjakas kuten Marianne sanoi. Saa nähdä muuttuuko mieli jos sinne oikeasti joutuu)
Äitikin oli ekaa kertaa katsomassa mun menoa ("joo tulin kattomaan mitä on oppinu ja miten menee ja montako kertaa tippuu" "NO EIHÄN MILLA NYT MITÄÄN PUTOA, KU HÄNEL ON NIIN KEHITTYNY TASAPAINO" ja mä repeilen selässä. Nyt tietokilpailu kysymys, kuka tässä kaksi viikkoa sitten tippui kolme kertaa tunnin aikana :D)
Ehdin muuten menemään Elviksellä, Vinskillä, Pomolla, Kaisalla, Viirulla, Sulolla..
Opin keventämään, istumaan, laukkaamaan, kääntämään (kaikki ainakin jotenkin)...
Ja jotta ei mene turhan ratsastukselliseksi niin opin laittamaan alaturparemmin (:D), suojat oikeisiiin jalkoihin...
Olen myös saanut jonkin näköistä varmuutta ja ihmiskammo ehkä hieman laimenee. Tai no, uskallan mä ainakin nykyään mennä tallin ovesta sisälle. Tai no, ainakin tiistaisin
Ravasin ja laukkasin ensi kertaa ilman satulaa
Olen kokenut tämän vuoden aikana uskomattoman monta hyvää ja onnistunutta tuntia. Se määrä on oikeasti uskomaton, kun ennen ei hyviä tunteja ollut kuin ehkä... no, ei tule montaa mieleen, jos se valaisee yhtään.
Samoin mä olen oppinut taas nauttimaan ja pitämään ratsastuksesta.
Ja olenhan mä onnistunut jopa muutamaan otteeseen väistättämään pohjetta ;)

Ja ainoa miinus jonka olen oppinut, on se että pää vaeltaa ihan liikaa nykyään, mutta kai se on vähän.


Paljon on vielä opittavaa mutta jos vuodessa mä olen kokenut ja oppinut ja kehittynyt niin paljon kuin olen, niin paljon kuin tuossa listassa on, niin paljon kuin mä olen teille hehkuttanut niin.. Miettikää miten paljon mä voinkaan oppia seuraavassa vuodessa. Ja seuraavassa. Tietenkään mä en oleta että oppisin ja kokisin yhtä paljon kuin tänä ekana vuonna, sillä ekat oppimiset oli lähinnä jotain istuntakorjauksia ja kevennyksen opettelua, jotka oli tuollaisia helppoja juttuja. Tietenkin kaikki vaikeutuu tässä kun jatketaan, mutta mikäs siinä.
Nyt voin ottaa kyllä ihan hyvin tavoitteeksi että seuraavan vuoden aikana opettelisin laukkaamaan paremmin ja opettelin väistämään sitä pohjetta :D Mutta saa nähdä mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. (ja eihän mun tarvi niitä toisena vuonna opetella, meinaan vuosi Maskulla tulee täyteen vasta joskus elokuun puolessa välissä, mähän ehdin näinä viikkoina oppia kaiken, aivan kaiken)

Mä rakastan teitä kaikkia, mä rakastan koko maailmaa, ja varsinkin mä rakastan tuota tallia. Vaikka on ollut myös niitä hetkiä kun tekisi mieli hirttää poni, ajaa jokeen ja ampua kaikki, niin mä olen silti erittäin tyytyväinen jokaisesta hetkestä jonka mä olen tallilla viettänyt. Tämä vuosi on ollut varmasti mahtavin, jos ratsastuksesta puhutaan. Musta tuntuu niin ymmärretyltä, viisaalta, taitavalta just nyt, joten pakko vaan hehkuttaa jonnekin. Eikä niin väliä vaikkei kukaan tajuisi tai lukisi, mä tajuan. Mä melkein itken taas. Miettii kuinka mahtavaa tällaistakin hehkutusta on lukea vaikka vuoden päästä (tosin jo viikon päästä tämän lukeminen olisi jännää :D En mä vaan muista. Se on oikeasti hauskaa lukea tätä blogia, miettiä että olenko mä kirjoittanut tuollaistakin ja ainii tehtiinkö me totakin) Oih ja voih, uudet lempisanani.

Vuodesta koosteita, toisin sanoen kaikkea mitä tulee mieleen;

"KUOLEEE1!!111"

"En mä osaa keventää, enkä mä saa tätä käännettyy"
"No sitten sä voit ravata uralla ja harjotella keventään" Mä ravaan uraa pitkin ehkä kierroksen, totean että häiritsen kaikkia kulkemalla väärään suuntaan ja hampaat irvessä väännän tehtävää.

"ISTU! Älä seiso jalustimilla vaan päästä jalat rennoiksi ja istu"
"Mä yritän koko ajan, muttei täällä pysy"
"o-o Vinskin laukassa on helppo istua, ku se vyöryy eteenpäin kuin lihapulla"

"Eiks oo ihana"
"Oivoi, nyt mää säikäytin hänet :(" (Katsottiin Pomoa kun se oli ihan uusi)

"Sehän meni hyvin, se vaan laukkaa vähän lujaa ku on niin lihava ettei se voi laukata hitaasti, tai voi, mut se on niin rankkaa" (loogista, mitä suurempi massa, sen kovempi vauhti)

"Voivoi, tuu sitten käymään."
"Ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta, ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta"
"No ei, ei se vieläkään oo, se vaan käy vanhal tallil :D"

"No niissä kengissä oli varmaan joku valmistevika, ei turvakärkiset kengät VOI hajota" (älä ole niin varma, musta tuntuu että se valmistevika oli Jonna :D)

"Sehän meni hyvin"
"Mikä muka meni huonosti :o" yms Mariannen sokeutumiskohtaukset ovat kyllä melko hauskoja, tosin silloin kun ne tapahtuu niin hyvin rasittavia :D Ei ei, sano suoraan vaan että oon huono, äläkä esitä ettet muka huomaisi kaikkia mokia.

Ja oikeasti, suurimpina kohteliaisuuksina mä pidän asioita joita ei sanota vain mulle. Mä en ole kuolla riemusta jos Marianne toteaa että meni hyvin. Mä vaan mietin että eikä mennyt, tai sitten että niin ehkä. Sen sijaan mä oon pökertyä onnesta esim jos Marianne toteaa jollekin että Milla jaksaa hoitaa ja jos Marianne toteaa yleisesti että on niin hyviä ratsastajia että kenttä pölyää. En tiedä onko tämä sitten idioottimaista, mutta kuitenkin. Vaikka kyllähän se kosketti kun Marianne totesi että Elvis oli eka hevonen joka antoi niskasta periksi. Itse asiassa noi kolme oli sellaiset mun mieleen jääneet sanomiset joiden jälkeen olin vaan tosi iloinen. Mutta ei semmoinen kosketa jos todetaan että on niin huolellinen, olisi hyvä hevosenhoitaja, tunti meni hyvin yms. Tuollaisia joutavuuksia nyt voi löpistä kaikille :D Jooh, ja niitä kuulee useammin ja ne unohtuvat.


Tämä pieni vuosi on sisältänyt niin onnea, iloa, naurua, riemua kuin myös vihaa, raivoa ja suruakin. Tämä vuosi on ollut niin opettava ja kannustava, mukava ja ihana. Ja kun mä vaan olen niin onnellinen tähän kaikkeen. Joten kiitos vaan kaikesta teille kaikille. Teille pelottaville ihmisille jotka olette lukeneet (tai skipanneet) tämän tekstin ja Mariannelle joka on jaksanut ymmärtää ja opettaa minua tämän ensimmäisen vuoden. Toivotaan mitä parhainta jatkoa. (Jaaha blogikin on ollut kohta pystyssä puolivuotta)

Heips, mä koitan olla kirjoittamatta, kirjoittaa seuraavan kerran kun olen tallillakin :D Mutta vaan koitan.

Hummani hei, hummani hei

Tiedättekö mitä. Ajattelin nyt kirjoittaa jotain kaikista hevosista joilla olen ratsastanut. Siis ei mitään talutushommia. Mutta kaikki tuntsarit joilla olen mennyt :) En nyt pistä mitään oikeita nimiä, enkä varmaan laita kaikista edes kutsumanimiä. Halutaanhan pitää blogi piilossa..

Aloitetaan: (koitan laittaa nämä järjestyksessä)


t. Esteri oli siis Varjotallilla asuva suomenhevosneiti, jolla ratsastin liikuntapäivänä. (Ensimmäistä kertaa kunnolla hevosen selässä) Esteri oli oikein mukava, en kyllä oikein muista, mutta mukava kun ei mua rahtaillut mihinkään, eikä heittänyt selästään vaikka olinkin melko, höm, huono. Muistan kun koitin pysäyttää, mä vedän hiukan ohjista ja käytän kaikki sanat jotka keksin "seis, pruu, paikka" eikä se pysähtynyt :) Kuulemma laiska se oli. Ja niin taisi ollakin. En nyt tietty voi varmuudella sanoa, kun taitotasoni oli niin päätä huimaava tuolloin ;)

r. Monster asui Metsäkylän ratsastuskeskuksessa. Monster oli eestinhevonen ja ensimmäinen hevonen jolla ratsastin kunnon tunnilla. Sillä ratsastin myös viimeisen alkeiskurssituntini. Ekalla tunnilla mä pidin Monsusta tosi paljon, se oli niin kiltti ja kiva ja kuljetti mua ympäri maneesia kun ilman taluttajaa menin. Mutta vikalla tunnilla se ei enää ollutkaan niin kiva. Oltiin ensin maastossa ja mut päästettiin hetkeksi yksin, tsäm, saman tien poni puskassa ja kilttinä luontona en saanut sitä pois sieltä ;D Sitten kun mentiin kentälle niin Monsu oli hyvin yhteistyökyvytön ja jökötti kentän keskellä. (ja saattoi mut hermoromahduksen partaalle)

r. Rölli samoin Metsäkylässä asuva vuonohevonen. (täytyy myöntää etten muista meninkö ensin Röllillä vai Luckylla) Rölli oli ensimmäinen hevonen jolla pääsin maastoon. Röllistä mä pidin ja pidän yhä hyvin paljon. Se meni ihan kiltisti, vaikeuksia meillä oli vain pohkeenväistössä ja puomeille pysähtymisissä :D Mutta selvittiin normaalijutuista hyvin. Ja olihan Rölli tosi kauniskin. Ainoa vika Röllissä oli se, että sitä ei melkein koskaan saanut laittaa kuntoon tai pois, suosittu poni kun oli. Ja oli kyllä hauskaa :D Kun talutin Rölliä tunnilta talliin, poni menee ruohikkoon, enkä mä uskaltanut ottaa sitä pois sieltä. Siinä sitten seisoskeltiin avuttomina kunnes Henna auttoi ;)

r. Lucky oli joku risteytysponi, samoin Metsäkylässä. Lucky on ainoa hevonen josta en koskaan oppinut pitämään. Tosin jos se olisi yhä elossa niin voi olla että alkaisin pitämään myös siitä. No jaa, Luckylla menin kaksi tuntia. Toisella tunnilla pelästyin kun mentiin puomeja, poni lähti laukkaamaan ja kompuroi puomeihin raville tipauttaen. Ja minä herkkänä sieluna säikähdin kauheasti tätä tapahtumaa, kheh. Siksi en enää halunnut mennä Luckylla. Jouduin kuitenkin vielä toiselle tunnille ponin kanssa, ja juuri tämä tunti oli se legendaarinen: itkin alkeiskurssilla kun en saanut ponia kääntymään :D Mulla oli suuria vaikeuksia tunnilla ja itkin surkeuttani tunnin jälkeen :( Lucky olikin muuten ensimmäinen poni jonka sain varustaa ihan itse. Satulan heitin johonkin kohtaan, (ja se muuten meni oikeaan kohtaan) ja suitsia en saanut päähän. Itse asiassa Lucky oli myös ainoa poni jonka sain Metsäkylässä varustaa, tämän takia opin varustamaan vasta seuraavalla tallilla.

t. --- asui ex-tallilla joten nimen jätän mainitsematta. Tämä oli siis suht nätti arabitamma, jolla ratsastin todella paljon. (Muistan kuinka se otti päähän kun sain taluttajan ensimmäiselle tunnille, olinhan mä mennyt aina ilman (joo paitsi maastossa)) Tämä tamma oli hyvin erikoinen tapaus, oli kauhean herkkä ja vihainen, se ei tykännyt muista hevosista, ei alkuunkaan. Ja tämän tamman kanssa itkin aina sitä kun en osannut keventää, lopulta opin keventämään tällä --> en osannut keventää millään muulla..
Tällä arabilla myös menin aina kun sain kokeilla laukata itsenäisesti. Ja tällä tammalla mokasin joka kerta sen laukan ja hommasin laukkakammon. Jes.
Tämä tamma myös aiheutti minulle kammon karsinassa olosta jos hevoset haistelevat. Se nimittäin alkoi kerran järkyttyneenä potkia karsinansa seinää kun toinen hevonen tunki päänsä sen karsinaan. Samoin se kerran hyppäsi syliin kun puhdistin kaviota, samasta syystä kuin äsken.
No mutta, pidin hänestä kuitenkin todella paljon :) Mukava tyttö, jolla menin myös ainokaisessa joulumaastossani.
(Ja se oli epistä :D Kun kerran kaikki muut meidän tunnilla, paitsi minä, meni ilman satulaa. Mä en saanut, koska tällä tammalla oli kuulemma niin kauhea kiima. Epäreilua, mäkin halusin mennä mutta enpä saanut. Menin sitten ilman jalustimia ja kenkiä, jotain lohdutusta. Ja tämän kerran jälkeen kehitin itselleni kammon mennä ilman satulaa, tsadaa, hetki tämän kammon alkamisen jälkeen mentiin ilman satulaa. Kahdesti. Maailma on julma ja ratsuväki raaka ;))

r. --- tämä oli siis ex-ravuri ruuna, samoin tältä ex-tallilta. Menin myös tällä hevosella melko paljon. Usein meninkin niin, että kolme kertaa tuolla tammalla, sitten tämä ruuna ja alusta :D Pidin kyllä tästä herrasta melko paljon, vaikkakin meillä oli paljon ongelmia. Välillä hän käyttäytyi karsinassa kuin apina. Potki ja puri, luimi koko ajan. Kiva siinä yrittää harjata kun hevonen yrittää vaan potkaista... Näiden kohtausten takia aloinkin nimittää herraa Päivänsäteeksi. Päivänsäteellä menin sitten ekaa ja tokaa kertaa ilman satulaa, ja pelkäsin koko ajan. Istuin ihme kyyryssä ja apua apua apua. Mutta ei armoa.. Alkuun mulla sujui ruunan kanssa tosi huonosti, se vain seuraili tuota arabitammaa. Lopulta opin ratsastamaan sitä (toisin sanoen keksin että sisäohjasta kiskomalla hevonen kääntyy) ja meillä alkoi sujuakin jo jotenkin. Mutta sitten nousi esiin uusi ongelma. Menin tuohon aikaan oikeastaan koko ajan tällä hevosella ja huomasin että alkukäynneissä se kulki hienosti, sain sen käännettyä hyvin ja näin, mutta sitten kun oltiin ravattu niin kääntäminen oli mahdotonta kun hevonen oli vaan heti lähdössä. No, kerran sitten raivostuin ja päätin että okei, ei sitten ravata. Muutaman kuukauden mä vaan kävelin ja tadaa, kehitin ravipelon. (olen loistava kehittämään pelkoja) Se tosin loppui kun lopulta uskalsin tuolla arabitammalla ravata. Mutta kun päätin että voisin Päivänsäteelläkin ravata niin kas kummaa, en saanut sitä enää raviin. Välillä koitin antaa laukkapohkeitakin että jos kumminkin se lähtisi, ja ei mitään. Lopulta uskalsin kysyä miten sen saisi raviin, vastaus on: kyllä se sieltä tulee, ja niin me jatkettiin käynnissä.. (tökerö vastaushan toi oli muutenkin ratsastuksenopettajalta, mutta vielä tökerömmäksi sen teki se, että joitain päiviä myöhemmin se kyllä selitti aikuisratsastajalle miten sen hevosen voisi saada raviin...)
Tällä Päivänsäteellä olin muuten "yksityistunnillakin" Satoi vettä joten tunnilla ei ollut muita :D Ja menin vähän liinan päässäkin.

t. ---- ex-tallin vanha ja viisas issikkatamma. Alkuun vihasin sitä. Se ei muuta tehnyt kuin napsutellut hampaita ja sai olla iloinen jos pääsi koko tunnin kävelemään, ilman ainoatakaan pysähdystä! Siltä kun ei juurikaan vaihteita löytynyt. Kuitenkin ajan myötä rakastuin siihen tammaan, varmaan koska se oli kumminkin niin luotettava. Kerran kun kentälle lensi kansi, kaikki muut hevoset säikähti mutta tämä talsii silmät ummessa eteenpäin. Ja kerran kun oltiin oltu maastossa ja meidät jätettiin kentälle sitten jumppaamaan niin mä vaan pelleilin siellä :D Maailmanympärimatkoja, menin väärinpäin istumaan ja nukkumaan. Tulin alas ja väärältä puolelta ylös. Ja poni vaan nukkuu :D
Toisaalta muistan myös yhden karmean tunnin. Noin kolmasosa kentästä oli auringossa, muualla oli varjoa. Eikös tämä matami pysähdy joka kerta sinne varjoon. Lopulta hermostuin ja päätin että okei, pyöritään auringossa. Aikansa se kävelikin kunnes jäi seisomaan sinne aurinkoon. Ärsh.
Mutta menin tällä tammalla ensimmäisen ilman satulaa tunnin jolla ei pelottanut :) Olen myös tämän rouvan kanssa kokenut potkuja ja pukkeja eniten :D

t. ---- Äskeisen matamin lihava issikkavauva. Pidin tästä tammasta tosi paljon, vaikka aina haukuinkin sitä läskiksi ;) Mutta kyllä mua joskus rasitti kun aina oli taluttaja kun tällä menin.
No mutta tämän ponin kanssa laukkasin ekaa kertaa :D Rakas Jonna joutui juoksemaan meidän vierellä ja olin vasta puoli vuotta ratsastanut kun sain epäsuoran luvan laukata. Sitä riemun päivää.

t. ---- Äskeisen läskin laiha sisar, joka oli muuten mun hoitoponikin. Tosin se päättyi siihen kun epäonnistuin sen kanssa kaikessa ja aloin pelkäämään ja vihaamaan tammaa. Kun nousin selkään ja koitin laittaa hevosen liikkeelle se vaan jököttää paikoillaan. Lopulta potkin ja hakkasin ja tein vaikka mitä ja poni vain jököttää. Tiedä häntä mikä oli ongelma, mutta liikkeelle päästiin vasta taluttajan avulla.

t. ---- Ensimmäinen suokki jolla ratsastin. Olin aivan liian huono kun sillä jouduin menemään sen ainoan kerran, mutta hevosia ei ollut, joten ei valinnan varaa. Mentiin kahdesti ulos kentältä ja kaikki epäonnistui. Jes.

r. Vili Metsäkylässä asuva newforest poni, jolla ratsastin toisena liikuntapäivänä :) Muistan kun hevosia jaettiin. "Joku joka ei halua laukata vois ottaa Vilin" ehdottaa luokanvalvojamme. "Oletko sä rohkee?", kysyy ratsastuksenopettaja multa ja sain Vilin haltuuni. Lopulta tunnilla me laukattiin, koska poni lähti lapasesta :D Aivan, joku joka ei halua laukata ;) Vili oli ihan kiva, suht reipas ja ihastuttava hoidettaessa. Onnistuin jopa rakastuttamaan yhen opettajan siihen.
"Voitko auttaa"
"Emmännytiiäjaa-aharkitsenasiaa.."
"Pidä tätä", annoin sille narkin joka tuli sieltä karsinasta ja kävin hakemassa varusteita. Kun tulin takaisin se opettaja ihan innoissaan selittää jotain.
"Oi kun tää on kiltti, kato nyt" :D

t. Asta jolla ratsastin siis kolmantena liikuntapäivänä Metsäkylässä. Siitä voittekin lukea blogimerkinnästä, mutta sanon vain että Asta oli oikein mukava, mitä nyt meillä oli pysähtymisvaikeuksia.

r. Vinski Ah, eka hevonen jolla Maskun ratsutilalla ratsastin :) Alkuaikoina menin Vinskillä aina. Muuten herra oli oikein kiva, ongelma oli oikeastaan se, että se oli kuolla nälkään ja minä pienenä en koskaan saanut sitä pois sieltä :D Samoin mun perhosotteet eivät riittäneet karskille miehelle joten meillä oli ongelmia vähän kaikessa. Ja en edes osannu istua sen lihapullalaukassa. Mutta Vinski on ainoa hevonen jolta olen tullut alas takaperin kuperkeikalla. Meillä oli sijainen, sitten se vaan sanoi että tätä te ette varmasti tee Mariannen kanssa ja kaikki vaan alas oikein sivistyneesti :D

r. Pomo oliko se oikeasti toinen hevonen jolla menin Maskulla! En ole varma, mutta en nyt keksi muutakaan jolla olisin voinut mennä. Pomolla menin Vinskin jälkeen oikeastaan koko ajan. (mutta nämä alkuaikojen paljon ja koko ajan on tosi suhteellisia, vaikka menin Pomolla niin kyllä mä menin Vinskilläkin ja Pomolla aloin menemään melkein heti kun se tuli, joten Vinskeily taisi jäädä melko lyhyeen. Ehkä, en muista :D) Pomo oli oikein mukava, mitä nyt meillä oli suuri laukka- ja pysähdysongelma. Hups.

r. Sulo (Tämä on nyt aivan arvaus, en ole varma meninkö Sulolla ennen Elvistä) Jälleen Maskulla asuva poni. Ensimmäinen tunti Sulolla oli käyntiä ja ravia, joka sujui uskomattoman hyvin. Sulolla olen myös ollut maastossa, joka sujui uskomattoman huonosti :D Sulo on siis poni jolla tämä vaihtelee oikein hyvästä, oikein huonoon. Mutta kiva se on, niin kovin luotettava

r. Elvis pääsin Elviksellä heti kun se Maskulle tuli. Ja pidin ponista heti. Aivan ihanan täydellinen otus, vaikka välillä meillä onkin syviä alamäkiä :) Esim. alussa sain Elviksen laukkaamaan oikein hyvin. Sitten tapahtui jotain ja pitkiin aikoihin laukka ei noussut. Otettiin raippa avuksi, laukka alkoi nousta ja lopulta raippa jätettiin pois. Elvis on ensimmäinen poni jolta olen tippunut ja ensimmäinen jolla ravasin ja laukkasin pari askelta ilman satulaa. Ja eka jolla hyppäsin, loistomenestyksellä ;)

t. Viiru Tästäkin voi kyllä lukea jo blogista. Olen tällä tammalla mennyt vain sen kerran ja meillä oli lieviä erimielisyyksiä joka asiasta. En silti yhdy mielipiteeseen jonka yksi tyttö laukaisi "kuka nyt Viirulla haluais mennä" Mutta tosiaan, ei lainkaan mun tyyppinen hevonen, johtuisko osittain siitä että se on suomenhevonen :D Niden kanssa ei vaan synkkaa

t. Kaisa joka saa Elviksen kanssa jakaa mun tiputukset :) Kaisa on ainoa suomenhevonen jonka kanssa mulla on mennyt edes tyydyttävästi. Tai oikeastaan se meni aika hyvin. Kaisa on hirmu kiva suokki, ei voi muuta sanoa




Ah, eipä niitä paljon ollut :) Mutta eripaikoista nyt ainakin.

Kun minä olin nuori...

Voisinpa kertoilla nuoruudestani. Eikun siis, kerron joistain vanhoista tunneista, huvittaa kirjottaa jostain aiheesta.

Mutta luin hiukan näitä mun blogikirjotuksia ja olen varmaan tosi hauska kun sanon että noi ekat bloggaukset kuulostaa lapsellisilta :D Haloo, ne on muutaman kuukauden vanhoja, mutta silti. Ihana lukea ja miettiä: kuinka kehtasin kirjoittaa ton tuolleen, tuohan on kuin kymmenen vuotiaan kirjoittamaa, kauheeta. Ja yhä edelleen jaksaa naurattaa toi repliikki tuolla. "Meillä nyt menee aina ihan huonosti, tänään vaan meni vielä huonommin."

Tosin huomasin kyllä että ennen käytin vähemmän hymiöitä, mistä lie johtuu. (Ja tällä haavaa poistelen niitä täältä ;)) Olin angsti lapsi,heh. Joo, nyt kun luen noita niin lähes tulkoon lisäilen mielessäni hymiöitä joka väliin. No, ehkä teksti olisi selvempää ilman kymmentä hymiötä mutta joo.

Ja totesin että yksi noista teksteist oli älytön. Tai ainakin se yksi kohta, kun menin Viirulla. Ihan oudosti kirjoitettu.


Mutta palataanpa nuoruuteeni, katsokaas, kun minä olin nuori niin kaikki oli paremmin (on ihanaa aloittaa lause tuolla. Mutta oikeasti, kyllä sitä voi jo miettiä että kun minä olin nuori, lastenohjelmissa oli järkeä eikä vaan robotteja tappelemassa. Tosin jos toi radio puhui totta, niin... Voin epäillä oliko ne mun lapsuuden lastenohjelmat sittenkään niin hyviä :) En itse kunnolla muista mutta voipi olla...)

Tällä hetkellä ainoa tunti Maskulla ilman satulaa

En muista kunnolla, joten nopea kertaus vain :) Siitä mitä muistan: Olin jo jonkun aikaa miettinyt että haluaisin taas pitkästä aikaa mennä ilman satulaa, mutta joka viikko se vaan siirtyi. Kun poni oli tunnilla ennen mua, tai Marianne tuli selittämään että nyt harjoitellaan kunnolla jne. Vihdoin yhtenä tiistaina Elvis oli vain mun tunnilla ja meidän tunnilla oli vaan Simo, mun ja Elviksen lisäksi tietysti. Joten jotenkin uskalsin kysyä voisinko mennä ilman satulaa. Sain luvan, tosin Marianne vielä jotenkin epäuskoisen kuuloisena varmisti että Elviksellä? Juu. 
Olin siis just viime viikolla tippunut Elvikseltä :D Ja ekaa kertaa, jouh.

Laitoin ponin oikein tyytyväisenä kuntoon ja ei edes mietityttänyt että tipunkohan, jotenkin mun päähäni ei pälkähtänytkään semmoinen idea että poni voisi säikähtää jotain. Parempi niin. Talutin ponin kentälle ja Marianne heitti mut selkään (ja olin oikein juonessa mukana. Ensin en edes tajunnut että tarvitsen apua selkään pääsyssä :D Sitten kun tajusin niin olin silleen että mitenköhän pääsen tänne. Ja kun Marianne tuli heittämään mut selkään olin ihan muissa maailmoissa ja mistään en tajunnut mitään ja jotenkin säälittävästi pääsin kyytiin) Käveltiin ensin. Mä olin siis pitkästä aikaa ilman satulaa ja en ollut ennen mennyt kuin käyntiä. (Marianne oli kyllä sanonut mulle vielä että vaikka menenkin satulatta niin otetaan silti ihan kaikki askellajit ja näin)

Sitten siirryttiin raviin ja noi keskusteli ilman satulaa menosta jotain. Mua vähän jännitti siirtyä raviin, epäilin putoavani mutta ihan hyvin pysyin. Jäätiin sitten kumpikin pääty-ympyrälle. Ja periaatteessa mun piti mennä kevyt ravia, mutta teoriassa jätinkin sen tekemättä :) Muutaman askeleen "kevensin" mutta sitten en oikein uskaltanut enempää. Hyvin pysyin selässä, vähän välillä horjuin kun ympyrällä mentiin. Ja otettiin jossain vaiheessa käyntitauko etten kuole sinne. No joo, Elviksen selkä oli vähän.. ei niin mukava. (Mutta täytyy sanoa, että koko talven mulla oli kyllä tunneilla lämmin, ainoa poikkeus oli tämä ilman satulaa humputtelu, valetta kaikki tyynni kun väitetään että hevosen selkä olisi muka lämmin :D)

Jatkettiin uraa pitkin ja taidettiin ottaa vuoroon laukka. Mutta ennen kuin laukkaamaan päästiin niin Elvis tyylilleen uskollisena pelästyi jotain ja siirtyi ravista laukkaan. Laukkasi lyhyen sivun ja pitkälle sivulle (ihan rauhassa siis laukkasi, ei mitään suurempaa hätää ollut) Sitten kun me laukattiin pitkällä sivulla, mä aloin luisumaan vasemmalle, siis aidan puolelle. Hitaasti mutta varmasti mä luisuin, mutta yhtä varmasti Elvis laukkasi eteenpäin. Sitten vaan huolehdin että apua, Simo menee meidän edessä. Roikuin pitkin Elviksen kylkeä ja sain kiskastua vähän ohjista jolloin Elvis siirtyi raviin ja ravasi keskelle, jonne sainkin sen pysäytettyä. Kun pysähdyttiin, tadaa, minä roikuin kädet Elviksen kaulalla, oikea jalka tyyliin polvitaipeesta selässä. :D Ei muuta kuin miettimään miten pääsen muka takaisin selkään. Koitin ponnata itseni selkään, eikä se mitään onnistunut kuten arvata saattaa. Sitten aloin jo miettiä että jee, toka putoaminen, ja juuri kun mietin miten tulla alas tyylillä Marianne karjaisee että odota, mä tuun työntää sut takas. Siinä sitten vaan roikuskelin, juttelin Elvikselle ja silittelin sitä. Meinaan Mariannella kesti niiden toppavarusteidensa kanssa. Selkäydyin takaisin ja Marianne siinä vaan selittää että tätä ei laskettu kun en tippunut. (Ja tosiaan tämänkin kokemuksen ansiosta en lainkaan arvosta näitä ihmisiä kun tulee kaikesta alas ja tippuu huvikseen että saisi videolle. On se mun mielestä hienompi sanoa että olen tippunut kerran, kuin että olen tippunut 10 kertaa. Ja hienomman näköistäkin vielä kun roikkuu viimeiseen asti eikä vaan tule heti alas.)

Sitten siis laukattiin ihan tarkoituksella. Mua jännitti kun ajattelin että tipun kun pompin niin paljon. Tämän takia ekat nostoyritykset tein harjassa roikkuen :D Ei noussut, sääli. Lopulta sain pariin otteeseen nostettua, mutta laukat jäi pariin askeleeseen kun lähdin heti liukumaan sivulle. Sitten loppuhommelit ja ponikin talliin.


Mutta oikein mukavaahan tuo oli, ei siinä mitään :D

Ja rupesin tässä naureskelemaan. Kun olin alkeiskurssilla mentiin parina kertana puomeja, eikä ne ollut silloin mitään ihmeellisiä. Sitten vaihdoin tallia. Tuolla puomit oli jotain lankkuja jotka silloin tällöin vietiin kentän keskelle. Kaikki mun kaverit sitten hyppi riemusta aina kun oli puomeja. Mä taas kirosin hiljaa mielessäni kun ne puomit on vaan edessä ja kun ei niiden meneminen niin ihmeellistä ole. Sitten vaihdoin tallia ja nykyään mä hypin aina riemusta kun mennään puomeja kun se on niin kivaa :D

Ikimuistoista (:

Poistelinpa hieman turhia tekstejä (en kuitenkaan kaikkia aiheen vierestä olevia) ja lukaisinkin muutamat tekstit.

Sitten haluan nyt kirjoittaa ikimuistettavista hetkistä (: Lähinnä Maskulta mutta muualtakin ehkä.

Ikimuistettavia hetkiä muualla:

-Ikuisesti voin muistaa kun ensi kertaa nousin hevosen selkään. Kuinka mahtavaa oli lyllertää suokilla käyntiä ympäri kenttää mitään osaamatta. Rakkautta ensisilmäyksellä
-Mahtavaa oli myös kun kerran olimme maastossa ja mut sai irrottaa narkin päästä. Tosin ponini meni heti syömään kun se pääsi irti narusta, mutta olin edes hetken taluttajatta :D
-Muistan myös kun jo ensimmäisellä kunnon tunnillani pääsin lähes koko tunnin menemään ilman taluttajaa, olin hyvin ylpeä
-Surullisiakin asioita voi muistaa, en tule unohtamaan sitä kun katkerasti vollotin kun en saanut hieman itsepäisempää ponia kääntymään minne halusin :D
-Uskomattomalta tuntui ensimmäinen maastoreissu jolla pääsin jopa ravaamaan
-Tallin vaihto oli ikimuistettava hetki "yhyy, en halu vaihtaa tallia"
-Ikimuistoinen hetki oli kun kerran olin talutuksessa (ratsastanut joku puoli vuotta) ja opettaja totesi "säkin voit mennä laukassa jos halut" ja jotain lisämuminaa. Mun ensilaukka (: (Tosin talutuksessa)

Ikimuistoisia hetkiä Maskussa:

-Tallin vaihto jälleen "Jes"
-Irtotunti, jolla sain ensimmäistä kertaa nostettua laukan itse (: Sillä Marianne sai kyllä lunastettua tuhansia lisäpisteitä
-Eka kerta maastossa oli hyvin, ikimuistettava.. (tosin huonolla tavalla) Jännitin ilman opettajaa menoa ja kävimme hieman pellolla, joka ei ollut tarkoitus (sori ihmiset) :D
-Ikimuistoinen hetki oli kun Elvis "pyöristyi" ja pysähtyi sitten. Wau...
-Ikimuistoinen hetki oli ensimmäinen onnistunut pohkeenväistö
-Ensimmäinen estekin jää mieleen :D Ohi menemisineen ja lähes putoamisineen kaikkineen
-Ensimmäinen suht onnistunut hyppy tulee säilymään mielessä
-Eka putoaminen :D Poni lähtee laukkaan ja tumps
-Ilman satulaa meno. Ensimmäisen kerran ravasin ja laukkasin ilman satulaa, niin jännää
-Kaikki ne hetket jolloin olen lähes itkenyt onnesta. Kaikki: kenttä pölyää kun ratsastajat saa hevoset liikkumaan, hän ottaa tän tosissaan yms. jutut
-Kerran satoi aika reilusti vettä, minä menin silti pyörällä tallille. Kun pääsin sinne ei siellä tietenkään tunteja ollut. Marianne sanoi että voitaisiin kyllä jäädä hevosia hoitamaan, mutta Jonna totesi että sillä on kyyti tossa vieressä, enkä mä yksin viittinyt jäädä. Sitten olen jo hyppäämässä pyörän selkään kun Jonna ja Marianne alkaa selittää että en kai mä ole pyörällä menossa, kun vettä sataa kaatamalla. :D En suostunut jättämään pyörää tallille ja menemään Jonnan kyydillä, milläs pyörän saisi sitten kotiin. Marianne ehdotti että Erno veisi mut ja pyörän, mutta en halunnut kastella sen autoa. Joten ajoin pyörällä kotiin ja olin niin litimärkä. Mutta olin hyvin ilonen että he olisivat voineet myös viedä mut (:
-Kerran oli melkoisen kylmä. Tunnit oli kuitenkin ja minä tallilla pyörällä. Sitten kun olin kotiin lähdössä niin Marianne alkaakin huolehtia että miten mä tarkenen pyöräillä. Joten Marianne sitten antoi mulle jonkun Ernon takin ja jotkut hanskat etten vaan jäädy matkalla :D Sain heittää ne vaatteet sitten roskiin kun olivat niin rikkinäisiä ja vanhoja. Olin hyvin otettu tästäkin (vaikkakin pyöräillessä tuli lievästi kuuma ;))

Nyt just en muista, mutta jo tätä blogia lukiessa löytää lisääkin ikimuistettavia hetkiä. Niitä on niin paljon ettei niitä voi muistaa :D


Ja tavoitteistakin oon halunnut puhua.

Eli heti kun aloitin ratsastuksen, niin alusta asti (en edes itse huomannut tätä) mulla oli tavoitteena oppia ratsastamaan kaikki askellajit edes joten kuten. Huomasin tämän tavoitteen kunnolla vasta joskus viime vuonna, mutta kyllä toi on ollut aina mun tavoitteena.
Nyt tunnen saavuttaneeni tavoitteeni. Jokanen askellaji nousee, laskee, kääntyy ja pysyy hallinnassa (ainakin jonkin asteisesti ja parilla hepalla :D)

Sitten olen tämän viikon aikana huomannut että tuon tavoitteen täytyttyä kehitin itselleni uuden: hyppää este. Sekin on täytetty nyt (:

Nyt en tiedä taaskaan mikä mahtaa olla mun tämän hetkinen tavoite (: Ehkä huomaan sen kun olen täyttänyt sen. Yksi tavoite voisi tietty olla: opi hyppäämään esteitä :D Tai jotain.

Takaisin alkuun

:D Meiju Suvas - Pure mua. Laulu on jo itsessään melko hupaisa, mutta toi musiikkivideo on jo pohjanoteeraus..

Eli palataan aivan alkuun...

Olin siis ollut Jonnalla ja ajoin kotio päin ja huomasin sitten sen tyylikkäään Maskun ratsutilan kyltin, joka siellä ei enää ole. Sen kummemmin asiaa ajattelematta ajoin kotiin, eikä kauan mennyt kun Henna tekstaa ettö haluaisinko tulla yhdelle melko uudelle tallille irtotunnille heidän kanssaan (Jonna, Henna ja sen pikkusisko) Ja tietenkin mä halusin! Koskaan ei voi ratsastaa liikaa ja olihan mulla ajatus että josko voisin vaihtaa, kun Masku nyt ainakin vaikutti olevan lähellä (:

Sitten tosiaan, me taidettiin sopia että ollaan puolelta tossa risteyksessä (mä en asu niin puskassa että osaisin sinne) Mä menin pyörällä ja muut mopoilla. Ja kun mä olen täsmällisyyden perikuva, niin tulin melko myöhässä. Meidän piti ehtiä sinne joku varttia vaille, mutta mun myöhästymisen ja Jonnan mopon ongelmien takia olimmekin huimat viisi minuuttia ennen tuntia. Päivähän oli keskiviikko, tunti 5-6 ja kesäloman vika viikko. Mua tietty jännitti kauheasti kun me sinne mentiin, kauheeta :D

Marianne sai meistä varmasti uskomattoman kuvan, oli kuulemma yrittänyt/harkinnut soittavansa kun ei meitä näyn ei kuulu. Dääm, sori ja anteex! Sitten riviin kuin porsaat ja kertoiltiin kuinka kauan oltiin ratsastettu. Mä ja Jonna joku 1½ vuotta, Henna joku 8 vuotta ja pikkusisko jotain siitä väliltä, aika kauan kuitenkin. Jonna ja pikkusisko on aina ratsastanut vanhalla tallilla, mä ja Henna vaan suurin osa elämästämme. Näin huomioon otettavana asiana.

Sitte meille jaettiin hevoset. Ja siinä taisi olla pikku ongelma että antaako ne Hennalle vai pslle (pikkusisko, jätän nyt nimen mainitsematta kun olen niin reilu ihminen) Sulon, tai mun muistaakseni sitä mietittiin hetki. Mutta lopulta ps sai Simon, Henna Sulon, Jonna Viirun ja mä Vinskin (: Ja oli jännää, hevonen, iik! Muuten uljaat ratsumme olivat kunnossa, vaan suitset puuttuivat, joten niitä laittamaan. Ja oli muuten kauhean jännää laittaa Vinskille suitsia, jännitin niinkuin kaikkea. Ja olin suuresti järkyttynyt kun hevosen suu ihan punanen (taisimme tosin myöhemmin tajuta että se oli jyrsinyt seinää. Oikeastaan Marianne moittisikin Vinskiä kun se oli syönyt tallin seinää, mutta mä en tajunnut mitä se puhui :D) No mä sain ne suitset jotenkin sen päähän ja tajusin, että mä en osaa laittaa alaturparemmiä. Tai en tiennyt kuinka kireälle se kuuluu. Vanhalla tallilla yhdellä oli ja se kuului vaan laittaa tiettyyn reikään. Saatoin laittaa sen remmin turhan löysäksi, että hups, mutta ei ne suitset matkallekkaan lähteneet. Ja kyllä Sulo oli niin kaunis silloin, sen muistan kun mietin että on se nimensä veronen. Mutta sillä oli silloin ne suitset ja ne sopi sille jotenkin niin hyvin (:

No sitten suuntasimmekin jo kentälle, kun oli maksut hoidettu ja hepot kunnossa. Totta kai eka ongelma oli että mistä kentälle kuuluu kävellä (veikkasin väärin) sitten pääsimme sinne ja pitkä odottelu kun kaikki odottaa että joku pitää vastaan. (tottelemmehan vanhan tallin tapoja kun ei voi tietää mitä saa ja mitä ei saa tehä) Kun viimein kaikki oli selässä taisimme lähteä jopa kävelemään. Taidettiin tuolla tunnilla kuulla siitä ihme syndroomasta, kun jostain oli hypännyt joku myyrä tai jotain, ja näin. Ja sitten Marianne kyseli mitä haluttaisiin tehdä. Kukaan ei sano mitään, mä vaan mietin että laukataan ja pliis opetetaan mutkin nostamaan se laukka, jooko?

Tosiaan, ihan selvää muistikuvaahan mulla ei ole ja nämä saattavat nyt sekoittua alkuaikojen tunteihin, mutta mähän voin sanoa vaikka että vaellettiin lappiin, ja matkalla loikittiin kaksi metrisiä esteitä ja te ette voi kuin uskoa, joten ;)

Eli kun käveltiin alkukäyntejä saimme ensimmäiset valitukset. Kuulemma alkukäynnit ei tarkoita että kuljetaan uralla pitkin ohjin, vaan alkukäynneissä kuulu verrytellä hevosta nyt jotenkin, vaikka pysähdyksillä, volteilla yms. Mä vaan oon silleen että aijaa? Vanhalla tallilla ensin jonkun aikaa käyntiä ja sitten tuli aina käsky: alkakaa tekemään isoja päätyvoltteja. Joten tämä oli ihan uusi asia. Sitten saatiin taas pikku valitusta. Voltti on kuulemma kymmenen metriä. Dääm. Sitten saatiin ihan näyttö että kuinka iso on kulmassa tehty voltti. En sitten muista tulikohan valitusta esim ohjien pidosta tuntumalla, luulen että saattoi tulla, uskon meinaan että kaikilla roikkui ohjat kuin pyykkinarut.

No tämän jälkeen taisimme siirtyä raviin. Ja minä häpeän silmät päästäni kun en mä herran isä osaa keventää. Vinski ihan kiltisti ravaa ja mä tyyliin hyppään joka viidennellä askeleella ylös. Facepalm. Onneksi homma sujuu nykyään vähän paremmin :D Sitten muistan katsoneeni silleen että just, Jonna on ratsastanut yhtä kauan kuin mä, silti se keventää ja tekee tuolla ravivoltteja. Ei, mä en todellakaan pystynyt kääntämään ravissa. Mun piti aina hiljentää jos halusin ohittaa, tai en mä koskaan ohittanut, vaan puoli kenttää ennen tein joko voltin tai menin kentän poikki. Olin oppinu että lähelle ei mennä, eikä ohituskaan ollut mitään normaalia. Ja turha odottaa että osaan tehdä ravivoltin, viimeksi tehnyt sellaisen ties koska ja tyylillä "ohjalla kääntämällä".

Ja sitten mulla oli kauheita ongelmia kun en saanut Vinskiä käännettyä ja Maskulla en todellakaan kehdannut käyttää mun "ota kiinni sisäohjasta ja vedä" -taktiikkaa, kun Marianne katsoi koko ajan eikä tyyliin ryystänyt kahvia tai ottanut aurinkoa. En muista miten sitten selvisin kääntöongelmista, mutta kai se Vinski sitten päätti aina jossain välissä sääliä mua :D

Hetkinen, hektinen. Aivan, sitten tuli jotain juttua kevennyksestä. (varmaan kaikki kevensi väärin) Marianne kysyy mahtiporukaltamme: Mikä on väärän ja oikean kevennyksen ero? 
Kukaan, ei kukaan, sano mitään :D Ja musta jotenkin tuntuu että se veti Mariannen vähän hiljaiseksi. En tiedä kuvittelinko, vai oliko se hetken hiljaa ennen kuin selitti. Samoin sitten kun voltteja tehtiin niin Marianne kysyi tyyliin: Mikä on asetus/miten asetetaan? Hiljaista on juu. Me olemme katsokaas sivistyneitä.

Sitten tuli ihkupihku-laukan vuoro. En nyt tarkalleen muista miten laukattiin, mutta ainakin ps laukkasi ympyrällä Mariannen ympärillä. 
Mä nostin käynnistä, mahdettiinkohan nostaa vuorotellen tai jotain. Mutta tosiaan, mun piti siis ihan normaalisti nostaa kulmasta ja käynnistä. En muista montako kertaa epäonnistuin, kun Marianne otti mut keskelle ja näytti että mihin se jalka kuuluu tunkea. Simsalabim! Kun seuraavaksi kokeilin niin johan se laukka nousi. Niin missähän mahtoi olla vika etten tuohon mennessä ollut kertaakaan saanut nostettua, siinä ettei mua opetettu vai siinä että oon vaan huono...

Tosiaan se oli aivan mahtavaa kun Vinski nosti ja mä laukkasin ja ekaa kertaa nostin ihan itse! Mutta sitten mä pomppisin ja pomppisin siellä :D Voikin pilata tunnelman noin hyvin. Taisin vielä joitain kertoja nostaa, ei ole yhtään muistikuvaa, ja Marianne taisi sanoa mulle että mun pitäisi istua. "Emmä voi" :D

Sitten loppuun ihan normi loppuhommat, en muista ja sitten vaan alas. Mä pidin Vinskistä tosi paljon (tosin unohdin sen nimen :D Mä ja Henna mietittiin koulussa että mikä sen nimi oli ja ainoa mikä tuli mielee oli Viltsu ja se kuulosti väärältä. Onneksi ps muisti. Tosin senkin jälkeen kun Maskulla aloitin niin vähän väliä unohdin Vinskin nimen. Mutta toisaalta, kukaan ei myöskään muistanut Simon nimeä. Kaikki väitti että se oli Sami, vaan mä mietin että se kuulostaa jotenkin väärältä :D)

Sitten käväistiin vessassa ja keskusteltiin tästä tunnista. Mä pidin niin paljon, mutta ajattelin että kaverini ovat niin vanhoollisia etten ihan rupea selittämään: joo mä alotan tääl heti! 
Mutta kun noi mietti että pitäisi tulla vielä uudestaan joskus, niin minä olin aivan samaa mieltä (: (Edelleen ollaan tulossa vielä, mä pakotan ainakin Jonnan ja Hennan)
Ja oli kyllä hauskaa kun sanottiin mielipiteitä tallista. Henna ei oikein sanonut mitään, kuten en mäkään. Mutta Jonnalla ja psllä oli painavaa asiaa. Psn mielestä talli oli huono, koska hän on tottunut laukkaamaan yhdellä shetlanninponilla :D Miten se nyt liittyi tähän? Ja Jonna totesi mulle:
"Tää oli kyl ihan hyvä paikka, mut oli joitain juttuja joista en pitäny."
"Niinku mitä?"
"No esim tääl revittiin hevosia suusta"
"Öö, mis välis sä sellast kerkesit näkee ku mehän lähettiin sit heti?"
"No älä nyt loukkaannu, mut esim sä"
Ja kuka repesi ja pahasti? Aivan minähän aloin aivan Mariannen innoituksesta heti ohjilla kiskomaan, loistavaa Jonna, olet nero! :'D

Sitten poljin kotiin ja itkin ja itkin :D Itkin kun mä olin saanut laukattua ja mua oli opetettu ja jee jee. Loistava ensivaikutelma vai. Kotonakin itkin kun äiti kysyi millainen paikka. Tunteellinen ihminen tai jotain. Päätin siis aloittaa siellä, mulla kuitenkin oli vanhan tallin kortti jossa oli vielä 8 kertaa jäljellä ja laskin että sitten toi kortti loppuisi lokakuussa. Ja sitten vaan mietin että lokakuussa on kylmää ja märkää ja kauheeta, joten päätin että aloitan heti seuraavalla viikolla ja käyn vaan nopeasti vanhan tallin kortin loppuun (: Sitten kun kavereille kerroin, eka Hennalle, joka oli silleen että niin. Ymmärsi mua, se ei kuitenkaan ollut valmis vaihtamaan,  se on käynyt tuolla niin kauan. Sitten kun Jonnalle kerroin, niin tämä olikin heti messissä ja olikin yhtäkkiä sitä mieltä että sen hoitsu on kauhea ja Masku oli paras paikka ja niin edelleen. Jonnahan se muuttaa mieltään nopeasti :D Sitten se aloitti samaan aikaan ja samalla tunnilla kuin mä.

Kun Jonna ilmoitti vaihtavansa tallia niin kaikki alkoi sille valittaa että se on huono päätös, joten pitäisikö mun loukkaantua kun kukaan ei valittanut mulle. Aivan, kaikki vaan vihasivat mua ;) Pari kertaa Jonna kävi niin että jee, paras paikka, love you all, mutta sitten vanhalla tallilla kuoli hevonen, Jonnalla on vanhalla tallilla enemmän kavereita kuin mulla, Jonna kävi siellä kahdesti viikossa, kun mä jätin sen yhteen kertaan kun vaihdoin jne. joten Jonna päätti jatkaa vanhalla tallilla. Kun me siitä keskusteltiin niin Jonna sanoi että se tykkää enemmän maastoilla ja näin, tuolla se sitten pääsee enemmän maastoilemaan.

Osittain Jonnan lähtö oli harmi, olin meinaan yksin, osittain se oli hyvä, kun en enää voinut vertailla itseäni Jonnaan ja sitten talven aikana pääsin vertailutavasta oikeastaan kokonaan irti, jonka huomasi liikuntapäivänä :) Kun oppii, ei ole niin suurta tarvetta ajatella olevansa huono.

Mutta tosiaan, siinä oli se ensimmäinen tunti. Ja jos filosofisoidaan Jonnan lopetusta niin uskon että osittain se johtui siitä, että Jonna on aina käynyt vanhalla tallilla, mä sen sijaan kävin alkuun Mettiksellä. Ja sitten kun Jonna on tottunut tiettyyn tyyliin, ja esim. jos mä halusin mennä talliin, Jonna ei ikinä halunnut tulla sinne, kun ei se ole tottunut siihen että tallissa saa olla, mä taas totuin siihen Metsäkylässä. Vanha talli oli mun makuun liian pieni ja tuntui että koko ajan kyylätään mitä tekee ja mun mielestä, siis joo onhan turvallisuus tärkeää, mutta jos hevosta ei saa harjata ilman kypärää vaikka se on puussa kiinni niin mun mielestä se menee vähän hätävarjelun liioitteluksi. Niinkuin kuulemma tänä kesänä tulee määräys ettei saa ratsastaa ilman pitkähihaista.
Metsäkylä taas oli mun makuun ihan liian iso ja kallis. Olihan maneesi joo ihan kiva, mutta ihmisiä oli niin jumalattomasti aina ja hevoset on ihan sellasia oikein tuntihevosia kun talli on niin iso, juu en mä tykkää (: