Tilannekatsaus

Videoita tuleekin verrattua vähän enemmän, samoin ihan omaa tuntumaa, mutta kuvia mä katselen vähemmän sillä "kuinka paljon paremmin menee"-silmällä.

Nyt kuitenkin päätin vilkaista niitäkin läpi, katsoa miltä se näyttää näin kuvallisesti. Tosin halusin mahdollisimman vanhoja kuvia + mahdollisimman uusia ja vielä samasta hevosesta, jonka takia nämä kuvat ovat nyt hassun keltaisia. Olisi kai Vinskistäkin ollut ihan käypiä kuvia, mutta muiden kuvat olivat joko liian uusia/vanhoja/liian pienellä välillä.

On siihen tosin ihan syynsä miksen kuvia juurikaan vertaile. Se sekunnin murto-osa on niin pieni aika katsoa yhtään mitään, mutta otetaan tämä näin kokemuksen ja mielenkiinnon kannalta.

Nikkis - ylemmät 2015 & alemmat 2013

Akka roikkuu ainakin ihan samalla tapaa kyydissä :D Oikein kunnon epätoivoa, voi jestas sentään. 

Se mitä voi ehkä näistä ihan sanoakin on se, että parissa vuodessa on löytynyt jonkinlainen idea siihen, että hevosen sopisi liikkuakin. Totuus on vielä hurjempi, lähes kyyneleet valuvat kun katson tuota alemman tunnin videomateriaalia. Kyllä sitten osaa olla säälittävää kun poni ei liiku niin mihinkään suuntaan! 

Yllättävän samalla tavalla mä siellä kyllä koko ajan keikun. Tuosta vanhemmasta ravikuvastakaan kun ei voi oikein sanoa juuta eikä jaata - lähinnähän tuosta näkee sen onnettoman kevennysyrityksen, kun poni ei liiku ja kaikki on hankalaa.

Se, mistä mä näissä eniten pidän on kuitenkin se, että Nikkiksen yleisilme on paljon.. iloisempi, noissa uudemmissa kuvissa. Jotenkin näissä alemmissa se näyttää suunnittelevan kansanmurhaa, koko ilme on kauhean tympääntynyt. Noissa uudemmissa tulee ainakin itselle sellainen olo, että poni on peräti ihan iloisesti tekemässä töitä, sen sijaan että se olisi väkivalloin pakotettu sinne raatamaan.

Elvis - ylemmät 2011 & alemmat 2015

Jännittyneenä kiikkuva täti on uudemmissa ehkä vähän vähemmän jännittynyt, mutta edelleen yhtä lahjakkaasti kiikkuva! 

Jos näitä nyt lähtee katsomaan niin on hirveän paha edes sanoa, että kuinka erilaiselta tuo muka näyttää. Poni on toisessa kesäkarvalla, toisessa se taas näyttää suloisen karvaiselta.

Se yhteneväisyys näissä kuitenkin on Nikkiksen kuviin, että kyllä mun mielestä ponin ilme on paljon parempi uudemmissa kuvissa. Vanhemmissa Pulla menee korvat ulos höröttäen, pinkeänä ja pieniä vihreitä jääkarhuja jännäillen, kun taas alemmista voi saada edes suunnilleen sen käsityksen, että poni on menossa mukana. 

Pomo - ylemmät 2012 & alemmat 2014

Muutin mieleni kuitenkin. Ja Vinskistä oli pelkkiä käyntikuvia, jotka näyttivät kaikki ihan samalta!

Näitä katsoessani alkoi muuten naurattaa kun totesin, etten kyllä yhtään sovi tuonne ;) Niin on pölön näköistä tuo meno.

Jälleen tässä on se kiikkuva täti muuttunut hieman vähemmän jännittäväksi, mutta edelleen kiikkuvaksi. Ja tässä kuvasarjassa näkee muuten varmaan hyvin sen, miksi olen todennut ettei Pomolla ratsastus ole mun alaani. Sehän näyttää suunnilleen ihan yhtä kamalalta näissä molemmissa! Poni juoksee pitkänä kuin lapamato, molemmista vuosista löytyy tuollainen "kuinka tiputan typerän kuskin kyydistä"-ilme ja ratsastajakin on näemmä vakaasti päättänyt ratsastaa kädet ponin korvissa (ei omissaan sentään tällä kertaa!)

Joo ei, näistä on vaikea löytää mitään positiivista :D Kuten ylipäänsä mistään Pomon kanssa, voi kristus siunatkoon.

Itse asiassa tämä oli jopa aika yllättävää. En mä kaiketi odottanutkaan mitään järkyttäviä eroja, kun suurimmat kehitysaskeleet ovat olleet luokkaa "saa poni liikkeelle" ja "saa hevonen kääntymään", jotka eivät hirveän hyvin kuviin välity. Kuitenkin tuo ilme-ero oli aika veikeä.

Ja tosiaan, jos kuvia katsellessa ei näy mitään eroa, niin näitä ja näitä katsellessa saattaa jokin vivahde-ero löytyäkin (;

Ulkoasunmuutos tai jotain

Mulla ei tosiaan talvikuvia ole, joten jouduttiin vain tyytymään tähän. Ainakin väri vaihtui pinkistä siniseksi, joten kai tämä talvisempi on :)

Banneri on tällä kertaa harvinaisen pelkistetty, halusin uusimpia kuvia mukaan ja lopulta se näytti parhaimmalta noin. En tiedä, mutta nyt on ainakin jonkin verran virkeämpää taas, kun saatiin uutta näköä tännekin.

Voidaan siis potkaista joulunodotus virallisesti käyntiin minunkin puolestani!

Katsos, päivää taas

...
...
...

Krhm..

Heh.

Miten on, uskotteko kohtaloon? Musta tuntuu, että mun pitäisi alkaa uskoa.
Viimeksi ratsastustauko kesti kolmisen viikkoa. Nyt about... no, kolme päivää tai jotain.

En mä edes voi selittää tätä. Mä olen suunnattoman kiitollinen tästä. Uskomatonta, kuinka mua voidaankaan auttaa. Useimmiten tuntuu, ettei maailma tarjoa sulle mitään hyvää ja sitten tuleekin se jokin, joka muuttaa kaiken. Mä en ymmärrä, en mitenkään.

Kyllä. Mä pääsen lauantain tunneille takaisin. En käsitä tätä.
Toki hiukan joudun säätämään, vähän vaikeuksia tuon kulkemisen kanssa. Mutta tämä mahdollisuus on niin suuri, etten voi jättää sitä käyttämättä.

En tiedä miten kaikki tulee jatkumaan, en lainkaan. Tiedän vain sen, että tällä hetkellä mä pääsen takaisin. Että mä en joutunut vieläkään kokemaan sitä pitkän tauon tuottamaa tuskaa. Näemmä tauot eivät vaan saa pidettyä mua poissa hevosen selästä.

Ja olen siitä kiitollinen.

"Moi"

"Mun on pakko lopettaa, kunnes saan asiat selkiintymään..."

Suunnilleen tuollainen viesti lähti Mariannelle juuri äsken. Epämääräinen tauko on iskenyt.
Voisin lupailla kirjoittaa jotain hauskaa ja ihanaa tänne tämän tauon aikana, mutten itsekään usko siihen. Korkeintaan niitä perusangstailuja.

Palaamisesta en tiedä. Ehkä ensi viikolla, ehkä ensi vuonna. Ehkä ei koskaan. Mikään ei ole varmempaa kuin epävarma.


Mä olen niin onnellinen, että nämä kaksi viimeistä kertaa kuluivat mahtavien keltaisten kyydissä. Meillä oli hauskaa ja onnellista. Enkä ehtinyt murehtia tätä.

Hyvästi. Tavataan jos tavataan, kukaan ei vielä tiedä.

Rankka matka

Että juu, näin hirveän monen viikon jälkeen oli viimeinkin hyvä ilma ja minä olin terve, joten saatoin käydä tallilla!
Ja oli ihana polkea auringon paistaessa (tai pikemminkin laskiessa, mutta).

Harjailin ensin Nikkistä, näin pitkästä aikaa. Ja ponihan oli hyvällä tuulella! Vain vähän näytti nyrpeää naamaa ja tarjosi hammaskalustoa, muuten se seisoi nätisti, pää maassa roikkuen. Aika kiva.
Harjailin huolella karvaa pois siitä ponista, jutustelin sen kanssa. Lopulta Nikkiksestä tuli siisti ja lähdin pois häiritsemästä ponia. (Awws, siellä me seistiin, ponin pää mun sylissä. Vihainen ja ilkeä poni näytti parastaan, oli vaikea lähteä siitä.)
Katsoin sitten tuon tunnin, jolla mäkin ennen olin. Nyyhky. Sitten kylmyys ajoi mut takaisin talliin, jossa lämmittelin ja kävin katsomassa Suloa. Söpö poni oli sekin. Vähän lapsetti ja höpläiltiin kaikkea turvalla plus hampailla. Mutta varsin söpö kaveri siellä oli.

Lopuksi kävin vielä Roosulia harjaamassa, pitäähän nyt rakasta Roosaakin käydä paapomassa, viime kerrastakin on jo ikuisuus.
Harjasin ponin ja sitten tietysti juteltiin syvällisiä ja halailtiin (no okei, mä kiusasin Roosaa lääppimällä sitä). Ja oikein mukavaa oli tämäkin.

Sitten olikin jo aika lähteä kotiin, niin se aika vain rientää. Ehkäpä tästä alkaa mun uusi nousu, nyt mä alan käymään aina torstaisin!
Tai sitten käy niin että ensi viikolla tulee liukasta ja sitten en saakaan mennä kun on niin liukasta :D


P.S Tässä yhtenä päivänä iski haikeus! Mun ex-hoitoponi (ensimmäinen poni johon tykästyin todella). Se kääntyy nyt jo 5-vuotiaaksi. Siis sehän on periaatteessa jo viisi! Sehän on jo niin vanha.
Kun mä aloitin sen hoitamisen, oli poni vasta kaksi. Kun lopetin, oli poni kolme vuotta. (Hoidin sitä puoli vuotta, siinä välissä oli sen synttärit.)
Se oli kaksi. Nyt se on jo neljä. Ja ihan just viisi. Sehän on jo iso tyttö. Kohta siitä tulee tuntiponi, kohta se on jo kymmenvuotias. Sitten se jääkin jo eläkkeelle ja kuolee pois.
Miten nopeasti aika kulkeekaan.

IT'S READY

Palapelihän on ollut jo aika kauan valmis.

JEE!!

Tällaisena viimeksi nähty (22.1.)

Lopetin salamoilla kuvaamisen jotta näkyisi paremmin. Eipä toiminut, heh

(3.2.)

Libra ja Virgo, melkein valmiina! (4.2.)

Jes!! Joo, nuo Cancer ja Aquarius (tai tuommoinen joku) on vähän säälittäviä :D (4.2.)

Melkein valamis! (5.2)

Hengenahdistus, sehän ON valmis!! (5.2. se valmistui!)

Toinen kuva, eri valaistus, heh (5.2.)

Capricorn & Aquarius

Pisces & Aries

(minä)

Taurus & Gemini

(Jonna)

Cancer & Leo

(Henna)

Virgo & Libra

Scorpio & Sagittarius

Elämäni sisältö onkin nyt sitten loppu tai jotain.

Muistot on kauniita

Nyt koitan kirjoittaa syvällisesti.

Olen miettinyt, että kuinka kivaa olisi olla vanha. En edes välttämättä tarkoita mitään vanhainkodissa asuvaa mummoa joka pelaa bingoa sunnuntaisin, vaan jotain keski-ikäistä ihmistä, joka on jo ehtinyt kokea ja tehdä työtä, mutta jolla on yhä elämä edessä.
Vaikka toisaalta, mummollahan niitä muistoja olisi silti enemmän.

Aika kultaa muistot. Sitä haikeana muistelee vanhaa tallia, vaikka paikan takia vuodatettiin monet kyyneleet ja ongelmia riitti. Tippa linssissä muistelen myös alkeiskurssia, vaikka silloin tallille pääsinkin vain joka toinen viikko.
Halu palata muistoihin. Aikakone olisi upea keksintö, olisi hienoa kokea ja muistaa nämä vanhat hienot hetket uudestaan.

En tiedä. Haluan kirjoittaa, mutten tiedä paljonko viitsin kirjoittaa vanhoista ajoista. Olenhan mä muistellut jo kaikenlaista aiemminkin, keksinkö tälläkin kertaa jotain edes hivenen uutta?
Toisaalta lohduttaudutaan sillä, että ehkä mulla on niin uusia lukijoita ettei ne ole lukeneet vanhoja tekstejäni...

*Muistan...

Sen tunteen kun jännityksellä odoteltiin ensimmäistä liikuntapäivää, ensimmäistä ratsastusta. Ystävällisesti Henna lainasi varusteitaan minulle. Muistan sen aamun, heräsin ajoissa jotta voisin pukeutua huolellisesti. Ahtauduin niihin kesähousuihin ja Hennan saappaisiin, täynnä riemua ja odotusta.
Meillä oli tuolloin tappelu kesken kaverimme kanssa. Muistan kuinka bussimatka tallille käytettiin riitelyyn "olispa kiva mennä sillä" "NO MUN KAVERI KÄY TUOLLA JA SE ANTAA SEN PONIN MULLE!!" Eikä kumpikaan heistä edes kyseistä ponia saanut :)

Muistan seisseeni varusteita kantaen pienhevosen vieressä. Se näytti suurelta ja hienolta. Kun hevonen varustettiin minulle, saatoin katsoa ihaillen vierestä. Niin helppoa se oli.*

*Sipsutin kumisaappaat jaloissani luokanvalvojan autoon ja matka alkoi. Olimmehan sopineet että pääsisin luokanvalvojan vuokriksen selkään hieman kävelemään. Mitä muuta voikaan pieni (hyvin pieni juu) tyttönen toivoa? Ei ainakaan sitä, että käytäisiin samalla matkalla vielä ihailemassa kauppoja, ostamassa porkkanoita ja syömässä Hesellä. Ja sitten vielä kun paljastui että taluttelun sijaan, pääsisinkin ihan oikealle tunnille.. Olihan se aika ikimuistoinen tilanne. Eikä välttämättä ihan kaikille vastaantuleva.

Tunnista minulla on vain pieniä muistikuvia. Muistan kun istuin ponin selässä, luokanvalvojan ihaillessa asentoani, heh. Sain itsekseni mennä. Muistan katselleeni muita ratsukoita. Mutta toisaalta, muistikuvia on vain käynnistä. Omalla tavallaan harmi etten muista sitä ensiraviani lainkaan.
Siellä minä menin, maneesin katon alla, munankuorikypärä päässä (äiteen perintöä, toosi turvallinen) ja siniset farkut ponin askelten tahdissa keinuen :) Pieniä muistikuvia on myös Astaan tutustumisesta ja siitä, kun annettiin tuntiponilleni porkkanoita, samoin Astalle*

*Seuraavat viikot kulkivat samaa rataa. Tosin kaupoissa kiertely nyt jäi. Joka toisen viikon kohokohta oli se, kun sai koulun jälkeen kipittää vessaan, vaihtaa vaatteet (sain hyvin aikaisessa vaiheessa housut, saappaat ja ihan oman kypäränkin) ja sitten mennä luokanvalvojan autoon. Ajeltiin Heselle ja syötiin mukavasti tallin parkkipaikalla. Sitten vapaata tallissa kiertelyä, kunnes oli viimein tunnin vuoro. Ihmiset olivat mukavia. Muistan tämän kahvilatädin, jonka kanssa pääsin katsomaan ulkokarsinassa majailevaa ponia. Kaunis oli poni, ja olihan se itsellekkin jännittävä tilanne. Kerran pääsin harjailemaan hoitajatyttösen kanssa tämän hoitoponia, mikä oli myös varsin upeaa (: Vain pieniä pätkiä muistan itse tunneista, kuten viimeisen kerran jolloin poni ei liikkunut, kaksi maastokertaa, väistön yritykset yms. Mukavaa oli aina.
Tosin se ei ollut niin mukavaa kun Henna oli kanssani tallilla, sitten lähdettiin kotiin ja hoksasin ettei rahat vaihtaneet omistajaa. Eikun käännös takaisin, ja minua hävetti (:*

*Olihan sekin erittäin.. Hyvää kuvaa antavaa kun olin ensikertaa tallilla, jossa kävin sen 1½ vuotta ennen Maskulle siirtymistä. Muistan varmaan ikuisesti sen, kun olin katsomassa Hennan tuntia (jonka siis piti kestää puoli tuntia) Kuitenkin poni pukittaa Hennan kanveesiin. Heti seuraavalla kierroksella se tekee saman tempun. Hyvä ensivaikutelma.
Vielä kun Hennan ½ tunnin tunti, kestikin 1½ tuntia, oli minulla hyvin mielenkiintoista. Vakuuttavaa*

*Erittäin hyvin on muuten mieleen jäänyt sekin kun en vielä osannut suitsia. Olin ennen tätä kerran koittanut pistää suitsia, se oli Metsäkylässä, enkä onnistunut. Olin siis innokkaana kokeilemassa suitsimista, olihan tällä kertaa suitsittavana vain pikkuinen shettis. Minä oikeasti halusin onnistua suitsimisessa, tunsin itseni suorastaan huonoksi kun en osannut edes suitsia pistää.
Se pikkuinen shettis olikin sitten oletettua haasteellisempi suitsia. Tai ei siinä ollut muuta ongelmaa kuin se, että poni piti päätään kiinni seinässä. Siinä sitten yrittää jännittynyt heppuli pistää suitsia ponille, jonka turpa on seinässä. Suitsetkin oli kädessä ihan solmussa ja äh.
En kuitenkaan muista onnistuinko suitsittamaan ponin. Taisin kyllä onnistua, mutta aikaa se kyllä vei. Vaan eipä ole sen jälkeen ole ollut suitsiminen niin suuri ongelma.*

*Omalla kaihollaan sitä muistelee sitä taluttamista. Sitä ainaista taluttamista. Ei siinä sinäänsä ollut mitään vikaa (paitsi silloin kun ei millään jaksanut juosta ympäri kenttää), tietenkin olin tosi huono taluttamaan jo silloin, kuten olen edelleen. Mutta uskotteko että oli hieman raivostuttavaa talutella ihmisiä jotka pärjäisivät ihan hyvin itsekseenkin. Ja ihmisiä jotka.. olivat muuten vain raivostuttavia; "tämä hevonen ei ravaa jos juokset polveni kohdalla, sinun pitää juosta taaempana". Merkillistä eikö totta? Ihme kyllä, minun mielestäni on se kaakki kyllä juossut ihan kivasti vaikka ollaan juostu kuolaimessa kiinni. No mutta, niin. Noh.
Ja silti tätäkin aikaa muistelee niin mukavilla fiiliksillä. Heh, ihmismieli se on outo*


Ja kyllä, erittäin haikealla mielellä tulee aina ajateltua esimerkiksi viime talvea. Tai sitä kun Jonna kävi vielä Maskulla. Lähinnä tulee muisteltua tätä aikaa jolloin en vielä blogia kirjoittanut. Kaipaan eniten sitä aikaa, josta ei ole jäänyt muistoja. Tuntuu hirveän surulliselta kun ei vaan muista kaikkea. Tietenkin Maskun alkuaikojen tunnit muistan tosi paljon paremmin kuin nämä vanhojen tallien tunnit. Mutta silti, pian unohtuvat nekin.
Enkä mä toisaalta nyt niin selvästi muista noita vuoden takasia tuntejakaan.

Jos keksitään aikakone, lähdetään katsomaan menneisyyttä. Ainahan se on niin että ennen oli kaikki paremmin.

Nyt ekaks se palapeli

Pistänkin nyt tämän ensin, heh.

Tällaisena olette sen viimeksi nähneet (13.1.)

14.1. Siitä tuli ensin tällainen..

Sitten tällainen

Tältä se näytti 15.1.

Ja näin pitkällä se oli 16.1.

17.1. siitä tuli tämmöinen ja sitten tulikin pieni tauko :)

22.1. sain sen tällaiseksi. Ja tältä se yhä näyttää, hieman taukoa ollut. Mutta huomatkaa, kaikki palat reunoista, siis enää puuttuvat horoskooppikuvat!

Ongelmansa kullakin

//Siltä varalta että räjähdän uudelleen tälle bloggerille. Niin jos aletaan ajatella puolipidätteitä sitten kanssa :) Ah, loistavaa loistavaa. Jos tämä olisi sellainen asia. Tai siis. Tämä on sellainen asia jota mun täytyy ajatella että tajuan.
Tai kun puolipidätettähän ei tehdä vaan rutistelemalla nyrkkiä. Tästä pääsemmekin ehkä siihen istunnan käytön vaikeus aiheeseen.
Yksi ongelma siis lisää, jes!

Mä olen nyt käynyt ajatusleikkiä itseni kanssa. Mitä tehdä jotta tunnista tulisi täydellinen. Valmistelu ja oma rentous olivat siinä pääpointteina. Rauhallisuus ja tyyneys. Puolipidätteitä siis.
Ja kyllä mä melko vakavasti harkitsen Marianneltakin kysymistä. Mä nyt tarvitsen kaikenlaista johon keskittyä. Voin sitten aina tunnin alussa miettiä että tänään keskityn tähän ja tähän. Mitä enemmän siis virheitä, sen parempi.

Että kiitokset kommentoinnista :)

--------

Miksen mä keksi virheitä?

Yleensä on ollut helppo miettiä että nyt on tuo huonosti, parannanpa sitä. Nyt en osaa väistää, sitä tarvitsee harjoitella. Nyt ei nouse laukat, ne täytyy saada nousemaan.
Tänään aloin miettiä tätä Elviksellä ratsastusta. Mietin sitä, kuinka saisin Elvis-tunnin tuntumaan oikeasti mahtavalta. Kun nythän se menee tasaisen varmasti tunti toisen perään ja silti fiilikset eivät ole katossa.

Mietin mitä mun pitäisi itsessäni parantaa jotta olisin tyytyväinen.

Ja kun mä en keksinyt melkeinpä mitään!
Tietenkin etukeno, se on suuri ongelma, jota täytyy hioa tässä huolellisesti ja rauhallisesti pois. Mutta mitä muuta? Ei mitään vai?
Tietenkin välillä kädet on liian edessä/alhaalla/ties missä. Välillä pää hortoilee omilla teillään ja välillä koivet on ponin takapolvissa. Huomatkaa tuo sana välillä, nämä ovat pikku ongelmia, joita pystyn ihan itsekin korjaamaan. Ratsastan hetken katse maassa, tajuan sen ja nostan pään vaikka väkisin ylös. Ne eivät siis oikeastaan ole mitään kovin isoja ongelmia, sillä ne esiintyvät vain silloin tällöin ja pystyn ne pääsääntöisesti itse korjaamaan. Niihin auttaa se sitkeä toistelu, eikä kukaan voi aina mennä täydellisesti.

Mitä muuta? No kun.. Siinä se ongelma on. Kun mä en keksi. Ette usko miten kamalaa tämä onkaan. Mä en keksi muita virheitä itsestäni. Ja kun se ei voi olla niin. Mussa täytyy olla joku suuri tai pienempi virhe joka vain odottaa korjausta. Kevennys voisi joo olla välillä matalampi ja laukassa voisi istua paremmin. Toisaalta kevennysosiossa oli taas tuo välillä ja laukkaan auttaisi myös se kun ei nojailisi eteen. Ja kun se periaatteessa sujuu taas jo aika hyvin. Ei se nyt voi mennä näin!?

Väistöt on edelleen haastavia. Mutta ne eivät ole enää sellainen ongelma kuin ennen. Ennen ei tapahtunut mitään kun koitin väistää. Nykyään me mennään jo sivulle, välillä jopa tosi hyvin. Ja nykyään (jos ajattelen) pystyn väistämään oikeasti ajatuksen kanssa. Ja osaan periaatteessa. Tietty tulee myös näitä kaula kaksinkerroin väistöjä, mutta nykyään tajuan suoristaa ja jatkaa. Eli väistöt on amatööritasoisia mutta ne onnistuu. Laukka nousee (paitsi Roosalla, tässä on semmoinen ongelma jota olen etsinyt [mutta puhe oli Elviksestä :D] mun pitää olla jännittämättä ja saada Roosa jo ravissa eteen. Sitten vois laukkakin nousta paremmin).
Okei, nyt keksin yhden ongelman, jes. Pitää opetella hieman rauhoittamaan laukkaa. Ei ole mitään mieltä kaahata ralliauton tavoin, ethän sä ralliautoakaan täydestä vauhdista käännä mutkaan.

Eli ongelmalistalla olisi suurena pulmana etukeno, hieman pienempänä laukan hallinta ja pilkun viilaustasolla olisi noi pikku istuntajutut.

Tietenkin ravikin voisi olla vähän hallitumpaa ja rauhaisampaa. Se on kumminkin eri asia kuin tuo laukka joka ei ole lainkaan kontrollissa, joten luokittelisin tämän ravin rauhoituksen vähän lähemmäs tuota pilkun viilaustasoa.


No tosiaan, ongelmat jotka keksin itseeni liittyen oli ehkä tuo laukan hallinta, etukeno ja noiden istuntaan liittyvien jutsunkien ainainen parantelu. Sekä tietenkin väistöjen ja muiden tehtävien parantelu. (Tietty olisi aika kiva opetella pysäyttämään. Mutta se vaatii ehkä sen että joskus saisin sisäistettyä istunnan käytön. Mä en ymmärrä asiaa.)
Mutta kuten huomasitte tämä lista on jotenkin lyhyt. Siis ihan liian lyhyt. Missä on aika kun en osannut kevennystä katsoa ja laukka ei noussut? Aika jolloin mä en saanut laukassa käännettyä ja kun taistelin kyynerpääkulman kanssa.
Miksi näitä ongelmia on näin vähän. Miksi lista täyttyi lähinnä pikku seikoista jotka on jo periaatteessa hallussa.

Kun.. No.. Jos ymmärrätte mitä ajan takaa. Mulla on yksi iso ongelma, kaksi hivenen pienempää suurta ongelmaa ja monia monia pikku pikku ongelmia. Ja näitä kaikkia pystyn itse opettelemaan, ilman että Mariannen tarvitsee mulle jankata vieressä siitä (tosin se jankkaa silti etukenosta :D Ehkä vielä joskus). Hienosäätöä ikään kuin, karkeaa hienosäätöä, mutta kumminkin.
Pakkohan mussa on olla muitakin ongelmia. Mä tunnen itseni tosi huonoksi, siis.. Mikä mättää. Mä haluan tietää.
Ja kun, jos ajatellaan että mun omat ongelmat on tuollaisia, noinkin vähäisiä. Niin se alkaa tässä jo tarkoittaa että periaate on mulla hallussa ja nyt alkaisi olla vuorossa hevosen liikkuminen. Ja kun ei se nyt voi mennä niin. Ei se nyt voi olla niin että mun pitäisi pikku hiljaa alkaa miettiä että miten hevonen liikkuu eteenpäin, meneekö se hienossa muodossa. Kun mä en ole niin hyvä vielä. Noidankehä.

Markka sille joka keksii nyt jonkun mun suuren vian jota en vaan saa päähäni :D
Eipä sillä, olenhan mä tässä pikku hiljaa hivuttautunut aina vaan enemmän sille puolelle että näin kuuluisi hevosen liikkua. Toisaalta en ole vielä asiaan juurikaan kiinnittänyt huomiota kun omassa menossakin on puutteita. Pakkohan niitä puutteita on vieläkin olla?

Tämä on oikeasti jotenkin outoa. Voiko se muka olla niin että mun pitää ottaa seuraavaksi tavoitteeksi näiden istunta-asioiden parantaminen, kontrolli, etukenon poisto. Ja hevosen oikeamman näköinen liikkuminen.
Mä olen kohtapuoliin ratsastanut ajallisesti kolme vuotta, opillisesti 1½. (Iik, mä olen kohta ratsastanut Maskussa kauiten!) Jos ymmärrätte 1½ vuotta on erittäin vähän. Joten, kuten, kun ei se voi mennä noin. Mussa on oltava joku suuri virhe jota en hoksaa.
Kun ei se voi olla niin että mun pitäisi alkaa tässä jo keskittyä asetteluun ja liikkumiseen, lopulta siistimpään muotoon ja kaikkeen. Kun se on epäloogista.
Vai onko. No en mä tiedä.

Mutta jotenkin tuntuu toisaalta turhauttavalta jos mun pitäisi vaan keskittyä istumaan suorana. Eikä oikeastaan muuta. Sitten laukatessa koittaa istua, pysäyttäessä pysäyttää hyvin, hakea hiukan kontrollia menoon. Mutta kun nämä asiat ovat vaan jotenkin.. Ne tapahtuu vaan joskus. Tai siis, esimerkiksi jossain pelkässä käynnissä ei mulla ole muuta kuin nämä hienosäädön puolella olevat asiat.

1½ vuotta. Jotenkin uskomatonta se on joka tapauksessa. En olisi uskonut että näin vähäisen ajan jälkeen mä keksin itsestäni vain noin vähän virheitä. Siis totta kai yleisesti voidaan aina parantaa.
Jos vaikka sanotaan näin. Alan keskittyä istumiseen, koitan vähän harjoitella tätä kontrollin säilyttämistä. Ja lähdetään nyt vaikka liikkeelle ihan siitä etenemisestä, asetuksesta ja mieluusti ihan siitä suoruudesta.

Jännittäväähän se. Enpä olisi uskonut että jonain päivänä itken blogiin kun olen liian hyvä :D Vaikkakin tunnen itseni tosi huonoksi.
Täytyy katsoa. Jos löytyy uskallusta niin pitäisiköhän kysäistä Mariannelta että mikä mussa on vikana. Jos se kertoisi mulle metrin mittaisen ongelmalistan, jolloin voisin huokaista helpotuksesta, en mä olekaan vielä yhtään mitään :)

Sitä oppii toisilta

Keksinpä että menen tänään tallille. Meninpä meninpä. Ja ihan jopa autolla. Huoh...

Koska huomenna on huono ilma, niin mun piti kysyä JOS voisin mahdollisesti tänään päästä. Huoh...

Menin kumminkin siis tallille. Se on jännää :) Olo oli taas sellainen täh, kun joku pieni (pieni ja pieni. Pieni kumminkin) huutaakin yhtäkkiä että moi Milla, onko sulla tunti tänään?
Daah, hivenen sitä häkeltyy :D Ja sitä tyyppiä ei voi edes koulusta tuntea. Olen mä sen joskus tallilla nähnyt. Kadehdittava taito oppia mitäänsanomattomien ihmistenkin nimet. Mutta, vastasin jopa että ei, kai. Tai jotain tämän tapaista. En halua vieläkään tarkentaa sanomisiani.

Seisoin tallissa, seisoin kentän laidalla. Mietiskelin kysymistä. Kipittelin Mariannen perässä talliin. MUTTA KUN se sitten autteli tuota pistämään Sakarin karsinaan ja sitten se juoksi taas kentälle. Sitten siellä kentän laidalla se viipyi aina vaan hetken ja sitten se olikin siellä keskellä. En mä vaan saanut kysyttyä. Huoh..

Että en mä tänään sen kummempia tehnyt. Seisoin kentän laidalla ja tallissa. Katselin vähän noita joitain.
Ja Roosaa katsoin (: Menin sen karsinan viereen seisoskelemaan. Sitten höngittiin taas toisiamme :D Mutta vähän se oli suloinen. Vähän siliteltiin ja poni näytti nukkuvalta. Awws.

Ja totta kai Marianne julkesi nähdä minut jopa silloin kun se viimeinen tunti alkoi. Jouh. Olisi nyt vähän aikaisemmin nähnyt niin olisin voinut kysyä (nähnyt ja nähnyt).

Mutta eihän se tässä paljon paina kuinka paljon minä yritin. Minkäs mä sille voin, etten tosiaankaan uskalla kailottaa siellä kentän laidalla että marssipa Marianne tänne. Ja vaikka uskaltaisin, ei ääntä lähtisi tarpeeksi. Että daa. Ja hah. Ja heh. On se kumma kun ei mua viitsitä ymmärtää. Miten se nyt muille kuuluu, vaikka mä jumalauta rämpisin metrin lumihangessa tallille ja takaisin ja vielä kahdesti saman päivän aikana. Mun oma ongelma se on.


Ei ne sua huudelleet..
No niillä on ne työt...
Ne huutaa kaikki yöt ja katuu virheitään, suakin...

Ja jossain sun huoneessa, villisilkkiverhot heiluu tuulessa.
Kun pimenee, sun tyhjässä huoneessa.
Tuuli soittaa kristalleja kruunussa.
Jos palelee, ne ikkunan sulkee..

Sä kuljet kauemmas, kuin koskaan aiemmin...
Sä tunnet tänään taas vähemmän, tätäkin kipeää (villi veikkaus vaan)

..Yö helisee
Sun tyhjässä huoneessa
Villisilkkiverhot heiluu tuulessa
Kun pimenee..

J o s P a l e l e e N e I k k u n a n S u l k e e

Sä kuljet kauemmas, kuin koskaan aiemmin.
Pois äänet kauemmin, häviää..


Mutta mulla oli ihan kivaakin sitten. Vaikka voin vannoa että ilo loppuu jos huomenna en pääse. Se on..


Ja tuli tänään harrastettua myös lievää ht.netistä opittua vittuilua.
Olin siinä taululla ja jotkut pienet (paha tapa. Kaikki aikuiset on tätejä/setiä ja kaikki mua pienemmät on pieniä :D Mutta ei ne nyt niin kovin pieniä olleet) olivat siellä jossain ovella. Se toinen selitti "jotainjotain kysy siltä et onko sillä tunti tänään, ja sit se vastas et ei kai. Eiks se tiiä koska sillä on tunti hihihihihi".
Mä olin silleen että täh :D Harvinaisen hupaisat jutut tänään. Kävelin sitten satulahuoneeseen ja totesin matkalla "ei, en tiiä".
Tuli jotenkin hiljasta, vai kuvittelenko vain.

Vitsit kun mulla oli hauskaa :D Mitä tästä opimme. Jos juoruilet toisesta selän takana, kannattaa varmistaa ettei hän seiso selkäsi takana ;)


Sä kuljet kauemmas, kuin koskaan aiemmin.
Pois äänet kaupungin häviää..

Hellurei ja hellät tunteet

Dah. Joh.

Autolla tallille. Minä menin Elviksellä, kuten epäilinkin. Seisoin pari minuuttia kentän laidalla. Sitten menimme kaikki talliin. Soiteltiin puolin ja toisin.

Ja tunnit peruttiin. Hip hurraa, eikun mitä häh.
Tosiaan, on Maskun jotkut saakelin juhlat. Upeaa upeaa. Ne paukuttelee sitten ilotulituksia (paukutteli jo :D elleivät huijanneet). Ekalla tunnilla ilmeisesti olivat kaikki pudonneet. Ja kun se räjäyttely ajoittui kivasti 18.30-19.00, niin päätettiinpä peruttaa tunnit. Julma maailma.

Kuljeskelin sitten Mariannen perässä ja sain jopa korvaavan tunnin. Tota noin. Muistaakseni se on torstaina 19-20. Mutta kun en mä ole ihan varma :D No torstaina ainakin. Ja kai se oli se seitsemästä kahdeksaan. Se paha tunti. Vaikka olenkin antanut anteeksi niin alkoi silti mystisesti harmittaa taas kun tallille saavuin ;) Katsotaan jos mä vaikka asian kerronkin sitten torstaina. En välttämättä, saa nähdä.

Mutta joo. Torstaina. Vasta. Ylihuomenna.

Okei, hyviä puolia on paljon, esim nyt mun on ainakin päästävä torstaina :D Äiti ei voi kieltää mua, hah hah. Muuten en olisi varmaan päässyt, kun näkyy lämpenevän (paitsi jos meitä on huijattu, tai jos kesä tulee ja silleen).

Mutta on tämä silti sääli :( Kun mä tykkään mun tunnista, se on kiva. Noh, torstaina sitten. Toivottavasti se nyt oli torstaina. Aika ei ole niin tarkka, alkoi sitten kuudelta tai seitsemältä, kun kuitenkin menen tallille ajoissa. Mutta joo, päivä olisi aika tärkeä.

Ei se niin paha päivä ollukkaa

KRÄKÄKKÄÄ! Nyt menee jo pikku hiljaa hermot :D Kommentoin ja koko blogi haluaa jumitella. Ei millään, ei millään. Mutta kuten koitin kommentoida, niin intuitioni ovat sitten erittäin väärässä. Mähän olen mennyt Elviksellä elokuussakin.

Mun piti ajatella jotain talliin liittyvää.

Elviksellä oli kyllä oikein kiva mennä. Mähän olen halunnut mennä sillä jo tosi kauan. Mutta mä myönnän, olen toisaalta toivonut että pääsisin menemään sillä vasta sitten kun on valoisaa ja poni rauhallisempi :D Kaksipiippuista.
Mutta oli tosi kiva päästä sillä. Sen kanssa huomasin että olen mennyt Roosalla tosi paljon, kun vauhti pelotti. Ja kun mä en halua, mä en todellakaan halua pelätä mitään hevosta. Enkä halua olla sellainen "menen vaan tällä kun tää on turvallinen, tälläkin aina talutuksessa jos vaikka jotain tapahtuu". Mä en halua. Mä haluan olla hyvä, enkä koe että voisin tutisevana ja jännittyneenä olla hyvä.
Että oli kiva mennä Elviksellä ja katkaista taas tämä pelko. Sehän vasta olisi ollut kamalaa jos olisin mennyt sillä, pelännyt koko ajan ja todennut etten enää ikinä voi mennä Elviksellä kun se on pelottava.

Tämän voisi oikeastaan ymmärtää niin, että haluan pelätä. Tai en halua. Mutta haluan :D Jos lähdöt pelottaa, haluan että niitä tulee, jotten enää pelkäisi. Jos totun rauhalliseen menoon, olen tyytyväinen jos alle tulee ruutitynnyri, jonka kanssa saa pelätä ja rauhoittua. Sehän on se idea tässä.

Mutta oli kyllä kiva mennä Elviksellä, pelätä ja rauhoittua. Nyt sitten ei tiistaina pelota (ainakaan niin paljon) menin sitten millä vaan. Ja jos esim menee Roosalla, niin sen vauhtiakin on helpompi ajatella. Tai kun nyt menin Elviksellä joka kulki oikeasti eteen, niin jos nyt vaikka menisin Roosalla, niin huomaisi paljon paremmin että nyt tämä ei liiku yhtään eteen.

Jotta vaihtelu virkistää. Pelot on hyvä pelätä pois. On hyvä käydä taas kokeilemassa uusia tuulia. Olkoot muut mitä mieltä on, minä olen tätä mieltä. Jos menen aina Roosalla, sokeudun sen vauhtiin jota ei ole. Sitten käykin niin että normaali eteneminen on pelottavaa, enkä koskaan osaa pyytää sitä tarpeeksi eteen.
Sitten oli tosi kiva kun nyt meni Elviksellä, niin pääsi pitkästä aikaa laukkaamaan kunnolla. Ja vauhdilla. Auttaa sekin, tulee vähän taas rutiinimmaksi tämä laukkailu.
Näin esimerkiksi. Vaikka mä mielelläni menisin Roosalla vaikka kellon ympäri, niin silti mä olen tyytyväinen tähänkin vaihteluun. Siitä on apua mulle. En voi ymmärtää ihmisiä jotka on sokeasti sitä mieltä että yksi hevonen on hyvästä, sen kanssa oppii eniten.
Vai olenko minä se friikki tässä? Olen muutenkin aika paljon miettinyt että jos tyypit menee ratsastuskouluun ja melkeinpä heti alkeiskurssilla saa vakkarihepan jolla menevät aina. Niin mitäs sitten jos se hevonen lähteekin :D Sehän se onkin vasta kiva. Ruveta ikään kuin tyhjästä nyhjäsemään uutta ratsua. Ja jos uusi ratsu on kovinkin erilainen.. No siitä tulee vaikeaa.

Tiistaita odotellessa. On se jännää nähdä millä menen.

Näin aihetta taas vaihtaen, Elvis oli niin vieraantuntuinen, siis kyllä mä periaatteessa tiesin mitä sen kanssa kannattaisi tehdä. Mutta samalla se tuntui niin vieraalta ja siltä kuin en olisi ikinä koko ponilla mennyt. Mietin vaan että tälläkö olen oikeasti mennyt, vauhtia näin paljon, tällaiset ongelmatko silloinkin oli :D Heh.

Mutta.. On vielä nostettava teoriani jalustalle. Tehän tiedätte että viime Elvis-kerrasta on aikaa.
Silti se meni noin hyvin. Yksi monista teorioistanihan on se että tauko auttaa. Olkaa te mitä mieltä olette, minä olen sitä mieltä että tunti meni tuhat kertaa paremmin kuin oletin, Elvis ei ryysinyt joka paikkaan hullun tavalla ja kulki todella hyvin, ottaen huomioon mikä tauko välissä oli. Muut ovat minua opettaneet tänä taukona, joten Elviskin toimi paremmin. Samoin Vinskin kanssa.
Mutta kyllähän asian huomaa myös lyhyemmillä tauoilla, sillä Elvis alkoi kulkea paremmin kun välillä menin Sulolla.


Jos lopetan tämän (huomasin muuten hassunhauskan kirjoitusvirheen. Ei ollut edes hauska, mutta lahjakkaasti olin onnistunut kirjottamaan että Päin ja tosiaan, tarkoitin Päivän. Että lahjakasta sananlyhennystä :) )

Dääm, unohdin, mutta tein tänään palapeliäkin. BUAHAHAH >:D

Eli tältä tämä näytti kun aloitin 8.1. tekemään.

Huomatkaa huikea edistys. Tässä kohdassa tuli sitten joku tauko.

Rajat alkaa hahmottua! Edelleen 8.1. :)

Edistystä on havaittavissa jos toosi tarkkaan katsoo :D Tähän tämä jäi 8.1.

Tämmöiseen tilanteeseen sain sen 9.1. Aika siisti. Harmi vaan kun salama tulee aina tuhoamaan tuon alakukan ja Virgon ja Libran tekstit ja symboliikan

11.1. Olinpa ahkera. Reunat on hei melkein valmiina!

Tähän kuntoon sain sen tänään, 13.1. Huomatkaa että horoskooppikuvien reunat on jo valmiina ja aloin tekemään tähtitaivasta ja planeettoja. Teen siis seuraavaksi tuon tähtitaivaan kuntoon ja ihan vikaksi nuo horoskooppikuvat.

Ja tänään kun tein, niin kuulin yhden maailman viisaimmista lauluista :D Siinä laulettiin siitä kuinka "ihminen tarttee RASVAA".

Ei palasiksi päiviäni koskaan saa..

Viimein sain jotain aikaiseksi ja pistin kuvat koneelle. Palapelikuvat BUAAHAH!!11

Ylihuomisen huomenna on talli (no, se on jo melkein ylihuomenna). Ja silloin mä onnistun. Saatte vielä nähdä. Ja olen tässä vaan panikoinut ja angstannut kuinka petin Mariannen. Olisi vaan pitänyt tiistaina sinnitellä, Marianne-raukka kun en mä tullutkaan. Eikuh.

Tältä se siis näytti (1.1.) kun aloitin (3.1.) taas rakentelemaan.

Tähän kuntoon sen sain. Tältä se näytti kun lopetin 3.1. :)

Lähikuvaa (hups salama) tosta alatähdestä.

Rakentelua jatkoin, ja 4.1. sain siitä tämän näköisen.

Erittäin, heh, tarkentavaa kuvaa sivutähdestä.

6.1. jatkoin taas ja sainkin tätä edistymään näin paljon.

Ja tältä se näytti kun lopetin 6.1. Huomatkaa, kyllästyin etsimään noita reunoja, joten aloin tekemään myös noita horoskooppien nimiä ja symbolimerkkejä. Tässä vaiheessa olin vielä aika hukassa niiden kanssa :D

Tarkentavaa kuvaa Capricornin (pahoittelen jos meni väärin) nimestä, tässä ei vielä näykään se symboli :D Tai no, ihan vähän.

Ja tänään jatkoin palapelin rakentelua. Sainkin sen tähän asti. Tosiaan, horoskooppien nimet ja symbolit ovat nyt näkyvissä, vaikka puutteita on yhä. Ne ovat mielestäni järjestyksessa (ensin kauris, vesimies, kalat.. eikö ne horoskoopit tässä järkässä menekin) joten eikun omaa etsiskelemään. 

Mun piti lopettaa, mutta kaivoinkin palapelin sitten vielä illemmalla esiin ja sain sen tähän asti. Tosiaan, kyllästyin noiden horoskooppinimi-palojen etsiskelyyn joten päätin alkaa rakentaa horoskooppikuvien ympärille tulevia rajoja. Vaikeaa :D Mutta edistyin jotenkin. Tältä tämä siis nyt näyttää. Melkein valmis, eheh.

Kipiänä

//JA VOI JUMANKAUTA. Ajattelin että nyt sitten yleisön pyynnöstä teen postauksen ja isken tuonne joka väliin hevoskuvia kun muistelen vuotta. KATSOKAA NYT SITÄ! Muistin laittaa YHDEN kuvan. Tämä se mun ongelma on. Mietin että nyt pistän kuvia. Lopulta sitten innostun kirjoittamaan enkä muista lainkaan että kuviakin piti laittaa :D Hivenen reikäpäinen, tai jotain.

Aina ei mene niin kuin suunnittelee. Tänään aloin koulussa mietiskellä että pitäisikö mennä kotiin kun olen näin kipeänä. Lopulta parin tunnin jahkailun jälkeen totesin että kyllä, kotiin on mentävä. Kuulostin niin rasittavan kipeältä, nokka tukossa ja hohkasin lämpöä (kiehuin :D).
Vaikka talli olikin.

Joo, mulla on suunnitelmana tämä: huomenna kotosalla ja paranen. Torstaina kouluun, sitten kotiin. Nopeasti kaikki kuntoon ja tallille. Kaikki on tosi pettyneitä muhun kun olin kipeä, tietenkin.
Ja sitten mä pääsen tietty Roosalla. Ja meillä menee niin täydellisesti. Roosa on unohtanut kokemansa vääryyden, mä olen kehittynyt itsekseni kun olen ajatellut asioita. Sitten me vedetään kuulkaa siellä heti alkutunnista piruetit meidän laukanvaihtosarjojen perään ja loppuraveissa vedetään tyylipuhtaat piaffet ja passaget. Ja tälleen.
Uskokaa pois, tämmöinen teksti tulee torstaina.


Pitäisikö munkin muistella vuotta 2011?

Hetkinen..
Vuoden alussa menin tosi paljon Elviksellä, vain joskus vaihtui hevonen kerraksi ja sitten jatkui Elvis-kuuri. Opettelin itse lähinnä tätä normaalia perusratsastusta.

Keväällä perustin blogini ja varmaan jo vähän ennen tätä alkoi Elviksen kanssa tulla pieniä ongelmia. Elvis alkoi säikkyä enemmän kuin aiemmin, ja itse jännityin myös.

Kevään kuluessa aloin ratsastaa Suloa ja Elvistä vuorotellen. Kehityin itse jälleen, rauhoituin enemmän.

Vuonna 2011 hyppäsin myös ensimmäisen esteeni, vaikka tyyli olikin melko vapaa. Tipuin tänä vuonna myös enemmän kuin koskaan.

Kesällä olin ihka ensimmäisellä ratsastusleirilläni.
Omat ongelmani alkoivat Mariannen kanssa juttelun jälkeen tuntua pienemmiltä ja tunsin (ainakin hetken) ettei mun tarvitse pelätä tallille menoa.
Huomasin myös oikeasti pelkääväni maastoilua.

Vuonna 2011 myös peruskoulu loppui, ammattikoulu alkoi ja olin myös ekaa kertaa kesätöissä :D

Syksyn tultua alkoivat hevoseni vaihtua. Meninkin melko kauan joka kerta eri ratsulla. Pärjäsin hyvin ja olin tyytyväinen. Loppukesällä-syksyllä ajattelin olevani erittäin hyvä.
Innostuin myös ratsastuksen oppimisesta totaalisesti joskus syksyllä. Sen jälkeen olen ottanut asiat aina vain paremmin ja ehkä jopa kehittynyt parempaan suuntaan hieman nopeammin. Tai sitten haluan vain kuvitella niin.

Joskus (hyvä muisti :D) syksyllä/loppukesällä saapui myös Roosa. Ensimmäinen hevonen johon rakastuin lähes ensisilmäyksellä. Uskaltauduin myös ensi kertaa toivomaan hevosta tunnille.

Ratsastin Roosalla ensimmäistä kertaa.
Ja sain kokea aivan täydellisen tunnin Sulon kanssa.
Tämän vuoden aikana tuli koettua myös muutamia pätkiä jotka haluaisi kokea uudelleen. Elävästi on mielessäni se kun Elvis pysähtyi niin pyöreänä ja se kun tunsin Sulon (oli kai se Sulo :D) takajalat kahden askeleen ajan. Vau..

Putosin ensimmäistä kertaa pahemmin. Niin pahasti etten päässyt lopulta edes tuntia jatkamaan. Putosin myös ensimmäistä kertaa niin, että sain siitä hetken kestävän pelon.
Tämän jälkeen seuraavat tunnit olivat pelon purkua.

Pääsin myös erittäin pitkästä aikaa ratsastamaan Vinskillä.
Alku oli erittäin hankalaa. Sittemmin sain hevosen välillä jopa toimimaan ja tuli meille joitain aivan uskomattomia tunteja. Toisaalta taas Vinski oli myös turhan iso, joten katsotaan kun kohta tulee taas vuoden tauko siihenkin hevoseen :D
Huomasin muuten Vinskillä mennessäni että tykkään tosi paljon hevosista joilla on vaikea ravi (huomioikaa, minun mielestäni vaikea ravi). Se on kivaa, kun ensin sieltä pomppii kilometrejä ilmaan ja sitten huomaakin istuvansa siellä tosi hyvin. Sen takia viimeiset Vinski-tunnit olivat mahtavia, istuin siellä ravissa.

Lopulta sain alkaa ratsastaa Roosalla useammin. Ponin kanssa tuli ylämäkiä ja alamäkiä. Jotkin ongelmat paranivat, jotkut ongelmat tulivat tilalle.

Ja mikä tärkeintä: ratsastin yli kymmenen viikkoa kaksi kertaa viikossa :D



Tälle vuodelle toivon, yritän, pyrin.
Toivon että pääsisin ratsastamaan :D Ja toivon että pääsisin Roosalla. Toisaalta haluaisin myös mennä Elviksellä, Pomolla (miksi ei. Ei niin välttämättä, mutta kiva on hänkin), Sulolla (heh.. heh), Nikkiksellä (Nikkis ei ole sellainen halun kohde, heh, mutta en halua ponia syrjiä. Nikkis on hyvin hauska poni. Tai miksi voi kutsua ponia jolla on ratsastanut 4 krt ja tippunut 2 krt :D), Vinskillä (ravi on kivaa istua), Kaisalla, Roosalla (hitsit, taisinkin jo mainita sen. Ihan erillisessä lauseessa jopa) ja kyllähän mä tietty voin Sakarillakin mennä.
Haluan mennä kaikilla joilla olen mennyt, joillain enemmän, joillan vähemmän. Mutta toivon todella että saisin aasimuuliponihevosen nyt ylihuomenna :)

Mä haluaisin joskus uskaltaa ottaa sen pitkän raipan Roosan kanssa. Tarvitsisi vain joskus uskaltaa. Toivon että saisin joskus kysyttyä Mariannelta että minkä raipan otan..
Haluan kokonaisvaltaisesti tietty oppia. Pyrin nyt ehkä siihen että saisin myös ongelmatilanteet läpi vähän kauniimmin. Haluan rauhoittua aina vaan lisää, oppia istumaan alas.
Käsiä voi aina parantaa, nyrkit paremmin kiinni eikä kädet saa karata eteenpäin.
Haluaisin saada Roosan toimimaan, olisi hienoa saada se laukkaamaan ja kulkemaan mahdollisimman usein mahdollisimman hyvin.
Toivon että saisin jatkaa ponin kanssa. Unohtamatta muita kumminkaan.

Satulassa voisi pysyä rennompana, valaistumisia voisi tapahtua useammin. Pyrin ehkä siihen että alkaisi raviväistötkin onnistumaan. Ja käyntiväistöissä saisi olla ajatus mukana.

Mikähän olisi mun suurin ratsastuksellinen virhe.. Varmaankin se jalustimilla seisominen.
Pitäisikö tehdä myöhästynyt uudenvuodenlupaus: en enää ikinä seiso jalustimilla.

Ehkä se on turhaa. Myöhäistä.

Ja mahdotonta. Mä koitan palailla vasta torstaina. Ja jos nyt kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, palaan varmaan pitkän tekstin kanssa kun en ole nyt ratsastuksesta saanut kirjoittaa.

2-0-1-2 + päivittelyä

Kohta on muuten jo vuoden toinen päivä. Ja blogini aloittaa toisen vuotensa!! Maaliskuussahan tulee blogin 1-vuotissynttärit. Siistiä :) Niin se aika vaan rientää.

Ja katsokaa ja arvatkaa. Mut on tultu haukkumaan, upeaa upeaa! Ja ihan pyytämättä :D Eikö ole hienoa, tätä olen odottanut todella kauan. Viimein ihastuttava anonyymi tuli kertomaan kuinka minun täytyy opetella ratsastamaan. Ah, tästä se vuosi lähtee käyntiin.
Olen todella pahoillani etten pysynyt Kaisan selässä. Se oli vahinko, daah.

Tältä tämä siis näytti kun aloitin lauantaina

Pikku tauko

USKOMATONTA rajat valmiina. Ette usko kuinka vaikeaa se oli.

Tähän jätin tämän sitten.

Oikea reuna

Vasen reuna

Sitten tänään tein sitä noin tunnin. Katsokaa mikä edistys :D

Oikea reuna

Vasen reuna

Kaunis tähti lähempää, kun ei noista yleiskuvista juuri näe