Hermot kuriin ja homma kulkee

Sateinen viikko oli verottanut ratsastajia, joten tänään meitä oli tunnilla vain kaksi. Minulla oli Nipsu ja seuranamme taapersi Pomo. Vähän jännitti, siitä on jo niin pitkä aika kun olen viimeksi Nipsulla mennyt, joten poni on toki ehtinyt muuttua ja multakin oli täysin unohtunut millaiset nappulat ponilla onkaan. Marianne sanoikin että ajatteli kokeilla Nipsua mulle nyt, kun oli rauhaisa tunti, saisinpa mennä ihan tsillisti kun ei ole miljoonaa hevosta kentällä.
Neiti oli karsinassa edelleen vallan temperamenttinen typy, mutta saatiin poni kuntoon ja siirryttiin kentälle. Meikä nousi kyytiin ja aloitettiin tunti.

Käveltiin hetki uraa pitkin, Nipsu oli ihan kiemura ja tuijotteli ulos. Sain sen suoristettua uralle ja käännyttiinkin lopulta oikein nätisti. Marianne saatteli mut matkaan sanoen että poni on nykyään ihan laiska, joten koitin parhaani mukaan myös ratsastaa käyntiä eteenpäin. Kun lopulta uskalsin pyytää vähän raipalla ja viedä asiaa loppuun, sainkin ihan mukavaa käyntiä ponista. Siinä vaan kesti, kun poni oli vieras ja en heti uskaltanut täysillä vaatia siltä mitään.

Jäätiin sitten isolle ympyrälle ja tehtiin käynnissä pieniä väistätyksiä niin, että takapää sai siirtyä ulos ja etupää pysyä ympyräuralla. Nipsu oli vallan hieno ja teki väistöjä todella mallikkaasti. Ihan aina en saanut mitään ponista irti, mutta suurimmaksi osaksi tuli väistätystä ja vieläpä oikein hyvääkin askelta. Ainoa ongelma oli ratsastaja, jolle oli syvä mahdottomuus istua rentona ja suorassa, vaan kääntyilin ja vääntyilin jäykkänä siellä selässä. Ponia ei silti kamalasti haitannut, joten eipä tuo mitään.

Sitten piti lähteä raviin ympyrälle. Juu-u, se ei ihan lähtenyt niin kuin odotettiin. Varmaan jännitin vähän sitä ravisiirtymää, sillä Nipsu alkoi kiemurrella taas ja oli ihan mahdoton. Kun lopulta sain etäisesti suoran reitin, pyysin ravia, mutta poni vain kiemurteli. Tietenkin sitten pyysin kovempaa ja Nipsu lähti hiukan epätasapainoisesti ja kovin reippaasti raviin. Minä totta kai järkytyin tästä kovin ja poni pääsi vain kiemurtelemaan Pomoa kohti. Kun sitten vielä meidän reitille sattui tötterö, oli soppa valmis. Poni järkyttyi sydänjuuriaan myöten ja ratkaisi asian siirtymällä laukkaan. Mikä on nuoremmalla ponilla tietysti vielä hiukan reippaampaa ja epätasapainoisempaa. Joten minä en saanut istuttua alas, en pätkääkään.
Lopputuloksena oli sitten se, että Nipsu laukkasi pientä ympyrää samalla kun täti kiikkui kyydissä jalustimilla seisten ja etukenossa. Pelkäsin vaan että kohta poni kaatuu ja suurin piirtein funtsin että olisiko parempi vaan hypätä alas vauhdista, kun en mitenkään saanut ponia hidastamaan. Pyrräsin ja otin pidätteitä ja tein vaikka mitä. Poni ei ymmärtänyt, eikä sitten rauhoittunutkaan kun en saanut istuttua. Vedettiin ihan liian monta ympyrää sitä epämääräistä laukkaa, kunnes viimein jollain ihmeenkaupalla poni siirtyi raviin ja sain sen käyntiin ja pysähdyksiin. Huh hei millainen alku!

No, se ei mennyt kuin Strömsössä. Tämän episodin jälkeen minä olin jo vannomassa etten ravaa ponilla enää ikinä kun en saa sitä pysähtymään ja ponikin toki oli astetta jännittyneempi kun homma sujui noinkin loistokkaasti. Seistiin hetki ihan rauhassa, siliteltiin ponia ja hengiteltiin. Sen jälkeen uskaltauduttiin kävelemään ympyrälle. Käveltiin ihan vaan löysemmin ohjin ja ilman painetta. Poni siinä alkoi rentoutua ja kävellä nätisti, mun oma jännitys helpotti. Joten heti kun saatiin vähän omaa tilaa, niin lähdin pyytämään ravia. Tällä kertaa pyysin oikein rauhassa ja hellästi, poni lähti taas vähän reippaasti ja epätasapainoisesti, mutta tällä kertaa minä kokosin itseni ja lähdin vain keventelemään. Hetki me kipiteltiin epätoivoisesti, mutta kun minä sain itseni suoraksi ja kevennyksen hitaaksi, rauhoittui Nipsukin ravaamaan oikein siistiä ja nättiä ravia. Ihan mielettömän hyvä fiilis, mä sain ponin raviin ilman ongelmia, jes!
Otin siinä alkuun ihan rauhassa, mentiin vain ympyrää omalaatuisella reitillä. Kun tuntui että homma sujui, uskaltauduin ratsastamaan selvempää reittiä ja pyytämään kevyttä asetustakin. Kun jonkin aikaa oltiin ravailtu, alkoi Nipsu käydä vähän löysäksi ja takajalat jäivät tallin puolelle, joten sain alkaa ratsastaa sitä eteenpäin. Tein aika rauhassa ja nätisti jottei meillä enää tulisi ongelmia, mutta siitä huolimatta sain ajoittain Nipsun tekemään hienoa ravia. Vähän jojoilevaa se ravin tahti oli, kun en aina ihan uskaltanut, mutta edes pätkittäin tuli hyvää ravia. Ja tosiaan, hiukan meillä oli ongelmaa kun mua varmaan jännitti ravailla jos Pomo ravasi meidän perään, jonka takia Nipsu lähti aina vähän alta jos toinen poni tuli turhan lähelle. Yritettiin vältellä Pomoa, jottei tulisi mitään episodia enää, yksi kerta on tarpeeksi yhdelle päivälle.

Vaihdettiin siinä suuntaa, tehtiin käyntiväistätykset myös toiseen suuntaan ja sitten hiukan kevyttä ravia. Homma sujui oikein kivasti. Käynti-ravisiirtymät olivat jatkuvasti vähän hätäisiä ja epätasaisia, mutta muuten sujui nätisti ja poni oli oikein kiva. Saatiin sitten lähteä isommalle reitille ravailemaan ja jättää ympyrä omaan arvoonsa.

Siinä ravaillessani Marianne sitten vaan ehdotti että jos nyt nostettaisiin laukka. Mä olin hiukan epäileväinen, vaikka Nipsu oli mennyt hyvin niin silti jyskytti se eeppinen räjähtäminen mielessä ja kun en ollut tosiaan vielä koskaan laukannut ponin kanssa tarkoituksella. Mua pelotti että jännitän siellä liikaa, poni pukittelee ja suuttuu ja homma menee ihan pipariksi kaiken tämän itseni kokoamisen jälkeen. Totesin kuitenkin että damn it, syteen tai saveen ja koitetaan vaan. Sittenpä pääsisin ainakin yli tästä ekan laukan jännityksestä. Käänsin siitä vaan ravissa vähän ympyrälle, istuin alas ja koitin nostaa laukan. Nipsu vain kiihdytti ravia ja otti kurssin kohti Pomoa. Jollain ihmeellisellä tavalla mä sain pidettyä itseni koossa, sain Nipsun käännettyä ja annettua uuden laukka-avun, jolloin poni siirtyikin laukkaan superhienosti. En odottanut että se laukka pitää nostaa niinkin reippaasta ravista, joten ne ensimmäiset avut annoin liian hitaasta vauhdista.

Laukattiin tosiaan ensin oikeaan kierrokseen. Käänsin ponia vaan isolle ympyrälle, istuin siellä parhaani mukaan (vähän epätasapainoista ja reipasta laukkaa = oli aika hankala istua, mutta sain oltua aikalailla hytkymättä. En halunnut ponin räjähtävän jos ajan sitä liikaa istunnallani). Otin ihan jonkun pari ympyrää ja sitten lähdin rauhaksiin hidastamaan. Poni siirtyi oikein kivasti raviin ja käyntiin ja pääsin vaihtamaan suunnan. Halusin vaan hiukan kokeilla, en ottaa liikaa laukkaa jottei mikään ehdi mennä vikaan.
Vasen kierros oli hiukan jänskämpi, sillä heti kun siirsin Nipsun raviin, oli se jo valmis laukkaamaan, joten annoin sen lähteä. Tähän suuntaan poni laukkasi huomattavasti reippaammin ja epätasaisemmin, se kääntyi ihan kunnolla sisälle kantaten ja mä olin suunnilleen ihan varma että kaadutaan millä hetkellä hyvänsä. Niinpä ihan yhden pikkuympyrän jälkeen lähdin hidastelemaan ja pienen jarrutusmatkan jälkeen päästiin käyntiin ja poni sai suuret kiitokset hienosta suorituksestaan! Uskallettiin, onnistuttiin ja olin tosi tyytyväinen.

Tulin alas taluttelemaan loppukäynnit, tässä oli kylliksi jännitystä jo yhdelle päivälle. Oltiin kaikki tosi tyytyväisiä, nousujohteinen suoritus, laukka onnistui, mua ei kauheasti jänskättänyt ja poni oli tosi hieno!
Tunnin jälkeen pääsin sovittelemaan ponin päälle ihan uutta lointa (pinkkiä ja kruunuja prinsessoille!) jonka jälkeen poni pääsi tarhailemaan rankan päivän päätteeksi. Hurjaa oli, mutta olen tyytyväinen. Tuo selviytyminen oli suuri asia ja olen tosi tyytyväinen etten järkyttynyt ja tunaroinut koko hommaa.

Naisista ei vaan koskaan tiedä

Tänään mulla oli Nipsu, tunnilla myös Pomo ja Artsi, Nipsu vain mun kanssani. Nipsutin oli oikea karvakasa ja talvikarvaa pöllysi ihan runsaasti, vaikka Marianne oli ponia selvästi jo aamulla harjannut.

Tepsulteltiin kentälle ja siitä sitten kyytiin alkukäyntejä kävelemään. Mulla oli kovat suunnitelmat siitä kuinka hyvin, aktiivisesti ja hienosti ratsastan Nipsua tänään, mutta kävikin niin, että heti alkuun Nipsu jäi vähän potkimaan Artsia, jolloin toki hiukan komensin sitä pohkeella. Tästä rouva ei sitten tykännyt alkuunkaan, vaan poni räjähti laukkaan, meikä roikkui kyydissä ja koitin vaan hidastaa, mutta poni hidastui vasta siinä vaiheessa kun minä mätkähdin maahan. Jes.

Marianne meni kyytiin kokeilemaan minkä takia sieltä tuli noin iso reaktio ja sai aikalailla samaa kohtelua. Paitsi että Marianne kykeni pysäyttämään Nipsun ennen kuin se oikeasti lähti alta, joten Nipsu joutui vähän tekemään duunia ja kuulemaan maman kädestä että protestoiminen ja alta lähteminen eivät kuulu kilttien ponien repertuaariin. Kun poni oli väsytetty, niin minä pääsin takaisin kyytiin. Tai no, pääsin ja pääsin, minähän olin lähes sitä mieltä etten enää edes mene sinne kun poni on niin villi ja minä en ole niin hyvä. Menin kuitenkin ja luotin siihen että Marianne tietää mun siellä pärjäävän.

Ei silti käy kieltäminen, että kyllähän se jännitti. Tiesin että vika ei ole niinkään mussa, mutta kykyni eivät vaan riitä noiden lähtöjen estämiseen. Siksipä menin sillä asenteella, että kun en kerran pysty ponia estämään, niin koitan mennä vaan varovasti ja pitää Nipsun hyvällä mielellä. Rouvaponi oli tosiaan erittäin herkkä kyljistä, joten vedin aikalailla pohkeet irti ja pohkeen käyttö oli enemmän ajatus ponin koskettamisesta. Käveltiin alkuun ihan rauhassa, minä lähinnä istuin kyydissä ja ohjasin poni suunnilleen suoralle uralle. Samalla koitin hilata omaa painopistettäni noin puoli metriä taaemmas, siinä sen suuremmin onnistumatta. Olin aikalailla koko tämän tunnin ihan jännittynyt ja etukenossa, mutta sillä nyt mentiin, ei voi mitään.

Siinä muut ravailivat ja mä vasta otin tuntumaa poniin. Marianne sanoi että voisin alkaa siinä itsekin siirtyä raviin, en vaan saisi painostaa liikaa ja olisi hyvä ratsastaa eteen enemmänkin istunnalla kuin pohkeella. Tässä kuitenkin kun mietiskelin sitä ravia ja jännityin lisää, niin Nipsu alkoi kävellä reippaammin ja pian huomaankin että minä kokoan ohjaa, otan epämääräisiä pidätteitä ja poni jännittyi ja tuntui siltä että kohta se räjähtää. Siispä ei muuta kuin Marianne apuun. Kävelin hetken, sitten Marianne tuli siihen viereen sen verran että saatiin poni raviin. Eikä siinä mitään ongelmaa ollutkaan. Pelotti vaan se siirtymä, jos Nipsu vaikka olisi räjähtänyt. Ja kun en tosiaan itse ollut tarpeeksi rento ja kevyt siellä.
Heti kun poni oli ravissa ja näytti siltä ettei se räjähdä, niin Marianne jäi pois ja saatiin mennä kahdessa. Ja hyvinhän se meni. Menin tosiaan niin kevyenä ja herkkänä kuin olla ja voi. Hiukan koitin asettaa välillä, tein keveitä ympyröitä ja muuten vain ravailtiin rauhaisaa tahtia uraa pitkin. Välillä uskaltauduin ratsastamaan hiukan eteenkin, muuten vaan mentiin nätisti ja ilman tappelua. Kun suunta vaihtui oikeaan, eli vaikeampaan kierrokseen, tuntui heti huonommalta. Saatiin kuitenkin hetki ravattua, jonka jälkeen tahti muuttui nopeammaksi ja minä jännityin, joten siirryin vain suosiolla käyntiin, jottei tarvitse arpoa.

En halunnut laukata, koska joo, heheh. En ehkä halunnut laukata ekaa kertaa Nipsun kanssa silloin kun se on superherkkä ja heittänyt mut jo alas. Joten tulin taluttelemaan Nipsua siksi ajaksi kun muut laukkasivat. Lopuksi menin vielä selkään hiukan kävelemään ja loppukäynnit mentiin talutellen.

Huhhei. Oli hurjaa. Vaikeinta on se, kun tietää että se oma ratsastus on ongelmana. Ei osaa ratsastaa niin hyvin ettei se heppa lähtisi ja sitä sitten jännittää, mikä jännittää hevosenkin. Siksi otettiin kevyesti, rauhassa ja mistään välittämättä. Olen tyytyväinen että poni kulki hienosti, ei suuttunut ja selvittiin siitä yhdestä lievästi konfliktitilanteesta todella hyvin. Ja olen joka tapauksessa iloinen ettei Nipsu suuttunut sen takia että ratsastan superhuonosti. En vaan ratsastanut hänen huonona päivänään tarpeeksi hyvin. Se on eri asia.

Ensi viikolla käyn vierailemassa sunnuntain tunnilla (ei tarvi herätä niin aikaisin kuin yleensä!!) ja Vinskikin kuulemma palaa takaisin ensi viikolla. Jee! :)

Kiukkuinen tammaeläin

Tänään mulla oli Nipsu, tunnilla myös Pomo, Elvis, Evita ja Artsi, Nipsutin jatkoi vielä toiselle tunnille. Karvanlähtö oli ponilla kovimmillaan ja pyllyn hinkkaaminen kumisualla harmitti pikkuista vallan kauheasti. Saatiin kuitenkin yhteisymmärryksessä poni puhtaammaksi ja lopulta tepsuteltiin kentällekin.

Kenttä oli kovasti märkä ja toisesta päästä myös jäinen. Hiekka kuitenkin tuntui sulavan oikein nopeasti, joten pohja ei tällä kertaa ollut niinkään kova. Märkä vain. Aloitettiin käynnillä ja tehtiin aina toisella lyhyellä sivulla täyskaarrot, joilta väistätettiin loivasti kohti uraa ja toisella lyhyellä sivulla sitten tehtiin voltti.

Nipsu suoritti tätä ihan mallikkaasti. No, ensin se vähän säikähti kun tappajapululauma lähti lentoon jossain lähistöllä ja oltiin hetken aikaa vallan tärisemässä, mutta kun lopulta vakuututtiin että säilytään hengissä, niin kyllä se siitä. Poni meni oikein kiltisti reitillä, vähän nyt kaatuili vasenta pohjetta vasten (osin johtui siitä että jänskäiltiin sitä tiettyä kulmaa). Väistätyksetkin menivät tosi hienosti kun väistätettiin vasemmalla pohkeella. Nipsu suoritti kuin isot tytöt ainakin ja teki nättiä vauvaväistöä. Oikealla pohkeella en saanut sitten väistätettyä paljon ollenkaan, se oli liiian vaikeaa meille.

Vaihdettiin kentän päätä ja lähdettiin sinne hurjan pelottavaan päätyyn. Nipsu vähän epäili tätä suunnitelmaa, ilmeisesti hän oli varma että ne pulut ovat vieläkin siellä vaanimassa. Vähän poni oli epäilevä koko ajan ja kyttäili normaalia hermostuneempana ulospäin. Säilyttiin kuitenkin ihan hallinnassa ja rauhassa, mutta poni ei tuntunut yhtään niin chilliltä kuin se normaalisti on.

Seuraavaksi sitten kevenneltiin ravia ja siinä vasta olikin vaikka minkälaista probleemia. Siis yksinkertaisesti, poni kaatui vasemmalle ja aina välillä hän vaan pysähtyi ja jäi potkiskelemaan sivulle. Tässä olikin sitten pientä mietintää että mistä moinen johtuu, Marianne siinä yritti saada mut ihan vaan rentoutumaan ja olemaan superkevyt, mikä auttoikin ainakin hetkeksi. (Seuraavalla tunnilla todettiin kyllä että se potki lähinnä kavereiden vieressä ja todettiin että kiimakiukkua toisella vain on.) Mutta joo, ei se hyvin mennyt. Sain aina välillä kivasti ravattua, kunhan vaan muistin olla täysin liikkumatta, suorana ja mieluusti myös hengittämättä. Välillä kun koitin ihan vaan kevyesti painaa pohjetta, veti muidu herneet nenään ja jäi potkimaan. Kun muut olivat lähellä, alkoi ponia veetuttamaan. Koitin ihan hyvällä fiiliksellä mennä ja keveästi näpäyttää raipalla kun poni jäi potkimaan, mutta eipä onnistunut. Ponia vaan ärsytti vallan kaikki ja elämä oli ihan mälsää.

No, saatiin pätkiä oikein hyvääkin ravia, vähän tosin hidasta ja varovaista, koska en tosiaan uskaltanut oikein edes koskea poniin ettei se jää vain potkimaan ja kiukuttelemaan. Tehtiin loppuun vielä hiukan käyntiä, jossa poni jatkoi mökötystään, eikä ottanut oikein mitään apuja vastaan. Että joo, sellainen tunti. Naiset, naiset.

Mutta joo, seuraavalla tunnilla Nipsu jatkoi samaa menoa (eli en se ollut vain minä, en unohtanut täysin miten ratsastetaan) ja kun se kerran samaa settiä jatkoi, niin siinä kohdassa olikin helppo kokeilla että komentaa ihan kunnolla kun se jää potkimaan. Sillä Nipsu rauhoittuikin, joten tietääpä seuraavalla kerralla.
Toivottavasti hormonihirviö kuitenkin tasoittuu tässä välissä taas omaksi itsekseen, jos taas ensi kerralla pääsisi menemään vähän nätimmin. Tosin odottelen kyllä myös että koska pääsisin jo käymään muidenkin otusten selässä. Nipsu on tosi kiva, mutta kyllä siellä saa ajatella niin paljon, että se käy tällaiselle tädille kovin rankaksi. Varsinkin kun en vieläkään ole mennyt Pomolla sen aivotärähdyksen jälkeen.
No, katsellaan, katsellaan ^^

Puoliteholla ja silti paljon paremmin

Olen tässä ollut kipeänä, joten tänään oli tiedossa vähän sellaista puolitehoista puuhastelua. Tarkoituksena oli toki ottaa takaisin siitä viime kerrasta, joka meni vallan tavattoman huonosti. Mutta täysillä ei tänään vedetty, enemmänkin vähän sinne päin.
Mulla oli Nipsu, tunnilla myös Pomo, Elvis ja Evita, Nipsu jatkoi toisellekin tunnille.

Tänään kenttäkin oli jo hiekalla! Toki se hiekka oli jäässä, mutta oli se vaan hienoa, ei lunta, ei jäätä. Ainakaan sillä puolella kenttää jota käytimme. Koska hiekka kuitenkin oli vielä kovaa, jäätiin heti alussa isolle ympyrälle kävelemään, jotta saataisiin edes jokin ura pehmennettyä.

Tällä kertaa meillä oli Nipsun kanssa heti alusta asti paremmat kuviot. Poni ei ollut yhtään niin tönkkö vasemmalle pohkeelle, vaan tuntui ihan jopa kuuntelevan jalkaa. Muutaman kerran se hiukan lösähti sisälle, mutta sain ponin paukuteltua suoralle reitille. Tehtiin vähän taivuttelua sisällepäin ympyrältä, Nipsutin oli vallan jäykkä aina alkuun, mutta antoi sitten periksi ja taipui ihan ookoosti molempiin suuntiin. Takajalat siinä hötäkässä jäivät hitaiksi, mutta toisaalta, enpä itsekään oikein jaksanut täysillä ratsastaa, joten ponin löysäily oli ihan ymmärrettävää.

Kevyt ravissa jatkettiin ympyrällä ja alkuun jouduttiin hetki funtsimaan milleen ratsastettiinkaan. Nipsu nimittäin juoksenteli toisten perässä kentän toiseen päähän eikä alkuun kääntyminen meinannut onnistua ravista oikeaan kierrokseen. Kun hetken sähläsin ja keräsin itseni, sain Nipsun kuulolle ja reitille ja homma pelasi huomattavasti paremmin.

Saatiin aikaan ihan mukavaa ravia. Poni kääntyi (wuhuu), pysyi reitillä ja hölkkäili iloisesti ympyrällä. Hyvin tasapaksua menoa, mutta se oli mun vikani. Samoin tuntui että tänään olil oma istunta astetta enemmän hukassa ja heiluin ihan liikaa aina kun Nipsu teki pieniäkin tahtirikkoja ja säikähti hiukan jotain. Ehkä tämä korjaantuu ensi viikoksi.

Tehtiin vielä käynnissä samaa taivuttelua ympyrällä ja lopuksi kevenneltiin vähän loppuraveja. Loppuraveissa päätin hiukan pyytää Nipsua isompaan raviin ja ahkerammaksi takaa, joten tuloksena oli tosi paljon mukavampaa ja parempaa ravia. Hiukan meillä vaan oli alkuun ongelmaa kun kaikki muut katosivat reitiltä ja Nipsu-raukka oli totta kai sitä mieltä että hänenkin pitäisi karauttaa toisten perässä toiseen päähän kenttää. Sain asian lopulta hallintaan ja loppuravit olivat varmaan onnistunein pätkä tällä tunnilla.

Käveltiin loppukäynnit ja keskelle. Tosiaan, lopputulema on se, että meni ainakin satatuhatta kertaa paremmin kuin viimeksi. Ei kysymystäkään. Kuitenkin vallan tasapaksua ja tylsää menoahan tämä oli, joten toivottavasti ensi viikolla meikä on taas kisakunnossa ja pystytään oikeasti ratsastamaan, tällaisen hölkkäilyn sijaan.

Pohjanoteerauksesta vaakakiitoon

Tänään ei kannata pahempia edes jaaritella. Menin Nipsulla, tunnilla myös Jack, Evita ja Elvis, Nipsu vain mun kanssani. Kenttä oli varsin jäätikkö, mutta hiekkaa näkyi jo toisessa päässä. Pohjana se oli siis silti kamala, mutta kesä tulee kolisten, ainakin toivon mukaan.

Ja siis kaikki oli jäässä! Nipsua oli ihan kamala taluttaa kun piha on umpijäätä ja ponilla on hokit, mutta minulla ei. Tuntikin meni sitten ihan jäässä. Nipsu meinaan oli vakaasti päättänyt että vasenta pohjetta ei tarvitse kuunnella. Ei auttanut vaikka kuinka taoin sitä jalkaa läpi, ei tyttöä kiinnostanut niinku pätkääkään. Saatiin raippa, mutta oltiin silti vähän siinä ja siinä, että menikö se vasen pohje lainkaan läpi vai ei. No, ainakaan raipan saannin jälkeen ei poni vetänyt uukkareita suoralta uralta, joten kai se positiivisempaan suuntaan meni.

Käynti ei oikein onnistunut. Poni kaatui milloin sisälle, milloin keilaili tiensä väärään kierrokseen. Kun piti lähteä kevyt raviin, niin se ravi oli... no siis epätasaista. Sellaista epätasapainoista oikeastaan. Ja kenttä oli jäässä ja se poni kaatui hitokseen paljon pohjetta vasten. Coctail oli liikaa minulle ja totesin että ok. Paremmalla pohjalla, joo, voisin koittaa ratsastaa ponia ja rentoutua. Ok, toisella ponilla voisin koittaa mennä. Mutta kun se oli Nipsu, vähän epätasapainoinen otus ja kenttä oli jäässä. Niin en vaan kyennyt. Mä olin ihan kipsissä kun pelkäsin vaan että koska poni kaatuu, enkä todellakaan uskaltanut ratsastaa mitään pohjetta läpi ravissa, hyi kamala. Rajansa kaikella. Tiesin etten millään saa rentouduttua kun vaan pelkään että poni kaatuu ja jos jatketaan sellaista epätasaista menoa, niin sitten se voi kaatuakin.
Herrasmiespäätökseni oli sitten kävellä vaan koko tunti, ei vaan pystynyt. Joskus on tällaista, kuten nyt. Käynnissä Nipsu viimein alkoi pikkaisen tuntua siltä että se huomasi vasemmankin pohkeen. Samoin se hiukan tuntui rennommalta. Mutta en mä ravia kyllä viitsinyt nyt laittaa tuolla menemään, ei istunta pystynyt siihen yksinkertaisesti.

No, selkee. Lähdettiin lopputunniksi sitten maastoon, kun eipä siellä kentällä olisi muutenkaan ihmeempiä voinut tehdä. Ja täytyyhän tunti nyt lopettaa edes siihen korkeaan nuottiin ja silleen. Päästiin kävelemään ehkä 50 metriä, kun naapurin rekan perän ovi läiskähti kiinni ja pam, meidän edestä Jackie veti 180 astetta, Nipsu seurasi mallia ja seuraavaksi huomaankin kun laukataan täysiä Elviksen perässä kohti kotia. Jackie onneksi meidän perästä hyppäsi pellolle ja jäi Evitan kanssa tönöttämään rikospaikalle, mutta valitettavasti mun veturilla tai omalla tammallani ei ollut niin mitään aikeita pysähtyä. Tai no, Nipsu hiukan tuntui mallailevan että kuinkahan käy jos sekin hyppäisi pellolle, mutta en ollut ihan niin innokas kokeilemaan moista.

Ihan chilliä menoahan se sitten oli. Elvis juoksi edessä, Nipsu laukkasi perässä, en saanut sitä pysähtymään vaikka kuinka koitin, joten keskityin sitten edes pysymään kyydissä. Onneksi tie oli sula, niin ei tarvinnut jännätä että meneekö poni nokilleen. Ei edes jännittänyt niin kauheasti, vähän kyllä kerkisin siellä miettimään että toivottavasti ei juosta Pammontien toiseen päähän ja kunpa en ainakaan täydestä vauhdista tippuisi.
Onneksi Elvis siinä viisaana ponina karautti kentälle ja me sitten laukattiin sinne Nipsun kanssa myös, hiekkakasojen yli hypellen. Keskikaartoon poni sitten jämähti ja jäi vain tuijottelemaan että mikähän hiton sapelihammas se siellä mahtoi olla. Mä tulin kiireesti alas, mutta sentään sen verran oli voittajaolo, kun selvittiin ehjin nahoin, eikä ollut edes paniikkikohtausta tällä valtaisalla tätiratsastajalla moisen kiidon jälkeen. Loput tästä maastolenkistä käytiin ihan taluttaen sattuneista syistä, mikä oli vähintään yhtä jännää koska ne tiet olivat umpijäässä.

Mutta selvittiin. Nyt sitä voi varmaan selvitä ihan mistä vaan.
Ja todellakin, ei ainakaan vielä ole sellainen olo etten enää ikinä suostu lähtemään maastoon. Katsotaan mikä fiilis iskee kun oikeasti lähdetään maastoon seuraavan kerran.

Rentoutta ja maastokävelyä

Tänään menin Nipsulla ja tunnillamme myös Pomo, Elvis ja Jack, Nipsu jatkoi vielä toiselle tunnille. Kylmä oli taas, pakkaset palasivat, mutta sentään ponit uskoivat kevään tuloon ja tiputtivat karvaa ihan kunnon tahdilla. Laittelin Nipsun kuntoon ja sitten hilpaistiin kentälle, josta oli sentään ne lumet kuorittu kuten tarkoitus viime viikolla olikin. Kyllä se kesä sieltä saapuu.

Kenttä oli joka tapauksessa kova ja luminen, mutta sentään tasaisempi kuin aiemmin. Koska pohja kuitenkin oli mitä oli, niin tänään keskityttiin ihan vain hevosen rentouttamiseen. Alkukäynneissä käveltiin löysin ohjin ja samalla tuuppailtiin poneja niin isoon käyntiin kuin niistä vain lähti. Nipsu hiukan kaatui vasemmalle, eikä edes meinannut käynnissä kääntyä oikeaan kierrokseen, mutta sain ihan suhteellisen hyvin paukuteltua sen vasemman pohkeen läpi tässä käynnissä.
Sain myös Nipsua eteenpäin oikein nätisti, koitettiin kävellä mahdollisimman isoa käyntiä poni rentona. Olin oikein tyytyväinen, tyttönen kulki kiltisti ja tottelevasti.

Siirryttiin sitten raviin pitkien ja rentojen alkukäyntien jälkeen. Ravissa piti sitten puolet kentästä ravailla löysin ohjin ja toisella puoliskolla sai kerätä ohjaa käteen ja ottaa poneja hiukan lyhyemmiksi. Alku oli hankalaa, sillä Nipsu ei paljon muuta tehnyt kuin kaatunut sisälle ja kieltäytynyt kulkemaan minun haluamaani suuntaan. Marianne sitten korjasi asian ihan vain kertomalla mulle, että katsoisin eteenpäin, enkä vain kaatuisi ponin mukana sisälle. Ja joo, poni suoristui saman tien kun katsoin suoraan eteen ja sain sen jälkeen sen jopa kääntymään aika nätisti ja pysyttiin reitilläkin (vähän se vasen pohje piti tämäytellä läpi, jotta neiti jaksoi kuunnella sitä).

Kun poni oli saatu suoraksi, saatoin aloittaa tehtävänkin. Ensi alkuun oli taas hankalaa. Siis oli mun ohjan pituus mitä tahansa, niin Nipsu vain tasaisen varmasti hölkkäsi pää pystyssä eteenpäin. Kun Marianne muistutti syöttämään vähän lisää sitä ohjaa Nipsulle ja kun hiukan ratsastin ponia eteen ja juttelin ohjalla ponille niin kyllä se sieltä lähti. Muutaman kerran jouduin hiukan odottelemaan ja pyytämään, mutta sitten Nipsu alkoi jo dippailla ihan kivasti eteen-alas aina pätkittäin ja hetkittäin. Kun tarpeeksi kauan veivattiin, niin kyllä me lopulta päästiin ihan joitakin metrejäkin ravailemaan niin, että poni venytti nätisti ja oikeassa muodossa alas. Hiukan ponin ravi vaan hidastui tässä prosessissa, prinsessainen ilmeisesti päätti ettei hän nyt kauheasti jaksa painaa enää. Muuten heppa tuntui kuitenkin tosi kivalta, se oli pehmeä ja rento, oikein kuulolla ja kiva.

Loppukäynneiksi lähdettiin sitten maastolenkille. Tällä kertaa ei tätiäkään jänskättänyt. Ei ollut tilsoja (jäätä oli, joten tietysti ihan hiukan pelkäsin että poni levauttaa itsensä selälleen sinne jäätiköille), ilma oli kaunis ja ponikin jo astetta tutumpi siellä turvallisten aitojen ulkopuolella, joten mikäs siinä kuljeskellessa. Meillä oli oikein mukava ja leppoisa maastolenkki, jonka jälkeen tultiin takaisin ja poni sai jäädä vielä seuraavalle tunnille uurastamaan.

Lämpö saapuu tilsoineen

Eilen menin jälleen Nipsulla, tunnilla myös Pomo ja Evita, Nipsu vain mun kanssani. Eilen oli taas sellainen vähän ällöttävä päivä: oli kyllä lämmintä ja mukavaa, mutta olipa myös superliukasta ja tuli niitä tilsoja. Tosi paljon tilsoja.

Ei me ehditty kuin kävellä kentälle, kun Nipsulla oli jo melkoiset korot pikkuisissa kavioissa. Hiukan kompuroitiin koko ajan ja pohja oli vallan möhkyrä. Onneksi oli edes lämmin, ettei pelkkää valitettavaa ollut.
Käveltiin rauhaisat alkukäynnit, poni oli vallan kiltti ja toimiva. Raveja vain kevenneltiin rauhassa ja kevyesti. Tällä kertaa oikeakin kierros ihan jopa onnistui, tosin ei aivan täydellisesti. Sain Nipsun siis kyllä kääntymään ympyröille, mutta välillä poni päätti vain kaahata kavereitten pyllyihin kiinni, enkä siitä saanut sitä ikinä millään tasoitettua. Silti, parempi kuin viime kerralla.

Kääntelin muutamia ympyröitä, hiukan pyysin vauhtia raviin, mutta suurimmaksi osaksi vain pompoteltiin rauhaisaa keventelyä ympäri kenttää. Eipä sitä oikein viitsinyt suurempia pyytää kun pohja oli mitä oli. Lopuksi istuttiin vielä pari pätkää harjoitusraviakin, joka sujui tosi kivasti. Sain oikeaankin kierrokseen istuttua alas ja kun vain keskityin kylliksi, osasi Nipsutin ravailla oikein rauhaisaa ja pyöreää ravia!

Lopputunniksi lähdettiinkin sitten maastolenkille kävelemään. Alkuun totta kai itse jännitin, olihan kyseessä kuitenkin uusi, hurja poni ja vastaan tuli vielä koirakin omistajineen. Kun selvittiin koirasta, eikä poni tuntunut siltä että se räjähtäisi alta, alkoi ratsastajakin rentoutumaan. Eipä meillä mitään hätää ollut, ohjasin vaan Nipsun pään suoraan Pomon pyllyyn ja koitin olla rentona ja nauttia kyydistä. Nipsu taas katseli vuoroin maisemia ja vuoroin iski kuolaisia pusuja Pompelin karvaiseen takamukseen. Ainoita sydämentykytyksiä matkallamme aiheuttivat, mitkäpä muutkaan kuin tilsat. Poni-parka kompuroi vallan kamalasti korkojensa kanssa, mutta pystyssä pysyttiin ja tallillekin selvittiin takaisin.

Marianne lupasi että eilen oli vuorossa lumenluonti kentältä, joten eiköhän se kesä sieltä vielä pikkuhiljaa meillekin saavu. Siihen asti yritetään parhaamme näillä säillä, eiköhän se siitä sitten!

Kääntyminen oikealle mahdotonta

Tänään menin taas Nipsulla, tunnilla myös Evita, Pomo ja Elvis, Nipsukin jatkoi vielä seuraavalle tunnille. Poni oli oikein mukava oma itsensä, nosti kaviotkin vallan fiksusti ja rauhallisesti - aivan kuin isot tytöt tekevät! Lähdettiin siitä pian kentälle ja kiivettiin kyytiin.

Meillä oli tänään taas rentoa pakkasratsastusta, joten mentiin keveästi ja odoteltiin kesää saapuvaksi. Nipsukaan ei kuulemma ollut ollut juurikaan töissä viime päivinä, mutta sitä ei ponista huomannut lainkaan. Tytsy oli lähes vetelä, oli selvästi pakkanen imenyt ponista kaikki mehut. Kiltisti Nipsu kuitenkin suoritti, käveli reippaammin eteen kun pyydettiin ja kääntyi tosi kiltisti ja ajatuksen voimalla suuntaan jos toiseenkin.

Kun lähdettiin raviin, vaikeutui homma tosin hiukan, sillä en vain yksinkertaisesti saanut ponia käännettyä oikeaan kierrokseen. Käynnissä se onnistui ihan hienosti, mutta ravissa, ei vaan ei. Marianne sanoi että olisin saanut käskeä napakammin ja vaikka hiukan tämäyttää pohkeen läpi, mikä varmaan onkin totta. Yleensähän vasemmassa kierroksessa Nipsu saattaa yllättäen kaatua sisällepäin, pois uralta, ja silloin sitä saa ihan huolella potkaista ja suoristaa sen takaisin reitille ja raiteelle (tänäänkin tehtiin sitä, mutta olen ihan tyytyväinen siihen kuinka kivasti saan ponin kuitenkin suoristettua noilta karkumatkoilta). Koska kerran vasemmassa kierroksessa poni puskee hiukan vasenta pohjetta läpi sisälle, niin onhan se ihan loogistakin että oikeassa kierroksessa se sama pohje ei välttämättä mene kääntävänä läpi. Kuitenkin Nipsu on niin pieni ja herkkä prinsessainen ja minä olin vallan vakuuttunut että teen vaan jotain niin kamalan väärin, ettei poni voi mitenkään ymmärtää että haluan sen kääntyvän, joten annoin aika pitkälti olla, jotten ainakaan yritä toivottomana kääntää ja epäonnistu kerta toisensa jälkeen. Ehkä seuraavalla kerralla pitäisi koittaa olla napakampi? Mutta rehellisesti sanottuna, ei se oikea kierros ole kyllä koskaan ennen ollut noin hankala, yleensä aina pienen mietiskelyn jälkeen olen ponin saanut kääntymään. Joten en tiedä. Ehkä tämä vaan oli astetta hankalampi päivä ponille ja minä olisin saanut olla tomerampi pyynnöissäni.

No, kun ei kääntyminen onnistunut, niin tein sitten vaan siirtymiä kun toisten pyllyt lähestyivät liiaksi, kiertelin ulkokautta ja luovin tieni vaikeuksien ohi. Vasempaan kierrokseen poni olikin sitten ihan suunnattoman hyvä, kääntyi taas ajatuksella ja homma vaan pelasi niin täydellisesti ettei mitään rajaa. Tänään Marianne hiukan keskittyi siihen että istuisin entistä suorempana - olen kyllä istunut ihan kivasti suorana, mutta mulla on liian vähän "häntä koipien välissä" minkä takia olen vähän turhan etupainoinen silti koko ajan. Nyt sitten koitinkin mennä ihan kunnolla rinta rottingilla ja laittaa ponia eteenpäin. Tosin koska tämä oli kevyttä pakkaspuuhailua, ei Marianne edes vaatinut tänään niin täyttä ravia kuin normaalisti. Mentiin enemmänkin sellaista varsin reipasta ja iloista ravia - ei sitä suurinta vaihdetta jonka ponista saa ulos kaivettua.

Käveltiin pikku välikäynnit ja jatkettiin harjoitusravilla. Se meni todella hyvin, varsinkin kun aloitettiin vasempaan kierrokseen. Taas keventelin hetken ja etsin tahdin, sitten istuin alas ja loppumatkan sainkin vaan istua ja katsella maisemia. Aina kun poni tuntui hiukan jännittyvän, riitti kun minä vaan huokaisin syvään, istuin kunnolla satulaan ja tadaa: poni rentoutui ja pyöristyi taas paremmaksi. Nipsu sipsutteli rauhaisaa ravia menemään, käänneltiin isoja ympyröitä ja nautiskeltiin siitä kun homma vaan sujui niin kivasti!
Kun vaihdettiin oikeaan kierrokseen jätin alas istumiset suosiolla pois, sillä kun kääntyminen ei onnistu ja kynnetään vaan vuoronperään kenen tahansa pyllyssä, niin rentoa istumista ja ponia on turha edes hakea. Siispä kevenneltiin rauhassa, kunnes sai päästää pidempää ohjaa loppuhölkkäilyihin.

Loppuravitkin menivät muuten aika jees. Pyysin Nipsua taas astetta enemmän liikkeelle, jouduin kunnolla keskittymään siihen etten sählää sisäohjan kanssa, vaan otan enemmänkin ulko-ohjalta otteita ja samaan aikaan sitten vaan annoin ohjaa ja ratsastin takajalkoja alle. Vauhti jäi lievemmäksi kuin esimerkiksi viime viikolla, mutta hei, ainakin tällä kertaa oikeasti sain Nipsun rentoutumaan ja pyöristymään, joten sanoisin että ihan win-win-tilanne kuitenkin!

Käveltiin vielä loppukäynnit ennen kuin poni sai jäädä vielä ahertamaan ja itse lähdin talliorjani kanssa kotiin. Vallan mukava päivä ja mukava poni. Nyt vaan kun kesä tulisi pikaisesti ja päästäisiin kunnolla duuniin!

Ekat harjoitusravit ja hyvin meni

Hiukan jännitti, mutta kyllä Marianne päätti päästää minut tänäänkin Nipsun kyytiin. Olin hiukan epäileväinen sen meidän viime viikkoisen suorituksen jälkeen, mutta ei se näemmä huonosti mennyt (ei se mennytkään, mutta siis liian vauhdikkaasti ehkä... vähän ainakin) Tunnillamme myös Jack ja Pomo, Nipsu vain mun kanssani.

Nipsu oli tänään vallan iloinen ja suloinen siellä karsinassa, mitä nyt vähän hän jyrsi minun takkiani ja järkytti itseään mm. tiputtamalla harjan lattialle. Pienen ponin elämässä on paljon kummallisuuksia. 

Lähdettiin siitä kentälle, koviin pakkasiin näin ekaa kertaa tänä talvena!

Pakko laittaa tämä viimeviikolta, on se poni vaan magee !!

Tällä kertaa Nipsu oli oikein asiallisen ja rauhallisen tuntuinen noin viime viikkoon verrattuna. Kävellessä poni ei tuntunut repeävän housuistaan ja hän käyttäytyikin koko tunnin oikein kiltisti ja totteli parhaan kykynsä mukaan.

Käveltiin ensin siitä alkukäyntejä, joissa koitin saada ponin kävelemään kunnolla eteen. Marianne kehuikin että olen kivasti saanut sitä kävelemään, mutta vaati vielä viimeisen pikkupuskun, jotta sain Nipsun ottamaan isoja askelia myös niillä takajaloillaan.

Lähdettiin kevyt raviin, joka sujui huomattavasti rauhallisimmissa merkeissä kuin viimeksi. Poni oli vallan mukavasti kuulolla ja kääntyi ihan moitteetta (pari kertaa oli joitain kääntämisongelmia oikeaan kierrokseen, mutta kun vaan rauhassa ja selvemmin pyysin, ymmärsi ponikin kulkea haluamaani suuntaan). Ponia sai tässä pyytää ihan kunnolla eteen, sillä se enemmänkin hissutteli menevään turhankin hitaasti ja löysästi. 

Lähdettiin siitä sitten tekemään kahdeksikkoa ravissa. Ehdotonta vaikeutta aiheutti mun hätäily tässä ensi alkuun, en olevinaan saanut ponia ihan käännettyä ja meidän kahdeksikon välissä tapahtuvat suoristelut olivat aivan liian hätäisiä. Kun rauhoitin ratsastukseni, sain ponin paremmin suoristumaan keskellä ja taipumaan nätimmin kahdeksikon pyörylöillä. Täytyy myös sanoa että sain tänään istuttua aika nätisti, toki se pää aina vähän valahtelee alas aina silloin tällöin, mutta muuten tuntui että olin aika suuren osan ajasta suorana ja katsoin eteen. Suurin vika siinä istunnassa olikin oikeastaan se, että tuijottelin liikaa sisälle kaikissa käännöksissä. Mun pitäisi katsoa melkein ulospäin, jotta saan pidettyä ponin suorana ja taipumaan kulmissa - mutta on se vaan niin vaikeaa!

Ei näin paljon katsetta sisälle Nipsun kanssa, vaan suoruutta enemmän

Meidän ravikahdeksikko sujui sen suuremmitta ongelmitta. Me mentiin kyllä hiukan liian hitaasti, jota koitin korjata rauhallisesti maiskuttelemalla ja kevyellä eteenpäin ratsastuksella, mutta jäi se silti hitaaksi. Syy tähän lievään hitauteen oli tosin tämä tehtävä, jos yritin ratsastaa kunnolla eteen, kadotin Nipsun aina sen verran, etten saanut sitä ihan kääntymään. Joten mentiin ennemmin rentoa reittiä vähän alitemmossa.

Koitin hiukan saada ponia asettumaan kulmiin, jonka se tekikin ihan hyvin. Vauva-askelia nämä ovat, mutta kyllä se vaan aina paremmalta tuntuu.

Käveltiin sitten hiukan välikäyntiä ja jatkettiin harjoitusravilla. Nipsulla on tosiaan jo istuttua ravia alas (olisin muuten voinut istua jo viime viikolla, mutta sitä vauhtia oli hiukan liikaa siihen touhuun) kun poni ei enää jännitä selkäänsä siitä. Joten Marianne nyt käski vain ratsastaa tahdin kuntoon keventäen ja sitten istua alas ja tunnustella miltä poni tuntuu. Keventelinkin hetken kunnes poni tuntui olevan rauhallisemmassa tahdissa ja istuin siellä hetkisen. Ongelmana oli vähän se, että olin jäässä ja muutenkin jotenkin melkein jännitin tätä harjoitusravia, enhän halua pilata ponia. Siksi varsinkin tässä alkuun mun kädet seilasivat ja yritin kauheasti ratsastaa ponia vaikka mihin suuntaan, mutten sitten oikeasti tehnyt mitään. En uskaltanut oikeasti pyytää ulkopohkeella ponia hiukan pois uralta, joten jätin vaan sisäohjan johtavaan moodiin, mutten sitten kuitenkaan voinut ratsastaa ponia pois sieltä uralta niin kuin halusin ja kärsin sen kanssa. Tässä alkuun myös tuntui että pompin ihan jäätävästi ravissa, jonka takia Nipsukin sitten hiukan kiihdytteli. Joten otin pari breikkiä ja aloitin aina uudestaan sen harjoitusravin.

Kun oltiin hetki veivattu ja aina siirrytty keventelmään, aloin pohtia miksi sen harjoitusravin täytyy olla niin "suuri ja mahdoton" este. Miksen voi vaan istua siellä ja ratsastaa normaalisti? Keräsin kaiken kykyni, istuin alas ja koitin vain oikeasti olla suorassa ja rentona. Sen sijaan että kököttäisin vaan etukenossa. Rauhoitin myös käden paikoilleen, rinnakkain siihen satulan etukaarelle ja ensimmäistä kertaa harjoitusravissa oikeasti painoin sillä ulkopohkeella, jotta saisin ponin pois uralta ja suoralle linjalle. Kummallista kyllä, poni ei tästä järkyttynyt, rikkoutunut tai edes räjähtänyt, vaan se jopa suoristui, rentoutui ja tuntui superhyvältä. Minä sain viimein istuttua siellä alhaalla pomppimatta kun poni ei enää kiihdytellyt ja kaikki oli helppoa. Ohoh, että heti kun uskaltaa ratsastaa, niin homma sujuu. Merkillinen konsepti.

No joo, näistä sitä oppii, hah. Saatiin ravattua ihan ongelmitta jokunen kierros harjoitusravia. Minä istuin, uskalsin ratsastaa ponia, kääntää ympyröitä ja pyytää vähän eteenkin kun tytsy meinasi hidastaa. Ei mitään ongelmaa. Sen jälkeen saatiinkin alkaa keventelemään ravia, samalla kun loistin kuin Naantalin aurinko. Hitto kuinka hyvää harjoitusravia me mentiin ja vieläpä ihan ekaa kertaa!

Ekalla Nipsu-kerralla ei ollutkaan lunta. Tänään taisikin olla neljäs kerta ponin selässä!

Loppuraveissa Marianne käski reipasta, isoa ravia ja ponia tuntumalle. Tuntuma ei ihan onnistunut, mutta iso ravi - no sitä kyllä ihan löytyi. Poni ravasi vallan liitävästi ja kauniisti, kyllä se hetkittäin vähän tuntumallekin paukahti. Se oli nyt vaikeampaa, mutta eipä tuo mitään kun koko muu tunti meni niin hyvin. Kyllä me yksi tuntumakin kuntoon saadaan ennen pitkää.

Loppukäynnit, jotka aika pitkälti taluttelin kun ponikin sai lähteä lepäilemään tunnin jälkeen. Marianne kävi naureskelemassa sille kuinka pitkälle on tultu, enää ei hepat juokse silmät pyörien joka tunti (välillä sentään edelleen :D)

Ja joo, poni pois ja sitten itse taas kotiin.

Oli kyllä kiva tunti. Minä kun pelkäsin että rikoin Nipsun niin pahasti viimeksi etten enää saa sillä mennä, mutta mitä vielä. Mehän vaan parannetaan. Tällä kertaa ponikaan ei ollut lainkaan epätasainen sen päänsä kanssa, kai hän vain viime viikolla oli niin täpinöissään ettei pääkään pysynyt menossa mukana. Joka tapauksessa, ihan paras tunti pikkuponin kanssa ja olen vaan ollut niin tyytyväinen tähän suoritukseen. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Villiä menoa työpaikkakiusaajalla

Tänään menin taas Nipsu-ponilla, tunnilla myös Evita, Pomo ja Jackie, Nipsu jatkoi vielä seuraavalle tunnille.
Poni oli vallan reipas heti karsinasta lähtiessä ja koitti hölkkäillä koko matkan kentälle. Taluttelin sitä hetken kentällä, kunnes poni malttoi taas kävellä ihan rauhassa ja ongelmitta.

Kiipesin siitä sitten Nipsun kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Poni oli tänään alusta asti erittäin epätasainen suustaan ja se vispaili päätään kuin paremmassakin hevikonsertissa. Välillä poni mulkoili ulos, välillä taipui kaksinkerroin sisälle. Vähän se nyki ja sai mua kiskottua etukenoon ja kaulalle, kunnes sitten viimein keräsin itseni sen verran, etten antanut ponin vain nykiä mua pois tasapainosta. (Mutta on se vaikeaa. Etukeno on niin luonteva, joten se vaan tulee niin helposti aina..)

Poni tuntui alkukäynneissä ihan kivalta. Mutta vähän oli siinä suoraan menemisessä ja kääntymisessä ongelmaa. Aina ei Nipsu jaksanut kääntyä ja välillä hän kääntyi vähän liikaakin. Sain sitä ajoittain suoristettua, mutta välillä mentiin vain nenä heiluen mihin ikinä pientä tyttöponia kulloinkin sattui huvittamaan. Vähän sellaista säheltämistä se tuntui olevan itse kummankin puolelta, joten Marianne päätti että lähdetään kiireesti raviin. Koska you know, vauhti korvaa virheet.

Nipsu oli tästä vauhdista aivan täysin samaa mieltä. Siis ihan ensin meillä oli ongelmia, minä keikuin etukenossa, poni teki vähän mitä sattui ja olin ihan hukassa. Tuntui että Nipsu juoksi alta, siirtyi laukkaan kun meitsi keikkui epätasaisena ja homma oli vähän sellaista ja tällaista. Lopulta kuitenkin sain kerättyä itseni (Mariannen ystävällisellä avustuksella), enkä luopunut toivosta, kuten jo hetken mielessäni pohdin.
Homma rauhoittui ja parani yksinkertaisesti ihan vaan sillä, että meitsi keräsi ruhonsa suoraksi, olin rennonrauhallinen, keventelin vaan mukana, enkä antanut ponin enää kiskoa mua kaulalle lojumaan. Sen jälkeen vaan mentiin, ja varsin kovaa mentiinkin. Ei siis mitenkään hallitsemattomasti, vaan pikemminkin reippaasti. Meinasin alkuun olla järkyttynyt ja funtsin jo että ehkä täytyy vähän hidastaa ja rauhoittaa ponia, mutta kun Marianne ei kommentoinut vauhdista mitään negatiivista, niin päätin olla urhea ja vain antaa ponin mennä kun se nyt kerrankin ihan itsenäisesti etenee. (Sanon kerrankin, koska ei se hemmetti soikoon tällaista tikitystä pistellyt menemään edellisillä kerroilla! Sehän oli ihan rento ja ennemmin laiska kuin turhan reipas.)

Mutta joo, tosiaan. Mehän mentiin ja vallan hurjasti mentiinkin. Mulle vaan kommentoitiin siitä että pysyn siellä suorana ja katson eteen. Eteen katsominen on kyllä vaikeaa, mutta yritin parhaani kun siitä taas kyllin monta kertaa ensin jankutettiin. Sen lisäksi katselin liikaa sisäviistoon ja sain ohjeeksi tuijotella enemmän ulospäin, jonka avulla sainkin ponin taipumaan paremmin ja pysymään suorempana.
Ravi oli vallan hyvääkin jopa. Siis Nipsu eteni, ihan todella eteni. Tytsy pisteli kaiken peliin, liikkui eteenpäin vallan hurjana ja vaikutti jopa oikein tyytyväiseltä. Erittäin epätasaisena se silti pysyi ohjastuntuman puolesta, mutta muuten suoritti suht tasaisesti ja eteni vaan. Nyt kun poni liikkui superhyvin eteen, oli sen kääntäminen ihan suunnattoman helppoa. Tehtiin vain isoja kaaria, jotten kaataisi pientä ponia täydestä höngästä nokilleen, mutta hitsi poni kääntyi nätisti, pysyi reiteillä ja toimi tosi fiksusti muutenkin. Pari kertaa poni päätti kaatua ulos uralta ja lähti jonnekin omille reiteilleen, mutta kun ennakoin vähän ja pidin ponin suorana ennen niitä kohtia joissa se tuppasi kaatumaan, sain sen kyllä säilyttämään halutun reitin ihan kivasti. Siis joo. Poni tuntui oikein hyvältä. Todella älyttömän reippaalta, mutta silti hyvältä. Ja olin aika älyttömän tyytyväinen siihen, etten itse järkyttynyt siitä vauhdista, vaan sain säilytettyä istunnan (mitä nyt tietyt pikku sivuaskeleet tai kiihdytykset tietenkin huojuttivat muakin) ja käden rentona ja rauhallisena koko tunnin ajan.

Mutta kyllä tämä tahti ja suoritusvoima koettelivat rapakuntoista ratsastajaakin. Eivät alkuravit ole kyllä tuntuneet aikoihin noin pitkiltä, kun minä henkeä haukkoen koitin kevennellä, pysyä suorana ja pitää poninkin reitillä ja raiteilla. Kun lopulta vaihdettiin suunta, oli mun tunnustettava tappioni ja otettava pientä käyntihuilia, sillä en vaan enää pystynyt istumaan jämäkkänä siellä ja poni alkoi taas hiukan kadota otteesta kun meikä heilui ja huojui siellä. Ja tosiaan, heti kun mun istunta alkoi rakoilla, niin ponihan alkoi jopa melkein pelätä kentän toista päätyä ja lähdettiin sieltä ihan lapa edellä laukkaa karkuun ja tehtiin joitain muitakin sivuttaisliikkeitä. Oli siis täysin pakko pitää hiukan kävelypaussia, jottei poni järkyty turhista, eikä ratsastaja kuukahda kyydistä.

Runsaiden kävelyiden jälkeen hommaa pystyttiin taas jatkamaan vallan kivasti. Poni ei vielä hyytynyt vaan tarjosi vain huimia elämyksiä ja reipasta liikettä. Vasta kun alettiin vaihtaa loppuraveihin, alkoi Nipsustakin puhti loppua. Ihan nätisti hän siis silti ravasi, mutta ei enää todellakaan edennyt sellaisella powerilla kuin koko alkutunnin oli jaksanut mennä. Sain itseasiassa loppuraveissa jopa ratsastaa ponia hiukan eteenpäin, kun hän meinasi ihan unohtaa takakontit talliin ja alkaa vain nysväilemään kun sai hiukan löysempää ohjaa. Poni tsemppasi hienosti loppuun asti (samaa voidaan sanoa minusta, ei ole pitkään aikaan ollut ratsastaminen yhtä rankkaa vaikkei muuta tehty kuin ravailtu) ja loppukäynnit tulinkin taluttamaan. Nipsu kaiveli lunta turvallaan ja oli vallan tyytyväinen, selvästi hänellä oli nyt ollut joku suunnaton tarve päästä päästelemään hiukan höyryjä. Hikinen ja kaikkensa antanut poni sai jäädä seuraavalle tunnille (minkä aikana poni varmaan toivoi ettei olisi hössöttänyt koko edellistä tuntia ihan täysii!!) ja minä sain lähteä kotiin.


Ja tosiaan, kyllä ponista ihan potkua löytyy. Hän tänään näytteli vallan hapanta naamaa työkavereilleen ja tuntui haistattavan pitkät muille hevosille. Työpaikkakiusaaminen on kuitenkin kiellettyä, joten jouduin pakottamaan ponin työskentelemään ja jättämään kiukuttelut vapaa-ajalleen.

Hyvää mieltä ja kädet rennoiksi

Tänään sain jatkaa Nipsu-ponin kanssa. Olin oikein tyytyväinen, poni iski vallan lujaa ihan sen ensimmäisen ratsastuksenkin perusteella ja onhan se nyt tietenkin kiva edes kaksi kertaa mennä ihan uudella ponilla peräkkäin. Saa vähän tatsia ja helpompi fiilistellä mikä menee hyvin ja mikä vähemmän hyvin. Ja no, Nipsu on kiva, tulee hyvä mieli sillä ratsastellessa.
Tunnillamme olivat myös Pomo, Evita ja Elvis, Nipsu vain mun kanssani jälleen. Tällä kertaa meillä oli rauhaisampaa puuhastelua karsinassa, jalatkaan eivät nousseet yhtä äkäisesti, kun tällä kertaa olin valmistaunut reippaampiin nostoihin. Poni vain kuntoon ja siitä kentälle.

Nyt oli lunta ja oli mukavaa muutenkin. Me aloitettiin Nipsun kanssa ihan suoruudella ja sillä, että saisin ponia hiukan liikkeelle. Ihan ookoosti se liikkuminen sujuikin, ei ainakaan saatu huomautuksia asiasta. Sen lisäksi koitin pitää sen istumisen mielessä, selkä suorana ja katse eteen. Oli muuten vaikeaa, mutta ajoittain sen muistin kyllä itsekin. Tosin aina kun tuli jotain tahtirikkoa tai muuta, niin keikahdin kamalaan etukenoon. Täytyisi vaan pysyä tasaisempana.
Suoruuden puolesta Nipsu oli ihan ok. Kerran pari kaaduttiin ihan käynnistäkin täysille vasemmalle, mutta muuten poni kulki uraa pitkin, kääntyi ja toimi nätisti. Ei se oikein asettunut kauheasti, yritettiin parhaamme, mutta vähän mentiin pökkelönä kuitenkin. Koitan kuitenkin tehdä ponin kanssa niin isoja ympyröitä, ettei niillä edes kauheasti tarvitse asettua. Ja antoi poni välillä vähän periksi kulmissa.

Sitten kevenneltiin keveästi ympäri kenttää ja tehtiin hiukan pieniä puolipidätteitä lyhyillä sivuilla ja pitkillä sivuilla pyydettiin poneja eteen. Poni toimi tässä ihan kivasti. Vähän meiltä katosi ohjaus oikeaan kierrokseen, enkä saanut yhtään kerättyä Nipsua kääntymään, joten tepsuteltiin sitten suoraa uraa (kunnes muutaman suunnanvaihdon jälkeen sain ponin taas kääntymään. En vaan halunnut tämän pienen tyttösen kanssa taistella asiasta, jonka tiesin olevan kuitenkin oma vikani). Hetkisen ravailun jälkeen poni myös hiukan pääsi nykäisemään mut kaulalle kenottamaan (auts) joten sitten koitettiin kerätä itsemme, jottei poni vain nykisi mua ja etten minä vain heiluisi ja huojuisi. Loppua kohden parani, sain kerättyä itseni hiukan paremmin, jolloin poni ei päässyt ihan koko ajan nykimään mua eteen. Ei hyvä kuitenkaan, täytyisi pysyä tukevammin suorana, eikä antaa ponin vain kiskoa mua kaulalle.

No, jos nyt keskitytään seuraavaksi onnistumisiin, niin alkuun sain Nipsun ihan mukavaan raviin, se eteni kivasti, hidasti nätisti, sain pidettyä itseni suorempana ja vasempaan kierrokseen myös kääntyminen onnistui ongelmitta. Sain myös ratsasteltua alusta asti kevyemmällä ohjalla ja rennommalla kädellä, enkä tällä kertaa huojunut ja ollut epätasapainossa sen löysemmän ohjan takia. Viimeksi heiluin ja huojuin koska ohjastuntumahan pitää ratsastajankin tasapainossa, heh.
Siinä kun aikamme ravailtiin, alkoi Nipsu väsyä ja lopulta meidän ravi jäi aikamoiseksi hissutteluksi. En saanut ponia siitä yhtään eteen, joten lopulta Marianne vähän antoi meille lisää tahtia maasta käsin. Nipsuhan lähti siinä ihan kunnolla eteen ja muutamien kannustusten jälkeen minäkin tajusin että se on ihan kelpo tahti kulkea. Kun poni liikkui kunnolla eteen, oli helpompi tehdä hidastuksia ja Nipsukin vähän tuli pohkeen eteen, jottei tarvinnut koko ajan jumputtaa tahtoaan läpi.
Loppuun sain pyytää vielä pari kierrosta kunnon isoa ravia ja poni sai ravailla rennolla ohjalla. Sanoisin että poni tuntui rentoutuvan ihan nätisti siihen ohjan päähän aina kun saatiin aikaan tätä tasaisuutta ja varsinkin nämä loppuravit ravailtiin rennosti ja mukavasti. Mutta joo, välillä se katseli ulos aidoista ja järkyttyi kun pyysin vähän liian kovaa tapahtumaan nähden. Sitten oli taas pää pystyssä ja rentous kaukana. Mutta aina kun pysyttiin rauhassa, kuljettiin takajalat mukana, niin kyllä se tuntui rennommalta ja paremmalta. Oikein hyvä siis.

Jotkut asiat sujuivat tällä kertaa huonommin, jotkut paremmin, mutta paljon on hommaa. Kuitenkin ihan hyvää settiä tuli varsinkin tuon käden ja ohjastuntuman kanssa. Kevyeksihän sitä mun kättä usein kehutaan, mutta melkein aina kun tulee ongelmaa, niin kyllähän se käsi jännittyy ja saattaa ohjakin olla liian kireä hevosen rentouden puutteeseen nähden. Onkin ihan kiva ratsastaa Nipsulla, kun tuossa hommassa käsi pysyy väkisinkin rentona kun siihen koko ajan keskittyy ja kun ohjakaan ei voi olla kireällä, jottei poni jännity selättömäksi. Ihan hyvää siedätystä mulle.
Poni oli jälleen kiva ja olin ihan tyytyväinen tähänkin. Paremmin voisi aina ratsastaa ja sen huomaa heti paremmin kun ratsastaa vähän tuollaisella raaemmalla ponilla. Huomaa kuinka vähän osaa ja kun ponikin rokottaa heti jos tekee vähänkin väärin. Se on kuitenkin vallan kehittävää ja hauskaa, varsinkin kun poni on noin iloinen ja miellyttävä. Kiva että nyt olen päässyt Nipsu-neitiäkin kokeilemaan! (Odotan tosin edelleen koska pääsen Pomon kyytiin uudelleen, kun en sen tippumisen jälkeen ole sillä mennyt.)

No, ihan mielenkiinnolla odottelen ensi kertaa. Pompelia jo kaipaisin, Nipsun kanssa totta kai jatkaisin enemmän kuin mielelläni, Jackie on kiva ja Elvis on kiva. Kaikki käy ja vaihtelu virkistää, joten jännä nähdä kuinka ensi kerralla käy ^^

Uusi poni ja biitsikelit

Jahas, kaikki lumi sitten otti ja suli ja palattiin tähän apaattiseen, märkään ja mustaan talveen. Käyhän se niinkin, huonona puolena vaan oli se, että kenttä oli taas vaihteeksi märkä, jäinen ja upottava. Ei kamalan huono siis, muttei nyt mikään ihan ideaalikaan.
Tänään oli kuitenkin jännittävä päivä luontoäidin oikuista huolimatta - pääsin nimittäin ekaa kertaa Nipsu-ponin kyytiin, tunnillamme myös Pomo, Jack ja Evita, Nipsu vain minun kanssani.

Neiti oli vallan pieni ja sirpakka. Vähän hänellä oli omia mielipiteitä tuosta harjauspuolesta, mutta oikein fiksusti seisoi ja antoi akan harjata. Kaviotkin nousivat vallan jämäkästi, etteivät jopa äkäisesti, mutta saatiin poni loppujen lopuksi ongelmitta kuntoon ja sipsuteltiin kentälle.

Kuvista kiitos Hennalle! Nätti Nipsu-poni koko komeudessaan.

Olihan se nyt jännää. Uusi poni ja kaikkea (tai no, eihän se tallilla uusi ole ja olen sitä tunneillakin nähnyt jo ihan riittämiin). Lähinnä muiden tunteja katsoneena koitin vain paukuttaa päähäni, että jos poni etenee, vaikka sitten vähän liikaakin, niin en missään tapauksessa saa roikkua ohjissa pakonomaisena ja panikoida. Pelkäsin tosiaan eniten sitä, että jännittyisin jos poni etenee reippaasti ja jäisin vain roikkumaan sinne jäykistyneenä ja saisin ponin jonkun pakokauhun valtaan tai jotain.

Kiipesin kyytiin ja lähdettiin matkaan. Poni tuntui varsin pieneltä Jackin jälkeen ja olihan se nyt muutenkin todella siro ja pikkuinen poni. Säkäkorkeutta siis kyllä löytyy, mutta tuo ruumiinrakenne sillä on todella keveä, joten sitä oli vähän kuin norsu posliinikaupassa ihan alkuun. Yritin löytää kylkiä pohkeiden väliin ja pysyä suorassa siellä, vaikka poni astetta pikkuisempi olikin.
Mulla oli tosiaan jotain pientä hajua siitä millainen poni Nipsu on ja tiesin ainakin sen, että sen pitäisi olla vallan fiksu, ei-säikkyvä tapaus, joten sen kyydissä ei tarvitsisi huolehtia vihreiden miehien olinpaikoista. Tämä ajatus rauhoittikin mua syvästi ja sain aika nopeasti rentouduttua noissa alkukäynneissä. Tehtiin hiukan reilun kokoisia voltteja, koitin asetella ponia parhaani mukaan ja menin vähän varovasti. Varmaan vähän liiankin varovasti, mutta hei, se oli eka kerta.

En tosiaan saanut ponia juurikaan asettumaan. Yritin parhaani, mutta yleensä sain vain ehkä voltin viimeisellä kymmenellä sentillä ponin antamaan periksi, jos silloinkaan. No, ainakin se hetki kun poni rentoutui ja asettui, tuntui superhyvältä. En vaan todellakaan saanut sitä aikaiseksi joka käännökseen ja suurin osa volteista tehtiinkin rautakangen nielleellä ponilla.
Nipsu oli myös vähän kyttäilevä. Tai siis, ei hän sillä tavalla kyttäillyt että olisi etsinyt mitään pelottavaa. Enemmänkin ponia tuntui kyllästyttävän ja sitten alkoi se pää kääntyillä kun hän rupesi tsekkailemaan ympäristöä. Samoin poni esitteli mulle pariin kertaan tämän hänen taktisen "kaadun tästä suoralta uralta 90 asteen kulmassa vasemmalle, koska nyt vaan tuntuu siltä". Ekalla kerralla poni saikin yllätettyä mut täysin ja käännyttiin vaan kavereiden perään. Sen jälkeen olin enemmän varuillani ja koitin pitää ponia paremmin suorassa sekä päästä että lopusta vartalosta, joten sen jälkeen poni ei enää ihan koko kenttää päässyt kaatumaan omin nokkineen. Kyllä se pariin kertaan pääsi hiukan luisumaan sisällepäin ja se yritti kaatua, mutta sain sen suoristettua paukuttelemalla hiukan sisäpohjetta läpi, tukemalla sisäohjalla ja pyytämällä eteen.

Lähdettiin seuraavaksi ravailemaan, mikä olikin ainakin omasta mielestäni se totuuden hetki. No, poni ei räjähtänyt, juossut alta, enkä minä panikoinut. Alkuun se tuntui juoksevan vähän liian reippaasti, joten vain keventelin ja pidättelin hiukan. Hyvä minä! Tosin hyvin pian Marianne rupesi huutelemaan meille että nyt Nipsua eteenpäin, ei me mitään sipsutella ja ennen kuin huomasinkaan, olin saanut Nipsun ravailemaan ihan kunnolla eteen. Hyvänä ponitätinä tietenkin ensin olin aivan kauhuissani "apua, tämähän liikkuu!!" mutta kun hetken siellä taas toitotin itselleni että Marianne halusi meidän ravaavan tällä tavalla, joten tämän täytyy olla hyvää ravia enkä siten voi millään jännittää täällä, niin johan parani. Vauhti tuntui reippaalta ja hallitsemattomalta, mutta päätin vaan diilata asian kanssa ja tehdä parhaani. Tein mahdollisimman suuria ympyröitä, jotka taisivat silti olla vähän liian pieniä pikku-Nipsulle. Asettelin parhaani mukaan, koitin tarjota tasaista kättä ja toivoin vain että saisin ponin edes hiukan laskemaan päätään jotta se tulisi sinne tuntumalle. Kyllä me pätkissä onnistuttiinkin. Ihan muutamia metrejä sain sen asetettua volteilla kunnolla ja muutamia hetkiä poni pärskähteli ja jopa pyöristyi vähän siihen tuntumalle. Sitten se taas nostikin pään taivaisiin ja tuntuma keveni taas ehkä vähän liiaksi. Toki ihan kiva sinäänsä että poni oli superkevyt ja tälleen, mutta olisihan se ollut kiva saada hiukan paremmin tuntumalle. Tosin, tämä oli eka kerta, joten ei odoteta liikoja kuitenkaan.

Tehtiin kevyt ravissa muutamat rauhaisat väistöt pituushalkaisijalta kohti uraa. Marianne vaan käski tehdä rentoa ja loivaa väistöä, jota yritinkin suorittaa parhaani mukaan. Vaikeaa se oli ja suurin osa yrityksistä epäonnistui varsinkin vasemmalle väistättäessä. Onnistuin kuitenkin muutamaan otteeseen tekemään hyyyvin loivia väistätyksiä ja mikä tärkeintä - pysyin rentona, enkä jäykistänyt kättä tai vääntänyt itseäni solmuun, mikä olikin tärkeämpi asia tämän ponin kanssa kuin ne täydelliset koulurataväistöt.
Istunnasta sain vähän noottia ja Marianne vahtikin mun ravi-istuntaa tarkkana kuin haukka. Kuulemma koko ajan tuijottelin liian alas ja olin etukenossakin, heh. Jos joka sekunti muistan keskittyä, niin sitten sain istuttua suorana. Mutta hitto se unohtuu sitten helposti..

Mitään sen ihmeempiä ei tehty kun kenttä oli taas mitä oli. Käveltiin ja ravailtiin vuoronperään, mutta oli oikein hauskaa. Sain ihan kivasti kiinni Nipsu-ponista, suoritettiin vallan kivasti. Parannettavaa on hurjasti, mutta ei sitä ekalla kerralla täydellisesti vedetäkään (tai siis minä en vedä ainakaan).
Olin joka tapauksessa tosi tyytyväinen. Marianne sanoi että nämä herkemmät eläimet sopivat mulle hyvin ja meillä kuulemma synkkasi ponin kanssa varsin kivasti. En panikoinut, en hätiköinyt ja onnistuin perusjutut tekemään ponin kanssa, joten siitä olen tosi tyytyväinen. Nipsu oli tosi miellyttävä ja hauska poni ratsastaa, joten olen myös oikein iloinen että pääsin neitiä hiukan testaamaan :)

Nipsu pääsi tunnin jälkeen tarhaan rentoutumaan ja nauttimaan on-off-vesisateesta, joka onneksi alkoi vasta meidän tunnin jälkeen. Toivottavasti ensi viikolla ei kenttä ole ihan näin märkä, pystyisi paremmin kuljeskelemaan sielläkin.

P.S. Nipsu-poni oli oikein suloinen. Siellä tosiaan oli tuota vettä aika paljon, joten Marianne lastalla veti sitä pois kentältä ojia kohti. Me sitten käveltiin just siihen kohtaan missä sitä vettä vedeltiin ojaa kohti kunnon aaltoina. Poni pysähtyi niille sijoilleen järkyttyneenä katselemaan että minkä sortin tsunami sieltä nyt on tulossa ja voikohan se jopa viedä kiltit ponit mukanaan. Voi rassukkaa, ei tuollaisia aallokoita joka päivä näekään.