Naisista ei vaan koskaan tiedä

Tänään mulla oli Nipsu, tunnilla myös Pomo ja Artsi, Nipsu vain mun kanssani. Nipsutin oli oikea karvakasa ja talvikarvaa pöllysi ihan runsaasti, vaikka Marianne oli ponia selvästi jo aamulla harjannut.

Tepsulteltiin kentälle ja siitä sitten kyytiin alkukäyntejä kävelemään. Mulla oli kovat suunnitelmat siitä kuinka hyvin, aktiivisesti ja hienosti ratsastan Nipsua tänään, mutta kävikin niin, että heti alkuun Nipsu jäi vähän potkimaan Artsia, jolloin toki hiukan komensin sitä pohkeella. Tästä rouva ei sitten tykännyt alkuunkaan, vaan poni räjähti laukkaan, meikä roikkui kyydissä ja koitin vaan hidastaa, mutta poni hidastui vasta siinä vaiheessa kun minä mätkähdin maahan. Jes.

Marianne meni kyytiin kokeilemaan minkä takia sieltä tuli noin iso reaktio ja sai aikalailla samaa kohtelua. Paitsi että Marianne kykeni pysäyttämään Nipsun ennen kuin se oikeasti lähti alta, joten Nipsu joutui vähän tekemään duunia ja kuulemaan maman kädestä että protestoiminen ja alta lähteminen eivät kuulu kilttien ponien repertuaariin. Kun poni oli väsytetty, niin minä pääsin takaisin kyytiin. Tai no, pääsin ja pääsin, minähän olin lähes sitä mieltä etten enää edes mene sinne kun poni on niin villi ja minä en ole niin hyvä. Menin kuitenkin ja luotin siihen että Marianne tietää mun siellä pärjäävän.

Ei silti käy kieltäminen, että kyllähän se jännitti. Tiesin että vika ei ole niinkään mussa, mutta kykyni eivät vaan riitä noiden lähtöjen estämiseen. Siksipä menin sillä asenteella, että kun en kerran pysty ponia estämään, niin koitan mennä vaan varovasti ja pitää Nipsun hyvällä mielellä. Rouvaponi oli tosiaan erittäin herkkä kyljistä, joten vedin aikalailla pohkeet irti ja pohkeen käyttö oli enemmän ajatus ponin koskettamisesta. Käveltiin alkuun ihan rauhassa, minä lähinnä istuin kyydissä ja ohjasin poni suunnilleen suoralle uralle. Samalla koitin hilata omaa painopistettäni noin puoli metriä taaemmas, siinä sen suuremmin onnistumatta. Olin aikalailla koko tämän tunnin ihan jännittynyt ja etukenossa, mutta sillä nyt mentiin, ei voi mitään.

Siinä muut ravailivat ja mä vasta otin tuntumaa poniin. Marianne sanoi että voisin alkaa siinä itsekin siirtyä raviin, en vaan saisi painostaa liikaa ja olisi hyvä ratsastaa eteen enemmänkin istunnalla kuin pohkeella. Tässä kuitenkin kun mietiskelin sitä ravia ja jännityin lisää, niin Nipsu alkoi kävellä reippaammin ja pian huomaankin että minä kokoan ohjaa, otan epämääräisiä pidätteitä ja poni jännittyi ja tuntui siltä että kohta se räjähtää. Siispä ei muuta kuin Marianne apuun. Kävelin hetken, sitten Marianne tuli siihen viereen sen verran että saatiin poni raviin. Eikä siinä mitään ongelmaa ollutkaan. Pelotti vaan se siirtymä, jos Nipsu vaikka olisi räjähtänyt. Ja kun en tosiaan itse ollut tarpeeksi rento ja kevyt siellä.
Heti kun poni oli ravissa ja näytti siltä ettei se räjähdä, niin Marianne jäi pois ja saatiin mennä kahdessa. Ja hyvinhän se meni. Menin tosiaan niin kevyenä ja herkkänä kuin olla ja voi. Hiukan koitin asettaa välillä, tein keveitä ympyröitä ja muuten vain ravailtiin rauhaisaa tahtia uraa pitkin. Välillä uskaltauduin ratsastamaan hiukan eteenkin, muuten vaan mentiin nätisti ja ilman tappelua. Kun suunta vaihtui oikeaan, eli vaikeampaan kierrokseen, tuntui heti huonommalta. Saatiin kuitenkin hetki ravattua, jonka jälkeen tahti muuttui nopeammaksi ja minä jännityin, joten siirryin vain suosiolla käyntiin, jottei tarvitse arpoa.

En halunnut laukata, koska joo, heheh. En ehkä halunnut laukata ekaa kertaa Nipsun kanssa silloin kun se on superherkkä ja heittänyt mut jo alas. Joten tulin taluttelemaan Nipsua siksi ajaksi kun muut laukkasivat. Lopuksi menin vielä selkään hiukan kävelemään ja loppukäynnit mentiin talutellen.

Huhhei. Oli hurjaa. Vaikeinta on se, kun tietää että se oma ratsastus on ongelmana. Ei osaa ratsastaa niin hyvin ettei se heppa lähtisi ja sitä sitten jännittää, mikä jännittää hevosenkin. Siksi otettiin kevyesti, rauhassa ja mistään välittämättä. Olen tyytyväinen että poni kulki hienosti, ei suuttunut ja selvittiin siitä yhdestä lievästi konfliktitilanteesta todella hyvin. Ja olen joka tapauksessa iloinen ettei Nipsu suuttunut sen takia että ratsastan superhuonosti. En vaan ratsastanut hänen huonona päivänään tarpeeksi hyvin. Se on eri asia.

Ensi viikolla käyn vierailemassa sunnuntain tunnilla (ei tarvi herätä niin aikaisin kuin yleensä!!) ja Vinskikin kuulemma palaa takaisin ensi viikolla. Jee! :)

Hullun hommaa koko poneilu

Tänään olin jälleen pikkuisen Pomon selässä, tunnilla myös Vinski, Artsi ja Evita, Pomo vain mun kanssani. Pomo oli vallan aktiivinen siinä tunnille lähtöä odotellessa oli hilpaista tyytyväisenä ulos tallista omin lupineen.

Lähdettiin kentälle ja kiipesin kyytiin. Kenttä oli pitkästä aikaa ihan superhyvä, joten tänään koitin ratsastaa poniakin taas ihan kunnolla eteen ja vääntää asetusta läpi. Mariannekin kasaili puomeja ja oli ihan sellaista tekemisen meininkiä kelirikkojen jälkeen.

Tehtiin kevyt ravissa ravipuomeja toisella pitkällä sivulla, käänneltiin voltteja ja ratsasteltiin ihan kunnolla. Mariannella oli kova keskittyminen meihin ja sain taas pitkästä aikaa ihan kunnolla työskennellä ilman taukoja. Ponin piti ravata kunnolla eteen (ja niin se hemmetti soikoon ravasikin, olin ihan fiiliksissä kun poni pisti menemään). Piti tehdä pienehköjä voltteja jotta saisin välillä Pomon asettumaan, taipumaan ja kokoamaan itseään. Sitten vähän puomeja ja taas ravia kunnolla eteen ja ponia auki. Olin todella tyytyväinen, vaikka tässä ravissa ajoittain katosikin hiukan ulko-ohjan tuntuma eikä poni ihan kääntynyt  niin kuin halusin. Se saatiin kuitenkin joka kerta korjattua ja poni kääntymään ja se tuntui superhyvältä ja helpolta sitten lopulta.

Istuttiin siitä alas harjoitusraviin, tehtiin edelleen hiukan ravivoltteja, toisella pitkällä sivulla käyntisiirtymiä ja toisella sitten nostettiin laukkaa pitkästä aikaa. Oli kyllä oikein kivaa tämäkin, ne siirtymät ovat edelleen selvästi vaikeimpia mulle, mutta ravi sujui, ponikin ihan kääntyi ja laukka nousi tosi nätisti parilla ekalla kerralla. Istuin siellä, homma sujui ja oli iloista.
Se vaan että heti jo toisella laukkapätkällä poni vähän innostui ja lähti vähän turhan reippaasti. Ei nyt pahasti, mutta lähti kumminkin. Siksipä toiseen suuntaan otettiin laukat varovaisemmin. Nyt myös poni hiukan katoili ulko-ohjalta enemmän, mutta sain sen aina ihan hallintaan, laukka nousi hyvin, tehtiin superhyvä laukkaympyrä ja homma sujui.

Kunnes taas nostettiin laukka. Se alkoi hyvin, mutta sitten poni pukitti ja lähti vähän enemmän menemään. Säilyin siellä kyydissä jollain tavalla, mutta toki siinä vaiheessa alkoi sitten jäädä vähän sellainen epäilys selkärankaan - onhan Pomo kuitenkin superhurja poni, enkä muutenkaan pysy siellä.

Laukat jätin siihen, olin kuitenkin tosi tyytyväinen. Hallitut pätkät olivat tosi hyviä, poni oli ravissa ihan hemmetin hyvä ja meno oli vallan sujuvaa. Hiukan ulko-ohja ja kääntyminen vaihtelivat, mutta kuitenkin.
Loppuraveja päätin sitten kevennellä, ajatuksena oli mennä rauhassa ja jopa vähän jäädä toiseen päätyyn ympyrälle. Valitettavasti en sitten kuitenkaan saanut ponia oikein enää kääntymään (hah) ja se kyttäili vallan kauheasti siellä porttipäässä jotain. Koitin saada ponin keskittymään, mutta lopulta se ei sitten vaan kestänyt, vaan lähti sitten täysillä paahtamaan. Meikähän tiesi jo hyvin ajoissa etten siellä enää pysy kun poni painelee kuin pikkuinen ferrari ja olinkin jo tipahtamassa oikealle kyljelle. Kuitenkin poni heitti vielä jonkun ninjaloikan, jolloin lensin vielä vähän ylemmäs ja täysin epähallitusti vasemmalle kyljelle. Ja oli muuten hirveää, en ole koskaan tippunut noin pahasti. Selkä sattui, ilmat lähti ja pää tärisi kun lensin suunnilleen pää edellä alas. Ai hemmetti.
Sen verran päädyin takaisin selkään että kävelin muutaman kierroksen täällä turvallisemmassa päässä. Olin kuitenkin sen verran kipeä ja jännittynyt ihan jo sen takia, etten viitsinyt kauemmin olla, vaan poni pääsi talliin ja tarhaan ja minä parantelemaan itseäni.

Huh hei. Olenkin aika hyvin säästynyt näiltä hurjemmilta putoamisilta, yleensähän olen tyyliin jaloilleen tullut tai tehnyt hallittuja laskeutumisia. Eipä tässäkään onneksi sen pahempaa, mutta kyllä hetken olin niin pahoissa tuskissa siellä kuralammikoiden keskellä, että hiukan jo epäili mielenterveyttä kun täysin vapaaehtoisesti siellä ponin selässä kiikkuu. No, Pomo oli tuota lukuunottamatta oikein hyvä ja fiksu ja meni hienosti.

Pitäisi lopettaa kun on huipulla

..ei vasta silloin kun pudistelee hiekkoja housuistaan.

Eilen olin ratsastamassa ja mulla oli Artsi, tunnilla myös Nikkis, Elvis ja Vinski, Artsi vain mun kanssani. Olin superväsynyt (mutta työt loppuvat onneksi jo ensi viikolla!) joten tuli vain nopeasti heitettyä poni kuntoon ja kuljettua kentälle.

Kipusin selkään ja lähdettiin vääntämään alkukäyntiä. Päädyin nyt oikein tekemään ja ratsastamaan, pyysin asetuksen kunnolla läpi ja tahdin reippaaksi. Artsi toimikin superhyvin kun nyt kerrankin oikeasti vaadin siltä - nokka kääntyi ongelmitta ja liikettäkin löytyi kylliksi. Olin vallan tyytyväinen näihin alkukäynteihin, homma sujui varmaan paremmin kuin ikinä ennen.

Kun lähdettiin keventelemään, aloitti Artsi sen jatkuvan venyttelyn ja pärskimisen. Hetken ajan ravailtiin epätoivoisina, akka kaulalla maaten, mutta lopulta Marianne sanoi että kun Artsi kysyy "saanko venyttää alas?" niin mun pitäisi vain kertoa sille, ettei se käy päinsä, vaan nyt pidetään tämä kaulan pituus. Toisin sanoen aina kun hevonen hieman venähti eteen, otin minä puolipidätteen ulko-ohjalta ja tadaa! Hevonen ei pärskinyt, saati kiskonut minua kaulalle makaamaan ja ravista tuli hetkessä tuhat kertaa parempaa. Wau, olipa sekin taas helppoa :D
Kun Artsi pysyi tasaisena, oli ravi tosiaan jopa miellyttävää ja helppoa mennä. Sain ihan kivaa asetusta aikaiseksi, voltit ja ympyrät onnistuivat hyvin. Vauhtia vaadin jonkin verran, jotta saatiin kivaa ja etenevää ravia. Ja tosiaan, hevonen ei enää päässyt kiskomaan mua etukenoon, vaan pysyttiin molemmat korkeina ja tasaisina. Jes!

Mutta sitten, laukkatyöskentely oli meidän pääpiste tänään. Tarkoituksena kun oli tehdä niitä vastalaukkatreenejä, tällä kertaa siten, että nostetaan laukka, laukataan täyskaarto ja jatketaan vastalaukassa vielä seuraavakin pitkä sivu loppuun.

Vuoronperään tehtiin, mutta lopulta pääsimme Artsin kanssa kokeilemaan taitojamme. Laukan nostin, tein ensin ympyrän ja sain laukan ihan mukavan tuntuiseksi. Valitettavasti pitkällä sivulla laukka tipahti ja jouduttiin nostamaan uusiksi. Siitä laukattiin täyskaarrolle, minä pidin peppuni penkissä ja koitin vain istua rauhassa jotten antaisi mitään laukanvaihtoon viittaavaakaan. Sitten laukattiin pitkä sivu loppuun ja lyhyellä sivulle siirsin Artsin käyntiin.
Tosin mun piti ratsastaa vielä yksi pitkä sivu laukassa, jota en ollut ymmärtänyt (väsymykseni takia väitän ma) ja kuulemma Artsi vaihtoi vielä laukankin siinä mun siirtymisen aikana. Niinpä sain käskyn tehdä heti perään uudestaan, jotta saataisiin parempi suoritus.
Ok, laukka ylös ja mentiin samantien tehtävälle. Siinä kun käänsin täyskaartoa, niin yllättäen Artsi päättikin että jippii, nyt on niin eeppistä tämä meno, että on aivan pakko tehdä jotain. Niinpä herra isojäbä otti ja heitti siitä vähän turhan suuren pukin, jonka seurauksena akka lähti maata kiertävälle radalle. En minä nyt noin jyrisevissä muuvsseissa pysy mukana, en todellakaan.

Voltilla lensin alas, selälleni tömähdin, nousin äkkiä ylös ja kiipesin takaisin satulaan. Jahas, ja ei kun uusi yritys.
Sellainen pieni jännitys tästä putoamisesta tuli, joo. Ei mikään iso, ei mikään paha, mutta se pieni. Yritin kuitenkin parhaani mukaan ratsastaa - ylläpitää laukkaa sisäpohkeella, istua alhaalla, pitää tahdin. Tällä yrityksellä saatiin täyskaarto tehtyä, mutta sen lopussa Artsi vilkaisi portilla seisovia vihreitä miehiä ja otti ritolat oikealle. Minä en - taaskaan - pysynyt mukana tässä menossa, vaan heti perään vedin sen uuden voltin ja otin jälleen osumaa maan kamaraan. Tällä kertaa sain myös kiehtovan kuhmun reiteeni, kun ponin pieni kavio hiukan kolahti siihen.

Mitä tästäkin voi nyt sanoa, melkoinen saavutus vai? Jäätiin kävelemään muiden tehdessä tehtävää. Mua jännitti ja ahdisti, mutta sainpahan käveltyä ja oltua siellä. Laukankin olisin vielä teoriassa voinut nostaa, mutta en enää siinä kohdassa uskaltanut tipahtaa mahdollisesti kolmatta kertaa. Se lähes kahdesta metristä lentäminen kun on sellainen kokemus, etten viitsisi uusia sitä loputtoman monta kertaa.

Ravailtiin loppuravit. Talvellahan mä tulin Artsilta samaan tapaan kahdesti peräkkäin alas, enkä silloin kyennyt edes ravaamaan koko homman jälkeen. Jännitin liikaa, enkä halunnut kokeilla ottaako poni herneitä nenäänsä mun paniikista. Tällä kertaa päätin olla urhea, ravasin noin kaksi ympyrää, sitten tulin alas ja jäin kentän laidalle lähinnä tärisemään. Viime kerrat ison Artsin kanssa eivät ole jännittäneet, mutta nyt on taas toinen ääni kellossa. En vaan pysy siellä, enkä toisaalta halua jatkuvasti lennellä sieltä kun Artemis päättää esitellä näitä uskomattomia liikkeitään. Ja kun se keskittyy liikaa siihen mun jännitykseen. Että joo. Harmi sinäänsä että taas meni tälleen, Artsi on meinaan mennyt nyt ihan superhyvin. Mutta en ainakaan tällä haavaa ihan ykkösenä uskalla sillä mennä.
Tai uskallan, mutta jännitän siellä ihan hulluna. Enkä luota poniin pätkääkään, joten en uskalla kunnolla ratsastaakaan sitä.

Hevoseni pistettiin pois, minä itse lähinnä jutustelin Mariannen kanssa mukavia. Harmillista kun vasta ensi viikolla pääsen uudestaan, tulee kovin pitkä väli näiden putoilujen perään.
Mutta, ei tässä mitään. Taisteluarvet jäävät ja toivottavasti jatketaan jonkin muun eläimen kanssa.
Jonka kyydissä pysyn vähän paremmin ja johon luotan hiukan enemmän ;)

Taas me lennetään

Eilen olin siis ratsastamassa kun lauantaina en päässyt. Mulla oli Artsi ja tunnilla myös Jack, Vinski ja Pomo, Artsi oli vain ekalla tunnilla.
Melkoisen nostalgista, pitkästä aikaa pääsin taas tiistain viimeiselle tunnilleni. Huomasi kuinka paljon paremmin ajankohta mulle sopi, tuohon aamuun verrattuna, sillä tällä kertaa sain esimerkiksi hevosen kuntoon todella hyvissä ajoin ja päästiin lähtemään kentälle ilman sitä sähläystä.

Kenttä oli märkä ja kamala, ulkona oli pimeää ja mulla se Artsi, joka ei edellisestä onnistumisesta huolimatta ihan hirveästi kyllä innostanut. Nousin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään.

Alkukäynti nyt meni ihan kivasti. Artsi liikkui suhteellisen mukavasti, kuljeskeltiin pitkällä ohjalla ja haeltiin hiukan asetusta ja mallia liikkumiseemme. Piakkoin keräiltiinkin jo ohjaa tuntumalle ja lähdettiin vääntämään väistöjä, takapäätä sisälle aina pitkillä sivuilla. Olin harvinaisen skeptinen tämän suhteen jostain syystä, joten suureksi yllätyksekseni tehtiinkin todella hyviä takapään väistätyksiä! Ensin pyysin liian heikosti, joten tuli vain askel sinne päin, mutta kun uskalsin raipalla muistuttaa jalasta, niin johan lähti. Artsi toi pyllyä sisään oikein kivasti, minä tajusin näplätä oikean ohjan kanssa ja välillä päästiin ihan suoraan, ilman sitä aidoille kiipeämistä. Ja siis melkein sanoisin että nämä olivat parhaimmasta päästä mitä olen itse tehnyt. Nyt tuntui että tässä takapäänväistätyksessäkin tajuan mitä teen, miksi ja että hevonen toteutti sen mitä pyysin. Ja vielä molempiin suuntiin, ennenkuulumatonta!

Sitten lähdettiin kevyt raviin. Se lähti ihan kivasti, hölkättiin eteenpäin, minä keventelin pahaa-aavistamattomana ja Artsi liikkui mukavasti. Kunnes kävikin niin, että tarhoilla tapahtui jotain ja superurhea Artsi keksi että voi herranen aika - nyt on paettava! Siksipä herra Artemis otti jalat alleen ja heitti takapään ilmaan, sillä kaikkihan tietävät että kiihtyvyys paranee kun hyppää ensin virkistävän pukkihypyn. Kyydissä keikkuvalla akalla vaan ei ollut pienimpiäkään mahdollisuuksia pysyä siellä, vaan minähän lensin kuin Buzz Lightyear suoraan kaulan yli kuperkeikalla ja tärähdin selälleni kuralammikkoon. Hetken ehdin maata siellä silleen "mitä juuri tapahtui", ennen kuin nousin ylös vain huomatakseni että jäädyn. Kylmää on vesi näin marraskuun puolivälissä.

Marianne tuli auttamaan mut takaisin kyytiin, jonne loikkasin jalat täristen. Ei jännittänyt, ei, mutta tärisin kuin haavanlehti syystuulessa. Jatkettiin käynnissä pienemmällä ympyrällä, kunnes sitten uskaltauduin pyytämään ravia. Jatkoin siinä hölkkäilyä ihan normaalisti, eihän tuollaisten putoamisten pidä antaa vaikuttaa.
Päästiin me kerran sen pelottavan kohdan ohi ongelmitta. Vaan auta armias, seuraavalla kerralla Artsi tsekkasi että ei, pienet vihreät miehet ne siellä jälleen. Toista kertaa heppa vetäisi jäätävän pukin ja jo toistamiseen akka sai huomata halkovansa maata kiertävää rataa. Se oli täysin identtistä - lensin sieltä kaulan yli, miettien että en voi pudota nyt taas, kunnes lopulta tömähdin selälleni siihen samaan kuralätäkköön. Tällä kertaa kajahti ilmoille muutama ärräpää, sillä oli jotenkin noloa pudota toista kertaa samalla tavalla. Enkä myöskään sano, että suoranaisesti rakastaisin tuota uiskentelua hiekkarannalla marraskuussa ;)

Litimärkänä ja nolattuna kiipesin kyytiin entistä tärisevämpänä. Nyt myös mentiin entistä varovaisemmin - vaikka ainoa kipusaldo oli turvonnut sormi ja särkevä pää (sekä hajonneet hanskat ja kypärä), niin seuraava muksahdus olisi voinut päättyä jo ikävämmin. Sen takia jäätiin Artsin kanssa keskiympyrälle, jätettiin se pelottava kohta omaan arvoonsa.
Käveltiin jonkin aikaa, sitten pyysin ravia. Mutta joo, se oli niin jännittynyttä. Poni vaan kipitteli ja kokosi, mä jännitin ja odotin koko ajan että se räjähtää uudelleen. Artemis nyki päätään ja mä olin saada sydärin joka kerta. Heitin raipankin sitten pois häiritsemästä, jottei kumpikaan meistä ottaisi kipinää kepistä.

Se ei varsinaisesti auttanut, sillä heti kun raippa katosi, hävitti heppakin kaiken energiansa. Se oli aivan naurettavaa koko touhu: ravi oli hidasta ja tönkköä, hevonen ei edennyt, mutta tuntui silti jotenkin säpäkältä. Se kokosi omituisesti, mutta silti Mariannen mukaan se oli todella rento, pyöreällä kaulalla ja hyvällä tavalla koottu. Silti samaan aikaan Artsi kiskoi päätään aina välillä ja hypähteli, jolloin minä olin sydän kurkussa kun pelkäsin uutta pukkia joka heittäisi mut alas kolmatta kertaa.
Enkä viitsisi edes mainita sitä, millainen lapamato siitä hevosesta tuli! Voi pyhä sylvi, pukitellaan kyllä kiltit tädit tantereeseen, mutta silti ei jakseta liikkua! Parhaimmillaan mä potkin ja maiskuttelin sitä hevosta raviin parinkin ympyrän verran, kun se ei vain lähtenyt. Ainoastaan käynti piteni ja piteni, mutta hölkkää ei löytynyt. Kun sain sen vaivalla raviin, pudotteli Artsi tosi herkästi takaisin käyntiin. Se oli ihan järkyttävää. Ravissa istuin vaan alhaalla ja koitin asetella, mutta sekään ei oikein onnistunut ja heppa kääntyi ihan jäykästi ja haluttomasti. Meillä ei ollut mitään yhteyttä. Mä jännitin, enkä tiennyt itkeä vai nauraa kun hevonen ei suostunut liikkumaan ja Artsi taas meni ulkopuolisen silmiin todella hyvin, oikeinpäin ja lyhyenä, mutta mun käteen se tuntui lähinnä jäykältä ja räjähdysherkältä. Olihan se rento, joo... Mutta ei sillä tavalla. Ei hyvällä tavalla. Se ei vaan tuntunut olevan kuulolla. Ihan omituinen tunne.

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin. Tässä ei mitään ongelmaa ollutkaan, voitiin kävellä koko aluetta käyttäen. Artsi tosin kyttäsi ja jännittyi tosi herkästi, jolloin minäkin sitten säikähtelin siellä vähän. En siis silleen jännittänyt, mutta aina kun se hevonen teki jotain, niin minä olin yllättäen kuin rautakanki. Johtunee tosin siitä, että mulla ei ollut mitään mahdollisuuksia ja ne pukit tulivat ainakin mun taitotasooni nähden ihan puskista. Että niin.

Sitten pitikin laukata. Mun piti aloittaa. Paino sanalla piti.
Yritin nostaa ympyrälle, mutta mitään ei tapahtunut. Ravia sain kaiveltua pitkällisen ajan kuluttua ja laukkaa ei tullut vahingossakaan. Lopultahan musta alkoi tuntua ettei ole järkeä edes yrittää enää, koska mä aloin jännittyä ja se taas olisi päättynyt vähemmän mukavasti. Toiset laukkasivat välissä ja mä sain raipan käteen, jonka jälkeen sain kokeilla uudestaan. En ihme kyllä ollut jännittynyt tuon kävelyn aikana, joten uskalsin nostaa sitä laukkaa. Tosi löysästi se taas tuli ja mua jännitti hirveästi, mutta laukattiinpa puolikas ympyrä. En uskaltanut kokeilla sen pidempään, halusin vain pari askelta alle.

Sen jälkeen loppuravit. Siinä vaiheessa vaan iski se totuus vasten kasvoja ja mun oli myönnettävä etten pysty siihen. Artsi oli vireämpi ja mua jännitti. Jopa käynti alkoi tuntua itsemurhalta ja kun pienen pätkän kokeilin ravia, oli se hevonen niin jännittynyt ja kamala, että mun oli siirryttävä vaan takaisin käyntiin. Käynnissäkin mulla oli lantio ihan jumissa ja jännitin vaan, joten lopulta tulin vaan alas selästä ja totesin etten yksinkertaisesti pysty lopputuntia enää ratsastamaan, koska en uskalla ottaa sitä riskiä, että aivan pian hepalla keittää yli ja mä olen pää halki siellä kentänpohjalla.
Luovuttaminen tosin on supernoloa, joten siinä vaiheessa meni hiukan hermot omaan touhuuni. Kuinka voi olla niin säälittävä ettei pysty ja kykene? Kamat menivät rikki, tipuin kahdesti ja sitten vielä luovutin. Uskomattoman surkeaa. Marianne tuli taluttelemaan Artsin loppuun ja heppa vaan osoitteli lehmänhermoisuuttaan säikkymällä vaikka mitä. Jees.

No, siis ne väistöt menivät todella hyvin ja olin tyytyväinen. Kaikki muu vaan meni ihan päin mäntyä ja mua todella vitutti tuossa lopussa. Ja hei - taas tipuin ja vieläpä kahdesti. Kummaa touhua!
Luotan vaan siihen että lauantaina menee paremmin. Eiköhän, uskon siihen todella.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Viime viikolla kävi niin, että kuume näytti luonteensa ja kohosi reiluun 39 asteeseen. Sydän syrjällään jäi se ratsastus väliin, mutta nyt, kolmen viikon leikkimisen jälkeen olen vihdoin ainakin melkein terve! Hallelujah ja sitä rataa.

Sitä onnea kun tänään pääsi ratsastamaan, tauko oli liian pitkä ja kivinen. Mulla oli Jack, tunnilla myös Artsi, Evita, Pomo, Simo ja Elvis, Jack jatkoi toiselle tunnille.
Syksy sieltä ottaa tullakseen, mutta päivän myötä lämpeni ja oli oikeastaan aika täydellinen ilma tälle paluulle (joojoo, jäi yksi tunti välistä ja se on katastrofiin verrattava tilanne. Kyllä se on).
Jack oli jo sisällä, joten harjailin ponin ja heittelin sen varusteisiin. Lehmällä oli selvästi jotenkin omanlaisensa sävelet päällä - ei se sinäänsä outo ollut, mutta oli se kuitenkin. Hiukan jännittynyt, heppa meinasi jopa kävellä omin lupineen ulos karsinasta. Se oli vähän "häseltävä", muttei kuitenkaan.

Kiitos Hennalle näistä!

Lähdettiin kentälle ja parkkeerattiin keskelle. Heppa jännittyi ihan hirveästi heti kun lähdin keräämään ohjaa käteen, mutta se ei täysin rentoutunut, joten nousin selkään vaan sen ihmeempiä miettimättä. Se oli selvästi virhe, sillä minähän en ehtinyt kuin istuttaa takapuoleni penkkiin, kun Jack lähti jo hiihtämään eteenpäin. Se hiihto muuttui raviin parin askeleen jälkeen ja pian huomasin että me suorastaan laukataan eteenpäin. Hidastelin ja koitin istua alhaalla, mutta poni oli varsin kauhuissaan siinä vaiheessa. Sain kyllä sen hidastamaan lopulta, mutta se oli aika lyhyt lohtu, kun parin sekunnin kuluttua heppa räjähti uudelleen. Siinä vaiheessa kun holtittomaan laukkaan ja jalustettomuuteen lisättiin vielä epämääräinen tanssimuuvi, niin akka lennähti kaulalle ja koska en viitsinyt edes yrittää kavuta takaisin sieltä kyljeltä, niin tulinpa alas selästä mahdollisimman hillitysti ja hallitusti. Jackie-rukka yritti lähteä saman tien karkuun, mutta rauhoittui seisomaan kun en päästänyt sitä villiksi ja vapaaksi.
Jahas. Rehellisesti sanottuna lyhin ratsastukseni ikinä, ehdinhän mä siellä selässä istua varmaan minuutin verran. Että näin palautetaan maan pinnalle sen sairaslomailun jälkeen ;)

Kyllä siinä nauratti ihan huolella, sillä koko tilanne tuntui lähinnä tragikoomiselta. Vähän tärisyttikin kun Marianne tuli huolehtimaan että pääsen selkään ja toivon mukaan myös pysyn siellä vähän kauemmin. Vaan ei siinä muu auttanut kuin härkää sarvista ja uutta putkeen vaan.
Jackie oli edelleen ihan hirveän jännittynyt ja se otti kipinää joka asiasta. Vähän väliä yritettiin lähteä kipsuttamaan, pää kuikuili kuin hirvellä ja kaikki oli aivan superkamalaa tänään! Minä yritin sisuuntua, pitää omat jännitykseni kurissa ja sitten vaan pyöriteltiin voltteja ja otettiin pidätteitä läpi. Tehtiin alkukäynneissä pysähdyksiä, joiden tekemistä hiukan jännitin kun heppa oli niin räjähdysherkkä. Sain kuitenkin volteilla sen verran itsetuntoa takaisin, että uskalsin hieman vaatiakin. Kun oikein keskityin istunnalla hidastamiseen, pyysin kunnon pysähdyksen ja hain volteille asetuksen läpi, niin ponihan malttoi peräti keskittyä! Pikkuhiljaa Jack alkoi rauhoittua ja kuunnella, jolloin koko juttu lähti sujumaan todella paljon paremmin. Minä olin suunnattoman tyytyväinen, sillä muutamissa pysähdyksissä sain oikeasti istunnan kautta sen hevosen hidastamaan lähes pysähdykseen asti. Välillä istunta ei tuntunut löytyvän ja menevän perille kun Jack jännittyi, mutta edes ajoittain sujui.

Siirryttiin kevyt raviin, joka sai uljaan ratsastajan polvet tutisemaan, mutta loppujen lopuksi kirjava herrasmies vakuutti rauhallisuudellaan. Kyllähän se hiukan kipsutti alta ja jännittyi jos joku tuli lähelle, mutta se totaalinen räjähdys jota pelkäsin jäi tulematta. Jatkettiin käynti-ravisiirtymillä, joita oli tarkoitus tehdä ihan vaan pitkien sivujen keskellä. Koska poni jännitti edelleen enemmän tai vähemmän, aloittelin rauhassa, pyörittelin pari ympyrää jolla haettiin tahtia ja siirtymiä otettiin ihan omaan tahtiin. Yllättävän nopeasti Jack löytyi alle ja poni alkoi rentoutua, joten päästiin tekemään siirtymiä hivenen pienemmilläkin väleillä. Ja siis siitä huolimatta että poni välillä kauhistui erinäisistä asioista, niin kyllä ne siirtymät olivat vaan aika hyviä tänään. Todella yllättävää, mutta niin vain kävi. Kenties ratsastaja perä levisi tämän tauon aikana, mutta jotenkin saatiin tosi hyvää hidastusta pelkällä istunnalla, pehmeitä siirtymisiä pelkällä istunnalla ja parin toiston jälkeen myös raviinsiirtyminen alkoi tulla pehmeästi ja kevyin avuin. Olin aivan todella tyytyväinen ja lähinnä hehkuin selässä - on se loistavaa kun näin hyvin menee sen sairasputken jälkeen (vaikka vähän selästä lensinkin! Mutta oli sen aika, johan siitä on yli vuosi).

Istuttiin alas harjoitusraviin ja jatkettiin samalla linjalla. Siirtymiä nyt oli huomattavan paljon helpompi tehdä ilman sen kevennyksen kanssa sähläämistä, mutta istumisessa oli hetkittäin lieviä ongelmia. Jackie kun tuppasi jännittymään silloin tällöin ja minä taas rytkyin selässä kuin kasa ameeboita. Yllättäen heppa ei kuitenkaan vetäissyt hernepeltoa nenäänsä mun hetkittäisen hyllymisen takia, vaan pysyttiin ihan hyvässä tasapainossa ja yhteisymmärryksessä ja saatiin suoritettua pehmeitä, ajoittain vähän turhan hitaita siirtymiä.
Seuraavaksi sitten täräyteltiin laukkaa, nostettiin ravista tai käynnistä ja laukkaa painettiin toisella pitkällä sivulla, ympyröitä sai tehdä ja sitä rataa.

Jackien jännityksen takia otin nostot niin varovasti kuin vain osasin ja kyllähän sieltä sitten tulikin ihan tosi hyviä laukkoja. Nostot olivat keveitä ja varsin nopeita, oikeat laukatkin saatiin ylös. Laukka pyöri hyvin ja Jack eteni hienosti itse. Me tehtiin oikein kunnon tahdilla kun tilaa oli niin runsaasti, eli pyöräytettiin ympyrää joka kerralla ja nostettiin reippaasti ja vaihtelevasti käynnistä ja ravista. On se karvakoipi vaan niin loistava, ihan mahtavaa laukkaa jota ei voinut kuin kehua ja ylistää maasta taivasiin, ympyröille se kääntyi superisti ja tehtiin yksi voltin tapainenkin ja raviinkin siirryttiin pelkällä istunnalla. Olin niin fiiliksissä, se oli aivan tajuttoman loistavaa!
Suunnan vaihduttua tuli yksi ylilyönti, kun heppa vaan vähän räjähti ja mä en ihan heti saanut sitä aisoihin, vaan laseteltiin hieman enempi sitä laukkaa ympäri kenttää. Sen jälkeen kun nostin viimeisen hallitun laukan, tuli ensin väärää, mutta sen jälkeen saatiin oikea laukka ja homma oli kiva lopettaa kevyeeseen onnistumiseen.

Ihan hirmuinen ferrari!

Otettiin vielä loppuraveja, joissa en tavoitellut muuta kuin rentoa ravia uraa pitkin. Tehtiin me jokunen ympyräkin, mutta kun Jack alkoi rentoutua, niin en halunnut enää vaatia mitään vaan tavoittelin ainoastaan keveyttä ja paikoillaan pysymistä. Vaikka heppa oli edelleen jännittynyt ja se säpsyi toisia hevosia, niin ero oli silti huima. Alkutunnista tulin maahan, mutta nyt päästiin pitkin ohjin hölkkäämään rauhaisaa ravia, hevosen venyttäessä kauniisti eteen-alas. Olin huiman tyytyväinen, niin yritteliäs pieni mies ettei mitään rajaa! Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Meni tosi kivasti ja ainakin mulla oli hauskaa! Hevonen nyt oli kauhean jännittynyt, mutta se kuitenkin suoritti parhaansa mukaan ja oli tosi toimiva ja kiva. Kuten aina, Jack on vaan joka kerta niin mukava, helppo ja yksinkertainen, heh.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni sai jatkaa ja minä taas pääsin taluttamaan niin Kitty- kuin Nikkis-poniakin. Sen jälkeen ripeästi takaisin kotia kohti ja kenties tästä joskus pääsisi nukkumaankin. Loistavaa illanjatkoa siis!

Yhhyy, ku se meni niin hyvin :(

Perkules, aijai. Nyt rasittaa :D Mutta joo, on hauskaa kanssa. Äsh. Musta ei tule ikänä mitään :(

Saavuin tallille, oikein viiden aikaan että olen taatusti ajoissa. Luin taulun, ja pettymys, menin Vinskillä. Oli se pikku pettymys kun en päässyt Roosulilla. Tunnilla oli myös Pomo, Kaisa, Roosa ja Elvis. Vinski oli vain mun tunnilla, mutta en jaksanut harjata sitä kahta tuntia, joten menin katselemaan ekaa tuntia.
Tjaaha ja Roosalta lennettiin. Ja sairaalaan. Roosa oli paha. (mutta jee, en edes saanut traumoja! Olen alkanut rauhoittumaan.)
Sitten menin vähän Vinskiä harjaamaan. Huomasin että Vinski on tosi rassaava karsinassa, juoksi ympyrää, näykki, luimi jne. Onneksi välillä hän seisoi oikein kiltisti harjattavana. Sitten varusteet ja kentälle. Kentälle päästiin hienosti ja selkäänkin pääsin. Jalustimia jouduin säätelemään mutta sitten päästiin oikein kävelemään.

Vinski käveli reippaasti. Tai sitten vaan tuntui siltä kun Roosalla menin viime viikon. Kääntelin Vinskiä, pysähdyksenkin otin. Vitsit, Vinski kääntyi niin ihanasti, ajatuksen voimalla. Niin se kyllä aina kääntyy, mutta nyt se tuntui jotenkin mahtavalta. Alkukäyntien jälkeen siirryttiin kevyt raviin. Ensin me vähän kaahattiin, mutta onnistuin rauhoittamaan kevennyksen ja alkoi sujua. Ja Vinski kääntyi! Upeaa. Ei seurannut Kaisaa yhtään. Nyt se vaan yritti murhata Elviksen.. Kyllä välillä tuli paniikki kun ravataan, koitan kääntää ja heppa pistää kaasun pohjaan ja juoksee Elviksen perään. Eikä kyllä hiljentänyt.
Kevyt ravissa mun piti ottaa siirtymiä. Ja istua. Hienoja siirtymiä tuli, oijoi. Istuin niin nätisti. Tosin silloin kun Vinski juoksi Elviksen perässä, jouduin seisomaan jalustimilla kun pompin niin paljon ja niin.
Mariannekin tuli mua taluttamaan. En ole oikeastaan ihan varma miksi. Mutta siinä se roikkui vähän aikaa, yritti ilmeisesti rentouttaa mua lisää. Oli miten oli, kevyt ravi meni aika kivasti. Vinski kääntyi (ainakin välillä. Ja kyllä se kerran baanasi Kaisan perään kentän poikki. Se oli kerta vaan), mä kevensin hyvin. Tykkäsin oikein paljon tästä.

Sitten käyntiä. Jakauduttiin päätyneliöille. Mä, Kaisa ja Roosa sinne C-kirjaimen päätyyn. Pomo ja Elvis porttipäätyyn. Tarkoituksena oli kulkea neliötä ja tehdä pysähdykset ennen joka kulmaa. Ja ulkopohje kääntää, sitten kun alkoi sujua sai jättää pysähdykset ja miettiä asetustakin. Alkuun Vinski pysähtyi neliön toisella puolella tosi hyvin. Mutta toisella puolella.. No käveltiin Mariannen päälle, kuljettiin sinne aitoja päin. Kun oltiin jonkun aikaa näitä pysähdyksiä otettu, niin tsadaa. Eipä pysähtynyt Vinski enää. Tappelin melkein koko neliön kunnes viimein sain Vinskin seisahtumaan. Sen jälkeen jätin pysähdykset, en halunnut jatkaa vetosotaa. Annoin Vinskin kävellä reipasta käyntiä. Sitten vaihtuikin suunta ja pysähdyksillä jatkoin. Vaikeeta oli taas, välillä pysähdyttiin ihan hienosti sentään. Tähän suuntaan pysähtyi todella paljon huonommin. Mutta se johtui varmaan siitä kun Vinskin stopparit on eripariset. Joten toiseen suuntaan mentäessä se ulko-ohja tuppaa olemaan löysempi, jonka takia on vaikeeta.

Sitten siirryttiin raviin. Piti ensin vain ravailla neliöllä, lopulta lähteä sitten vähän ratsastamaan kulmia. Mä lähdin keventelemään. Vinski kulki kivasti, ei kertaakaan juostu toisten ympyrälle!
No alkuun oli ongelmana se, että Vinski vähän kiemurteli. Marianne oli käskenyt ponit harjoitusraviin, joten päätin että mäkin istun alas, helpompaa ehkä tämä ohjaus. Olin oikeassa ja mentiin niin hienosti. Tajuatteko, käänsin jopa Vinskiä volteille, eikä edes yrittänyt seurata Kaisaa!
Ratsastelin aika löllösti sillä neliöllä, koitin vaan ettei Vinski juoksisi siellä lumisilla reunoilla, pyrin istumaan rennosti (heh, vähän heiluin puolelta toiselle) ja sitten fiilistelin, Vinski kulkee hienosti.

Sitten hetki käyntiä ja laukan vuoro.. Tarkoitus oli laukata pitkät sivut, nostaa käynnistä. Ihan tällaista normaalia. Eka nosto oli aika hupaisa. Vinski vaan käveli, lopulta lähti ravaamaan täysillä. Seuraava nosto onnistui kun hevonenkin heräsi. En nyt tiedä mentiinkö kovaa vai tuntuiko vain. Noo.. Mä istuin hyvin, mutta seisoin välillä jalustimilla. (johtui kaiketi vauhdista? En tajua itsekään.) Oli laukkaaminen ainakin jännää. Vinski hiljensi hyvin raviin, käyntiin siirtyminen kesti vähän kauemmin. Ja Vinski oli liekeissä. Välillä lähdettiin itse kun ei viitsitty odotella ratsastajaa. Ja hehkutus, nostin kerran lyhyellä sivulla, joten sain vähän kääntää ja silleen. Ette ymmärrä kuinka kivaa se oli :D
Kerran Vinski meni sitten ihan korvat luimussa Elvistä kohti. Mä löin raipalla, Vinski siirtyi laukkaan ja Elvis karkasi johonkin. Me ei sitten yhtään tykätty Elviksestä tänään..

Toiseen suuntaan sitten.. No se alkoi ihan kivasti. Mutta herran jumala siunatkoon..
Me laukattiin, siirsin Vinskin raviin. Ja Elvis oli edellämme! No Vinski sitten tappajamoodilla ravasi eteenpäin, eikä hiljentänyt vaikka kuinka koitin. Elvis sitten päätti että hän ei tähän jää, joten lähti sitten täyttä karkua. Ja Vinski ilmeisesti tuumi että nyt saatana tuo poni kuolee, buahah! Ja eikun perään. Melkoisen lyhyt lähtö se oli, en tiedä heiluiko Vinski tosi pahasti laukkaillessaan, vai heittelikö peräänsäkin siinä samalla. Oli miten oli, minä viisaana ihmisenä koin parhaaksi tulla alas.
Ihan mielenkiintoiset muistikuvat siitä kyllä on. Ensin Elvis lähti painamaan, sitten Vinski perään. Mä heilun ja näen Vinskin mitä mielenkiintoisimmista kulmista. Lensin kaulalle, koitin ottaa kiinni, mutta painovoima kiskaisi mut alas. Laskeuduin siististi nilkan päälle, sitten polvilleen (melkein jaloilleen hei :D), sitten rojahdinkin maahan. Vinski pysähtyi viereeni häpeämään joten sain sen itse siitä napattua.
Ja kun nousin ylös, tunsin että saakeli, nilkkaan sattuu. "Ei satu, ei täs mitää, kyl tää tästä, ei satu" Koitin kai uskotella itselleni että ei se satu :D Jalka tärisi, sattui. Äh..

Marianne tuli siihen katselemaan, kyseli sattuuko ja voi voi. Olisi halunnut nähdä jalan. Mutta hoin vaan että ei se kohta enää satu :D Marianne ei kai olisi oikein halunnut päästää mua enää satulaan, mutta mä en todellakaan suostunut jäämään maan pinnalle. Mietin että jos en palaa selkään niin parhaassa tapauksessa käy niin että en enää uskalla ollenkaan ratsastaa (miettikää nyt sitä Sulo-tuntia.. Olisi vaan pitänyt käydä selässä vielä.) Mutta joo, kyllä mä vähän mietin että mitä jos tipun uudestaan..
No, eikun selkään. Jalka oli kipeä, joten selkäännousu oli vaikeaa. Marianne ei uskaltanut päästää mua yksinäni, joten se tuli mua taluttelemaan. Ja päätti myös että loppukäynnit, ei tässä uskalla mitään tehdä. Mä selittelin taas jotain että harmi :D Hourailin, mä sitten tykkään hourailla.
Marianne jutteli jotain. Sanoi että mun pitäisi pitää Vinskille jöötää, vaikka kiskaista ihan kunnolla jos se juoksee Elviksen perässä. Totesin että yritin kaikkeni, raipan kanssa juostiin Elvistä päin, kiskomalla.. No se ei auttanut, nojailin välillä koko painolla ohjia vasten.. Juu ei auta. Eikä tunnu hyvältä.
Lopulta Marianne laski mut irti. Normaalisti sain käynnit käveltyä. Ja motkotin Vinskille koko ajan. Toivottavasti häpeää nyt tuolla ;) Marianne totesi kyllä että tarvitsee varmaan jatkaa taas pienemmillä, kun Vinski on niin iso. Siinä on puolensa. Mutta Vinski on kiva. Tosin ei tänään.

Jalka sattui. Välillä koitin taivutella, auts mikä tuska. Ja oli harvinaisen hupaisaa tulla selästä alas, heh. Pääsin alas. Sitten taluttelu oli hauskaa. Mä lenkkasin siististi sen jalan kanssa, vasen jalka oli jännästi vinossa kun se sattui normaali asennossa. Pah, ja Mariannekin vaan valitti mulle :D Kun halusin takaisin selkään "voi voi ku oot niin itsepäinen ja voi voi" Kun halusin taluttaa Vinskin talliin tuli samanlaista, kun olen niin itsepäinen ja haluan itse tehdä blaablaa. Sitten se selitti sille yhdelle naiselle että onhan se joo toisaalta ihan hyvä mutta.
Kun talliin päästiin niin Marianne halusi nähdä mun jalan. Vinski oli kuitenkin tärkeämpi joten pistin sen tietenkin ensin kuntoon. Sekin käyttäytyi, häpesi siellä heh.
Sitten odottelin. Ja odottelin. Ajattelin jo että Marianne on muuttanut mielensä ja tuumin että hienostihan mä pyörällä pääsen kotiin. Voin vaikka taluttaa pyörää. Tai sitten voin polkea niin että en taittele nilkkaa yhtään. Yksinkertaista.
Marianne halusi sitten kumminkin nähdä jalan. Mun oli pakko taistella saapas jalasta. Tuska oli melkoinen :D Sitten näytin jalkaa. Näytti ihan normaalilta, ei voi siis olla kipeä.
Marianne ei tainnut olla samaa mieltä, vaan päätti että vie mut kotiin. (yhyy) Sinne se lähti kai avaimia hakemaan. Ja kenkiä. Kun saappaan laitto oli vähän vaikeaa. Koitin sen pistää jalkaan, mutta sattui. Kun Marianne sanoi hakevansa kengät, päätin vaan tunkea sen saappaan jalkaan.
Harkitsin myös karkaamista varsin vakavasti. Jätin toimet suorittamatta ja menin ihan Mariannen kyydillä kotiin.
Marianne sanoi että jos jalka on torstaina kipeä niin en tule. Pah :D Hyvä vitsi, todellakin tulen. Jalat nyt on yliarvostettuja.
Jaa-a, jalka on kipeä ja paketissa. Ja kylmässä. Toivotaan parasta. En välttämättä haluaisi ratsastaa niin että ulvon joka askeleella kun jalkaan sattuu :D

Ja sitten vakavasti miettien, millä mä edes voin enää mennä. Kaisa on sekoillut, Vinski tiputti mut (ja on liian iso) ja Roosa oli tänään ihan pöpi. Pitäisikö vakavasti harkita tuota Lakia... Voisin mennä jollain muulla sitten kun tulee taas kesä ja hevoset ei liiku ;)

Mutta olin joka tapauksessa tosi tyytyväinen tähän tuntiin. Vinski kulki tosi hienosti (tauko teki tehtävänsä), ainoa ongelma oli Elvis. Laukat nousi, ravi oli tosi hyvää, istuin hienosti jne. Ainoa miinus oli Elvis ja tuo putoaminen. Nooh.
Ja arvatkaa mikä muu on mahtavaa ;)
Mua ei JÄNNITTÄNYT YHTÄÄN! Kun Elvis lähti katsoin vaan että jaa, poni menee. Kun Vinski lähti oli mieli aika tyhjänä. Kun tipuin en panikoinut yhtään. Ja lopputunnistakin selvisin ilman sellaista kauheaa paniikkia! Olen päässyt sen Sulo-Nikkis jutun yli! JESJESJEJES :D Onpa kivaa.
JES
Heh :D
Ihanaa. Aivan yksinkertaisen ihanaa.

Nyt odotellaan torstaita. Joku kuolee jollen pääse silloin.
No mutta ehkä tämä jalka paranee tässä. Toivotaan.

Kyyneleet on kauniita

Krhm. Totesinpa tänään ettei me olla Nikkiksen kanssa oikein kavereita :D

Tallille tulin ja jännitin ensin. Sitten rauhoituin (kirjoitetaanko se noin :D toistelen täällä: rauhoituin rauhotuin..) ja kävin taulun lukemassa. Seitsemän ratsukkoa tunnillamme! Dääm. Mä Nikkiksellä, isot hepat (Vinski, Kaisa ja Sakari) sekä Pomo, Elvis ja Simo.

Menin sitten harjaamaan Nikkistä ja se oli aina yhtä hyväntuulisena vastassa. Yh, mä en yhtään tykkää tuollaisista möllöponeista. Ja kun se ei edes sitten näyki jatkuvasti, se on vaan vihaisen näköinen.
No joo. Alkuun poni vähän ojenteli jalkojaan, mutta seisoi sitten nätisti kun toruin sitä "Et sä nyt viittis seistä kiltisti"
Sovimme (olisi pitänyt jättää sopimatta..) että Nikkis ei riehu, sillä mun selkä on kipeä. Harjasin ponin, varustin. Ja sain jopa vyön kiinni. Vaan oli se työn takana. Sitten lähdimme kentälle.

Nousin selkään ja Mariannekin kävi Nikkikselle sanomassa ettei se saisi riehua ettei menetetä Millaa tämän tunnin aikana. Lähdin kävelemään ponin kanssa. Kääntelin ja pysäyttelin. Poni toimi mukavasti. Ja tehtiin muuten yksi tosi hieno voltti. Se paksukainen jopa asettui ja kulki sopivan kokoisen voltin! Minä olin iloinen.
Kävellessä ei mua jännittänyt ja saatoin ihan normaalisti mennä.

Sitten siirryttiin kevyt raviin. Apua :D Kesti hetken, kunnes lopulta uskalsin ponin siirtää raviin. Piti tehdä kolmikaarinen kiemuraura toiselle sivulle ja toisella pitkällä sivulla sitten raviin vauhtia. Nikkis mummoili siellä, kääntyi kolmikaariselle tosi hienosti. Ja tuota noin. En nyt tiedä, kyllä kai se välillä sai vähän vauhtia raviinsa.
Meillä oli ihanasti tilaa :D Kun kaikki muut olivat meidän "perässä". Nikkiksellä oli vaan joku pakottava tarve lähes siirtyä käyntiin aina siinä yhdessä kaarteessa. Parempi näin päin.
Ei sattunut selkä, ei jännittänyt. Hieno homma (tsiisus, tästähän tulee LYHYT postaus.)

Kun oltiin sitten kevyt ravia menty, jäätiin vähän käyntiin ja sitten pääty-ympyröille. Hevoset toiselle, ponit toiselle. Tarkoitus oli mennä harjoitusravissa ympyrällä ja sitten kirjaimella (meillä taisi olla c-kirjain, ei oltu porttipäässä) ja sillä avoimella sivulla käyntisiirtymät. Piti ikään kuin hakea hevosia kuulolle. Heh.
Alkuun Nikkis oli niin vetelä. Sain vaikka kuinka kauan lätkiä ponia liikkeelle ja se ei muuta tee kuin yritä jyrätä Pomon perään. Lopulta sain ponin liikuttamaan suurta takapuoltaan eteenpäin. Ravi oli rauhaisaa, siirtyi käyntiin hyvin, mutta raviin takaisin siirtymä kestikin vähän kauemmin.
Lopulta Nikkis vähän lämpeni, ravista tuli melko reipasta, siirtyi käyntiin ja raviin tosi hienosti. Ja mäkin jopa pysyin kivasti penkissä vaikka poni ravasikin reippaammin. Mukavaa.

Mutta sitten. Oli katsokaa niin pelottavaa että poni lähtee vähän menemään. Pysyin selässä (ihme ja kumma) ja lähtö oli muutenkin tosi lyhyt. Ja pelotti. Uskalsin silti jatkaa harjoitusravia.
Sitten lähdettiin nostamaan laukkaa. Eli puoli kierrosta laukkaa, sitten ravia. Ensin mä mietin että uskallanko. Mutta päätin että pakko, ihan pakko. Koitin, mutta poni ei liikkunut mihinkään. Sitten Nikkis taisi taas lähteä... Pysyin selässä ja lentelin kaulalle. Ja sen jälkeen pelotti muuten, ja paljon. Apua.
Menin kävelemään sinne ympyrän keskelle, pysäyttelin ja olin ihan rauhassa.
Lopulta uskalsin siirtyä kevyt raviin. Hoin siinä ravaillessa "ihan rauhassa, raaviii, ihan rauhassa" Poni ymmärsi ja ravasi kiltisti.

Lopulta päätin että pakko mun on laukata, so what jos poni menee. Joten harjoitusravissa nostokohtaan ja nosto. Ja nousi. Ja Marianne ei edes huomannut, julkeaa toimintaa! Pompin ihan jumalattomasti, mutta olin iloinen kun uskalsin. Nostelin sitten vielä lisää kun ei enää jännittänyt. Hienosti mentiin. Nikkis kuunteli, ei nostanut itse, tietty loppuun päin alkoi laukkaamaan reippaammin. Mä pompin mutta joo.
No joo, sitten katsokaas jäätiin kevyt raviin. Nikkis vähän kaahasi ja mua vähän jännitti taas. Oli hieman turhauttavan tuntuista kun poni kaahaa eikä pidätteet oikein mene läpi.

Ja sitten mun läskipaksuponiidiootti päättikin säikähtää taas jotain. Ja mennään. Mä olin just tietty hokenut koko ajan "ravia ravia ravia ravia" ja sitten poni lähtee, niin tuli ihan automaattisesti kiljastua että ravia :D Se nyt johtui tasan siitä kun hoin tuota ravia, en olekaan pitkään aikaan noissa tilanteissa mitään huutanut.
No joo, tyylikkäästi kiljuen lähdettiin taas menemään ja nyt ei vaan enää kestänyt ja taas alas. Ja se tuska. Aivan järkyttävää. Oikeasti. Se sattui, ja muuten todella pahasti.

Tai oikeastaan pohkeesta alkoi vetää suonta tai jotain tällaista. Kuitenkin, se sattui. Kierin tyyliin maassa ja raivoan jalalle mutta joo. Kamalaa. (heh, ja järkytin kaikki muut :D) Kävin vähän istumassa siellä reunalla ja hautauduin likaiseen hiekkaan että se jalka rauhoittuisi.
En tiedä. Mä kuvittelin etten edes pääsisi takaisin. Mutta sitten kysyttiinkin että menenkö takaisin.
Siis tietenkin, se oli jo tarpeeksi paha kun en Sulon selkään päässyt enää takaisin. Olin itkenyt sitä jalkaa, joten Marianne vielä kyseli että voinko mä varmasti palata. Mutta oikeastaa itkin lähinnä koska järkytyin niin pahasti. Hyi kauheeta, miten oikeasti voi käydä noin kun tippuu selästä :D Kamalaa.

No joo, palasin selkään ja kävelin loppukäynnit jännityksen vallassa. Nikkis käveli tietty sitten oikein reippaasti, piruili mulle ihan selvästi. Koitin päästää ohjia pidemmäksi ja käännellä. Jalka vaan sattui.

Alas selästä. Mä olin muuten raivoissani :D Päätin sitten että jos tämä räkänokka kuskaa mua ratsailla, niin se saa kyllä huomata olevansa heikompi osapuoli kun olen maassa. Kyllä mulla vähän kilahti kun poni ei voinut seistä paikallaan kun löysäsin vyötä, oli niinku käveltävä portille.
Sitten käytiin hakemassa mun kamat. Otin ne ja totean ponille että tule, ja lähden kävelemään kohti tallia. Nikkis tulikin sitten vauhdilla, säikähtiköhän taas jotain. Rauhoittui kuitenkin nopeasti kun ärähdin ettei mun päälle sentään.
Karsinassa rouva räkänokka oli taas melko iloisen näköinen. Mä angstasin että miten voi olla näin surkea ihminen olemassa. Ei pysy vahingossakaan selässä.

Nikkiksen harjattuani menin tuntia katsomaan. Tunsin itseni niin halvaantuneeksi. Jalat sattuivat, selkä sattui. Mikä kaikki muukin vielä sattui. Sitten vielä kun mietin että mitä tiistaista tulee. Jännitin tänään näin paljon (en niin kauheasti, mutta vähän) ja sitten menen tippumaan. Tippumaan hei! Tiistaina voi olla jännää.. (varsinkin kun miettii että mille Marianne uskaltaa mut laittaa. Ihan varmasti oli nytkin vaan miettinyt että joku turvallinen poni tuolle ennen kuin se tapattaa itsensä :D)

Ja itkin taas sitä kuinka huono mä olenkaan. Ei vaan pysy. Muutenkin nämä tunnit on olleet niin surkeita. Enkä mä nyt halua jännittää joka hevosta ja joka asiaa. Dääm. En kestä itseäni. Köytän itseni poniin kyllä seuraavalla kerralla. Se on turvallisempaa...

ANTEEKSI tämä oli lyhyt, surkeasti ja epäselvästi kirjoitettu.

No teidän pitää vain tietää, että selviydyin joka askellajista (ei selkä katkennut) istuin hienosti ravissa, pompin laukassa. Tipuin kerran ja Nikkis meni kolmesti.

Mua vaan ottaa päähän, väsyttää. Ja toi tunti oli niin turhauttava.

Mutta sehän on se paha karma  .  .  .

Sori tuosta tekstistä. Ehkä jos joskus tunti sujuisi niin saisin kirjoitettuakin jotain. Mutta nyt kun tipahtelen niin on vaikeaa kirjoittaa selvästi..

Missä seuraavat lennon MM-kisat?

Milloin ihminen on ristiriitainen?
Kun hän kuvittelee olevansa loistava ratsastaja, ajattelee ettei voi oppia enää mitään kun on niin loistava!
Ja kun hän samaan aikaan pillittää kuinka surkea onkaan :D Kyllä, pidän itseäni vähintäänkin outona. En tajua mikä mulle on tullut, ajattelen että kaikki menee surkeasti (kuten aina) mutta sitten samalla mietin että olen niin loistava että!

Saavuin tallille. Onpa ihana ilma, lämmintä. HEI ON MARRASKUU!? No ei se mitään.
Huomasin meneväni Sulolla. Kävin katsomassa vähän tuntia ja sitten menin harjaamaan Suloa.

Ensin etsiskelin ämpäriä, jotta olisin voinut pestä ponin jalat. Mutta ei löytynyt, sieniä oli kyllä vaikka muille jakaa, mutta ei sitten yhtään ämpäriä? Joten jalat sai jäädä harmaiksi, harjasin muuten ponin oikein hienoksi. Meillä oli varsin herkkää :) Sulo pusutteli ja meinasi nuolla mun naamaa. Ja meinasi syödä mun nenän :D Juttelin ja sovittiin että tänään mennään hienosti ja ei juosta kuin hullut. Juuh.
Mentiin kentälle ja eikun selkään! Pidin alusta asti ohjat hyvin löysinä, ettei ponin tarvi päätä kiskoa. Vähän se hiljenteli alkuun, mutta sitten käveltiin tosi reippaasti ja käännyttiinkin vaikka ohjat roikkuivat polvissa.

Jäätiin kahdelle pääty-ympyrälle. Mä, Pomo ja Kaisa toisella, toisella oli Elvis, Roosa ja Laki. Piti tehdä voltti ja jatkaa sitten avossa sillä avoimella sivulla. Ensin yritykseni oli lähinnä naurettava, ohjat kun roikkuivat kavioissa. Seuraava oli myöskin aika avuton yritys. Sitten taisi tulla pari kertaa, jolloin taisi ehkä muutama askel onnistua.

Ah, sitten. Lähdettiin raviin ja mentiin uraa pitkin. Sulo ravasi reippaasti, mä kevensin järkyttävän korkealle ja silleen. Jäätiin sitten Elviksen perään, Sulo ei suostunut kääntymään. Siinä pahaa aavistamatta käännän ponia. Yllättäen Sulo vinkaisee ja täyttä laukkaa eteenpäin. Elviskin lähti (tietysti) ja sitten me mentiin. Mä koitin pidättää, koitin pysyä selässä (btw EN SEISSYT JALUSTIMILLA palvokaa mua!) Mutta joo. Pysyin ehkä puoli kierrosta, mutta valuin kokoajan pois satulasta ja lopulta tömähdin alas. Täydestä laukasta alas, ohjat jäi jostain syystä käteen, joten raahauduin ponin perässä hetkisen, mutta sitten totesin ettei se pysähdy ja irrotin. Mahtava tunne, mietin että apua tämä sattuu, sitten roikun ohjissa siinä laukkaavan ponin vieressä ja totean että ei se mitään pysähdy :D

Jalkaan sattui, selkään sattui. Nousin, mutta menin vielä hetkeksi makoilemaan kun otti selän päälle. Sitten tuli se yksi aikuinen ja Marianne ja kauhea huolehtiminen. Mut nostettiin ylös ja kysyttiin sattuuko. Mun koko vasen puoli tärisi hetken ja vähän jalassa tuntui. Mutta urheasti totean että ei tässä mitään ja selkään.
Lähdin kävelemään ja Marianne sanoi että voin kävellä hetken. Sulo oli ihan innoissaan ja koitti välillä lähteä raviin. Mä menen oikein kunnon ohjastuntumalla (joo, tuossa kohdassa heitin romukoppaan idean "ratsastetaan ohjat kavioissa") Kävelin ensin, pysäyttelin, kääntelin. Sitten otin raviin. Ja eikun menoksi sanoi mummo Sulo.. ööh, jossain.
Laukattiin sitten oikein kivasti ja reippaasti. Koitin pidättää, välillä sain pidätettyä, mutta ei se vaan auta kun poni menee elämänhaluissaan. Välillä istuin jotenkin pikkaisen etukenossa, ohjat kädessä, enkä vaan pystynyt tekemään mitään :D
No joo, Sulo laukkasi täysillä, mä roikun välillä ohjissa asenteella jippia jei kun tipun taas. Taisi se sitten jotain pukittaakin välillä tai jotain. Noh, lopulta lensin sinne kaulalle. Mutta en todellakaan aikonut tulla alas! Siitä vaan kunnon kuristusote ja roikuin kaulalla henkeni edestä, jalustimet oli jo tippuneet. Sulo sitten pysähtyi, kyllästyi laukkaamaan läski kaulallaan. Ja jotenkin sain itseni puserrettua takaisin satulaan. Helpotuksen huokaus.

Ja eikun jatketaan!
Kävelin. Otin pysähdyksiä, peruutuksia, koitin jopa tehdä hiukan pohkeenväistöä. Kääntelin ja vääntelin. Otin kai pari ravipätkää, ihan harjoitusravia. Sitten ajattelin että syteen tai saveen, kevennän pikku pätkän. Ja saman tien poni ampaisi täyteen laukkaan! Ah. Laukattiin jälleen täysillä ja nyt sitten tulin ryminällä alas. Ilmeisesti suoraan selälleni. Sattui muuten ihan helkutisti. En päässyt ylös, pää oli ihan kipeä, selkä oli aivan kamala, se oikein sattui ylhäältä alas asti. Oli oikein oksettava olo. Ja mikä pahinta: mun kynsi taittui silleen että sinne tuli pikku haava josta tuli verta, yh.
(ON SIINÄKIN MULLA LUOTTOPONI!!)
Makoilin hetken siellä maassa, mulla oli niin paha olo ja selkä kipeänä. Marianne kiipesi ponin selkään ja se nainen tuli sitten taluttamaan mut pois. Tai en halunnut että se taluttaa kun mulle tuli vaan entistä pahempi olo.

Ja sitten mä seisoin kentän laidalla, sen Elviksellä menneen (sillä meni jotenkin jalka tai jotain) kanssa. Nauroin, itkin, sekoilin. Selkä sattui, jalka sattui, pää sattui. Ja kynsi :( Nauroin kun se täti huolehti (ah, sain näin kauan pidäteltyä :D Täti on hyvä sana) musta ja mietiskeli että olenko kunnossa. Itkin kun en mitään osaa ja ei Mariannekaan (tässä kohdassa nauroin itsekin :D) tippunut. Ja kun pilasin kaikkien tunnin ja kun en saanut ratsastaa jnejne. Mulla oli hauskaa :D Makoilin maassa, selittelin ihan pimeitä juttuja (tietyissä rajoissa) enkä vahingossakaan suostunut menemään autokyydillä kotiin. Kävelin ympyrää ja itkin kun olen niin surkea, miksen mä helkutti osaa yksinkertaistakaan asiaa.

Tunnin loputtua täti pisti Sulon pois, sillä Marianne halusi huolehtia musta ja siitä Elvistytöstä. En tosin tiedä, en kaivannut huolehtijaa joten menin ihan itsekseni talliin tutkimaan mun kynttä. Buahah.

Sitten mäkin puhuin jopa jonkun verran. Olen kuulemma erikoinen (outo, friikki, sekopää) ja Marianne ei ollut niin huolissaan mun jutuista kuin se täti. En mä nyt tiedä, jos mä naureskelen ja selitän ihan vitsillä näitä juttuja (en siis mitään päässä pimenee ja kaadun maahan - juttuja :D) Joo, en tajua. Ylireagointia? Ja Marianne kehtasi väittää että kettuilin aikuisille :D En nyt ihan tajua.

Selostin niille siististi missä asun. "Ajetaan yhtä tietä, sit toista ja sit viel yhtä tietä"
Annoin loistavan kuvan viisaudestani "Onko Masku siel vasemmal?"
Kun kysyttiin ikää "... öö... 16!" En sentään alkanut sormilla laskemaan niinkuin joskus teen :D
Väitin Mariannen autoa hienoksi. No ei se kyllä ole, mutta hieno sisältä. Tai siis, sellainen etten voi sotkea sitä.
Kun kysyttiin asteikolla 1-10 selän kipua "Riippuu vähän siit asteikosta"
"Yhyy ku olen surkea ja kaiken mä pilaan enkä missään onnistu"
Mihin sattuu? "Kynsi :<< Kynsi:<< Siit tulee verta!! :<<"
^Seuraavat ongelmat oli housujen likaantuminen ja kypärän hajoaminen :D Ei toki mun selän poikki meno
No ei, kyllä mä kerran vastasin ihan oikeasti miltä se selkä tuntuu "Mun selkä on irti"
Ja kun noi huolehti että mistä ne tietää selviydynkö ja pärjäänkö mä varmasti, oli vastaus harvinaisen selvä
"Toi näkee sit torstaina et oonks mä elos vai en"
Enkä kyllä tajunnut mitä pahaa siinä oli :D Jollen tuohon mennessä kuollut, niin tuskin mä sinne matkallekaan olisin tuupertunut.

No, oli oikein hauska päivä.

Ihan vaan lievästi harmittaa toi tunti. Siinä meni taas yksi tunti, niin multa kuin muiltakin. Selkä on niin kipeä.
Arvatkaas paljonko tämä auttaa tässä torstai-ajattelussa. Väkisinkin mietityttää että mahdanko tulla torstainakin alas.

Ja olin varmaan hauskaa kuunneltavaa kun ajoin kotiin. Laulan kovaa ja korkealta, puhun itsekseni, nauran ja itken.
Ja tietty vittuvittuvittuvittu..

No ei mä olen hyvin siveä, en kiroile. Muuta kuin itsekseni (ja joskus tähän blogiin.)

Ääh :( Miksen mä osaa mitään. Niinkin yksinkertainen asia kuin selässä pysyminen ja ei onnistu :( No, olen kyllä tyytyväinen siihen kaulalla roikkumiseen, vaikka maha olikin sen jälkeen vähän kipeä.

Hiiiieenoa. Seuraava tunti on torstaina. Vasta. Jollen sitten mokaa sielläkin. Ja arvatenkin selkä on aivan paskana silloin ja jee jee. Siitä tuleekin varmaan todella upeaa ja hienoa..
(Ja mun raipasta irtosi muuten käsilenkki :D Jännää. Ei se kyllä haittaa sinäänsä, en mä sitä käytä. Mutta roikotin raippaa siitä, joten jouduin keksimään uuden säilytyspaikan raipalle.)


Edit. Koska kaikkia ei taatusti kiinnosta, niin kerronpa silti :D Selkä on vähän kipeä, ei sinäänsä niin paljon kuin luulisi. Vähän reppu sattuu selkään ja pelolla odotellaan miten käy kun istun koulussa sen kahdeksan tuntia.
Kynnen alla on mustelma. APUA NYT SIITÄ TULEE VERTA! Kynsi sattuu todella paljon, varmaan leikkaan kynnet tänään. Toivottavasti se auttaa. Toisaalta voi käydä myös niin että sattuu vielä enemmän kun on vähemmän suojaa. Kynnessä on sellainen viiva mistä näkyy mistä se taittui, ja tosiaan mustelma. Ja haava.
Selässä on cool punainen jälki :D Siinä kohdassa mikä sattuu vähiten. Hmm..
Ja polvessa on patti. Sattuu se vähän kävellessä.

Ja eikun huome tallille. No ei, JOS mä olisin ilkeä ihminen, jättäisin menemättä. BUAAHAHH, Marianne voisi sitten panikoida että ny se delas :(
Anteeksi, meinasin siis: Ny se delas :DDD!! BAILA BAILA!!!

P.S. Olen kuulemma, mikä se sana olikaan. Ei ihan itsepäinen, mutta aika sama sana. Päättäväinen tai joku sellainen. Joo. Eikös se ole hyvä asia. Olen outo, päättäväinen, sekopää, itsepäinen ja kamala ihminen.
Hei sitten.

Se on se paha karma

Olen tänään todistanut että ei kannata jyrätä Mariannea ponin kanssa, siitä tulee vain pahoja seurauksia.

Saavuin tallille ja kävin katsomassa taulua. Tunnilla oli Pomo, Kaisa, Elvis ja Simo. Ja minä menin Nikkiksellä. Aika siistiä, eikö. Nikkis oli tunnilla, joten mä istuin ja tärisin kentän laidalla. Totesin että takki olisi ollut kiva, mutta onneksi hevosen selässä oli sitten lämmin.

Lähdettiin Nikkiksen kanssa kävelemään, poni kulki kivasti omalla moottorillaan ja kääntyi oikein hyvin. Otin myös yhden pysähdyksen, mutta se oli niin vaivalloista... Joo, tyydyin voltteihin ja koitin asettaa. Mutta tietenkin sain sitten niitä minivoltteja.
Siirryttiin piakkoin kevyt raviin. Tarkoituksena oli tehdä kolmikaarinen kiemuraura toiselle pitkälle sivulle ja toisella pitkällä sivulla pistää raviin vähän vauhtia ja venyttää askelta ja kaikkea sellaista. Mutta minä tyhmänä käsitin väärin, onneksi Nikkis oli kuunnellut mun puolesta, joten mentiin oikeaa tehtävää.
Kääntäminen oli alkuun todella hankalaa, Nikkis olisi kauhean mielellään seuraillut Pomoa ja Elvistä, ja Kaisasta se ei pitänyt. Ja sitten se poni kaahaili vähän turhan paljon.
Okei, eli olin ymmärtänyt että kolmikaarista kiemurauraa koko ajan. Sillä sivulla missä sitä piti tehdä, niin Nikkis kääntyi aika kohtalaisesti. Vähän oikoi ja meni vähän huonosti. Mutta toisella sivulla, jolla piti pistää raviin vauhtia, niin Nikkis ei yksinkertaisesti kääntynyt :D Välillä sain sitä vähän käännettyä, mutta suurin piirtein aina se vain kaahasi täysiä eteenpäin. Kyllä se on sitten viisas poni.
Jossain vaiheessa hokasin mitä oikeasti piti tehdä ja homma alkoi sujumaan suht hyvin. Kääntyminen helpottui, mutta oli silti vähän huonoa. Ja Nikkiksestä löytyi vauhtia sillä pitkällä sivulla.

Otettiin vähän välikäyntiä ja alettiin seuraava tehtävä. Tarkoituksena oli tulla harjoitusravia pitkälle sivulle. Sitten tehdä keskiympyrä. Ympyrän jälkeen jatkaa uraa pitkin ja pitkän sivun lopussa tehdä täyskaarto. Sitten taas keskiympyrä ja täyskaarto. Sen jälkeen uraa pitkin ja toisella pitkällä sivulla taas raviin vauhtia. Hevosen piti taipua ja asettua ja kulkea tahdikkaasti. Kuten arvata saattaa, niinhän se ei tehnyt :D
Alkuun keventelin pari kierrosta, sitten istuin alas. Nikkis kaahaa ja mä pompin. Kääntyminen oli vähän säälittävää, mutta kyllä se siitä sitten alkoi kehittyä. Ensin en millään onnistunut tehtävässä, kun väistelin kaikkia. Marianne ei tykännyt siitä ja kaikki oli niin mun syytä. No ei kyllä ollut.. Ainakaan ihan joka kerta :D
Ja muuten, jossain vaiheessa kun mentiin ympyrällä, niin Pomo pelästyi jotain ja Nikkis lähti sulhonsa kanssa. Lentelin kaulalle ja sitä rataa mutta sain hiljennettyä.

Alkuun se tehtävä sujui suorastaan säälittävästi. Sitten Pomo ja Kaisa lopetti tehtävän tekemisen ja me muut jatkettiin. Koitin sitten oikein, istuin alas, koitin rauhoittaa Nikkistä ja hinkkasin tuolla pitkällä sivulla vaikka kuinka kauan. Kuljettiin me ainakin oikeassa paikassa ja Nikkis kääntyi ihan hyvin. Kerran kävin sitten vähän päästelemässä toisella sivulla kun alkoi jo tympimään tuo harjoitusravi. Se oli oikeasti nyt niin vaikeaa kun poni meni niin kovaa. Kaukana viime kerran mukavasti mummoilusta. Marianne oli ehkä ihan tyytyväinen, joten mekin otettiin taas välikäyntiä. Pomo ja Kaisa alkoi nostaa keskiympyrälle laukkaa, joten me Nikkiksen kanssa pyörittiin kentän toisessa päässä ettei oltaisi tiellä.

Sitten me muutkin alettiin nostaa laukkaa. Tosin me nostettiin pitkälle sivulle. No okei, mä aloitan ja siirryn harjoitusraviin. Epäonnistuminen toisensa perään. Nikkis vaan juoksee täysillä, vähän väliä nousi yksi askel ja yksi askel, muttei se sitten vaan jatkanut! Lopulta sain yhden pitkän sivun laukattua. Huh. Nikkis meni aika kovaa. Mutta joo, sen jälkeen se ei nostanut kiusallaankaan. En tajua miten se nyt oli noin vaikeeta, toisaalta poni kyllä kaahasi tosi mallikkaasti, joten mä pompin aika paljon.
No joo, vaihdettiin suunta. Ja paha karma alkoi nyt sitten vaikuttaa.
Mä ravasin ja nostin laukan. Nikkis nosti laukan. Ehkä kaksi askelta siistiä laukkaa ja silloin lähtee. Täyttä laukkaa kentän toiseen päähän, Pomokin liittyi ilonpitoomme. Siinä kohdassa kun poni juoksi täysiä kentän toiseen päähän, mietin vaan että helvetti, nyt tipun TAAS päälleni täältä kun se stoppaa aidalle :D
Nikkis juoksi, multa tippui jalustin. Välillä lensin kaulalle, välillä sain otettua pidätteitä. Mutta eihän se poni oikein kuunnellut. Nikkis kääntyi ja jostain syystä pysyin jopa selässä. Kuitenkin tapahtui jotain ja erkanin satulan istuinpinnalta :D Menin siihen kaulalle istumaan ja otin vaan jotenkin harjasta kiinni, toinen jalustin oli yhä jalassa. Nikkis sitten stoppaa aidan viereen ja mä vaan hoen siellä "mä en tipu, et tiputa mua." Koitan päästä ylös, mutta poni päättääkin alkaa syödä ja mä liu'un kaulaa pitkin alemmas. Eihän sieltä mihinkään ylös enää päässyt, joten kädellä vastaan ja pois kaulalta. Marianne tuli siihen jotain selittää, mutta olen jo unohtanut mitä. Varmaan että pitäisi istua alas ;) Ei vaan pysy.

Takaisin selkään ja Marianne sitten talutteli meitä, piti sitä varmaan varmempana. Sitten oli loppuravit. Poni kaahaili varsin mallikkaasti siellä, kääntelin vähän ja sitten loppukäynnit. Tuli kuulemma keskittymistä ratsastukseen. Käveltiin, kääntelin vähän ja Nikkis meni aika hienosti. Sitten keskelle ja talliin. Nikkis sääti jotain ja koitti mennä kun talutin sitä, mutta rauhoittui pian. Harjasin ponin nopeasti ja sitä rataa. Vallan hauska otushan tuo. No, ainakaan tällä kertaa ei ollut outoa keventää.
Osittain meni paremmin, osittain huonommin. Mutta oli ainakin ihan päinvastainen luonne kuin viimeksi.

Mutta joo näin se menee. Kahdeksas kerta tantereessa. No, oli ainakin tyylikäs tippuminen :D Ja olen iloinen että taistelin siellä selässä, enkä vaan tipahtanut heti. Pääsin turvallisesti alas sieltä. Tällaisia tippumisia voisi kyllä olla useammin. Pysyy siistinä ja ehjänä.

Mutta kyllä nyt on ihan selvästi alkanut taantumavaihe. Nyt viimeiset kolme viikkoa on mennyt ihan okei. Tunnissa on ollut todella surkeita ja aika hyviä osia. Mahtaakohan kohta tulla vaihe "Mikään ei suju, mitään en osaa" Tai ehkä mä olen niin hyvä, että tämä "ihan okei" -vaihe on toi "mikään ei suju" -vaihe ;) Se voisi olla kivaa. Kivempi jos on vaikka tämmöinen tunti, jota voi sanoa ihan okeiksi ja pystyy nimeämään jotain hyvää (ja sitten sitä tosi surkeaa) kuin jos tunti menee täysin surkeasti ja silleen.

Äh, ei saisi katsoa videoita. Olen nyt katsellut Sulo-videoita "Olispa kiva mennä Sulolla, vähän sen kans sujuu hyvin" Samoin haluaisin mennä Elviksellä. Olen sentään mennyt niillä niin paljon, ei niitä nyt sovi unohtaa.

Mutta joo, taas oli eri hepokka alla, saa nähdä miten käy ensi viikolla. KUN MÄ VOIN MENNÄ MILLÄ VAAN JOLLETTE TAJUNNEET :D
Ah, olisipa kivaa ratsastaa edes kaksi kertaa viikossa. Kerran viikossa on niin vähän ja harvoin. Ja kun on vaan yksi tunti niin se on.. No joo. Kaikkea saa haluta. Mutta voisi sitä jotain saadakin.

No kyllä mä oikeasti olen tosi viisas

Ja silti noi Mariannen ajatukset menee ohi ja kovaa. En oikeasti tajua Mariannen logiikkaa. (Se onkin Mariannen logiikkaa, sen tajuaa vain Marianne :D)

Noniin, kirjoittelen teille erittäin typerän postauksen ja popitan: "Ensin pelästyin, olin suunniltain. Mä luulin etten elää voi jos et... " Jotain, unohdin jo. Hyvä biisi eikös? Asiavirheitä ei kannata pelästyä, mun pää tuntuu vähän tyhjältä :D

Saavuin tallille ja kävin katsomassa taulun. Huonossa ilmassa oli etunsa, meidän tunnilla oli vain neljä ihmistä. Mä Pomolla (en olisi ihan heti arvannut), yksi tyttö Kaisalla, yksi tyttö Lakilla ja yksi tyttö Elviksellä. Ja yhtäkään heistä en laskenut mun tuntilaiseksi. Vieraita ihmisiä siis.
Pomon sain laittaa kuntoon, joten meninpä sitten harjaamaan ponia. Se näytti kuulkaas niin innokkaalta! Ensin jöröttää karsinan nurkassa, sitten luimii kun hänen herkkää hipiäänsä kehtaankin harjata. Ja sitten hän vähän louskutteli purukalustoaan. Mukavaa. (Ja Pomo näytti oikein koomiselta, se haukotteli ja luimi samaan aikaan. Voi poni näyttää juntilta :D) Harjasin Pomon kuulkaa niin säihkyväksi, vaikkei herra asiaa arvostanutkaan. Varustin hänet hyvin (ja en löytänyt kivoja pikku narunpätkiä, joten mentiin ilman.) Lopulta kun kello oli tarpeeksi, lähdin viemään Pompelia kentälle. Ja hän jumiutui ihan alkumetreillä, kun oli niin pelottavaa kun ihan tuuli ja kaikkea. Pääsimme kuitenkin kentälle asti ja kapusin selkään.

Huomasin heti että jee, toinen jalustin on lyhyempi. Käänsin siis keskelle, aikeinani tasoittaa ero. Sitten tajusin että ainiin, enhän mä saa Pomoa pysäytettyä :D Marianne joutui vähän auttamaan mua. Jäätiin oikeastaan heti pääty-ympyrälle.
Ensin käyntiä ja ohjat oli heti alusta asti hiukan tuntumalla ilman kauneuden takia. Mulla ja Pomolla oli pieniä erimielisyyksiä, Pomo halusi seurata Kaisaa ja Elvistä ja en aina oikein saanut sitä käännettyä. Ja Pomo oli asettunut korkeintaan ulospäin. Mutta heti jos koitin asettaa sisään niin ponikin tuli sisään! Vaikeeta, vaikeeta. Mä koitin siinä kävellessä asettaa Pomoa, saada sen edes hiukan kuuntelemaan mua ja kävelemään järkevästi ja kaahailematta. Välillä sainkin nenun suurin piirtein suoraan eteenpäin. (onneksi lopputunnista sain jo pari askelta asettunutta Pomoa, se oli kuulkaa hieno tunne.)
Otin joitain voltteja ja nekin oli jotain niin kamalaa kun Pomo kääntyy ihan suorana. Nyyhky.

Hyvin pian siirryttiin kevyt raviin. Ja Pomo kaahaa mallikkaasti kaikkea muuta kuin tahdikkaasti. Mä keventelen sitten täysillä ja koitan vaan saada Pomon kulkemaan ympyrällä. Alkuun se kaahasi, kulki Kaisan ja Elviksen perässä jnejne. Kuitenkin lopulta Mariannen jankkaus "Lyhyempi ohja, ohjat tuntumalla, ulko-ohja tuntumalla, pidätteitä, hae tahti" meni perille ja sain Pomon jopa ravaamaan niin kuin ponin pitää! Samoin kääntäminen alkoi ehkä hieman helpottua. Ainakin välillä poni kääntyi kun halusin ja jopa sinne minne halusin :D
(Sen ravin eron kyllä huomasi. Alkuun jouduttiiin koko ajan ohittelemaan ja vähän väliä löydettiin itsemme Kaisan perästä. Lopussa saatiin ravata vaikka kuinka kauan ilman mitään kääntelyitä kun ei kenenkään takamus enää tullut tielle)
Välillä Pomo vähän pelkäsi, hui kauheaa, tuulta ja sitten se vähän oikoi ympyrällä ja kaahaili. Sain sen kuitenkin jotenkin kulkemaan, joten voin olla ihan tyytyväinen. No en kyllä kovin :D

Kun oltiin sitten ravailtu, haettu asetusta ja tahtia. Ja tapeltu kääntelyn kanssa, lähdettiin ottamaan laukkaa (välikäyntien jälkeen). Mä ja Elvis laukattiin. Mä aloitin. Tarkoituksena oli nostaa laukka harjoitusravista, laukata puoli ympyrää ja takaisin raviin. Ja piti nostaa siitä kentän keskikohdasta ja sitten c-kirjaimen kohdalla raviin. No mä sitten aloitin:
Tai anteeksi, mä ensin taistelin Pomon pois jonkun persuksista. Ja sitten mä aloitin:
Ensin harjoitusravia ja keräsin ohjat, ja koitin saada Pomon taas kulkemaan siellä missä minä halusin. Sitten me lähestyttiin nostokohtaa. Mä otin pari pikku pidätettä ulko-ohjalla. Pomo ravaa aika rauhassa.
Siirsin sisäpohkeen eteen, nojasin vähän taakse. Ja en uskonut että laukka nousisi. Mutta arvatkaas vaan, se nousi! Sieltä nousi laukka! Uskomatonta, eikö olekin :D Heti pyynnöstä, eikä edes mistään kaahailuravista. Onko ikinä eka nosto onnistunut? No ei varmaan. Vähän upea tunne.
Sitten hienosti pompin siellä laukassa, päästin kädet jotenkin ihan älyttömästi laukkaan mukaan, mutta en ainakaan kiskonut Pomoa suusta. Sitten siirtymä, joka tuli ehkä sekunnin-pari myöhässä. Ja lankesin Pomon kaulaan, vähän upeeta! Mä olin oikein tyytyväinen tähän suoritukseen.

Sitten the second nosto. Sain taas harjoitusravin suht rauhalliseksi, en nyt ihan niin rauhalliseksi kuin äsken. Ja nosto onnistui jälleen! Ja siirtymä raviin oli täydellinen, just siinä missä ajattelinkin! Sitten vielä kolmas nosto, joka taisi tulla vähän väärässä kohdassa, mutta muuten hyvä! (tosin se laukka taisi lopahtaa kun jonkun takamus tuli eteen) Ja Pomo laukkasi rauhallisesti ja oi että. Upeaa että voikin laukka onnistua multa noin hyvin. Ja mä olin kuvitellut että Pomo vetäisi pään taivaisiin ja kaahailisi täyttä ravia jossain ihan väärässä paikassa.

Sitten mä sain ottaa harjoitusravisiirtymiä missä halusin, sillä välin kun toi nosti Elviksellä laukkaa. Pomo oli vähän herännyt ja taisi jokunen laukkasiirtymä tulla. Mutta kääntäminen oli taas olevinas niin vaikeeta. Huoh... Koitin taas asetella Pomoa ja kääntelin vähän. Sellaista se on, kun Pomo menee niin kovaa niin ei se käänny ympyrältä pienemmälle voltille.
Vaihdettiin suuntaa ja mä sain taas aloittaa laukannostot. Mun oli ihan pakko yrittää käynnistä, oman mielenrauhan vuoksi (niin ja ajattelin että se voisi onnistua kun Pomo oli sen verran vireän puoleinen.) Käynnistä nousi! Tosin se laukka oli aika reipasta ja siirtymä ei tainnut olla sitten ihan niin hyvä. No jaa. Ja Marianne kritisoi mun tyyliä langeta Pomon kaulaan kun kehuin sitä :D Mutta sen takia päätin koittaa tehdä viimeiset siirtymät niin etten horjahda eteenpäin. Seuraavan noston koitin ottaa käynnistä, mutta Pomo siirtyi raviin josta nostin laukan. Pysyin muuten suorana, enkä horjunut kun hiljensin. Jeejee. Ja sitten tuli vielä yksi tai kaksi nostoa? No oli miten oli, niin ainakin kerran Pomo lähti itse. Sitten siirryttiinkin kevyt raviin.

Mä koitin hakea Pompelia vähän jonkinlaiseksi. Monta laukkasiirtymää tuli kun Pomo olisi niin halunnut baanata Elviksen kanssa. Käännökset oli välillä niin hukassa ja välillä sujuivat niin hyvin. Ja nyt sitten tosiaan se asetuskin onnistui hetkittäin. Sitten kun suunta vaihdettiin, niin Pomo meni Elviksen imussa. Mä en kuitenkaan suostunut tekemään ympyrä leikkaata toisen perässä, joten lähdettiin sitten ravailemaan ympyrää väärään suuntaan. Ravailtiin vaikka kuinka kauan väärään suuntaan kun Pomo ei vaan kääntynyt tiukemmin :D Lopulta sitten tein jonkun ihme kuvion ja vaihdoin suunnan.

Ja päivän extreme-osio. Elvis säikähti (tuuli ja sade on aika pelottavaa..) Taisi Kaisakin lähteä, en tiedä. Mutta Pomo vaan ravaa ihan rauhassa ja hiljensi kun pyysin. Mä vaan mietin että jee, kiva poni kun on ihan rauhassa. No eikös sitten ajauduta Elviksen perään, joka säikähtää taas. Tietenkin Pomo säikähtää toisen mukana ja täyttä laukkaa karkuun. Mä koitin ottaa kiinni, mutta ei Pomosta saanut kiinni. Sitten lopulta tuli turhan nopea käännös kun aita tuli vastaan ja tömps, minä tipuin alas. Päälleni laskeuduin taas ja nyt alkaa jo tuntua siltä että uusi kypärä olisi kova sana. Tuon kanssa olen tippunut jo 5 kertaa, ainakin ja se on tipahtanut penkiltäkin lattialle.
Mutta joo, sinne laskeuduin, jälleen pää tuntui vähän tyhjän puoleiselta, mutta selkään nousin takaisin (angstattuani että tietenkin mä tipun aina kuralammikkoon kun autolla pääsen) Ja sitten piti vielä vähän ravata siinä ympyrällä. Eipä mua edes erityisemmin jännittänyt, tietty ajattelin että jos ei tästä lähin kuljettaisi minkään Elviksen perässä. Pomo ei vaan olisi jaksanut siirtyä raviin.. Lopulta ravailtiin vähän reippaan puoleisesti, kääntelin vähän ja saimme Mariannelta kehuja kun Pompeli menee niin hienosti. Sitten loppukäynnit siinä ympyrällä.

Ja oli hauskaa :D Marianne kyseli "asteikolla 1-10 miten meni?".
Mä sitten pohdiskelin ja mietin ensin että 1, sillä kaikki meni niin surkeasti: mä tipuin, Pomo juoksi alta, se ei asettunut kuin korkeintaan väärään suuntaan, Pomo ei kääntynyt, juostiin toisten perässä. Ja olikohan muuta.
Mutta sitten tajusin että laukat meni kyllä ekaan suuntaan ihan uskomattoman hyvin. (toiseen suuntaan ei enää niin hyvin kun Pomo ennakoi niin paljon) Joten kun Marianne kysyi multa, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä
"Varmaa kakkonen"
"Ai miks"
"Noku kaikki meni niin huonosti" Sitten Marianne selitti jotain että se oli kyllä ajatellut jotain 9 (wtf? No joo, ehkä itse olisin voinut ysin antaa jollekin. Öö.. Noo.. Viime Sulo-tunti meni kyllä hyvin, niin esim. sille. Mutta tuollaiselle :'D Oikeasti hyvälle tunnille pitäisi antaa varmaan 11) ja sitten se asia joka jäi hämärän peittoon. Se alkoi selittää jotain että syy tähän (mun kakkoseen :D) on varmaan joko se että se ei osaa opettaa tai se että mä otan asiat turhan kriittisesti (tai vaadin liikaa, kyllä te nyt tajuatte) Mutta siis. En mä nyt oikein tajua. Miten toi nyt liittyi mihinkään, toi eka asia? Jos mä olen mun mielestä huono, niin asiaan ei kyllä mun logiikalla vaikuta se, että opettaja ei opeta. Tai siis tietty. Mutta silleen. Äh :D No siis.. Vaikka opettaja olisi huono, voisi silti omasta mielestäni mennä hyvin. Vaikka opettaja olisi mastertasoa, sanoisin silti tuollaista tuntia tooodella huonoksi. Ja se johtuu siitä että mä olen niin huono, etten opi mitään tarpeeksi nopeasti. Ei ei ei. Meni vähän hämäräksi tämä Mariannen ajattelutapa. Jaa, kyllä mä sitä sanon huonoksi opetukseksi jollei 1½ vuoden jälkeen oppilas ole saanut ikinä laukkaa nostettua tai osaa keventää. Että nyt jotain rajaa hei!

Mutta joo, Mariannekin epäili vaihtoehtoa kaksi. Ja sitten selitys että "mää kyllä muistan ku joskus Pomo ei kääntyny ollenkaan."
"No ei se kyllä erityisen hyvin nytkää kääntyny, kuljettiin vaan peräs" Mutta kyllähän se paremmin kääntyi.

Mahdan olla tosi rasittava oppilas, heh.
Mutta sai Marianne minua oikein piristetyksikin (toivottavasti se ei vaan vetänyt jotain hatusta. Toivottavasti oli sitten tosissaan kanssa) Pomo on ollut kuulemma masentuneen näköinen pari viime päivää, mutta nyt se meni "iloisen" näköisenä ja liikkui hyvin.

Sitten mentiin keskelle (tosin mä en saanut Pomoa pysähtymään joten mentiin toisenkin kerran keskelle)
ja alas ja kohti tallia. Marianne talutteli Pomoa mun kanssa ja alkoi sitten valamaan muhun uskoa. (ja mä olin vaan revetä, ei oikein tehoa :D) Se jutteli siinä tuon yhden naisen kanssa että "eikö Pomo mennytki hyvin ja eikö Millalla mennytki hyvin?" "Joojoo"
Ääk hei! Lopetetaan tällainen pelleily, pysytään faktoissa ja iloitaan hyvin menneistä tunneista. Pliis :D

Angstasin kypärän surkeaa tilaa, pistin Pomon pois, käskin vuorata auton jottei se sotkeutuisi, (joo, en halunnut ryöstää Marianne putipuhtaaksi.) hihhuloin tosi pitkään ties missä. Löysin kiva rabieskissan joka oli aika ihana. Ja jouduin kauheiden verikoirien syömäksi ja ehdin kuvitella kuinka puimuri ajaa sen pienen koiran päälle, kun se pomppi pellolla.

Niin että tällaista tänään. Nyt on niska vähän kipeänä kun laskeuduin mukavasti päälleni. Kypärän pesin, mutta toivon että saisin uuden. No jos en saa, niin ei se ole ainakaan palasina vielä :D Ja olen nyt todistanut että kyllä se rikkinäinenkin kypärä auttaa.

No joo, menihän tämäkin tunti periaatteessa ihan okei. Tämän voi laskea vielä voittoputkeen. Uih, kuinkahan monta viikkoa on jo mennyt niin että olen koko ajan mennyt eri hevosilla. Tämä on niin hauskaa. Ihanaa katsoa taulua ja kummastella että tuolla pääsen nytten ja jee.

Ja jälleen totesin että vaikka Pomo on mukava, niin se ei ole yhtään mun tyylinen. Siksi en sillä jaksaisi jatkuvasti mennä. Suurin ongelma on ehkä se, että se painaa kädelle niin paljon. En tiedä mitä siinä pitäisi tehdä ja sitten alkaa kädet väsyä kun tuntuu että se poni vaan pitää päätään niin edessä. Ohjienkin pitäisi olla tuntumalla, mutta Pomo ei suostu lyhentämään kaulaansa niin mä joudun ratsastamaan kädet suorina :D Ja sitten kun se on niin mahdoton saada asettumaan.
Ja jos Pomo ei suostu menemään johonkin, niin en saa sitä sinne. Kun Elvis menee tyyliin ohjan johdatuksella, kevyesti. Sitten taas Sulon uskaltaa runtata paremmin sinne. Mutta Pomo on välimuoto.
Oikeastaan Pomo tuntuu siltä että sitä pitäisi kauheasti ratsastaa ja pistää se menemään. Mutta sitten se tuntuu niin herkältä ja kevyeltä ettei sitä voi käskeä kun se räjähtää heti. Ja sitten kun en voi yhtään luottaa siihen, kun ajattelen vaan koko ajan että poni räjähtää allani.

Jooh, hei hei nyt.

Näin laskeudut hevosen selästä oikeaoppisesti

Voin vain nauraa itselleni :D Mutta oli oikein hauskaa. Myös se oli oikein hauskaa kun seisoskelin tuolla jossain ja sitten Marianne juoksi siitä ohi kun se oli menossa juomaan. Se kyseli että mitä kuuluu. Sitten se vaan taputteli että jee, ensi viikolla on leiri, ja sitten se rääkkää meitä. Mä vaan juoksen sen perässä "Joo hyvä!" tai jotain. Mutta oikein hyvähyvä, toivottavasti pitää lupauksensa ;) Niin että oikein tuuperrutaan selkään tai jotain.

Tosiaan eilen keksin että hei, minäpä käsken Jonnan kuvaamaan tänään jollei sada tai muuta tällaista. Jonna pääsi, oikein hyvä. Menin sitten tallille pyörällä ja kävin katsomassa kenellä menen. Jostain syystä olin koko päivän kuvitellut että menen Elviksellä, mutta sitten aloin miettiä että joo, Marianne sanoi että kiva hevonen, ei se tarkoita heti Elvistä :D Mietin että voinhan mä mennä esim. Kaisalla. Ja arvatkaapas, menin Kaisalla. Siistiä. Se oli ekalla tunnilla, mutta ei tokalla, joten minäpä keksin että hei, nyt haluan mennä ilman satulaa. Alunperin mietin että voisi mennä leirillä, mutta katsokaas kun jotain keksii niin eihän sitä voi sitten enää perua.

Meninpä Kaisaa harjaamaan. Tai yritin mennä. Avasin karsinan oven, poni lähteekin yllättäen tunkemaan ulos ja minä pikkuinen en saanut isoa massavaa hevosta pidettyä sisällä. Joten uloshan se tuli :D Mä vaan mietin että jes, ovet auki ja kaikkea ja otin harjasta kiinni. En kuitenkaan saanut arvon matamia takaisin, vaan ryntäsimme heinäpaalille ja siitä Hetan karsinan eteen :D Hemmetti hevonen. Sitten rakkaat pikkuiset tuli siihen kattomaan että jippii, Kaisa on käytävällä. Kaisa lähti takaisin heinäpaalille, mun onneksi. Siitä sain sen sitten juoksutettua karsinaan ja pikkutytöt löysivät mulle sen riimun. Huh, jos se olisi mennyt pihalle olisin kuollut :D Mariannekin oli maastossa noiden kanssa. Mikäs siinä, seuraavaksi kyllä on hevonen pihalla asti kun viimeksi Sulo oli puoliksi ulos karsinasta. Sitten menin harjaamaan Kaisaa ja laitoin sen oikein kiinni. En uskaltanut olla siellä ilman että se oli kiinni koska se saattaisi karata ja koska se pyöri ympäriinsä, ja Kaisa on sen verran iso että littaa mut. Harjasin ponin (joskus mua ärsytti kun hevosia sanottiin poneiksi, nyt olen itse aloittanut sen) toiselta puolelta ja lähdin katsomaan olisiko Jonna tullut ja sieltähän se saapui. Käytiin Kaisaa katsomassa, juttelemassa kaikkea ja harjasin hevosen loppuun. Sitten kävin kysymässä voinko mennä ilman satulaa, sain, jippii. Tosin sanoin jo silloin että tulen kyllä alas sieltä ;) Mähän olen ennustaja!

Suitset kauhealla hädällä päähän (ei me kyllä oltu myöhässä..) ja ne jäi ilmeisesti ihan löysäksi, mutta mä en saanut niitä kireämmälle, Marianne sen sijaan sai.. Sillä on iso pää, ei ole mun vika. Menimme kentälle ja selkään. Ja taas kerran täysin avutonta se selkäytyminen. Alkukäynneissä meidän piti venyttää askelta niin pitkäksi kun vaan sai, ja kyllä Kaisa tuntui tosi mukavalta. Kääntyi tosi kivasti ja näin ja oli mukava vähän huomata että kuinka vinoksi mä aina heittäydyin kun käännyttiin. Mutta... Sitten tuli ravi...

Mä lähdin raviin, joka oli työn takana, ja Kaisa lähti hieman liian reippaasti, mä lähden liukumaan ja pläts, alas :D Kaisa lähti karkuun ja pyydysteltiin sitä melko kauan. Palasin selkään ja kävelin hetkisen. Sitten raviin. Samalla lopputuloksella! Oikeasti, tipuin taas. Järkyttävää :D Tällä kertaa ohjat pysyi kädessä ja tipuin hyvin turvallisesti: kypärän leukahihna oli liian löysällä joten se tippui päästä sinne niskaan roikkumaan ja tipuin suoraan Kaisan jalkojen eteen. Luojan kiitos kiltti poni pysähtyi. Pari tonnia suoraan päähän ei olisi ollut kovin mukavaa, varsinkin kun se kypärä ei ollut päässä :D No kypärä kireälle ja takaisin selkään (Nyt se ei enää ollutkaan niin avutonta) Kävelin jonkin aikaa ja sitten pitkällä sivulla nostin hetkeksi ravin etten tippuisi. Pompin aika paljon, mutta selässä pysyin. Sitten tästä innostuneena taas pitkällä sivulla raviin. Valitettavasti jarru tuntui hukkuvan, Kaisa kulki turhan kovaa, mä lähdin luisumaan ja sitten mun sisäpohje antoi laukkamerkin, Kaisa lähti laukkaamaan ja voi luoja, minä tipuin kolmannen kerran :D Yhden tunnin aikana! Säälittävää :D Tosin ei harmittanut, koska Jonna oli kuvaamassa. Jos olisin tippunut satulan kanssa kolme kertaa puolen tunnin sisällä niin olisin hypännyt kaivoon. Ja jos ei olisi kuvattu niin ois harmittanut enemmän tuollainen kolme tippumista, mutta nyt vaan naureskeltiin, minä takaisin (nyt se sujui jo hyvin) ja Marianne pyysi noita tuomaan satulan. Kävelin Kaisan kanssa kunnes satula tuotiin. Sitten satula selkään ja minä perässä. Jalustimet jäi liian pitkiksi ja vähän eri pitusiksi, mutta en jaksanut säädellä niitä sen enempää. Sitten kävelin kun noi suoritti tyylikästä tehtävää ja meni laukassa kahdeksikkoa keskellä kenttää.

Siinä kävellessä mä vaan ihastelin kuinka ihana satula Kaisalla on, ja otin yhden pikku harjoitusravipätkän ja sitten tein pysähdyksiä. Alkuun Kaisa ei pysähtynyt, ei millään, mutta parin kisan jälkeen se alkoi pysähtyä tosi hienosti. Kääntäminen vaan vaikeutui hiukan satulan myötä, kun ilman jalustimia saan enemmän voimaa pohkeisiin, en tajua. Sitten kun kaikki oli tehnyt tuon tehtävän Marianne kysyi haluanko mä laukata. No tietenkin :D Mua ei jännittänyt yhtään ja oli ainakin tukeva olo ilman satulaa humputtelun jäljiltä. Kävelin just lyhyellä sivulla kun sanottiin että laukkaa sitten. Siitä nostin pariksi askeleeksi ravin ja laukka. Ja olin tyytyväinen kun laukka nousi ekalla yrittämällä (johtuiko siitä että Kaisa on niin viisas ja kiltti, vai siitä että se oli jo laukkaillut) Ja joo, vähän turhan reipasta, mutta koitin vaan istua. Ongelmat ilmeni kun koitin hiljentää, kun ponimme kiitää eteenpäin ja alkaa vaan kääntyä kun koitan hiljentää. Sitten mä vaan jälleen kerran heittäydyn eteenpäin ja alan seistä jalustimilla. Sitten Kaisakin hiljensi ja olin oikein tyytyväinen, vaikka Marianne ei pitänyt mun jalustimilla seisomisesta.

Sitten tulikin loppuravit (tämä tunti meni kauhean nopeasti, mutta johtui varmaan mun alastuloista) Alkuun Kaisa koitti laukata ja meni ihan liian kovaa, mutta ei jännittänyt ei, ja lopulta alkoi Kaisakin rauhoittua. Kääntyi kivasti ja meni oikein nätisti. Mitä nyt mun kevennys oli suoraan jostain kun jalustimet oli mitkä oli ja sitten Kaisa välillä hyytyi. Sitten loppukäyntejä ja minä tunnustin että olin vahingossa päästänyt Kaisan ulos :D Marianne nauroi mulle. Loukkaavaa ;) Joo, eli ei se kuulemma haitannut kun se itsekin päästää niitä välillä karkuun. Mutta huomaatteko. En jättäisi menemättä ilman satulaa vaikka voisinkin mennä ajassa taakse päin, siitä oli paljon hyötyä:

Alkuun mietin että uskallanko mennä kun en ole ikinä mennyt Kaisalla. Kun uskalsin niin todistin itselleni että se voi mennä hyvin tai huonosti, mutta kannattaa uskaltaa.
Olisi jäänyt häiritsemään jollen olisi mennyt.
Jos nyt menen leirillä ilman satulaa niin osaan varautua tämmöiseen (tosin uskallanko ikinä mennä millään ilman satulaa :D Kun mietin niin totesin että ehkä Elviksellä, jollei ole hirviöitä mukana, ja Sulolla.)
Ja onhan se hyvä jatkaa tappioputkea joka on jatkunut ainakin siitä asti kun menin Elviksellä ja hypättiin.
Ja nyt ainakin odottaa leiriä enemmän, jos katsos vaikka oppisi jotain.
Ja koska (tämä on nyt tärkein syy) silloin ku menin Viirulla niin se meni vähän liian lujaa eikä ollut oikein kontrollissa, joten jännitin käsiä ja nousin jalustimille. BAD. Nyt sitten kun Kaisalle laitettiin satula ja se vähän kiisi eikä ollut kontrollissa niin mua lähinnä nauratti että ihan kuin täältä tippuisi, onhan mulla satula. Niinpä pysyin koko ajan rauhassa ja Kaisankin sain kuuntelemaan kivasti :) Jos olisin mennyt koko ajan satulalla ja Kaisa olisi mennyt liian kovaa eikä olisi hiljentänyt, niin varmana olisin jännittynyt kun mietin että tipun ja muuta vastaavaa. Joten olen oikein iloinen että menin ilman satulaa vaikka vaan sen alun.
Ja sitä paitsi, kun on täydellinen täytyy sitä välillä vähän mokailla ettei muut tunne itseään niin huonoksi ;)

Tosiaan loppuravit sujui ehkä parhaiten ja vaikka laukka oli hyvin epäkontrollissa, se oli aivan ihanaa. Ei se mennyt niin kovaa kumminkaan että olisin järkyttynyt kuoliaaksi. Mutta loppukäynnit meni jotenkin huonosti. Kaisa alkoi heittelemään päätään (ja jos jonkun mielestä olin kovakätinen niin voin teille kertoa että ohjat roikkui lähes hevosen polvissa), pysähteli syömään koko ajan, kiskoi ohjia ja oli mahdollisimman ärsyttävä. Tiedä häntä. Samoin se pysähteli koko ajan ja kalisutteli hampaitaan. Varmaan teki kuolemaa kun söi suitset päässä...

No alas selästä ja keskusteltiin Jonnan kanssa oikein syvällisesti. Sitten pistettiin Kaisa pois ja mä pelkäsin kuollakseni kun se haisteli Lakia ja kirosin kun se yläluukku oli rikki. Mulla on ikuiset traumat kahden hevosen haistelusta, pelkään aina sitä... Ja täytyy myöntää etten saanut Kaisan suitsia enää auki kun Marianne kiristi niitä :D Mutta kiltti Jonna-täti auttoi. Kaisa oli oikein ihana kun puhdistin kavioita ja hetken ajattelin että potkaisee hevosenkengän mallisen aukon mun naamaan, mikäs siinä toki :) Sitten lähdettiin kotiin.

Ja olihan mun heti kerrottava äidille että tipuin kolme kertaa :D Se on nyt varmaan ylpeä musta kun silloin kun en ollut vielä tullut alas niin se valitti vähän väliä "mitä ratsastusta toi on? Sillon ku mä ratsastin, mä tipuin lähes joka tunti niin ja niin monta kertaa". Vähän se ihmetteli miten olin tippunut niin monesti ja kysyi että olinko mä kävellyt ilman satulaa ja muksahdellut alas. Juu ei, en sentään niin huono ole vielä. Mä en ole niinkuin Jonna joka tippuu käynnissä laiskalta hevoselta ilman satulaa. Jonna oli vielä aikaisemmin naureskellut että miten siltä hevoselta voi tippui käynnissä ;)

Äh, nyt on niska vähän jumissa ja käsi sattuu (ja pää särkee, aivotärähdys) Mutta mitäpä siitä. Oikein mukavaa oli, enkä oikein tiedä voiko tämän tunnin laskea tappioihin vai ei. Kohta puoliin voisi katsella videoita, Jonna sai kuulemma kaksi alastuloa, jes!! :D

Satuloihin turvavyöt

Tänään otti kyllä hiukan päähän :D Kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.

Noh, menin tallille, autolla (totesin että se tuo pahaa onnea) Olin tallilla hirveän ajoissa, ja en keksinyt mitään tekemistä joten hihhuloin ympäriinsä. Ensimmäistä tuntia ei ollut, joten menin katsomaan toista tuntia kun se alkoi. Pääsin taluttamaan Mörriä. Hiukan jännitin, pitkästä aikaa taluttamassa, mutta sujui se ihan okei. Kuuma tuli vaikkei paljon juossutkaan ja pari kertaa Mörri kiilasi ja tehtiin jotain voltteja. Sitten yksi tippui, ja hevoset vähän sätkyili, joten ei tehnyt mitään hyvää vaikutusta omaa ratsastusta ajatellen. Mörrikin pari kertaa pukitteli ja potki, mutta reipas tyttö oli ja jatkoi ravaamista ihan kuin ei olisi mitään käynyt :) (Aivan, mulla on pakkomielle ajatella että pienet säikähtää kuoliaaksi tällaisesta. Vanhan tallin vaikutusta väittäisin ;) )

Mä menin Elviksellä, joten ei kun selkään vaan ja liikkeelle. Tunnilla lisäksi Viiru, Simo ja Pomo. Alkuun mentiin käyntiä ja Marianne ehdotti että mentäisiin puomeja. Mä ihan mieluusti halusin jotain puomeja, kun viimeksi kun oli puomeja niin mä tipuin eikä siitä tullut mitään. Marianne laitteli puomeja ja me mentiin käyntiä. Elvis kulki kauhean kivasti, korvat oikeaan suuntaan, kuunteli ja totteli, mitä nyt pariin otteeseen meni uran ulkopuolelle eikä tullut sieltä pois :D No sitten otettiin kevyttä ravia, Elvis meni kivasti, ei kaahaillut, mutta mulla oli joku vammaus, kun kauheasti heilui jalat kun kevensin. Jotenkin jännitin niitä sitten varmaan kun koitin pitää jalat kyljissä kiinni. Johtui varmaan siitä. No siirryttiin käyntiin ja aloitettiin Mariannen puomitehtävä. Se oli laittanut viisi puomia kaarevasti ja siitä piti tehdä voltti. En osaa selittää, mutta puolet voltista kulki kaarevien puomien päältä.

Alkuun en edes päässyt niille puomeille kun Elvis pelkäsi Viirua ja kaikki oli edessä :D Sitten kun pääsin niin Elvis vaan löntysteli yli, mutta meni sentään niinkuin halusin. Sitten suunta vaihtui, tähän suuntaan mentiin reippaammin, mut ihan liian reunassa. On se vaikeeta. Tämän jälkeen siirryttiin sitten raviin. Mä olin jo odottanut ravia, kun halusin nähdä että onnistuuko keventäminen nyt. Annan pohkeita ihan normaalisti, ollaan lyhyen sivun keskellä. Sitten Elvis vetää jotkut ihme pultit ja täyttä laukkaa. Simokin lähti siitä menemään. Laukattiin ihan täysillä toista lyhyttä sivua kohti. Ei kauhee oikeasti, en ole koskaan varmaan mennyt niin kovaa. Pelkäsin oikeasti että Elvis hyppää sen aidan yli, kun se vaan painoi täysiä vaikka aita läheni. Sitten äkkipysähdys, ja minä totta kai ales, Simonkin ratsastaja tippui. Mä tipuin päälleni, ja hiukan alkoi särkeä pää, tuli hiukan huono olo. Jes. Elvis palautettiin mun luo, ja arvatkaas vaan mikä oli tuossa tilanteessa mun suurin huolen aihe. Menikö kypärä rikki :) Saattoi mennäkin, mutta ei nyt uuttakaan saa, toivotaan etten enää lennä päälleni.

Nousin takaisin selkään, ja ei yhtään sillä tavalla jännittänyt. Jatkoin vaan käyntiä, mutta raviin en uskaltanut siirtyä, koska äskenkin Elvis oli lähtenyt menemään ihan vaan kun siirryttiin raviin. Kuljin aika kauan käyntiä ja Marianne laittoi hienot ravipuomit sinne. Sitten kun olin kävellyt vaikka kuinka kauan, ja totesin etten uskalla siirtyä raviin, niin Marianne aloitti saarnan kuinka hevoset saa enemmän aihetta kytätä jos kävellään ja blaablaablaa. Mä en jaksanut kuunnella (:D) joten maiskutin ja ravia. Elvis kulki rauhassa ja ravattiin niiden puomien yli. Sitten vaihtui suunta ja tota noin. Piti taas tulla niitä puomeja, ja varmaan kolme ekaa kertaa Elvis kiersi ne puomit ulkokautta. Ai pahasana :D

Sitten Marianne meni sinne uralle patsastelemaan ja mekin päästiin puomien yli. Sitten pidennettiin väliä ja mua alkoi epäilyttää että Elvis lähtee menee. Taas mentiin ohi, mutta seuraavalla kerralla mentiin sujuvasti yli ja siihen jätettiin ravipuomit. Hyvä Elvis. Tosiaan tuossa ravissa se kulki, noh, ei se kaahaillut, mutta ei se kyllä erityisemmin mua kuunnellutkaan. Meni vähän minne halusi, pelkäsi kaikkia ja hiukan kiihdytteli ennen puomeja. Täytyy myöntää että lievästi meni hermot ja sitten kun Elvis tyyliin säikkyi Simoa, niin kyllä sitten pamautin jo pohkeilla että nyt en oikein taas jaksa tätä. Jossain välissä Elvis muuten lähti, mutta sain sen sentään hiljennettyä, tai sitten se lähti kahdesti, en muista.

Tämän ravin jälkeen jätettiin yksi puomi ja oli tarkoitus laukata. Mä jätin väliin, kun en uskaltanut ottaa sitä riskiä että se lähtee taas täysillä ja kaatuu tai muuta kivaa, joten vaan kiertelin käyntiä ja tappelin Elviksen kanssa kun Pomo ja Viiru oli niin pelottavia. Sitten otettiin loppuravia, joka meni aika kivasti, ja loppukäynnit jotka sujuivat hyvin rauhassa, mutta tällä kertaa en uskaltanut päästää jalustimia pois.

Siis kyllä kevät on kiva vuodenaika kun tulee kesä, mutta just nyt ei haittaa vaikka olisi joku kiva syksyinen päivä tai jotain. Oikeasti!
Onneksi on mennyt niin hyvin, vastoinkäymiset ei tunnu niin pahalta jos oikeasti on mennyt hyvin. Mutta kyllä alkaa hiukan kyrsiä, kolmas kerta jo, ja puolen vuoden sisällä. Mutta Elvis on oppinut taktiikan, mä tipun jollen yhtään osaa odottaa sitä lähtöä. Ennen en tippunut niin helposti, mutta se johtu siitä kun ennen otin aina jostain kiinni kun tuli lähtö. Nykyään en ota kiinni. Ja ennen aina lähdön jälkeen olin hetken aikaa ihan jännittynyt, nykyään voi kohtuu rauhassa jatkaa.

Sitten tunnin jälkeen vaan harjasin Elviksen ja olin hiukan vihainen sille. Täysin uusi tunne. Ostin uuden kortin, jota nyt tässä tuunailen, ja Elvis varmaan tuolla elvistelee: "Mä tiputin taas sen ämmän, kyl se varmaan jo tajuu pysyy poissa"

Kyllä olisi helpompaa jos satuloissa olisi turvavyöt :D

Mutta tästä huomasimme että minä putoan aina jos on puomeja. Epistä, mäkin haluaisin mennä niitä, olisin halunnut laukata sen yli, mutta aina mä tipun. Ärh :D