Jaajaa. Minäpä muistin jotain. Joka toi tosi hyvää mieltä tähän ankeaan arkeen. Tai jotain.
Mulla oli kuulemma tarpeeksi herkkä käsi, jeejee. Tosiaan leirillä kun menin Kaisalla niin Marianne totesi että mulla oli tarpeeksi herkkä käsi sille, koska Kaisa ei vetänyt vastaan yhtään. Osaanhan mäkin sentään jotain.
Sitten, kysyin tässä äidiltä mitä mieltä se oli mun ratsastuksesta. Meni kuulemma ihan hyvin. Mutta mä en yrittänyt tarpeeksi :D Voi nyyhkis. Kuulemma mä en yrittänyt väistöissä tarpeeksi, enkä välillä kääntänyt tarpeeksi ja näin. Voi ei! Ja mä kun yritin väistöjäkin enemmän kuin ikinä :D Koko sivun verran meinaan.
Mutta laukka meni kuulemma hyvin. Tosin laukka olisi saanut kestää kauemmin. Voivoivoi. Mutta ihan hyvähän se silti oli.
Mua rasittaa kun näemmä rusketuin leirillä aika paljon. Siis sehän on hyvä juttu, mutta mun kädet on niin paljon vaaleemmat koska hanskojen alta ei tietenkään ruskettunut. Näyttää juntilta. Lievästi.
Totesin kanssa että mulla on videoita maaliskuusta lähtien joka kuulta. Eli maalis-, huhti-, touko- ja kesäkuulta on videota. Täytynee Henna käskeä kuvaamaan kolmen(?) viikon päästä. Kun se on sitten leirillä sillä yhdellä viikolla.
Uuh, ja mahtaisikohan tässä muutamien viikkojen päästä onnistua jopa eräänlainen tunti :) Toivotaan toivotaan.
Mutta on kyllä jännää vertailla Jonnan ja Hennan kuvaamia. Jonna käytti vaan tarvittavaa kameraa, Henna käytti kaikkia mahdollisia. Hennan videot oli pidempiä, toisaalta ne myös heilui vähemmän. Toisaalta Hennan aloitukset oli välillä vähän outoja :D Mutta Jonna saattoi hukata kohteen kesken kaiken. (Ei se muuten, mutta vähänkö rasittaa kun kesken laukan pitää hukata se hevonen, haluan nähdä laukkaa, ei oikein näy jos Jonna vetää kameran ties mihin) Toisaalta kummankin kuvauksessa häiritsee se, että melkein aina ne lopettaa videon kesken voltin! Kauheaa :) Mutta toisaalta, eniten ärsyttää se kun niissä Elvis-videoissa mä olen ihan etukenossa, rasittavaa. Mutta johtui Vinski jännityksestä.. Mut siltikin, se on rasittavaa.
Lähinnä tämän idea siis tosiaan oli se että mun piti kertoa jotain jonka muistin juuri, jotain viikon takaisia tapahtumia, mutta mikäs siinä.
lauantai 9. heinäkuuta 2011
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Olen onnellinen
Mä olen oikein tyytyväinen nyt. Kun mietin sitä ekaa irtotuntia Maskulla ja nyt tuota viime tuntia... Mitä voi sanoa, mähän menin suorastaan upeasti siihen vuoden takaiseen tuntiin verrattuna. Oi voi, oi voi, tosi hienoa ja mahtavaa ja ihastuttavaa :D
Tosin tajusin että mulle on tullut yksi uusi ongelma. Nimittäin pää ei pysy siellä missä pitäisi. Mulla heiluu pää alas ja sivulle ja väärään suuntaan. Ennen pää katsoi just tasan oikeaan suuntaan, mutta nykyään on vähän muutakin mietittävää kuin joku pää, niin se sitten vaan unohtuu :D Ja asiaahan ei auta se että rakas kypäräni on laajentunut. (Se oli joskus sopiva, mutta mätkähteli maahan ja suurentui) Se on jumalattoman iso. Viime tunnillakin joutui vähän väliä kypärää nostamaan kun se oli silmillä ja kun kypärä on silmillä niin pääkin painuu alas. Tarvin uuden tai vedän metrin maalarinteippikerroksen sinne sisälle, jos vaikka olisi tarpeeksi pieni.
Koska ihan kohta (ehkä kuukauden päästä) on kulunut vuosi siitä kun tuolla aloitin, niin tehdäänpä vuosipäivä postaus :D Heh, keksin tekosyitä miksi voisin kirjoittaa.
Miksi mä rakastan Maskua, mutta edelliset tallit eivät niinkään miellyttäneet? Voidaankin miettiä tätä nelituntisella luennollamme;
Ensimmäinen talli oli liian iso ja kallis. Hevosissa oli se likaisuus-efekti (musta tosiaan tuntuu että tiettyjen tallien hevoset on likaisia :D Johtuu varmaan siitä että talli on niin iso ja siellä käy paljon likaisia pikkutyttöjä hevosia hiplimässä jolloin hevosetkin likastuu. Likakammoinen. Kiva kun kesätöissä hoidan lapsia ja joka toinen hetki on kädet pestävä. Mielenkiintosinta onkin se että tallilla ei olevinas ole lainkaan likaista. Mä en voi vaikka syödä omenaa ilman että pesen sen jälkeen kädet, sen sijaan voin maata tallin lattioilla ja olla sitä mieltä että olen täysin puhdas ja hygieeninen (; ) Ja no, hevoset oli liian tuntihevosia. Sellaisia, niinkuin... Tuntihevosia. Ei sitä voi muuten kuvailla.
Edellinen talli, tosiaan, opetus oli olematonta liikenteen ohjausta, mikä ei tietenkään ollut kovinkaan innostavaa. Toisaalta myös osa periaatteista joita opetettiin oli melko outoja (ainakin nyt kun ajattelee*) ja suoraan sanottuna siellä oli aivan liian suojattua tämä ratsastaminen :D En siis ole mikään kamikazeratsastaja mutta oikeasti. Ja se oli ihan liian pieni paikka. Kun tuntui että teki mitä hyvänsä niin aina on joku katsomassa pahasti (ihmiskammoinen) ja häiritsi kun homma oli niin määrättyä (varsinkin kun aikaisemmin ollut isolla tallilla, jossa sitten ei niin kauheasti vahdittukaan.)
*Esimerkiksi nykyään mua huvittaa suuresti kun välillä kahdeksan vuotta ratsastaneella tyypillä oli taluttaja koska hevonen menee puskaan syömään. :D Näin me opitaan ratsastamaan ruokailevilla hevosilla. Tietenkin sitten oli taluttajat jos hevoset meni tai teki jotain tällaista (vähän riippuen ihmisestäkin, mutta joo, aika usein kumminkin) ja jos tiedettiin että maastossa hevonen ei kulje silmät kiinni niin sillä oli taluttaja. Niin, turvallistahan se on toki. Mutta mietitäänpäs kun tällainen viaton pikku-Milla meneekin seuraavalle tallille, jossa hevoset eivät kulje unissaan edellä kulkevan hännässä niin kentällä kun maastossa. Lievä järkytys kun hevonen saattaakin pelästyä vaikka pikku puudelia joka sipsuttelee tiellä. Ja joo, kyllä mun mielestä tällainen puudelin säikkyminen ja jopa maastossa virkistyminen on parempi kuin se että hevonen kulkee silmät kiinni ja heti saa taluttajan jos joku ei suju. Entäs kun ostaakin oman hevosen, entä jos se ei olekaan kiltti ratsastuskoulupolle joka kulkee silmät kiinni etiä päin? Siinä kohdassa voikin olla vähän mielenkiintoiset fiilikset kun hevonen voi olla jopa hereillä.
*Paljon ei opetettu, mutta yksi opetus oli että pohkeet irti kyljistä. Nykyään onkin vaikeaa kun Marianne valittaa että pohkeet on kuin lentokoneen siivet :D Kaksi ongelmaa: olen oppinut pitämään ne kaukana ja ne ei vaan voi olla siellä.
*Muistan kun olin ekoina tunteina vanhalla tallilla. Mulla sitten ravissa ilmeisesti katse karkaili ties minne ja mulle sanottiin että jos olen oppinut katsomaan kevennyksen jalasta, niin mun pitää lopettaa se. En saa katsoa kevennänkö oikein (joo, en kyllä edes katsonut kevennystä, vaan pää karkaili minne halusi. Mutta päällä on oikeuksia, onhan sillä omat aivotkin) Nykyään kun miettii niin mikä mahtoi olla syynä?johtuikohan esim siitä ettei ope jaksanut/osannut katsoa keventääkö oppilaat oikein Opettaja vaan sanoi että alkuun riittää kun keventää jotenkin, lopulta alkaa tuntemaan keventääkö oikein (melko vaikeeta jollei tiedä kumpi on oikea kevennys) Mä sitten aloin aina vaihtamaan kevennyksen niin, että kevensin sille jalalle joka tuntui paremmalta ja ajattelin että joo, tämä on varmaan oikea kevennys. Nykyään kun miettii niin voihan olla että kaikki kevensi aina niin kuin tuntui paremmalta ja hevonen oli vaan yksinkertaisesti vino. Ja sitä paitsi, mun mielestä Elviksen kanssa oikea kevennys tuntuu tyhmemmältä, vaikkei siinä olekaan juuri eroa (muistan kun opin katsomaan kevennystä :D Marianne sanoi kun joku kysyi, että miten jalkojen kuuluu mennä kun keventää oikein. Mä sitten opin muistamaan heti että ulkojalan tahdissa mennään [olinhan mä kirjoista lukenut, mutta ei sitä kirjoista vaan muista] Alkuun katsoin varjoista että kevennänkö oikein. Ja se oli melko avutonta, lähes aina Marianne joutui korjaamaan mun kevennyksen koska eihän se varjo näkynyt kuin tietyissä paikoissa. Sitten lopulta yhdellä tunnilla keksin että pitää mennä ulkolavan tahdissa ja seuraavalla tunnilla osasin katsoa jo sisälavasta :D Ja se ärsytti joka tunti kun Marianne joutui kymmenen kertaa korjaamaan kevennystä. Mutta enhän minä pienenä ja pöljänä uskaltanut kysyä että miten kuuluisi keventää)
Olen myös todennut että toi tunteminen on ilmeisesti aika.. turhaa. Tai, lähes kymmenen vuotta ratsastanut kaveri jakoi mulle tässä viisauksia ja sanoi että hän tarkistaa aina kevennyksen sillä että jos sisälapa menee eteen, hän nousee. (Jaa, eli jos sattumalta arvot oikean kevennyksen vaihdat sen heti vääräksi) Toisaaltahan tuolla ei niin paljon ole edes väliä, kun lähinnä pitkät sivut ravaavat, mutta silti.
*Muistan, se oli harmi kun ei koskaan menty harjoitusravia. Tasan yhdellä leiritunnilla kuulin että tuntilaiset sai mennä harjoitusravia. Muuten kevennettiin aina. Mutta olipahan ainakin jännää kun ravattiin ilman jalustimia. (Ja oikein extrajännää kun pääsikin Maskulla humputtamaan harjoitusravia vaikka kuinka paljon :D Muistan kyllä että ekoilla kerroilla mä vaan pompin hullun tavalla siellä. Mikäs siinä.)
Nykyinen talli on sopivan kokoinen. Hevoset on kivoja (ja hyvin lahjakkaita jopa, tosin jos ruvetaan taas entisaikaa miettimään niin lahjakas = hevonen joka osaa kaikki kolme askellajia. Ennen oli vaan ehkä... kolme lahjakasta ratsua, jollei shettiksiä lasketa mukaan, ja noistakin kolmesta kaksi oli sellasia että ihan kaikki ei pärjännyt niille. Tai ainakaan minä en pärjännyt niille :D Toinen ei liikkunut ja toisen kanssa mentiin kahdesti portista ulos. Enkö minä muka ole hyvä?) Minua yritetään ymmärtää (mikä saattaa olla haastavaa) ja minua yritetään opettaa (mikä on muuten haastavampaa)
Oikeasti, jos mulla olisi videoituna se eka irtotunti ja nyt vaikka toi edellinen tunti. Mä voisin varmaan itkeä. Alle vuodessa semmoinen muutos. Oi että, nykyään hevoset tekee jo suurinpiirtein niinkuin mä haluan. Ja vaikka Sulo (eilistä lukuunottamatta) parina viime kertana meni niin huonosti, niin ei se puskaan edes koittanut. Voidaanko ajatella että olen niin lahjakas ettei se mene sinne :D Tai siis, silloin kun Henna oli, niin silloinhan Sulo ei muuta tehnytkään kuin käynyt puskassa, ja näin.
Tämä blogi on kuulkaas hyödyllinen. Mä olen tehnyt paljon havaintoja niin tästä kuin edellisestäkin tallista. Mä olen huomannut kaikenlaista, ja vasta kun olin blogiin kirjottanut tajusin, mitä Marianne tarkoitti :) Sehän siis eilen tunnin lopussa jutteli taas kaikille. (en tainnut mainita siitä?) Sitten kun se tuli mun luo niin se sanoi että mulla kuulemma menee Sulon kanssa aina vaan paremmin (hmm, kyllähän se periaatteessa aina kehittyy, mutta välillä tulee näitä junttura-huono-päiviä kun ei suju mikään) Ja sitten Marianne totesi että laukka näytti aika hyvältä ja kuulemma osa nostoista näytti jopa siltä että poni nosti avuista, eikä vaan katsonut että muutkin laukkaa, minäkin menen. Mä sitten mietin että oliko näissä nostoissa muka jotain eroa normaaliin verrattuna, itse en huomannut kun samaan tapaa ekat epäonnistuivat ja pariin otteeseen ei laukka noussut. Mutta kun olin julkaissut blogitekstin niin tajusin. Sulo ei kiihdytellyt loppuraveissa. Tiedättekös, yleensä hevoset kiihdyttelee mun kanssa loppuraveissa ja välillä ne lähtee jopa laukkaamaan. Nyt kuitenkin Sulo ravasi nätisti, samalla tavalla kuin alussakin. Kääntyi hyvin ja kiihdyttelemättä. Voisikohan tämä olla se mittari jolla asian voi ainakin osittain jopa nähdä... Koskaan en ole noin rauhallisia loppuraveja kokenut, oikeasti. Välillä olen saanut Elviksen rauhottumaan vähän, mutta sekin yleensä ryysii alkuun. Voisiko olla niin, että kun laukka menee niin että heppa katsoo "Jaha, muut laukkaa, minäkin teen niin" ja sitten hevonen lähtee joko liian aikaisin, tai hyvällä tuurilla vasta kun antaa pohjetta, voisikohan kenties olla niin, että silloin hevonen kaahaa myös loppuraveissa "Äskenkin laukattiin, nytkin pitää" mentaliteetilla. Voisiko siis myös olla niin, että jos hevonen nostaa avusta, laukkaa kivasti ennakoimatta, niin voisikohan se silloin kulkea myös loppuravit rauhassa "Odotanpa jos vaikka saisin laukka-avut, jaaha en saa, siispä ravaan vaan" Vai olenkohan ihan hakoteillä. Tietty joku innokas laukkaaja on sitten asia erikseen, kun se vaan innostuu että jee laukattiin, voitaisko laukata lisää. Tietenkin sekin täytyisi saada rauhoitettua ;) Mutta joka tapauksessa, voisikohan se olla niinkuin yritin teille epäselvästi selittää. Ja yleensähän (mutta leirilläkin yhdellä Pomo-tunnilla tämä ei toteutunut) jos kerran-pari saa laukkaamaan niin ei mulla sen jälkeen ole ongelmia. Nyt sen sijaan tuli siellä keskellä muutama epäonnistuminen.
No voinhan mä uskotella että siitä sen voi jopa huomata, samoin kun voin uskotella olevani lahjakas ja kun Sulo huomaa sisäisen talenttini se ei edes jaksa mennä syömään :D
Marianne myös mietti että olikohan leirillä kenties jotain vaikutusta kun nyt laukka sujui noin hyvin. No eiköhän ollut. Pääsihän siellä laukkaamaan sen verran, ja sain istuttua siellä. Joten eiköhän se auttanut jotain tässä jatkossakin, ainakin voin nyt toivoa että osaan istua edes suurinpiirtein siellä laukassa, leirin ansiosta :D
Sitten vielä, mitä kaikkea olen ehtinyt tässä vuodessa kokemaan Maskulla:
Tallin vaihto Maskulle
Eka ihan itse tehty laukannosto
Kolme tai neljä sijaista
Takaperinkuperkeikka alas hevosen selästä (Jonna: "Apua, emmä uskalla" Lopulta Jonnakin laskeutui hienosti alas :D Mua lähinnä otti päähän kun tietty menin silloin Vinskillä. Sieltä vaan pää edellä alas, loistavaa!)
Eka tippuminen (tai kuusi ekaa...)
Eka este (tai viisi ekaa... ja kauhea pettymys, kun kuvittelin että esteratsastus olisi jotenkin jännää ja hienoa kun kaikki väittää niin, mutta se oli vaan ja ainoastaan tylsää janytsaankaikkienvihatpäälleni)
Ihan eka leiri
Kolme maastokertaa ja maastoilukammo :D (eiköhän se kuulu asiaan että saan täälläkin jonkun kammon, ekalla tallilla pelkäsin yhtä ponia, tokalla tallilla pelkäsin esteitä, ilman satulaa menoa, ravaamista, sitä että hevonen lähtee laukkaamaan töltissä jnejne pitäähän sitä nyt Maskullakin hankkia joku kammo. Ja olen mä miettinyt että jos joskus joudun vielä maastoon niin en pelkää siellä, katsokaas, mä olen niin lahjakas kuten Marianne sanoi. Saa nähdä muuttuuko mieli jos sinne oikeasti joutuu)
Äitikin oli ekaa kertaa katsomassa mun menoa ("joo tulin kattomaan mitä on oppinu ja miten menee ja montako kertaa tippuu" "NO EIHÄN MILLA NYT MITÄÄN PUTOA, KU HÄNEL ON NIIN KEHITTYNY TASAPAINO" ja mä repeilen selässä. Nyt tietokilpailu kysymys, kuka tässä kaksi viikkoa sitten tippui kolme kertaa tunnin aikana :D)
Ehdin muuten menemään Elviksellä, Vinskillä, Pomolla, Kaisalla, Viirulla, Sulolla..
Opin keventämään, istumaan, laukkaamaan, kääntämään (kaikki ainakin jotenkin)...
Ja jotta ei mene turhan ratsastukselliseksi niin opin laittamaan alaturparemmin (:D), suojat oikeisiiin jalkoihin...
Olen myös saanut jonkin näköistä varmuutta ja ihmiskammo ehkä hieman laimenee. Tai no, uskallan mä ainakin nykyään mennä tallin ovesta sisälle. Tai no, ainakin tiistaisin
Ravasin ja laukkasin ensi kertaa ilman satulaa
Olen kokenut tämän vuoden aikana uskomattoman monta hyvää ja onnistunutta tuntia. Se määrä on oikeasti uskomaton, kun ennen ei hyviä tunteja ollut kuin ehkä... no, ei tule montaa mieleen, jos se valaisee yhtään.
Samoin mä olen oppinut taas nauttimaan ja pitämään ratsastuksesta.
Ja olenhan mä onnistunut jopa muutamaan otteeseen väistättämään pohjetta ;)
Ja ainoa miinus jonka olen oppinut, on se että pää vaeltaa ihan liikaa nykyään, mutta kai se on vähän.
Paljon on vielä opittavaa mutta jos vuodessa mä olen kokenut ja oppinut ja kehittynyt niin paljon kuin olen, niin paljon kuin tuossa listassa on, niin paljon kuin mä olen teille hehkuttanut niin.. Miettikää miten paljon mä voinkaan oppia seuraavassa vuodessa. Ja seuraavassa. Tietenkään mä en oleta että oppisin ja kokisin yhtä paljon kuin tänä ekana vuonna, sillä ekat oppimiset oli lähinnä jotain istuntakorjauksia ja kevennyksen opettelua, jotka oli tuollaisia helppoja juttuja. Tietenkin kaikki vaikeutuu tässä kun jatketaan, mutta mikäs siinä.
Nyt voin ottaa kyllä ihan hyvin tavoitteeksi että seuraavan vuoden aikana opettelisin laukkaamaan paremmin ja opettelin väistämään sitä pohjetta :D Mutta saa nähdä mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. (ja eihän mun tarvi niitä toisena vuonna opetella, meinaan vuosi Maskulla tulee täyteen vasta joskus elokuun puolessa välissä, mähän ehdin näinä viikkoina oppia kaiken, aivan kaiken)
Mä rakastan teitä kaikkia, mä rakastan koko maailmaa, ja varsinkin mä rakastan tuota tallia. Vaikka on ollut myös niitä hetkiä kun tekisi mieli hirttää poni, ajaa jokeen ja ampua kaikki, niin mä olen silti erittäin tyytyväinen jokaisesta hetkestä jonka mä olen tallilla viettänyt. Tämä vuosi on ollut varmasti mahtavin, jos ratsastuksesta puhutaan. Musta tuntuu niin ymmärretyltä, viisaalta, taitavalta just nyt, joten pakko vaan hehkuttaa jonnekin. Eikä niin väliä vaikkei kukaan tajuisi tai lukisi, mä tajuan. Mä melkein itken taas. Miettii kuinka mahtavaa tällaistakin hehkutusta on lukea vaikka vuoden päästä (tosin jo viikon päästä tämän lukeminen olisi jännää :D En mä vaan muista. Se on oikeasti hauskaa lukea tätä blogia, miettiä että olenko mä kirjoittanut tuollaistakin ja ainii tehtiinkö me totakin) Oih ja voih, uudet lempisanani.
Vuodesta koosteita, toisin sanoen kaikkea mitä tulee mieleen;
"KUOLEEE1!!111"
"En mä osaa keventää, enkä mä saa tätä käännettyy"
"No sitten sä voit ravata uralla ja harjotella keventään" Mä ravaan uraa pitkin ehkä kierroksen, totean että häiritsen kaikkia kulkemalla väärään suuntaan ja hampaat irvessä väännän tehtävää.
"ISTU! Älä seiso jalustimilla vaan päästä jalat rennoiksi ja istu"
"Mä yritän koko ajan, muttei täällä pysy"
"o-o Vinskin laukassa on helppo istua, ku se vyöryy eteenpäin kuin lihapulla"
"Eiks oo ihana"
"Oivoi, nyt mää säikäytin hänet :(" (Katsottiin Pomoa kun se oli ihan uusi)
"Sehän meni hyvin, se vaan laukkaa vähän lujaa ku on niin lihava ettei se voi laukata hitaasti, tai voi, mut se on niin rankkaa" (loogista, mitä suurempi massa, sen kovempi vauhti)
"Voivoi, tuu sitten käymään."
"Ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta, ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta"
"No ei, ei se vieläkään oo, se vaan käy vanhal tallil :D"
"No niissä kengissä oli varmaan joku valmistevika, ei turvakärkiset kengät VOI hajota" (älä ole niin varma, musta tuntuu että se valmistevika oli Jonna :D)
"Sehän meni hyvin"
"Mikä muka meni huonosti :o" yms Mariannen sokeutumiskohtaukset ovat kyllä melko hauskoja, tosin silloin kun ne tapahtuu niin hyvin rasittavia :D Ei ei, sano suoraan vaan että oon huono, äläkä esitä ettet muka huomaisi kaikkia mokia.
Ja oikeasti, suurimpina kohteliaisuuksina mä pidän asioita joita ei sanota vain mulle. Mä en ole kuolla riemusta jos Marianne toteaa että meni hyvin. Mä vaan mietin että eikä mennyt, tai sitten että niin ehkä. Sen sijaan mä oon pökertyä onnesta esim jos Marianne toteaa jollekin että Milla jaksaa hoitaa ja jos Marianne toteaa yleisesti että on niin hyviä ratsastajia että kenttä pölyää. En tiedä onko tämä sitten idioottimaista, mutta kuitenkin. Vaikka kyllähän se kosketti kun Marianne totesi että Elvis oli eka hevonen joka antoi niskasta periksi. Itse asiassa noi kolme oli sellaiset mun mieleen jääneet sanomiset joiden jälkeen olin vaan tosi iloinen. Mutta ei semmoinen kosketa jos todetaan että on niin huolellinen, olisi hyvä hevosenhoitaja, tunti meni hyvin yms. Tuollaisia joutavuuksia nyt voi löpistä kaikille :D Jooh, ja niitä kuulee useammin ja ne unohtuvat.
Tämä pieni vuosi on sisältänyt niin onnea, iloa, naurua, riemua kuin myös vihaa, raivoa ja suruakin. Tämä vuosi on ollut niin opettava ja kannustava, mukava ja ihana. Ja kun mä vaan olen niin onnellinen tähän kaikkeen. Joten kiitos vaan kaikesta teille kaikille. Teille pelottaville ihmisille jotka olette lukeneet (tai skipanneet) tämän tekstin ja Mariannelle joka on jaksanut ymmärtää ja opettaa minua tämän ensimmäisen vuoden. Toivotaan mitä parhainta jatkoa. (Jaaha blogikin on ollut kohta pystyssä puolivuotta)
Heips, mä koitan olla kirjoittamatta, kirjoittaa seuraavan kerran kun olen tallillakin :D Mutta vaan koitan.
Tosin tajusin että mulle on tullut yksi uusi ongelma. Nimittäin pää ei pysy siellä missä pitäisi. Mulla heiluu pää alas ja sivulle ja väärään suuntaan. Ennen pää katsoi just tasan oikeaan suuntaan, mutta nykyään on vähän muutakin mietittävää kuin joku pää, niin se sitten vaan unohtuu :D Ja asiaahan ei auta se että rakas kypäräni on laajentunut. (Se oli joskus sopiva, mutta mätkähteli maahan ja suurentui) Se on jumalattoman iso. Viime tunnillakin joutui vähän väliä kypärää nostamaan kun se oli silmillä ja kun kypärä on silmillä niin pääkin painuu alas. Tarvin uuden tai vedän metrin maalarinteippikerroksen sinne sisälle, jos vaikka olisi tarpeeksi pieni.
Koska ihan kohta (ehkä kuukauden päästä) on kulunut vuosi siitä kun tuolla aloitin, niin tehdäänpä vuosipäivä postaus :D Heh, keksin tekosyitä miksi voisin kirjoittaa.
Miksi mä rakastan Maskua, mutta edelliset tallit eivät niinkään miellyttäneet? Voidaankin miettiä tätä nelituntisella luennollamme;
Ensimmäinen talli oli liian iso ja kallis. Hevosissa oli se likaisuus-efekti (musta tosiaan tuntuu että tiettyjen tallien hevoset on likaisia :D Johtuu varmaan siitä että talli on niin iso ja siellä käy paljon likaisia pikkutyttöjä hevosia hiplimässä jolloin hevosetkin likastuu. Likakammoinen. Kiva kun kesätöissä hoidan lapsia ja joka toinen hetki on kädet pestävä. Mielenkiintosinta onkin se että tallilla ei olevinas ole lainkaan likaista. Mä en voi vaikka syödä omenaa ilman että pesen sen jälkeen kädet, sen sijaan voin maata tallin lattioilla ja olla sitä mieltä että olen täysin puhdas ja hygieeninen (; ) Ja no, hevoset oli liian tuntihevosia. Sellaisia, niinkuin... Tuntihevosia. Ei sitä voi muuten kuvailla.
Edellinen talli, tosiaan, opetus oli olematonta liikenteen ohjausta, mikä ei tietenkään ollut kovinkaan innostavaa. Toisaalta myös osa periaatteista joita opetettiin oli melko outoja (ainakin nyt kun ajattelee*) ja suoraan sanottuna siellä oli aivan liian suojattua tämä ratsastaminen :D En siis ole mikään kamikazeratsastaja mutta oikeasti. Ja se oli ihan liian pieni paikka. Kun tuntui että teki mitä hyvänsä niin aina on joku katsomassa pahasti (ihmiskammoinen) ja häiritsi kun homma oli niin määrättyä (varsinkin kun aikaisemmin ollut isolla tallilla, jossa sitten ei niin kauheasti vahdittukaan.)
*Esimerkiksi nykyään mua huvittaa suuresti kun välillä kahdeksan vuotta ratsastaneella tyypillä oli taluttaja koska hevonen menee puskaan syömään. :D Näin me opitaan ratsastamaan ruokailevilla hevosilla. Tietenkin sitten oli taluttajat jos hevoset meni tai teki jotain tällaista (vähän riippuen ihmisestäkin, mutta joo, aika usein kumminkin) ja jos tiedettiin että maastossa hevonen ei kulje silmät kiinni niin sillä oli taluttaja. Niin, turvallistahan se on toki. Mutta mietitäänpäs kun tällainen viaton pikku-Milla meneekin seuraavalle tallille, jossa hevoset eivät kulje unissaan edellä kulkevan hännässä niin kentällä kun maastossa. Lievä järkytys kun hevonen saattaakin pelästyä vaikka pikku puudelia joka sipsuttelee tiellä. Ja joo, kyllä mun mielestä tällainen puudelin säikkyminen ja jopa maastossa virkistyminen on parempi kuin se että hevonen kulkee silmät kiinni ja heti saa taluttajan jos joku ei suju. Entäs kun ostaakin oman hevosen, entä jos se ei olekaan kiltti ratsastuskoulupolle joka kulkee silmät kiinni etiä päin? Siinä kohdassa voikin olla vähän mielenkiintoiset fiilikset kun hevonen voi olla jopa hereillä.
*Paljon ei opetettu, mutta yksi opetus oli että pohkeet irti kyljistä. Nykyään onkin vaikeaa kun Marianne valittaa että pohkeet on kuin lentokoneen siivet :D Kaksi ongelmaa: olen oppinut pitämään ne kaukana ja ne ei vaan voi olla siellä.
*Muistan kun olin ekoina tunteina vanhalla tallilla. Mulla sitten ravissa ilmeisesti katse karkaili ties minne ja mulle sanottiin että jos olen oppinut katsomaan kevennyksen jalasta, niin mun pitää lopettaa se. En saa katsoa kevennänkö oikein (joo, en kyllä edes katsonut kevennystä, vaan pää karkaili minne halusi. Mutta päällä on oikeuksia, onhan sillä omat aivotkin) Nykyään kun miettii niin mikä mahtoi olla syynä?
Olen myös todennut että toi tunteminen on ilmeisesti aika.. turhaa. Tai, lähes kymmenen vuotta ratsastanut kaveri jakoi mulle tässä viisauksia ja sanoi että hän tarkistaa aina kevennyksen sillä että jos sisälapa menee eteen, hän nousee. (Jaa, eli jos sattumalta arvot oikean kevennyksen vaihdat sen heti vääräksi) Toisaaltahan tuolla ei niin paljon ole edes väliä, kun lähinnä pitkät sivut ravaavat, mutta silti.
*Muistan, se oli harmi kun ei koskaan menty harjoitusravia. Tasan yhdellä leiritunnilla kuulin että tuntilaiset sai mennä harjoitusravia. Muuten kevennettiin aina. Mutta olipahan ainakin jännää kun ravattiin ilman jalustimia. (Ja oikein extrajännää kun pääsikin Maskulla humputtamaan harjoitusravia vaikka kuinka paljon :D Muistan kyllä että ekoilla kerroilla mä vaan pompin hullun tavalla siellä. Mikäs siinä.)
Nykyinen talli on sopivan kokoinen. Hevoset on kivoja (ja hyvin lahjakkaita jopa, tosin jos ruvetaan taas entisaikaa miettimään niin lahjakas = hevonen joka osaa kaikki kolme askellajia. Ennen oli vaan ehkä... kolme lahjakasta ratsua, jollei shettiksiä lasketa mukaan, ja noistakin kolmesta kaksi oli sellasia että ihan kaikki ei pärjännyt niille. Tai ainakaan minä en pärjännyt niille :D Toinen ei liikkunut ja toisen kanssa mentiin kahdesti portista ulos. Enkö minä muka ole hyvä?) Minua yritetään ymmärtää (mikä saattaa olla haastavaa) ja minua yritetään opettaa (mikä on muuten haastavampaa)
Oikeasti, jos mulla olisi videoituna se eka irtotunti ja nyt vaikka toi edellinen tunti. Mä voisin varmaan itkeä. Alle vuodessa semmoinen muutos. Oi että, nykyään hevoset tekee jo suurinpiirtein niinkuin mä haluan. Ja vaikka Sulo (eilistä lukuunottamatta) parina viime kertana meni niin huonosti, niin ei se puskaan edes koittanut. Voidaanko ajatella että olen niin lahjakas ettei se mene sinne :D Tai siis, silloin kun Henna oli, niin silloinhan Sulo ei muuta tehnytkään kuin käynyt puskassa, ja näin.
Tämä blogi on kuulkaas hyödyllinen. Mä olen tehnyt paljon havaintoja niin tästä kuin edellisestäkin tallista. Mä olen huomannut kaikenlaista, ja vasta kun olin blogiin kirjottanut tajusin, mitä Marianne tarkoitti :) Sehän siis eilen tunnin lopussa jutteli taas kaikille. (en tainnut mainita siitä?) Sitten kun se tuli mun luo niin se sanoi että mulla kuulemma menee Sulon kanssa aina vaan paremmin (hmm, kyllähän se periaatteessa aina kehittyy, mutta välillä tulee näitä junttura-huono-päiviä kun ei suju mikään) Ja sitten Marianne totesi että laukka näytti aika hyvältä ja kuulemma osa nostoista näytti jopa siltä että poni nosti avuista, eikä vaan katsonut että muutkin laukkaa, minäkin menen. Mä sitten mietin että oliko näissä nostoissa muka jotain eroa normaaliin verrattuna, itse en huomannut kun samaan tapaa ekat epäonnistuivat ja pariin otteeseen ei laukka noussut. Mutta kun olin julkaissut blogitekstin niin tajusin. Sulo ei kiihdytellyt loppuraveissa. Tiedättekös, yleensä hevoset kiihdyttelee mun kanssa loppuraveissa ja välillä ne lähtee jopa laukkaamaan. Nyt kuitenkin Sulo ravasi nätisti, samalla tavalla kuin alussakin. Kääntyi hyvin ja kiihdyttelemättä. Voisikohan tämä olla se mittari jolla asian voi ainakin osittain jopa nähdä... Koskaan en ole noin rauhallisia loppuraveja kokenut, oikeasti. Välillä olen saanut Elviksen rauhottumaan vähän, mutta sekin yleensä ryysii alkuun. Voisiko olla niin, että kun laukka menee niin että heppa katsoo "Jaha, muut laukkaa, minäkin teen niin" ja sitten hevonen lähtee joko liian aikaisin, tai hyvällä tuurilla vasta kun antaa pohjetta, voisikohan kenties olla niin, että silloin hevonen kaahaa myös loppuraveissa "Äskenkin laukattiin, nytkin pitää" mentaliteetilla. Voisiko siis myös olla niin, että jos hevonen nostaa avusta, laukkaa kivasti ennakoimatta, niin voisikohan se silloin kulkea myös loppuravit rauhassa "Odotanpa jos vaikka saisin laukka-avut, jaaha en saa, siispä ravaan vaan" Vai olenkohan ihan hakoteillä. Tietty joku innokas laukkaaja on sitten asia erikseen, kun se vaan innostuu että jee laukattiin, voitaisko laukata lisää. Tietenkin sekin täytyisi saada rauhoitettua ;) Mutta joka tapauksessa, voisikohan se olla niinkuin yritin teille epäselvästi selittää. Ja yleensähän (mutta leirilläkin yhdellä Pomo-tunnilla tämä ei toteutunut) jos kerran-pari saa laukkaamaan niin ei mulla sen jälkeen ole ongelmia. Nyt sen sijaan tuli siellä keskellä muutama epäonnistuminen.
No voinhan mä uskotella että siitä sen voi jopa huomata, samoin kun voin uskotella olevani lahjakas ja kun Sulo huomaa sisäisen talenttini se ei edes jaksa mennä syömään :D
Marianne myös mietti että olikohan leirillä kenties jotain vaikutusta kun nyt laukka sujui noin hyvin. No eiköhän ollut. Pääsihän siellä laukkaamaan sen verran, ja sain istuttua siellä. Joten eiköhän se auttanut jotain tässä jatkossakin, ainakin voin nyt toivoa että osaan istua edes suurinpiirtein siellä laukassa, leirin ansiosta :D
Sitten vielä, mitä kaikkea olen ehtinyt tässä vuodessa kokemaan Maskulla:
Tallin vaihto Maskulle
Eka ihan itse tehty laukannosto
Kolme tai neljä sijaista
Takaperinkuperkeikka alas hevosen selästä (Jonna: "Apua, emmä uskalla" Lopulta Jonnakin laskeutui hienosti alas :D Mua lähinnä otti päähän kun tietty menin silloin Vinskillä. Sieltä vaan pää edellä alas, loistavaa!)
Eka tippuminen (tai kuusi ekaa...)
Eka este (tai viisi ekaa... ja kauhea pettymys, kun kuvittelin että esteratsastus olisi jotenkin jännää ja hienoa kun kaikki väittää niin, mutta se oli vaan ja ainoastaan tylsää janytsaankaikkienvihatpäälleni)
Ihan eka leiri
Kolme maastokertaa ja maastoilukammo :D (eiköhän se kuulu asiaan että saan täälläkin jonkun kammon, ekalla tallilla pelkäsin yhtä ponia, tokalla tallilla pelkäsin esteitä, ilman satulaa menoa, ravaamista, sitä että hevonen lähtee laukkaamaan töltissä jnejne pitäähän sitä nyt Maskullakin hankkia joku kammo. Ja olen mä miettinyt että jos joskus joudun vielä maastoon niin en pelkää siellä, katsokaas, mä olen niin lahjakas kuten Marianne sanoi. Saa nähdä muuttuuko mieli jos sinne oikeasti joutuu)
Äitikin oli ekaa kertaa katsomassa mun menoa ("joo tulin kattomaan mitä on oppinu ja miten menee ja montako kertaa tippuu" "NO EIHÄN MILLA NYT MITÄÄN PUTOA, KU HÄNEL ON NIIN KEHITTYNY TASAPAINO" ja mä repeilen selässä. Nyt tietokilpailu kysymys, kuka tässä kaksi viikkoa sitten tippui kolme kertaa tunnin aikana :D)
Ehdin muuten menemään Elviksellä, Vinskillä, Pomolla, Kaisalla, Viirulla, Sulolla..
Opin keventämään, istumaan, laukkaamaan, kääntämään (kaikki ainakin jotenkin)...
Ja jotta ei mene turhan ratsastukselliseksi niin opin laittamaan alaturparemmin (:D), suojat oikeisiiin jalkoihin...
Olen myös saanut jonkin näköistä varmuutta ja ihmiskammo ehkä hieman laimenee. Tai no, uskallan mä ainakin nykyään mennä tallin ovesta sisälle. Tai no, ainakin tiistaisin
Ravasin ja laukkasin ensi kertaa ilman satulaa
Olen kokenut tämän vuoden aikana uskomattoman monta hyvää ja onnistunutta tuntia. Se määrä on oikeasti uskomaton, kun ennen ei hyviä tunteja ollut kuin ehkä... no, ei tule montaa mieleen, jos se valaisee yhtään.
Samoin mä olen oppinut taas nauttimaan ja pitämään ratsastuksesta.
Ja olenhan mä onnistunut jopa muutamaan otteeseen väistättämään pohjetta ;)
Ja ainoa miinus jonka olen oppinut, on se että pää vaeltaa ihan liikaa nykyään, mutta kai se on vähän.
Paljon on vielä opittavaa mutta jos vuodessa mä olen kokenut ja oppinut ja kehittynyt niin paljon kuin olen, niin paljon kuin tuossa listassa on, niin paljon kuin mä olen teille hehkuttanut niin.. Miettikää miten paljon mä voinkaan oppia seuraavassa vuodessa. Ja seuraavassa. Tietenkään mä en oleta että oppisin ja kokisin yhtä paljon kuin tänä ekana vuonna, sillä ekat oppimiset oli lähinnä jotain istuntakorjauksia ja kevennyksen opettelua, jotka oli tuollaisia helppoja juttuja. Tietenkin kaikki vaikeutuu tässä kun jatketaan, mutta mikäs siinä.
Nyt voin ottaa kyllä ihan hyvin tavoitteeksi että seuraavan vuoden aikana opettelisin laukkaamaan paremmin ja opettelin väistämään sitä pohjetta :D Mutta saa nähdä mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. (ja eihän mun tarvi niitä toisena vuonna opetella, meinaan vuosi Maskulla tulee täyteen vasta joskus elokuun puolessa välissä, mähän ehdin näinä viikkoina oppia kaiken, aivan kaiken)
Mä rakastan teitä kaikkia, mä rakastan koko maailmaa, ja varsinkin mä rakastan tuota tallia. Vaikka on ollut myös niitä hetkiä kun tekisi mieli hirttää poni, ajaa jokeen ja ampua kaikki, niin mä olen silti erittäin tyytyväinen jokaisesta hetkestä jonka mä olen tallilla viettänyt. Tämä vuosi on ollut varmasti mahtavin, jos ratsastuksesta puhutaan. Musta tuntuu niin ymmärretyltä, viisaalta, taitavalta just nyt, joten pakko vaan hehkuttaa jonnekin. Eikä niin väliä vaikkei kukaan tajuisi tai lukisi, mä tajuan. Mä melkein itken taas. Miettii kuinka mahtavaa tällaistakin hehkutusta on lukea vaikka vuoden päästä (tosin jo viikon päästä tämän lukeminen olisi jännää :D En mä vaan muista. Se on oikeasti hauskaa lukea tätä blogia, miettiä että olenko mä kirjoittanut tuollaistakin ja ainii tehtiinkö me totakin) Oih ja voih, uudet lempisanani.
Vuodesta koosteita, toisin sanoen kaikkea mitä tulee mieleen;
"KUOLEEE1!!111"
"En mä osaa keventää, enkä mä saa tätä käännettyy"
"No sitten sä voit ravata uralla ja harjotella keventään" Mä ravaan uraa pitkin ehkä kierroksen, totean että häiritsen kaikkia kulkemalla väärään suuntaan ja hampaat irvessä väännän tehtävää.
"ISTU! Älä seiso jalustimilla vaan päästä jalat rennoiksi ja istu"
"Mä yritän koko ajan, muttei täällä pysy"
"o-o Vinskin laukassa on helppo istua, ku se vyöryy eteenpäin kuin lihapulla"
"Eiks oo ihana"
"Oivoi, nyt mää säikäytin hänet :(" (Katsottiin Pomoa kun se oli ihan uusi)
"Sehän meni hyvin, se vaan laukkaa vähän lujaa ku on niin lihava ettei se voi laukata hitaasti, tai voi, mut se on niin rankkaa" (loogista, mitä suurempi massa, sen kovempi vauhti)
"Voivoi, tuu sitten käymään."
"Ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta, ei kai Jonna oo lopettanu ratsastusta"
"No ei, ei se vieläkään oo, se vaan käy vanhal tallil :D"
"No niissä kengissä oli varmaan joku valmistevika, ei turvakärkiset kengät VOI hajota" (älä ole niin varma, musta tuntuu että se valmistevika oli Jonna :D)
"Sehän meni hyvin"
"Mikä muka meni huonosti :o" yms Mariannen sokeutumiskohtaukset ovat kyllä melko hauskoja, tosin silloin kun ne tapahtuu niin hyvin rasittavia :D Ei ei, sano suoraan vaan että oon huono, äläkä esitä ettet muka huomaisi kaikkia mokia.
Ja oikeasti, suurimpina kohteliaisuuksina mä pidän asioita joita ei sanota vain mulle. Mä en ole kuolla riemusta jos Marianne toteaa että meni hyvin. Mä vaan mietin että eikä mennyt, tai sitten että niin ehkä. Sen sijaan mä oon pökertyä onnesta esim jos Marianne toteaa jollekin että Milla jaksaa hoitaa ja jos Marianne toteaa yleisesti että on niin hyviä ratsastajia että kenttä pölyää. En tiedä onko tämä sitten idioottimaista, mutta kuitenkin. Vaikka kyllähän se kosketti kun Marianne totesi että Elvis oli eka hevonen joka antoi niskasta periksi. Itse asiassa noi kolme oli sellaiset mun mieleen jääneet sanomiset joiden jälkeen olin vaan tosi iloinen. Mutta ei semmoinen kosketa jos todetaan että on niin huolellinen, olisi hyvä hevosenhoitaja, tunti meni hyvin yms. Tuollaisia joutavuuksia nyt voi löpistä kaikille :D Jooh, ja niitä kuulee useammin ja ne unohtuvat.
Tämä pieni vuosi on sisältänyt niin onnea, iloa, naurua, riemua kuin myös vihaa, raivoa ja suruakin. Tämä vuosi on ollut niin opettava ja kannustava, mukava ja ihana. Ja kun mä vaan olen niin onnellinen tähän kaikkeen. Joten kiitos vaan kaikesta teille kaikille. Teille pelottaville ihmisille jotka olette lukeneet (tai skipanneet) tämän tekstin ja Mariannelle joka on jaksanut ymmärtää ja opettaa minua tämän ensimmäisen vuoden. Toivotaan mitä parhainta jatkoa. (Jaaha blogikin on ollut kohta pystyssä puolivuotta)
Heips, mä koitan olla kirjoittamatta, kirjoittaa seuraavan kerran kun olen tallillakin :D Mutta vaan koitan.
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Tällaista meillä on aina
Jaaps :D Olin tallilla jo ennen tuntien alkua, vaikka se olikin älytöntä. Huomasin meneväni Sulolla ja huomasin että ponin saa jopa hakea tarhasta ja pistää kuntoon, jeij. En kuitenkaan jaksanut harjata ponia kahta tuntia, koska mahaan pisti. Joten menin sitten katsomaan tuntia. Olipa loistokasta. Laki piehtaroi, ylös. Laki piehtaroi, Marianne käy kiskomassa sen ylös. Pari askelta käyntiä, Marianne on ihan Lakin vieressä, Laki menee makaamaan :D Hetken se siinä makoili ärsyttävän näkösenä, ennen kuin suostui nousemaan :D Jessus poni.
Sitten menin hakemaan Suloa ja totesin että se näyttää suohirviöltä. Ihan savinen poni. Harjasin sen sitten ja ajattelin jo ettei tunnista tule mitään. Sulo meinaan leikki kuollutta siellä karsinassa. Hetken jo epäilin onko tämä poni oikea ja elääkö se. Se vaan seisoi ihan paikallaan, pää karsinan ovessa. Sitten se haukotteli ihan ihmeellisesti ja oli niin vetelän oloinen että hyhyh. No sain Sulon kuntoon ja kentälle. Äiti oli katsomassa, samoin pikkuinen. Pikkuinen tuli vähän katsomaan isoa lihavaa Suloa ja uskalsi jopa silittää ponia hiukan. Sitten kentälle ja selkään, seuranamme Vinski, Sakari, Kaisa, Pomo ja Sulo. Tai ei Sulo ollut seuranamme :D
Alkuun hieman käyntiä, totesin että Sulon satula on kylmä ja outo ja mietin vaikka kuinka kauan että onko tämä Sulon satula. Totuin ihaniin nojatuoleihin. Sulo hieman raahusti hitaanpuoleisesti, mutta kääntyi tosi hyvin. Otin sitten pysähdyksiä ja kääntelin hiukan ponia ja sitten lähdettiin tekemään kolmikaarista kiemurauraa. Ja ensimmäinen kokeiluni karahti karille kun Sulo kääntyikin väärään suuntaan :D Sen jälkeen alkoikin sujua, ehkä vähän Sulo koitti seurailla, mutta sen yli päästiin melko helposti. Ja usein huomasin kääntäväni liian ajoissa. Aloin valmistella käännöstä, mutta Sulo kääntyikin jo sillä. Hyvä päivä ponilla.
Sitten piti aina kaarteissa tulla hiukan pois uralta ja väistää takapäätä uralle. Mä yritin kyllä :D Parhaimmatkin yritykset jäi sellaiseksi lapa-edellä-uralle väistöiksi. No mutta, parempi kuin ei mitään. Sitten siirryttiin raviin. Raviin siirtyminen oli haastavaa, mutta ravissa Sulo kulki kivasti eteenpäin. Kääntyi kyllä hyvin, kunhan ensin löysin sen kääntämisen ja ravin tahdin. Muutaman kerran mentiin ihan jonnekin muualle kuin piti, mutta se ei ollut Sulon syy (paitsi välillä :D Kyllä se meinaan pariin otteeseen päätti seurata, onneksi ei kovin montaa kertaa sentään ja tokeni helposti siitä) Kääntöongelma oli siinä, kun mä koitin kääntää ja annoin kevyesti pohjetta. Sulo ei sitten huomannut mun pikku hipaisua. Mulle kasvaa kauheat paineet "APUAEITÄÄKÄÄNNY!" Alan vemputtaa ohjalla. Sulo kääntyy vielä vähemmän. Alan nojata eteenpäin ja tekemään kaikkea väärin. Ja Sulo kääntyy vasta kun annan kunnolla sitä samperin pohjetta :D Kun tajusin pohkeen käytön merkityksen alkoi kolmikaarinen sujua myös ravissa.
Sitten jäimme vasempaan kierrokseen ja koska takaosan väistätys oli epäonnistunut kaikilta, päätimme harjoitella pohkeenväistöä (tai Marianne päätti) Alkuun piti väistää takaosaa uralta. Sanotaanko, että parhaimmatkin yritykset jäi sellaisiksi, että Sulo kääntyi tai väisti vähän sinne päin lapa edellä. Sitten Marianne tuli auttamaan todeten, että nämä väistöt on vähän haastavia Sulolle :D Mahtaakohan auttaa kun ratsastajakaan ei ymmärrä niistä tuon taivaallista. Onnistuttiin sentään ja huomasin että kun Marianne tulee auttamaan, se ottaa ulko-ohjasta ja pidättää, ja sitten auttaa työntämällä hevosta pois uralta. Ja huomasin että kun Marianne ottaa ulko-ohjasta, niin mä työnnän sisäohjan ihan löysäksi, jonka takia hevosen pää kääntyy hulluna, kun en pidä sisäohjaa tuella. Täytyy oikeasti muistaa tämä, kivempi jollei sitten kuolain heilu suussa sinne ulkopuolelle ja näin. Koitinkin pitää toisenkin ohjan tuntumalla kun myöhemmin väistettiin. Tosin luulen että joko Marianne otti kummastakin ohjasta, tai sitten ei tarvittu niin paljon apua. Uskotaanko jälkimmäiseen ;D
No, onnistuttiin pari kertaa väistämään Mariannen avustuksella ja sitten piti toisella pitkällä sivulla väistää keskemmälle ja sitten takaisin. Eli loiva kiemura, pohkeenväistöllä. Njaa, mitenköhän se onnistui. Sulo ei astunut ristiin, mutta kuljettiin me oikeaa reittiä. Lopulta Marianne auttoi ja väistettiin jotenkin lapa edellä. Noh, ainakin väisti. Pohkeenväistö on vaikeaa, vaikka olisi automaattinen hevonen, niin en silti varmaan osaisi.
Sitten alettiin nostaa laukkaa. Alkuun piti tehdä jotain, mutta Marianne päätti että koska se on ollut niin ilkeä, niin voidaan laukata niin kuin halutaan. Nostin ravista, ja istuin kauhean kivasti siellä. En pomppinut! Pari ekaa nostoa jäi yrityksiksi, mutta sitten Sulo jopa heräsi ja sain jopa laukkaa nousemaan. Välillä tippui raville heti noston jälkeen, välillä Sulo hidasti itse. Mutta olen tyytyväinen. Välillä mä siirsin raviin, mä istuin siellä, Sulo nosti laukan, mun kädet ei ainakaan omasta mielestä nykineet suusta, ja välillä Sulo koitti noston jälkeen siirtyä takaisin raviin, mutta annoin pohkeita ja poni jatkoi. Mitään kääntämistä en harjoittanut, tuntui että on kauhean täyttä :D Mutta meitähän oli leirillä vaan se kolme, niin. Vaihdettiin suunta ja yhtä hyvällä menestyksellä. Kerran Sulo lähti itse ja kerran ei noussut kun pyysin. Ja kerran Sulo päätti että kun laukataan niin laukataan sitten kanssa kunnolla ja me mennään. Mutta en noussut jalustimille, vaan koitin istua ja Sulokin rauhoittui pidätteillä, ilman että kuitenkaan siirryttiin raviin. Hyvin tyytyväinen, Sulo oli aivan mahtava tänään. Lukuunottamatta muutamaa vaivaista seurailua ja paria pikku "voisinko mennä puskaan?" -kysymystä.
Ja Sulossa oli paarma :( Siellä se hyppi ja kiskoi ohjia, mutta Marianne pelastaa :D Se otti paarman ja hyppi sen päällä: KUOLEEE!!11 Oikein mielipuolisesti ;) Tai melkein ainakin. Oivoi, ja Sulokaan ei ole mua vienyt puskaan kun koska viimeksi. Tänään se pari kertaa vähän yritti että jos nyt kummiskin voisi tämmöinen pikku poni vähän maistaa tuota ruohoa. Mutta ei ole aikoihin edes kokeillut. Miten on, onko Sulo niin täynnä vai alanko minä ratsastaa ettei se ehdi menemään puskaan? Uskotaanko taas tuohon viimeiseen ;)
Laukkojen jälkeen loppuravit, jotka mentiin siivosti ilman kaahailuja (johtopäätös, Sulo siis nosti koska mä pyysin, eikä ennakoinut. Jesjesjes!!) Ja sitten loppukäynnit. Kääntelin ihan pikkasen ja sitten keskelle ja ponit sisälle. Ja Sulokin heräsi henkiin :D Oli taas oikein normaali ku sisälle päästiin. Ja suolan puutteesta toinen kärsi, nuoli heti suolakiveä kun sain suitset pois. Oivoi, poni vaan pois ja kotiin. Ja tietty heti kertomaan teille tästä päivästä. Mutta meni niin tosi hyvin, mä istuin joka laukassa, osassa vähän huonommin, mutten hulluna pomppinut kertaakaan. Ja Sulo meni niin nätisti. Olisi aina tuollainen, niin se olisi oikein kivaa :D Liikkuu hyvin eteenpäin, ehkä pikkaisen seuraa, mutta tokenee ilman hullua potkin-hakkaan kohtausta, ja kääntyy hyvin, kunhan muistaa pohjetta käyttää :)
Sitten menin hakemaan Suloa ja totesin että se näyttää suohirviöltä. Ihan savinen poni. Harjasin sen sitten ja ajattelin jo ettei tunnista tule mitään. Sulo meinaan leikki kuollutta siellä karsinassa. Hetken jo epäilin onko tämä poni oikea ja elääkö se. Se vaan seisoi ihan paikallaan, pää karsinan ovessa. Sitten se haukotteli ihan ihmeellisesti ja oli niin vetelän oloinen että hyhyh. No sain Sulon kuntoon ja kentälle. Äiti oli katsomassa, samoin pikkuinen. Pikkuinen tuli vähän katsomaan isoa lihavaa Suloa ja uskalsi jopa silittää ponia hiukan. Sitten kentälle ja selkään, seuranamme Vinski, Sakari, Kaisa, Pomo ja Sulo. Tai ei Sulo ollut seuranamme :D
Alkuun hieman käyntiä, totesin että Sulon satula on kylmä ja outo ja mietin vaikka kuinka kauan että onko tämä Sulon satula. Totuin ihaniin nojatuoleihin. Sulo hieman raahusti hitaanpuoleisesti, mutta kääntyi tosi hyvin. Otin sitten pysähdyksiä ja kääntelin hiukan ponia ja sitten lähdettiin tekemään kolmikaarista kiemurauraa. Ja ensimmäinen kokeiluni karahti karille kun Sulo kääntyikin väärään suuntaan :D Sen jälkeen alkoikin sujua, ehkä vähän Sulo koitti seurailla, mutta sen yli päästiin melko helposti. Ja usein huomasin kääntäväni liian ajoissa. Aloin valmistella käännöstä, mutta Sulo kääntyikin jo sillä. Hyvä päivä ponilla.
Sitten piti aina kaarteissa tulla hiukan pois uralta ja väistää takapäätä uralle. Mä yritin kyllä :D Parhaimmatkin yritykset jäi sellaiseksi lapa-edellä-uralle väistöiksi. No mutta, parempi kuin ei mitään. Sitten siirryttiin raviin. Raviin siirtyminen oli haastavaa, mutta ravissa Sulo kulki kivasti eteenpäin. Kääntyi kyllä hyvin, kunhan ensin löysin sen kääntämisen ja ravin tahdin. Muutaman kerran mentiin ihan jonnekin muualle kuin piti, mutta se ei ollut Sulon syy (paitsi välillä :D Kyllä se meinaan pariin otteeseen päätti seurata, onneksi ei kovin montaa kertaa sentään ja tokeni helposti siitä) Kääntöongelma oli siinä, kun mä koitin kääntää ja annoin kevyesti pohjetta. Sulo ei sitten huomannut mun pikku hipaisua. Mulle kasvaa kauheat paineet "APUAEITÄÄKÄÄNNY!" Alan vemputtaa ohjalla. Sulo kääntyy vielä vähemmän. Alan nojata eteenpäin ja tekemään kaikkea väärin. Ja Sulo kääntyy vasta kun annan kunnolla sitä samperin pohjetta :D Kun tajusin pohkeen käytön merkityksen alkoi kolmikaarinen sujua myös ravissa.
Sitten jäimme vasempaan kierrokseen ja koska takaosan väistätys oli epäonnistunut kaikilta, päätimme harjoitella pohkeenväistöä (tai Marianne päätti) Alkuun piti väistää takaosaa uralta. Sanotaanko, että parhaimmatkin yritykset jäi sellaisiksi, että Sulo kääntyi tai väisti vähän sinne päin lapa edellä. Sitten Marianne tuli auttamaan todeten, että nämä väistöt on vähän haastavia Sulolle :D Mahtaakohan auttaa kun ratsastajakaan ei ymmärrä niistä tuon taivaallista. Onnistuttiin sentään ja huomasin että kun Marianne tulee auttamaan, se ottaa ulko-ohjasta ja pidättää, ja sitten auttaa työntämällä hevosta pois uralta. Ja huomasin että kun Marianne ottaa ulko-ohjasta, niin mä työnnän sisäohjan ihan löysäksi, jonka takia hevosen pää kääntyy hulluna, kun en pidä sisäohjaa tuella. Täytyy oikeasti muistaa tämä, kivempi jollei sitten kuolain heilu suussa sinne ulkopuolelle ja näin. Koitinkin pitää toisenkin ohjan tuntumalla kun myöhemmin väistettiin. Tosin luulen että joko Marianne otti kummastakin ohjasta, tai sitten ei tarvittu niin paljon apua. Uskotaanko jälkimmäiseen ;D
No, onnistuttiin pari kertaa väistämään Mariannen avustuksella ja sitten piti toisella pitkällä sivulla väistää keskemmälle ja sitten takaisin. Eli loiva kiemura, pohkeenväistöllä. Njaa, mitenköhän se onnistui. Sulo ei astunut ristiin, mutta kuljettiin me oikeaa reittiä. Lopulta Marianne auttoi ja väistettiin jotenkin lapa edellä. Noh, ainakin väisti. Pohkeenväistö on vaikeaa, vaikka olisi automaattinen hevonen, niin en silti varmaan osaisi.
Sitten alettiin nostaa laukkaa. Alkuun piti tehdä jotain, mutta Marianne päätti että koska se on ollut niin ilkeä, niin voidaan laukata niin kuin halutaan. Nostin ravista, ja istuin kauhean kivasti siellä. En pomppinut! Pari ekaa nostoa jäi yrityksiksi, mutta sitten Sulo jopa heräsi ja sain jopa laukkaa nousemaan. Välillä tippui raville heti noston jälkeen, välillä Sulo hidasti itse. Mutta olen tyytyväinen. Välillä mä siirsin raviin, mä istuin siellä, Sulo nosti laukan, mun kädet ei ainakaan omasta mielestä nykineet suusta, ja välillä Sulo koitti noston jälkeen siirtyä takaisin raviin, mutta annoin pohkeita ja poni jatkoi. Mitään kääntämistä en harjoittanut, tuntui että on kauhean täyttä :D Mutta meitähän oli leirillä vaan se kolme, niin. Vaihdettiin suunta ja yhtä hyvällä menestyksellä. Kerran Sulo lähti itse ja kerran ei noussut kun pyysin. Ja kerran Sulo päätti että kun laukataan niin laukataan sitten kanssa kunnolla ja me mennään. Mutta en noussut jalustimille, vaan koitin istua ja Sulokin rauhoittui pidätteillä, ilman että kuitenkaan siirryttiin raviin. Hyvin tyytyväinen, Sulo oli aivan mahtava tänään. Lukuunottamatta muutamaa vaivaista seurailua ja paria pikku "voisinko mennä puskaan?" -kysymystä.
Ja Sulossa oli paarma :( Siellä se hyppi ja kiskoi ohjia, mutta Marianne pelastaa :D Se otti paarman ja hyppi sen päällä: KUOLEEE!!11 Oikein mielipuolisesti ;) Tai melkein ainakin. Oivoi, ja Sulokaan ei ole mua vienyt puskaan kun koska viimeksi. Tänään se pari kertaa vähän yritti että jos nyt kummiskin voisi tämmöinen pikku poni vähän maistaa tuota ruohoa. Mutta ei ole aikoihin edes kokeillut. Miten on, onko Sulo niin täynnä vai alanko minä ratsastaa ettei se ehdi menemään puskaan? Uskotaanko taas tuohon viimeiseen ;)
Laukkojen jälkeen loppuravit, jotka mentiin siivosti ilman kaahailuja (johtopäätös, Sulo siis nosti koska mä pyysin, eikä ennakoinut. Jesjesjes!!) Ja sitten loppukäynnit. Kääntelin ihan pikkasen ja sitten keskelle ja ponit sisälle. Ja Sulokin heräsi henkiin :D Oli taas oikein normaali ku sisälle päästiin. Ja suolan puutteesta toinen kärsi, nuoli heti suolakiveä kun sain suitset pois. Oivoi, poni vaan pois ja kotiin. Ja tietty heti kertomaan teille tästä päivästä. Mutta meni niin tosi hyvin, mä istuin joka laukassa, osassa vähän huonommin, mutten hulluna pomppinut kertaakaan. Ja Sulo meni niin nätisti. Olisi aina tuollainen, niin se olisi oikein kivaa :D Liikkuu hyvin eteenpäin, ehkä pikkaisen seuraa, mutta tokenee ilman hullua potkin-hakkaan kohtausta, ja kääntyy hyvin, kunhan muistaa pohjetta käyttää :)
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Laulaa mummo pysäkillä
Jaaha, leiri on ohi. Voi kun sääli, oli hirmu kivaa :)
Mä en tosiaan kauheasti keränny odotuksia, etten pettyisi. Olisi näemmä saanut odottaa enemmän, jokainen toive toteutui. Mä olen niin tyytyväinen noihin hevosiin joilla pääsin. Kaikki toiveet toteutui: Pomo, Kaisa ja Elvis. Ja olihan Sulokin tosi kiva. Ja oli tosi kiva päästä Pomolla joka päivä, päästä nyt menee sen kanssa. Mä olin niin uskomattoman iloinen kun huomasin että kyllä mä oikeasti saan Pomon laukkaamaan. Ja entäs kun istuin välillä Pomon ja Elviksen laukassa, jestas olen hyvä :D
Tunnit meni kyllä tosi hyvin, vaikka välillä olikin vähän masentavaa tämä kääntämishommeli. Mutta eka Elvis-tunti oli uskomattoman loistava, Kaisakin meni hyvin, Pompelikin kulki ja Sulokin meni oikein hienosti. Että!
Ponilla ajaminen oli tosi kivaa :D Vaikka alkuun jännitinkin ja roikuin jaloilla siellä kiinni, niin oli se tosi kivaa. Ja kyllä leiritunneissa oli eroa normaaliin. Ensinnäkin meitä oli niin vähän :) Ja tosiaan melkein joka tunnilla taidettiin ainakin alkukäynnit kävellä pois uralta. Paljon tehtiin kaikkea erilaista johon olen tyytyväinen.
Ja olihan se mielenkiintoista nähdä näitä joitain juttuja mitä ei kyllä muuten välttämättä pääsisi näkemään. Samoin tykkäsin katsella noiden hevosten tarhailua, seurailla niiden pomottelua ja menoa.
Oli hauskaa, ja oli myös ihanaa olla siellä jonkun aikaa sen leirin jälkeen (tai niinkuin keskiviikkona koko päivän) Kenties tämä nyt antaa jotain varmuutta tähän hommaan, jos vaikka uskaltaisi paremmin mennä ja tulla (En kyllä tiedä. Aina voi kuvitella) Ja niin, ehkä mä voin ainakin luottaa kahteen asiaan jos tuntuu etten uskalla mennä: en ehkä ole kaikkein ärsyttävin ihminen just siellä sillä hetkellä ja jos saan nyt tyyliin soittaa keskellä yötä niin kai mä voin tuntien aikaan sinne mennäkin :D Luotetaan siihen että se viimeksi mainittu on vähän vähemmän rasittavaa. Kenties mä voin luottaa siihen etten saisi tällaista lupaa jos Marianne pitäisi mua yltiörassaavana persoonana :D Ja kyllä oli mukavaa tuntea olevansa jotenkin luotettu siellä leirillä. Okeiokei, ehkä seura oli vähän ratkaisevaa, mutta mitä siitä ;)
Oli tosi mukava leiri, mun eka ja ehkäpä vikakin. Mutta aivan ihana, ja toivon että Mariannekin tietää sen. Mä en vaan ole sen tyyppinen että viitsisin joka tunti hehkuttaa että kuinka ihanaa ja kivaa ja mahtavaa :D Mä tykkään kyllä puhua, mutten vaan viitsi, kun ajattelen että sitten ketään ei kiinnosta kuulla. Ja kun Mariannekin kysyi että mitä mä pidin tästä viikosta, niin mä vastasin vaan että ihan kiva. Sitten sen jälkeen muutaman tunnin varmaan mietin että mitä muuta mä olisin voinut sanoa :D
Mä en tosiaan kauheasti keränny odotuksia, etten pettyisi. Olisi näemmä saanut odottaa enemmän, jokainen toive toteutui. Mä olen niin tyytyväinen noihin hevosiin joilla pääsin. Kaikki toiveet toteutui: Pomo, Kaisa ja Elvis. Ja olihan Sulokin tosi kiva. Ja oli tosi kiva päästä Pomolla joka päivä, päästä nyt menee sen kanssa. Mä olin niin uskomattoman iloinen kun huomasin että kyllä mä oikeasti saan Pomon laukkaamaan. Ja entäs kun istuin välillä Pomon ja Elviksen laukassa, jestas olen hyvä :D
Tunnit meni kyllä tosi hyvin, vaikka välillä olikin vähän masentavaa tämä kääntämishommeli. Mutta eka Elvis-tunti oli uskomattoman loistava, Kaisakin meni hyvin, Pompelikin kulki ja Sulokin meni oikein hienosti. Että!
Ponilla ajaminen oli tosi kivaa :D Vaikka alkuun jännitinkin ja roikuin jaloilla siellä kiinni, niin oli se tosi kivaa. Ja kyllä leiritunneissa oli eroa normaaliin. Ensinnäkin meitä oli niin vähän :) Ja tosiaan melkein joka tunnilla taidettiin ainakin alkukäynnit kävellä pois uralta. Paljon tehtiin kaikkea erilaista johon olen tyytyväinen.
Ja olihan se mielenkiintoista nähdä näitä joitain juttuja mitä ei kyllä muuten välttämättä pääsisi näkemään. Samoin tykkäsin katsella noiden hevosten tarhailua, seurailla niiden pomottelua ja menoa.
Oli hauskaa, ja oli myös ihanaa olla siellä jonkun aikaa sen leirin jälkeen (tai niinkuin keskiviikkona koko päivän) Kenties tämä nyt antaa jotain varmuutta tähän hommaan, jos vaikka uskaltaisi paremmin mennä ja tulla (En kyllä tiedä. Aina voi kuvitella) Ja niin, ehkä mä voin ainakin luottaa kahteen asiaan jos tuntuu etten uskalla mennä: en ehkä ole kaikkein ärsyttävin ihminen just siellä sillä hetkellä ja jos saan nyt tyyliin soittaa keskellä yötä niin kai mä voin tuntien aikaan sinne mennäkin :D Luotetaan siihen että se viimeksi mainittu on vähän vähemmän rasittavaa. Kenties mä voin luottaa siihen etten saisi tällaista lupaa jos Marianne pitäisi mua yltiörassaavana persoonana :D Ja kyllä oli mukavaa tuntea olevansa jotenkin luotettu siellä leirillä. Okeiokei, ehkä seura oli vähän ratkaisevaa, mutta mitä siitä ;)
Oli tosi mukava leiri, mun eka ja ehkäpä vikakin. Mutta aivan ihana, ja toivon että Mariannekin tietää sen. Mä en vaan ole sen tyyppinen että viitsisin joka tunti hehkuttaa että kuinka ihanaa ja kivaa ja mahtavaa :D Mä tykkään kyllä puhua, mutten vaan viitsi, kun ajattelen että sitten ketään ei kiinnosta kuulla. Ja kun Mariannekin kysyi että mitä mä pidin tästä viikosta, niin mä vastasin vaan että ihan kiva. Sitten sen jälkeen muutaman tunnin varmaan mietin että mitä muuta mä olisin voinut sanoa :D
Pompottelua
Eli älä ala tästä :)
Menin siis Pomolla ja tarkoituksena hypätä. Mulle oli ihan sama mitä tehdään, ihan okei oli toi hyppääminen siis, olihan kiintoisaa nähdä sujuuko paremmin kuin viimeksi. Ja kun nyt ei varmaan mitään rataa hypeltäisi :D Olin myös hyvin yllättynyt kun en jännittänyt yhtään. Hyvä vaan.
Alkuun käyntiä ja taas vaihteeksi uralta vähän pois. Ja kääntäminen oli niin vaikeeta, mutta nyt olin keksinyt syyn. Mutta oli se silti masentavaa ;) Marianne kokosi toisen pitkän sivun keskelle esteen jonka puomit oli maassa (joo, uralla siis mahtui menemään) Meidän piti sitten käynnissä harjoitella kevyttä istuntaa ja ylittää noi pari puomia muutaman kerran ihan käynnissä. Tosin mä ylitin ne vaan kerran, kääntöongelmien ja muiden juttujen takia. Ja se kevyt istunta.. Kai se oli ihan välttävä, pysyin ainakin ylhäällä ihan käsillä kiinni pitämättä, mutta kuten Marianne sanoi, niin on jännää että kun pitäisi istua niin hyvinhän mä pääsen ylös satulasta ja sitten kun pitäisi nousta ylös niin se on niin haastavaa :D
Siirryttiin kevyt raviin ja siinä piti kai hiukan kokeilla kevyttä istuntaa. Tai sitten ei pitänyt, mutta mä kokeilin silti :D Hyvin kai se sujui siinäkin ja sillä aikaa kun me ravailtiin Marianne kohotti puomit ristikoksi (korkeus oli joko pienempi, tai korkeintaan saman kokoinen kuin mun ekat esteet. Osaanpa hyvin katsokaas arvioida, mutta jälleen esteeltähän se näytti) Ja tota noin, tuota ilmeisesti piti tulla sitten ravissa. Kaisalta sujui hyvin, mutta herran jestas kun mun piti tulla :D Pomo pelkäsi puomipäätyä, mä en saanut käännettyä, mä nojasin eteenpäin jne jne. Ja kun en halunnut ihan 90 asteen käännöksellä tulla sille esteelle tai mitään. Lopulta Marianne joutui auttamaan meitä, se ohjasi meidät esteelle. Jaa, pysyin mä ainakin mukana, jos sitä voi positiivisena pitää. Sitten taisi Kaisa hypätä, mutta rakastettava Pomo päätti että hei, nyt olisi kiva mennä Kittyn perään ja kuskasi mut sinne sitten, jolloin mentiin sinne esteen eteen tietty törttöilemään. Heienoleolemassa. Marianne sitten käski mun pysyä pois uralta kun ravasin, ja kai mun piti ottaa jopa käyntiä ja pitää se siellä missä halusin. Mä koitin kyllä pitää Pomoa poissa uralta, mutta välillä se ajautui sinne, välillä taas se ajautui turhan kauas urasta.. (Ja oikein hauskaa, Pomo ajautui uralle, en voinut sille mitään, Marianne huutaa ja valittaa "Eiii, eiii eieieieieieieiie" Hups (; )
Sitten oli tosiaan taas mun vuoro hypätä. Ja jotain tapahtui, meinaan se hyppy onnistui. Mä sain Pomon niin pitkälle kuin halusin, sain sen esteelle ja pam, ylitse. Enkä jäänyt jälkeen, muistin pitää harjasta hiukan kiinni, katsoin eteenpäin ja ponille kehuja. Sitten Kaisan vuoro ja sinä aikana mä ja Pomo ajauduttiin taas riitoihin :( Ei, ei, me ei vaan päästy enää sinne esteelle hyvin, joten taas joutui Marianne viemään meidät sinne. Pysyin mä kyydissä, oikein hyvin. Kaisalle korotettiin ja se sitten oikeasti hyppäsi sitä hetkisen. Ja sitten oli vuorossa loppuravit. Mä ilmeisesti olisin saanut laukata, mutta mietin että en nyt jaksa. Mulla oli jalat kipeät, joten Pomo ei edes välttämättä nosta ja niin. Sitten ravailtiin rauhassa ja kivasti. Välillä mentiin lapa edellä pelottavien puomien ohi noin kilsan päästä, välillä mentiin ihan rentona siitä ohi. Vaihtelevaa.. Sitten loppukäynnit ja viimeinen leiritunti oli ohi. Angstis, nyt vaan jalkoja parantamaan, jos tiistaina hevoset vaikka kääntyisi :D Eihän siitä tule mitään jos edes ELVIS ei käänny.
Menin siis Pomolla ja tarkoituksena hypätä. Mulle oli ihan sama mitä tehdään, ihan okei oli toi hyppääminen siis, olihan kiintoisaa nähdä sujuuko paremmin kuin viimeksi. Ja kun nyt ei varmaan mitään rataa hypeltäisi :D Olin myös hyvin yllättynyt kun en jännittänyt yhtään. Hyvä vaan.
Alkuun käyntiä ja taas vaihteeksi uralta vähän pois. Ja kääntäminen oli niin vaikeeta, mutta nyt olin keksinyt syyn. Mutta oli se silti masentavaa ;) Marianne kokosi toisen pitkän sivun keskelle esteen jonka puomit oli maassa (joo, uralla siis mahtui menemään) Meidän piti sitten käynnissä harjoitella kevyttä istuntaa ja ylittää noi pari puomia muutaman kerran ihan käynnissä. Tosin mä ylitin ne vaan kerran, kääntöongelmien ja muiden juttujen takia. Ja se kevyt istunta.. Kai se oli ihan välttävä, pysyin ainakin ylhäällä ihan käsillä kiinni pitämättä, mutta kuten Marianne sanoi, niin on jännää että kun pitäisi istua niin hyvinhän mä pääsen ylös satulasta ja sitten kun pitäisi nousta ylös niin se on niin haastavaa :D
Siirryttiin kevyt raviin ja siinä piti kai hiukan kokeilla kevyttä istuntaa. Tai sitten ei pitänyt, mutta mä kokeilin silti :D Hyvin kai se sujui siinäkin ja sillä aikaa kun me ravailtiin Marianne kohotti puomit ristikoksi (korkeus oli joko pienempi, tai korkeintaan saman kokoinen kuin mun ekat esteet. Osaanpa hyvin katsokaas arvioida, mutta jälleen esteeltähän se näytti) Ja tota noin, tuota ilmeisesti piti tulla sitten ravissa. Kaisalta sujui hyvin, mutta herran jestas kun mun piti tulla :D Pomo pelkäsi puomipäätyä, mä en saanut käännettyä, mä nojasin eteenpäin jne jne. Ja kun en halunnut ihan 90 asteen käännöksellä tulla sille esteelle tai mitään. Lopulta Marianne joutui auttamaan meitä, se ohjasi meidät esteelle. Jaa, pysyin mä ainakin mukana, jos sitä voi positiivisena pitää. Sitten taisi Kaisa hypätä, mutta rakastettava Pomo päätti että hei, nyt olisi kiva mennä Kittyn perään ja kuskasi mut sinne sitten, jolloin mentiin sinne esteen eteen tietty törttöilemään. Heienoleolemassa. Marianne sitten käski mun pysyä pois uralta kun ravasin, ja kai mun piti ottaa jopa käyntiä ja pitää se siellä missä halusin. Mä koitin kyllä pitää Pomoa poissa uralta, mutta välillä se ajautui sinne, välillä taas se ajautui turhan kauas urasta.. (Ja oikein hauskaa, Pomo ajautui uralle, en voinut sille mitään, Marianne huutaa ja valittaa "Eiii, eiii eieieieieieieiie" Hups (; )
Sitten oli tosiaan taas mun vuoro hypätä. Ja jotain tapahtui, meinaan se hyppy onnistui. Mä sain Pomon niin pitkälle kuin halusin, sain sen esteelle ja pam, ylitse. Enkä jäänyt jälkeen, muistin pitää harjasta hiukan kiinni, katsoin eteenpäin ja ponille kehuja. Sitten Kaisan vuoro ja sinä aikana mä ja Pomo ajauduttiin taas riitoihin :( Ei, ei, me ei vaan päästy enää sinne esteelle hyvin, joten taas joutui Marianne viemään meidät sinne. Pysyin mä kyydissä, oikein hyvin. Kaisalle korotettiin ja se sitten oikeasti hyppäsi sitä hetkisen. Ja sitten oli vuorossa loppuravit. Mä ilmeisesti olisin saanut laukata, mutta mietin että en nyt jaksa. Mulla oli jalat kipeät, joten Pomo ei edes välttämättä nosta ja niin. Sitten ravailtiin rauhassa ja kivasti. Välillä mentiin lapa edellä pelottavien puomien ohi noin kilsan päästä, välillä mentiin ihan rentona siitä ohi. Vaihtelevaa.. Sitten loppukäynnit ja viimeinen leiritunti oli ohi. Angstis, nyt vaan jalkoja parantamaan, jos tiistaina hevoset vaikka kääntyisi :D Eihän siitä tule mitään jos edes ELVIS ei käänny.
Puomitellaan ja kun ei vaan suju
Eli ei kannata alkaa tästä, vaan hiukan alempaa :)
Menin siis Elviksellä ja hyppäsin sinne selkään. Sitten käyntiä, ja tunnilla siis myös Sulo ja Nikkis. Nikkis seuraili suurinpiirtein koko ajan meitä.
Alkuun mentiin ihan käyntiä ja puuhasin jotain omaa. Marianne pisti neljä ravipuomia ja saatiin siirtyä kevyt raviin ja alkaa tulemaan puomeja. Ja taas piti vaihtaa suuntaa siinä puomien jälkeen ja otettiin pitkille sivuille parin askeleen käyntisiirtymä. Meni kyllä oikein hyvin. Sain Elviksen jopa puomeille, mentiin oikein hienosti. Ongelmaksi koitui Nikkis. Se meinaan potkaisi Elvistä... Ja sen jälkeen Elvis luimi jos Nikkis tuli turhan lähelle ja olisi ihan mielellään vähän väistänyt ponia. Päätin kuitenkin ratsastaa ihan normaalisti ja lopulta Elviskin lopetti Nikkiksen väistelyn. Olisipa tämä yhtä helppoa kun pelon aiheena on vaikka Vinski...
Jonkun ajan päästä puomien väliä pidennettiin ja sitten alkoi toi kevennys olemaan välistä vähän huteraa, mutta muuten meni oikein hyvin ja Elvis oli oikein mukava. Tosin, se oli vähän fletku :D Välillä kun siirryttiin käyntiin (tarkoituksella tai ei) níin joutui hetken naputtelemaan.
Ja sitten vasta oltiinkin laiskan pulskeita kun piti alkaa laukkaamaan. En saanut Elvistä edes ravaamaan mistään laukasta puhumattakaan. Koitin nostaa ympyrälle laukkaa kun Nikkis oli liinassa toisessa päässä. Välillä nousi muutama askel, mutta käännöksessä vauhti kuoli. Saatiin sitten tikku käteen ja johan löytyi ponistakin vauhtia. Vaihdettiin suunta ja laukkasin ihan uraa pitkin. Laukka taisi olla melko reipasta, mutta kyllä mun muistaakseni jopa istuin siellä. Ja saatoin jopa hiukan kääntää Elvistä laukassa. Mutta hyvinhän se sitten meni. Sitten loppuravia. Ja silloin tuli joku kauhea propleema. En saanut Elvistä kääntymään. Yksinkertaisesti. Tahkosin ja tein kaikkea mitä keksin mutta ei, masennuinkin jo syvästi kun ei onnistu. Loppukäynneissä en sitten muuta tehnytkään kuin käännellyt ponia. Lopulta keksin syyn miksei enää kääntynyt: multa yksinkertaisesti loppui pohkeista voima. Ja kun kantapäät oli vähän hiertynyt niin sitten pienikin pohjeapu tuntui kauhealta painamiselta. Tästä syystä sitten viime Pomo-tunnitkin tuntui sujuvan niin paljon huonommin. Mutta kyllähän tuommoinen kaksi tuntia ratsastusta plus pyöräilyt verottaa mun heikkoja jalkoja :)
Menin siis Elviksellä ja hyppäsin sinne selkään. Sitten käyntiä, ja tunnilla siis myös Sulo ja Nikkis. Nikkis seuraili suurinpiirtein koko ajan meitä.
Alkuun mentiin ihan käyntiä ja puuhasin jotain omaa. Marianne pisti neljä ravipuomia ja saatiin siirtyä kevyt raviin ja alkaa tulemaan puomeja. Ja taas piti vaihtaa suuntaa siinä puomien jälkeen ja otettiin pitkille sivuille parin askeleen käyntisiirtymä. Meni kyllä oikein hyvin. Sain Elviksen jopa puomeille, mentiin oikein hienosti. Ongelmaksi koitui Nikkis. Se meinaan potkaisi Elvistä... Ja sen jälkeen Elvis luimi jos Nikkis tuli turhan lähelle ja olisi ihan mielellään vähän väistänyt ponia. Päätin kuitenkin ratsastaa ihan normaalisti ja lopulta Elviskin lopetti Nikkiksen väistelyn. Olisipa tämä yhtä helppoa kun pelon aiheena on vaikka Vinski...
Jonkun ajan päästä puomien väliä pidennettiin ja sitten alkoi toi kevennys olemaan välistä vähän huteraa, mutta muuten meni oikein hyvin ja Elvis oli oikein mukava. Tosin, se oli vähän fletku :D Välillä kun siirryttiin käyntiin (tarkoituksella tai ei) níin joutui hetken naputtelemaan.
Ja sitten vasta oltiinkin laiskan pulskeita kun piti alkaa laukkaamaan. En saanut Elvistä edes ravaamaan mistään laukasta puhumattakaan. Koitin nostaa ympyrälle laukkaa kun Nikkis oli liinassa toisessa päässä. Välillä nousi muutama askel, mutta käännöksessä vauhti kuoli. Saatiin sitten tikku käteen ja johan löytyi ponistakin vauhtia. Vaihdettiin suunta ja laukkasin ihan uraa pitkin. Laukka taisi olla melko reipasta, mutta kyllä mun muistaakseni jopa istuin siellä. Ja saatoin jopa hiukan kääntää Elvistä laukassa. Mutta hyvinhän se sitten meni. Sitten loppuravia. Ja silloin tuli joku kauhea propleema. En saanut Elvistä kääntymään. Yksinkertaisesti. Tahkosin ja tein kaikkea mitä keksin mutta ei, masennuinkin jo syvästi kun ei onnistu. Loppukäynneissä en sitten muuta tehnytkään kuin käännellyt ponia. Lopulta keksin syyn miksei enää kääntynyt: multa yksinkertaisesti loppui pohkeista voima. Ja kun kantapäät oli vähän hiertynyt niin sitten pienikin pohjeapu tuntui kauhealta painamiselta. Tästä syystä sitten viime Pomo-tunnitkin tuntui sujuvan niin paljon huonommin. Mutta kyllähän tuommoinen kaksi tuntia ratsastusta plus pyöräilyt verottaa mun heikkoja jalkoja :)
Kävelevä Jukeboksi
Aloitathan tästä, jos haluat 5 päivän lukea järjestyksessä.
Olin kauhean ajoissa tallilla ja minä hyvin aikuismaisena henkilönä menin sitten leikkimään :D Huomasin meinaan siinä ruohikolla jonkun ison auton. Se meni sitten kiipeämään Mount Everestille (liukumäen rappusia ylös) Mutta sillä oli ongelma: aina kun se pääsi Mount Everistin huipulle, se tippui :( Joten auto meni etsimään peräkärryään ja kavereita, jotka voisivat kiivetä sen kanssa. Sitä kun kyllästytti aina tippua ja ajaa sitten joko Saharan tai Siperian läpi takaisin Mount Everestin kiipeyskohdalle (ja ilmastonmuutos on totta, Saharassa kasvoi märkää ruohoa ja Siperiassa oli sulanut lumet.)
No se löysi junan, jossa oli kaksi vaunua ja sitten sellaisen lava-auton. Peräkärryä ei löydetty. Niinpä kaverukset menivät kiipeämään Mount Everestille. Juna pääsi ylös, mutta tuli rymisten alas. Mutta lava-auto onnistui ja saattoi tanssia siellä huipulla. Auto sitten pettyi kun lava-auto onnistui joten auto lähti pois. Mutta onneksi auto löysi peräkärrynsä. Ja se oli muuten hieno. Siinä oli sellainen jalka ja tappi jolla sai sen kuorman heitettyä alas. Tosin viimeksi mainittu oli rikki, mutta kumminkin :D
Sitten menin jopa talliin. Ja oli vuorossa tunti. Marianne ikään kuin jopa määräsi ratsut. Pikkunen sai Nikkiksen, toinen sai Sulon ja mä sain valita, Pomo vai Elvis. Otin Elviksen.
Mutta heti kun menin ponia hakemaan tuli ongelma. En löytänyt sen riimua :D Lopulta Mariannen avustuksella onnistuin löytämään sen riimun, poni ilmeisesti halusi olla villi heponen. Pistin hänet kuntoon ja tunnille.
Tunnin jälkeen ponimus tarhailemaan ja sitten lähdimme syömään oikein ajoissa. Ja ruoka oli tositosi hyvää. Sen piti olla broilerikiusausta, mutta koska oli mokailtu niin se perunaosa olikin pastaa :D Jesjesjes. Tosi tosi kivaa ruokaa, jossa oli pastaa, ja kanaa ja kaikkea kasvissörsseliä. Tosin rekkamiehille ei tuntunut kelpaavan. Ja sitten rakas kerhotätimme osti meille suffelit. Tosin en minä sitä silloin vielä voinut syödä, vaan säästin sen silläkin uhalla että "sen joutuu kuorimaan paperista"
Palasimme tallille ja toiselle tunnille. Marianne oli autossa kysellyt että onko meillä jotain toiveita. Mä sitten mietin että multa ei kannata kysyä :D "Harjoitellaan vaikka pohkeenväistöä, kääntämistä, pysähtymistä, vedetään oikeen niska limassa!" Miten mä luulen että kukaan muu ei olisi kannattanut ideaa. Ja kun mulla oli jaloista voima loppu niin ei olisi mullakaan oikein onnistunut. Marianne sitten kysyi että jos hypättäisiin, okei sekin kävi. Ja ratsut määrättiin: pikkunen valitsi pikkuisista Kittyn, minä sain Pomon ja viimeinen sai haltuunsa Kaisan. Pomo tarhasta ja tunnille. Tunnin jälkeen poni pois ja silloin meillä oli ihmeongelma kulkea siitä narusta, johtui varmaan siitä että jouduttiin pysähtymään :D Kun ajattelin että mennään Vinskiä päin kun Marianne haki sitä.
Sitten Marianne pisti Vinskin kuntoon ja päästin seuraamaan kun Marianne juoksutti sitä. Ja joo, vaikea uskoa että Vinski pystyi tekemään sellaisen äkkilähdön siinä yhdessä kohassa :D Hän vähän innostui.
Ja kun Vinski oli juoksutettu Marianne pyysi jonkun taluttamaan sitä. Minä menin. Taluttelin sitä, enkä oikein tiennyt kauanko sitä pitäisi talutella. Mutta taluttelin jonkun aikaa ja kumpaankin suuntaan hikistä Vinskikukkaa.
Sitten syötiin välipalaa, ja omenanrontit sai Pomo ja Simo. Sitten leiri loppui, mutta mä jäin katsomaan kun Marianne esitteli Viirua ja kun yksi täti kokeili sitä.
Niin, ja leikin hiukan sen yhden pikkutytön kanssa :D Tein sen talliin kanin.
Sitten autoin tyttöä keräämään lelunsa pois ja keräilin esteet pois kentältä Mariannen kanssa. Siistiä, kyllä ne puomit siis aika paljon painaa, ainakin osa. Tämän jälkeen menin ponipuolelle makaamaan tallin lattialle, kun oli kuuma. Niin ja söin sen mun suklaan (: Ja mulle tuli kauhean pikkuinen olo kun kävelin ympyrää siellä ponipuolella ja Marianne tulee sinne "Kukas se täällä hiippailee?" Juu, Milla viisi vee :D
Hain pikkuponin sitten tarhasta, jonka jälkeen minun oli lähdettävä, koska äidin mielestä ukkosti niin paljon :D Marianne näytti vähän epäilevältä kun sanoin että mun pitää lähteä koska tuon mielestä siellä ukkostaa niin kauheasti. Mutta heti kun olin kotona niin alkoi jumalaton rankkasade, että ihan oikeaan aikaan näemmä lähdin.
Ja nyt tuntuu tyhjältä ja siltä kuin ei pääsisi ikinä tallille.
Olin kauhean ajoissa tallilla ja minä hyvin aikuismaisena henkilönä menin sitten leikkimään :D Huomasin meinaan siinä ruohikolla jonkun ison auton. Se meni sitten kiipeämään Mount Everestille (liukumäen rappusia ylös) Mutta sillä oli ongelma: aina kun se pääsi Mount Everistin huipulle, se tippui :( Joten auto meni etsimään peräkärryään ja kavereita, jotka voisivat kiivetä sen kanssa. Sitä kun kyllästytti aina tippua ja ajaa sitten joko Saharan tai Siperian läpi takaisin Mount Everestin kiipeyskohdalle (ja ilmastonmuutos on totta, Saharassa kasvoi märkää ruohoa ja Siperiassa oli sulanut lumet.)
No se löysi junan, jossa oli kaksi vaunua ja sitten sellaisen lava-auton. Peräkärryä ei löydetty. Niinpä kaverukset menivät kiipeämään Mount Everestille. Juna pääsi ylös, mutta tuli rymisten alas. Mutta lava-auto onnistui ja saattoi tanssia siellä huipulla. Auto sitten pettyi kun lava-auto onnistui joten auto lähti pois. Mutta onneksi auto löysi peräkärrynsä. Ja se oli muuten hieno. Siinä oli sellainen jalka ja tappi jolla sai sen kuorman heitettyä alas. Tosin viimeksi mainittu oli rikki, mutta kumminkin :D
Sitten menin jopa talliin. Ja oli vuorossa tunti. Marianne ikään kuin jopa määräsi ratsut. Pikkunen sai Nikkiksen, toinen sai Sulon ja mä sain valita, Pomo vai Elvis. Otin Elviksen.
Mutta heti kun menin ponia hakemaan tuli ongelma. En löytänyt sen riimua :D Lopulta Mariannen avustuksella onnistuin löytämään sen riimun, poni ilmeisesti halusi olla villi heponen. Pistin hänet kuntoon ja tunnille.
Tunnin jälkeen ponimus tarhailemaan ja sitten lähdimme syömään oikein ajoissa. Ja ruoka oli tositosi hyvää. Sen piti olla broilerikiusausta, mutta koska oli mokailtu niin se perunaosa olikin pastaa :D Jesjesjes. Tosi tosi kivaa ruokaa, jossa oli pastaa, ja kanaa ja kaikkea kasvissörsseliä. Tosin rekkamiehille ei tuntunut kelpaavan. Ja sitten rakas kerhotätimme osti meille suffelit. Tosin en minä sitä silloin vielä voinut syödä, vaan säästin sen silläkin uhalla että "sen joutuu kuorimaan paperista"
Palasimme tallille ja toiselle tunnille. Marianne oli autossa kysellyt että onko meillä jotain toiveita. Mä sitten mietin että multa ei kannata kysyä :D "Harjoitellaan vaikka pohkeenväistöä, kääntämistä, pysähtymistä, vedetään oikeen niska limassa!" Miten mä luulen että kukaan muu ei olisi kannattanut ideaa. Ja kun mulla oli jaloista voima loppu niin ei olisi mullakaan oikein onnistunut. Marianne sitten kysyi että jos hypättäisiin, okei sekin kävi. Ja ratsut määrättiin: pikkunen valitsi pikkuisista Kittyn, minä sain Pomon ja viimeinen sai haltuunsa Kaisan. Pomo tarhasta ja tunnille. Tunnin jälkeen poni pois ja silloin meillä oli ihmeongelma kulkea siitä narusta, johtui varmaan siitä että jouduttiin pysähtymään :D Kun ajattelin että mennään Vinskiä päin kun Marianne haki sitä.
Sitten Marianne pisti Vinskin kuntoon ja päästin seuraamaan kun Marianne juoksutti sitä. Ja joo, vaikea uskoa että Vinski pystyi tekemään sellaisen äkkilähdön siinä yhdessä kohassa :D Hän vähän innostui.
Ja kun Vinski oli juoksutettu Marianne pyysi jonkun taluttamaan sitä. Minä menin. Taluttelin sitä, enkä oikein tiennyt kauanko sitä pitäisi talutella. Mutta taluttelin jonkun aikaa ja kumpaankin suuntaan hikistä Vinskikukkaa.
Sitten syötiin välipalaa, ja omenanrontit sai Pomo ja Simo. Sitten leiri loppui, mutta mä jäin katsomaan kun Marianne esitteli Viirua ja kun yksi täti kokeili sitä.
Niin, ja leikin hiukan sen yhden pikkutytön kanssa :D Tein sen talliin kanin.
Sitten autoin tyttöä keräämään lelunsa pois ja keräilin esteet pois kentältä Mariannen kanssa. Siistiä, kyllä ne puomit siis aika paljon painaa, ainakin osa. Tämän jälkeen menin ponipuolelle makaamaan tallin lattialle, kun oli kuuma. Niin ja söin sen mun suklaan (: Ja mulle tuli kauhean pikkuinen olo kun kävelin ympyrää siellä ponipuolella ja Marianne tulee sinne "Kukas se täällä hiippailee?" Juu, Milla viisi vee :D
Hain pikkuponin sitten tarhasta, jonka jälkeen minun oli lähdettävä, koska äidin mielestä ukkosti niin paljon :D Marianne näytti vähän epäilevältä kun sanoin että mun pitää lähteä koska tuon mielestä siellä ukkostaa niin kauheasti. Mutta heti kun olin kotona niin alkoi jumalaton rankkasade, että ihan oikeaan aikaan näemmä lähdin.
Ja nyt tuntuu tyhjältä ja siltä kuin ei pääsisi ikinä tallille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)