Seikkailua Turussa

Aamulla käytiin vähän ajelemassa linja-autolla ja opin jopa melkein kävelemään linja-autoasemalta kauppatorille! Ja tajusin nyt jo että kauppatori on siinä ihan sen leffateatterin vieressä. Miettikää jos asuisin Helsingissä, hyvä jos ovesta pääsisin ulos eksymättä.

Hommattiin bussikortti ja äiti sitten alkoi selittää että nyt kun mulla on bussikortti voin ajella busseilla mielinmäärin. Voin mennä Länsikeskukseen (Metsäkylään) tai Raisioon (Alvalle) Mahtava idea eikös totta. Ja jos samalla oppisi busseja käyttämään.
Niinpä mun oli heti tänään ajeltava bussilla tallille, ihan vaan kyyläilemään ja tutkimaan paikkoja. Miten on muuttuneet siitä kun viimeksi olen käynyt.

Päätin tänään mennä Metsäkylään ja Länsikeskukseen, saa sitten nähdä joudanko ja viitsinkö mennä myös Alvalle pitkästä aikaa kyyläilemään. Tai sitten odotan hyvää syytä mennä. No, sinne ainakin osaan mennä bussilla.

Jonnan pyysin mukaani ja vastoin odotuksiani se jopa pääsi. Niinpä mentiin bussilla Länsikeskukseen, käytiin Hesellä ja kahdessa kaupassa. Ja mä ostin pari schleichia :D Ihastuin vaan niihin. Sitten mentiin Metsäkylään.

Käytii vähän katsomassa poneja ja hevosia.

Ja Romeo innostui rapsuttamaan mua vähän takaisin.

..Vaikka Jonna selittikin koko ajan "Kohta se puree, sil on hampaat esillä!11"

Käytiin tallin puolella ihastelemassa Teemua, on se söpö.

Ja kyllä siellä pari muutakin hepokkaa oli sisällä.

Tosin siellä oli myös ärsyttäviä ihmisiä :D

Ah, Julitakin söpöili meille :)

Sitten mentiin Jonnan toiveesta kävelemään :D Kuvailtiin upeaa luontoa ja käveltiin.

Tämä on vaan jotenkin hieno kuva.

Kävelyn jälkeen moikattiin Astaa. Huono laatu kun oli niin pimeetä.

Sitten alkoikin yksi tunti, jota mentiin jopa katsomaan.
Mietittiin siinä kaikkea ja Jonna päätti että se tulee joskus kyyläämään mun tuntia (ei pääse huomenna. Ensi viikolla kai sitten) ja se voi vähän kuvata. Ja sitten se kysyy Mariannelta voisiko se tulla tunnille :D Ja sitten jos se joskus pääsee, niin mun pitää tulla kyyläämään ja vähän kuvaamaan. Niin ja haukkumaan Jonna >:D

Käytiin jossain välissä tuntia moikkaamassa vielä muutamia poneja jotka tuli tunneilta pois.

Ja ei muuten sovi unohtaa yhtä juttua!
Kävelykierroksen jälkeen oli pakko käydä katsomassa mammaa ja varsaa. Awws, siinä oli pienin ja nuorin varsa jonka olen ikinä nähnyt. Oli se suloinen. Pehmeä ja sillä oli niin pieni turpa :D
Puri mua ja oli oikein ihana.

Ah, tulipas kuvia :D Kotiin kuitenkin löydettiin ja oli kyllä oikein kiva olla taas pitkästä aikaa Metsäkylässä, ihan näin käymässä. Muuttunut oli taas, kun hevoset oli vaihtuneet. Noh noh.

Näemme sitten huomenna mun tunnin jälkeen.

Koska se oli Jumalan tahto

Meidän piti joskus ala-asteella vastata uskonnon kokeessa joka kysymykseen: koska Jumala niin tahtoi, se oli Jumalan tahto jne. Ei mutta, olisikohan voinut saada jotain pisteitä :D
Ja kyllä fysiikan (eihän se nyt kemiaa voinut olla..) kokeessa kun kysyttiin: miksi mansikka on punainen? Ainoa looginen vastaus on: koska se oli Jumalan tahto :D


Jumalan tahdoista pääsemmekin aiheeseen josta olen halunnut kirjoittaa jo pidemmän aikaa.

Niin vuosi on kulunut (taas) ja joo.
Mähän aloitin ratsastuksen.. lasketaanpa... 14-vuotiaana? Joo, koska nyt oon ratsastanut kaksi ja puoli vuotta. Hirveän pitkä aika kyllä sinäänsä.

Aloitin siis 14-vuotiaana, eli ikäloppuna verrattuna siihen minkä ikäsenä suuri osa aloittaa. Useathan aloittaa tyyliin 8-12-vuotiaana, nuorina ja vetreinä. Usein olen ajatellut että mitä jos minäkin olisin aloittanut vaikka 8-vuotiaana, mä olisin ratsastanut jo 8 vuotta! Toisaalta olen iloinen kun aloitin jo 14-vuotiaana, parempi silloin kuin kolmekymppisenä.
Mutta olen myös miettinyt, mitä olisi tapahtunut jos olisin aloittanut jo kahdeksan vanhana..

Olisin noin 100% todennäköisyydellä aloittanut tuolla ex-tallillani. Käynyt siellä, sitten yläasteella olisi ollut nuo liikuntapäivät (ja ne viimeiset eivät välttämättä olisi olleet Metsäkylässä. Mä kun sain vähän vaikuttaa siihen :D)  Lopulta tuolla tallilla olisi tulleet ne hinnan korotukset ja sitten olisi ollut irtotuntimme.
Voihan tietysti olla että olisin vaihtanut riemumielin tallia, mutta. Eihän sitä tiedä.
Olisin tuossa kohdassa käynyt ex-tallilla jo 7 vuotta. Se on pitkä aika. Kysymys kuuluu: pystyisinkö vaihtamaan tallia jolla olen käynyt noin monta vuotta. Jolla aloitin ratsastuksen, jolla olisin kokenut ja oppinut kaiken?
Olen minä sen verran pehmo, joten voi aivan hyvin olla etten yksinkertaisesti pystyisi vaihtamaan tuossa tilanteessa. Sitä paitsi, jos olisin käynyt siellä alusta asti, elänyt ne pikkuheppatyttö-vaiheet siellä ja näin. Voisi aivan hyvin olla että ajatusmaailmaani mahtuisi tänäkin päivänä vain: se on paras talli, kaikki muut haisee. Eihän sitä voi tietää...

Joten tässä mielessä voin olla iloinen myöhäisestä aloituksesta. Tallin vaihto Maskulle ei ollut iso juttu, olinhan jo aiemminkin vaihtanut tallia.
Vaikka olin jo aloittaessani vanha, niin silti alkuun minulla oli tämä pikkuheppatyttö-vaihe: talli jolla käyn on paras! Joten jos olisin oikeasti ollut pieni, niin..
Enkä myöskään käynyt tuolla niin kauan että olisin ehtinyt sopeutua kunnolla, varsinkin kun vaihto Mettikseltä sinne oli... No, suuri muutos.


Samoin välillä mietin että mitä jos. Mitä jos Masku olisi ollut pystyssä jo silloin kun minä aloitin. Eli olisin ensin käynyt Metsäkylässä sen alkeiskurssin ja sieltä suoraan vaihtanut Maskulle. Olisin ensinnäkin käynyt Maskulla jo 2 ½ vuotta! Osaisin paljon enemmän kuin nyt ja oppiminen olisi helppoa alusta asti, kun ei tarvitsisi korjata vanhoja virheitä.
Mutta... Toisaalta on aika kiva juttu kun aloitin vanhalla tallilla.
Tai sanotaanko näin: Masku ei olisi lainkaan näin tärkeä mulle jos olisin vaihtanut suoraan sinne. Mä en arvostaisi ja rakastaisi ja hehkuttaisi näitä tunteja lainkaan näin paljon jos olisin aloittanut siellä. Mä en pystyisi iloitsemaan kehittymisestä näin paljon.

Tosiaan, vanhalla tallilla kun tunnit oli tylsiä, niin Maskulla on mahtavan, hirveän, upea ja kiva tunti semmoinenkin kun vaan ravaillaan ympäri kenttää päämäärättömästi :D
Mä jaksan iloita aivan älyttömistä asioista kun aiemmin ei oikeastaan ollut ilonaiheita. Silloin mä olin maassa lähes joka tunnin jälkeen. Itkin ja angstasin. Ratsastus ei ollut mielekästä. (olen ankara, kyllä mä tähän hätään muistan... Kaksi kivaa tuntia vanhalla tallilla. Yksi oli sellainen kun tunnilla oli vaan kaksi, ja sitten saatiin ravailla tosi paljon. Ravailin välillä melkein koko kierroksenkin. Ja sitten mun maha alkoi sattumaan. :D Ja toinen oli semmoinen kun oltiin oltu maastossa ja mentiin kentän keskelle jumppaamaan. Ja sitten kun opettajalla kesti ja kesti, niin mä aloin jotain omaa sekoilemaan. Makoilin selässä, tulin alas ja pompin takaisin ylös ja menin väärinpäin ja kaikkea mahdollista. Ja ihana heponen vaan seisoi ja nukkui.)
Nyt sitten on upeaa huomata kuinka kivaa ratsastus on ja näin. Se on ihanaa huomata kun opin jotain pientäkin, ja jos on semmoinen olo että olen huono ja surkea, niin aina voin ajatella, että jos mä kävisin vieläkin vanhalla tallilla niin en välttämättä olisi edes laukkaa nostanut.

Niin ja jos mä olisin alusta asti käynyt Maskulla niin en olisi alkanut itkemään kun näytetään mihin kohtaan jalka kuuluu laittaa kun nostetaan laukka.


Itseasiassa sinäänsä kun miettii niin suurin syy miksi mä tykkään kauheasti Maskusta on se, että mä vihasin vanhaa paikkaa niin paljon.
Mä niin tykkään tunneista -> koska vanhalla tallilla ei tehty mitään tunneilla
Mä niin tykkään opetuksesta -> koska vanhalla tallilla opetus oli riittämätöntä
Mä niin tykkään hevosista -> koska vanhalla tallilla niitä oli vähän, ne oli liian kävelen-silmät-kiinni-ja-nukun ja ne ei yksinkertaisesti osanneet
Mä niin tykkään tallin tavoista -> koska vanhalla tallilla oli liian suojattua tämä elämä

Joten. Tästä huomattiin että kaikki rakkaat asiat onkin vanhan tallin ansiota. Varmasti vaikken olisi tuolla vanhalla tallilla käynytkään, niin varmasti tykkäisin silti. Mutta en tosiaankaan tässä määrin. En todellakaan näin paljon.

Ja ihan yleisesti ottaen, Masku on mulle niin tärkeä paikka koska siellä mä sain ratsastuksen ilon takaisin. En ole hetkeäkään miettinyt mitään lopettamista, kaikista tunneista olen pitänyt. Odotan joka tuntia innolla ja nautin siitä ratsastuksesta. Se on vaan jotain. Kun ennen olisin lopettanut, itkin, kävin tunneilla oikeastaan vaan siksi että pääsisin tallille, itse ratsastus ei kiinnostanut lainkaan.
Se on ihanaa kun voi oikeasti ja vakavissaan todeta ratsastuksen olevan hauskaa, kivaa ja ihanaa. Oikeasti. Se on mahtavaa käydä tunneilla, maksaa niistä ja vielä pitää koko hommasta :D

Voih voih. Mä vaan tässä odottelen tiistaita, upeaa eikö. Anteeksi tämä epäselvä teksti, mutta oli vaan pakko purkaa tässä mieltäni ja ajatuksiani. Ja onhan tässä jo vuosi pidetty ratsastuksesta.

Hehkutus- ja korjauslista

Katsokaas, näin se kesä on sitten mennyt :( Sääli juttu, ulkona kylmä ja pimeetä. Ainoa hyvä puoli talvessa on se, että ihmiset vähenee tallilla :D Se on hyvä juttu, mutta siihen ne ikään kuin jääkin.

JA MIKSI TOI ÄRSYTTÄVÄ VEHJE EI ANNA MUN LADATA TOTA YHTÄ MUSAA?!? VÄHÄN TAAS ONGELMIA, TOINEN LATASI SEKUNNISSA. ÄRH, PITÄÄKÖ MUN NYT KEKSIÄ JOKU MUU MUSA. Sävellän itse laulun tai jotain :D Rasittava.

Mutta mutta, olen tässä pohdiskellut (näin vuoden kunniaksi)

Mä olen hyvin tyytyväinen itseeni. Vaikka melkeinpä miinuksen puolelta aloitin, niin silti mä olen näinkin lahjakas, ai että. Kaikki on parantunut, kaikki.

Käynnissä sujuu kääntäminen paremmin. Kädet pysyy paremmin kulmassa ja istuntahommelit on parantuneet. Ja pääkin on taas alkanut kuuntelemaan mua. Hmm.. Osaan jossain määrin keventää jopa eri hevosilla :D Kädetkin on tainnut alkaa pysymään paikallaan. Kääntäminen on helpottunut. Paljon on tullut yrittämistä ja tekemisen meininkiä. Enää ei tulisi kuuloonkaan että istuisin selässä angstimassa. Nei nei, tappelen vaikka se olisi mun viimeinen tekoni. Tosin nyt rupean vähän harjoittelemaan Mariannen miellyttämistä, enkä ehkä ihan heti tappele suunnasta vaan vauhdista.
Mä olen oppinut nostamaan laukan, mihin mä olen tosi tyytyväinen. Olen tässä huomannut että laukka nousee jos yrittää (joku pohkeenväistö nyt ei yrittämällä parane. Siinä pitäisi osata että se onnistuisi) Viimeisin tunti jolloin en itse saanut nostettua oli toka Sulo-tuntini. Sitten taas viimeisin tunti jolloin ei ole noussut laukka lainkaan oli joskus talvella kaiketi? Mutta aikaa siitä on jo.
Ja arvatkaas mitä tässä myös totesin? Mä osaan kääntää laukassa jonkin asteisesti ja mä osaan nostaa laukan takaisin. :D Jee. Mä olen niin niin niin onnellinen vaan. On se ihanaa oppia ja osata.

Vaikka ehkä mä en näytä siltä että juurikaan tykkäisin ratsastaa. Silloinkin kun Sulo kääntyi niin hirveän hyvin niin mä vedän siellä hirveän vakavan näköisenä. Aloin siinä kevennellessäni miettimään että joo, voisi tässä näyttää vähän iloisemmalta. Poni kääntyy näin hyvin, ollaan tyytyväisiä! Hetken koitin näyttää iloiselta, mutta sitten kyllästyin :D Ehkä mulle riittää tämä blogihehkuttelu.

Toisaalta mua masentaa tämä mun jatkuva mokailu. Päästän hevoset karkuun ja jätän ne lankoihin, dämn. No mutta, toisaalta se kun Kaisa karkasi ei ollut mun vika. En valitettavasti ole yhtä vahva kuin iso hevonen :D Ja Nikkis tuli liian nopeasti ja sen ei olisi välttämättä tarvinnut monottaa kivaa kamuaan.
Sen sijaan Sulon karkaaminen ja Pomon ja Sulon langoitus oli mun vika. Tosin opin niistä jotain: pidä silmät auki, karsinan ovi kiinni ja käännä hevonen kun isket langat kiinni :D
Vaan joka tapauksessa, se on ahdistavaa kun koko ajan onnistun mokailemaan näin, tai olemaan ainakin mukana, nyyhky. Pakko alkaa keskittymään enemmän tai jotain, ennen kuin joku hirttää mut heinänkorsilla.

Sitten mä olen laatinut realistisen korjauslistan. Loin sen oman ja muiden mielipiteiden pohjalta.

Alan etsimään sisäistä rauhaa ja rentoutta. Pyrin oikeasti rauhoittumaan enkä ajattele aina sitä pahinta (nyt tämä ei kumminkaan käänny, iiks mennään päin, nojaanpa eteenpäin että poni ei ainakaan käänny jne)
Otan itseäni niskasta kiinni ja alan istua laukassa myös kaarteissa. Olen huomannut että aina kaarevalla uralla alan pomppia, mutta jos keskityn ja istun alas niin pystyn kyllä istumaan. Alan siis vähän ajattelemaan sitä istumista kaarteissa, niin ehkä se pian tulisi jo luonnostaan.
Alan myös hakemaan lisää hallintaa siihen laukkaan. Jos poni hiljentää, minä nostan takaisin (olen tosin tehnyt tätä jo jonkun aikaa) Ainoa poikkeus on se, jos toinen on ihan kiinni meissä. Samoin alan harjoitella sitä laukassa kääntämistä. En saa tehdä siitä niin suurta numeroa, kyllä Sulokin kääntyy jos kääntää. Alan siis aina tilan salliessa kääntelemään ja harjoittelemaan. Jos laukka tippuu käännöksessä niin nostan sen takaisin, ei se kääntäminen nyt niin vaikeaa voi olla.
Koitan myös olla heilumatta eteen kun laukka loppuu. Aloitan siitä etten lennä eteen kun hiljennän itse, jatkan sillä etten lennä eteen kun poni hiljentää. Tämä voi kyllä olla vaikeaa, meinaan vaikeeta oli myös lopettaa se jalustimilla seisoskelu kun poni menee.
Koitan, ja koitan ja yhä edelleen koitan pitää kädet paikallaan suhteessa päähän. Ettei ne kädet nykisi suusta.
Ah ja näin maastakäsin.. Etsin itsevarmuutta ja huolellisuutta jotta alkaisi sujua. Jotta saisin ponit sinne minne mä haluan, jotten päästäisi niitä karkuun ja jotten sähköttäisi niitä koko ajan.

Mun mielestä aika realistinen lista. Voisihan se tietty olla pidempi, muttei pidä olla ahne. Otetaan tämä lista näin seuraavan vuoden tavoitteeksi ja toivotaan että ainakin osa tästä listasta olisi pois pyyhitty vuoden päästä. Ja enemmänkin.
Tottahan mä haluaisin oppia vaikka sen pohkeenväistön kun se on vähän sellaista ja tällaista. Ja haluisin olla pelkäämättä maastoilua :D Kaikkea saa haluta, kaikkea ei voi saada. Jos mä aloitan saamalla rentoutta, itsevarmuutta ja laukkahallintaa. Ehkä se siitä sitten.


Ja kuten olen useasti sanonut (tai kuvitellut sanovani)
Periaatteessa mulle on ihan sama kuinka huono mä olen nyt. Jos mä kävisin yhä vanhalla tallilla, mä en tiedä olisinko vieläkään saanut nostettua laukkaa itse. Mä jännittyisin lähdöistä. Mä en osaisi keventää. Mä kääntäisin sisäohja-tyylillä.

Mä olen niin onnellinen kun mä voin sanoa osaavani laukata. Kyllä, kyllä mä voin melkein sanoa niin. Mä osaan nostaa, istua, kääntää ja nostaa jopa takasin. Se riittää ja se on tarpeeksi. Vaikka tietty noi on vielä vähän huteria niin siltikin.
Mä olen tyytyväinen itseeni, tähän tasoon nähden.

Eipä sillä, mä olen nyt ruvennut miettimään että jos en olisi ollut sillä leirillä niin en varmaan osaisi istua näin hyvin laukassa vieläkään. Totta kai se paranisi koko ajan, mutta en näin hyvin osaisi. Leirillä kumminkin pääsi sen verran useammin laukkaamaan ja istumaan siellä että. Ja oli siellä kanssa tosi kivaa, vaikka hermot oli kireällä lopussa kun hevoset ei kääntyneet :D Voivoi.


Muuten näin OT Mä tajusin tänään että olen vaikka kuinka monena yönä nähnyt unta että mulla on suht pieni polkupyörä (jalat yltää hyvin maahan) jossa on apupyörät. :D Mitähän tämä kertoo?

Ky-ky-kyllä m-mä me-melkeen u-u-uskalsin

No ei, minä uskalsin :D Hah, siitäs saitte ruojakkeet!

Niin minä olin tallilla. Se oli aika kaameeta. Tai no jaa, mä uskalsin mennä talliin ja istuin ekaa tuntia katsomassa. Mutta sitten tuli kauhea sisäinen ahdistus ja pelko. Meinaan sitten tulikin pari pelottavaa ihmistä. Tiedättekö, mä koitin vakuutella itselleni ettei ole mitään pelättävää, mutta sisäinen ääni käski juosta karkuun. Ja minä juoksin.

Ja jos vaihdetaan totuuteen niin mua pelotti ihan järkyttävästi, joten heti kun pelon aiheet oli kentällä, mä häivyin takavasemmalle :D

Ja muuten, Roosa oli kahdella tunnilla, toista tosin en voinut tietyistä syistä seurata. Se meni kivan reippaasti sillä ekalla tunnilla ja aaseili vain vähän. Onpas se sitten ihana. Sitten kun oli tämä toinen tunti, niin mä hilluin tallissa ja otin jopa pari kuvaa. Meinaan olen kaikkien näiden vuosien jälkeen oppinut käyttämään kameraani! Muutama päivä sitten opin ottamaan salaman pois :D Joten viimein uskallan ottaa kuvia kamerallani, mä pelkään että hepat saa slaagin siitä salamasta.

Järkyttävää, siis hämähäkin seitti.

Pidän mun kamerasta, olisinkin oppinut ottamaan salaman pois jo aikaisemmin. Meinaan Hennan kamera on... huono

Se siis söpisteli

Toi naru pilaa, mutta muuten tykkään tästä

Sehän näyttää melkein viisaalta

Jep, se on riimu ja naru

Jahas. Ja arvatkaas mitä muuta. Olen saanut perääni stalkkerin, ihan selvästi ;) Joo se yksi tyyppi (jonka nimeä en tiedä, ja jonka sekoitin eiliseen tyttöön joka pyysi riimuttamaan Nikkiksen :D) oli etsinyt mua facebookista. Eipä löytänyt kun mun nimi on vähän mielenkiintoinen.

Ja sitten... Yksi tyyppi joka meni vikalla tunnilla pyysi mua kävelemään viereensä kun meni ilman satulaa Lakilla. Selvä se ja kyllähän se kävi. Mä olen suosittu, alan tässä kohta jakaa nimmareita.

Ja siis ööh. Yksi tyttö (mä tiedän kuka se on, mutten tunne sitä tai tiedä sen nimeä. Tiedän että se leirillä, kun katsottiin Essin ratsastusta, niin se selitti meille jotain siinä samalla.) sanoi mulle sitten: Milla voisitko sä avata noi portit mulle?

Mun piti ihan miettiä että okei, tarkoittiko toi nyt oikeasti mua, vai onko täällä joku muu samanniminen. Tajusin pian että mua tarkoitti joten kävin portteja avaamassa, miettien vain ja ainoastaan että miten toi voi tietää mun nimen :D No niin, onko mun otsaan tatuoitu mun nimi vai roikkuuko rinnuksissa nimilappu. Vai huutaako mun olemus vaan että olen Milla. MITEN KAIKKI VOI TUNTEA MUT? Varsinkin kun mä en sitten tunne ketään. 

Kun vika tunti alkoi niin minä menin seuraneidiksi sinne kuljeksimaan. Kävelivät oikeastaan koko tunnin ja mua otti päähän kun aina välillä sen ratsastajan jalka osui muhun ja mä pelkäsin että tiputan sen ressukan alas. Ja huomasin taas keskittyväni niin hemmetin hyvin. Ah, mä sitten keskityn aina taluttaessani! Jään ponien alle, törttöän edessä ja kun poni pysähtyy saatan kävellä pari askelta eteenpäin.

Kun tunti loppui kuljeksin muiden kanssa talliin. Ja se oli aika kauheeta. Kun tulin tallin ovesta ulos, joku mies kysyi multa missä jotkut kaksi tyttöä on. Se oli kauhean pelottava mies. Ja mä en sitten tietenkään osannut vastata, enhän mä tiedä minkä nimisiä muksuja tuolla on :D Lopulta tajusin että toinen niistä oli se mun talutettava...

Sitten, heh, minä autoin viemään Nikkiksen tarhaan. Ja oikeasti, vedän puoleeni epäonnea, vaikkei se mun vika ollutkaan :D Nimittäin. Avasin portin ja Pomo jökötti vähän niinkuin edessä. Sain ajettua ponin niin ettei se pääsisi karkuun, mutta en ollut vielä saanut sitä tarpeeksi kauas, vaan Pomo seisoa möllötti siinä ihan portin vieressä. Sitten Nikkis tuli sisään. Ja seistiin siinä siis niin, että Pomo, sitten minä lankojen kanssa, ja sitten Nikkis. Ja Nikkis päätti monottaa Pomoa. Ja langathan oli välissä joten sai poni vähän tälliä ja mä tiputin sitten ne langat maahan ettei kävisi sen enempää vahinkoa. Ei ponit karanneet tai mitään ja ihmisetkin jäi lähes tulkoon eloon. Mutta ei ollut mun vika, Nikkis tuli liian nopeasti, ja Pomo oli niin tauno ettei viitsinyt siirtyä lankojen tieltä kauemmas. Olisin tarvinnut enemmän aikaa että olisin ehtinyt ajaa ponin kauemmas.

Sitten kävin avaamassa myös Lakille portit. Ja tällä kertaa pidin sitten kiirettä ja sain kuin sainkin Kittyn hätistelyä kauemmas. Joten toinen poni pääsi ihan elossa tarhaan. Rupesinkin tässä nyt miettimään että saikohan Nikkis vähän ajattelun aihetta kun kauheat tällit tuli kun potki.

Mutta tämä on masentavaa kun vähän väliä käy jotain tällaista :D Joko jätän hevoset tai itseni aitoihin, tai päästän ne karkuun. Se on r-a-s-i-t-t-a-v-a-a. Kohta mä tarvin henkilökohtaisen avustajan kun ei mikään oikein näy sujuvan.

Ja sitten, tein ht.nettiin jopa keskustelun :D Tosin nyt pistin sen jäihin ja poistin kaikki muut paitsi sen yhden videon.

Eli pyysin ihmisiä arvostelemaan mun ratsastusta. Muutama vastasi ja huonosti menee :D

Enkös minä sanonutkin, aijai, mulle on valehdeltu jo vuoden ajan että muka menisi hyvin. Ja kuulkaa ei mene. Ht.net on jumala, se kertoo totuuden.

Eka vastaaja sanoi suoraan ettei ole kovin hyvää ratsastukseni :D Ja veikkasi että olen ratsastanut 2-3 vuotta. Tähän voi jo olla tyytyväinen, tai mähän olen ratsastanu sen vuoden, joten jee, olen voitolla :D Näytän kuulemma jännittyneeltä ja en pysty keventämään Sulon tahdissa. Ei pyöreyttä tai rentoutta ja kääntäminen ja taivuttaminen ei onnistu.

Tiedättekö mikä on jännää? Mä olen periaatteessa tiennyt kaikki nämä asiat, mutten ole ajatellut asiaa. Tämän takia halusinkin joidenkin puolueettomien arvostelevan, haluan kuulla mikä ottaa silmään eniten ja mähän en ole mikään hyvä, joten en mä osaa silleen kunnolla etsiä niitä virheitä. Tai mä jännitän jonkun verran. Alkukäynneissä useasti vähän jännitän ja tosiaan, varsinkin Sulolla saatan ravissa jännittää kun pelkään kääntämistä. Pelkään ettei poni käänny ja pelkään että se menee muiden perään. Samoin mähän olen tännekin kirjottanut että Sulo-kevennyksessä on ongelmansa, kadotan tahdin hirmu herkästi ja joskus oli ihan älytöntä se mun kevennys. Parantunuthan se on jo, mutta pitäisi siis parantaa kevennystä aina vaan lisää. Taivuttelu on joo :D Tota noin, mahdotonta? Kääntämisessä on ne omat ongelmansa, sujuu välillä hyvin välillä huonosti. Mutta siinä mä tarvin vaan ymmärrystä, olen huono.

En ole ihan varma meinasiko se tolla rentoudella mua vai ponia ja pyöreyskin on vähän hukassa oleva käsite. Mutta kyllä mä periaatteessa tajusin tämänkin osan. Rennommaksi poni ja näin. Mutta ei, ei me nyt heti ekana oteta paineita jostain peräänannoista ja muista, jotain rentoutumista voidaan ehkä miettiä, mutta. Petrataan omaa menoa niin kyllä se siitä :)

Toinen vastaaja katsoi vaan tämän mun uusimman tunnin. 

Hyvää yritystä näkyi kuulemma olevan. Jee! :D Ja kuulemma yritettiin istua oikein.

Mutta jäykkyyttä on vielä ja pompin, varsinkin kun yritän nostaa laukkaa. Ja tota noin, ohjakin nyki suusta...

Jäykkyyttä, eikös edellinen sanonut vähän samaa. Muotoili vaan asiansa jännitykseksi. Veikkaan että meinaavat samaa asiaa.

Ja pomppiminen on tosiaan :D Tiedän sen erittäin hyvin.. Kun ei siinä vaan pysty istumaan kun heppa vähän menee reippaammin ja pitäisi koittaa nostaa ja apua. Mutta hiotaan siis tätäkin yksityiskohtaa, kaipa se siitä sitten ajanmyötä. Samahan on siinä kun laukka loppuu niin mä heilahdan aika reippaasti eteenpäin. Ja ohjastakin olen valitellut. Pitäisi vaan oppia pitämään se käsi silleen että se menisi sen pään mukana, ihan kaikissa askellajeissa.

Kolmas väitti että pompin laukassa. Se ei nyt saa arvoa, mä olen tyytyväinen meinaan. Ravissa pompin myös, se on totta, välillä menee hermot itsellänikin.

Ja se totesi mun nojaavan eteen kun siirrytään laukasta raviin. Niinhän minä juuri tässä sanoin ;) Kantapäät oli ylhäällä ja ohjat löysinä. 

Sitten kevennän kuulemma liian eteen ja käski keventämään luonnollisesti. Tämä on mun luonnollinen kevennys :D Eli pitää alkaa vähän pienentää kevennystä.

Kyynerpääkulma puuttui ja hiukset kiinni. Viimeinen ohje ei saanut painoarvoa.

Neljäs sanoi: PRKLE OON RATSASTANU 9 VUOTTA JA NÄYTÄN MELKEIN SAMALTA EN VAAN POMPI JA JALAT PYSYY PAREMMIN PAIKALLAAN MUT SILTI =((((

Pitäisikö mun loukkaantua vai olla iloinen :D Taidan olla ilonen ;) Eli pompin ja jalat heiluu. Jalat heiluu.. En ole huomannu! Täytyy vähän tsekata mitä se tarkottaa.

Sitten siellä oli yksi masentamassa mua :D Ja yksi sekoili jotain.

Mutta pistin sen nyt jäihin henkisen ahdistuksen takia. Ja ei, ei johtunut ht.netistä ja arvostelusta jota pyysin. Vaan sisäisestä pelosta jota en nyt ala tässä käsittelemään pelon takia.

Mutta siis... PALJON on korjattavaa, kiva kuitenkin kuulla mielipiteitä. Ja mä olen yhä edelleen tyytyväinen. Kiva vaan kuulla joitain juttuja. Osanhan mä itsekin olen huomannut joko videoista tai selästä käsin. Osasta on huomauteltu. Ja osa oli sellaisia että mietin vaan "oikeesti vai". Tosiaan, kirjoitin niiden arvostelut tähän ylös jotta saattaisin jopa muistaa ne.

Mutta olen tyytyväinen. Melkein kaikki arvostelut oli sellaisia että olin joko itse huomannut, tai oli huomauteltu. Eivät siis koittaneet masentaa mua ja olin siis huomannut itse jotain järkevää.

Kiitos

Tää on paaraaas päivääää

Nyt on sitten odotettu irtotunti ohi. Sääli juttu, mutta päivä oli hirmu kiva (oletteko huomanneet että hirmu ja tosi tosi on niin suloisia sanoja. Siksi käytän niitä, kun ne on jotenkin niin söpöjä.)

Mä saavuin tallille noin neljältä. Ja koin kauhun hetkiä heti tullessani. Talutin pyörääni pitkin tietä. Vastaan tuli hevonen (joo se oli Aamu :D) Talutan ohi, hevonen kävelee. Ja yllättäen ratsastaja moikkaa minua! Sydän oli pysähtyä, mutta sain moikattua takaisin. Voi hyvä tavaton kun voikin olla niin kauheaa kun joku puhuu mulle :D Varsinkin kun toi moikkaa suunnilleen aina ja joka kerta mä järkytyn yhtä pahasti. Ei ei, ei tule yhtään mitään.

Saavuttuani tallille päätin että kello on liian vähän, en uskalla mennä tallin puolelle. Niinpä jäin turvekasaan istumaan. Lopulta saapui mopojengi ja pääsimme ihan talliin asti. Ja hevosten jako oli sitten jännittävää. Henna sai Elviksen, Jonna Kaisan (Jonna on suokki-ihminen), Tiia sai Nikkiksen ja Oona Roosan (mä en toki ole yhtään katkera tai mitään, mitä kuvittelitte... ;)) Ja mulle todettiin että eilen meni Sulolla niin hyvin, joten voin jatkaa sen kanssa. Jip jip ja jop jop.

Pääsin ihan jopa hakemaan Suloa. Oi kun oli jännää. Ainoa ongelma: poni ei suostunut tulemaan! Osittain saattoi johtua sähköstä, mutta sitten kuulemma Sikuri kiusaa toisia, joten. Paljon ongelmia, ei auta. Jotenkin se poni ulostautui tarhasta (Marianne joo auttoi vähän) ja sain sen sisään. Toisaalta epäilen sitä sähköjuttua, meinaan se tuli siitä langasta kyllä tosi hyvin ;) Sulo karsinaan ja meillä oli hauskaa. Naurettiin Jonnalle joka joutui laittamaan Kaisaa yksin toisella puolella.

Varustin Sulon ja sitten musta tuli henkilökohtainen avustaja. Autoin Oonaa varustamaan ja Hennalle katsoin onko satula oikein (joo nainen, vähän itseluottamusta hei :D Muistan kun vanhalla tallilla päätin etten enää kysy onko satula oikeassa kohdassa. Kaverit ihan järkyttyneitä ja hyvä kun eivät käyneet mun puolesta kysymässä onko satula oikeassa kohdassa :D) Sitten me lähdettiin matkaan. Tosin matka katkesi yllättäen. Roosa pysähtyi, eikä liikkunut, ei mihinkään. Oona ei halunnut käskeä sitä joten lopulta minä ja Sulo seistään ettei Roosan ja Oonan tarvi yksin odotella siinä. Lopulta Marianne tuli auttamaan ja kaikki pääsi jopa kentälle asti. Selkään ja alkukäyntejä.

Ihan alkuun me vähän seurailtiin, mutta pian Sulokin alkoi kulkea kuin hevonen. Se meni mukavan reippaasti, tosin huomasin että heti kun Marianne sanoi että pitää keskittyä siihen eteenpäin kulkemiseen, niin saman tien Sulon kulku jotenkin hyytyi. Jännää. Kun oltiin alkuun kävelty ja Marianne oli miljoonaan otteeseen kysellyt että eikö meillä oikeasti ole mitään toiveita, lähdettiin kevyt raviin. Tosiaan, kuten tavallista kellään ei ollut toiveita ja mäkään en edes ajatellut että näin irtotunnilla tehtäisiin mitään. Kunhan humputeltaisiin.
Kun koitin siirtää Suloa raviin niin eikös se lähde kiemurtamaan. Kuitenkin ja kerrankin mä päätin että sama se vaikka kiemurrellaan, mennään nyt eteenpäin kun se on niin tärkeetä. Joten sain ponin raviin ja lopulta jopa uralle, miten upeaa. Sulo meni aika hyvin. Kääntyili ihan kiltisti ja kulki eteenpäin. Totta kai välillä piti vähän vaihtaa suuntaa tai mennä kamun perään, mutta pääpiirteittäin se meni ihan hyvin. Ja mäkin koitin jopa asettaa, se epäonnistui aika karkeasti. Aina ei voi voittaa.

Ravailtiin kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen oli vuorossa laukka. Ja muuten, siellä pellolla meni puimuri ja traktoreita ja osa hepoista vähän säikkyi niitä. Tai no, ainakin Kaisa :D
Ensin mä ja Nikkis saatiin laukata. Muut käveli siellä. Ja mulla oli vähän ongelmia löytää tilaa kun kumminkin kolme heppua kävelee siellä. Tilaa löytyi aina jotenkin ja sain jopa laukkaa nostettua. Mahtoikohan alkuun tulla epäonnistuminen mutta sitten se lähti. Sulo laukkasi aika kivasti ja melkein joka kerta hiljensin itse. En uskaltanut kääntää Suloa, joten hiljensin kun muut tuli liian lähelle. Parempi sekin. Istuin niin upeasti että jes ja huomasin jotain. Nykyään uskallan nostaa muualtakin kuin pitkän sivun alusta sen laukan. Kun joskus aina odotin että pääsin siihen kulmaan ja nostin sitten. Nykyään jos Sulo tuntuu kulkevan (mitä se tekee oikeastaan aina nykyisin) niin mä uskallan nostaa kaikista kulmista, suoralta uralta. Tämä on hienoa!

Kun me oltiin laukkailtu, vuoro siirtyi Kaisalle ja Elvikselle. Ne laukkasivat vähän tähän suuntaan. Tai no, Kaisa ei tainnut laukata yhtään.
Vaihdettiin suuntaa ja noi laukkasivat vielä tähän suuntaan. Ja sitten tuli joku pikku ongelma. Sillä yllättäen mä huomaan kuinka Jonna levaa alas sieltä Kaisan selästä. Siinä sitten pelättiin että Jonna kuoli ja mä pelkäsin kun Kaisa tuli Sulon peräpäätä haistelemaan. Upeaa :D

Sitten noikin lopetti sen laukkaamisen. Me kaikki siirryttiin keskikentälle kävelemään ja Oona sai kokeilla. Loppujen lopuksi nousi hetkinen sitä laukkaa ja sitten lähdettiin loppuraveihin. Ensin taisi olla jotain ongelmia... Mutta kyllä se Sulo taisi sitten jopa kuunnella mua. Loppukäynnit ja Marianne tuli keskustelemaan.
Selitti jotain että nyt ei paljon mitään tehty mutta ei aina tarvikaan (helou, kukaan varmaan odottanutkaan sitä. Ryhmärämä tässä taas oikein kun vuosierot on huimia, yhdellä ollut taukoa ja neljä näistä oli irtotuntilaisia että jes. Ei kukaan tainnut odottaa muuta kuin ratsastelua) Ja meni kuulemma hyvin ja oli tekemisen meininkiä taas ja näin. Ja tänään mä jopa jätin angstimatta, sillä se meni ihan hyvin. Okei, pari seurailua olisi voinut jäädä poiskin, mutta se on pientä!

Mutta taisin järkyttää Mariannen :D Se vaan yllättäen totesi että mun pitäisi syödä kun olen niin pieni. Mä vaan mietin että joo, mikäs nyt kun yllättäen mä olen koko ajan ihan hirveän pieni, eilenkin.
"Iso ja lihava", totean vaan siinä ravaillessani.
"Mitä?", miten mä epäilen että se kuuli kyllä ;)
"Iso ja lihava", toistan minä. En nyt muista mitä Marianne mulle vastasi, jotain "aijaa"-suuntaista taisi olla :D

Sitten ponit keskelle ja pois. Vain Nikkis jatkoi suoraan. Niinpä juoruiltiin ja harjailtiin. Kaisa vietiin ulos, muutkin olisi saanut viedä mutta... Ei oltu täysin varmoja mikä oli Elviksen tarha ja Sulo.. No en uskaltanut viedä sitä :D Miettikää jos se olisi taas jummannut tarhan portille. Että niin. Viekööt viisaammat.

Aika kauan me mietiskeltiin ja pohdiskeltiin ja naureskeltiin Jonnan tippumiselle. Ja kummasteltiin miten ihmeessä Jonna sai ihan uudet hanskat kulumaan. Yhden ratsastuksen jälkeen! Yhden. Mulla on samanlaiset hanskat. Ne on ollut mulla kuinkahan kauan. Talvella ne joskus ostettiin. Enkä nyt puhu viime talvesta, vaan sitä edellisestä. Ja ne mun hanskat on joo vähän kuluneet, vähän enemmä kuin Jonnan. Mutta silti. Miten ihminen voi hajottaa kaiken ja näin nopeasti. Oikeasti Jonnan ei kannattaisi hommata hanskoja, kuluttaisi kätensä puhki. Tosin se taitaisi olla jo kuukaudessa kädetön..

Sitten kun noi lopulta lähti menin katsomaan tuota vikaa tuntia. Kun ihana Roosa oli siellä. Se meni kuin aasi konsanaan, mutta mitä siitä. Se on ihana silti. Kun toi tunti loppui, pääsin riimuttamaan Nikkiksen ja sitten seisoskelin. Katselin Elvistä ja Roosaa. Ja uskalsin lopulta käydä vähän häiritsemässäkin sitä ponia. Se on vaan jotenkin niin ihana. Ja tässä yhdessä päivässä totesin että sillä on pakkomielle nuolemiseen :D Se nuoli karsinan, se nuoli suolakiven, se nuoli mut. Se on hellyyttävä ja niin kiltti. Awws, voi olla ihana.

Olen tässä vähän pohtinut että kauhean jännä kuinka paljon mä siitä Roosasta tykkään. Kiinnostuin siitä heti kun kuulin koko ponista, ja heti kun näin sen niin.. Ihannoin sitä vaikka näin sen vaan tarhassa mölläämässä. Ja kun nyt pääsin jopa vähän silittelemään ponia karsinaan niin. Ei se ainakaan kamalammaksi muuttunut. Se on ihana. Jotenkin tuntuu että se poni on mulle tärkeämpi kuin kaikki muut yhteensä. :D Ja mä olen nähnyt sen vaan parilla tunnillaja pari kertaa tarhassa ja karsinassa. Mutta siltikin. Nyt mä oikeasti ymmärrän näitä jotka selittää nähneensä jonkun ponin ja rakastuneensa siihen heti. Roosa on jotenkin niin ihana.

Nyt varmaan ihmiset pitää mua kamalana. Elvis on ollut mun lempiponi siitä asti kun tuli. Ja nyt aasin kuvatus tuli ja keltainen paholainen jäi toiseksi :) Mutta minkäs sille voi. Olen sen huomannut että asiat muuttuu ja ajanmyötä saattaa tulla ihanampi hevonen. Mä kun kumminkin haluan pitää hevoset jonkun näköisessä listassa. Vaikka kaikista pidän niin en mä vaan voisi sanoa ettei mulla ole lempparia, kaikki on yhtä ihania. Ei, kyllä mulla on aina jonkunlainen, ehkä vähän häilyvä ja vaihteleva lista. Mä en kuitenkaan halua naama pitkänä olla silleen että joo, Elvis on ihanin hevonen, jos mä kuitenkin tiedän että joku muu on kivempi. Vaikka sitten ihmiset katsoisi pahasti ja miettisi kuinka vaihdellaan lempihevosta, hyh ;) Alkuunhan Vinski oli lemppari. Sitten tuli Pomo. Lopulta Elvis. Ja nyt sitten Roosa.

Itseänikin kyllä vähän ihmetyttää kuinka tärkeä voi olla poni joka ei edes ole ollut tuolla kauan. Tai siis. Oikeasti. Mä aloin tänään miettiä että kuitenkin se lähtee ja kuinka kamalaa se olisi jos se lähtisi. Ja mä haluan mennä sillä, ihan tosissani haluan. Mä haluan mennä Roosalla niin paljon, että mä saattaisin uskaltaa jopa pyytää :D Se on oikeasti ennenkuulumatonta. Ja Astakin. Se on ollut mulle kauhean tärkeä ja ensimmäinen lempihevonen. Mutta ei silti tällä tavalla. Koskaan en ole tällä tavalla pitänyt mistään hevosesta.

Kyllä, Elviksestä mä tykkään (tosin jos saisin ratsastaa sillä vasta nyt ekaa kertaa niin ei se poni välttämättä olisi niin upea ja kiva kuin nyt) tykästyin siihen heti ekalla ratsastuskerralla. Sulosta olen alkanut tykkäämään aina vaan enemmän kun olen nyt enempi mennytkin sillä. Mun vanhaan hoitsuun rakastuin kerran kun harjasin sitä. Tuota harjausta ennen ei se poni mua oikein kiinnostanut. Astaan ihastuin kun pääsin sitä harjailemaan ja olihan se kiva ratsaillakin.
Mutta kuten huomaa, näihin kaikkiin rakkaisiin hevosiin olen tykästynyt joko satulassa tai harjatessa. Ja silti, tämä pieni poninkuvatus on tärkeämpi kuin nämä kaikki, vaikka en tätä päivää ennen ollut edes silittänyt sitä. Musta se on outoa :)

Huomasiko kukaan montako kappaletta Roosa-ylistystä kirjoitin :D Oli vaan pakko purkaa.

Ja sitten vaihdetaan jo aihetta :D Mä olin kauhean tyytyväinen. Sulo meni kivasti, mä olin joissain asioissa parempi kuin Jonna. Ja vielä parempaa on se, että lopuissa olin ainakin yhtä hyvä! Montako kertaa olen angstinut kun Jonna on niin hyvä. Miten masentavaa oli vuosi sitten kun Jonna nosti laukkaa, kevensi ja teki voltteja ravissa. Miten mä en osannut mitään niistä. Muutenkin kun aloin miettimään niin... Vuodessa. Muutos on tämä. Oikeasti. Laukka nousi ja istuin siellä. Kevensin ja istuin ravissa. Sain käännettyä. Hallitsin kaiken paremmin. Eikä tarvinnut vaihtaa kevennystä ilkeän opettajan käskystä. Mä olen niin tyytyväinen. Olihan noi muutkin oppineet jotain :D Mutta olen silti itseeni uskomattoman tyytyväinen. Pysyin hyvin kyydissä vaikka toiset olikin ratsinut monta vuotta kauemmin ;) Niin paitsi se Jonna, jonka ohi pääsin :D Ilkeä ihminen. Mutta ainakin iloinen ilkeä ihminen.

Ja mä haluan mennä Roosalla :D Ei mulla ole koskaan ollut tällaista pakkotarvetta mennä jollain, mutta nyt. Ei vaan tule mistään mitään. Käyn kuulkaas kidnappaamassa sen ponin sieltä. Ei kannata ihmetellä kun se on kadonnut.

Joku saisi oikeasti opetella

kirjoittamaan lyhyemmin :D Siis toi edellinen teksti, neljä sivua vai? Laskinko oikein. Oikeasti, tuollainen romaani. Joillain on koko blogissa vähemmän tekstiä kuin mun yhdessä postauksessa :D No eipähän kukaan jaksa lukea.

Irtotunti on huomenna :)

Apuuva, apuuva

Tiesittekö että Roosa on kaunis. Tiesittekö että Roosa on ihana. Tiesittekö muuten että se muulin näköinen koni on aivan ihastuttava. Joo vaihdetaan aihetta, mutta on se vaan jotenkin niin ihana. Roosa on muuten eka hevonen johon olen tähän tapaan rakastunut ulkonäön perusteella :D

Eli saavuin tallille, yllättävää eikö totta. Ensin menin sinne ponipuolelle ja huomasin että kaunokainen oli tunnille menossa. Elämästä tuli juuri mielenkiintoisempaa. Autoin vähän Nikkiksen kanssa -> harjasin, nostin yhden kavion ja iskin satulan selkään. Sitten noiden perässä tuntia katsomaan, olihan mun pakko nähdä kun Roosa on tunnilla. Ekaa kertaa ainakin näen että se on tunnilla, jännää!
Katselin hyvin intenssiivisesti kun Roosa, ja ne muutkin, meni siellä. Totesin että Roosa näyttää muulilta myös ratsailla. Paitsi... Välillä se vähän laski sitä päätään ja meni siististi "kaula kaarella" ja tiedättekö, se oli jumalattoman upea sillon. Oikeasti, se näytti ihan hevoselta kulkiessaan pää alhaalla. Miten muulin näköinen kaviokas voikin olla niin nätti.

Katsoin myös seuraavan tunnin ja mulla oli hauskaa. Tajusin että sillä tunnillahan on neljä ponia, jotka kaikki seurailevat. Awws, se oli söpöä kun ponit meni alussa niin söpössä possujunassa.

No niin, ja olikin mun tunnin vuoro. Ja tosiaan, mä olin koko viikon miettinyt että joko a) en mene Sulolla tai b) menen Sulolla mutta en saa hakea sitä tarhasta. B-vaihtoehto piti paikkansa, ei Marianne uskaltanut päästää mua hakemaan ponia ;) Ja sitten olin uskomattoman järkyttynyt kun tajusin että uskomattoman pelottava ihminen on samalla tunnilla. Alkuun jännitin sitä, sitten ryhdistäydyin ja tajusin että mä olen ollut pelottavien ihmisten kanssa samalla tunnilla ennenkin ja ilman ongelmia. Pelottavat ihmisetkin ovat ihmisiä, eivät mitään puolijumalia. Niilläkin on omat ongelmansa ja nekään eivät osaa kaikkea vaikka niin tykkäänkin ajatella.
Silti mä jännitin selkäytyessäni :D

(Ja näin btw. Yksi tyttö puhui mulle. Juttelin sen kanssa vähän. Ja se muuten tunnisti mut :D
"Oleksä menny Kaisal vaan kerran?"
"Kaks."
"Olikse toinen kerta ku sä vähän menit ilman satulaa? :D"
"Joo ku mä vähän tipahtelin." Damn, mähän olen kuuluisa! Alanko jakaa nimmareita. Ja pelottava ihminenkin puhui minulle. Ja mä uskalsin jopa vastata, niin kauheaa kuin se olikin. Ja oikeasti, nekään ihmiset ei olisi pelottavia, jos mä en tuntisi niitä. Mutta kun minä tunnen ne jossain määrin, niin ofcourse ne ovat pelottavia. Katsokaas, kaikki tuntemani ihmiset ovat ylihyviä ja minä olen surkea. Mitä huomisestakin tulee kun Oona on samalla tunnilla :D Sitä mä pidän kanssa ihan jumalana.)

Nousin siis Sulon selkään ja alkuun oli ongelma: poni meinasi kävellä ulos portista. Onneksi se kääntyi viime hetkellä, muuten olisin kyllä juossut karkuun. Pitää tehdä hyvä vaikutus ettei mun tarvi pelätä ihmisiä yhtään enempää :D Alkuun käveltiin pitkän pitkällä ohjalla. Ja mä uskalsin tehdä muutamia voltteja. Ja Sulo kääntyi tosi hyvin. Vaikka ohjat roikkui kavioissa niin ei edes koittanut seurata Pomoa saati Kaisaa. Otin myös jonkun pysähdyksen ja sujui hyvin. Sitten tulikin kommunikaatio vaikeuksia ja kääntäminen vaikeutui...
Me oltaisiin menty Kaisan perään, me oltaisiin menty Pomon perään. Olin valmis vajoamaan maan alle kun kävellään uralla, sitten Sulo pysähtyy ja muitta mutkitta kääntyy. Ja totta kai se Pomo on meidän perässä ja minä kiroan meidät alimpaan loukkoon.

Otettiin jalustimet pois ja sitten kuroteltiin käsillä varpaisiin. Ensin sisäkädellä, sitten ulkokädellä. Alkuun mulla oli ongelmia. Kun koitin kurottaa niin tuli semmoinen olo että teen kuperkeikan kaulaa pitkin alas. Lopulta keksin taktiikan. Ensin mennään makaamaan kaulalle ja sitten vasta kurotetaan jalkaan. Tiedä häntä kuuluko se tehdä noin, mutta mä tein :D Sitten lähdettiin raviin. Ensin piti pitää jalustimet alhaalla, mutta sitten ne saikin nostaa ylös jos halusi. Mulla oli muuta tekemistä joten en nostanut.
Alkuun meillä meni jopa aika hyvin. Sulo siirtyi raviin, minä pysyin kyydissä ja hienoa. Mutta sitten meni taas joku vikaan. Sulo kiemurteli ja seuraili ja sitten välillä meillä on käyntitappeluita siinä. Muutamat voltit onnistuin tekemään. Vain muutamat, sillä alkuun ei Sulo kääntynyt mihinkään. Koko ajan törtöttiin kaikkien taitavien edessä ja ärh :D Sitten lähdettiin ottamaan käyntisiirtymiä pitkille sivuille. Omasta mielestä tämä jopa sujui jotenkin, mitä nyt välillä Sulo vähän kiskoi ohjia ja mäkin taisin epähuomiossa tiputtaa ohjat toisesta kädestä..

Sitten otettiin jalustimet jalkoihin ja siirryttiin kevyt raviin. Tässä sitten napsahti joku ja Sulo alkoi jopa kulkemaan. Meidän piti ottaa voltit joka kirjaimelle. Aluksi mä en saanut sitä saamarin ponia raviin. Lopulta lähdettiin (Kaisan perään) ja ihan Mariannen mieliksi ratsastin ponia eteenpäin ja unohdin käännökset. Ravattiin noin puoli kierrosta ja lähdin ottamaan voltteja silloin tällöin. Ja ihmettelin kuinka voikin poni kulkea näin hyvin. Meinaan oikeasti, se kääntyi pelkällä pienellä pohkeella. Siellä me tehtiin voltteja, kädet pysyivät paikallaan ja Sulo oikein nöyrästi totteli mua. En nyt antanut jonkun asetuksen häiritä, poni kääntyi pelkästä pohkeesta hei :D Tätä ei valitettavasti jatkunut tarpeeksi kauan, vaan ravin loppupuolella jouduin taas käyttelemään ohjaa. Ja kun suunta vaihdettiin niin kääntäminen oli taas totaalisen mahdotonta. Lopulta sain Sulon jopa kääntymään parille voltille.

Sitten hetki käyntiä ja lähdettiin nostamaan laukkaa. Muutama epäonnistuminen tuli, mutta sitten löydettiin jotain vauhtia poniinkin. Joo-o, laukka nousi kivasti, mä sain jopa pari kertaa nostettua uudelleen. Mutta sitten ponimus tympääntyi ja ongelmat alkoivat. Se alkoi hyytymään ja totesin heti että Sulo ei saa kävellä. Heti kun se käveli, se alkoi seurailemaan ja kääntyilemään. Lopulta se seurasi sitten joka askellajissa, ei kääntynyt mihinkään jne. Laukka ei tietenkään noussut kun en mä nyt halunnut muiden päälle jyrätä. Lopulta nostettiin vielä viimeisen kerran ja saatiin jopa vaihdettua suunta. Ja ongelmat jatkuvat. Sulo seuraa, se ei tottele minua jnejnejne. Joitain kertoja nousi laukka. Muutamat laukat oli jopa hirmu vauhdikkaita. Sain istuttua aika hyvin. Tai oikeastaan, oli tarkoitus nousta jalustimille, mutta... Miten se muka onnistuu kun poni hyytyy saman tien :D Nyt joku kertoo mulle: miksi pirussa mä menen aina Sulolla kun laukataan ja noustaan jalustimille, häh? Julmaa tämä elämä.

Sitten kun mulla oli vähän ongelmia, niin Marianne alkoi selittämään että ei sillä suunnalla ole väliä, kunhan mennään eteenpäin. Mutta kun! En minä voi mennä toisten perään. Vai oletko iloinen kun laukataan täysillä toisten päälle ja tapetaan kaikki? Ei ei, suunta on tärkeä. Niin, kenties se eteenpäin menokin on tärkeää. Mutta mä en vaan uskalla siirtyä raviin jos poni tanssii jossain kentän keskellä.
Sitten kun koitin saada poniin jotain tolkkua niin Marianne alkaa selittämään että sun pitää suuttua sille. Täytyy olla vihaa ja kärsimystä ja niin edelleen ja niin edelleen (miten musta tuntuu että se oli just sanonut että eläimille ei saa hermostua ;)) Mariannen luetellessa tunteiden listaansa mä mietin että okei sitten, sun mieliksi mä voin nyt nostaa laukan (vaikka toi Kaisa onkin tuolla..) Ja kyllä se laukka nousi ja sitten me laukattiin Kaisan perään. Mutta Marianne oli onnellinen. Minä en, ei se poni nyt voi toisia seurailla stn.

Lopulta jäimme kevyt raviin ja Sulo meni tooosi huonosti. Se vaan seuraili, ei kääntynyt. Se ei tehnyt mitään mitä mä pyysin. Ja herran jestas kun piti tehdä kokorataleikkaa... Ei vaan onnistunut. Lopulta me pyöritään jotenkin kummasti kun mä en suostunut vaihtamaan suuntaa jollain muulla kuviolla. Ei, piti tehdä kokorataleikkaa joten me tehdään se. Siitä ei kuitenkaan tullut yhtään mitään, joten lopulta Marianne käski lyödä ponia takamuksille. Valitettavasti pyyntö oli vaikea toteuttaa :D Kun koko ajan mä mietin että ei tämä poni nyt tee mitään, parempi sitten kun se tekee jotain. Mutta lopulta mun oli luovutettava ja lämästävä. Sulo hyppäsi vähän eteenpäin ja sitten ravailtiin hetkinen. Ja no, kai siitä oli apua ;) Saatiin tehtyä kokorataleikkaa ravissa, ja kääntyminenkin onnistui paremmin. No, olihan mun välillä hiukan heilautettava raippaa, mutta muuten meni suht hyvin. Ja käyntiin. Käveltiin tässä loppukäyntejä ja Marianne rupesi selittämään että voivoi, heti kun mä aloin selittämään että täytyy olla tuskaa ja vihaa ja kärsimystä, niin heti alkoi sujumaan. Minun oli kuitenkin pakko pilata Mariannen ilo ja todeta että joo, Sulo lähti Kaisan perään. :D Ja oli hauskaa taas.

Sitten alas selästä, Sulo talliin, varusteet pois ja harjailin ponin. Se oli tosi tyytymättömän näköinen. No en tiedä, mutta oli. Sitten mä seisoin satulahuoneen nurkassa odottamassa arvon madamea joka hävisi, vaikka siis niinku mun kortti piti kirjoittaa! Ja niin, en mä voinut seistä muualla, olihan siellä pelottavia ihmisiä. Töks töks.

Ja arvatkaas vaan. Kun pyöräilin kotiin, kohtasin pelottavaa nuorisoa. Mä vihaan nuorisoa, ne on pahoja :(

Mutta tunti meni aika silleen normisti. Osittain meni tosi tosi hyvin, osittain meni tosi tosi huonosti. Kunpa joskus tulisi tunti johon voisin olla täysin tyytyväinen. Ja hei, huomenna on irtotunti <3 Mun elämän täytekohta. Tärkein asia mun tylsässä ja harmaassa elossa. Ja Roosa on vaan niin ihana :)