Syysmasistelua

Tyhmä toi sana kyllä, mutta se on mukava pistää nyt tuohon. Masistelu. Heh.

Mä tässä heräsin todellisuuteen (nyt jo). Eipä mulla ole torstai-kortissa enää kuin kolme kertaa jäljellä. Nyt masentaa tämä. Muutama kerta ja sitten jatkan vain tiistaisin. Torstaisin ajattelin käydä siis ihan muuten vaan, ei ratsastamassa. Mutta kumminkin.
Tämä on ollut kauhean kivaa. Ja tuntuu että olen aina ratsastellut kaksi kertaa viikossa. Kyllä tulee tuntumaan tyhjältä kun täytyy se toinen kerta jättää pois. Harmittaa. Koitan koko ajan miettiä onnistuisinko jotenkin ratsastamaan vielä toisen kortin verran, tuskinpa. Ellen voita lotossa. Nyt tarttee aloittaa :D

Mutta tämä kaksitoista kertaa (tai no, miinus kolme jotka on yhä edessä). Tämä on ollu kauhean kivaa. On, on. Ei ole ollut niin pitkää aikaa odoteltavana. Ja kyllä mä uskon että tästä pikku kaudesta on ollut apua ihan näin opillisesti. Kun on kaksi kertaa viikkoon kuunnellut valitusta "nyt nyrkit kiinni", niin kai ne nyt hiukan paremmin alkaa pysymään.
Tuntuu tyhjältä jo ajatella sitä että pääsee ratsastamaan vaan kerran viikkoon. Ehkä mä selviän. Juuri ja juuri :)
Ja ehkä mä sitten joskus olen taas rikas ja voin ratsastella kaksi kertaa viikkoon.

Ilma on kamala. Tai itse asiassa ei ole. Syksyllä olin aina silleen, että en jaksa lähteä tallille, yhhyy. Nyt sitten talven myötä jaksaa lähteä paljon paremmin. Vaikka ilma ei ole muuttunut lainkaan, ehkä hiukan kylmemmäksi. En tajua. Joo, tämä ilma on omalla tavallaan kiva. Ratsastaa voi kunnolla kun kenttä on sula ja kokonainen. Mutta toisaalta. Ei kyllä ole oikein jouluinen olo tässä. Mistä mahtaa johtua :D Samoin mua huvitti kun mietin että kuljen yhä tuon syys-kevät takin kanssa, koskakohan pitäisi vaihtaa ihan talvitakkiin.

Tuo kehittymissivukin olisi kiva uusia. Ja ajatella kunnolla. Kunhan jaksaisi.

Lisää blogejakin olen taas löytänyt. Niitä alkaa olla liikaa, mutta kaikki päivitykset ei näy, niin ei sillä niin väliä. Ja huomenna on se joulujuhla. Uskallanko mennä :D

Toisen osapuolen on nyt aika liikkua

Jotenkin en vaan uskaltanut mennä talliin sisälle :D Lopulta keräsin rohkeuteni ja eikös Marianne sitten heti nähnyt mut. Taulua katsoin. Sen mukaan meidän tunnilla oli Kaisa, Simo, Pomo ja Vinski. Loppujen lopuksi tunnilla oli vain Kaisa ja Pomo, kelpaa. Ja kuten ehkä joku saattoi huomata/arvata (no, sokeat ei näe ja joku ei ehkä tunnista) menin Roosalla. Jee!

Aloin ponia harjailemaan heti. Kuvailin muutamat pätkät (pätkät jotka olivat aika pitkiä), kuunneltiin villihepojen juoksua ja rupateltiin kaikenlaista. Ja kuten huomaatte, Roosa tajusi kuvaamisen idean ja katsoi kiltisti kameraan. Poni varusteisiin ja kentälle. (Jälleen laahustaen, vitsit kun se joskus tulisi kentälle riemusta pomppien.)

Nousin selkään ja lopulta lähdettiin kävelemään. Alkuun tämä meidän homma ei oikein sujunut. Roosa koitti tehdä käännöksiä ja sitten se kiemurteli vähän joka suunnassa. Mä olin ottanut tavoitteeksi että saan Roosaa eteen ja että istun siellä satulassa hyvin. Pienten alkumöngertelyjen jälkeen sain Roosan kulkemaan ja onnistuttiin jopa tekemään voltteja. Patistelin hiukan ponia eteenpäin ja pysähtyminen oli ongelma. Tai ainakin se yksi pysähdys joka me tehtiin oli vaikea. Huomasin että Roosan stoppareilla oli ongelma, nekin on sellaiset eripariset. Ja ääh. Sitten Roosa vielä pelkäsi taas tie pitkää sivua ja porttipäätyä. Nyt se ei tehnyt mitään sivupomppuja, mutta ei se kyllä oikein suostunut kulkemaan siellä urallakaan.
Jäätiin melkein heti keskiympyrälle, isolle keskiympyrälle. Siinä oli neljä puomia merkkaamassa reittiä, puomeja ei siis ylitetty. Ensin vain käveltiin. Kaikki kävelivät mun perässä ja se hiukan ahdisti mua, koitin sitten aina välillä käännellä niin että ne toiset ei olisi mun perässä. Roosa meni aika kivasti, kääntyi hyvin. Lyllersi omaa rauhaisaa tahtiaan, mutta tällä kertaa mä ratsastin sitä eteen. Alkuun jouduin hetken antamaan pohkeita, jolloin Roosa reipastui hetkeksi ja sitten se taas hiljensi. Toistojen jälkeen Roosa lähti kävelemään mukavan reippaasti. Marianne jankutti noille käsien asennosta ja minä sain toimia mallioppilaana. Hah. Kai kädet on sitten paremmat nykyään.

Kun oltiin kävelty, lähdettiin ottamaan joka puomin kohdalla (sai kyllä ottaa myös harvemmin) pidäte ulko-ohjalta, myötäys sisäohjalta. Ensin ei pidäte oikein mennyt läpi. Otin sitten joitain pidätteitä kummaltakin ohjalta ja alkoi menemään jo paremmin. Mutta välillä oli vaan niin paljon vauhtia ettei aasi kerinnyt hidastaa. Kerran meidän ympyrä hiukan levisi, mutta ei se mitään.
Sitten kevyt raviin. Ja me mentiin niin hienosti. Ensin ravattiin hetki. Roosa kulki missä halusin, miten halusin. Sain sen ravaamaan paljon reippaammin kuin normaalisti (mutta en niin reippaasti kuin se silloin tiistaina meni). Sitten lähdettiin ottamaan niitä pidätteitä. Taaskaan ei tuntunut pidätteet oikein menevän läpi. Välillä se meni sentään hiukan paremmin. No, ainakin Roosa kulki kivasti, mä olin siihen oikein tyytyväinen. Mariannenkin mielestä se kulki kivasti. Että joo.
Tämän jälkeen mä ja Kaisa jatkettiin uraa pitkin. Kevenneltiin siellä uralla. Otin joitain siirtymiä, istuin jo paljon paremmin siinä satulassakin. Tein myös joitain voltteja, jotka valitettavasti tuppasivat hiukan leviämään käsiin. Kun oltiin ravailtu istuttiin alas. Ei me harjoitusravissa mitään sen ihmeempiä tehty, piti rentoutua vaan ja istua hyvin. Roosa tuntui säikkyvän ja kiihdyttelevän harjoitusravissa enemmän, mutta kun sain itseni rennoksi myös siellä pelottavassa päässä, alkoi Roosakin hiukan rauhoittua. Voltit olivat muuten onnistuneita, mutta sai siinä tehdä töitä ettei poni karkaisi mihinkään, tämän takia myös hiukan pompin ja huojuin hallitsemattomasti niissä volteissa.
Pah, ja kun koitin tehdä volttia sinne porttipäähän, niin kahdesti Roosa juoksi aitoja päin, ihan samalla tavalla kuin tiistaina laukassa. Se on ärsyttävän hyvämuistinen poni :D
Ja mä sain taas leikkiä true kouluratsastajaa, jolla on niin hieno istunta ja ai että.

Hetki käyntiä ja vuorossa laukka. Piti vaan laukata toinen pitkä sivu. Mun piti ajatella rentoutta etten alkaisi jännittää laukassa. Alkuun se onnistuikin, eka nosto onnistui ihan hyvin. Roosa painoi eteenpäin kuin aropupu, lopulta laukka loppui siihen kun Roosa hiljensi ja lähti seikkailemaan keskelle kenttää (Pompelin luo). Mutta sitten tulikin ongelmia. Roosa halusi seurata. Se siis tosiaankin halusi seurata. Ei mulla ollut paljon nokan koputtamista tähän asiaan, kun poni kerran halusi. Huomasin myös, että liioiteltu johtava sisäohja toimii, mutta jos tuohon sisä-kohtaan vaihtaa ulko, niin se ei toimi. Mulla kulki siis poni hienosti kaula kaksinkerroin kun mä koitin sitä puoli paniikissa saada uralle takaisin. Lopultahan se meni sinne uralle kun päästin sen ulko-ohjan löysäksi, se vaan kun en mä jotenkin tajunnut kuunnella Mariannea :D
Ja sitten vielä kun Roosa ei oikein viitsinyt liikkua ja tunki sisäpohjetta vasten. Siellä se juoksi välillä aitaa päin, välillä se vaan käveli kun ratsastaja koitti epätoivoisesti siirtää partnerinsa raviin. Ja sitten kun en mä pysynyt enää rentona kun oli niin paljon mietittävää. Siellä mä heiluin, huojuin ja pompin. Ja kun rentoustaso on tätä luokkaa.. No eihän siitä ainakaan mitään tule. Roosa tietää että laukassa on ongelmia, joten se tekee sitten mitä lystää, eheh.

Laukka nousi kyllä. Tosin kerran kun nostettiin ilman Mariannen jatkuvaa kannustusta, tuli pukki ennen nostoa. Mutta joo. Laukka nousi niin, että ensin ravattiin aitoihin (toiseen suuntaan mennessä sitten taas kierrettiin kaukana kulmasta) ja sitten nousi laukka, laukattiin täysillä, mä pompin. Laukka loppui kun Roosa ei enää jaksanut laukata. Ja sitten se koitti joko laukassa tai laukan jälkeisessä käynnissä tunkea Pomon kanssa keskelle. Hrm. Ja ei, en todellakaan pystynyt nostamaan takaisin.. Jos poni vetää hienon käännöksen keskelle ja ei suostu etenemään. Jep. Laukka on vaikeaa. Mutta pyrinkin huijaamaan niin itseäni kuin Roosaakin, keventelin aina ja istuin just ennen nostoa. Se rauhoittaa mua, ehkä. Tai sitten se hämää Roosaa vähän.
Mutta joo, laukka ei oikein sujunut. Kyllähän se nousi ja mua alkoi raivostuttaa kun Marianne oli koko ajan hätyyttelemässä meitä. Heh.

Sitten hiukan loppukevyt raveja. Ja jälleen, me olimme yhtä. Laukassa me oltiin yhtä kaukana toisistaan kuin aurinko ja kuu, mutta herranen aika kun loppuravit sujuivatkin taas niin kivasti. Roosa kääntyi, kulki niin nätisti, ravasi rauhassa. Ja mäkin uskalsin päästää vähän ohjaa. On se hienoa. Sitten loppukäynnit. Ne oli muuten oikeasti raivostuttavat :D Roosa mateli. Mateli, ei edes mummoillut, kun se varmaan suoritti juurtumista sinne maahan! En kestä! Eikä se myöskään oikein kääntynyt.
Ja kun meidän kääntöongelmissa ei auta se, että mä olen suurin piirtein väärin päin siellä satulassa ja katsonkin vielä jonnekin ties minne. Kääk.
Muistilista:
Älä käytä ulko-ohjaa niin liioitellusti, se ei toimi.
Vedä sisäpohje läpi apinan raivolla.
Pistä se poni eteen.
RENTOUDU, myös kun nostat sitä laukkaa.

Mariannen mielestä mun pitäisi ottaa sellainen pitkä kouluraippa. En mä osaa käyttää sellaista :D Ja se on muutenkin sellainen pikkuinen tikku, toimiiko se edes? Tjaa-a, katsotaan uskallanko mä joskus kokeilla. En voi luvata mitään. Ja olemme kuulemma niin kivan näköinen pari. Heh. Toivottavasti Marianne nyt antaa tämän parin käydä taas siellä pohjamudissa ja nousta. Toivottavasti se ei nyt kuvittele että haluan eron :D Mä haluan mennä tiistaina Roosalla. Toivottavasti pääsisin. No itse asiassa.. Vaikka tänään meni huonosti niin mullahan on aika kovat mahikset, olen kumminkin tuhonnut mahdollisuuteni mennä kaikilla muilla hevosilla! Toivotaan parasta.

Tulin alas selästä ja vein ponin karsinaansa. Harjasin hänet siistiksi ja iloitsin. Siihenhän oli jäänyt satulavyön jälki. Vihdoin ja viimein se oli edes pikkaisen lämmennyt (juu, satulavyön kohdalta, eikä se ollut edes kovin märkä. Kumminkin, on se niin hienoa, olen hupaisa, enkö olekin :D). Roosa oli niin tyytyväinen ja iloinen (niin varmaan) Tämän jälkeen pesaisin kuolaimet, katselin merkillistä kissaa, siivosin Sulon harjat ja katsoin tuntia. Ja kotiin.

Mitäs tästä tunnista voisi sanoa. Mä paransin tosi monia asioita. Tänään ekaa kertaa pyysin Roosaa edes vähän liikkumaan. Istuin tuhat kertaa paremmin ja mukavammin siinä satulassa. Ja uskalsin päästää loppuraveissa pidempää ohjaa :D
Laukat nousi, vaikka ne vähän surkeita olikin. Pitää rentoutua, rauhoittua ja koittaa saada se sisäpohje läpi. Ohjat pysyivät tänään tosi hyvin kädessä, kun Marianne on nyt jo vaikka kuinka kauan jankannut "nyrkit kiinni" mantraa. Että tänään ne olivat varsin hyvin kiinni.
Tuhat kertaa paremmin tosiaan siinä satulassa. Tällä kertaa pystyin istumaan ravissa, vaikkei mentykään mummomoodilla.

Kaikki muu oli varsin hyvää, laukka oli ongelma. Ja Roosa seuraili tänään paljon enemmän kuin mitä se on tässä viime aikoina. Se oli varmaan osasyy tähän kaikkeen, Roosa halusi seurailla. Kun nämä viime kerrat on olleet sellaisia ettei se ole melkein edes koittanut seurata. Mutta joo.
Toivottavasti pääsen ponilla taas. Sittenpä voidaan harjoitella. Enemmän vaatimista, ratsastusta. Enemmän vauhtia. Enemmän rentoutta ja rauhallisuutta. Hyvin pieni lista, täytyy vaan korjata omat ongelmat.

Mutta pointsit Roosalle, kun ei edes kyttäillyt vaikka muutama tuulenpuuska tulikin. On se vaan kiva poni.

Hyvännäkönen pari

Huh huh. Mun lukijat on niinkuin kaksinkertaistuneet erittäin lyhyessä ajassa. Kuusi, se on iso luku (ja sopii jouluunkin hyvin, eikö totta?) Aika siistiä. Vau. Ajattelin katsoa jos osaan pistää anonyymikommentoinnin mahdolliseksi (siis jollei se ole jo, epäilen.)

Tänään pitkästä aikaa tallille, jee!
Menin autolla ja kävin taulun lukemassa. Melko jännittävää, oli vaan eka ja vika tunti, sillä tokalla tunnilla Marianne ja yksi tyyppi kävi ratsastelemassa. Meidän tunnilla oli Vinski, Pomo ja Kaisa. Ja minä menin Roosalla! En olisi uskonut, mutta tosi hienoa joka tapauksessa.
Menin harjaamaan Roosaa. Tyttöinen käyttäytyi hienosti joten harjailin hänet mahdollisimman puhtaaksi. Ja olin jostain kumman syystä aivan älyttömän väsynyt, melkein nukahdin.
(Ja apua :D Aamu karkasi käytävälle. Siellä se seisoi. Oli pakko pyytää Marianne pistämään se karsinaan, en mä nyt uskaltanut, se oli kumminkin Aamu.) Varustin Roosan ja hän käyttäytyi varsin hienosti. Sitten mentiin kentälle.

Kentälle käveltiin todella hitaasti, mutta lopulta pääsimme sinnekin. Ja pääsin muuten ekaa kertaa kokeilemaan Roosan ihan omaa satulaa. Se oli kamala, jalustinhihnat oli aivan älyttömät, satulahuopa liian pieni (nämähän liittyy satulaan tosi paljon), kapea edestä jolloin se kippasi mua kivaan etukenoon jne. Miksi Roosa tuomitaan kamalilla satuloilla :D Ehkä mä kestän pahat satulat kun saan mennä ihastuttavalla Roosalla.
Nousin selkään ja yllätyksekseni huomasin että nilkka sattui aika paljon. En tajua sitä, eilen se kipuili vähemmän, jalka ei ilmiselvästi halunnut mua tallille..

Mutta joo, selkään, Mariannen valitellessa että ei kai se jalka ole yhä kipeä. Ja käyntiä. Heti ekaksi tein havainnon, Roosa kulki pää mahdollisimman korkealla ja käveli pelokkaasti, jos se on hyvä sana. Tiesi siis heti, että Roosa saattaisi tehdä jotain ylimääräistä, onhan se tuuli niin kamalan pelottavaa.
Alkukäynneissä mun piti taistella itseni kanssa etten ottaisi niitä ohjia liian kireälle ja etten pidättelisi liikaa. Otin pysähdyksiä ja tein vähän voltteja. Roosa kipitteli tienpuoleisella sivulla, ei halunnut mennä kulmaan, kipitteli porttipäässä. Hirveän pelottavaa joo. Koitin itse pysyä rauhassa ja käskeä Roosan sinne kulmaan vaikka mua vähän pelotti että jos tämä kumminkin lähtee menemään kun käsken. Kertaalleen otettiin jotain sivuloikkaa, mutta muuten tyydyttiin kipittelyyn.

Lähdettiin käynnissä kulkemaan kolmikaarista kiemurauraa. Tallinpuoleinen pitkä sivu tultiin kolmikaarista, sillä tiesivulla piti hieman laittaa käyntiä eteen. Tosin me mentiin kyllä ihan hienosti eteen ilman käskemistäkin. Keskityin hienoihin käännöksiin, jalat pyrin pitämään kyljissä ja koitin saada Roosan kulkemaan sillä pitkälläkin sivulla nätisti. Joitain kertoja poni halusi välttämättä juosta Kaisan perään, mutta olen huomannut että Roosan saa yleensä kääntymään liioittelemalla sisäohjan johtoa. Eli jos ei käänny, niin ulkopohjetta reippaasti ja väännetään sitä sisäkättä hyvin paljon sisälle (ja ulko-ohja tuntumalle), sitten kun kääntyy, niin päästää sisäkäden taas paikalleen. Mun mielestä hivenen parempi keino kuin se vanha "kisko sisäohjasta", pakko se aasi on kumminkin saada kääntymään. Yleisesti ottaen Roosa kulki kiemurauralla tosi hyvin. Ihan ekalla kerralla ei millään suostunut menemään kentän poikki kohti pelottavaa sivua, mutta pienten pyörähdysten jälkeen alkoi homma sujua varsin kivasti. Vähän mummoiltiin siellä ja tienpuoleisella sivulla hiukan kyttäiltiin ulos ja väisteltiin sivua. Onneksi Roosa kumminkin tyytyi lähinnä kyttäilyyn ja kyllä hän välillä meni rauhassa ja tunkematta sisälle.
Kerran tosin tuli kamala ongelma :D Mentiin Roosan kanssa hienosti tuota kolmikaarista. Sitten Kaisa lyllersi sieltä jostain. Ja lopulta oltiinkin siinä tilanteessa että käveltiin hetki ihan kylki kyljessä, kun ei Roosa oikein kääntynyt. Hirveää, eikä ollut edes tällä kertaa mun vika. No, me ravatiin kauemmas ja kaikki päättyi parhain päin.

Käynnin jälkeen siirryttiin kevyt raviin ja jatkettiin samaa kuviota. Huomasin, että aloin pohtia heti että missä kannattaa raviin siirtyä ettei poni vedä kilareita. Päätin sitten kiusata itseäni ja nostin heti sen pelottavan kulman jälkeen, en halua ajatella tällaisia asioita. Roosa ravasi nätisti, rauhallisesti. Tosin pitkällä sivulla kipiteltiin ja välillä me sitten oikein kaahattiin just ennen kolmikaariselle kääntymistä kun Roosa halusi nopeasti pois pelottavasta päädystä.
Muuten poni kääntyi tosi hienosti, ei tehnyt u-käännöksiä siellä. Muutama kääntöongelma, joista selvittiin tosi hienosti. Mä otin rauhallisia pidätteitä ja keventelin hitaammin ja se toimi. Jes!
Tosin, yhdessä vaiheessa Pomo lähti menemään Roosan takana, Roosa lähti kanssa ja Vinskikin lähti laukkailemaan. Hieman mä lentelin siellä selässä, mutta sain ihan itse ponin hiljentämään. No joo, oli lyhyt lähtö joo.

Lämmittelyravien jälkeen siirryttiin käyntiin. Tänään oli tarkoitus vaikuttaa askeleeseen, vai miten sen järkevästi muotoilisi. Aloitettiin siis käynnissä, piti kävellä ja pitkien sivujen keskellä ottaa ulko-ohjalta pidäte, jos se ei mene läpi -> pidäte molemmilla ohjilla. Ja jos sekään ei mene läpi, tuli pysäyttää. Hmm.. En nyt tiedä miten tämä meni. Roosa hiukan taas kyyläili ulospäin. Sanon että toisella pitkällä sivulla homma onnistui ihan hyvin, ainakin yleensä. Tosin hupaisaa oli, Roosa mummoilee, otan pidätteen, se etanoi ;) Mutta tienpuoleisella sivulla olikin hiukan vaikeampaa, enkä mäkään tainnut oikein tarpeeksi vaatia, enkä edes tiedä miksi. Siellä oli ehkä ongelmana se, kun poni hiihtelee jännittyneenä, eikä viitsi kuunnella pidätettä..
..Ehkä kannattaisi alkaa käskemään, ei se ainakaan rentoudu jos se saa jännittyneenä kipitellä tehtävien ohi.
Sitten siirryttiin raviin. Jokainen tuli vuorollaan keskiympyrälle Mariannen valvovan silmän alle. Sillä aikaa muut ravaili pitkin kenttää ja teki kai sitä samaa. En ole varma. Mä olin viimeisenä ympyrällä, joten puuhailin kaikkea omaa siellä uraa pitkin.

Ravailin, tein voltteja, siirtymiä ja kokeilin jopa muutamia pysähdyksiä ravista. Alkuun pysähdykset olivat hivenen hankalia. Johtui siitä että minä SEISOIN jalustimilla. Roosa siis ihan käveli ja minä nousen seisomaan. Ei herranen aika mitä touhua :D Kai se oli siitä satulasta, paha istua joten nousin. Lopulta kun ymmärsin iskea persuksen penkkiin, niin alkoi jopa poni pysähtymään vähän nopeammin. Roosa kulki varsin nätisti, ehkä ongelmana oli lähinnä se, että mun oli välillä hankala istua satulassa, joten ne siirtymät olivat koomisen näköisiä. Ja raviin siirtymissä oli aina se sama ongelma. Kun siirryttiin raviin niin Roosa lähti heti kipittelemään reipasta ravia. Siinä sai sitten ajatella että sai kevennettyä hitaammin, ja kyllä välillä oli otettava hiukan isompia pidätteitä. Eniten mua vaan pelotti se, kun me ravailtiin ja sitten Pomo kaahailee siellä takana, pelkäsin että Pomo lähtee ja Roosa sitten mukana. Ja huomasin että jännitin jotenkin ihan ihmeellisesti mun selkää. Kun Roosa lähti kipittelemään ja aloin keventää ponia hitaammin, niin jotenkin jännitin koko selän että sain kevennettyä hitaammin? Jaa-a, mun touhu oli tänään oikein ihmeellistä :D

Lopulta minäkin pääsin ympyrälle. (Pah, mut meinattiin unohtaa.) Ensin piti ravata sillä ympyrällä. Mulla oli vaan ympyrän hahmotusongelmia kun Marianne käveli siellä koko ajan ja meidän ympyrä muistutti enemmän volttia. Välillä Roosa päätti kaahailla toisten perään, mutta kyllä se aika pitkälti meni tosi nätisti sillä ympyrällä. Sitten piti ravata ympyrällä ja aina sillä keskihalkaisijalla ottaa ulko-ohjalta pidäte, kun se menee läpi -> myötäys sisäohjalta ja ravia eteen. Pidätteet meni tosi hienosti läpi, muutaman kerran jouduin miettimään että mahtoiko se edes hiljentää. Mariannekin oli tyytyväinen. Marianne vaatikin nyt meiltä sitten oikein kunnon vauhdikasta ravia. Kyllä siellä heikompia hirvitti. Siellä se maiskutteli ja oli tyytyväinen kun Roosa kaahaili ympyrällä. (Itse asiassa se ei kaahaillut, vaan ravasi riittävästi eteenpäin. Mutta miettikää kun oltiin koko tunti mummoiltu Roosan rauhaisaa ravia. Aika hirmuinen muutos, apua!) Mutta meillä meni kivasti. Lopuksi otettiin vielä pari pidätettä harjoitusravissa. Tämä meni mun mielestä ehkä huonommin, en tuntenut niin selvästi sitä hiljennystä ja ravissakin oli hieman vaikeaa istua kun poni kulkikin eteenpäin ja satula oli niin karmaiseva. Noo, ehkä se siitä. Ehkä pitäisi alkaa ratsastaa Roosaa vähän enemmän eteen.

Sitten käveltiin ihan hetki ja lähdettiin nostamaan laukkaa. Multa kysyttiin haluanko laukata. Suoraan sanottuna ihmettelin kysymystä, ja vastasin vaan että joo jos vaikka onnistuu. Seuraavaksi ihmettelin sitä, kun Marianne sanoi että laukataan sitten Pomon ja Vinskin kanssa. Tjaa-a, kyllä mäkin silti päätin koittaa, vaikka Marianne nyt aivokuollutta leikkikin, heh. Eli oli tarkoituksena ravata voltti lyhyen sivun keskellä, sitten harjoitusravista nostaa laukka. Laukata pitkä sivu ja tehdä pääty-ympyrä laukassa. Ensin kävelin hetken ajan Roosan kanssa että saataisiin tilaa. Ja lopulta siirsin ponin raviin. Emme tehneet mitään volttia, ajattelin että kumminkin joku törttö menee sitten eteen. Joten lyhyt sivu ravissa, hiukan pidätteitä, viimeiset rukoukset ja laukkapohje. Ja sieltä tuli pukki! En antanut sen lannistaa, vaan tein jotain :D Läppäsin ainakin raipalla, mahdoinko antaa pohkeitakin. Ja sitten me mentiin! Roosa laukkasi, upeaa upeaa! Tosin mä säikähdin kun poni laukkaa tuhatta ja sataa suunnilleen aitojen välissä, mutta. Vitsit. Laukattiin reipasta tahtia se pitkä sivu, sitten jonkinlainen ympyrä. Se jäi hiukan kesken kun lähes törmättiin Kaisaan ja Roosa vaihtoi suuntaa. Mutta me laukattiin! Upeaa :D

Laukan jälkeen Roosa jatkoi ravissa, ravasi reippaasti ja mä koitin vaan hiljentää. Seuraavalle pitkälle sivulle nousi laukka, mä seisoin jalustimilla, lopulta poni siirtyi raviin.No, ei sitten kun uudestaan. Poni oli ihan liekeissä, ihan eri kuin se pukitteleva mummeli joka ei liiku mihinkään suuntaan. Kun siirryttiin raviin, Roosa vetää reippaasti eteenpäin ja taas nousi laukka tosi hienosti. Laukkaympyrä lopahti siihen kun Roosa ei enää halunnutkaan kääntyä oikeaan suuntaan, joten juostiin aitaa päin. Ja olin niin ilonen taas. Sitten vielä yksi nosto. Se meni oikeastaan niin että siirryin raviin ja Roosa räjähti laukkaan. Tällä kertaa jätin pääty-ympyrän kokeilematta, laukattiin vain se pitkä sivu. Sitten loppukäynnit. (Olin ihan tyytyväinen ettei ollut loppuraveja, oltaisiin varmaan muuten hieman menty siellä.)

Vähän meni kivasti. Vähän poni säikkyi, mutta kuitenkin meni suht rauhassa. Kulki kauhean hienosti, ravasi niin hitaasti kuin halusin, ravattiin myös sellaista normaalivauhtia (vaikuttiko tämä laukkaan, ken tietää), nosti laukan, kääntyi laukassa. Niin hienoa oli tänään :) Ja oikeasti sain Roosan laukkaamaan! Yksi pukki ja sitten nousi. Siitä on niin kauan kun on laukka noussut ihan omin avuin. Ja Roosa oli kyllä ihan menossa tänään, kun viime aikoina ei olla voitu edes ravata ilman että poni juoksee aitoihin. Jes! Kokonaisuudessaan olen tosi tyytyväinen, Roosa kääntyi taas hienosti, tietty laukassa tuli nuo suunnanvaihdokset, mutta toisaalta kun joskus niitä tuli käynnissäkin. Roosa on aivan mahtava :)
Okei, yksi huono asia oli se, että pompin laukassa niin älyttömästi.

Marianne tuli juttelemaan. Että menipä hienosti :D Ja oli tyytyväinen kun totesin tuon, että parempi kun laukassa vaihtaa suuntaa, ettei sentään koko ajan. Marianne oli kyllä tänään tyytyväinen, Roosa meni kuulemma hienosti ja kaikki oli niin hienoa. Ja sanoi että me ollaan hyvännäköinen pari. Awws. Tämä menee ehkä listaan "kivoimmat asiat jotka Marianne on minulle sanonut". Tuo menee suurin piirtein samaan kastiin sen "menipä täydellisesti" kanssa. Kumpikin on aivan mahtavia asioita kuulla.

Käveltiin siis tosiaan, alkuun poni hieman hermoili, mutta uskaltauduin lopulta tiputtamaan jalustimetkin. Sitten hieno poni talliin ja varusteet pois. Huomasin että selkä oli jotenkin kipeä. Ja Roosa oli varsin ihana taas siellä karsinassa. On se sitten kiva poni.

Toivottavasti pääsisin sillä torstaina. Ja meillä on nyt mennyt niin hyvin ja koko ajan menee vaan paremmin ja tänään nousi laukka. Mä haluan että meillä menee hyvin :)
Se on monella tapaa niin ihana poni. Se on niin ruma että se menee jo söpön puolelle (rimpulakaula, laatikon mallinen luuranko), se on tosi turvallinen siinä mielessä että kun se lähtee niin se ei lähde kauas ja sen saa helposti hiljennettyä. Sillä on niin kiva mennä, kun tämmöiset pienetkin asiat jotka onnistuu on niin upeita. No, jos mä nyt toivon että pääsen sillä torstaina. Hih, meillä on nyt mennyt niin hyvin :D Nyt tämä meni taas tällaiseksi Roosa-hehkutteluksi.
Ei mutta silloin joku aika sitten, oliko se jopa lokakuussa. Kun menin Roosalla niin se meni niin huonosti, eikä mikään sujunut. Sitten meni hetki ja tässä vähän aikaa sitten pääsin Roosalla taas. Ja jotenkin oli vaan asiat loksahtaneet paikalleen sen lyhyen (mutta pitkän) tauon aikana. Ja kun nyt mä oikeasti pystyn koko ajan ajattelemaan että voin mennä Roosalla. Se on hienoa :D
Hiottavaa on yhä, laukka olisi kiva saada sujumaan (saattoi olla ihan vain hämyä tämä kerta), tarvitsisi käskeä ponia eteenpäin, se pitäisi ehkä saada vähän rentoutumaan kun se tuppaa kipittelemään aina jos tuulee tai on jotain. Ja varmaan paljon muuta.
Toisaalta tämän lyhyen tuttavuutemme aikana olemme saaneet jo monia asioita toimimaan (ja myös pois toiminnasta) ja nyt olen jo jossain määrin oppinut ponia ratsastamaan. Tietää vähän mitä kannattaisi tehdä.
Ja olen yhä sitä mieltä ettei mua haittaa vaikka olisi joka kerta oman nimen perässä Roosa. Se on vaan niin kiva hevonen ettei mitään määrää :) Ja mä niin haluan oppia lisää siitä ja saada sen toimimaa aina paremmin. Vitsit kun pääsisi nyt torstaina ja sitten vielä ainakin tiistaina. Kun en ole koskaan ratsastanut kuin korkeintaan kaksi kertaa peräkkäin Roosalla.

No mutta, tunti kului tosi kivasti, Roosa meni hienosti, laukka nousi, selkä sattuu ja istuminen oli vaikeaa. Tästä on hyvä jatkaa :)

Suoruus, lihaskunto = askeleen lähempänä

Täydellisyyttä.

Mun oli vaan pakko keksiä joku aihe. Kun halusin kummastella että mulla on 5 lukijaa. Wau, aika hienoa. Nyt te kaikki lopetatte lukemisen koska tänne kirjoitin. No, mulla on ainakin ollut 5 lukijaa.
Ht.net ihminen arvioi blogini. Tekstiä oli kuulemma paljon. Hymiöitä liikaa (ehkä mä koitan karsia. Mutta olen huomannut että hymiöitä tulee enemmän tällaisiin "elämä on kamalaa" teksteihin. Ja olen huomannut kuinka tykkään lukea mun blogia. Se tuo hyvälle tuulelle. Ehkä kirjoitan niin hauskasti, omalla huumorillani, tai sitten noi hymiöt hymyilyttää.)

Mulla on kauhean paha olo. Enkä jaksa tehdä mitään. Haluaisin tehdä kaikkea mutta koko ajan makaan vaan sängyssä ja katson telkkaria.. Tässä oli todiste, en voi jättää ainoatakaan tuntia väliin, heti olen niin maassa. Oikeasti, ylihuomisen ylihuomenna vasta. Huoh.. Katsotaan mitä tästä tulee.
Jalka on parantunut, selkä on parantunut. Haluan tallille blööblöö. (ja mites se menikään, halusin kirjoittaa selvemmin ja aikuisemmin, heh.)


P.S En tajua. Huomasin hetki sitten että mun elämä on ollut jotenkin iloisempaa jo jonkun aikaa :) En ole aikoihin itkenyt eri pelkoja jne. Siistiä. Johtuuko tämä ratsastuksesta. Voidaan tietty ajatella niin.
Tai voi olla että johtuu koulusta. Tykkään meidän koulusta :D Ja meille tulee opettajakin takaisin, cool.

Millainen olen..

Ehkäpä jotkut tietävätkin tämän haasteen: Millainen hevosenomistaja olen? Itse tykkään tästä haasteesta tosi paljon. Ihmiset on rehellisesti ja pitkästi kirjoitelleet millaisia hevosenomistajia ovat. Juuri näiden asioiden takia olen jo pitkään halunnut aiheesta kirjoittaa. Tosin, en ole hevosenomistaja, joten muokkaan haasteen itselleni näin (eikä mua tietenkään tähän edes haastettu :D Heh.)

Millainen olen hevosten kanssa?

Olen hyvin oppimishaluinen ja tavoitteellinen hevosten kanssa. Vaikken olekaan kisaamisesta kiinnostunut, haluan osata kaiken. Olen myös hyvin tarkka.

Kun tallille menen, haluan aina saapua hyvissä ajoin. Jos tunti alkaa seitsemältä en voisi missään nimessä saapua vaikka varttia vaille, puoleltakin on liian myöhään. Mieluiten saavun vähintään tuntia ennen, jotta aikaa on varmasti tarpeeksi. Mitä aikaisemmin sen parempi. Vaikka saavun ajoissa, saattaa silti varustus valua aivan viime tippaan, enkä välttämättä sitä koko tuntia hinkkaa hevosta puhtaaksi. Mutta aikahan ei koskaan ole pahasta.

Yleensä hevosen harjaamisen aloitan 1h - 40min ennen tunnin alkua. Jos tuntia ennen aloitan, teen usein niin että ensin harjaan, pidän taukoa, harjaan ja lopulta varustan. Tietenkin riippuu hevosen harjojen määrästä ja puhtausasteesta. Tykkään harjata hevosen huolella, en voi vetäistä vain satulan paikkaa ja varustaa sitten tyytyväisenä. Vaikkei hevonen aina puhtautta loistaisikaan, haluan joka kohdan vetäistä ainakin yhdellä harjalla. Yleensä harjaan hevosen karsinassa vapaana. Voisihan ne ehkä kiinni laittaa, mutta... Syitä on monia; minusta on mukava huomata että sen karsinaa kiertävän luimukorvan saa pysymään paikoillaan, ajattelen että kivempi hevosen on seistä vapaana, eikä karsinaan hirtettynä, ja koska en osaa solmia sellaisia hienoja vetosolmuja :D En oikein kehtaa sitoa hevosia umpisolmuilla kiinni, se näyttää niin typerältä. Poikkeuksiakin on, käytävällä laitan jos täytyy laittaa, Sakarin sidoin kiinni ja jos hevonen ei millään suostuisi käyttäytymään sitoisin sen kyllä kiinni.

Harjatessani taatusti muistan kaikki turvallisuussäännöt jotka minulle on opetettu. Pompin siellä siis kypärättä, kävelen hevosen kaulan ali, kuljen sieltä takaa. Tietenkin maalaisjärki pelaa sen verran että jos hevonen potkii taukoamatta ärsyyntyneen näköisenä, mietin kahdesti kuljenko sieltä takapuolen kautta.

Kun harjaan, yleinen järjestykseni on kuta kuinkin tämä:
Jos hevosesta lähtee karvaa tai siinä on kovia kohtia, otan ensin kumisuan.

Muussa tapauksessa aloitan jollakin kovan puoleisella harjalla. Sillä harjaan sitten hevosen kaulasta sinne kavioiden rajaan. Olen sitä mieltä että hevonen ei ihan herkästi hajoa, joten harjaan kyllä aivan kaikilla harjoilla selät, jalat, kyljet.. Pää on se ainoa kohta johon valikoin mahdollisimman pehmeän ja mukavan harjan.
Kovalla harjalla harjauksen jälkeen otan yleensä jonkun pehmeämmän harjan, jolla vedän taas ensin kaulasta kavion rajaan. Sen jälkeen sitten pää, joko tällä samalla harjalla, tai jos hevoselta löytyy joku kivempi otan sen. Sitten kaviot. Kavioiden otossa on yksi tärkeä sääntö: joka kavion jälkeen tulee taputtaa. En voi puhdistaa kaviota ja jättää taputtamatta hevosta, se on mennyt niin selkärankaan. Tämän taputtamispakon takia harjaan hevosen vielä jollain harjalla myös kavioiden putsauksen jälkeen, kaulasta kavioiden rajaan.
Tietenkin välillä teen asiat eri järjestyksessä, mutta tämä tuppaa olemaan se normi. Ja jouhia en selvitä, se on niin haasteellista, varsinkin kun ei voi koskaan tietää koska ne on viimeksi selvitetty. En osaa.
Puhdistan harjaa käteen vähän väliä ja tykkään höpistä kaikenlaista harjaillessani. Ja tietenkin aina välillä harjaus keskeytyy silittelytuokioon. Vaikka harjaukseni onkin ehkä jonkun mielestä melko perusteellista, siinä kestää yllättävän vähän aikaa. 20 min harjauksen jälkeen olen jo sormi suussa kun hevonen on ihan puhdas. (ja kyllä, vaikka hevonen olisi ollut tunnilla, harjaan sen silti samaan tapaan. Tosin kaviot jäävät katsomatta. Ja myönnän, jos on kiire tai ei vain huvita, saatan skipata kavioiden puhdistuksen. Pyrin kumminkin ne puhdistamaan.)

Kuitenkin menen tässä harjauksessa vähän hevosen ehdoilla. Jos hevonen on äreä ja näyttää siltä että haluaa olla vain rauhassa, harjaan sen alkuun pikaisesti, lähden ja ennen varustusta harjaan nopeasti. En viitsi kumminkaan olla turhan päiten häiritsemässä jos ei toista kiinnosta, kumminkin siellä on aivan tarpeeksi näitä lääppijöitä.
Varustettaessa hevoset ovat tietenkin edelleen vapaana. Ensin pistän satulan. Pyrin sen pistämään ryppyyttämättä huopaa. Aina ei onnistu, harmi kyllä. Satulasta olen erityisen tarkka. Ensin lasken sen selkään. Sitten eteen ja liu'utus. Eteen ja liu'tus. Vielä ainakin yksi eteen ja liu'utus. Ja ankaraa lavan etsintää käsi kopelolla. Kun viimein satula on oikeassa paikassa (se tutkitaan kummaltakin puolelta) voin kiristää vyön rauhallisesti. Ja vielä viimeinen satulan paikan tarkistus. Suitset pyrin myös laittamaan mahdollisimman hevosystävällisesti. Kiskomatta korvia tai muuta vastaavaa. Aina ensin laitan suitset tyylillä oikea käsi niskahihnassa, vasen käsi kuolaimissa. Jos hevonen nostelee päätään eikä suostu suitsittavaksi otan suitset hienoon nippuun, jolloin ei pää nouse mihinkään (opettelin taktiikan sen jälkeen kun epäonnistuin Sulon suitsituksessa joskus talvella.)
Varustan hevosen mahdollisimman myöhään, en halua että joutuvat seisomaan montaa kymmentä minuuttia varusteet niskassa.

Taluttaessa pyrin olemaan roikkumatta narussa  kiinni ja taluttelen mielellään mahdollisimman löysin ohjin/naruin. Taluttaminen on itse asiassa melko vaikeaa, saada hevonen kulkemaan minun vauhtiani.

Selkään nousu on taiteenlaji. Pyrin aina nousemaan mahdollisimman keveästi selkään. Useimmiten tämä onnistuu, tietenkin joskus on vaikeampaa. Useimmiten loikkaan omin lupineni selkään, mutta joskus kun tuntuu siltä, odottelen vastaanpitäjää. Ratsailla pyrin aina olemaan mahdollisimman rento ja rauhallinen. Jos jännittää teen koko ajan kaikkeni jotta rauhoittuisin. Välillä saatan alkaa jännityksissäni vaikka nyplätä ohjia, mutta olen kouluttanut itseni hyvin, joten huomaan virheliikkeeni ja pystyn kieltämään itseäni. Jännityksestä huolimatta pyrin tekemään kaiken kuten normaalistikin, esimerkiksi alkukäynneissä pyrin antamaan ne pitkät ohjat, ja sitä rataa.
Pelko on kuluttava tunne josta haluan aina mahdollisimman nopeasti eroon. Ja olen sen huomannut että jos vaikka ennen laukkaa pelottaa, niin se kannattaa silti tehdä. Sen jälkeenpä ei enää pelota lainkaan niin paljon. En itse ainakaan nauti jos joudun ratsastamaan pelko kurkussa.

Jos jatketaan tunnelinjalla. Normaalisti saatan olla hyvin äkkipikainen ja voin raivostua silmittömästi aivan mitättömistä asioista, oikeasti. Varmaan sisällä on niin paljon vihaa että se purkautuu välillä naurettavan pienistä syistä.
Olen kuitenkin huomannut että hevosten kanssa vihani pysyy merkillisen hyvin aisoissa. Pysyn melko kauan hyvin rauhallisena. Jos hevonen vaikka näykkäisee karsinassa olen lähinnä yllättynyt, joskus saatan tajuta vaikka kieltää tai työntää päätä pois. Koskaan ei ole ensirefleksinä ollut turpiin veto. Jos toisille opetetaan että lyö hevosta jos se kiskoo kaviota.. Jos hevonen kaviotaan kiskoo, pidän siitä kiinni mahdollisimman kauan, nostan mahdollisimman ylös. Jos jalka kaikesta huolimatta putoaa, nostan sen nopeasti takaisin ylös sen suurempaa raivokohtausta aloittamatta (tietenkin kun nostan jalan olen vihainen, jolloin jalka nousee kivasti ja pysyy ylhäälläkin ;))
Jos ratsailla turhaudun vaikka siihen että hevonen ei käänny. Vanhalla tallillahan reaktio oli se että vedetään sisäohjasta, mikä nyt ei ole missään suhteessa hyvä idea. Nykyään lähinnä koitan ja koitan. Lopulta saatan potkaista ulkopohkeella, näpäyttää raipalla tai johtaa hyvin liioitellusti sisäohjalla, vähän mielialasta ja hevosesta riippuen. Jos hevonen ei toimi niin alkuun olen aivan rauhallinen ja pysyn itseasissa uskomattoman pitkään aivan rauhallisena ja jatkan yritystä. Lopulta saatan turhautua, mutta en ainakaan muista että silti olisin tarpeettomasti alkanut potkimaan tai kiskomaan. Lopulta asia alkaa turhautumisen jälkeen ehkä jopa sujua.
Tietenkin jos hevonen lähtee viemään niin kyllä siinä tilanteessa tulee sitten kiskottua vaikka niin paljon kuin käsistä lähtee. Mutta tosiaan, hevonen lähtee. Tai jos ei liikuta, voin potkaista tai lämästä kunnolla raipalla. En kuitenkaan ole sitä mieltä että narua pyörittelemällä ja rakkaudella toimii hevonen kuin unelma.

(Meinaan tekstillä vain sitä että ihmiset menettävät hermonsa kun jokin ei onnistu, ja sitten saattavat potkia ja kiskoa vuoronperään suutuksissaan. En ole koskaan tehnyt niin vaikka saattaisi kyllä minusta uskoa niin.) Maasta käsin toimii sama logiikka. Jos hevonen lähtee ravaamaan kun talutan sitä, otan kyllä sitten siitä ohjasta/narusta kiinni vaikkei se niin esteettiseltä näyttäisikään. Jos hevonen kuskaa mut syömään niin kyllä lämäsen kaulalle niillä tavaroilla joita mulla on kädessä. Ei päähän, ei päähän koskaan, sitä mieltä olen (paitsi jos hevonen tappoaikeilla päälle tulee.)
Minä haluan olla se joka määrää.
Samoin jos hevonen lähtee, tai tiput, tai jotain. Vaikka tilanteen jälkeen jännittäisi, pyrin olemaan normaalisti, en halua ratsastaa ohjat ylilyhyinä, nykien ohjista tai peläten jatkuvasti.

Ratsailla ollessani olen hyvin tavoitteellinen ja ratsastan lähes aina niin täysillä kuin kykenen. Joskus sorrun hieman laiskottelemaan mutta. Pyrin aina parempaan, mutta osaan sentään joistain asioista olla suht tyytyväinen.
Kun ratsastan en suvaitse hevostelta esimerkiksi seurailua tai muuta typerää. Jaksan taistella vaikka koko tunnin, sillä en halua enää palata siihen possujuna-matkusteluun. Vaikka kyllä se hieman pistää jo turhauttamaan jos koko tunnin joutuu samasta asiasta jankkaamaan ;)
Yritän parhaani. Jotkut asiat ovat hivenen vaikeita, ja jotkut asiat jäävät sitten suorittamatta. Mutta, yritän parhaani, vaikkei sitä aina uskoisikaan.
Olen myös nykyään huomannut että ravi on lempiaskellajini. Syystä että, siitä tulee mieleen työskentely. Kertonee suhtautumisestani ratsastukseen. Nautin suunnattomasti siitä kenttäväännöstä ja siitä kun huomaa kehittyvänsä.
Pitäisi vain alkaa yhä enemmän vaatimaan ja suorittamaan vaikka olisikin vaikeaa (esim Vinski ja ravinostot ovat vaikeita ja jätän ne välistä.)
Haluan olla hyvä ratsastaja. Se on tavoitteeni. Pidän itseäni itseasiassa varsin hyvänä, jopa lahjakkaana. Mutta koskaan ei voi olla liian hyvä. Enkä ole vielä niin hyvä kuin haluaisin olla. Haluan päästä eroon kaikista peloistani, haluan osata ja pystyä.

Istuntani on melko hyvä ja siihen olen ollut aina varsin tyytyväinen, vaikka se korjailua onkin vaatinut. Tällä hetkellä ongelmana ovat jalat, jotka eivät ole kyljen tuntumassa ja kädet jotka eivät ihan aina pysy kulmassaan.
Tapoihini kuuluu ratsastaa loppukäynnit ilman jalustimia ja vain erityistapauksissa ne jäävät jalkoihin.
Tulen myös selästä alas mitä erikoisimmin keinoin. En halua kangistua rutiineihin ja mielelläni kiipeän selkäänkin väärältä puolelta, talutan väärältä puolelta jne. Jätän nämä viimeksi mainitut kyllä usein tekemättä sillä ne aiheuttavat kummastusta kanssaihmisissä :D
Mutta suoruus on tärkeää. Tämän takia olen opetellut kirjoittamaan vasemmalla kädellä yms. Suoruus on tärkeää jos haluaa olla hyvä ratsastaja. Et voi olla hyvä jos olet totaalisen toispuolinen.

Ratsastuksen jälkeen riisun varusteet, jonka jälkeen harjaan hevosen. Yleensä harjaan yhdellä harjalla päästä kavion rajaan, ja kaviotkin pyrin puhdistamaan. Ja sitten tulee hieman hengailtuakin hevosen kanssa.
Vasta hevosen harjauksen jälkeen on varusteiden vuoro. Pesen kuolaimet, ristitän suitset ja laitan ne hienosti paikoilleen.

Elämä on julmaa

Kyllä mä olisin halunnut mennä tallille :(
Aamulla kun heräsin nilkka sattui enää ihan vähän, melkein normaalisti sai jo käveltyä.
Sitten äiti totesi että ei ole mitään järkeä mennä, liukasta, jalka menee blaablaa. Olin kuitenkin yhä menossa. Sitten tein jotain ja onnistuin murtamaan selkäni. Oikeasti, kumarruin eteenpäin ja se kipu. Hyvä kun ylös pääsi ja sänkyyn oli vajottava. Selkä oli niin julmetun kipeä ja on kyllä tälläkin hetkellä. Tämän jälkeen äiti oli täysin sitä mieltä ettei ole mitään järkeä mennä kun selkä on kipeä ja nilkka on kipeä. Mä olin tietty yhä ihan menossa :D Kävin puitakin heittelemässä (niin hei, mullahan oli selkä katki ja nilkka poikki, hmm.)
Lopulta mun oli annettava äidin tahdolle periksi, kun mentiin kummitädille.
Monista syistä jätin tänään menemättä. (liukkaus, selkä, jalka, vierailu, äidin mielipide) ja päätös oli aivan helkutin vaikea.

Joten arvata saattaa (tai ei todellakaan, kenellekään ei tulisi tämmöinen edes mieleen) itkin koko aamun tätä kamalaa päätöstäni. Ja päivän. Illemmalla sitten rauhoituin ja vaan masistelin kun en tallille päässyt. Teki vähän pahaa tuossa viiden aikaan miettiä että voisin olla nytkin tallilla. Kamalaa, tämä oli neljäs kerta kun multa jäi Maskulta tunti väliin (sitä leirin aikana ollutta tuntia ei lasketa.)

Mutta olihan tässä päivässä jotain hyvääkin :)
Katsokaas. Banneri, jee! Tosiaan ht.netissä oli keskustelu jossa tyyppi teki bannereita (niitä oli kaksi, toinen katosi hämärästi) joten kiitokset ht.netin nimimerkille:  . Joo, ei siinä ollut nimimerkkiä.
Olen ihan tyytyväinen. Ei tuossa oikeastaan mitään vikaa. Tietty pinkki on vähän räikeä väri ja toi käsi on siisti. Mutta se saa olla tuossa. (Kheh, toi fontti on kiva. Ja siinä on Roosa. Se oli pakko.) Sitten kun joskus mahdollisesti kyllästyn, voin tapella tuohon jonkun samanlaisen bannerin kuin se vanha oli.
Ainoa mikä tuossa bannerissa rasittaa on toi pienuus :( Onneksi se menee suht järkevästi sentään tuohon.

Ja katsokaa tätä ihmettä, mulla on piru vie neljä lukijaa :D
Jee mulla on neljä lukijaa ja 13 subbaajaa. Olenpa mä feimi.

Yhhyy, ku se meni niin hyvin :(

Perkules, aijai. Nyt rasittaa :D Mutta joo, on hauskaa kanssa. Äsh. Musta ei tule ikänä mitään :(

Saavuin tallille, oikein viiden aikaan että olen taatusti ajoissa. Luin taulun, ja pettymys, menin Vinskillä. Oli se pikku pettymys kun en päässyt Roosulilla. Tunnilla oli myös Pomo, Kaisa, Roosa ja Elvis. Vinski oli vain mun tunnilla, mutta en jaksanut harjata sitä kahta tuntia, joten menin katselemaan ekaa tuntia.
Tjaaha ja Roosalta lennettiin. Ja sairaalaan. Roosa oli paha. (mutta jee, en edes saanut traumoja! Olen alkanut rauhoittumaan.)
Sitten menin vähän Vinskiä harjaamaan. Huomasin että Vinski on tosi rassaava karsinassa, juoksi ympyrää, näykki, luimi jne. Onneksi välillä hän seisoi oikein kiltisti harjattavana. Sitten varusteet ja kentälle. Kentälle päästiin hienosti ja selkäänkin pääsin. Jalustimia jouduin säätelemään mutta sitten päästiin oikein kävelemään.

Vinski käveli reippaasti. Tai sitten vaan tuntui siltä kun Roosalla menin viime viikon. Kääntelin Vinskiä, pysähdyksenkin otin. Vitsit, Vinski kääntyi niin ihanasti, ajatuksen voimalla. Niin se kyllä aina kääntyy, mutta nyt se tuntui jotenkin mahtavalta. Alkukäyntien jälkeen siirryttiin kevyt raviin. Ensin me vähän kaahattiin, mutta onnistuin rauhoittamaan kevennyksen ja alkoi sujua. Ja Vinski kääntyi! Upeaa. Ei seurannut Kaisaa yhtään. Nyt se vaan yritti murhata Elviksen.. Kyllä välillä tuli paniikki kun ravataan, koitan kääntää ja heppa pistää kaasun pohjaan ja juoksee Elviksen perään. Eikä kyllä hiljentänyt.
Kevyt ravissa mun piti ottaa siirtymiä. Ja istua. Hienoja siirtymiä tuli, oijoi. Istuin niin nätisti. Tosin silloin kun Vinski juoksi Elviksen perässä, jouduin seisomaan jalustimilla kun pompin niin paljon ja niin.
Mariannekin tuli mua taluttamaan. En ole oikeastaan ihan varma miksi. Mutta siinä se roikkui vähän aikaa, yritti ilmeisesti rentouttaa mua lisää. Oli miten oli, kevyt ravi meni aika kivasti. Vinski kääntyi (ainakin välillä. Ja kyllä se kerran baanasi Kaisan perään kentän poikki. Se oli kerta vaan), mä kevensin hyvin. Tykkäsin oikein paljon tästä.

Sitten käyntiä. Jakauduttiin päätyneliöille. Mä, Kaisa ja Roosa sinne C-kirjaimen päätyyn. Pomo ja Elvis porttipäätyyn. Tarkoituksena oli kulkea neliötä ja tehdä pysähdykset ennen joka kulmaa. Ja ulkopohje kääntää, sitten kun alkoi sujua sai jättää pysähdykset ja miettiä asetustakin. Alkuun Vinski pysähtyi neliön toisella puolella tosi hyvin. Mutta toisella puolella.. No käveltiin Mariannen päälle, kuljettiin sinne aitoja päin. Kun oltiin jonkun aikaa näitä pysähdyksiä otettu, niin tsadaa. Eipä pysähtynyt Vinski enää. Tappelin melkein koko neliön kunnes viimein sain Vinskin seisahtumaan. Sen jälkeen jätin pysähdykset, en halunnut jatkaa vetosotaa. Annoin Vinskin kävellä reipasta käyntiä. Sitten vaihtuikin suunta ja pysähdyksillä jatkoin. Vaikeeta oli taas, välillä pysähdyttiin ihan hienosti sentään. Tähän suuntaan pysähtyi todella paljon huonommin. Mutta se johtui varmaan siitä kun Vinskin stopparit on eripariset. Joten toiseen suuntaan mentäessä se ulko-ohja tuppaa olemaan löysempi, jonka takia on vaikeeta.

Sitten siirryttiin raviin. Piti ensin vain ravailla neliöllä, lopulta lähteä sitten vähän ratsastamaan kulmia. Mä lähdin keventelemään. Vinski kulki kivasti, ei kertaakaan juostu toisten ympyrälle!
No alkuun oli ongelmana se, että Vinski vähän kiemurteli. Marianne oli käskenyt ponit harjoitusraviin, joten päätin että mäkin istun alas, helpompaa ehkä tämä ohjaus. Olin oikeassa ja mentiin niin hienosti. Tajuatteko, käänsin jopa Vinskiä volteille, eikä edes yrittänyt seurata Kaisaa!
Ratsastelin aika löllösti sillä neliöllä, koitin vaan ettei Vinski juoksisi siellä lumisilla reunoilla, pyrin istumaan rennosti (heh, vähän heiluin puolelta toiselle) ja sitten fiilistelin, Vinski kulkee hienosti.

Sitten hetki käyntiä ja laukan vuoro.. Tarkoitus oli laukata pitkät sivut, nostaa käynnistä. Ihan tällaista normaalia. Eka nosto oli aika hupaisa. Vinski vaan käveli, lopulta lähti ravaamaan täysillä. Seuraava nosto onnistui kun hevonenkin heräsi. En nyt tiedä mentiinkö kovaa vai tuntuiko vain. Noo.. Mä istuin hyvin, mutta seisoin välillä jalustimilla. (johtui kaiketi vauhdista? En tajua itsekään.) Oli laukkaaminen ainakin jännää. Vinski hiljensi hyvin raviin, käyntiin siirtyminen kesti vähän kauemmin. Ja Vinski oli liekeissä. Välillä lähdettiin itse kun ei viitsitty odotella ratsastajaa. Ja hehkutus, nostin kerran lyhyellä sivulla, joten sain vähän kääntää ja silleen. Ette ymmärrä kuinka kivaa se oli :D
Kerran Vinski meni sitten ihan korvat luimussa Elvistä kohti. Mä löin raipalla, Vinski siirtyi laukkaan ja Elvis karkasi johonkin. Me ei sitten yhtään tykätty Elviksestä tänään..

Toiseen suuntaan sitten.. No se alkoi ihan kivasti. Mutta herran jumala siunatkoon..
Me laukattiin, siirsin Vinskin raviin. Ja Elvis oli edellämme! No Vinski sitten tappajamoodilla ravasi eteenpäin, eikä hiljentänyt vaikka kuinka koitin. Elvis sitten päätti että hän ei tähän jää, joten lähti sitten täyttä karkua. Ja Vinski ilmeisesti tuumi että nyt saatana tuo poni kuolee, buahah! Ja eikun perään. Melkoisen lyhyt lähtö se oli, en tiedä heiluiko Vinski tosi pahasti laukkaillessaan, vai heittelikö peräänsäkin siinä samalla. Oli miten oli, minä viisaana ihmisenä koin parhaaksi tulla alas.
Ihan mielenkiintoiset muistikuvat siitä kyllä on. Ensin Elvis lähti painamaan, sitten Vinski perään. Mä heilun ja näen Vinskin mitä mielenkiintoisimmista kulmista. Lensin kaulalle, koitin ottaa kiinni, mutta painovoima kiskaisi mut alas. Laskeuduin siististi nilkan päälle, sitten polvilleen (melkein jaloilleen hei :D), sitten rojahdinkin maahan. Vinski pysähtyi viereeni häpeämään joten sain sen itse siitä napattua.
Ja kun nousin ylös, tunsin että saakeli, nilkkaan sattuu. "Ei satu, ei täs mitää, kyl tää tästä, ei satu" Koitin kai uskotella itselleni että ei se satu :D Jalka tärisi, sattui. Äh..

Marianne tuli siihen katselemaan, kyseli sattuuko ja voi voi. Olisi halunnut nähdä jalan. Mutta hoin vaan että ei se kohta enää satu :D Marianne ei kai olisi oikein halunnut päästää mua enää satulaan, mutta mä en todellakaan suostunut jäämään maan pinnalle. Mietin että jos en palaa selkään niin parhaassa tapauksessa käy niin että en enää uskalla ollenkaan ratsastaa (miettikää nyt sitä Sulo-tuntia.. Olisi vaan pitänyt käydä selässä vielä.) Mutta joo, kyllä mä vähän mietin että mitä jos tipun uudestaan..
No, eikun selkään. Jalka oli kipeä, joten selkäännousu oli vaikeaa. Marianne ei uskaltanut päästää mua yksinäni, joten se tuli mua taluttelemaan. Ja päätti myös että loppukäynnit, ei tässä uskalla mitään tehdä. Mä selittelin taas jotain että harmi :D Hourailin, mä sitten tykkään hourailla.
Marianne jutteli jotain. Sanoi että mun pitäisi pitää Vinskille jöötää, vaikka kiskaista ihan kunnolla jos se juoksee Elviksen perässä. Totesin että yritin kaikkeni, raipan kanssa juostiin Elvistä päin, kiskomalla.. No se ei auttanut, nojailin välillä koko painolla ohjia vasten.. Juu ei auta. Eikä tunnu hyvältä.
Lopulta Marianne laski mut irti. Normaalisti sain käynnit käveltyä. Ja motkotin Vinskille koko ajan. Toivottavasti häpeää nyt tuolla ;) Marianne totesi kyllä että tarvitsee varmaan jatkaa taas pienemmillä, kun Vinski on niin iso. Siinä on puolensa. Mutta Vinski on kiva. Tosin ei tänään.

Jalka sattui. Välillä koitin taivutella, auts mikä tuska. Ja oli harvinaisen hupaisaa tulla selästä alas, heh. Pääsin alas. Sitten taluttelu oli hauskaa. Mä lenkkasin siististi sen jalan kanssa, vasen jalka oli jännästi vinossa kun se sattui normaali asennossa. Pah, ja Mariannekin vaan valitti mulle :D Kun halusin takaisin selkään "voi voi ku oot niin itsepäinen ja voi voi" Kun halusin taluttaa Vinskin talliin tuli samanlaista, kun olen niin itsepäinen ja haluan itse tehdä blaablaa. Sitten se selitti sille yhdelle naiselle että onhan se joo toisaalta ihan hyvä mutta.
Kun talliin päästiin niin Marianne halusi nähdä mun jalan. Vinski oli kuitenkin tärkeämpi joten pistin sen tietenkin ensin kuntoon. Sekin käyttäytyi, häpesi siellä heh.
Sitten odottelin. Ja odottelin. Ajattelin jo että Marianne on muuttanut mielensä ja tuumin että hienostihan mä pyörällä pääsen kotiin. Voin vaikka taluttaa pyörää. Tai sitten voin polkea niin että en taittele nilkkaa yhtään. Yksinkertaista.
Marianne halusi sitten kumminkin nähdä jalan. Mun oli pakko taistella saapas jalasta. Tuska oli melkoinen :D Sitten näytin jalkaa. Näytti ihan normaalilta, ei voi siis olla kipeä.
Marianne ei tainnut olla samaa mieltä, vaan päätti että vie mut kotiin. (yhyy) Sinne se lähti kai avaimia hakemaan. Ja kenkiä. Kun saappaan laitto oli vähän vaikeaa. Koitin sen pistää jalkaan, mutta sattui. Kun Marianne sanoi hakevansa kengät, päätin vaan tunkea sen saappaan jalkaan.
Harkitsin myös karkaamista varsin vakavasti. Jätin toimet suorittamatta ja menin ihan Mariannen kyydillä kotiin.
Marianne sanoi että jos jalka on torstaina kipeä niin en tule. Pah :D Hyvä vitsi, todellakin tulen. Jalat nyt on yliarvostettuja.
Jaa-a, jalka on kipeä ja paketissa. Ja kylmässä. Toivotaan parasta. En välttämättä haluaisi ratsastaa niin että ulvon joka askeleella kun jalkaan sattuu :D

Ja sitten vakavasti miettien, millä mä edes voin enää mennä. Kaisa on sekoillut, Vinski tiputti mut (ja on liian iso) ja Roosa oli tänään ihan pöpi. Pitäisikö vakavasti harkita tuota Lakia... Voisin mennä jollain muulla sitten kun tulee taas kesä ja hevoset ei liiku ;)

Mutta olin joka tapauksessa tosi tyytyväinen tähän tuntiin. Vinski kulki tosi hienosti (tauko teki tehtävänsä), ainoa ongelma oli Elvis. Laukat nousi, ravi oli tosi hyvää, istuin hienosti jne. Ainoa miinus oli Elvis ja tuo putoaminen. Nooh.
Ja arvatkaa mikä muu on mahtavaa ;)
Mua ei JÄNNITTÄNYT YHTÄÄN! Kun Elvis lähti katsoin vaan että jaa, poni menee. Kun Vinski lähti oli mieli aika tyhjänä. Kun tipuin en panikoinut yhtään. Ja lopputunnistakin selvisin ilman sellaista kauheaa paniikkia! Olen päässyt sen Sulo-Nikkis jutun yli! JESJESJEJES :D Onpa kivaa.
JES
Heh :D
Ihanaa. Aivan yksinkertaisen ihanaa.

Nyt odotellaan torstaita. Joku kuolee jollen pääse silloin.
No mutta ehkä tämä jalka paranee tässä. Toivotaan.