PalPel päivittelyä

Hehee, turhaa postailua.

Tältä se näytti kun aloitin tänään

Kun lähdettiin kauppaan

Kun menin syömään, huomatkaa eka kulmapala :)

Tältä se näyttää tällä hetkellä. Huomatkaa KAIKKI kulmapalat! Jee :D

Kun tuota tekee, tajuaa kuinka iso se 136cmx96cm(?) oikeasti on. Ja noita mustia paloja on masentavaa rakennella. Nooh. Aika hienoa edistystä vai mitä? Tein sitä tänään kai 11.30-17.00, plus nuo tauot. Että ihan hyvin. Suurin ongelma taitaa olla se, että noita reunapaloja on ihan varmasti tuolla kopassa vielä, mutta niitä on melko hankala löytää.. lähes 4000 palan joukosta..

Ja muuten, jos jollain on jotain kysyttävää, ehdotuksia/toiveita, niin tietenkin niitä saa esittää (vaikka anonyyminä, sain sen uskoakseni toimimaan). Mutta en usko että kenelläkään on mitään kysyttävää yms, joten en ole aikaisemmin edes sanonut. Tai joo.
Puhukaa suunne puhtaaksi, kyllä mä kestän. Tai olkaa hiljaa, kestän senkin

Douché!

Me vajotaan siihen mustaan aukkoon

eikä takaisin ole tulemista. (Ja P.S tähän väärään päähän. Me hommataan Marianne lasarettiin. Ravattiin sen yli :D Melkein ainakin.)

Saavuin tallille ja ilokseni ja yllätyksekseni pääsin Roosalla. Olin ihan varma etten pääse sillä. Tunnilla olivat myös Kaisa, Pomo ja Simo. Roosa oli ekalla tunnilla, joten katselin sitä sitten. Oon muuten huomannut. Ennen mä tykkäsin niin paljon siitä kun mentiin sitä koko ajan kokorataleikkaata. Voi veljet oli kivaa! Nyt viime aikoina en ole enää oikein lämmennyt sille. Mutta tajusin että nykyään mä vallan rakastan sitä: pidäte ulko-ohjalta, kun se menee läpi -> myötäys sisäohjalta ja eteen. En sitten tiedä mitä hauskaa tuossakin on. Simppeli pikku tehtävä joka on niin hauska.

Sitten kiipustin selkään. Ja nyt ajattelin että on vaan onnistuttuva ja oltava rauhassa. Roosa halusi hiukan väistellä uraa, mutta lähdin sitten taas ratsastamaan sitä sinne. Roosa meni ihan hyvin. Hitaasti vaan, mutta muuten. Kerran tuli pikku lähtö kun oli vähän pelottavaa. Ja mä horjuin eteen.
Alkukäyntien jälkeen lähdettiin harjoittelemaan iki-ihania väistöjä. Ensin piti väistää takaosaa uralta. Tämä on just tätä, viimeksi kun tätä tehtiin niin onnistui tosi hyvin, tiistaina tajusin. Ja tänään ei sitten muka voinut onnistua. Roosa mateli. Ja ne takapään sisälle siirrot.. Ne oli kyllä lähinnä "ratsastaja kiskoo ponin pään ulos". Välillä taisi tulla takapääkin sisälle, mutta vaikeaa se oli taas ja mä jännityin kun yritin. Tekisipä mieli itkeä kun mietin tätä avuttomuuttani :D

Nyt voidaan itkeä sitten yhdessä. Oli nimittäin aika siirtyä kevyt raviin. Ensin tapeltiin ties kuinka kauan kunnes sain Roosan raviin. Siis poni tuli sisäpohjetta vasten, löntysteli. Ei mikään mennyt läpi taas. Kun se lähti raviin, niin eikös se juossut vaan toisten imussa. Poni ei kääntynyt mihinkään. Lopulta aina ratsastus meni siihen että potkin ulkopohkeella, kiskon vähän joka ohjalla ja hutkin raipallakin. Kamalaa. Epätoivo iski kun mikään ei toiminut. Jumankauta, kun yleensä tapellaan ja sitten lähtee sujumaan. Vaan ei nyt. Kun juostiin toisten perässä pikakiituriravia en voinut kuin lopulta hiljentää käyntiin ja koittaa kääntää käynnissä. Kyllähän Roosa käyntiin hiljensi varsin kivasti. Mutta ei kääntynyt! Tämä ei voi olla enää edes totta.
Lopulta Marianne käski vaan ratsastaa eteen. Sainkin ponin tosi kivasti ravaamaan eteen, kääntyminen oli vaan mahdotonta ja ratsastus niin rumaa että Marianne olisi voinut hakea haulikon ja ampua mut sinne.

Siis se on kamalaa, kamalaa kiskomista, potkimista, hakkaamista. Mutta sitten taas oon niin härkäpäinen että tappelen vaikka se olisikin kamalan näköistä, kun en halua luovuttaa. Sitten tunnin jälkeen koittaa korvata sitä kun oli niin ilkeä. No joo, kun mä rupean tappelemaan niin mä yritän silti olla niin reilu kuin osaan. Silloin kun mennään nätisti niin mäkin menen niin ylinätisti kuin osaan ja kehun joka asiasta ja olen rauhassa. Mutta kun ei toimi mikään niin sitten alan tapella vastaan vaikka se tuntuukin kamalalta kun ratsastelu näyttää siltä kuin näyttää. Vaan toisaalta, pakko olisi asiat saada läpi, toisaalta ne voisi saada läpi vähän nätimminkin. Tänään kahdesti vaan pysäytin ponin, istuin hiljaa selässä silmät kiinni ja hengittelin. Se kertonee taas siitä että tappelu oli mennyt niin kamaliin mittasuhteisiin että.. Jos tappelu menee ihan kamalaksi, teen noin, rauhoitan itseni ja yritetään sitten uudestaan. Joskus se auttaa vähän, tänään ei.

Jatketaan tunnista ja jätetään kamalan ratsastuksen valitus pois taas. Lopulta vaihdettiin suuntaa. Simsalabim, poni lähti toimimaan. Ehkä ihan hetken jouduttiin vääntämään kättä, mutta sitten se meni niin kivasti. Pää laskeutui, ravi oli mukavaa ja jopa hiukan reippaanlaista. Poni kääntyi niin nätisti ja mä saatoin olla ihan rauhassa ja nätisti. Ihanaa.
Sitten siirryttiin käyntiin. Lähdettiin ihan kunnolla väistelemään. Piti siis kääntyä taas lyhyeltä sivulta ja väistää pieni matka sinne uraa kohti. Tänään en tuntenut itseäni ihan niin valaistuneeksi. Roosa sinäänsä väisti kyllä ihan hyvin, ehkä vähän turhan hitaasti ja loivasti ja väärään suuntaankin välillä. Mutta toisaalta, poni oli ollut edelliselläkin tunnilla väistelemässä, ehkä se on ihan ymmärrettävää. Otin joitain ylimääräsiä väistöjä toisella pitkällä sivulla ja koitin saada Roosan kävelemään eteenpäin. Jälkimmäinen ei onnistunut. Mutta Roosa väisti ihan kivasti myös uralta pois, vaikka vain muutaman askeleen.

Sitten sai tulla ravissa sen toisen pitkän sivun ja väistää tällä sivulla missä Marianne oli vahtimassa. Ja pelleilymme alkaa taas. Ensin sai taas aikansa hutkia Roosaa liikkeelle. Sitten se tunki sisäpohjetta vasten,  seuraili muita yms. Eka pätkä onnistui vielä. Mutta sitten piti alkaa väistämään ravissa. Ei herran jumala jälleen. Roosa ei millään siirtynyt raviin. Sitten kun se siirtyi raviin, se pyöri ihan missä halusi, törttöiltiin toisten edessä. Ekaan suuntaan me vaan tapeltiin. Me juostiin, löntysteltiin ja kertaakaan en päässyt väistämään ravissa erimielisyyksiemme takia. Kamalaa menoa tämä ratsastus taas ja mä olin niin epätoivoinen vähän joka asian suhteen. Tiputin jalustimetkin jaloista että saisin lisää voimaa jalkoihin. Vaihdettiin suuntaa. Ongelmat jatkuvat. (Onpa tätä kamala kirjoittaa :D Mua pidetään kamalana eläinrääkkääjänä, douh.)
Roosa seuraili ja duunaili vaikka mitä. Multa alkoi pohkeista loppua voima ja koko ratsastus oli jotain epätoivoista säätöä. Lopulta pysäytin ponin ja heivasin ne jalustimet ylös. Rauhoituttiin siinä ajassa taas kumpikin ja jatkettiin. Roosa taas halusi vähän kiemurtaa, mutta siirtyi sentään raviin. Mä koitin rauhoittua ja istua kunnolla. Ensin säädettiin kaikenlaista vähemmän mukavaa. Mutta kun keskityin omaan itseeni, keskityin siihen etten nojailisi eteen (jalustimilla en sentään voinut seisoa kun ne oli poissa).

Lopulta alkoi Roosa taas toimia. Oikein hienosti jopa. Sain sen kulkemaan missä halusin ja päästiin jopa väistämään ravissa. Tosin se käännös Mariannea kohti oli hivenen hätäinen ja tahtojen taistelua oikein. Väistö onnistui jossain määrin. No Roosaa sai ainakin kehua ja kyllä se uralle meni hieman sivuttain. Kai se on riittävää, olihan suorittajina näinkin riitaisa pariskunta. Ja tämähän oli vasta toinen kerta raviväistöä mulle. Ilman jalustimia humputtelu oli kauhean mukavaa, Roosa toimi, mulla itselläni oli hyvä olo ja saatiin jotain väistöntapaistakin ulos. Ja mä jopa uskalsin (tai no, en edes miettinyt koko asiaa), olisin kumminkin aika nopeasti voinut tulla alas jos poni olisi tuulta pelästynyt.
Sitten vuorossa loppukevyt ravit. Poni seurasi Mariannea :D Mä otin jalustimet jalkoihin ja tappelu alkoi taas. Mä en kestä tätä, miten tämä voi olla tällaista tänään? Vasta suunnan vaihtuessa meillä alkoi sujua. Roosa meni ajatuksen voimalla, kääntyi hyvin eikä edes ajatellut seuraavansa. Loppukäynneissä poni kulki taas tosi kiltisti.

Marianne sanoi että ihan kuin olisi 2 eri ponia ja 2 eri ratsastajaa tällä tunnilla.
(Joo-o, puolet tunnista meni älyttömän hyvin, toinen puoli meni niin helvetin huonosti jos suoraan sanotaan.) Mutta kuulemma en voi vaatia itseltäni vielä sitä että osaisin suoristaa hevosen vinoutta ja jotain tällaista diipadaapaa. Kaikkeahan voi vaatia.
Mutta kyllä mä uskon tietäväni mistä tämä johtui ;) Kaikenhan mä tiedän.
Katsokaas, Roosa on julmetun viisas poni. Tiistaina meidän meno oli niin syvältä, poni huiteli missä halusi ja mä ratsastin rumasti. AIVAN varmasti poni muisti että olin antanut sen huidella missä halusi, tänään hän halusi seurata. Sitten kun tähän vielä lisätään se että poni oli väsynyt edelliseltä tunnilta ja se että hänellä on takapää (ollut) vähän jumppelissa ja kun hän on vielä vähän vinokin (kuten minäkin). Päästään varmaan aika lähelle tätä päivää. Loppujen lopuksihan se on tosi loogista, Roosa esim. pukitteli mun kanssa laukannostoissa. Ei se muiden kanssa sitä tehnyt. Se on viisas poni (pukittelee yhäkin).
Ja toisaalta, mullakin saattaa alkaa taas tämä huono ratsastaja -vaihe, onhan meillä viime aikoina sujunutkin oikein hyvin.

Mutta joo, tunti oli puoliksi tosi huono, puoliksi tosi hyvä. Kamalaa ratsastusta vaan, yh.

Loppukäyntien jälkeen alas selästä ja poni talliin. Sehän oli ihan ilmiselvästi vihainen mulle, söi mun hiukset ja puri mun sormea. (Tai sitten se tekee niin aina. Mutta ei, kyllä se oli just tänään vaan tosi vihainen.) Siliteltiin siinä sitten (tai sitten Roosa vaan koitti syödä mun kypärän :D). Ja sitten kamppeet pois.


Ja että mun teki tänään mieli kysyä Mariannelta että olenko mä ihan kamala.

Joulutki menny

Eipä se mitään :D Kuvasin nyt vähän mitä sain lahjaksi. Tosin ei tässä ole kaikki, en muistanut mitä kaikkea sain. Ja useimmat lahjathan oli sellaisia että ostin ne itse, tai vähintäänkin valitsin ne :D

Don Rosa, yksi monista pakkomielteistäni. Se on vaan niin hyvä.

Harvinaisen valoisa kuva (älkää tuomitko, ilman salamaa ja sängyn alta)

Sain kaksi palapeliä, jotka valitsin. Ainoa asia jota jouluksi toivoin oli 3000 palan palapeli. Ostettiin sitten kompromissina 2000 ja 4000 palan pelit. 2000 palan on tuollainen hevosaiheinen, yllättäen. Ja 4000. Oi se on niin hieno se kuva :) Tuollainen avaruustausta ja horoskooppimerkkejä. Se on niin upea kuva että oli ihan pakko ostaa.

Taulu

Tänä jouluna tuli suklaata. Yli oman tarpeen.

Pyyhin pölytki schleichpöydältä :D Se on valkoinen rätti tosiaan

Schleichhevoset, yksi pakkomielteistäni. Sain kolme hevosta (joista kaksi ostin itse) ja yhden ihmisen jonka ostin myös itse :D Nykyään multa löytyykin mukavat 28 hevosta, 7 seisovaa ihmistä, estekalusto, vikeltäjä, ponikärryt ja viisi ratsastajaa. Mutta mä olen lopettelemassa. Ei mulla enää ole niin pakottavaa tarvetta ostella näitä.

Tosiaan, tänään aloitin tekemään tuota 4000 palan palapeliä. Oikeastaan ajattelin että olisi järkevämpää tehdä pienempi ensin. Mutta toi kuva on niin hieno :D

Kun etsiskelin niitä reunapaloja, kauhistelin jo etukäteen sitä tulevaa urakkaa. Ei se sentään niin vaikeaa ollut kuin luulin.

Että kyllä mä edistyin sen teossa :)

Aloitanpa nyt tunnista kertomisen. Uuteen postaukseen siis tietty.
Ja jatkan jäätyneen pillimehuni juomista. Se on ollut yli puoli päivää pakastimessa. Mun piti vaan jäähdyttää sitä.. Mutta se niinku unohtui sinne pakastimeen. Niin käy lähes aina...

On meilläki ihan pimeetä

Äiti oli sitä mieltä ettei ole järkeä mennä tallille. Kun tuulee ja sähköt voi mennä poikki. Ja blaablaa :D Tietenkin mä menen. Ei tällainen pieni syystuuli mua estä.
Pyöräily oli hauskaa. Hidasta useimmiten. Ja mietin että kauaskohan se pyörä lentää jos tuuli ottaa kunnolla kiinni. Ja kerran oli talutettava kun kypäräkin meinasi lentää päästä. Perille päästiin.

Tunnilla oli Sakari ja Pomo, jotka eivät kylläkään taulussa lukeneet. Ja minä menin Roosalla. Kyllä mä sitä toivoinkin, sään takia. Se tuntuu turvallisimmalta. Vaikka kyllä mä millä vaan olisin voinut mennä. Mutta kumminkin.
Katsoin hiukan tuntia ja menin harjaamaan Roosaa. Harjasin hänet niin hyvin ja aloin varustaa.
Varustus oli taas niin hätäistä, vaikka mä aloitin ihan ajoissa. Huoh, en tajua.

Kentälle sitten, ja kauheiden varustesäätöjen jälkeen selkään. Roosa tuntui jotenkin korkealta ja mä liu'uin siellä satulassa ihan merkillisesti. Ja heti alusta asti poni oli varsin pörhäkkänä. Marianne oli vaatettautumassa, joten mua vähän jännitti, Marianne on turvallinen tai jotain.
Ensin kävelin hetken siellä kaukana porttipäästä. Sitten lähdin koko uraa kulkemaan. Koko ajan Roosa oli vähän menossa ja mä koitin pysyä rauhassa. Ekat kierrokset poni käveli tosi kaukana uralta. Sitten kun aloin vähän käskeä sitä sinne uralle, niin se kyllä meni. Mutta.. Välillä oli tosi pelottavaa. Välillä vähän kipiteltiin, välillä seisottiin kyttäämässä ja välissä oikein steppailtiin siinä sivuttain. Hui.

Sain kuitenkin pysyttyä vielä jotenkin rauhallisena, pyörittelin ponia volteille ja sitä rataa. Mariannen palattua jäimme sinne peltopäätyyn pääty-ympyrälle. Roosa rauhoittui, vähän tiesivua väisteli yhä. No, ainakin mulle tuli turvallisempi olo.
Lähdettiin väistelemään jolloin rauhoituin lopullisesti. Väistöt on ihania ;) No, joutuu niihin keskittymään jolloin harvemmin tulee sinkoiluja.
Väistöt jopa sujuivat aika kivasti! Ja mä tajusin. Siis kerrankin väistäminen oli sellaista että mä tajusin mitä teen. Yleensä vaan pidätän jollain, painan jollain ja katson onnistuuko. Nyt mä oikeasti tajusin että mun pitää pidättää tällä, painaa tällä, antaa raippaa nyt. Väistöt meni aika hienosti. Vähän hitaasti varsinkin toiseen suuntaan. Ja piti ajatella etupäätä johtamaan. Mä olin kyllä tyytyväinen, tuntui väistöltä.

Mutta sitten, kesken meidän vaikeamman suunnan väistöharjoitteluja, naps. Valot sammui :D Mä olin heti ihan paniikissa, ei valoja. APUA MITÄ TÄMÄ PONI AJATTELEE! Koitin pysyä rauhassa, koitin kävellä. Mutta se meni siihen että Roosa kulki hiukan reippaasti, mä paniikissa kiskon sitä pysähtymään. Lopulta kun Roosa alkoi pyöriä pienellä ympyrällä miniatyyrisesti keulienkin ehkä, tulin siihen tulokseen että jos tulen kumminkin alas. Ei tästä tule mitään kun mä pelkään itseni ja muiden puolesta. Tulin alas ja taluttelin Roosaa. Vähän se meni kauheaa tuulta pakoon ja talloi mun jalat. En vaan uskaltanut, tämä on myönnettävä. Pelkäsin että jos se lähtee menemään ja on pimeetä ja sitten jos muutkin lähtevät. Varmempi oli tulla alas, kun sieltä se pysyy paremmin hallinnassa. Ja enpä ainakaan ole kiskomassa suusta ja makaamassa kaulalla..

Porttipäähän ajettiin kaksi autoa, mut paiskattiin takaisin selkään (kyllä Marianne kysyi että menenkö talliin. Mua mietitytti. Mutta ei annettu miettimisaikaa sen enempää :D). Marianne talutti ihan hetken, sitten jäätiinkin kävelemään keskiympyrälle. Sitten siirryttiin kevyt raviin. Kauheeta mua pelotti taas. Jo käynnissä Roosa kulki niin reippaasti ja välillä vähän meni. Ei se ehkä pelännyt, tai ei.. Ei se pelännyt kun oikeasti miettii. Mutta sillä oli menohaluja. Ja kun mä olin kauhun kangistama ja valot oli peräisin jostain auton lampuista. Ei paljon naurattanut.
Siirryin kuitenkin raviin. Siellä me mentiin kuin pikajuna halki preerian. Mua jännitti, aina välillä koitin siirtää käyntiin, mutta pidätteet ei juuri mennyt läpi. Tai sen verran ne meni että poni hiljensi hetkeksi. Koitin rauhoittua ja keventää hitaasti, mutta tuntui koko ajan siltä ettei poniin ole mitään kontaktia. Vähän väliä juostiin toiseen päähän kenttään, mun ratsastus oli tosi rumaa, poni juoksi, mä jännitin. Kääk.
Marianne hoki että älä nojaa eteen, kerrankin poni ravaa eteenpäin. Lopulta aloin pikkaisen rauhoittua. Roosa otti joitain laukkasiirtymiäkin siellä. Ja jännityin niistä vaan lisää.
Lopulta sitten Roosa siirtyi laukkaan ja Marianne sanoi että anna sen sitten vaikka laukata jos on niin jännää. Istuin alas (heh, joo olin nojaillut eteen ja kiskonut ohjista ja sitä rataa) ja totesin että helkutti mitä laukkaa. Roosa laukkasi niin nätisti, hallittua ja oikeasti hyvää laukkaa. Ei sellaista juoksua kuin yleensä. Se laukkasi siten puoli ympyrää ja sen jälkeen mä sain itseni koottua ja uskaltauduin vaan keventämään vaikka ratsu vähän juoksikin turhan kovaa. Kun mä lopulta uskalsin ravata ja ottaa vaan rauhassa hidasteita, niin Roosakin jopa rauhoittui ja ravasi välillä oikein hyvin. Vaan oli se työn takana :)

Käveltiin hetki ja lähdettiin ottamaan harjoitusravista siirtymiä. Eli ympyrän avoimilla sivuilla käyntisiirtymät. Kauniisti rakenneltu harmoninen yhteiselomme sortui. Mutta olin mä sentään huomattavasti rauhallisempi kuin aluksi. Välillä nojailin eteen, mutta välillä uskalsin istua vaikka poni vähän ravasikin. Siirtymät venyivät ja välillä juostiin toisessa päässä kenttää. Siis Roosa ei seuraillut, se vaan tunki toiseen päähän kenttää :D En tajua sen ajatuksen juoksua aina. Olin epätoivon partaalla kun siirtymät venyi ja poni vaan kaahasi.

Sitten oli vuorossa laukka. Puoli ympyrää laukkaa, puolikas ravia. Tämä oli myös hirveän hankalaa. Ei mua sen enempää jännittänyt, mutta mulla oli tosi paha olo. (Juu, päätin aloittaa paaston. Koko tunnin oli niin paha olo, eikä se ainakaan auta siinä mun eteen nojailussa.)
Roosa tunki taas sisäpohjetta vasten, luikuroi jossain toisessa päässä kenttää ja ravasi kun en halunnut. Lopulta sain laukan nostettua hetkellisen tappelun jälkeen. Laukkasimme hyvin epähallitusti toiseen päähän kenttään. Mutta helkutti soikoon ainakin nousi vaikka poni koittikin seurata! Tai oikeastaan se seurasi ja tunki pohjetta vastaan.
Sitten suunta vaihtui. Ongelmat jatkuivat. Lopulta nostin laukan sieltä kentän pimeästä päästä. Roosa laukkasi hyvin reippaasti, Pomokin lähti menemään ja mä heiluin ja huojuin siellä hullun tavalla. Tjaa-a.
Lähtöjä tuli tunnin aikana aika paljon. Kerrankin Roosa lähti laukkaan, mä nojaan eteen. Ja poni vetää päänsä alas :D Ajattelin vaan että kun en mä nyt oikeasti saa pudota. Marianne käski nostaa pään ylös, mikä oli varsin vaikeaa kun itsekin makaan lähes kaulalla. Kyllä mä kyydissä pysyin.

Lopulta loppuravit. Jotka oli alkuun tosi jännät kun poni menee. Heti kun jaksoin rauhoittua ja keventää huolimatta huimasta vauhdista, Roosakin rauhottui. Helppo sanoa, mutta kun siellä selässä kykkii etukenossa pimeää ja tuulta peläten niin tämä on aika paljon vaadittu ;) Pitäisi vaan luottaa siihen ettei Roosa mitään tee. Roosa on kiltti. Ja vaikka se lähtisikin menemään.. Ei sieltä tipu niin helposti.
Sitten loppukäynnit. Vaikeaa vaikeaa. Marianne sanoi että olisi pitänyt pistää vaikka vauhtia lisää. Niin, mutta :D Kun en halunnut juosta muita säikytellen ja kun mulla oli niin paha olo. Hyh.

Alas selästä, poni talliin. Se juoksi, jyräili mua. Mä olin jopa vihainen. Ohoh, se on harvinaista, olin kyllä lähes koko ajan vihainen kaikkeen.
Poni pois. Se oli niin söpö taas siellä karsinassa.
Mun tiistaikorttikin loppui, joten kohta saa uuden.

Tämä tunti oli monella tapaa erittäin huono.
Mun ratsastus oli kamalaa käsillä vääntämistä. Jännitin järkyttävästi ja etukeno oli sen mukainen. En uskaltanut yhtään tehdä mitään. Annoin Roosan pahimpina tuulenpuuskina hiukan oikoa. (Välillä kyllä muullonkin..) Poni juoksi koko ajan alta eikä vahingossakaan kulkenut avuilla. Välillä tuli lähtöjä. Laukassa pompin älyttömästi ja se oli taas niin vaikeeta. Poni pomppi ihan väärässä päässä.

Mutta toisaalta, on pari asiaa joihin olen tyytyväinen :D
Väistöt oli varsin kivoja. Varsinkin kun kerrankin tajusin mitä teen. Oli kiva kun Roosa rauhoittui pikkaisen niinä parina kertana. Laukka nousi.
Ja se laukkalähdön laukka oli niin upeaa. Vau, oikeasti. Vaikka se olikin lähtö.

Ja. Myönnän että tämän olisi voinut hoitaa miljoona kertaa paremmin.
Mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen että uskaltauduin taas tekemään. Uskalsin pimeässäkin tehdä kaiken (okei, täydessä pimeydessä en uskaltanut olla selässä :D) vaikkakin se oli kamalan näköistä.
Uskalsin mennä itsekseni siinä ja lopulta sain rauhoituttuakin vähän.
Olen siihen tyytyväinen. Että mä uskalsin taas. Se on paljon, heh.

Tästä ei voi päästä kuin ylöspäin. Ja eka kerta kun ratsastin (edes hetken) pilkko pimeässä. Siistiä.

Pimeys lankeaa

Tiedättekö? Tänään on talvipäivänseisaus. Tiedättekö? Tänään on siis kaikkein pimein päivä, ELI huomenna on jo valoisampaa! Jee, alkaa tulla valoista :) Vitsit mä rakastan tätä talvipäivänseisausta. Se vuoden pisin päivä on paljon masentavampi kun sitten alkaa pimenemään.
Kohta on valoisaa taas. Ihan kohta joo, heh.

No mutta, vaikka olikin pimeä päivä niin ei kuin tallille.
Viimeistä tuntia ei ollut ja mä menin Roosalla. Lisäksi tunnilla Kaisa, Pomo ja Simo. Roosa oli jo ekalla tunnilla, joten ensin harjasin hiukan Elvistä. Halusin käydä moikkaamassa sitä ponia, siitä on niin kauan aikaa kun ollaan nähty kunnolla. Kyllä Elvis näytti pieneltä ja sileältä.
Kun poni oli harjattu, menin katselemaan tuntia. Ja Mariannekin kävi kysymässä että mitä haluaisin tänään tehdä. Jaa-a, kun en mä tiedä :D Turha multa on kysyä, kaikki on kivaa. Pohdin myös että uskaltaisinko ottaa tänään pitkän raipan kokeiluun kun Marianne on valitellut siitä että mun raippa on lyhyt. Ajattelin jo tiistaina, mutta en viitsinyt kun Roosa oli millainen oli. Nyt se kuitenkin oli rauhallinen joten mä vakavasti harkitsin pitkää raippaa. Valitettavasti pitkät raipat olivat tosi pitkiä, joten en uskaltanut ottaa sellaista.

Sitten päästiinkin jo selkään. Roosa oli jälleen sitä mieltä että työpäivä on pulkassa, onneksi sain rouvan suostuteltua uralle. Oltiin niin kaukana portista, siitä se johtui.
Lähdin hakemaan ponia hyväksi, uralla piti kulkea, reippaastikin mieluusti. Koitin itse istua hyvin ja olla muutenkin hyvin, ja vahdin ettei poni seurailisi. Ensin hönöteltiin liian keskellä ja oiottiin joka paikassa, pikkasen koitettiin seuratakin. Mutta ei ollut käynti niin vaikeaa kuin välillä.
Jäätiin pääty-ympyröille, mä ja Simo sinne c-kirjaimen päätyyn, Kaisa ja Pomo porttipäätyyn. Piti kulkea taas kahdeksikkoa siellä pääty-ympyrällä. Tehtiin se siis niin, että käveltiin siitä kentän keskeltä kohti c-kirjainta ja sitä rataa. Roosa meni varsin hyvin, välillä käännökset hiukan venyivät, mutta ei huidellut toiseen päähän, eikä kyseenalaistanut mun päätöksiä suunnasta. Ja mua vähän jännitti aina välillä kun Simo tuli vauhdikkaasti perässä :D Tämmöinen pikku jännitys on jäänyt juu.

Ensin vain haettiin reitti ja mä olin varsin tyytyväinen Roosan kulkuun. Kulki suht kivasti, ehkä vähän hitaanpuoleisesti. Kääntyi aika hyvin, koitin vähän hakea meille asetusta. Kun reitti oli selvillä, piti noilla kahdeksikon pyöreillä teillä väistättää hieman takapäätä kohti uraa. Tai näin ainakin ymmärsin :D
Tämä oli hyvin vaikeaa mulle. Tuntui ettei siitä tullut yhtään mitään ja yleensä väistöyritykset päättyivät siihen, että Roosa karkasi sisälle. Olisi kai pitänyt pidättää jollain ohjalla enempi. Kun sisäpohkeellahan väistätettiin perää ulos!
Vaikeaa, mutta kahdesta taunosta huolimatta (tai no, Roosa on kouluponi, että ehkä tauno olinkin vain minä) saatiin kuulemma pari onnistunutta askelta. Tosin oli vaikeaa yrittää toiseen suuntaan kun Marianne ei voinut huutaa menikö oikein vai ei. Se pyöreä tie hämää mua näemmä tosi paljon.

Kun oltiin aikamme väistelty (tai yritetty), siirryttiin kevyt raviin ja jatkettiin uraa pitkin. Roosan tahti oli melko vaihtelevaa. Välillä pikku poni oli niin väsynyt ja siirtyili käyntiin, ja välillä vedettiin vauhdilla oikeen. No, ei hän ainakaan säikkynyt mitään, se on jo hyvä.
Roosa kulki tahtia lukuunottamatta tosi hyvin. Se kääntyi niin hyvin, ei oikein seuraillut, toimi taas ajatuksella ja ah. Se vaan.. No voidaan tietty ajatella että sain Roosan hienosti ratsastettua kuulolle käynnissä. Tosin mä itse ajattelen että edellisen tunnin mahtiheppu vaan veti Roosan mulle läpi jonka takia se totteli. Uskokaa te mihin haluatte.
Ravi sujui kumpaankin suuntaan hyvin, välillä sain ratsastaa eteen, välillä rauhoitella. Raviin siirtyminen oli hieman hankalaa mutta. Kääntyi hyvin, välillä piti hieman enemmän napauttaa pohkeella. Ja huomasin että kun tuli pienehkö kääntöongelma, kannatti ottaa pidäte (tosin otin sen hätäpäissäni molemmilta ohjilta), sen jälkeen aasimus kääntyi hyvin. Oi että hän meni oikein hienosti!

Sitten käyntiin. Vuorossa iki-ihanaa väistelyä avon tapaan. Piti tehdä h-kirjaimella (mä muistan kirjaimen! Eli tiesivun alussa) voltti, ottaa hienosti käynti haltuun, asettaa, pitää asetus ja tökkiä peräpää sinne uralle. Ja sitten me lähdettiin. Suoraan sanottuna mulla itselläni ei ollut juuri odotuksia tämän homman suhteen. Tämä on mulle hieman vaikeaa, en oikein tiedä koska onnistun ja koska en. Ja kun mä jotenkin pakkomielteisesti pidän Roosaa tyhmänä :D Vaikka ei se ole. Mutta se näyttää siltä ettei se tajua mistään mitään.
Meidän avoväistelyt oli kumminkin aika hienoja. Voltti onnistui hienosti, Roosa teki sen, välillä koitti hiukan karata toisten luo. Tarkoituksenahan oli se, että peräpää menisi uralle. Tapaturmaisesti me kuitenkin huideltiin aina tosi keskellä, meidän olisi pitänyt mennä ihan poikittain jotta olisi jotain uralle osunut.
Mutta mutta, multa aina katosi se asetus kun tultiin suoralle (hups). Mutta sitten mä käytin järkeäni, otin jotain asettavaa otetta sisäohjalta, pidätin ulko-ohjalla, ja painelin sisäpohkeella. Ekat askeleet oli suoraan kävelyä ja sitten sieltä tuli sitä mitä haettiin! Vaikkei sitä tullut välillä kuin ehkä pari askelta. Välillä tuli sitten oikeasti aika pitkäkin pätkä. Ja pääasia että onnistui. Mä olin tyytyväinen. Välillä huomasin itsekin onnistuneeni, välillä vaan kuuntelin että jaha, Mariannen mukaan tämä onnistuu.

Muualla Roosa kulki varsin hyvin. Vauhtia nyt ei ollut nimeksikään, mutta ei ainakaan oikonut, kääntyi mihin halusin. Oli tosi mukava ratsastaa. Tehtiin tätä aika kauan ja Marianne oli aika tyytyväinen. Ja arvatkaa, aloin tässä just miettimään että miten hienoa. Yleensä kun väistetään, väistettiin miten vaan; takapäätä, väistöä, avoa yms. Ihan mitä vaan väistetäänkään, niin yleensä se menee niin, että Marianne on lähes koko ajan mun vieressä marisemassa kun menee niin huonosti (tai kehumassa että menipä hyvin, tai selittämässä että pidätä pidätä, pohje pohje, oli se tiistainakin hokemassa milloin pidätän, milloin käytän pohjetta). No tänään. Alkuun se katseli kun väistin, valitteli virheistä, mutta sitten alkoikin vaan todeta että jee, taputa, meni hyvin. Ja hei, mä menin sen loppuajan ihan itsekseni. Marianne keskittyi muihin ja mä sain mennä itsekseni. Miettikää kuinka lahjakas olenkaan, mua ei vahdittu 24/7 vaan saatettiin jopa opettaa muita kun mulla sujui jopa jossain määrin. Aika jännää.

Kun oltiin väännelty tätä, vaihdettiin suuntaa ja otettiin loppuravit. Ensin jouduin hieman keskustelemaan Roosan kanssa kulkusuunnasta ja vauhdista. Ainakin suunta parani ja vauhtiakin koitin lisätä hyvän maun rajoissa. Joo, loppuraveissa jouduttiin hiukan enemmän taistelemaan siitä ketä päin mennään. Välillä mua oikein otti päähän kun mentiin toisten eteen. Tai oikeastaan, eihän me menty kenenkään eteen. Me oltiin menossa, mutta sain Roosa hallintaan, joten siitä vierestä olisi mahtunut. Roosa meni kyllä niin hyvin.

Kääntelin pikkaisen ja olin tyytyväinen. Sitten loppukäynnit. Tiistaina jostain syystä Roosa kiskoi lähes koko tunnin niitä ohjia (lopputunnin siis), tänään se aloitti harrastetoimintansa vasta loppukäynneissä (heh, ehkä mulla oli niin lyhyet ohjat. Huomatkaa sarkasmi). Loppukäynneissä oli myös hieman keskustelua kääntyilystä kun poni ei halunnutkaan kääntyä pitkällä ohjalla sinne minne mä halusin.
Marianne oli tyytyväinen. Se sanoi että se on mennyt hyvin.
Tai noin se sanoi kesken tunnin. Silloin kun se tuli juttelemaan, niin se lähinnä silitteli Roosaa :D
Sitten se tuli toisen kerran juttelemaan. Hienosti meni taas ja oi että. Nyrkki on alkanut pysyä kiinni. Ja kuulemma mulla oli hyvä tuntuma. Että Roosakin uskalsi luottaa mun käteen. Kun Marianne selitteli tätä litanjaansa hyvästä tuntumasta ja kädestä, mä vastailin epäuskoisena että jaaha, aijaa. Mielipiteensä kullakin. Mutta herran jumala kun mä olin koko tunnin miettinyt että piru vie kun on ohjat lyhyinä kun väistetään ja kyynerpää kulma on olematon ja ohjatkin nykii suusta joka toinen hetki ja poni ei liiku, varmaan kuljetaan käsijarru päällä saakeli soikoon. Mielipiteensä kullakin.
Heh. Marianne kysyi tiedänkö mitä tarkoittaa tämä luottaa käteen. Vastasin että ehkäpä joo.
"Ei ole vastausta ehkäpä joo, on vain Kyllä tai Ei. Tiedätkö mitä se tarkoittaa?"
"Ehkäpä joo" Taisi Marianne kuulla väärin, alkoi selittää että hyvä, kun jos sanoo "ehkäpä joo" niin ei tiedä tartteisko selventää :D
Ajatelkoon mitä tahtoo. Kyllä mä luullakseni tiedän. Mutta en yhtään tykkää sanoa että tiedän. En tykkää tännekään kirjoittaa että moi, tänään on talvipäivänseisaus. Ajattelen heti, että kumminkin olen väärässä.

Jos olen oikeassa, niin eikös käteen luottaminen meinaa sitä että käsi on hyvä, (ei: kova, tuntuma huono, nyplää turhia, sahaile) jolloin hevonen voi kulkea silleen ideaalisesti suorastaan ;) Tai siis, että hevonen kulkee kuolaimella, ei vedä pää kirahvina tai pää ryntäissä pois sieltä kuolaimelta, pure kiinni tai muutakaan tyhmää, vaan kulkee hienosti kuolaimella, kun se uskaltaa luottaa siihen käteen ettei se nyi suusta tai muuta. Tajusitteko?

Mä itsekin olin oikein tyytyväinen tämän päiväiseen. Ei sillä väliä johtuiko Roosan hyvä kulku siitä että edellinen ratsastaja oli sen ratsastanut läpi tai jostain muusta. (Oli taas epäselvä lause.)
Roosa meni oikein hienosti ja oli tänään taas niin mukavaa ja yksinkertaista, saattoi keskittyä taas itseensä ja parempaan menoon.
Istuin siinä satulassa paremmin, avoväistely hommelit sujui tosi hyvin, Roosa kääntyi ja kulki kivasti. Vauhtia olisi voinut olla enemmän. Mutta poni oli väsynyt, heh. Roosa oli mukavimmillaan tänään. Ja Mariannen mielestä on viime aikoina mennyt hyvin. Heh.

Sitten alas selästä. Mä tulin jotenkin nopeasti sieltä. Suurin piirtein alhaalla ennen kuin muut oli edes keskellä seisomassa. Ja talliin. Ja Roosa pois. Tosin oli ongelma. Roosan oven naru oli irti. Joten sitä karsinan ovea ei saanut kiinni. Mä sitten köyttelin sen oven kiinni erittäin mielikuvituksellisella tavalla :D Joo, on se jo korjattu. Ei hätää.

Kortti jäi kirjaamatta. Kun Marianne oli kiireinen. Kotiin polkiessa pohdiskelin moraalista kysymystä (juu ei, se ei ole moraalinen kysymys. Se olisi, jos olisin miettinyt jätänkö sanomatta että kortti jäi kirjaamatta).
Tosiaan, mietin että tiistaina kirjoitan kortin kahdesti (Mariannen pitää itse kirjoittaa, en mä nyt halua mun kortteja kirjoitella) mietin että kirjoitanko a) tiistaikortin kahdesti vai b) tiistaikortin kerran ja torstaikortin kerran. Vaihtoehto b) olisi se joka mun kuuluisi valita jos noudattaisin orjallisesti korttejani. Mutta..
Miettikää a) vaihtoehdon hyviä puolia: saan uuden tiistaikortin (se on kivaa), saan ratsastaa torstaina vielä kolme kertaa. Siinä ne hyvät puolet.
Päädyin vaihtoehtoon a). Eli yhä on kolme torstaita jäljellä.

Huomaatteko miten positiivinen olen ollut viime aikoina. Ette välttämättä, mutta mä huomaan. Ei sillä väliä että blogitekstit on tyyliä "vain minä ymmärrän". Tai on sillä ehkä väliä jos lakkaan tajuamasta itseäni.
Mutta mulla on ollut kivaa kun olen päässyt niin paljon Roosalla. Ei masenna, silloin kun menin Vinskillä mua masensi lievästi. (Lievästi, ei siinä määrin että itken ja parun joka hetki kuinka surkea olen. Mutta kumminkin.) Nyt on taas paljon hauskempaa. Ei sillä että Vinskillä olisi ollut kamalaa mennä. Se oli silti vaan masentavampaa kuin tämä Roosalla meno. Koska Roosa on niin kiva :D

Siis mäkihyppyhän on mun lempilaji

Menin tallille ja lukaisin taulun (heh, ette arvanneet sitä tai mitään).
Meidän tunnilla oli mun lisäksi vaan Pomo ja mä pääsin kuin pääsinkin Roosalla menemään! :D Jeah. Roosa meni kuitenkin tokalle tunnille, joten lämpötilan sallimissa rajoissa katselin tunteja. Vinski veti hienoja caprioleja (vai mitä ne olikaan), Roosakin vetäisi hienot piruetit siellä ja ai että!

Lopulta pääsin ponin (tai hevonenhan se kai on) selkään. Tuota noin.. Meillä alkoi kuulkaa niin hyvin. Kaikki olivat lähdössä pois kentältä, joten Roosa sitten päätti että hän lähtee kanssa, johan tässä oli duunia tarpeeksi. Kyllä me sentään aitojen sisäpuolella pysyttiin, just ja just.
Lähdettiin kävelemään. Pistin Roosan uralle ja pakotin sen kääntymään, kun se tietty koitti että josko hän kumminkin voisi jatkaa samaa linjaa kuin edellisellä tunnilla. Kääntymisessä oli omat vaikeutensa, kyllä se kääntyi. Niinkuin Pomon päälle :D Kumminkin.
Jäätiin alkuun kumpikin omille pääty-ympyröille. Roosa käveli kauhean mukavasti, ei oikonut kulmaa vaikka porttipäädyssä olinkin ja ei kävellyt pois alta. Lähdettiin käynnissä kävelemään kahdeksikkoa siellä omalla pääty-ympyrällä. En osaa selittää tarkemmin kun en itsekään ollut ihan varma mitä olisi pitänyt tehdä. Roosa käveli muuten hyvin, mutta kerran käveli Pomon ympyrälle ja koitti sitten aina lähteä sinne. Muuten hyvin tosiaan.

Siirryttiin kevyt raviin. Roosa siirtyi hienosti ja ravi alkoi tosi hyvin. Mutta sitten kävikin niin, että me ravattiin kammottavaan kulmaan ja Roosa lähti sitten vetämään reipasta ravia karkuun. En saanut sitä oikein hiljentämään, joten ympyrästä tuli erikoisen mallinen ja me vaan juostiin. Lopulta taidettiin juosta aitaa päin, jolloin ponikin hiljensi. Ja jatkuu. Roosa oli lähdössä heti siellä lyhyellä sivulla, tein voltteja välillä sinne lyhyelle sivulle ja ne voltit olivat vaan kaahailua. Ja kun me sitten lopulta mentiin sinne kulmaan niin poni lähti kuin raketti. Muutama lähtö meille tuli, taisivat kumminkin olla ihan pari askelta suuntaan ja toiseen ja reipasta ravia. Marianne kysyi että mennäänkö Pomon kanssa samalle ympyrälle, mutta eihän se käynyt.
Lopulta sitten Roosa lähti ja ihan laukkasi kentän toiseen päähän. Omg, Roosa juoksi. Onnekseni ponilla on niin mukava laukka etten muuta kuin heilunut eteenpäin ja lopulta pysäytin ponin kiskomalla toisella ohjalla. Se hiljensi kun ei viitsinyt juosta pää vimpulassa.

Jäätiin sitten Pomon kanssa samalle ympyrälle. Ensin poni jännitti niin paljon kaikkea ja apua. Koitin kevennellä rauhassa ja ottaa pidätteitä, siitä huolimatta tuli muutama lähtö. Koska Marianne valitti etten saisi nojata eteen ja koska se valitti että ei kai Roosakin nyt opi tätä "juoksen-täysillä-jee" tapaa, niin päätin sitten pidättää tyylillä "poni menee vaikka istumaan jollei osaa olla". Pari kertaa vedin suupielet korviin ja ponin istumaan (joo, en nyt ihan. Miettikää mikä voima lähtee kun nojailen eteenpäin) ja sen jälkeen poni rauhoittui ja saatoin vähän nätimmällä tyylillä ratsastaa ja rauhoittaa Roosaa.

Ensin hän hieman kipitteli, mutta lähdin keventämään hitaasti ja ravailtiin hyvin rauhassa ympyrällä. En jaksanut tapella kääntymisistä, kunhan reitillä pysyttiin, Roosa kun tykkäsi seurata sitä Pomoa. Lopulta poni alkoi kulkea hiukan paremmin, edelleen pikkasen jännitti ja kyttäili, mutta ei ainakaan lähtenyt käsistä ja niin. Lähdettiin sitten ottamaan siirtymiä harjoitusravista. Kaksi siirtymää, ympyrän avoimelle sivulle ja lyhyen sivun keskelle. Roosa yhä hiukan kipitteli ja välillä nämä siirtymät vaan venyivät ja venyivät. Ja venyivät vielä hiukan lisää :D Mutta lopulta alkoi mennä paremmin ja ponikin jopa rentoutui. Ei enää kyyläillyt ja kipitellyt, vaan alkoi taas madella ja mennä rauhassa.

Lopulta jatkoimme uraa pitkin. Enää ei pelottava nurkka aiheuttanut vilunväreitä ponin selkäpiissä, joten saatoimme kulkea rauhassa ja mukavasti. Lähdimme sitten harjoittelemaan väistöjä. Ensin piti pitkillä sivuilla väistättää takapäätä pois uralta. Alkuun me karattiin uralta, koska en ollut oikein sisäistänyt tätä hommaa. Tai kun eikö just sen hevosen kuulu lähteä kokonaan ja ääh.
Lopulta honasin että kun sisäpohkeella laittaa vastaan niin ei se poni tule sisälle. Tämän oivalluksen ansiosta alkoi meillä sujua. Välillä meni kuulemma oikein hienosti. Huomasin tosin että oli vaikeampaa kun ei Marianne ollut vieressä kyyläilemässä.
Seuraavaksi käännyttiin c-kirjaimelta ja väistettiin uralle. Tosin Roosa ei väistänyt (mun takia, kheh) joten me väistettiin lyhyempi matka. Mä sanoisin että väistäminen oli harvinaisen avutonta. Mun mielestä poni vain käveli sinne uralla. En tiedä.
Sen jälkeen Pomo siirtyi harjoitusraviin ja väistelemään. Ja pian mullekin sanottiin että voin alkaa ravailla. Siirryin harjoitusraviin ja mentiin ihan kivasti. Mahdettiinko hieman vääntää kättä siellä kammokulmassa, muuten poni meni hienosti. Kääntyminen oli vähän ongelmallista, ainakin jos poni iski silmänsä Pomoon.

Marianne päätti että minäkin väistän ravista. Jännää :D Vihdoin ja viimein pääsin tällaistakin ihmettä kokeilemaan. Ravasin sitten sinne, käännyin. Ja paniikkikohtaus, apua mitä pitäisi tehdä! Tajusin että ahaa, varmaan ihan samalla tavalla kuin käynnissä. Koitin alkuun väistää ihan liian nopeasta ravista, mutta sitten tämäkin valkeni mulle. Välillä Roosa jopa vähän väisti, ainakin mun mielestä. Tosin välillä vaan kuljettiin uralle. Ja poni mateli, mutta en uskaltanut oikein ratsastaa eteenkään. Itsesuojeluvaisto ei antanut lupaa.

Sitten sinne tuli myös Aamu ja me alettiin nostaa laukkaa. Roosa rakastui palavasti Aamuun, joka vaikeutti elämäämme hyvin paljon.
Laukka piti nostaa heti väistön jälkeen. Kerran koitin niin, mutta sitten me jätettiin tuollanen avuton pikku piiperrys välistä.
Eka nosto epäonnistui, kun ponin moottori oli sammunut. Koitin nostaa, Roosa lähti taapertamaan jonnekin kentän keskelle. Päätin etten luovuta, joten vedettiin reipasta ravia toiseen päähän kenttään. Poni hereillä, check.
Sitten mä lähdin nostamaan. Lähinnä pitkän sivun alussa. Välillä nousi laukka! Mutta parhainkin laukkapätkä oli tyyliä; laukkaa, pitkän sivun lopussa poni hyytyy, ei nosta takaisin, vaan lähtee pitkin kenttää pomppimaan. Ärhg. Välillä nostot epäonnistuivat ihan lievästi. Mutta ainakaan poni ei nostokohdassa vetänyt aitoihin ja sain sen jopa ravaamaan siellä toisessakin päässä. Että kai se tästä :D

Sitten loppukevyt ravit. Roosa meni oikein hyvin, ei kiihdytellyt ja no, olin ihan tyytyväinen hänen kulkuunsa. Tietty ehkä kääntyminen oli vähän vaikeeta. Mutta joo. Sitten loppukäynnit.
Se on mielenkiintoista, kun Marianne sanoo että mä jännityn ja kun mä en jännity niin että mä huomaisin. Paha dilemma tämä. Toisaalta Marianne oli tyytyväinen kun sanoin ettei mua nyt enää jännitä. Onhan siitä nyt niin kauan aikaakin, herranen aika.
Ja kun Marianne valitti että nojaan eteenpäin ja olen mäkihyppy-asennossa. "Siel on kiva olla" Heh, mutta on se vaikeeta istua. Kun vauhti vaan viskaa mut sinne eteen. Sad, but true.

Mariannen mielestä väistöt menivät kivasti, käynti meni kivasti. Ja pääsen Roosalla koska olen niin rauhallinen (hmm.. Ehkä joo, ehkä ei. "Vedän tän saakelin konin istumaan buahaah, vedän tältä kaulan solmuun niin kattoo mitä tapahtuu buahaah!!11" Mutta on se kiva kun on hevonen johon voi vaikuttaa, eikä vaan roikkua mukana kun se päättää lähteä menemään). Kun Roosa on niin kuin pieni lapsi, jolle pitää näyttää kaikki.
Roosa on vähän vauva, mutta hän on oikein kiva vauva.

Tästä on vaikea sanoa. Taisi muuten olla eka kerta kun en pistänyt Roosaa kuntoon. Onhan se joitain kertoja ollut ekalla tunnilla, mutta. Kaikkea sitä sattuukin, heh.
Mä olen tyytyväinen siihen että sain sen ponin lopuksi rentoutumaan. Tai ei ehkä ihan niin lopuksikaan. En pudonnut ja sain sen rauhoittumaan tästä sinkoilumoodistaan. Se on hienoa. Laukka ainakin nousi, vaikka se olikin niin syvältä :D Mutta kyllä me puhuttiin että laukka on ihan yliarvostettua, ravi on niin paljon kivempaa.
Tänään istuin kyllä tosi paljon huonommin siinä satulassa, koko ajan eteen kippaamassa ja oli tuskallista istua. Voi toisaalta johtua siitä, että periaatteessa vähäsen jännittää että se poni ei lähde mihinkään. Tai silleen. En tiedä. Ja Roosakin kiskoi ohjia aina välillä. Tjaa-a, kuka tietää miksi.
Takaosanväistätykset sujuivat tosi kivasti ja jotkut raviväistötkin oli hienoja. Varsinkin näin ekaksi kerraksi (ellen ole muistiani menettänyt tai jotain). Roosa on oikein hieno lapsonen, en tajua miten joku voikin vihata sitä :D

Loppukäynnit käveltyämme tulin alas ja kohti tallia. Ihan ajatuksissani taluttelin ponia, kun yllättäen preeriasusi hyökkää pellolta kimppuun ja aasi lähtee laukalla karkuun. Satula tökki mua, mutta onneksi ei sentään poni karannut mihinkään. Sitten karsinaan ja poni pois. Siinä se taas katseli tyhmästi ja oli niin suloinen.

Ja masennuin kun näin mun kortin. Kolme kertaa enää torstaina. Katsotaan mitä siitäkin tulee kun on viimeinen kerta :D Itken ja parun tätä elämän tuskaa. Tjaa-a.

Jooh, jos mä pääsisin vaikka Roosalla torstaina. Jos se menisi vain mun kanssa ja jos se ei sitten vaikka vetäisi tuollasia kilareita. Ja jos se vaikka menisi kunnolla. (Tuskin :D Se onkin nyt meidän tavoite.)

Nyt olen päässyt Roosalla jopa kolme kertaa peräkkäin. Kunpa pääsisin vielä neljännen kerran.

Tonttu kaltereiden takana

Oletteko huomanneet, minulla on yksi ihana lukija (tai okei, voi niitä olla useampikin jotka niinku vuorottelee vaan) joka painelee noita nappeja. Jouh, on kivaa :D

Mietin että voisin lähteä kotoa 9-12, jolloin olisin sitten ainakin puoli tuntia ennen joulujuhlan alkua paikalla. Saavuin tallille sitten hienosti varttia vaille kaksitoista. Ilmakin oli mitä mahtavin, lunta ei ollut missään, lämmintä oli. Tällaista tänään.

Vartin verran seisoin tallissa, mutta en tuntenut oloani kotoisaksi (juu, siellä oli pari pikku muksua, hui kamalaa), joten menin sitten kahdeltatoista istumaan kentän laidalle. Kylmä oli, mutta mikäs siinä. Istuin penkillä, katsoin tuntia ja ajattelin. Hoin mielessäni kaiken maailman muistisääntöjä. "Kun nostat laukkaa, pysyt rentona" "Eteenpäin" "Istu suorana" "Kädet pysyy kyynerpää kulmassa ja nyrkit kiinni"
Ehkä siitä on apua, ehkä ei. Mielikuvaharjoittelua.

Marianne kävi kauhistelemassa kun mulla oli niin kylmä (tjaa.. Kylmä on joustava käsite. Oletteko huomanneet että kun tärisee kunnolla, tulee sellainen ihana lämpö ja rentous ja raukeus. Se on kivaa. Tosin tänään ei tullut sitä, mä vaan tärisin kylmästä), kävi selittelemässä jotain. Ja kysyi jopa mun mielipidettä siihen onko ne ratsastajat pieniä.
Tämähän menee samaan sarjaan sen kanssa kun Marianne kysyi tässä torstaina alkukäynneissä, että mites mulla on mennyt. Mietin että joo, ihan hyvin kai. (Apua, ristikuulustelu, mitä mä nyt olen tehnyt :D) Kyseli onko koulussa mennyt hyvin, onko ollut kokeita (huimat kaksi, plus kaksi korttikoetta jotka saa veikkaamalla läpi) ja onko ollut läksyjä (ei kertaakaan, buahah). Ja sitten luovaa valitusta siitä ettei tämä ole mitään koulunkäyntiä.
Se on jännää kun tullaan tuolleen vaan randomisti kyselemään jotain. Tulee sellainen olo että nyt mulle on varmaan tapahtunut jotain pahaa :D

Kun tunti loppui, tallin puolelle seisoskelemaan. Ihmisiä, paljon ihmisiä. Ja koiria kanssa. Puuroa, hoilausta (en osaa joululauluja) ja seisoskelua ja jäätymistä. Ja puhe merkkisuoritushommelista tai jostain tällaisesta. Sitten kotiin. Kamala mikä ilma. Tuuli ja satoi, mä olin niin jäässä kun pyöräilin.

Elämäni on nyt kuitenkin täydempää. Ekaa kertaa Maskulla lauantaina :D Kaikkina muina päivinä olenkin siellä ollut, lauantai on jäänyt välistä.

Ja nyt on enää niin vähän aikaa tiistaihin. Huomenna kai duunataan pipareita (tehtiin taikina tänään ja mä mokasin sen :D Mä olen luova kokki, en mä nyt ohjeita lue.. Tosin olisi sitä nyt voinut hieman ajatella, ruokasooda ei tosiaankaan ole mauste). Sitten maanantaina on koulua ja menen tuonne johonkin yöksi. Ja koulun joulujuhla. Ja sitten tallille. Jee, ylihuomisen huomenna.