Etsinnässä kadonnut tunne

Nyt mä olen viimein pitkällisen pohdinnan jälkeen kääntänyt ajatukseni suomen kielelle. Fiilis ja into puuttuu nyt tästä puuhasta. Dääm.
Yhtä innoissani odotan joka ratsastusta, yhtä innoissani sinne pyöräilen, innoissani leikin pikkuheppatyttöä joka innoissaan kattelee tunteja/harjailee pikku pouneja. Vaan kun selkään nousen, tunne kuolee jonnekkin. Samoin kun kerran Nikkiksen kanssa. Meno on tunteetonta. Passiivista. Mikä sana mulla nyt olikaan äsken mielessä. Ratsastan, omalla tavallaan iloisena. Vaan taas toisaalta ei ole sellainen jee ku olen hyvä fiilis. Kuuntelen, teen ja yritän parhaani mukaan. Mutta tunteettomasti.
Olenkin tässä nyt päättänyt (jälleen) että nyt opettelen uudestaan istumaan, istun penkkiin, en könöttele, jalat maata kohti, kädet kulmaan ja nyrkit kiinni. Valmistelua, asettelua. Periksiantamattomuutta. Ja toisaalta myös onnistumisista iloitsemista. Eiköhän se tästä :) Ei se tunteettomuus ehkä sinäänsä haittaa, ei se masenna. Mutta olisihan se kiva ratsastaa vähän tyytyväisemmän näköisenä. Ja eniten ärsyttää se kun mun tunnin jälkeiset pohdinnat on niin tunteettomia. Ei mennyt toosi hyvin. Vaan meni ihan hyvin, pah :D

Muuten, ei liity enää tähän päivään, mutta arvatkaa kuinka kamala pyöräily mulla oli eilen :D
Ensin, lähden tallin pihasta. Valitettavasti pyörä ei tajunnut ideaa jolloin minä putosin pyöräni selästä, suoraan sille ihme tangolle mikä liittää satulan ja ohjaustangon. Ja kyllä sattus. Pyörä oli pettänyt henkisen luottamukseni.
Lopulta pääsin oikeasti lähtemään. Ajelin siinä pitkin hiekkateitä lauleskellen (no en nyt sentään) Vaan yllättäen, kuulen ulvonnan sekaista haukuntaa.
"Siis toihan kuulostaa ihan Mariannen koiralta. Mut ei se voi olla se, eihän se voi olla tuolla metän takana" Olin tosiaan jo aika kaukana tallilta ja se ääni kuului tosi kaukaa metän takaa.
"Hei mut joo, sehän on tietty susi! En muute ihmettelis vaikka oliski" Totta, susiahan on joka paikassa, varsinkin keskellä ei mitään.
Pyöräilen hetken mietiskellen susia. Kun haukunta lähestyy ja iso musta jolkottaa luokseni. Sydänkohtauksen partaalla totesin että sieltähän Mariannen koiralauma tosiaan juoksee. Minut haukuttiin pystyyn ja kipiteltiin pikapikaa kotikonnuille. No olin ainakin oikeassa, se oli Mariannen koira.


Tänään taas niin hyvillä mielin tallille. Tän päivän pääajatus on ollut että jee, ens viikolla on tunnin verran valosampaa :) Onhan? No on. Eikö ookki, jos ei oo.
Kesäaikaanhan siirrytään nyt sunnuntaina, eikös silloin tule illasta valosampi :) Tulee.
Jee, ei tarvita valoja tunnilla. Mä saan pyöräillä vähän vähemmän pimeessä kotiin. Ihanaa.

Saavuin sitten tallille ja menin lukemaan taulun. Meinasin alkaa itkemään, melkein ainakin. Milla - Roosa :) Oih. Tunnilla oli myös sitten Kaisa ja Elvis, Aamu oli myös siellä pyörimässä. Roosa oli ekalla tunnilla, muttei toisella.
Kattelin hieman tuntia ja ihastelin ihanaa lämpöä. Kävin hieman harjaamassa Roosaa ja kauheella paniikilla varusteet niskaan. Ja oli muuten vaikeaa, kun Roosan satulassa oli se ihme limanen geeli juttu. Enhän mä oo sellasta merkillisyyttä koskaan laittanut, tuntui että satula oli vinossa, huopa vinossa ja limakin vinossa. Kauan ja hartaasti sain niitä kiskoa ja nykiä kunnes ne viimein näyttivät edes suht suorilta, päätin kumminkin kysyä Mariannelta että ne on varmasti oikein. Suitset päähän (ja Roosakin osoitti kuinka paljon rakastaa mua puremalla mun sormen irti. Meillä on tämä viha-rakkaus suhde :) )
Taluttelin sitten erittäin hitaan Roosan kentälle. Tänään kentälle meno oli kyllä vielä vaivalloisempaa kuin yleensä, herranen aika :D

Pääsimme kumminkin kentälle ja odottelin Mariannea. Lopulta rouva saapasteli luoksemme ja totesikin siinä matkalla jo että sähän sait sen ihan oikein (tai jotain, viitaten siis satulaan) Tuijotin Mariannea hyvin epäuskoisesti ja varmistin vielä toiseen otteeseen että varmasti on satula oikein :D Lopulta uskalsin loikata selkään. Kuulemma Roosa oli ekalla tunnilla hyvin hidas, pitää ymmärtää, ei saa hermostua. Hän ei nyt jaksa. Kun mulle nyt tälleen sanotaan niin voi olla sata prosenttisen varma että minä liioittelen. Niin kävi nytkin. Lähdettiin Roosan kanssa laahustamaan. Roosa kulki hitaasti ja enhän mä nyt uskaltanut toista oikein pyytää eteenkään, vauva on väsy. Heh.
Alkukäynneissä tunnustelin taas Roosaa (ja olin kuolla siihen hitauteen :D) Otin vähän voltteja, koitettiin kävellä uralla (mutta ei siinä jäällä. Valitettavasti Roosan pieni pää ei vaan tajunnut ettei jäätiköllä kannata kuljeksia, jonka takia me vähän niinkuin vuorikiipeiltiin aina välistä. Mikäs siinä) Mä olin muuten tosi yllättynyt, ja vielä positiivisesti. Poni ei yhtään seuraillu Elvistä, ei Kaisaakaan. Kääntyi hyvin. Tosin käännöksissä oli vauhtia niin paljon että aikakin oli pysähtyä. Mutta ainakin Elviksen perässä poni harppoi varsin innokkaasti.
Marianne sitten hirveen ristiriitaisena ihmisenä käski mun kumminkin ratsastaa Roosaa vähän eteen, joten lähdin sitten vähän naputtelemaan vauhtiakin. Tyydyin kuitenkin todella hitaaseen laahustamiseen, tosiaan minä olin juuri eilen pudonnut pyörän metallitangon päälle ja Roosa oli hitaalla päällä. Kumpikin oltiin siis vähän poissa pelistä, joten päätin ottaa tän tunnin vähän humputtelun kannalta. Fiilistelyn kannalta.

Kun oltiin kävelty alkukäynnit siirryttiin kevyt raviin. Kevyt ravissa piti sitten tulla pääty-ympyrä jolla oli neljä puomia. Siirsin Roosan raviin, Roosa jatkoi verkkaista etenemistään. Elviksen perään löytyi vauhtia, muuten mummoiltiin. Mutta positiivisuus jatkui, Roosa kääntyi hyvin, mä olin kauheen tyytyväinen. Tosin vauhti tuppasi volteilla aina kuolemaan. Mutta jos pitää valita vauhti vai kääntyminen, niin kyllä mä ennemmin kääntelen, you know. Tämä pääty-ympyrä sitten. Roosa aina sen ekan puomin tuli jolkoti-jolkoti-pysähdynpä-kesken-ylityksen tahdilla. Seuraavalle hän jo heräsi ja tulikin aika reipasta ravia. Seuraava puomi ohitettiin melkein aina kun ei vaan kääntyny kyllin jyrkästi. Sitä seuraava tuli ihan ookoosti ja jos mentiin vielä se viiminen niin sen yli taas jolkoteltiin. Tietenkin kyllä me välillä ohiteltiin myös noita muita puomeja ja päästiin sen yhden yli. Mutta näin yleistetysti. Vähän kirpaisi kun ei vaan onnistuttu kulkemaan yhtäkään ympyräää niin että oltaisiin kaikki puomit ylitetty hienosti, mutta mä olin kumminkin ihan tyytyväinen tähänkin suoritukseen. Mä koitin toisessa päässä vähän ratsastaa Roosaa eteen ja otin jotain voltteja sinnekkin.

Vaihtu suunta. Marianne sitten pyysi mut keskelle ja pisti jalustimet pidemmiksi. Ja ne oli muuten tosi pitkät :D Ei ainakaan päässyt juuri ylös satulasta. Mutta tarpeeksi. Ja harjoitusravi oli heti helpompaa.
Tämän seisoskelun aikana Roosa innostui ja kun siirryttiin taas kevyt raviin niin ponihan paino melkein normaali tahtista ravia menemään :) Pian se kuitenkin tasoittui, pah. Tähän suuntaan ei ympyrää edes niin monta kertaa taidettu tehdä ja meni ehkä vähän huonommin jopa. Sitten käyntiä vähän väliin ja Marianne keräili puomit pois.
Ja tuli muuten parissa kohdassa taas kehuja mun istunnasta. Se on hyvä. Vaikkakin sitä pitää rukata ihan älyttömästi. Mutta olen sitä mieltä että on hyvä jos istunta on hyvä silloin kun hevonen menee hyvin (hyvä adjektiivi toi hyvä) Siitä on hyvä aloittaa. Jos istuu hyvin edes tyyliin alkukäynneissä, tai harjotusravissa, tai muissa tilanteissa joissa hevonen kulkee hyvin ja voi mennä niinku aivot pois päältä. Se on silloin hieno juttu. Että edes periaatteessa osaa istua. Sitten voinee olla helpompaa opetella myös vaativammissa tilanteissa istumaan. Anteeksi, mun teksti alkoi upeasti, mutta nyt alkaa kyllä silmissä jo pimetä, älkää välittäkö tästä nukkuvan selostuksesta :)

No sitten oli laukan vuoro. Mä en edes odottanut laukkaa. Enkä oikeestaan edes halunnut kokeilla. Roosa oli kuin unissa kävelijä, mulla oli taas ihme vaikeuksia istua satulassa (kuten mainitsin, putosin pyörän selästä ja Roosan satula on muutenkin jotenkin huonon mallinen) Marianne kuitenkin näkyi uskovan meihin niin syvästi joten keräsin itseni ja lähdin kokeilemaan. Kuulemma mummoravista on vaikea nostaa, tarvii olla pohkeen edessä. Arvon rouva liioittelija taisi aloittaa taas, noh.
Siirryin harjoitusraviin ja aloitin uraa pitkin kulkemalla ja kaasua lisäämällä. Roosasta jopa löytyi hieman vauhtia. Sitten uskaltauduin kokeilemaan nopeita, rentoja laukannostoja. Kuten arvata saattaa oli laukan nostaminen tosi säälittävää. MUTTA tuli vain YKSI pukki!! Jee :D
Kerran saatiin pitkä sivu laukattua Elviksen perässä. Sitten nousi pariin otteeseen se askel tai kaksi.
Roosa kiemursi ihan jumalattomasti harjotusravissa, joten keventelin taas ne välimatkat, sitten vasta istuin ja koitin nostaa.
Lopetin nostoyritykset siihen kun oli noussut joku askeleen puolikas. En vaan jaksanut yrittää. Otinkin siinä sitten harjoitusravia (pikemminkin yritin ottaa) Koitin saada Roosan vähän toimimaan. Vaan ei hän jaksanut, hän kiemurteli. Elämäni hankalimmat harjoitusravit.

Lopulta siirryimme loppukevyt raveihin. Ja kyllä tässä vaiheessa oli jo hieman kuuma. Ihanaa, kesä tulee :)
Roosa ravasi tosi rauhassa, joten mä päästin ohjaa tosi pitkäksi, päätin kokeilla vähän ideaalisempaa istuntaa ja koitin hakea kyynerpäitä kylkiin. Vähän tuppas olemaan kääntöongelmia kun ohjat roikku kentän hiekoissa, mutta sinäänsä tosi hyvin poni ravasi loppuravitkin, ja sitten käyntiä. Ja minä saatoin aloittaa jutustelun Roosan kanssa (:

Mä olin oikeastaan oikein positiivisesti yllättynyt, poni meni tuhat kertaa paremmin mitä olisin uskonut. Tossa laukkakohdassa se jopa kulki vähän reippaammin.
Mun pitää nyt pistää tää istunta kuntoon. Kyrsii, Elviksen kanssa meni hyvin, kyynerpääkulmat ja istuin hyvin ja nyt mä sit alotan kaiken alusta :D Voi minua.
Mutta tosiaan, tänäänkin oli kädet turhan suorina (tosin nyrkki oli kiinni paremmin kuin eilen) könökönötin vähän väliä, ja jalat sojotti kohti takajalkoja. Laukat ois hienoa opetella nostamaan.
Mutta kyllä mä periaatteessa sanon että tää tunti meni aika mallikkaasti. Niin hyvin kuin voi Roosa mennä mun kanssa, heh. Eniten kökköää mun istunta, pah. Sehän se tunteen pilasi, eiku

Loppukäyntien jälkeen alas selästä ja talliin. Roosan panikoidessa, ei ei :)
Harjailin Roosalaisen niin hienoksi, karvaa pois ja kaikkea pois. Sitten jätin arvoisan selluliittiseniorin kasvattamaan pikku masuansa. Itse kirjautin kortin ja pesin kuolaimet ja sitten saatoinkin taas lähteä kotia kohti :)

Heh, nyt mäki oon menny Roosalla taas näääin pitkästä aikaa :)

Pulujen pölinää

Kiik. Onko niinku edes vähän lämmintä ja sulaa ja valosaa :) Tänään oli kevätpäiväntasaus. Sunnuntaina siirrytään kesäaikaan! Tajuatteko, sittenhän mä ratsastan ihan valossa, niinku 6-7 tunnilla. Jee :D
Tää on muutenkin ollut outo kevät. Ku ei sada lunta. Yleensä kevät on silleen et pari viikkoa sulaa ja lämpee ja ah. Sitten tulee viikko, metri lunta + kymmenen astetta pakkasta. Ja sit ottaa muuten päähän.
Miksi tänä keväänä ei oo kertaakaan ottanu päähän :D Omituista.
Kyllä täälläkin on ilmeisesti lunta tullut keväällä. Mutta sitä tulee niin vähän etten mä huomaa sitä, ja se sataa aina semmoseen aikaan etten minä näe.
Oli kuin oli, tää on ihana kevät. Kertaakaan ei oo lumen tulo ärsyttäny ja jotenkin tää kevät tuli hirveen nopeesti. Kuvittelin että olis vielä kinokset maassa tyyliin toukokuussa kun ei talvikaan ottanut tullakseen :D

Pyöräily oli tänään ihanaa. Vaan kerran meinasin mennä nurin. Sekin oli sellanen puolen metrin levynen kaistale lunta. Upeaa upeaa :D
Tallille sitten ihanassa valossa ja lämmössä, ah. Sitten taulu, mulla oli Pompeli taas. Tunnilla myös Vinski, Roosa ja Elvis. Ah, tyhjää. Ah ihana kevät. Eiku joo
Kattelin vähän tuntia, sitten talliin ja päätin vähän harjata Nikkistä. Tosiaan, keksin tämän idean turhan myöhään, mulla kun oli vaan alle 20 min aikaa. Ei se mitään, harjailin Nikkistä vartin verran. :D
Kyllä lähti karvaa siitä tapauksesta. Laihtu varmaan pari sataa kiloa. Olis pitänyt saada tämä neronleimaus hieman aiemmin niin oisin ehtiny harjata kunnolla ne irtokarvat pois, nyt jäi vähän pintapuoliseksi. Noh.

Eipä sitten muuta kuin kentän laidalle ja Pomon selkään. Jalustimet oli ihan liian lyhyet. En antanut mokoman häiritä, vaan siirryin käyntiin. Nautiskelin siitä tukevuuden tunteesta. Hetken kävelyn jälkeen pysäytin Pomon keskelle (se pysähtyi, aivan) ja pidentelin niitä jalustimia. Sitten alkukäyntiä.
Pomo oli.. No, vaikeana taas. Kun en mä vaan oikeen osannut kääntää, ja sitten Pomolla oli joku pakkomielle tunkea jäätiköille kävelemään. Siis jos mentiin suoraa uraa ihan nätisti, niin yllättäen pieni ääni ponin päässä sanoo että nyt, mene ja rämmi tonne jäälle, jolloin poni sitten hilpuloi sinne jään päälle kävelemään. Ärh :D
Koitin kumminkin tehä voltteja ja istua hyvin. Yritykseni oli lähinnä säälittävä, Pompeli tuijotteli ulos, tunki jäälle, ja mä huomaan vähän väliä istuvani ties missä vimpulassa. Kädet tosin pysyivät hienosti kulmassa.. Siis niin kauan kun ohjat roikku ponin polvissa.
Voi mikä minussa on vikana?

Lähdettiin sitten vähän väistelemään. Lyhyen sivun keskeltä keskihalkasijalle, ja siitä sitten väistöä uralle. Voin melkeen sanoa että yritykseni alkoi ihan hyvin. Mulla oli tunne, näin se tehdään. Tuntemukseni eivät päässeet oikeuksiinsa. Pompeli laahusteli pidätteiden ohi, pohje ei oikein toiminut niinkuin kuvittelin ja mä olin ihan hukassa. Tunsin koko ajan että ei, tää ei väistä, kunhan kävelee. Vaan en osannut auttaa asiaa. Ollaanko tyytyväisiä siitä että kulki edes sivulle? Ei tietenkään. Kumpaankin suuntaan oli vähän sama juttu. Pomokin oli jotenkin niin ällöttävä. Tosi kuvaava sana sille että se oli laiska. Se laahusti niin hitaasti, kuin täi tervassa. Lopulta sain naputeltua poniin eloa, tosin samalla hetkellä alkoi poni myös tuntua hyvin epäluotettavalta.
Sitten lähdettiin kevyt raviin. Se oli jännittävää sillä kuten sanoin, poni tuntui epäluotettavalta :D Ravi kumminkin tuntui aika hyvältä. Ensin keventelin liian ylös, mutta sitten sain jotenkin kiinni sen kevennyksen ideasta ja se alkoi ehkä jopa muistuttaa ravia. Pomo ravasi hirveen nätisti ja olin yllättynyt kun poni jopa kääntyi. Käynnissä kun kääntyminen oli niin vaivalloista, en olisi uskonut että ravissa homma vaan paranee. Teinkin paljon voltteja, nautin helppoudesta. Tätä hyvää ravia varjosti vain kaksi asiaa: mun kädet oli niin kipeinä ja suorina ja Pomo heitteli päätään. En tiedä mitä mä säädin ohjien kanssa, mutta vähän väliä poni heittää jotain ympyrää päällään. Kun keskityin nyrkin sulkemiseen ja käsien paikallaan pitämiseen, rauhoittui Pomon pääkin.

Kun vaihdettiin suuntaa (oikea kierros) niin eikös palanneet myös kääntöongelmat :( Nyyhkyläinen. Että joo, hieman oli vaikeampaa toiseen suuntaa. Kai se tästä.
Mainitsempa nyt tähän väliin sillä muistoista on pyyhkiytynyt milloin tämä tapahtui :D Mutta jossain välissä tapahtuikin niin hassun hauskasti että vähän niinkuin kaikki hevoset otti vauhtia. En tiedä mistä tää lähti, huomaan vaan kun Pompeli vetääkin laukkaa hallitsemattomasti eteenpäin (näin tosin käy aina kun nostan laukan ;) ) Ja kyllä karmaisi :D Koitin istua parhaani mukaan, huomasin että pohkeetkin meni kylkiin kiinni (jännä juttu, varsinkin kun pohkeiden kiinnitys nyt ei varsinaisesti ainakaan auta. Se on vaan kun täytyy tarrata johonkin ettei putoa) Raaka pysäytys, joka onneksi meni läpi. Että tuli sentään selässä pysyttyä.

Sitten kevyt ravien jälkeen käveltiin vähän. Marianne pisti tötsiä vähän merkkaamaan. Eli tarkoituksena oli että tultaisiin loiva kiemura harjoitusravissa, ja sitten toinen pitkä sivu laukassa. Eheh, ja niin varmaan.
Pomolla on paljon aivokapasiteettia ja vauhtia. Kun siirsin ponin raviin, niin ravi oli sellasta liitely kiitelyravia, ja jokasessa mahdollisessa välissä, aina jos vähänkin annoin pohjetta, tai otin pidätettä niin eikös tämä uljas ratsu nosta sieltä laukkaa. Aah, ihanaa. Eiku.
Tämä loiva kiemura ei onnistunut kertaakaan, uskomatonta mutta totta. Tai ei kovin uskomatonta. Pomo ei kääntynyt harjotusravissa, se vaan meni ja meni ja meni. Mä koitin istua, mutta äh. Käveltiinkin sitten lähinnä nää ravikohdat, kun ei siitä vaan yksinkertaisesti tullut mitään. Pomo veti, minä en osannut hiljentää.
Laukat sen sijaan nousi oikein kivasti (ironista tai jotain) Nousi, nostin sitten ravista tai käynnistä. Laukat jatku niin pitkään kuin halusin, yleensä vähän kauemminkin. Heh. Eka laukkapätkä oli tosi hyvä, hallittu. Mutta kun sitten oli ponilla niin hirveesti vauhtia, ja sit me mentiin vähän kovempaa ja mä seisoin jalustimilla, ja laukattiin tyyliin toisellekki pitkälle sivulle kun en saanut hiljennettyä. Ei näin :D (olisko toi lähtö muuten tullu jossain tässä välissä?)
(ja oli hauskaa :D Mä päätin että joo, jätänpä raipan pois ettei se ainakaan aja tätä ponia lisää. Marianne just jäkätti mulle jotain, ravaan lähemmäs, heitän raipan
"Ja nyt se heittää mua raipalla" :D)

Vaihdettiin suuntaa ja mä olin aika luovuttanut tehtävän suhteen. Nostin sitten parit laukat. Eka nosto oli sellanen kiitolaukka suoritus. Mutta viiminen. Mä päätin että nyt, otetaan nyt oikeen ohjat käteen, ajatellaan ohjan ja pohkeen väliin (vai ohjan taakse?) Käveltiin, rauhassa. Valmistellen. Vasta vähän kulman jälkeen nostin. Istuin, Pomokin hiljensi lyhyellä sivulla. Tyytyväinen, ja vähän käveltiin.
Sitten olikin loppuravit. Oli taas vähän jännää. Siitä kun lähdin, niin sain jonkun aikaa työskennellä ennen kuin Pomo alkoi ravata hevosen tyylisesti. Mutta sitten raskas työni valui hukkaan, kun me ravattiin peltopäässä, Pomo lähtee menemään. Pysyin taas kyydissä, ja pian oli rauhoituttu. Enkä tosiaan tajua mitä Pompeli muka pelästyi. Ainoa järkevä idea oli ne linnut jotka pulputti jossain pellolla. Kuulostaa kyllä vähän oudolta :D
Ravasin pari keskiympyrää ennen kuin uskalsin lähteä koko uraa ravaamaan. Sitten loppukäynnit.

Ou nou, mulla on asennevamma. :D Taistelen moista vastaan. Keskusteltiin sairaan syvällisiä (tarvin pitemmät jalustimet ja oon jännittyny) Tästä se taas lähtee.

Mä itse... No onhan Pomo jännä tapaus. Tosin, pysyin tänäänkin parissa lähdössä. Sain sen jopa hiljentämään.
Mutta toisaalta se jännittää kun Pomon kanssa mulla on kädet ihan hellinä, ja nojaan eteen kun Pomo kulkee pitkänä kuin nälkävuosi. Hmm

Väistöt sujui jotenkin. No, paremminkin ois voinu. En mä tiedä mitä sanoa niistä. Kun periaatteessa, ainakin Pomo siirtyi sivulle, sekin on jo saavutus.
Sain Pomon kerran pysäytettyä! Tuuletuksen paikka.
Mutta joo, tää tunti oli taas jotenkin näennäisen vaikea. Olen tyytyväisin ehkä alkukevyt raveihin. Varsinkin vasempaan kierrokseen. Väistöt ois voinu sujua paremmin, Pomo ois voinu käynnissä kulkea ja kääntyä tuhat kertaa paremmin. Laukat ois voinu olla hallinnassa enemmän ja kyllä mun tarvis opetella harjotusravaamaan Pomon kanssa :D
Mutta ei tää tunti mikään erityisen hyvä ollu. Ehkä vähän keskiarvoa matalammalla. Tai en mä tiiä :D

Loppukäynneissä Pompeli oli kamala. Mua alko jännittää ja sit Pompeli alko ravaileen ja kiihdytteleen. Ei ei :D Onneksi lopulta päästiin keskelle ja alas. Pompeli talliin ja harjailin sen. Huolella, olihan Pomo päättänyt piehtaroida pariin otteeseen :) No ei, oikeestaan poni jäi tosi likaseksi :D

Pesin suitset ja sain uuden kortin :)
Ja sitten tälleen extempore, huomenna on tunti.
Mä päätin siinä Pomoa harjatessa että kyllä mä kysyn toista tuntia hetkeksi :D Yleensä mä mietin tällasia pari viikkoa, suunnittelen vuorosanat, kysyn äiteeltä. Nyt keksin vaan tälleen parissa minuutissa että joo. Vaihtelua ehkä tämäkin.
Hetkisen venkoilun jälkeen sain kysyttyä, ja nyt on huomenna tunti :) Tosiaan, katsotaan jäänkö siihen, vai säädetäänkö vielä. Se on tietty vaikeeta kun ei mulla käy ekat tunnit ja sopivia päiviä ois vaan ke ja to. Mutta kahtotaan jäänkö sinne vai venkslataanko.
Mä vähän aattelin huomenna kirjata tiistai-kortin ja sitten vasta ens viikolla hommata toisen kortin. Ku en mä nyt ihan viittis ostaa kahta korttia peräkkäisinä päivinä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Tämä päätös tuli nyt vähän hätiköiden, mutta mulle tuli kauhee alemmuuskompleksi että oli ihan pakko. Ainahan se sit kumminkin auttaa jos pääsee useemmin ratsastaan. Toivottavasti siis nytkin

Keskusteltiin vielä syvällisiä koulusta ja "en mä voi sulle tällat ryppystä antaa, annan tän sileän. Vaikka sä oisit varmaan ton ryttysenki silittäny ku oot niin pedantti ihminen"

Blogille uutta ilmettä!

Vihdoin voitte huokaista helpotuksesta, muutin blogini ulkoasua :D Eihän tässä ole saman kanssa eletty ku..
No.. vuoden 2011 maaliskuusta :D
No ei nyt ihan. Tausta on alusta asti ollut sama, joku aika sitten muutin pikkasen fontteja ja koko vuoden aikana mulla on ollut tasan kaks otsikkokuvaa, toinen oli yhen tyypin tekemä banneri ja toinen se Sulon kuva. Sitä ennen oli vain teksti :)

Mutta ei ole ollut mitään halua vaihtaa. Olen niin muutosvastainen ihminen, etten yksinkertaisesti tykkää vaihtaa. Jotkut säätää ulkoasua monta kertaa kuussa. Mä valkkaan kerralla sellasen josta tykkään ja kattelen sitä kauan, aina ku vaihtaa joutuu kumminkin totuttelemaan.

Tänään kumminkin päätin säätää ulkoasua. Alko jo pikkasen kirpasemaan toi oranssihtava tausta, sit ku vielä päätin googlata tota pizapia ja niin.

Kuten huomaatte, sain itse tehtyä bannerin :) Uskomattomalla pizapilla, mutta ajatushan on tärkein :) Ja minä pidän siitä :D Toi minihevonen on tuolla ihan vaan kokeilun vuoksi.
Kun sain ihkun bannerin, kattelin hienon taustan joka siihen sopii. Ja ite tykkään tästä :) Siinä ei näy niin hyvin että banneri on liian pieni, ja jotenkin värit on kauheen kivoja.
Fontteja säätelin ja niin.

No minä pidän tästä :D Violetti pinkkiä < 3
Tosin tässä on kaksi virhettä.
Ensinnäkin noi linkit on keltasina, katotaan koska jaksan muokata :D
Ja toinen on se että toi "Tuntiratsastajan jorinoita" lukee harmaana. Blogger sekoilee, haluisin sen ihanan pinkiks, mutta ei. Ei vaan vaihda. :(
Olkoot harmaa, katotaan jos jossain vaiheessa jaksaisin kokeilla uusiks.


Saa toki kommentoida uutta uljasta ulkoasua.
Tätä sitten joudutte varmaan kattelemaan seuraavan vuoden, ellen sitten täysin tapojani muuta ;)

Eräänlaisia aatoksia

Muoks// Kaksi tosi tärkeää ilmoitusasiaa.
1) Tän ei pitänyt olla näin pitkä :D
2) Ekaa kertaa mun tekstiin oli painettu hyvä!! Wuhuu ja nyt kuolen onnellisena ;)
3) Ja miten voi olla mahdollista? Luin kaks edellistä tuntipostausta ja ei juma sitä kirjotusvirheiden määrää. Ja kuinka epäselvästi voi ihminen kirjoittaa. Pitäiskö opetella mm kirjottamaan niin että joku muukin kuin minä saisin selvää :D Yritys on viikko toisensa jälkeen kova

Mun blogi on vuoden (no joo, melkee kaks viikkoa ylikin :D)
Yksi asia josta olen haaveillut onkin nyt toteutunut :) Mä toivoin että saisin vähintään vuoden ajan kirjoteltua. Toivoin että blogikirjotuksia olis kahdelta vuodelta. Pienet on ilot taas kerran
Blogi vuoden aikana on kumminkin paljon tapahtunut. Mä olen pudonnut sellaset 12 kertaa, olen blogin aikana ratsastanut.. hmm.. ainakin kuudella mulle uudella hevosella. Mä olen kehittynyt ja tavoitteet on muuttuneet.

Yksi asia josta olen blogini suhteen ylpeä on se, ettei mun ole ikinä tarvinnut kirjoittaa että "joo sori postaustauko" Mä olen onnistunut kirjoittamaan aina ajoissa, (hyvä on, leirin vika päivä tuli päivän myöhässä :D Se pilaa mun täydellisyyden) olen siihen tyytyväinen. Tykkään myös siitä että tekstin määrä on pysynyt melkosen vakiona. Kirjoitustyyli on muuttunut, nykyäänhän mulla on kirjoituspohjana että ensin jotain luovaa selitystä mitä tein ennen tuntia, sitten ratsastus, sitten loppukäynnit, sitten kerron mahdolliset Mariannen ja omat mielipiteeni. Sitten sanon että keskellä ja muutama sananen loppupäivästä. Tälleen olenkin jo jonkun aikaa kirjotellut. Jotenkin se menee niin järkevästi. Ja oikeestaanhan kirjotan noi mielipiteet keskelle loppukäyntejä koska en jaksa odottaa että saisin lopetettua sen päivän ja silleen :D

Vaikka kirjoitustyyli on muuttunut, se on kuitenkin pysynyt niin selvänä että ainakin minä ymmärrän :D ja aina olen kirjoittanut yhtä ihanasti, olenhan niin hullunhauska persoona.

Kun mä tän blogin aloitin... (tämä tulee tähän ihan vain siksi että yritän luoda positiivista asennetta :D Itseeni siis. Olin aivan liian "ihan ookoo" fiiliksellä tiistain jälkeen, aijai)
Mähän olin hirvee aloittelija. Suorastaa luuseri :D

(plah, taitaa tääkin olla jo täällä jossain. Kesää ja kuvaajia odotellessa :) )

Sinäänsä jännä juttu, nykyään tuntuu niin kaukaiselta. Tuntuu ettei koskaan ole huonosti mennytkään. Sitten kun alkaa oikeasti miettiä, niin suorastaan järkyttyy. Ennen tunnin raviosiot oli tyyliä ravatkaa pitkät sivut. Ennen ei noussut laukka. Ennen en osannut keventää. Ennen olin pieni ja huono, siis tosi pieni :D

Ei sillä että tälläkään hetkellä menis käytännön tasolla mitenkään hyvin. Mutta periaatteessa sujuu sentään.
Väistely onkin loistava esimerkki. Ennen en mä edes tajunnut miten pitäisi väistää. Vasta.. Monenkohan kuukauden jankkauksen jälkeen mä pikkasen kässäsin että mitä pitäisi tehdä, ja silti vasta syksyllä mä oikeesti koin sen valaistumisen että näin se kuuluu. Ei väistöt siis vieläkään suju, mitenkään loistavasti ainakaan, mutta nyt mä ainakin tiedän mitä pitäisi tehdä.

Tässä kattosin tänään vähän jotain mun videoita :D Naureskelin. Ei luoja se näyttää avuttomalta :D
Siellä mä kevennän ku joku jälkeen jäänyt tapaus. Sit ku yritin Kaisaa pysäyttää :D Se oli jotain niin hauskaa. Vähän vedän ohjia, heti ku pysähtyy niin taputaputapu. Sit hepo jatkaa kulkuaan, uusi varovainen pysäytys.
Awws, miten säälittävää :)


Innolla tässä odottelen että tulis kesä ja että Jonna ja Henna lopettaisivat iltapuhtimensa (eiku zumbansa) ku sit ne vois tulla kuvaamaan ja näkis taas pitkästä aikaa miltä touhu näyttää. Tässä oon ehtinyt tän reilut puol vuotta kehittyä, joten eiköhän luulis näkyvän myös videossa muutosta. Toivottavasti :)
Jännityksellä mä odottelen, tosi mielenkiintosta nähä näyttääkö mun ratsastus siltä miltä se tuntuu. Siis ku musta itestäni tuntuu että hirveesti oon kehittyny ja sit näyttääki ratsastus jo vähän sen tyyliseltä ku pitäis. Vaan saa nähä onko se vaan optista harhaa, joka särkyy heti kun saa videota. (:

Luova kirjoitus on hieman hukassa, paljon mä ajattelen, mutta en vaan osaa kirjottaa. Tai osaan, mutta tässä tilanteessa teksti tuntuu sellaselta höpsönpöpsöltä ettei mitään rajaa. Ja onhan kelloki paljon ja huomenna on perjantai, että niin.

Ja koska ajattelen paljon teitä lukijoita (oikeasti. Ei sitä sinäänsä huomaa, mutta ajattelen teitä tosi paljon. Aina ku valitan tänne jostain, niin aina sydämeni itkee verta ku te joudutte lukemaan mun angstimista. Aina ku kirjotan huonosti valittelen täällä itsekseni kun te joudutte sitä lukemaan ja aina kun unohdan pistää kuvia ajattelen että voi teitä raukkoja. Joudutte jättämään lukematta mun kuvattomat hehtaaripostaukset.
Mutta itsekkäänä ihmisenä olen päättänyt että mitäs sitte. Sydän saa itkeä verta vaikka koko ajan, mun blogi ja mä pidän sitä just näin >:D
Mutta tietäkää että ajattelen teitä todella paljon arvon lukijat :) )

Nyt muuten unohdin mitä piti kirjoittaa :D Noo, ei kai se niin vakavaa ole.
Arvatkaa muuten mitä tajusin. Nyt on maaliskuu. Pari kuukautta ja on kesä. Jumantsuikka, mähän oon ihan kohta jollain kakkosluokalla vai :o Miksi aika rientää näin nopiasti.

Mä oon muuten oikeesti käyny vähän hittaalla viime aikoina. On tää suomen kielen puhuminen jotenkin niin pimeetä. Kun jutustelen itsekseni niin sitten tulee ladottua sinne väliin jotain ihan ihme sanoja ja sitten valitettua itelleni kun en puhuakkaan osaa. Ihan vääriä sanoja koko ajan :D

Aivan, mun piti sanoa että ajattelen teidän lukijoiden mielipiteitä, joten selitän vielä että tänäänhän en ollut tallilla koska tiet on kumminki jäässä. Tai ei se siitä johtunut, mulla oli kylmä, joten en mennyt.
Ja olen tässä pohtinut syvästi, että jos taas hommais kaks korttia ja hetken ratsastelis kaks kertaa viikkoon :) Houkutteleva idea.. Tällä hetkellä taitaa suurin pulma olla se, että tunneilla tuskin on edes tilaa. Mutta pohditaan, pohditaan

Ja mainostetaan vielä että kyllä koulussa on niin kivaa. Eilen oli varsin chilli päivä. No joo, mutta oli aivan ihana päivä. Sanoisin että melkeenpä paras päivä mitä mulla on koulussa ollut :D Turussa suunnistelua hyvässä ryhmässä (hyvä ryhmä kun siellä oli ihmisiä jotka osas Turussa kulkea.. :D) sitten kateltiinki loppupäivä jotain videoita ja puhuttiin "paskaa, mutta silti niin järkevää" tai jotain.
Mutta ei sillä, oli tänäänkin ihan kivaa. Matikkaa. Ah, lempiaineeni. Tai Maanmittauslaskentaa kylläkin, mutta lähes sama asia. Tosin tänään oli myös englantia, joka ei niin mukavaa olekkaan.

Mutta juu, kyllä mä tykkään tosta laskennasta. Varsinkin kun on alettu pelleillä noitten trigonometristen (taipuuko se noin) funktioiden kanssa. Rakastan niitä.
Jo yläasteella rakastuin niihin :D
Sitten oli hauskaa kun oli niitä kolmiotehtäviä ja sai käyttää niitä. Ja mähän tein sitten aina niin että laskin kaiken sin/cos/tanilla. Siis jos oli kaks sivua tiedossa, piti saada tietää kolmas. Siinä olis tietty pitänyt käyttää sitä (en osaa kirjoittaa enkä ehdi googlata) pythagoraan lausetta, mutta mä käytin aina noita sin/cos/tania. Kesti ehkä hieman kauemmin kun piti laskea ensin se kulma ja sitten se sivu. Mutta se oli paljon kivempaa.
Ja ku jostain syystä en yläasteella tota pythagoraan lausetta oppinut :o En tajua mitä vaikeeta siinä sitten muka oli, en vaan osannut :D Suuri matikkanero esittäytyy.
Mutta tulipahan sitten tälleen ammattikoulussa opittua sekin.
Tosin en mä siitä lauseesta edelleenkään tykkää, kyllä noi trigonometria höskät on paljon kivempia, ja jos se ei ois niin tarkkaa, niin mieluummin mä niillä laskisin :D

Hyvää yötä nyt vaan :)

Kohta voin alkaa ennustamaan

Ennen viime viikon tuntia tuli tunne "mä tipun kohta. Ehkä seuraavalla tunnilla" En tippunut viime viikolla, fiilis jatkui.
Viime torstain jälkeen on ollut vahva tunne siitä että menen Pomolla.

Tallille, autolla ja julmettu mikä myrsky :o Tai no, tuuli pikkasen. Melkeen sama asia.
Kuten tiesin, menin Pomolla. Tunnilla myös Roosa, Milo, Elvis ja Laki, jonka piti olla Simo. Pompeli oli kaikilla tunneilla ja ulkona oli kylmä joten menin harjaamaan Lakia. (tosiaan, huomautan vielä ettei sen pitänyt olla tunnilla ;) ) Olipa kiva harjailla pientä paksua ponia piiiitkästä aikaa. Rentouttavaa, heh :D
Harjailun jälkeen seisoin ja kävelin ympyrää, sitten kentälle ja Pomon selkään. Hui, jännää oli.

Pomon satula tuntu niin jännältä. Niin pieneltä, mutta sopivalta. Pomo aloitti todella vaikeana. Se ei sitten millään ois halunnut kulkea uralla, vaan oikoi päädyt, sitten se löntysteli hitaan rauhallisesti. Mä koitin selviytyä, istua kunnolla ja laittaa ponin vähän kulkemaan. Tosiaan, ongelmahan on siinä etten mä osaa istua Pompelin selässä sitten yhtään :D Jännityn hirveen helposti, satula on liian pikkanen näin suurelle ihmiselle, kädet hölläilee suorina edessä ja sitten jos Pomo laskee päätä niin mäkin nojailen siellä etukenossa. Kumma juttu.
Alkukäynneissä Pomo tuntui omalla tavallaan jopa aika hyvältä. Se kääntyi (mitä nyt vähän olis halunnut seurata) ja kulki suht hyvin, vähän hitaasti. Sitten taas toisaalta se tuntui aika kamalalta, siltä että se lähtee koska vaan menemään. Alkukäynnit sujui kuitenkin ihan hyvin siinä voltteja tehdessä ja istuntaa hakiessa. Sitten Marianne palasi ja piti ottaa parit takaosan sisälle väistätykset. Juu niin varmaa. Kun ei se Pomo vaan hiljennä, ja kun ei vaan väistä jos kiitelee alta pois. Ei voi olla niin vaikeeta. :D Mun väistöt oli taas sitä luokkaa että pidäte, pidäte, pidäte -> Pomo ei vaan hiljennä. Sitten vähän asetusta ulos ja ulkopohjetta. Poni kääntää kyllä lärvinsä ulos mutta siihen se sit jäikin. Jes. Täytynee muuten vielä mainita että tänään ei tuntunut muuten asettelu ihan mahdottomalta. No, ehkä sillon alkuun kun löysin ohjin käveltiin. Mutta sen jälkeen, Pomo tuntui menevän edes melkeen ympyrän suunnan puolella, jee!

Sitten siirryttiinkin kevyt raviin. Ette usko miten mä yllätyin muuten. Mä istuin ne pari askelta ennen kevennyksen alotusta, ja Pomokin ravasi. Siis viimeksi se tuntu pikemminkin joltain kamelin pikajuoksulta, nyt se ravasi. Ensin ravailin ihan vaan suoraa uraa, sitten vähän ympyröitä. Muuten suju hyvin, Pomo vaan välillä tykkäs seurata (varsinkin Miloa ja Aamua, joka sinne myöhemmin saapui) Mutta paremmin poni meni mitä olisin kuvitellut, kääntyi ihan hyvin ja niin. Mun keventely tuntui nyt turhan korkealta muuten ihan hyvältä. (jännittävää, kun suunta vaihtui mun kevennyksestä tuli jotenkin niin pirun hankalaa. En ymmärrä)
Vaan kuinkas sitten kävikään :D
Elvis lähti menemään. No Pomo sitten tietenkin otti vauhtia myös. Viuh me siirryttiin laukkaan ja viuh Pompeli hyppii siellä sellasta hienoa pukkilaukkaa etiäpäin, pääkin turhan matalalla. Siinä kun laukattiin kohti sellasta isoa jäävuorta ehin vaan miettiä että upeaa, nyt sitten tulen täältä täydessä vauhdissa alas, suoraan päälleni ja vielä jäiseen kenttään. Loistava päivä. Koitin kumminkin vaan sinnittellä kyydissä, en tosiaan halunnut alastautua tommosessa vauhdissa (vauhdissa ja vauhdissa) Paljon mitäänhän ei ollut tehtävissä, kun en mä Pomon lähdöissä pysy kyydissä :)
Jonkin ajan kuluttua mä tosiaan lensin siihen kaulalle istumaan. Jalustimet ei ollu jaloissa, ohjat oli kädessä. Ja minä istuin siinä kaulalla :D Jotenkin merkillisesti sitten pysyin kyydissä, Pomo pysähtyi ja minä huomaan istuvani puolessa välissä ponin kaulaa. Koitin sieltä punnertautua takaisin satulaan, mutta ei. Pomon pää oli liian alhaalla ja olin niin pitkällä siellä kaulalla. Tais joku huutaa että älä tipu, heh :D
Marianne sitten käveli siihen luokse, Pompeli laski päätään vielä vähän ja totesin et juu, alas on tultava. Hienoa liukumäkeä sitten ales, kunniallisesti pysyin jaloillani ja sitten oli kehuttava kilttiä Pomoa kun ei sitten tiputtanut mua sieltä kaulalta. Eikun takas selkään vaan sydän pamppaillen ja jatkuu.

Ja ravi jatkuu. Koitin vaan sitten rauhoittua ja toitottaa itelleni ettei tää lähe jollei Elvis lähe jostain takaa. Ravi jatkuikin kohtuu rauhassa, mitä nyt ponit taisivat pelätä kulmaa, onneksi Pomo totesi sen olevan vaaraton. Saatoimmekin sitten kevyt ravien jälkeen siirtyä hetkeksi käyntiin ja antaa vähän ohjaa. Seuraavaksi oli vuorossa harjoitusravi-laukka -tehtävä. Eli harjoitusravissa kokorataleikkaa, jolla käyntisiirtymä. Sitten pitkällä sivulla laukka, pitkän sivun jälkeen vaihdeltiin erittäin mielivaltaisesti suuntaa ja uudestaan kokorataleikkaa. Pientä kaaosta oli ilmassa, heh :D Tehtävä sujui silleen, ei nyt kovin hyvin. Olin oikeestaan yllättynyt, laukkaosa sujui tosi hyvin, mutta ravi ei sitten millään. Pomo ehdotteli laukkaa vähän väliä, en saanut käännettyä sitä harjotusravissa yhtään, kun heti se alkoi seurata tai laukata. Siirtymäkin oli vähän hutiloitu tämän takia. Nimittäin välillä mä sain Pomon raviin vasta kokorataleikkaalla, eli ihan liian myöhään.
Tehtävä sujui silloin hyvin kun siirryin raviin lyhyellä sivulla. Kokorataleikkaalle käännyttiin varsin hyvin, siirtymä oli vähän huono. Jotenkin raskas ja vaivalloinen tälleen hyvin selitettynä. Sitten ravi, Pomo siirtyi aina laukkaan heti kokorataleikkaan jälkeen, joten jouduin sen siirtämään taas raviin. Poni kumminkin odotti sitten pitkällä sivulla tosi hyvin mua, ja nosti vasta kun pyysin. Laukka oli ihanaa, rauhallista ja mä istuin! Siis istuin, ja tosi hyvin silleen mietittynä. Ainoa probleemo oli kädet, käsillä oli henkisiä ongelmia :D En tajua mitä säädin, siis välillä mulla oli ohjat kädessä niinku mulla ois ollu lapaset kädessä. Ihme touhua.
Laukka jatkui tosi kivasti sinne minne halusin, itse hiljensin lähes aina. Ainoa ongelma oli pieni pomppiminen ja pieni nouseminen siinä siirtymässä raviin. Sitten Pomo siirtyi käyntiin, vaihdettiin suunta (yritin vaihtaa suunnan ravissa siinä onnistumatta) ja tätä rataa.

Mutta siis ihan kivasti meni tähän suuntaan. Tosi ahtaaltahan kenttä taas tuntui, kun eihän meitä viimeksikään ollut kuin se kolme, vaatii totuttelua. Ei tosin olisi välttämättä tuntunut niin ahtaalta jos ei Pomo olisi näyttänyt nyrpeää naamaa noin niinku kaikille ;)
Vaihdettiin sitten suunta, sama tehtävä mutta nyt laukka tallin pitkällä sivulla kohti porttipäätä. No tota noin... Alkuun homma lähenteli kaaosta. Tuntu että mäkin vaan pyörin jollain voltilla kaikkien edessä, tsiisus siunakkoon. Asiaa ei auttanut se, kun ravasin siinä kokorataleikkaalla niin eikös sitten tapahtunut jotain. Ja viuh, kaikki vauhdissa. Tai ei kaikki, mutta.
Pomo lähti sitten laukkaamaan siellä. Mä pompin ja lentelin siellä kyydissä ja rukoilin jumalaa. Pikkasen muuten sattu kun pompin siellä satulaa vasten, jeah. Siinä Pomon juostessa ehdin myös kirota itseni, "nyt on toi jalkaki kiinni kyljessä, vaan ei auta, tipun muuten" Pomo onnekseni sitten hiljensi, ja minä pysyin kyydissä. Elvikseltä tosin tultiin jo toiseen kertaa alas ja Lakikin taisi paimentaa siellä ilman ratsastajaa. Tällaistahan se on.

Ja tehtävä jatkuu. Tällä kertaa oli vaikeampaa (joo, en kirjota tähän suuntaan. Eihän me edes vaihdettu suuntaa. Mä tiesin, mutta kaikki oli sitä mieltä että juu näin..) Pomolla piisasi sitten vauhtia ja laukka laukka laukka. Kokorataleikkaa oli kaaoksen vallassa näin sanoakseni. Ja mua tietty jännitti nää Pomon lähdöt. Joten mun huojuminen selässä oli ihan käsittämättömän noloa, kokorataleikkaasta ei tullu paljon mitään. Tai tuli, mutta ei toisaalta tullut. Skippasin niitä siirtymiä, heh. Ja laukka. No Pomo nosti ite ja kaahasi toiseen päähän, Pomo ei nostanut kun pyysin vaan vedettiin lisätyt ravit toiseen päähän (ah, mikä vauhti) Lopulta Marianne sano että nosta nyt vielä kerran, yks onnistunut nosto. Otin käynnistä jottei Pomo lähtis ite, valmistelin ja valmistelin ja silti iskin sen pohkeen vaan valmistelematta. Pomo vetäs täyttä laukkaa jäätä pitkin suurin piirtein ja ihme on suuri kun ei kukaan muu lähtenyt karkeloihin mukaan :D Ja myös se kummastutti kun pysyin selässä.
Sitten loppuravit. Otettiin asiaan kuuluvasti hienot laukannostot joka kulmaan ja ravikin oli kunnon liitelyä. Sitten Pomonkin rauhoittui, onneksi. Kivasti se kulki myös loppuraveissa, kääntyi ja meni hyvin. Sitten loppukäynnit.

Olen tässä mietiskellyt että ehkä Pomo ei ole enää niin vaikea mitä se joskus oli. Ehkei tarvi enää sitä ajatella.
Mutta edelleen olen sitä mieltä että se on epäluotettava :D Toooosi pelottava. No ei, mut. Toisaalta.. Mietin tässä vaan että jos mä nyt alan mennä sen kanssa. Ei herran isä. Nyt tulloo kevät. Ei ei.. Mä tipun kovaa ja korkealta. : D
Loppujen lopuksi tämä tunti meni aika kivasti. Aivan ihana putoaminen, tälleen mä voisin pudota vaikka joka kerta :D Tää oli taas sellanen tippuminen jonka ois halunnu saada videolle.
Pomo kääntyi tosi hyvin, en tiedä oliko ponin työmoraali parempi kuin viimeksi vai käytinkö minä pohjetta enempi. Asettui (tai edes kulki melkein ympyrän suuntaisesti) paljon paremmin kuin viimeksi. Laukkoihin olin hirveen tyytyväinen, mä istuin, nousi kauheen hyvin ja pysyi vielä hallitussa nopeudessa, ainakin alkuun.
Pitäis vaan itse opetella istumaan myös Pomon selässä, kädet tarvii saada kulmaan, nyrkit taas kiinni. Kaikki täytyy opetella uudestaan ;) Ah, kyl se on vaan niin etten mä koskaan usko suoriutuvani jos on tehtävä, jossa pitää myös laukata. Aina tulee sellanen olo et kaikki muu onnistuu mut laukka ei tuu nousemaan. Mä uskon että saan laukan nostettua vain käskyillä "laukatkaa kuin vaan" "pitkä sivu ja ympyrä laukassa" Se on kiva sitten huomata että hei, kyllä mä onnistuin laukan yhdistämään tähän tehtävään :)
Muuten hyvä, mutta tosiaan Pomo oli tänään taas se oma epäluotettava itsensä. Ainakin mun mielestäni. Toisaaltahan se tuntuu hauskalta kun kaikki jännittäjät vannoo Pomolle uskollisuuttaan :D Hmm..
Pomon selästä vaan putoo niin helposti ja kun ei se hiljennä. Jaajaa.. Ehkä mä voin opetella pysymään siellä, kyllähän mä nykyään pysyn ainakin joten kuten myös Elviksen lähtiessä, miksen vois oppia pysymään myös Pomon selässä.. Kas siinä vasta pulma.
Mutta joo, kuten sanoin, olen mä ihan tyytyväinen kumminkin. Jännitystä vaan pois, ja Pomon ku oppis hiljentämään niin se olis ollu varsin fantastico tunti :)

Marianne kävi juttelemassa. "heh, tuli kokeiltua liukumäkeäki :D Kiva nähä sut Pompelin kanssa ja kivastihan se meni"

Loppukäyntien jälkeen sitten vaan poni talliin ja harjailin Pomon. Pompeli vaan mussutti = käyttäytyi hyvin, joten kulutin aikaa. Juttelin ponin kanssa ja harjasin sen huolellisesti :)


Ja jos olisin menny Elviksellä, tunti ois menny samoin. "Joo ihan okei.." Tosin tietty toi tippuminen ois muuttanu asiaa, tehny tunnista astetta paremman : D
Tässä kehittelin just tätä teoriaa. Kun ei opetettu mä itkin joka tunti surkeuttani. Näemmä sama ilmiö tapahtuu sitten kun on alla poni joka on jo opettanut vähän niinku kaikkensa (terästettynä sillä että ponin kanssa menee näennäisen hyvin, jonka takia Mariannenkaan ei tarvitse koko ajan jäkättää jostain)


Ensi viikkoa odotellessa :) Jos Marianne niin haluaa niin mielelläni menen Pomolla (Roosalla) Varmaan sillä menenkin koska millään muulla en voi mennä erinäisistä syistä ;)
Mutta..
Mulla on sellanen fiilis että kohta katkeaa luut. Kun tästä tää kesä tulee. Jaa...
Oli miten oli, olen tyytyväinen niin kauan kun en halvaannu ja pystyn ratsastamaan. Vaikka sitten vähän jännittäiski (:

Edes välillä onnistun

olemaan masentamatta itseäni :D Arvatkaa onko ottanu päähän tässä, kaks viime tiistaita oon onnistunu angstimaan ja ääk. Ei käy, ei ei.
Tämän takia mun oli pakko mennä tänään tallille. Katsokaas, piti saada hyvä kokemus itselleni. Alan kohdella itseäni kuin hevosta :D Ihan normaalia (koulussa laskettiin, kaava oli tämmönen: HA + Svino ... [suurin piirtein tommonen siis] Miten minä luen tämän kaavan mielessäni? "Helppo A plus äsvino..." Totta kai tehtävästä löytyivät myös HB ja HA-B jotka olivat loogisesti ajateltuina Helppo B ja Helppo A:sta B:hen. Luojan kiitos mun ei tarvinnut missään vaiheessa lukea tällasia kaavoja :D Taidan sittenkin käyttää liikaa aikaa hevosiin kun en onnistu edes tota lukemaan tyylillä hooaa tai hoobee)

Tänään onnistuin pyöräilemään tallille. Ja ilouutinen, pyörä ei ole enää mäsänä! Käsijarru korjattiin ja lamppukin toimii taas. Wuhuu.
Tosiaan, en kaatuillut kuin ihan pari kertaa, ja jalka onneksi ymmärsi ottaa vastaan. Tallille päästyäni kahtelin ihan pikkasen tuntia, mutta jäädyin joten menin hihhuloimaan ympäri tallia.

Lopulta menin harjaamaan Roosaa. Tässä taas tulee esiin mun mielenkiintoiset kuvitelmat ja liiallinen tarkkuus. Roosa katsokaas näytti niin väsyneeltä. Ja Roosan selässä oli sellasia kovia kohtia, karvat oli kovia. Ja sit vielä talli haisi.
Joten mä sit aloin miettiä että hmm, voinkohan harjata Roosaa, se on kumminkin kuoleman sairas ja sen selkään on läntätty jotain aineita, jonka takia karvat on kovia. Hieno oli teoria, päätin kumminkin olla uskomatta siihen.
Siis heti kun olin haistellut Roosan läpikotaisin ja myöntänyt itselleni ettei ne kovat kohdat ainakaan miltään haisseet. Ja tietenkin myös moneen otteeseen lääppisin Roosan selkää ja kattelin ettei vaan Roosa näytä siltä että se on tuskissaan :)

Varmistuttuani Roosan terveydestä uskalsin sen jopa harjata. Vähän oli väsynyt poni tänään. Tosin kun sitten lopetin harjaamisen, Roosakin tuntui heräävän horroksestaan :)

Tämän jälkeen jatkoin luovaa hihhulointia ja menin katsomaan tuntia. Ja jouduin taluttamaan. Naurettavaa :D
Ensin Simon vieressä kävelin. Sitten Marianne totes et joo, vaihdetaan. Menin Lakin viereen ja Marianne pisti Simppelin ojennukseen. Laki olikin aika ihana talutettava, Marianne oli pistänyt sen niin loistavasti kuriin ja kaikkea :D
Jonkin ajan kuluttua Marianne totes että juu, vaihdetaan taas, ja päädyin jälleen Simppelin viereen. Lopulta Laki lähti ja Marianne otti jälleen Simon huostaansa, ja mä saatoin lähteä talliin. Huh hei.

Ja lopulta pesin kuolaimia. Sydämeni itki verta kun kattelin niitä suitsia. Yhh... Miten voi olla mahdollista (jos ei lasketa mukaan niitä suitsia jotka ei roiku siinä ikkunan alla ;) ) että kaikkien tuntihevosten kuolaimet (paitsi Elviksen) oli ihan likaset. Miten voi olla mahdollista ettei kukaan saanut niitä puhtaiksi asti :o
No mä sitten hinkkailin kaikki kuolaimet puhtaiksi, ristittelin vähän niinku kaikki suitset. Marianneki tuli sinne; onks joku jättäny kuolaimet pesemättä?
"No oli ne varmaan pesty, mut ne oli vähän likaset" Eli ne oli huonosti pestyt.
En valitettavasti joutanut kaikkia pesemään veden alla, mutta hieman nyt siistin ainakin. Ja sydämeni itki verta kun katsoin Roosan suitsia, ne oli likaiset. Voi voi

Ja lopulta oli aika miettiä kysyäkkö vaiko ei. Tai valittaakko vaiko ei :D
Päätin etten todellakaan sano mitään kun pyhiinvaellusjengi (niin, pari ihmistä) vaelsi tallissa. Niinpä menin pihalle koko porukan kanssa. Vein tavarat pois ja odottelin. Onni oli puolellani, kaikki lähtivät ja Marianne meni ihan itte pistämään ne heinät sinne pihasaunoihin. JES :D Että en kyllä tosiaan ois mitään sanonu jos se yks tyyppi ois sinne jääny.

Marianne pisteli heiniä, niinpä minä sitten lähdin luistelemaan kohti pikku ulkotalleja. Siinä matkalla mietin että ei herran jumala, oonko mä nyt ajatellu tänki loppuun asti. Täähän on suorastaan noloa :D Mitä mä edes sanon. En antanut itseni perääntyä, vaan menin seisomaan lumihankeen. Ja odotin, miettien samalla mitä tässä nyt sit muka sanois että tää mun sönkötys kuulostais edes hivenen järkevältä.
Pian Marianne sitten kysyi että mitäs mä (niin, ku en mä vaan osaa ite alottaa :D) ja jee, tuli vaan yks öö.. ja sitten sainkin jo kerrottua asiani! Wuhuu! Sekin öö tuli sen takia, kun olin niin kaukana. Jeps.

Sitten tuli syvällinen, hirveen pitkä keskustelu ydinsodasta ja maailman nälästä ainakin melkeen. Ja keskustelu päättyi toteamukseen että Marianne miettii jotain uutta haastetta mulle. Wuhuu ja high five! Olenpa mä vähän paras :)
Kyllähän Marianne kysyi ihmeissään että enkö mä sitten tykkää Elviksestä (kun minä ensin möläytin että voinkos mennä jollain muulla ku Elviksellä) mutta ymmärsi minun epäselvästä selostuksesta kantani erittäin nopeasti.
Että nyt voidaankin jännityksellä katella millä menen tiistaina. Kun nyt sen ei pitäis olla Elvis.

Mulla on nyt sellanen olo että se on kumminkin Pomo. Johtuen siitä että Pomotyttö menee Roosalla.
Ja olen tässä ajatellut myös sitä, että nyt saa Marianne taas ite mietiskellä millä mä meen ja sitä rataa. Mut jos nyt en koskaan pääse Roosalla.. Niin enköhän mä sitten vaivaudu kysymään josko mä vaikka pääsisin pikku tyttösellä taas :) Siihen asti voin sitten ihastella Roosaa ja kuvitella kuinka loistavasti mä voisin mennä sillä (;


Ja vielä yksi asia joka on jäänyt taktisesti sanomatta. Mutta onnea minulle (17wee) ja Blogille (1wee)
Nyt me ollaan täysikäsiä :>

Ja yksi asia vielä jota olen tässä miettinyt :D Eli mähän olen nyt tippunut 12 kertaa (vai, en nyt tarkistakkaan :D Seuraaval kerralla meenkin varmaan teholle, onhan se kauhea 13 kerta)
Useimmat oli vaan tipahduksia, joista meni pää tyhjäks ja tuli mustelma johonkin. Pahempaa sarjaa edustaa Sulolta tippumiset joiden jälkeen oli selkä.. hieman kipeä.
Mutta jos pitkällä tähtäimellä katsotaan niin tää viimesin putoominen, Vinskiltä, on kyllä periaatteessa ollut pahin. Tai kipein. Tai pisin :D
Kun se jalka meni oli pari seuraavaa viikkoa aika tuskaisia nousta hevosen selkään. Eikä se nilkan kanssa kävelykään ollut mitään hirveen hehkeetä : D Ja se oli kyllä melko kauan kipeänä. Mähän hoidin sitä jalkaa niin että putoomisen jälkeen jäädytin kyseisen jalan, sen jälkeen lepuutin sitä hetken, ja sen jälkeen aloin harrastaa pihalla juoksentelua. Oli järkevää, mutta mun logiikka on sellanen että jos sattuu, niin hyvä. Ei se parane jos ei satu.
Mutta tosiaan. Tosi asia on se, että edelleen se nilkka on välillä kipeä. Enää ei oikeen voi vaikka lumihangessa kulkea huoletta, vaan koko ajan saa pelätä koska se sattuu. Jos seisoo ja varaa painoa vähän väärin, se sattuu.
Tässä onkin nyt mulla sitten ensimmäinen ratsastuksesta aiheutunut vamma. Voidaankin olla tyytyväisiä että vamma on sitten näin vähäinen, nilkka sattuu huonoissa asennoissa :D Mutta joo.

Heips heips taas.

Kevään varjopuolia

Tallille siis menin, Kävin taulun lukemassa. Ja totta kai se oli se Elvis. Tunnilla myös Milo ja Roosa. Se on muuten tiedättekö jännä juttu. Viimeksi kun päätin ilman satulaa mennä, päättivät nuo kaikki muutkin mennä ilman (siis he päättivät ennen mua, mutta mä olin varmaan keksinyt idean aiemmin). Nyt sitten mä olen suunnilleen viikon toivonut että joko: Menen jollain muulla ku Elviksellä / Menen Elviksellä ja pääsen ilman satulaa / Menen Elviksellä ja tipun. Eli toisin sanoen jos menen Elviksellä, kaipaan jotain extremeä, jotain vaihtelua. En missään tapauksessa halunnut uutta masistelutuntia, edellinenkin oli niin kamala (ajatella että joskus mulla oli sellaset fiilikset noin joka tunti. Hirveetä.)
Eli olin ajatellut mennä ilman satulaa, jos kenttä vaan on kunnossa jnejne. Ja sattumalta sitten tänään koko eka tunti meni ilman satuloita :D Ihmisethän ajattelee ihan kuin mä. Elvis oli kaikilla tunneilla, tosin toiselle tunnille sille pistettiin satula. Ja minä sain mennä ilman satulaa. Marianne tosin ei vieläkään uskonut että viime tunti meni huonosti, mutta joo.
En tehnyt mitään järkevää, katselin tunteja (pelottelin itseäni kun katsoin Elviksen reippailua) ja seisoin tallissa.

Sitten olikin meidän tunti. Hilpaisin kentälle heti kun Elviksen ratsastaja oli maassa (ja Marianne vielä varmisteli että menenkö mää nyt varmasti ilman satulaa :D Tosi luottavaista taas) Yhteistuumin martingaali ja satula poispois ja sitten minut käytiin heittämässä selkään. Elvis ei alkuun meinannut edes lähteä kävelemään, mutta pienellä jankkauksella sain Elviksen hienosti kävelemään alkukäyntejä. Huomasi muuten hyvin että oon just ilman satulaa mennyt, ei tuntunut oudolta, selässä pysyi hyvin ja sitä rataa.
Elvis kulki ihanan rauhallisesti, kääntelin toista hieman volteille ja otin pari pysähdystä. Tuntui kauheasti siltä että mä nojailin eteen, joten koitin istua ideaalisesti ja rentona. Kävelimme mukavat alkukäynnit, ja sitten se Marianne jo palasikin. Marianne aitasi toisen pään, koska siellä oli lammikko, käytettiin sellasta reilua puolta kenttää.
Ja kyllä mua muuten jännitti kun Roosa vähän säikkyili. Pelkäsin koko ajan että nyt tämä poni sitten säikähtää mukana ja sitten mä tipun. Elvis kuitenkin toimi kuin herrasmies ja korkeintaan hieman vilkaisi tätä hameväen sekoilua.

Sitten siirryttiin kevyt raviin. Hetken sai pyytää ennen kuin Elvis uskalsi siirtyä raviin. Ensin se ravasi kiltisti ja rauhassa, mutta huomattuaan että täti keikkui varsin mallikkaasti kyydissä, alkoi se hieman lisäämään vauhtiakin ja kyyläilemään hieman porttia ja ihmisiä. Marianne käski mun taas keventää, mutta luovuin jälleen erittäin nopeasti toivosta ja pyrin vaan istumaan mahdollisimman hyvin. Ensin ravasin hieman sitä uraa pitkin ja koitin pysyä kyydissä myös kulmissa. Sitten uskaltauduin hieman ottamaan niitä volttejakin, piti vaan saada Elvis hidastamaan kun kenttä kumminkin oli melko märkä ja loskanen. Ei olisi kiva mennä nurin siellä. Ja tosiaan, istuin ihan hyvin. Välillä nyt vähän pompin kun Elvis ottikin reippaampaa ravia lammikon yli, tai portilta pois. Mutta periaatteessa varsin kivasti kumminkin. Siitäkin kyllä huomasi että olen just mennyt ilman satulaa, en ollut tällä kertaa sentään niin fiiliksissä kun pysyin selässä ilman satulaa. Koitin tässä ravissa keskittyä myös tosi paljon tuohon käden paikallaan pysymiseen. Kun pidätin, pistin helposti kättä alas kohti harjaa. Ja kun istuin, yritti kädet taas tehdä tätä sahausliikettä, jonka tosin sain tänään lopetettua ilman että aloin itse pomppia.
(Tänään tuli myös todettua etten käytä pohjetta noin niinku yhtään. Kun mä ilman satulaa vaikka käännän volttia, niin pohje tekee sellaista kauas kyljestä -> kylkeen hento kosketus. En uskalla painaa pohkeella mitenkään kunnolla).

Kun oltiin ravailtu molempiin suuntiin siirryttiin käyntiin. Tehtävä oli sellainen että piti tulla käynnissä lyhyt sivu, kääntyä ennen uraa, sitten painella se takapää sinne uralle. Tai niinku avoa piti tehdä. Vähän niinku.
Avoa tultiin se pitkä sivu ja sitten toinen sivu tultiin ravissa. Ensin en ollut edes sisäistänyt koko tehtävää (tai ehkä lähinnä sitä että tehtiin avon tapaista ilman volttia). Mutta sitten alkoi ehkä jotain tapahtua. Elvis vähän tykkäsi hiihdellä pois alta "Hmm, jaa joo, nyt tiiän. Mehän laukataan" Mutta kun sain sen odottamaan taidettiin onnistua. Tai ainakin Marianne hoki siellä että hienoa hienoa. Että jos Marianne puhui totta, tämä tehtävä onnistui aika kivasti. Välillä hiihdeltiin vähän tehtävän ohi, mutta pääasiassa. Ravit oli sitten vähän reippaita, tein välillä voltin sinne jotta saisin ponin ehkä hieman rauhottumaan. Ah ja kärsin Elviksen selän takia.
Kun oltiin tätä väännetty hetki käynnissä, siirryttiin tekemään avoa ravissa. Elviksellä oli vauhti päällä ja pari ekaa kertaa se ravaili ohitse pää ylhäällä ja kuvitteli että laukataan. Jouduin siinä hivenen taistelemaan ja ottamaan muutamia reippaampia pidätteitä ennen kuin herra rauhoittui (hetkeksi). Näiden muutamien epäonnistumisten jälkeen alkoi tämäkin tehtävä sujua ainakin jotenkin. Huomasin että Elvistä tarvitsee kunnolla hidastaa ennen kulmaa, kulmassa himmata lisää, jottei se sitten lähde siitä kaahailemaan. Ja taidettiin me ravissakin onnistua. Mä olin jo siihen ihan tyytyväinen että sain vähän asettumaan ja Elviksen rauhottumaan. Marianne hoki että hienoa hienoa, joten ehkä se tehtävä sitten onnistui Mariannenkin mielestä ihan hyvin.

Suunnan vaihto ja sama homma. Ensin käynnistä, sitten ravista. Tähän suuntaan ei raviavot kyllä onnistuneet yhtään, Elvis otti laukkasiirtymiä ja vaan paineli menemään. Ehkä yksi kerta saattoi onnistua, muuten mä vaan koitin roikkua kyydissä kun poni koittaa nostella joka pitkälle sivulle sitä laukkaa. Tosin hei, mä pysyin kyydissä hyvin.
Mä aloin tässä jo toivomaan että kunpa ei laukattaisi. Mä olin kuoleman partaalla ja Elviksellä oli vauhti päällä. Vaikka mä ehkä pysyisin, niin ei kovin paljoa huvittais lähteä laukkaamaan ponin kanssa joka käyttäytyy samoin kuin yleensä satulan kanssa. Ja jee, toiveeni toteutui, laukat jäi välistä. Käveltiin hetki, sitten loppuravit. Ja olen aika ylpeä itestäni, uskalsin hei päästää ohjaa. Elvis nyt vähän kaahaili välillä, mutta muuten meni loppuravit oikein kivasti. Lopulta sitten käveltiin.
Jos viime tunti oli humputtelua ja "vähän menee hyvin" hokemista, oli tämä tunti sitten armotonta duunia ja "vähän menee hyvin" hokemista. Tää tosin menee nyt ihan väärin ku ilman satulaa meneminen on humputtelua ;)

Mariannen mielestä Elvis meni siis aika kivasti, hyvä oli ravi, tehtäväkin näkyi sujuvan (mitä nyt mun pohje oli liian hidas, eikä edes kyljessä kiinni).
Ja jostain kumman syystä Marianne totesi että mä menen paremmin ilman satulaa. Ilman satulaa meneminen sopii mulle.
Hääh :D Sepäs on kiva kuulla. Mutta enkös mä ollut se kun ei osaa mennä ilman satulaa joten jätetäänpä hourailut sikseen.

Tunti meni aika kivasti. Mä pysyin kyydissä, mikä on aina saavutus. Avot meni (jos nyt uskon Mariannea) tosi hyvin, varsinkin odotuksiin nähden. Jos se on sitten helpompaa ilman sitä volttia.
Elvis meni ihan kivasti.
Tunnin suurin ongelma oli tuo hiljentely, koska Elvis ei jaksanut hiljentää, mä painoin käsiä alas. Ja koska se istuminen teki niin pahaa kun pidätin. Vaan hammasta purren toverit.
Tunti meni oikein hyvin, Elvis olisi voinut mennä vähän eri asennossa kuin kameli ja vähän enempi kontrollissa (plus avot olisi voinut olla oikeita avoja, heh). Mutta periaatteessa se meni mun mielestä hyvin, kaikki sujui niin hyvin kuin vaadin itseltäni. Fiilinki oli hyvä tunnilla ja tunnin jälkeen. Ainoa ongelma oli oma jäätyminen.

Kävelyjen jälkeen keskelle ja alas selästä ja kipikapi talliin. Elvis jäi tyhmänä möllöttämään oven suuhun, heh. Harjailin pounin pois, asensin martingaalin takaisin. Ja kotiin. Ja hups, hyvä fiilinki olikin pois pyyhkäisty.

Tosiaan erinäisistä syistä johtuen en saanut valitettua hevosvalinnasta vieläkään. Mutta lohduttaudun sillä että jos mä ensi viikolla menen Elviksellä, niin se on silloin "ilman satulaa jälkeinen tunti" jolloin sitten kuuluu katsoa miten ilman satulaa meno vaikutti. Joten periaatteessa mä voisin tämän takia haluta mennä Elviksellä. Toisaalta en halua. Mutta sitten taas toisaalta, se on ilman satulaa jälkeinen tunti.
Ja jos mä torstaina menen niin voin silloin koittaa tietty kanssa valittaa. Mutta jos nyt ensi tiistaina menen Elviksellä, ei se ole niin masentavaa kun se on ilman satulaa jälkeinen tunti.
Ja Elvishän voisi silloin tiputtaa mut..
Kunhan ei mene mikään poikki niin kaikki on hyvin :)