Oikee kuvapostaus

Hei, olin siis serkulla ja käytiin kuvailemassa jotain :D Jos kiinnostaa niin katso toki

Onnistuneita, muuten vain kivoja, tunnelmallisia ja söpöjä kuvia. Muuten, mun lempikuva on toi tikan kuva, aika mieletön, ainakin omasta mielestäni ;)

Turhake myös tämä

Tein Marisallekin bannerin :D Tää onnistui lopulta ihan hyvin, teksti oli vähän mössö ja blää, mutta nyt näyttää jo paremmalta.

Haaste o-o

HAH :D Joo, kinusin ihan oman haasteen. Jeah ;)

Ja huomio; koska tämä postaus on turha, niin olkaa niin ihania ja vilkaiskaa tuota aiempaa postausta jonka tänään kirjoitin :D 

1. onko muita harrastuksia kuin ratsastus ?
-Ei enää, olen kyllä harrastanut vapaa palokuntaa varmaan ainakin kuusi vuotta(?)
2. oletko omasta mielestäsi hyvä koulussa ?
-Loistava :D 
3. mikä kamera sulla on ?
-En tiedä, ei kiinnosta. Joku romu, josta opin salamankin ottamaan pois vasta viime kesänä d:
4. lempielokuva ?
-Dupaduu.. Mä vaan aina rakastun johonkin elokuvaan, katon sen miljoona kertaa putkeen ja kyllästyn. Että en oikein osaa sanoa :D
5. millaista musiikkia kuuntelet ?
-Tämmöstä <3  Joo, kyllä muutakin, mutta toi on lempimusiikkia (:
6. mikä on mielestäsi tärkein ominaisuus hevosessa ?
-Hmm.. Se, että se on luotettava. Jollain sellasella mysteerisellä tunnetasolla sen pitää tuntua luotettavalta. Ei siltä ku Pomo :') Vaikkakin kyllä mä siitäkin oon jo oppinu pitämään
7. entä kavereissa ?
-Se, että ne kestää mua :D 
8. paras sijoitus estekisoissa ?
-Ei olee 
9. paras sijoitus koulukisoissa ?
-Ei olee :D
10. onko sinulla lemmikkejä ?
-Tällä hetkellä meillä on kissa.

Me laottiin ku vehnät pellossa

Että hellurei taas. Tänään Henna tuli käymään, ja se itse asiassa kuvasi. Niinkuin kuvia :D 

Mutta saan ne vasta tiistaina, joten odotellaan rauhassa. Voitte muuten viikon ajan miettiä "en järkyty kun näen kuvien laaduttomuuden", olen nimittäin järkyttynyt jo puolestanne ;)

Pyöräilin tallille, hui kun on jo kylmä. Lukasin taulun, mulla Elvis, tunnilla myös Pomo, Sulo ja Vinski. Plus että Kalifornia tuli sinne myös. Elvis oli ekalla tunnilla, joten kattelin tunteja.

Hennan tultua käytiin nopeasti harjailemassa Elvis paksukainen. Täti keskusteli ponin kanssa siitä kuinka pitää olla rauhassa ja minä keskustelin että en mä putoa kun ei Elvis mua voi pudottaa. Et sillee (:

Lähdettiin kentälle päin ja Elvis osoitti kuunnelleensa. Se veti kilareita heti kun ulos päästiin ja kaikki oli ihan puhistavan pelottavaa että piti ihan heitellä volttia mun ympärillä ja jeah! Poni rauhottui nopeasti ja päästiin kentälle. Siinä kävellessä mä katoin sillee "o-o" sinne kentälle, nimittäin puomien ympärille oli ilmaantunut tolppia, estetolppia. Mä mietin siellä että ethän sä nyt oo tosissas, pliis. Mä en kestä :D Oonhan mä miettinyt että hyppääkö nuo jotkut ennen talven tuloa. En kuitenkaan tarkoittanut että meidän pitäisi ylittää mitään puomia korkeampaa. Ei, ei, ei, ei. Ei tosiaan.

Elvis kentälle ja kiipesin kyytiin, lopulta lähdettiin sitten kävelemään. Poni oli vallan reipas ja tolppia kannettiin kentälle yhä enemmän. Mulla oli sellanen järkyttynyt ja suorastaan epätoivoinen fiilis koko jutun suhteen. Koitin sitten vaan rauhottua, mikä oli harvinaisen hankalaa kun kenttä täynnä estetavaroita ja ponikin oli niin reipas ja pellollakin ajeli joku traktori ja oli pimeetäkin ja kaikki oli niin jännää ja kamalaa.

Tälleen siis. Ja olivat alkuun siis puomeina, kun ne esteiksi nostettiin niin ne olivat jotain korkeintaan parikymmentä senttisiä pikkuristikoita. Ja aivokuolio, toi kolmonen oli koko ajan puomina, sori :D 

Käveltiin siis hetki ja meni ihan kivasti. Mä koitin vaan rauhottua, poni vähän pelkäsi mitä milloinkin, mutta se kulki kuitenkin sinäänsä oikein nätisti. Sitten lähdettiinkin raviin ja tultiin heti tätä rataa puomeina. Mä menin sitten hienosti mallia näyttämään kun tajusin mitä piti tehdä. (ja tietenkin ohitin ton kakkosen, heh :D) 

Elvis oli vallan.. Reipas. Mulla oli vähän vaikeuksia kun poni oli niin reipas. Me kipsuteltiin ykkösen yli, sitten tultiin porttipäähän ja Elvis oli aina IHAN varma että siellä on mörkösiä, joten tultiin tuolta aika vauhdilla. Välillä pyörinkin kolmosen ympärillä jollain voltilla jotta poni vähän rauhottuisi. Välillä en, ja silloin laseteltiin koko pitkä sivu reipasta laukkaa jota en sitten millään saanut alas, ja Marianne menetti uskonsa tähän touhuun ;)

Kakkosen yli päästiin ihan kivasti, kolmosella jopa vähän ehkä rauhotuttiin (ehkä se kyyläsi traktoria, eikä siksi voinut kaahailla?) ja nelosenkin yli päästiin ihan osaavasti. 

Sitten meillä oli asiaan kuuluvasti pikkasen ongelmia. Tai ei Elviksellä. Mutta poneilla oli taas muurahaisia pöksyissä ja siellä toteutettiin taas itseään. Me oltiin onneksi silloin aina niin kaukana ettei Elvis kerinnyt toisten mukana pelästyä mitään (: Mutta joo, Sulolta pudottiin ja vähän tän jälkeen Marianne sitten kiipesi Sulon kyytiin.

Sitten ravailtiin edelleen puomien yli, Marianne ja Sulo johdattivat meitä :D Ja joka kerta rata meni miten meni. Tai ihan hyvin, mutta mutta. Vähän oli hankalaa kun Elviksellä oli liikaa vauhtia, mutta yritys on tärkein (;

Sitten nosteltiin puomit ylös maasta ja jatkettiin. Mentiin vähän ristiin rastiin, ravista piti aina hypätä (eikä edes törmätty kehenkään ;) ) Ensin ravailin Elviksen kanssa pari ympyrää tuolla peltopäässä, ku aina oli joku edessä joten en viittinyt. Sitten lopulta ohjasin Elviksen kohti hurjan suurta ykkösestettä. Mentiin sinne ihan kohtalaista ravia, tai ei ainakaan poni juossut hulluna alta. 

Sitten, tietenkin ihan pikkasen ennen estettä Pomo alkoi pomppia. Pomo oli siis siinä nelosesteen kohilla. Mä mietin jo että perskules, pakko kääntää taas, en viitti hypätä jos sit Elvis päättäki vaikka kiidättää mua ympäri kenttää jos toi Pomo tossa nyt pomppii. Sit ajattelin että njää, tuskin mä putoan :D 

Leiskautettiin tän uskomattoman suuren esteen yli ja miten käy? Poni oli ilmeisesti tsiikaillut Pomoa kovinkin intensiivisesti, nimittäin siltä meni jalat alta ja me kaaduttiin! 

Siinä kun kaaduttiin niin pohdin että jahas, nyt kaadutaan. Se tuntui ihan siltä ku oltais vajottu maan sisään. Mulla jäi reisi vähän ponin alle, ja ohjatkin käteen. Elvis loikkasi melkoista kyytiä ylös maasta ja mä sitten perässä. Wauh, hyvin mielenkiintoista :D Elvistä taluteltiin, katottiin roikkuuko nyt jalka irtonaisena ja sillä välin mä suurinpiirtein räkätän mielessäni että olipas mielenkiintoista. 

Elvis oli elossa, joten kiipesin takaisin kyytiin. Marianne sanoi että voin hypätä jos tuntuu siltä. Tietenkin. Taatusti. Ei tähän nyt voi jättää (ja ku mua mietitytti että pelottaako) Hetken lölläilin peltopäässä, sitten vaan poniotus raviin ja menoksi. Elvis taisi säikähtää mua enemmän, raviin se siirtyi viiveellä, ravissa kaahasi ja kun lähestyttiin estettä poni tuntui kauhean epäröivältä ja mutkaselta. Yli päästiin ja jatkettiin homma loppuun. Tosiaan, menin tässä tän radan kahdesti peräkkäin.

Eka este ylittyi ihan ookoosti. Poni aina vähän oli sen tyylinen että mua aina jännitti että mennäänkö yli vai ei. Esteen jälkeen poni siirtyi laukkaan, mulla meni aikaa ennen kuin se siirtyi raville. Kakkosen ylitys oli aina jotenkin vaikeaa, tein sinne ihan naurettavia minikäännöksiä, lohduttauduin sillä että este on minimaalinen. Senkin jälkeen hieman laukkaa. Sitten puomille, tässä Elvis aina rauhottui niin kivasti eikä enää vaan juossut alta pois. Tämän ansiosta neloseste ylittyi aika kivasti, Elvis kun ravasi sille rauhallisemmin joten muakaan ei jänskättänyt tämä homma niin hirveästi. Ja nelosenkin jälkeen Elvis siirtyi laukkaan ja siinä meni taas aikaa ennen kuin sen sai alas.

Kävelin hetken kun ajattelin kellon olevan hirveän paljon. Marianne kuitenkin kysy että menenkö vielä, joten päätin mennä. Tämäkin rata sujui aika samaan tapaan. Poni vähän kaahaili ja mä koitin vaan pysyä kyydissä ;) 

Sitten loppukäynnit.

Joka tapauksessa mä olin ihan tyytyväinen. Tai kaikkeen nähden. Pimeää, ponit hypänny ties kuinka "paljon" sitten kenttärempan, Mariannekin vielä alotti tunnin selittämällä että "ne voi innostua ja blaa blaa", mä oon hypännyt niinkin vähän, ja Elviskin kaahaili. 

Kaikkeen nähden oon ihan tyytyväinen. Mä pysyin kyydissä (paitsi kaatumisessa :D), uskaltauduin tekemään vaikka jännittikin vallan kamalasti. Hei, mä hyppäsin oikeasti ponilla pimeässä, kylmässä ja ponikin hypännyt montahan kertaa sitten heinäkuun! Wou, vähänkö ylitin itseni ;) Tosin kyllä mä siellä mietin että luojan kiitos mä menen sitten edes Elviksellä. Elvis on kiltti paksu pullamössö-poni. 

Joo. Ja katsokaa, nyt elämäni "pisin" rata on kolmen esteen ja yhden puomin rata :'D Tätä sietää juhlia.

Okei, se esteiden ylitys itessään oli... Aika karmean näköistä varmastikin :D En mä nyt olettanut että poni hyppää niin korkealta, enkä osannut edes hypätä ravista, ja kaikki on huonosti :D No, ainakin jalustimet pysyi, enkä mä nyt ihan täysin kaulalla lojunut? Vaan kyllä mun esteen ylitykset oli aika etupainoisia, ja älyttömiä, hehe :D

Ja miettikääs, viimeks hyppäsin Elviksellä sillon ku hyppäsin ekaa kertaa. Tätä voi jo kutsua kehitykseksi, me hypättiin ravista ja mä pysyin jotenki mukana ja noin monta estettäkin. Eikä juostu siis ympäri kenttää tukka putkella, eikä siis ohitettu esteitä miljoonaa kertaa ja sillee :D Hyvä minä!

Vaikkakaan en mä vieläkään löytänyt sitä jotain. Ehkä sit joskus, tai sit ei. Mutta nyt osasin jopa ajatella tätä esteiden hyppäämistä hyötymielellä: Poni kävi kuumana, nyt pärjätään paremmin taas jos se joskus taas haluaa olla noin reipas ja iiks. Tosin sekin taisi liittyä esteisiin lähinnä aasinsillan kautta. Hyvä yritys silti :)

Joo, sitten keskelle ja alas selästä. Poni talliin, jonne tultiin hyvinkin sopuisasti. Kun sitten harjasin Elvistä niin huomattiin Hennasen kanssa että poni ihan vuotaa kuiviin (tai sitten pikemminkin sieltä tuli pari milliä verta :D) Kävin sitten Mariannelle kauhistelees että nyt Elviksestä tulee verta ja pääsinkin sitten kylmäämään ponin jalkaa. Toisin sanoen kykin Elviksen jalan vieressä parikymmentä minuuttia vesiletkun kanssa :'D Poni tuskasteli siinä yläpuolellani että niin on tylsää. 

Kortin kirjaus vaan ja Hennakin tulee ens viikolla. Kaikki kaverit käy tälleen vuoronperään, katsotaan viihtyykö tämä yhtään kauemmin ;)

Ensi viikkoon, jos saisin sitten niitä laadukkaita otoksiakin :D Tosin oli siellä oikeasti tosi hienojakin :)

"Tule, tuo se tulva joka"...

Olen silti lähes varma ettei tuonkaan laulun tekijä ihan tätä tarkoittanut. Toisaalta onhan se aika siistiä, miettikää nyt. Olis se aika siistiä uida tuolta alikulkutunnelin läpi ja kertoilla että juu, uin alikulkutunnelissa, heh heh. Mahtavasti vettä, aijai ;)


Vaihdoin tallia kaksi vuotta sitten. Okei, vähän ylikin, mutta vanhalla tallilla mä lopetin vasta joskus lokakuussa, eli aika tarkkaan kaksi vuotta sitten.
Sillat poltettiin, menneeseen ei ollut paluuta. Eipä sinne oikeastaan edes kaivannut. Mä olin vaan niin onnellinen kun pääsin pois sieltä. Kyllähän siinä oli niitä hyviäkin muistoja, mutta lähinnä vain sitä surua ja surkeutta. Sitä kun joka kerta ratsastamaan mennessä tuntui siltä että tää on kamalaa, en jaksa saati halua. No jaa.

Kun mä vaihdoin sieltä pois, en jäänyt mitään kaipaamaan. Hevoset oli helppo unohtaa, tavat eivät sopineet aina yks yhteen ja tunneissa ei ollut mitään kaivattavaa. Eikä mua haitannut se yksinäisyyskään (ja sillon mulla oli Jonnakin mukana. Mutta joka tapauksessa oon jotenkin tykännyt siitä että oon tuolla niinku "yksin" Mä tiedän, kukaan muu ei. Olen erilainen, ja silleen. Sitten se on ollut kiva kun toiset on tulleet käymään, vaan joo. Yksin silti) Heh, oikeastaan ainoa asia jota jäin vähän jopa kaipaamaan vanhalta tallilta oli ne lauantait. Kun mentiin tallille ennen yhtätoista, laitettiin suurin piirtein kuusi hevosta varusteisiin, juostiin parhaassa tapauksessa kolme tuntia kentällä hevosten vieressä. Ehkä ratsastettiin, riippuen vähän.
Sen jälkeen vahdittiin että kopukat pääsivät karsinoihin tai tarhoihin. Sitten harjattiin huovat ja vyöt ja pestiin suitset. Joo, kyllähän se silloin tuntui niin tuskaselta (välillä ainakin ;) ) istua pesemässä kaikkien tunneilla olleiden suitsia, kun oli jo koko päivän vaan tehnyt hommia, vaan joka tapauksessa. Oli siinä oma viehätyksensä, ja se oli kuitenkin kivaa :)
Sitten kun suitset oli pesty, varusteet oli paikoillaan ja eväätkin oli vedetty naamaan oli kaksi vaihtoehtoa. Joskus päästiin harjailemaan hevosia jotka ei ole tunneilla. Se oli varsin mukavaa :) Ensin harjaillut hevosia koko päivän, mutta oli se silti kivaa ;)

Varsinkin kun sain harjailla mun hoitoponia, jota tosin aloin hoitaa vasta helmikuussa. No jaa.
Aina ei saatu harjailla hevosia, syystä tai toisesta. Silloin me siivottiin sitten harjoja :) Kopat pihalle, istuttiin siellä ja siivottiin harjoja ja juteltiin maailman parannuksesta. Talvisin olikin sitten aina hirveen tylsää kun ei voinut harjoja siivota :/
Hoitaminen oli kivaa, mukavaa. Arkipäivinä tietty myös, silloin eri tavalla. Arkipäivinä oli ihanan tunnelmallista pestä suitsia valoisassa ja lämpimässä satulahuoneessa kun ulkona tuli ihan säkkipimeää :)

Ratsastaminen oli vaan niin kamalaa.
Itkin joka tunti omaa surkeuttani. Tai en ihan joka tunti, aina sillon vaan kun ei mikään onnistunut (= melkein joka kerta) Olihan niitä kivojakin tunteja, jolloin tuntui että tässä on sittenkin jotain järkeä.
Oikeastihan mä mietin niin usein että lopetan vaan ratsastuksen. Se oli niin älytöntä. Aina kun oli ratsastuspäivä mulla oli sellanen olo etten vaan halu edes mennä tallilla. Aina kun kiipesin selkään niin se pilasi sen koko päivän.
Jos haluatte tietää, niin ainoa syy miksen lopettanut oli se, että tykkäsin käydä muuten tallilla.
Tai okei, en lopettanut ratsastusta koska mietin aina että "kauheella rahalla on mulle ostettu kamat ja vehkeet niin enhän mä nyt vielä voi lopettaa, sehän ois hirveetä tuhlausta" (; Olen hyvä lapsi.

Niin. Kun mä lopetin siellä niin se oli sitten sellanen lopetus että takasin en tule, en ikinä. Juurikin poltettiin sillat ja vaan unohdettiin koko juttu. Helppoa unohtaa, hyvin.
On mua tietysti silti kiinnostanut aina mitä siellä tapahtuu. On ollut kiva kuulla mitä ne tekee. Hevoset tulee vanhoiksi. Kyllä ne edelleen siinä surettaa kun kuulee että joku ei enää tunneilla käy. Tärkeitä hevosia ne olivat. Vaikken mä niitä sillä tavalla jäänyt kaipaamaan.

Tälläkin viikolla me keskusteltiin. Ja jotenkin.. Yllättävää sinäänsä.
Tuntuu että nyt on oikeasti sanottava hyvästit vanhalla tallille. Tai silleen. Kaikki lähtevät. Ei enää kuule siitä mitään.
Omituista. Mun oma lähtö ei tuntunut niin sellaselta... Hyvästelemiseltä. Vaan kun muiden tuntuu. Tuntuu että ne kaikki siteet katkeavat sen myötä.


Tästä keskustelusta oli paljon hyötyä. Mä nimittäin tajusin, että mä olen ihan hirveän onnekas tän ratsastuksen suhteen. Aina se antaa tiettyä perspektiiviä.
Tietenkin on surullista kun jouduin lopettaan taas tän kaks kertaa viikossa ratsastuksen. Mutta juteltuani kavereiden kanssa, tuntui siltä että se on ihan se ja sama. Mä käyn Maskussa. Se on tärkeintä. Mulle suoraan sanottiin että olis pitänyt vaihtaa jo silloin ku mäkin vaihdoin.

Joo, eli jos koitan selkeämmin. Niin..
Mä olen onnellinen siitä että vaihdoin silloin. Mä olen onnekas kun vaihdoin silloin.
Vaikka mä olisin aina ratsastanut vain kerran viikkoon, olisin mä silti ainakin miljoona kertaa parempi, mitä olisin jos en olisi koskaan tallia vaihtanut.
Elämä on niin täynnä sattumia. Entä jos joku olisikin mennyt eri tavalla, enkä olisi koskaan vaihtanut. Mitä kaikkea olisi jäänyt tapahtumatta, oppimatta. Kuinka pohjalla se innostus olisi yhä edelleen. Kuinka surkea mä olisinkaan.

Kun oikeasti se mun vaihtamispäätös oli niin pienistä jutuista kiinni.
Jos hinnat ei olisi nousseet, en olisi saanut sellaista sisäistä raivokohtausta. Jos kaverit ei olisi keksineet että mennään irtotunnille Maskuun, en mä tiedä olisinko vieläkään koko paikasta tietoinen. (mä olen niin hyvin perillä aina kaikesta ;) )
Entä jos olisin ollut herkempi luonteeltani. Olisinko edes pystynyt vaihtamaan?
Jos olisin aloittanut vähän aikaisemmin, olisinko edes halunnut vaihtaa?

Joka tapauksessa.
Mä voin oikeasti olla ilonen siitä, että vaihdoin. Ja ihan oikeasti, ei musta voi tulla niin huonoa vaikka pääsenkin vaan kerran viikkoon.


Oli miten oli. Jotenkin haikealta se tuntuu juuri nyt.
Tämä taisi olla tässä.
Taitaa viimein olla aika sanoa hyvästit.

Ja maailma pyörii

Tallille siis. Viimeistä kertaa. No joo :D Ehkä vähän dramaattista. Siis viimeistä kertaa kaksi kertaa viikossa (taai, voihan sinne aina mennä. Mutta tästä lähin taas ratsastaan vaan kerran viikossa. Tai jotain, selitän-sujuvasti.com)

Taulua lukemaan, ja mullahan oli Vinski. Pöh. Suoraan sanottuna mulla oli sellanen idea että näin viimeisen keskiviikon kunniaksi mä tietenkin ratsastan uskomattoman upeesti ja kaikki kattoo sillee et wau, ja sitten voin hyvillä mielin lopettaa kaksi kertaa viikkoon ja tulla surkeaksi. Ja sitten mulla on Vinski.. Tasan ei käy onnenlahjat. Tunnilla oli sitten myös Pomo, Nikkis ja Salli. Vinski oli ekalla tunnilla, joten kattelin ensin tunteja ja sitten menin harjailemaan Vinskiä. Puunailin sitä hyvin pitkään ja turhaan. Ajattelin että Vinski rakastuu muhun kun harjailen sen kiiltäväksi ja sitten se uljaan prinssin omaisesti kuljettaa mua lentävin askelin ja sitä rataa. Vaan oli se ärsyttävää kun oikein innostuin harjailemaan hevoista kiiltäväksi, niin eikös se loppujenkin lopuksi muistuttanut vaan ampiasta joka on käväissyt jauhopussissa, arvon ratsu kun oli aivan mustan kellertävä. Pöh.
Vinski varusteisiin ja kentälle. Vinski ei tajunnut, ei sitten ollenkaan. Ensin se seisoi karsinassa alahuuli lörpällään. Kun lopulta sain sen liikkeelle, tuli se mun mukana kuin joku vanha kämänen ukko. Taaperreltiin niin hitaasti ja laiskasti sinne kentälle.

Kuten tavallista, vanhoja kivoja kuvia, jotka on ottanut Iina. Jeah.

Kiipesin Vinskin kyytiin, ja tiedättekö, mulla oli ideoita. Mulla oli hyvinkin paljon ajatuksia, että nyt teen näin, näin ja näin ja sitten, aivan varmasti, tämä konimus toimii kuten haluan. Eikö totta? Jos pidän ulko-ohjaa kädessä, katon käännöksen suuntaan, istun hyvin, käytän pohjetta, eihän se silloin voi kuin toimia täydellisesti!
Vinski ei tajunnut sitten tätäkään.

Lähdettiin kävelemään, ja otin vaan Vinskin taas keskemmälle. Hevoinen kääntyi vallan nätisti, mutta se mateli. Ja jostain mystisestä syystä en aina viittinyt ratsastaa mokoma lurjusta edes eteenpäin. Kenties siinä oli jokin syvällinen logiikka "en mee eteen, kun tää nyt kerran ees kääntyy. En mee eteen ku jos tää lähtee menee" Marianne loihti meille puomeista kolmion, jolle piti jäädä, minä ja Salli porttipäähän.

Jotain tän tyylistä siis. Piti kulkea kolmiolla, hevonen liikkuu hienosti eteenpäin ja aina puomin jälkeen piti tehdä pysähdys ja kääntää etujalkoja.
Mun ideologiana toimi tänään se, etten mä ainakaan hermostu, enkä kisko, enkä tee sitä, enkä myöskään tätä. Ajattelin että kokeillaan nyt oikein rennolla ja hauskalla kukkahattu meiningillä tätä hommelia. Ja muutenkin, ei innostanut mikään viime kertainen vetokilpailu, se oli kipeetä :/

Ensin se meni ihan hyvin, kun ei vielä tarvinnut pysäyttää. Kyllähän Vinski nyt hieman liiraili (hieman, heh) turhan kauas ja löntysteli niin kamalan laiskasti. Mutta pysyimme suunnilleen reitillä, jeejee.
Mutta kun lisättiin ne pysähdykset, se vaan pilasi kaiken. Kun yritin pysäyttää, niin Vinski ei pysähtynyt vaan tunki suunnilleen aitoihin ennen kuin lopulta pysähtyi. Kääntäminen ei ottanut onnistuakseen, vaan kuljettiin uraa pitkin mittailemaan miten me jyrätään Marianne parhaiten. Toisaalta mun kukkahattu meininki onnistui kiitettävästi, siinä kohdassa kun me jyräiltiin uraa pitkin niin ei jotenkin voinu ku räkättää tälle avuttomuudelle (;
Marianne tuli sitten ihan avustelemaankin jossain kohdassa. Selittämään kuinka teen kaiken väärin ja plääplää. En nyt muista :D Se yritti neuvoa mua, mutta. Ei saa pohkeet irrota kun antaa pohkeita. Ei saa varpaat osottaa ulospäin. Ohjat pitää pitää kädessä (ja mun teki mieli itkeä ettei siitä sitten tuu yhtään mitään kun mä kuolen tänne :D) Jalan pitää olla rentona. Se tunki mun jalkaa sellaseen asentoon missä sen pitäis olla ja vaikka mitä. Homma kuitenkin lähti sujumaan, osittain ehkä sen takia kun Marianne käveli vieressä, jolloin Vinski oivalsi minne milloinkin kuuluu mennä.

Sen jälkeen se sujui jonkun aikaa varsin kivasti. Mutta sitten Marianne käski ponit raviin. Ja sitten meni taas ihan pieleen. Vinski ilmeisesti kuvitteli että mekin ravataan, tai sitten mä vaan itse jännityin pelkästä ravin ajattelusta. Anyway, heponen alkoi liikkua reippaasti eteen, tunki sisälle, eikä kääntynyt. Kun yritin kääntää niin se vaan koitti kiihdytellä raviin ja kaikki meni päin mäntyä. Marianne tuli sitten taas hetkeksi vierelle, naureskelemaan kuinka se voi mennä pieleen jos toiset lähtee raviin. Marianne ravasi hetken meidän vieressä ja mä olin ihan hätää kärsimässä. Tuntui että putoon sieltä ku Marianne roikku ohjan päässä :D

Kun Marianne jätti meidät, alkoi taas tämä surkea ja tasapaksu epäonnistuminen. Vinski ravata puksutti kuljettaen mua matkassaan minne sitä huvitti. Mä yritin kaikkeni ja ei. Loppujen lopuksi mä käskin tänään sitten liian vähän. Kumma juttu, välimuodon kun löytäisi. Mutta jos käskee kunnolla niin sitten kärähtää käämit kun ei toimi ja jos kukkahattuilee niin ei tuu käskettyä tarpeeksi. Hmm.
Kun vaihdettiin vasempaan kierrokseen alkoi kevyt ravi sujuakin. Jonkun aikaa Vinski oikeasti kääntyi kivasti ja kaikki meni hyvin. Mä osasin keventää ja tuntui hyvältä. Kauaa ei Vinski jaksanut pelata mun säännöillä, vaan sitten alkoi taas se uraa pitkin puksuttaminen. (ja epäilen että tässä tottelukohdassaan se vain seurasi Sallia. En tiedä kuitenkaan.) Marianne koitti taas valaista että jalka ei voi mennä taakse. Se pidensi jalustimia ja näin. Mä tiedän, ne menee taakse koska mä kevennän. Kun mä kevennän Vinskin kanssa, niin Vinskillä on niin pirun iso ravi että mä heilahdan ihan eteen ja liian ylös ja siinä sitten samalla huitasee jalat sinne taakse. Tämän takia istuinkin pian alas. Sitten alkoi taas tämä hetkellinen hyvä jakso. Istuttuani alas, mä sain pohkeen paremmin läpi ja Vinski siis oikeasti kääntyi muutaman kierroksen ajan. Jes, Marianne riemuitsi että harjoitusravi se auttaa aina.
Tosin sitten kävi niin klassisesti että jostain syystä ei homma enää toiminut ja mulla ja Vinskillä alkoi taas säätäminen. Ja sitä paitsi, Vinski oli niin kamalan reipas. Se oikeen kiisi eteenpäin koko ajan, mikä ei varsinaisesti auttanut mua. Toisaalta oli kyllä kiva koittaa istua siellä kun Vinski oikeasti ravaa eteenpäin, mutta mitään mainittavaa hyötyä siitä ei siis ollut (;

Meidän piti tehdä sitten myös siirtymisiä. Mariannen sydän itki verta kun mä makasin kaulalla vähän väliä kun siirsin Vinskiä käyntiin. Paniikkireaktio, kun iskee paniikki mä lojahdan kaulalle. Se auttaa ihan oikeasti, Vinski siirtyy paremmin, uskoi Marianne tai ei. Ja silloinkin nousen ylös jos koitan hiljentää tyyliin koko pitkän sivun ja mitään ei vaan tapahdu ja niin.
Siirtymät onnistuivat vaihtelevasti. Välillä Vinski ei siirtynyt jolloin mä lojuin kaulalla ja nousin jalustimille. Välillä Vinski siirtyi niin hirmusen nätisti ja aijai. Vaan suoraan sanottuna ahdisti kun se läskipää koko ajan tunki sinne aitoihin. Kaikki muu menee, mutta aitoihin mä en halua tulla litistetyksi, ihan oikeasti.

Sitten piti nostella hieman laukkaa. Mulla oli kädet hieman kipeät, eivät kovin, mutta sen verran mitä ne nyt aina sattuu kun Vinski lojuu ohjalla. Jeps.
Vinski käveli niin reippaasti, että suorastaan jännitti nostaa laukkaa, iiks :D Vinski nosti laukat oikein nätisti, laukassa oli kyllä sitten vauhtia vähän liikaakin. Paineltiin kulmat sellasella vauhdilla että apuva. Laukasta alas siirtymät olivat myös ihan hirveän vaikeita. Mä ihan todella yritin, ja silti se Vinski paineli puoli pitkää sivua ennen kuin se raviin vaivautui, käyntiin tuhraantui aikaa vielä enemmän.
Laukka kuitenkin oli tosi kivaa. Mä istuin niin ihanan hyvin, kädet pysyi mukana, Vinski nosti hyvin. Siirtymät alas olivat huonoja, mutta ainakin yritin istua (ja jos onnistuin istumaan koko siirtymän niin en edes pomppinu ihan hulluna :) ) Joo, ja kerran oli taas ihan 99% varma että on väärä laukka ja saatiin se jopa vaihdettua. Ja tittitii! Vinski kääntyi KAHDESTI. Oujee mikä päivä ;) Tosin kääntämiset oli sellasia.. Noh.. Karmeita. Mutta totesin että parempi kääntää se vaikka sisäohjalla kiskomalla kuin että laukataan taas miljoonannen kerran toiseen päähän kenttään. Ja kaksi ympyrää onnistuttiin tekemään, hieno Vinski.

Sitten loppukäynnit. Marianne kävi jotain juttelemassa. Ei ollut meidän päivä, heh. (;
Joo-o. Ei nyt ihan. Ei se mitenkään erityisen hyvin nyt mennyt. Tai olihan tässä tunnissa hetkensä. Hetkittäin se kulki ihan kivasti. Laukat oli hyviä. Mutta ei se erityisen hyvin mennyt.
Aloin vaan miettiä että miltä se oikeasti näytti silloin ekoilla kerroilla. Millaista se oli. Tai, senhän on täytynyt olla ihan karmeen näköstä ku ekoilla kerroilla menin Vinskillä. Tai ainakin tällä logiikalla, oonhan mä nyt ratsastanut kaks vuotta kauemmin ku silloin.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja ratsu talliin. Harjailin poikasen nopeasti ja kirjasin tämänkin kortin viimeistä kertaa. Surut on surtu, jonain päivänä taas jatketaan entistä ehompana. Nyt on vaan aika olla tosi mega huono, on taas aika käydä niin harvoin. Kaikki vaan mataa. Nojaa. Ehkä se siitä.
Mä kävin ihan hirveän kauan kaks kertaa viikossa, joten tää ei tunnu nyt niin suurelta kuin silloin viimeks. Ja ehkä mä taas oon rikas... Ehkä en. Talven yli nyt ainakin ratsastan vaan kerran viikkoon.

Heipä hei. Jatketaan taas ensi viikon surkeudella sitten :)

Polkkahan soipi

:D Hehe. Hehe. Jostain ihmeellisestä syystä kuuntelen Säkkijärven polkkaa. Tää on oikeestaan paljon huonompi ku muistelin :/

Tänään tallille :) Ajelin sinne ihanassa vesisateessa ja luin taulun. Mä menin Roosalla :) On se aina mukavaa. Tunnilla oli sitten myös Sakari, Pomo, Kaisa ja Vinski. Ihan kiva kun menin Roosalla, tosin se ei ollut niin kivaa kun luin järkytyksekseni että Roosa on kaikilla tunneilla :D Ou nou. Olin ihan varma että poni on kamala ja laiska.
Kattelin tunteja pikkasen ja jouduin Nikkiksen viereen. Ihan oikeasti mulla oli jotenkin tämä.. ulkoreippailu kiintiö jo täynnä. Tai silleen. Ku meillä nyt alkoi tämä uuras työnteko tässä maanantaina, ja ollaan nyt näinä kahtena päivänä pompittu pihalla ja opeteltu "hirveän vaikeita ja kamalan uusia asioita" niin niin. Jotenkin ei jaksanut enää innostuu mikään ponin vieressä ravailu ku jalat on jotenkin niin kipeet ja lonkat on jumissa seisomisesta ja kuumakin on ja pääkin on täynnä viisautta (:D) ja sit ku viel vähän väsyttääkin.
No jaa, ravailin Nikkiksen vieressä ihan hetken, karkasin sieltä sitten, buahah. Sitten seisoin tallissa harjoja putsaamassa ja kun vielä erehdyin tunteja katsomaan, niin enkös joutunut vielä Lakin viereen ravailemaan :D Onneksi se oli pieni poni, joten saattoi kävellä ihan rauhassa.

Asiasta kolmanteen, olen selvinnyt tähän asti tästä rankasta työssäoppimisesta ihan hyvin. No joo, olen säälittävä, minkäs teet :D Säälittää oma surkeuteni. Noo, ei se mitään, vaan mun henkinen syvällisyys kärsii, tosi pahasti.
Ja hei, mä onnistuin tänäänkin eksymään vain.. kolmesti. Aika hyvin. Mutta se talo on aika iso, sinne voi hyvin helposti eksyä :)

(Suomeen tuli Raatteentietä tuntematon sakki... :D Kheh
Raatteen Raatteen raja sekä puomi, siihen oli kirjoitettu "tästä alkaa Suomi".
Hoitamaton talvitie ja ympärillä mettää, tämä maa me vallataan, tääl ei asu ketään :D Toi on niin hauska, aivan ihana)

Lopetetaan tällaisten.. hmm.. vanhoollisten laulujen hoilailu ja jatketaan (:
Tosiaan. Häivyin Lakin viereltä, hain kamat ja odottelemaan. Marianne yritti olla ovela. Keskiviikkonahan siltä kysyttiin et jatkaako Roosa? "Ei" Mä hakkasin Mariannen ja se totesi että jatkaa se sittenkin.
Tänään sitten siltä kysyttiin kai että meneekö Roosa talliin? Marianne katto mua silleen ovelasti hymyillen, ilmeellä että nyt mä sanon oikein. Sit se vastaa "joo"
Katsoin Marianne pientä tosi hitaasti ja sydämeni itki verta. Totesin vaan Mariannelle että nyt sä niinku sanoit että Roosa menee talliin. Outs ;) Vielä jonain päivänä se onnistuu.

Menin Roosan luo ja kyllä oli poni niin raivostuttava. Roosa oli täysin sitä mieltä että hommat on nyt hoidettu ja seuraavaksi mennään talliin. Eikä niin millään mennyt perille että vielä on jaksettava yksi tunti. Poni aivan hädissään koitti hivuttautua mun ylitte portille, ja vaikka kuinka koitin ystävällismielisesti selittää että tänne ollaan jäämässä niin eikös hetken kuluttua ollut poni lähössä. Lopulta sain remeleet kuntoon ja loikkasin kyytiin, jalustimetkin jäi jotenkin ihan hirveen pitkiksi. Parempi niinkin, ehkä.

Lähdettiin sitten kävelemään ja Roosakin ihan yllätti. Se oikeasti käveli reippaasti eteenpäin! En olisi uskonut, vaan ehkä se kuvitteli että tästä kun vähän kävelee niin kotiinkin pääsee nopeammin. Käveltiin uran sisäpuolella, mä intoilin kun poni käveli niin kivasti eteenpäin ja koitin vähän käännelläkin. Oikeastaan jo alkukäynnit sen kertoivat mitä tuleman pitää. Siis kyllähän poni kääntyi, mutta.. Se niinkuin liiraili, ei oikein kuunnellut ja koitti tehdä jotain omalaatuisia reittejä. Toisaalta se kyllä meni minne piti, mutta tuntui siltä ettei se kuuntele yhtään mitä mä yritän siltä pyytää, tai jos kuunteli, niin se kuuli vain puolet. Keräsinkin sitten ohjaa vähän käteen, mikä helpotti ja koitin ajatella mokomaa ulkokättä. Ei se silti mennyt kovinkaan kivasti.

Sitten jäätiin omille puomeille. Kentällä oli puomeja, pituushalkaisijalla pitkien sivujen suuntaisina. Jokaisen piti valita oma puomi (olin porttipäässä Pomon ja Vinskin välissä) ja tehdä pienen pientä kahdeksikkoa, niin että puomilla aina suoristus ja kaarteissa tuli asettua ja taipua.
Alkuun mä tein aika isoa kahdeksikkoa, mikä onnistui ihan hyvin. Tai oikeastaan aika surkeasti, riippui suunnasta. Oikealle kun käännyttiin niin poni vaan liirasi ja tunki sinne Vinskiä kohti. Vasemmalle kääntyminen sujui paremmin, vaan oltiin me sillonkin vähän lähellä Pomoa. Plääh. Johtui ihan jo siitä ettei ulko-ohjat ollu tuntumalla. Kun keräsin ohjaa ja koitin hakea oikeasti pieniä kaarteita niin alkoi sujua vielä vaihtelevammin. Vasen kaarre sujui melkein aina oikein hyvin. Pari kertaa kaarre vähän lösähti johtuen siitä kun tultiin puomille jo huonosti, mutta muuten, pieni kaarre, poni pysyi reitillä.
Vaan se oikea. Ei millään tullut pientä kaarretta, vaan aina se poni liirasi ja valui ärsyttävästi Vinskin luo. Vasta ihan lopussa sain muutamat pienet kaarteet, tosin jos tämä kaarre onnistui niin toisen suunnan kaarre lösähti. Ärsytys.
Ja sitä paitsi, tää tehtävä oli hirmusen ahdistava :D Niin pieniä kaarteita, poni ei liikkunut yhtään. Kamalaa, ensin aina jankataan liikkeestä ja sit pitääkin mennä ihan hitaasti ja kerrankin poni oli energinen niin eikös just sillon pidä lillua kahdeksikolla :D
Aivan ja asetukset oli vähän vajaita. Tai se kyllä asettui, välillä tosin liian vähän. Mutta ei se taipunut ja asettunut tarpeeksi, pienet kaarteet -> oltaisiin voitu mennä vähän enempi taipuneena. Nojaa, reittikin oli jo tarpeeksi hankala meidän hitaille piuhoille (:

Sitten kevyt raviin. Meille pistettiin ympyrä, jolla oli kaksi puomia. Mä, Pomo ja Vinski jäätiin porttipäähän, ja piti ravata ja ylitellä puomejakin.
Roosa siirtyi raviin vähän laiskasti ja koitin sitten ravissa ratsastaa muulia eteen. Itse asiassa se loppua kohden liikkui jo varsin kivasti, ei silleen madellen kuin yleensä. Mikään muu ei sujunutkaan.
Roosalla oli joku kummallinen mielleyhtymä, että nyt hän voi ihan itse päättää mitä tehdään. Ja se siis vain possuili toisten perässä. Mä yritin kääntää ja kaikkeni tein, ja rouvamus vain puksuttaa etummaisen hännässä kiinni. Itse asiassa, en saanut ponia pois edes uralta jos se sinne lösähti. Periaatteessa reitti onnistui, päästiin puomien ylitse, mutta päästiin niiden yli vain sen takia kun Roosa halusi. Jos en olis ohjannut, olisi se löntystellyt verkkaiseen tahtiin yli puomien ja jeejee. Ei toimi niin, joten mua kyrsis.
Kauheella vaivalla onnistuin välillä pitämään sen uralla kauemmin, jolloin ei siis ylitetty puomia. Ja käyntiin kun siirsin niin onnistuin jopa kääntämään. Vaan ei ravissa, ei millään voinut kääntyä. Ärsyttävää sinäänsä kun se keskiviikkona kääntyi ajatuksen voimalla ja blaablaa. Toisaalta keskiviikkona se ei liikkunut mihinkään. Ehkä seuraavalla kerralla se sekä liikkuu että kääntyy ;)

Mä nyt en muuta tehny ku kevennellyt määrättyyn suuntaan ja koittanut taistella ponin kanssa. Ei onnistunut mikään. Ironista sinäänsä, Marianne alkoi hehkuttaa miten kivasti poni menee. Se on ohjalla, tuntumalla, tuntuu varmaan ohjan päähän hyvältä. Siinä kohdassa oli mun myönnettävä että niin on. Itse asiassa silloin mä tajusin että poni kulkee aika mukavasti ohjalla, pehmeästi ja suu tuntuu. Eikä se Mariannen mielestä näyttänyt siltä ettei se alkuunkaan toimi. Mariannen mielestä ei hevoset taida koskaan näyttää siltä ettei ne toimi :D
Mutta tosiaan. Roosa oli ohjalla oikein kivasti ja pehmeästi ja olin varsin tyytyväinen siihen. Siksi tuntuukin typerältä ettei se muka millään voinut kääntyä.
Voidaan tietty kehitellä syitä, ehkä neiti-hevosen takamusta kutitti kun satoi vettä ja olihan se kolmas tunti. Tai sit oon vaan niin surkea. Mut ei se tietenkään voi pitää paikkaansa.
Siirryttiin hetkeks käyntiin.

Jatkettiin harjoitusravissa. Piti vaan ravata, ei saanut ylittää puomeja ja kai olisi pitäny ravata puomien sisäpuolella (mä luovuin toivosta yrittämättäkin, mut joo :D) Ja sitten kun ravin sai kuntoon sai alkaa nostaa laukkaa.
Ensin Roosa koitti taas tunkea keskelle ja heitteli takamustaan kun se luuli että laukataan. Kun sain sen raviin ja tajuamaan että nyt ei laukata (se rassukka nosteli laukkaa sieltä, voivoi :) ) niin ravi oli ihan kivaa. Ei se vieläkään oikein kääntynyt ihan niinkuin halusin, mutta oli enemmän sellanen olo että mä ohjaan ja poni tottelee. Ja ylipäänsä harjotusravi tuntui ihan kivalta.
Mutta auta armias kun koitin lähteä nostamaan laukkaa. Ensinnäkin meidän ympyrän hevoset oli sitä mieltä että pienet koirat/ihmiset/muut öttimönkiäiset syö pienet ponit. Pompeli veteli showta, Roosa säikähteli sen mukana ja Vinski kanssa. Muutaman kerran Roosa säikähti ihan kunnolla ja juoksikin vähän matkaa kauhistuneena, muulloin se tyytyi vaan kulkemaan kylkimyyryä pelottavien kohtien ohitte ja tuijottelemaan järkyttyneenä muita. Tämä oli siis yksi vaikeutus. Totesin että ei todellakaan vaan voi juosta missään Pomon perässä laukkaamassa ja sit ku Roosa tosiaan ei suostunut aina menemään porttipäähän.
Sitten, kääntyminen oli yhäkin ongelmana.

Ja tietenkin yhdistettynä normaaleihin laukkaongelmiin ja vielä siihen että piti laukata ympyrällä. Eihän siitä tosiaan mitään tullut.
Alkuun laukkamme oli lähinnä sellasta "pukitan mahdollisimman hienosti, otan pari askelta jotain reipasta ja siirryn sitten käyntiin. Sä et saa mua enää raviin ku juoksen toisia päin ja haha" Ei tullut raviakaan, saati sitten mitään laukkaa.
Vaihdettuamme suunnan mä onnistuin yhdessä nostossa. Tuli yksi varsin hyvä nosto, laukka tosin loppui lyhyeen. Nousi ainakin ja laukkasikin pari askelta. Sen jälkeen Pomon piti nostaa, joten kohteliaana ihmisenä ajattelin että ookoo, jätetään tähän. Ja jos oisin menny sinne niin ei siitä ois tullu mitään, kun Roosa ei suostunut edes ravaamaan ja näin.

Käveltiin siis ja lopulta jäätiin ihan kaikki kävelemään. Roosa käveli ihan nätisti, kääntyikin hyvin, kaikki oli ihan hyvin.
Marianne kävi sitten valittamassa kun lopetin sen laukkaamisen :D Mutta ku mä ajattelin etten oo tiellä, snif.
Ja joo. En ollut tyytyväinen, en lainkaan. Jotenkin ei vaan sujunut, en tiedä mikä nyt oli se suurin ongelma. Mutta joo. No, positiivista oli se, että poni kulki ainakin kevyt ravissa kivasti ohjalla ja liikkui eteenpäin. Kyllä se vielä joskus menee ne laukkapiruetit, ihan taatusti (;

Käveltiin sitten loppukäynnit ja keskelle. Alas pölvästi-pelle-ilkimys-ponisen selästä ja sitten lähdettiin kohti kotia. Se vasta oli näytös. Mentiin Pomon perässä ja se teki hienot ympyrät heti portin ulkopuolella. Me oltiin vielä kentällä ja Roosa vaan katteli että täh, mitä tuo nyt.
Sitten mekin asteltiin ulos kentältä ja lähdettiin kohti tallia. Voi pienen ponin maailma järistä. Se oli ihan kauhuissaan. Vähän väliä oli jotain olevinas niin kamalaa ja sit koitettiin juosta ja sit mä en TIETENKÄÄN jaksanut juosta ponin kanssa täyttä laukkaa talliin ja poni parka joutui pyörähtämään ihan väärin päin ennen kuin pääsi jatkamaan juoksuaan kohti tallia. Varsinainen noidankehä. Poni koittaa juosta Pomon perään, mä en suostu juoksemaan, poni kääntyy ympäri, pylly tallia kohti ja nokka kohti ihanaa Vinskiä. Sit käännytään, poni kässää et Pomo on tosi kaukana ja paniikkipaniikki. Mielenkiintoistahan tämäkin. Eniten pelotti että on joku liukas kohta ja vesihiihdän ponin matkassa tallille tai jotain :D No, poni rauhottui kun päästiin ulkokarsinoiden kohdalle, vaan oli se alkumatka jo niin karmiva että jes.

Harjailin kiltin aasimuksen nopeasti ja kirjailin kortinkin. Ja kotiin. Jäips.