Banneri (turha)

Tässä ois vaan tää banneri, eheh.

Keltainen poni tekee teidät hulluksi

Niin no joo, kohta lentelee Nikkikset unissakin. Mutta sain tässä Iinaltakin kuvia Nikkiksestä ja näin paremman tekemisen puutteessa päätin pistää tännekin jokusen :D

Tämä ilme. Mulla siis. Ärsyttävä ;)

Poni keskittyy huiman hyvin muhun, heh

Kädet lentelee, uhupsis

Näistä tykkään :D Tosin tässä ponin ilme on vähän kärsivä, mutta mä sentään keskityn

Pieni poni tekee parhaansa, ratsastaja taas häiritsee sitä parhaansa mukaan

Ihan näytetään siltä että seuraavaks lähetään olympialaisiin koulua ratsastamaan :)

Mutta on poni vallan söpö (; Edelleen

Pikku ponin kidu(s)tusta

(Lihapulla ja sen kaveri)

(Hmm :>)

Halusin nyt pistää vielä jokusen. Ne vanhenee joka tapauksessa, joten sama kai tuhlata niitä jo nyt :D

Tämän lisäksi tein toki myös videon
Sanotaanpa tälleen hienovaraisesti että sen laatu jäi johonkin. Tai siis kun ei se ihan noin järisyttävältä näytä mun koneella. Mutta ehkä se vaan täytyy kestää.
Samaten mietin että tulipa upea kuva tuosta tunnista :D Nikkis vaan lösöilee ja tuijottelee kulmaa. Mut ei se kato mitään. Ei tänä vuonna kuvatut kerrat oo menny oikeen putkeen, niin mitäpä turhia sellaista mielikuvaa tähänkään levittelemään (ja koska siis silloin kyllä menee putkeen kun ei kuvata. Tai sit vaan kuvittelen niin :D) Voi toki myös olla että odotan tällä hetkellä turhankin paljon ja turhan suuria muutoksia.
Njääh.

Mutta tosiaan. Tässä kaikki tältä erää, palailemme tämän kamalan juhannuksen jälkeen, yhh

Pikku lapsosia pellolla

Joten tallille taas.
Mulla oli Roosa, tunnilla myös Evita, Vinski, Nikkis ja Laki. Roosa oli tokalla tunnilla.
Omalla tavallaan oli ehkä tietynlainen suru, mä olen nyt ihan rakastunut Nikkikseen (; Yritin ajatella järkevästi, Roosa on paljon parempi sillä se on ainakin sopivan kokoinen.
Katselin tunteja ja siellä alkoi taas sellainen inhottava tuuli. Yhh...

(eli joo, Iinan kuvia, ja arvatkaa muistanko yhtään mitä oon jo pistäny tänne :) )

Ponin luo, säätelin jalustimet ja kiipesin kyytiin. Sitten lähdettiin kävelemään. Marianne tuli heti kommentoimaan että ponirassu on väsynyt. Minä annoin sitten ponille hieman anteeksi, muistelin että hän on väsynyt lapsi.
Käveltiin hieman, tänään olin nössö ja jätin käyttämättä sen peltopään. Selityksiä, selityksiä, mutten oikeasti jaksanut tänään sitä mahdollista näytöstä "iiks, tuo kulma on paha!" Otimme siis helpoimman kautta, ja jätimme pelottavimman kulman omaan arvoonsa. Poni katteli pikkasen muitakin paikkoja, mutta ei se säikkynyt, lähinnä vain puski pohjetta vasten mutta asettui kun tarpeeksi jankutin itsestään selvyyksiä.
Tehtiin jokunen voltti, joille Roosa kääntyi ihan kohtalaisesti. Vähän se kääntyminen oli taas löysää (kaikki on tällä hetkellä löysää, olen oppinut uuden sanan) Lähdin siitä myös pikku hiljaa ja varoen ratsastamaan Roosaa eteenpäin. Ensin käveltiin ihan vaan löllökästi (joka tuntui reippaalta koska kokoero. Tuijottelin sitten varjoa, jolloin näin että ponin jalat matavat kuin täit tervassa) sitten lähdin pyytämään jo reippaampaa käyntiä. Roosa jaksoi, ja sain sen kävelemään jopa ihan hyvin eteenpäin. Ja koitettiin mennä hyvällä mielellä, kehua pientä ponia erittäin pienistä onnistumisista. Samaten koitin pitää ajatuksen koossa ja olla kiskomatta tyyliin ulko-ohjalla kun poni tunkee sisään...
...Silti koko ajan huomasin että ulkokäsi jännittyy. Huokauksien kurjuus minun kanssani. Tosin tietty positiivista on se, että itse sen huomasin ja kun rentoutin käden ja pidin sisäohjan paremmin, niin ponikin meni sinne ulos, eikä tunkenut keskelle.

Jäätiin kävelemään keskiympyrälle, joka tosin sijaitsi kentän porttipäässä. Käveltiin siinä, haettiin tiettyä etenemistä ja reittiä. Poni pysytteli visusti reitillä, välillä se ajautui toisten takamuksia seuraamaan. Ja tosiaan, vauhtia löytyi jo paljon mukavammin, jes :)

Siirryttiin sitten raviin. Poni porsasteli, minä jännityin. Nouh!
Poni tuppasi keskelle, eikä siirtynyt raviin. Hetken aikaa säädeltiin ennen kuin sain sen kolon, johon uskalsin käskeä. Roosa ei ollut lainkaan sitä mieltä että hän jaksaa ravata, ensin se vähän pomppi paikallaan ja "polki jalkaa mielenosoitukseksi" Lopulta se totesi että on yksinkertaisesti helpointa ravata.

Noh, ravihan oli laiskaa. Se ei kuitenkaan ollut suurin ongelma, vaan se, etten osannut millään keventää :D Tai kyllähän mä kevensin, tosi hyvinkin. Mutten mitenkään pysynyt oikeassa tahdissa, vaan aina istuin kesken askeleen alas. Jotenkin tuli sellainen olo etten mä nyt mennyt Nikkiksellä kuin sen pari kertaa, miten tämä muka voi nyt olla näin vaikeaa. Aikani taistelin itseni kanssa, ja lopulta sain kevennyksen toimimaan, luojan kiitos. :D
Aloitettiin ihan sillä että pysytään ympyrällä ja minä koitin opetella keventämään. Kun se lähti sujumaan, saatoin keskittyä poniinkin vähän paremmin. Hain hyvän reitin ja Roosa oikeasti pysyi ympyrällä tosi hyvin. Jokunen pienempi volttikin tehtiin, välillä poni ei meinannut kääntyä, välillä taas se kääntyi kovinkin iloisesti. Kun tämäkin sitten sujui nätisti, oli aika keskittyä tahtiin. Poni oli kovin hidas, lähdin varovasti hakemaan reipasta ravia. Pikku hiljaa taas edettiin ja lopulta ravi alkoi jo muistuttaa ravia, ei mitään paikallaan polkemista. Roosa oli kovin taitava, hih.
Mulla on pieni ongelma. Kun tyyliin näppäsen raipalla taakse, että nyt vähän liikut. Niin sitten käy oikeastaan aina niin että jään itse jälkeen. Poni lähtee eteen, mutta minä olen edelleen siinä hitaassa moodissa ja nytkähdän taaksepäin. Se on kauhean huono, Nikkiksen kanssa olen sen huomannut. Ja tänään se oli vähän Roosankin kanssa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tänään en mielestäni kertaakaan nykässyt ohjalla, vaikka itse vähän jäinkin jälkeen. (pitäisi varmaan olla vähän optimistisempi ja lähteä heti siitä olettamuksesta että poni etenee kun pyydän, sittenhän en voisi jäädä jälkeen. Hmm)

Käveltiin vähän. Ponikin muuten kerran päätti pelästyä. Kauhean pelottavaa oli, hän ihan otti sen muutaman laukka-askeleen. Sitten minä heiluin ja huojuin niin että ponikin päätti pysähtyä, kheh.
Lähdettiin tosiaan ottamaan laukkoja. Ympyrällä laukkaa, muuten vapaasti.
Arvatkaa vaan olinko taas ihan halvauksen partaalla :D EN KESTÄ. Sain itseni sentään rauhallisemmaksi kun mietin ettei se välttämättä epäonnistu. En mä kyllä tarpeeksi rauhassa ollut, poni sättäsi taas keskellä, ei liikkunut kun halusin ja liikkui kun en halunnut. Auts.
Jonkun aikaa väännettiin väkisin ja leikittiin aivokuolleita. Päätin sitten että pakko kai se on saada laukkaa, vaikka väkisin. Ensin otettiin pätkä Vinskin perässä juosten. Tän jälkeen koitettiin jo vähän itsenäisemmin.
Että ei se laukka mitään upeeta ja hienoa ollut. No, tuli edes jotain, eheh. Poni hyytyili ja minä yritin kaikkeni. Siis kuten yleensä (;

Tuskallisella raatamisella saatiin pieniä pätkiä laukkaa. Roosa valitettavasti lopetti laukat itse, ja sain vain pari kertaa laukat takaisin, vähän oli hankalaa. Tosin kerran onnistuttiin jopa kääntymään pikkasen laukassa, jeah. Ja siis joo, mä koitin istua ihan suorassa etten jarruttelis ponin menoa, mutten ihan tiedä miten onnistuin.
Ja taas väsytin itseni kuoliaaksi. Olen vanha, heh.

Sitten loppukäynnit.
Marianne kävi vaan suruttelemassa kuinka väsky Roosa oli :)
No, ihan tyytyväinen olin. Ainakin käyntiin ja raviin, poni meni ihan asiallisesti. Laukka on vaikeaa, aina ja ikuisesti, aamen.

Keskelle ja alas selästä. Ponirouva talliin ja harjailin sen nopeasti pois. Se oli niin surullisen näköinen, väsynyt lapsi :(
Lähdin sitten kotiin ja matkan varrella oli kolme pikkupikku lammasta. Söpöjä, söivät peltoa.
Heh

Pikku-ukkojen invaasio

Varmaan kertoo kaiken ;) Huomatkaa muuten, en edes ole niin pitkän näköinen kuin luulin.

Tallille siis, mulla oli jälleen Nikkis :D Poni oli vain mun kanssani ja meidän tunnilla myös Sakari, Kaisa, Vinski, Roosa ja Reetta. Hain ponirouvan tarhasta ja harjailin sen. Ja järkytyin, siitä lähti taas karvaa :( Tosin selästä ja mahasta vaan, jalat olivat oikein nätit ja ennen kaikkea karvattomat. Ehkei työni sittenkään ollut turhaa.
Harjasin ponin jälleen mahdollisimman karvattomaksi ja jutustelin Hennan kanssa joka uhraa oman elämänsä minun kuvaamiseeni (muuten, edellinen postaus, siellä on ne kisakuvat. Muistutuksena vaan kaikille)
Poni varusteisiin ja meillä oli hirmuinen tappelu. Poni kun halusi syödä. Oli aivan mahdotonta pitää päätä ylhäällä ja vielä paikallaan. Rouvaponi oli vetänyt napaansa jo vähintään kymmenen kiloa heinää, mutta ei. Mikään ei riitä, ahneus kun iskee. Heh

Lähdettiin kentälle, kerrankin pysyttiin jopa mukana, johtuen siitä että Roosa vetelehti kaikkien edessä :D Kipusin sitten pikkuponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään.
Nikkis näki jälleen pikku miehiä. Niitä oli muuten paljon. Koko tiesivu oli täynnä paholaisen lähettejä, pahin oli se peltopään kulma. Sinne on kuulemma poneja kuollut, aivan varmasti.
Käveltiin ja koitin jälleen keksiä jotain. Poni kytsäili, jämähteli ja koitti karata paikalta. Minä yritin taas olla rauhassa, ratsastaa eteen, olla nätisti, käskeä ja tehdä kaikkea. Ei oikein toiminut, poni vain panikoi. Lopulta keksin nerokkaan oivalluksen ja tein voltteja. Aina kun poni keksi pelätä, niin väänsin sen voltille ja naputin vaan vauhtia, se ei saa seistä tölläämässä ylimääräisyyksiä. Voltit auttoivat, ainakin sen verran että päästiin kerran se pitkä sivu ongelmitta loppuun asti.
Vähän harrasteltiin jotain kansantansseja, poni koitti paeta, minä koitin pitää sen rauhassa. Hyörittiin ympyrää, tuijoteltiin pelottavuuksia. Ponia voisi melkein luonnehtia vainoharhaiseksi.

Tehtiin vähän voltteja ja yritin ratsastaa ponia eteenpäin. Tänään oli ponilla meinaan laiska päivä. Ei se oikein liikkunut, se oli aika todella fletku. Ja videoita katsottuani järkytyin kun katselin Nikkiksen alkeisjunapossuravia :D Ei se sentään noin säälittävältä tuntunut!
Jäätiin sitten ympyröille, mä, Kaisa ja Roosa peltopäähän. Ensin olin silleen "EEIIEIEI" mutta sitten järkeilin että tämähän on hyvä. Nyt mun on pakko ratsastaa siihen pelottavaan kulmaan, on pakko tapella asian kanssa. Ja ehkä se siitä rauhottuu. (ja jos ei, niin tuskin Marianne kovin pitkään kattoo ku tipahtelen naamalleni) Lopulta olinkin todella innoissani tästä haasteesta, heh.
Käveltiin ensin ympyrällä, ihan vaan käyntiä. Nikkistä suorastaan karmaisi. Kamala kulma, ei voi kävellä rauhassa ja nätisti, täysin mahdotonta. Poni koitti tunkea sisään, se pikkasen kiihdytteli ja mulkoili ja useimmiten tuli sellanen "ääk, nyt karkuun kun ollaan vielä hengissä" tyyppinen idea kun oltiin jo ohitettu paha kulma. Koitin vaan pitää ponin käynnissä ja juntata sen edes suunnilleen sinne minne pitikin. Ihan ookoo, poni pysyi lapasessa. Siis ainakin jokusta kertaa lukuunottamatta, Nikkis ja Roosa hallusinoivat yhdessä. Molemmat keksi vuoronperään että apua, nyt pelottaa, sitten rouvaponit lähtivät yksissä tuumin juoksemaan karkuun. Muutama pitempi täysillä-karkuun! pätkä tuli, sen lisäksi sitten pari lyhyempää pyrähdystä. Ja minä tosiaan pysyin kyydissä, todella hyvin jopa. Että haha, olen parempi kuin poni.

Siinä kun ympyrää käveltiin koitin ratsastaa Nikkistä eteenpäin ja vähän etsiä jonkinlaista asetusta. Sain jonkin verran nokkaa kääntymään, eteneminenkin oli vähän sellasta ja tällasta. Mutta kyllä poni kuitenkin ihan hyvin meni, ei ehkä täydellisesti mutta kivasti.
Sitten siirryttiin raviin. Se oli vaikeaa. Poni ei oikein käynnistynyt :D Se esitti mahdollisimman hidasta ja laiskaa ravia, kun ratsastin eteen niin hetken se jaksoi, ennen kuin lösähti takaisin. Alkuun en edes jaksanut ajatella vauhtia, mentiin vaan ympyrällä ja keskityin siihen ettei poni karauttaisi karkuun. Itse asiassa poni ei kauheasti ravissa katsellut sitä kulmaa, se vaan pikkasen tunki sisälle, muttei sen ihmeellisempää.
Jonkin aikaa vaan ravailtiin kuin aivokuolleet, koitin etsiä parempaa istuntaa ja keventää rauhassa. Lopulta honasin että ponikin voisi toki liikkua ja aloin oikeasti ratsastaa eteenpäin. Hetki siinä meni, lopulta ymmärsin että pyydetään sitten vaikka lujaa jollei muuten mene läpi. Nikkis alkoi liikkua jo paljon paremmin (epäilen että se silti mateli. Maailmani järkkyi, pieni poni huijaa tosi hyvin vauhtinsa) Kun sitten vaihdettiin suuntaa niin Nikkiksen eteenpäinpyrkimyskin suorastaan kolminkertaistui. Toki osasyynä oli varmasti se, että poni myös kammoksui kulmaa enemmän tähän kierrokseen, heh.
Tein ravissa joitain voltteja, Nikkis ei ollut lainkaan niin hyvä kuin viimeksi. Se oli niin löysä, ei se oikein kääntynytkään niin nätisti kuin viimeksi. Ei ollut niin hyvä päivä tänään :)

Käveltiin pikkasen ja otettiin sitten laukkaa. Muuten vapaasti, mutta ympyrällä tuli pysyä.
Nostelin lähinnä ravista, käynnistä en yksinkertaisesti onnistunut.
Sanotaanko että oli hankalaa koska poni ei oikein edennyt. Se oli vähän änkemistä ja puskemista. Vähän tuskallista, hyvä kun sain ponin pidettyä ravissa edes hetkittäin. Hyytyiltiin ja ponikin koitti vähän possutella toisten perään.
Sain mä sitten ajoittain laukattuakin. Tai joo, oikeastaan aika paljonkin sain laukattua.
Tosiaan, nostot oli vaikeita. Todella laiskoja ja epäonnistuneita. Laukka oli itsessään ihan kivaa. Poni meni pientä ponilaukkaa, minä istuin hyvin ajoittaisia sekoiluja lukuunottamatta. Vähän sain jopa käännettyä ja ympyrällä pysyttiin. Joitain kertoja sain jopa itse siirrettyä raviin ja se oli muuten hienoa. Istuin niin hyvin ennen sitä siirtymää ja kerran onnistuin istumaan koko siirtymän, ilman pomppimista, jes!
Mutta aika useasti poni lopetti laukat itse. Pari kertaa sain nostettua takaisin, muulloin poni vain kiihdytteli ravia tai vaihtoehtoisesti hyytyili. Ja tosiaan, se ravikin oli tuhottoman vaikeaa kun en vain saanut ponia oikein liikkeelle. Tai sain liikkeelle, mutta se hyytyi heti perään.
Kyllä me sentään jotain tehtiin, mä meinasin kuolla sinne lopulta. Kauheaa tuskaa, niin kauhean rankkaa : D Paha tosin sanoa väsyinkö laukkaan vaiko ponin eteenpäin potkimiseen, kröh.

Sitten loppukäynnit.
Marianne oli ihan tyytyväinen, tai no. Ei se oikein tykännyt siitä että poni oli niin laiskimus. Minkäs sille voi, pitää säästää voimat pienten miesten katseluun. Ja käskyksi tuli ettei ponin sovi kyttäillä, pitää kääntää se pää pois. Toteutinkin toivetta, kääntelin ponin päätä aina kun se keksi tuijotella (traktoria jossain monen kymmenen metrin päässä)
Olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Tai siis joo, poni ei ollut ihan parhaimmillaan, on sitä paljon kivempi ratsastaa silloin kun se vaikka kipittelee. Tuo laiskuus ei nyt oikein toiminut.
Mutta periaatteessa se kuitenkin meni ihan kivasti, vaikka tuo eteneminen olikin vähän avutonta ja kääntyilykin oli ongelmallista välillä. Ainakin pysyttiin omalla ympyrällä, mä en pudonnut vaikka poni sinkoili, sain ponin menemään minne pitikin, istuin laukassa (ikuinen riemunaihe) kaikki onnistui vaikkakin hitaasti. Joten kyllä mä olin ihan tyytyväinen kuitenkin :)

Sitten keskelle ja alas selästä. Ponineiti talliin ja harjailin sen nopeasti. Ja kotiin.

Videota ei tule tänään.
Teen videon vasta kun saan nuo katsottua kertaalleen läpi, haluan tällä kertaa vähän enemmän keskittyä koostevideon kokoamiseen. :)
P.S. Ja kerrankin täysin ajantasalla olevia kuvia! Ja joo, niitä on aika paljon, muttei se mitään :D

Kisakuvat

Niinku vihdoin :D Ei tässä voi muuta sanoa.

Tälleen mennään, tosi maalaisesti. Heh.

Ehkä on ihan kiva ettei siellä ollut ihan näin jäätävän näköisiä kuvia enempää :D 

Tämähän ei ole jäätävä. (Poni on muuten söpö. Ihan ku kameli)

Tiistaikertomus tulee just koht sillää :) Ja jee, oli videoija. Ja kuvaaja. Hahah

Aamun kuiskaus hiljaa sut herättää

Tai jotain sen tapaista.

Joo tota. Tallille ja taulua lukemaan. Mulla oli Nikkis, hih :) Tunnilla myös Reetta, Roosa, Tintti ja Salli. Nikkis oli vain mun kanssani. Hauskaa, poni on niin hauskanen, olin oikein iloinen kun pääsin jälleen pikku ponilla.
Hain Nikkiksen ajoissa tarhasta, päätin että se pitää puunata erittäin siistiksi. Poni oli aivan menossa mukana,  mielettömän fiksusti käyttäytyvä otus se oli. Kun hain sen tarhasta ja avasin portin niin ensin poni oli ihan rykäämässä ulos portista vaikka minä vielä säädinkin ovea auki. Sitten poni huomasi että mulla on homma vielä kesken, joten se pysähtyi aivan omatoimisesti siihen portinläpeen seisomaan ja lähdettiin hienossa yhteisymmärryksessä. Tallillekin kuljettiin ihan rennon rauhallisesti, naru pitkänä eikä poni kertaakaan edes ajatellut mitään ylimääräistä (kuten vaikka syömistä) Karsinaankin se puksutti muuta maailmaa huomaamatta, ei edes huomattu heinäpaalia joka nökötti ihan meidän vieressämme. Vau, sehän oli kauhean aikuismainen :)

Harjasin tyttösen kauniiksi, hinkkasin siitä vähintään kaikki talvikarvat pois (tai ainakin paljon karvattomammaksi) ja harjasin ponin niin nätiksi. Sitten vedettiin vielä varusteet niskaan, vaikeaa kuten aina. Poni ei kauniista ulkomuodostaan huolimatta ymmärtänyt että sellainen hoikka poni olisi kovin paljon esteettisemmän näköinen, ainakin jos verrataan sotanorsun paksuiseen otukseen. Nikkis hankki itselleen oikein kunnon pallomahan ja rouskutteli heiniä menemään, sillä välin kun avuton pikku-ihminen yritti kaikella voimallaan kiskoa vyötä kiinni :D Kyllä se siitä meni, sen reilun viiden minuutin kiskomisen jälkeen. Hmm..

Köpöteltiin kentälle kovin nätisti taas, ja sitten pääsin nousemaan ponirouvan kyytiin. Lähdettiin siitä kävelemään. Heh, alkukäynnit jäivät aika olemattomiksi. Tai siis kun Nikkis oli yhä edelleen sitä mieltä että siellä tiepitkällä sivulla majailee vähintään murhamiehiä. Ja siis eihän sinne päinkään voi siis mennä, ei niin mitenkään. Minä en tokikaan pitänyt ideasta, vaikka poni koittikin ehdotella jokaisen kohdan kiertämistä mahdollisimman kaukaa. Ei, minä ratsastin poniparan armottomasti uralle, pistin siihen vähän liikettä. Kaikki sujui hyvin, kunnes mentiin sinne kaikkein kamalimpaan kulmaan. Se oli liikaa pienelle ponille. Nikkis yksinkertaisesti jämähti. Se parkkeerasi töppöjalkansa maahan, tuijotteli korvat törössä ja vaikutti kaikin puolin kauhistuneelta. Sitten se koitti jopa poistua paikalta (mutta minä isona ja vahvana sain pideltyä ponin paikoillaan)

Oltiin vähän hukassa siinä seistessämme :D Nikkis ei voinut edes harkita etenemistä, ei missään nimessä. Sille kävi ainoastaan 90 asteen käännös ja täyttä laukkaa karkuun. Mikä ei taas ymmärrettävästi käynyt minulle.
Ensin koitin ylipuhua ponin "Nikkis, ei siellä ole mitään" Vähän taputtelin ponia ja kuiskin sille rauhoittavia sanoja. Poni ei vakuuttunut, se yritti karata kaviot kopisten ja tuijotteli vain. Ei auttanut vaikka annoin sen seistä ja tsiikailla ettei siellä ihan oikeasti ole mitään.
Tehtiin pari volttia, poni oli ihan innoissaan "nyt karkuun" mutta kun käänsin takaisin sen askel liimautui taas hiekkaan ja sitten jämähdettiin. Naurettavaa, heh.
Lopulta päätin että olkoon sitten, ratsastetaan tästä sitten vaikka väkisin eteenpäin. Ponia vaan eteen, askel kerrallaan. Poni tuijotteli kauhistuttavaa kulmaa, otti välillä askelta, sitten taas seisoi. Sitten vähän tanssittiin siinä kulmaa katellen ja mietittiin mitä tehtäisiin. Mutta kyllä, lopulta. Kärsivällisyytemme palkittiin ja me oikeasti tultiin sieltä käynnissä ja jopa uraa pitkin! Sitä ei tarvitse muistella että poni tuli kylkimyyryä ja suoristuttuaan oli aivan valmis ravaamaan pois karmivasta kulmasta. Onneksi käytettiin tänään vain puolta kenttää, ei siis jouduttu enää tuohon poninsyöjäkulmaan. Mutta kyllä se poni osasi sitten repiä pelottavia näkyjä ihan mistä tahansa. Upeaa ;)

Kun päästiin kulmasta pois, aloiteltiin tehtävä joka on siis tossa ylhäällä (huomatkaa noi pikku-ukot, ne havainnollistaa. Toi yläkulma oli toinen joka pisti ponin puntit tutisemaan, samaten tuo kentän keskikohta josta piti kääntyä oli aika paha ;) ) Eli käynnissä, loivakolmikaarinen kiemura ja siitä sitten voltti. Toisella pitkällä sivulla piti ilmeisesti tehdä myös voltteja. Mä en ollut yhtään kuunnellut mitä piti tehdä, mutta onneksi olin niin luova (tai sitten Mariannen ajatuksenjuoksu on sen verran tuttua) että keksin heti siinä mitä meidän pitää tehdä, heh. Lähdettiin siis tekemään. Pidin tänään erityisen paljon huolta siitä, että poni liikkuisi. Edelleen se varmaan vähän mateli, mutta oli se jo paljon parempi, ja minäkin oikeasti tein asialle jotain. Ja siis Nikkis kääntyi oikein hyvin. Vähän taas volteilla vauhti lopahti, ja pari kertaa koitti puskea pois. Muuten tosi hienosti, ilman mitään raipan ulkokäteen siirtoja. Koitin vähän ajatella jopa asetusta, mutta se oli kauhean haastavaa. Ja välillä en kerinnyt keskittyä sillä poni tykkäsi keskittyä noiden vihreiden miesten katseluun. No, olin kuitenkin tyytyväinen. Sain ponin kulkemaan siellä missä piti ja ajoittain jopa ihan normaalissa käynnissä, ilman jatkuvaa tahkoamista uralle. Ja tosiaan, se kääntyi niin kivasti.

Siirryttiin sitten kevyt raviin. Myös ravissa mä lähdin ajattelemaan ponin etenemistä, raipalla muistutus jollei pohkeesta liikkunut. Poni liikkui sitten ihan kivasti. Siis tiesivulla se pisti aina kaasua pohjaan ja kipitteli menemään kun oli muka niin jännää (tosin jos käänsin voltille sain ponin ravaamaan rauhassa) Muualla se sitten vähän lösähteli ja voltit lösähtelivät taas. Mutta jotenkin tykkäsin siitä että tänään se oli kuitenkin, noh, laiskempi. Se liikkui kun pyysin (ja kun jänskätti) ja se hidasti kun mä pyysin. Ei silleen että kipitellään ihan täysii koko ajan koska on kivaa. (Vaikkakin se tahti heitteli sitten tänään tosi paljon.) Saatiinkin sitten jopa vähän kehua siitä että poni ravaa hyvin ja että tuntuma on hyvä.
Poni kääntyi niin hienosti, vähän meinasi karata mutta aina sain sen palautettua ja onnistuttiin volteissa vaikka vauhti meinasikin loppua. Jes! Siis ihanaa, se oli jotenkin niin yksinkertaista, Nikkis vaan kääntyi ja meni just silleen helposti :D
Riemuani totta kai lisäsi myös se, että sain oikeasti hallittua itseni. Pari kertaa poni katosi alta ja minä olin jäljessä, mutta muuten - kevensin hyvin, pysyin ponin yläpuolella ja oikeasti hallitsin itseni. Toivoa ei ole menetetty. Ja muutenkin istuin mielestäni paremmin tänään kuin yleensä pienen ponin kanssa. Mä olin paljon suorempana ja keskityin käsien kulmaan. Suorina ne kädet silti olivat, mutta jo huomattavasti paremmin ja tämä tosiaan auttoi mun suoruuttakin, joten en edes kökötellyt pitkin kaulaa koko aikaa. Hienoa!

Käveltiin vähän ja nostettiin jalustimet ylös :) Okei, pikkasen jännitti se, että jos Nikkis nyt oikeasti säikähtää. Se kuitenkin koko ajan oli niin varuillaan ja pikkasen oli silleen että apua vaan. Ja muutenkin pirun hutera olo, minimaalinen poni, eikä edes jalustimia. Luotin kuitenkin itseeni ja lohduttauduin sillä etten ole tänä vuonna pudonnut kuin sen kerran. Ei siis olisi paha vaikka lentäisin uudelleenkin ;) (siis hei, tänä vuonna oon pudonnut vaan kerran. Vitsit, mähän parannan koko ajan ihan hurjasti)
Käveltiin hetki ilman jalustimia ja minä koitin rentoutua. Ja ilmeisesti onnistuin, poni nimittäin käveli niin rennon rauhallisesti, se ei katsellut, ei niin mitään. Wouh. Se epäkohta saatiin sentään korjattua, heti kun lähdin siirtämään raviin tajusi Nikkis että pienet vihreät miehethän ne siellä, iiks. (että missä lie ongelma, eheh)

Lähdettiin siis harjoitusraviin. Ei mitään tehtävää, piti vaan hömpsötellä menemään. Oikein hauskaa, ponikin vähän rauhottui kunhan sain sen raviin. Jälleen tahti heitteli siitä railakkaasta pikkuravista kunnon mummoiluvauhteihin. Tehtiin vähän voltteja, ajoittain tunsin että kaadun ihan hulluna kaarteeseen, mutta koitin vaan pysyä rentona ja suorana (niin selästä kuin kyljistäkin, tai silleen) Ja siis joo, ravi meni oikein kivasti. Poni vähän kaahaili ajoittain, mutta kulki kuitenkin nätisti, minä pysyin kyydissä istuin ravissakin sitten ihan ookoosti.
Ei me kauaa vain ravailtu, pian ilmoitettiin että lyhyeltä sivulta, tötsien välistä, saa nostaa laukan! JEEE :D Vihdoin ja viimein pääsi laukkaamaan ilman jalustimia, hihi.
Vähän jännitti, nostokohta oli heti pikku miesten asuinnurkan jälkeen, vähän jännitti että jos se Nikkis päättääkin lähteä vähän turhan haipakkaa karkuun. Sain kuitenkin ponin todella rauhalliseksi kun tein voltin ennen nostoa ja ponihan nosti laukan erittäin rauhallisesti. (suuri yllätys oli se, että se laukka oikeasti nousi niin hyvin. Epäilin vahvasti) Laukka oli tosi hyvää ja kivaa ja kaikkea. Mun istuminen oli ihan hullua :D Pompin ja rytkyin siellä ihan sekopäisesti, se oli oikeasti tosi vaikeaa. Jalat heilui ja minä pompin. Raviin siirtymässä mä pompin ja horjuin niin hienosti että roikuin ponin kyljelläkin melkein. Ja Nikkis vaan ravaa töpsöttää juuri lainkaan häiriintymättä, heh.

Laukat nousivat aina tosi hienosti. Lopussa poni alkoi vähän lämmetä ja laukka rupesi olemaan jo vähän niinkuin vauhdikasta. Mun istuminenkin sentään parani loppua kohden, aloin pikkasen paremmin istumaan satulassa. Ei se silti niin hyvältä tuntunut kuin jalustinten kanssa, mutta olen oikein ylpeä itsestäni että suoriuduin noinkin hienosti.
Poni siirtyi raviin aina kun minä pyysin, se oli erittäin hienoa. Ja tehtiin hei yks ympyräkin :D Poni oli niin innoissaan että päätin uskaltautua. Se oli järisyttävä kokemus. Mä valuin ihan sinne kyljelle, hyvä kun en puoliksi pudonnut sieltä. Nikkis laukkaili tosi hitaasti ja vaivasesti, laukassa sentään pysyi. Heh.
Raviin siirtymät oli tosi hankalia (mutta ainakin se oli hyvä, että nyt jouduin taas oikeasti istumaan niissä kun ei jalustimia ollut) mutta lopulta onnistuin kai yhdessä siirtymässä. Ja onnistuminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä etten meinannut tipahtaa kyydistä siirtymässä, pompinkin suhteellisen vähän.
Oikein hauskaa, olin oikein innoissani.

Jäätiin sitten kävelemään. Otin jossain kohdassa jalustimet takaisin, sillä suuri kissapeto vaani puskassa ja Nikkis vaikutti vähän turhankin järkyttyneeltä.
Ja lopussa sitten taas meni vähän överiksi, poni jumiutui jälleen ja sitten sodittiin sen kanssa siitä että mitä tehdään ja mitä ei. Poni oli järkyttynyt, auts. Päästiin onneksi lopulta kävelemään taas vähän rauhallisemmin, minä ratsastelin taas kuin suuri ja paha diktaattori.
(Muuten, kaadoin kaks tötsää. Siis minä kaadoin. Poni ei kaatanut yhtään, se oli fiksu ja vieritti syyt minun niskoilleni)

Marianne oli tyytyväinen :D Yllättävää. Se tuli kysymään että mitä mieltä olin ja myönsi sen että meni ihan kivasti. Vaikka se siinä alkutunnista ei millään ymmärtänytkään että mitä me siellä kulmassa kökötettiin, eheh.
Mä olin tosi tyytyväinen, ainoa oikeasti raivostuttava asia oli noi pikku-ukot :D Poni oli vähän turhankin pöpi niiden suhteen tänään. Muuten olen tyytyväinen, poni meni niin hienosti ja helposti, minä osasin vaihtelun vuoksi ratsastaa ja sain vihdoin laukata ilman jalustimia. Jeah!

Keskelle ja alas selästä. Nyt poni unohti aikuismaisuutensa. Ei millään sopinut odottaa hetkeäkään, tallille oli muka pakko juosta ihan etunenässä. Matka tallillekin oli muka niin hirveä että ponin piti ihan kipitellä. Lopulta sain ponin pysäytettyä ja hetken siinä seisottuaan se ymmärsi että tarkoituksena oli kävellä mieli tyynenä. Poni karsinaan, harjailin sen vain nopeasti (ja tein tarkistuksen, ei siitä ainakaan silloin karvaa lähtenyt)
Ja kotiin.
Ja nyt vaan nukkumaan, mahdollisimman ripeästi. :) Joten heipä hei