Puksutusta truekenttähepan kanssa

Jees hei! Nyt on hyvä, vaihtelun vuoksi ei tarvinnut lähteä seitsemän aikaan bussilla matkaan, vaan sai nukkua hiukan pidempään ja pääsi autolla. Sen lisäksi ilmakin oli aika ihana, mitä nyt välillä tuuli vähän liikaakin. Ja kenttä oli hyvässä kunnossa!!!
Vihdoin! Edes yhden kerran kenttä oli hyvä! Tosin tilaa ei ollut paljon yhtään, mutta samapa tuo - siellä oli hiekkaa, ei ollut kovaa ja ilma oli ihana. Sopu sijaa antaa ja sitä rataa.

Mulla oli jälleen pieni Vinski, tunnillamme myös Evita, Elvis, Pomo, Nikkis ja Laki. Vinski jatkoi toiselle tunnille.
Koska olin tapani mukaan kaikkea muuta kuin ajoissa, päätin kiirehtiä harjaamaan proomua kuntoon. Ukko oli oikein tyytyväinen, sain sen kuntoon hyvissä ajoin ja tällä kertaa melkein maltettiin seistä kuin vanhat herrat ainakin. Toki nyt pikkuisen piti hinkata suitsia ja tehdä muuta pönttöä, mutta oli se silti parempi kuin viime viikolla.

Tepsuteltiin kentälle ja työskenneltiin pystyssä pysymisen kanssa. Kiipesin sitten valtaisan valkoisen selkään ja lähdettiin kävelemään sellaista pientä ja hyväkuntoista aluetta käyttäen. Melkein itketti, siitä on aikaa kun on viimeksi saanut ratsastaa kentällä joka ei muistuta kyntöpeltoa ;)

Käytin hyvän pohjan hyödykseni ja lähdin melkein heti ratsastamaan käyntiä eteenpäin, kun kerrankin kykeni pyytämään ilman että tarvitsee pelätä milloin hevonen menee nokilleen. Saatiin mukavia pätkiä joilla Vinski käveli varsin hyvin. Tosin tilanpuutteesta johtuen jäätiin aika usein myös lyllertämään - ei oikein saatu kunnolla liikettä kun aina kulma käveli vastaan ja kun siellä oli niitä muita hevosiakin, jolloin minä en kai ihan uskaltanut vaatia jatkuvaa kävelyä. No, saatiin hyviä pätkiä sentään. Muutamia volttejakin tehtiin, mutta ne olivat lähinnä niitä "apua, tila loppuu kesken, käännytään"-ratkaisuja, joten asetukset jäivät aika puolitiehen. Ei ollut oikein fiilistä tehdä kunnon voltteja kun ei ollut tilaa ja kun nyt kerrankin pystyi oikeasti pyytämään sitä liikettä. Kyllä me ehditään piipertää myöhemminkin, heh.

Aloitimme käyntiväistöillä. Just silloin kun teki mieli tehdä kaikkea muuta paitsi piipertää ;)
No ei, otimme haasteen vastaan innosta puhkuen. Toisella pitkällä sivulla otettiin ensin pari väistöaskelta sisälle, sitten väistö takaisin uralle, ei sen ihmeempää. Muualla tein niitä voltteja, tällä kertaa myös asetuksia hakien ja sitten toki ratsastelin valkeaa proomua eteenpäin. Hieman se käynti meinasi aina kuolla, mutta yritimme parhaamme. Voltit olivat varsin mukavia ja onnistuneita, tosin se oikea ohja iski taas tyhjää, minkä lisäksi oikea pohje ei tuntunut menevän ihan läpi. Ensin se oli ongelma, Vinski valui uralle ja voltit levisivät, mutta kun näpäytin raipalla vähän pohkeen taakse, niin kyllä se jalkakin tuntui terävöittyvän ja Vinski kääntyi huomattavan paljon paremmin kuin ensi alkuun.
Väistöt olivat hieman vaihtelevia, kenties emme olleet ihan sopivassa moodissa ratsuni kanssa. Aina ei hidastettu tarpeeksi, vaan valkea ainoastaan hiihteli alta pois. Välillä taas suoritettiin tyylipuhdasta sulkutaivutusta sen pohkeenväistön tilalla. Onneksi edes muutamia kertoja sain pidettyä pohkeet kyljissä ja ohjat kädessä, jolloin tuli muutamia väistöaskelia sen kaiken muun epämääräisen sekaan. Njoo, ei voi sanoa että nämä väistöt olisivat kuitenkaan mitään hervottoman upeita olleet. Enkä oikein edes tiedä missä vika oli. Kenties itse olin liian irti, tai sitten se oikea ohja häiritsi. Tai ehkä suoraa oli liian vähän, en välttämättä ollut kyllin nopea. Olin mä silti tyytyväinen niihin muutamiin askeleihin, väistöt ovat vaikeita ja isot hepat isoja, joten parikin hyvää askelta on jo paljon.

Onneksi sitten lopetettiin piiperrys ja käytettiin hyvä pohja hyväksemme. Oli nimittäin aika laukata! Jee!! :D
Eihän tässä muuten mitään, mutta kun viimeksi olen tosiaan tainnut laukata marraskuussa Evitalla, niin kyllähän se kolmas askellaji onkin jo pikkaisen alkanut poltella. Muut menivät keskemmälle kävelemään, kun yksi "hanatti" laukkaa uraa pitkin. Vinskiä hiukan ärsytti kävellä siellä kaikkien kanssa, jokainen irvisteli vuoronperään toisilleen kun oli niin kauheaa olla lähellä toisia hevosia.

Onneksi laukkaaminen olikin sitten astetta mukavampaa! Vähän mua jännitti, mutta se oli oletettavaa eikä haitannut mitenkään. Nostettiin siitä käynnistä, laukka nousi todella hienosti. Sen jälkeen pistettiinkin vain menemään. Alkuun laukka oli sellaista hitaanpuoleista ja könkköä, mutta kun ratsastaja hullunkiilto silmissä puski pientä heppaa eteenpäin, niin kyllä se laukkakin lähti ihan nätisti pyörimään. Hain sellaista kivaa tahtia, en halunnut että laukka kuolisi kesken kaiken (tosin en myöskään halunnut että me vedetään kyljelleen kaarteissa).
Laukka oli kokonaisuudessaan tosi kivaa. Vinski eteni ja puksutti menemään kuin juna, oikein silleen tasaisen tappavasti. Kertaakaan ei laukka tippunut alas ja välillä saatiin vähän liitoa siihen askeleeseen, kun pidemmän suoran auetessa pyysin lisää vauhtia. Minä itsekin pysyin kyydissä ihmeen asiallisesti. Alkuun se nyt oli sellaista, että tuijotin alaviistoon ja kaarteissa kaaduin sisälle. Koko ajan kuitenkin parani, aloin pysyä suorempana ja katsomaan eteenpäin. Istuin oikein kivasti, ei tullut mitään metrin pomppimisia missään vaiheessa ja kädetkin pysyivät yllättävän hienosti mukana. Ainoa ongelma olivatkin ne jalat, jalustimet olivat ehkä turhan pitkä, mutta ei sekään ainoa syy ollut. Jalustimet hengailivat siis koko ajan kengänkoroissa ja jalat heiluivat omiaan. Ne ovat ongelma, mutta ehkä vielä jonain päivänä osaan laukata jalkojenkin puolesta hyvin ja sivistyneesti.

Päästeltiin laukkaa oikein antaumuksella ennen kuin piti sitten siirtyä käyntiin. Siirtymä alas oli ihana ja keveä, vaihdettiin suunta ja pisteltiin kolmatta askellajia myös vasemmalle. Ei mitään ongelmaa tähänkään suuntaan, laukka pysyi yllä ja täti pysyi kyydissä :)

Sen jälkeen käveltiin ja otettiin vielä loppuun hiukan noita käyntiväistöjä, samalla loivalla kolmikaarella kuin alkutunnistakin.

Mentiin vähintään tälleen. Tosin Vinskillä oli enemmän se kenttähepan "puksutetaan laukkaa loppupäivä"-moodi päällä ;)

Vinskille jäi selkeästikin päälle se "laukataan uraa pitkin ja jee!" Kun minä yritin hidastaa, niin heppahan vain hiihti alta pois. Kun sitten koitin pohkeella väistättää, niin ratsu oli tekemässä ilmavaa ja räjähtävää laukannostoa, heh. Kyllä siinä oma aikansa meni, kun minä vain yritin saada valkean kuulolle ja rauhalliseksi, jottei nyt vallan odotettaisi mitään laukka-apuja. Saatiinkin sitten loppuun pari onnistunutta väistöaskelta, joten se oli oikein hyvä, vaikka kokonaisuus vähän penkin alle menikin. Jäätiin loppukäynteihin ja käveltiin.

Marianne oli oikein tyytyväinen. Se myös totesi, että Vinski alkaa peräti pyöristymään vähän niskasta, minkä sitten itsekin huomasin kun Marianne oli ajatuksen ensin ilmoille heittänyt. Ajoittain ratsu oikeastikin kulki silleen hieman lyhyempänä ja hieman pyöreämpänä. Tietysti se silti varmaan näytti lähinnä hirveltä, mutta pienillä askelilla menemme kohti päämääräämme. Ja on jo paljon, jos oikeasti sain edes jonkin pienen ajatuksen sen proomun päähän, mä meinaan koko tunnin ajan koitin sitä heppaa lyhentää ja keventää, jottei se makaisi ohjalla.
Itse olin varsin tyytyväinen, vaikkeivat väistöt parhaimpia olleetkaan. Päästiinpä laukkaamaan ja kokonaisuudessaan Vinskinen meni tosi kivasti. Olin oikein onnellinen tunnin jälkeen, mikä on kai tärkeintä.

Käveltiin ja keskelle. Rojahdin alas ja jätin Vinskin raatamaan, kun minä taas kävin viimeisellä tunnilla puskemassa vähän laiskaa Laki-ponia eteenpäin. Sen jälkeen matka jatkuikin kotia kohti.

Taivuttelua ukon kanssa

Mua saattaa hieman häiritä se fakta, että on tammikuu ja pihalla on samanlaista kuin keväällä. Toki pystyssä pysyminen ja käveleminen ovatkin yliarvostettuja asioita, mutta silti se alkaa hieman tulla jo korvista ulos. Varsinkin kun se ei taida edes sulaa kokonaan pois ihan lähiaikoina.
Sen ansiosta myös kenttä oli tänään aika muikea. Sellainen kökköinen ja tylsä. Plääh, toivon niin että jonain päivänä pohja pitäisi, että päästäisiin laukkaamaan. Eikä siis muuten mitään, on hyvä keskittyä käyntiin ja ravin köpsyttelyyn. Mutta hei, ollaan laukattu kai marraskuussa viimeksi ja minä olen armoton laukkajännittäjä. Kyllä tulee mielenkiintoista kun kelit joskus taas antavat periksi, kun täti rytkyy kyydissä armoa rukoillen ;)

No joka tapauksessa, en joutunut pyöräilemään mikä paransi mielialaani huimasti. Auto ei kaadu, pyörää taas olisi saanut kiskoa perässään. Ja mulla oli Vinski! Hihi.
Vinski on niin hauska, varsinkin nykyään kun osaan sillä ratsastaa (tai siis nyt kun olen pari kertaa osannut ratsastaa sillä, ei liioitella kuitenkaan). Tunnillamme olivat myös Laki, Kitty, Evita, Kaisa ja Pomo, Vinski jatkoi toiselle tunnille. Harjailin pienen pörröisen ja heitin ukon varusteisiin. Jälleen se Vinskin yletön kärsivällisyys pääsi oikeuksiinsa, kun vaihteeksi sain hevoseni ajoissa kuntoon - siellä se vanha, viisas ja kokenut ukko räpelsi ovia ja oli juosta jo omaa tahtiaan kentälle kun karsinassa seisominen on ihan superboring!

Mulla on muuten liikaa kuvia ja videoita... Yhden muistitikun siirtäminen kesti noin kolme varttia, kuvien järjestely ainakin toisen mokoman. Ja muistitikkuja on siis kolme yhteensä.

Tepsuteltiin kentälle ja rukoiltiin pysyvämme pystyssä. Sitten vain valtamerialuksen selkään ja lähdettiin kävelemään. Pohja oli hieman kova ja oli jonkin verran jäätä, joten aloitettiin taas käynnit hivenen rauhallisemmin. Vinski sai möngertää ja leikkiä kuollutta, kunnes sitten uskalsin hiukan pamautella ukkoa liikkeelle. Ihan mukavaa käyntiä sieltä tuli, toki se vauhti aina kuoli kentän huonommilla kohdilla, mutta muuten. Mulla oli vaan koko ajan ihan vino olo, heiluin selässä kuin idiootti kun en vain löytänyt minkäänlaista suoruutta.
Tehtiin vähän voltteja, minä koitin vaihtelun vuoksi jopa asettaa tätä hurjan suuripäistä ratsuani ja sitten koitin pitää sen käynnin jotenkin liikkeessä. Ihan kivasti se kokonaisuudessaan meni, vähän vain piti katsoa miten paljon saadaan aikaiseksi.

Aloitimme sitten avontapaiset taivuttelut. Toisella pitkällä sivulla taivuteltiin, toisella ratsastettiin eteenpäin. Piti siis tehdä sivun alkuun voltti, jatkaa siitä avontapaisessa muutama askel, sitten suoristaa, tehdä taas voltti ja jälleen pari askelta taipuneella hepalla. Muualla sitten pyrittiin suoruuteen ja käynnin lisäämiseen, kun avontapaisiin piti tietenkin hidastaa.
Se meni muuten ihan todella loistokkaasti. Oikeasti. Vinski kääntyi volteille terävästi ja mukavasti, välillä reitit kävivät turhankin pieniksi. Sain sitä hiukan aseteltua aina kaarevilla urilla ja kerrankin onnistuin pitämään taivutuksen myös sen voltin jälkeen, jolloin sain jatkettua suoralla uralla sen taipuneen hepan kanssa. Kun yleensähän multa aina katoaa se taivutus ja joudun väkertämään suoralla sen etuosan uudelleen sisälle.

Sieltä tuli tosi kivoja askelia. Jatkettiin suoraan voltilta, Vinski taipui, reitti säilyi. Mulla pysyi pohkeet lähellä ja pystyin pyytämään oikealla tavalla. Itse tunsin että homma sujui, Marianne kehui meitä, joten olin oikein tyytyväinen suoritukseemme.
Toisella pitkällä sivulla sain valkeaa proomua oikein hyvin myös eteenpäin, pylly keikkuen Vinski asteli ja minä saatoin olla tyytyväinen. Toki tähän vaadittiin alkuun sitä pientä herättelyä, mutta yhtä kaikki onnistuttiin saamaan se vanha herra hereille.

Vaihdettiin siitä vasempaan kierrokseen, joka olikin superpaljon vaikeampi. Oikean ohjan kirous seurasi Kaisalta myös Vinskille, en tiedä. Se oikea ulko-ohja löi vaan ihan tyhjää koko ajan, kun valkoinen roikkui siinä vasemmassa kiinni. Voltit levisivät kun ulkoavut eivät olleet läpi, valuttiin vähän väliä uralle ihan samasta syystä. Suurin osa avontapaisista meni ihan pelleilyksi kun Vinski vaan kaatui ja minä ihmettelin että kappas keppanaa, tämä oikea ohja ei nyt kyllä toimi yhtään.
Kaiken muun hyvän lisäksi herra alkoi vielä hiihtää pois alta, mikä ei ainakaan helpottanut onnetonta yritystäni. Alettiin siinä ottaa toinen pitkä sivu harjoitusravissa ja sekin meni vähän mönkään. Ratsu ravasi kyllä hyvin ja minä istuin kivasti, mutta joka kerta se valahti sinne uralle hölkkäämään. Sen lisäksi myös kulma venähti ja kaikki oli hukassa.

Oman aikani istuin siellä kyydissä vaan silleen "omg, tää on Vinski, en osaa ratsastaa tällä, joten tämän on vaan pakko valua ravissa tonne uralle", kunnes lopulta ymmärsin, että proomu on kulkenut kahtena viime kertana ihan loistavasti ja etten mä voi vaan uskoa siihen, etten pysty sitä ulko-ohjaa saamaan tuntumalle. Aloin peräti tehdä asialle jotain - en päästänyt Vinskiä enää tippumaan ravissa uralle ja kas vain, sehän auttoi. Päästiin ravissakin suoraan ja kulma parani kun heppaa ei enää tarvinnut onkia ylös sieltä aidasta. Ja kun oikein yritin ja väkersin, niin sain jotain etäisesti avoa muistuttavaa taivutusta sinne pitkällekin sivulle. Ei yhtä hyvää kuin toiseen suuntaan, ei onnistunut joka kerta ja taivutus oli loivempi. Mutta saatiin edes jotain, johon oli hyvä lopettaa. Jes!
Huomasin muuten myös, että kun tämä suunta osoittautui hankalaksi, niin rupesin automaattisesti kiemurtelemaan ja jännittymään siellä selässä. Lantio kallistui yhteen suuntaan ja ylävartalo toiseen, kun samalla muka-huomaamattomasti nousin vähän jalustimille seisomaan. Mikäli olen harrastanut huomaamattani tätä samaa silloin joskus kun Vinskillä ratsastaminen oli mahdotonta, niin en taida enää ollenkaan ihmetellä miksei ratsu ole toiminut ;)

Jätettiin avotaivuttelut sikseen ja otettiin lopuksi vain pitkät sivut kevyt ravissa. Lyhyet sivut olivat sen verran kamalammassa kunnossa, että ne oli parempi kävellä.
Ei siinä mitään ihmeellistä. Vinski oli alkuun vähän löysä, mutta myöhemmin se melkein räjähteli siihen raviin. Minä onnistuin jopa keventämään normaalin näköisesti alusta asti ja pysyttiin ihan hyvässä tasapainossa. Tosin Vinski nyki ohjia. Hmm. En tiedä nyt sitten taas, kun toisaalta heppa itse makaa ohjalla alusta asti, mutta silti se kiskoo. Vaikea asia.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne tykkäsi, se on innoissaan kun voidaan mennä Vinskillä :D
Minä olin itse oikein tyytyväinen. Ei vitsi, avontapaiset onnistuivat valkean proomun kanssa, ihan mieletöntä! Ja heppa meni hei kolmatta kertaa peräkkäin ihan ilman ongelmia. Liian hyvää ollakseen totta!

Mentiin keskelle vähän kiertelemään ja hyppäsin alas selästä. Puuhastelin taas jotain omiani ja ihastelin kun pikku-Simppeli oli tunnilla. Siitä on niin pitkä aika kun olen sen viimeksi nähnyt :)
Lopulta sitten kotiinpäin. En tiedä keskitynkö nyt toivomaan metrin hankia vai loppuja lumia pois.
No, ei sen niin väliä.
Mutta hyvässä kunnossa oleva kenttä voisi olla jees, että jos ei ainakaan tätä "ensin lunta, sitten litratolkulla vettä, sitten taas vähän pakkasta"-säätä enää. Pliis?

Vielä hänestäkin tulee oikea poika!

Siellä oli oikein kiva ilma. Oli oikein ilo mennä tallille ja lukea, että saan ratsastaa pienellä Elvis-ponilla. Tunnillamme myös Evita, Vinski, Kitty ja Nikkis, Elvis jatkoi toiselle tunnille. Harjailinkin siis keltaisen siistiksi, ihmettelin sen jalkaa, josta siniset prinsessaveret vuotivat ulos ja vetäisin ukkosen varusteisiin. Laitettiin martingaali ja otettiin raippa mukaan. Sen jälkeen tepsuttelimme kentälle ja minä nousin kyytiin, väärältä puolelta näin vaihteeksi.

Tietokoneeni hajosi, enkä ole ehtinyt vielä siirtää kuvia. Joten katsotaan tätä kuvituspuolta.

Lähdettiin kävelemään ja tänään oli jotenkin tosi kiva se kenttäkin. Hieman kova, mutta tasainen, kuiva ja lumeton. Ihan luksusta näihin viime viikkojen "rämmitään milloin lumessa, milloin valtameressä ja silloin kun kenttä olisi hyvässä kunnossa, niin eikös sieltä sada akkoja ja ukkoja vaakatasossa naamaan".
Aloitettiin ihan alkukäynneillä, koitin pitää Elviksen jonkinlaisessa liikkeessä. Hieman annoin taas anteeksi, kun alkuun hiekka oli vielä hiukan kovaa ja tälleen. Sen lisäksi tehtiin jokunen voltti, poni kääntyi kyllä kivasti, mutten oikein hakenut sitä asetusta. Kokonaisuudessaan ehkä köpöteltiin ihan kivaa käyntiä, jonka olisi varmaan saanut paremmaksikin halutessaan. Tosin meitsi oli siellä jotenkin ihan vinossa, mikä häiritsi oikeastaan koko ajan henkistä keskittymistäni.

Pian aloitettiinkin "osastoratsastus". Se oli hauskaa, vaihtelua.
Tarkoituksena oli siis se, että kuljettiin uraa pitkin ja aina kun Marianne huusi että tehkää voltti, niin me käännettiin saman tien ympyrälle. Pikkaisen meinasi stressata, tuntui että joutui tekemään asioita tosi nopealla tahdilla. Koitin kuitenkin aina valmistella nopeasti ja keskittyä voltteihin, etten vain lähtisi paniikinomaisesti roiskimaan. Näillä avuin volteista tulikin oikein hyviä, hain pyöreää reittiä ja väänsin hieman asetustakin. Hieman se nenä tuli sisälle ja poni toimi nätisti, olin siis tyytyväinen.

Jonkun ajan päästä volttikäsky muuttuikin pysähdyksiksi. Lähdimme tekemää pysähdyksestä etuosakäännöksiä, eli etuosa pysyy paikoillaan kun takaosa kiertää etupään ympäri. Siitä onkin jo niin paljon aikaa kun näitä on tehty, oli lieviä hahmotusongelmia kun unohdin jatkuvasti millä ohjalla ja millä pohkeella ponia käännetäänkään.
Tehtiin näitä siis aina käskystä, ihan reippaalla temmolla. Aina etuosakäännöksen jälkeen siirryttiin harjoitusraviin, josta pysäytettiin kun käsky kävi ja tehtiin taas käännös. Alkuun se tuntui ihan hullulta, vetäise nyt ravista pysähdys heti kun joku huutaa ja tee vielä ripeästi käännös, kun oikea ja vasenkin tuntuvat vaikeilta :D
Ajanmyötä kuitenkin helpottui. Etuosakäännökset olivat oikeastaan koko ajan varsin kivoja. Välillä sähläsin ja Elvis hätiköi, mutta suurimmaksi osaksi olin tyytyväinen. Mitä nyt toinen suunta oli suunnattoman hankala, eikä oikein kertaakaan onnistuttu todella hyvin.  Raviin siirtymät olivat nopeita ja reippaita, välillä melkein liiankin räjähtäviä. Harjoitusravi oli todella ihastuttavaa, hetkittäin poni meinasi juosta alta, mutta sain sen aina aisoihin ja kuulolle. Pysähdykset tosiaan vain paranivat ja paranivat, minä ajattelin ja poni pysähtyi oikeastaan saman tien. Tosi herkkiä ja nopeita seisahduksia.

Otettiin hiukan välikäyntiä ihan rauhassa, keskustellen tästä äskeisestä osastoratsastuksesta. Sen jälkeen jatkettiin etuosakäännöksillä, tällä kertaa käyntiä hitaaksi kooten ja siitä käännöksen tehden. Voidaan sanoa, ettei tämä onnistunut millään tasolla. Poni hidasti kyllä, mutta käännös jäi johonkin aitoja päin kävelyyn ja reitiltä harhautumiseen. Jos otin pysähdyksen, niin Pulla lähti omin nokkineen kääntymään ja tinttaroimaan ja tanssimaan. Jonkin aikaa yritin ja väänsin, lopulta päätin ottaa suosiolla vaan pysähdyksestä parit käännökset. Taisteltiin hetki, halusin vain saada keltaisen pysähtymään suorana. Sen jälkeen sain kaksi etuosakäännöstä, jotka riittivätkin ja annoin ponin kävellä.

Lopuksi otettiin vielä vähän kevyttä ravia. Se jos mikä oli mukavaa, pieni Pullava puksutti eteenpäin ja meitsi keventeli vain mukana. Päästettiin ohjaa vain vähän, käänneltiin hiukan ympyrää ja tepsuteltiin eteenpäin. Välillä Elvis juoksi vähän alta, mutta suurimmaksi osaksi fiilis oli molemmilla hyvä. Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Tämä ei ollut hyvä eikä huono. Etuosakäännökset olivat alkuun aika hyviä, myöhemmin huonompia. Ja ravi oli kyllä oikeasti kivaa. Ja poni oli fiksu, saatoin heilua sen raipan kanssa oikein urakalla, eikä herra silti vedellyt herneitä sievään nenäänsä ;)
Marianne sitten taas oli varsin varsin tyytyväinen, joten ei tuossa mitään.

Käveltiin ja keskelle. Elvis jäi raatamaan, kun minä menin vähän auttelemaan Nikkis-ponin kanssa. Tunnillakin kävin Lakia taluttamassa, ennen kuin lähdin kotiin.

Kylmää on kuin Siperiassa

Tallille siis, "pitkän" talviloman jälkeen. Mulla oli Elvis! Tunnillamme myös Evita, Vinski, Nikkis ja Laki, Elvis jatkoi toiselle tunnille. Hih, oikein kiva päästä ponin kyytiin taas vaihteeksi.

Harjailin pienen karvaisen ja varustin sen nopeasti. Laitettiin martingaali ja minä jätin raipan pois. Ulkona oli meinaan aika muikea ilma - räntää tuli vaakatasossa ja pienet ponit meinasivat lähteä lentoon tuulen voimasta. Ajattelin siis ponin olevan ihan kyllin virkeä, kun takana on sitä lomaakin.
Käveltiin kentälle ja nousin reippaasti selkään. Mulla on joku juttu, joka aamu saan hepat myöhässä kuntoon.

Lähdettiin kävelemään, käyttäen vain porttipäätä. Kenttä oli jopa hyvässä kunnossa siltä alueelta, oli kuivaa ja mukavaa. Tosin se ilma nyt pikkaisen vei riemua kentän kunnosta, muttamutta.

Käynnissä Elvis oli huikean reipas. Suorastaan lentoon lähdössä, etten sanoisi. Poni sipsutteli eteenpäin, pää heilui ja kaula taipui kuin kamelilla. Samoin me vähän harrastettiin jotain reitiltä eksymistä, kun Pullan mielestä tuulta vasten kävely oli ihan supermälsää!
Suoraan sanottunahan se alku oli ihan hirveää :D Poni väänteli naamaansa kun tuuli osui korviin, sitten se ei välillä viitsinyt kääntyä kun se tuuli oli niin hirveä juttu. Sen lisäksi oltiin vähän yliherkkiksiä, kun onhan se tosi jännää kun myrskyää, huih. Oli siis pikkaisen säätämistä, kun meikä yritti saada pöllöponista sellaisen mukavan ja rennon toverin.

Jäimme heti alkuun isolle ympyrälle, jossa ensin käveltiin vain rauhaksiin, haettiin tahtia ja tuntumaa. Minä koitin pitää Pullan suorassa ja kevyesti taipuneena, jottei se rilluttelisi kaula suunnassa x. Onnistuin itseasiassa yllättävän hyvin - yleensähän näinä myrskypäivinä se suorana kulkeminen on ollut mahdottoman synonyymi, mutta tänään sain keltaisen pidettyä aika pitkälti ihan suorana, ilman sitä jatkuvaa venkoilua. Tein hiukan voltteja ja koitin hiukan asettaa, mutta se oli kauhean hankalaa kun herralla ei keskittymiskyky oikein riittänyt. Oh well, ainakin käännyttiin ihan hyvin, pariin kertaan keskusteltiin hetki, mutta kyllä Elvis sitten jaksoi urheasti puskea läpi tuulen ja tuiskun.
Pyysin välistä myös käyntiä eteenpäin, kerrankin poni meinaan jaksoi edetä nätisti. Eteenpäinpyrkimys kuoli vain silloin, kun hurjan pelottava Laki tai Nikkis käveli vastaan. Silloin oli tietenkin pakko hyytyä ja etsiä pakoreittiä silmät päässä pyörien.

Aloimme käynnissä väkertämään pientä väistätystehtävää, väistätettiin siis takaosaa ulospäin ympyrältä. Vaativa tehtävä ihan jo muutenkin, saati sitten tänään kun Elviksen pienissä herneaivoissa juoksi vain "hyi yök, täällä tuulee ja se menee mun päästä läpi!"
Yritimme toki silti, vaikka ratsastajakin meinasi ajoittain tipahtaa kyydistä puuskien johdosta. Alkuun koko homma meni aivan harakoille, en osannut pyytää ja Elvis meni vain alta pois, onhan se jännää kun pyydetään pohkeella jotain. Kun lopulta sain kerättyä jäätyneet aivosoluni ja ymmärsin hidastaa kunnolla, niin alkoi keltaisissa kintuissakin tapahtua jotain. Ei taaskaan täydellistä väistöä, mutta kerrankin minä tunsin että ympyräväistöissä tapahtuu jotain. Saatiin yksi pätkä, joka oikeasti tuntui ihan todella onnistuneelta. Kyllä, olosuhteisiin ja tehtävän vaikeuteen nähden me suoriuduttiin ihan superisti. Ponikin alkoi loppua päin tuntua mukavan rennolta ja otti kehut vastaan oikein fiksusti. Jee!

Seuraavaksi siirryttiin raviin ja hölköteltiin ympyrällä menemään. Elvis ottikin homman ihan tosissaan ja ensi alkuun lähinnä kaahailtiin pois alta, pää pystyssä ja muita hevosia kyttäillen. Minä yritin keventää rauhassa ja hidastella poniakin, tehtiin voltteja ja koitettiin hakea tahti ja tuntuma touhuumme. Ravi tipahteli kuitenkin vähän väliä käyntiin, kun ne pelottavat hevoset vaanivat meitä! Sitten kun potkin keltuaista eteenpäin, niin vauhtia olikin taas kuin pienessä kylässä, kun täysillä pääsee paremmin karkuun niitä muita hevosia! Ja kun oli se myrskykin ja kaikkea. Eihän sitä pieni poni voi millään mennä rauhassa, kun kaikkialla on niin superpelottavaa!

Yllättävän nopeasti sain kuitenkin Elvikseen jonkinlaista tatsia. Se alkoi ravata rauhallisemmin, enkä joutunut kokoajan odottamaan että milloinhan ruutitynnyri räjähtää. Tosin se oli silti jännittynyt - itse huomasin sen vain ajoittain, mutta Marianne hoki että mun pitää olla hitaampi ja rauhallisempi, jotta saadaan poni oikeasti rennoksi. Se on vaikeaa, mua ei jännitä mutta olen silti liian kiireinen. Jos minä olen kiireinen, niin Pullahan kipsuttaa vain alta pois, tosin niin hitaasti etten edes tajua sitä kuin silloin, kun ratsulla nousee pää taivaisiin ja kipsutellaan hirvinä eteenpäin.

Tein työtä käskettyä, vaikkei Pullis mun mielestä pahalta tuntunutkaan. Hidastin kevennystäni parhaani mukaan, tein pari volttia ja vain hidastelin keltaista ihan rauhassa. Jokusen kierroksen jälkeen Pulla pamahti oikein todella rennoksi ja rauhalliseksi. Siinä kohdassa tunsin eron siihen jännittyneeseen ja rentoon poniin. Kyttäily jäi ihan minimiin (mitä nyt pikkasen tsiikailtiin niitä hirviöheppoja) ja ponin liike alkoi tuntua paljon miellyttävämmältä. Rentouden myötä tahtikin tosin hidastui, joten jouduin hiukan tuuppimaan Elviksen takajalkoja eteenpäin. Otin nyt kuitenkin hissukseen ja annoin vauhdin pysyä vähän normaaalia hitaampana, tärkeintä kun oli se, että ferrari pysyy rauhallisena eikä jännity enää uudestaan.
Rennolla ponilla oli vallan mukava ravailla, tipsuteltiin vain reittiä pitkin ja minä fiilistelin kun oli niin helppoa ja mukavaa olla keltaisen kyydissä, hih.

Seuraavaksi istuttiin harjoitusraviin ja otettiin myös sitä ympyrällä, omatoimisesti käyntisiirtymiä tehden. Ensin mun rentoutunut ratsuni meinasi ihan hyytyä, sen jälkeen vaihdettiin kipitysmoodiin "jee laukataan!"-tyylillä. Lopulta sain istuttua alas ja vietyä pidätteet läpi, jonka jälkeen Elvis malttoi ravata kuten kunnon ponit ainakin. Tahti pysyi rauhaisana ja saatiin harkittua niiden siirtymien tekemistä.

Varsinkin alkuun käyntisiirtymät olivat todella kivoja. Saatiin muutama siirtymä pelkällä istunnalla, poni oli rento ja toimiva. Käynti eteni välissä oikein kivasti, tosin raviinsiirtymät olivat vähän hitaita ja tuskallisia. Loppuvaiheessa sitten joko minä tai poni alkoi säheltää liikaa, jolloin jouduin ottamaan vähän enemmän pidätettä ohjan kautta. Luulen tosin että ongelmana olin minä, siinä alkuun nimittäin mulla oli tunne että "näin hidastetaan istunnalla". Jonkun ajan kuluttua sitten unohdin miten sen tein ja sitten ponikaan ei enää hidastunut kun ratsastaja ei osannut sillä istunnalla pyytää. Dääm minun kanssani!

Jäätiin käyntiin ja käveltiin vain loppukäynnit. Elvis käveli rauhassa ja kauniisti, oikeastaan mistään välittämättä.
Oli poni hieno ja kiva. Hih. Se oli rento ja mukava, onnistuttiin kovin hyvin. Ja oli niin kivaa, poni on aina niin kiva.

Käveltiin keskelle, minä pamahdin alas selästä ja jätin keltaisen työskentelemään myrskyn keskelle. Sitten autoin hiukan kapinoivia poneja ja kävin taluttamassa Lakia tunnilla. Nyt olen harrastanut syväjäätymistä, siellä oli karmeaa! En enää ikinä lähde yhtään mihinkään, makaan täällä vaan peiton alla ja teen kuolemaa. Hyihyihyi!

Vermoilua joulun kunniaksi

Noniin, vihdoinkin siellä satoi vähän vähemmän. Kenttä ei ollut ihan niin litimärkä (no okei, oli se ihan märkä. Mutta tänään oli jopa muutama täysin kuiva kohta, edistystä siis!)

Ei tässä mitään, varmasti se ennen pitkää vaihtuu joksikin muuksi kuin pelkäksi vesisateeksi. Minä uskon siihen ainakin.

Tänään oli tosiaan viimeinen tunti ennen joululomaa. Huomenna on vielä tunnit ja sitten uudenvuoden jälkeen jatketaan. Minä tietysti ajattelin että olisi sinäänsä kiva mennä ilman satulaa - noin niinkuin joulun kunniaksi. Ja kun se kenttäkin oli edes kohtuullisessa kunnossa.

Mulla oli hevosena Kaisa, tunnilla myös Vinski, Evita ja Pomo. Kaisa jatkoi kaikille tunneille, mutta päätin silti olla ilkeä ja kysäistä voinko humputella ilman satulaa. Luvan sain, selvästi Mariannellakin oli joulufiilis yllä.

Harjasin suomiputen reippaasti ja vetäisin suitset päähän. Kaisa oli kovin iloisena tulossa mukaani, joten kipiteltiin kentälle iloisesti. Marianne heivasi mut kyytiin (säälittävää se mun selkään meneminen, heh) ja sitten alettiin kävellä.

"Vähän vähemmän märkä kenttä" ;)

Otettiin ihan vain rauhallista käyntiä. Käytettiin melkein koko kenttää, pidin Kaisan vähän poissa uralta ja matkustelin vain kyydissä. Tehtiin siinä jokunen volttikin, yritin hakea asetusta vähän läpi. Se on kauhean vaikeaa, varsinkin toiseen suuntaan kun heppa on niin vino. Saatiin silti edes jonkinlaista taipumista, ei käännytty ihan puupölkkyinä. Alkuun annoin puten kävellä vähän laiskasti, mutta lähdin lopulta pyytämään liikkumista eteenpäin. Ei sovi ihan jäätyä vaikka kenttä hiukan märkä onkin (ja vaikka ratsastaja ei koe oloaan yhtä tukevaksi ilman penkin luomaa turvaa). Saatiin vallan kivaa käyntiä ja muutenkin tuo oli kokonaisuudessaan oikein kelvollinen. Ei niin hirveästi väännetty tai täydellisyyttä haettu, kunhan fiilistelin pyöreää heppaa ja koitin saada edes jotain sinnepäin.

Meillä kävi vierailija! Tässä kohdassa se on Kaisan mielestä tosin jo "ihan superboring!"

Lopulta lähdettiin kevyt raviin. Mä otin sen keventelyn vähän siltä kannalta että "kevennän minkä pystyn ja jaksan". Toisin sanoen keventelin aina pari pätkää, mutta kun piti kääntää tai kun tahti heitteli niin sitten istuin alas. Ja lopulta istuin kokonaan alas, kun kyllästyin siihen avuttomaan ylös pomppimiseen.

Kevyt ravi oli kuitenkin oikein mukavaa. Kyllä mä sain sieltä jonkinmoista kevennystä aikaan, se vaan kun mun kevennykseen tulee aina mukaan erinäisiä pakkoliikkeitä, kuten käsien heiluttelu sivulta toiselle ja varpaiden alaspainaminen, heh. 

Näin alkuun oli ongelmana se, ettei Kaisa oikein viitsinyt liikkua. Se oli kovin löysää ja ravi tipahteli alas, enkä sitten ihan uskaltanut pamauttaa kunnolla kun en halunnut suomittaren räjähtävän liikaa. Pikkuhiljaa rouva kuitenkin lämpesi ja alkoi löytyä aina vain useammin sellaista etenevää ravia. Samalla tuli kyllä myös niitä pätkiä joissa Kaisa juoksi lähinnä alta, mutta sama kai tuo.

Minä pysyin kyydissä oikein hyvin, hiukan lähdin rytkymään kun Kaisa tarpeeksi lähti kaahaamaan. Pidätteet menivät kuitenkin tosi kivasti läpi, ei tarvinnut kauheasti tapella että saatiin se ravi takaisin normaaliksi ja mukavaksi. Välillä tosin annoin hevosen vähän kipsutella reippaampaa ravia, se oli niin innoissaan että mikä jottei.

Ja jottei ihan lähdettäisi lapasesta, tehtiin me tietysti myös voltteja. Kaisa kääntyi kyllä varsin hyvin ja tehtiin oikein mukaviakin voltteja ja ympyröitä. Asetuksesta nyt ei tietenkään tarvi edes puhua kun keskityin lähinnä tahdin ylläpitoon ja hyvään reittiin, heppa kun lähti useimmiten hidastumaan liikaakin niissä käännöksissä. Vasempaan kierrokseen mennessä tosin huomasi erittäin hyvin, että kääntäminen oli hyperpaljon vaikeampaa. Kaisa oli siinä oikeassa ohjassa kiinni, joten kääntäminen oli varsinkin vasempaan kierrokseen oikeaa tahtojen taistoa. Tälleen alkuraveissa taisin kuitenkin joka kerta voittaa ja tamma toimi oikein nätisti.

Otettiin siitä käyntiin ja käveltiin hiukan välikäyntejä. Tässä välissä taisi vieraileva tähtikin saapua ja hepat ihailivat kummallista lehmää oikein rivissä. Kaverin lähdettyä Vinski tosin riemastui ja Kaisakin katseli kaihoisasti komean kirjavan perään. On se kauheaa kun pienten hevosten elämä noin järkkyy kun joku kehtaa kävellä ohi.

Koko tunnin taisin pitää raippaa oikeassa kädessä kun pohje saati ohja ei mennyt läpi. Siinä lie jonkin verran savottaa, sama ongelma oli viimeksikin.

Otettiin vielä vähän harjoitusravia. Nythän Kaisa sitten lopultakin oikein innostui! Siis pieni puttehevonen oli ihan varma että nyt kuuluu laukata ja mieluusti vielä täysillä :D Kyllä siinä oli tädillä tekemistä kun pieni suomenhevonen kaahaa maha hyllyen kuin Vermon takasuoralla.

Ravi alkoi kyllä ihan hienosti, mutta kun seuraava pitkä sivu aukesi, lykkäsi Kaisa ykkösen silmään ja lähti ojentelemaan sitä ravia eteenpäin. Ei siinä toki mitään, mutta hiukan tuntui turhalta roikkua kyydissä kun pikkuheppa ryykää eteenpäin, eikä itse voi oikein muuta kuin rytkyä kyydissä ja koittaa jarruttaa. Ja tuota samaa se meidän ravi ensin oli. Saatettiin saada ihan hetki sellaista nättiä ja rauhallista ravia, mutta sitten Kaisa keksi lähteä kiitämään ja liitämään, eikä siinä ratsastajalta paljon kyselty. Ravissa tosin pysyttiin, eikä kokeiltu sitä kolmatta askellajia, enkä pienestä pomppimisesta huolimatta meinannut sieltä tipahtaa tai mitään. Itseasiassa Kaisakin oli loppuviimeksi tosi hienosti hallinnassa kokoajan - se teki mielettömän hienoja käyntisiirtymiä kun pyysin, mutta hidas ravi tuntui olevan sula mahdottomuus. Tamman mielestä kun oli tasan kaksi vaihtoehtoa: täysillä tai "no ei liikuta sit ollenkaa, nih!"

Meille naureskeltiin kun Kaisa esitteli liikettään ja itse koitin keksiä keinon millä saada heppa pysymään housuissaan. Mikään ei tuntunut toimivan. Käynnissä käännyttiin volteillekin ihan tosi kauniisti, mutta auta armias kun ravista koitit kääntää.. Ei tapahtunut niin yhtään mitään, vauhtia tuli vain lisää ja lisää!

Lopulta taisin sitten luopua toivosta sen suhteen, että Kaisus rauhoittuisi käynnin aikana. Päätin että pysytään vain ravissa, tuskin se kauan alta juoksee. (Erittäin hyvä ajatus toki, heh.) Pidin ravia yllä, toivoin että pysyn kyydissä kun mamma pistelee parastaan ja lähdin sitten vain määrätietoisesti hidastamaan Kaisaa aina kun se alkoi kaahata. Ensin jouduin joka kerta suunnilleen potkimaan tammaa eteenpäin kun se koitti samantien heittää käynnille, mutta alkoi se työkin tuottaa lopulta tulosta. Saatiin aikaiseksi sellaista rauhallista ja järkevää ravia, ei kaahailua ja hidastelua. Pysyttiin tahdissa ja kuljettiin älykkäästi. Taisin saada vielä jonkun voltinkin käännettyä, ennen kuin siirryttiin loppukäynteihin. Oikein hyvä päätös raveille siis.

Oikein hyvä. Oikea ohja on vaikea, samoin oikea pohje. Kaisa on vino ja minä en ihan osaa sitä suoristaa. Kuitenkin, meni hyvin, vaikkakin vähän reippaasti hanateltiinkin välillä. Pysyin kuitenkin selässä ja oli oikein mukavaa.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja Henna kyytiin, jonka jälkeen menin taas harrastamaan kaikkea älykästä, kuten siivousta ja tuntien tuijotusta. Lopulta pääsin sitten auttamaan kirjavien shetlanninponien varustuksessa. Me Kaisan kanssa ilmeisesti tönäistiin liikkelle se lumipallo, joka sai kaikki oivaltamaan, että joulun kunniaksi olisi kiva mennä ilman satulaa. Seuraava tunti meni lähes täysin satulatta, samoin kuin tämä viimeinen tunti. Oikein hauskaa, kun pienet tytsyt rytkyttivät vähän ravia karvaisten ponien selässä ;) (Heh, Kaisa oli ekalla tunnilla ainoa satulaton, kun taas toisilla tunneilla hän oli ainoa satulallinen. Pääsi kokeilemaan molempia puolia. Samoin Kaisa vähän kuumeni liikaakin noilla viimeisillä tunneilla, ei se jaksa piipertää kun rouva haluaa vaan mennä täyttä laukkaa eteenpäin!)

Autoin pienet ponit pois ja sitten kotiin. 

Nyt tuleekin siis vähän pidempi tauko, mutta näkyillään joskus joulun jälkeen :)

Hyvää joulua!

Jotain löllöttelyä

Siis tänään kenttä oli varmaan hirvein ikinä! Aivan järkyttävä, oikeasti. Loskaa ja vettä, oli liukasta ja tuli tilsoja. Nyt toivoisin joko kesää tai vaikka kymmentä metriä lunta - olen aivan täynnä tätä perhanan märkyyttä, saati sitten tuota loskaa, yh.

Oikeastihan on aika outoa ajatella, että joskus on itsenäisyyspäivänäkin lunta. Lumi on aika kaukainen ajatus tällä hetkellä..
Eipä tuo mitään, keliä ja säätä uhmaten tallille. Mulla oli ratsunani Kaisa. Siis Kaisa! Melkoinen yllätys etten sanoisi, on siitäkin jo aika paljon aikaa kun viimeksi puttehevosella menin. Tunnillamme myös Vinski, Evita ja Elvis, Kaisa jatkoi vain viimeiselle tunnille.
Normaalista ajatusmaailmastani poiketen, ei mua tänään edes itkettänyt kun Kaisan selkään jouduin. Olin varsin hyvillä mielin tarttumassa haasteeseen. En tiedä - joko se johtui tauosta tai ehkä olin vain kovin riemuissani siitä tosiasiasta, että viime aikoina on sujunut hevosten kanssa.

Harjailin pikku-Kaisan nopeasti, iskin sen varusteisiin ja sitten käveltiin kentälle. Ja oli muuten märkää, hyi ällötys.

Paras kuva Kaisasta :D

Kiipesin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään. Tosiaan, kentän pohja oli järkyttävä potenssiin tuhat. Tuntui kuin oltaisiin menty jossain kivikossa tai jotain, Kaisa ei päässyt eteenpäin, vähän väliä se tuntui kompuroivan (tilsoista johtuvaa haparointia) ja kura lensi varmaan kentän toiseen päähän asti. Että rauhallisesti otettiin, harvinaisen rauhallisesti.
Alkukäynneissä en sitten oikeastaan muuta tehnyt kuin kävellyt uraa pitkin, yritettiin parhaamme mukaan tallata lunta pois jotta jäljelle jäisi pelkkä märkä hiekka. Kaisan kävely oli hidasta matelua, mutten kauheasti viitsinyt pyytää sitä eteenpäinkään kun se liikkuminen tuntui niin vaikealta. Samatenkaan en halunnut tehdä voltteja, jottei tarvitsisi turhaan mennä lumisemmalle puolelle.

Kyllä mä sitten loppua kohden uskaltauduin hiukan ratsastamaan eteenpäinkin, kun tilsojen paakkuuntuminen alkoi loppumaan ja heppa pääsi eteenpäin vähän paremmin. Saatiin ihan mukavaakin käyntiä, jotta ei siinä mitään. Tosin vähän haparoivaa oli esimerkiksi tuo suoraan kävely, eihän pieni suomenhevonen voi millään kulkea suoraan kun on vettä ja kuraa, yöks.

Alettiin siitä ottaa hiukan harjoitusravia. Pitkät sivut tultiin ravissa, lyhyet sivut sitten käynnissä. Mentiin tositosi varovasti ja lähinnä siis viilattiin niitä siirtymiä kuntoon. Alkuun ravisiirtymät olivat ihan tuhottoman löysiä, aina sai kaivella ja näpäytellä ennen kuin suomirouva heräsi siihen raviin. Myöhemmin alkoi heppa lämmetä, mutta kyllä loppuun asti tuli myös niitä löysiä siirtymiä. En saanut pohjetta menemään kunnolla läpi, mutten toisaalta tainnut kunnolla uskaltaa edes viedä sitä, koska pohja oli millainen oli. No, ehkä löysät siirtymät ovat ihan okei tällä kertaa.
Ravi oli ihan sellaista kivaa. Tahti oli erittäin vaihteleva, välillä löysäiltiin ja välillä kaahailtiin. Itse istuin parhaani mukaan alhaalla ja pysyinkin ihan kohtuu hyvin pomppimatta ja rytkymättä. Tosin sitten kun otin pidätteitä ja tein siirtymän käyntiin, niin jotenkin kummallisesti onnistuin lähes aina irtoamaan siitä satulasta.

Käyntisiirtymät nyt olivat muutenkin hivenen heikkoja. Kaisa oli vähän reippaalla tuulella ja minä en ilmeisesti valmistellut tarpeeksi ja kun kaiken huipuksi irtosin siitä satulastakin. Aika usein kävi niin hassusti, että Kaisa puksutteli iloisesti viisi-kymmenen metriä ohi kulman, ennen kuin sain sen lopulta hidastamaan. Samaten meillä oli välistä hirmuisia ongelmia niissä kulmissa, kun vaikka kuinka käänsin niin heppa vaan puski ohi mun apujen ja pyyntöjen, jolloin kulma levisi.
Saatiin me lopulta se pohje paremmin läpi kun uskalsin oikein ratsastaa ja viedä sen jalan terävämmin kylkeen, joten kyllä sieltä tuli parempiakin kulmia. Vaan silti tuli loppuun asti myös niitä "leviänpä tänne kun ei huvita vielä kääntyä".
Myös se oikominen oli alkuun ihan jäätävä ongelma, putte vain kaatui sisälle ja minä olin aivan helisemässä. Se parani ja loppui pian kokonaan, mutten tiedä loppuikohan se sen takia, että vaihdettiin helpompaan suuntaan..

Jonkun ajan kuluttua otettiin pitkät sivut kevyt ravissa, missä olikin taas ne omat ongelmansa. Meinaan vain, että on se keventäminen sitten hankalaa ;)
Kyllä mä aika pian sain itseni hallintaan ja pysyin ihan mukana, joten ei tuossa mitään. Kaisakin alkoi todenteolla reipastua ja välillä suomitar lähti ihan omin lupineen raville, kun oli muka niin kauhea hätä mennä eteenpäin. Ekoilla kerroilla Kaisa pääsi yllättämään, mutta lopulta honasin, että kannattaisi varmaan ottaa pidätteitä jottei se lähde kaahaamaan ilman lupaa. Sen jälkeen mentiin aika asiallisestikin jopa.

Loppuaika tehtiinkin sitten niin, että käynnissä hiukan väännettiin jotain omatoimisia serpentiinejä ja otettiin ravia hiukan pitkillä sivuilla. Hyvin vapaamuotoista, joten kiusasin Kaisaa pyytämällä ravia silloin kun rouvaa ei huvittanut ja käyntiä silloin kun oli tuli hännän alla. Käyntikäännökset olivat oikein hyviä, Kaisa asettui ja taipui vallan nätisti ja kyllä tuo ravikin sujui.

Lopulta jäätiinkin käyntiin. Mä otin loppukäynneissä vähän tuota s-kirjainta ja kunnon ylitaivutusta. Oikealle kaula tuntui kääntyvän kivasti, mutta vasemmalle se olikin ihan mahdotonta. Olin ihan tyytyväinen kun sain muutaman kunnon taivutuksen ja Kaisa sai vielä hetken kävellä vapaasti.

Marianne oli oikein tyytyväinen. Kaisa meni kuulemma hyvin ja meitsi on petrannut kun menee isojen hevosten kanssa noin hyvin. Jees :)
Minäkin olin oikeastaan tyytyväinen. Toki tuo kenttä nyt rajoitti, joten ei pystynyt täysillä tekemään ja pyytämään. Mutta olosuhteisiin nähden olen varsin tyytyväinen. Tahti nyt heitteli ja minä olin välillä hukassa, eikä Kaisakaan aina ohjautunut just sinne minne piti. Nuo ovat kuitenkin asioita, jotka saattoivat johtua myös pohjasta.
Ja jos mietitään positiivisia juttuja, niin hei, tehtiin mitä piti, homma sujui varsin kivasti..
Mikä tärkeintä - tänään fiilis oli hyvä. Tuntui peräti siltä, että minä ratsastan ja ohjaan, ei siltä että roikun mukana kun Kaisa lenkkeilee.
..Mutta kyllä mä toivon että kelit paranisivat :D On tämä oikeasti aika hirveää tällä hetkellä.

Keskelle ja alas selästä. Vein suomineidon talliin ja harjasin hänet siistiksi.
Sitten kävikin jotain, kun Laki-poni päätti heittää käydä unten maille. Siellä hän pötkötti, mistään välittämättä. Lopulta mun oli pakko mennä herättämään pyörylä, kun piti alkaa varustamaan ponia. Kyllä Laki sieltä sitten lopulta nousi, oikein hitaaasti ja raukeasti venytellen.
Heh, ihana poni.

Vain sattumaa?

Ah, sopiva itsenäisyyspäivän ilma - vettä sataa ja lämpöä on riittämiin. Hmm, ei ehkä parhaimmat fiilikset, mutta toisaalta lämpö on mukavaa. Joten mikäs tässä. Ainoa miinus nyt oli se, että kenttä oli jälleen tosi märkä. Ehkä me selvitään.

Tunnit olivat tänään mukavan tyhjiä ja yllätysten yllätys: minä sain ratsastaa Vinskillä! Mageeta eikös? Tunnillamme olivat myös Evita, Nikkis ja Seppo, Vinski vain minun kanssani. Harjailin ukkelin pikaisesti ja iskin sen varusteisiin, jonka jälkeen lähdettiin kahlaamaan kentälle. Vinski oli melkein innoissaan ja tuli oikein kiltisti mukana.

Tämähän oli aika jänskää. Mä olen halunnut mennä Vinskillä, koska olen palanut halusta kokeilla uudestaan. Viimeksi se meni niin mielettömän hyvin, paremmin kuin ikinä ja olen toivonut että pääsisin kokemaan sen saman tunteen uudemman kerran. Tosin toisaalta mua pelotti, jos se kuitenkin oli vain sitä sattumaa. Jos Vinskillä vain oli viimeksi niin hyvä päivä ja nyt tänään se kyntäisi uraa pitkin ja minä itkisin surkeuttani?

Kiipesin harvinaisen vaivalloisesti selkään, saappaat kun eivät oikein antaneet periksi. Sen jälkeen lähdimme kävelemään, odotuksena yhtä täydellinen suoritus kuin viimeksi. Toki pienellä varauksella asiaan suhtautuen, mutta kuitenkin. On hyvä lähteä positiivisen kautta edes kerran elämässään :D

(Kuvat jäävät tähän, olen nyt saanut tarpeekseni tästä netistä ja moukaroin seuraavaksi koneen säpäleiksi. Kiitos.)

Alkukäynneissä haettiin kivaa liikettä ja koitin pitää hepan parhaani mukaan poissa uralta. Hiukan annoin tosin anteeksi kun se kenttä oli kovin vetinen, mutta kyllä me aika hienosti pysyttiin suorana, vaikkei uraa kulutettukaan. Eteenpäin sain Vinskiä myös oikein kivasti, tuli kivaa ja aktiivista käyntiä, johon olin varsin tyytyväinen. Sen lisäksi tein jokusen voltin, en vielä tässä vaiheessa mitään asetusta liiemmin edes yrittänyt. Kunhan vain heppa kääntyi ja käveli suurinpiirtein eteenpäin myös kaarevilla urilla, se riitti vallan mainiosti.

Lähdettiin sitten käynnissä väkertämään vähän väistöjä. Toisella pitkällä sivulla tehtiin väistöä loivalla kolmikaarella, muualla eteenratsastusta ja voltteja. Piti saada aikaan niin hidastusta kuin liikettä, samoin kuin taipumista ja suoruutta.
Hiukan epäilytti, onhan valkea proomu kuitenkin aika iso ja jykevä. Alkuun olinkin ohjauksieni kanssa ihan hukassa, pitkä raippa heilui missä sattui, Vinski ei hidastanut ja itse keikuin mukana ihan hoomoilasena. Ensimmäiset väistöyritykset olivat sitä lapa edellä kaatumista ja kaula rusetilla kulkemista. Yllättäen kuitenkin aloin tehdä jotain oikein. En tiedä itsekään varmaksi että mitä, mutta ainakin tajusin pitää sen sisäpohkeen kyljessä, jottei hevonen pääse kaatumaan lapa edellä väistöön. Oivallukseni jälkeen väistöt alkoivat jopa muistuttaa ristiaskelia.

Oikeastaan se oli peräti hämmentävää. Muutos mun omassa ratsastuksessa oli niin pieni, mä vain siirsin toisenkin pohkeen kylkeen ja keskitin enemmän huomiota siihen sisäohjalla tukemiseen, silti sillä oli niinkin suuri vaikutus. Vinski ei enää kaatunut, kaula ei taipunut kaksinkerroin, vaan se pysyi suorassa ja kulki sivulle. Todella mieletöntä.
Siis joo, tietenkin meidän väistömme oli superloivaa ja muutenkin hakemista, mutta ainakin proomu pysyi suorassa ja risti kinttujaan. Vaikka väistöt rajoittuivat kolmeen-neljään askeleeseen, niin ne olivat sentään onnistuneita askelia. Tästä on hyvä jatkaa.

Muualla tehtiin niitä voltteja ja välillä haettiin hiukan boostia vanhan herran kävelyyn. Käynti kun pääsi kuolemaan ja aktiivisuus jäi kaukomaille. Mulla oli hirveä homma kun koitin oikein ajatella herran kaulaa lyhyeksi, päätä kevyeksi ja takajalkoja aktiivisiksi. Tässä vaiheessa kokonaisuus kuitenkin oli vielä hyvä - ratsu oli hiukan liian pitkänä, mutten joutunut rystyset valkoisina sen päätäkään kantamaan ja liikettäkin löytyi kun tarpeeksi kaivelin.
Volteille heppa kääntyi oikein hyvin ja lähdin innoissani hakemaan myös pienen pientä asetusta. Se jos mikä oli hakemista, onhan tuollaisen järkäleen asettelu ihan toisesta maailmasta kuin niiden pienten ponien. Olinkin siis ihan kyllin tyytyväinen kun sain ainakin ajatuksen tasolla sen nenän sisälle, ei me sentään ihan palikkana käännytty.

(Mutta kuten tiedämme, hakkaan päätäni seinään vaikka väkisin.. Vaikka vaan piruuttaankin.)

Seuraavana olikin vuorossa kevyt ravi. Raviin siirtyminen oli jälleen vähän kulttuurishokki, jalustimet olivat tosi pitkät joten meikäläinen lähinnä koikkaloikkelehti hallitsemattomasti ylös satulasta, kun Vinski kuuliaisesti puksutteli eteenpäin :D Käytettiin ekat hetket vain siihen, että koitin keräillä omat raajani kokoon ja keventää rauhallisesti mukana. Kun sain edes etäisesti hallinnan itseeni, lähdin noukkimaan valkeaa otusta ylös uralta. Ravihan nyt oli tosiaan se "the juttu", tiesin että tässä vaiheessa näkisin oliko se viimekertainen vain sattumaa. Mikäli Vinski nyt jämähtäisi uralle eikä kääntyisi, niin tietäisin että viimeksi se oli huumattu ja oikeasti olen edelleen aivan hukassa jättiläisen selässä.

No tuota.. Mä sain sen ylös sieltä uralta. Välillä vähän Vinski luikeroi ohi mun ajattelemien kulmien ja ajoittain valuttiin uralle, mutta pistän sen kyllä vesilutakoiden piikkiin. Suurimmaksi osaksi nimittäin sain proomun pois uralta ja saatiin ihan ookoo kulmiakin tehtyä. Näytti siis erittäin hyvältä ja kyllä mä lopulta uskaltauduin kokeilemaan myös volttien tekemistä.
Nekin onnistuivat. Heh. Jes!

Hyvä fiilis, oikein tosi. Vinski on kiva, olen mä aina siitä tykännyt. Nyt vaan tuntuu magealta, kaksi kertaa peräkkäin se hevonen on tehnyt mitä mä olen halunnut, se on kääntynyt ravissa ja kulkenut nätisti. Jotenkin olen kehittynyt ja jollain tavalla olen löytänyt Vinskin käyttöohjeitakin. Olen tyytyväinen.
Kevyt ravi oli muutenkin hyvää. Vinski eteni ihan superhyvin, me oikein liideltiin siellä menemään. Alkuun tosin se kostautui, en saanut heppaa hidastumaan kulmiin, vaikka se olisi tietenkin ollut hyvä kun pohja oli niin märkä. Muutaman kierroksen jälkeen pidätteet alkoivat mennä läpi ja saatiin tasapainoisempaa ravia kulmiin. Pitkillä sivuilla puskin ravia vielä vähän lisää, yritin oikein saada kunnon liitoa siihen askeleeseen. Heppa pisteli menemään varsin hienosti ja se tuntui oikeasti todella kivalta.

Tehtiin tosiaan noita ympyröitä, koitin hakea jotain minimaalista asetusta. En tiedä, on se vaan niin outoa kun oikeasti voin päättää missä vain että "nyt haluan kääntää" ja sitten se hevonen vain kääntyy :D Kun yleensä Vinski on kääntynyt vain kulmissa tai ei ole kääntynyt jos joku on edessä jne. Nyt se vain toimii, melkein liian helppoa koko ratsastus.
Ravissa voidaan sanoa että ainoa negatiivinen piirre oli se Vinskin ohjalla makaaminen. Se alkoi koko ajan painaa enemmän ja heppa vain piteni pitenemistään. Koitin kaikkeni, nostelin päätä, liikuttelin kuolainta ja boostasin liikettä. Silti se vain makasi ja mun piti kantaa herran pääpuolta mukana.

(In your face mokkula.)

Istuttiin lopulta alas ja tehtiin hiukan käyntisiirtymiä harjoitusravista. Nyt se Vinskin ohjalla lojuminen meni ihan kamalaksi, alkutunnista se oli vain hieman häiritsevää mutta näin harjoitusravissa se muuttui ihan järkyttäväksi. Kädet huusivat hoosiannaa kun jouduin kannattelemaan proomun päätä ja meinasin luopua toivosta useampaan otteeseen.
Enkä siis tiedä, tuo on todellinen ongelma. En vain saa sitä hevosta lyhenemään, mutten toisaalta voi ratsastaa millään pyykkinaruohjillakaan koko tuntia. Tosin, Pomon kanssa tuo sama ongelma on poistunut, joten ehkä oppisin sen Vinskinkin kanssa?

No, hammasta purren rytkytin sitä harjoitusravia. Istumiseni oli vähän sellaista ja tällaista - ihan ookoo muuten, mutta hiukan kyllä pompin. Kenties hiukan kökötinkin välillä sen ohjastuntuman kamaluuden takia.
Vääntelin muutamia voltteja tälleen harjoitusravissa, edelleen heppa kääntyi hyvin vaikka mun keskittyminen alkoikin herpaantua kun vatsalihakset sattuivat ja kädet olivat irrota sijoiltaan. Ja sitten tehtiin tosiaan niitä siirtymiä. Alkuun se oli kauhean löysää. Käyntiin valkea siirtyi kyllä ihan kivasti ja kaikkea, mutta raviin siirtyminen vaati aina sen näpäytyksen takapuolelle. Tuskallisten toistojen jälkeen alkoi pohjekin mennä läpi ja Vinski siirtyi takaisin raviin herkästi ja reippaasti. Se käynti oli hyvää ja reipasta ja siirtymät alaspäin tosiaan hyviä - lukuunottamatta sitä, etten aina saanut istuttua siirtymiä alas, vaan keikuin lievässä etukenossa.

Lopulta saatiin alkaa keventää, luojan kiitos! Heitin vähän ohjaa löysemmälle ja keventelin vain puolikuolleena. Ei me loppuraveissa mitään älykästä tehty, minä ratsastin eteenpäin, käänsin pari ympyrää ja pidin Vinskin poissa uralta. Heppa meni hienosti ja sipsutteli nättiä ravia eteenpäin.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne oli kovin tyytyväinen, meni niin hyvin. Vinski liikkui kuulemma hyvin ja kaikkea.
Hihi, mäkin olin supertyytyväinen. Ihan mieletöntä, että toista kertaa peräkkäin valkea proomu meni paremmin kuin ikinä! Ja ääk, se kääntyi, se toimi, se liikkui. Me mentiin niin hienosti. Ainoa ongelma on se ohjalla makaaminen, mikä vaatii jotain vippaskonsteja. Ja tietenkin myös mun oma sählääminen on ongelma, mutta se johtuu vain siitä että Vinski on niin iso ja meikä on mennyt poneilla niin paljon :D

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä ja ukko pääsi talliin. Hän oli oikein hieno.
Harjailin Vinskin, heitin takin päälle ja vein tarhaan. Sen jälkeen autoin hurjaa Laki-ponia, joka päätti ihan pukittaa tunnilla! Poni on villeyden multihuipentuma ;)
Sen jälkeen pääsinkin kotia kohti. Tappelemaan tämän netin kanssa. Selkeästikään itsenäisyyspäivä ei ole sen juttu..