Lisää niitä lumileikkejä!

Hellurei. Kevät tulla puksuttaa, tänään oli melkein kuin kesä - ainoastaan lumihangista tajusi asian oikein laidan. Ihanaa, ihanaa! Niin virkistävää kun paistaa aurinko, eikä sada ukkoja ja akkoja vaakatasossa naamaan.

Minä jatkoin Kaisan kanssa, se ei kai ollut yllättävää keskiviikon onnistumisten jälkeen. Tunnillamme olivat myös Pomo, Nikkis ja Vinski, Kaisa jatkoi viimeiselle tunnille. Harjailin möhömahaisen suomalaisen nopeasti ja heitin sen varusteisiin, jonka jälkeen tallustelimme kentälle. Kiipesin selkään ja alettiin kävellä alkukäyntejä.

Kenttä oli jälleen aika kivassa kunnossa, joten kehtasin laittaa käyntiä eteenpäin. Kaisan eteneminen oli alkuun vähän niin ja näin, mutta sain omasta mielestäni vallan kivaa liikettä aikaiseksi. Tehtiin joitain voltteja ja koitin vain itse istuskella oikein ja suorassa. Kaisa taas puksutteli tyynenrauhallisesti menemään, totellen kaikkea mitä ratsastaja keksi milloinkin pyytää.
Lähdimme käynnissä kulkemaan seuraavalla reitillä:

Ihanan epätasainen.

Vähän poissa aidoista ja voltit ulospäin. Hyvin yksinkertaista, pääsi kääntämään molempiin suuntiin jos teki voltteja myös noille pitkille sivuille. Kiva tehtävä, joka muuten tuntui suunnattoman vaikealta kun meni elämää vinommalla Kaisa-mammalla :D

Käynnissä tosin sujui vielä oikein kivasti. Marianne sanoi että avainsana on rentous, saa kulkea pidemmällä ohjalla, kääntää johtavalla ohjasotteella. Asetuksilla ja taipumisilla ei ollut niin väliä. Itse päätin keskittyä siihen, että tehtäisiin mahdollisimman suorat sivut, terävät kulmat ja volteilla sitten asetusta sen verran kuin "itsestään" tuli. Lopputulos oli varsin kiva, ajoittain putte kaatui oikealle, mutta sain sen pysymään reitillä ja volteista tuli nättejä, saatiin se kevyt asetus aina silloin tällöin. Kaisa välillä hidastui, mutta saatiin myös käyntiä eteenpäin. Tosin meillä oli ristiriita - Marianne hölisi jotain siitä ettei puttehevonen saa hiihtää alta, enkä oikein tiedä tarkoittiko se sitä, että Kaisa muka juoksee alta, vai sitä, että "se varmaan alkaa juosta alta". No, mun mielestäni rouvaa ei mitenkään reippaaksi tai hiihtäväksi voinut sanoa, joten keskityin lähinnä ratsastamaan käyntiä eteenpäin suorilla ja tekemään hyviä voltteja.

Mutta sitten lähdimmekin siihen "rentoon" kevyt raviin. Aivan, Kaisan mielestä rentous on erittäin tylsää ja lumihangessa kuuluu pistää ykkönen silmään. Alku oli taas ihan jäätävää meininkiä etten sanoisi!
Tarkoituksena oli samaan tapaan hölkötellä tuota tutuksi käynyttä reittiä, vähän vain johtaa ohjalla ja vaikka mitä. Se kaikki jäi kuitenkin vain haaveeksi, kun Vermon kuningatar näytti taas menemisen mallia.

Ensinnäkin Kaisa kaikessa viisaudessaan keksi että "autot on huisin pelottavia", jonka ansiosta tehtiin ties mitä kevätjuhlaliikkeitä ja laukkapyrähdyksiä. Eihän sitä tiedä vaikka autot söisivät meidät tai jotain! Näistä selvittiin kuitenkin kunnialla, sain hepan nopeasti takaisin raviin ja sitten puksuteltiin kahta kauheammin eteenpäin kun kerran jaksetaan kyttäillä turhuuksiakin.
Suurempi ongelma olikin sitten se, kun mamman mielestä meidän oli "ihan pakko" juosta täysillä toiseen päähän kenttää ja mennä leikkimään lumikasoihin, jotka oli aurattu sinne pois tieltä. Oli se aika eksoottista: minä yritän tehdä volttia tai vaikka ravata pitkää sivua, kun yllättäen Kaisa keksii että katos perhana, tuonne minä haluan! Sitten suomenratsu ravaa tai laukkaa maha hyllyen toiseen päähän kenttää silmät päässä pyörien. Välillä sain nykäistyä hepan toiseen suuntaan ennen kuin oltiin lumikasoissa, välillä taas Kaisa seisahtui sinne seisomaan ja ihmettelemään, että kuinkas täältä nyt sitten pääsee pois?

Oli meillä meininkiä, ei voi muuta sanoa. Mun voltit menivät aivan harakoille kun Kaisa lähes poikkeuksetta keksi vaihtaa suuntaa ja aina kun rouva päätti lähteä suuntaan x, niin minähän roikuin kyydissä kuin märkä rätti. Millään ei ollut väliä, ei. Oli vain kiire päästä sinne lumihankeen!
Meinasihan siinä epätoivo iskeä itse kullekin kun sen paksun puten päähän ei vain mahtunut, että tarkoituksena oli ravata siveästi, ei rikkoa sadan metrin ennätyksiä. Sain kuitenkin pidettyä itseni koossa ja aloin sitten taas pohtia että miten sain sen keskiviikkona toimimaan ja miten muut menettelevät näissä tilanteissa. Sen jälkeen meillä oli hetken ajan aikamoista tahtojen taistoa - jos Kaisa lähti menemään, niin minä otin sen mahdollisuuksien mukaan alas ja jatkoin tasaista ravia. Pidin tuntumaa ja koitin roikkua vain siinä ulko-ohjassa, jotten kiskoisi molempia ohjia järkyttyneenä. Tein voltteja ja yksinkertaisesti pakotin sen hevosen kääntymään vaikka mikä olisi. Jos se meinasi hiihtää alta, niin käänsin voltin ja pidättelin ulkoa, jottei se vaan pääsisi ryykäämään. Joka kerta kun sain tahtoni läpi eikä tamma päässyt juoksemaan, niin se alkoi rauhoittua enemmän ja enemmän. Se alkoi kuunnella ja hidastua ja ennen kuin huomasinkaan, oli allani rauhallinen ja peräti laiska ratsu. Sen jälkeen kaikki alkoi sujua. Kuljettiin reitillä, jos Kaisa meinasi säikähtää jotain niin se tuli takaisin ihan pienellä pidätteellä ja tuntui että olin voittanut taistelun. Eläköön!

Itse reitin ratsastuksessa oli omat haasteensa. Mentiin kai koko ajan niin päin, että voltit tehtiin oikeaan kierrokseen, mikä tarkoitti sitä, että aina suorilla mentiin hyvin, mutta volteilla kaaduttiin kuin humalaiset lauantai-iltana. Alkuun en saanut oikeita apuja millään läpi ja voltit menivät pieniksi, muistuttivat jotain volttilähtöjä. Kun kuitenkin aikani tämäyttelin ja pakotin sitä oikeaa pohjetta läpi ja Kaisaa taipumaan, niin kyllä me alettiin saada huomattavan paljon suorempi hevonen. Voltit onnistuivat paremmin ja reitti pysyi. Niin suora se ei ollut kuin keskiviikkona, mutta edes sellainen, ettei meinannut mennä kyljelleen joka hetki :D

Otettiin nopeat välikäynnit, Kaisakin oli niin laiskimus kun oli hurjaillut niin kauheasti.
Sen jälkeen siirryimme harjoitusraviin ja jatkoimme reittiä parin kierroksen verran molempiin suuntiin. Mammahan nyt tietenkin aloitti taas sillä "no nyt sitten laukataan", into oli loppumaton. Yritin istua siellä parhaani mukaan ja hidastaa ponia vähän tahtiin. Istuminen tosin oli hirveän vaikeaa, kökötin ja nousin jalustimille. No, annoin aina hektisimmillä hetkillä anteeksi tuon köyhän istuntani ja parkkeerasin takamukseni penkkiin heti kun sain humman raiteilleen. On vaikeaa keskittyä kahteen vaikeaan asiaan yhtä aikaa ja tärkeintä oli saada heppa reitille.
Kyllä mä joka tapauksessa aika nopeasti sain tamman tajuamaan, että tarkoituksena on vain puksuttaa harjoitusravia. Se menikin sitten aika kivasti. Kaaduttiin oikealle kyllä koko ajan, korjailin sitä parhaani mukaan. Lopulta jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne oli jälleen tyytyväinen. Se ilmeisesti tykkää tuosta vuorikiipeilystä tai jotain, heh.
Mutta kuulemma saan Kaisan suoraksi ja muutenkin, sain sen aisoihin. Kun ei vaan saa panikoida, pitää pysyä pää kylmänä ja hommat lähtevät kyllä skulaamaan. Sen huomaa. Mä luulen että yksi suuri asia tässä on se, että nykyään mä luotan siihen, että osaan ratsastaa isoilla hevosilla. Sen jälkeen kun Vinski on lähtenyt toimimaan, niin mä olen alkanut oikeasti miettiä että "se menee hyvin, minä osaan". Silloin kun en vielä osannut ratsastaa edes kuulolla olevaa hevosta, niin olihan se ihan utopiaa että olisi kyennyt tuollaisen altajuoksevan jyrän rauhoittamaan jotenkin. Ja kun muutenkin oli se ajatus että "tämä ei onnistu, tämä vaan juoksee alta" niin ei siinä kovin kauan jaksanut edes yrittää. Silloin luovutti nopeasti. Nyt kun mun lähtökohta on se onnistuminen ja tiedän että kykenen siihen, niin mä jaksan myös yrittää. Ei tule heti sitä epätoivoa jos hevonen ei käänny tai se juoksee alta.

Ei tarvinne sanoa että olin tosi tyytyväinen. Huomaa että tatsia on löytynyt. Nykyään on oikeasti tullut Kaisankin kanssa se ajatus, että se onnistuu kyllä. Ja siis oikeasti, mä tiedän että jokunen kuukausi sitten olisin heittänyt hanskat tiskiin ja niellyt kyyneliä kun heppa vaan juoksee alta eikä tee mitään. Nyt kuitenkin tämä hevosratsastus on auennut ja mä jaksan yrittää kun tietää että sen pitäisi onnistua. Olen tyytyväinen itseeni. Olen tyytyväinen siihen, että saan sen Kaisan suoristumaan ja siihen, että sain rauhoittumaan. Se meni tällä viikolla hirmuisen hyvin ja mä olen ollut tosi tyytyväinen omaan suorittamiseeni.
Kyllä nämä hyvät kaudet (joka mulla on nyt jatkunut jo aika pitkään) tekevät hirveän hyvää. Oikein itsetunto nousee kun kaikki vaan sujuu. Mitä vaan pyydetään niin aina sujuu ja aina jää hyvä fiilis :)
Kauhulla odotan sitä aallonpohjaa kun kaikki menee huonosti, mutta ainakin tällä hetkellä suoritan paremmin kuin koskaan. Alkaa tulla ihan hyvä olo, ihan kuin olisi jotenkin kokenut ja osaava ;)

Käveltiin keskelle ja alas selästä. Kävelin mamman kanssa talliin, harjailin sen nopeasti pois ja hain pienen Laki-ponin sisälle. Pienet ponit ovat niin kivoja!
Sen jälkeen kävin katsomassa pieniä vauvahevosia - kyllä pojilta saa pusuja enemmän kuin tarpeeksi. Autoin vielä Lakin kanssa ja kävin taluttamassa kirjavaa paholaista maastossa. Laki oli ihan hurjan energinen, se olisi vetänyt koko matkan ihan täysiä jos vaan olisi annettu ja sen lisäksi se iso ja hyllyvä peräkin nousi harvinaisen keveästi.
On se hauskaa kun poni jaksaa innostua jostakin.

Talvisotaa replikoimassa

Ihana ilma! Vihdoin on talvi, kuinka virkistävää.
Tänään palasin tosiaan keskiviikontunneille. Mua oli selvästi odotettu ja minäkin olin odottanut tätä tuntia. Tuo keskiviikko on oikein kiva tunti.

Mullapa olikin Kaisa tänään. Odotin Evitaa, joten kai tämä oli asteen positiivisempi - olen todellakin sitä mieltä että tällä hetkellä menen mieluummin Kaisalla kuin Muumimammalla.
Tosin ei sillä että Kaisus olisi ollut masentava vaihtoehto, ei lainkaan. Mulla oli ihan hyvät fiilikset hepasta, mikä oli oikein kiva. Tunnillamme olivat myös Pomo, Nikkis, Simo, Vinski ja Laki, Kaisa vain minun kanssani.
Täytyy sanoa että kyllä tämä ilta on enemmän minun aikaani kuin se aamu. Kaikki tuntui kovin paljon tutummalta ja selkeämmältä, oli aikaa toisin kuin lauantaisin.

Katselin siinä hiukan tunteja, nappasin Kaisan tarhasta ja puunasin rouvan niin hienoksi ja kiiltäväksi ettei paremmasta väliä. Suomiputtea vaan alkoi mokoma klaappaaminen harmittamaan ja hän osoitti mielipiteensä harjauksesta harvinaisen selvästi. Heitin lopulta rouva yrmynaaman varusteisiin ja sitten kipiteltiin kentälle.
Olen muuten alkanut nyt pitää sitä pitkää raippaa mukanani aina kun menen jollain hevosella, jonka kanssa mokomaa vehjettä uskaltaa kädessä pitää (eli en esimerkiksi Elviksen tai Evitan kanssa). Aion opetella truukoulutuuppariksi, joten pakko osata käyttää kouluraippaakin (;

Kapusin selkään ja lähdimme kävelemään. Kentällä oli lunta, jotenkin eksoottista kaikkien näiden lumettomien ja sateisten päivien jälkeen. Sen lisäksi pohja oli harvinaisen epätasainen, mutta muuten kuitenkin aika hyvä. Tiettyä varovaisuutta kun noudatti, niin kyllä siellä hengissä pysyi ja pystyi ihan tekemään.

Alkukäynneissä lähdin hakemaan sitä hevosta vähän eteenpäin. Kaisa oli kyllä varsin reipas ja etenevä, mutta sanotaanko että hain siihen vielä sitä "jotain". En mä täydellisyyttä vaatinut kun pohja ei ollut ihan ideaali, mutta halusin sitä liikettä vähän lisää, jotta rouvan takapuoli lähtisi pikkaisen keikkumaan. Tehtiin myös jokunen voltti, ihan vain pitkällä ohjalla katsottiin millaista Kaisan selässä onkaan istua ja miten humma kääntyy tänään. Kaikki tuntui oikein hyvältä, joten ei siinä mitään.
Alettiin sitten vähän jutella rentoudesta ja pian tehtiinkin tätä hyvin perustehtävää, eli toisella pitkällä sivulla lyhennettiin käyntiä, lyhennettiin kaulaa ja tehtiin voltteja, kun taas toisella pitkällä sivulla myödättiin ohja ja yritettiin saada askel pitenemään ja hevosen kaula venymään. Marianne selittikin ratsuvalintaani sillä, että jos puten kanssa onnistun tässä, niin siitä tulee tosi hyvä fiilis.

Lähdettiin toki testailemaan parhaamme mukaan. Lyhennykset olivat alkuun vähän sinnepäin hiihdeltyjä, mutta koko ajan aloin ottaa ohjaa enemmän tuntumalle ja koitin oikein hakea sitä Kaisaa vähän lyhyemmäksi, ehkä jopa ryhdikkäämmäksi. Yllättävän pyöreä fiilis saatiin siihen kaulaan, johon olin tyytyväinen. Askelkin hidastui ja saatiin kivoja voltteja, välillä löytyi vähän jotain asetuksen tapaistakin. Voidaan sanoa että lyhennykset olivat ihan mukavia. Eivät maata mullistavia, mutteivat huonojakaan.
Pidennykset olivatkin vaikeita! Joka kerta syötin ohjaa ihan reilulla kädellä, mutta hepan nenä ei vaan lähtenyt oikein venymään mihinkään suuntaan. Toki positiivista on se, ettei se turpa lähtenyt harhailemaan taivasta kohti, mutta eipä se myöskään venynyt alas kuin ehkä jonkin aavistuksen verran. Tosin käyntiin saatiin liikettä ja keinua ja kuten Marianne juuri sanoi, niin tuossa onnistuminen on vaikeaa Kaisan kanssa. Siksipä en ollut yhtään pettynyt, vaikkei saatukaan mitään muurahaiskarhu-efektiä aikaan.

Seuraavaksi lähdettiin kevyt raviin. Tästä ratsuni ihan innostui, ensin se lähti omin lupineen ravailemaan ja kun lopulta oikeasti päästin tamman liikkeelle, niin Kaisahan pisti sitten ykkösen silmään. Siellä me mentiin, Marianne kuvaili menoa jokseenkin Talvisotamaiseksi. Minä tosin luulen että sellainen kaahottaminen tuskin olisi hirveän hyväksi, ellei sitten juostaisi tankkejakin kumoon tai jotain.
Siis tosiaan. Oltiin käynnissä käytetty sellaista tallaantunutta kohtaa, mutta ravissa sai venyttää reittiä pidemmälle, jolloin pääsi hölkkäämään sellaiseen kymmenen sentin lumihankeen. Lumi on ilmeisesti Kaisan elementti, sillä heti ensimmäiseksi putte kaahasi sinne lumiselle puolelle ja liiteli sitä ravia menemään ihan onnessaan. Sen jälkeen kaasuteltiin holtittomasti suunnilleen reitillä, mutta seuraavaksi väännettiin taas sitä liitoravia pitkin lumihankea :D Meikä käkätti kyydissä ja Kaisa vaan juoksi ja juoksi minkä kintuistaan pääsi. Välillä meinasi epätoivo iskeä kun joka kerta blondi päätti innostua suunnattomasti siitä lumihangesta, mutta jotenkin koko homma oli niin koomista etten oikein voinut kuin naureskella meille.

Lopulta kyllästyin siihen päättömään kaahailuun ja siihen, että meitsi vaan istuu kyydissä kuin märkä rukkanen. Kaisan kääntäminenkin oli hankalaa kun rouva putte halusi keskittyä vain hankitreeniin. Otin muutamia reilumpia pidätteitä ulko-ohjalta (joka oli se pahamaineinen ja aina tyhjää lyövä oikea), keventelin hitaammin ja siirsin pohkeet puoliväkisin eteenpäin. Pakotin hepan vähän volteille ja keskittymään, joka auttoikin jo suuresti. Suunnan vaihduttua tuo yletön intoilu loppui kuin seinään ja oikeaan kierrokseen Kaisa mateli kuin etana. Pääsin siinä ratsastamaan eteenpäin ja keskittymään omaan keikkumiseeni enemmän. Tähän suuntaan tein volttejakin enemmän, heppa kääntyi oikein hienosti ja missään ei ollut mitään suurempaa vikaa. Mariannekin siinä kehui että hienosti mennään tahdissa ja myödätään vähän niskasta, jee!
Tässä ravaillessa aloin sitten huomaamaan sen, että kallistun sinne oikealle ja lähdin määrätietoisesti korjaamaan itseäni. Aina kun käänsin tai aina kun heppa meinasi kaatua, niin minä suoristin itseni vasemmalle. Tunsin koko ajan ihan selvästi sen, olenko vinossa vaiko kenties suorassa. Oikein hyvä mieli tuli tästäkin, hienoa huomata kuinka hyvin alkaa tajuta sen, miten päin se oma kroppa siellä hevosen selässä oikein keikkuu. Mun oli tosin vielä varmistettava Mariannelta, että kai se nyt oli niin, että Kaisa kaatuu oikealle etten vahingossakaan vinouta itseäni harhakuvitelmieni takia. Sain varmistuksen ja sen jälkeen vielä toteamuksen, että olen oikeastaan ratsastanut sen ihan oikein ja että sillä hetkellä hevonen oli suora, sisätakajalka alla. Saman huomasin itsekin, sen hetken ajan mun ei tarvinnut hilata itseäni vasemmalle, vaan pysyin suorassa ihan itsestään, kun ratsukaan ei kaatunut suuntaan x.

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin hetkinen. Kaisa veteli pari kertaa jotain omia pulttejaan siellä, en oikein tiedä mitä se mahtoi aina säikähtää. Rajoittuivat kuitenkin vain pelkkään pompahdukseen ja yhteen laukka-askeleeseen. Olin edes sen verran tilanteen tasalla siis.
Lopuksi tehtiin vielä taivuttelua käynnissä niillä s-kirjaimilla. Vähän hankalaa, Kaisa ei oikein tahtonut taipua kumpaankaan suuntaan ja suuri kouluratsastaja taas huitoi pitkällä raipalla jokaista vastaantulijaakin ;)
Oikein pitkäpiimaisesti kun pyysin, niin sain lopulta pari syvää taivutusta molempiin suuntiin ja varsinkin oikealle taipumiseen olin tyytyväinen. Sen jälkeen jäätiinkin vain loppukäynteihin.

Marianne oli aika todella tyytyväinen tähän suoritukseen. Tunnin jälkeen se selitti että olen tikissä ja senkin takia piti ottaa Kaisa tänään. Ilmeisesti oli pakko kokeilla miten puten kanssa sujuu kun kaikkien muidenkin kanssa on nyt viime aikoina mennyt superkivasti.
Ja olenhan mä itsekin oikein tyytyväinen. Oikein todella. Ei Kaisa vieläkään mikään lempihevoseni ole, mutta hyvin se meni silti. Ja olin suunnattoman ylpeä noista muutamista jutuista - siitä että sain sen suoraksi edes hetken ajaksi ja siitä, että sain sen rauhoittumaan siitä kaahailuravista suht nopeasti. Oikein hienoa.

Käveltiin ja keskelle. Sitten vaan alas selästä ja talliin. Ponin pistin pois ja kirjailin kortin, ennen kuin lähdin sitten kiireesti kotia kohti.
Ja nyt nukkumaan. Huomenna pitää herätä. Hyih.

Mikäs tässä kesää odotellessa

Huomenna olisi sitten helmikuu! Ihan pian on kevät ja sitten tulee kesä (jos siis tulee :D Kun ei tätä talveakaan näy millään tulevan.)

Tänäänkin mulla oli Vinski, tunnilla myös Evita, Elvis, Nikkis, Pomo ja Laki. Vinski jatkoi taas toiselle tunnille ja silleen.
Harjailin ukkelin siistiksi, vetäisin sen kuntoon ja sitten tepsuteltiin kentälle. Vinskin mielestä Evitan takapuoli oli kauhean mehukas, joten meinasimme haukata siitä palasen pariinkin otteeseen, mutta onneksi mamma ei huomannut mitään, heh.
Kentälle päästyämme vuorikiipeilin selkään ja lähdettiin kävelemään. Kenttä oli taas vähän kyntöpelto tyylinen ja tilaa oli ihan hirmuisen vähän. On se hankalaa asettua sellaiselle alueelle kun on iso hevonen ja kun normaalisti suoraa on kuitenkin useampi kymmenen metriä.

Olisi muuten hupsua saada uusia kuvia Vinskistä. Koska sen kanssa on nyt tullut jotain kehitystä. Valitettavasti en kuitenkaan viitsi pistää ketään kentän laidalle seisomaan tässä säässä.

Alkuun vain käveltiin ympyrää tallaten, jotta saataisiin se kova hiekka pehmenemään. Pyysin alusta asti heppaa liikkeelle ja koitin keskittyä ratsastamaan Vinskiä oikein. Vaadin liikkumista, volteilla asetusta ja yritin parhaani mukaan myös lyhentää ratsuni kaulaa. Mulla oli jotenkin heti se idea, että tänään voisin oikeasti uskaltaa yrittää, enkä vain kiikkua kyydissä kun hevonen "on niin iso etten osaa tehdä täällä mitään".
Saatiin oikein kivaa käyntiä kun minä kaikkeni siihen pusersin. Suurimmaksi osaksi Vinski käveli hienosti, asetus vaikutti ihan riittävältä, ottaen huomioon etten kauheasti sitä puolta ole ruunan kanssa harrastanut. Ja tuntui että tänään saatiin heti alkuun se pieni ajatus hevosen myötäämisestä ja lyhenemisestä. Että se ei kulkenut ainakaan niin metripitkänä kuin yleensä.

Olin vallan tyytyväinen näihin alkukäynteihin. Lähdettiin sitten vääntämään avontapaisia ympyrällä, valmistelu jälleen voltilta ja siitä pari askelta taipuneella hepalla. Tämä nyt meni täysin penkin alle, etten sanoisi. Ainakin jos verrataan viime viikkoisiin väistöihin ja taivutuksiin. Yksi syy tosin oli ihan se tilanpuute - vaikeaa hakea asetusta läpi kun joutuu kiertämään ja pysähtelymään ja siltikin nyhjää vaan jonkun toisen perässä. Mulla on iso ego ja se tarvitsee tilaa, emmekä siis mitenkään mahtuneet valkean valtamerilaivani kanssa sinne muiden joukkoon!
Useimmiten ne avoyritykset olivat pelkkää väkräämistä, minä yritin, mutta oikein mitään ei tapahtunut tai sitten Vinski käveli alta ja plääh. Sen lisäksi se oikea ohja vammaili, vaikka olin nimenomaan yrittänyt ratsastaa molemmat pohkeet ja ohjat läpi. En näemmä onnistunut, mutta kenties en sitä odottanutkaan :D

Oikean ohjan tyhjyyden takia Vinski valahteli aitoihin ja homma muistutti aika epätoivoista vääntämistä. Tosin silti saatiin kai jotain kehujakin, mutta minä en vaan tuntenut taivutusta vaikka se olisi sanonut käsipäivää.
Toiseenkin suuntaan mennessä ongelmat jatkuivat, en vaan tuntenut ja en saanut aikaiseksi. Lopulta jätin voltin pois ja yritin pariin kertaan vain siirtää sen etuosan sisälle. Yllättäen tässä vaiheessa avontapaiset onnistuivat ja saatiin pari pätkää oikein hyväntuntuista kulkua, jolloin saatettiin lopettaa voittajina!

Kun käyntiä oli veivattu kylliksi, siirryttiin harjoitusraviin ja rytkytettiin sisuskalut pellolle! Mitään sen suurempaa tehtävää ei ollut, piti kai käyntisiirtymiä tehdä mutta jätin tekemättä kun ei inspiroinut (ja kun oli niitä muita ongelmia). Raviin siirtyminen oli vähän löysä ja työn takana, mutta kun liikkeelle päästiin niin kyllä tuo herra ihan mukavasti lämpeni. Vinski kääntyi ja kulki oikein hyvin, ravi pysyi hienosti yllä, lukuunottamatta muutamia täysiä paakkuuntumisia kun tila loppuikin yllättäen kesken. Kuitenkin kaikkein tyytyväisin olin itseeni - mä istuin hyvin. En oikein pomppinut, istuin mukavan suorana ja kaikki tuntui hyvältä. Jalat tosin heiluivat kuin idiootilla, mutta jalustimet pysyivät jalassa, joten samapa tuo.
Ravista voidaan sanoa ensinnäkin se, että Vinski makasi ohjalla ja vaikka kuinka yritin niin se ei vaan noussut. Sen lisäksi se kiskoi kauheasti, enkä todella tiedä mikä siinä mättää. Toinen tärkeä asia ravista on se, että kun aikani jumputin hevosta eteenpäin ja kun oikein koitin keventää ja lyhentää sitä, niin loppujen lopuksi meidän ravi alkoi tuntua superkivalta. Mä itse istuin niin hyvin ja sitten kun siitä ravista tuli jotenkin tosi keveän ja reippaan tuntuista. Kuin oltaisiin liidelty ja pompittu eteenpäin. Ihan sellainen kouluratsastajafiilis kokonaisuudessaan, ainoa vika oli se proomun ohjalla lojuminen!

Voitte uskoa millainen shokki se suunnanvaihdos sitten olikaan.. Ensin mennään pilvissä ja yllättäen suunnan vaihduttua Vinski ei enää kääntynyt. ... Vaikka minä kaikkeni yritin, niin ei. Vaikka suunnan piti olla helpompi, niin ei. Se vaan ravata puksutti uraa nuollen, jäi toisten takapuoliin kiinni ja mä jouduin käynnissä vääntämään epätoivoisia voltteja. Koko ajan juostiin jonkun perään ja lyllerrettiin siellä. Minä en oikein tiennyt istunko vai seisonko rusettisolmussa ja olin näääin lähellä etten alkanut itkeä siellä epätoivoon vaipuneena. Hetken ajan mä oikeasti olin ihan sataprosenttisen varma että nyt se huumausaine loppui, enkä osaa ratsastaa valkealla enää ikinä. End of story.
Kaikeksi onneksi olin niinkin viisas ihmislapsi, että kykenin vielä hetken ajattelemaan. Aloin miettiä että muuttuikohan mun istunnass jokin, ei se muuten voi näin paljon muuttua yhtäkkiä. Raahasin pohkeet kymmenisen senttiä eteenpäin ja kokeilin uudestaan. Se helpotuksen huokaus kun yllättäen Vinski kääntyikin taas ihan yhtä hyvin kuin aiemminkin. Jes!
Loput ravit sujuivat tosi hyvin ja heppa oli kiva. Mua tosin jännitti koko ajan että "mitä jos tämä meneekin nyt pieleen!" mutta se ei vaikuttanut Vinskin puksuttamiseen mitenkään. Olen ylpeä itsestäni.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin.
Marianne oli jälleen tyytyväinen. Ja se iloitsi puolestani, heh.
Minäkin olin varsin onnellinen. Tilanpuute nyt toi ongelmia, mutta käytännössä mentiin tosi hienosti. Ja se ympyrän kiertäminen meni molemmissa askellajeissa superhyvin, saatiin niin kivaa käyntiä ja ravia. Ja kun mä pystyin itse ratkaisemaan tämän kääntymisongelman, se on jo paljon.

Mun oli pakko tulla kesken kaiken alas ja talutin pari viimeistä minuuttia maasta käsin. Se vaan oli ihan naurettavaa, Vinskillä on jalkaa kolme kertaa enemmän kuin meikäläisellä ja silti heppa meinasi jäädä jälkeen kun yritin kävellä reippaasti lämpöä jäseniin ;) Sain lopulta raahattua heppaakin reippaampaan askellukseen, mutta oli se vaikeaa.
Sitten tepsuteltiin keskelle ja valkoinen jäi töihin kun minä menin jäätymään.

Autoin taas Lakin kanssa ja vetäisin pienelle ponille superupean letin harjaan, hah. En osaa letittää ollenkaan, joten oli jo saavutus että se näytti letiltä ja pysyi päässä niin kauan kuin poni ei liikkunut. Taluttelin heitä taas tunnin verran, kunnes lopulta pääsinkin kotiin.
Ja sain tosiaan töitä, jonka ansiosta päätin jälleen aloittaa kahdesti viikossa. Samahan se nyt on taas käydä useammin kun on töitä, niiden loputtua se ei kuitenkaan enää onnistu.
Eli iloisia uutisia, meikäläinen alkaa taas hillua siinä vanhassa keskiviikkotunnissa :D Olen aloittanut sillä tunnilla jo kolme kertaa, selkeästi se tunti pitää minusta.

Ja toivotaan että pysyn töissä edes talven ohi, tällä hetkellä tuo ratsastus on kuitenkin vähän kelirikkoista :)

Puksutusta truekenttähepan kanssa

Jees hei! Nyt on hyvä, vaihtelun vuoksi ei tarvinnut lähteä seitsemän aikaan bussilla matkaan, vaan sai nukkua hiukan pidempään ja pääsi autolla. Sen lisäksi ilmakin oli aika ihana, mitä nyt välillä tuuli vähän liikaakin. Ja kenttä oli hyvässä kunnossa!!!
Vihdoin! Edes yhden kerran kenttä oli hyvä! Tosin tilaa ei ollut paljon yhtään, mutta samapa tuo - siellä oli hiekkaa, ei ollut kovaa ja ilma oli ihana. Sopu sijaa antaa ja sitä rataa.

Mulla oli jälleen pieni Vinski, tunnillamme myös Evita, Elvis, Pomo, Nikkis ja Laki. Vinski jatkoi toiselle tunnille.
Koska olin tapani mukaan kaikkea muuta kuin ajoissa, päätin kiirehtiä harjaamaan proomua kuntoon. Ukko oli oikein tyytyväinen, sain sen kuntoon hyvissä ajoin ja tällä kertaa melkein maltettiin seistä kuin vanhat herrat ainakin. Toki nyt pikkuisen piti hinkata suitsia ja tehdä muuta pönttöä, mutta oli se silti parempi kuin viime viikolla.

Tepsuteltiin kentälle ja työskenneltiin pystyssä pysymisen kanssa. Kiipesin sitten valtaisan valkoisen selkään ja lähdettiin kävelemään sellaista pientä ja hyväkuntoista aluetta käyttäen. Melkein itketti, siitä on aikaa kun on viimeksi saanut ratsastaa kentällä joka ei muistuta kyntöpeltoa ;)

Käytin hyvän pohjan hyödykseni ja lähdin melkein heti ratsastamaan käyntiä eteenpäin, kun kerrankin kykeni pyytämään ilman että tarvitsee pelätä milloin hevonen menee nokilleen. Saatiin mukavia pätkiä joilla Vinski käveli varsin hyvin. Tosin tilanpuutteesta johtuen jäätiin aika usein myös lyllertämään - ei oikein saatu kunnolla liikettä kun aina kulma käveli vastaan ja kun siellä oli niitä muita hevosiakin, jolloin minä en kai ihan uskaltanut vaatia jatkuvaa kävelyä. No, saatiin hyviä pätkiä sentään. Muutamia volttejakin tehtiin, mutta ne olivat lähinnä niitä "apua, tila loppuu kesken, käännytään"-ratkaisuja, joten asetukset jäivät aika puolitiehen. Ei ollut oikein fiilistä tehdä kunnon voltteja kun ei ollut tilaa ja kun nyt kerrankin pystyi oikeasti pyytämään sitä liikettä. Kyllä me ehditään piipertää myöhemminkin, heh.

Aloitimme käyntiväistöillä. Just silloin kun teki mieli tehdä kaikkea muuta paitsi piipertää ;)
No ei, otimme haasteen vastaan innosta puhkuen. Toisella pitkällä sivulla otettiin ensin pari väistöaskelta sisälle, sitten väistö takaisin uralle, ei sen ihmeempää. Muualla tein niitä voltteja, tällä kertaa myös asetuksia hakien ja sitten toki ratsastelin valkeaa proomua eteenpäin. Hieman se käynti meinasi aina kuolla, mutta yritimme parhaamme. Voltit olivat varsin mukavia ja onnistuneita, tosin se oikea ohja iski taas tyhjää, minkä lisäksi oikea pohje ei tuntunut menevän ihan läpi. Ensin se oli ongelma, Vinski valui uralle ja voltit levisivät, mutta kun näpäytin raipalla vähän pohkeen taakse, niin kyllä se jalkakin tuntui terävöittyvän ja Vinski kääntyi huomattavan paljon paremmin kuin ensi alkuun.
Väistöt olivat hieman vaihtelevia, kenties emme olleet ihan sopivassa moodissa ratsuni kanssa. Aina ei hidastettu tarpeeksi, vaan valkea ainoastaan hiihteli alta pois. Välillä taas suoritettiin tyylipuhdasta sulkutaivutusta sen pohkeenväistön tilalla. Onneksi edes muutamia kertoja sain pidettyä pohkeet kyljissä ja ohjat kädessä, jolloin tuli muutamia väistöaskelia sen kaiken muun epämääräisen sekaan. Njoo, ei voi sanoa että nämä väistöt olisivat kuitenkaan mitään hervottoman upeita olleet. Enkä oikein edes tiedä missä vika oli. Kenties itse olin liian irti, tai sitten se oikea ohja häiritsi. Tai ehkä suoraa oli liian vähän, en välttämättä ollut kyllin nopea. Olin mä silti tyytyväinen niihin muutamiin askeleihin, väistöt ovat vaikeita ja isot hepat isoja, joten parikin hyvää askelta on jo paljon.

Onneksi sitten lopetettiin piiperrys ja käytettiin hyvä pohja hyväksemme. Oli nimittäin aika laukata! Jee!! :D
Eihän tässä muuten mitään, mutta kun viimeksi olen tosiaan tainnut laukata marraskuussa Evitalla, niin kyllähän se kolmas askellaji onkin jo pikkaisen alkanut poltella. Muut menivät keskemmälle kävelemään, kun yksi "hanatti" laukkaa uraa pitkin. Vinskiä hiukan ärsytti kävellä siellä kaikkien kanssa, jokainen irvisteli vuoronperään toisilleen kun oli niin kauheaa olla lähellä toisia hevosia.

Onneksi laukkaaminen olikin sitten astetta mukavampaa! Vähän mua jännitti, mutta se oli oletettavaa eikä haitannut mitenkään. Nostettiin siitä käynnistä, laukka nousi todella hienosti. Sen jälkeen pistettiinkin vain menemään. Alkuun laukka oli sellaista hitaanpuoleista ja könkköä, mutta kun ratsastaja hullunkiilto silmissä puski pientä heppaa eteenpäin, niin kyllä se laukkakin lähti ihan nätisti pyörimään. Hain sellaista kivaa tahtia, en halunnut että laukka kuolisi kesken kaiken (tosin en myöskään halunnut että me vedetään kyljelleen kaarteissa).
Laukka oli kokonaisuudessaan tosi kivaa. Vinski eteni ja puksutti menemään kuin juna, oikein silleen tasaisen tappavasti. Kertaakaan ei laukka tippunut alas ja välillä saatiin vähän liitoa siihen askeleeseen, kun pidemmän suoran auetessa pyysin lisää vauhtia. Minä itsekin pysyin kyydissä ihmeen asiallisesti. Alkuun se nyt oli sellaista, että tuijotin alaviistoon ja kaarteissa kaaduin sisälle. Koko ajan kuitenkin parani, aloin pysyä suorempana ja katsomaan eteenpäin. Istuin oikein kivasti, ei tullut mitään metrin pomppimisia missään vaiheessa ja kädetkin pysyivät yllättävän hienosti mukana. Ainoa ongelma olivatkin ne jalat, jalustimet olivat ehkä turhan pitkä, mutta ei sekään ainoa syy ollut. Jalustimet hengailivat siis koko ajan kengänkoroissa ja jalat heiluivat omiaan. Ne ovat ongelma, mutta ehkä vielä jonain päivänä osaan laukata jalkojenkin puolesta hyvin ja sivistyneesti.

Päästeltiin laukkaa oikein antaumuksella ennen kuin piti sitten siirtyä käyntiin. Siirtymä alas oli ihana ja keveä, vaihdettiin suunta ja pisteltiin kolmatta askellajia myös vasemmalle. Ei mitään ongelmaa tähänkään suuntaan, laukka pysyi yllä ja täti pysyi kyydissä :)

Sen jälkeen käveltiin ja otettiin vielä loppuun hiukan noita käyntiväistöjä, samalla loivalla kolmikaarella kuin alkutunnistakin.

Mentiin vähintään tälleen. Tosin Vinskillä oli enemmän se kenttähepan "puksutetaan laukkaa loppupäivä"-moodi päällä ;)

Vinskille jäi selkeästikin päälle se "laukataan uraa pitkin ja jee!" Kun minä yritin hidastaa, niin heppahan vain hiihti alta pois. Kun sitten koitin pohkeella väistättää, niin ratsu oli tekemässä ilmavaa ja räjähtävää laukannostoa, heh. Kyllä siinä oma aikansa meni, kun minä vain yritin saada valkean kuulolle ja rauhalliseksi, jottei nyt vallan odotettaisi mitään laukka-apuja. Saatiinkin sitten loppuun pari onnistunutta väistöaskelta, joten se oli oikein hyvä, vaikka kokonaisuus vähän penkin alle menikin. Jäätiin loppukäynteihin ja käveltiin.

Marianne oli oikein tyytyväinen. Se myös totesi, että Vinski alkaa peräti pyöristymään vähän niskasta, minkä sitten itsekin huomasin kun Marianne oli ajatuksen ensin ilmoille heittänyt. Ajoittain ratsu oikeastikin kulki silleen hieman lyhyempänä ja hieman pyöreämpänä. Tietysti se silti varmaan näytti lähinnä hirveltä, mutta pienillä askelilla menemme kohti päämääräämme. Ja on jo paljon, jos oikeasti sain edes jonkin pienen ajatuksen sen proomun päähän, mä meinaan koko tunnin ajan koitin sitä heppaa lyhentää ja keventää, jottei se makaisi ohjalla.
Itse olin varsin tyytyväinen, vaikkeivat väistöt parhaimpia olleetkaan. Päästiinpä laukkaamaan ja kokonaisuudessaan Vinskinen meni tosi kivasti. Olin oikein onnellinen tunnin jälkeen, mikä on kai tärkeintä.

Käveltiin ja keskelle. Rojahdin alas ja jätin Vinskin raatamaan, kun minä taas kävin viimeisellä tunnilla puskemassa vähän laiskaa Laki-ponia eteenpäin. Sen jälkeen matka jatkuikin kotia kohti.

Taivuttelua ukon kanssa

Mua saattaa hieman häiritä se fakta, että on tammikuu ja pihalla on samanlaista kuin keväällä. Toki pystyssä pysyminen ja käveleminen ovatkin yliarvostettuja asioita, mutta silti se alkaa hieman tulla jo korvista ulos. Varsinkin kun se ei taida edes sulaa kokonaan pois ihan lähiaikoina.
Sen ansiosta myös kenttä oli tänään aika muikea. Sellainen kökköinen ja tylsä. Plääh, toivon niin että jonain päivänä pohja pitäisi, että päästäisiin laukkaamaan. Eikä siis muuten mitään, on hyvä keskittyä käyntiin ja ravin köpsyttelyyn. Mutta hei, ollaan laukattu kai marraskuussa viimeksi ja minä olen armoton laukkajännittäjä. Kyllä tulee mielenkiintoista kun kelit joskus taas antavat periksi, kun täti rytkyy kyydissä armoa rukoillen ;)

No joka tapauksessa, en joutunut pyöräilemään mikä paransi mielialaani huimasti. Auto ei kaadu, pyörää taas olisi saanut kiskoa perässään. Ja mulla oli Vinski! Hihi.
Vinski on niin hauska, varsinkin nykyään kun osaan sillä ratsastaa (tai siis nyt kun olen pari kertaa osannut ratsastaa sillä, ei liioitella kuitenkaan). Tunnillamme olivat myös Laki, Kitty, Evita, Kaisa ja Pomo, Vinski jatkoi toiselle tunnille. Harjailin pienen pörröisen ja heitin ukon varusteisiin. Jälleen se Vinskin yletön kärsivällisyys pääsi oikeuksiinsa, kun vaihteeksi sain hevoseni ajoissa kuntoon - siellä se vanha, viisas ja kokenut ukko räpelsi ovia ja oli juosta jo omaa tahtiaan kentälle kun karsinassa seisominen on ihan superboring!

Mulla on muuten liikaa kuvia ja videoita... Yhden muistitikun siirtäminen kesti noin kolme varttia, kuvien järjestely ainakin toisen mokoman. Ja muistitikkuja on siis kolme yhteensä.

Tepsuteltiin kentälle ja rukoiltiin pysyvämme pystyssä. Sitten vain valtamerialuksen selkään ja lähdettiin kävelemään. Pohja oli hieman kova ja oli jonkin verran jäätä, joten aloitettiin taas käynnit hivenen rauhallisemmin. Vinski sai möngertää ja leikkiä kuollutta, kunnes sitten uskalsin hiukan pamautella ukkoa liikkeelle. Ihan mukavaa käyntiä sieltä tuli, toki se vauhti aina kuoli kentän huonommilla kohdilla, mutta muuten. Mulla oli vaan koko ajan ihan vino olo, heiluin selässä kuin idiootti kun en vain löytänyt minkäänlaista suoruutta.
Tehtiin vähän voltteja, minä koitin vaihtelun vuoksi jopa asettaa tätä hurjan suuripäistä ratsuani ja sitten koitin pitää sen käynnin jotenkin liikkeessä. Ihan kivasti se kokonaisuudessaan meni, vähän vain piti katsoa miten paljon saadaan aikaiseksi.

Aloitimme sitten avontapaiset taivuttelut. Toisella pitkällä sivulla taivuteltiin, toisella ratsastettiin eteenpäin. Piti siis tehdä sivun alkuun voltti, jatkaa siitä avontapaisessa muutama askel, sitten suoristaa, tehdä taas voltti ja jälleen pari askelta taipuneella hepalla. Muualla sitten pyrittiin suoruuteen ja käynnin lisäämiseen, kun avontapaisiin piti tietenkin hidastaa.
Se meni muuten ihan todella loistokkaasti. Oikeasti. Vinski kääntyi volteille terävästi ja mukavasti, välillä reitit kävivät turhankin pieniksi. Sain sitä hiukan aseteltua aina kaarevilla urilla ja kerrankin onnistuin pitämään taivutuksen myös sen voltin jälkeen, jolloin sain jatkettua suoralla uralla sen taipuneen hepan kanssa. Kun yleensähän multa aina katoaa se taivutus ja joudun väkertämään suoralla sen etuosan uudelleen sisälle.

Sieltä tuli tosi kivoja askelia. Jatkettiin suoraan voltilta, Vinski taipui, reitti säilyi. Mulla pysyi pohkeet lähellä ja pystyin pyytämään oikealla tavalla. Itse tunsin että homma sujui, Marianne kehui meitä, joten olin oikein tyytyväinen suoritukseemme.
Toisella pitkällä sivulla sain valkeaa proomua oikein hyvin myös eteenpäin, pylly keikkuen Vinski asteli ja minä saatoin olla tyytyväinen. Toki tähän vaadittiin alkuun sitä pientä herättelyä, mutta yhtä kaikki onnistuttiin saamaan se vanha herra hereille.

Vaihdettiin siitä vasempaan kierrokseen, joka olikin superpaljon vaikeampi. Oikean ohjan kirous seurasi Kaisalta myös Vinskille, en tiedä. Se oikea ulko-ohja löi vaan ihan tyhjää koko ajan, kun valkoinen roikkui siinä vasemmassa kiinni. Voltit levisivät kun ulkoavut eivät olleet läpi, valuttiin vähän väliä uralle ihan samasta syystä. Suurin osa avontapaisista meni ihan pelleilyksi kun Vinski vaan kaatui ja minä ihmettelin että kappas keppanaa, tämä oikea ohja ei nyt kyllä toimi yhtään.
Kaiken muun hyvän lisäksi herra alkoi vielä hiihtää pois alta, mikä ei ainakaan helpottanut onnetonta yritystäni. Alettiin siinä ottaa toinen pitkä sivu harjoitusravissa ja sekin meni vähän mönkään. Ratsu ravasi kyllä hyvin ja minä istuin kivasti, mutta joka kerta se valahti sinne uralle hölkkäämään. Sen lisäksi myös kulma venähti ja kaikki oli hukassa.

Oman aikani istuin siellä kyydissä vaan silleen "omg, tää on Vinski, en osaa ratsastaa tällä, joten tämän on vaan pakko valua ravissa tonne uralle", kunnes lopulta ymmärsin, että proomu on kulkenut kahtena viime kertana ihan loistavasti ja etten mä voi vaan uskoa siihen, etten pysty sitä ulko-ohjaa saamaan tuntumalle. Aloin peräti tehdä asialle jotain - en päästänyt Vinskiä enää tippumaan ravissa uralle ja kas vain, sehän auttoi. Päästiin ravissakin suoraan ja kulma parani kun heppaa ei enää tarvinnut onkia ylös sieltä aidasta. Ja kun oikein yritin ja väkersin, niin sain jotain etäisesti avoa muistuttavaa taivutusta sinne pitkällekin sivulle. Ei yhtä hyvää kuin toiseen suuntaan, ei onnistunut joka kerta ja taivutus oli loivempi. Mutta saatiin edes jotain, johon oli hyvä lopettaa. Jes!
Huomasin muuten myös, että kun tämä suunta osoittautui hankalaksi, niin rupesin automaattisesti kiemurtelemaan ja jännittymään siellä selässä. Lantio kallistui yhteen suuntaan ja ylävartalo toiseen, kun samalla muka-huomaamattomasti nousin vähän jalustimille seisomaan. Mikäli olen harrastanut huomaamattani tätä samaa silloin joskus kun Vinskillä ratsastaminen oli mahdotonta, niin en taida enää ollenkaan ihmetellä miksei ratsu ole toiminut ;)

Jätettiin avotaivuttelut sikseen ja otettiin lopuksi vain pitkät sivut kevyt ravissa. Lyhyet sivut olivat sen verran kamalammassa kunnossa, että ne oli parempi kävellä.
Ei siinä mitään ihmeellistä. Vinski oli alkuun vähän löysä, mutta myöhemmin se melkein räjähteli siihen raviin. Minä onnistuin jopa keventämään normaalin näköisesti alusta asti ja pysyttiin ihan hyvässä tasapainossa. Tosin Vinski nyki ohjia. Hmm. En tiedä nyt sitten taas, kun toisaalta heppa itse makaa ohjalla alusta asti, mutta silti se kiskoo. Vaikea asia.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Marianne tykkäsi, se on innoissaan kun voidaan mennä Vinskillä :D
Minä olin itse oikein tyytyväinen. Ei vitsi, avontapaiset onnistuivat valkean proomun kanssa, ihan mieletöntä! Ja heppa meni hei kolmatta kertaa peräkkäin ihan ilman ongelmia. Liian hyvää ollakseen totta!

Mentiin keskelle vähän kiertelemään ja hyppäsin alas selästä. Puuhastelin taas jotain omiani ja ihastelin kun pikku-Simppeli oli tunnilla. Siitä on niin pitkä aika kun olen sen viimeksi nähnyt :)
Lopulta sitten kotiinpäin. En tiedä keskitynkö nyt toivomaan metrin hankia vai loppuja lumia pois.
No, ei sen niin väliä.
Mutta hyvässä kunnossa oleva kenttä voisi olla jees, että jos ei ainakaan tätä "ensin lunta, sitten litratolkulla vettä, sitten taas vähän pakkasta"-säätä enää. Pliis?

Vielä hänestäkin tulee oikea poika!

Siellä oli oikein kiva ilma. Oli oikein ilo mennä tallille ja lukea, että saan ratsastaa pienellä Elvis-ponilla. Tunnillamme myös Evita, Vinski, Kitty ja Nikkis, Elvis jatkoi toiselle tunnille. Harjailinkin siis keltaisen siistiksi, ihmettelin sen jalkaa, josta siniset prinsessaveret vuotivat ulos ja vetäisin ukkosen varusteisiin. Laitettiin martingaali ja otettiin raippa mukaan. Sen jälkeen tepsuttelimme kentälle ja minä nousin kyytiin, väärältä puolelta näin vaihteeksi.

Tietokoneeni hajosi, enkä ole ehtinyt vielä siirtää kuvia. Joten katsotaan tätä kuvituspuolta.

Lähdettiin kävelemään ja tänään oli jotenkin tosi kiva se kenttäkin. Hieman kova, mutta tasainen, kuiva ja lumeton. Ihan luksusta näihin viime viikkojen "rämmitään milloin lumessa, milloin valtameressä ja silloin kun kenttä olisi hyvässä kunnossa, niin eikös sieltä sada akkoja ja ukkoja vaakatasossa naamaan".
Aloitettiin ihan alkukäynneillä, koitin pitää Elviksen jonkinlaisessa liikkeessä. Hieman annoin taas anteeksi, kun alkuun hiekka oli vielä hiukan kovaa ja tälleen. Sen lisäksi tehtiin jokunen voltti, poni kääntyi kyllä kivasti, mutten oikein hakenut sitä asetusta. Kokonaisuudessaan ehkä köpöteltiin ihan kivaa käyntiä, jonka olisi varmaan saanut paremmaksikin halutessaan. Tosin meitsi oli siellä jotenkin ihan vinossa, mikä häiritsi oikeastaan koko ajan henkistä keskittymistäni.

Pian aloitettiinkin "osastoratsastus". Se oli hauskaa, vaihtelua.
Tarkoituksena oli siis se, että kuljettiin uraa pitkin ja aina kun Marianne huusi että tehkää voltti, niin me käännettiin saman tien ympyrälle. Pikkaisen meinasi stressata, tuntui että joutui tekemään asioita tosi nopealla tahdilla. Koitin kuitenkin aina valmistella nopeasti ja keskittyä voltteihin, etten vain lähtisi paniikinomaisesti roiskimaan. Näillä avuin volteista tulikin oikein hyviä, hain pyöreää reittiä ja väänsin hieman asetustakin. Hieman se nenä tuli sisälle ja poni toimi nätisti, olin siis tyytyväinen.

Jonkun ajan päästä volttikäsky muuttuikin pysähdyksiksi. Lähdimme tekemää pysähdyksestä etuosakäännöksiä, eli etuosa pysyy paikoillaan kun takaosa kiertää etupään ympäri. Siitä onkin jo niin paljon aikaa kun näitä on tehty, oli lieviä hahmotusongelmia kun unohdin jatkuvasti millä ohjalla ja millä pohkeella ponia käännetäänkään.
Tehtiin näitä siis aina käskystä, ihan reippaalla temmolla. Aina etuosakäännöksen jälkeen siirryttiin harjoitusraviin, josta pysäytettiin kun käsky kävi ja tehtiin taas käännös. Alkuun se tuntui ihan hullulta, vetäise nyt ravista pysähdys heti kun joku huutaa ja tee vielä ripeästi käännös, kun oikea ja vasenkin tuntuvat vaikeilta :D
Ajanmyötä kuitenkin helpottui. Etuosakäännökset olivat oikeastaan koko ajan varsin kivoja. Välillä sähläsin ja Elvis hätiköi, mutta suurimmaksi osaksi olin tyytyväinen. Mitä nyt toinen suunta oli suunnattoman hankala, eikä oikein kertaakaan onnistuttu todella hyvin.  Raviin siirtymät olivat nopeita ja reippaita, välillä melkein liiankin räjähtäviä. Harjoitusravi oli todella ihastuttavaa, hetkittäin poni meinasi juosta alta, mutta sain sen aina aisoihin ja kuulolle. Pysähdykset tosiaan vain paranivat ja paranivat, minä ajattelin ja poni pysähtyi oikeastaan saman tien. Tosi herkkiä ja nopeita seisahduksia.

Otettiin hiukan välikäyntiä ihan rauhassa, keskustellen tästä äskeisestä osastoratsastuksesta. Sen jälkeen jatkettiin etuosakäännöksillä, tällä kertaa käyntiä hitaaksi kooten ja siitä käännöksen tehden. Voidaan sanoa, ettei tämä onnistunut millään tasolla. Poni hidasti kyllä, mutta käännös jäi johonkin aitoja päin kävelyyn ja reitiltä harhautumiseen. Jos otin pysähdyksen, niin Pulla lähti omin nokkineen kääntymään ja tinttaroimaan ja tanssimaan. Jonkin aikaa yritin ja väänsin, lopulta päätin ottaa suosiolla vaan pysähdyksestä parit käännökset. Taisteltiin hetki, halusin vain saada keltaisen pysähtymään suorana. Sen jälkeen sain kaksi etuosakäännöstä, jotka riittivätkin ja annoin ponin kävellä.

Lopuksi otettiin vielä vähän kevyttä ravia. Se jos mikä oli mukavaa, pieni Pullava puksutti eteenpäin ja meitsi keventeli vain mukana. Päästettiin ohjaa vain vähän, käänneltiin hiukan ympyrää ja tepsuteltiin eteenpäin. Välillä Elvis juoksi vähän alta, mutta suurimmaksi osaksi fiilis oli molemmilla hyvä. Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Tämä ei ollut hyvä eikä huono. Etuosakäännökset olivat alkuun aika hyviä, myöhemmin huonompia. Ja ravi oli kyllä oikeasti kivaa. Ja poni oli fiksu, saatoin heilua sen raipan kanssa oikein urakalla, eikä herra silti vedellyt herneitä sievään nenäänsä ;)
Marianne sitten taas oli varsin varsin tyytyväinen, joten ei tuossa mitään.

Käveltiin ja keskelle. Elvis jäi raatamaan, kun minä menin vähän auttelemaan Nikkis-ponin kanssa. Tunnillakin kävin Lakia taluttamassa, ennen kuin lähdin kotiin.

Kylmää on kuin Siperiassa

Tallille siis, "pitkän" talviloman jälkeen. Mulla oli Elvis! Tunnillamme myös Evita, Vinski, Nikkis ja Laki, Elvis jatkoi toiselle tunnille. Hih, oikein kiva päästä ponin kyytiin taas vaihteeksi.

Harjailin pienen karvaisen ja varustin sen nopeasti. Laitettiin martingaali ja minä jätin raipan pois. Ulkona oli meinaan aika muikea ilma - räntää tuli vaakatasossa ja pienet ponit meinasivat lähteä lentoon tuulen voimasta. Ajattelin siis ponin olevan ihan kyllin virkeä, kun takana on sitä lomaakin.
Käveltiin kentälle ja nousin reippaasti selkään. Mulla on joku juttu, joka aamu saan hepat myöhässä kuntoon.

Lähdettiin kävelemään, käyttäen vain porttipäätä. Kenttä oli jopa hyvässä kunnossa siltä alueelta, oli kuivaa ja mukavaa. Tosin se ilma nyt pikkaisen vei riemua kentän kunnosta, muttamutta.

Käynnissä Elvis oli huikean reipas. Suorastaan lentoon lähdössä, etten sanoisi. Poni sipsutteli eteenpäin, pää heilui ja kaula taipui kuin kamelilla. Samoin me vähän harrastettiin jotain reitiltä eksymistä, kun Pullan mielestä tuulta vasten kävely oli ihan supermälsää!
Suoraan sanottunahan se alku oli ihan hirveää :D Poni väänteli naamaansa kun tuuli osui korviin, sitten se ei välillä viitsinyt kääntyä kun se tuuli oli niin hirveä juttu. Sen lisäksi oltiin vähän yliherkkiksiä, kun onhan se tosi jännää kun myrskyää, huih. Oli siis pikkaisen säätämistä, kun meikä yritti saada pöllöponista sellaisen mukavan ja rennon toverin.

Jäimme heti alkuun isolle ympyrälle, jossa ensin käveltiin vain rauhaksiin, haettiin tahtia ja tuntumaa. Minä koitin pitää Pullan suorassa ja kevyesti taipuneena, jottei se rilluttelisi kaula suunnassa x. Onnistuin itseasiassa yllättävän hyvin - yleensähän näinä myrskypäivinä se suorana kulkeminen on ollut mahdottoman synonyymi, mutta tänään sain keltaisen pidettyä aika pitkälti ihan suorana, ilman sitä jatkuvaa venkoilua. Tein hiukan voltteja ja koitin hiukan asettaa, mutta se oli kauhean hankalaa kun herralla ei keskittymiskyky oikein riittänyt. Oh well, ainakin käännyttiin ihan hyvin, pariin kertaan keskusteltiin hetki, mutta kyllä Elvis sitten jaksoi urheasti puskea läpi tuulen ja tuiskun.
Pyysin välistä myös käyntiä eteenpäin, kerrankin poni meinaan jaksoi edetä nätisti. Eteenpäinpyrkimys kuoli vain silloin, kun hurjan pelottava Laki tai Nikkis käveli vastaan. Silloin oli tietenkin pakko hyytyä ja etsiä pakoreittiä silmät päässä pyörien.

Aloimme käynnissä väkertämään pientä väistätystehtävää, väistätettiin siis takaosaa ulospäin ympyrältä. Vaativa tehtävä ihan jo muutenkin, saati sitten tänään kun Elviksen pienissä herneaivoissa juoksi vain "hyi yök, täällä tuulee ja se menee mun päästä läpi!"
Yritimme toki silti, vaikka ratsastajakin meinasi ajoittain tipahtaa kyydistä puuskien johdosta. Alkuun koko homma meni aivan harakoille, en osannut pyytää ja Elvis meni vain alta pois, onhan se jännää kun pyydetään pohkeella jotain. Kun lopulta sain kerättyä jäätyneet aivosoluni ja ymmärsin hidastaa kunnolla, niin alkoi keltaisissa kintuissakin tapahtua jotain. Ei taaskaan täydellistä väistöä, mutta kerrankin minä tunsin että ympyräväistöissä tapahtuu jotain. Saatiin yksi pätkä, joka oikeasti tuntui ihan todella onnistuneelta. Kyllä, olosuhteisiin ja tehtävän vaikeuteen nähden me suoriuduttiin ihan superisti. Ponikin alkoi loppua päin tuntua mukavan rennolta ja otti kehut vastaan oikein fiksusti. Jee!

Seuraavaksi siirryttiin raviin ja hölköteltiin ympyrällä menemään. Elvis ottikin homman ihan tosissaan ja ensi alkuun lähinnä kaahailtiin pois alta, pää pystyssä ja muita hevosia kyttäillen. Minä yritin keventää rauhassa ja hidastella poniakin, tehtiin voltteja ja koitettiin hakea tahti ja tuntuma touhuumme. Ravi tipahteli kuitenkin vähän väliä käyntiin, kun ne pelottavat hevoset vaanivat meitä! Sitten kun potkin keltuaista eteenpäin, niin vauhtia olikin taas kuin pienessä kylässä, kun täysillä pääsee paremmin karkuun niitä muita hevosia! Ja kun oli se myrskykin ja kaikkea. Eihän sitä pieni poni voi millään mennä rauhassa, kun kaikkialla on niin superpelottavaa!

Yllättävän nopeasti sain kuitenkin Elvikseen jonkinlaista tatsia. Se alkoi ravata rauhallisemmin, enkä joutunut kokoajan odottamaan että milloinhan ruutitynnyri räjähtää. Tosin se oli silti jännittynyt - itse huomasin sen vain ajoittain, mutta Marianne hoki että mun pitää olla hitaampi ja rauhallisempi, jotta saadaan poni oikeasti rennoksi. Se on vaikeaa, mua ei jännitä mutta olen silti liian kiireinen. Jos minä olen kiireinen, niin Pullahan kipsuttaa vain alta pois, tosin niin hitaasti etten edes tajua sitä kuin silloin, kun ratsulla nousee pää taivaisiin ja kipsutellaan hirvinä eteenpäin.

Tein työtä käskettyä, vaikkei Pullis mun mielestä pahalta tuntunutkaan. Hidastin kevennystäni parhaani mukaan, tein pari volttia ja vain hidastelin keltaista ihan rauhassa. Jokusen kierroksen jälkeen Pulla pamahti oikein todella rennoksi ja rauhalliseksi. Siinä kohdassa tunsin eron siihen jännittyneeseen ja rentoon poniin. Kyttäily jäi ihan minimiin (mitä nyt pikkasen tsiikailtiin niitä hirviöheppoja) ja ponin liike alkoi tuntua paljon miellyttävämmältä. Rentouden myötä tahtikin tosin hidastui, joten jouduin hiukan tuuppimaan Elviksen takajalkoja eteenpäin. Otin nyt kuitenkin hissukseen ja annoin vauhdin pysyä vähän normaaalia hitaampana, tärkeintä kun oli se, että ferrari pysyy rauhallisena eikä jännity enää uudestaan.
Rennolla ponilla oli vallan mukava ravailla, tipsuteltiin vain reittiä pitkin ja minä fiilistelin kun oli niin helppoa ja mukavaa olla keltaisen kyydissä, hih.

Seuraavaksi istuttiin harjoitusraviin ja otettiin myös sitä ympyrällä, omatoimisesti käyntisiirtymiä tehden. Ensin mun rentoutunut ratsuni meinasi ihan hyytyä, sen jälkeen vaihdettiin kipitysmoodiin "jee laukataan!"-tyylillä. Lopulta sain istuttua alas ja vietyä pidätteet läpi, jonka jälkeen Elvis malttoi ravata kuten kunnon ponit ainakin. Tahti pysyi rauhaisana ja saatiin harkittua niiden siirtymien tekemistä.

Varsinkin alkuun käyntisiirtymät olivat todella kivoja. Saatiin muutama siirtymä pelkällä istunnalla, poni oli rento ja toimiva. Käynti eteni välissä oikein kivasti, tosin raviinsiirtymät olivat vähän hitaita ja tuskallisia. Loppuvaiheessa sitten joko minä tai poni alkoi säheltää liikaa, jolloin jouduin ottamaan vähän enemmän pidätettä ohjan kautta. Luulen tosin että ongelmana olin minä, siinä alkuun nimittäin mulla oli tunne että "näin hidastetaan istunnalla". Jonkun ajan kuluttua sitten unohdin miten sen tein ja sitten ponikaan ei enää hidastunut kun ratsastaja ei osannut sillä istunnalla pyytää. Dääm minun kanssani!

Jäätiin käyntiin ja käveltiin vain loppukäynnit. Elvis käveli rauhassa ja kauniisti, oikeastaan mistään välittämättä.
Oli poni hieno ja kiva. Hih. Se oli rento ja mukava, onnistuttiin kovin hyvin. Ja oli niin kivaa, poni on aina niin kiva.

Käveltiin keskelle, minä pamahdin alas selästä ja jätin keltaisen työskentelemään myrskyn keskelle. Sitten autoin hiukan kapinoivia poneja ja kävin taluttamassa Lakia tunnilla. Nyt olen harrastanut syväjäätymistä, siellä oli karmeaa! En enää ikinä lähde yhtään mihinkään, makaan täällä vaan peiton alla ja teen kuolemaa. Hyihyihyi!