Tärkein olen minäminäminä...

Satoi sitten vettä, lunta ja räntää vuoronperään. Onhan täällä niin keväistä jo ollutkin, että kyllä tämä räntäsade ihan asiaan kuului. Harmillista oli vaan se, että ensin kenttä oli kuiva, mutta arvata saattaa miltä se näytti parin tunnin räntäsateen jälkeen.
Jep, me olimme kahluualtaassa. Räntäsateessa. Onneksi oli edes muuten ihan lämmin ja kiva ilma.

Mullapa olikin Kaisa. Kaisa-keskiviikot siis jatkuvat, enkä pannut lainkaan pahakseni. Tämän kehityskaaren seuraaminen on vaan ollut niin jännittävää, ettei oikeasti mitään rajaa. On niin hauska aina miettiä muutama tunti taaksepäin, kun tuntuu että joka tunti vain harpotaan eteenpäin. Se on hienoa, oikeasti. Varsinkin kun Kaisa nyt näillä näkymin pääsee piakkoin sinne eläkkeelle. Mun mielestä on mahtavaa että saan hyvästellä puten tällä tavoin, hyvillä mielin ja upein fiiliksin. Jos en olisi nyt mennyt sillä, niin meikähän olisi ollut etunenässä toivottamassa hyvää matkaa ja toivomassa ettei koskaan enää kohdata ;)
Tämä on paljon kivempaa, positiivisempaa. Se ennen niin kamala hevonen onkin nyt mennyt hyvin, ollaan saatu yhteys ja homma vaan rullaa. Nyt mä saan mennä sillä, saan fiilistellä sitä. Pikkuhiljaa mä alan kyllästyä jo Kaisaan, sen ainaiseen vinouteen ja Vermoiluun. Lopulta se lähtee, jolloin mulle jää päällimmäiseksi ne hyvät muistot - se oli se hevonen jolla mä yhtäkkiä opin ratsastamaan, se hevonen jolla menin hyvin ja joka oli peräti kiva. Kaipuuta tuskin jää kun nyt olen tammalla niin urakalla mennyt, mikä taas on erittäin hieno juttu.

Oikeastaan mietin että aika usea näistä tuntihevosista on lähtenyt mun suhteen hyvään aikaan. Sallin kanssa saatiin se hemmetin hieno kesä. Se yhteys, se oli mun hevonen.. Siihen asti se oli ollut vaikeaa, mutta sen kesän aikana mä opin ratsastamaan sillä, mä luotin siihen tosi paljon. Se lähti kun mä jo kyllästyin, päällimmäiseksi jäi se hieno fiilis, joten heppaa voi muistella lämmöllä.
Sulon kanssa sama juttu. Mulla oli niin hyvä mieli sen suhteen, että minä pystyin sillä ratsastamaan. Poni ei kiskonut hernepeltoa nenäänsä = ratsastin sillä oikein. Siinä vaiheessa kun se lähti, niin mä olin kyllästynyt siihen ylipieneen poniin, mutta loppujen lopuksi on jäänyt hyvä mieli, osasinhan mä ratsastaa sillä.
Oikeastaan ainoa sellainen ei-niin-täydellisesti lähtenyt on Roosa-poni. Sen kanssa oli loppuun asti aika on-offia, viimeiset tunnit taisivat mennä huonosti. No, sen kanssa ei löydetty yhteyttä, mutta aasista silti pidin tosi paljon kokoajan.

Salperi by Iina

Aasimus by Iina

Sulperi by Henna

Rönsyilen aiheesta toiseen, mutta kiva välillä luoda katse taas siihen menneeseen. Kukin näistä oli aika merkittäviä silloin aikoinaan - Sulo opetti mua alussa, Roosan kanssa hakattiin päätä seinään ja se Sallin kanssa saatu yhteys oli hienoimpia kokemuksia ikinä.

No anyway, jatketaan aiheesta.
Mulla oli siis Kaisa, tunnilla myös Kitty, Simo, Pomo, Vinski, Evita ja Nikkis, Kaisa vain mun kanssani. Olin tallilla niin ajoissa ja ulkona satoi (kuten mainitsinkin), joten päätin käyttää aikani hyödyksi ja puunasin Kaisaa puolisentoista tuntia. Karvaa lähti puttehevosesta ihan hulluna, joten käsi vääränä hinkkasin karvakasoja irti. Sen lisäksi tietysti harjattiin tukka ja puunattiin humma muutenkin viimeisen päälle, pitihän meidän nyt näyttää hienoilta! Heppakin oli tosi fiksusti, ei uskoisi. Tai kun joku kävi katsomassa meitä ja jätti sitten karsinan oven auki lähtiessään, enkä minä tietenkään laiskana sitä viitsinyt heti rynnätä sulkemaan. Loppujen lopuksi kävikin ilmi ettei sitä tarvitse pistää ollenkaan kiinni - pieni suomenputte vain seistä pönötti karsinassaan, kiersi vähän ympyrää, välillä kävi kuikuilemassa ulos ovesta ja räpelsi siinä omiaan... vaan ei edes yrittänyt marssia pihalle. Fiksu otus, oikein fiksu.
Okei, sitä en pitänyt kovinkaan fiksuna kun Kaisa oikein maneerisesti näykki mua. Se oli ihan sen näköistä, ettei se itsekään tajunnut miksi niin tekee, mutta näykki "kun niin vaan kuuluu tehdä". Sai hän sen anteeksi kun oli muuten niin asiallisesti. Vaikka näytänkin vähän neulatyynyltä tällä hetkellä.

Heitin heppasen varusteisiin ja sitten lähdimme räntäsateeseen. Kyllä se oli julmaa! Meikäläinen huolella pisti blondin letin ruotuun, harjasin ja puunasin, mutta eipä se tietenkään siltä näyttänyt enää parin minuutin räntäsateessa seisomisen jälkeen :D

Kiipesin kyytiin ja lähdimme kävelemään kahluualtaassa. Heppaa tuntui vähän ällöttävän, mutta onneksi tällaisia suomirouvia ei niin kauheasti haittaa tuo kavioiden kastelu.

Tänään teemana oli rauhallisuus ja rentous, kuten ehkä arvata saattaa. Eihän siellä kauheasti voinut mitään tehdä, joten otettiin vain rauhassa, tepsuteltiin hiukan ja fiilisteltiin. Alkukäynneissä Kaisa oli oikein mukava, se eteni kivasti mutta tuntui silti rennolta, eikä hiihdellyt alta tai muutakaan vastaavaa. Jälleen kerran mä kuitenkin hiukan pyysin sitä eteenpäin, etsittiin taas sitä asteen isompaa liikettä. Lopputulos oli oikein hyvä, mä olin tyytyväinen siihen käyntiin jota heppa esitteli. Liike oli vähän isompaa ja käveltiin eteenpäin, silti rentoina pysyen. Toki paremmalla pohjalla oltaisiin voitu hakea ehkä vielä pikkaisen lisää, mutta tähän keliin nähden se kokonaisuus tuntui ainakin omasta mielestäni hyvältä.
Sen lisäksi tein voltteja, hain Kaisaa asettumaan ja reittejä hyväksi. Ei ongelmaa, heppa kääntyi ja kulki kivasti, asetustakin tuli kun tarpeeksi muistin pyytää. Vähän reikäpäinen kuva tulee, mutta oikeasti sen pyytämisen vaan aina unohtaa. Kesken voltin saatoin monta kertaa tajuta että aijoo, tämä heppahan on ihan palikka, miksen minä pyydä sitä edes etäisesti kääntämään nokkaansa tänne sisälle? Ehkä tämäkin joskus menisi niin syvälle tajuntaan, että sen tajuaisi heti eikä vasta viidestoista päivä.

Seuraavaksi siirryttiin kevyt raviin ja humputeltiin sitä omaan tahtiin pitkin kenttää. Tämä olikin mielenkiintoinen päivä kaikin tavoin. Siis ensinnäkään Kaisa ei ollut lähes yhtään vino. Se ei kaatunut oikealle yhtään sen enempää kuin mikään muukaan hevonen. Parille voltille se saattoi kääntyä vähän lapa edellä, mutta siinä se. Koko heppa oli ihan älyttömän suora, varsinkin kun verrataan siihen että yleensä se on mennyt melkein nurin vinoutensa kanssa. En sitten tiedä oliko Kaisalla muuten vain hyvä päivä, vai oliko se kenties ratsastettu suoraksi edeltävänä päivänä tai jotain. Joka tapauksessa se oli outoa, tuntui melkein liian helpolta kun ei tarvinnut koko ajan tunnustella sitä keventääkö suorassa vai vinossa, eikä tarvinnut yhtään niin pahasti moukaroida sitä oikeaa pohjetta läpi. Tokihan siinä oli hiukan keskustelemista että sain sen hepan asettumaan volteilla, mutta aika vähäistä normaaliin verrattuna.
Toinen juttu oli sitten se, että vasen kierros oli nyt huomattavasti hankalempi. Tamma lähti lähes poikkeuksetta juoksemaan alta toisella pitkällä sivulla, sillä hän halusi ehdottomasti juosta niihin epämääräisiin lumikasoihin leikkimään! Sen lisäksi se tässä kierroksessa roikkui vähän väliä vasemmassa ohjassa, mitä en ainakaan ennen ole huomannut.

No, eivät ne suuria ongelmia olleet. Juoksentelun sain rauhoittumaan suhteellisen nopeasti, eikä reitti koskaan kadonnut muutamaa metriä enempää. Aina kun putte iski leukansa kiinni vasempaan ohjaan, niin minä pyöräytin sen voltille ja hain asetusta läpi, jonka jälkeen se vasenkin ohja pääsi rentoutumaan ja Kaisa tuntui paremmalta.
Vaan kyllä siihen vasemmalle taipumiseen sai tehdä töitä! Herranen aika, mitään ei meinannut tapahtua, pohje ei mennyt läpi ja heppa oli tönkkö kuin rautaseiväs. Sitä paremmalta tuntui kun sain hepan edes hiukan asettumaan myös sinne vasemmalle, oli se niin suuren työn takana.

Kokonaisuudessaan voidaan puhua oikein hyvästä ravista. Ajoittain mä könähdin hiukan eteenpäin kun Kaisa lähti ryykäämään ja mä koitin kääntää, mutta joka kerta sain itseni takaisin suoraksi hyvinkin nopeasti. Heppa kääntyi käytännössä ihan ongelmitta ja loppua kohden alkoi tahtikin parantua. Koko alkutunninhan ratsuni oli enemmänkin liian virkeä kuin liian löysä, lopputunnista sitä pääsi jo ratsastamaan eteenpäinkin.
Istuskelin harjoitusravissa vielä ne muutamat viimeiset minuutit, alettiin olla molemmat niin kaikkemme antaneita etten jaksanut enää edes keventää, heh.

Sitten käyntiin ja käveltiin loppukäynnit. Kaisakin vain pärski menemään, tehtiinhän me niin hurjasti töitä!
Marianne sanoi tykästyneensä niin paljon siihen kun menen Kaisalla, ettei sitä edes kiinnosta haluanko mä mennä sillä :D Tosin luulen että Marianne olisi tähän mennessä jo kuullut tai vähintään huomannut mielipiteeni, jollen putella haluaisi mennä.
Tämä oli mukava puksuttelutunti, hommat toimivat, oli helppoa ja yksinkertaista. Ei mitään ihmeellistä kumpaankaan suuntaan.
Nyt mä vaan vähän toivon että pääsisin laukkaamaan Kaisalla ennen kuin se lähtee. Ihan vaan koska haasteet.

Käveltiin ja keskelle, jonka jälkeen roudasin humman sisälle. Se oli kuin uitettu koira, kauas oli kadonnut se puunattu kauneus. No, Kaisa jäi kuivumaan ja meikäläinen lähti kotiin samaa hommaa harjoittamaan.

Positiivarit

Heissuli vei taas!

Menin tallille siis tänään, iso-Artsikin oli saapunut. Vallan viehättävä otus ja näemmä tallin akatkin olivat samaa mieltä - sekä Lellukki että Fantsu olivat aivan pyörällä päästään kun saatiin noinkin komea mies talliin ;)

Mulla oli tänään Vinski, tunnilla myös Kaisa, Evita, Elvis ja Kitty, Vinski jatkoi toiselle tunnille. Harjailin humman, heitin sen varusteisiin ja sitten valuimme kentälle. Voitaisiin nyt heittää pienet hurraa-huudot ilmoille, kenttä oli meinaan ihan täydellisessä kunnossa. On se aikamoinen autuus sen kaiken vesisateen ja jäätikön jälkeen, nyt se oli kuiva ja hiekalla. Tilaakin oli suorastaan ruhtinaallisesti. Saatettiin vuodattaa Vinskin kanssa muutama miehinen kyynel, ennen kuin kiipesin satulaan ja lähdimme kävelemään.

Ah, ihanaihana kunnossa oleva kenttä! Heti alusta alkaen päätin, että hyvän pohjan kunniaksi meidän ratsumme etenee kuin ralliauto. Siispä tuumasta toimeen: Vinski oli sitä mieltä että pohjan kunnolla ei ole väliä, vaan mukavampaa on lyllertää kuin kolme jalkaa haudassa. Vaadittiinkin siis aikamoista puskemista ja raipalla lätkimistä ennen kuin herra valkoinen jaksoi edes etäisesti liikkua eteenpäin - ja silloin se kyllä lösähteli joka toinen hetki. Meikäläinen oli kovin väsähtänyt jo alkukäynneissä kun aktiivisen liikkumisen ylläpitäminen tuntui olevan täysin mun harteillani, eihän Vinskiä joka reippaus jaksanut kiinnostaa oikein pätkän vertaa. Saatiin kuitenkin oikein kivaakin käyntiä, herra jaksoi raahata sitä isoa takapuoltaan eteenpäin kun tarpeeksi vaadin ja rukoilin. Sen lisäksi pyörittelimme voltteja ja haimme hiukan asetusta. Jälleen heppa kääntyi superisti, asetukset olivat vaan siellä puolitiessä, kun sinne ne taaskin jätin. Hmm..

Meille laitettiin toiseen päähän neljä puomia tasaisin välein ympyrälle ja toisella lyhyellä sivulla oli kaksi puomia pitkällä välillä. Tultiin näitä kerta-pari käynnissä, mutta sitten sirryttiinkin jo kevyt raviin ja alettiin kunnolla hyrryytellä puomien yli. Ravi meni jälleen aika muikeasti, ensin meitsi vähän koikkelehti ylös satulasta kuin idiootti, mutta kun sain kevennyksen hallintaan, niin hölkkämme alkoi muistuttaa jopa hallittua ja siivoa ravia, ei niinkään sitä "Mikki Hiiri merihädässä"-farssia. Tehtiin niitä voltteja puomien yli, joka sujuikin oikein hyvin. Hain kevyttä asetusta, koitin aina ennen puomia hiukan tökkäistä sisätakajalkaa alle ja yritin muistaa hiukan myödätä puomin päällä. Oli siellä muutamia kertoja, joissa töksäytettiin puomin yli kuin puupalikat, mutta suurimmaksi osaksi voltilla oli hyvä fiilis, heppa eteni ja ympyrä tuntui pyöreältä, ei esimerkiksi neliskanttiselta.
Toisessa päässä olevat puomit ylittyivät myös oikein mukavasti. Pari kertaa tultiin kuin täit tervassa ja muutamaan otteeseen kulma pääsi leviämään, jolloin ekalle puomille tuli liian jyrkkä käännös. Kun korjattiin virheemme, alkoivat ylitykset olla oikein asiallisia.

Sain siinä Mariannelta käskyksi herättää ravia aina pitkille sivuille. Ensin se oli vähän avutonta "kyllä tää pikkaisen kovempaa menee", mutta lopulta täräytin hiukan moottoria käyntiin. Kyllä Vinskistäkin löytyi liitoa kun se pidensi ravia, samalla kun täti koitti epätoivoisesti pysyä menossa mukana ja pitää vielä pakkaakin kasassa ;)

Oikein kivaa ravia saatiin, poni tuli takaisin lyhyillä sivuilla ja lähti näpsäkästi liikkeelle pitkillä. Tuntui hyvältä ja mulle tuli lämmin kun herättelin valtaisaa valtamerilaivaa. Siksipä pieni käyntitauko oli paikallaan.
Ja sitä seuraava laukkatuokio oli vielä enemmän paikallaan! Jes!

Kaikki muut tulivat keskelle, yksi kerrallaan pyöritettiin laukkaa uraa pitkin. Hetken aikaa saimme Vinskin kanssa huilata, ennen kuin pääsimme vähän baanaamaan. Aloitettiin vasempaan kierrokseen ja polkaistiin ukko vauhtiin!
Laukka nousi oikein hyvin ja sitten vain annettiin palaa. Minä koitin istua parhaani mukaan ja vain työnsin ja kannustin ratsuani reippaaseen menoon. Vähän sellaista ja tällaista se tietenkin oli, mutta olihan tuo oletettavaa - pääasia kuitenkin on se, että laukka pysyi yllä ja heppa eteni kiltisti. Tähän vasempaan kierrokseen hommassamme oli yksi pikku ongelma, joka oli nimeltään uralle valuminen. Ulkoavut eivät vaan pitäneet vastaan, jotan proomu laukkasi käytännössä koko ajan uraa pitkin, mitä nyt hetkittäin sain sen kiskottua ylös sieltä. Samaten mun istunta vammaili. Muuten istuin ihan ookoo, takamus nyt irtoili hiukan satulasta ja silleen, mutta ne jalat! Oi jalkoja, oi jalustimia - on se sitten vaikeaa pitää ne jalat alhaalla ja jalustimet jalassa. Koko ajan jalustimet olivat kengänkoroissa, hetkittäin laukkailin ilman toista jalustinta... Samoin mun jalat harittivat ilmansuuntiin x ja y, tehden samalla kierteitä vastapäivään ja taivutuksia vasemmalle. Pitänee sitoa ne jalat paikoilleen tai jotain?

Otin käyntiin, vaihdoin suunnan ja täräytin heppasen laukkaan myös oikeaan kierrokseen. Tässä vaiheessa me joko väsyttiin yhteistuumin tai sitten oikeassa laukassa oli muuta vikaa, sillä Vinski sortui aika useastikin raviin kesken kaiken. Saatiin silti ylläpidettyä kierroksiakin putkeen, joten ehkä nuo erinäiset lösähdykset olivat vain kannustuksen puutteesta johtuvia. Muuten oikea kierros oli parempi - Vinski, pysyi poissa uralta ja meitsikin istui ehkä paremmin. Mutta nimenomaan ehkä, jalat olivat yhtä huonosti edelleen, mutta tässä kierroksessa päätin siinä loppuvaiheessa että voisin nyt edes hetken aikaa istua kunnolla, keskittyä vain siihen istumiseen. Heitin ohjaa hiukan löysemmälle jotten joutuisi keskittymään tuntumaan ja hain sen suoran, rennon ja jäntevän istunnan. Tuli aika hyvä fiilis kun istuin oikeasti suorana ja pysyin satulassa täydellisesti. Jalatkin ehkä rauhoittuivat vähän siinä vaiheessa. Sen jälkeen Vinski käyntiin ja mentiin keskemmälle kävelemään.

Kun kaikki olivat laukanneet jäätiin vain loppukäynteihin. Marianne kyseli kaikilta viittä positiivista ja yhtä negatiivista asiaa, koska positiivisuus on kuulemma se juttu. Oikeastaan se jo alkutunnista varoitti kyselevänsä positiivisia juttuja ja mä vaan mietin että toivottavasti tulee onnistunut tunti - ihan oikeasti niistä kamalista tunneista ei erkkikään keksi viittä hyvää puolta!
Pyyntöihini tosiaan vastattiin, oli helppo sanoa ne viisi asiaa. Tai oikeastaan se oli aika vaikeaa, sillä oli hankala eritellä asioita, kun kaikki vaan meni niin hirveän hyvin! Ja harvoin käy näin, mutta mulla oli oikeasti hankaluuksia keksiä sitä negatiivista puolta ;) Alkutunnista ajattelin että se on helppo, sanon vaan että "kun tää kiskoo ja painaa ohjalle". Sitten vaan kävikin niin hassusti, että just tänään Vinski nimenomaan ei maannut ohjalla, joten jouduin keksimään jotain muuta.
Taisin loppuviimeksi sanoa jotain sellaista kuin:
- Se ei kiskonut tai painanut ohjalle
- Se liikkui kivasti
- Se kääntyi
- Laukka oli kivaa
- Ja oikeastaan kaikki meni kovin kivasti
Negatiiviseksi sanoin sitten sen "mun jalat vammaavat laukassa", jonka jälkeen kaikki vastustivat että "eihän niissä mitään vikaa ole" :D
On niissä. Älkääkä muutenkaan, jos meitsi sanoo että kaikki meni hyvin paitsi tämä, niin älkää sitten sortako sitä mun ajatusta.

Käveltiin ja keskelle. Hyppäsin alas proomun selästä ja jätin sen pakertamaan. Kävin hiukan harjailemassa Kaisa-mammaa ja sitten menin auttelemaan taas Laki-ponia. Ponikin pääsi karvanpoistotalkoisiin, pitäähän meidän valmistautua kesää varten.
Sen jälkeen vain kotia kohti.

Ja huomenna minä olenkin jo aikuinen! Olen ihan varma että tässä yön aikana tulee joku merkillinen muutos ja huomenna minä vallan hehkun sellaista aikuisuuden loistoa.

Yhteys on parempi kuin 4G

Kesä tulee kohisten, mutta takatalvea odotellaan. Väsymyskin on jotain ihan järkyttävää, mutta ehkä tästä taas joskus selvitään. Onneksi viikonloppu alkaa ihan pian - saa nukkua edes parina aamuna vähän pitempään.

Eilen kuitenkin olin taas tallilla. Siellä on jo aika valoisaa, ihan mielettömän kiva juttu! Taulu kertoi että menen Kaisalla, tunnillamme myös Pomo, Nikkis, Elvis, Laki, Vinski ja Simo, Kaisa oli jo toisella tunnilla. Toimeettomaksi en kuitenkaan jäänyt, sillä päädyin taluttamaan hurjaa Seppo-ponia ennen kuin heitin itseni varusteisiin ja kiipesin suomiputen selkään.

Kuvapuoli vaan on kauhean köykäistä. Tajusin myös että heppaesittelyjä voisi muokata kun on tämä hevosratsastus muuttunut mukavampaan suuntaan.

Edeltävällä tunnilla Kaisalla oli ollut hiukan jotain omaa meininkiä, säikähdeltiin autoja ja tehtiin muuta pöljää. No jaa, oli se suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan kiltisti, eikä se tietenkään vaikuta meidän täydelliseen suorittamiseemme miten se heppa edeltävällä tunnilla toimii tai ei toimi.

Tänään kenttä oli sula! Jee! Ihan uskomatonta, pikkaisen vain vettä. Lähes itketti, heh.
Lähdettiin siis kävelemään sillä upealla pohjalla ja pyörittelin hummaa muutamille volteille siinä joutessani. Hain kevyitä asetuksia (saisin hakea niitä enemmän ja voimakkaammin alusta asti. Tällä hetkellä ne jäävät vähän siihen "aijoo, unohdin että voisi asettaakin - pyydetään nyt vähän jotain sinnepäin") ja ratsastin eteenpäin. Kaisa oli hivenen vetelä, joten halusin sellaista mukavaa boostia liikkeeseemme. Ihan hyvin sain tamman aina ajoittain etenemään, asetuksetkin löytyivät silloin kun pyysin, just sen verran kuin pyysin. Täytyypä oikeasti koittaa sisäistää se, että myös isoja hevosia voisi asettaa paremmin. Parhaiten taidan asettaa Kaisaa ravissa oikeaan kierrokseen, sillä se kaatuu niin vahvasti että siinä tulee oikeasti työstettyä. Muulloin vaan annan mennä läpi sormien, "en ole ennenkään osannut, miksi nytkään vaivautua". En kai oikein uskalla pyytää tarpeeksi kun ne hepat ovat niin isoja, tai ainakin paljon jykevämpiä kuin kivat pienet ponit!

Käynnit menivät hyvin, hiukan rouva mulkoili porttipäätä mutta sain aina sen verran venkslattua nokan sisälle ja keskittymisen minuun. Mariannen tultua siirryttiin kevyt raviin ja lämmiteltiin rauhallisessa hölkässä. Alkuun meni hetki siihen, että sain pohkeen läpi ja puten kuulolle - arvoisa hummani kun päätti vain jyrätä uraa pitkin ja kipitellä toisten perässä. Hiukan jouduin ottamaan käyntiin ja paukuttamaan ulkopohjetta läpi, sen jälkeen alkoi heppa kääntyä ravissakin. Haettiin pientä asettumista volteille ja kauniita reittejä, Kaisa oli oikein hyvä. Pysyimme reitillä, liikuimme kivasti.. Vähän ravi tuntui ajoittain hitaalta ja kun pyysin eteenpäin, niin tamma lähti lähinnä jyräämään alta, mutta sain homman aina aisoihin ja heppaan vähän sitä energiaa. Oikeaan kierrokseen jouduin taas takomaan sen oikean jalan läpi, mutta lopputuloksena oli jälleen se suhteellisen suora ja jopa asettuva hevonen, jonka elämän tehtävä ei enää ollutkaan se lapa edellä kaatuminen.

Siirryttiin käyntiin ja alettiin hiukan harjoitella kouluradalle tuloa. Lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle ja keskellä pysähdys. Käännyttiin päästä vuoronperään molempiin suuntiin ja sitä rataa. Tämäkin sujui varsin mainiosti. Reitti oli oikein hyvä, Kaisa pysyi suorana ja käännyttiin vasta kun pyysin, ilman mitään taisteluita minkään suhteen. Pysähdyksissä oli pieniä viboja - muutamia kertoja tuli vähän sitä vetokisaa ja Kaisakin kiskoi ohjaa pois multa, mutta toisaalta saatiin myös todella monta superhyvää pysähdystä, joissa hevonen pysähtyi kevyin avuin ja meitsi lähes huojui eteenpäin kun blondi pysähtyikin niin herkästi!

Jonkin ajan kuluttua lähdettiin tulemaan pitkät sivut harjoitusravissa ja lisättiin peräti pysähdykset suoraan ravista niille pitkille sivuille. Edelleen tultiin siis keskihalkaisijaa käynnissä.
Täytyy sanoa että jo oli hurja tehtävä. En alkuun edes tajunnut sitä, mutta ravi-pysähdyssiirtymisiä tehdessäni tajusin, että perhana: tämä on Kaisa, tämä on iso, enkä minä osaa pysäyttää hevosia edes käynnistä :D

No, onneksi tajusin sen vasta myöhemmin ja ehdin tehdä ensimmäiset pysähdykset todellisuudesta mitään tajuamatta. Ehkä sen takia kävikin niin, että Kaisa ravasi nätisti ja rauhassa, minä istuin kivasti, valmistelin pysähdyksen huolella, könähdin vähän eteen pysäyttäessäni (aijai!) ja no, Kaisa pysähtyi. Suoraan ravista, ihan paikoilleen. Ei ollenkaan paha, ei.
Me tehtiin ihan superloistavia pysähdyksiä, varsinkin kun otetaan huomioon etten oikeastikaan ole näitä tehnyt hevosten kanssa. Koska se olisi liian vaikeaa. Wau. Tilaa ei tosiaan pitkällä sivulla mitenkään hurjasti ollut, melkein sai siirtää raviin, suoraan lähteä hidastamaan ja pysähdyksen jälkeen ehti ottaa enää pari raviaskelta ennen kuin lyhyt sivu tuli vastaan. Ahtaus ja Kaisan intoilu tekivät hommasta entistä vaikeampaa, mutta hoidimme homman ihan tyylikkäästi kotiin.

Alkuun pysähdykset sujuivat tositosi hyvin. Kaisa siirtyi raviin aina rauhassa, joten oli helppoa pysäyttää ja useimmiten saatiin pysähdykset aikalailla suoraan ravista. Tosin tässä alussa ongelmana olivat ne pysähdys-ravisiirtymät. Kaisa ei oikein viitsinyt lähteä raviin ja kun sain sen lopulta paukautetua hölkkään, niin suomimammahan vetikin ykkösen silmään ja hiihti alta ihan intopiukeana. Ekalla kerralla ravaa karautettiinkin toiseen päähän kenttää, muina kertoina onnistuin nykäisemään hepan oikeaan suuntaan ennen jäätikköraveja.
Kun oikein tehtiin ja hiottiin, niin lopputunnista alkoi sitten asetelma kääntyä päälaelleen. Kaisa intoutui enemmän, jolloin raviin siirtyminen oli todella energinen ja pysähdys vaikeutui kun mamma halusi vain juosta kuin tuuli. Saatiin silti pysähdykset aikaiseksi, vähän myöhemmin vain kuin tarkoitus oli. Kaisan herkistymisen ansiosta pysähdyksen jälkeinen ravi parani kuitenkin huimasti, heppa siirtyi raviin nätisti, ilman rynnimistä ja muuta päätöntä kaahailua. Oikein hyvä. Mitä nyt kerran säikähdettiin pelottavaa ihmistä. Sitä sattuu, eikä se haitannut meitä.

Jäimme loppukäynteihin ja käveltiin.
Marianne oli kovin tyytyväinen. Meillä on kuulemma selkeä yhteys kun edeltävällä tunnilla heppa oli niin kovin jännittynyt.
Mä olin jälleen tyytyväinen, varsinkin itseeni. Että näin vain onnistuin tekemään pysähdyksiä ravista ja vielä Kaisan kanssa. Jees! Muutenkin meni oikein kivasti, homma vaan toimii. Katsotaan, katsotaan - ehkä jo vaihteeksi saisin tuomion Kaisasta "se on niin tylsä" ;) Mun mielestä olisi virkistävää kun haukuttaisiin joku muukin hevonen tylsäksi, ettei aina sitä Elvistä.

Käveltiin ja keskelle, jonka jälkeen putte pääsi talliin ja karvanpoistoon. Sitten vain kotia kohti.

Hienoakin hienompi hiihtoloma!

Ei sillä että mulla mitään lomaa olisi - mutta näkyyhän se tallilla kun on niin rauhallista ja seesteistä. Tykkään tosi paljon, varsinkin kun ratsastuksetkin ovat menneet mukavasti.

Tänään oli jälleen vuorossa vanha herra Vinski, tunnillamme myös Evita, Pomo, Kaisa, Laki ja Nikkis. Vinski oli vain minun kanssani, mikä sopi oikein hyvin suunnitelmiini.
Harjailin hevosen reippaasti ja kysäisin voinenko mennä ilman satulaa. Mariannen vastaus oli että "se on ollut hei tosi reipas".
"Haittaakse?"
"Haittaakse... :D No ei kai jos et tipu."

Vetäisin siis suitset päähän ja tepsuttelimme karvamonsterin kanssa kentälle, jossa minut heitettiin kyytiin. Sitten lähdimmekin kävelemään reippaasti alkukäyntejä varsin sulalla ja mukavalla kentällä!

Kännykkälaatua, mutta ovatpa tältä päivältä.

Ja mainitaan sekin, että tämähän oli eka kerta kun Vinskillä menin satulatta. Jes!

Käynnissä olin alkuun vähän hukassa. Hieman jännitti, epäilin ideani järkevyyttä ja mietin että onkohan Vinski oikeasti tosi villi. Sen lisäksi olin ihan tavattoman vino, koko ajan tuntui että toinen istuinluu valui alemmas kuin toinen. Otin suoristelun kannalta ja etsin takapuoleni tasaiseksi, jonka jälkeen aloin itsekin vähän rentoutua. Pyysin Vinskiä hiukan eteenpäin, mutta meidän käyntimme oli vähän alitempoista koko ajan. Tehtiin voltteja joille käännyttiin hyvin, asetuttiinkin kivasti, mutta vauhti kyllä kuoli ihan totaalisesti joka käännökseen.

Marianne kokoili meille puomeja, toisella lyhyellä sivulla oli kolme puomia kaarevalla uralla ja toisella lyhyellä sitten yksi puomi ympyrällä. Tehtiin siis suurehkot voltit molempiin päätyihin puomit samalla ylittäen. Mä aloin päästä pikkuisen siihen suoruuteen kiinni, aloin istua taaempana ja muutenkin alkoi tuntua että pysyn kyllä kyydissä ilman satulan turvaakin, joten uskaltauduin jo pyytämään enemmän liikettä. Sai sitä proomua välillä ihan pätkäistä raipallakin kun ei millään meinannut löytyä vauhtia vaikka ratsastaja kuinka pyyteli. Hetkittäin edettiin hyvin, mutta aika paljon lösähdeltiinkin - en kai ihan täysin saanut pohjetta läpi ja Vinskiä pohkeen eteen.
Ne voltit sujuivat ihan kivasti. Alkuun tultiin pari kertaa ihan liian pienellä kaarteella sisään, jolloin valkea joutui koikkelehtimaan keppien yli vähän omalaatuisesti, mutta kun lopulta tajusin että ensimmäinen kaarteen puolikaskin voisi olla iso, niin alkoi tuo homma sujua. Päästiin ihan nätisti kummassakin päässä puomien yli, ei kolisteltu koko aikaa ja juttu sujui kivasti. Toiseen kierrokseen kaarevalla uralla olleet puomit sujuivat vielä paremmin, sillä siihen suuntaan herra poni asettui melkein kuin itsekseen, joten saatiin pyöreämpiä kaarteita aikaiseksi.

Aloimme tulla muun osan kevyt ravissa, vain ne kaarella olevat puomit käynnissä. Kaaripuomit sujuivat edelleen ihan kivasti, kerran rysäytin tosin Vinskin niin huonosti niille että potkittiin risut pois altamme. Kevyt ravissa sen sijaan oli oma hommansa. Alkuun se "hurjan villi hevonen" kun oli niin älyttömän löysä ja vetelä ettei mitään rajaa. Raviin siirtyminen oli hidasta, aina pitkän sivun jälkeen sorruttiin käyntiin (mikä osin saattoi johtua mun lievästä edessä könöttämisestä) ja sen voltin tekeminen puomin yli ravissa oli ihan mahdotonta kun Vinski vain mennä möngersi. Se oli oikeastaan aika toivotonta, minä koitin vähän kevennellä mutta se oli aina pakko jättää kesken kun heppa ei vaan startannut. Huh hei.

Lopulta aloin tosissaan sisäistää sen, että hevonen ei sittenkään ole villi, että minä pysyn kyydissä ongelmitta ja että vanha herra vain porsastelee koko ajan, joten aloin sitten vähän pistää niitä takajalkoja käyntiin ja liikettä eteenpäin. Muutaman kerran sain vähän puskea siihen ratsuun vauhtia, istuin vain alhaalla ja tömpötin kyydissä. Kun Vinski oli lopulta saatu liikkeelle, saatoin alkaa taistella uuden ongelman kanssa - ohjaustehostimemme nimittäin kärsi kun ruunaan tuli vauhtia. Kertaalleen juostiin Pomon perässä ohi voltin, pari kertaa tehtiin jotain puolen kentän "voltteja" ja hiukan oikaistiin reittiäkin kun suoraan meneminen oli supermälsää. Tässä vaiheessa osasin kuitenkin tehdä jotain, vähän pakolla minä väänsin sen hepan kääntymään ja pidin sen silti liikkeessä. Parin puserruksen jälkeen homma alkoikin sujua vallan mainiosti. Valkea proomu herkistyi ja oli aktiivinen. Se kääntyi ihan suunnattoman helposti, ravi eteni, saatoin hiukan asetella sitä volteilla. Siirtymät onnistuivat helposti ja keveästi, heppa oli yksinkertaisesti todella kiva ratsastaa.
Samaten arvoisa täti siellä kyydissä alkoi vihdoinkin tuntea olonsa suht suoraksi, sekä sivuttais- että "könötys"suunnassa.

Otettiin hiukan välikäyntiä, jonka aikana laitettiin neljä puomia merkitsemään isoa soikiota. Loppuun tultiin harjoitusravia näiden puomien yli, tarkoituksena vaan nostaa takamusta satulasta aina puomin ylityksen aikana. Tämä sujui jo vallan kivasti, Vinski ravata puksutti ja minä heittäydyin parhaani mukaan irti selästä. Välillä oli varmaan vähän omalaatuista kun suuri inkkariratsastaja oikein ponkaisee jonnekin kaulalle makamaan, mutta hei - tyyli vapaa! Vähän tehtiin jotain ympyröitäkin kun etsittiin tilaa, proomu oli oikein kiva.
Tosin sitten sain sen vähän räjähtämään jo turhankin paljon. Ei siinä mitään tapahtunut, eikä se paha edes ollut, mutta loppua kohden alkoi tuntua että hevonen hiihtää eteenpäin jo vähän turhankin reipasta ravia. Tosin mahdollista on myös se, että hipsuteltiin vähän alitemmossa koko tunti sen satulan puutteen takia ja vasta tuossa lopussa edettiin kunnolla. Ken tietää.

Jäätiin käyntiin ja otettiin muutamia pysähdyksiä. Tai aika montakin pysähdystä. Minä keskityin siihen, etten vain kiskoisi ohjalla ja saatiinkin aika mageita pysähdyksiä aina välillä. Oikein herkästi herra seisahtui ja oli mukavan pehmeä. Sitten vain kävelimme loppukäynnit.

Heppahan oli kiva! Mulle tuli kyllä kuuma kun pistin menemään ja kun humputin siellä kyydissä, mutta kun saatiin ratsulle ja mulle selvät sävelet, niin hyvinhän tuo meni. Ja nytpä on menty Vinskilläkin ilman satulaa, heh.

Keskelle ja alas selästä. Vinski-herra karsinaan ja harjailin sen mahdollisimman siistiksi. Kävin hiukan tervehtimässä Elvistäkin.
Auttelin taas ponien kanssa, heitin Vinskin tarhaan ja menin taluttelemaan Laki-paholaista. Sitten vaan kotiin.
Oikein hieno hiihtoloma, ei tässä mitään. Ehkä tästä vielä se kesäkin tulla tupsahtaa, sitä odotellessa (:

Minä olen kuningas!

Tai kuningatar, miten vain.

Mulla oli Kaisa, tunnilla myös Evita, Vinski, Elvis ja Pomo, Kaisa vain minun kanssani. Jees. Oikeastaan mä olin melkein jo odottanutkin koska pääsisin taas Kaisan selkään. Näin se mieli muuttuu, mutta mä olen innoissani siitä kuinka hyvin se hevonen menee. Tulee mageat fiilikset kun se kauan vihaamani suomenhevonen kulkeekin lähes loistokkaasti, suorana ja homma vaan rullaa hienosti eteenpäin. Mm-m, on ollut tosi kivat fiilikset puten suhteen ja olin tosi iloinen kun pääsin jälleen kokeilemaan kuinka loistavasti me tällä kertaa mennäänkään.

Katselin vähän tuntia ennen kuin hain Kaisan tarhasta. Oli todella rauhallinen päivä, porukkaa oli poissa ja toista tuntia ei ollut ollenkaan. Mukavan seesteistä ja rauhallista, ulkonakin oli lämmintä ja tyyntä. Harjasin hepan oikein huolella, hain pienen ja ihanan Nikkis-ponin välissä sisään ja lopulta varustin uljaan vaaleaharjaisen ratsuni. Sitten olikin hyvä köpötellä kentälle ja nousta kyytiin, väärältä puolelta ihan symmetrian kannalta.

Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä. Tänään pohja oli ihan kohtuullinen, pystyi ihan tekemään asioita, joten saatoin hyvillä mielin pyytää tammaa pikkuisen eteenpäin. Ei paljon kun ei se kovin laiska ollut, mutta vähän vain enemmän. Tein voltteja, asettelin kevyesti ja Kaisa toimi varsin moitteettomasti.
Marianne aloitti siinä puheensa, etsittiin samalla suoraa istuntaa ja pohdittiin olevamme hyviä. Pitää aloittaa positiivisella, koska jos aloittaa negatiivisella niin aloittaa väkisinkin ratsastuksen montun pohjalta.

Hain siinä suoraa istuntaa ja rentoutta. Hevonen käveli kivasti eteenpäin, hiukan se kyttäili välillä aitojen takaista elämää mutta sain hepan kuulolle kun räpelsin sen nokan takaisin sisälle. Lähdettiin sitten pikkuhiljaa asettelemaan, vuoronperään ulos- ja sisäänpäin. Se meni oikeastaan yllättävän hyvin, ajattelin että maailman vinoin Kaisa olisi ihan kivikova ja haluton asettumaan yhtään mihinkään, mutta vielä mitä. Pikkaisen kun piti pyyntöä yllä ja räpelsi, niin sain hevosen kyllä ihan antamaan periksi ja asettumaan sekä sisälle että ulos. Toki asetus oli aika suurta, mutta joka tapauksessa - tärkeintä oli se, että pää kääntyi mutta runko ei seurannut mukana. Ulospäin asettaminen oli molempiin suuntiin vaikeampaa, kaaduttiin herkemmin eikä Kaisa tuntunut aina käsittävän että hullu ratsastaja ei halua kävellä aidoista läpi, vaan se haluaa pelkän pään kääntyvän. Onnistuneita asetuksia kuitenkin siihenkin suuntaan, joten ei tuo mitään.
Käyntikin muuten toimi hyvin, sillä Marianne kehui Kaisan kävelevän oikein selästä läpi ja rentona. Jes!

Seuraavaksi lähdimme kevyt raviin. Kaisa keräsi virtaa heti kun otin ohjaa enemmän käteen ja itsekin huomasin vähän jännittäväni tulevaa räjähdystä. Nollattiin kuitenkin tilanne ja sen jälkeen päästin Vermon kuningattaren hölkkään.
Se meni tositosi hyvin. Yksinkertaisesti. Alkuun tahti heitteli ihan älyttömästi, välillä mentiin kuin laiskat etanat ja välillä laitettiin tossua toisen eteen. Ja vasempaan kierrokseen mennessä meinasi taas käydä kuten viime kerroillakin - putte vaan katsoi että kappas, pitkä suora ja tuolla on lunta. Sitten se vaan pisti hanaa auki ja lähti hiihtämään alta. Mutta tällä kertaa ratsastaja ennakoikin tapahtuman. Tällä kertaa täti ei roikkunut kyydissä kuin märkä rätti, vaan peräti teki asialle jotain. Vauhti pääsi kyllä kasvamaan, mutta kertaakaan ei juostu blondi tukka hulmuten kentän toiseen päähän. Varmaan kolme kertaa Kaisa pääsi kiertämään puomin väärältä puolelta, mutta se oli siis puolen metrin heitto oikeaan reittiin. Olin ihan suunnattoman tyytyväinen itseeni. En päästänyt hummaa juoksemaan, vaan mä hidastin ja käänsin sen. Kun tehtiin voltteja, niin siinäkin yritettiin lähteä kaahaamaan, mutta taaskaan en antanut sen tehdä sitä. Jokusen turhan yrityksen jälkeen mamma luopui toivosta ja köpsötti nättiä ravia ilman taka-ajatuksia!

Muutenkin ravi oli toimivaa. Käännyttiin hyvin (niin hyvin että aloin jossain vaiheessa ihmetellä miten voidaankin tehdä näin hyviä voltteja kun en mä edes tee täällä mitään. Kaikki toimi niin herkästi, ei tarvinnut vääntää edes sitä pientä kädenvääntöä jota viime kerroilla on ollut), edettiin kivasti, eikä juostu kuin tuulispäät. Vähän koitin ajoittain napauttaa Kaisaa eteenpäin, hakea sitä takapäätä tekemään enemmän hommia.
Oikeaan kierrokseen ruvettiinkin korjaamaan sitä kaatumisongelmaa. Tai ongelmaa ja ongelmaa, se ongelma oli hyvin nopeasti fiksattu. Muutaman voltin ja kulman ajan kun paukutin sisäpohjetta läpi ja hepan kaulaa suoraksi, niin yllättäen mulla oli taas se suora ja kiva hevonen, joka ei kaadu joka hetki lapa edellä kohti keskustaa. Sen jälkeen olikin tosi hyvä tehdä voltteja ja hakea asetusta - Kaisus oli aika mieletön ja Marianne totesi jossain vaiheessa että jos se taipuisi vielä hiukan, niin se olisi täydellinen. "Mutta se taitaa olla liikaa vaadittu siltä."

Käveltiin hetkinen ja hengiteltiin. Kaisa pisteli päristen ja oltiin kaikki vaan kauhean tyytyväisiä. Mahtava hiihtolomaratsastus, todellakin!
Jatkettiin vielä harjoitusravilla. Piti pumpsuttaa kivaa ravia ja tehdä käyntisiirtymät pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle. Aloitimme Kaisan kanssa taas sillä täysillä kaahamisella ja laukan odottamisella. Onneksi pian sain puttepossun järkiinsä ja saatiin raviin jokin tahti ja tuntuma. Ravimme oli ehkä vähän hidasta, siellä oli todella helppo vaan istua ja hengailla. Tein taas vähän niitä voltteja ja vain fiilistelin koko hommaa, mutta yritin nyt oikein keskittyä myös niihin siirtymisiin.

Voidaan sanoa että ne olivat tunnin huonointa antia. Siis se suoruus ei vaan säilynyt siirtymissä jonka lisäksi käyntiin hidastaminen oli supervaikeaa kun Kaisa vaan puski eteenpäin. Varsinkin alkuun se homma oli sellaista, että meitsi jarrutteli heppaa kymmenen metriä, joiden aikana mamma kaatui hulluna sisälle ja lopulta jouduin tyyliin ruoskimaan ratsua takaisin raviin sieltä keskeltä kenttää. Noin suunnilleen.
Jätin osan siirtymistä tekemättä, halusin kuitenkin pitää reitin. Ei olisi ollut mitään järkeä vetää neljää siirtymää jos hevonen hengaa siellä keskellä kenttää. Kun oikein yritin parhaani, pidin Kaisaa suorassa ja keskityin istumaan niissä siirtymissä, niin kyllähän ne paranivat. Silti siirtymät olivat varsinkin alaspäin ihan liian hitaita ja jatkuvasti kaaduttiin oikealle. No, paranivat kuitenkin, eikä tuokaan siis huono ollut. Se ei vaan mennyt ihan yhtä täydellisesti kuin kaikki muu tuolla tunnilla ;)

Sitten saatiinkin alkaa keventää ja pitkästä aikaa haettiin hevosia vähän eteen ja ehkä alaskin. Nyt kun ei ole ollut pohja kunnossa niin ei ole oikein voinut leikkiä muurahaiskarhua, joten olin oikein innoissani tästä.
Vähän jänskätti, se oli kuitenkin Kaisa jonka kanssa en ole mokomaa koittanut. Kun onhan se jännittävää päästää ohjaa ravissa, heh. Lähdin pikkuhiljaa syöttämään ohjaa, tein hiukan ympyröitä ja asettelin hevosta. Sitten pyysin sitä hiukan liikkeelle ja voidaan sanoa että saatiin oikein mukavaa eteenalastautumista. Kaisa pysyi aika nätisti ohjastuntumalla vaikka ohjat pitenivätkin, sen kaula venyi ainakin eteenpäin ja Marianne oli jälleen ihan tyytyväisen kuuloinen. Ja no, mulle oli suuri juttu se, että Kaisa pysyi koko ajan lapasessa eikä lähtenyt esimerkiksi ryykäämään sinne toiseen päähän kenttää! Melkoinen voittajafiilis. Ja putte oli superhauska kun se pisteli välillä tassua toisen eteen, alkuun meinasi jännittää mutta lopulta keikuin vain iloisesti kyydissä kun mamma vähän ojenteli pitkillä suorilla.

Siirryttiin käyntiin ja loppukäynnit.
Marianne oli tyytyväinen! Siellä se ihmetteli että mikähän yhteys meillä on nyt Kaisan kanssa löytynyt. Ja sain sen taas suoraksi. Ja kuulemma viime kerralla kun olin ratsastanut hepalla, niin se oli ollut seuraavana päivänä tosi hyvä ratsastaa - osasin peräti jotenkin alkeellisesti herkistää sitä. #Leijun.
Tämä oli superhypermahtavaa! Kaikin tavoin, ihan mielettömän kivasti meni, Kaisa meni hienosti. Ja kyllä täytyy tehdä jotain oikein kun se heppa vaan suoristuu ja toimii ja kaikki on upeaa :D Ei oikeasti, tosi hienoa. Mä olin mielettömän tyytyväinen kaikkeen. Vaikka putte edelleen edustaa aikalailla sellaista hevosta josta en niin pidä (muunmuassa sen ylimaallisen vinouden takia) niin samaan aikaan olen niin onnellinen kun minä osaan kerrankin tehdä jotain! Minä osaan suoristaa ja minä saan sen toimimaan ja minäminäminä. Se on siistiä, Kaisan kanssa huomaa melkoisen eron vaikka vuoden takaiseen (kyllä huomaa Vinskinkin kanssa. Kaisan kanssa on vaan se vinous, jonka korjaaminen tuntuu hyvältä).

Keskelle ja alas selästä. Poni talliin, harjailin sen siistiksi ja sitten lähdin kotiin.
Jes. Oikeasti ihan mahtavaa.
Jesjesjesjesjes...

Ollaan kavereita jookos?

Tänään siis tallille ja mulla oli Vinski-herra. Tunnilla myös Pomo, Elvis ja Evita, Vinski vain minun kanssani. Ah, iki-ihana karvanlähtöaika on alkanut, valkeasta proomustakin olisi lähtenyt karvaa enemmän kuin laki sallii. Valitettavasti olen "aina myöhässä joka paikasta", joten ei sitä hevosta oikein ehtinyt kynimään kaljuksi. Vedettiin karvahirmu vain varusteisiin ja tepsuteltiin kentälle.

Kyllä! Uusia kuvia. Ja ei, en tajua miksi olin tänään noin tajuttoman vino..

Vuorikiipeilin hepan selkään ja lähdimme kävelemään. Jälleen pohja kökköili, kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa tulla jo korvista ulos tämä jatkuva könkkääminen. Tullapa kesä ja hyvät pohjat! Aikansa kutakin, ei ole ennen ollut näin karseaa talvea. Kyllähän me yleensä ollaan pystytty normaalisti tekemään, ihan paria tuntia lukuunottamatta.
No jaa, pakko mennä sillä mitä on annettu. Käveltiin siinä alkukäyntejä, minä pyysin hevosta vähän reippaammaksi. Toki rauhassa piti taas ottaa jottei mennä nurin siinä kyntöpellossa.

Tein jokusen voltin, Vinski kääntyi hyvin ja saatoin hiukan etsiä sitä asetustakin. Tuli ihan nättejä pyörylöitä, nenä kääntyi ja vauhti pysyi suurimmaksi osaksi yllä. Muualla käyntimme oli ihan mukavaa ja etenevää, olin oikein tyytyväinen. Sen jälkeen lähdettiin raviin ja tepsuteltiin uraa pitkin. Koska kenttä oli keskeltä sen verran jäinen, niin otettiin ravit vain uralla - tarkoituksena oli ravata ja kun toinen tulee eteen niin otetaan siirtymä käyntiin.
Kevyt ravi meni oikein hienosti. Alkuun meidän tahtimme oli vähän möngertävä, Vinskin nenä vajosi alas ja heppa kompuroi omiin jalkoihinsa. Kun sain kuitenkin hiukan moottoria käyntiin ja löysin itselleni järkevän kevennyksen, alkoi homma rullaamaan ihan omalla painollaan. Mulla oli oikein hyvä fiilis sen ravin suhteen, se oli kevyttä ja reipasta, oikein mukavaa puksuttelua siis. Siirtymät onnistuivat hienosti, minä istuin alas ja Vinski siirtyi kevyellä pyynnöllä käyntiin. Koitin muistaa pitää myös käynnin aktiivisena ja kaikki tuntui oikein hyvältä. Ainoastaan raviin siirtymissä piti vähän raipalla näpäyttää vauhtia kun herra oli hieman hitaanpuoleinen.

Jäätiin sitten käyntiin ja lähdettiin jatkamaan niitä etuosakäännöksiä. Ihan hyvä, nyt ne alkoivat tulla jo luontevammin kun näin kolmatta kertaa lähiaikoina niitä tehtiin.

"Käänny yksinäs vaan"

Jälleen aloitettiin pysähdyksellä, josta käännettiin takapää etuosan ympäri. Voidaan heti kärkeen sanoa, että meni paremmin kuin aiemmin. Minä olin ajantasalla ja heppa osasi, joten kyllä sieltä tuli oikein kivaakin pätkää. Pysähdykset onnistuivat oikein nätisti, ei siinä mitään. Tosin mitä enemmän tehtiin, niin sitä huonommiksi pysähdyksetkin menivät - minä taisin huojua ja proomu ennakoida, joten suora pysähdys muuttui "tinttaroidaan ensin tänne suuntaan ja seisahdutaan vasta sitten". Sen lisäksi suoritettiin kyllä ihan tyylipuhdasta peruutusta milloin missäkin, heh. Oli se vähän epätoivoista, tuntui että ohjaa ei voinut ottaa yhtään tuntumalle kun heti kaakki katosi alta ;) Sen kai siitä saa kun kökkii etukenossa. Aina kun Vinski lähti peruuttamaan, niin minä heitin vaan ohjan löysälle ja odotin että herra pysähtyisi, ei se kauaa koskaan astellut taaksepäin kun pyyntö loppui täysin.

Saatiin me silti aina ennen pitkää se pysähdys aikaiseksi, ilman sivu- tai pakkiaskelia. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä väkräämään sen takaosan kanssa. Mulla oli palikat aika kasassa (mitä nyt olin koko ajan ihan vinossa ja tunsin sen kyllä itsekin. Urh..) ja tieto siitä mitä teen, joten kykenin vähän näpäyttämään valtamerialukseenkin vauhtia. Ja kuten jo totesin, sain aikaiseksi ehdottomasti parhaita käännöksiä tähän asti! Välillä oli ongelmia, tietenkin. Toinen suunta oli hankalampi ja tuntui että käänsin pikemminkin etuosaa kuin takaosaa. Välillä vaan huideltiin sinnepäin. Mutta kun sain hepan tuntumalle ja kun pyysin oikein ja tein oikein, niin sain tuntea niitä onnistuneita askeleita. Me tehtiin tosi kivoja käännöksiä, joissa etuosa oli lähes paikoillaan ja takapää oikein kunnolla kääntyi. Todella todella hyvä fiilis!

Välillä tuli onnistuneita käännöksiä myös ilman aidan tukea, välillä onnistuttiin vaikeampaankin suuntaan. Ja kokonaisuudessaan tämä homma vaan tuntui onnistuvan, jes!
Sen lisäksi mieltäni piristi se, että tänään pysyttiin jotenkin paremmalla tuntumallakin: Vinski kiskoi huomattavan paljon vähemmän kuin yleensä. En edelleenkään tiedä, mutta hyvä että edes kerran pysyttiin tasaisempina.

Koska etuosakäännökset sujuivat näinkin hyvin, uskaltauduin ihan omin nokkineni kokeilla niitä suoraan käynnistä! Tähän asti se käynnistä tekeminen on ollut pelkkää tiiliseinää päin juoksemista, mutta kyllä vanha Vinski-herra varmasti hoitaisi homman kotiin.
Ja niinhän tuo tekikin. Toki onnistumisprosentti hiukan laski, välillä ei tullut yhtään mitään niistä meidän käännöksistä. Mutta muutamat onnistuivat aika superhyvin! Sain hidastettua käynnin ja sen jälkeen se takapää suorastaan liukui ympäri. Jes! Vihdoin tunsin miten se kuuluisi sujua kun tehdään suoraan käynnistä.

Myödättiin sitten ohja ja käveltiin loppukäynnit. Kyllä Vinskinen oli kovin hieno tänään (:

Marianne totesi Vinskin olevan mun ystävä, toisin kuin se Evita. Ei kaikkien kaveri voikaan olla.
Ja sekin taisi tykätä osasta meidän käännöksistä. Ja ravin tahdista, heh.
Mä nyt olin todella tyytyväinen tähän. Jankkaan vaan tätä samaa, mutta varsinkin nyt kun osaan proomulla ratsastaa, niin se on vaan entistä kivempi tapaus! Ravi oli mielettömän suloista puksutusta, me onnistuttiin käännöksissä ja kaikki tuntui mukavalta. Ihastuttavaa suorastaan.

Käveltiin ja keskelle. Alas selästä, sitten käveltiin tallille. Harjailin Vinski-sedän pois ja vein valkoisen tarhaan nauttimaan tästä (huiman) talvisesta säästä. Sen jälkeen vähän kuvailemaan ja Laki-ponia taluttelemaan, jonka jälkeen olikin hyvä lähteä kotia kohti.

Loppuun ponin ystävänpäivävirnistys ;)

Sitä nauratti nämä superhelpot jutut, siksi piti lisätä vähän omatoimisia peruutuksia ja muita ihmeellisyyksiä!

Vähän väsynyttä vääntämistä

Aamuherätykset neljältä eivät ole minun juttuni, jonka takia nämä kirjoitelmat saattavat useamminkin tulla päivän jälkijunassa (:

Eilen olin siis tallilla, harmi kun ehtii tulla pimeää kun eilen oli niin ihana ilma kaikin tavoin. Ihan kuin kesä, aurinko lämmitti ja oli valoisaa! Valoisa fiilis laski yhtä aikaa auringon kanssa kun pääsin taas vaihteeksi Evitan kyytiin. Just näin.
Tunnilla myös Vinski, Elvis, Pomo, Simo ja Laki, Evita oli vain mun kanssani. No joo, siis yritin olla suhteellisen positiivinen. Edes melkein positiivinen. Ihan ei onnistunut, ei oikein innoita mummomafia. Mutta yritetään, yritetään.

Sattuneista syistä myöskään hevosen kiillottaminen ei kauheasti kiinnostanut, joten harjailin Evitan vain nopeasti ja käytin loppuajan satulahuoneen siivoamiseen. Sitten mammalle kuteet niskaan ja käveltiin kentälle. Joka oli jäässä - miksi se kesäinen ilma ei voinut tarttua myös pohjiin?

Nousin Evitan satulaan ja lähdimme kävelemään. Voihan plääh, jatkan sitä satulan vihaamista. Tällaisella intohimolla ei vaan voi vihata mitään muuta.
Joka tapauksessa. Käveltiin siellä, pyysin käyntiä eteenpäin. Tehtiin pari volttiakin, mutta ei kauheasti inspiroinut. Oli se käynti ihan kohtuullista, kyllä heppa ihan käveli ja kääntyikin nätisti. Tosin mulla itselläni nyt meni puolet ajasta siihen, kun kauhistelin sitä pyörätuolifiilistä. Ei voi käsittää kuinka kamalalta se tuntuu kun jalat vaan roikkuvat mukana eivätkä piruuttaankaan tee sitä mitä pyydetään. Menin siellä kantapäät ylhäällä ja pohkeet tuulessa heiluen kun mihinkään muuhunkaan en pystynyt.

Tänään oli käyntipäivä, joten alkukäyntien jälkeen lähdettiin vääntämään niitä etuosakäännöksiä. Taas ensi alkuun pysähdys, sitten takajalat etujalkojen ympäri, vähän eteenpäin ja homma uusiksi. Oikein hyvä tehtävä, sillä viimeksihän nämä menivät jo hahmotushäiriöiden takia ihan päin puuta. Nyt jonkinlainen muistikuva ja ajatus pysyi paremmin kasassa. Valitettavasti heppa vaan ei pysynyt yhtään sen paremmin kasassa kuin viimeksikään..

Alku oli ihan ookoo. Evita pysähtyi keveästi ja kun oikein pidin vastaan ja muistin siirtää pohkeen kyllin taakse, niin saatiin jopa tosi onnistuneita käännöksiä. Hevonen pysyi aika kivasti paikoillaan ja takapää siirtyi. Välillä nyt meni ihan pieleen ja kirjava vain hiihteli alta ynnä muuta mukavaa, mutta kokonaisuudessaan varsin hyviä käännöksiä me onnistuttiin tekemään. Välissä koitin vähän ratsastaa käyntiä eteen ja pitää Muumimamman suorana, jottei vedettäisi hernepeltoa nenään tuon jatkuvan kääntelyn takia.
Mutta kun sitten lähdettiin ennakoimaan. Ja kyttäilemäänkin kai. Kun minä yritin pysäyttää, niin Evita lähti tinttaroimaan joko sivulle tai taaksepäin. Minä halusin vain seisoa paikoillani, mutta hevosen mielestä sambaaminen kentän päästä päähän oli paljon mukavampi idea. Se oli aika toivotonta, kyllä mä aina kirjavan sain pysähtymään, mutta ei se kovinkaan sujuvaa ollut kun ensin häslättiin edestakaisin kuin aivokuolleet ja lopulta pysähdyttiin jonnekin metrin päähän aidasta, jolloin kääntäminenkin vaikeutui kun se aidan tuki katosi. Ja se mun pysäyttäminen oli niin avutonta, voi jeesus sentään. Vaikka yritin, niin muistutin lähinnä merisairasta. Mä heiluin ja heijasin eteen ja taakse, seisoin jalustimilla ja suoritin kaikki operaatiot. Yritin kyllä istua, mutta ei vaan onnistunut. Se satula ei vaan ole sellainen, että siellä istuessa tulisi sellainen tukeva olo, jonka takia se jalustimille pomppiminen tuntui huomattavan paljon tehokkaammalta idealta. Joka kerta koitin iskeä takapuoleni alas ja joka kerta mä löysin itseni jostain mäkihyppyasennosta kiikkumasta! Sen ansiosta onnistuin myös näemmä rikkomaan selkäni, ei se oikein kestä tuota keinumista. Plääh!

No, ei tässä mitään. Hauskaa oli se, että alkuun me onnistuttiin käännöksissä aika mageasti. Sitten kun Marianne katsoi, niin eihän tuo mamma muuta tehnyt kuin kaatunut suuntaan x. Onneksi lopulta Mariannekin onnistui salaisesti katsomaan muutaman käännöksen ja saimme paljon kehuja pyörähdyksistämme.
Seuraavaksi alettiin taas sitten koota sitä käyntiä hitaaksi ja tehdä käännös suoraan käynnistä. Tai alettiin ja alettiin, mä nyt tiesin heti että tämä ei onnistu, enkä edes yritä. (Okei, yritin pari kertaa koska ajattelin että millainen kuva siitä tulee jos yrittämättä luovutan. Lopputulos oli kuitenkin odotettu - mummolla vain kääntyi nenä ja minä olin hukassa ja Evita harhaili.) Koska käynnistä kääntäminen oli liian vaikeaa, tein edelleen sen pysähdyksen ja siitä sitten jonkinmoisia etuosakäännöksiä. Jälleen skaala oli suuri, välillä Evita malttoi seistä ja onnistuttiin hyvin, useimmiten ei sitten niin hyvin. Mulla heilui jalat kuin ääliöllä, heiluin itse kuin myrskyssä ja kädetkin makasivat ties miten mukana. Jippii vaan.

Marianne kävi vähän ratsastamassa Vinskille pohjetta läpi ja seuraavaksi se tuli tämäyttelemään myös kirjavaa. Siinä huomasi hyvin sen, että toinen suunta on selvästi vaikeampi ponille. Sinäänsä käännöksissä ei ollut eroa mun kanssani, aina onnistuttiin ja epäonnistuttiin tasaisesti molempiin suuntiin, mutta Mariannen vaatimustasolla näki, ettei Evita kääntynyt yhtä hyvin toiseen suuntaan.
Sen jälkeen mä menin vielä hetkeksi vääntämään. Aloin vaan olla jo niin jäässä ja muutenkin kyllästynyt, etten oikein jaksanut enää yrittää. Lopulta myödättiin ohja ja käveltiin loppukäynnit.

Juu-u. Siis saatiin onnistuneita käännöksiä joihin Mariannekin oli tyytyväinen. Eikä sillä, osa käännöksistä oli hyviä, jeejee sille vaan. Mutta oli tuo turhauttavaa näin kokonaisuudessaan. Ja siinä vaiheessa kun on tänään särkenyt selkä koko halvatun päivän, niin alkaa vaan koko ajan laskemaan tuo "into" ratsastaa rouva tynnyrillä.
Se on varmaan se epäluonnollinen asento, niin haara-asennossa kun istuu ja satula ei tue yhtään.. Sen takia mulla menee selkä kipeäksi ja/tai jalat pois paikoiltaan. Tosin tämä on silti ehdottomasti pahimmasta päästä. Eikä lihaskípu mitään, se olisi ihanaa. Mutta tämä on vain sitä tuskaa ja särkyä, yh.

Hyppäsin alas ja taluttelin ne loppukäynnit. Siinä hommassa Muumimamma on kyllä parhaimmillaan! Se käveli reippaasti mukana, pysähtyi kun minä pysähdyin. Koko ajan kuunneltiin ja oltiin mukana, oikein hienoa!
Sitten keskelle ja poni talliin. Varusteet pois ja pikapikaa kotia kohti.

Ah, sieltä se kevät tulla puksuttaa :) Kyllä mekin saadaan vielä kivat pohjat ja mahdollisuudet tehdä kunnolla. Sitä odotellessa vaan.