Pian on itikoikin laitumilla!

Otsikon totuusperästä ei voida kiistellä, sillä en ole tarpeeksi maalla tarkistaakseni asiaa ;)

Videota! En halunnut kuvia, koska mulla on kuvia niin paljon, videota sen sijaan vähemmän.

Tänään oli siis alla Jack, kuten videostakin saattaa huomata. Tunnillamme myös Simo, Vinski ja Elvis, Jack vain mun kanssani. Erittäin hyvänä herääjänä onnistuin tänäänkin raahautumaan sängystä liian myöhään, joten tallilla olin sopivasti about varttia vaille. Hieman oli hätä kädessä, mutta iloinen ilma ja Mariannen suhteellisen hyvä fiilis antoivat armoa mun myöhästymiselle (onneksi ensi viikolla on juhannus - saan nukkua! Tallikin on kiinni, joten saanen nukkua kolme aamua ihan rauhassa, mitä luksusta!)
Jackin hakumatkalle vaan kiireesti. Heppa vaan ei ymmärtänyt että meillä olisi hieman kiire - siellä se lekotteli tyynenrauhallisena, alahuuli lörpätti ja hevonen vain makasi. Menin ponin viereen kyselemään että josko hän viitsisi nousta ylös. Ylösnouseminen taas oli niin hidasta ja laiskaa, että epäilin jo välissä Jackin valahtavan kyljelleen kumoon ja aloittavan kuorsauksen, heh. Kun heppa lopulta jaksoi nousta jaloilleen, kipiteltiin talliin ja Marianne kävi kiltisti harjailemassa kirjavan kuntoon. Vetelin varusteet niskaan ja lähdettiin vähän myöhemmin kentälle, sillä ilmeisesti juuri tänään päätettiin aloittaa ajoissa oleminen ja reippaasti ennen tasaa kentälle käveleminen ;)

Kiipesin epätoivoisesti selkään ja lähdimme kävelemään. Jackie aloitti taas sillä reippaalla hössötyksellä, joten tein voltteja ja koitin parhaani mukaan ottaa käynnin heti alle. Aika pian hevonen rauhoittui, tiedä häntä paljonko lämpimällä kelillä oli vaikutusta. Aloitettiin tunti tekemällä loivia käyntiväistöjä, ennen pitkää sivua käännettiin ja väistätettiin se pari metriä kohti uraa. Tänään olivat väistöt todella vaikeita, paljon vaikeampia kuin Jackin kanssa välillä.
Siis vaikka olevinaan se hevonen oli ihan kivasti alla, niin silti se vaan lähti kaasuttelemaan niissä väistöissä. Minä olin välistä vähän helisemässä kun tuntui ettei pidätteet mene läpi. Jouduin ottamaan joitain pysähdyksiä ja keksimään vippaskonsteja, jotta saisin ne pidätteet läpi kiskomatta pelkällä ohjalla neuroottisesti. Sen lisäksi tänään kaaduttiin tosi herkästi, videoillakin näkyi paljon kun Jack käytännössä vaan käveli uralle. Enkä mä piru vie edes tuntenut puolia niistä kaatumisista!

Mulla oli ulkopohje molempiin suuntiin irti, joten lapa pääsi karkuun. Jackie on jotenkin hämmentävän kapoinen, joten mun jalat eivät yksinkertaisesti osuneet sinne kylkiin (puhumattakaan noista jalustimista, hyvä kun ei ole polvet korvissa! Miten tuo koulusatula aina onnistuukin huijaamaan mua noihin liian lyhyisiin jalustimiin?) Jotenkin vaan väistöt tuntuivat todella hankalilta. Oli siellä muutamia onnistumisia ja joitakin veivaamisia, joiden lopuksi sain jokusen hyvän askeleen. Ei helppoa kuitenkaan millään tasolla, mutta toisaalta ei nyt ihan tuhoontuomittuakaan.

Siirryttiin kevyt raviin, joka alkoi taas sillä alta kipittelyllä. Jackie pisteli karvakinttua toisen eteen ja meikä aloitti vaan sen mahdollisimman hitaan keventelyn ja hevosen rauhoittamisen. Piakkoin alkoi tahti tasaantua ja hevonen rauhoittua. Tänään oli kuitenkin tuossa ravissakin jokin pieni mutta. Ei se ollut huono, hevonen kääntyi, kuunteli ja oli siististi. Vasempaan kierrokseen kääntyminen vaan oli välillä hieman töksähtävää, mulla on Jackin kanssa se oikea ohja selvästi liian löysällä/heppa ei vaan ole sillä oikealla ohjalla, joten kääntyminen hankaloittuu ulko-ohjan tuen puutteen takia.
Kuitenkaan, ei lainkaan huono, oikein hyväkin jopa. Mutta jotenkin se suurin rentous ja tunne, että hevonen on täysin sun käsissäsi ei vaan tänään tuntunut naksahtavan. Jotenkin tänään ei vain mikään löytynyt niin hyväksi kuin aiemmin.
No, kun ravin tahti oli löytynyt ja Jackie rentoutunut, niin päätin hieman ratsastaa sitä eteenpäin pitkillä sivuilla. Ei mitään verratonta askeleen pidennystä, mutta vähän reippaampaa ravia. Ihan ookoo, olisin kyllä voinut sitäkin pyytää enemmän.

Otettiin käyntiin ja lähdettiin täräyttelemään laukannostoja! Voltti pitkän sivun alkuun, voltin jälkeen laukannosto ja päätyyn sai tehdä ympyrää. Eka nosto nyt meni taas aivan hutiloiduksi, Jackie lähti vain raviin ja laukka nousi jossain pitkän sivun loppupuolella. Kun herättiin itse kumpikin, paranivat laukannostotkin huomattavasti. Aloin saada jollain tavalla istunnan mukaan (vaikka se tuntuikin jäykemmältä toisiin päiviin verrattuna!) ja laukka nousi halutussa pisteessä, ei vasta metrejä sen jälkeen. Laukka itsessään olikin taas niin kivaa, hah! Jackin kanssa on niin kiva laukata, kun sekin on vaan niin helppoa. Siellä on helpohko istua ja kun se hevonen kuuntelee ja tekee niin täydellä sydämellä. Ei ole tädilläkään vaikeuksia väkertää haluamiaan juttuja kolmannessa askellajissa.
Vasemmat laukat olivat aika hillittyjä ja hallittuja, enemmän sai ratsastaa eteen kuin pidätellä. Tein oikeastaan joka kerta jonkin ympyrän, joskus kaksikin sinne päätyyn. Jack kääntyi hienosti, laukkasi hienosti ja teki kaiken aika superisti. Mun piti vain keskittyä siihen että istuisin, enkä pompottelisi kyydissä ja kun vielä sen lisäksi ajattelin jalat jalustimiin, ei vain mukaan hengaamaan, niin mähän taisin saada ihan kohtuu kivan laukkaistunnan aikaan! Jalustimet pysyivät jaloissa kun keskityin ja itse on pomppinut kun tein töitä sen eteen, jes!
Koitin siinä ympyrällä sitten parhaani mukaan saada sen hevosen asettumaan sisälle, mutta olipa se vaan hankalaa. Jackie taisi kyllä vähän suoristua, eikä kanttailtu holtittomasti, samoin kulmat tulivat aika kivasti. Mutta asetuksen vaikeus oli suorastaan käsin kosketeltavaa.

Siirtymät laukasta alas olivat taas ihan mielettömän kivoja. Mä en tiedä onko se hevonen nyt ollut vaan väsyneempi, vai olenko etäisesti oppinut istumaan, mutta nyt ne tulevat silloin kun haluan, eivät puolta kierrosta sen jälkeen. Tänäänkin valikoin aina jonkin pisteen jossa siirrytään raviin ja joka kerta se siirtymä tapahtui juuri siinä. Yritin myös ottaa mahdollisimman nopeasti käyntiin laukan jälkeen, mutta istunta ei ihan vielä riittänyt istumaan niitä laukkasiirtymiä niin täysin läpi, joten otettiin jokunen metri ravia ennen käyntiä. No, todella upeita siirymiä silti, olin todella tyytyväinen.

Vaihdettiin suunta ja sama homma toiseen suuntaan. Siis vaikka Jack oli ollut vähän reipas ja kuumunut sillä käyntivoltilla, niin oikeaan kierrokseen se oli vieläkin villimpi! Hui että, poni oli hypätä ulos pöksyistään kun päästiin laukkakohtaan, oi että hän oli vallan innoissaan!
Innokkuus kostautuikin ekassa nostossa sillä, että kirjava salama räjähti laukkaan. Täti kuitenkin istui kyydissä varsin tehokkaasti ja sai hurjan ratsunsa alle ilman sen suurempia kommervenkkejä. Tehtiin hiukan ympyrää, kunnes laukka rauhoittui ja saatettiin jatkaa tavoitteemme parissa. Vähän railakkaampia nostoja nyt tuli oikeastaan koko ajan, samoin kulmat oikaistiin iloisesti. Teimme parhaamme, oikea laukka kuulemma on Jackielle vaikeampi. Oikein hyviä ympyröitä ja kulmatkin paranivat, joten minä olin tyytyväinen, jesjes!

Loppuun vielä muutama kierros kevyttä ravia. Jackie rentoutui kivasti ja pääsi venymään hieman eteen ja ehkä alaskin. Meillä oli hyvä fiilis ja ravailtiin mukavan pitkällä ohjalla ilman sen suurempaa dramatiikkaa (kuskin puolelta ;))
Sitten vaan käyntiin ja loppukäynnit.
Vaikka alku ei ollutkaan ehkä niin hyvä kuin välillä, niin laukka vain paranee! Me suoritetaan oikein kivasti, se on niin hauska hevonen, heh. Loppuravitkin olivat oikeasti taas kivoja, onkin ollut jo melkein ikävä niitä.

Käveltiin, keskelle ja Jackie Chan suihkuun. Sen jälkeen herra pääsi ulos nauttimaan auringosta, kun taas minä kävin kuvaamassa ja hieman Seppo-ponia taluttelemassa, ennen kuin lähdin iloisesti kotiin.
Ihanaa että on kesä! :D

Suurella sydämellä

Siinä kun eilen meni tallille, luki taulun ja vilkaisi karsinaan, niin kyllä se ensimmäinen lause oli vain: "Mitä toi täällä tekee?", kun Kaisa todellakin möllötti karsinassa kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan. Naureskelin myös sitä, että hirveän hyvä kun nykyään pidän Kaisasta - miettikää nyt sitä pettymystä mikä tällaisesta paluusta olisi seurannut, jos olisin ensin suunnilleen läksiäisbileitä järjestänyt ja työntänyt hevosen mahdollisimman kauas pois ;) Nyt on ihan kiva kun se on takaisin ja jatko jää nähtäväksi.

Taulu kuitenkin kertoi, että mulla oli Jack, tunnillamme myös Sakari, Kaisa, Evita ja Simo (ja nyt kävikin niin, että ekaa kertaa olen oikeasti unohtanut, oliko meillä vielä joku :D Tiedän muuten että joku varmaan ihmettelee tätäkin tapaa, mutta olen kaavoihini kangistunut + tykkään seurailla paljonko meitä tunneilla aina on).
Jackie olikin jo toisella tunnilla, joten mä vain katselin tunteja ja kulutin aikaa. Lopulta sitten Jackiläisen kyytiin ja alkukäyntejä kävelemään. Tiina muuten oli eilen pitämässä tunnit, heh!

Alkukäynneissä heppa ei ollutkaan ihan niin räjähdysherkkä kuin yleensä. Kyllä se hetkittäin lähti harppomaan, mutta lapsi oli sen verran väsynyt, ettei tahtikaan päässyt ihan niin kiireiseksi. Lähdettiin siitä taivuttelemaan hevosia molempiin suuntiin, jotta saataisiin heti alkuun tehtyä jotain järjellistä. Annoin Jackin kävellä vähän omassa tahdissaan pidemmällä ohjalla ja väkersin nokkaa reilusti sisälle. Taisi mennä vaan hieman sinnepäin, sillä paitsi että hevonen oli aivan poikki, niin myös minä olin kuolemanväsynyt, enkä varsinkaan alkutunnista oikein keskittynyt tekemisiini tarpeeksi.

Mentiin kuitenkin ihan hyvin. Jonkinlaista asetusta ja reitit säilyivät, homma tuntui ihan ookoolta. Pian vaihdettiin tehtävää ja alettiin tehdä loivat kolmikaariset kiemurat molemmille pitkille sivuille. Tiina ei tykännyt meidän kulmista, jotka olivat kuulemma liian loivia ja mä taas yritin parhaani mukaan saada asetuksen kaarteille. Jotenkin tämä oli jopa vähän hankalaa, sillä mä olin niin hidas ja väsynyt tekemisteni kanssa. Koitin ratsastaa parempia kulmia, asetukset sain sentään tulemaan aika nätisti. Silti se oli vähän sellainen sinnepäin hutiloitu koko reitti.
Siirryttiin kevyt raviin, samaa rataa jatkaen. Jack vähän reipastui, minä jouduin taas tasapainottamaan itseni jotta sain hevosen rauhalliseksi. Siitäkin huolimatta ratsuni välillä keksi lähteä ryysimään vähän alta, samalla kulmia oikoen. Ravissa lähdin kuitenkin itse ratsastamaan ihan reippaasti, Jos poni koitti oikoa kulmia, tein minä voltteja ja lykkäsin sisäpohkeen läpi. Piirsin kunnolla mieleeni sen reitin ja pidin siitä kiinni, jolloin kulmista tuli hyviä ja teräviä. Kun sitten vielä pakotin itseni oikeasti hakemaan sen asetuksen läpi (sen sijaan että vain löntystelisin pökkelöhepan kanssa ohi) niin johan me mentiin hienosti! Tiinakin totesi että asetus tuli hyvin läpi ja itse olin suunnattoman hyvillä mielin kun Lehmä lähti asettumaan ja kulkemaan niin kivasti, jes!
Mun pitää vaan silti vieläkin paremmin istua sen ympärillä ja pitää ohjat kädessä, sillä nytkin tuli pariin kertaan sitä, että Jackie meinasi lähteä ihan väärään suuntaan ja sen jälkeen se kipitteli kauhistuneena "emmää tarkottanut, luulin että piti mennä sinne!" Kun mä saisin ohjattua ja kerrottua joka hetki mitä tehdään, missä askellajissa ja miten, niin hevosenkaan ei tarvitsisi järkyttyä ohjauksen puutteesta.

Istuttiin alas harjoitusraviin ja lisättiin tehtävään vielä voltit lyhyille sivuille ja kolmen askeleen käyntisiirtymät loiville kaarteille. Jackie juoksi ajoittain hiukan alta ja mun oli niin paljon hankalampi saada sitä alle kun istuin alhaalla. Pääasiassa kuitenkin tahti säilyi ja hevonen oli oikeastaan tosi väsynyt - se vajosi vähän kuolaimen alle ja jopa makasi ohjalla. Annoin ponille armoa, mutta välillä vähän patistelin sitä jaksamaan vielä hetken. Volteilla jatkoin asetuksen hakemista ja keskityin hyvään reittiin. Osa meni pieleen, sillä en uskaltanutkaan yllättäen kääntää tarpeeksi jolloin voltti lösähti leveäksi, mutta kun vaan ratsastin, niin sieltä tuli kivan pyöreitä ja tasapainoisia voltteja, joihin olin tosi tyytyväinen! Käyntisiirtymissä oli se hauska, että toisella loivalla kaarteella ne onnistuivat, kun taas toisella Jack kaahotti alta eikä oikein kuunnellut. Saatiin kuitenkin suhteellisen täsmällisiä siirtymiä, jopa ihan istunnan kautta. Ja kun tehtiin yksi siirtymä kokorataleikkaalla, niin olin kyllä aivan supertyytyväinen meihin molempiin - minä istuin siirtymän läpi, Jack siirtyi kevyesti ja lähti raviin tasan oikealla askeleella. Jes!

Otettiin harjoitusraveissa vielä muutamat lävistäjät, joilla piti tehdä temponlisäys. Askel sai pidentyä ja reippautta sai tulla. Ensimmäille kerralla taisin iskeä pyyntöni vähän valmistelematta, sillä humma nosti siististi laukan. Seuraavilla kerroilla otin rauhallisemmin ja sain pelkkää ravia. Tosin Tiinan mielestä se oli niin mitätön lisäys, että jouduin vielä kerran pyytämään vauhtia. Se oli jo aika kiva, mutta siis joo, varmasti Jack olisi tehnyt parempiakin. En vaan halunnut täräyttää sieltä mitään laukkasiirtymiä, parempi sitten mennä vähän vähemmän näyttävää ravia kuin vaihtaa askellajia.

Saatiin vähän kävellä ja hurjan rankasti työskennellyt poika sai hieman vapaata ohjaa! Jackie-raukka oli jo niin kaikkensa antanut ettei mitään määrää.
Seuraavaksi alettiin tehdä kolmikaarista kiemurauraa, jonka viimeinen kaarre tultiin laukassa.

Tämä se vasta olikin hurjan pelottava tehtävä! Ei vain se, että tehtiin sitä yhtä aikaa, vaan myös se, että tuossahan piti nostaa laukka ilman aidan tukea ja vielä aitaa päin. Tilaakin tuntui olevan niin vähän noin isolle hevosella ja apua! Käveltiin reittiä läpi muutama kerta, sitten siirryttiin harjoitusraviin ja laitettiin hyperventiloiva ratsastaja ja Lehmä-poni koetukseen.
Ravi meni ihan kivasti. Välillä unohdin ohjata täysillä, joten Jack meinasi karata harhareiteille. Samaten se välillä ennakoi liikaakin laukkaa, joten ravin tahti kiihtyi liikaakin. Meni kuitenkin hyvin, eikä ravissa ollut ongelmaa.

Laukka olikin sitten suurempi kynnys! Ekat nostot olivat ihan hutiloituja, kun minä ratsastin tuohon nostokohtaan silleen "apua, mitä tapahtuu, kuinka nostetaan, ääkääk" ja sitten koitin vaan valmistelematta täräyttää pohkeella jotain laukantapaista. Jack ei - ihme ja kumma kyllä - nostanut ihan noin, joten ravailtiin uralle ja nostettiin vasta siitä hyvä ja tasapainoinen laukka.
Muutaman epäonnistumisen jälkeen tajusin että voisin toki myös valmistella laukannoston. Sitten alkoikin se epätoivoinen "miten tää asetetaan, kuinka teen puolipidätteitä". Ilmeisesti laukka-apuni kuitenkin samalla paranivat, sillä Jack kyllä nosti laukan halutussa pisteessä.. Se vaan kun akka ei istunut, ei ohjannut, eikä tehnyt oikein mitään muutakaan, joten seuraavaksi tuli ihan hulluja laukkoja kun heppa hätääntyi luullessaan että hullu täti haluaa ratsastaa aitaa päin ja mä keikun etukönössä kun yritän vaan saada kirjavan oikeaan suuntaan. Ihan loistavaa, meinasin pudotakin sieltä kesken tempauksiemme.
Lopulta sitten koitin rauhoittua, asettaa laukan suuntaan ja istua alhaalla. Jack kävi jo siinä vaiheessa vähän kierroksilla, mutta kun ratsastaja rauhoittui, niin kyllä laukatkin alkoivat onnistua ihan eri tavalla. Kerran tuli joku hyppypomppulaukannosto, mutta muuten nostettiin kivasti, säilyttiin reitillä ja ravikin löytyi hyvin! Oikeastaan raviin siirtymät olivat koko ajan todella hyviä, mä istuin niiden läpi ja Jack siirtyi ihan siinä missä halusinkin.

Vaihdettiin suunta ja laukat alettiin nostaa vasemmalle. Tämä sujuikin niin paljon paremmin, ei edes uskoisi. Jotenkin oltiin molemmat Jackin kanssa ihan eri tavalla kartalla toiseen suuntaan verrattuna ja alusta asti nostot olivat hillityn hallittuja. Mä sain nostettua istunnan kautta, reitti pysyi koko ajan ja mä saatoin oikeasti keskittyä sisäpohkeen läpi ratsastamiseen ja ponin asettamiseen myös laukan aikana. Aivan todella hyvää laukkaa!

Pian nostettiin myös ensimmäiselle kaarelle laukka, joka olikin vielä entistäkin pelottavampaa! Suoriuduttiin kuitenkin hyvin - yhtäkään täysin onnistunut kolmikaarista ei tainnut tulla kun joko me sählättiin tai joku oli edessä, mutta molemmat kaaret pystyttiin kyllä laukkaamaan. Tosin, siinä ekassa kaarteessa oli sitä jotain. Kenties se nostokohta, mutta Jack oli siellä melkein joka kerta ihan varpaillaan, se oli aivan räjähdysvalmiina, joka sitten kerran kostautuikin pukilla ja hurjalla viiletyksellä! Toisin kuin pari vuotta sitten, oli ratsastajalle kehittynyt jonkinlainen tasapaino, joten paitsi että pysyin kyydissä jalustimet hukaten, niin mähän myös onnistuin ratsastamaan sen systeemin loppuun ja sain Jackien hallintaan. Olin niin ylpeä meistä.

Parin käyntikierroksen jälkeen otettiin hieman kevyttä ravia. Minäkin olin jo niin luottavainen että uskaltauduin ravaamaan pidemmin ohjin. Jack nyt kulki tasaisen kuuliaisesti, pysyi vähän alempana ja ravasi rauhallisesti (ihan tosi rauhallisesti, sain sen kevennyksellä kulkemaan suorastaan laiskasti). Lopulta käyntiin ja loppukäynnit.
Hieno hevonen ja hyvä meikäläinen. Kaikki sujui ja me suoritettiin kyllä tosi hienosti. Vähän (tai paljon ;)) on tekemistä, mutta on se koko ajan parempi. Ja kun tuo heppa on vaan niin mahtava, niin sympaattinen otus ettei mitään rajaa!

Keskelle ja alas selästä. Jackie Chan pääsi suihkuun, sillä hän oli todellakin aivan kaikkensa antanut. Käytiinkin siis yhteistuumin suihkussa, heppa pääsi iltapalalle ja minä pääsin kotiin nukkumaan!

Koulukisamateriaalit

Ensin se videon tynkä!

Voi meitä jänishousuja ;)

Mutta kyllä siellä sitten myöhemmin pystyi olemaan jo kuin isot hevoset konsanaan!

Jackie Chan 30.5.

Koulukisakuvien kanssa ei pidetäkään näin kovaa kiirettä, koska videon tekemisessä (lue: Youtubeen lataamisessa) tulee menemään ikä ja terveys!

Komea mies!

Tulin, näin, koitin

Kisakarkelot ovat jälleen ohi, ihan mukavaa näin parin vuoden tauon jälkeen ;)

Aamulla ihan hyvissä ajoin tallille ja lähtölistoja lukemaan. Mä ja Jack oltiin sen kolmannen(?) luokan toisia lähtijöitä ja Jackin sitten piti jatkaa vielä mun jälkeen toisen ratsastajan kanssa. Kirjava tuli harjailtua ja puunailtua nätiksi, tosin ihan hirveän kauniiksi ei sitä saanut kun heppa oli ilmeisesti keksinyt tarvitsevansa vähän enemmän ruskeaa ja vähemmän valkoista. Sen jälkeen osoitin huikaisevat kampaajankykyni (:D) ja letitin Jackielle niin kamalan letin, että hevostakin melkein hävetti! Lopulta valkea huopa selkään ja odottelemaan.

Odotteluajasta tulikin sitten vähän odotettua pidempi, mutta olipa hyvää aikaa pohdiskella rataa ja rukoilla jumalaa. Ei mua tosin jännittänyt yhtään, luotin siihen että osaan radan ja tiesin että mennään vain kokeilemaan - stressi ei auta lainkaan, joten samahan se on mennä hyvin fiiliksin sisään!
Lopulta uskaltauduttiin c-merkin ratsastajien kanssa ensimmäiselle verkkakentälle. Tallista ulos asteleminen oli Jackielle oikea järkytys, ihmismassat ja eriskummalliset tavarat järkyttivät hevosen herkkää mieltä ihan hirveästi! Siksipä päätin taluttaa ensimmäisen kierroksen ihan maasta käsin, kirjava kun oli ihan lentoon lähdössä, enkä toivonut sen räjähtävän kun kipuan selkään.

Hyppäsin lopulta kyytiin ja Jack osoitti lehmänhermonsa juoksemalla heti kättelyssä kauhuissaan alta. Heppa ei millään meinannut kävellä, sillä epämääräisen ravin juoksentelu pää pystyssä oli sen mielestä huomattavan paljon parempi idea. Mä iskostin takamukseni penkkiin ja päätin, että nyt sitten ratsastamme tätä hevosta. Emme anna sen vain juosta, emmekä kökötä etukenossa. Jouduin muutamia kertoja ottamaan sen alas ravista, kunnes Jack malttoi hieman rauhoittua ja päästiin kävelemään alkukäyntejä.
Jännitys oli silti ihan käsinkosketeltavaa. Koko ajan kyttäiltiin vähän joka paikkaa, kentän toinen pääty oli hurjan pelottava ja volteille kääntyminenkin oli hurjan hankalaa kun herran mielestä meidän olisi vain pitänyt juosta pää viidentenä jalkana karkuun! Nyt otin kuitenkin ne eilisen opit käyttöön ja tein asialle jotain. Kun Jack kulmissa koitti katsella ulos ja lykätä ruhonsa kanssa sisälle, minä otin sen sisäpohkeen käyttöön ja taivutin nokan sisälle. Vaikka sitten väkisin, en antanut itseni pelätä sitä, että mitä jos se hevonen nyt vaikka räjähtää kun painan kunnolla pohkeella. Ja sehän sitten auttoi - kun mä vaan asettelin sisälle, enkä antanut Jackin kyttäillä turhuuksia, alkoivat korvat lepattaa minuun päin ja hevonen rentoutui aivan selvästi. Kulmia ei enää oiottu säännönmukaisesti, vaan maltettiin kuunnella mitä sillä ratsastajalla olikaan sanottavanaan.

Marianne tuli sitten jossain vaiheessa kyselemään miten menee. Koska Jack oli siinä vaiheessa vielä hieman jännittynyt ja koitti karata alta milloin minkäkin takia, käski Marianne tehdä niitä voltteja, taivuttaa sisälle ja väistättää pyllyä ulos. Kun oikein asettelin, oikein vaadin, niin hevonen alkoi taas kuunnella paremmin ja paremmin. Mulla oli aika pitkälti hyvä fiilis siinä käynnissä, vaikka välillä Jackien rento fiilis tuntuikin katoavan sen "iik apua, kuolen varmaan"-ideologian tieltä.
Päätinkin siis siirtyä raviin, koska se nyt vaan on se helpoin askellaji ja yleensäkin tahti tulee aina käynnissä kuntoon sen ravin jälkeen. Olihan se ravikin alkuun sitä yliherkän pikkumiehen "iiksiiks, en voi keskittyä!!" häsellystä, mutta kun mä vaan otin meitä molempia niskasta kiinni, enkä antanut hepan hörhöilyn vaikuttaa, niin kyllähän se sieltä rentoutui. Pyörittelin ympyröitä, asettelin ja yksinkertaisesti hidastin aina kun heppa koitti ryysiä alta. Keventelin hitaasti, olin rento ja kehuin melkeinpä jokaisesta oikeasta liikkeestä. Lopulta Jack alkoi tuntua samalta kuin tunneillakin - se oli rento, kiva ja pyöreä. Ei jälkeäkään mistään ylireagoinnista mihinkään ja ratsastuksesta tuli heti paljon kivempaa!
Jumputin sekä harjoitus- että kevyt ravia, vähän fiiliksen mukaan. Jack meni vallan kauhean hienosti, joten otettiin hiukan välikäyntiä jottei heppa vallan kyllästy. Laukkaa halusin ottaa alle jo tällä kentällä, koska arvasin Jackien jännittyvän kun paikka vaihtuu. Tuumasta toimeen siis vain, otin parit nostot molempiin suuntiin ja laukkasin melkeinpä pelkästään ympyrällä, siinä ei niin pelottavassa päädyssä. Jack oli magea, oi että! Laukat nousivat aika pitkälti istunnalla, saatiin tosi tasaisia ja rentojakin nostoja. Minä istuin ihan kohtuullisesti, kadottelin vaan jalustimia aina välillä. Pystyin myös keskittymään siihen reitin ratsastamiseen ja meidän suoristamiseen, Jack tuntuu kanttaavan kuin moottoripyörä ja mä taas kaadun sitten iloisesti mukana. Nyt sain hiukan juntattua hevosta suoremmaksi ja pidin oman ruhoni enemmän hallinnassa kuin yleensä!
Kirjavakin näytti olevansa aika iso ja fiksu mies. Laukattiin Tarmon tarhan ohi oikeastaan koko ajan ja pikku-Tarmohan päätti sitten näyttää että häneltäkin luonnistuu jos jonkinlaiset levadet! Jack meinasi ottaa ponin riehumisesta kimmoketta, mutta päätyi kuitenkin kuuntelemaan epätoivoisesti kyydissä roikkuvaa tätiä ja laukkasi kiltisti muista välittämättä. Mahtava poni!

Lupasinkin Jackille jo tuolla, että vaikka se nyt mokaisi koko radan, niin ei haittaisi lainkaan. Niin upeasti herra jänishousu kulki tuolla verryttelyssä, ettei millään muulla ollut väliä!
Vaihdettiin siitä kenttää, Jack oli aivan kauhuissaan kun hän joutui kävelemään uudelle kentälle :D Hyvä kun ei sydänkohtausta saanut, eihän me nyt normaalisti ratsasteta pitkin tarha-alueita = niin ei voi siis nytkään tehdä!

Kun päästiin seuraavalle verkka-alueelle, oli Jack tietenkin aivan järkyttynyt. Hepan maailma mullistui, vaikka kyseessä oli siis meidän ihan normaali ratsastuskenttä, jolla rampataan kuutena päivänä viikossa. Aloittelin taas käynnissä, pyörittelin voltteja, hain niitä kulmia, enkä antanut Jackin stressata. Marianne käski väsyttää sitä, ottaa laukkaa ja rauhoitella menoa.
Otin aika paljon ravia, pyörittelin voltteja ja vain pidin tahtia yllä. Jack rentoutui suhteellisen nopeasti ja oli taas todella mainio ratsastaa. Annoin sen välillä kävellä kun Jackie alkoi tuntua turhankin nuutuneelta, otin joitain pysähdyksiä ja sitten nostelin laukkoja. Kaikki vaan sujui ja mä olin ihan mielettömän fiiliksissä! Me tehtiin kaikkea sitä mitä mä keksin pyytää, hevonen ei saanut slaageja toisista verkkailijoista ja se oli rento, se oli rauhallinen. Mä olin yhtä hymyä kun olin saanut Jackin keräämään itsensä ja arvokkuutensa, kaikki oli niin mukavaa ja helppoa!

Sitten olikin meidän vuoro lähteä radalle. Se oli jo tiedossa, että rata tulisi olemaan vaikea: siellä oli hurjan pelottava teltta, hurjasti katsojia, pelottavat tuomarit ja jopa autoja! Kaikkea todella pelottavaa, kun kyseessä on pupupöksy Jack. Siinä vaiheessa kun ratsastettiin radalle, tarkoituksena vain käynnissä kiertää se ympäri, niin se vaan hajosi. Jack pelkäsi ihan hurjasti sitä toista pitkää sivua, eikä sinne vaan voinut mennä. Hevonen ravaili kauhuissaan karkuun ja ratsastajakin onnistui siinä vaiheessa sitten hukkaamaan sen "älä kökötä"-ajatuksen jonnekin. Lopulta Jackie pamahti laukkaan ja täräytettiin tyylikkäästi kouluaidan ylitse!
Suoritus ei ollut vielä alkanut, joten palattiin radalle ja Marianne kävi taluttamassa meidät kentän ympäri. Pysähdyttiin tsekkaamaan kaikki pelotukset, hepalla vain sydän löi ja kaikki oli hurjaa! Kierroksen jälkeen meidät päästettiin irti. Käynnissä homma oli vielä jotenkin hanskassa, mutta kun siirsin raviin, niin Jack vaan lähti taas kiihdyttelemään alta, samalla hurjaa pitkää sivua kyttäillen. Marianne käski muutaman epämääräisen raviympyrän jälkeen lähtemään radalle.
Rata meni superloistavasti ;) Tehtiin huikean vino ja kiemurteleva serpentiinisisääntulo. Alkutervehdyksen Jackie päätti suorittaa sivuprofiili kohti tuomaristoa, sillä onhan vasen hänen parempi puolensa! Sen jälkeen päätettiin että voltin ratsastus kuuluu kyllä c-merkin ohjelmaan ja varsinkin suoritettuna suoraan alkutervehdyksestä! Tuomaristoa kohti päästiinkin ihan ookoosti ravissa, mitä nyt sekin reitti katosi about kymmenen metriä ennen sitä hirveän pelottavaa päätyä. Lopulta taidettiin suorittaa temmonlisäys laukassa, mutta hei - temmonlisäystä sekin! Hepalla pyörivät silmät kuin hedelmäpeli ja laukkaspurtti loppui siihen, että täti oli keikahtaa alas selästä. Onneksi Marianne sieltä taas käskytti, että "älä nyt vaan tipu sieltä!"
"En tipukaan." Kovat olivat puheet, mutta olen lupaukseni veroinen. Kun sain itseni takaisin jokseenkin istuvaan asentoon, oli seuraavana hommana pysäyttää Jack ja kiittää tuomareita ajanhaaskusta. Marianne tuli taluttamaan meidät uudelleen kentän ympäri ja sitten päästiinkin verkka-alueelle. Me tultaisiin nimittäin häpeäkierrokselle (nimesin sen itse :D) kisojen jälkeen, jottei Jackille jäisi näin huonoa kokemusta kisoista!

Marianne vain sanoi, että joko mun tai sen toisen ratsastajan pitäisi kisojen jälkeen mennä sinne toiseen päähän ja ratsastaa hepalla. Mulla ei ollut niinkään väliä, tietenkin ratsastan jos vain saan ;) Koska mua ei häädetty selästä, niin päättelin olevani itse jälleen se uhri ja Jackin toinen ratsastaja sai toisen ponin käyttöönsä. Mä taas sain tehtäväkseni ratsastaa verkka-alueella kisojen ajan ja väsyttää Jackin, jotta se kulkisi nätisti sitten toisessakin päässä.
Häpeäkierrokselle tosin tuli aika paljon muitakin, joten ei mun tarvinnut itseäni huonoksi tuntea :D Artsi pukitti ratsastajan alas, Simo esitteli kevätjuhlaliikkeitä ja Kaisa kuvitteli olevansa estekisoissa. Jos seitsemästä osallistujasta neljä kuvittelee, että koulukisoissa on tarkoitus esitellä extremetemppuja, niin ei kai siinä ainakaan tarvitse itseään hävetä. Sitä paitsi, harjoittelemassa me vain oltiin, joten samahan se vaikka vähän häpeäkierrokselle jouduttiinkin ;)

Kisojen aikana otin vaan sitten reippaasti ravia, pysähdyksiä ravista ja laukkaa. Todella hienoja laukka-ravi-siirtymisiä me saatiinkin aikaan, Jack myös pysähtyi hyvin ja kulki kivasti. Huomasi vaan että heppa alkoi tosissaan väsyä, ei oikein jaksettu enää loppua kohden liikkua. Ratsastajallakin alkoi ilmeisesti kunto loppua, sillä tulihan siellä kyydissä istuttua pidempään kuin normitunnilla!

Kun osallistujat olivat vääntäneet ratansa, otettiin huippuratsukot radalle yhdessä! Marianne käski kävellä ja hivuttautua hitaasti kohti pelottavaa päätyä. Mä kävelin ihan rauhassa kohti sitä päätyä, aina ennen kuin Jack ehti jännittyä, käänsin voltin ja asettelin sisälle. Päätyyn päästiinkin tosi kivuttomasti ja jäätiin sitten sinne pyörimään, jottei jouduttaisi kulkemaan vielä sen pelottavan teltan ohitse. Siirryttiin siellä kevyt raviin ja pyörittiin isolla pääty-ympyrällä. Jack otti aina vähän kipinää siitä teltasta, mutta otin sitä vain kuulolle ja nokkaa sisälle. Hiljalleen heppa rentoutui, eikä välittänyt teltasta enää ihan niin paljon. Mä siirsin meidän ympyrää hiljalleen kohti kentän keskiosaa, lopulta ihan toiseen päätyyn siirtyen. Näin päästiin ihan huomaamattomasti ravaamaan jopa sen hirveän pelottavan teltan ohitse ja heppakin pysyi rentona ja rauhallisena! Jesjesjes!
Sen jälkeen sainkin ratsastaa radan, muiden pyöriessä vähän poissa edestä. Alkutervehdykseen tultiin taas vinoina kuin ameebat, mutta poni pysähtyi kivasti ja sain tällä kertaa tervehdittyä ilman zumbaamista. Siitä raviin ja se suora linja onnistuivat jo paremmin, mitä nyt se kulma tultiin vähän kylkimyyryä. Temponlisäys oli kiva, minä olin siihen tyytyväinen. Alkuun vähän hissuttelin, mutta lopussa uskalsin ratsastaa eteen, sillä tässähän ei ollut mitään menetettävää enää. Jackiekin tuli takaisin siitä ja päästiin uudelle kokorataleikkaalle. Käyntiin siirtymä oli hyvä, tällä kertaa heppa ei saanut ohjaa kiskottua ja siirtyminen takaisin raviin oli nätti ja sujuva. Käyntiin siirryttiin vähän epämääräisesti, sillä hurja kulma sai meidät jälleen! Laukka nousi kivasti, mitä nyt vauhtia oli selkeästi liikaa ja jouduin jarruttelemaan melkein koko ajan. Tahti kuitenkin parani ympyröiden aikana, mutta siirtyminen raviin tuli taas myöhässä. Mä myös hukkasin jalustimet siinä joutessani ja Jack lähti kaahaamaan ravissa, joten täyskaarto oli aika mielenkiintoisen näköinen ja kokoinen. Sain kuitenkin homman hallintaan ja seuraava käynti oli parempi.

Laukka nousi, mutta vauhtia oli kuin laukkakisoissa. Mä en millään meinannut saada sitä laukkaa rauhallisemmaksi, joten mentiin koko ajan vähän ylitemmossa. Taas raviin siirtymä oli liian myöhään ja täyskaarto ihan naurettava. Ravissa oikaistiin koko pelottava pääty ja keskihalkaisijalle kääntyminen tuli aika mielenkiintoisen reitin jälkeen. Pysähdys kuitenkin toimi ja raviin siirryttiin kivasti. Lopulta sitten lopputervehdys, joka oli mielestäni melkein parhaimpia kohtia koko radasta - tultiin suht suorana ja pysähdys oli siisti! Hieno Jack!
Käveltiin siinä hetki ponin kanssa, lopulta alkoi hevosilla olla jo ruoka-aika, joten takaisin vaan talliin. Pieni mies oli aivan hiestä märkä ja kaikkensa antanut. Laitoin ukkelin kuntoon ja vein sen sitten pihalle - tosin jopa matka tarhaan keskeytyi julmasti kun Jackin piti pelätä edessä nököttävää pakettiautoa!


Kyllä se on niin, että Kipinän hetki kuvastaa ehdottoman hyvin tätä kaikkea:

"Heittäydy täysii
Siihen mikä on tärkee
Ja tee sitä missä sulle on järkee
Silmissä kipinän hetki
Tee mitä se vaatii
Vaik et pääsis ees maalii
Se on se fiilis mitä etsit"

Se on hieno voimalaulu ja siinä on paljonkin sanomaa ihan ylipäänsä elämään.
Mä olen tyytyväinen tähän päivään, enkä oikeastaan vaihtaisi mitään. Mä lasken tämän kisapäivän neliosaiseksi: eka verkka, toinen verkka, rata ja häpeäkierros. Jokaisessa Jackiä jännitti ja jokaisen olisin voinut munata aivan täysin. Sen sijaan että olisin vaipunut epätoivoon, kiikkunut jalustimilla ja saanut hepan slaagin partaalle, niin minähän päätin ratsastaa jopa paremmin kuin ikinä ennen tuon herkkishevosen kanssa! Kerrankin mä en vain antanut olla ja tuudittautunut siihen uskoon, että se hevonen hajoaa jos vaadin siltä jotain. En antanut sen oikoa niitä kulmia ja minä onnistuin ratsastamaan sen rennoksi, jopa tällaisessa erikoisemmassa tilanteessa. Menihän se nyt tuhottoman paljon paremmin kuin eilen, ihan oikeastikin.
Me suoriuduttiin todella hyvin kolmesta osiosta. Kolme kertaa mä sain sen hevosen rennoksi ja toimivaksi. Me mentiin hyvin, me tehtiin kaikkea sitä mitä mä halusin. Se, etten kyennyt rentouttamaan sitä hevosta siinä alle minuutissa ennen kisarataa, niinniin.. En nyt pidä sitä minään suurena pettymyksenä tai kamalana asiana. Se oli oletettavaa, ei mitään sen ihmeempää.

Joo, tämä oli meidän oma voittomme! Minä todistin itselleni pystyväni siihen ja harjoituksen kannalta tämä oli ihan loistava päivä. Mä sain istua Jackin selässä kyllästymiseen asti, tehdä sitä, mikä parhaimmalta tuntui. Mä todella jouduin työskentelemään ja vaatimaan, ja luulen, että tämä kisapäivä tulee olemaan sellainen mukava harppaus eteenpäin tuon Jackien kanssa ratsastamisessa.
Toki, kuten sanoin, olisi ollut ihan hauskaa päästä rata läpi ja saada pöytäkirja ja kaikkea! Mutta kyllä mä silti luulen että olen tyytyväisempi tähän vrt jos olisin mennyt Vinskillä ja vaikka päässyt radasta läpi. Jack on niin kauhean kiva hevonen ja tämä oli oikeasti tosi kehittävää.
Ja kuten mä tiesin ja aavistin, niin tämä "epäonnistuminen" ei haitannut. Jos olisin mennyt Artsilla ja se olisi heittänyt mut alas, niin saattaisin olla vähän eri mieltä siitä radan onnistumisen tärkeydestä ;)
Muttamutta, Jackie oli hieno, minä olin hieno ja olimme loistava ratsukko! Mitäpä siitä, että koulurata ei sujunut. Ehkä mä vielä joskus pääsen kouluradasta läpi, tai sitten vaan kerään hirveää hylkyriviä. Oli miten oli, olen minä tyytyväinen :)

Jännittämisen treenaamista

Tänään mulla oli se Jack, kuten Marianne keskiviikkona lupasikin. Tunnillamme myös Artsi, Vinski, Kaisa, Evita ja Nikkis, Jack jatkoi toiselle tunnille. Ja Tiina oli pitämässä tunnit, kuten oli keskiviikkona myöskin kerrottu.
Kentällekin oli jo kannettu kouluaitojenpäädyt ja Marianne sanoi että kisaajien pitäisi ratsastaa radat läpi tunnin aikana. Selvähän se!

Hain Jackie-miehen tarhasta ja harjailin lehmän nopeasti. Ilmeisesti kirjavan otuksen mielestä lisäkirjavuus olisi mukavaa, varsinkin näin kisojen aattona. No, kenties Jack huuhtoutuu sateessa tai jotain ja on huomenna ihan hohtavan puhdas. Heitin hepan varusteisiin ja sitten lähdimme kentälle. Ja mua jännitti, tuli varmaan ne kisajännitykset jo näin valmiiksi.

Kentällä sitten selkään vaan. Jack oli selvästikin omaksunut roolinsa hurjana ja reippaana kouluratsuna, joten jalustinten pidentäminen oli totaalinen mahdottomuus - hevosen mielestä kun ainoa vaihtoehto oli jyrätä täyttä käyntiä eteenpäin ja kun kerta toisensa jälkeen joutui pysähtymään, meinasi Jack olla jo epätoivon partaalla. Vasta kun saimme Tiinan roikkumaan hevosen päähän, malttoi Jackie seistä kiltisti kohtaloonsa alistuneena.
Ne kouluaidat tosiaan ovat jälleen porttipäässä - hurjan pelottavassa porttipäässä - ja me ratsastimme niiden sisällä tämän koko tunnin. Tämä tuntui järisyttävän pienen miehen maailmaa ihan hirmuisesti, onhan se ihan hurjan jännittävää kun joutuu kulkemaan siinä päässä jossa ei normaalisti niin paljon ratsasteta! Ja kun ei se edes jäänyt siihen, vaan portin taakse tuli vielä katsojia ja jopa autoja! Hui että, kyllä oli mun rohkealla ratsulla pupu pöksyissä heti alkukäynneissä. Eikä se siis muuten haitannut, käynti vaan kiisi alta vielä pahemmin kuin normaalisti ja kulmiin meneminen oli hepasta ihan mahdotonta, kun ei sitä tiedä vaikka ne hurjat kummajaiset kävisivät kankkuun kiinni. Siksipä Jack näki parhaana oikoa kulmat ja hanatella karkuun mahdollisimman nopeasti. Ilkeä täti selässä tosin haittasi tätä harrastusta ja pakotti pienen lehmän peräti pyörimään volteilla siellä pelottavassa päädyssä. Saatiin sen ansiosta vähän parempia kulmia, mutta kyllä se koko ajan jonkin verran jännittyi ja lähti hiihtelemään.

Käynnissä lähdettiin sitten tulemaan pituushalkaisijaa pitkin, käännettiin siellä päädyssä sitten aina vuoronperään molempiin suuntiin ja haettiin tehtävällä pelkkää suoruutta ja tarpeeksi pitkiä linjoja, jottei karattaisi käännökseen viittä metriä ennen tuomaria. Edelleen ratsuani jänskätti vähän liikaakin. Suorat linjat olivat ihan hyviä, vasemmalta kääntyessä ne tosin lösähtivät joka kerta, mutta muuten. Kun vaan sain Jackin pään pysymään paikoillaan, enkä antanut hepan katsella omiaan, tuli lehmä ihan mukavan suorana ja se käveli tarpeeksi pitkälle. Mutta se kääntyminen sille lyhyelle sivulle ja ne pelottavat kulmat! Jackiellä oli kaula ihan vimpulassa, enkä oikein saanut sitä suoraksi, jonka lisäksi humma kaatui sisälle ja sisäpohje tuntui toimivan lähinnä vauhdin lisääjänä. Välillä onnistuttiin pysymään paremmin lapasessa, mutta useimmiten hevonen kai kuvitteli mun tarjoavan hänelle pakotietä pelottavien autojen ja ihmisten luota.

Siirryttiin siitä kevyt raviin. Se alkoi loistavasti, sillä Jackie juoksi alta kuin tuuli ja oli jännittynyt kuin ylikireä viulun kieli. Minäkin loikin metrejä ilmaan satulasta ja keventelin liian nopeasti, heh. Jonnin verran meni aikaa, kunnes sitten sain oman istuntani hallintaan. Jack rauhoittui kun itse kevensin hitaasti ja kun muualla tuntui hyvältä, päätin lähteä kiusaamaan hevosta sinne pelottavaan päähän. Pyöritin kirjavaa säälimättömästi ympyrällä, asettelin sisälle ja hidastin aina kun hevonen oli lähteä karkuun. Useiden ympyröiden jälkeen se tapahtui ja Jack rentoutui. Muutos oli ihan käsinkosketeltava, tuli pärskähdys ja mä olin niin tyytyväinen. Homma sujui ja päästiin pois siitä pelkältä ympyrältä. Enää ei kulmienkaan meneminen tuntunut niin hankalalta, vaikka herra edelleen niitä oikoikin.
Mutta sitten meidän tätiratsu ja flegmaattinen lyllertäjä Artsi-setä päättikin järkyttyä varmaan ensikertaa elämässään ;) Kun Artsi otti sen kaksi askelta laukkaa, keksi Jackie että nyt on vähintään sitten murhamiehet perässä! Siitä alkoikin koliseva alamäki, kun mun hevoseni säikähti joka kerta kun Artsi säikähti/kun joku tuli lähelle/kun mentiin pelottavaan päätyyn. Täräyteltiin Jackin kanssa jotain holtitonta laukkaa, minä keikuin etukenossa ja oltiin jyrätä Tiina meidän alle (meidän mafia. Heh, seuraavaksi lähetetään joku kirje "jos et halua että huomenna jyrätään sut oikeasti alle, on parasta päästää meidät radasta läpi")
Välillä päästiin suunnilleen ravaamaan, mutta se katkesi aika pian kun hevonen päättikin verrytellä vähän laukkailemalla! Ai että, oli se sitten hienoa, tuli aika hyvät fiilikset huomisen suhteen ;)

Lähdettiin siinä jossain vaiheessa istumaan alas harjoitusraviin ja epäilen vahvasti että meillä oli siinä joku tehtävä, mutta me vaan Jackin kanssa keskityttiin tuohon kaahailuun enemmän kuin tehtävien suorittamiseen. Mä en vain saanut sitä rentoutumaan, en niin millään, vaan hevonen triggeröityi jokaisesta vastaantulijastakin. (Nyt muuten muistankin, ravissa piti tehdä temmonlisäyksiä! Me tehtiin Jackin kanssa yksi, mutten varmaan vaatinut siinäkään tarpeeksi. Muut jätettiin suosiolla väliin, kun tuota tempoa tuntui riittävän pyytämättäkin.)
Tiina käski sitten mun ottaa pidätteen läpi. En saanut päästää Jackiä juoksemaan alta, vaan se piti ottaa alle. Ei saanut antaa vaihtoehtoja, piti vain totella. Keräsin siinä sitten itseni ja lähdin kokeilemaan tätä, se tosin oli niin vaikeaa kun olen vakuuttunut siitä että Jackie vähintään hajoaa jos siltä vaatii jotain.
Kun mä vaan pyysin ja vaadin sen pidätteen läpi, niin kyllä hommasta tuli hitusen hallitumpaa. Siis pääsihän se heppa aina aika ajoin karkaamaan alta, mutta ne laukkaspurtit jäivät pois ja fiilis parani huomattavasti. Ei siis paha ollenkaan, nyt vaan pitää huomennakin muistaa vaatia jotain pelkän kyydissä keikkumisen sijaan!

Siirryttiin käyntiin, laukat otettiin kaksi kerrallaan. Aloitettiin Jackin ja Nikkiksen kanssa, piti tehdä ravissa päätyihin voltit ja pitkät sivut tulla laukassa. Olin selvästikin saanut sen hevosen jotenkin paremmin alle ja tajusin muutenkin mitä olin tekemässä, joten laukkatehtävä jopa sujui aika kivasti. Siis vauhtia oli, kyllä, mutta tehtiinpä sitä mitä pitikin! Laukat nousivat istunnan kautta (jes!) ja pelottavaa päätyä kohti laukatessa vauhti pysyi jopa ihan järkevänä. Kulmaan ratsastaminen vaan epäonnistui ekalla kerralla, mutta kun seuraavaksi pistin pohkeet kiinni ja ohjasin, niin kyllähän Jackiekin onnistui mallaamaan ruhonsa siihen pelottavaan kulmaan! Siirtymät laukasta raviin olivat varsin kökköjä, mutta osa tuli sentään ihan oikeassa kohdassa. Niissä oli vaan se, että mä en istunut ja könötin edessä. No, tulivatpa suunnilleen siellä missä niiden pitikin, se on alku. Harjoitusravivoltit olivat yllättäen jopa oikein hyviä ja kirjava heppanen malttoi odottaa ennen laukannostoja ihan hienosti!
Mentiin kävelemään, jonka jälkeen toiseen suuntaan laukat. Tähän suuntaan otettiin vain pari kierrosta uraa pitkin. Heh, vauhti kasvoi taas kuin mäkiautolla alamäessä ja oikaistiin puolet kulmista :D No, laukka pysyi nätisti yllä ja Jack oli muuten ihan fiksusti. Kulmat vaan olivat koko ajan huonoja, nekin kulmat joihin päästiin, olivat niin kaatuvia ja vinoja ja plääh! Ja siis mä totesin että kaadun Jackin kanssa ihan hulluna, varsinkin laukassa. Aivan hirveää, suunnilleen itkin omaa saamattomuuttani, mutta eipä auttanut. Oikeastaan aika hullua että Jackin kanssa kaadun noin pahasti, mä olen suorempi jopa Kaisan kanssa hei!

Siitä sitten käyntiin ja häädettiin muu porukka pois, vain me Nikkiksen kanssa jäätiin. Nikkis sai aloittaa ratansa ratsastamisen, jonka aikana minä sitten kävelin ja väistelin parhaani mukaan. Ponin lopetettua, saattoi tämä loistelias kouluratsukko näyttää menemisen mallia, heh.
Se alkoi yllättävän hyvin, ottaen huomioon että oltiin kuitenkin kävelty kentän keskellä. Päästiin ihan ookoosti sille keskihalkaisijalle, Jack pysähtyi nätisti ja päästiin loppuun asti ihan asiallisesti. Kulmassa kuitenkin iski taas se jännitys, joten jouduttiin oikaisemaan aika reilusti matkalla lävistäjälle, jossa se temponlisäys keventäen meni ihan mutkitta. En tosin vaatinut läheskään tarpeeksi sitä liikettä, mutta otin vähän varman päälle jottei heppa räjähdä. Istuin alaskin vähän liian nopeasti, jonka voisi huomenna jättää tekemättä!
Ravi lähti taas vähän kiitämään alta kun mentiin sille toiselle lävistäjälle ja tein jotenkin ihan sumussa sen käyntisiirtymän. Vähän kuin olisin unohtanut valmistella, sitten Jack taisi kiskaista käynnissä ohjaa ja askeleita tuli ainakin viisi, ennen kuin poni oli takaisin ravissa. Samoin seuraava käyntisiirtymä oli ihan hutiloitu, voi voi minun kanssani! Laukka kuitenkin nousi nätisti ja saatiin ympyrät aikaiseksi - mitä nyt ympyrä on mairea käsite ja ennemmin pitäisi puhua epämääräisistä volteista. Vauhtia taisi olla vähän liikaa, joten kulma pyöristyi ja raviin siirryttiin hieman liian myöhässä. Ravi oli alta kipsuttelua, jonka takia täyskaarto oli ihan hirmuinen makkara, joka vain venyi ja vanui ja mua suorastaan hävetti sen esittäminen. Seuraavakin käyntiin siirtymä oli ihan hutiloitu ja surkea, Jack ei meinannut kävellä ollenkaan (no niin, huomista varten -> valmistele käyntisiirtymät!!)
Laukka nousi jälleen ihan nätisti, mutta vauhtia oli kuin pienessä kylässä. Tällä kertaa ympyrät pysyivät ympyröinä ja kun tarpeeksi vaadin, sain tahdinkin hieman tasaisemmaksi ja kouluradoille sopivammaksi. Kulma oikeni jälleen ja tällä kertaa siirtymä raviin oli aivan hirvittävän huono ja myöhäinen. Ravi oli jälleen yhtä kipitystä, eikä toinen täyskaarto ollut yhtään parempi, koko reitti oli sellainen, kuin en olisi ikänäni täyskaartoa ratsastanut. Puolen kierroksen raviosuus meni yllättävän kivuttomasti, mitä nyt pelottava kulma häiritsi ratsuni mielenrauhassa. Keskihalkaisijalle kääntyminen oli hutiloitu, mutta pysähdys onnistui ja Jack seisoi paikoillaan kuin meedio. Raviin siirtymä oli hyvä, mutta jälleen käännös meni ihan usvassa ja poni pääsi kipsuttelemaan alta. Pituushalkaisijalle käännyttiin liian myöhään ja kiemurreltiin vinossa ja minäkin tein sitten virheen suorittaessani lopputervehdyksen kentän keskellä sen seuraavan pisteen sijaan!

Lopputulemana tosiaan jännittynyt hevonen, hutiloiva ratsastaja, joka keikkui etukenossa (se on ratkaisu kaikkeen!) ja huonot reitit, sekä yksi väärinratsastus (en anna anteeksi itselleni, jos toistan sen huomenna!)
Olin silti tyytyväinen ja mikäli Jack menee edes noin hyvin huomenna, olen super iloinen! Tietenkin parempi olisi jos se menisi paremmin kuin tänään, sillä epäilen että tällaisella radalla saa otsaansa pelkän punaisen "hylätty"-merkin ;) Mutta hei, mennään kokeilemaan - läpäisy on sitten pelkkää plussaa! Ja kun en mä kuitenkaan niitä 60 senttimetrin esteitä hypi vuosikausiin, joten ei tässä kiirettä ole.
Nyt mun pitää huomenna vaan muistaa istua, ratsastaa, ajatella. Vaikka maailma putoaisi niskaan, en silti saa keikkua etukenossa yhtä paljon kuin tänään, enkä saa hutiloida kaikkea. Ja jos Jack lähtee alta, pitää se ottaa sinne takaisin - ei se voi jännittyessäänkään vaan kaahata alta pois. Ei kuitenkaan oteta stressiä - mä muistan kyllä radan (ellen epähuomiossa tee virheitä :D) ja osaan ihan suhteellisesti ratsastaa kirjavalla. Tai siis suhteellisesti, olen mä sillä neljästi mennyt (plus neljästi silloin kaksi vuotta sitten) Kokemuksen syvä rintaääni tässä siis puhuu ;)
Jouduin muuten Tiinankin kanssa kinaamaan että ratsastinko väärin vai en. Meinasin hetken jo uskoa että se laukka otetaan alas jossain toisessa kohdassa, mutta opettaja saikin syödä hattunsa ja nähdä, että kyllä minä tiedän kaikesta kaiken!

Käveltiin siitä keskelle ja päästin seuraavan ihmisen selkään.
Se meni tänään sinäänsä kivasti. Jännitysmomentteja, kyllä, mutta tämä oli hitokseen hyvää harjoitusta huomista varten. Tuskin se ainakaan pahempi voi huomenna olla ja nytpä nähtiin kaikkea superjännää! Jos tänään selvittiin hengissä, niin huomennakin on aika korkeat mahdollisuudet siihen! Ja niin, Jack nyt on niin söpis ja se oli ajoittain niin hyvä ja rento. Ei yhtään niin hyvä ja rento kuin muina kertoina, mutta toisaalta jo se, että mä tajusin tänään jopa vaatia siltä jotain, teki tunnista tosi kivan. Jep, oikein hieno poninen se on!

Minä katselin vähän tunteja, taluttelin Seppoa ja jouduinpa myös Kitty-ponin viereen laukkaamaan :D Se oli ihan hirveää, siellä ei paljoa kyllä jarruteltu. Olin ihan varma että kulmissa kaadun sinne ponin jalkoihin ja voin vaan katsoa pikkuratsukon katoamista horisonttiin.

Ah, huomiseen tässä vaan. Katsotaan kuinka käy! Video radasta pitäisi tulla, jollei taivas tipu niskaan, mutta sen saaminen nettiin kestääkin sitten tasan niin kauan että saan sen koneeni takaisin (Y) Tosin, jos lopputulemana on pelkkä Jackin aitojen yli lentely, ei sillä taida olla mikään kova kiire :D

Herkkää ja hellää

Edelleen puksutellaan lainarotiskoilla, joten tämä on vähän mitä on. Tuskin saan omaa konettani vielä ensiviikolla.

Muttamutta, keskiviikon ihanat myräkät vain jatkuivat! Ei se niin paha tosin illalla enää ollut, joten ehkä luontoäiti rakastaa tuntiamme. Hieman yllättäen mulla oli eilen Vinski, tunnilla myös Simo, Pomo, Nikkis ja Artsi, Vinski vain mun kanssani. En todellakaan odottanut isoa valkeaa proomua, vielä vähemmän mua innosti mennä sillä. Tämä on niin huvittavaa.. Siis Vinski on kiva ja kaikkea, mutta mä tykkäsin mennä sillä enemmän silloin kun en vielä osannut ratsastaa sillä :D Tiedättekö, silloin ne pienet onnistumiset olivat mageita ja loppuaika hakattiin päätä seinään (tai jalkoja aitoihin). Nyt kun proomu on mennyt hyvin, niin samaa tahtia minä olen kyllästynyt. Se on vain iso ja möhkälemäinen Vinski, sellainen puksuttelija. Samanlainen kuin Artsi, ei kovin kiinnostava. Ja onhan siinä tietysti yhä sekin puoli, että molemmat isot herrat ovat kuitenkin vähän turhan isoja mun makuuni. Molemmat ovat isoja, hitaita, jähmeitä ja leveitä. Tulee liian pieni olo siellä selässä - esimerkiksi Jack on paljon kivemman kokoinen, vaikkei se yhtään matalampi taidakaan olla (kuin Vinski, sillä Artsi nyt hengaa ihan omassa ulottuvuudessaan).

No, Vinski se silti oli, sopi se mun feng-shuihin tai ei. Ulkona oli niin kovin koleaa, että hengailin vain pakkosyötettävänä ja lopulta kävin hakemassa uljaan valkean ratsuni sieltä tarhasta. On muuten ihan mainittavaa, ettei Vinski edes vaivautunut tulemaan sieltä mun luokseni! Selvästi se oli samaa mieltä kuin minäkin, tylsä täti se sieltä vain tulee.
Jos meinaan verrataan siihen, että mä kävelin eilen myös Kaisan tarhan ohi ja puttehan käveli höristen portille ja sydän särkyneenä jäi tuijottamaan kun minä vain julkeasti kävelin ohi! On se sitten ihanaa kun onnistuttiin tykästymään Kaisan kanssa juuri ennen kuin se lähtee pois. Muutenhan mä olisin meinaan järjestämässä jo läksiäisbileitä ja toivottelemassa tervemenoa sillekin hummalle. Nyt voidaan jättää toisillemme haikeat hyvästit ja muistella näitä viimeisiä kuukausia lämmöllä.

Harjailin sen suuren valkean, varustin ja lopulta löntystelimme yhteistuumin kentälle. Hyppäsin siitä kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Mariannekin kävi mulle selittämässä tätä vähän yllättävämpää ratsuvalintaa ja sanoi, että Vinski tarvitsee nyt hellää kättä ja pohjetta. Sehän selventääkin tilanteen, musta on tullut Mariannen hevosten "hellä kohtelija" ;) Tuntuu että vähän väliä se käy kertomassa, että nyt on eilen vähän vedetty suusta tai että nyt ottaa tätä hevosta vähän päähän, joten saan siksi mennä sillä. Olen oikeastaan varsin otettu tästä kunniasta - tosin joka kerta kun Marianne käy ilmoittamassa että jälleen kaivataan herkkää ratsastusta, iskee mulle sellainen itseluottamuksen aallonpohja, "entä jos just tänään meneekin hermot ja mikään ei sujukaan?" Onneksi näin ei ole tähän mennessä päässyt käymään, joten elämme toivossa.

On näemmä hyvinkin helppoa vedellä mun naruista, sillä heti tämän tiedon jälkeen mulla nousi kiinnostus Vinskillä ratsastukseen ihan huimasti. Emmehän saa pettää Mariannea, vaan minun on onnistuttava ratsastamaan hyvin.
Aloitettiin rauhaksiin käynnillä. Hieman tuupin hevosta eteenpäin, mutta annoin lähinnä Vinskin vain lämmitellä kun ensimmäisellä tunnilla vasta oltiin. Pikkuhiljaa täräyttelin pohjetta paremmin läpi, käyntiä aktiiviseksi ja lähdin tekemään voltteja. Meni muuten varsin hyvin, mitä nyt heppa oli laiska kuin puolikuollut ameeba. Kun aikani kuitenkin vaadin liikettä, löytyi hevosesta jo vaiheittain aika reippaitakin askeleita. Volteille käännyttiin ongelmitta (mitä vähän pelkäsin, kun viime kerralla se kääntäminen ei ihan täysin onnistunut) ja Vinski jopa asettui todella nätisti! Minäkin otin nyt vähän askeleita pois siltä mukavuusalueeltani ja lähdin ihan näin käynnissä keräämään ohjaa paremmin käteen. En antanut järkäleen jäädä makaamaan pitkänä ohjalla, vaan lähdin määrätietoisesti lyhentämään humman kaulaa ja vaadin sitä kantamaan itse sen oman päänsä, ilman että takajalat jäävät kuitenkaan löntystelemään siellä perässä. Oikeastaan olin todella tyytyväinen. En tainnut vieläkään saada sitä hevosta ihan niin lyhyeksi kuin olisi pitänyt, eikä se nyt koko aikaa ollut kevyt ja kiva. Mutta oli paljon hyviä pätkiä, käynti pysyi aktiivisena, heppa keveni ja lyheni, eikä munkaan tarvinnut ratsastella kyynerpäät Vinskin korvia hipoen. Oikein hyvä, tuli jopa vähän sellainen olo, että minä ohjaan valtamerialusta ja päätän miten se kulkee. Olin kapteeni, en pelkkä avuton matkustaja!

Koulukisat ovat sunnuntaina ja ryhmässämme oli kaksi varmaa osallistujaa, joten me peräti harjoittelimme kisoja varten. Marianne alkoikin sitten kysellä että osallistunko minä, johon totesin vaan että hirveän mielellään jos vaan saan jonkun ponin. Ensin se yritti kaupitella Vinskiä, mutta kieltäydyin kunniasta. Se olisi jo vähän säälittävää jos touhusta ei tulisi mitään.
Tehtiin siinä niin, että kisoihin osallistuvat harjoittelivat rataa läpi käynnissä, me muut käveltiin vaan alkukäyntejä. Tai siis niin, minunkin olisi teoreettisesti pitänyt kävellä sitä rataa käynnissä, mutta oikeastiko joku kuvitteli että minä olisin opetellut sitä rataa läpi, kun en edes tiennyt että osallistunko vai en. Sitä paitsi kouluratojen opettelu on tuhottoman helppoa (*kopkop* toivotaan etten nyt sitten unohda rataa ja todista väitteitäni vääräksi) joten en mä niitä aio viikkotolkulla tankata. Pari päivää riittää vallan mainiosti. Kosken sitä rataa osannut, olin minäkin se "kisoihin osallistumaton" jäsen.
Ei siinä ihmeempiä tullutkaan tehtyä, lähinnä vaan käynnin aktiivisuuden seurailua ja harjoittelijoiden väistelyä (mikä on muuten hirveän hankalaa, jollei tiedä tarkalleen mitä he tekevät).

Sen jälkeen lähdettiin kevyt raviin ja verkkailtiin nopeasti, jotta kisaajat pääsisivät koittamaan radat ihan oikeasti läpi. Vinskin lämmittely otti jälleen aikansa, mutta kyllä vanha herrakin sieltä reipastui ajan kanssa. Ja niin, peloistani huolimatta ei ravissa ollut pienintäkään ongelmaa. Mä pysyin kyydissä hyvin ja tasaisesti, Vinski kulki kuin kello ja kääntyi aina kun keksin sitä pyytää. Pyörittelin ympyröitä, taivuttelin hieman hevosta läpi ja ratsastelin rauhassa pitkillä sivuilla ravia eteenpäin. Kaikki vaan toimi ja mä saatoin puksuttaa menemään vailla huolenhäivää. Se ainoa vähän hankalampi juttu oli hevosen lyhentäminen. Vinski oli taas sitä mieltä, ettei hän jaksa roikottaa päätään mukana, kaulakaan ei enää lyhene kuten nuorilla hevosilla. Uskaltauduin kuitenkin tekemään asialle jotain (jotenkin ihan eri asia vaatia näitä Vinskiltä kuin Artsilta!) ja saatiin varsin mukavaa ravia. Mä nostelin hevosen päätä ylös, vaadin sitä kulkemaan ja kevenemään. Se oli vain ajoittaista, tietenkin, mutta kyllä mulla oli vallan hieno fiilis kun sain hepan kulkemaan hyvän tuntuisesti. Se ei painanut koko aikaa, se lyheni ja oli toimiva. Oikein, oikein hyvä.

Me siirryttiin kentän toiseen päähän kun kisaajat ottivat laukat alle. Mulle sanottiin vaan, että voisin tehdä vähän siirtymisiä. Otin ensin ihan rauhassa kevyt ravit vielä uudella puolella alle, sillä Vinskin mielestä esimerkiksi kulmiin meneminen ja suorassa ravaaminen olivat ihan liikaa vaadittu kun kentänpuoliskokin vaihtui ja kaikkea! Kun hevosen järkytys oli laannutettu, istuin alas ja lähdin rytkimään harjoitusravia. Se on vaan jostain syystä vielä hankalampaa harjoitusravissa, kädet vaan karkailivat suoriksi, mä pidensin ohjaa ja annoin Vinskin maata niin paljon enemmän ohjalla kuin kevennellessä. Onnistuin silti hetkittäin saamaan nokkaakin keveämmäksi - tosin aikalailla samaan tahtiin suuri proomu alkoi moshata. Joko minä räpläsin väärin, tai sitten heppaa alkoi ärsyttää kun ohjalla makaaminen ei ollut hyväksyttävää. En oikein tiedä, koitin vain pitää käden paikoillaan ja ratsastaa eteenpäin kun pää alkoi heilua uhkaavasti joka suuntaan. Jos ei oteta tuntuman aiheuttamia ongelmia lukuun, sujui harjoitusravikin hienosti. Hevonen kääntyi ja kulki kivasti, kun taas täti istui kuin paraskin kouluratsastaja - pohkeet kyljissä heiluen. Mun pitänee tehdä jotain niille jaloille, ne elävät ihan liikaa omaa elämäänsä!
Tein toki myös muutamat siirtymät, niitä vaan oli inhottava tehdä sen liian pitkän hevosen takia. Ihan kivoja siirtymiä, raviin siirtymiset nyt olivat hitaita vähän joka kerta. Ja onnistuttiin kerran tekemään oikeasti tosi hyvä käyntisiirtymä, se oli jotenkin pehmeä, tasainen, istunnan kautta tehty. Koko fiilis oli tyystin erilainen kuin muissa siirtymissä.

Me saatiin kävellä välikäyntejä kun toiset väänsivät ne radat alle. Osoitin siinä joutessani myös luovan ajattelukykyni ja älykkyysosamääräni, kun kesken ensimmäisen radan tajusin, että olisinhan mä toki voinut vaikka opetella sitä rataa, kun kerran he sitä samaa rataa harjoittelivat. Olen varsinainen älykkö, mutta onneksi saatoin sentään seurata sen toisen radan ihan kokonaan läpi.
Ja opinkin sen, toki nyt täytyy vähän vielä painaa mieleen että se oikeasti jää selkärankaan. Mutta kuten todettua, ei noiden oppiminen nyt mitenkään vaikeaa ole (ja mä muistan ikuisesti että C-merkin kouluradassa se jälkimmäinen laukannosto tulee käynnistä, koska Tiia ratsasti sen silloin pari vuotta sitten väärin. Tällaiset tärkeät yksityiskohdat tuppaavat jäämään mieleen).

Kun radat oli harjoiteltu, päästiin me muut isommalle kentänpuoliskolle ja saatiin hiukan hanatella laukkaa alle! Me aloitettiin suuren valkean kanssa, nostin sieltä iloisesti (ja löysästi) laukan ja alettiin vääntää menemään. Oikeaan kierrokseen mä keskityin vain laukkaamaan uraa pitkin. Ihan ensin laukka piti saada pyörimään ja hevonen eteen, sillä Vinskin meno tuntui taas aika haudantakaiselta. Hieman vaivaa se vaatikin, tippui ravillekin kesken kaiken, mutta lopulta sieltä irtosi pukinpuolikas ja vanha pappa näytti että hänessäkin on vielä sen verran virtaa, että kyllä sitä kykenee muutaman kierroksen laukkaamaan. Kun laukka eteni paremmin, saatoin vaan lähteä puskemaan reittiä kuntoon ja ottamaan laukkaa vähän alle. Vinskin mielestä sisälle oikominen oli hauskaa, joten jouduin ihan kunnolla tuuppimaan hummaa sisälle ja hidastamaan laukkaa, jotta saataisiin aikaan parempia kulmia. Itse istuin siellä oikeastaan muuten tosi kivasti, sain laukkaa pätkittäin hieman lyhennettyä ja tahtia parannettua. Vinskikin pysyi suurinpiirtein reitillä, joten kyllä mä olin oikein tyytyväinen tähän proomulla laukkailuun.
Vaihdettiin suunta ja otin taas käynnin kautta uuden laukan. Vasempaan kierrokseen päätin tehdä ympyröitäkin, mutta ensimmäinen yritys kariutui täysin kun heppa pisti vaan ykkösen silmään ja täräytti täysillä eteenpäin. Sain sen ravissa kääntymään, laukan nostaminen uudelleen olikin hankalampaa. Kun lopulta sain Vinskin laukkaan ja raipan työnnettyä ulkokäteen, oli aika kokeilla uudestaan ja yllättäen pieni raippamuistutus sai hevosen tajuamaan että pohjetta olisi todellakin tarkoitus kuunnella. Sen jälkeen se kääntyminen onnistui oikein hyvin ja pyörittelin useamman ympyrän peräkkäin. Vähän vaan oli hidasta tuo kääntyminen, koitin istua suorana ja naputtelin välillä hieman pohjetta läpi. Reitti kuitenkin pysyi, joten ei se niin vakavaa ollut.

Olen muuten tyytyväinen, kun nykyään tuntuu että pystyn taputtamaan/myötäämään laukassakin ilman mitään hurjia ongelmia. Silloin joskus valahdin niin etukenoon ja se oli niin epätasaista, että laukkakin tipahti melkein aina alas. Nyt otan siitä sitten oikein ilon irti ja eilenkin melkein jokaisen ympyrän kohdalla myötäsin ja kosketin sisäkädellä hevosta kaulalle. Se on jännittävää, se ei enää saa pasmoja sekaisin, eikä homma keskeydy. Se on vain se nopea myötäys ja siinä se.
Ja vaikka silloin sanottiinkin että kehun liikaa, enkä saa myödätä koko ajan, niin kukkahattuilen tässä asiassa, heh. Ja onhan tuossa sekin hyvä puoli, että kun se laukassa kääntäminen on edelleen selvästi hankalampaa -> jään helposti sisäohjaan kiinni, jonka taas saa korjattua (vaikkakin vähän rajusti) sillä myötäyksellä.
Siitä takaisin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne oli kauhean tyytyväinen, siellä se intoili että Vinski menee niin kivasti ja että herkkyystapauksia on niin kiva laittaa mulle.
Mä olin oikein tyytyväinen. Vähän tylsä Vinski, mutta toisaalta se meni tosi hyvin. Laukka oli aika tosi loistokasta ja ravi meni hienosti. Hyvä proomu!

Keskelle, alas selästä ja Vinsentti talliin. Harjasin sen nopeasti, sitten keskustelimme Netan kanssa käytöstavoista (ja niiden puutteesta ;) No ei kai, mutten vaan vieläkään arvosta yllätyshyökkäyksiä kimppuuni) ja lopulta Mariannekin sanoi sanasensa kisoista.
Se luetteli että Artsilla, Vinskillä ja Jackillä on vähän ratsastajia. Kuten tämänkin tekstin yläosasta voi lukea, en ole kovinkaan viehättynyt noista isoista proomuista, enkä täten kisoihin halua niiden kanssa mennä. Jos meinaan menee taas päin mäntyä, niin kivempi sitten kiivetä puuhun kivan hevosen kanssa, kuin niiden järkäleiden, joiden kanssa olen epäillyt onnistumista jo ennen kisoja. Siksipä päädyimme pieneen suureen lehmäponiin. Sain toki varoituksen, jonka olin kyllä itsekin jo tajunnut ja läpi miettinyt, että Jackie on kovin vihreä ja se voi jännittyä. Siihen on varauduttava, eikä saisi itse ainakaan panikoitua kisatilanteesta. No, luotan siihen etten jännity, koska olin viimeksikin aika rauhallisin mielin siellä väkertämässä. Heh, ja jos viimeksi meni pipariksi sen takia, että poni muistutti muumiota, niin ehkä on ihan virkistävää että tällä kertaa sitten lennellään aitojen ylitse, kun hevonen muistuttaa ydinpommia ;)
Mua myös meinasi naurattaa, kun Marianne sanoi että voisin mennä Jackillä ennen yhtä toista tyyppiä, koska olen mennyt Jackillä enemmän. Totta kai, onhan yksi enemmän kuin nolla, muttamutta :D Menen nyt lauantaina lehmän kanssa, sittenpä olen mennyt sillä hei neljästi tässä lähiaikoina ja neljästi kaksi vuotta sitten! Ihan riittävästi treeniä siinä jo onkin.

Hyvillä mielin. Tämä on taas vähän riskialtis veto, mutta ei elämästä selviä hengissä ja se ei pelaa joka pelkää. Ne ovat sitä paitsi vain Hyvän Tuulen kisat, joten ehkä kehtaan käydä siellä vähän väkertämässä taas - samat ihmiset voivat halutessaan tulla ihan milloin vain kentän laidallekin naureskelemaan olemattomille taidoilleni, joita sitten aina suurentelen täällä ja editoin videotkin silleen, ettei totuus vain paljastu!
C-merkkiin muuten, jos sitä nyt vielä mietittiin. Eniten mua pelottaa se, saanko Jackin laukasta alas aikataulussa (jos siis päästään sinne asti), enkä näinollen viitsinyt lisätä pelkoihin sitä väistöistä johtuvaa jännittymistä. Olen muutenkin jo aika varma että onnistun nostamaan laukan ja tekemään siitä suoraan pääty-ympyröitä - sehän oli silloin kaksi vuotta sitten se juttu, jota pelkäsin ihan hirveästi tässä ohjelmassa.
No, sen näkee sitten sunnuntaina kuinka on käydäkseen! Mä olen ihan innoissani, tykkään kovasti hengata siellä kouluaitojen sisäpuolella! Ja toivon tosissaan, ettei Jackieltä nyt lähde hernepellot kiertelemään, olisi meinaan ihan hupsua saada vaihteeksi sellainen palautelappu, jossa ei sitten lukisi pelkästään "liikaa vauhtia, väärä askellaji, hevonen pelkäsi, hevonen hyppäsi aitojen yli" (kun taas edellisessä lapussa tämä oli muodossa "ei laukkaa, ei liiku, liian hidas, ei pidennystä" :D)