Kyrmyniskaputte

En olekaan tainnut tänne ilmoittaa, että pääsin kouluun!
Mun ei sinne pitänyt päästä ja olin täysin laskeskellut sen varaan etten voi päästä, mutta pääsin silti, enkä siksi viitsinyt sitä koulupaikkaa hylätäkään. Nyt olenkin sitten aloittanut stressaamisen joka asiasta (muun muassa siitä, että kohta koulu ilmoittaa mun täyttäneen hakemukset väärin ja että koulupaikka evätään sen takia!) joten lie ihan hyväkin etten edes uskonut pääseväni sinne sisälle - eipähän tarvinnut pelätä sisäänpääsyä tai -pääsemättömyyttä!

Koulu tarkoittaa tietenkin myös köyhyyttä. Ratsastuksen saan toivoakseni järjestymään, mutta laskelmat näyttävät aika karuilta. Ja joudun auton laittamaan pois, eli seitsemän aamubussien toimivuuteen on vain luottaminen. Enkä tiedä joudunko pitämään jotain ajoittaisia taukoja, käymään joka toinen viikko tai jotain. Tiedän vain, etten missään tapauksessa halua pitää täyttä kolmen ja puolen vuoden taukoa - se on liikaa, olisin liian täti sen jälkeen.
No, mun asiat ovat tupanneet järjestymään aika kivasti, joten luotto on kova. Toivokaamme parasta.

Eilen oli ratsastus ja Suomen kesä esitteli parastaan - oli lämmintä, ei tuullut, ei ollut kuuma, eikä aurinkokaan polttanut korpuksi. Toki sitten oli niitä kivoja sadekuuroja, mutta ne pysyivät aika nätisti poissa talleiluajan, joten ei sillä niin väliä! (Nimimerkillä hulluja helteitä odotellessa ;) Oli eilen silti kiva ilma, kuten tänäänkin.)

Mulla oli Kaisa-mamma, tunnilla myös Sakari, Elvis, Pomo, Simo ja Vinski, Kaisa oli jo toisella tunnilla. Katselin tunteja ja hilluttelin. Oikeasti on tosi harmi kun joudun taas pois keskiviikon tunnilta, sillä tykkään iltatunneista aamuja enemmän ja keskiviikon porukka on mukava. Ei vaan auta - tulisi liian kiire leikkiä bussien kanssa mahdollisten koulupäivien jälkeen, joten lauantai on turvallisempi valinta. Ja tuleepa kuvia niin kauan kuin hullut jaksavat kuvata ja käydä samana päivänä tunneilla ;)

Hipsuttelin märän kentän läpi ja kiipesin valtamerilaivani kyytiin. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä ja minä aloitin taas lähinnä puskemalla hevosta liikkeelle. Hiukan aikaa meni, ennen kuin alkoi tuntua että Kaisa käveli kivasti eteenpäin, eikä vain madellut epämääräisesti pohkeen takana kuin laiska ameeba. Tein jonkin verran voltteja ja otin alusta asti edes jonkin etäisen ajatuksen siitä, että mun pitäisi saada hepan kaula lyhyemmäksi ja Kaisa asettumaan kunnolla läpi. Sen kaulan lyhentämisen huomasin mokanneeni aivan totaalisesti, kun tajusin jossain puolessa välissä ratsastelevani puolipitkin ohjin vailla huolenhäivää, mutta asettelu sujui sentään paremmin! Se vaan kun Kaisa oli jäykkä kuin betoniporsas. En tiedä onko mussa muuttunut jokin vai onko Kaisa vaan jäykempi kuin aiemmin, se on meinaan nyt molempina kertoina tuntunut ihan käsittämättömän kovalta ja jäykältä. Jos olisin ollut älykkäämpi, olisin voinut kysyä Mariannelta, mutta koska ajatukseni toimii näemmä viiveellä, niin pitänee kysyä myöhemmin.
Sitä sai oikein veivata, eikä heppa vaan silti meinannut antaa periksi. Tuntui kuin olisi lykännyt ohjan vanhaan tammeen ja yrittänyt sitten sitä kaataa siinä tietenkään onnistumatta. Melkeinpä aina joutui näpäyttämään raipalla pohkeen taakse, jolloin Kaisan pää lähes nytkähti sisälle, kadotakseen pian taas suoraksi ja kovaksi eteenpäin. Kyllä se hetkittäin tuntui kevyemmältä ja asettui rennomminkin, mutta tosi paljon oli pelkkää maanittelua ja taistelua siitä, kumman niskat taipuvat ensin. Joten en tiedä - joko minä teen väärin/minä vaadin enemmän kuin aiemmin/Kaisa on vaan jäykempi tms kuin talvella.

Lähdettiin tekemään väistöä toisella pitkällä sivulla. Ihan vaan muutamia askeleita sisälle, sitten takaisin uralle. Meitä selvästi kiusataan näillä hirveän hankalilla jutuilla, kuten väistöillä ja takaosakäännöksillä!
Mamma paahtoi eteenpäin kuin höyryveturi ja pidätteet eivät ihan menneet kuuleviin korviin. Sain kuitenkin yllättäen jopa jonkinlaista reaktiota kun pyysin heppaa hiljentämään, joten ei kertaakaan sentään juostu ohi väistön mitään tekemättä tai lainkaan hidastamatta. Se vaan kun siltikin se pohje tuntui lähinnä työntävän ponia eteenpäin ja tätikin keikkui jalustimilla Kaisan maatessa ohjalla. Ei näin, ei todellakaan.
Jotain ihmeellistä me tehtiin, ei nyt ihan väistöä. Tosin tuli sieltä joku pari yksittäistä askelta, joita saattoi jo väistöaskeleiksi kutsua. Se on parempi kuin ei mitään!

Siirryttiin kevyt raviin. Kaisa-mamma eteni oikeastaan jopa varsin kivasti, joten lähdin vain moukaroimaan oikeaa pohjetta läpi ja hakemaan asetusta myös raviin. Se tuli kyllä tosi kivasti, nokka kääntyi ja homma toimi, mutta edelleen se oli niin kivikova ja kamala. Aina joutui kauhealla vaivalla vaatimaan ja vaatimaan, eikä hevonen tuntunut edes pehmentyvän pitkällisenkään vääntämisen jälkeen. Kulmissa sen sijaan se asettui kevyesti ja helposti, mutta suurempaa asetusta ei ympyröille tai volteille vain löytynyt.
Sama ongelma oli vasemmassa kierroksessa ja tähän suuntaan hevosen eteenpäinpyrkimyskin kuoli täysin, onhan se hirveän raskasta liikkua ja taitella sitä päätä suuntaan jos toiseenkin. Muuten meni kyllä oikein hyvin, Kaisa teki mitä pyydettiin, kääntyi hyvin ja oli oikein mukava. Ainoastaan tuo asetus ja kovuus olivat suoranaisen hirveitä asioita.

Siirryttiin käyntiin ja lopuksi otettiin vielä laukkoja. Marianne hieman epäili kentän liukkautta, joten päädyttiin tekemään keskihalkaisija käynnissä, siitä käännettiin vuorotellen vasemmalle ja oikealle ja laukattiin pitkät sivut. Puttehevonen toimi tässä juuri niin kuin ehkä oletettavaa oli, kävellen keskihalkaisijan kuin puolikuollut kaakki ja nostellen laukkoja kuin varsa kevätlaitumilla ;)
Käynnissä mä lähinnä yritin saada takajalat liikkeelle ja pään ylös, Kaisan mielestä kun ohjalla makaaminen oli jees - onhan se käveleminen niin tylsää, ettei sitä omaa pääkoppaansakaan jaksa kantaa.
Käynti oli ihan ookoo sitä laiskuutta lukuunottamatta. Ja sekin laiskuus karisi kyllä nopeasti pois, kun lähestyttiin päätyä. Jo hyvissä ajoin putte lähti kaatumaan lapa edellä, silmät päässä pyörien ja muurahaiset pöksyissä hypellen. Millään ei muka maltettu odottaa ja jokainen pohkeenpuristus ja valmisteleva ote tarkoittivat täyttä laukkaa kohti horisonttia!
Se oli oikea tahtojen taisto, kun minä pidin viimeisillä voimillani tankkerin lailla jyräävää hevosta käynnissä ja moukaroin sen silti kulmiin asti kävelemään, samalla kun hevonen koitti kaikin tavoin kertoa, että kahden metrin oikaiseminen ja holtiton laukka ovat paljon mukavampia kuin siistit nostot oikeasta pisteestä. Saatiin kuitenkin asia onnistumaan, eikä Kaisa saanut kertaakaan jyrättyä ohi kulmien, saati että se olisi nostanut laukkaa muusta kuin käynnistä, minun pyynnöstäni.

Ekat laukannostot nyt onnistuivat lahjakkaasti kun vasemmalle tuli pelkkää ravia ja oikealle vasempia laukkoja :D Onneksi sitten saatiin molemmat rytmistä kiinni ja laukat nousivat tosi hyvin ja taisivat olla ihan oikeitakin jopa. Nostot vaan olivat harvinaisen.. räjähtäviä, kun hepan mielestä olimme matkalla kohti ääretöntä ja sen yli. Laukka itsessään oli kuitenkin yllättävänkin hillittyä ja hallittua, vaikka se aloitusvauhti olikin vähän liiallinen.
Oikeissa laukoissa Kaisa pääsi ekoilla kerroilla vähän huijaamaan, kun ensin laukka tippui kesken alas ja sen jälkeen putte päättikin kaatua lopussa oikealle ja oikoa koko kulman. Kun itse olin varautunut, päästiin koko pitkä sivu laukassa, ilman oikomista ja kaiken huipuksi tehtiin ihan supermageita siirtymiä raviin - ihan ajoissa ja kevyesti, yhteisymmärryksessä.

Vasen kierros olikin mielenkiintoisempi, sillä aidan viereisessä puskassa meni jos jonkinnäköisiä mörköjä! Varmaan niitä kuuluisia vihreitä jääkarhuja tai jotain.
Kaisa säikähti niitä kerran, otti hieman jalkoja alle ja täräytti sisälle karkuun. Seuraavilla kerroilla humma sitten tuijotteli ulos, oikoa vähän sisälle ja yritti karata epätoivoisesti. Sain sen pideltyä ja yllättävän tasapainoisesti me edettiin, vaikken toiveista huolimatta kyennytkään suoristamaan hevosen kaulaa ja saanut tamman ajatuksia työntekoon turhien kyttäilyn sijaan.
Laukka oli joka tapauksessa tosi hyvää ja onnistunutta. Ja meikäläinen istui! Jalustimetkin pysyivät jaloissa, olen tyytyväinen itseeni.
Ja siis kerran Kaisa yritti olla totaalinen porsas ja se oli kääntymässä täysin väärään suuntaan jonkun Pomon perässä! Täti oli ajantasalla, eikä poni edes huomannut kun se olikin käännetty takaisin raiteille ja jatkettiin ihan ratsastajan valitsemaan suuntaan. Yksi-nolla minulle siis.

Otettiin vielä hieman loppuraveja. Kaisa oli edelleen ihan mielenvikainen sen pelottavan kohdan takia, joten otettiin sieltä aina vähän kipinää. Heppa juoksi pää ylhäällä ja kaahasi alta, joten mun ei auttanut kuin pyöritellä ympyröitä ja keventää mahdollisimman hitaasti. Blondiputen sai kuitenkin aika helposti kuulolle ja rauhoittumaan, joten säväröinti ei kauheasti haitannut elämäämme.
Ja siis joo, sain mä sen silloin tällöin rentoutumaankin. Se on kauhean vaikeaa, varsinkin nyt kun Kaisa oli niin jäykkäniskainen. Pystyin mä vähän päästämään ohjaa, kyllä poni välillä asettui hiukan sisälle ja oli se joskus aina kaula pidempänä. Ei alhaalla, mutta edes pidempänä. Ja tuntui edes välillä rennommalta ja kivemmalta. Eikä siis loppuraveissa ollut mitään vikaa - en vaan osaa rentouttaa Kaisaa ihan sillä tavalla kuin ehkä pitäisi. Ja no, se taitaa myös olla suunnattoman vaikeaa, kun sehän on jo käynnissä ihan hirveän hankala saada alas. Joten ehkä tästä ei hirveän huolissaan tarvitse olla.

Käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Meillä on hyvä meininki ja poni meni oikein kivasti. Silleen yksinkertaisesti, en mä tiedä, ei tuossa mitään vikaa ollut. Nyt vaan painimme tuon jäykkäniskaisuuden kanssa, mutta muuten Kaisa kulki vallan hienosti.

Keskelle, alas selästä ja rouva hevonen talliin. Siitä sitten kotiin, kun sadekuuro päätti alkaa moukaroimaan juuri sopivasti meidän tunnin jälkeen, eikä suinkaan kesken sitä ;)

Lämmöstä nautiskelua

Olen elementissäni nyt kun on viimein lämmin! Tosin täällä sisällä meinaa tulla kylmä, mutten todellakaan ala ottamaan tuota hellettä tänne, tukahtuu vielä muuten.

Tallillekin tuli lähdettyä ajoissa, taisin olla peräti ensimmäisenä paikalla! Mulla oli Vinski, tunnilla myös Simo ja Laki, Vinski vain mun kanssani. Hainkin siis hepan sisälle. Se vaan kun onnistuin järkyttämään vanhan herran lähes kuoliaaksi, sillä taisimme jollain tavalla rikkoa sen aidan, jolloin sähkölanka heilahti vapaaksi ja Vinski oli saada sydänkohtauksen. No, tulipa valkeaan eloa ja se kipitteli hyvinkin reippaasti talliin harjattavaksi :D
Harjasin Vinskin ja päätin kysäistä voinenko mennä ilman satulaa. Kun jo tallissa meinasi olla tukalaa ja tunnillakin oli mun lisäksi tuollaisia pikkuisia, niin ajattelin että kaikkein älykkäintä on jättää penkki talliin ja humpsutella menemään. Marianne antoi luvan, se vaikutti kerrankin jopa ihan helpottuneelta kun halusin satulatta mennä, heh. Yliaktiivinen heppa siis suitsiin ja tepsuteltiin iloisesti kentälle ottamaan aurinkoa (= polttamaan itsemme punaisiksi!)

(En voi käyttää niitä talvikuvia, joten nyt palataan vuosia taaksepäin.)

Meinasin ensin odottaa että Marianne heittää mut kyytiin, mutta kun se päättikin lähteä hakemaan ötökkämyrkkyä, niin minä totesin etten jaksa odottaa. Ja kun pääsin mä viimeksikin sen Kaisan selkään itse, miksen onnistuisi siis nytkin! Ylitin itseni, sain kammettua ruhoni kyytiin jakkaran päältä ja pääsimme kävelemään, sillä välin kun odoteltiin myrkytystä saapuvaksi.
Oli sekin omanlainen shownsa, Simo oli aivan järkyttynyt, Lakikin juoksi suihkepulloa karkuun. Vinski onneksi osoitti olevansa vanha ja viisas äijä, eikä kuin hiukan pakitellut kauemmas - hyvä niin, sillä akka ei olisi välttämättä kaikissa kevätjuhlaliikkeissä pysynytkään mukana ;)

Lopulta aloitettiin oikein kunnolla ne alkukäynnit ja Vinski oli laiskaakin laiskempi! Hevonen ei edennyt mihinkään, korkeintaan juurtui kentän hiekkapohjaan kiinni. Täti joutui ensin hakemaan hiukan omaa istuntaansa kuntoon, mä kun lähdin herkästi taas työntämään kättä eteen ja jämähdin johonkin jännittyneeseen kenoon istumaan. Saatuani itseni rennoksi ja istunnan parempaan jamaan, alkoi hirmuinen työ sen hevosen herättelyn suhteen. Alkuun se oli ihan rehellisesti sanottuna sitä, että kun minä pamautin pohjetta ja muistutin raipalla, niin valkoinen käveli sen kaksi askelta reippaammin, jonka jälkeen lösähdettiin samaan löysään kulkuun. Joka kerta, useampi kierros meni tähän tapaan. Ratsastaja epätoivoisesti puski ja hevonen viis veisasi koko kävelemisestä.
Kun sitten täräytin pariin otteeseen ihan kunnolla sitä käyntiä eteen, niin että Vinski joutui kävelemään oikeasti liikkumaan, aloin saada vastakaikua ratsultakin. Jokusen toiston jälkeen se käynti alkoi pysymään reippaana ja etevänä, niin että enää piti vain silloin tällöin hiukan tyrkätä eteenpäin, sen jatkuvan työntämisen sijaan.
Tehtiin hieman voltteja, minä taivuttelin ja asettelin ja Vinski toimi oikein hienosti. Kääntyi kivasti ja nokka asettui ongelmitta. Otin jokusen pysähdyksenkin ja ne vasta olivat hienoja - suunnattoman keveitä ja aika nopeitakin, eikä käyntiinsiirtymissä ollut lainkaan ongelmaa, vaan herra jatkoi käyntiäkin oikein reippaasti eteenpäin sen armottoman löysäilyn sijaan! Todella hyvä.

Saatiin lähteä rennosti hölkkäämään. Melkoista rytkymistä se oli ratsastajan puolelta, vaikka Vinski vain ravaili kiltisti eteenpäin, orjallisesti uraa seuraten. Jouduin jonkun aikaa taas hakemaan itseäni selkään, jotten vain pomppisi ja tipahtaisi kyydistä. Sitten saatettiin jo alkaa tekemään jotain - haettiin hiukan ympyrää ja minä koitin pitää Vinskin poissa uralta. Se oli ensin hieman hankalaa, pohje ei mennyt läpi ja Vinski kääntyi hitaasti, jonka lisäksi mun ulkokäsi hengasi liian edessä. Koitin keventääkin, mutta rytkyin vaan entistä enemmän ja odotin välillä jo oikeasti putoavani selästä alas.
Kun aikansa juoksee seinää päin, niin kyllä se sieltä vaan lähtee toimimaan. Raipan kun otin ulkokäteen, sain ulkopohkeen läpi ja hepan kääntymään ongelmitta. Haettiin asetusta ja reipasta liikettä pyörylöillekin ja olin vallan tyytyväinen. Minä aloin saada takapuoleni alas ja kyydissä pysyminen ei enää ollutkaan mikään maailman suurin vaatimus. Pääsin sen ansiosta vähän keventelemäänkin, tosin ihan pätkittäin vain. Se oli kuitenkin jo saavutus, että sain joitain hetkiä kevenneltyä rauhassa, rennosti ja ongelmitta. Kääntyminen ja keventäminen vaan osoittautuivat kerta toisensa jälkeen hankalaksi yhdistelmäksi, enkä koko aikaa muutenkaan jaksanut keventää kun siellä hieman lämmin tosiaan oli.

Käveltiin hetki välissä, ennen kuin hölkättiin toiseenkin suuntaan. Nyt mulla oli jo palikat kasassa ja Vinski meni oikein tosi kivasti, kaikki toimi ja mentiin mukavaa ravia ympäri kenttää. Siksipä intouduin kokeilemaan mitä käy, jos pyydän hiukan sitä hevosta eteenpäin pitkillä sivuilla. Ekat kerrat olivat aivan naurettavia kun täti vaan rytkyi Vinskin hiukan nopeuttaessa askeltaan, mutta saatuani rytmistä kiinni tuli meille jo oikein mukavia ravipätkiä. Heppa oli varsin herkkä ja eteenpäinpyrkivä, joten vauhtia tuli pelkällä kevyellä pohkeen kosketuksella. Hieman siinä oli hankaluuksia pysyä kyydissä kun Vinskin ravi oli hiukan isoa, mutta pyysin silti vaan sitkeästi eteenpäin ja kiikkaroin kyydissä niin hyvin kuin osasin. Takaisinkin heppa tuli vallan mainiosti, tosin se alkoi selvästi väsähtää kenties lämpimän ilman takia. Siksipä välikäynnit olivat aivan tarpeelliset, sai hevonen hiukan taas levätä (ratsastajasta puhumattakaan).

Otettiin nopeat laukannostot, muut kävelivät keskemmällä kun yksi täräytteli menemään. Sain aloittaa, joten lähdettiin innoissaan kokeilemaan kuinka käy (olihan tämä eka kerta laukkaa Vinskillä satulatta, jollen nyt ihan väärin muista).
Laukka nousi oikeastaan tosi hyvin, omalla tavallaan nosto oli jopa aika reipas ja aktiivinen, vaikka se vähän viiveellä tulikin. Tätikin pysyi kyydissä ilman ongelmia ja homma meni hyvin... Mitä nyt ensimmäinen laukka tipahti pitkän sivun jälkeen, kun minä könähdin eteen ja Vinski kuuliaisesti siirtyi raviin. Sain sieltä toisen laukan vielä ylös, mutta taas se kyllä lopahti aika pahasti kesken. Pysyin kuitenkin kyydissä ja olin yllättävän hyvin mukana myös niissä ravisiirtymissä. Mä kun jotenkin kuvittelin putoavani ja makaavani jossain kaulalla, kun ne Vinskin siirtymät ovat kuitenkin aika isoja ja heiluvia.

Vaihdoin suuntaa ja vasen kierros oli selvästi enemmän meidän juttu. Laukka nimittäin nousi oikein hienosti ja päästiin pyörittämään sitä vähän reilun kierroksen verran. Keskityin vaan ohjaamaan meitä loivalle ovaalireitille, koitin istua ja antaa käden kulkea mukana, se kun tuntui välillä jäkittävän vähän paikallaan. Vinski taas laukkasi nätisti ja kuuliaisesti, nyt alkoi jo vauhtiakin löytyä hieman enemmän, joten ei laukka tipahtanut heti alas. Silti poni keskeytti taas itse, joten nostin vielä yhden kerran. Väärä laukka, sain korjattua suhteellisen nopeasti (satulattomuuteen verrattuna) ja siitä sain viimein otettua ihan itse siirtymän raviin. Sen jälkeen käveltiinkin lopputunti, ensin katsellen kun muut laukkasivat ja lopulta lyllerrettiin loppukäyntejä.

Meillä oli oikein hauskaa. Mä laukkasin pisimmät pätkät satulatta ja pysyin noin hyvin kyydissä! Vinski taas meni hienosti ja kivasti, se oli reipas ja mukava. Tällaista hömpöttelyä, ilman sen vakampaa yritystä. Olin oikein tyytyväinen tänään!

Keskelle ja alas selästä. Heppa pääsi pesuun ja sen jälkeen drinksuille tallin puolelle ;)
Minä autoin Simo-ponin suihkuttelussa (poni oli suihkussa kuin aikamies ainakin!) ja kävin kuvaamassa, jotta varmasti saa tarpeeksi aurinkoa.
Viimeisen tunnin taluttelu oli aika kamalaa, mutta tänään meillä oli selvästi yhteys Seppo-ponin kanssa, eikä edes tiputettu pikkuratsastajaa alas vaikka satulatta hekin humputtelivat! Käytiin yhteistuumin vielä pesulla ja loppuaika tulikin hipelöityä ihania tarhailevia hevosia. Kyllä siellä vaan on kasoittain sellaisia ihania herrasmiehiä, ettei paremmasta väliä!

Tanssi mun kanssa hurjemmin

Eilen Henna tuli kuvailemaan, joten tuli hieman videota ja kuvia! (TÄSSÄ video.)
Mulla oli hieman toiveena ja kenties odotuksenakin että pääsisin Kaisan selkään taas pitkästä aikaa - siitä kun olisi kiva saada lisää videota kun poni menee huomattavan paljon paremmin kuin silloin ekalla kerralla kun vain tipahtelin kyydistä :D

Sanaton toiveeni toteutui, kun ratsunani toimi Kaisa, tunnilla myös Pomo, Nikkis, Vinski, Simo ja Evita, Kaisa oli jo toisella tunnilla. Ja oli lämmin, IHANAA ja hallelujah! Tätä mä olen odottanut, ei ollut kylmä vaan melkein jopa kuuma. Rakastan tätä, ihana kesä.
Vihdoin pääsi ottamaan aurinkoa ilman pelkoa jäätymisestä ja flunssan saamisesta.
Meidän tunnin alkaessa kipittelin sitten Kaisan luo ja nousin selkään.

Lähdettiin kävelemään. Kaisa oli aika nuutunut lämpimän ilman ja edeltävän tunnin ansiosta, joten täräyttelin heti alkuun hepalle vähän moottoria käyntiin. Alkuun se oli yhtä tyhjän kanssa, mutta kun aikani aktivoin käyntiä, jaksoi hevonenkin viimein kävellä jopa reippaasti eteenpäin. Sain sen oikeastaan jopa melkein juoksemaan alta, mutta jotenkin näin sen parempana vaihtoehtona kuin sen jatkuvan matelun.
Tein siinä voltteja ja hain asetusta läpi. Kaisa oli jokseenkin kova ja kankea, jouduin ihan hirveän kauan pyytämään ja houkuttelemaan, ennen kuin se lopulta antoi edes vähän periksi. Muutamien toistojen jälkeen löytyi asetus hieman helpommin, mutta kyllä sitä aina sai venkslata vähän turhankin paljon. Poni kuitenkin kääntyi kivasti, eikä näin käynnissä edes kaatunut mihinkään suuntaan (mikä saattoi johtua myös vasemmasta kierroksesta!)

Pysäytettiin hevoset ja mietittiin hetki takaosakäännöksen syvintä merkitystä. Sen jälkeen alettiin suorittamaan, pysähdyksen kautta muutamat takaosakäännökset. Siis ne olivat ihan ookoo, kun ajatellaan että tein niitä nyt Kaisalla, jonka kanssa meillä on edelleen tuo hidastaminen ongelmallista. Saan kyllä pysäytettyä ja tehtyä jopa ihan hyviä pysähdyksiä, mutta sitten kun pitäisi hidastaa ja suorittaa jotain tehtävää, mikä saa mut jännittymään, niin... Silloin se on yksinkertaisesti tosi paljon hankalampaa. Mun jännittyminen saa Kaisan jyräämään ja tankkerin kanssa on hankala tehdä mitään järkevää.
Joten joo, ihan ookoo käännöksiä, mutta eivät ne sinäänsä onnistuneet. Joskus onnistui pari ekaa tai vikaa askelta nätisti, loppukäännöksen lösähtäessä kuin pannukakku. Välillä taas takaosakäännökset olivat lähinnä pikkuisia voltteja, eivät niinkään ristiaskeleita. Saatiin me muutama kivanoloinen käännös aikaan, mutta taisivat nekin videolta katsottuna olla aika isoja ja laajoja käännöksiä. Sen lisäksi Kaisa tosiaan oli hieman kova niissä pysähdyksissä ja hidastuksissa, se vain käveli pidätteiden läpi. En silti saanut puttea sentään makaamaan ohjalla, vaan heppa pysyi jopa yllättävän keveänä - mitä nyt hidastuksissa tosiaan jyrättiin.

Seuraavaksi jatkettiin takaosakäännöksillä suoraan käynnistä. Tosin jos en saanut Kaisaa hidastamaan, otin suosiolla pysähdyksen kautta.
Hidastaminen oli aika todella hankalaa, ei vain oikein tuntunut menevän läpi. Otin pysäytyksiä, koitin ottaa pidätteet läpi ja lopulta sain muutamaan otteeseen käynnin hidastumaan sen verran, että uskalsin kokeilla käännöksiä myös suoraan käynnistä. Hutiloituja ja lösähtäneitä ne silti olivat, mutta olin jo tyytyväinen siihen että Kaisa hidasti pelkän murtomaahiihdon sijaan!

Ruvettiin aina takaosakäännöksen jälkeen ottamaan pätkä harjoitusravia. Tämä osoittautuikin hitusen hankalaksi, kun alla oli maailman vinoin Kaisa, jonka mielestä suoraan ravaaminen oli uskomattoman tylsää! Varsinkin oikeassa kierroksessa hevonen teki kaikkensa jotta se pääsisi lyllertämään kentän keskellä, epämääräistä serpentiinikuviota taiteillen. Mä päätin ratkaista ongelman ihan vaan puskemalla ravia alle vähän enemmänkin kuin vain pätkän - otin ympyrää, taoin oikeaa pohjetta läpi ja koitin hakea asetusta. Kaisa oli taas jäykkä kuin mikä ja otti todella aikaa ennen kuin se edes etäisesti asettui ja antoi periksi sen oikealle kaatumisensa kanssa. Pariin otteeseen pyöräyttelin ympyröitä, kunnes lopulta alkoi se suoraan meneminenkin luonnistua edes etäisesti. Tietenkin edelleen siinä oli niitä vastaantulevan liikenteen ongelmia, Kaisa kun ei pidä kenestäkään, eikä aina ollut aivan varmaa mistä muut ovat tulossa ja minne menossa. Selvittiin kuitenkin hengissä, mikä lie tässä tapauksessa tärkeintä :D

Seuraavaksi vaihdettiin ravisiirtymät laukkaan ja nostettiin kolmatta askellajia aina takaosakäännöksen jälkeen. Tässä vaiheessa aloin keskittyä enemmän laukkaan kuin käännöksiin, joten ne lösähtelivät entistä enemmän, Kaisakin meinasi vähän juosta alta kun siitä tuli kiireisempi mitä enemmän se kuumeni. Tehtiin silti muutamia tosi kivoja käännöksiä yhä edelleen, mun vaan piti paremmin hidastaa ja ottaa se käynti alle ennen käännöstä.

Varsinkin alkuun olivat laukannostot todella veteliä, Kaisa oikein rojahti laukkaan ja laukkasi vähän kuin täi tervassa. Nousi kuitenkin ihan kivasti ja ajanmyötä alkoivat nostotkin vähän terävöityä. Laukka pysyi kivasti yllä, mutta välillä tiputeltiin ja meni turhankin paljon aikaa siihen uuteen nostoon.
Tein siinä vähän myös ympyröitä, joista ensimmäinen epäonnistui karkeasti, mutta muuten putte kääntyi kivasti ja mä olin niin tyytyväinen meihin - onnistuttiin tekemään laukkaympyröitä, mikä mahtava päivä!

Välissä pidettiin pieni käyntitauko, jonka jälkeen ponista tuntui lähtevän vaan lisää hönkää siihen laukkaan. Hieman Kaisa kaatui oikealle siinä oikeassa kierroksessa, mutta muuten mentiin aika nätisti - mitä nyt tuo homma näyttää aika etupainoiselta ryskimiseltä.

Loppuun vielä hieman loppuraveja. Kaisa kulki lähinnä pitkänä, mä annoin sille ohjaa ja yritin kaikkien vippaskonstien avulla saada ponin venyttämään alaspäin, mutta se jäi vaan yritykseksi. No, tuntui se ihan hyvältä, kääntyi ja kulki muuten rennosti, se venyminen vaan jäi uupumaan.
Käyntiin ja käveltiin.

Kaisahan oli kiva. Marianne valitti kun höpötin sille koko ajan, mutta hei: jos en olisi kieltänyt Kaisaa monottamasta toisia, niin sehän olisi saattanut täräyttää Nikkis-ponilta aivot pellolle ;)
Meni oikein hyvin. Nuo hidastamista vaativat tehtävät ovat hankalia, mutta onnistuttiin kuitenkin laukkaamaan toisten tullessa vastaan, sain hepan käännettyä, sain sen oikean pohkeen aika hyvin läpi ja Kaisakin ihan asettui ja taipui. Ei ollenkaan paha!

Kaisa kävi syömässä ja oli oikein pahis! Kun lopulta aloin vahtia ponia haukan lailla ja kielsin sitä, tyytyi rouva kohtaloonsa ja nälkäkuoleman partaalla raahusti vielä viimeisiä askeleita uraa pitkin.
Käveltiin keskelle ja päästettiin blondi toteuttamaan itseään! Hän sai peräti haistella Pomon kanssa. Noin viisi sekuntia Kaisa oli asiallisesti, sen jälkeen se yritti puraista Pomolta nenän pois, johon poni vastasi heiluttelemalla etukaviota ja sen jälkeen putte taisi todeta, että hevoskontakti on yliarvostettu asia :D
Alas selästä ja lähdettiin talliin.
Ja Kaisa todisti olevansa jotain muuta kuin täysi reikäpää! Mä olen nyt aika paljon pysähdellyt noilla talutusmatkoilla ja kokeillut pysähtyykö hevonen mun mukanani. Jack ja Elvis nyt pysähtyvät kuin olisi raamatulla lyöty päähän, mutta juntti suomijyrä nyt ei ihan niin keveästi ollutkaan kuulolla. Vaan kyllä Kaisastakin löytyi muutama pölyinen aivosolu, kun putte osoitti oppimiskykynsä ja peräti kolmannella kerralla pysähtyi heti kun minäkin pysähdyin! Kauhean viisas hevonen, hah.

Heppa talliin, harjailin sen pois ja sitten kotiin.

Tilannekatsaus

Videoita tuleekin verrattua vähän enemmän, samoin ihan omaa tuntumaa, mutta kuvia mä katselen vähemmän sillä "kuinka paljon paremmin menee"-silmällä.

Nyt kuitenkin päätin vilkaista niitäkin läpi, katsoa miltä se näyttää näin kuvallisesti. Tosin halusin mahdollisimman vanhoja kuvia + mahdollisimman uusia ja vielä samasta hevosesta, jonka takia nämä kuvat ovat nyt hassun keltaisia. Olisi kai Vinskistäkin ollut ihan käypiä kuvia, mutta muiden kuvat olivat joko liian uusia/vanhoja/liian pienellä välillä.

On siihen tosin ihan syynsä miksen kuvia juurikaan vertaile. Se sekunnin murto-osa on niin pieni aika katsoa yhtään mitään, mutta otetaan tämä näin kokemuksen ja mielenkiinnon kannalta.

Nikkis - ylemmät 2015 & alemmat 2013

Akka roikkuu ainakin ihan samalla tapaa kyydissä :D Oikein kunnon epätoivoa, voi jestas sentään. 

Se mitä voi ehkä näistä ihan sanoakin on se, että parissa vuodessa on löytynyt jonkinlainen idea siihen, että hevosen sopisi liikkuakin. Totuus on vielä hurjempi, lähes kyyneleet valuvat kun katson tuota alemman tunnin videomateriaalia. Kyllä sitten osaa olla säälittävää kun poni ei liiku niin mihinkään suuntaan! 

Yllättävän samalla tavalla mä siellä kyllä koko ajan keikun. Tuosta vanhemmasta ravikuvastakaan kun ei voi oikein sanoa juuta eikä jaata - lähinnähän tuosta näkee sen onnettoman kevennysyrityksen, kun poni ei liiku ja kaikki on hankalaa.

Se, mistä mä näissä eniten pidän on kuitenkin se, että Nikkiksen yleisilme on paljon.. iloisempi, noissa uudemmissa kuvissa. Jotenkin näissä alemmissa se näyttää suunnittelevan kansanmurhaa, koko ilme on kauhean tympääntynyt. Noissa uudemmissa tulee ainakin itselle sellainen olo, että poni on peräti ihan iloisesti tekemässä töitä, sen sijaan että se olisi väkivalloin pakotettu sinne raatamaan.

Elvis - ylemmät 2011 & alemmat 2015

Jännittyneenä kiikkuva täti on uudemmissa ehkä vähän vähemmän jännittynyt, mutta edelleen yhtä lahjakkaasti kiikkuva! 

Jos näitä nyt lähtee katsomaan niin on hirveän paha edes sanoa, että kuinka erilaiselta tuo muka näyttää. Poni on toisessa kesäkarvalla, toisessa se taas näyttää suloisen karvaiselta.

Se yhteneväisyys näissä kuitenkin on Nikkiksen kuviin, että kyllä mun mielestä ponin ilme on paljon parempi uudemmissa kuvissa. Vanhemmissa Pulla menee korvat ulos höröttäen, pinkeänä ja pieniä vihreitä jääkarhuja jännäillen, kun taas alemmista voi saada edes suunnilleen sen käsityksen, että poni on menossa mukana. 

Pomo - ylemmät 2012 & alemmat 2014

Muutin mieleni kuitenkin. Ja Vinskistä oli pelkkiä käyntikuvia, jotka näyttivät kaikki ihan samalta!

Näitä katsoessani alkoi muuten naurattaa kun totesin, etten kyllä yhtään sovi tuonne ;) Niin on pölön näköistä tuo meno.

Jälleen tässä on se kiikkuva täti muuttunut hieman vähemmän jännittäväksi, mutta edelleen kiikkuvaksi. Ja tässä kuvasarjassa näkee muuten varmaan hyvin sen, miksi olen todennut ettei Pomolla ratsastus ole mun alaani. Sehän näyttää suunnilleen ihan yhtä kamalalta näissä molemmissa! Poni juoksee pitkänä kuin lapamato, molemmista vuosista löytyy tuollainen "kuinka tiputan typerän kuskin kyydistä"-ilme ja ratsastajakin on näemmä vakaasti päättänyt ratsastaa kädet ponin korvissa (ei omissaan sentään tällä kertaa!)

Joo ei, näistä on vaikea löytää mitään positiivista :D Kuten ylipäänsä mistään Pomon kanssa, voi kristus siunatkoon.

Itse asiassa tämä oli jopa aika yllättävää. En mä kaiketi odottanutkaan mitään järkyttäviä eroja, kun suurimmat kehitysaskeleet ovat olleet luokkaa "saa poni liikkeelle" ja "saa hevonen kääntymään", jotka eivät hirveän hyvin kuviin välity. Kuitenkin tuo ilme-ero oli aika veikeä.

Ja tosiaan, jos kuvia katsellessa ei näy mitään eroa, niin näitä ja näitä katsellessa saattaa jokin vivahde-ero löytyäkin (;

Haliterapiaa

Hienoa päivää, iloista ja sateista :)

Mulla oli tänään Elvis, tunnillamme myös Simo, Laki ja Evita, Elvis jatkoi vielä viimeiselle tunnille. 

Ja voi että mä olin iloinen! Siitä on liian pitkä aika kun olen viimeksi Pullalla mennyt ja mulla olikin sitä jo ikävä. Se on pikku-Pulla, ei sitä voi unohtaa.

Hain ponin tarhasta ja suurista yrityksistäni huolimatta keltainen ei vaivautunut kävelemään portille asti, vaan se jämähti puolimatkaan. Harjailin hepan siistiksi, heittelin sen varusteisiin ja jätin jälleen martingaalin pois, sillä onhan Elvis nyt paljon kivemman näköinen ilman ylimääräisiä remmejä (puhumattakaan siitä, että martingaalit olivat niin sotkussa, että ne olisi joka tapauksessa pitänyt irrottaa). 

Kun poni oli valmis, valuttiin kentälle ja meikäläinen kiipesi pikkuisen kyytiin.

Osasta voi huomata, kuinka hauskaa ponilla meneminen olikaan

Ja lopuista näkee turhautumisen - kuinka vino voi ihminen olla!

Se oli kauhean pieni :D Siitä on muutenkin jo aikaa kun on ponien selässä ollut, joten fiilis oli suunnilleen kuin olisi lankun päälle kavunnut. Ei sitä hevosta vaan ollut missään ja satulakin tuntui siltä, kuin sieltä linkoutuisi alas hetkenä minä hyvänsä. Kaiken muun hyvän lisäksi tunsin olevani vino koko ajan, enkä edes tiedä mikä tässä nyt mättää: joko olen vinoutunut tässä kuukauden aikana lisää, tai sitten olen alkanut vainoharhaiseksi ja kuvittelen olevani vinompi kuin olenkaan tai kenties olenkin vain oppinut tuntemaan itseäni ja vinouttanut paremmin kuin ennen. Toivon tietenkin tätä viimeistä vaihtoehtoa, mutta jotenkin uskon siihen vinoutumiseen enemmän.

Vaikka muuten tuntuikin vieraalta, oli silti taas sanoinkuvaamattoman kivaa olla mun pienen Pulliksen kyydissä. Lähdettiin siitä kävelemään, piti jäädä heti alussa ihan kunnolla uran sisäpuolelle. Mä nyt muutenkin ratsastan aina vähintään puoli metriä uralta poissa, mutta nyt sitten tultiin vielä enemmän, keskityttiin hevosen suoruuteen. Suurin ongelma meidän suoruudessa olin rehellisesti sanoen minä, kun olin koko ajan mielestäni vinossa ja venkslailin vain oman kroppani kanssa, jolloin hevonenkin pääsi valahtelemaan välillä jonnekin omille teilleen. Kun mä sitten keskityin ratsastukseen ja pidin pohkeet lähellä, käveli Elviskin ongelmitta ihan suorana ja kivasti.

Tosin eteenpäin sitä sai pyytää, poni kun oli jäädä aivan hitaaksi ja löysäksi! Tein jokusen voltinkin ja otin asetusta läpi, kyllä se sieltä tuli oikein hyvin. Mitä kauemmin pyörittiin, sitä paremmin mä aloin saada tatsia poniin ja muutenkin alkoi tulla sellainen olo, että saavutin tavoitteeni. Kyllä nimittäin mieli lepäsi taas Pullan selässä, kun ei tarvinnut ihan jatkuvasti miettiä mitä itse tekee väärin ja kuinka pahasti heppa sitten ylireagoi kun se jää sekunniksi ohjeitta ;)

Lähdettiin ottamaan käynnistä pysähdyksiä. Mä tein ihan vaan yhden pysähdyksen joka sivulle, koitin saada niistä mahdollisimman keveitä ja hyviä. Istunnan kautta hidastaminen oli taas ihan supermegavaikeaa, mutta ajoittain tuntui että Elvis peräti kuunteli mun epätoivoista yritystä ja hidasti istunnankin avulla. Pysähdykset nyt olivat oikein keveitä ja herkkiä, ainoa ongelma oli se, ettei poni millään meinannut seistä. Saatiin kuitenkin pari pysähdystä ilman sitä suoraa hiihtelyä eteenpäin. 

Käyntiin siirtyminen oli löysempää, se ei oikein reagoinut jalkaan ja jouduin vähän naputtelemaan raipallakin ponia hereille. 

Sen jälkeen jatkettiin pysähdysteemalla ja alettiin kulkea kahdeksikolla, jonka jokaisessa kulmassa tehtiin pysähdys, siitä takaosamaisesti käännettiin kulma ja lyhyillä sivuilla + kahdeksikon keskellä ylitettiin puomeja käynnissä.

Jälleen mun vinous ja siihen keskittyminen häiritsivät. Siis koita nyt ratsastaa poni suorana kohti aitaa, kun samalla itse venkslaat istuinluita ja olkapäitä tasaan, jolloin poni tekee tietenkin omat ratkaisunsa ja yrittää kääntyä ennen apuja, koska hulluhan nyt aitaa päin kävelisi! Kun lopulta lopetin sen jatkuvan itseni korjailun ja vaan iskin pohkeet kylkiin ja ohjat tasan, alkoi homma sujua. Elvis kulki suoraan, pysähtyi suorana ja kääntyi varsin ammattimaisesti. Se oli kauhean helppoa, poni kiltisti totteli ja kääntyi reippaasti. Vähän vaan meidän reitin hahmottaminen tuntui olevan hankalaa, jonka takia ei oikein kuljettu puomien yli :D Luulen tosin sen johtuneen vain siitä, etten minä keskittynyt muuta kuin tekemään hyviä pysähdyksiä ja käännöksiä, hah!

Käskettiin myötäämään :D 

Siirryttiin kevyt raviin ja lähdettiin verryttelemään. Oli muuten kulttuurishokki, kun en alkuun osannut yhtään sanoa millaista vauhtia se poni oikein meni! Hirmuisen pikkuinen poniravi jonkun Jackin matkaavoittavan menon jälkeen. Päätin kuitenkin alkuun vain ratsastaa ravia eteenpäin ja tehdä ympyröitä, joilla saisin sitten aseteltua Elvistä sisälle ja haettua sitä tuntumalle. Ihan hyvin tämä toimikin, asetus löytyi, poni kulki kuin kello ja eteni nätisti. Marianne kuitenkin totesi, että se menee vähän liian jännittyneellä niskalla ja korkeana, joten mun pitäisi saada se vähän rentoutumaan ennen kuin voin kerätä ohjaa. Ratkaisuksi tarjottiin muutamaa eteenpäin ratsastettua ravipätkää, joten tuumasta toimeen vain. Heitin ponille ohjaa ja ratsastin pohkeella eteen. Alkuun en edes uskaltanut pyytää tarpeeksi, mutta lopulta otettiin ihan kunnon hölkkää eteenpäin, jonka jälkeen sain luvan keräillä ohjan takaisin ja lähteä hakemaan kaulaa lyhyemmäksi. Meidän piti tarjota ponille luottamuksen kättä ja osoittaa, että eteenpäin liikkuminen on fine ja ettei sitä kiskota etenemisestä. Oikeastaan se oli jopa aika jännittävää - mähän kuitenkin teen tuota ihan samaa aina Nikkiksen kanssa, mutta jotenkin en kai vain osannut edes ajatella, että myös herkkä ja kiva Elvis-poni voisi hyötyä asiasta varsinkin nyt, kun sillä oli se tuntijunamoodi päällä.

Keltaisesta tulikin virkeämpi ja eteenpäin pyrkivämpi heti kun se oli saanut vähän liikkua. Mä keventelin rauhassa jotta saisin ponia hieman alle ja pyörittelin niitä voltteja. Istuttiin siitä seuraavaksi alas ja otettiin käyntisiirtymät pitkille sivuille. Tässä kävi kuitenkin niin, että Elvis lähti jännittymään harjoitusravissa. Mäkin kyllä siis tunsin sen, pää nousi, kaula jännittyi ja selkä valahti alas. Siirtymät olivat sen takia hivenen vastusteltuja ja muutenkin hutiloituja, kun mä vaan yritin mietiskellä että millä saisin ponin paremmaksi. Marianne kuitenkin ratkoi ongelman puolestani ja käski keventää ravipätkät jotta saisin selkää ylemmäs ja siirtymissä piti myödätä oikein pitkästi. Piti hakea muutama hyvä käyntiaskel, myödätä kunnolla ja vasta kun poni on rento, siirtyä takaisin raviin, rennosti.

Ekoilla kerroilla en ihan tajunnut, myötäsin liian vähän ja annoin ponin vaan kipitellä käyntipätkien ohi kuin pikkuinen ferrari. Lopulta kun myötäsin oikeasti kunnolla ja pyysin sen käynnin läpi, tuli siihen poniin ihan erilainen fiilis. Se tuntui oikein rentoutuvan ja pyöristyvän, jolloin sain sen raviinkin kevyesti ja pyöreästi. Tuota samaa toistelemalla, tuli keltaisesta ihan todella kivan tuntuinen. Se rentoutui, se liikkui enemmän oikein päin. Raviin siirtymissäkään ei enää jännitytty ja poni vaan tuntui niin hyvältä aiempaan verrattuna, ettei mitään määrää. Lopulta uskalsin jo hieman istua alas siihen harjoitusraviin - ekoissa pätkissä jännityttiin uudestaan, mutta sitten tultiin jo muutama kierros harjoitusravia ilman jännittymistä. Vähän alitemmossa tosin, mutta hain tahtia jossa mä pystyisin istumaan täysin rentona ja ponia häiritsemättä ja jossa poni ei keksisi lähteä kipittelemään.

Siirryttiin käyntiin ja otettiin nopeat laukannostot. Käveltiin pituushalkaisija Mariannea kohti, käännettiin vuorotellen molempiin suuntiin ja nostettiin laukat pitkille sivuille. Käynnissä mentiin suorana ja Elvis kulki nätisti, ei siinä nyt mitään. Nostoista poni intoili, ei meinattu pysyä pöksyissä kun oli niin kauhea kiire hönkäämään :D 

Ensimmäinen nosto onnistui kivasti ja yllätin itseni istumalla kivasti jalustimet jalassa pysyen!!

Seuraava nosto otti ja epäonnistui, jonka jälkeen nostelinkin tuolla tiesivulla, jossa poni tuntui ottavan hieman kipinää rahisevasta tolpasta. Ainakin sen verran railakkaasti se lähti laukkaan, että hieman epäilin sen äänen antavan jotain kimmoketta. 

Simo-poni oli hetken karkuteillä, jonka ajan sitten seistiin keskellä. Sen jälkeen kiirehdittiin Elviksen kanssa ottamaan vielä viimeiset nostot. Poni nosti kivasti, meikä istui kivasti ja homma oli iloista! Ainoa ongelma olivat ne siirtymät alas, multa valui ohjat kädestä ja en ilmeisesti vaan pyytänyt tarpeeksi. Ja no, poni oli niin innoissaan, joten me vähän ehkä laukattiin turhan pitkälle ja ravailtiinkin vielä kauan sen jälkeen kun oli tarkoitus kävellä. Eipä se kuitenkaan mitään, olipa Pullalla kivaa.

Jäätiin siitä käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Hah, poni on ihana. Mä olin iloinen ja tästä jäi suunnattoman hyvät fiilikset :) Tykkään siitä, että meidän vaatimustaso on jo siinä, että ponin pitäisi kulkea nätisti, eikä riitä pelkkä kyydissä roikkuminen. Saatiin se ravi toimimaan ja mä sain taas uusia ajatuksia - ajatella että Elvistä voi käskeä ja ratsastaa kuten muitakin hevosia, kuka olisi arvannut!?

Mutta joo, tämä meni suunnattoman kivasti. Kaikki sujui, ainakin pienen hakemisen jälkeen. Ja poni on vaan niin mainio, pikku-Pullava. 

Sainpahan sitä paitsi nyt mennä pitkästä aikaa mun luotto-otuksella. Jos nyt sattumalta (ei pidempikään tauko haittaa!) päädyn jo keskiviikkona Jackin selkään, niin onpa ollut edes tällainen yhden kerran hermoloma, uutta intoa kirjavaan paholaiseen. 

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Elvis-poni talliin ja harjailin sen, jonka jälkeen lähinnä jämähdin halailemaan ponia, kunnes seuraava ratsastaja saapui klaappaamaan ponia puhtaaksi. Mä kävin taas sitä Seppo-paholaista taluttelemassa, kunnes sitten olikin vuorossa kotiinlähtö. 

♥

Taannutaan säheltämään

Eilen tallille pitkän ja läskin juhannuksen jälkeen! Mulla oli Jack, tunnilla myös Simo, Pomo, Nikkis ja Vinski, Jack vain minun kanssani. Kyllä alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että kesä todella alkaa, joten minäkin päätin epätoivoisesti etsiä rusketusta niiden sadepilvien läpi ;)
Kävin hakemassa Lehmän sisälle ja harjasin sen ihan mahdollisimman siistiksi. Tulikin edustava - mitä nyt Jack on ilmeisesti päättänyt, että hänestä tulee isona uljas musta ori. Heppa oli käynyt tiistaina juhannuskylvyssä, mutta eipä se siltä enää keskiviikkona hirveästi näyttänyt kuratupsuissaan ja ylimääräisissä läikissään.
Varustin uljaan ratsuni, mutta oltiinpa silti tuttuun tapaamme myöhässä. Nyt vika oli sentään satulavyössä, jota en löytänyt ja hallusinaatioissani, joiden mukaan olin muka nähnyt sen vyön siinä satulan päällä ennen kuin heitin sen hevosen selkään. Tosiasiassa vyö roikkui patterilla ja minä kulutin turhia minuutteja tarkistamalla, onko mitenkään mahdollista jättää satulavyö sinne satulan alle ja olla huomaamatta asiaa, heh.

Lopulta selvittiin kentälle ja täti kiikkaroi iloisesti selkään. Jäätiin käyttämään pelkkää hurjan pelottavaa(!) porttipäätyä, sillä toinen puoli oli aivan märkä.

Jackiellä oli selvästi juhannusvirtaa ja meininkiä vaikka muille jakaa! Poni aloitti käynnitkin ihan perinteisin juhannushiihdoin, kyttäillen samalla kaikkea. Akka taas oli aivan jäässä tämän hurjan "loman" jäljiltä, ettei alkuun kyennyt kuin heilumaan mukana, joka vain puski Jackiä yhä hurjempaan vauhtiin.
Ratsastaja pian kyllä tajusi, ettei tarkoituksena ole kipitellä ympäri kenttää päättömien kanojen lailla, joten oikeasti koitin vain istua, hidastaa ja ottaa käynnin alle. Onnistuinkin muuten hyvin, paremmin kuin yleensä. Sain rauhallista alkukäyntiä, mitä nyt välillä hiukan karattiin alta, silleen vähän vaivihkaa. Jackiekin pysyi ihan aisoissa hurjista kulmista huolimatta kun täti ei välittänyt, vaan pyysi kirjavaa otusta keskittymään olennaiseen niiden heiluvien ruohonkorsien sijaan.

Lähdettiin käynnissä tekemään serpentiinitaivutteluja - kentän poikki, kunnon taivutukset niissä kaarteissa, suoristukset välissä. Sai ihan yliasettaa ja kaulan piti taipua. Ja mun piti saada se hevonen odottamaan, mikä olikin hankalammin tehty.
Kyllä se välillä oli kiva, kuunteli ja käveli rauhassa, mutta sitten vaan päästiin vähän läsähtämään ja Jack hiihteli iloisesti alta. Sen mentaliteetti oli just se "mitä nopeammin, sen parempi". Vaikka vauhdin kanssa meillä olikin hieman keskusteltavaa, niin taivuttelut onnistuivat vallan mukavasti. Kun pyysin tarpeeksi, niin heppahan käänsi päätään nätisti ja ongelmitta! Mitä nyt välillä oli kiireellisempää juosta eteenpäin ja kyylätä ulos, mutta pysyttiinpä pöksyissämme ja minä olin ihan tyytyväinen.

Mutta - auta armias - tietä pitkin käveli hevosia! Uskomatonta mutta totta ja Jackiltä meni hetkeksi pasmat ihan sekaisin. Korvat törössä uljas ruunani katseli että hertsileijaa, ihan on nelijalkaisia päiväkävelyllä ja kun minä pyysin kävelemään ja asettumaan, päätti hevonen muka vaivihkaa tuijotella, samalla vähän ylimääräisiä jännittyen. Se jännittyminen hoitui sentään aika nätisti, kun Marianne ensin käski mun rauhoittua ja istua vaan alas. Meillä on ponin kanssa sama juttu kuin aikanaan Elviksen kanssa. Mä en jännitä, mutta mä jännityn. En luota vielä täysin siihen hallintaan, enkä tunne Jackiä vielä niin hyvin, joten mun patenttiratkaisuni on edelleen se "hyppää etukenoon ja toivo parasta". Se nyt ei tietenkään ole kovinkaan loistava idea herkkäpeppuponin kanssa, mutta enpä sentään enää jännitä ja sillä oikein usuta Jackiä pelkäämään lisää :D

Mutta joo. Jackille ja varmaan mullekin jäi vähän päälle se jänskäily, joten heppahan oli hypätä ulos pöksyistään aina jos joku tuli vähänkin lähemmäs. Ja se "vähänkin lähemmäs" taitaa todellakin tarkoittaa sitä, että Jack oli saada halvauksen kun joku vähän vilkuili sitä toisesta päästä kenttää, heh.
Jatkettiin uraa pitkin ja otettiin suorilla vielä vähän asetuksia. Mä epäilin tätä vahvasti ja alkuun suoriuduttiinkin juuri niin kuin ajattelin: Jackie lähti valumaan sisälle ohjan perässä, ratsastajan miettiessä ratkaisuja epätoivoisesti mielessään. Kun sitten keksin heittää pohkeet kylkiin ja ajatella suoruutta, tajusi kirjava jutun jujun ja taipui todella nätisti sisälle! Vasempaan se oli vallan mainio, oikeaan oli hankalampaa kun heppa ei oikein antanut periksi. Otinkin muutamia voltteja, vääntelin asetusta läpi ja lopulta saatiin kivempaa asetusta vaikeampaankin suuntaan. Loisto poni!

Siirryttiin kevyt raviin. Vaikka piti lähteä ihan rauhassa ja pysyä rentoina, niin kyllähän se mun ratsuni taas aloitti kipittämällä alta kuin karvainen Singeri. Täti oli ruosteessa, eikä onnistunut hallitsemaan kevennystään alkuun yhtään, joten lähinnä kököttelin ja mietin syntyjä syviä. Juuri kun aloin saada jutusta kiinni ja Jackiä vähän alle, niin joku pelästyi jotain, jolloin kirjavakin järkyttyi. Sen jälkeen oltiin taas astetta enemmän hukassa ja säikähdeltiin muiden mukana kai toiseenkin otteeseen. Siitä lähti se ihan omalaatuinen kipittely, joka oli aika todella pitkälti ihan satulassa keikkaroivan akan ongelma. En vaan saanut itseäni keventämään kyllin hitaasti ja jämäkästi. Jäin pyörimään sinne pelottavaan päähän ympyrälle ja meinasin suuttua itselleni joka hemmetin kerta kun jätin sen hevosen yksin. Lopulta Jackie sitten teki omat ratkaisunsa ja karautti täyttä laukkaa karkuun, pudottaen Simon ratsastajan tantereeseen matkansa varrella.
Se on muuten vaikeaa. Ei riitä että minä tiedän mihin olen menossa, vaan mun pitää koko ajan kertoa sille hevoselle mihin sen pitää mennä. Muiden kanssa ei sen ole niin väliä, se vaan puksuttavat ja korkeintaan sakottavat jurnuttamalla uraa pitkin, mutta tämä herkkyyden multihuipentuma saa slaagit joka kerta. Tulee oikein huono omatunto joka kerta kun jättää sen hevosen sekunniksikin yksin.

Mun ohjastuntuma on siis lähinnä se ongelma. Pohkeetkin välillä, täräytän ne liian kaukaa ja liian voimakkaasti kiinni, jolloin heppa säikähtää. Tätä ei kuitenkaan tapahdu juuri yhtään, enemmän se on tuntumasta kiinni. Nytkin sillä ympyrällä kävi samassa kohdassa se katoaminen - mä käänsin, mutta ulko-ohja katosi, jolloin Jack jännittyi ja alkoi heti kysellä että mitähän nyt on tarkoitus tehdä. Vaikka toistettiin se sama juttu miljoona kertaa, niin jotenkin ei vain mahtunut mun kaaliini että pitää oikeasti ottaa se ulko-ohja käteen, niin ettei se vahingossakaan katoa. En saa jättää sitä hevosta yksin, varsinkaan siinä tilanteessa kun se jännitti sitä kulmaa ja muita hevosia.
Toki osa katoamisista oli vähän Jackistäkin kiinni, ei auta tuntumat jos hevonen hyökkää päänsä kanssa ylös ja hyppää suuntaan x, muttamutta. Se vaatii hitokseen paljon enemmän ohjeita ja mun pitää oikeasti keskittyä joka sekuntiin, jottei se jäisi yksin. Mutta niin, on se vaan niin sympaattinen. Se puhdas järkytys joka hevosen valtaa kun se ei tiedä mitä tehdä. Hitokseen paha täti jättää poniparan selviämään yksin.

Kun se meidän laukkasuorituksemme oli ohi, tulin Jackien kanssa pääty-ympyrälle käynnissä. Heppa hiihti alta kuin Juha Mieto ja minä jouduin oikeasti pohtimaan asioita. Eikä auttanut se, että mä olin aivan vinossa! En ymmärrä kuinka huonolta mun istunta aina Jackin selässä tuntuu ja nyt se oli vielä potenssiin tuhat, hyihyi! Ei voida olettaa että suoriuduttaisiin hyvin, kun akka röhnöttää kyydissä kuin kotisohvalla konsanaan.
Käveltiin sillä ympyrällä jonkin aikaa. Aina kun sain ulko-ohjan käteen, pysyi Jack rauhassa ja avuilla, mutta jos se pääsi löystymään, niin hevonen oli räjähtää uudestaan. Sain kuitenkin ilmeisesti keskityttyä se verran hyvin, ettei kirjava enää esitellyt kaahailutaitojaan.

Lopulta jatkoin keskiympyrälle ja lähdin ottamaan harjoitusravisiirtymiä. Ravi oli taas ihan hirmuista kipittelyä ja siirtymät hitaita, varsinkin kun en osannut yhtään istua niiden läpi. Muutamien toistojen jälkeen siirtymät nopeutuivat ja mikä tärkeintä - Jack rentoutui! Kuin enkelkuoro olisi laulanut, kun heppa lopulta hidastui nättiin raviin ja pyöristyi mukavasti. Oli se loppuun asti hieman kyttäilevä ja toiset hevoset selvästi vain odottivat tilaisuutta imaista karvajalka suihinsa, mutta kyllä se oli silti niin paljon mukavampi. Hurruuteltiin harjoitusravia, uskallettiin jo käydä porttipäässäkin ilman ongelmia. Poni oli tosi kiva ja mulla ihan hyvä fiilis.
Loppuun hieman keventelyä, joka alkoikin toimia taas paremmin. Ajoittain juostiin, mutta pääasiassa oikein hyvin. Sitten vaan käyntiin ja käveltiin loppuun.

Meillä on ainakin parin tunnin ajan ollut sellainen loiva alamäki käynnissä. Ei mahalasku, mutta menee huonommin kuin esimerkiksi kisoissa. Eikä siis kuitenkaan huonosti mene, nytkin oli paljon pätkiä jotka olivat hyviä - se vaan kun loppuosa oli vähän fiaskoa ;)
Mutta mulla on kyllä jo muutaman kerran ollutkin sellainen tietynlainen kyllästyminen menossa, joten ehkä se johtuu jo siitä.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Pikku-Jackie talliin ja harjailin sen pois, poni on vaan niin kovin söpö ja symppis :)

Ja joo, kyselin vähän. Tietenkin oli pakko jo vihdoin kysyä, että voisinko päästä Pullis-Lulliksen kyytiin, mulla on sitä jo ikävä!
Ja kysyin josko voisin mennä lauantaina jollain muulla kuin Jackillä. Vaihtelua ja kuten todettua, mua on vähän kyllästyttänyt. Luulen sen johtuvan siitä, että tuo on kuitenkin vielä niin vaikeaa, niin paljon tehtävää ja kaikkea. Uskoisin että Jack menee paremmin ja mulle tulee uutta intoa, jos pääsen tässä taas välissä jonkun helpon ja tasaisen, ei-niin-ruutitynnyrin selkään vähän ratsastelemaan.
Kun siis niin, Jack on mainio. Se on varmaan kivoin hevonen (niin, hevonen, ei poni) ikinä, sillä kyllä se nyt tuntuu paremmalta ja sopivammalta kuin Salli ja muiden hevosten kanssa ei ole oikein "yhteyttä" löytynyt, sillä nuo isot proomut eivät ole ihan mun juttuni vieläkään. Enkä mä ole edes mennyt sillä niin paljon, menin siinä yhden kerran sillä Vinskilläkin! Mutta, eiköhän se ole vaan sitä että se on sen verran vaikeaa, eikä mulla yleensäkään ole asiat lähteneet sujumaan saman hevosen kanssa renkkaamalla. Sama kuin silloin kun Elvis vaan kaahasi alta ja mä jännityin, enkä osannut - silloinhan mä olin kyllästynyt poniin, en jaksanut mennä sillä ja Elvis lähti menemään paremmin vasta kun kesän tultua pääsin ratsastamaan muilla hevosilla. Siksipä tämä ongelmanratkaisutapa tuntuu luontevimmalta - Jack on uusi Elvis (säpäkämpi vain!) meillä on samat ongelmat ja uskoakseni ne myös ratkeavat aikalailla samoin kuin aiemminkin.
..Vaikka nyt onkin muutama vuosi enemmän alla.

No, katsotaan mitä saan lauantaina alleni. Olen tyytyväinen niin kauan kun se ei ole Evita ;)

Kun kaasu hirttää kiinni

Eilen olikin tyhjää, meidän tunti oli tuntia aikaisemmin ja kaikki olivat vaan poissa. Mulla oli Jackiläinen taas vaihteeksi, tunnilla myös Simo, Nikkis, Sakari ja Vinski, Jack vain mun kanssani.
Hain ponin tarhasta, harjailin sen nopeasti ja heitin varusteisiin, jonka jälkeen tepsuteltiin kentälle. Tiina muuten piti tunnit nytkin.

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Heppa tuntui taas hieman hitaammalta kuin yleensä, mutta kyllä sieltä välillä tuli taas sitä alta kaahailua. Päätin oikein ratsastaa ja vaatia - Jackin piti mennä kulmiin, volteilla hain asetusta ja koitin ottaa sen käynnin alle pelkän hiihtämisen sijaan. Tämä sujuikin tosi hyvin, saatiin oikeastaan kaikki sujumaan aivan kivuttomasti. Poni oli hieno ja kiva, se meni minne halusin ja itse tunsin tekeväni jotain oikein. En tosin tiedä jäikö se käynti jossain vaiheessa jopa liian laiskaksi, mutten uskaltanut tökkiä sitä eteenpäin jotten vahingossakaan vaatisi mitään kipittelyä.

Aloitettiin ratsastamalla suoraan, hevosia ohjan ja pohkeen väliin. Siksipä lähdettiin kävelemään pituushalkaisijoita. Tämä meni vähän miten meni. Teoriassa ihan ookoo, mä korjailin hyvin ja päästiin kyllä suoraan, kulmakin tuli hyvin. Mutta kun Jackin pää tykkäsi vaan asettua oikealle ja se hevonen ei vain tuntunut menevän koko matkaa suorana! Se olisi voinut olla vähän parempi, mennä vähän lähempänä täydellisyyttä.
Pian siirryttiin harjoitusraviin ja jatkettiin pituushalkaisijoiden ratsastelua. Tämä olikin haaste, sillä Jackien mielestä raviin siirtyminen tarkoitti epämääräistä kipittelyä, kun taas täti yritti vain istua satulassa sisuskalut rytkyen. Kevennellessä munkin on helppo tasapainottaa itseni ja ottaa ravi alle, mutta harjoitusravissa jouduin oikein mietiskelemään mitä teen. Yllättävän hyvin sain kuitenkin itseni rennoksi selkään ja Jackin rauhoittumaan nättiin ja mukavaan raviin!

Kun tahti oli kunnossa, lähtivät pituushalkaisijatkin sujumaan oikein kivasti. Saatiin suoria ja kivoja pätkiä, Jackie jatkoi päähän asti ja kääntyi kulmasta hyvin. Tai joo, ekat kulmat menivät ihan pipariksi kun täti unohtui haaveilemaan ja hevonen oli saada kohtauksen kun se ei tiennyt yhtään minne kuski mahtaa haahuilla. Kun otin itseäni niskasta kiinni ja ratsastin kulmien läpi, tuli niistä oikein todella hyviä, enkä voinut kuin virnuilla psykopatiaa uhkuen kun heppa tuntui niin kivalta!
Otettiin niillä pituushalkaisijoilla myös pientä temmonlisäystä ravissa, joka sujui huomattavan paljon paremmin viime kertaan verrattuna. Tällä kertaa ei tullut laukkasiirtymiä ja uskalsin silti pyytää sen verran, että ravi lähti etenemään. Heppa oli oikein hieno ja kuuliainen ja minä kauhean tyytyväinen suoritukseemme.

Lopulta käyntiin ja otettiin muutamat laukannostot silleen lämmittelyksi. Piti nostaa kahdesti laukka ja laukata yksi pääty-ympyrä. Ja sehän meni ihan silleen täydellisyyttä hipoen - nostot onnistuivat hyvin, sain istuttua niiden läpi aika tosi hienosti. Jack lähti laukkaan rauhassa, mutta kuitenkin tietyllä tapaa tarmokkaasti ja kun se laukka oli vaan niin loistavaa. Kuin alla olisi ollut pallo, joka vain vieri eteenpäin. Se pyöri niin hyvin, kulki niin alla ja tahdikkaasti, että hyvä kun ei täti keikahtanut järkytyksestä alas selästä! Aivan mielettömän mageaa kun vielä lisätään se, että mäkin istuin hyvin ja siirtymät alas onnistuivat. Wau, olen aivan fiiliksissä näistä laukoista, ne olivat aivan uskomattomia!

Sitten alkoikin itse laukka tehtävä. Piti nostaa laukka lyhyellä sivulla, laukata jokin puolirataleikkaa-tyyppinen lävistäjä ja jatkaa uraa pitkin vastalaukassa, ennen kuin siirtyy takaisin käyntiin. Joo-o. Mä kyllä protestoin jo valmiiksi sitä vastaan, että mitään vastalaukan tapaistakaan en sitten saa onnistumaan, mutta ilmeisesti viisaita sanojani ei uskottu.
En oikein tiedä mitä siinä tapahtui, mutta kun nostin ekan laukan, niin yllättäen hevoseni vain räjähti. Se lähti alta ja minä roikuin kyydissä harvinaisen kummastuneena. En sitten tiedä ottiko se kipinää mun jännityksestäni, pelästyikö se jotain vai tuntuiko täysillä laukkaaminen vain Jackistä loistavalta idealta, mutta aika puulla päähän lyöty olin sen jälkeen. Eihän se ikinä tee noin!

Taistomme kuitenkin jatkui, ihan yhtä epätoivoisesti. Se vaan lähti ja mä vaan roikuin mukana. Jäin sitten päätyyn ympyrälle laukkaamaan, jolloin saatiin puoliympyrää rauhallista laukkaa, mutta aina siinä yhdessä kohdassa heppa vaan karkasi alta ja jännittyi. Kun lopulta päästiin siihen pelottavaan kulmaan rauhallisina, niin eikös se nerouden multihuipentuma siellä selässä ohjaa hevosen suoraan päin tötteröä, jolloin Jackie sai uudet sävärit ja kaasutteli ympäri kenttää ihan muina miehinä? Loistokasta suorittamista etten sanoisi!
Lopulta onnistuttiin suorittamaan tehtävä silleen alta juosten ja laukkoja kesken kaiken vaihdellen. Aplodeja meille!

Toiveet olivat hieman korkeammalla vasemman laukan suhteen, sillä sehän on hepalle muutenkin helpompi laukka. Valitettavasti vaan selässä taiteileva torvi ei tainnut oppia mitään edellisestä suunnasta, joten ekan noston koittaessa mä lähinnä nypläsin jotain ohjalta ja sitten täräytin vasemman pohkeen kylkeen, jolloin heppa jännittyi ja tuntui suorastaan kysyvän että mitähän arvon rouva nyt mahtaa haluta? Kilttinä ponina se kyllä nosti laukan, väärän tosin, ja vetäistiin reitti läpi väärässä laukassa. Hmm..
Onneksi sen jälkeen sain jo jostain kiinni. Seuraava laukka nimittäin oli samanlaista kuin ne lämmittelylaukatkin - täydellistä. Se oli alla, se oli kuulolla ja koko homma oli täydellistä. Mä pääsin reitille, me suoritettiin tehtävä ja Jackie oli upeaakin upeampi! Olin nin tyytyväinen!
Tuli siinä vielä yksi yritys, joka sujui muuten hyvin mutta siinä laukka pääsi vähän alta taas, joten reitti tuli liian reippaassa temmossa. Hieno karvajalka joka tapauksessa, niin nätisti yritti vaikka täti tekikin parhaansa heppaa häiritäkseen ;)

Loppuun otettiin hiukan kevyt ravia. Jackien pystyi taas päästämään kivasti pidemmälle ohjalle ja poni oli loistava, hän venyi ja tuntui rennolta suunnilleen koko ajan! Seuraavaksi käyntiin ja käveltiin.
Siis kun tässä tunnissa oli ihan todella loistavia pätkiä ja sitten oli niitä "mikään ei onnistu"-pätkiä. Se laukka nyt oli vähän ihmeellistä, joko ihan täydellistä tai sitten alta riman. Mutta ravissa poni oli magea ja ne muutamat laukat olivat ihania! Ehkei meille vaan sovi nuo vaikeat tehtävät, me voidaan vaan ravailla ympyrällä maisemia tsiikaillen, heh.

Käveltiin, keskelle ja poni talliin. Harjailin sen pikaiseen ja sitten kohti kotia.
Lauantaina onkin talli kiinni, joten ajattelin keskittyä nukkumiseen, josko ensi viikolla olisin minäkin jo vähän enemmän hereillä!

Hyvää keskikesän juhlaa! Koitan olla itkemättä sen faktan takia, että ensi viikolla on jo pimeämpää!