Hyvää mustaa joulua

Kun vertailee viime vuotta ja tätä vuotta, niin viimeisen tunnin erona oli se, että tänä vuonna oli huomattavan paljon kuivempaa. Muuten kuljin tälläkin kerralla yhtä keveissä vaatteissa, maa oli musta ja kentällä vettä. Hieno joulunaika, oikein loistelias. Varsinkin kun jääkaappi hajoaa ja ulkona on se +10 astetta, niin etteivät ruuat vahingossakaan säily. Hyvä puoli on toki se, ettei ole hirveän liukasta. Ainakaan ihan koko aikaa.

Eilen oli vuoden viimeinen tunti ja nyt alkaa se parin viikon joululoma. Pyysin viime viikolla jotain ponia, ihan vain viimeisen kerran kunniaksi ja koska halusin mennä ilman satulaa. Molemmat toiveet toteutuivat kun sain alleni Pomon, tunnilla myös Elvis, Evita ja Nikkis, Pomo jatkoi vielä toiselle tunnille.

Pomo oli ihan mukavaa vaihtelua ja tietenkin kun sitä nyt itse olin pyytänyt, niin turha valittaa ainakaan. Ilmakin oli ihan kiva, sellainen keväisen raikas jopa ;)

Pompeli oli oma ärtyisä itsensä, mutta selvisin ponin kuntoonlaitosta ilman hampaiden jälkiä. Sitten kipiteltiin kentälle ja mies sai opetella heittelemään akkoja ponien kyytiin.

Kuvat ovat vielä tulonpäällä, mutta "tule joulu kultainen"

Tämähän oli kuin suuri luottamustesti. Pomo - se suuri ja hurja poni jota edelleen osaan ajoittain jännittää, mutta jolla silti uskalsin mennä ilman satulaa taas pikkuisen tauon jälkeen. Ratsuni oli vallan pieni ja kapea, mutta olihan se nyt virkistävää kiikkua taas pitkästä aikaa ponin selässä.

Käynti aloitettiin hitaasti ja rauhassa, mutta heti kun luotin pysyväni kyydissä, uskaltauduin tökkimään sen hevosen reippaampaan askellukseen. Pompeli oli meinaan kuin nukkuneen rukous, eikä oikein jaksanut liikkua niin mihinkään suuntaan.

Käännöksissä oli hyvät ja huonot puolensa. Poni kyllä kääntyi hyvin, pysyi poissa uralta hyvin ja toimi muuten mallikkaasti, mutta se asettaminen oli normaaliakin hankalampaa. Ei siitä vain oikein meinannut tulla mitään kun heppa tuntui pökkelöltä ja akka yritti parhaansa mukaan veivata. Aika usein se asetus jäi parhaimmillaankin siihen vähän vastaanvetävään-fiilikseen, mutta muutaman kerran ponikin antoi periksi ja tuntui jopa ihan kohtuulliselta. 

Siirryttiin lopulta raviin ja tässä alkoivat taas ne perusongelmat. Ensin poni oli sitä mieltä että raviin häntä ei huvita siirtyä ja sen jälkeen kääntyminen olikin ihan mahdotonta! Kyllähän herraponin pitää saada juosta kivan tyttöystävän perässä jos siltä tuntuu! 

Kierroksen verran taottiin päätä seinään kun hevonen juoksi kamelin lailla missä mieli, lopulta jämähdettiin käyntiin, jolloin sain sen käännettyä omalle reitille. Raipankin joutui kai vaihtamaan jotta pohkeeseen tuli ytyä, mutta sen jälkeen alkoi sujua. Poni kääntyi aika nätisti, ravasi ihan kivasti ja homma alkoi tuntua ratsastukselta. Ei ajamiselta autolla, jossa on kaasu ja ohjaus hirttänyt kiinni.

Keventämään en pystynyt lainkaan, sillä Pomo ajautui saman tien omille reiteilleen. Siksipä pidin vain itseni tasassa ja istuin suorana. Pyöriteltiin voltteja ihan urakalla ja välillä hiukan sählättiin kun ohjaus pääsi kuolemaan. Koko ajan ravi kuitenkin parani, niin että lopulta saatoin jo hakea vauhtiakin lisää. Mariannen mielestä kun poni hölkkäsi kuin puolikuollut.. Ratsastelin Pomoa lyhyemmäksi ja aktiivisemmaksi parhaani mukaan, mutta sinäänsä vaikea sanoa kuinka hyväksi se muuttui. En alun alkaenkaan tajunnut että poni on liian löysä, joten kaikki reippaus tuntui vain entistä paremmalta.

Olin joka tapauksessa ihan tyytyväinen. Vähän hitaaksi muututtiin aina volteilla, asetukset olivat hankalia, mutta hei - se oli Pomo, tauon jälkeen ja ilman satulaa. Oikein hyvä siis.

Käveltiin hetki ja siirryttiin kaikki keskemmälle. Laukkaa otettiin vuorotellen uraa pitkin ja päästiinkin pian kokeilemaan miten täti siellä kyydissä taas pysyykään. Olin yllättynyt siitä kuinka hyvin sain laukan nousemaan ja jopa istuin siellä. Tässä ekassa suunnassa oli vaan sellainen pikku ongelma, että poni laukkasi vähän könkösti, tiputteli alas ja sen lisäksi akka vielä häiritsi ponia keikkumalla eteen jokaisessa mahdollisessa välissä. Parhaimmillaan saatiin laukka jatkumaan pitkän sivun verran, huonoimmillaan parin askeleen ajan. Poni yksinkertaisesti vaan tiputteli vaikka koitinkin istua suorassa ja ratsastaa eteen. Väliin jäävissä käyntipätkissä poni sitten tunki joko aitaan, kavereiden luo tai ei muuten vain suostunut ravaamaan. Oli melkoista menoa kun yritin vain saada ponin eteenpäin, mutta se ei halua kuin kävellä aitoja päin. Mariannen kannustuksella "nyt laitat sen menemään" saatiin lopulta vähän onnistuneempi laukkapätkä ja Pomosta vähän poweria irti.

Toiseen suuntaan laukalla oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Nyt mä istuin kyllä myös suorempana, mutta siitä huolimatta kierros oli parempi. Laukka nousi hyvin, se pyöri paremmin ja Pompeli eteni aivan eri tavalla. Saatiin pidempiä pätkiä laukattua, jos poni yritti tiputtaa kesken, sain sen jatkamaan ja ylipäänsä koko poni vain vastasi paremmin kaikkiin pyyntöihin. Oikein hyvä fiilis tuli kun pääsi hiukan laukkailemaan pienen ponin kanssa ympäri kenttää.

Koska tämän puolen laukka pyöri niin paljon paremmin, käski Marianne vaihtamaan vielä suunnan ja kokeilemaan olisiko poni auennut niin, että toinenkin laukka pyörisi. Se ero oli harvinaisen selkeä ja positiivisella tavalla - edelleen tämä suunta oli huonompi kuin se toinen, mutta nyt päästiin pidempiä pätkiä, sain ratsastettua paremmin eteen, eikä ihan joka kerta tiputeltu raville. Marianne käski ottaa vähän hanaa eteenpäin, mutta ihan hirveää boostia ei ponista valitettavasti löytynyt. Ehkä hiukan kun tarpeekseni maiskuttelin ja tuuppailin, muttei se hirveästi jaksanut innostua.

Sen jälkeen käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Hieno poni, ei meillä vieläkään ihan suju tai mitään. Mutta olin mä ihan tyytyväinen. Kääntymisessä, asetuksissa ja vähän kaikessa on vibaa, mutta toisaalta mua ei nyt jännittänyt ponin kanssa ja muuten mentiin ihan jees fiiliksellä. Ja hei, pysyi kyydissä, sain laukattua, jeejee! ;)

Ihan hyvillä mielin voin aloittaa joulutauon.

Keskelle, maailmanympärysmatka ihan vain ponin kiusaksi (!) ja alas selästä. Poni jäi ahkeroimaan, kun taas minä kävin vähän kuvailemassa, ennen kuin lähdin liitämään pää kolmantena jalkana vähän joka paikkaan.

Se olisi siinä ja ensi vuonna jatkuu taas. Tänään on toki vielä tallin joulujuhlat joihin menen käymään ja jossain vaiheessa tulevat ne eilisen kuvat. Samoin pitäisi hiukan päivitellä ja tehdä vaikka mitä, mutta tosiasia on se, että mulla menee hirveästi aikaa kaikkeen muuhun. 

Mutta joo. Ulkoasua olisi ihan kiva katsella uusiksi. Kaisa pitäisi siirtää tallilta poistuneisiin. Ehkä väähn kirjoittaakin siitä. Vaan katsotaan. Ehkä sitä aikaa tässä nyt on, kun koulustakin on jo lomaa (mitä nyt pitää tenttiin ilmoittautua ja siihen lukea)

Aika näyttää. Nyt kuitenkin hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta näin etukäteen :)

Puolivälissä jouluun ollaan...

Laskin aivan itse ja silleen.
Mulla oli tänään iki-ihana Jack, tunnilla myös Evita, Artsi, Vinski, Simo ja Nikkis, Jack jatkoi toiselle tunnille. Poni oli jo karsinassa, joten vain harjailin sen siistiksi ja heittelin releet niskaan (ja hain Nikkis-ponin sisään. Vitsit voi poni tuoda hyvää mieltä pelkällä ulkomuodollaan!)

Sitten lähdettiin kentälle. Olipa muuten kiva ilma tänään, kenttä nyt oli vähän roudassa, mutta pehmeni kavioiden alla nopeasti. Muuten oli kuitenkin kuivaa, suht lämmintä, eikä tuullut!!

Kiipesin kyytiin ja sitten lähdettiin hanattamaan. Jackillä oli tänään vielä suurempi kiire kuin yleensä ja heppahan puksutti menemään kuin jarruton veturi. Otettiin ihan rauhassa, haettiin tahtia alle ja pyöriteltiin hiukan ympyröitä. Itse asiassa vaikka Jack oli tänään alkuun jokseenkin kiireisempi, niin silti se oli yllättävän kuunteleva, eikä jännittänyt. Pystyttiin ilman kädenvääntöä ja sivuaskelia kävelemään vähän pidemmälle toiseen päähän, niin että oltiin koko aika varsin rentoina ja asiallisina.
Tehtiin käynnissä vähän vasta-asetuksia pitkillä sivuilla ja lyhyille sivuille ympyröitä. Tämä nyt sujui kuin vettä vaan, Jack oli suunnattoman kiva ja yritteliäs. Asetus löytyi, kaulaakin saatiin kääntymään kun pyydettiin taivuttamaan vähän enemmän. Heppa pysyi tosi kivasti suorana, vaikka sitä vähän epäilinkin. Oltiin rentoja ja mukavia, käännyttiin hyvin ja tahtikin alkoi löytyä. Jackiestä meinasi lopulta tulla enemmänkin hidas kuin liian reipas, joka oli ihan kiva muutos siihen alun höyryämiseen.

Siirryttiin siitä kevyt raviin ja hölkkäiltiin rennosti pitkin kenttää. Tavoitteenani oli istua oikein ja saada ne pohkeet kylkiin. Jack on jokseenkin kapea, joten hirveän helposti mun jalat harittavat eri ilmansuuntiin, metrin päässä hevosen kyljistä. Nyt kun vielä olin pistänyt normaalia pidemmät jalustimet, niin mun jalathan vispasivat kuohukermaa koko ajan.
Ja on se vaan vaikeaa. Koitin pitää keskittymisen siinä, että pohkeet olisivat kyljen tuntumassa, jalat lepäisivät jalustimella ja etteivät raajat heiluisi kuin marionetilla. Ajoittain onnistuin, mutta auta armias kun tuli pienikin tahti rikko tai lähdin kääntämään, niin johan jalat elivät taas sitä omaa elämäänsä minusta välittämättä. Sen lisäksi koitin vielä saada rauhallisen kevennyksen ja suoran istunnan, sillä lähdin ihan liian helposti könöttämään siellä edessä. Kyllähän se Jackiin vaikutti aika vahvasti, kun mä istuin hyvin, niin poni meni paremmin. Koko ajan se kuitenkin meni todella hyvin, ei jänskäilty, ei kaahattu. Tahti oli rauhallinen ja meno mukavaa, mitä nyt takajalat olisivat saaneet olla liikkessä vähän paremminkin.

Käveltiin hetki ja lähdettiin ottamaan laukannostoja! Mä olin niin iloinen että nyt päästiin hiukan laukkaamaankin - ensi viikolla on vielä tunnit ja sitten alkaa loma, enkä ole oikein pitänyt ideasta että tässä tulee jotain ikuisuuden laukkataukoja.
Tehtiin käynnissä voltti pitkän sivun lopussa, nostettiin laukka ja laukattiin puoli kenttää. Jack oli suunnattoman hyvä, alkuun se oli aika löysä ja hidas, mutta myöhemmin alettiin hiukan säheltämään siinä voltilla kun hepalla olisi ollut kiire laukkaamaan. Joka kerta pysyttiin kuitenkin pöksyissämme ja reitti pysyi hyvänä ja suunniteltuna. Minä taas en jännittänyt laukkaa mitenkään erityisemmin ja pystyin keskittymään niihin nostoihin: sain istunnan mukaan ja Jackie nosti ongelmitta. Vähän hitaasti ja köykäisesti, mutta joka kerta nousi ja vieläpä oikea laukka!

Tuli sieltä muutama vähän liiankin railakas nosto ja poni oli lähteä kaahaamaan, mutta nyt sain yllätyksekseni istuttua hyvin alas ja laukka palautui tasapainoon. Sen lisäksi on vielä hehkutettava sitä, että pidemmistä jalustimista huolimatta sain tällä kertaa istuttua alas varsin hyvin ja jalustimet pysyivät jaloissa!! Ihan vaan siirtymissä raviin onnistuin pudottamaan toisen jalustimet pariin kertaan. Laukassa pohkeet kuitenkin pysyivät paikoillaan ja jalustimissa, hallelujah! Kerrankin jotain hyvää mun laukkajaloissa.
Siirtymät alas olivat taas ihan superkivoja, Jack hidasti pitkälti istunnalla ja oli kuulolla koko ajan. Yritin saada mahdollisimman nopeita siirtymiä käyntiin asti, mutta tällä kertaa se jäi aika kauas. Ehkä keskityin jalkoihin liikaa tai jotain, mutta väliäkös tuolla. Oikein hyvä joka tapauksessa.

Käveltiin siitä loppukäynnit.
Mä olin tosi tyytyväinen. Jack nyt oli tapansa mukaan hyvä ja yritteliäs, kun taas minä sain vaihteen vuoksi jalkani edes johonkin hallintaan. Ehkä tämä vielä tästä, josko ei tarvitsekaan naulata jalkoja satulansiipiin kiinni. Kuka ties minullakin on toivoa ;)

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni jäi urheilemaan, minä taas jäin hiukan katselemaan tunteja ja taluttamaan iki-ihanaa Kitty-ponia! Siitä sitten kotiin ja viimeistä kertaa ennen joulua odottelemaan.

Vähemmistöllä menee hyvin

Aamu valkeni oikein mukavana ja valoisana - bussin takavalot kun loistavat nätisti sitä yötaivasta vasten. Onneksi on edes talviaika, joten myöhästymisestäni huolimatta ehdin ihan suht hyvissä ajoin tallille.
Ja hei - mulla oli Vinski! Jees, pitkästä aikaa! Tunnilla myös Evita, Elvis ja Simo, Vinski jatkoi vielä toiselle tunnille.
Valkea proomu oli erittäin valkoinen ja pörröinen, melkoisen uljas ratsu. Harjailin humman ripeästi ja heittelin herra Levottoman varusteisiin, jonka jälkeen lähdettiin rämpimään vasten vesisadetta ja kuralätäköitä.

Oli jokseenkin virkistävääkin päästä Vinskin selkään. Vanha ja viisas Vinski, uskalsi kiivetä selkään väärältä puolelta, eikä tarvinnut miettiä jokaista liikettään. Ja sai reaktiota kun sitä pyysi, löytyi liikettä ja koko hevonen tuntui kauhean oudolta ja erilaiselta.
Lähdettiin siinä kävelemään rauhaksiin. Annoin alkuun Vinskin vaan kävellä, kunhan pyysin liikettä eteen. Kun muutkin pääsivät liikkeelle, aloin vähän enemmän hakea sitä asetusta läpi ja ponia lyhyemmälle kaulalle. Tässä vaiheessa se onnistuikin varsin hyvin, Vinski lyheni ohjan mukana, pysyen silti kevyenä kädelle. Asetusta löytyi hyvin, varsinkin oikealle tuntui ettei hommassa ole ongelmia. Vinski kääntyi hyvin ja eteni kivasti, ainoa ongelma oli minimaalinen valuminen uralle, jonka pystyin kyllä aina korjaamaan.

Tehtiin siinä hieman isoa pääty-ympyrää, koitin keskittyä vain reittiin. Tarpeeksi suuren ympyrän tekeminen on oikea ikuisuus ongelma. Kaikki muu kyllä sujuu ainakin jotenkin, mutta ympyrät tuntuvat muovautuvan ties miksi liian pieniksi kananmuniksi.
Lähtökohtaisesti oli tarkoituksena kävellä ympyrä ja ravata välimatkat, mutta sainpa ravata koko tehtävän. Tässä raviinsiirtymisessä tosin tuli se pienoinen kommunikaatiokatkos - Vinsentti käveli päin aitoja, puri Evitaa pyllystä ja kulki kuin halvaantunut kameli. Ratsastaja taas vempuloi hätäpäissään kun mikään ei toiminut ja oltiin vain jyrätä kaikki. Noin kaksi minuuttia sählättiin kuin alkeisratsukko, sitten sain suoran reitin pois toisten luota, sain itseni kokoon ja hevosen kuulolle, jonka jälkeen missään ei ollut mitään ongelmaa.
Vähän kun kaiveltiin kaasua ja kun vain keskityin pitämään ohjat kädessä, niin jopas Vinski puksutti eteenpäin kunnon konkarin elkein. Hevonen kääntyi ongelmitta, asetuksen kanssa jouduin veivaamaan kauemmin, mutta lopulta sain Vinskin vähän antamaan periksi siihenkin suuntaan. Minä keikuin kyydissä mallikkaasti, heppa eteni ja eipä siinä tuntunut juuri mitään vikaa olevan.

Okei, ehkä sellainen pikku vika, että kyllähän se hevonen vaan alkoi vähän maata ohjalla liikaakin. Pysyi se näin kevyt ravissa vielä suht mukavasti keveänä ja kantoi päänsä, mutta mitä enemmän mentiin, sitä enemmän jouduin nostelemaan ja muistuttelemaan itsensä kantamisesta. Marianne kuitenkin totesi, että ravin tahti on hyvä ja Vinski on sopivan lyhyt (wau, kerrankin ei valitettu että hevoseni on pitkä kuin nälkävuosi!)

Tarkoituksena oli ravata, mutta loppujen lopuksi kävi niin että peräti 25% tunnistamme onnistui noudattamaan käskyä. Tämän takia muut saivat siirtyä käyntiin, kun taas minä jatkoin ravia, sain istua alas ja tehdä mieleni mukaan. Päädyinkin siirtymään kentän toiseen päähän, jottei tarvinnut väistellä toisia ja sitten otettiinkin miehestä mittaa.
Aloittelin vain harjoitusravilla, jota veivasin isolla ympyrän tapaisella. Muutamien käyntisiirtymien jälkeen aloin tehdä pysähdyksiä suoraan ravista. Vinski oli iso ja todella hidas, se makasi vähän ohjalla. Koitin aktivoida hevosta parhaani mukaan, mutta silti raviinsiirtymät olivat aika löysiä ja veteliä. Sen sijaan pysähdykset olivat suht nopeita ja mutkattomia. Annoin kierroksen verran pitkää ohjaa ja vapaata kävelyä, jonka jälkeen jatkettiin virkeämmin mielin. Tauko teki terää, joten osa ravisiirtymistä alkoi olla jo aika nopeita ja mukavia. Muutenkin ravista tuli kevyempää ja etenevämpää. Tehtiin siellä hieman voltteja, minä etsin hyvää istuntaa joka ei jarruttelisi ja sitten vaan veivailtiin mitä mieli teki.

Mariannen kehoituksesta lähdin tekemään pieniä väistöjäkin ja täytyypä sanoa että ne olivat oikeaa tajunnanvirtaa. Välillä meni reitti hieman pipariksi, mutta suurimmaksi osaksi kun keskityin ja suoristin, niin Vinskihän suorastaan liukui sivulle ja väisti todella kivasti. Ei nyt ehkä jyrkästi, mutta harjoitusravista ja niin pitkälle kuin pyysin. Olin todella tyytyväinen, joten tehtiin kaikkea tätä hieman sekaisin. Välillä pysäyttelin, välillä enemmän väistöä, joskus pientä eteenratsastusta. Kerran sai Vinski vielä käyntitauon ja kerran heitin sille vapaampaa ohjaa raviin. Keventelin hetken, antaen Vinskin valua pidemmälle kaulalle. Kyllä heppa tuntui vallan tyytyväiseltä kun se iloisesti pärski menemään.
Lopputulema on se, että hyvinhän tuo meni. Tosi hyvin. Hieman se painoi kädelle liikaa, mutta tehtävät onnistuivat ja pyörittiin tuolleen omatoimisesti oikein hyvin suorittaen. Olin oikein tyytyväinen.

Hyvillä mielin saattoi siis jäädä kävelemään ja Marianne pyysi vielä hiukan taivuttelemaan Vinskiä kaulastaan, joten väänneltiin parit s-kirjaimet ennen kuin annoin pitkän ohjan ja hevoselle levon.

Marianne oli tyytyväinen. Se meni hyvin ja onnistuttiin hienosti kaikessa. Totesi myös että oli Vinskin paras ratsastus tällä viikolla.
"Tosin sillä oli kyllä pari vapaatakin." Jaa, okei :D Kiitos kuitenkin.
Mä olin oikein tyytyväinen. Vinskissä oli pientä hakemista tauon jälkeen, mutta hienostihan tuo meni - sitä aidan jyräämistä lukuunottamatta. Mä olin supertyytyväinen väistöihin ja tulipa ainakin kuuma. Oli meinaan niin jumissa istuinluutkin tuosta rytkimisestä, ettei mitään rajaa. Ihanaa, aivan ihanaa. Ja mukava Vinski-proomu, ei siinä mitään.

Keskelle ja alas selästä. Vinski jäi töihin, kun akka lähti lämmittelemään ja juoruilemaan. Ei mikään kovinkaan mukava ilma, tulisipa vähän lunta. Tai vähän, mielellään sen verran ettei kenttä vetäisi umpijäähän kuten viime talvena. Ei kiitos sitä enää, jos toivoa saa.

Tuulispäät

Ihanat talvenaluskelit vain jatkuvat, kun tänään päästiin nauttimaan upeasta tuulesta, joka olisi aika varmasti lennättänyt pieniä ponejakin, mikäli niille olisi siivet suotu. Mulla oli Jack, tunnilla myös Elvis, Nikkis, Simo ja Evita, Jack jatkoi vielä seuraavalle tunnille.

Poni oli yhtä mutakasaa, joka ei vaan harjaamisesta huolimatta tullut lainkaan paremmaksi. Siksipä päädyttiin leikkimään ruskeita pieniä poneja ja heiteltiin vain varusteet päälle. Eipä kuraisella kentällä muutenkaan tule hullua hurskaammaksi, vaikka ratsu kuinka hohtaisi puhtauttaan.
Kipsuteltiin kentälle ja kiipesin kyytiin.

Kenttä oli sellainen mukavan märkä, mutta sentään ratsastettava siihen viime viikkoon verrattuna. Tuuli taas oli aika muikea, suurimmat puuskat saivat pienen kirjavan aika tehokkaasti jännittymään. Varsinkin ihan alkuun Jack oli muutenkin todella terävä, reipas ja vähän jopa yliherkkis. Kun hetkinen vaan käveltiin, kiksauteltiin asetusta kulmiin ja tehtiin vähän voltteja, alkoi poni rauhoittua ja tulla parempaan tahtiin. Otin silti alkukäynnit aikalailla vain kävelyn kannalta, pysyin itse rentona ja yritin antaa ponin olla ihan rauhassa vaan tällä kertaa.

Lähdettiin käynnissä kulkemaan loivia kolmikaarisia molemmille pitkille sivuille. Koska Jack alkoi olla rennompi, päätin koittaa ottaa toisen sivun kaarteet pohjetta väistäen. Ja no, se pohkeenväistö oli toisaalta tositosi hyvää, mutta toisaalta ihan surkeaa. Vasenta pohjetta väistäessä hevonen pisti kaatuen, se ei oikein väistänyt yhtään ja mä tunsin itse olevani aivan totaalisen vinossa. Kun kuitenkin suoristettiin ja pamautin oikean pohkeen väistättämään, pysyi hevonen suorana ja väisti ajoittain jopa tarmokkaasti ja jyrkästi. Ero oli vähän liiankin päätä huimaava, enkä vaan missään vaiheessa saanut sitä toista suuntaa toimimaan millään tavalla.
Toisella sivulla keskityttiin lähinnä vaan asetuksiin, nyt tuntui vähän veivaamiselta, mutta kyllä se nokka aina oikeaan suuntaan löytyi.

Siitä siirryttiin kevyt raviin ja toiselle pitkälle sivulle iskettiin parit ravipuomit. Jack aloitti ravin sellaisella kauhunsekaisella ja jännittyneellä juoksemisella, jolloin mulla meni taas hetki saada ryhti kasaan ja kevennys rauhalliseksi. Pidätteet alkoivat mennä läpi ja tahti parani kun sain itseni koottua ja onnistuttiin ylittämään puomejakin vallan kauniisti.
Mutta kun. Oli tuuli, joka jännitti. Ja oli toiset ponit, jotka olivat tietenkin aikeissa hyökätä Jackie-ponin kimppuun! Joten sitten tuli vähän räjähdystä, jolloin juostiin päätöntä laukkaa vähän ympäri kenttää Mariannen huutaessa että ratsastajan sopisi istua ja lopettaa se pakkopanikointi. Eivät ne räjähdykset muuten haitanneet, mutta annoin niiden jatkua liian kauan. Mun pitäisi saada itseni alas, täysin rennoksi ja pidäte läpi heti. On se silti vaan niin vaikeaa!

Aika kauan veivattiin Jackin kanssa siitä, tarvitseeko hänen saada sydäriä joka kerta kun joku tulee lähelle ja onko ihan ok juosta päättömän kanan lailla karkuun kaikkea mikä liikkuu. Lopulta hevonen alkoi kuitenkin tulla kuulolle ja rentoutua, jolloin ratsastamisesta tuli huomattavan paljon helpompaa ja mielekkäämpää. Kyllä Jack silti ajoittain pääsi jännittymään, mutta menipä yleisesti ottaen paremmin.
Mitään sen ihmeempää ei tehty, kunhan yliteltiin puomeja ja minä koitin ylläpitää tahtia. Vaan oli siinäkin taas yllättävän paljon tekemistä. No, huomasin kyllä ongelman perimmäisen syyn tuossa myöhemmin, Jack kyllä yrittää aina parhaansa, mutta akka ei vaan osaa parantaa sen suoritusta.
Ja siis huomasinpa nyt taas että kun hevonen on todella jännittynyt ja juoksee vaan, niin minä edelleen teen sitä, että lykkään kädet alas kohti säkää. En tiedä miksi, kun muuten ratsastelen kädet korvissa, mutta siinä "paniikin"hetkellä yritän ilmeisesti tarrata kiinni :D Kyllä tuli pariin otteeseen taas nosteltua käsiä ylös, en ymmärrä miksi pitää vääntää näitä paniikkioireita siitä, että heppa nyt vähän vaan kaahottaa.

Käveltiin vähän, säädettiin puomit käyntiväleille ja jatkettiin rauhassa. Puomit käynnissä, loppuosa harjoitusravissa. Mua epäilytti tuo harjoitusravin onnistuminen aivan huikeasti, sillä vaikka Jack oli rennompi, oli se silti... no, todella herkkä ja turhankin energinen. Ja helposti säikkyvä. Olin varma että minä pompin ravissa niin pahasti, että hevonen vähintään räjähtää seuraavalle planeetalle. Käyntipuomit nyt sujuivat vallan rutiininomaisesti, ei siinä mitään. Ravi oli sitä mielenkiintoisempaa.

Muistellaanpa tähän väliin miltä näytti keväällä kun pääsin Jackin kyytiin parin vuoden jälkeen ;)

Ravi oli alkuun sellaista yllättävänkin sujuvaa. Jack ravasi ehkä vähän liian kovaa, mutta kuitenkin mukavan tahdikkaasti ja asiallisesti. Saatuani itseni vielä paremmin ajantasalle, tuli siitä hommasta yksinkertaisesti todella sujuvaa. Poni siirtyi raviin istunnalla, siirtymistä tuli pehmeitä ja liukuvia, jolloin ravin tahtikin pysyi rauhallisena ja mukavana. Mä istuin aivan täydellisesti ja Jack ravasi alla, pehmeänä ja pyöreänä. Aivan loistavaa.
Sitten menikin pasmat sekaisin, sillä hurjan pelottava Nikkis-poni kurvaili takaa luoksemme. Jack jännittyi juoksemaan ja minä kallistuin ihan minimaalisesti eteenpäin. Siis niin vähän (tai vähän, en tiedä miten hyvin se ulos näkyy), etten tuntenut sitä itsekään. Kun Jack jännittyi ja minä keikuin etukenossa, olivat ne harjoitusravipätkät pelkkää kaahaamista. Aivan julmetun vaivalloista. Vaan lopulta tajusin että hei, oikeastaan voisin myös istua ja olla tekemättä mitään. Vaikka poni juoksee, ei mun silti tarvitse ruveta säheltämään, vaan mä voin vaan istua alas ja olla tekemättä yhtään mitään. Tämän tajuttuani ymmärsin oikeasti istua alas, paino taakse ja olla vaan hiljaa. Yllätysyllätys - se toimi. Kun ratsastaja suvaitsi istuttaa itsensä penkkiin, ei Jack nähnyt tarvetta juosta, vaan raviin löytyi tahti ja rentous. Vau. Kylläpä sitä osaa olla tyhmä.

Siirtymät ravista käyntiin olivat aika jees. Yhden kerran juostiin pidätteiden läpi kuin alkeisponit, mutta muuten tuli istunnan kautta kivoja hidastuksia.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin.

Ongelmanahan olin yksinomaan minä. Meni hyvin ja olin tyytyväinen kun tajusin asioita. Mutta mun syytänihän tämä kaikki oli, sen ainakin huomasi :D Pitäisi vaan istua, olla rauhassa ja sähläämättä. En mä ehkä saa enää jäätäviä paniikkikohtauksia tai muuta, mutta sähellän silti jotain omiani.
Jack oli kuitenkin hyvä ja toimiva. Ei nyt niin loistava, koska joku keikkui selässä kuin aivokuollut, mutta kumminkin.

Käveltiin, keskelle ja Jack jäi jatkamaan. Minä jäin katselemaan tunteja ja lopulta kävin hieman taluttelemassa Evitaa maastossa. Vallan mukavaa puuhaa, ei siellä metsässä edes tuullut tai mitään.

Säälittävät miehet vaan sopivat

Eilen oli se mukava räntäsade ja kamalan kylmä, mutta hei - nytpä siellä on oikeasti jo lunta maassa! Oikein mukavaa, varsinkin kun tiet ovat umpijäässä ja sitä rataa, onneksi ei sentään ole nyt tarvinnut pyöräillä.
Mutta eilenpä oli märkää, kylmää ja kamalaa, kenttä oli litimärkä ja räntää satoi oikein huolella. Minäkin julmana ihmisenä raahasin miehen mukanani jäätymään, mutta onhan se vain tosiasia että pieni jäätyminen karaisee! Mulla oli Jack, tunnilla myös Evita, Vinski, Elvis, Nikkis ja Simo, Jack jatkoi vielä seuraavalle tunnille.

Olin vaihtelun vuoksi ajoissa, joten ehdittiin Mariannen kanssa pohtia vielä tiistain Artsi-episodia ja silti sain Jackin harjattua huolella ja rauhassa. Varusteet lensivät selkään ja lopulta lähdettiin uhmaamaan räntäsadetta ja kuralätäkköjä.

Kuvat ovat siltä viime kerralta kun Jackillä menin. Ja ilmeisesti könötys on vaan tosi trendikästä.

Poni kentälle ja akka kyytiin, jonka jälkeen lähdettiin kävelemään reippaasti alkukäyntejä. Kuten todettua, kenttä oli märkä ja Jack oli tuttuun tyyliinsä reipas ja etenevä. Karvajalkaa ei paljon kentän märkyys tuntunut kiinnostavan, mitä nyt pientä tahtimuutosta kun jouduttiin kahlaamaan suurimpien lammikoiden yli. Tein sieltä iloisesti isoja voltteja, asettelin heppaa läpi ja fiilistelin kun vaihteeksi pääsi taas herkän ja kivan miehen kyytiin, sen ison Artsin sijaan. Ohjat keräilin rauhaksiin käteen ja tunnustelin lähinnä kuinka rennolta ja vastaanottavaiselta hevonen tuntuu. Ei siinä oikeastaan mitään vikaa missään vaiheessa ollutkaan, Jack oli mukava ja kuulolla. Kuten nyt yleensäkin.

Siirryttiin aika pian hölkkäämään kevyttä ravia. Se alkoi varsin vauhdikkaasti ja tahti heitteli ihan omiaan koko ajan. Jack kaahasi lätäköiden yli ja meikäläinen keventeli siellä kuin sekopää, jotenkin Jackien ravia on hankalampi keventää kuin vaikka Artsin ravia.
Kun lopulta löysin tasaisuutta omaan kevennykseeni ja istumiseeni, oli helpompi hakea sitä hevostakin tasaiselle tahdille ja tuntumalle, sen selättömän altajuoksemisen sijaan. Pyörittelin ympyröitä, hain asetuksia ja etsin yhteistä säveltä. Kun Jack sitten alkoi ravata enemmän alla, päädyin tekemään pieniä väistöyrityksiä. Ennen pitkää sivua käänsin ja sitten tuuppailin ne parit askeleet väistäen takaisin uralle. Vähän liikaa se taisi kaatua lapa edellä, mutta sinäänsä olin oikeinkin tyytyväinen näihin väistöihin - loivaa raviväistöä, vähän sinnepäin näin alkuverryttelyissä. Ei lainkaan paha mielestäni.

Vaan sitten lähtivätkin sekä rento ravi, että kivat väistöt tyystin harakoille. Marianne otti sadetakin just silloin kun me Jackin kanssa olimme tekemässä väistöä ja Jack miehisenä miehenä tietenkin järkyttyi tästä liikkeestä aivan suunnattomasti. Poni lähti juoksemaan alta vallan kauhistuneena, samalla kun täti yritti pitää erinäistä pakoreaktiotaan kurissa. Kyllä mä jännityin ehkä hiukan liikaa ja kökötin, mutta tällä kertaa toimintakyky säilyi. Pyörittiin ensin parit voltit, jotta päästiin edes suunnilleen sinne pelottavaan kulmaan ja seuraavilla kierroksilla otin asiakseni vaikka juntata sen hevosen sinne kammottavaan paikkaan, jonne ei muka mitenkään olisi voinut mennä.
Oletuksieni mukaan se toimi. Kun en antanut Jackin juosta ja pyysin sitä kyllin jämäkästi jatkamaan uraa pitkin, onnistui ravaaminen ihan kivasti. Kyllä se muutaman kierroksen ajan jännittyi ja yritti oikoa, mutta suostui silti esimerkiksi tekemään oikeinkin rentoja ravivoltteja pelottavassa kulmassa. Tuskinpa se siis ihan niin hirveä paikka oli, kuin poni yritti ensin vakuutella.
Kun oltiin päästy yli tästä jännityksestä, oli Jack tosi kiva. Kuulolla, pehmeä, pyöreä ja yksinkertaisesti niin mukava ja helppo, ettei mitään rajaa. Se vastasi täysin ja koko ratsastaminen oli yhtä ruusuilla tanssimista. Aivan loistavaa.

Otettiin käyntiin kierroksen ajaksi ja jatkettiin. Lyhyellä sivulla tehtiin kolme volttia käynnissä ja välimatka puksuteltiin harjoitusravissa. Kenttä oli niin märkä, että laukka jätettiin väliin, joten humputeltiin sitten tällaista.
Käyntivoltit aiheuttivat muiden kesken melkoista ruuhkaa, joten ratkaisin asian skippaamalla lähes joka kerta volttien teon ja vääntämällä sitä harjoitusravia sitten senkin edestä. Muutamat voltit tehtiin ja paria ulkopohkeen tömäytystä lukuunottamatta Jackie suoritti oikein mallikkaasti.

Harjoitusravikin sujui varsin letkeästi. Ei kiihdytelty, ei löntystelty. Tahti oli mukava, ravi oli rentoa, hevonen kääntyi hienosti ja minä istuin varsin hyvin. Pyörittelin ympyröitä, asettelin parhaani mukaan ja sitten vaan humputeltiin iloisesti.
Parasta antia koko tunnissa olivat kuitenkin ravi-käyntisiirtymiset. Lähes itkin ilosta siinä vaiheessa, kun Jack oikeasti teki siirtymiä istunnalla! Laukasta mä saan kyllä aika usein Jackin raviin, mutta pelkällä istunnalla se ei ole oikein onnistunut näin ravista, ainakaan ilman jatkuvia siirtymiä. Nyt heppa teki sulavia ja pehmeitä siirtymiä pelkällä istunnalla. Kyllä akalla oli varsin mairea fiilis, kerrankin mä osasin hidastaa istunnalla ihan oikein! Kyllä se tunne oli aika sanoinkuvaamaton, wau!

Siirryttiin siitä käyntiin harjoittelemaan kääntymistä salmiakkikuviolla. Jes! Kyllä vaan pienistä asioista voi pieni ihminen ilostua.
Aloitettiin taas pysähdyksillä ja osittaisilla käännöksillä takaosan ympäri. Ainoa ongelma olivat pysähdykset, sillä Jack meinasi fiksuna ponina kääntyä ihan omia aikojaan, eikä paikoillaan seisominen tuntunut sopivan herralle lainkaan. Kun oikein keskityin niihin suoriin pysähdyksiin ja valmistelin käännökset huolella, tehtiin me ihan loistavia käännöksiä. Takajalat tuntuivat, Jack pysyi aikalailla paikoillaan ja hevonen kääntyi napakasti. Olin todella tyytyväinen, aivan loistavia käännöksiä.
Myös käynnistä ne onnistuivat hyvin, mitä nyt välillä unohdin koota käyntiä alle tarpeeksi, jolloin käännöksistä tuli normaaleja käännöksiä, niiden takaosamaisten käännösten sijaan. Kun pyysin ja vaadin, saatiin vahvoja käännöksiä myös käynnistä. Jesjesjes!

Jäätiin kävelemään loppukäynnit uraa pitkin.

Marianne tuntui olevan oikein tyytyväinen vähän kaikkeen. Ja puhui se siitä Artsistakin. Valitettavasti vaan en ole sillä niin paljon ratsastanut, että olisin ihan niin tyynenrauhallisena voinut enää kahden lennon jälkeen olla siellä, heh.
Mutta jos nyt tätä kertaa mietitään, niin voi että kun Jack-mies oli taas niin hieno! Lopputunnista se tuntui väsähtävän ja painuvan liikaakin kuolaimen alle, mutta noin muuten. Voi vitsiläinen, niin upeita siirtymiä, varsinkin alaspäin. Ja niin pehmeä, pyöreä ja vastaanottavainen se taas oli, että periaatteessa ajatuksenvoimalla mentiin ainakin osa tunnista. Miten voikin olla niin yritteliäs ja mahtava karvajalka edes olemassa?

Keskelle ja alas selästä. Jack jäi raatamaan kuralätäköiden sekaan, kun taas minä huristelin takaisin kotiin penkinlämmittimet hohkaen. I-ha-naa!

Taas me lennetään

Eilen olin siis ratsastamassa kun lauantaina en päässyt. Mulla oli Artsi ja tunnilla myös Jack, Vinski ja Pomo, Artsi oli vain ekalla tunnilla.
Melkoisen nostalgista, pitkästä aikaa pääsin taas tiistain viimeiselle tunnilleni. Huomasi kuinka paljon paremmin ajankohta mulle sopi, tuohon aamuun verrattuna, sillä tällä kertaa sain esimerkiksi hevosen kuntoon todella hyvissä ajoin ja päästiin lähtemään kentälle ilman sitä sähläystä.

Kenttä oli märkä ja kamala, ulkona oli pimeää ja mulla se Artsi, joka ei edellisestä onnistumisesta huolimatta ihan hirveästi kyllä innostanut. Nousin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään.

Alkukäynti nyt meni ihan kivasti. Artsi liikkui suhteellisen mukavasti, kuljeskeltiin pitkällä ohjalla ja haeltiin hiukan asetusta ja mallia liikkumiseemme. Piakkoin keräiltiinkin jo ohjaa tuntumalle ja lähdettiin vääntämään väistöjä, takapäätä sisälle aina pitkillä sivuilla. Olin harvinaisen skeptinen tämän suhteen jostain syystä, joten suureksi yllätyksekseni tehtiinkin todella hyviä takapään väistätyksiä! Ensin pyysin liian heikosti, joten tuli vain askel sinne päin, mutta kun uskalsin raipalla muistuttaa jalasta, niin johan lähti. Artsi toi pyllyä sisään oikein kivasti, minä tajusin näplätä oikean ohjan kanssa ja välillä päästiin ihan suoraan, ilman sitä aidoille kiipeämistä. Ja siis melkein sanoisin että nämä olivat parhaimmasta päästä mitä olen itse tehnyt. Nyt tuntui että tässä takapäänväistätyksessäkin tajuan mitä teen, miksi ja että hevonen toteutti sen mitä pyysin. Ja vielä molempiin suuntiin, ennenkuulumatonta!

Sitten lähdettiin kevyt raviin. Se lähti ihan kivasti, hölkättiin eteenpäin, minä keventelin pahaa-aavistamattomana ja Artsi liikkui mukavasti. Kunnes kävikin niin, että tarhoilla tapahtui jotain ja superurhea Artsi keksi että voi herranen aika - nyt on paettava! Siksipä herra Artemis otti jalat alleen ja heitti takapään ilmaan, sillä kaikkihan tietävät että kiihtyvyys paranee kun hyppää ensin virkistävän pukkihypyn. Kyydissä keikkuvalla akalla vaan ei ollut pienimpiäkään mahdollisuuksia pysyä siellä, vaan minähän lensin kuin Buzz Lightyear suoraan kaulan yli kuperkeikalla ja tärähdin selälleni kuralammikkoon. Hetken ehdin maata siellä silleen "mitä juuri tapahtui", ennen kuin nousin ylös vain huomatakseni että jäädyn. Kylmää on vesi näin marraskuun puolivälissä.

Marianne tuli auttamaan mut takaisin kyytiin, jonne loikkasin jalat täristen. Ei jännittänyt, ei, mutta tärisin kuin haavanlehti syystuulessa. Jatkettiin käynnissä pienemmällä ympyrällä, kunnes sitten uskaltauduin pyytämään ravia. Jatkoin siinä hölkkäilyä ihan normaalisti, eihän tuollaisten putoamisten pidä antaa vaikuttaa.
Päästiin me kerran sen pelottavan kohdan ohi ongelmitta. Vaan auta armias, seuraavalla kerralla Artsi tsekkasi että ei, pienet vihreät miehet ne siellä jälleen. Toista kertaa heppa vetäisi jäätävän pukin ja jo toistamiseen akka sai huomata halkovansa maata kiertävää rataa. Se oli täysin identtistä - lensin sieltä kaulan yli, miettien että en voi pudota nyt taas, kunnes lopulta tömähdin selälleni siihen samaan kuralätäkköön. Tällä kertaa kajahti ilmoille muutama ärräpää, sillä oli jotenkin noloa pudota toista kertaa samalla tavalla. Enkä myöskään sano, että suoranaisesti rakastaisin tuota uiskentelua hiekkarannalla marraskuussa ;)

Litimärkänä ja nolattuna kiipesin kyytiin entistä tärisevämpänä. Nyt myös mentiin entistä varovaisemmin - vaikka ainoa kipusaldo oli turvonnut sormi ja särkevä pää (sekä hajonneet hanskat ja kypärä), niin seuraava muksahdus olisi voinut päättyä jo ikävämmin. Sen takia jäätiin Artsin kanssa keskiympyrälle, jätettiin se pelottava kohta omaan arvoonsa.
Käveltiin jonkin aikaa, sitten pyysin ravia. Mutta joo, se oli niin jännittynyttä. Poni vaan kipitteli ja kokosi, mä jännitin ja odotin koko ajan että se räjähtää uudelleen. Artemis nyki päätään ja mä olin saada sydärin joka kerta. Heitin raipankin sitten pois häiritsemästä, jottei kumpikaan meistä ottaisi kipinää kepistä.

Se ei varsinaisesti auttanut, sillä heti kun raippa katosi, hävitti heppakin kaiken energiansa. Se oli aivan naurettavaa koko touhu: ravi oli hidasta ja tönkköä, hevonen ei edennyt, mutta tuntui silti jotenkin säpäkältä. Se kokosi omituisesti, mutta silti Mariannen mukaan se oli todella rento, pyöreällä kaulalla ja hyvällä tavalla koottu. Silti samaan aikaan Artsi kiskoi päätään aina välillä ja hypähteli, jolloin minä olin sydän kurkussa kun pelkäsin uutta pukkia joka heittäisi mut alas kolmatta kertaa.
Enkä viitsisi edes mainita sitä, millainen lapamato siitä hevosesta tuli! Voi pyhä sylvi, pukitellaan kyllä kiltit tädit tantereeseen, mutta silti ei jakseta liikkua! Parhaimmillaan mä potkin ja maiskuttelin sitä hevosta raviin parinkin ympyrän verran, kun se ei vain lähtenyt. Ainoastaan käynti piteni ja piteni, mutta hölkkää ei löytynyt. Kun sain sen vaivalla raviin, pudotteli Artsi tosi herkästi takaisin käyntiin. Se oli ihan järkyttävää. Ravissa istuin vaan alhaalla ja koitin asetella, mutta sekään ei oikein onnistunut ja heppa kääntyi ihan jäykästi ja haluttomasti. Meillä ei ollut mitään yhteyttä. Mä jännitin, enkä tiennyt itkeä vai nauraa kun hevonen ei suostunut liikkumaan ja Artsi taas meni ulkopuolisen silmiin todella hyvin, oikeinpäin ja lyhyenä, mutta mun käteen se tuntui lähinnä jäykältä ja räjähdysherkältä. Olihan se rento, joo... Mutta ei sillä tavalla. Ei hyvällä tavalla. Se ei vaan tuntunut olevan kuulolla. Ihan omituinen tunne.

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin. Tässä ei mitään ongelmaa ollutkaan, voitiin kävellä koko aluetta käyttäen. Artsi tosin kyttäsi ja jännittyi tosi herkästi, jolloin minäkin sitten säikähtelin siellä vähän. En siis silleen jännittänyt, mutta aina kun se hevonen teki jotain, niin minä olin yllättäen kuin rautakanki. Johtunee tosin siitä, että mulla ei ollut mitään mahdollisuuksia ja ne pukit tulivat ainakin mun taitotasooni nähden ihan puskista. Että niin.

Sitten pitikin laukata. Mun piti aloittaa. Paino sanalla piti.
Yritin nostaa ympyrälle, mutta mitään ei tapahtunut. Ravia sain kaiveltua pitkällisen ajan kuluttua ja laukkaa ei tullut vahingossakaan. Lopultahan musta alkoi tuntua ettei ole järkeä edes yrittää enää, koska mä aloin jännittyä ja se taas olisi päättynyt vähemmän mukavasti. Toiset laukkasivat välissä ja mä sain raipan käteen, jonka jälkeen sain kokeilla uudestaan. En ihme kyllä ollut jännittynyt tuon kävelyn aikana, joten uskalsin nostaa sitä laukkaa. Tosi löysästi se taas tuli ja mua jännitti hirveästi, mutta laukattiinpa puolikas ympyrä. En uskaltanut kokeilla sen pidempään, halusin vain pari askelta alle.

Sen jälkeen loppuravit. Siinä vaiheessa vaan iski se totuus vasten kasvoja ja mun oli myönnettävä etten pysty siihen. Artsi oli vireämpi ja mua jännitti. Jopa käynti alkoi tuntua itsemurhalta ja kun pienen pätkän kokeilin ravia, oli se hevonen niin jännittynyt ja kamala, että mun oli siirryttävä vaan takaisin käyntiin. Käynnissäkin mulla oli lantio ihan jumissa ja jännitin vaan, joten lopulta tulin vaan alas selästä ja totesin etten yksinkertaisesti pysty lopputuntia enää ratsastamaan, koska en uskalla ottaa sitä riskiä, että aivan pian hepalla keittää yli ja mä olen pää halki siellä kentänpohjalla.
Luovuttaminen tosin on supernoloa, joten siinä vaiheessa meni hiukan hermot omaan touhuuni. Kuinka voi olla niin säälittävä ettei pysty ja kykene? Kamat menivät rikki, tipuin kahdesti ja sitten vielä luovutin. Uskomattoman surkeaa. Marianne tuli taluttelemaan Artsin loppuun ja heppa vaan osoitteli lehmänhermoisuuttaan säikkymällä vaikka mitä. Jees.

No, siis ne väistöt menivät todella hyvin ja olin tyytyväinen. Kaikki muu vaan meni ihan päin mäntyä ja mua todella vitutti tuossa lopussa. Ja hei - taas tipuin ja vieläpä kahdesti. Kummaa touhua!
Luotan vaan siihen että lauantaina menee paremmin. Eiköhän, uskon siihen todella.

Ylittelyä

Uskomatonta! Onko koskaan tullut tekstiä näin myöhässä?!
Mutta nyt en voi sanoa asian johtuneen netin toimimattomuudesta tai kuolemantaudista. Ei, kerrankin syynä on se, että mulla on ollut sosiaalista elämää ja vasta nyt olen yksin kotona. Uskomatonta, mun suuri yksinäisyytenihän kärsii tästä.

Lauantaina kuitenkin menin tallille ja alleni sain Artsin, tunnilla myös Evita, Vinski, Elvis, Nikkis ja Pomo, Artsi jatkoi toiselle tunnille. Wau, Artsi, ei sitten mitään tympeämpää keksinyt? Loistava asenne oli siis messissä ja siinä vaiheessa kun herra iso heppa vähän "rapsutti" ja jätti mojovat hampaanjälkensä reiteeni, alkoivat vitsit olla vähissä ja olin suurin piirtein valmis marssimaan takaisin kotiin siltä seisomalta.
Jäin kuitenkin hammasta purren ja heittelin ponin varusteisiin, jonka jälkeen päästiin kentälle. Artsikin käveli jopa ihan reippaasti, kun sitä vaan kiskoi tarpeeksi sekopäisesti perässään.

Kentälle ja selkään vaan. Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä, jotka olivat täysin toista maata kuin viimeksi. Nyt kun minä olin täysissä voimissani, sai Artsi liikutella kinttujaan eteenpäin ja leikkiä reipasta ratsuhevosta.
Otin myös suureksi tavoitteekseni saada kädet kunnon kyynerpääkulmaan ja ohjat käteen. Ja uskokaa tai älkää, mutta kaikki tämä sujui jopa tosi hyvin. Tehtiin voltteja, sain asetukset kivasti läpi kun kerrankin uskalsin käskeä kunnolla. Pariin kertaan heppa kuvitteli olevansa kuuro pohkeelle, mutta sitten hän heräsi taas tähän maailmaan ja toimi oikein moitteettomasti. Liikuttiin mukavasti eteenpäin ja homma oli vallan toimivaa. Meinasin tosin melkein nukahtaa tuollaisen proomun kyytiin, mutta se olikin sitten se pikkuinen vika ja ongelma menossamme.

Siirryttiin kevyt raviin ja Marianne ryhtyi järjestelemään ravipuomeja. Lyhyiden sivujen keskellä oli kahdet puomit ja toisella pitkällä sivulla neljä ravipuomia, joita yliteltiin rempseää tahtia ylläpitäen. Ravi oli taas sellaista mukavaa humputusta, sellaista rentoa hölkkää jossa oli helppo keikkua mukana. Artsi vaan oli alkuun hiukan pohjetta vasten ja tunki sisälle, joten jouduin hiukan moukaroimaan hevosta kohti kulmia ja puomeja. Samoin me alkuun kiemurreltiin kuin puistokemistit, jonka takia se puomien ylittäminen oli aika erikoisen näköistä. Kun lopulta saatiin tahti kasaan ja hevonen avuille, lähti juttu rullaamaan paljon sujuvammin. Päästiin puomien yli ihan siististi, eikä edes joka kerta kolhittu jokaista tikkua pois paikoiltaan ja Artsikin suvaitsi kääntyä ja kulkea sinne minne ratsastaja halusi.

Yllättäen Marianne keksi että Vinskiä innostaaksemme meidän pitääkin hypätä jotain pientä ristikkoa. Ok. Se vetäisi pikkuristikon pitkälle sivulle, sen eteen ponnistuspuomin ja mainitsi että saa hypätä, muttei ole pakko. Ok.
Vinski aloitti ja sitten huudeltiinkin jo Artsia suorituspaikalle. Ok.

Mä olin kauhuissani siellä ja mietin että mennäkö vai eikö. Mutta päätin että pakkohan mun on. Ajattelin sen niin, että jos jännittää, niin ylitän sen esteen vaikka kerran ravissa ja jätän siihen. Tärkeintä oli se, etten taas lopettaisi hyppäämistä paniikkiin, vaan että saisin positiivisen kokemuksen. Siksi päättäväisenä ja jalat makaronina puskin Artsi-pojan raviin ja otin ihan rauhassa. Päätin vaan humputella vähän ravia, katsoa jos pystytään menemään ristikolle ja jee. Silleen ilman paineita, ilman pakkoa.
Artsuka ravasi kiltisti ja hurja estetätikin uskaltautui ratsastamaan kohti estettä. Kaikesta jännityksestä huolimatta se esteen ylitys ei ollut mitään kovin hurjaa, vaan kompurajalka vain lyllersi yli sen suuremmin hyppäämättä. Vaan hei - selvisinpä hengissä ja yli esteen!

Marianne käski nostaa laukan jotta saataisiin Artsikin hyppäämään ja koska mulla ei ollut paniikkia, niin uskalsin jopa toteuttaa toiveen. Heppa laukkaan ja sitten vaan mentiin. Mä uskalsin mennä esteelle laukassa, Artsi ei kiihdytellyt, vaan ylitti esteen ihan rauhassa ja tyylillä. Minä taas keinuin kyydissä ihan paniikissa ja heittäydyin johonkin etukenoon siinä esteellä. Ristikon jälkeen Artsi jatkoi nättiä laukkaa, mä istuin hyvin ja fiilis oli katossa. Mua jännitti, mutta ei ollut paniikkia. Ja kun hevonen ei vetänyt herneitä nenäänsä ratsastajan jännityksestä. Siksipä mä kysyin voinko täräyttää yli vielä kerran heti perään. Sekin meni hyvin, mentiin yli, ei paniikkia, jes!
Välissä käveltiin, mulla oli jalat ihan tunnottomat ja tärisin sisäisesti, mutta voitinpa jotain itsessäni.

Hypättiin kai vielä pariin kertaan silleen kaksi hyppyä peräkkäin. Ei ongelmia. Artsi laukkasi kivasti ja eteni hyvin. Kyllä se hiukan kiihdytteli esteelle, mutta koska kyseessä oli lapamato-Artemis, niin eipä se ylimääräinen vauhti haitannut lainkaan, pikemminkin päinvastoin.
Ja siis niin, mua nyt jännitti loppuun asti. Mutta tein sen ja ylitin esteen vaikka kuinka monta kertaa. Ehkä se tästä taas lähtee! (Kännykkäpätkä jossa kaksi hyppyä)

Loppuraveissa saatiin ylittää vielä hiukan ravipuomeja. Artsi oli terävämpi ja etenevämpi, joten ylittelin sen kanssa ihan iloisesti niitä puomeja. Lopulta annoin sen hölkkäillä pari kierrosta pidemmällä ohjalla, jolloin proomu sai hiukan venyteltyä eteen ja alas. Sitten käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Melkoista itsensä voittamista etten sanoisi! Mä tein sen, ylitin pikkuisen ristikon ilman paniikkikohtausta. Vaihteeksi, ihan loistavaa hei!
Mariannekin oli kauhean tyytyväinen kun uskalsin sen tehdä ja nyt se jo suunnitteli että keväällä mun pitää hypätä Artsilla. En siitä ole kyllä lainkaan samaa mieltä, mutta tämä oli ihan hyvä kokemus tähän väliin.

Käveltiin ja keskelle. Artsi jäi duuniin, kun taas minä lähdin taluttelemaan Simo-ponia ja ihailemaan ihanan syksyistä keliä.

Tällä viikolla en mene ratsastamaan, mutta varasin ainakin toivon mukaan tunnin ensi viikon tiistaille. Joten siihen asti heissan.