Pitäisi lopettaa kun on huipulla

..ei vasta silloin kun pudistelee hiekkoja housuistaan.

Eilen olin ratsastamassa ja mulla oli Artsi, tunnilla myös Nikkis, Elvis ja Vinski, Artsi vain mun kanssani. Olin superväsynyt (mutta työt loppuvat onneksi jo ensi viikolla!) joten tuli vain nopeasti heitettyä poni kuntoon ja kuljettua kentälle.

Kipusin selkään ja lähdettiin vääntämään alkukäyntiä. Päädyin nyt oikein tekemään ja ratsastamaan, pyysin asetuksen kunnolla läpi ja tahdin reippaaksi. Artsi toimikin superhyvin kun nyt kerrankin oikeasti vaadin siltä - nokka kääntyi ongelmitta ja liikettäkin löytyi kylliksi. Olin vallan tyytyväinen näihin alkukäynteihin, homma sujui varmaan paremmin kuin ikinä ennen.

Kun lähdettiin keventelemään, aloitti Artsi sen jatkuvan venyttelyn ja pärskimisen. Hetken ajan ravailtiin epätoivoisina, akka kaulalla maaten, mutta lopulta Marianne sanoi että kun Artsi kysyy "saanko venyttää alas?" niin mun pitäisi vain kertoa sille, ettei se käy päinsä, vaan nyt pidetään tämä kaulan pituus. Toisin sanoen aina kun hevonen hieman venähti eteen, otin minä puolipidätteen ulko-ohjalta ja tadaa! Hevonen ei pärskinyt, saati kiskonut minua kaulalle makaamaan ja ravista tuli hetkessä tuhat kertaa parempaa. Wau, olipa sekin taas helppoa :D
Kun Artsi pysyi tasaisena, oli ravi tosiaan jopa miellyttävää ja helppoa mennä. Sain ihan kivaa asetusta aikaiseksi, voltit ja ympyrät onnistuivat hyvin. Vauhtia vaadin jonkin verran, jotta saatiin kivaa ja etenevää ravia. Ja tosiaan, hevonen ei enää päässyt kiskomaan mua etukenoon, vaan pysyttiin molemmat korkeina ja tasaisina. Jes!

Mutta sitten, laukkatyöskentely oli meidän pääpiste tänään. Tarkoituksena kun oli tehdä niitä vastalaukkatreenejä, tällä kertaa siten, että nostetaan laukka, laukataan täyskaarto ja jatketaan vastalaukassa vielä seuraavakin pitkä sivu loppuun.

Vuoronperään tehtiin, mutta lopulta pääsimme Artsin kanssa kokeilemaan taitojamme. Laukan nostin, tein ensin ympyrän ja sain laukan ihan mukavan tuntuiseksi. Valitettavasti pitkällä sivulla laukka tipahti ja jouduttiin nostamaan uusiksi. Siitä laukattiin täyskaarrolle, minä pidin peppuni penkissä ja koitin vain istua rauhassa jotten antaisi mitään laukanvaihtoon viittaavaakaan. Sitten laukattiin pitkä sivu loppuun ja lyhyellä sivulle siirsin Artsin käyntiin.
Tosin mun piti ratsastaa vielä yksi pitkä sivu laukassa, jota en ollut ymmärtänyt (väsymykseni takia väitän ma) ja kuulemma Artsi vaihtoi vielä laukankin siinä mun siirtymisen aikana. Niinpä sain käskyn tehdä heti perään uudestaan, jotta saataisiin parempi suoritus.
Ok, laukka ylös ja mentiin samantien tehtävälle. Siinä kun käänsin täyskaartoa, niin yllättäen Artsi päättikin että jippii, nyt on niin eeppistä tämä meno, että on aivan pakko tehdä jotain. Niinpä herra isojäbä otti ja heitti siitä vähän turhan suuren pukin, jonka seurauksena akka lähti maata kiertävälle radalle. En minä nyt noin jyrisevissä muuvsseissa pysy mukana, en todellakaan.

Voltilla lensin alas, selälleni tömähdin, nousin äkkiä ylös ja kiipesin takaisin satulaan. Jahas, ja ei kun uusi yritys.
Sellainen pieni jännitys tästä putoamisesta tuli, joo. Ei mikään iso, ei mikään paha, mutta se pieni. Yritin kuitenkin parhaani mukaan ratsastaa - ylläpitää laukkaa sisäpohkeella, istua alhaalla, pitää tahdin. Tällä yrityksellä saatiin täyskaarto tehtyä, mutta sen lopussa Artsi vilkaisi portilla seisovia vihreitä miehiä ja otti ritolat oikealle. Minä en - taaskaan - pysynyt mukana tässä menossa, vaan heti perään vedin sen uuden voltin ja otin jälleen osumaa maan kamaraan. Tällä kertaa sain myös kiehtovan kuhmun reiteeni, kun ponin pieni kavio hiukan kolahti siihen.

Mitä tästäkin voi nyt sanoa, melkoinen saavutus vai? Jäätiin kävelemään muiden tehdessä tehtävää. Mua jännitti ja ahdisti, mutta sainpahan käveltyä ja oltua siellä. Laukankin olisin vielä teoriassa voinut nostaa, mutta en enää siinä kohdassa uskaltanut tipahtaa mahdollisesti kolmatta kertaa. Se lähes kahdesta metristä lentäminen kun on sellainen kokemus, etten viitsisi uusia sitä loputtoman monta kertaa.

Ravailtiin loppuravit. Talvellahan mä tulin Artsilta samaan tapaan kahdesti peräkkäin alas, enkä silloin kyennyt edes ravaamaan koko homman jälkeen. Jännitin liikaa, enkä halunnut kokeilla ottaako poni herneitä nenäänsä mun paniikista. Tällä kertaa päätin olla urhea, ravasin noin kaksi ympyrää, sitten tulin alas ja jäin kentän laidalle lähinnä tärisemään. Viime kerrat ison Artsin kanssa eivät ole jännittäneet, mutta nyt on taas toinen ääni kellossa. En vaan pysy siellä, enkä toisaalta halua jatkuvasti lennellä sieltä kun Artemis päättää esitellä näitä uskomattomia liikkeitään. Ja kun se keskittyy liikaa siihen mun jännitykseen. Että joo. Harmi sinäänsä että taas meni tälleen, Artsi on meinaan mennyt nyt ihan superhyvin. Mutta en ainakaan tällä haavaa ihan ykkösenä uskalla sillä mennä.
Tai uskallan, mutta jännitän siellä ihan hulluna. Enkä luota poniin pätkääkään, joten en uskalla kunnolla ratsastaakaan sitä.

Hevoseni pistettiin pois, minä itse lähinnä jutustelin Mariannen kanssa mukavia. Harmillista kun vasta ensi viikolla pääsen uudestaan, tulee kovin pitkä väli näiden putoilujen perään.
Mutta, ei tässä mitään. Taisteluarvet jäävät ja toivottavasti jatketaan jonkin muun eläimen kanssa.
Jonka kyydissä pysyn vähän paremmin ja johon luotan hiukan enemmän ;)

Superhyperloistavaa

Olin tänään taas tallilla, mutta tällä kertaa ratsunani toimikin Jack, tunnilla lisäksemme vain Vinski. Olin varsin innoissani, mulla onkin ollut jo ikävä pikkuista kirjavaa. Hain ponin sisälle, harjasin ja varustin sen, jonka jälkeen kipsuteltiin kentälle. Jack oli vallan laiskanpulskea ja sama meno jatkui koko tunnin, tänään ei karvajalka viitsinyt tehdä mitään ylimääräistä.

Jackin laiskuuden huomasi erittäin hyvin, nyt ponilla ei ollut kiire keskikaarrosta mihinkään, vaan sain kaikessa rauhassa askarrella jalustinten parissa, ennen kuin lopulta lähdettiin liikkeelle. Käyntikin oli verkkaista ja koko homma hiukan hidasta. Toisaalta tämän ansiosta hevonen oli rento ja rauhallinen, joten oli helppoa tehdä siinä voltteja, hakea asetusta ja tatsia takaisin tähän superherkkään toveriin. Jack oli juuri niin ihana kuin yleensäkin, vaikka astetta hitaammin nyt toimikin. Kääntyi hyvin, asetus löytyi (olisin voinut kyllä pyytää enemmänkin), sain hiukan pyydettyä liikettä eteen. Kaikkea kuunneltiin, oltiin keskittyneitä ja fiksuja.

Meitä oli tosiaan vain kaksi, joten päädyttiin tekemään pieniä vastalaukkaharjoituksia, joista Marianne jo keskiviikkona vähän puhuikin. Sen takia otettiin hevosia alle pienellä väistätyksellä - keskihalkaisijaa pitkin, muutama askel väistöä molempiin suuntiin ja niin edelleen.
Oikealle väistättäminen oli selvästi hankalampaa, Jack yritti ennakoida väistöä vasemmalle, se kaatui ja lapa karkasi. Suurella keskittymisellä ja muutamilla välisuoristuksilla saatiin kuitenkin onnistuneita askeleita tännekin.
Vasen väistö oli helpompaa, vaikka tähänkin suuntaan Jack pääsi ajoittain karkaamaan ihan liikaa. Kun kuitenkin muistin pitää myös sen vasemman pohkeen kyljessä ja laittaa vastaan jos hevonen kaatuu, tuli vasemmalle oikein nättejä ja onnistuneita väistätyksiä. Kirjava väisti jyrkästi ja herkästi ja homma tuntui tosi kivalta ja helpolta.

Sitten lähdettiin laukkaan, aloitettiin oikealla kierroksella. Ensin vain hiukan verkkalaukkaa kenttää ympäri, pyörittelin jokusen ympyrän, koitin istua alhaalla ja rentouttaa jalan (joo, oli hankalaa. Ajoittain istuin oikeasti hyvin, jalankin sain loppua kohden rennommaksi, mutta välillä pompin ja huojuin kuin mikäkin). Jack laukkasi kivasti ja aktiivisesti, kääntyi ongelmitta ja homma oli sujuvaa kaikin puolin.
Sitten lähdettiin tulemaan hyvä kulma, josta sitten käännettiin loiva kolmikaarinen ja vielä lopuksi se hyvä kulma. Laukassa. Ilman niitä epämääräisiä vaihtoja.

Ollaan tätä kyllä tehty pari kertaa aiemminkin. Ne vaan ovat joka kerta olleet täydellisiä katastrofeja, kun en ole saanut hevosta tehtävälle päinkään ja ollaan vain laukattu päämäärättömästi siellä täällä. Tänään oli kuitenkin selkeä onnistumisen tunne takaraivossa kun päätin, että nyt minä suoritan sen pienen vastalaukkakaarteen vaikka kädet selän takana. Koska eihän se voi niin vaikeaa olla, ei mitenkään.
Tuumasta toimeen. Päätyyn tehtiin ympyrä, otettiin puolipidätettä, sisäpohkeella ratsastettiin laukkaa alle ja ei muuta kuin suorittamaan. Mulla oli alkuun tällainen kauhea kulmapaniikki, kun pelkäsin ettemme mahdu laukassa kulmaan (joka oli kyllä iso ja kaikkea, mutta hei, se oli kulma ja askellaji laukka). Note-to-self: kyllä, mahduimme kulmaan ongelmitta. Kun ei vaan ryttyyttä täyttä laukkaa pitkällä hevosella, niin kyllä sen kulmankin kykenee laukkaamaan ilman varmaa kuolemaa. Ja sitten se loiva kaari ei muuta vaatinut kuin sen, että istuin kyydissä, kevyesti ohjasin haluamaani suuntaan, pidin jonkin sortin asetuksen ja ohjasin uudelleen kulmaan. Tadaa, loiva kolmikaari laukassa - done!

Okei, ekoilla kerroilla meidän laukka putosi joka kerta ennen sitä vikaa kulmaa/sen aikana. Jouduin ratsastamaan kunnolla pohkeella eteen, mutta viimein sain Jackin laukkaamaan koko tehtävän läpi. Ja voi hitsi, se meni oikeasti hyvin. Suoritettiin jokunen kerta ilman moitteita, sitten käveltiin hetki välikäyntejä.

Sitten vaihtui suunta ja jatkettiin vasemmalla laukalla. Marianne pohjusti sanomalla, että tämä suunta on sitten vaikeampi ja Jack tarvitsee enemmän apua. Nostettiin laukka ja se oli varsin.. railakasta. Jack oli hieman väsynyt ja ratkaisi ongelman lisäämällä vauhtia. Jonkun aikaa pyöriteltiin laukkaa ympyröillä, minä hain pidätteitä ja hidastelin, sitten pystyttiinkin jo suorittamaan tehtävää.
Ok, tämä suunta oli hankalampi. Kerran ei mahduttu kulmaan ja laukattiin tehtävän ohi, kerran tiputettiin raville kesken kulman. Sitten päästiin ihan hyväänkin suoritukseen, mutta sitten tulikin kerta jolloin Jack vaihtoi laukan sillä kaarteella. Näiden heikompien esitysten aikana huomasi että heppa alkoi väsähtää, se otti jonkun parin askeleen kiihdytyksenkin kun voima oli lopahtaa. Minä koitin vain istua paremmin ja tukea parhaani mukaan.

Ja sitten lähdettiin. Viimeinen suoritus, jonka jälkeen heppa saisi kävellä. Tehtiin pääty-ympyrä, hiukan pienempi, jotta saisin laukan alle ja kasaan. Siitä kulmaan. Sen jälkeen keskityin joka solullani istumaan alas ja olemaan rauhassa, jotten vain antaisi laukanvaihtoapuja huomaamattani. Mentiin kevyt kaarre, mua vähän jännitti se käännös jottei tulisi vaihtoa. Siitä jatkettiin takaisin uralle, hyvää laukkaa, edelleen vasenta kuten kuului, sitten kulma ja Jack käyntiin.
Olin aivan myyty, se oli loistava suoritus! Hirveän hieno poni ja oikein onnistunut minä. Jes, me tehtiin se! Ja vieläpä hyvin, jes!

Käveltiin hetki, sitten ravailtiin loppuun. Jack oli ihana, kuten aina. Hiukan annoin sille ohjaa, välillä löysäsin lisää ja katsoin kuinka poni kulki tuntuman perässä eteen ja alas. Ravailtiin kevyesti, rauhallisesti ja hiukan hitaasti. Sitten lopulta käyntiin ja käveltiin kunnon loppukäynnit.

Marianne oli supertyytyväinen, se meni hyvin ja hommat onnistuivat. Ja minä olen, noh, supertyytyväinen ja vähän enemmän. Jack on niin kiva ja loistava, me tehtiin ne vastalaukkakaarteet ja voi hitsiläinen. Ihan mahtavaa!

Tulin lopulta sieltä alas, taluttelin loput loppukäynnit. Sitten Jack-mies pääsi kunnon kylpyyn ja itse sain lähteä takaisin kotiin.

Mutta Jack on kiva. Ja meni niin hyvin. Olen niin fiiliksissä. On nyt muutenkin mennyt hyvin ja kaikkea, Artsikin on mennyt kivasti. Mutta Jack on Jack.
Ja viimein onnistuin noissa perhanan kaarteissa. Niin monta kertaa olenkin jo epäonnistunut.

Pohje korjaa kun istunta pilaa

Loma ohi ja eilen olin jälleen ratsastamassa. Mulla oli Artsi, tunnilla myös Vinski, Jack, Elvis ja Simo, Artsi vain mun kanssani.
Hevosen hain tarhasta ja vetäisin sen nopeasti kuntoon (ja pakko mainita että loman aikana tallista oli kuoriutunut varsin siisti ja tilavampi kuin aiemmin. Tosi kiva!)
Raahauduttiin kentälle ja kiipesin kyytiin.

Hieman oli hutera olo siellä yläilmoissa, mutta pian fiilis parani ja rentous löytyi takaisin. Päätin nyt ratsastaa oikein hyvin ja ottaa itseäni oikein niskasta kiinni. Artsin asettaminen vaikeaa? No eihän se voi olla! Käänneltiin voltteja ja parhaani mukaan veivasin sitä nokkaa sisään ja sisäpohjetta läpi. Jonkin aikaa siinä meni, alkuun hevonen vain hiukan myötäsi, mutta ei ollut läheskään läpi. Teki vain hiukan sinne päin, ei ihan rentoutunut ja kuunnellut. Kun jonkin aikaa jankattiin samaa asiaa ja pyysin tarpeeksi, sain lopultakin sen asetuksen läpi ja Artsin asettumaan varmaan paremmin kuin ikinä ennen.
Muutkin asiat sujuivat varsin kivasti, käännyttiin ja liikuttiin eteenpäin tarpeeksi aktiivisina. Heppa ainakin yritti keskittyä ja itsestäni tuntui että istuin suhteellisen hyvin mukana.

Käynnissä väkerrettiin väistöjä, uralta keskemmälle ja takaisin. Se oli vähän vaihtelevaa ja vaikeaakin ajoittain. Sain muutamia tosi hyviä askelia, Artsi oikeasti teki niitä väistöjä aktiivisesti ja hyvin. Saatiin myös jokunen onnistuneen oloinen pätkä, joissa väistö oli oikeaoppista - vaikkakin ehkä turhan löysää ja vetelää. Oli kuitenkin myös hetkiä, jolloin Artsi väisti väärään suuntaan tai takapuoli lähti edellä. Tai sitten ei vain tapahtunut tarpeeksi. Päällimmiltään jäi kuitenkin ihan onnistunut fiilis, Marianne sanoi että olen oppinut hahmottamaan sen hevosen rungon ja että sen näkee tällaisen ison kaverin kanssa tosi hyvin.

Siirryttiin kevyt raviin ja kevenneltiin hetkisen aikaa. Tässä suurin ongelma oli sellainen hervoton epätasaisuus. Ajoittain tuntui että Artsi saattoi jopa olla ohjalla, hiukan lyhentyä ja pyöristyä, mutta puolet ajasta se yrittikin valua jonnekin eteen-alas ja kiskoa pöljää tätiä kaulalle makaamaan. Jouduin oikein etsimään kyynerpäät kylkiin ja pitämään vauhdin yllä, jottei Artsi rupeaisi vallan vetelöimään.
Jatkuva ohjan kiskominen vähenikin tällä kaavalla, jonka lisäksi saatiin ihan ookoosti etenevä ravi. Minäkin tunnuin istuvan todella hyvin kun jouduin oikeasti kunnolla keskittymään siihen, enkä voinut vain röhnötellä miten sattuu.
Ravissa pyöriteltiin jonnin verran ympyröitä ja koitin saada asetusta läpi. Ei niin hyvin kuin käynnissä, mutta meni sentään käynnissä läpi - seuraavaksi saadaan se ravissakin kulkemaan astetta paremmin.

Siirryttiin käyntiin ja otettiin laukat vuoronperään. Me otettiin Artsin kanssa ympyrällä, kuulemma olisi hyvä jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin.
Ja siitä tosiaan jatkettiinkin. Laukka nousi vähän löysästi ja tipahti siinä about puolen kierroksen jälkeen. Sama meno jatkui seuraavat kymmenen kierrosta - aina kun kuvittelin että nyt laukka on ylhäällä ja saataisiin vain painaa menemään, niin tuli se käännös, jolloin Artsi funtsi että jahas, nyt onkin hyvä sauma siirtyä raviin. Vaikka kuinka koitin istua siellä rentona ja pitää sisäohjan löysänä jotten ainakaan sillä kiskoisi käännöksen aikana niin ei, käytännössä joka kerta heppa oli ravissa ennen kuin huomasinkaan. Lopulta Marianne sanoi että siinä käännöksessä mun istunta horjahtaa, ehkä ihan vähän johonkin suuntaa, joten mun pitää ratsastaa sisäpohkeella eteen samaan aikaan, jottei Artsi tulkitse sitä istuntaa siirtymäksi. Tämä jotenkin valaisi koko asian ja tajusin että aivan, mun pitää siis ratsastaa eteen, samalla kun käännän. Koska poni on todella herkkä.

Näillä neuvoilla jatkettiin ja kyllä vain, saatiin laukka säilymään selvästi pidempään. Vieläkin Artsi pääsi pariin otteeseen tiputtamaan, mutta pidempää pätkää saatiin laukattua ja se oli todella hyvä. Itsekin istuin siellä hienosti ja rentona ja saatoin oikeasti fiilistellä sitä, mitä mun pitää tehdä ja milloin.

Toiseen kierrokseen kuviot olivatkin heti alkuun selvemmät. Valitettavasti vaan laukannosto oli tähän suuntaan ihan tuntematon käsite, joten lopulta päätin koskettaa vähän raipalla lapaan, jotta saisin jättiproomun liikkeelle. Ruunanrupukka vetäisi tästä tietenkin taas hiukan herneitä hienoon nenäänsä ja hyppäsi pienen pukin eteenpäin. Koska tämä ei mun istuntaa horjuttanut, pystyttiin hyvin ratsastamaan eteen ja jatkamaan laukkaa pompun jälkeen. Siitä alkaen laukka olikin selvästi parempaa ja kymmenen kertaa etenevämpää kuin toiseen suuntaan. Varsin aktiivisesti heppa laukkasi, laukka pysyi yllä kun ratsastin sitä eteen (ja koska heppakin ajatteli eteenpäin sen löysäilyn sijaan). Kertaalleen taisi laukka tipahtaa, muuten päästiin menemään tosi hyvin ja kauniisti sillä ympyrällä. Jes!

Loppuun kevenneltiin ravia, jossa sain taas hiukan päästettyä ohjaa. Artsi suostui omaehtoisesti venymään muutamia pätkiä eteen ja alas, mutta suurimman osan ajasta se kipsutteli pää ylhäällä. Se sai kuitenkin taas olla ja ravata kuten parhaaksi koki, mulla kun oli tarpeeksi hommaa omassa rentoudessani. On kovin jännää ravata Artsin kanssa loppuraveja, heh.

Käyntiin ja käveltiin.
Marianne oli tosiaan tyytyväinen. Asiat kehittyvät ja laukka oli hyvää. Siitä olin kyllä samaa mieltä, laukka oli superkivaa ja toimivaa. Muutenkin se meni hyvin. Ei Artsi mikään lempiponini ole edelleenkään, mutta kiva kun se menee selvästi paremmin. Tästä on hyvä taas jatkaa.

Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Harjasin sen nopeasti ja lähdin kotiin.
Ja kotimatkalla tajusin olleeni niin jumalattoman väsynyt, että todellakin unohdin ne suitset sinne karsinan eteen. Ihan käsittämätöntä, kuusi vuotta samoja kuvioita tehnyt, mutta nyt vaan olin niin loppu ja poikki, etten edes miettinyt kuolainpesuja. Dääm. Toivottavasti tämä synninpäästö korjaa asian.

Viimeinen rutistus

Ennen lomaa siis. Mulla oli tänäänkin Artsi, tunnilla myös Vinski, Jack ja Pomo, Artsi vain mun kanssani. Harjailin ukon siistiksi, heittelin sen varusteisiin (vaikka Artsi yrittikin kadottaa satulan syömällä sen suihinsa) ja sitten kipsuteltiin kentälle. Meillä oli tänään sijainen, joten saatiin hiukan erilaista rytkytystä viimeisen tunnin kunniaksi.

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Kenttä muistutti suota, sillä vesi oli jämähtänyt jollain tavalla sinne hiekan alle. Artsia ei tuo liikkumispuoli kenties siitä johtuen oikein inspiroinut, mutta koitettiin hakea edes suhteellisen etenevää käyntiä. Muutamia volttejakin pyöritettiin ja täytyy sanoa, että mulla on selvästi vielä haettavaa tuossa Artsin asettamisessa. En tiedä miksen oikein saa sitä läpi ja toimimaan, mutta eipä vaan näy onnistuvan.

Siirryttiin kevyt raviin ja verkattiin itsenäisesti kenttää ympäri pyörien. Taas ravia eteen ja hiukan voltteja ja siirtymiä. Mulla oli tiistaita parempi olo joten pystyin istumaan siirtymät läpi, jolloin niistä tuli sulavampia ja oikein siistejä. Volteille käännyttiin hienosti, vauhti pysyi yllä ihan ookoosti, vain asetus oli hitusen vajaavainen, eikä aivan läpi. Ravi oli tahdiltaan jotain keskinkertaisen tasoista - kyllä se liikkui, mutta ajoittain hidastui ja olisin toivonut vähän parempaa liikettä ja suurempaa vauhtia.

Käveltiin sen verran että halukkaat saivat heittää jalustimet kaulalle harjoitusravitehtävää varten.

Siis tietenkin heitin ne pois ihan riemusta kiljuen! Kuinkas muuten?

Harjoitusravissa tultiin keskihalkaisijaa pitkin, tehtiin siinä käyntiinsiirtymä ja jatkettiin aina vuoronperään vasemmalle ja oikealle. Lähdettiin humputtelemaan harjoitusravia onnesta soikeana ja näemmä puolet ajasta kulutin nojaamalla ihan liikaa taakse. On se kanssa ihmeellistä kun aina harjoitusravissa, varsinkin ilman apuvälineitä, on aina maattava jossain lautasten päällä. No, ainakin istuin hyvin siellä ravissa ja homma sujui sen puolesta mukavasti. Artsi liikkui ravissa hivenen laiskanpuoleisesti ja tuntui vain vetelöityvän tehtävän edetessä, onhan lämpimässä ilmassa töiden tekeminen vähintään mahdotonta.

Käyntiin siirtyminen meni tosi kivasti. Ensin hitaammin, mutta myöhemmin hyvin istuntapainotteisesti ja sulavasti. Olin tosi tyytyväinen, selvä ylämäki koko tekemisessä. Myöhemmin tosin vaihdettiin siirtymä suoraan pysähdykseen ravista, eikä se sujunut oikeastaan yhtään, ei missään vaihessa. Artsi näkyi kyllä tekevän kivoja tasajalkapysähdyksiä, mutta se olikin ainoa hyvä puoli. Ei vaan pysähdytty kunnolla, vetokisailtiin ja raviin siirtyminenkin oli hitaampaa kuin etanalla. Tosi hankalaa ja tahmeaa, ei yhtään hyvää tai kivaa pysähdystä saatu aikaiseksi.
Linjat olivat kuitenkin ihan suoria ja muuten hommat sujuivat kivasti. Ravi oli hyvää, vaikkakin tosi laiskaa ajoittain. Joten olin ihan tyytyväinen joka tapauksessa.

Seuraavaksi alettiin toinen pitkä sivu tulla laukassa, muuten tehtävä pysyi samana. Jalustimet sai halutessaan ottaa takaisin, mutten tietenkään tehnyt sitä (vaan luotin Artsiin ja siihen, ettei se lennätä minua kyydistä!)
Laukka olikin ihan parhaimmistoa tästä tunnista, ainakin itselleni jäi superfiilikset niistä nostoista ja laukasta itsessään. Varsinkin tähän oikeaan kierrokseen nostot olivat hyviä, saatiin oikeat laukat ja istuin niissäkin läpi (vaikka nojasinkin taakse ihan pikkasen liikaa) Vasempaan kierrokseen tuli pari väärää laukkaa, mutta luulen sen johtuneen hätäilystä - muutama puomi oli uran vieressä ja jotenkin pelkäsin ettei mahduta Artsin kanssa siitä välistä.

Ja siis laukka oli oikeasti tosi kivaa. Artsi eteni ja laukka pyöri lyhyestä matkasta huolimatta tosi kivasti. Mä istuin ihan loistavasti, kun en päässyt edes hakeutumaan jalustimille. Olin siellä vaan rauhassa, jalat rentoina ja meno keveänä. Ja siis mä istuin suurimman osan ravisiirtymisistäkin läpi, enkä vain pomppinut menemään! Ihan loistavaa.
Vasempaan kierrokseen Artsi tuntui hiukan innostuvan siitä laukasta, mutta pysyi kuitenkin kilttinä ja hallittuna, eikä riekkunut turhia. Voi hitsit, laukka oli tänään kyllä ihan superkivaa!

Lopulta ravailtiin hiukan kevyttä ravia. Alkuun vain löllöteltiin puolipitkin ohjin ja poni pöljäili minkä kerkesi (hidasteli, venkoili, oli vaan hankala) kunnes mulla meni vähän hermot siihen epätasaisuuteen ja päätin potkaista kunnolla hanaa alle. Reippaammassa ravissa Artsi pystyi kulkemaan suorana ja oli miellyttävämpi ratsastaa, vaikkei sitä vauhtia vieläkään ollut niin paljon kuin Marianne olisi tiistaina halunnut.
Siirryttiin käyntiin ja loppukäynnit.

Tämä tunti oli kyllä ihan superrankka :D Kenties olen vain paksu täti, mutta tuli kyllä tehtyä ihan kunnolla. Ja Artsi oli kyllä oikeastaan varsin kiva tänään. Hidas se oli kyllä kuin mikäkin, mutta ravit ja laukat menivät muuten ihan superloistavasti. Olen tyytyväinen ja nyt on hyvä jäädä lomalle.

Keskelle, alas selästä. Artsi tuli harjattua nopeasti ja heitettyä tarhaan, itse viivyin hetken, ennen kuin suuntasin takaisin kotiin.

Seuraaviin tapaamisiin, taas varmaan elokuun puolella jollei mitään muuta tapahdu.

Tässä vielä näkemyksemme rennoista loppuraveista 

Mutta ainakin ponia hymyilyttää!

Kaikki töihin

Olin ratsastamassa taas eilen, mulle oli laitettu Artsi, tunnilla myös Vinski, Pomo, Nikkis ja Jack, Artsi vain mun kanssani.
Katselin hetken tunteja, jonka jälkeen hain pikku-ukon sisälle, harjasin sen siistiksi ja heitin varusteisiin. Siitä kentälle ja satulaan.

Lähdettiin kävelemään. Tällä kertaa ei ollut alusta asti mitään jännitystä hevosta kohtaan, vaan saatoin ihan jopa ratsastaa. Siksipä kaivelin kaasua esiin ja pyöräyttelin jokusen voltinkin. Artsi liikkui oikeastaan oikein kivasti eteenpäin, sen sijaan asettuminen oli hankalampaa. Jotain saatiin aikaiseksi, mutta oli se touhu hitusen jäykempää kuin olisin toivonut.

Aloitettiin tehtävät käynnissä. Jokainen jäi oman puomin ympärille pyörimään ja ensin väännettiin pienen pientä kahdeksikkoa sen puomin yli. Aina suoristus puomin yli, lyhyttä käyntiä ja pienet ympyrät kunnon taivutuksilla. Vasemman kierroksen voltti oli selkeästi hankalampi, sillä Artsi valui koko ajan ulospäin, eikä mun ulko-ohja ollut kuulemma tarpeeksi tuntumalla. Kun lopulta muistutin hiukan raipalla että ulkopohkeesta kuuluu kääntyä, paranivat voltit selvästi. Saatiin oikein hyviä ja pyöreitä reittejä, jotka pysyivät yllättävän symmetrisinäkin.
Artsi tuli tässä tehtävässä ehkä vähän liiankin hitaaksi, mutta pyrin vain pitämään liikkeen yllä ja kenties jotenkin ne takajalat töissä. Keräiltiin kaulaa mahdollisimman lyhyeksi (silti taisin ratsastaa liian avoimesti, kädet liian suorina ja ohjat turhan löysinä) ja aseteltiin kunnolla sisälle. Loppujen lopuksi olen sitä mieltä että tehtävä sujui vallan hyvin - ei se kuitenkaan huono ollut missään tapauksessa.

Seuraavaksi jäätiin pyörimään ympyrälle sen oman puomin ympärillä. Väistätettiin takaosaa ulospäin ympyrällä, kunnon asetukset sisään ja jumppaa hevoselle.
Ensialkuun ei tapahtunut oikein mitään, mutta Marianne tuli sitten auttamaan, jonka ansiosta sain Artsin selvästi nopeammaksi pohkeelle. Väistötkin alkoivat sujua, kun osasin paremmin pyytää. Ne kerrat kun ei onnistuttu, johtuivat lähinnä mun fiilistelystä, jonka takia unohdin tehdä puolet niistä asioista joihin mun piti keskittyä.

Sieltä tuli kuitenkin hyviäkin väistöjä, Artsi siirsi pyllyään ja asettui kauniisti. Oikeassa kierroksessa tosin väistöihin tuli sellainen pikkuvika, että hevonen tunki vain hallitsemattomasti sisälle. En oikein saanut sitä korjattua, joten reitti pieneni ja väistöt loiventuivat.

Jatkettiin uraa pitkin ja nostettiin muutamat verkkalaukat pitkälle sivulle. Tässä vaiheessa päätin jännittyä ihan täysin, sillä "onhan se laukkaaminen superjännää, varsinkin Artsin kanssa!" Ekaan laukannostoon kiemurreltiinkin aivan kierossa, laukka nostettiin vähän myöhään ja varmistellen. Tuli siitä silti laukka ja vieläpä ihan hyvä laukka. Minä en istunut nyt niin hyvin kuin olisin voinut, mutta pistän sen selkävaivojen piikkiin. Noin muuten laukka kulki ja pyöri nätisti ja jatkui niin kauan kuin pyysin (ja loppui kun aloin liikaa jännittämään asioita x, y ja z).
Toinen laukka nousi jo rempseämmin, sain jopa keskityttyä siihen nostoon ja käytettyä istuntaa mukana pelkän pohkeella pumppaamisen sijaan. Toiseen suuntaan nostaessa jännitys iski taas pintaan kun jostain syystä kuvittelin Artsin pelkäävän sitä kulmaa tähän suuntaan tai jotain. Mun häsläämisestä huolimatta poni nosti hyvin ja laukkasi kiltisti, ei ampunut mua tantereeseen vaikka niin kuvittelinkin.

Lopputunti veivattiinkin harjoitusravissa. Harjoitusravia, kunnolla voltteja tallisivulla, monet käyntisiirtymät tiesivulla. Käyntisiirtymät olivat lähinnä ala-arvoisia ja tein niitä maksimissaan kaksi sivun aikana. Johtui jälleen selästä, nuo siirtymät alaspäin liikuttivat sitä liikaa, joka sattui muhun, enkä näinollen oikein kyennyt istumaan siirtymiä läpi. Siksi totesin että turha tapella, kun en itsekään pysty pyytämään.

Harjoitusravi menikin mukavammin, varsinkin alkuun Artsi tuntui jopa etenevän ihan hyvin ja sitten vain puksuteltiin innosta puhkuen. Sain varsin hyvää asetusta niille volteille ja kun tarpeeksi uskalsin pitää tuntumaa ja kyynerpäätä kyljessä, sain minä Artsinkin jopa pyöreäksi ja pehmeäksi. Yhtä helposti se tosin nousi sieltä poiskin, kun en tosiaan ole vielä sisäistänyt millä tavalla mun pitäisi tuota möhkälettä ratsastaa.
Artsi puksutteli hienosti ja homma sujui ongelmitta. Mä istuin hyvin ja kaikki toimi. Ainoastaan loppua kohden vauhti katosi ihan täysin, jonka jälkeen mentiin kuin aivokuolleet siellä. Mutta sitä ennen se meni nätisti.

Lopuksi kevenneltiin vielä hiukan ravia. Marianne käski ratsastaa ravia auki ja syöttämään ohjaa. Joo... Tein sen osittain, annoin hiukan ohjaa, pyörittelin ympyröitä ja taivuttelin sisälle. Hiukan pyysin myös ravia eteen ja isoksi, mutta... En vaan uskaltanut pyytää niin paljon kuin muiden hevosten kanssa. Kun Marianne huusi vauhtia, niin lopulta mulla vaan jalat vetelöityivät kun en yksinkertaisesti pystynyt siihen. Ei ole luotto hirveän korkealla tuon otuksen kanssa, vaikkei se varmaan mitään olisikaan tehnyt. Siksi tyydyttiin vain köpsöttelyyn, kunnes saatiin jäädä käyntiin.

Marianne kehui käynnin tosi hyväksi, samoin kuin harjoitusravin. Kevyt ravista jäi uupumaan, mutta kyllä tuo näkyi olevan kovin tyytyväinen.
Olinhan minäkin, ei siinä mitään. Ei huono ja kiva päästä veivaamaan sitä harjoitusravia pitkästä aikaa!

Keskelle, alas selästä. Artsi reippaasti pois ja takaisin kotiin.
Seuraavat kaksi viikkoahan ovat tallilla lomaa, joten elättelen heikkoa toivetta siitä, että pääsisin tällä viikolla vielä toisenakin päivänä ratsastamaan. Riippuu täysin töistä, mutta sen näkee sitten.

Paniikkia, liitoa ja liikettä

Eilen olin ratsastamassa, tällä kertaa jälleen vanhan Vinski-pojan kanssa, tunnillamme myös Nikkis, Pomo, Jack ja Artsi, Vinski vain mun kanssani.
Haettiin Vinski tarhasta, harjailtiin se nätiksi ja iskettiin varusteisiin. Sitten kentälle ja selkään.

Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä. Annoin taas sen hetken vetristymisaikaa, jonka jälkeen aloin hakea reipasta käyntiä ja kunnon liikettä ulos siitä hevosesta. Alku oli suorastaan traagista, sillä Vinski lähinnä hieman nopeutti kulkuaan hetkeksi, vain lösähtääkseen sekunnin kuluttua takaisin siihen kolmijalkaiseen lyllertämiseen. Kun hetken aikaa jaksoin paukuttaa ja hakata päätäni seinään, ryhdistäytyi Vinski ja vaivautui kävelemään aika kivasti eteenpäin. Varmaan vieläkin se voisi kävellä paremmin läpi ja olla aktiivisempi, mutta olipahan reipas ja etenevä, se riitti minulle hyvin.
Tehtiin hieman isoja voltteja, haettiin asetusta läpi, mutta suurimmaksi osaksi vain pidin Vinskiä tahdissa, kurissa ja nuhteessa. Proomu oli oikein hieno kaikin tavoin.

Siirryttiin kevyt raviin. Toisella pitkällä sivulla oli jokunen ravipuomi hyvinkin lyhyillä väleillä, toisella sivulla sitten muutama puomi ehkä asteen normaaleimmilla väleillä. Päädyssä oli ympyrällä kaksi puomia, joita yliteltiin rennon rauhallisesti.
Koska molemmat ravipuomit olivat hieman lyhyitä, koitin saada Vinskin ravin aktiiviseksi, mutta lyhyemmäksi. Ajatus on tärkein ja sen toteuttaminen toinen asia, mutta ainakin yritin!

Muualla saatiin Vinskistä irti ihan mukavaa ja tahdikasta ravia. Poni jaksoi ravata, kääntyi hyvin ja toimi nätisti, ei mitään valitettavaa. Puomeille meno oli hiukan hankalampaa, sain kyllä liikettä ja sain sen ehkä lyhenemäänkin ennen puomeja, mutta oli se silti vähän kananlentoa ja sokean menoa. Välillä päästiin tosi hyvin puomeille, tuntui että ravattiin niiden yli sulavasti ja pahemmin kolistelematta, mutta välillä vauhti kuoli liikaa jolloin puomien ylitys meni ihan koikkelehtimiseksi ja välillä taas baanailtiin liian kovaa yli ja vietiin melkein puomit mukanamme. Osa kuitenkin onnistui, joten olen tyytyväinen - puomit ovat vaikeita. Ja esteet. Ja kaikki aiheeseen liittyvä.

Myöhemmin toisten puomien väliä pidennettiin, jolloin pystyttiin tulemaan niille sujuvammassa ravissa. Alku oli hankalaa, mutta sitten se lähti sujumaan ja päästiin ylittämään ne nätisti. Muutenkin Vinski oli oikein hyvä; kevyt kädelle, reipas ja mukava. Ei mitään ongelmia missään, olin vallan tyytyväinen.

Käveltiin hetki ja laukassa lähdettiin vuorotellen ylittämään puomeja. Ensin ravattiin ravipuomien yli, niiden jälkeen laukka, sitten kolmen laukkapuomin sarja, joista keskimmäinen oli sokeripalojen kanssa noin viisi senttiä maanpinnan yläpuolella.
No, loogisestihan se viisisenttinen puomi oli mielestäni este olihan se kannattamien päässä! Siksipä mä aloin jännittämään ihan hulluna, oikein sellaista "en pysty, en osaa, en kykene"-tyylistä puolipaniikkia. Se hieman vaikeutti suoritustamme, kun rouva ratsastaja lähinnä tärisi kyydissä.

Päästiin lopulta suorittamaan, superkyllästynyt konkariratsu ja raudankankea täti. Ravipuomit menivät nätisti, laukannosto oli hieman hutiloita ja laukassa lähinnä pompin, jalat nousivat kymmenen senttiä ylemmäs ja sitten heiluttiin holtittomasti kohti puomeja. Vinski hoiteli puomit omalla tyylillään, akka pyöri kyydissä kuin pottusäkki ja kuin ihmeenkaupalla selvittiin toiselle puolelle. No, eka kerta on aina vaikein ja tuo hieman ehkä helpotti tätä jännitystäni, joten vetäistiin toinen kerta heti perään.
Tällä kertaa laukka oli selvästi liian huonosti pyörivää ja hidasta, joten vetäistiin ympyrä. Sekin ihan kamala, kun mun kädet vaelsivat ja istuminen oli omanlaistaan taidetta. Puomitkaan eivät paljon paremmin sujuneet kun minä kuvittelin vauhtimme olevan liian huima (note-to-self: se ei ollut) ja Vinski joutui taas kestämään säheltävää akkaa. Kunnialla mentiin kyllä yli, joten uskallettiin vaihtaa suuntaa ja kävellä hetki.

Oikea kierros olikin parempi. Nyt kun nostettiin laukka, käski Marianne polkaista kunnolla vauhtia. Tein työtä käskettyä ja sain Vinskistä irti sellaista laukkaa, että leuka oli jäädä matkan varrelle. Se shokki oli niin suuri, että unohdin täysin tehdä mitään, joten laukka pysyi hyvänä vain kaarteen ajan, mutta puomeille se kuoli ja lyllerrettiin tyylivapaasti yli. Seuraavalla kerralla pyysin jälleen laukkaan vauhtia ja takajalkoja liikkeelle. Nyt kun laukasta tuli oikeasti ilmavaa, etenevää ja hyvää, en järkyttynyt turhia, vaan istuin alas ja ratsastin paremmalla tatsilla puomeille. Vaikka vauhti tuntui mun mielestä kovalta, päätin etten nypi turhia kun kerran käsketään tässä laukassa mennä puomeille. Ylitys oli kuulemma huomattavan paljon parempi ja sujuvampi, mä en oikein osannut sanoa, kun tiesin vain että Vinski kolautteli ja olin itse niin paniikissa etten oikein ehtinyt keskittyä mihinkään muuhun ;)

Lopuksi ravailtiin kevyesti. Mun piti ottaa kunnon loppuravi-asenne, joten pyörittelin kunnolla ympyröitä, pyysin asetusta läpi ja ratsastin Vinskiä reippaasti eteen. Se oli oikein hyvä - vasempaan kierrokseen asetus meni heikommin läpi, mutta sain senkin kun vaivauduin kunnolla pyytämään. Liikettä löydettiin kunnolla (täti tärisi taas vaihteeksi kyydissä) ja fiilis oli vallan hyvä. Vinskikin uskalsi edes hiukan rentoutua ja pärskiä, hieman saatiin ehkä kaulaakin venymään. Jes!

Käyntiin ja loppukäynnit. Olin vallan tyytyväinen tähän suoritukseen, vaikka "este" mun pasmani sekoittikin. Olen vaan niin mielettömän fiiliksissä noista liikkeistä joita olen Vinskistä nyt saanut irti. Ihan uskomaton se ero kun hevonen oikeasti lähtee liikkumaan, sen peruslyllerryksen sijaan. Ai kamala, mutta toisaalta niin hienoa!

Keskelle, alas selästä. Poni talliin, varusteet pois ja nopea harjailu. Sitten jälleen kotia kohti.

Hitaasti ja huiman korkealta

Eilen olin taas ratsastamassa. Mulla oli Artsi (jota en juhannustaioista huolimatta nähnyt unissani) ja tunnilla myös Jack, Vinski ja Elvis, Artsi vain mun kanssani. Hengailtiin hetkinen tunteja katsomassa, ennen kuin kävin poimimassa ison Artsin matkaani ja harjailin sen reippaasti. Tosiaan, onhan se iso, varsinkin näin pitkän ajan jälkeen. Tuli taas varsinaisen kääpiöolo herra Artemiksen vieressä. Varusteet niskaan ja sitten kohti kenttää tallustelemaan.

Kiipesin selkään ja koin hetkellistä korkeanpaikankammoa. On se hieman eri keikkua jonkun Elvis-ponin ja sitten huiman suuren Artsin selässä, hyi kamala!
Muutenkin hieman jännitti, olenhan mä mennyt hepalla viimeksi silloin kun se linkosi mut kenttään kaksi kertaa peräkkäin. Hieman olin varuillani pari ensimmäistä kierrosta, mutta sitten uskaltauduinkin jo ratsastamaan käyntiä eteenpäin ja ottamaan koko kentän käyttöön. Artsi kuljeskeli ihan mukavasti, suunnattoman hitaasti vain. Ja ratsastaja oli saada halvauksen aina porttipäässä kun ne järkyttävän suuret lautasantennit poimivat kaikki mahdolliset viestit pelloilta. Selvittiin hengissä, eikä Artsi välittänyt oikeasti mistään mitään.

Koitin saada käyntiä hieman etenemään. Onnistuihan, mutta paino sanalla hieman. Tehtiin siinä muutamat voltit ja haettiin asetusta, jälleen paino vähän väärällä sanalla. En ihan täysillä uskaltanut ratsastaa ja pyytää, sillä jotenkin kuvittelin hevosen suuttuvan ja pommittavan mut seuraavalle planeetalle.
Olin kuitenkin ahkera ja yritin väkertää jopa muutaman väistön käynnissä. Se oli hidasta ja Artsi ei paljon pohjetta kuunnellut, mutta tuli sieltä jokunen askel superloivaa väistöä suunnilleen haluamaani suuntaan. On se jo jotain!

Siirryttiin kevyt raviin. Hidas siirtymä pään heilutteluiden säestämänä ja kauhukuvien vilistäessä päässäni. Olin kuitenkin jälleen turhan epäluuloinen ja Artsi hölkötteli ravia oikeinkin nätisti. Ensin taas pari kierrosta varmistellen, sitten koko kenttä käyttöön, hieman korkoa kylkeen ja ympyröitä pyörittelemään. Asetukset löytyivät, koitin parhaani mukaan kerätä kaulaa edes hieman kasaan siitä kolmen metrin pituudesta (onnistuin varsin huonosti, sillä hevonen ei liikkunut mihinkään) ja sitten vain kevenneltiin rauhassa. Tosiaan, muuten se oli ihan hyvä, Artsi toimi, kääntyi ja asettuikin. Ainoa problematiikka liittyi siihen tahtiin, joka oli kuulemma aivan liian laiska. Mariannen kehoituksesta uskalsin pyytää ravia eteen ja saatiin pikkuisen ilmavampaa hölkkää aikaiseksi. Vaan oli se silti aika todella laiskaa, heh.
Siirryttiin hetkeksi käyntiin jottei kuukahdettaisi ja sitten jakauduttiin ympyröille. Mentiin Artsin kanssa keskiympyrälle yksinämme ja sitten saatiin paukutella laukkaa sydämiemme kyllyydestä!

Artsi oli vain hieman eri mieltä, osasyy tosin saattoi olla ratsastajassa joka ei varsinkaan alkuun oikein istunut suorassa, vaan heilui turhankin epämääräisesti. No, sanotaanko että nostoihin olin tänään suht tyytyväinen. En ihan, mutta aika. Ne olivat hitaita, mutta ainakin mä valmistelin niitä varsin hyvin ja sain käytettyä istuntaa. Joten hyvä - siitä hervottomasta hitaudesta huolimatta. Ja siis laukkaa nostaessa en yllätyksekseni edes jännittänyt tai odottanut että "jos vaikka se vetää herneet nenäänsä kun pyydän". Erittäin hyvä siis!

Huonompaa oli se, että varsinkin tähän vasempaan kierrokseen ja alkuun ei laukka pysynyt yllä kuin maksimissaan yhden ympyrän. Aina tipahti kun yritin kääntää ympyrää. Homma parani koko ajan kun Marianne käski istua alhaalla ja pitää kädet rinnakkain ja kun itse muistin rentoutua ja istua suorana. Mutta silti, se vain tipahteli ihan-koko-ajan! Varsin toivotonta, vaikka muka yritin ratsastaa eteen ja nojata taakse niin silti, melkein aina käännöksissä poni pudotti raville. Miten ärsyttävää.
Itse istuin ihan kivasti siellä, kyllä se Artsin laukka meinaan on niin loistavaa ja mukavaa.

Vaihdettiin suunta, käveltiin ja laukka jatkui. Olin positiivisin mielin, koska oikea kierros tuppaa ehkä sujumaan vähän paremmin. Niin sujui nytkin. Laukka pysyi tuhat kertaa paremmin yllä, tipahteli välillä, mutta saatiin korjattua aina ravin aikana (josta puheenollen minä istuin siinä harjoitusravissakin tosi hyvin, pompin ehkä ekat kaksi askelta siirtymän jälkeen).
Tähän suuntaan sain ratsastettua eteenpäin voimakkaammin, uskalsin muutamassa nostossa koskettaa raipallakin jotta laukka nousisi terävämmin. Ja saatiin hanatettua useampia ympyröitä ilman keskeytyksiä. Kun lopulta vielä päästiin tilanteeseen jossa laukka alkoi pyöriä noin kymmenen kertaa paremmin aiempaan verrattuna, olin oikein tyytyväinen suoritukseemme. Vaikka se superhidasta ja tylsää olikin.

Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.
Artsi oli tosiaan ihan ok ja Mariannekin kehui että uskalsin nyt ratsastaa sitä kunnolla (ainakin jossain vaiheessa). Ja niin, ei tuossa mitään vikaa ollutkaan, tietenkin pitkän tauon jälkeen vähän hakemista.
Mutta ah, on se niin iso ja aivan suunnattoman hidas. Ehkä silti kestän, kun se nyt noin kivasti meni.

Keskelle ja alas selästä. Poni talliin ja harjaukseen, jolloin mieskin pääsi näyttämään miehekkyytensä ja uskalsi jäädä yksinään harjaamaan isoa Artsia. Sen jälkeen lähdettiin kotiin ja vapaapäivää viettämään.