No ne piaffet jäi vähän..

Tjaa tjaa.

Kauhealla innolla lukemaan taulua ja jee, menin Roosalla :) Lisäksi tunnilla Sakari, Pomo ja Simo. (Meiltäkin loppui koulu ihanasti neljältä, joten ehdin tallille vasta 17.19..)
Hain harjat ja harjailemaan ponia. Mulla oli kuulkaa ihan sellainen usko, että tänään onnistuu. Tänään poni menee niin täydellisesti ja kaikkea. Poni ei ollut samaa mieltä, vaan möllötti äreän oloisesti karsinassaan. Harjasin hänet niin puhtaaksi kuin osasin, varustin rauhassa ja sitten menimme kentälle. Ja mäkin otin jopa pitkän raipan mukaan. (Ei se ollut pitkä :D Saman kokoinen kuin mun raippani.. Mutta erilainen.)

Mariannekin oli kuulemma odottanut että tulisin tiistaina. (Miksi mua odotetaan, olen kamala ihminen.) Ja sitten se selitti että olen niin pehmeä kätinen ratsastaja. Ahaa, joo tuota noin..
Nousin selkään. (Douché, Marianne ei kiristänyt sitä vyötä. Olipa muuten löysällä satulavyö koko tunnin..)

Lähdettiin kävelemään. Ihan normaalisti. Kun käveltiin siellä uralla Roosa koitti koko ajan kääntyä sisälle. Heti kun pohkeella painoin sen uralle, se kääntyi takaisin. Ja Sakari oli todella pelottava. Ei Roosasta, mutta mun mielestä. Kun käveltiin siellä, alkoi se elämöimään. Tämän takia pyörin hetken aikaa porttipäässä ja silti se Sakari elämöi siellä. Sitten se teki siellä jotain piruetteja ja Roosakin otti yhden lähdön kun säikähti arvon herran elämöintiä. Ja koko ajan oli ponini menossa suuren orin luo.

Elossa selvittiin siis kuitenkin. Roosa oli hyvin reipas, kun koitti kääntää se olisikin lähtenyt jo raviin. Kääntyily oli vähän hankalaa kun Roosa halusi seurata. Etenkin sitä ihanaa Sakaria. Jippia jei.
Jäätiin sitten pääty-ympyröille, mä ja Simo sinne peltopäätyyn. Käveltiin pääty-ympyröillä ja meidän niinkuin piti harjoitella avontapaista räpellystä. Eli sillä ympyrän avoimella sivulla tehdään voltti ja jatketaan avossa Mariannea kohti.
Roosa oli erittäin reippaalla tuulella. Ensi alkuun me vain mentiin pyörimään sinne Sakarin ja Pomon ympyrälle, enkä mä tietenkään osannut edes käyttää sitä raippaa (turha laite se oli, lätkin sillä vain itseäni :D). Kun lopulta sain ponin kulkemaan omalla ympyrällään niin meillä meni hetken aikaa aika hyvin. Tosin ne avot eivät onnistuneet sinne päinkään, mutta ainakin Roosa käveli hyvin ja pysyi omalla ympyrällään. Avoyrityksemme olivat säälittäviä, poni välillä kulki vähän sinne suuntaan mutta ei sitten lähellekään sinne päin. On se vaikeeta, mutta ei ollut aitaa tukena.
Tässä jossain välissä sitten Roosa otti hienoja lähtöjäkin. Kerran hän esimerkiksi pelästyi autoa, joka ajoi jään päältä. Hieno lähtö tuli, mä lensin taaksepäin, ohjat kiskaisivat mut takaisin satulaan, tai oikeastaan satulan eteen. Jotenkin mä pysyin sentään selässä.
Jotta käynti sujui sitten tosi hyvin, kuten huomaatte..

Jos käynti sujui hyvin, niin ette halua kuulla siitä ravista. Roosa oli siis reipas (en tainnut mainita), joten mua mietitytti ihan pikkaisen että mitä tästä tulee kun raviin lähdetään. Siirsin ponin raviin ja se meni kuin ralliauto. Koitin pysyä rauhassa, en halunnut aloittaa taas sitä kamalaa jännittämistä ja kiskomista. Olin vaan rauhassa, kääntelin pienemmille volteille, kevensin hitaasti ja otin pidätteitä. Mutta ei se olisi voinut ponia kiinnostaa yhtään vähempää. Tämä on just tätä, kun mä oikeasti koitan ja yritän parhaani, niin eikös just silloin Roosa päätä olla melkoinen aasi ja vääntää tuhatta ja sataa jos häntä sattuu huvittamaan?
Kevyt ravi siis meni niin, että mä koitin ja yritin. Voltit oli sellaisia "hyvä jos hengissä pysytään kun vauhti on kamala", vähän väliä Roosa otti laukalla Sakarin kiinni (tai vaihtoehtoisesti ravasi täysillä rakkaan orhipojan persuksiin..) Poni ei kuunnellut mua nyt sitten lainkaan ja mulla alkoi tulla hivenen epätoivoinen olo kun se poni vaan juoksi hullun lailla eikä kuunnellut yhtään. (Sitäkään en tainnut mainita. Kamalaa toistelua.)

Melkein jopa aiheeseen liittyvä, huonolaatuinen kuva, uskomatonta!

Lopulta Marianne käski pysäyttää (se oli vaikeaa), Marianne haki liinan (ihkua :D) ja pisti meidät sen päähän. Ensin se käski pitää nyrkit kiinni ja alkoi kiskoa niitä ohjia. (Siis kiskoi niistä mua, eli niinkuin hevonen kiskoisi. Ei tarvitse ajatella että se alkoi kiskomaan hyvin käyttäytyvää ponia suusta.) Sitten katseltiin kun mä heiluin ja lentelin sinne eteen. Opetus numero yksi: kyynerpää kulma, kädet rentoina ja sitä rataa.

Sen jälkeen se tökki mua selästä. Ja mä heiluin ja huojuin, tosin vähemmän. Opetus numero kaksi: ylävartalo jäntevänä, ei ylirentona.

Ja sitten ravia liinan päässä. Roosa juoksi erittäin reippaasti ja olisi halunnut seurata. Ei se sentään montaa kertaa koittanut juosta pois liinaympyrältä. Mun piti rentoutua ja ottaa siirtymiä (ja ei kiskoa. Eheh..) Keventelin ja koitin olla vaikka poni vähän menikin. Pieni oli ympyrä, nooh. Otin joitain siirtymiä, jotka olivat hivenen huonoja. Roosa juoksi ja silleen. Kun lopulta saatiin hetki vähän rauhallisempaa ravia, Marianne päätti päästää meidät irti. Käski tehdä siirtymiä sillä pääty-ympyrällä. Joo ihan heti. (Käveltiin mm. Mariannen perässä toisten ympyrälle..)

Siirryin taas raviin. Roosa kulki pari askelta ihan hyvin ja sitten vauhtia. Ravailtiin täysillä siellä. Siirtymät olivat hyvin hitaita. Ja Roosa säikkyi kaikkea mahdollista. Tai oikeastaan, se säikkyi lapsia. Ja sen lisäksi vielä vähän seurailtiin Sakaria. Kun sitten lopulta laukattiin täysillä portille tuijottamaan lapsia, Marianne päätti ottaa meidät taas liinaan, "sä jännityt heti ku mä en kato".

Palattiin ympyrälle, liinan päähän, tämähän on extremetunti. Toinen kerta mun elämässä liinan päässä (tai oikeastaan kolmas, tämä oli siis toinen tunti jolla olen liinan päässä).

Marianne käski ajatella eteen jotenka siirsin ponin raviin. Vauhtia löytyi. Rauhoituin, keventelin rauhassa ja ratsastin sitten pohkeella eteen (ja heitin jossain välissä sen raipankin pois. Olkoon Marianne mitä mieltä hyvänsä, mä taidan pitää mun pikku raipan. Tuon pitkän raipan kanssa taisin vaan tökkiä Roosaa takamuksille kun se lähti.) Ajattelin vaan että ponin pitää ravata niinkuin mä haluan ja nyt mä haluan eteen, mutten halua että se kaahaa.

Aloitin siis sillä, että vaan ravasin. Hain ympyrää, ohjat tuntumalle, itseni rennoksi, hyvän kevennyksen ja päästin ponin etenemään. Sitten ihan oman huvin (ja tietty Roosan kuulolle saamisen) vuoksi aloin ottamaan aina välillä pidätteen ulko-ohjalta, myötäyksen sisäohjalta ja eteen. Tosin alkuun se oli kyllä muodossa: pidäte ulko-ohjalta, pidäte molemmilta, vähän myötäystä ja poni lähtikin ihan itse eteen. Huomasin kuitenkin että aika pian alkoi pidäte mennä läpi ja jonkun ajan kuluttua poni melkein siirtyi käyntiin pidätteellä, joka ei alkuun mennyt yhtään läpi. Edistystä siis tapahtui. Kun Roosa alkoi rauhoittua, sain itsekin ratsastaa sitä eteen ja Marianne käski ottaa siirtymiä. Vähän siirtymiä ja eteen vaan sitä ravia, välillä niitä pidätteitä ulko-ohjalta. Roosakin alkoi jopa rentoutua, jes.

Istuin harjoitusraviin, otin niitä siirtymiä ja keskityin eteenratsastukseen. Poni alkoi jopa vähän väsyä, sai oikeasti katsoa ettei se ihan itsekseen siirtyillyt käyntiin. Lopuksi vielä keventelin hetken. Marianne kysyi uskaltaako meidät päästää pois. "Sitä ei voi tietää :D".

Meidät päästettiin pois liinasta ja jatkettiin siellä pääty-ympyrällä. Mun piti vaan ottaa siirtymiä. Ensin Roosa keräsi taas vähän vauhtia, ei niin huimasti sentään kuin alkutunnista. Jatkoin niiden ulko-ohja pidätteiden ottoa ja piakkoin Roosa alkoi taas rauhoittua. Ravailin siinä ympyrällä, ihan vähän kääntelin ja pari siirtymääkin otin. Muuten vaan keskityin ihan rauhalliseen menoon, en jaksanut enempää vaatia vaan nautiskelin siitä kun poni vihdoin ja viimein kulki nätisti. Se ei enää edes yrittänyt seurata, enää ei säikytty. Oltiin vaan laiskoja. Piti vähän purkaa paineita.

Laukathan me jätettiin väliin, muut kyllä laukkasivat. Marianne käski vain ravata ja mä mietin että kun tämä poni nyt menee hyvin, niin en sitten oikein viitsi koittaa laukkaa, kun arvatenkin sitten alkaa syvä tappelu ja en nyt viitti semmoista aloittaa. (Ja sitä paitsi, kun Simo alkoi laukkaamaan ja mun piti vaan ravata, niin Roosa aloitti heti ihme venkoilun, jonka tosin lopetti kun huomasi ettei laukata.) Me voidaan sitten myöhemmin tapella, mutta ei nyt kun tunti meni muutenkin miten meni.

Sitten loppukäynnit. Vähän poni kyttäili, muttei se nyt jaksanut pelätä mitään sen enempää.
Marianne sanoi että loppu meni oikein hyvin. Joo-o.
Mä olin ihan varma että me onnistuttaisiin, mutta ei! Ilma oli hyvä ja taukoa oli vähän. Voi kuukelis soikoon, ponilla on lihaksia ja sitten on pakkasta. Huono yhdistelmä.
Mutta olen mä silti ihan tyytyväinen :D Enpähän ainakaan tippunut. Eniten mua ärsyttää se, että mä oikeasti yritin. Kun tiistaina mä nyt oikeasti panikoin ja kiskoin koko ajan, joten ei ihme ettei poni tykännyt. Mutta tänään mä koitin ja ei silti. Yhyy.
Ongelma oli se, kun Roosa otti niitä lähtöjä ja juoksi Sakarin perässä. Muuten olisin uskaltanut antaa sen ravata vähän reippaammin, mutta kun nämä jutut vähän niinkuin vaaransivat meidät kaikki.
Heh.
Heehee, tekosyitä löytyy ;)

Oikeastaan kun miettii niin tunnissa ei kyllä mennyt mikään hyvin. Pyörittiin vaan liinassa ja Roosa kulki vain koska oli jo väsähtänyt hieman. Avot ei onnistuneet tänään sitten yhtään, seurailtiin (kunnes liina näytti taivaan merkit..) Olipa kamala tunti! Olen silti ihan tyytyväinen, mistäköhän johtuu. Olen koko ajan niin iloinen.
Olen mä ihan tyytyväinen siihen että ainakin yritin parhaani. Tällä kertaa, enkä sortunut ainakaan niin pahaan vetämiseen ja kamalan näköiseen ratsasteluun.

Kun oltiin sitten loppukäynnit kävelty, alas selästä ja poni talliin. Harjailin Roosan reippaasti pois, josko se nyt vaikka seuraavalla kerralla menisi kiltisti :) (.. enää ensi viikolla menen kaksi kertaa viikossa..)
Kun kuolaimet oli pesty, niin ei ollutkaan enää mitään tekemistä.

Mutta sitten mä keksin :D Nikkis oli toosi likainen. Joten.. Mä meninkin harjaamaan sitä. Hieman mä epäilin asiaa, kun poni oli niin äreän näköinen eikä se ole aikoihin ollut tunnilla. Mutta uskaltauduin kumminkin harjaamaan sitä. Jotku tyypit kysyivät että "meetkö harjaa Nikkistä? Mekin yritettiin mut se jäi ku se ei antanu koskee itteensä". Upeaa...

Kun menin karsinaan, vastassa oli tuttuun tapaan sellainen äreä pieni poni. Tällä kertaa se tosin ei juossut ympäri karsinaa. Se seisoi siellä nurkassa, korvat luimussa, teki päällään sellaisia ihme pakkoliikkeitä ja koitti näykkiä. Se oli jopa aika pelottavan näköinen.
Aloin sitä harjaamaan, jonkun aikaa se sätki ja näykki. Sitten se käveli hiukan, näykki lisää, pyöri. Ja lopulta asettui. Seisoi alkuun ihan normaalisti ja tympeän näköisenä, lopulta se seisoikin pää suurin piirtein maassa ja oli kuin mikäkin rauhallinen kiltti pikku poni. Jaa-a :) Harjasin sen sitten kunnolla. Kyllä poni aina mielipiteensä ilmaisi kun menin karsinasta pois tai palasin sinne. Mutta kun harjasin sitä, niin se vaan seisoskeli niin rauhassa ja suurin piirtein nukkui siinä. On se vaan niin palkitseva harjata, heh. Harjasin sen oikein kiiltäväksi, se oli hyvin hyvin likainen.

Sitten kortti kirjoitettiin ja mä pidin Reettaa kun Marianne hoiti sen jalkaa ja piti esitelmää jalan hoidosta. Ja sitten mä lähdin kotiin. Toiseksi viimeinen kerta kun asiat menee näin. Sitten voin vain mennä ja olla ratsastamatta.
Saa nähdä miten ensi viikolla käy. Nyt olen ollut suht rauhassa, viimeksi olin aivan maan myyneenä. Saa nähdä täytyykö ensi viikolla itkeä asia ulos vai saanko puhuttua kuten normaalit ihmiset :D
Kumpi onkaan vaikuttavampaa ;)

Kipiänä

//JA VOI JUMANKAUTA. Ajattelin että nyt sitten yleisön pyynnöstä teen postauksen ja isken tuonne joka väliin hevoskuvia kun muistelen vuotta. KATSOKAA NYT SITÄ! Muistin laittaa YHDEN kuvan. Tämä se mun ongelma on. Mietin että nyt pistän kuvia. Lopulta sitten innostun kirjoittamaan enkä muista lainkaan että kuviakin piti laittaa :D Hivenen reikäpäinen, tai jotain.

Aina ei mene niin kuin suunnittelee. Tänään aloin koulussa mietiskellä että pitäisikö mennä kotiin kun olen näin kipeänä. Lopulta parin tunnin jahkailun jälkeen totesin että kyllä, kotiin on mentävä. Kuulostin niin rasittavan kipeältä, nokka tukossa ja hohkasin lämpöä (kiehuin :D).
Vaikka talli olikin.

Joo, mulla on suunnitelmana tämä: huomenna kotosalla ja paranen. Torstaina kouluun, sitten kotiin. Nopeasti kaikki kuntoon ja tallille. Kaikki on tosi pettyneitä muhun kun olin kipeä, tietenkin.
Ja sitten mä pääsen tietty Roosalla. Ja meillä menee niin täydellisesti. Roosa on unohtanut kokemansa vääryyden, mä olen kehittynyt itsekseni kun olen ajatellut asioita. Sitten me vedetään kuulkaa siellä heti alkutunnista piruetit meidän laukanvaihtosarjojen perään ja loppuraveissa vedetään tyylipuhtaat piaffet ja passaget. Ja tälleen.
Uskokaa pois, tämmöinen teksti tulee torstaina.


Pitäisikö munkin muistella vuotta 2011?

Hetkinen..
Vuoden alussa menin tosi paljon Elviksellä, vain joskus vaihtui hevonen kerraksi ja sitten jatkui Elvis-kuuri. Opettelin itse lähinnä tätä normaalia perusratsastusta.

Keväällä perustin blogini ja varmaan jo vähän ennen tätä alkoi Elviksen kanssa tulla pieniä ongelmia. Elvis alkoi säikkyä enemmän kuin aiemmin, ja itse jännityin myös.

Kevään kuluessa aloin ratsastaa Suloa ja Elvistä vuorotellen. Kehityin itse jälleen, rauhoituin enemmän.

Vuonna 2011 hyppäsin myös ensimmäisen esteeni, vaikka tyyli olikin melko vapaa. Tipuin tänä vuonna myös enemmän kuin koskaan.

Kesällä olin ihka ensimmäisellä ratsastusleirilläni.
Omat ongelmani alkoivat Mariannen kanssa juttelun jälkeen tuntua pienemmiltä ja tunsin (ainakin hetken) ettei mun tarvitse pelätä tallille menoa.
Huomasin myös oikeasti pelkääväni maastoilua.

Vuonna 2011 myös peruskoulu loppui, ammattikoulu alkoi ja olin myös ekaa kertaa kesätöissä :D

Syksyn tultua alkoivat hevoseni vaihtua. Meninkin melko kauan joka kerta eri ratsulla. Pärjäsin hyvin ja olin tyytyväinen. Loppukesällä-syksyllä ajattelin olevani erittäin hyvä.
Innostuin myös ratsastuksen oppimisesta totaalisesti joskus syksyllä. Sen jälkeen olen ottanut asiat aina vain paremmin ja ehkä jopa kehittynyt parempaan suuntaan hieman nopeammin. Tai sitten haluan vain kuvitella niin.

Joskus (hyvä muisti :D) syksyllä/loppukesällä saapui myös Roosa. Ensimmäinen hevonen johon rakastuin lähes ensisilmäyksellä. Uskaltauduin myös ensi kertaa toivomaan hevosta tunnille.

Ratsastin Roosalla ensimmäistä kertaa.
Ja sain kokea aivan täydellisen tunnin Sulon kanssa.
Tämän vuoden aikana tuli koettua myös muutamia pätkiä jotka haluaisi kokea uudelleen. Elävästi on mielessäni se kun Elvis pysähtyi niin pyöreänä ja se kun tunsin Sulon (oli kai se Sulo :D) takajalat kahden askeleen ajan. Vau..

Putosin ensimmäistä kertaa pahemmin. Niin pahasti etten päässyt lopulta edes tuntia jatkamaan. Putosin myös ensimmäistä kertaa niin, että sain siitä hetken kestävän pelon.
Tämän jälkeen seuraavat tunnit olivat pelon purkua.

Pääsin myös erittäin pitkästä aikaa ratsastamaan Vinskillä.
Alku oli erittäin hankalaa. Sittemmin sain hevosen välillä jopa toimimaan ja tuli meille joitain aivan uskomattomia tunteja. Toisaalta taas Vinski oli myös turhan iso, joten katsotaan kun kohta tulee taas vuoden tauko siihenkin hevoseen :D
Huomasin muuten Vinskillä mennessäni että tykkään tosi paljon hevosista joilla on vaikea ravi (huomioikaa, minun mielestäni vaikea ravi). Se on kivaa, kun ensin sieltä pomppii kilometrejä ilmaan ja sitten huomaakin istuvansa siellä tosi hyvin. Sen takia viimeiset Vinski-tunnit olivat mahtavia, istuin siellä ravissa.

Lopulta sain alkaa ratsastaa Roosalla useammin. Ponin kanssa tuli ylämäkiä ja alamäkiä. Jotkin ongelmat paranivat, jotkut ongelmat tulivat tilalle.

Ja mikä tärkeintä: ratsastin yli kymmenen viikkoa kaksi kertaa viikossa :D



Tälle vuodelle toivon, yritän, pyrin.
Toivon että pääsisin ratsastamaan :D Ja toivon että pääsisin Roosalla. Toisaalta haluaisin myös mennä Elviksellä, Pomolla (miksi ei. Ei niin välttämättä, mutta kiva on hänkin), Sulolla (heh.. heh), Nikkiksellä (Nikkis ei ole sellainen halun kohde, heh, mutta en halua ponia syrjiä. Nikkis on hyvin hauska poni. Tai miksi voi kutsua ponia jolla on ratsastanut 4 krt ja tippunut 2 krt :D), Vinskillä (ravi on kivaa istua), Kaisalla, Roosalla (hitsit, taisinkin jo mainita sen. Ihan erillisessä lauseessa jopa) ja kyllähän mä tietty voin Sakarillakin mennä.
Haluan mennä kaikilla joilla olen mennyt, joillain enemmän, joillan vähemmän. Mutta toivon todella että saisin aasimuuliponihevosen nyt ylihuomenna :)

Mä haluaisin joskus uskaltaa ottaa sen pitkän raipan Roosan kanssa. Tarvitsisi vain joskus uskaltaa. Toivon että saisin joskus kysyttyä Mariannelta että minkä raipan otan..
Haluan kokonaisvaltaisesti tietty oppia. Pyrin nyt ehkä siihen että saisin myös ongelmatilanteet läpi vähän kauniimmin. Haluan rauhoittua aina vaan lisää, oppia istumaan alas.
Käsiä voi aina parantaa, nyrkit paremmin kiinni eikä kädet saa karata eteenpäin.
Haluaisin saada Roosan toimimaan, olisi hienoa saada se laukkaamaan ja kulkemaan mahdollisimman usein mahdollisimman hyvin.
Toivon että saisin jatkaa ponin kanssa. Unohtamatta muita kumminkaan.

Satulassa voisi pysyä rennompana, valaistumisia voisi tapahtua useammin. Pyrin ehkä siihen että alkaisi raviväistötkin onnistumaan. Ja käyntiväistöissä saisi olla ajatus mukana.

Mikähän olisi mun suurin ratsastuksellinen virhe.. Varmaankin se jalustimilla seisominen.
Pitäisikö tehdä myöhästynyt uudenvuodenlupaus: en enää ikinä seiso jalustimilla.

Ehkä se on turhaa. Myöhäistä.

Ja mahdotonta. Mä koitan palailla vasta torstaina. Ja jos nyt kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, palaan varmaan pitkän tekstin kanssa kun en ole nyt ratsastuksesta saanut kirjoittaa.

2-0-1-2 + päivittelyä

Kohta on muuten jo vuoden toinen päivä. Ja blogini aloittaa toisen vuotensa!! Maaliskuussahan tulee blogin 1-vuotissynttärit. Siistiä :) Niin se aika vaan rientää.

Ja katsokaa ja arvatkaa. Mut on tultu haukkumaan, upeaa upeaa! Ja ihan pyytämättä :D Eikö ole hienoa, tätä olen odottanut todella kauan. Viimein ihastuttava anonyymi tuli kertomaan kuinka minun täytyy opetella ratsastamaan. Ah, tästä se vuosi lähtee käyntiin.
Olen todella pahoillani etten pysynyt Kaisan selässä. Se oli vahinko, daah.

Tältä tämä siis näytti kun aloitin lauantaina

Pikku tauko

USKOMATONTA rajat valmiina. Ette usko kuinka vaikeaa se oli.

Tähän jätin tämän sitten.

Oikea reuna

Vasen reuna

Sitten tänään tein sitä noin tunnin. Katsokaa mikä edistys :D

Oikea reuna

Vasen reuna

Kaunis tähti lähempää, kun ei noista yleiskuvista juuri näe

PalPel päivittelyä

Hehee, turhaa postailua.

Tältä se näytti kun aloitin tänään

Kun lähdettiin kauppaan

Kun menin syömään, huomatkaa eka kulmapala :)

Tältä se näyttää tällä hetkellä. Huomatkaa KAIKKI kulmapalat! Jee :D

Kun tuota tekee, tajuaa kuinka iso se 136cmx96cm(?) oikeasti on. Ja noita mustia paloja on masentavaa rakennella. Nooh. Aika hienoa edistystä vai mitä? Tein sitä tänään kai 11.30-17.00, plus nuo tauot. Että ihan hyvin. Suurin ongelma taitaa olla se, että noita reunapaloja on ihan varmasti tuolla kopassa vielä, mutta niitä on melko hankala löytää.. lähes 4000 palan joukosta..

Ja muuten, jos jollain on jotain kysyttävää, ehdotuksia/toiveita, niin tietenkin niitä saa esittää (vaikka anonyyminä, sain sen uskoakseni toimimaan). Mutta en usko että kenelläkään on mitään kysyttävää yms, joten en ole aikaisemmin edes sanonut. Tai joo.
Puhukaa suunne puhtaaksi, kyllä mä kestän. Tai olkaa hiljaa, kestän senkin

Douché!

Me vajotaan siihen mustaan aukkoon

eikä takaisin ole tulemista. (Ja P.S tähän väärään päähän. Me hommataan Marianne lasarettiin. Ravattiin sen yli :D Melkein ainakin.)

Saavuin tallille ja ilokseni ja yllätyksekseni pääsin Roosalla. Olin ihan varma etten pääse sillä. Tunnilla olivat myös Kaisa, Pomo ja Simo. Roosa oli ekalla tunnilla, joten katselin sitä sitten. Oon muuten huomannut. Ennen mä tykkäsin niin paljon siitä kun mentiin sitä koko ajan kokorataleikkaata. Voi veljet oli kivaa! Nyt viime aikoina en ole enää oikein lämmennyt sille. Mutta tajusin että nykyään mä vallan rakastan sitä: pidäte ulko-ohjalta, kun se menee läpi -> myötäys sisäohjalta ja eteen. En sitten tiedä mitä hauskaa tuossakin on. Simppeli pikku tehtävä joka on niin hauska.

Sitten kiipustin selkään. Ja nyt ajattelin että on vaan onnistuttuva ja oltava rauhassa. Roosa halusi hiukan väistellä uraa, mutta lähdin sitten taas ratsastamaan sitä sinne. Roosa meni ihan hyvin. Hitaasti vaan, mutta muuten. Kerran tuli pikku lähtö kun oli vähän pelottavaa. Ja mä horjuin eteen.
Alkukäyntien jälkeen lähdettiin harjoittelemaan iki-ihania väistöjä. Ensin piti väistää takaosaa uralta. Tämä on just tätä, viimeksi kun tätä tehtiin niin onnistui tosi hyvin, tiistaina tajusin. Ja tänään ei sitten muka voinut onnistua. Roosa mateli. Ja ne takapään sisälle siirrot.. Ne oli kyllä lähinnä "ratsastaja kiskoo ponin pään ulos". Välillä taisi tulla takapääkin sisälle, mutta vaikeaa se oli taas ja mä jännityin kun yritin. Tekisipä mieli itkeä kun mietin tätä avuttomuuttani :D

Nyt voidaan itkeä sitten yhdessä. Oli nimittäin aika siirtyä kevyt raviin. Ensin tapeltiin ties kuinka kauan kunnes sain Roosan raviin. Siis poni tuli sisäpohjetta vasten, löntysteli. Ei mikään mennyt läpi taas. Kun se lähti raviin, niin eikös se juossut vaan toisten imussa. Poni ei kääntynyt mihinkään. Lopulta aina ratsastus meni siihen että potkin ulkopohkeella, kiskon vähän joka ohjalla ja hutkin raipallakin. Kamalaa. Epätoivo iski kun mikään ei toiminut. Jumankauta, kun yleensä tapellaan ja sitten lähtee sujumaan. Vaan ei nyt. Kun juostiin toisten perässä pikakiituriravia en voinut kuin lopulta hiljentää käyntiin ja koittaa kääntää käynnissä. Kyllähän Roosa käyntiin hiljensi varsin kivasti. Mutta ei kääntynyt! Tämä ei voi olla enää edes totta.
Lopulta Marianne käski vaan ratsastaa eteen. Sainkin ponin tosi kivasti ravaamaan eteen, kääntyminen oli vaan mahdotonta ja ratsastus niin rumaa että Marianne olisi voinut hakea haulikon ja ampua mut sinne.

Siis se on kamalaa, kamalaa kiskomista, potkimista, hakkaamista. Mutta sitten taas oon niin härkäpäinen että tappelen vaikka se olisikin kamalan näköistä, kun en halua luovuttaa. Sitten tunnin jälkeen koittaa korvata sitä kun oli niin ilkeä. No joo, kun mä rupean tappelemaan niin mä yritän silti olla niin reilu kuin osaan. Silloin kun mennään nätisti niin mäkin menen niin ylinätisti kuin osaan ja kehun joka asiasta ja olen rauhassa. Mutta kun ei toimi mikään niin sitten alan tapella vastaan vaikka se tuntuukin kamalalta kun ratsastelu näyttää siltä kuin näyttää. Vaan toisaalta, pakko olisi asiat saada läpi, toisaalta ne voisi saada läpi vähän nätimminkin. Tänään kahdesti vaan pysäytin ponin, istuin hiljaa selässä silmät kiinni ja hengittelin. Se kertonee taas siitä että tappelu oli mennyt niin kamaliin mittasuhteisiin että.. Jos tappelu menee ihan kamalaksi, teen noin, rauhoitan itseni ja yritetään sitten uudestaan. Joskus se auttaa vähän, tänään ei.

Jatketaan tunnista ja jätetään kamalan ratsastuksen valitus pois taas. Lopulta vaihdettiin suuntaa. Simsalabim, poni lähti toimimaan. Ehkä ihan hetken jouduttiin vääntämään kättä, mutta sitten se meni niin kivasti. Pää laskeutui, ravi oli mukavaa ja jopa hiukan reippaanlaista. Poni kääntyi niin nätisti ja mä saatoin olla ihan rauhassa ja nätisti. Ihanaa.
Sitten siirryttiin käyntiin. Lähdettiin ihan kunnolla väistelemään. Piti siis kääntyä taas lyhyeltä sivulta ja väistää pieni matka sinne uraa kohti. Tänään en tuntenut itseäni ihan niin valaistuneeksi. Roosa sinäänsä väisti kyllä ihan hyvin, ehkä vähän turhan hitaasti ja loivasti ja väärään suuntaankin välillä. Mutta toisaalta, poni oli ollut edelliselläkin tunnilla väistelemässä, ehkä se on ihan ymmärrettävää. Otin joitain ylimääräsiä väistöjä toisella pitkällä sivulla ja koitin saada Roosan kävelemään eteenpäin. Jälkimmäinen ei onnistunut. Mutta Roosa väisti ihan kivasti myös uralta pois, vaikka vain muutaman askeleen.

Sitten sai tulla ravissa sen toisen pitkän sivun ja väistää tällä sivulla missä Marianne oli vahtimassa. Ja pelleilymme alkaa taas. Ensin sai taas aikansa hutkia Roosaa liikkeelle. Sitten se tunki sisäpohjetta vasten,  seuraili muita yms. Eka pätkä onnistui vielä. Mutta sitten piti alkaa väistämään ravissa. Ei herran jumala jälleen. Roosa ei millään siirtynyt raviin. Sitten kun se siirtyi raviin, se pyöri ihan missä halusi, törttöiltiin toisten edessä. Ekaan suuntaan me vaan tapeltiin. Me juostiin, löntysteltiin ja kertaakaan en päässyt väistämään ravissa erimielisyyksiemme takia. Kamalaa menoa tämä ratsastus taas ja mä olin niin epätoivoinen vähän joka asian suhteen. Tiputin jalustimetkin jaloista että saisin lisää voimaa jalkoihin. Vaihdettiin suuntaa. Ongelmat jatkuvat. (Onpa tätä kamala kirjoittaa :D Mua pidetään kamalana eläinrääkkääjänä, douh.)
Roosa seuraili ja duunaili vaikka mitä. Multa alkoi pohkeista loppua voima ja koko ratsastus oli jotain epätoivoista säätöä. Lopulta pysäytin ponin ja heivasin ne jalustimet ylös. Rauhoituttiin siinä ajassa taas kumpikin ja jatkettiin. Roosa taas halusi vähän kiemurtaa, mutta siirtyi sentään raviin. Mä koitin rauhoittua ja istua kunnolla. Ensin säädettiin kaikenlaista vähemmän mukavaa. Mutta kun keskityin omaan itseeni, keskityin siihen etten nojailisi eteen (jalustimilla en sentään voinut seisoa kun ne oli poissa).

Lopulta alkoi Roosa taas toimia. Oikein hienosti jopa. Sain sen kulkemaan missä halusin ja päästiin jopa väistämään ravissa. Tosin se käännös Mariannea kohti oli hivenen hätäinen ja tahtojen taistelua oikein. Väistö onnistui jossain määrin. No Roosaa sai ainakin kehua ja kyllä se uralle meni hieman sivuttain. Kai se on riittävää, olihan suorittajina näinkin riitaisa pariskunta. Ja tämähän oli vasta toinen kerta raviväistöä mulle. Ilman jalustimia humputtelu oli kauhean mukavaa, Roosa toimi, mulla itselläni oli hyvä olo ja saatiin jotain väistöntapaistakin ulos. Ja mä jopa uskalsin (tai no, en edes miettinyt koko asiaa), olisin kumminkin aika nopeasti voinut tulla alas jos poni olisi tuulta pelästynyt.
Sitten vuorossa loppukevyt ravit. Poni seurasi Mariannea :D Mä otin jalustimet jalkoihin ja tappelu alkoi taas. Mä en kestä tätä, miten tämä voi olla tällaista tänään? Vasta suunnan vaihtuessa meillä alkoi sujua. Roosa meni ajatuksen voimalla, kääntyi hyvin eikä edes ajatellut seuraavansa. Loppukäynneissä poni kulki taas tosi kiltisti.

Marianne sanoi että ihan kuin olisi 2 eri ponia ja 2 eri ratsastajaa tällä tunnilla.
(Joo-o, puolet tunnista meni älyttömän hyvin, toinen puoli meni niin helvetin huonosti jos suoraan sanotaan.) Mutta kuulemma en voi vaatia itseltäni vielä sitä että osaisin suoristaa hevosen vinoutta ja jotain tällaista diipadaapaa. Kaikkeahan voi vaatia.
Mutta kyllä mä uskon tietäväni mistä tämä johtui ;) Kaikenhan mä tiedän.
Katsokaas, Roosa on julmetun viisas poni. Tiistaina meidän meno oli niin syvältä, poni huiteli missä halusi ja mä ratsastin rumasti. AIVAN varmasti poni muisti että olin antanut sen huidella missä halusi, tänään hän halusi seurata. Sitten kun tähän vielä lisätään se että poni oli väsynyt edelliseltä tunnilta ja se että hänellä on takapää (ollut) vähän jumppelissa ja kun hän on vielä vähän vinokin (kuten minäkin). Päästään varmaan aika lähelle tätä päivää. Loppujen lopuksihan se on tosi loogista, Roosa esim. pukitteli mun kanssa laukannostoissa. Ei se muiden kanssa sitä tehnyt. Se on viisas poni (pukittelee yhäkin).
Ja toisaalta, mullakin saattaa alkaa taas tämä huono ratsastaja -vaihe, onhan meillä viime aikoina sujunutkin oikein hyvin.

Mutta joo, tunti oli puoliksi tosi huono, puoliksi tosi hyvä. Kamalaa ratsastusta vaan, yh.

Loppukäyntien jälkeen alas selästä ja poni talliin. Sehän oli ihan ilmiselvästi vihainen mulle, söi mun hiukset ja puri mun sormea. (Tai sitten se tekee niin aina. Mutta ei, kyllä se oli just tänään vaan tosi vihainen.) Siliteltiin siinä sitten (tai sitten Roosa vaan koitti syödä mun kypärän :D). Ja sitten kamppeet pois.


Ja että mun teki tänään mieli kysyä Mariannelta että olenko mä ihan kamala.

Joulutki menny

Eipä se mitään :D Kuvasin nyt vähän mitä sain lahjaksi. Tosin ei tässä ole kaikki, en muistanut mitä kaikkea sain. Ja useimmat lahjathan oli sellaisia että ostin ne itse, tai vähintäänkin valitsin ne :D

Don Rosa, yksi monista pakkomielteistäni. Se on vaan niin hyvä.

Harvinaisen valoisa kuva (älkää tuomitko, ilman salamaa ja sängyn alta)

Sain kaksi palapeliä, jotka valitsin. Ainoa asia jota jouluksi toivoin oli 3000 palan palapeli. Ostettiin sitten kompromissina 2000 ja 4000 palan pelit. 2000 palan on tuollainen hevosaiheinen, yllättäen. Ja 4000. Oi se on niin hieno se kuva :) Tuollainen avaruustausta ja horoskooppimerkkejä. Se on niin upea kuva että oli ihan pakko ostaa.

Taulu

Tänä jouluna tuli suklaata. Yli oman tarpeen.

Pyyhin pölytki schleichpöydältä :D Se on valkoinen rätti tosiaan

Schleichhevoset, yksi pakkomielteistäni. Sain kolme hevosta (joista kaksi ostin itse) ja yhden ihmisen jonka ostin myös itse :D Nykyään multa löytyykin mukavat 28 hevosta, 7 seisovaa ihmistä, estekalusto, vikeltäjä, ponikärryt ja viisi ratsastajaa. Mutta mä olen lopettelemassa. Ei mulla enää ole niin pakottavaa tarvetta ostella näitä.

Tosiaan, tänään aloitin tekemään tuota 4000 palan palapeliä. Oikeastaan ajattelin että olisi järkevämpää tehdä pienempi ensin. Mutta toi kuva on niin hieno :D

Kun etsiskelin niitä reunapaloja, kauhistelin jo etukäteen sitä tulevaa urakkaa. Ei se sentään niin vaikeaa ollut kuin luulin.

Että kyllä mä edistyin sen teossa :)

Aloitanpa nyt tunnista kertomisen. Uuteen postaukseen siis tietty.
Ja jatkan jäätyneen pillimehuni juomista. Se on ollut yli puoli päivää pakastimessa. Mun piti vaan jäähdyttää sitä.. Mutta se niinku unohtui sinne pakastimeen. Niin käy lähes aina...

On meilläki ihan pimeetä

Äiti oli sitä mieltä ettei ole järkeä mennä tallille. Kun tuulee ja sähköt voi mennä poikki. Ja blaablaa :D Tietenkin mä menen. Ei tällainen pieni syystuuli mua estä.
Pyöräily oli hauskaa. Hidasta useimmiten. Ja mietin että kauaskohan se pyörä lentää jos tuuli ottaa kunnolla kiinni. Ja kerran oli talutettava kun kypäräkin meinasi lentää päästä. Perille päästiin.

Tunnilla oli Sakari ja Pomo, jotka eivät kylläkään taulussa lukeneet. Ja minä menin Roosalla. Kyllä mä sitä toivoinkin, sään takia. Se tuntuu turvallisimmalta. Vaikka kyllä mä millä vaan olisin voinut mennä. Mutta kumminkin.
Katsoin hiukan tuntia ja menin harjaamaan Roosaa. Harjasin hänet niin hyvin ja aloin varustaa.
Varustus oli taas niin hätäistä, vaikka mä aloitin ihan ajoissa. Huoh, en tajua.

Kentälle sitten, ja kauheiden varustesäätöjen jälkeen selkään. Roosa tuntui jotenkin korkealta ja mä liu'uin siellä satulassa ihan merkillisesti. Ja heti alusta asti poni oli varsin pörhäkkänä. Marianne oli vaatettautumassa, joten mua vähän jännitti, Marianne on turvallinen tai jotain.
Ensin kävelin hetken siellä kaukana porttipäästä. Sitten lähdin koko uraa kulkemaan. Koko ajan Roosa oli vähän menossa ja mä koitin pysyä rauhassa. Ekat kierrokset poni käveli tosi kaukana uralta. Sitten kun aloin vähän käskeä sitä sinne uralle, niin se kyllä meni. Mutta.. Välillä oli tosi pelottavaa. Välillä vähän kipiteltiin, välillä seisottiin kyttäämässä ja välissä oikein steppailtiin siinä sivuttain. Hui.

Sain kuitenkin pysyttyä vielä jotenkin rauhallisena, pyörittelin ponia volteille ja sitä rataa. Mariannen palattua jäimme sinne peltopäätyyn pääty-ympyrälle. Roosa rauhoittui, vähän tiesivua väisteli yhä. No, ainakin mulle tuli turvallisempi olo.
Lähdettiin väistelemään jolloin rauhoituin lopullisesti. Väistöt on ihania ;) No, joutuu niihin keskittymään jolloin harvemmin tulee sinkoiluja.
Väistöt jopa sujuivat aika kivasti! Ja mä tajusin. Siis kerrankin väistäminen oli sellaista että mä tajusin mitä teen. Yleensä vaan pidätän jollain, painan jollain ja katson onnistuuko. Nyt mä oikeasti tajusin että mun pitää pidättää tällä, painaa tällä, antaa raippaa nyt. Väistöt meni aika hienosti. Vähän hitaasti varsinkin toiseen suuntaan. Ja piti ajatella etupäätä johtamaan. Mä olin kyllä tyytyväinen, tuntui väistöltä.

Mutta sitten, kesken meidän vaikeamman suunnan väistöharjoitteluja, naps. Valot sammui :D Mä olin heti ihan paniikissa, ei valoja. APUA MITÄ TÄMÄ PONI AJATTELEE! Koitin pysyä rauhassa, koitin kävellä. Mutta se meni siihen että Roosa kulki hiukan reippaasti, mä paniikissa kiskon sitä pysähtymään. Lopulta kun Roosa alkoi pyöriä pienellä ympyrällä miniatyyrisesti keulienkin ehkä, tulin siihen tulokseen että jos tulen kumminkin alas. Ei tästä tule mitään kun mä pelkään itseni ja muiden puolesta. Tulin alas ja taluttelin Roosaa. Vähän se meni kauheaa tuulta pakoon ja talloi mun jalat. En vaan uskaltanut, tämä on myönnettävä. Pelkäsin että jos se lähtee menemään ja on pimeetä ja sitten jos muutkin lähtevät. Varmempi oli tulla alas, kun sieltä se pysyy paremmin hallinnassa. Ja enpä ainakaan ole kiskomassa suusta ja makaamassa kaulalla..

Porttipäähän ajettiin kaksi autoa, mut paiskattiin takaisin selkään (kyllä Marianne kysyi että menenkö talliin. Mua mietitytti. Mutta ei annettu miettimisaikaa sen enempää :D). Marianne talutti ihan hetken, sitten jäätiinkin kävelemään keskiympyrälle. Sitten siirryttiin kevyt raviin. Kauheeta mua pelotti taas. Jo käynnissä Roosa kulki niin reippaasti ja välillä vähän meni. Ei se ehkä pelännyt, tai ei.. Ei se pelännyt kun oikeasti miettii. Mutta sillä oli menohaluja. Ja kun mä olin kauhun kangistama ja valot oli peräisin jostain auton lampuista. Ei paljon naurattanut.
Siirryin kuitenkin raviin. Siellä me mentiin kuin pikajuna halki preerian. Mua jännitti, aina välillä koitin siirtää käyntiin, mutta pidätteet ei juuri mennyt läpi. Tai sen verran ne meni että poni hiljensi hetkeksi. Koitin rauhoittua ja keventää hitaasti, mutta tuntui koko ajan siltä ettei poniin ole mitään kontaktia. Vähän väliä juostiin toiseen päähän kenttään, mun ratsastus oli tosi rumaa, poni juoksi, mä jännitin. Kääk.
Marianne hoki että älä nojaa eteen, kerrankin poni ravaa eteenpäin. Lopulta aloin pikkaisen rauhoittua. Roosa otti joitain laukkasiirtymiäkin siellä. Ja jännityin niistä vaan lisää.
Lopulta sitten Roosa siirtyi laukkaan ja Marianne sanoi että anna sen sitten vaikka laukata jos on niin jännää. Istuin alas (heh, joo olin nojaillut eteen ja kiskonut ohjista ja sitä rataa) ja totesin että helkutti mitä laukkaa. Roosa laukkasi niin nätisti, hallittua ja oikeasti hyvää laukkaa. Ei sellaista juoksua kuin yleensä. Se laukkasi siten puoli ympyrää ja sen jälkeen mä sain itseni koottua ja uskaltauduin vaan keventämään vaikka ratsu vähän juoksikin turhan kovaa. Kun mä lopulta uskalsin ravata ja ottaa vaan rauhassa hidasteita, niin Roosakin jopa rauhoittui ja ravasi välillä oikein hyvin. Vaan oli se työn takana :)

Käveltiin hetki ja lähdettiin ottamaan harjoitusravista siirtymiä. Eli ympyrän avoimilla sivuilla käyntisiirtymät. Kauniisti rakenneltu harmoninen yhteiselomme sortui. Mutta olin mä sentään huomattavasti rauhallisempi kuin aluksi. Välillä nojailin eteen, mutta välillä uskalsin istua vaikka poni vähän ravasikin. Siirtymät venyivät ja välillä juostiin toisessa päässä kenttää. Siis Roosa ei seuraillut, se vaan tunki toiseen päähän kenttää :D En tajua sen ajatuksen juoksua aina. Olin epätoivon partaalla kun siirtymät venyi ja poni vaan kaahasi.

Sitten oli vuorossa laukka. Puoli ympyrää laukkaa, puolikas ravia. Tämä oli myös hirveän hankalaa. Ei mua sen enempää jännittänyt, mutta mulla oli tosi paha olo. (Juu, päätin aloittaa paaston. Koko tunnin oli niin paha olo, eikä se ainakaan auta siinä mun eteen nojailussa.)
Roosa tunki taas sisäpohjetta vasten, luikuroi jossain toisessa päässä kenttää ja ravasi kun en halunnut. Lopulta sain laukan nostettua hetkellisen tappelun jälkeen. Laukkasimme hyvin epähallitusti toiseen päähän kenttään. Mutta helkutti soikoon ainakin nousi vaikka poni koittikin seurata! Tai oikeastaan se seurasi ja tunki pohjetta vastaan.
Sitten suunta vaihtui. Ongelmat jatkuivat. Lopulta nostin laukan sieltä kentän pimeästä päästä. Roosa laukkasi hyvin reippaasti, Pomokin lähti menemään ja mä heiluin ja huojuin siellä hullun tavalla. Tjaa-a.
Lähtöjä tuli tunnin aikana aika paljon. Kerrankin Roosa lähti laukkaan, mä nojaan eteen. Ja poni vetää päänsä alas :D Ajattelin vaan että kun en mä nyt oikeasti saa pudota. Marianne käski nostaa pään ylös, mikä oli varsin vaikeaa kun itsekin makaan lähes kaulalla. Kyllä mä kyydissä pysyin.

Lopulta loppuravit. Jotka oli alkuun tosi jännät kun poni menee. Heti kun jaksoin rauhoittua ja keventää huolimatta huimasta vauhdista, Roosakin rauhottui. Helppo sanoa, mutta kun siellä selässä kykkii etukenossa pimeää ja tuulta peläten niin tämä on aika paljon vaadittu ;) Pitäisi vaan luottaa siihen ettei Roosa mitään tee. Roosa on kiltti. Ja vaikka se lähtisikin menemään.. Ei sieltä tipu niin helposti.
Sitten loppukäynnit. Vaikeaa vaikeaa. Marianne sanoi että olisi pitänyt pistää vaikka vauhtia lisää. Niin, mutta :D Kun en halunnut juosta muita säikytellen ja kun mulla oli niin paha olo. Hyh.

Alas selästä, poni talliin. Se juoksi, jyräili mua. Mä olin jopa vihainen. Ohoh, se on harvinaista, olin kyllä lähes koko ajan vihainen kaikkeen.
Poni pois. Se oli niin söpö taas siellä karsinassa.
Mun tiistaikorttikin loppui, joten kohta saa uuden.

Tämä tunti oli monella tapaa erittäin huono.
Mun ratsastus oli kamalaa käsillä vääntämistä. Jännitin järkyttävästi ja etukeno oli sen mukainen. En uskaltanut yhtään tehdä mitään. Annoin Roosan pahimpina tuulenpuuskina hiukan oikoa. (Välillä kyllä muullonkin..) Poni juoksi koko ajan alta eikä vahingossakaan kulkenut avuilla. Välillä tuli lähtöjä. Laukassa pompin älyttömästi ja se oli taas niin vaikeeta. Poni pomppi ihan väärässä päässä.

Mutta toisaalta, on pari asiaa joihin olen tyytyväinen :D
Väistöt oli varsin kivoja. Varsinkin kun kerrankin tajusin mitä teen. Oli kiva kun Roosa rauhoittui pikkaisen niinä parina kertana. Laukka nousi.
Ja se laukkalähdön laukka oli niin upeaa. Vau, oikeasti. Vaikka se olikin lähtö.

Ja. Myönnän että tämän olisi voinut hoitaa miljoona kertaa paremmin.
Mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen että uskaltauduin taas tekemään. Uskalsin pimeässäkin tehdä kaiken (okei, täydessä pimeydessä en uskaltanut olla selässä :D) vaikkakin se oli kamalan näköistä.
Uskalsin mennä itsekseni siinä ja lopulta sain rauhoituttuakin vähän.
Olen siihen tyytyväinen. Että mä uskalsin taas. Se on paljon, heh.

Tästä ei voi päästä kuin ylöspäin. Ja eka kerta kun ratsastin (edes hetken) pilkko pimeässä. Siistiä.