Hullunmoista kaahailua

Tää on päivän myöhässä. Syy ei ole minun, en ollut eilen netin tavoitettavissa. Antakaa siis anteeksi ja rakastakaa. Heh.

Tallille pääsin jälleen autolla ja ihan ite. Khihi. Mulla oli Evita, tunnilla myös Sakari, Vinski, Reetta, Pomo ja Kaisa. Evita oli jo toisella tunnilla, katselinkin siis yhden äidin kanssa kuinka pikku-Evita mennä mölskötti pitkin kenttää, heh.

Sitten ponin kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Jalustimilla oli syviä ongelmia ja Evita oli taas varsinaisen leveä. Ongelmat eivät meitä kuitenkaan pysäyttäneet. Evita käveli silleen ihan kivasti, vähän ehkä löysästi, muttei se nyt varsinaisesti madellut. Pikkasen ratsastelin suurta pallomahaa eteenpäin, se riitti. Ja koitettiin tehdä nättejä voltteja joissa yritin jopa asettaa Evitaa. Hmm.. En nyt tiedä voiko sanoa että vaikeaa mutta.. Välillä Evita koitti painaa pohkeen läpi mutta sain sen kuuntelemaan ja voltit olivatkin ihan hyviä. Muoto vähän kärsi. Asetuskin löytyi ajoittain, mutta aina se pääsi suoristumaan ennen kuin voltti loppui, hevosen ymmärrys ei riittänyt vaikka minä kaikkeni yritin.
Kuitenkin varsin hyvin, Evita mennä tömpsötti niin söpösti. Ja pikkasen "pientä" meinasi pelottaa. Evita oli täydellisen varma että kentän molemmat päät syövät tällaisia pieniä ja vähän isompiakin heposia. Tämän takia päätyjä piti mulkoilla oikein pahasti, vähän piti jännittyäkin ja koitettiin jopa köpötellä sieltä karkuun. Muutaman voltin ja ponin vakuuttelun jälkeen alkoi tamma rohkaistua ja uskallettiin jo hieman paremmin kulkea päädyissä. Vähän vaikeaa oli kyllä silti.

Lähdettiin sitten kevyt raviin. Käynnistys oli hidasta, mutta kun aikani potkin hevosraasua armottomasti liikkelle vaivautui se raviin ja sitten lähti sujumaan. Evitan ravi oli alkuun kovin löllöä ja siirtyiltiin käyntiinkin. Sain ponin kuitenkin ripeästi takaisin raviin (joko siksi että rouva oli käsittänyt että nyt ravataan, tai siksi että auktoriteettini oli niin vahva että ratsukin säikähti) ja pikku hiljaa alkoi se ravikin edetä paremmin.
Keskityin istumaan suorana ja keventämään rauhassa, ja luojan kiitos onnistuinkin keventämään kuten normaali ihminen. Hallelujaa. Köpöteltiin rauhaisaa ravia, välillä käänsin ennen lyhyitä sivuja jottei ponin tarvitse jännittää, välillä armottomasti puskin sen käyttämään koko kenttää. Tärkeintä oli kuitenkin se ettei hevonen missään tapauksessa itse oikaise, vaan se kääntyy kun minä haluan.
Tehtiin joitain ympyröitä, ihan hyvin. Heppa nyt pikkasen koitti liirata ulos reitiltä, mutta sain sen aina palautettua ruotuun ja ympyrät onnistuivat varsin nätisti.

Sitten käyntiin ja otettiin laukkaa vuorotellen. Molemmilla pitkillä sivuilla oli merkitty loiva kolmikaarinen, joka piti siis laukata. Nyyh, olen katkera :D Mulla on pikkupikku Evita ja noin viiden prosentin mahdollisuus onnistua ja sit me tehdään tota. Nyyhkis.
No, ei kai se mitään. (paitsi ihan pikkasen) Käveltiin keskellä ja kaikkialla, poissa tieltä kun yksi suoritti. Evita oli suorastaan liikuttavan innoissaan, kun kaveri laukkasi vierestä oli mummelikin ihan menossa mukana :)
Mutta arvatkaa vaan oliko se menossa mukana kun meidän piti laukata, eheh. Koitin käynnistää ratsuani, sitten Marianne päätti tyrkätä mulle raipan. Ookoo. Evita oli aivan kauhuissaan. Raippa! Tuo murhaväline! Juoksen karkuun kuin tuuli!

Se oli hankalaa. Evita oli aivan säpäkkä ja kun koitin nostaa lähti ratsu harjoittamaan vain sellaista liitokiitoravia. Minä taas en ollut yhtään mukana, jäin aina jälkeen kun hevonen kiihtyi nollasta sataan alle minuutissa ja rytkyin epätasaisessa kyydissä kuin idiootti. Yritä siinä sitten nostaa jotain, heh. Saatiin tähän suuntaan ehkä jotain väärää laukkaa tai jotain parin askeleen pätkiä. Ei oikein tullut mitään, mä en osannut yhtään ratsastaa Evitalla kun se oli niin kiireinen. Suoraan sanottuna aika epämiellyttävää.

Toiseen suuntaan meni vähän paremmin. Kun lähdin nostamaan oli mummo jo ihan lösö. Ravailtiin jotain mummoravia, trallallaa. Sain käskyn koskettaa otusta raipalla, sitä vartenhan se mukana on. Tein työtä käskettyä, koitin nostaa ja kosketin raipalla. Siitähän se riemu vasta repesikin, Evita aloitti hullunkiilto silmissä kaahauksensa, että apua kun nyt se raippa kävi ihan kimppuun.
Mä pompin taas ihan hulluna ja jäin matkasta jälkeen. Otin sitten lopulta harjasta kiinni ja päätin että roikutaan mukana sit, kai se tästä nousee. Evita nosti kuin nostikin laukan, sit paineltiin kuin laukkaratsut kierroksen verran ympäri kenttää :D Pelkäsin koska elopainomme lösähtää maahan, mutta lapiojalka pysyi pystyssä.
Poni käyntiin ja käveltiin. Niin, ja heitettiin raippa pois, Evita höyrysi ihan liikaa sen takia.

Sit loppuravit. Evita oli taas oma lyllerö itsensä, mentiin rauhallista kevyt ravia pidemmällä ohjalla ja käveltiin sit loppukäynnit.
Marianne oli ilmeisen tyytyväinen. Kuitenkin, jostain syystä :D Ja kysyi se myös että miten luulisin, tulisiko tosta tehtävästä mitään esim Pomon kanssa. Mietittyäni totesin että varmaan siihen puol väliin päästäis, takas uralle en oo varma. Haluun kokeilla :<
Tämä meni ihan hyvin, joo. Raipan aikanen ratsastus oli ihan hirveää, mutta muuten ratsu kulki varsin nätisti ja tasaisesti. Että ihan ookoo.

Käveltiin ja keskelle. Evita talliin, harjailin sen nopeasti, kortin kirjaus ja kotiin.

Ja koska en ole sitä vielä tehnyt, teen sen nyt. Hyi kamala siellä oli kylmä!

Koska tyyli on yhä vapaa

Uuh :) Loistavaa, ihana tiedättekö välillä kuunnella näitä lauluja jotka olivat silloin pienenä niin suuria hittejä. Kuten siis Maija Vilkkumaan Ei, Antti Tuiskun biisit (Tyhjä huone hei varsinkin :) ) ja Pikku G, ihan loistava myöskin. (Ja se.. se murhapolttaja? Että mä vihasin sitä, yhtenä kesänä soi vaan koko ajan joku murhapolttaja, JEE. Ja tytöt tykkää meinasi kanssa tulla jo korvista ulos :D) Onhan niissä tietynlaista tunnearvoa, ja ne on oikeasti tosi hyviäkin kappaleita jopa.
Olen myös viisastunut, ja voin nyt kertoa ettei välttämättä kannata tunkea kuusiaitojen sisälle. Tai okei, kyllähän se siinä tilanteessa oli ihan kivaa, mutta kun sitten oli vaatteet ja pää täynnä neulasia niin ei se sitten enää niin. Mutta olen viihtynyt jälleen töissä oikein hyvin, kivaahan tuollainen ojiin tipahtelu ja kuusiaitoihin tunkeminen on :)

Tänään sitten oli vuorossa Pompeli. Rouva ruttunaaman ruttunaamainen mies. Tunnilla myös Sakari, Salli, Kaisa ja Extra. Pomo oli vain mun kanssani.
Vähän venyi ponin kuntoonlaitto, oli aivan pakko katsella kun aiempi tunti kisaili. Ihanan näköstä kun ponit (ja Evita) pisteli parastaan siellä ;)
Lopulta hain ponin joka unohti taas katu-uskottavuutensa. Sieltä se käyskenteli höristen portille ja tuli kovin tyytyväisenä mukanani talliin. Harjailin ponin ripeästi ja satuloin sen. Sitten lähdettiin kentälle.

Kiipesin Pompomin kyytiin ja päätin että jätän tänään jalustimet vähän pidemmiksi. Uskon että olen viime aikoina lyhentänyt ne taas pois siitä ylipitkästä moodistaan, joten oli pakko taas koittaa pitkästä aikaa (osittain senkin takia kun Nikkiksen kanssa joudun säätämään ne jalustimet ponin mukaan, nyt oli vähän vapaampaa joten pitää koittaa pidempänä)
Sanotaanko heti alkuun että ehkei ollut maailman parhain idea, heh. Olin koko tunnin aika lailla hukassa, osittain pitkien jalustinten, omien tuskieni ja toki myös eri ponin takia. Että olisi se ratsastus voinut sujua esteettisemminkin. Lohduttaudun nyt sillä että se tuskin näytti niin pahalta kuin tuntui. Tuskin, ei se koskaan näytä niin pahalta.

Lähdettiin kävelemään, aloitin ponin reipastamisella. Ajoittain tuudittauduin käyntiin niin tehokkaasti, että suorastaan unohdin tunnustella käveleekö poni eteenpäin vai ei. Kun vain muistin ratsastaa eteen liikkui ponikin varsin nätisti. Vähän Pomonkin piti kytsäillä niitä kulmia, jos sieltä vaikka hyökkää pikku-ukkoja kimppuun, mutta poni osoitti miehistä rohkeuttaan ja käveli useimmiten kulmista juuri välittämättä. Tehtiin myös pari volttia, vähän ne meinasi lösähtää ja pikkasen meinasi ponikin laiskistua. Työskentelimme asian eteen ja voltit paranivat ainakin vauhdin osalta.
Lähdettiin sitten ravailemaan. Mun keventely oli erittäin vammailevaa. Jalat heilui ja jännittyivät. Musta tuntui siltä että hyökin ylös sen pari metriä ja sitten olin ihan poissa ponista, välillä meinasin käännöksissä tipahtaa kyydistä kun en ollut mukana. Ja kädetkin leikkivät ihan omaa juttuaan, mulla oli vähän turhan suuri keskittyminen kohdistettu tähän istuntaan, joten unohdin kädet ja sitten ne kädet tekivät liian suuria liikkeitä ja vähän nykivät. Että erittäin epäesteettistä ja istunta oli kovin vamoileva. Toisaalta teki varmaan ihan hyvää kun oikeasti keskityin keventämään pienesti ja suorassa, ajoittain se jopa parantui (huononi joo loppuraveissa, mutta silloin alkoi tuskastuttamaan jo niin pahasti etten oikein jaksanut ajatella)
Ja tuskinpa se ihan niin kauhealta näytti. Mutta tosiaan, minä olin erittäin sekaisin enkä osannut oikein istua lainkaan :D

Mutta nyt kun olen valittanut oman vajailuni, voin todeta että ponihan meni silti tosi kivasti, että katsokaas vain. Ei sillä ole mitään väliä miten siellä kyydissä huitelee, kunhan on vain positiivinen asenne ;) Poni ravaili mukavan reippaasti eteenpäin, välillä häntä meinasi jännittää, mutta sain sen aina kuuntelemaan mitä minä haluan. Poni kääntyi vähän löysästi välillä, piti muka seurailla. Kun sitten sain siihen jotain tuntumaa kääntyi ponikin paljon paremmin. Voltit nyt olivat vähän sellaisia ja tällaisiä, ehkä vähän hätiköityjä kun se mun keventely ja oma säätäminen oli liiallista. Mutta kuitenkin periaatteessa poni meni tosi hyvin, ainakin kun verrataan siihen kuinka huonosti minä itse ratsastin. Se kääntyi, liikkui ja oli oikein viisas. Ja minä oli tyytyväinen. Ja Marianne myös, sieltä se vaan riemuitsi kuinka hyvin on poni ravannut (että ehkä se mun istuminen ei sit näyttänytkään ihan niin hirveältä kun ponikin suvaitsi noin nätisti mennä. Tai ehkä poni oli vain sekaisin)

Käveltiin pikkaisen ja jatkettiin eilisen tehtävää. Nyt tehtiin harjoitusravissa voltit lyhyille sivuille, pitkät sivut laukkaa, halutessaan sai mennä kentän toiseen päähän tekemään ympyröitä (käytettiin vaan puolta kenttää siis) Pomo raviin ja aloitettiin. Aloitan jälleen oman vammailuni valittamisella. Jalat heilui sen verran ettei jalustimet oikein pysyneet oikealla paikallaan, mutta se nyt on vaan se kun ei pysy paikallaan ja rentona. Välillä olin taas jossain muualla kuin ponin mukana, heiluin vähän tyhmästi. Ja kädet jatkoivat omaa showtaan ja minä jatkoin kipuiluani. Ja kidutin itseäni harvinaisen sadistiseen tapaan, meillähän ei mitään taukoja pidetä vaikka välillä olikin vaikea sanoa mitä mä siellä satulassa teen kun en ihan pystynyt istumaan mutten ihan halunnut siirtää käyntiinkään. Mutta vaikka olenkin nyt haukkunut koko tunnin istumisen täysin maanrakoon niin voisin sentään mainita positiivisena juttuna sen, että nyt mä pysyin taas paljon paremmin suorana, ehkä hetkellisesti (kun siirsin käyntiin jalustimilla kököttäen tai kun poni lähti vähän reippaammin enkä pysynyt mukana kuin kököttämällä) kenoilin, mutta muuten oli ihan eri touhua kuin pikku-Nikkiksen kanssa. Edes siis yksi hyvä asia.

Mä suoritin tehtävää kovin innokkaasti, en jaksanut välittää omista ongelmistani. Tai kun Pompom oli mennyt niin kivasti kevyt ravissakin, niin eiköhän se nyt vähän vajaalla istunnalla toimi harjotusravissakin :D Varsinkin kun ei tarvi keventää, helpompaa siis. Poni oli kauhean reipas, siellä hän mennä köpsötti. Tehtiin niitä voltteja ja jälleen olin niinkin hyvä oppilas että mä oikeasti tein niitä voltteja. Jos voltti valui liikaa, tehtiin vielä toinen perään jotta saataisiin edes suunnilleen kelvollinen voltti. Kerrankin en ollut sellanen hepsankeikka että tehtävät roiskastaan ja kiireellä laukkaamaan vaan.
Voltit olivat vähän hankalia. Pomo vähän huiteli turhankin reippaasti eteenpäin ja muutaman laukan jälkeen se alkoi ennakoida laukkaa. Kääntyminen oli siis pikkasen sellaista ja tällaista, voltit olivat vähän ison puoleisia ja omituisia. Kun sain ponin rauhoittumaan, onnistui kääntyminenkin paremmin. Mutta annoin kyllä aika paljon anteeksi, mä itse ratsastin vähän turhan paljon kädellä ja hytkyin vähän omituisesti, että ehkemme voi vaatia täydellisiä pikku voltteja :) Pidin tärkeänä vaan sitä että se oli ravivoltti (voltti = ei sellanen ympyrän kokonen hösläys pitkältä sivulta toiselle) ja koitin sitten vähän jopa asetella ponia sisälle.
Ravi oli kuitenkin ihan ookoo. Poni pysyi ravilla (JES! Ei tullu mitään kaahailuja, eikä toisaalta myöskään hyytymisiä!) mä istuin ajoittain ihan kohtuullisesti, suorana ainakin, heh. Poni kääntyi ihan tarpeeksi kivasti. Vähän ehkä turhan railakasta ravia ajoittain, muttei se niin vakavaa. Ja tänään keskityin hyvin paljon siihen että saisin sen ponin mahdollisimman nopeasti alas laukalta jos se omatoimisesti lähti menemään. Välillä ponilla oli niin vauhti päällä että hidastuksessa kesti, välillä hidastui nätisti ja välillä oli sellaisia "pää taivaisiin" hidastuksia kun ei millään mennyt nätisti läpi ja otin sitten vähän reippaammin kiinni.

Ja hei, laukka meni taas niin kivasti :D Just valittanu kuinka en osaa laukata ja lopetan laukkaamisen, heh.
Poni nosti tosi hienosti laukat ja mullakin oli kerrankin sellanen olo että sain ne jopa valmisteltua. Ja toiseen suuntaan saatiin oikeastaan laukat nousemaan sellaisella omalaatuisella istunnan heiluttelulla. (Ei se tyyli vieläkään)
Poni laukkasi tosi kivasti :) Marianne totesi että laukka pyörii hyvin, poni eteni kivasti ja mentiin ihanan tasaisesti. Minä osasin istua varsin kivasti taas.
Tehtiin pari ympyrää, poni meni tosi nätisti, ainoastaan yksi ympyrä venähti kymmenen metriä liian isoksi. Muuten onnistuttiin hyvin, hih. Jalustimet vähän leikkivät mutta se taisi olla odotettua. Ja siis joo. Laukka meni tosi hyvin.
Käytiin pari kertaa laukkaamassa tyhjässä päässä jotta poni pääsi laukkaamaan vähän enemmän, pari kertaa tehtiin jotain ympyrää sinne käytettävään päähän. Mä nyt kuitenkin lähinnä keskityin hyviin nostoihin ja nätteihin hiljennyksiin, en niinkään mahdollisimman pitkiin laukkapätkiin ja hyviin ympyröihin. Valmistelin kaikki nostot huolella enkä antanut ponin häseltää ennen nostoa (jos häselsi niin tehtiin vielä yksi voltti) Laukkaa mentiin rauhassa, pari kertaa Pompom vähän heräsi ja pisteli vähän reippaampaa laukkaa (toinen kerta ratkaistiin niin että jatkettiin toiseen päähän kenttää tekemään ympyrää ja mä mietin että just näin meidän pitikin tehdä, jottei poni vain kuvittele että se sai päättää ;) )
Ja varsinkin laukasta raviin siirtymät. Niihin keskityin oikein huolella, istuin suorassa ja koitin rentoutua niin etten pomppisi ihan hirveästi. Tuhottoman vaikeaa, pompin ne pari ekaa raviaskelta aina kuin merisairas. Pitäisi opetella sitäkin, yleensä mä teenkin niin että kehun riemuissani heti laukan jälkeen että kuinka hienosti menikään, jolloin ei tarvitse keskittyä siirtymän istumiseen. Olen suorastaan ovela.

Paria höyrykohtausta lukuunottamatta poni hiljensi just silloin kun halusin ja päästiin tekemään tehtävää just oikealla tavalla. Tai joo, oikeeseen kierrokseen poni kuvitteli että se saisi mennä Sakarin kanssa laukkaamaan toiseen päähän, ja sinne se sitten aina jyräsi, ravilla tosin. Siinä meni jonkin aikaa ennen kuin lopulta alkoi ponin päässä vähän raksuttaa ja lopulta pysyttiin jo suurin piirtein siellä missä halusin.

Käveltiin ja sitten loppukevenneltiin vielä. Mun kevennys vammaili vielä pahemmin, ihan ymmärrettävää kai sekin. Koitettiin ravailla pitemmällä ohjalla, alkuun se onnistuikin mutta sitten poni ymmärsi väärin ja alkoikin kipsutella pää pystyssä. Eipä sitten, voidaan me ravata lyhyelläkin ohjalla.
Sitten käyntiin.

Huhhuh :) Marianne oli niin kauhean tyytyväinen. Meni niin hyvin :D Kaikki sujui ja oli hyvää.
Eikä sillä, mäkin oli tosi tyytyväinen. Poni oli kauhean fiksu, meni noin nätisti vaikka mä vähän olinkin hukassa. Mutta tämä nyt todistaa sen, että Pomo meni noin hyvin vaikka mulla oli hankaluuksia -> loogisesti ajateltuna sen pitäisi mennä vielä paljon paremmin jos minä olisin mukana. Tai sitten sillä oli vaan niin hyvä päivä nyt.
Kovin tyytyväinen olin, melkein uskon että osasin tänään taas istua laukassa puskematta samalla ihan hurjasti. Ihan varmaksi sen voi sanoa, mutta uskon siihen ainakin itse :) Ja siis joo. Tää meni hyvin ja mä olen oikein tyytyväinen. Jatkossa voitaisiin harkita vähän lyhyempiä jalustimia (ei paljon mutta vähän.) Ja ehkä jatkossa minäkin olen taas täysissä voimissani. Ehkä noilla pikku korjauksilla mun istuminen näyttäisi vähän järjellisemmältä ja ehkä ponikin menisi sitten pikkuisen paremmin. Mutta toki jos nyt siitä lähdetään niin onhan se nyt tärkeämpää että poni menee kuten pitääkin, ja silleen.
Periaatteessa kuitenkin. Heh, taas lähtee tällanen sepustus jossa ei tunnu olevan mitään järkeä. Pointti oli kai se, että tänään istunta oli karmivan huono, mutta ei se mitään kun ei se jatkossa tule olemaan. Parilla pikku jutulla se korjaantuu.
Pitää muuten kiinnittää taas vaan lisää huomiota käsiin, ne valuvat suoriksi. Ja selän taas sopisi suoristua, pitäisi oikeasti pysyä suorana, ihan koko ajan. Mutta kyllä se siitä, kun vaan muistaisi. Nyt mä oon viime tunteina oikeastaan keskittynyt lähinnä jalkoihin, että ne pysyisivät kyljissä ja olisivat rauhassa. Pitänee jakaa keskittymiskykyä myös käsille ja omalle suoruudelle, ettei se kaikki mene jalkojen huolehtimiseen.

Keskelle, alas selästä. Ponin vein talliin ja harjasin sen nopeasti. Ponin saastakuolaimet puhtaaksi ja kotiin.
Tämä oli oikeastaan todella onnistunut viikko :) Mä oon tosi tyytyväinen molempiin ruttunaamoihin, molemmat tunnit menivät tosi kivasti. Tai siis niin kivasti että ainoa asia josta jaksan valittaa on se mun ihmeellinen keikkuminen siellä selässä. Hienoa, näin hyvää kokonaista viikkoa en ihan lähiaikoina muista olleen.

Mutta heihei, ensi viikkoon

Nyt meillä melkeen synkkaa

Eilen oli kuuma, tuskallisen. Tänään oli kylmä.
Johtopäätökseni on se, että kyllä eilen oli paljon mukavampaa kun oli lämmin :) Tosin tänään oli ihan kiva ratsastussää. Silti eilen oli kivempaa, heh.

Tallille siitä vaan ja taulua lukemaan. Mulla oli Nikkis, kuten saatoin arvatakin :D Tai kun se meni keskiviikkona vallan mukavasti, ajattelin että Marianne haluaa jatkaa (vaikka se silloin mainitsikin jotain että vielä voidaan kokeilla ku oon niin keveä. Eli muuten siis ihan liian iso) Mä olin oikein tyytyväinen tähän ideaan, Nikkis on mukavan ei-pienen tuntuinen, ainoa ongelma on se että sieltä kököttää helposti eteen kun poni on niin piskuinen. Ja kun poni meni niin kivasti ja helposti viimeksi, se oli kokemus :D Pitkästä aikaa oli vaan helppoa ja lönksyteltiin vaan, se oli kivaa. Heh, keskiviikkona onnistuin jo vihdoin olemaan masentelematta siitä etten osaa ratsastaa kuin Elviksellä. Meneepä sekaiseksi, olen pahoillani.

Piti siis sanomani että mä menin Nikkiksellä, tunnilla myös Sakari, Reetta, Salli ja Evita. Nikkis oli toisella tunnilla.
Me oltiin tosi pikkusia siellä isojen heppojen joukossa, heh.
Kattelin tunteja, annoin yhden puomin (wuhuu!) ja jutustelin. Ja jäädyin.

Nikkiksen luo ja selkään. Lähdettiin kävelemään, ensin poni vaikutti nuutuneelta ja puolikuolleelta, mutta aivan huomaamattomasti hän reipastui ja käveli jopa mukavan reippaasti. Rouva jatkoi hallusinointiaan, tällä kertaa koko tiepitkä sivu oli täynnä pieniä miehiä. Niitä tölläiltiin silmät suurina, koitettiin pari kertaa lähteä jopa vähän karkuun. Poni oli kuitenkin niin kiltti, pysähtyi kun vähän nykäisin ohjasta, ja uskaltautui ajoittain kävelemään jopa melkein rauhallisesti ohi pelottavien kohtien. Tehtiin pari volttia, lähinnä kuitenkin keskityin istumaan hyvin (kädet suorina ei kuulunut suunnitelmaan, tein sen silti) ja vahdin että poni kulkee uraa pitkin, eikä vahingossakaan oikase kulmia tai lähde kiihdyttelemään karkuun. Poni oli kovin kiva, hän käveli aika aktiivisesti, eikä se toki johtunut niistä parista "lähden just nyt tuli hännän alla karkuun" -kiihdyttelystä.

Lähdettiin sitten kevyt raviin. Molemmilla pitkillä sivuilla oli pari tötsää joiden välissä piti ravata hitaammin, muualla sitten tietenkin reippaammin. Poni aloitti löysästi ja vetelästi, mutta ei siinä ehtinyt kulua kuin hetki ennen kuin poni pisti kaasun pohjaan. Nikkis ojenteli jalkojaan kuin pieni pikakiituri. Minä koitin harkita sellaista pientä ja rauhallista kevennystä. En ihan onnistunut, lähinnä keikuin yli-innokkaasti ylös satulasta ja riehuin vaan menemään.
Se oli oikeastaan jo aika rasittavaa, suorilla poni baanaili niin kovaa kuin pienistä kintuista pääsi, mutta auta armias jos minä käänsin vaikka voltin. Vauhti kuolee, poni löntystää, siirtyy melkein käyntiin. Ja heti kun päästään suoralle lähtee ponikin kiihdyttelemään. Öh.. Olen keksinyt pari syytä ongelmaan, joko minä kiskon sisäohjaa liikaa tai sitten poni on vain laiskamato. Yritin pitää ohjaukseni mahdollisimman keveänä ja rauhallisena jottei vika olisi minussa, ja toisaalta puskin ponia menemään jottei se vallan hyytyisi. Muuten käännöksissä ei ollut pienintäkään ongelmaa, pari kertaa poni kääntyi vähän viiveellä muuten mentiin ihan just niinkuin mä halusin. Se oli vaan se vauhti.
Nää ravin hiljennykset tötsillä olivat vähän jänniä, mun mielestä siis. Poni kun paineli menemään niin railakkaasti, vähän epäilin saanko sitä hiljentämään lainkaan :D Alku aina hankalaa, sen jälkeen totesin että voin vähän käyttää ääntä ja sitten pikkasen pidättää ja keventää rauhallisemmin. Mielipiteitä on monia, totta kai on positiivista että poni todellakin hidasti! Toisaalta negatiivisena voisi pitää esimerkiksi sitä että mä kökötin aina kauheessa könössä eteen (poni ei toki voi hiljentää ilman. Enkä mä voi keventää hitaasti ilman könöä) ja ehkä jopa sitä että ponin hidastus meinasi sellaista laiskaa ja löllöä possujono ravia joka oli välillä lähempänä käyntiä kuin ravia.
Mutta ainakin tapahtui jotain, ponikin lähti jokaisen hidastuksen jälkeen innoissaan eteen ja jatkoi kaahailuaan.

Käveltiin hetki välissä ja jatkettiin sitten harjoitusravilla. Ravailtiin vaan, piti tehdä voltteja ja istuskella nätisti. Heh, poni oli edelleen kovin vauhdikas. Pikkaisen alkoi mennä hankalaksi kun pieni poni mennä köpsötti vain. Koitin istua rauhassa ja ajattelin että ehkä ponikin jopa rauhottuisi ennen pitkää. Tehtiin niitä voltteja, edelleen poni päätti hyytyä volteille. Sellainen noiden välimuoto-tahti ois hyvä, joka siis säilyisi sitten koko ajan. Ehkä se siitä ;)
Huomasin myös että joko minä olen nyt lihava tai sitten emme ole menneet harjoitusravia tarpeeksi! Mä olin aivan loppu ja kuollut, haaveilin käyntitaukoilusta, mutta päätin vain ruoskia itseni jatkamaan. Eikä oloani todellakaan helpottanut kun poni vain kipitteli menemään, eikä vaivautunut ollenkaan noteeraamaan herkkää pyyntöäni hidastaa edes pikkaisen.
Harjoitusravi oli kuitenkin ihan hyvää, kivahan se että poni liikkuu ja minäkin jaksoin ajoittain muistaa miten siellä pitäisi istua.

Jatkettiin sitten, toisella pitkällä sivulla pari volttia harjoitusravissa, toisen voltin jälkeen laukannosto ja sitten laukkaa. Poni kääntyi volteille kivasti, vauhti ei pysynyt yllä kuin suorilla. Koitin vähän saada ponin asettumaan mutta tuskin onnistuin siinä. Lopussa poni alkoi nostella laukkoja jo omatoimisesti, välillä sain sen aika nopeasti hiljentämään, välillä en.
Mutta se itse laukka meni tosi hyvin :) Ensimmäinen nosto pikkasen takelteli, sitten nousi tosi hienosti kun vaan pyysin. Minä istuin edelleen hienosti laukassa, jee!
Laukka oli sellaista mukavan reipasta, poni eteni kauhean kivasti. Alkuun se vähän pudotteli, mutta kun annoin sen vaan mennä omaa vauhtiaan eteenpäin jaksoi Nikkiskin laukata kunnes siirsin raviin. Nousin satulastakin sitten vähän ylös kun poni niin mukavasti liikkui. Ajattelin että saa sitten poni mennä miten parhaaksi näkee. (Ja tottakai piti nyt kerrankin harjoitella kevyttä istuntaa. Vaikeaa se oli, mutta tyyli on vapaa)
Rouvaponi intoutui lopulta jo vähän pärskimäänkin. Ja koko ajan hän meni niin viisaasti, laukka pysyi koko ajan reippaana mutta hallinnassa, eikä kertaakaan näkynyt mörköjä laukatessa, hienosti laukattiin uraa pitkin ilman mitään ylimääräisiä show-esityksiä. Ja mehän tehtiin hei melkein kokonainen ympyräkin, heh. Poni kääntyi niin nätisti, laukka vaan tipahti kesken ympyrän. Olin kuitenkin niin ylpeä meistä, kattokaas kun mä nyt olen oikeasti oppinut istumaan siellä, ei tommosista ympyröistä vois edes haaveilla jos pomppisin hulluna jalat jännittyneinä. Heh.
Olin niin yllättynyt tästä yhdestä puolikkaasta ympyrästä etten edes koittanut tehdä toista. Keskityttiin vain mukavaan uraa pitkin laukkailuun.

Sitten jäätiin kävelemään. Tai no. Sieltähän tuli siis auto. Tai vielä pahempaa, pakettiauto ja peräkärry. Poni tsiikaili sitä todella tarkasti, ja kuvittelin jo että se on nähty. Vielä mitä, auton ollessa kohdalla päätti poni järkyttyä sydänjuuriaan myöten. Nikkis kiihtyi nollasta sataan noin sekunnin murto-osassa ja minä sitten kouristelin ja kiskoin ponia pysähdyksiin. Ja tadaa, pysyin kyydissä ja sain ponin hiljentämään. Siitäs saitte kaikki epäuskoiset, minähän pysyn jo Nikkiksenkin selässä näin hyvin (epäuskoiset = minä itse)

Marianne oli tyytyväinen. Nostot oli hyviä, voltit hyviä (näkemysero) ja jokin muukin oli hyvä. Ja kuulemma "en tiedä mikä on, mutta sulla on alkanut synkkaamaan sen ponin kanssa" Kiitos vain. Olemme molemmat niin pieniä, ymmärrämme toisiamme. Tai jotain.
Minä olin myös kovin tyytyväinen. Vähän se voisi volteilla edetä ja vähän voitaisiin jutustella siitä onko kentän kulmat täynnä vihreitä jääkarhuja. Kuitenkin laukka oli tosi hyvää, poni meni hyvin ja minä istuin ja kaikkea. Nikkis kääntyi hyvin ja vaikka koko ajan valitinkin sen kaahailusta, niin onhan se nyt kiva kun poni etenee. Siis varsinkin kun Nikkiksen eteneminen ei ainakaan tähän mennessä ole tarkoittanut sitä "lähdenpä tästä virkistävään pukkilaukkaan" Ja siis niin. Olin yllättynyt kun poni hiljensi siitä ravista kun pyysin :) Ainoa asia johon en ole tyytyväinen on mun etukenoisuus ja käsien liiallinen suoruus. Pitää keskittyä siihen, tosin pieni poni vaikeuttaa. Mutta joo, poni oli vallan kiva :)

Keskelle ja alas selästä. Poni pieni talliin, pientä karvanpoistoa ja suihkuttelua. Vaikkea rouva sitä oikein arvostanut, kummallista.
Kortin kirjausta ja sitten pian kotiin.

Kevään viimeinen päivä

Koulut loppuivat. Todistus oli kummallinen. Liian hyvä (koskei uskallettu antaa huonoja numeroita)

Mitään erityisen tärkeää asiaa ei mulla ole.
Mutta kuvia mulla on :) Hihi

Iina oli kiltisti ottanut, joten tässä olisi joitakin kuvia tiistailta.

Poni näyttää ihan kuulkaa ratsuhevoselta. Ja laihalta, ja energiseltä. Aivan varmasti, heh

Tykkään tästä. Molemmilla oikein sellanen suunnaton keskittyminen "puomi... puomi... päästäänkö yli..."

Huomatkaa kuinka suloinen poni on. Hän ihan kuuntelee tympääntyneen näköisenä ja tuo ravi on ihana (: Ja minäkin melkein osasin pitää kädet kulmassa.

Poni yritti parhaansa, mutta mua ei kinosta

Näytän jokseenkin lihavalta :D Samoin muutamassa muussa.

Johtopäätös = en voi enää ikinä pitää tota paitaa.

Ote harmonisesta ratsastuksestamme. Poni laukkaa kuin henkeä oltais viemässä ja mulla on jalat ihan jotenkin väärin. Ainoa positiivinen asia on se, etten ole metriä irti satulasta. 

Noni, tää ei näytä sellaselta ponintapolta enää :D 

Mun istunta on kyllä oikeen tuuppaava ja ponikin laukkaa silmät kiinni, ilme sellanen "eipä paljon kiinnostaa, trallallaa"

Noniin, ihan kiva :) Katsokaas vaihteeksi julkaisemattomia kuvia ;) Alkaa ne huhtikuisetkin Pomo kuvat olla jo aika käytettyjä :D
Mutta toivo elää rakkahat. Ensinnäkin en oo vieläkään saanut kisakuvia! Jee. Vanhoja päivältään, muuten uusia.
Ja kesäkuu tulee pian, ajatuksena vaatia Henna kuvaamaan (nyt se voi sit varautua. Mutta eikös sillä ollut heinäkuussa kauheesti puuhaa?) Sit sais taas.
Ja toki periaatteessa mulla on kuvia ihan älyttömät määrät. Tai siis :D Mun mittakaavalla.

Mutta hienoa loman tapaista (tai siis.. Osahan taitaa vielä huomenna mennä) Minä ajattelin mennä maanantaina heti töitä tekemään. Katsotaan miten menee (:

Taikavaa

Tänään taas tallille, olin jokseenkin myöhässä. Ei tässä mikään kiire, kesällä ei ole kiire :) Luin taulun ja siis kun mulla oli Nikkis :D Hih. Toisaalta ihan hauskaa toki, pienet ponithan on hauskoja, enkä oo pienillä poneilla (enkä Nikkiksellä) mennyt todella pitkään aikaan. Mukavaa vaihtelua.
Toisaalta kyllä taas huvitti ajatus pienestä pullerosta ja siitä kun mulla laahaa jalat maassa ;) Ja sekin oli ihan hauska ajatus että munhan on pakko pudota tänään, kun olen joka toinen kerta ponilta aina tippunut, nyt pitäisi siis tippua tai logiikka menisi pieleen.
Tunnillamme olivat myös Vinski, Salli ja Laki. Nikkis oli ollut ekalla tunnilla. Harjailin ponia vaan pikkasen, ja senkin ajan mä lähinnä kulutin karvaa poistaen. Omalla tavallaan aika surullista, olen nyt viimeiset kolme kertaa hinkannut sitä Roosaa ja eilen se oikeasti alkoi jo muistuttaa kesäkarvaista ponia, josta ei enää lähde karvaa (juurikaan) Nyt sitten jouduin harjaamaan pientä keltaista, josta lähtee ihan yhtä paljon karvaa kuin muuliponista viikko sitten. Turhuus ;)

Pistin ponineidin kuntoon ja sitten mentiin kentälle. Ponin selkään oli hauskaa nousta, paljon nousemista sellanen minimaalisen kaviokkaan selkään. Lähdettiin kävelemään, Nikkis oli vähän laiskahko. Hän mennä myllersi ja kiemurteli eteenpäin. Koitin itse istua järjellisesti, jalat edes melkein kyljissä ja itse suorana. Sitten keskityin siihen ponin etenemiseen. Halusin että se kävelee sen verran ettei sen tarvitse kiemurrella, ja ettei mun tarvitse hävetä silmiä päästäni ponin hitauden takia. Sopiva vauhti löydettiinkin aika helposti, sen ylläpito nyt oli hieman hankalampaa, ei rouvalla ollut mikään kiire. Kääntäminen oli vähän hankalaa, eikä sitä helpottanut se, että itse keikuin puolelta toiselle kun en oikein sisäistänyt kokosuhdettamme. Pienellä muistutuksella ja tahtojen taistolla tyytyi ponikin sentään kääntymään haluamallani tavalla, joten olin tyytyväinen. (Tosin en siihen, että se hyytyi volteilla)

Aloitettiin tehtävä. Neljä tötsää salmiakkikuviolla. Piti kävellä tötsien ympärillä, aina tötsän jälkeen pysähdys ja siitä sitten pieni takaosakäännös ja suoraan kohti seuraavaa tötsää.

Ensin oli pieniä ymmärrysongelmia. Tai kun Mariannen ensimmäinen ohjeistus lähenteli jotain että kävellään neliötä ja jotain sekopäistä. Lopulta tajuttiin että ideana on tehdä salmiakkikuviota ja elämä helpottui kovin.
Nikkis pysähtyi oikein hyvin. Marianne painotti että pitää pysäyttää suorana, ei saa kääntää (tai antaa hevosen kääntyä) vaan pitää tehdä se parin askeleen takaosakäännös pysähdyksestä. Muutamaan otteeseen poni pääsi luikahtamaan jolloin se pysähtyi vinona, mutta kun tarpeeksi ajatteli ja valmisteli saatiin suoria pysähdyksiä. Loppua kohden pysähdykset tosin huononivat, poni pysähtyi hitaammin eikä enää odottanut niin hyvin.
Ja hei, takaosakäännöksetkin olivat aika hyviä. Mulla oli idea mitä teen, ainakin melkein aina. Pari kertaa iski se "mihin suuntaan olenkaan menossa". Muuten oli kuitenkin selkeä kuva siitä kuinka paljon tarvitsen pohjetta ja kuinka paljon pitää pitää ulko-ohjalla vastaan ettei poni pääse etenemään. Nikkis oli kovin tärkeänä, poni oikeasti teki niitä käännöksiä just niinkuin mä halusin! Vitsi ku oltiin ihan parhaita, heh.

Marianne kehui että hyvin menee ja mä olin oikein tyytyväinen. Poni oikeasti pysähtyi suoraan, risti niitä pieniä karvaisia jalkojaan ja jopa jatkoi suoraan kohti seuraavaa tötsää, jossa tapahtui samanlainen onnistuminen. Pari kertaa lösähti, poni pääsi liikkumaan liikaa takaosakäännöksessä tai pysähtyi vinona, mutta onnistumisia oli tänään kyllä enemmän ja ne olivat oikeasti tosi hyviä. Muutenkin hyvän tuntuista kun poni oikeasti siirtää jalkojaan kun pyysin, hyvät fiilikset (:
Suoraan kulkeminen oli kyllä välillä vähän hankalaa, poni oli laiskimus ja koitti välillä vähän oikoa minne sattui. Kun tarpeeksi ratsasti eteen ja ohjasi minne ollaan menossa, sujui tämäkin kuitenkin varsin mukiin menevästi.
Ja siis oikea kierros oli hankalampi. Alkuun käännökset olivat tosi epäonnistuneita koska Nikkis oli niin kiinni oikeassa ohjassa. Sain sen ilmeisesti pois siitä, sillä käännökset alkoivat sujua myös tähän suuntaan tosi mallikkaasti. Lopulta oikea kierros oli huonompi vain koska poni ei tykännyt kulkea niin suorana.

Jäätiin sitten uralle, käytettiin silti vain puolta kenttää. Piti tehdä "piruetteja"
Sanokaa mitä sanotte, mutta minun mielestäni piruetti on se 360 astetta. Niinpä tehtiin sitten sellasia Nikkiksen kanssa, muutamat molempiin suuntiin. Poni oli oikein hienona taas. Jos minä vain osasin pitää oikean ohjan tuntumalla, niin neiti teki kyllä oikein kivoja takaosakäännöksiä. Välillä käännöksen alku oli lösähtänyt, välillä lösähti loppu. Aina ihan siitä riippuen keskityinkö alussa oikeaan asiaan ja pidinkö ponin tuntumalla loppuun asti. Jos en, niin ponikin lösähti.
Joka tapauksessa käännökset olivat oikein kivoja ja hyvin onnistuneita ja poni teki just niinkuin mä pyysin, joten olin edelleen todella tyytyväinen suoritukseemme :) Yritin siinä sitten vain taistella itseni kanssa, helposti sitä jännitti sisäkäden kun näytti ohjalla suuntaa, koitin muistaa rentouttaa kun poni teki oikein.

Marianne sitten totesi mulle että ei meidän tarvi tehä ku 180 asteen käännöksiä :D Mutta ei ne ole piruetteja, vaan puolipiruetteja!!11
Tehtiin sitten jokunen puolikaskin piruetti, ne sujuivat ihan mielettömän hienosti. Mä keskityin alusta asti ja koska piruetti oli vajaa en ehtinyt edes lopettaa pyyntöäni kesken. Hyvä me!

Sitten siirryttiin kevyt raviin. Kevyt ravissa jatkettiin salmiakkikuviolla, vähän samalla ajatuksella piti ne käännökset tehdä. Ensin vähän tapeltiin, poni halusi seurata muita, eikä jaksanut ravata. Saatuani ponin taas jotenkin kuulolle, saatoin keskittyä vähän reitin ratsastamiseen. Jotenkin sain keskityttyä, pikkasen se keskiintyminen herpaantui kun kauhistelin taas niitä pikku ponin pikkiriikkisiä askelia, heh. Samaten oli vähän hankalaa kun poni venyi ja valui alas ja minä sitten keventelin ihan jossain mystisessä etukenossa kun niin tykkäsin mennä ponin mukana eteen :D Nikkiksestäkin alkoi sitten löytyä jotain mystistä vauhtia, hetken ajan se matoili kuin mikäkin laiskimus, mutta sen jälkeen se alkoi aina suorilla kaasutella minkä pikku kintuistaan pääsi, käännöksiin se hidasti (koska se tietenkin kuunteli minua niin kiltisti.. Tai toivon niin) ja sitten se taas kiihdytteli. Vähän järkyttävää kun koitin siellä sitten pysyä matkassa mukana, heh.
Pysyttiin kuitenkin reitillä tosi nätisti, sain keskityttyä käännöksiin ja olin niihin lopulta jopa varsin tyytyväinen. Että ainoat ongelmat oli ponin kääntäminen pois toisten perästä ja se mun istuminen, mä kun pikemminkin könöilin ja heiluin puolelta toiselle.
Saatiin myös kehuja Mariannelta, mulla oli hyvä tuntuma (siinä samaan aikaan just kauhistelin että piru kun ei ohjat pysy kädessä, vispaan ponin päätäki varmaan puolelta toiselle ku keräilen niitä) ja poni pyöristyi (niinku meni kaula kaarella!!11)

Käveltiin pikkasen, pikkasen lämmin kun oli. Hyvä vaan.
Sitten otettiin laukkaa. Jälleen eilisen haastava tehtävä, eli laukkaa isolla ympyrällä, kaikki yhtä aikaa. Tänään tosin ei jännittänyt kuin se, että saanko laukan nostettua ja milleen mä oikein mahdan istua. Viimeksi ainakin pompin Nikkiksen pikku laukassa kuin perunasäkki, toivoin vain hartaasti etten kolisisi siellä tällä kertaa niin pahasti.
Nostin lähinnä harjoitusravista, koitin nostaa käynnistäkin mutta poni oli sen verran fletku etten oikein saanut siitä nostettua.
Joo, ja siis harjoitusravi oli mielenkiintoista, Nikkis lähinnä tuppaili keskelle ja oikoi minne sitä huvitti. En kauheasti välittänyt, kunhan sain laukan nousemaan.

Ja siis. Laukka nousi varsin kivasti. Alkuun ei poni oikein tajunnut/jaksanut, mutta lopulta nousi jo melkeinpä ensimmäisellä pyynnöllä, varmaan mäkin olin jo siinä vaiheessa saanut hommasta kiinni jo paremmin.
Ja laukkahan oli aika kivaa. MINÄ ISTUIN! Jippii, hurraa! Tein sen :D Minä istuin Nikkiksen laukassa muutamia sekoamisia lukuunottamatta :) Ihanaa.
Laukassa en oikeastaan keskittynyt muuhun kuin siihen että istun siellä. Koitin ylläpitää laukkaa parhaani mukaan, mutta poni tiputti omatoimisesti lähes aina raviin. Samoin kääntäminen laukassa oli mahdotonta. No, en mä olettanutkaan että onnistuisi. Suuri voitto on jo se, että istuin ja että mulla oli ne jalat hei lähellä ponia! (ei niinkuin silloin kun koitin antaa pohkeita enkä edes osunut koko poniin kun jalat oli niin kaukana)

Otettiin railakasta laukkaa, vähän toisten perässä, välillä ei niin toisten perässä. Mitään suurta suunnitelmaa ei laukassa ollut, kunhan nyt nousi ja päästiin liikkeelle.
Sitten käveltiin hetki ja otettiin vielä loppukeventelyt. Nikkis kaahasi taas kuin pieni formula, se ei sisäistänyt sitä "rentoa ja rauhallista ravia" Tosin ainakin isot hevoset taisivat taapertaa siellä niin laiskanpulskeina, ehkä se Nikkiksen esimerkki oli sellaista tervetullutta vaihtelua.
Marianne muutenkin antoi Nikkikselle luvan ravata, joten annoin ponin mennä ja keventelin itse vain mukava (ja pohdin että koska tulee vinkasu, pukki ja täyttä laukkaa auringonlaskuun - ilman ratsastajaa siis)
Sitten loppukäynnit.

Marianne oli tyytyväinen :) Minäkin olin. Istuin laukassa ja takaosakäännökset olivat ihania. Poni oli tosi kiva, eikä edes tuntunut niin pieneltä (muuta kuin tötsiä ohitellessa, pelkäsin että kaadan omalla jalallani ne tötteröt) Ja siis joo. Kivaa vaihtelua, ihanan toimivaa. Ja hienoa huomata että kyllä mä nyt olen jotenkin kehittynyt, sillä viimeksi Nikkiksen kanssa menin joskus ikuisuus sitten ja silti se meni näin kivasti (ja mä hei istuin siinä laukassa, vinkvink)

Siinä käveltiin, Nikkis alkoi hallusinoida. Näki pieniä vihreitä jääkarhuja ojassa. Ilmeisesti se ajatteli että vielä on tilaisuus, vielä voin tehdä sen mikä on tarkoitettu.
Ei se ehtinyt, mentiin keskelle ja tulin alas selästä. En pudonnut, teoriat on nyt murrettu. (Voi eiii)
Poni talliin ja uusi karvanpoisto, kyllä se pian on sellainen kesäkarvainen. Varmasti :)
Sitten vaan kotiin


Roosa muuten karkasi kesken meidän tunnin :D Tallista siis. Hauskan näköistä. Ensin poni kävelee ulos tallin ovesta ja alas sen mäen, kauhea hörinä alkaa tarhakavereilta ("Mitä toi oikein tekee o.o?"), ilme on toisaalta sellanen "ihan tässä vaivihkaa lähden karkuun" ja toisaalta "Buahah, kuka nyt on aasi, jeah. Like a Boss"
Marianne sit käskee yhen tyypin ajamaan Roosan pois, ettei se ainakaan mee oria kattelemaan. Roosa ilmiselvästi kuulee tämän karmivan suunnitelman. Poni lähtee ylväästi raviin ja ravaa täysiä -> omaan tarhaansa. Portti kiinni ja jeah.
Totta kai ihan nerokasta, hän halusi pihalle. Poni on omatoiminen :)
Mutta jos nyt silleen ajatellaan. Oikeasti. "Hahaa, olen villi ja vapaa, oikein karkasin. Mitä tykkäätte kamut? Hei, apua. Pakoni on huomattu!! Juoksenpa tästä tarhaani, siitäs saavat" Yksinkertaisen viisasta, heh.
Pian poni olikin jo aivan järkyttynyt kun hän huomasi olevansa tarhassa! Yksinäisen sotahuuto, tulkaa pelastamaan minut, olen yllättäen ilmaantunut tarhaani. Koskettavaa, suoranaisen.

Ragequit

Päevää ja heissan. Hmm.
Olen nyt sitä mieltä että William elää sittenkin, hienoa! Tosin hän ei ole vieläkään avannut suutansa, että kyllä tuossa ruokailussa menee nyt pikkasen kauan. Noh, ehkei se ole vakavaa :)
Koulu loppuu pian. Kerrankin se on positiivista. Tai siis kun olen nyt oikeasti tajunnut mitä tarkoittaa se, että opettaja vie kaiken ilon koulusta. Jännittävää toki sinäänsä, mutta aika turhauttavaa kun koulu on jo pari kuukautta ollut niin.. tylsää ja turhaa. Masentavaa. Toivo elää kuitenkin, ehkä se paranee tästä. Olen näinkin positiivinen tänään ;)

Olemme muuten tehneet uuden ennätyksen, huimat kaksitoista lukijaa. Tiun verran.
Ja ylihuomenna pääsen leikkaamaan tukkani. (kuinka nerokkaan kuuloista) Ei siitä olekaan kuin vuosi kun tämä ihme on viimeksi tapahtunut.. Vitsi nää kaikki kosmetologit ja kampaajat järkyttyvät kuinka väärin mä kaiken teen :D


Liittyen siis johonkin. Mutta tänään olin tallilla. Autolla. Ja ihan itte ajoin. Ja parkkeerasin kovin nätisti keskelle parkkipaikkaa. Heh.
Mulla oli jälleen pieni Roosa-mönkelöinen, tunnilla myös Sakari, Kaisa, Vinski, Salli, Pomo ja Olli-poni. Roosa vain minun kanssani.
Mulla oli taas jotenkin sellanen vippaava olo, onkohan tullut liikaa aurinkoa vai mikä on. No, hengissä selvisin, vaikka maalailin kauhukuvia siitä kuinka tipahdan kesken kaiken sieltä ponin selästä. (se jos mikä olisi vakuuttavaa. Mun kasi/sulkunäppäin ei näköjään oikein halua toimia)
Hain Roosan tarhasta ja harjasin hänet oikein kunnolla. Jaloista lähti vieläkin sitä talvikarvaa. Ja pyllystä kanssa. Mahtaa ponilla olla kamalaa, iso takamus ja karvakoivet.
Kiillotin ponin oikein viimeisen päälle, varustin hänet ja sitten lähdettiin kentälle.

(tällasii hirveen tylsiä vanhoja kuvia :D Mutta kun nyt kerran aloitin tän visualisoinnin niin pakko jatkaa)

Kiipesin Roosan selkään ja lähdettiin kävelemään. Poni oli vähän löllökkä, kuten aina, mutta päätin nyt että tänään koitan taas saada sen jopa hiukan liikkeelle. Alkukäynnissä lähdin ratsastamaan Roosaa eteenpäin, vauhtia tuli hieman. Se riitti vaikka matelua se oli silti. Mutta tiedättekö kun ensin se matelee kuin etana ja sitten se menee edes pikkasen reippaammin, niin kyllähän se tuntuu sitten hienolta ja suurelta, tulee sellanen tunne ettei poni edes kykene liikkumaan reippaammin kun se jo noin paljon nopeutti kulkuaan ja sitä rataa.

Tehtiin jokunen voltti ja tapeltiin siitä mihinkä suuntaan rouvaponi olikaan taas menossa. Että oliko hän oikomassa minne sattui huvittamaan ja oliko hän jyräämässä kaverein perässä. Pikkasen vaikeaa, mutta sain ponin aisoihin ja tottelemaan minua. Ja koitin koko ajan työskennellä itseni kanssa, jalat kylkiin - ei irrotella niitä ja ulko-ohja, ei sisäohja. Tiedä häntä taas miten se meni, jalat unohtivat vähän väliä että tarkoituksena ei ollut harjoitella siiven iskuja. Kädet toimivat paremmin, alkukäynneissä. Myöhemmin ne unohtivat ideansa.

Aloitettiin tehtävä melko nopeasti. Jakauduimme kahtia ja ryhmät tekivät eri tehtäviä. Minä, Pomo ja Kaisa oltiin ensin puomeista tehdyllä ympyrällä ja meidän piti ylittää puomit ja puomien välissä sitten muuttaa käynnin tahtia/pituutta/jotain. Toiset väistättelivät, ja jonkin ajan kuluttua vaihdettaisiin. Hyvä! Mainiota että pääsin ensin näille puomeille, sillä onhan se nyt parempi että saan ensin ratsastaa ponin reippaaksi ja sitten vasta joudutaan vääntämään ja hidastamaan. Onnistuu väistötkin paremmin jos poni etenee.
Ensin lönköteltiin yli puomien, tapeltiin vain suunnasta. Poni tykkäsi tunkea sisälle ja koitti seurailla, minä taas keikuin kyydissä ja koitin saada ponin edes ajattelemaan sitä mitä minä halusin. Jonkun aikaa kun väännettiin, päätti poni totella ja päästiin kulkemaan nätisti yli puomien. Sitten oli vuorossa se ponin eteenpäinratsastus. Yritin ensin itsekseni, sain mä sitä taas pikkasen eteenpäin. Tosin se eteneminen oli kauhean löysää, aina naputtelin ja maiskuttelin aikani ennen kuin poni jaksoi pikkaisen liikuttaa sitä ahteriaan eteenpäin.

Marianne tuli sitten auttamaan tälleen henkisesti. Eli toisin sanoen karjui maassa kuinka mun pitäis rätkästä jollei se pohje mene läpi ja kaivelu on kielletty. Kovin helppoa se sitten tuntui olevan, Roosahan alkoi taas liikkua jopa aktiivisesti eteenpäin, hän oikein kiisi menemään. Ratsastin jokasen puomin jälkeen ponia eteen ja keskityin vain vauhdin lisäykseen ja puomien siistiin ylittelyyn. Roosa oli oikein kiltti ja toimi tosi hienosti, mitä nyt suunnan vaihtuessa hän vähän niinkuin lösähti taas.
Siirryttiin kevyt raviin. Ei ylitelty puomeja, joka toinen puomiväli hitaammin ja joka toinen nopeammin. Ensin Roosa oli taas ihan pöljä, minä siirrän raviin ja tämä lähtee keskelle. Päätin olla suuremmin välittämättä ja ratsastin vain pikkaisen eteenpäin. Sieltä Roosa sitten tipahti ympyrälle ja hienosti pysyttiin siinä ilman mitään ongelmia, hienoa :)
Ensin taas ravi eteneväksi, porsas kun laahusteli menemään kuin muumio. Kun sain otuksen liikkeelle (ilman jatkuvaa hyytyilyä) päästiin kokeilemaan tehtävääkin. Eteenpäin ratsastukset piti tehdä aina vähän voimakkaasti ja no.. Liian vähän se eteni, joo. Välillä se ei oikeastaan edennyt just yhtään, välillä tuli vauhtia edes pikkasen lisää. Ja melkeen se meinasi että jos nyt piruuttaan kävisi toisten puolella. Ei käynyt, eikä oikeastaan muuta kuin pikkasen yrittänyt, kerrankin onnistuin. Että olisi periaatteessa pitänyt viedä oikeasti läpi, saada poni reagoimaan siihen pohkeeseen. Mutta annoin olla, voivoi. Ehkä sen takia että jos poni pysyy hyvällä mielellä niin jos sitten vaikka pysyttäis omalla puolella ;)

Hidastukset halusin tehdä mahdollisimman pienellä pyynnöllä, ihan vain koska ajattelin että Roosa nyt varmasti hidastaa ilman pyytämistäkin. Harjoittelin oikeasti sitä kevennyksen hidastamista ja laiskistamista, muutamissa siirtymissä otin myös pari pidätettä ohjalta, mutta lähinnä katsoin miten kevennys vaikuttaa. Välillä poni oikeasti jopa hidasti, ja tuntui että se ikään kuin vastasi kevennykseen. Välillä posoteltiin sitä tappavan tasasta tahtia eteenpäin ilman minkäänlaista muutosta. Tosin uskon että ainakin osa näistä oli myös sellasia joissa mä en hidastanut kevennystä vaikka niin yritinkin tehdä. Kauhean vaikeaa se on.

Vaihdettiin suunta ja tähän suuntaan poni ei ollut enää yhtään hyvä. Viuh me humpsahdettiin toisten puolelle, oltais karattu toisenkin kerran mutta väänsin sen väkisin (kröhöm, että ei näin) jottei se taas pääsisi luikeroimaan. En tiedä sitten, toisaalta jollen väärin muista on toi muutenkin vaikeampi suunta Roosan kanssa. Syytä voidaan vain selvitellä, heh. Ehkä se sieltä.

Sitten tehtiin vaihto. Käyntiin ja vaihdettiin ympyröitä. Nyt me oltiin tötsäympyrällä jossa piti tehdä jokaiselle tötsälle pikkuvoltti, josta sitten piti jatkaa avotaivutuksen tapaisessa. Tehtiin sitä käynnissä jonkin aikaa.
Roosa oli ainakin ihan mukavan reipas, alkuun siis. Kyllä se siitä sitten laiskistui kun jouduin niin paljon pyörittelemään ja hidastamaan. Ja siis ne avon tapaiset olivat varmasti aivan olemattomia :D Edelleen sanon että hahmotuskykyni on lomalla kun tehdään kaarevalla uralla väistöjä. Siis mä en yksinkertaisesti ymmärrä. En ymmärrä miten pitäisi mennä ja tehdä. Yritin tehdä jotain, saatiin ehkä kaks askelta jotain väistön tapaista. Muuten sitten lähinnä yritettiin parhaamme ja epäonnistuttiin oikein tasaisesti.

Käveltiin vähän kun toiset laukkasivat. Sitten oli meidän vuoromme. Meidän piti siis laukata ympyrällä, kaikki yhtäaikaa. Mulla oli kauhean hyvät vibat tällasesta tehtävästä - eli ei. Siis oikeasti, laukka meni koko viime viikon aivan surkeasti, Roosan kanssa on hankala laukata. Ja nytkö ihan vakavissasi väität että pitäisi laukata ympyrällä kahden muun kanssa. Juu-u, tiesin että kohta ollaan toisten luona/laukka ei nouse/jyrätään kaikki. Jippii.
Se oli muuten kamalaa. Se kauhea jännitys mikä iski. Siis ei multa voi noin vaikeita vaatia ;)
Mutta tosissaankin, mua jännitti ihan suunnattomasti. Ihan hirveää, toisaalta sitä ajattelee että nyt lopetat, rauhotut ja hengität, ajattelet että onnistuu. Mutta ei se vaan toimi niin. Mä olin aivan parissa (paralysed, tms, mitä se on suomeksi :D) suunnilleen tärisin siellä selässä. Hirveä olo, samaan aikaan hyperventiloi selässä ja toisaalta taas miettii että tämä nyt ainakin pilaa kaiken ja sitten on vielä kamalampi kohtaus ja taas menee huonommin ja niin edelleen.

Yksinkertaisesti ihan kamalaa! Mä koitin jotain tehdä ja nostaa, Roosa tietenkin tunki sisälle ja sättäsi jotain omaa kun minä en kyennyt juuri muuta tekemään kuin sekoilemaan. Ei yhtään hyvä. Marianne koitti takoa järkeä päähän, mutta nyt se ei auttanut. Ei niin millään. Ja toisaalta mä vaan halusin onnistua ja suoriutua tehtävästä, mutta toisaalta teki vaan mieli mennä maahan makaamaan ja rauhottumaan. Ärsytys.
No, Marianne sitten kysyi mikä on ongelma. Ongelma on kamala jännitys, se ettei se tottele mua ja lopu. Kaikki menee piloille. Ja jotain tollasta mä sille itkin, heh. Sitten se huusi hakisko joku liinan.

Jotenkin se sitten sisuunnutti. En tiedä mikä, mutta joku. Tai siis miettikää kuin noloo, en mä voi minkään jännityksen takia mennä liinan päähän, siis lolz. Heh, ei.
Mutta jotenkin meni siinä kohdassa hermot. Tai kun.. En mä nyt liinaan halua. Ei mua nyt se jännitä, se laukka. Vaan se suunnaton epäonnistuminen. Eikä sitä nyt ratkota liinalla. Ja tottakai, en voi vaivata Mariannea vielä sillä etten muka itse pysty laukkaamaan siellä, pah. Joo :D
No ei siinä mitään. Potkasin possuponin liikkeelle ja sitten alettiin menemään. Yllättäen laukka nousi oikein keposasti, heti kun vaan mä olin jännittämättä ja oli tarpeeksi sitä päättäväisyyttä.
Mentiin aika silleen.. Alkukantasesti. Aika kaukana harmonisesta, tasapainoisesta, kauniista yhteistyöstä. Pikemminkin se oli sellasta että mä menin menin siellä salamankuvat silmissä, ruoskin ponia etenemään (no se oli kielikuva. Olin ilmeisen vakuuttava ilman sitäkin. Lukuunottamatta sitä kun kerran poni oli jo niin lähdössä toisten puolelle, ja siinä sitten minä sättäsin vaan jotain nopeasti ettei se menisi ja oli taas ihan väärin. Vaan se oli aika lailla ihan sama, kunhan ei poni vain tunge väärälle puolelle kenttää) ja räjähtelin taas. Ääntä lähtee kyllä kun on tarvetta. Mutta kuten sanoin, aika kaukana siitä mitä sen pitäisi olla, eheh.

Ponista tuli muuten tosi reipas. Se oikeasti mennä kipitti, melkeinpä nosteli itsekin laukkoja. Koitettiin välillä jopa ohitella toisia kun pieni aasimus vain laukkasi minkä karvaisista koivistaan pääsi. Lähinnä me kyllä harjoitettiin sitä laukkaa silleen possujonossa, poni laukkasi reippaasti ja railakkaasti Kaisan takamuksessa kiinni ja minä koitin vain suu vaahdoten vakuuttaa ponille että sen on omaa terveyttään ajatellen parempi laukata kunnes toisin sanotaan.
Ja siis vaikka koko laukka näytti ja kuulosti ihan järisyttävän kamalalta, niin oikeastaan se oli jopa ihan hyvää. Tiedättekö. Mä sain lopetettua jännittämisen, JEE. Poni laukkasi, vielä reippaasti. Eikä takapuolikaan noussut kuin ihan jossain alussa. Ja taitaa kuitenkin olla ihan positiivista että Roosa-possu saa jalkoihinsa vauhtia, ihan pyytämättä. Ja siis kun se kuitenkin toimi silti ihan just niinkuin mä pyysin. Tai käskin, heh. Mutta siis kun.. Kun välillä se menee siihen että laukka kyllä nousee mutta samaan aikaan poni myös tunkee mihin sitä lystää ja pukittelee melkein jokaisessa nostossa. Ja on niinkuin pois itsestään. Nyt se toimi muuten hyvin, totta kai ohjaus kärsi kun vauhtia tuli, mutta periaatteessa me mentiin just siellä missä piti ja poni nosteli laukat melko tyytyväisenä (ainakin toisten perään.)
Että oikeastaan tosi hyvä. Ja Marianne oli tyytyväinen kun sai mut suuttumaan, kheh.

Viimeisen laukannoston otin silleen että nostin käynnistä, ilman mitään vetäjää edessä. Poni ilmeisesti päätti sitten tehdä vähän enemmän. Laukka nousi ihan kivasti siitä, mutta sitten se myös jatkui. Roosa hanatti ensin railakasta laukkaa toisten puolelle (minä vaan hoen sille että ihan sama, mennään täältä, mutta nyt laukkaat) Sitten toisesta päästä kenttää lähdettiin tulemaan. Roosa pisteli parastaan kun se laukkasi kentän toisesta päästä kohti toista. Ja ilmeisesti ponin suunnitelmana oli juosta täysillä päin Pomoa ja Kaisaa. Saatiin nerokas suunnitelma keskeytettyä ja laukkakin lopetettua. Täytyy kyllä sanoa että tästä en enää tiedä mitä sanoa :D Ponin karvajaloista löytyy ainakin vauhtia. Ehkä lievä hallittavuus olisi kiva juttu.
Onneksi Roosa on niin tasainen.

Jäätiin sitten kävelemään. Roosa oli ihan säpäkkänä. Pari kertaa hän koitti vähän hypähtää ennen kuin ymmärsi että viattoman lapsen ruoskinta on nyt lopetettu ja että hän saa oikeasti jo kävellä. Poni raukka.
Poni käveli sitten niin suloisesti ja toimivasti. Vähän kytsäiltiin porttipäässä ja koitettiin vähän oikoa, mutta toteltiin sitten kuitenkin. Kovin suloista. Mutta puhuu karua kieltä siitä että sitä itse joko a) jännittyy ja b) sählää ohjilla ihan omituisuuksia. Ei se poni kuitenkaan ihan huvin ja urheilun vuoksi käänny loppukäynneissä pitkin ohjin tosi nätisti ja sitten "työskennellessä" vetele kansantansseja ympäri kenttää.

Jaa-a. Ihan tyytyväinen oli Marianne ainakin. Ilmeisesti en mä ainakaan liikaa ponia kiduttanut ja suuttunut sille :) Toisaalta ihan tälleen mututuntumalla sanon että mun on parempi suuttua rehellisesti kuin turhautua. Se "viha", silloin pystyy ajattelemaan selkeästi ja tekee ja käskee tarpeeksi. Ja oikeasti tekee kunnolla ja ylittää ittensä, koska ärsyttää. Se turhautuminen taas on sitä että masennus-angst ja menen itkemään pusikkoon ja mikään ei onnistu, ja sitten jos vielä vähän hermostuu niin menee ihan turhaksi koko homma ja turhautuu vielä lisää. Eikä niinkuin ajatus luista. Silleen.

Mä olin osittain tyytyväinen. Saatiin poni lopulta liikkeelle ja siis mä oikeasti tykkäsin tosi paljon siitä temmonvaihtelusta ravissa. Ihanaa kun mä pystyin kunnolla keskittymään kevennyksen hidastukseen, kun ei tarvinnut poniin juuri keskittyä. Se oli oikeasti tosi kivaa :D Ihan innoissani hidastelin kevennystä, heh.
Ja siis laukka jatkaa toki tätä epäonnistumistaan. MUTTA olen mä silti periaatetasolla tyytyväinen. Kuten sanottua se jännitys katosi (jos saisin sen joskus loppumaan kokonaan) ja poni laukkasi ja jopa kummallisen rauhallisena. Siis henkisesti, muutenhan se oli reipas ja tsäpäkkä. Mutta tälleen pään sisäisesti poni oli uskomattoman hyvällä mielellä. Sinäänsä.
Josta päästään lempivalitukseeni, eli siihen että tuo oli siis hyvin käsketty kun kerran poni meni noinkin tyytyväisenä sitä laukkaa. Että joo-o.
Ehkä se on se jännitys, tai se että ei jännitä + sitten että uskoo itse tarpeeksi siihen että se laukka toimii. Hmm. Pitänee keksiä se, jospa joskus päästäisiin laukkaamaan siten kuin minä haluan, mutta ilman tuollaista eläimellistä menoa ;)
Olen kuitenkin tyytyväinen. Ihan hyvä fiilis. Ja tää teksti muuten levähti vähän kun intouduin miettimään taas :)

Keskelle, alas selästä ja poni talliin. Harjailin pienen Roosalaisen nopeasti vain, hän oli jo niin puhdas. Sitten poni tarhaan ja hommasin uuden kortinkin, jota en tosin ala nyt väkertelemään. Ja sitten vaan kotia kohti.

Sumusää

Voivoi, nyt mä taidan jo murhata mun kukkasta :( Mutta olen jo kehitellyt suunnitelmia, katotaan mikä sitä tapattaa. Toivottavasti saisin sen kasvamaan vähän eloisampana näillä suunnitelmillani.

Tallille sitten, sellasta pientä tihkua tuli koko ajan. Tai ei melkeen edes tihkua, enempi sellasta sumuisuutta ilman sitä sumua, heh.
Mulla oli Roosa, tunnillamme myös Salli, Vinski, Laki ja Pomo. Roosa oli ekalla tunnilla.
Tänään taas keksin, oikeastaan jo koulussa keksin. Ilman satulaa ois kiva mennä, pitkästä aikaa tai jotain. Ja kun järkytyin tässä jokin aika sitten kun tajusin etten ole ikinä mennyt Roosalla ilman satulaa. Vääryys vaati oikaisua, ja lopulta sain luvan mennä ilman satulaa. Jee :)

Poni suitsiin ja löllöteltiin kentälle. Marianne viskasi minut kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Roosa-poni oli jälleen hidas, erittäin hidas. Hän mennä lyllersi kuin vanha mummeli. Koitin vähän ratsastaa ponia eteenpäin, mutta suurimmaksi osaksi keskityin vain kauhistelemaan kuinka huteran tuntuista tämä taas onkaan :D Tehtiin voltteja ja minä kärsin oman vinoiluni kanssa, nyt olikin helppo taistella itsensä kanssa ja koittaa olla suorassa, eikä vaan heittäytyä vinoon ja tehdä vinovoltteja.

Aloitimme avotaivutuksen tapaisilla räpellyksillä. Voltti ja siitä sitten pitkä sivu avontapaista. Tai edes pari askelta sitä.
Roosa oli löllö. Erittäin. Sain mä sen ajoittain hieman liikkeelle ja edettiin edes pikkaisen. Volteille poni kääntyi varsin nätisti, välillä piti tömäytellä rouvaa ruotuun. Asetukseen koitin kiinnittää suuresti huomiota jotta suoritettaisiin kerrankin tehtävä oikein (eli voltilta jäädään avoon. Mulla kun yleensä ne ponit suoristuu ja sitten haetaan taivutus jostain ihan kummallisesta paikasta) Roosa kyllä käänsi nokkaansa tosi nätisti, se vaan kun se vauhti vähän hyytyi sit samalla ja tahdin loppuessa pääsi ponikin taas valahtamaan suoraksi. Damn.
Avoyrityksemme olivat vähän hankalia, tottakai. Tai siis kun ei ollut satulaa ja mun jalat sitten loikkivat kuin astronautit. Et sillee. Yritimme kuitenkin parhaamme, olin vähän hukassa. (mutta pitää osata ratsastaa ilman satulaa ihan normaalisti, pitää pitää) Eka suunta oli vähän hankala, ei se oikein. Tosin Marianne sieltä taas kommentoi että kaks ekaa askelta lähtee ihan oikein, sit etuosa karkaa ulos koska mulla ei oo ulkopohje kiinni. Hienoa me, saatiin siis edes kaksi askelta oikein :)
Toiseen suuntaan tapahtui enemmän, paremmuudesta en ole varma. Mutta sain ainakin Roosan kulkemaan silleen oikealla tavalla vinona, ainakin omasta mielestäni.

Siirryttiin sitten kevyt raviin ja jatkettiin samaa hommaa. Koitin taas ajoittain kevennellä, mutta unohdin sen aina taktisesti :D Ku se oli niin huomaamatonta ja kaikkea.
Ensin ongelmana oli poni ja sen vauhti. Roosa matoi menemään hyvin hitaasti ja hyytyili käyntiin. Minä pistin ponia liikkeelle ja kauhean vaikeaa oli. Kun lopulta sain ponin pysymään laiskassa ravissa, päätin kokeilla vähän kääntää niille volteille. Se olikin hankalaa, poni ei mitenkään jaksanut kääntyä. Jonkin aikaa kun haettiin lähti Roosakin kääntymään ihan ookoosti ja saatettiin kokeilla vähän tehtävän suoritustakin.
Välillä se oli.. No, olematonta. Mitään ei tapahtunut ja minä olin hukassa. Välillä taas tapahtui paljonkin (ainakin mielestäni) ja poni saattoi jopa oikeasti tehdä sen pari askelta oikein.
Toiseen suuntaan poni päätti olla kääntymättä. Se oli oikeastaan tosi kamalaa, ei se kääntynyt niin millään. Koitin ensin nätisti, sitten koitin vähemmän. Ei niin mitään. Lopulta siirsin ponin käyntiin, käänsin voltin "vaikka väkisin" ja tämän jälkeen vaivautui arvon matamikin kääntymään, myös siinä ravissa. Avoräpellykset oli tähän suuntaan hankalempia, kuten käynnissäkin. Yritettiin ne muutamat taivutukset, mutta oli kovin hankalaa.
(Mutta muuten, minähän pysyin kyydissä :D Istuin hienosti selässä, jee minä!)

Käveltiin pikkasen ja otettiin laukkaa. Kaks kerrallaan, minä laukkasin Sallin kanssa. Vähänkö oli jänskää taas.
Roosa ei ilmeisesti oikein pitänyt ideasta. Siis joo, sain laukan nousemaan siinä parin yrityksen kautta. Mutta se laukka kesti sen kaks askelta, sitten poni siirtyi raviin ja köpsötteli menemään vähän turhan hallitsemattomasti ja minä koitin vain taistella etten vaan lentäisi. Heh.
Saatiin ehkä pari askelta jotain laukan tapasta nousemaan, mutta muuten lähinnä porsasteltiin menemään. Poni ravaili kavereiden luokse ja minä vaan koitan keikkua kyydissä. Kerran meinasin jo oikeasti pudota kun poni päätti vielä oikein vetää päänsä alas kun minä pompin ja hytkyn kuin hullu.
Ja siis itseasiassa kyllä mä onnistuin siinä reippaassa ravissa istumaan, ongelmat alkoivat vasta kun poni joko sääti päätään alas tai kun se kääntyili keskelle.

Toiseen suuntaan se oli vähän samanlaista. Tosin sitten Marianne auttoi meidät laukkaan kun en itse ihan pystynyt Roosaa käskemään. Turhan huteraa (: Kyllä mä siinä laukassa onnistuin istumaan jo aika kivasti, väähn pelotti että koska lennän sieltä alas ja apua.

Sitten vaan loppukäynnit. Taputuksia pienelle ponille.
Roosa oli varsin söpö :) Joo, kyllä mä olen ihan tyytyväinen. Nyt olen sit vihdoin mennyt Roosalla ilman satulaa (eli oon menny Elviksellä, Kaisalla, Sulolla ja Roosalla. Lyhyt ja ytimekäs lista) Ja siis joo, muutamaa taistelutahkoomista lukuunottamatta olen meidän käyntiin ja raviin varsin tyytyväinen. Avoräpellyksetkin onnistuivat ihmeen hyvin, varsinkin kun nyt näin ilman satulaa humputeltiin. Laukka oli vähän huonoa, tottakai. Osasinpahan sentään istua siellä kun sitä laukkaa saatiin se hiukan pidempi pätkä. Mutta toisaalta tälleenhän me harjotellaan, ennen pitkää osaan laukata myös ilman satulaa.
Mä oon laukannut ilman satulaa.. Elviksellä. Ja Roosa ja Sulolla tollasia pätkiä kosken oo pystynyt ylläpitämään/nostamaan laukkaa. Ja Elviksenkin kanssa se laukka sujui (ainakin viimeksi) silleen että se pätkä pysytään just ja just kyydissä. Se paranee koko ajan, vielä joskus pystyn tekemään vaikka ympyrän laukassa tai jotain :D

Keskelle. Uskaltauduin makaamaan hetken selässä, poni seisoi kiltisti paikoillaan :) Alas selästä ja poni talliin. Vedin taas käytävällä ponia karvattomaksi, kyllä hänestä vielä tulee ihan kesäkarvainen otus. Roosa tarhaan ja näytin pöytäkirjaa Mariannelle. Heh.

Mutta sitten vaan kotiin ja kääks. Nyt koitan selvittää mitä mun pitäis tolle kukalle tehä ettei se nyt vaan kuolis :) Joten heihei