Syliponi yön pimeydessä

Tänään mulla oli Pomo, tunnillamme myös Laki, Kitty, Evita, Vinski ja Roosa. Pompeloinen oli ekalla tunnilla, joten tsiikailin jälleen tunteja. Kävin hieman harjailemassa ponia (joka ei taaskaan asiaa tuntunut järin arvostavan, nyyhkis) ja varustin hänet (ja tärkein informaatio ikinä: pistin ekaa kertaa meksikolaiset suitset ponin päähän. Wouh ja kaikki tekee aaltoja ;) )
Lähdettiin sitten kentälle ja nousin siellä kyytiin.

Aloiteltiin siitä alkukäynnit ja minä hain taas vähän tuntumaa poniin. Ja säädin jalustimet ja sain Pomon jopa pysähtymään kentän keskelle. Joo, toki se johtui mateluvauhdista mutta oli se silti sellanen onnenkyynel-hetki.
Tein pikkasen voltteja ja yritin tahkota asetusta läpi. On se sitten vaikeaa Pompelin kanssa, en ymmärrä! Minä yritin veivata ja houkutella ratsun turpaa sisälle, muttei se vain kääntynyt. Välillä nokka kääntyi pari senttiä sisälle vaan ei me koskaan löydetty oikeaa ja hyvää asetusta.
No, yritin parhaani koko ajan ja hain ponille myös reippaamman käynnin. Se löytyi sentään hieman helpommin, herra oli ihan kiva. Kääntyi hyvin ja eteni ihan ookoosti.

Sitten lähdettiin keventelemään. Enkä tajua, heti kun sanotaan että aletaanpas ravaamaan, niin minä jännityn. Miksi, voi miksi? Tämä ylenpalttinen jännittely nyt ei ainakaan mitenkään auta tätä syysmasennusta, jännityshän tunnetusti pilaa kaiken. Toinen asia taas on se, että miksi mua muka jännittäisi? Mikä muka on ongelmana.
Aivan. Ei mikään. Olen ärsyttävä.

Jännityksestä huolimatta polkaisin Pompelin raviin ja lähdin rentoutumaan ja rauhoittumaan. Poni ei onneksi ottanut ratsastajan säätämisestä nokkiinsa, vaan puksutteli menemään oikein kivaa ravia, jonka tahti tosin vaihteli turhankin hitaasta lähes alta kipittävään. Hain ravissakin hieman pysyvämpää tahtia ja mukavan reipasta ravia. Tahti saatiin säilymään kyllä paremmin ja ponikin eteni. Mutta. En oikein tiedä. Keskityin taas käden asentoon ja ohjastuntumaan (hetkittäin oltiin jo oikeassa asennossa! Sitten taas lösähdin ja nyrkit aukesi ja kädet valuivat)
Ja sen lisäksi tehtiin voltteja. Tänään ei taas kääntyminen onnistunut ennen kuin oli raippa ulkokädessä. Ilman raippaa käännökset olivat todella löysiä, ja Pomokin vain kynteli sitä uraa pitkin varsin tyytyväisenä. Kun siirsin raipan, löydettiin ihan kivojakin voltteja, poni ainakin kääntyi hyvin.
Mutta kuten totesin, tuossa oli pieni mutta. Siis Pompeli oli ihan okei, ravasi kivasti ja kääntyi hyvin. (no löysähkösti se kääntyi) Mä toimin siellä mukana ihan hyvin ja pääsin yli siitä jännityksestä. Mutta oli sellanen pieni fiilis että nyt en ole saanut minkäänlaista tatsia tähän poniin. Tai tuntui siltä ettei se ole yhtään ohjalla, eikä yhtään pohkeella. Että se niinkuin näennäisesti teki mitä pyysin, mutta kuitenkaan se ei ollut yhtään kuulolla. Yritin saada tuntumaa elukkaan siinä juuri onnistumatta ja kun sitten otettiin pienet välikäynnit niin minä jo maalailin kauhukuvia siitä kuinka mikään ei onnistu ja ponikin varmaan kohta lähtee menemään kun en saa minkäänlaista otetta siitä ;)

Käveltiin tosiaan ja Marianne sitten totesi että tänään me keskitytään laukkaan ja aloitetaan laukkailu näinkin pian. Hmm, erittäin hyvä :D Ja olin erittäin iloinen että mulla oli Pomo. Helppoutta taas, pääsee rauhassa keskittymään omaan puuhasteluunsa.

Eli lyhyelle sivulle käyntivoltti, sen jälkeen laukka ja laukkaa pitkä sivu. Ja käytettiin puolikasta kenttää, eli laukkapätkät eivät itsessään mitään pitkiä olleet, mutta päästiinpä harjoittelemaan siirtymiä laukkaan ja pois. Erittäin hyvä.

Aloiteltiin siitä sitten ja siis tämähän menikin kivasti. Kaikista negatiivisista ajatuksistani huolimatta.
Alkuun Pomo oli varsin rauhallinen. Voltti onnistui hyvin, vaikkei asetusta vieläkään oikein löytynyt. Laukannostot nyt olivat alkuun vähän verkkaisempia, ekalla kerralla sai pari kertaa antaa pohjetta, toisella kerralla muistin jo näpäyttää raipalla kun poni ei nostanut pyynnöstä. (tarkoituksena kun oli saada nopeita nostoja ja piti muistuttaa jos laukka ei nouse)
Sitten poni alkoikin jo herätä. Volteilla sai vähän pidätellä jottei oltaisi vallan villiinnytty. Pomo oli kuitenkin oikein fiksu, kääntyi hyvin, käveli voltinkin rauhallisesti. Lopuksi laukat nousivatkin melkein pelkällä sisäistuinluun pyöräytyksellä. Eikä poni edes ennakoinut nostoja.

Laukannostot olivat oikeastaan hyvinkin onnistuneita. Laukka nousi hyvin ja nopeasti. Ja itse laukkakin oli todella kivaa. Poni laukkasi ihan tahdikkaasti ja rauhallisesti eteenpäin. Siirtymät alaspäin olivat tosi kivoja. Istuin hyvin kun lähdin pidättelemään, pidätteet menivät heti läpi ja huomasin että osaan istua myös siinä laukan jälkeisessä ravissa jos vaan keskityn. Tosi kivoja siirtymiä, minä en keikkunut etukönössä ja poni ei laukkaillut pidätteiden läpi eikä myöskään ravaillut laukan jälkeen kuin vanha ravuri.
Reitit laukatessa olivat alkuun vähän sellaisia ja tällaisia, laukkailtiin melkein kentän aidoissa ja sitä rataa, mutta kun keskityin enemmän istumiseeni ja ponin ohjaamiseen niin mehän saatiin jopa kulmia ratsastettua ja Pompeli pysyi uralla jos niin halusin, jes! Tämän lisäksi tehtiin yksi ympyrä, mutta se oli aika hirveä. Käännös valui hulluna (tosin mä en kiskonut sisäohjalla, mikä on kyllä positiivista) ympyrä oli puolet isompi kuin sen piti ja minä en muka osannut istua ollenkaan, vaan sojotin taas kyljelle valuen. Auts.

Muutenkin tuo mun istuminen oli niin älyttömän vaikeaa laukassa. Siellä mä pompin ja heiluin. Tuo laukkaympyrä sitten järkytti niin lopullisesti, joten päätin että mun täytyy oikeasti keskittyä siihen laukassa istumiseen. Sen jälkeen parani, aloin pysyä satulassa vain välillä vähän irroten. Selkä pysyi suorana ja kädet olivat mukana. Ainoa ongelma oli jalat, jotka vähän pomppivat typerästi ylös alas. Ainakin jalustimet pysyivät

Vaihdettiin siitä suunta ja tehtiin samaa toiseen suuntaan.
Alku sujui samaan tapaan kuin edelliseen suuntaan, mutta sitten Marianne käski pysäyttää ja nostaa pysähdyksestä. Aloitimme ongelmoimalla tuon pysähdyksen, eihän se Pomo mihinkään pysähtynyt. Mariannen vähän demonstroitua sain ratsuni pysähtymään (tosin todella rumasti. Odotamme sitä päivää kun opin ponin pysäyttämään nätisti)
Mutta hei, jännittävää. Enpä ole ennen pysähdyksestä yrittänyt nostellakaan :D
Eka nosto olikin ihan sen näköinenkin, monta kertaa sähläsin pohkeen kanssa, Pomo-parka lähti liikkeelle ennen kuin lopulta tajusi että halusin laukkaa. Ja ilmeisesti joko poni muuten vain alkoi innostua tai sitten tuo mun ylimaalinen pilkkiminen pohkeen kanssa oli turhankin voimakasta, sillä se aiempi tasaisen tahdikas laukka muuttui jo turhankin vauhdikkaaksi laukaksi. Yritin sitä aina vähän parhaani mukaan hidastella, välillä onnistuttiin ehkä pikkasen laukkaamaan hitaammin. Kun tosiaan, melkein kaikki lopputunnin laukat olivat sitten noita pikkaisen liian reippaita.

Otin vielä jokusen pysähdys noston. Pari seuraavaa tein ihan omatoimisesti, poni pysähtyi miten pysähtyi mutta ainakin laukat nousivat paljon nopeammin kuin ekalla kerralla. Se vaan kun veikkaan että ne olivat molemmat vääriä. Loppuun otettiin vielä yksi jonka Mariannekin taisi katsoa. Se oli hyvä. Paikaltaan nousi ja tällä kertaa minäkin olin varma että laukka oli oikea. Vauhtikin taisi taas olla rauhallisempi ja mukavampi. Ja istuminen jopa suunnilleen hyvää.

Sen jälkeen jäätiin käyntiin ja loppukäynnit.

Marianne oli kuulemma tyytyväinen, vaikkei se mun pysähdys-ongelmoinnista tykännytkään :D Mutta mukamas olen liian negatiivinen jo ennen tuntia. Oikeastihan olen aina ennen tuntia tosi positiivinen, se vaan muuttuu sitten jos ei onnistukaan mikään.
Mä olin varsin tyytyväinen. Alkutunnista epäilin ja alkutunti oli vain "ihan ookoo" mutta lopputunti meni varsin nätisti vaikka Pomo koittikin syödä kaikki muut ponit suihinsa ;)
Vaan tosiaan, pääsin nostelemaan pysähdyksestä ja onnistuin noinkin hyvin. Sain keskityttyä laukassa istumiseen ja löysin sen, ja laukkasiirtymissä istuin kyllä oikeesti kivasti. Ja Pompeli nyt oli niin kiva laukatessa, kuten yleensä. Oikein hyvä.
Eikä edes pelätty mitään, vaikka olin täysin varma että tämä tunti menee pelkkään pelleilyyn jos Pomo päättääkin pelätä vaikka pimeää :D

Käveltiin ja sitten keskelle ja alas selästä. Poni talliin, jonne se käveli aivan rauhallisesti. Nyt olin jo hämmentynyt.
Varusteet pois ja pieni suloinen syliponi jäi syömään onnellisena heiniä.

Siitä sitten kotia kohti, tänään olikin taas ihanan lämmin pyöräillä, eilen kun meinasin jäätyä :)

Tämähän meneekin nyt tosi loistavasti. Kahtena viikkona jo mennyt niin että tiistaina menee alkutunti tosi kivasti mutta lopputunti on aivan negatiivinen kun taas keskiviikkona sujuu kauhean hyvin. Kun nyt alkais tiistaisinkin sujua, olisi hyvä. Mutta heippa nyt :)

Se puhkui ja puhalsi, riekkui ja rälläsi

Heissan. Nyt ollaan oltu kaksi päivää koulussa. Hmm.. Mä olen jo melkein kyllästynyt :D Tässä on kuitenkin neljä kuukautta oltu töissä (okei, viis viikkoa oli lomaa) joten tämä kouluun palaaminen on lähes erikoista. Ja toki tylsää, onhan koulussa oltu kuitenkin jo aikas monta vuotta, töissä vain puolisen vuotta. Eiköhän siihenkin sitten kyllästy. Kenties.

Njoo, tänään tallille ja mulla oli Roosa-porsas (arvasin senkin, ryhdyn ennustajaksi) ja tunnilla myös Sakari, Vinski, Elvis ja Nikkis. Roosa oli ekalla tunnilla, joten keskityin tuntien katseluun ja auringon ottamiseen. Siellä oli lähes hellettä. Tai ainakin aurinko lämmitti hetken ajan tosi ihanasti.
Kävin pikkasen harjaamassa Roosaa ennen kuin heitin neiti muuliponin varusteisiin ja lopulta löntysteltiin kentälle.

(oonkohan ees lykänny näitä joskus vai en :D Mut hei, mun upeita kuvia. Huomatkaa ponin kilpikonna-asu)

Kiipesin siitä selkään ja lähdettiin kävelemään. Roosa oli aivan varma että nyt hän voi rennosti käyskennellä ulos portista Nikkiksen kanssa, mutta tyytyi sitten julmaan kohtaloonsa ja jäi kanssani kentälle. Aloiteltiin käynti sillä ja muistuteltiin ponille ettei tarkoituksena ole kulkea iloisessa possujunassa, vaan sen todellakin pitää kääntyä sinne minne ratsastaja haluaa. Muuli honasi tämän aika nopeasti, hetken se yritti laahustella toisten perässä, sitten se luopui toivosta ja lähti kääntymään todella kivasti. Tehtiin jos jonkinlaista kiemurtelua ja poni oli varsin taitava. Vähän haikeasti se kyllä aina Elviksen perään katseli, mutta kulki sinne minne halusin, silloin kun halusin.
Kun reitti oli selvä, keskityttiin vielä pikkasen tuohon vauhtiin joka lähenteli etanoiden juoksukisoja. Muutaman kerran ponia sai muistutella raipalla liikkumisesta, jonka jälkeen alkoi tuo rouvaponin takapuoli liikahdella paljon aktiivisemmin eteenpäin. Ja aktiivisella en tarkoita aktiivista, mutta Roosan mittakaavassa aktiivista :D En vaatinut suurta ja reipasta liikkumista kun on kuitenkin ponista taas ollut taukoa, ei ihan uskalla usuttaa sitä hulluna.

Mariannen palattua aloiteltiin käyntitehtävä. Käytettiin puolikasta kenttää ja tarkoituksena oli aina ennen kulmaa pysäyttää ja siitä tehdä osittainen takaosakäännös, piti saada hevonen ristimään etujalkojaan. Aloiteltiin ihan innoissaan Roosan kanssa ja poni tekikin oikein hienoja pysähdyksiä. Pari kertaa tammuska pääsi pysähtymään vinoon, pari kertaa sain sen suoristettua vinoudestaan. Useimmiten pysähdykset kuitenkin olivat ihan suoria ja kivoja. Ja ne takaosakäännökset olivat todella mainioita! Joitain kertoja Roosa oikein petrasi ja yritti, jolloin se ei liikkunut eteenpäin ja kääntyi ripeällä tahdilla jalkojaan ristien, jes. Paljon oli toki näitä joissa poni hieman pääsi liiraamaan eteenpäin ja takajalat vähän tekivät turhankin suurta ympyrää ja muutama käännös meni totaalisen pieleen kun poni vain karkasi eteen muttei kääntynyt juuri ollenkaan. Paljon kuitenkin positiivista ja ainakaan poni ei lähtenyt kertaakaan taaksepäin, sekin on hyvä.

Kun neljäsosa käännökset onnistuivat, alettiin tehdä kokonaisia takaosakäännöksiä. Tämä oli vaikeampaa eikä onnistuttu ihan noin hyvin. Muutama ihan kohtuu onnistunut käännös tuli, Roosa ei liikkunut paljon/pysyi ainakin puolet käännöksestä paikoillaan. Suurin osa käännöksistä kuitenkin oli sellasia että hevonen vain valui eteenpäin enkä saanut sitä hidastamaan, jolloin takaosakäännökset muuttuivat lähemmäs pieniä voltteja. No, se oli vaikeampaa, näitä kun tehtiin kuitenkin suoralta uralta, noissa kulmissa oli puomit/aidat edessä.

Tämän jälkeen lähdettiin kevyt raviin. Käynnistyminen oli kovin hidasta ja hepsukin aloitti sillä että "ny mää sit voinkin ravata kaikkien perässä, jippii ja jee" Annoin alkuun Roosan vähän köpötellä toisten perässä ja hain vain tahtia kuntoon. Kun löydettiin kiva tahti, saatoin tahkota sieltä pari kääntymistä joiden jälkeen Roosa alkoi toimia tosi nätisti. Ravi eteni hyvin, Mariannekin saattoi lopulta todeta että meillä on hyvä ja riittävä ravi siinä. Poni myös kääntyi tosi hienosti, ei mitään ongelmia eikä mitään seurailun yrityksiä. Siis yksinkertaisesti todella hyvin meni.
Tosin rouva hieman järkyttyi kun toiset hepat riekkuivat tarhassa. Pikkasen hän hätäili ja oli kauhuissaan. Selvittiin kuitenkin tästä takaiskusta.

Hetken keventelyn jälkeen alettiin ottaa käyntisiirtymiä omaan tahtiin. Ehdin tekemään niitä pari, ja ne olivatkin oikein hauskoja. Kun minä istuin alas, niin ihan kuin olisi seinä tullut ponin eteen. Se oikein töksähti käyntiin, heh.
Vaan kun sitten ne kakarat alkoivat riehua siellä tarhassa ja Roosa vallan säikähti. Ja sen jälkeen se oli jännittynyt ja kauhuissaan. Sitten se meni pieleen.
Mä en osaa ratsastaa Roosaa jos se on huolestunut. Ei muiden kanssa ihan tollasta ongelmaa ole (jos siis luotan pysyväni selässä) mutta toisaalta kaikki muut on niin erilaisia. Ne säikähtelee ja kyttäilee, jännittyy, mutta sitten kun siinä aikansa puuhastelee ja kertoo ponille että sen ajatukset on täysin höpsöjä, niin ne kuitenkin rauhoittuvat. Mutta kun Roosa on jännittynyt niin se ei tee sitä niin. Tai kun sille tulee se "nyt pelottaa, auttakaa kaverit" ja sitten puskee toisten luokse. En saa sitä uskomaan että minä muka vahtisin ettei sitä syödä, se haluaa vaan toisia hevosia. Se on ongelma, jonka takia Roosan kanssa tunnit menevät aivan pieleen jos se pääsee hätääntymään.

Näin kävi siis nytkin. Roosan maailma oli järissyt joten mistään ei tullut mitään. Poni ei ensinnäkään oikein liikkunut, se vain jökötti hidasta käyntiä kentän keskellä ja puski vain kavereiden luo. Jos sain sen raviin, niin se kipsutteli oikopäätä kaverin perään eikä kääntynyt sieltä mihinkään. Kovin turhauttavaa, kaikki se mitä saavutettiin alkutunnista katosi tuossa parin sekunnin aikana.
Jos jotain positiivista haetaan niin ne pari harjoitusravipätkää jotka sinne toisten perään sain, olivat tosi kivoja. Ponin ravi oli taas sellaista "näin voitetaan kaikki olympialaiset ja muut kissanristiäiset" ;)
Mutta sillä on kyllä viihdyttävä ravi.

Ei tullut mistään mitään. Turhautumiskertoimet kasvoivat. Minä yritin kääntää, yritin ravia ja yritin kaikkea. Roosa ei yrittänyt kuin punkea kavereiden perään. Marianne katseli tuskailuani ja tuli lopulta kysymään että missäs mun paino on. Sen jälkeen se demonstroi kuinka mistään ei tule mitään jos on vinossa.
Se oli tiedättekö kiehtovaa. Ensin katsottiin kuinka hevonen ei käänny jos nojaa suuntaan x ja vetää samanpuolen ohjalla. Sen jälkeen todettiin että hevonen kääntyy suuntaan x jos itse nojaa sinne.
Käytännössä tuo siis tarkoitti sitä että Marianne tuli ja työnsi mua sivulle. Ja siis joo, Roosa kääntyi just tasan sinne minne mä nojailin. Samaten huomattiin että heti kun mun töniminen lopetettiin niin minä suoristuin eikä ponikaan kääntynyt.
Silmiä avaavaa. Tosin harmillista on se, että liikkeessä on tosi paha sanoa mihin suuntaan sitä on vinossa. Mielenkiintoista.

Joo, tuo ei kuitenkaan auttanut ongelmassa kuin sen verran että yritin keskittyä tietynlaiseen suoruuteen, etten vaan kököttäisi vinossa koko ajan. Roosa edelleen seilaili missä sitä huvitti.
Sitten pitikin nostella laukkaa pitkälle sivulle. Kuten arvata saattaa niin eihän siitäkään tullut mitään. Siis joo, hetkeksi sain hevosen kulkemaan. Pari kierrosta se ravasi missä halusin ja oli tosi hieno. Sitten se katosi taas, eikä laukannostaminen ollut kuin kaukainen haave. Sain koko tunnin aikana puserrettua ehkä kolme laukkapätkää, niistäkin kaksi oli Mariannen maastakäsin ajamia. Että ei tää laukkaaminen kovin kehuttavasti päässyt menemään. Oletettavaa, ihan kuin laukka onnistuisi jos se harjoitusravissakin vain puksutti missä sitä huvitti..

Laukan ainoa positiivinen asia oli se, että ainakin pätkämme olivat ihan pitkiä ja kestivät kunnes hiljensin. Muuten kaikki olikin aivan surkeaa, suorastaan masentavaa. Ehkä tosiaan, syysmasennuskausi alkaa.

Loppuun käveltiin ja siinä vaiheessa Roosa päätti aloittaa zeniläisyyden. Ensin se pärski varmaan minuutin putkeen kun oli niin kivaa ja jee ja loppukäynnit se käveli niin asiallisesti ettei taas paremmasta väliä.

Siis vähän sääli että noinkin kivasti alkanut tunti meni sitten lopulta aivan pipariksi koska ponin herne-maissi-paprikat törmäilivät turhan rajusti toisiinsa. Kuitenkin alku oli hyvä, takaosakäännökset onnistuivat ja poni oli reipas ja etenevä ja kuulolla.
Poni on vain aivan liian kavereissa kiinni kauhistuessaan, jolloin minä en osaa sitä auttaa ja sitten mennään kumpikin ihan ilman ideaa siellä.

Käveltiin, sitten keskelle ja alas selästä. Vein muuliponin talliin jonne hän käpytteli kauhean sivistyneesti. Suloinen pieni karvapallerohan se on, ei siinä mitään.

Toivottavasti huomenna pääsisi parempaan lopputulokseen, josko vaikka koko tunti menisi kivasti ;) Vai toivonko aivan liikoja.

Don't let me be.. (kuvanmuokkailua)

Intouduin, intoudun aina näistä järjettömistä jutuista :D

Tosiaan, harjoittelin vähän asioiden hävittämistä. Kerran aiemmin olen tätä tehnyt, silloin tosin Photoshopilla, nyt Gimpillä. Ja väsähdin martingaalin kohdalla, joten se on huono (ja leikattu ;) )

Pidemmittä puheitta:

Eli tämä oli lähtökuva :) Pieni pullaponi ja tuhottomasti remmejä jotka halusin hävittää :D

Välivaihetta :D 

Taustan tekoa. Vähän vinoa, mutta korjailin sitä jonnin verran vielä tän jälkeen

Mulle tulee aian mieleen länkkäri noista osittaisista suitsista ;)

Ja lopputulos! Kuten sanoin, martingaalin alue on vähän huono (liian iso alue, en vaan osannut enää maalata sitä hyvin) ja muutamat varjostukset on vähän pielessä (vaikea hahmottaa missä ponin pää menee kun on suitset edessä)

Mutta kai, jos oikein nopeasti katsoo (ja toinen silmä kiinni), niin kai tuo nyt melkein näyttää siltä kuin poni olisi oikeasti vapaana tuossa :D

Joo, oli kuinka oli, niin olen varsin tyytyväinen tähän lopputulokseen. Poni näyttää toki vähän maalatulta jos tarkastelee, mutta kovin nätti lopputulos kuitenkin. Ja ei se mielestäni niin pahasti loista että tuolla oli mun jalka ja ponilla oli päässä suitset plus kaikki mahdolliset remeleet :D

Mutta hei, jos jollain on jotain mielipiteitä niin niitä saa toki esittää. Onnistuiko vai ei?

Hermoloma

Hihi. Kyllä vaan mielialat muuttuu näin joka päivä ;) Eilen olin kovinkin masis, mutta tänään on niin yltiöpositiivista ettei ole tosikaan. Jotta tänään tulee ihan erilaista tekstiäkin kun en kirjota sitä kahen metrin syvyydestä.

Ja tänään voi laittaa kuviakin, jotka liittyvät jopa aiheeseen!

Tosiaan, puhuin kuvista. En siitä kuinka vanhoja ne on (;

Huomaatteko, pihalla on tällä hetkellä 0.7 astetta. Ja syyspäiväntasauskin oli sunnuntaina. Eli on pimeää.
Mutta oikeastaan tänään oli ihan kiva ilma. Aurinko paistoi, lämmittikin vähän ja oli sellanen kiva ja raikas syysilma (huomatkaa positiivisuus, en sano että perhanan kylmä vaan raikas)

Eli tänään tallille ja kuten oletin (ja toivoin) mulla oli Elvis-pulla. Jee :D No ei, mutta oikeasti. Siitä on niin pitkä aika taas kun olen sillä mennyt ja tällä hetkellä Elvis on se luottoponi jonka kanssa voi ottaa rennosti ja se vaan toimii tarpeeksi hyvin. Hermolomaa ja jännityksen poistoa.
Tunnilla olivat myös Jack, Laki, Roosa, Pomo ja Nikkis. Elvis oli toisella tunnilla, joten katselin tunteja ja olin oikein positiivinen. Ensinnäkin olin suunnattoman positiivinen kun katsoin kuinka Elvis riehui ja tiputti ratsastajansa "pullaponi on jopa melkein villi :)" ja toiseksi kertoilin kuinka mukava ja kiva heppa Jackie on.

Sitten tunti alkoi, joten kipsuttelin Elviksen luo. Pieni poni seisoi kovin nätisti paikoillaan kun säätelin jalustimia ja nousin selkään. Oivoi, kuinka suloista. (okei, ehkä tää menee jo liiankin positiiviseksi :D)
Lähdettiin sitten kävelemään alkukäyntejä. Poni oli ihan reippaan oloinen, se käveli ja koitti kertoilla minulle suurista poninsyöjämonstereista jotka majailevat kentän päädyissä. Jumputin ponin jälleen kovin säälimättömästi sinne uralle ja sain jopa venkslattua sen pään sisälle, jolloin keltuainenkin saattoi unohtaa mörkönsä ja keskittyä kävelemiseen. Tein muutamia voltteja ja koitin hakea vähän asetusta. Oikein sellaista Mariannen mainostamaa pitkäpiimästä otetta koitin harjoittaa, ja sainkin Elviksen asettumaan ajoittain. Ei se koko volttia asettunut, lopun tai alun vain, mutta se johtui lähinnä löysistä ohjista joilla en saanut tarpeeksi pitkästi väänneltyä ponin naamaa haluamaani suuntaan.

Aloiteltiin sitten väistätysharjoitukset, jee :D
Ensin väistäteltiin loivalla kolmikaarisella. Eli hyvä kulma, väistätystä keskelle ja takaisin uralle. Molemmilla pitkillä sivuilla. Väistätys oli oikealle erittäin paljon helpompaa kuin vasemmalle. Ja loppua kohden alettiin jopa tekemään jotain väistöntapaisia.
Eli joo. Elvis hidasti tosi kivasti ja sain väistätettyä ihan hienosti. Alkuun oli vaan ongelmana kun pidättelin aina väärällä ohjalla, jolloin ponin pää kääntyi liikaa ja koko eläin meni ihan solmuun. Ja sitten koko väistö olikin yhtä lapa edellä luikertelua. Kun sitten lopulta honasin käyttää enemmän ulko-ohjaa niin johan alkoi sujua paljon paremmin. Elvis pysyi kauemmin suorana ja väisti ihan kivasti. Vähän ehkä liian etuosa johtaen välillä, ei se ihan niin ristiin ehkä astunut. Mutta ajoittain sekin sujui paremmin. Vasemmalle väistätys oli vain kovin paljon vaikeampaa, poni ennakoi vähän turhankin paljon. Se lähti omin luvin jo valmiiksi luikertelemaan sinne vasemmalle, ja suoristaminen siitä oli yhtä rakettitiedettä. Sitten kun lopulta sain väistätystä ilman ennakointia, niin silloinkin se oli vähän sellasta lapa edellä kaatumista, kun oikealle poni kuitenkin väisti jopa ihan asiallisesti ja oikein. Vaikeampi suunta. Ja oli vähän hankalaa pitää ulkopohje kyljessä kun ei se pysynyt.

Kuitenkin väistöt sujuivat tosi kivasti. Poni väisti molempiin suuntiin ja mentiin oikein mukavasti. (Katse oli vaan ihan ihmeellinen asia. En mä muistanut ikinä katsoa minne menen, katselin vaan suoraan eteenpäin koko ajan) Alkoi vain tämä Elviksen käynti vähän hyytyä, suoristuksissa se kulki kuin etana. Koitin vähän potkia poniin vauhtia, jos sillä oli energiaa pöllöillä niin kyllä se jaksaa sitten kävelläkin kun se on tarkoituksena.

Väisteltiin näin jonkin aikaa, sitten Marianne totesi että ulkoavut ovat meille hankalia (todella) joten vaihdettiin hieman tehtävää. Tultiin lyhyeltä sivulta, väistätettiin ensin oikealle, suoristus, väistö ja suoristus ja tähän tapaan aina uralle asti. Ja siis tarkoituksena oli suoristaa aina kun hevonen valahtaa banaaniksi. Periaatteessa siis jos ulkoavut olisivat toimineet olisi voinut väistää suoraan uralle asti. Sitä ongelmaa ei meillä kuitenkaan ollut, aina sain lavan karkaamaan ja pullahtamaan ulos.

Vihreä on käyntiä suorassa, sininen käyntiväistöä ja ruskea tultiin sitten lopulta ravissa 

Eli alkuun käynnissä koko juttu. Ensin mä tosin lagailin ja väistelin molempiin suuntiin, kunnes Marianne artikuloi tahtonsa läpi selvemmin. Ja me tehtiin Elviksen kanssa ihan tosissaan. Mä olin kovin innoissani väistelystä (johtuiko se sitten helposta pullaponista, en tiedä) ja halusin pistää pienen keltaisen oikeasti töihin ja saada sen keskittymään. Ja kaikkeahan saa haluta :D
Haettiin hyvät kulmat tonne, koitin saada ponia vähän asettumaan. Sitten ne väistöt sujuivat alusta alkaen ihan kivasti. Saatiin väistätettyä jokunen askel, sitten poni karkasi ja mä jouduin suoristamaan ja siitä sitten taas. Pullaponi väisteli tosi kivasti, minä itse sen sieltä aina kadotin. Toisaalta ihan hyväkin että kadotin niin pääsin harjoittelemaan tuota ulkoavuilla suoristamista, joka löytyi välillä tosi hyvin kun taas välillä Elvis koitti vaan jatkaa lapa edellä puskemista kohti uraa. Mutta joo, kivoja väistöjä kuitenkin. Mariannekin oli välillä tyytyväinen. Välillä ei, mutta se tyytymättömyys tuli lähes aina noista Elviksen omatoimisista väistöistä joita koitin sitten korjata suoraksi ja sen jälkeen väistö ei enää onnistunut kun heppa kipsutteli alta pois ja apua.
Otettiin sitten toinen pitkä sivu kevennellen. Mielenkiintoistahan tuo. Poni siirtyi raviin vähän laiskasti, mutta kun sen raviin sai niin sehän keksi sitten että nyt onkin tosi hyvä taas kyttäillä pelottavaa porttikulmaa. Eikä siinä muuten, minä koitin kevennellä omassa tahdissani ja pienen ponin kipitysravikin tuntui kovin hitaalta Jackin suuremman askeleen jälkeen. Se vaan, aina kun Elvis käänsi keskittymisensä pelottavaan kulmaan, niin silloin minä koitin kääntää ponin pään sisälle jottei se kyttäisi. Pieni kananaivo ei vain tajunnut sitä, heh. Aina kun käänsin pään niin koko loppuponi tuli ihan innoissaan mukana ja sitten se kipitteli aivan onnessaan karkuun sieltä kulmasta "kerrankin typerä ratsastajakin tajusi että kulmassa on pahoja olentoja"

Kun ei kerran yksinkertaisin vaihtoehto toiminut niin otin sitten jokusen voltin ja pidätteitä jotta poni ei vallan hurjistuisi. Vähän se koko ajan jännittyi siellä, mutta ainakin kipitys loppui. Ja alkuunhan se oli ihan niin että sieltä porttipäästä kipsuteltiin kauhistuneena karkuun, mutta pitkän sivun lopussa oltiin jo niin laiskaa ponia että hyvä kun ei keskenkaiken hyydytty.

Tehtiin väistöt toiseenkin suuntaan, tämä oli harvinaisen vaikeaa. Vasemmalle väistätystä tosiaan, ei oikein ottanut onnistuakseen. Vaikka miten yritin niin Elvis vain liukui sivulle lapa edellä. En saanut sitä odottamaan, enkä suoristumaan. Se vain meni. Ja sitten kun se pääsi uralle niin johan oli ponilla hätä kädessä kun oli muka pakko päästä just nyt heti raville kun kerran urallakin jo oltiin.
Jäätiin siitä sitten kevyt raviin ja otettiin vähän väistöjä myös ravista. Käännyttiin ennen pitkää sivua ja siitä väistäteltiin uralle.

Kevyt raveissa Elvis oli ihan okei. Enää se ei jaksanut pöllöillä porttipäässä vaan tahti säilyi myös siellä (alkuun taidettiin jopa säikähtää ja karata laukalle. Mutta se nyt taisi olla jo noiden käyntiväistöjen aikana)
Tein hieman voltteja, hain asettumista. Ja nyt ponia sai jo ajoittain ratsastaa eteenpäinkin. Kyllä se tahti pysyi pitkälti ihan kivana, mutta välillä poni keksi että nyt hän voisikin köpötellä kuin vanha ukko ostarilla. Sain ainakin jotenkin naputeltua eloa pieneen paksukaiseen.
Ja sitten tehtiin niitä väistöjä. Alkuun oli harvinaisen hankalaa, olin aivan hukassa ja poni tuntui pikemminkin ravaavan kuin väistävän uralle. Sain kuitenkin ajatuksesta vähän kiinni ja välillä ratsuni saattoi jopa ajatella väistävänsä uralle. Ja ainakin kertaalleen onnistuttiin todella kivasti, Marianne huutaa ihastuksissaan että just noin sun piti tehdä ja teit sen vielä ihan oikeaan aikaankin :D

Sitten istuttiin harjoitusraviin, jatkettiin väistöjä, sai tehdä voltteja ja siirtymiäkin. Ja tosiaan, nyt Elviksellä saa jo istua alas, tärkeintä on se ettei se jännity ja juokse kamelina. Poni oli oikeastaan koko tunnin kulkenut kivana ja ainakin edestä pyöreänä, joten uskaltauduin istumaan alas. Jopas oli taas helppoa humputella pienen kellertävän kyydissä, heh. Joo, ensin poni meinasi vähän jännittyä ja kiihdytellä, mutta väänsin sitä voltille, asettelin ja hiljentelin ja sain kuin sainkin ponin rauhoittumaan ja pyöristymään takaisin. Ja loppujen lopuksi harjoitusravi oli varsin mukavaa. Vähän ehkä hidastakin, mutta poni pysyi kivan rentona ja kulki pyöreästi. Siirtymiä tein ihan vaan pari, ja ne onnistuivat melkein pelkällä ajatuksella, raviin siirtymät olivatkin sitten hitaampia. Ja ne väistöt. Välillä Elvis laittoi omiaan ja ennakoi. Kun se jaksoi odottaa, niin kyllähän sieltä jonkin asteista väistöä taas löytyi. Ainakin mun oli helpompi keskittyä väistätykseen kun sain istua rauhassa.

Käveltiin hetkinen ja otettiin parit laukannostot.
Tehtiin pitkän sivun alkuun voltti käynnissä, siitä laukka ja laukkaa pitkää sivua. Eheh, mua vähän jännitti laukka. Hitsit kun olen hauskanen, tuo laukka on vaan niin jänskää ;) Elvis oli vähän täpinöissään, mutta kääntyi voltille ja sain sen jopa asettumaan ja rauhoittumaan. Ainoa vaan että poni painui suorastaan kuolaimen alle siinä voltilla. No, mun piti vaan nostaa se pää takaisin sieltä, ei pullaponin sovi kuljeksia kaula rutussa.

Laukka oli ihan kivaa. Riippuen asteikosta, kheh.
No, laukat nousi hyvin. Ja Elvis oli kovin innoissaan. Pulla suorastaan kiiteli eteenpäin. Ekat laukat olivat erittäin railakkaita. Koitin hiljennellä. En onnistunut. Yrityshän on tärkein. Ja erittäin jännittävää on se, että ekassa laukassa minä en uskaltanut istua, vaan pompin kyydissä vaan kosken voinut mitenkään keskittyä istumiseen.. Olen nerokas. Päästyäni yli pelleilyistäni onnistui istuminenkin, jopa ympyrällä.

Ja joo. Tosiaan. Tein pari ympyrää, jotka olivat erittäin vauhdikkaita mutta ainakin Elvis kääntyi sinne minne piti ja tosiaankin, minä kerrankin jopa istuin ympyrällä. En siis roikkunut yhdeksänkymmenen asteen kulmassa tai pomppinut jalat sojottaen eri ilmansuuntiin. Istuin, jopa paremmin kuin ekassa laukassa suoralla uralla. Aika kiehtovaa. Muuten istuminen olikin vähän huonompaa, pompin enemmän. En tiedä, Elvis meni vähän kovaa ja mä vähän jännitin. En keskittynyt niin hyvin kuin olisi pitänyt.
Laukkojen hiljentäminen oli taas suunnattoman hidasta, koitin sitten edes istua suorassa ja alhaalla. Sekin oli harvinaisen hankalaa. Mutta hei, laukoissa oli jotain tosi positiivistakin, me nimittäin laukattiin ihan sinne porttipäähän asti. Laukattiin siellä päässä! Ymmärrättekö hei, poni ei tullut häntä suorana karkuun pelottavasta porttipäästä, vaan se laukkasi siellä samaan tapaan kuin muuallakin. Kovaa, joo, mutta hei. Tämä oli saavutus, yleensähän nuo pelottavat päät ovat varsin ylitsepääsemättömiä laukatessa. Ja kun se kuitenkin kytsäili sitä. Olin oikein tyytyväinen.

Joo. Viiminen laukka olikin oikeastaan kaikkein parhain. Laukka nousi rauhallisemmin, se tosin oli väärä laukka, joten hiljensin sen (hitaasti) ja korjasin laukan. Ja siis se laukan korjaus oli niin hieno. Ensin Elvis kipitti hurjaa raviaan, sain sen hidastamaan hieman. Sitten nostin ripeästi uuden laukan, porttipäässä. Ja poni laukkasi rauhallisesti. Itseasiassa se laukka oli ihan mystistä. Se oli erittäin omistuista :D Siis poni tuntui pieneltä pallolta. Se laukka tuntui sellaiselta pyörivältä, rauhalliselta. Se oli sellasta laukkaa jossa ei voinut pomppia, niin tasaista.
En mä kyllä osaa sanoa oliko se hyvää laukkaa, mutta sen mä voin sanoa että se tuntui tosi siistiltä. Ja paljon paremmalta kuin ne pää viidentenä jalkana baanailut.

Sitten loppukäynnit. Elvis oli kovinkin virkeän oloinen, mutta käveli kuitenkin vallan fiksusti ja aikuismaisesti. Siitä keskikaartoon, haleja pienelle pullaponille ja alas selästä. Ja tässä vaiheessa Elvis keksi että maailmanloppu on tulossa ja ettei hän mitenkään voi viipyä kentällä enää hetkeäkään :D Koko tunnin tuo meni niin fiksusti, pari kertaa vähän säikähti, mutta ilmeisesti en ollut kyllin vakuuttava maastakäsin (tai mahdollisesti ponia vain järkytti ajatus siitä että toiset jättävät hänet yksin pimeyteen)
Poni seisoi pää pystyssä, täysin valmiina juoksemaan karkuun. Vähän se koitti pyrähdellä, mutta Elvis nyt on niin kovin kevyt. Ei se mihinkään päässyt. En kuitenkaan pitänyt moisesta käytöksestä, joten käveltiin muutama askel ja pysähdyttiin aina kun poni alkoi vaikuttaa siltä että sillä on turhan kova kiirus. Alkuun pysähdyttiin kahden askeleen välein, lopulta herra alkoi hieman rauhottua. Ja tallipihalla olikin jo ihan okei kävellä.
Harjailin pienen pullan nopeasti ja siitä korttia kirjaamaan.

Nytpä tulikin eri järjestykseen, heh. Marianne oli tänään ihan tyytyväinen. Välillä se repi hiuksia päästään meidän väistösähläilyiden ansiosta, mutta tehtiin kuitenkin hyviä väistöjä ja yritettiin tosissaan, jee :)
Ja minä olin tyytyväinen, kovin iloinen. Hih. Pitkästä aikaa pienellä pullalla, joka oli jopa välillä reipas. Ihastuttavaa. Ja siis tosiaan, tää oli taas mukavaa vaihtelua, helppoa ja hauskaa. Ja ihana päästä taas väistelemään Elviksen kanssa, hyvä opetella kun se toimii niin helposti.
Ja siis olin vaan tyytyväinen. Kivoja väistöjä, Elvis oli kiva. Ja olin ilonen, niin positiivista. Mun pikkuinen pullaponi jonka kanssa ei voi koskaan olla mitään ongelmia, heh. Rauhoittavaa. Kiva mennä Elviksellä ja tunti meni kivasti. Kaikki on kivaa.
Kiva mennä harjoitusravia Elviksellä ja väistöjä. Hih. Vaikka tosin on tuo Elviksen harjoitusravi kovin yksinkertaista, on se Jackin kanssa siinä mielessä mielekkäämpää näin esimerkiksi.
Ja musta on kovin positiivista että edes Elviksen kanssa on jonkin näköinen idea siitä kuinka ponin saa pyöreäksi. Ja että se oikeasti tulee pyöreäksi. Olkootkin helppo poni siihen, on se saavutus. Verrattuna siihen että aiemmin se juoksi aina naama ylhäällä kuin ravihevonen, onhan tämä nyt suuri saavutus että se nyt kuljeksii lähes koko ajan pyöreämpänä. Hienoa. (kun tokikin on hienoa että se saattaa edes rentoutua eikä vain juokse kamelina karkuun jokaista vihreää miestä)

Paljon positiivista, ei siinä. Heh, täytyypä vaan sanoa että olipa tällä viikolla kovin vaihtelevaa :D Tänään on pelkkä "sydänkivajeejee"-teksti, eilen taas tuo "kaikkionhuonosti"-teksti. Kai se näinkin menee.
Ja kuten jo sanoin, eilen meni kuitenkin hyvin, ja olen siihen tyytyväinen. Se oli vaan se jännitys joka iski, joka pilasi. Toivottavasti se tästä kuitenkin :)
Ensi viikkoon siis. Nyt tuolla on muuten jo pakkasta :o

Kolmannen askellajin sietämätön vaikeus

Vähän down fiilikset nyt. Eikä tässä muuta, mutta olen ajatellut. Tunti pakotti ajattelemaan, heh. Paljon mielenkiintoisia puolia tässä.. Hmm..
Laukkaaminen on kovin hankalaa. Ärsyttävää. Välillä sitä katsoo muita, miksi ne osaa laukata mutta mä en saa siitä tulemaan mitään. Ei se kuitenkaan ole häirinnyt, ennen kuin tänään kun meni hermot omaan osaamattomuuteen.
Käynti ja ravi sujuu. Totta kai on hetkiä jolloin ei suju, mutta pohjimmiltaan kyllä, käynti ja ravi sujuu. Niin kevyt kuin harjoituskin. Käynnissä ja ravissa löytyy hetkittäisiä pyöreytymisiä (olisin halunnut kirjottaa pyörtymisiä :) ) niissä mä osaan istua, heppa kääntyy ja tahtia voi muuttaa. Näin periaatteessa ainakin.
Mutta laukka. Ei. Mikään ei onnistu. Huokauksien kurjuus. Siis.. Laukka nousee, saan laukan takasin (ainakin poneilla, jos osaan yhtään istua ravissa) ja osaan jopa istua (ainakin suoralla ja jos oikein yritän)

Ja joo, olenhan mä ollut ihan tyytyväinen tuohonkin. Nyt mä vaan tajusin kuinka typerää sekin on. Miltä sekin nyt kuulostaa jos ravi menisi siten, että heppa menee mitä tahtia se haluaa, mihin se haluaa ja tottelee mua jos sitä joskus sattuu huvittamaan? Että se ravista siirtyilisi käyntiin ja saisin taistella itseni kanssa että saisin sen ravin takaisin. Johan tuo kuulostaa yksinkertaisesti säälittävältä.
Miksi se sitten muka laukassa riittäisi? Osaanko mä muka millään tasolla laukata jos se laukka nousee, mutta itse askellaji on sitä että hevonen päättää suunnan ja vauhdin, ja ehkä kerran kymmenestä kerrasta saan tehtyä jonkun ympyrän tai siirryttyä raviin silloin kun haluan.

Mua oikeastaan melkein masentaa. Miten se laukka voikin olla noin alkeistasolla, ainakin jos vertaa muihin askellajeihin? Miten on mahdollista että se laukka on noin paljon huonompaa!?
Toisaalta voisi miettiä että ehkei tätäkään olisi tarvinnut keksiä. Tai sitten toivotaan että tänään on vain huono päivä. Johan alkaa masennuskaudet taas jos koitan saada sen laukan onnistumaan..
Huoh. Mä en oikein näe mahdollisena sitä että saisin laukan toimimaan. Se on liian vaikeaa. Laukkaa mennään niin paljon vähemmän muihin askellajeihin verrattuna.
Nyt on sitten kaksi vaihtoehtoa. Joko nostan vaatimustasoa ja opettelen laukkaamaan (=olen loppuelämäni turhautunut kun en osaa laukata) tai jatkan tähän tapaan, unohdan vertailun käyntiin ja raviin ja iloitsen siitä että laukka nousi ja että osasin istua.

Aiheeseen liittymätön kuva. Hyvä esimerkki, minä en osaa istua, heppa menee ihan mitä vauhtia sitä huvittaa ja ihan siihen suuntaan mihin nenä kullonkin sattuu sojottamaan. Jeah

Tänään siis tallille ja taulua lukemaan. Tiedättekö millainen yllätys se oli kun mulla oli Jack. Olin täysin varma etten sillä menisi, en sen viime kertaisen jälkeen. Ajattelin ettei Marianne kestä katsoa sitä räpellystä enää, ja muutenkin. Yleensä nuo tuppaa vaihtumaan tuollaisten sattumien jälkeen. (Plus se, että mä en ollut yhtään varma haluanko mennä Jackillä.. Logiikkani on loogista, mutta jotenkin ajattelin että ihan mikä tahansa muu, jotta saan sen järkytyksen pois, voisin sitten mennä Jackillä rauhoittuneena)
Tunnilla olivat myös Sakari, Kaisa, Kitty, Roosa ja Elvis ja Jackie oli vain mun kanssani.

Katselin tunteja ja palelin. Hain jotain liinaa ja epäilin jatkuvasti etten voi mennä Jackillä. Kävin suuria taisteluita mielessäni, välillä olin tyytyväinen hevosvalintaan sillä tuskin se nyt tänään lähtisi niin lapasesta kuin silloin mutta sitten taas välillä keksin etten ikimaailmassa edes uskalla mennä lehmänkirjavalla koska kuolen sinne kuitenkin.
Lopulta lähdin kuitenkin hakemaan hevosta tarhasta. Olin suuri hevoskuiskaaja, Jack käveli mua vastaan sinne portille ;) Olin niin otettu ja heti paljon paremmalla mielellä. Tosin mieliala laski heti kun Jack käveli kannoille ja kipitteli turhankin ripeästi talliin tuulta kyttäillen.
Harjasin herrahevosen pitkän kaavan mukaan ja koitin saada siitä oikein edustavan. Heppa käyttäytyi harvinaisen asiallisesti ja oli vallan mukava. Varustin sen ja sitten käpsyteltiin kentälle (ekaa kertaa koko matka jopa kävellen, ilman niitä muutamia parin metrin "kävelen kuin etana" kohtauksia!)

Poni kentälle ja odottelin Mariannea. Mua jännitti vaan, todella paljon. Kai se oli oletettavaa. Keskiviikko oli niin kamalaa, heh. Vaikka mä sainkin niiden laukkojen jälkeen ravattua ja heppa oli ihan rauhallinen niin kuitenkin sinne jäi päällimäiseksi ajatukseksi se että Jack juoksee ympäri kenttää kuin tuulispää ja minä pelkään kuolemaa.
Kiipesin kyytiin, käskettiin rauhoittua. Se toki oli päällimmäisenä mielessäkin, ei vaan toimi tuo rauhoittuminen ihan niinkuin nappia painamalla. Yritin kuitenkin parhaani, koitin olla jännittämättä. Tiedä häntä miten onnistuin, jossain vaiheessa ainakin honasin että olen koko alkutunnin ratsastanut kädet lukittuina ja ihan jännittyneinä, että..

Lähdettiin tosiaan kävelemään alkukäyntejä. Mua vähän jännitti ja Jackin oli erittäin reipas. Koitin vähän rauhoitella ponin menohaluja ja lopulta se malttoi kävellä ihan nätisti. Ja arvatkaapa mitä erittäin outoa tapahtui: Jack meni ihan suorilta sinne pelottavaan porttipäähän. Se käpytteli niin pitkälle kuin pääsi eikä oikein edes tuijotellut mitään. Lähes pudotin leukani lattiaan, vielä kun mäkin jännitin. Fiksu Jackie.
Tehtiin paljon voltteja ja ympyröitä. Koitin vähän asettaakin, mutten onnistunut siinä yhtään. No, tehtiinpä edes voltteja. Todella positiivista..

Mariannen palattua siirryttiin raviin. Kevyt ravihan alkoi ihan kamalasti! Jee!
Jack päätti että jippii, nyt oikasen porttipään viidellä metrillä. Sitten se vähän myös kiihdytti askeltaan. Ja mitä tekee tämä zeniläisyyden oppimestari: jännittyy jokaista soluaan myöten, keventelee vähintään halvaantuneena ja vääntelee jotain volttiakin menemään. Jäin vähän ympyrälle pyörimään, mutta heti kun jatkettiin uraa ja koitettiin päästä portille niin sama homma, heppa kiihdyttää ja oikoo, enkä mä vaan voinut tehdä sille mitään. Se oli lähes surullista. Pyysin Mariannen säätelemään jalustimia ja samalla tuo totesi että mun pitää ottaa ohja käteen ja ratsastaa koko ajan jotten jättäisi hevosta yksin. Tuumasta toimeen, keräsin ohjan käteen ja kerrankin keskityin oikeasti pitämään myös nyrkit kiinni (ja keräsin ohjaa joka toinen minuutti takasin käteen kun ne valuivat vaan koko ajan) Mä tein paljon paljon pidätteitä ulko-ohjalta, käänsin volteille ja koitin asettaa enemmän kuin aiemmin. Volteilla hidastin hevosta niin paljon kuin pystyin ja keskityin rauhalliseen kevennykseen. Ja siinä vaiheessa kun se oikeasti alkoi sujua. Kuinka hieno tunne se olikaan.

Mä sain Jackin rauhalliseksi. Mä sain Jackin oikeastaan lopulta jopa hitaaksi, sitä olisi saanut ratsastaa eteenpäin. Se jännittyi välillä, yleensä siellä portilla. Alkutunnista se pääsi kipittämään, mutta lopulta se vain jännittyi ja rauhottui heti kun pidättelin vähän. Me pystyttiin tekemään täydellisen hitaita ja rentoja voltteja siellä porttipäässä. Se oli aika wau. Poni melkeinpä pyöristyi jopa edestä, mikä oli kanssa aika wau. Se oli kovin hieno.
Siis joo, mentiin aivan alitemmossa kosken uskaltanut ratsastaa eteenpäin kun pointtina oli kerran mennä rauhassa. Samaten kääntäminen oli jokseenkin hankalaa, Jack kääntyi kauhean löysästi ja valui valumistaan aina ulos. Että vähän terävämpi sen olisi pitänyt olla. Mä olin kuitenkin niin iloinen jo siitä että saatiin lehmästä kaiveltua rauhallisuus ja rentous, joten eipä siinä paljon kerinnyt moisia surra. Varsinkin kun munkin jännitys pääsi vähän pikku hiljaa poistumaan kun Jackin oli rento.

Jonkin ajan jälkeen otettiin omaan tahtiin vähän käyntiin siirtymiä, valmisteltiin tuleva harjoitusravi. Jack oli niin kovin kiva. Pystyin istumaan mukavan rentoon raviin ja siirtymä löytyi hienosti. Se vaan oli hivenen mielenkiintoista. Ensin siirryttiin käyntiin istunnalla, lopulta Jack vain kipitti monta metriä ohi pidätteiden ennen kuin se siirtyi käyntiin. Mielenkiintoista. Raviin siirtymät sentään paranivat loppua kohden, alun löysistä matoiluista kovinkin ripeisiin ja aktiivisiin siirtymiin. Mäkin pääsin täysin yli siitä jännityksestä siinä vaiheessa kun uskaltauduin tekemään siirtymiä myös porttipäässä. Kun Jack pysyi siinäkin rentona, niin minäkin aloin jo rauhoittua (kauhukuvat olivat sitä luokkaa että kun annat porttipäässä pohjetta niin löydät itsesi toisesta päästä kenttää)

Otettiin muutama kierros harjoitusravia ja parit siirtymät. Jackie oli kiva, alkuun se lähti vähän kipsuttelemaan mutta rentoutui takaisin ja pysyi mukavassa ravissa, joka saattoi oikeastaan jopa edetä vähän paremmin kuin kevyt ravi. Tehtiin hieman voltteja ja niitä siirtymiä, jotka tosiaan olivat alaspäin kovinkin hitaita mutta takaisin raviin siirtymät onnistuivat kohtuu nätisti. Mulla kramppasi lihaksisto ja istumiseni oli vähän sellaista pompahtavaa, mutta kai se siitä. Sitten käveltiinkin hetki ennen kuin jatkettiin.
Seuraavaksi tehtiin harjoitusravissa toisella pitkällä sivulla loiva kolmikaarinen kiemuraura, sen jälkeen lyhyellä sivulla voltti ja toinen pitkä sivu laukassa.
Ravi oli vähän kipittävää. Sain ensin kuitenkin istuttua, pian oli vaan luovuttava toivosta ja kevennettävä ravit. Niin pysyttiin edes vähän paremmin hallinnassa, eikä Jack kipitellyt niin pahasti. Voltit olivat älyttömän suuria, eivätkä muistuttaneet voltteja vaikka olisi miten katsonut. Loiva kolmikaarinen tehtiinkin vaan kerran kun loppuaika lagailtiin vaan siinä voltilla.
Ja joo, sellaset kolme laukannostoakin taisin saada esitettyä.. Joista yksi nostettiin jopa siitä ravista kuten piti, sitten oli todettava ettei siitä tule mitään kun Jack vain juoksi ja mä en uskaltanut nostaa siitä (enkä saanut raviakaan hiljasemmaksi)
Ja mitäkö se laukka sitten oli. Kyllä se nousi ja minä istuin. Sitähän se aina on. Pelkkiä vääriä laukkoja sieltä tuli, Jack laukkasi ihan pois alta ja siirtymä raviinkin tuli jossain aivan muualla kuin missä sen piti tulla. Että jee. Kaisakin potkaisi meitä ja Jack-raukka oli kovin järkyttynyt. Se laukkasi karkuun, mutta rauhottui kun taputtelin häntä.

Toiseen suuntaan meni ihan just yhtä hyvin. Tähänkin suuntaan onnistuin taiteilemaan vääriä laukkoja (olen siis niin hyvä) ja sen väärän laukan korjauskin meni ihan pelleilyksi. Lopulta se korjaantui, laukattiin, Marianne houraili että kaks metriä mentiin hallitusti. Tehtiin joku ympyräkin (käytännössä se oli kulma tohon, piruetti tuohon ja sen jälkeen lähes muita päin kun mun ohjassa roikkuminen ei toiminutkaan) Sitten pitikin tehdä siirtymä raviin. En tiedä mitä siitä muka tuli, mutta kävi kuitenkin niin että Jack kääntyi, minä pudotin jalustimet ja heppa laukkasi kovaa. Ja mä makasin kaulalla, harjassa roikkuen. Vedeltiin railakasta laukkaa suunnilleen puolitoista kierrosta ympäri kenttää. Se oli kamalaa.
Toisaalta kai mä nyt tiesin että ei Jack lähtenyt käsistä. Se vaan laukkasi kovaa koska ratsastaja pelleili. Mä en silti uskaltanut nousta ja hiljentää. Se meni kovin kovaa, mulla ei ollut jalustimia ja mielessä vilisti keskiviikkoinen itsemurhaisku. Niinpä mä vaan roikuin harjassa, jonkun verran pruuasin hepalle, taputtelin sitä, mutta lopultahan se hiljensi vasta kun uskalsin pikkasen nousta ja nykästä ohjasta. Jack siirtyi oikein nätisti siihen raviin ja käyntiinkin. Siinä vaiheessa myös iski suunnaton turhautuminen tän laukan suhteen. Mitä tostakin tulee. Mä en voinut kun roikkua harjassa. Ympyrät olivat täysin ala-arvoisia. Hetkeäkään se hevonen ei laukannut sillä tavalla kun halusin, vaan koko ajan se pisteli menemään just niinkuin se parhaaksi näki. Ja siihen vielä ne väärät laukat. Suunnaton turhautuminen. Joka toki johtui lähinnä tuosta sekopäisestä laukkailusta, se vaan muistutti liikaa siitä keskiviikon kauheudesta.

... Tekstikin on aika masentunutta vai :) Ei oikein jaksa ajatella oikein mitään positiivisesti, vaikka alkutunnista olikin ihan hyvät fiilikset. Voikin vituttaa niin suunnattomasti tuo laukka ja sen vaikeus. Puff..
Kävelin vähän, Marianne selitteli että miksei muka laukka sujuisi ja kyllä se muka onnistuikin. Huoh. Samaten tuli taas tämä "sulla on niin niinku paras istunta kaikista" Mä en ymmärrä sitä. Mä en edelleenkään näe mitä niin hyvää mun kökötyksessä ja kädet ojossa ratsastuksessa on.
Otin toki vielä yhden laukan, kosken tosiaankaan jätä laukkoja siihen että juostaan kuin laukkakisoissa ympäri kenttää. Laukka oli hyvä. No ei kai, heppa laukkasi taas poissa alta, oikoi kulmaa, ei noussut ekalla pyynnöllä ja raviin siirtymisessäkin meni noin 40 metriä ja toikin matka mentiin keskellä kenttää eikä uralla kuten tarkoitus oli.

Otettiin sitten loppukäynnit.
Keskusteltiin lähinnä laukkaamisesta ja siitä miten se ei muka mene huonosti ja se ei voi olla vaikeeta ja ettei laukkaa saa kammota ja se on ihan samanlainen askellaji kuin nuo muutkin. Vaan ei ole. Mikään ei ole totta. Inhottava laukka. Vihaan sitä. Jos mä vaikka taas lopetan laukkaamisen ihan vaan sen takia ettei se koskaan tule edes onnistumaan. (joo, vedän tän nyt ihan överiksi, kheh)
Rehellisesti sanottuna on se laukkakin pakko saada toimimaan. Pakko kai sen on ihan yhtä lailla toimia kuin noiden muidenkin. Suoraan sanottuna en kuitenkaan tiedä tuleeko siitä ikinä mitään tällä tavalla. Tarttis oikeasti laukata, paljon. Eri tavoin. Pitäisi laukata ympyrää, jotta joutuis hidastamaan ja opettelemaan istumista kaarevalla uralle. Pitäisi tehdä laukassa jotain määrättyjä reittejä, vaikka vaan keskiympyrää, mutta niin että se on määrätty, ettei siitä voi vaan huidella ohi. Pitäisi nostaa laukka pisteestä a ja lopettaa pisteeseen b, ilman mitään joustoja. Pitäisi keskittyä siihen millainen tahti siinä laukassa on, tehdä hidastuksia ja nopeutuksia. Näin niinkuin periaatteessa. Mä en saa tosta laukasta kyllä yhtään tän parempaa jos laukataan vaan pitkä sivu. Mä en osaa tehdä mitään itse jolloin ollaan koko ajan siinä tilanteessa että ensin kaivellaan joku laukantapanen esiin, sit mennään mahdollisimman epätasapainosesti ja epätahdikkaasti sitä kamelilaukkaa, jonka hidastaminen raviin kestää sitten puoli minuuttia liian kauan. Sillon kun voi ympyröitä tehdä niin suurimmaksi osaksi käy niin etten tee niitä (koskei oo tilaa tai ku ei onnistu) ja jos mä joskus teen ympyrän niin käännän pelkällä sisäohjalla, meinaan pudota kyydistä kun en istu ja hevonenkin vetelee just millasta laukkaa nyt sattuukaan sillä hetkellä menemään.
Että tälleen. Harvinaisen masentavaa. Tosin jos nyt haetaan jotain positiivista niin ehkä, vain ehkä, tästä eteenpäin mä saatan jopa ymmärtää mitä mun pitäisi siihen laukkaan hakea. Nyt mä ainakin tiedän ettei tuo laukka ole mitenkään riittävä. (tai kai mä olen sen ennenkin tiennyt, mutta nyt tajusin) Ehkä mä nyt voin alkaa etsimään ja hakemaan sitä parempaa laukkaa.
..Tai sitten se vaan kariutuu siihen ettei se onnistu. Ken tietää. Ehkä mä vaan unohdan tän ja sopeudun siihen tosiasiaan että kouluradoille sopivaa laukkaa ei tuu löytymään ikimaailmassa.

Tähän tuntiin olin kuitenkin ihan tyytyväinen. Sain Jackin rauhottumaan ja rentoutumaan. Laukat meni ihan hyvin, vanhoilla mittapuilla ainakin. Vähän hidas hevonen oli, mutta se nyt johtuu siitä etten edes yrittänyt tehdä sille mitään.
Mutta harvinaisen negatiiviset fibat tästä kuitenkin jäi. Ihan tästä masentelusta johtuen. Että olihan se hyvä, mutta mä en osaa laukata, joten se pilasi kaiken.

Käveltiin, keskelle, heppa talliin. Harjailin sen nopeasti, se oli oikein söpö. Kirjotin kortin ja kotiin.


Mitäpä tässä voisi vielä sanoa. Jälleen epäilen etten Jackillä huomenna mene. Ei se haittaisi. Jack on kiva, ja sujui kivasti. Tässä on nyt vaan se, että mulla on tällä hetkellä sellanen pieni epäluottamus hevosta kohtaan. Ihan pieni, mutta on kuitenkin. Luulen että jokin toinen poni voisi auttaa, saisi taas itseluottamusta niin ehkä tuo Jackiekään ei olisi niin kovin jänskä.
Ja jos nyt mietitään millä mä haluaisin mennä... Keltasilla poneilla :D Molemmilla. Heh. Joo, ei sillä kuitenkaan ole väliä. Voin mä sillä Jackilläkin mennä, tuskin mua se nyt jännittää (mutta koskaan ei tiedä)
Ei niin väliä. Mutta toivoisin hermolomaa. Ja hyvää laukkaa, ehh

Aivan täysin out of control

Järkyttävää. Tunnin alussa oli jo hämärää. Kamalaa. En koskaan kyllästy kauhistelemaan tätä pimeyttä :D Kyllä se tästä kohta. Ei sitä edes huomaa siinä kohdassa kun on pimeetä kolmesta aamukymmeneen.

Tallille kuitenkin ja mulla oli Jack, tunnilla myös Pomo, Roosa, Vinski ja Laki. Jack oli ekalla tunnilla ja mulla oli sen ansiosta ihan hyvät fiilikset, ehkä poni on jopa laiska. Vaikka ei sillä, olihan se eilenkin varsin hyvä vaikka vähän jännittyikin ja juoksenteli hetkittäin. On se silti käytännössä helpompaa jos se on hidas ja saa ratsastaa rauhassa eteenpäin. En ainakaan jännity.
Katselin siinä tunteja ja sain hakea Laki-ponin sisälle. Että kun oli taas hauskaa, jotenkin rentouttavaa hakea pientä shettistä tarhasta. Se tulla tassutteli mun kanssani, ei tarvinnut miettiä mitä se tekee tai kääntyykö se vaan olin koko ajan täysin varma että tuossa se matelee perässä kiltisti. Söpö poni.
Joo, heitin sitten Jackielle varusteet niskaan ja köpöteltiin siitä kentälle. Vähän raahustamista se oli taas, Jack ei ilmeisesti luota siihen etten ole syöttämässä sitä sapelihammastiikereille.

Kiipesin kyytiin ja Marianne hölisi jotain dejavusta. Ja kröhöm.. Jos aloitan sanomalla että tänään meni oikein huonosti. Kai se oli oletettavaa, kaksi ekaa kertaa menivät noinkin hyvin, täytyyhän sieltä ennen pitkää tulla syvä epäonnistuminen. Tietenkin. Ja kun oli pimeetä. Ehkä alkaa tää syysmasennuskausi, sehän on kuitenkin tunnettu tosiasia etten osaa ratsastaa syksyisin ja talvisin. (Paitsi ehkä Elviksellä. Ehkä ajoittain) Toivottavasti en nyt täysin pilannut koko hevosta, tai toivottavasti ainakin joku osaa sen  korjata. Ei mennyt lainkaan hyvin, heh..

Joo, lähdettiin kävelemään alkukäyntejä. Tuulessa ja tuiskussa, pienessä tihkussa ja hämäryydessä. Ihana syksy. No ehkei pitäisi valittaa, on tää kesä jo jatkunutkin.
Jack oli vähän laiskanpuoleinen ja vähän se kytsäili sitä hurjaa porttipäätä. Tänään uskaltauduin survomaan hevosen kulmaan ja muutaman epäonnistuneen oikomisyrityksen jälkeen Jack tyytyi osaansa ja kulki porttipäässäkin ihan asiallisesti. Vähän jännittyneempänä kuin muualla, mutta ainakin käveli ja pysyi reitillä. Eteenpäinratsastus ei onnistunut ihan samaan tapaan. Ongelma oli vähän se, että pieni pohje ja maiskutus ei riittänyt. Sillä sai vain muutaman ajoittaisen reippaamman askeleen ja minä en sitten valitettavasti uskaltanut kenkäistä Jackiin eloa. Niinpä me tyydyttiin mateluvauhteihin. Tein vähän siinä voltteja, koitin hakea pientä asetusta. Löysin sen pienen asetuksen, ei se ihan tainnut läpi mennä. Ainakin Jackie kääntyi edelleen tosi kivasti ja oli varsin mukava.

Siirryttiin kevyt raviin ja otettiin ihan rennosti. Sai tehdä siirtymiä omaan tahtiin, tarkoituksena mennä vain rentoa keventely ravia. Jack jatkoi löysää linjaansa, ravi oli hyvin raukeaa. Ajoittain se meinasi taas jännittyä ja jopa juosta alta, koska porttipää oli taas muka kovinkin hurja. Parin neuvottelukerran jälkeen heppa kuitenkin vakuuttui päädyn turvallisuudesta ja loppuaika mentiinkin oikein kivasti. Ravin tahti nyt oli hidas, mutta ainakin pysyttiin kivan rauhallisina, vauhti pysyi vakiona ja heppa kääntyi taas oikein nätisti ja oli kiva. Silti näistä raveista ei jäänyt ihan niin positiiviset fiilikset edellisiin kertoihin verrattuna. Johtui kai siitä laiskuudesta, aiemmin on ollut vähän parempi tatsi siinä ravissa. Vähän fifty-fifty taas.
Tein parit siirtymätkin jotka olivat tosi kivoja. Ravi oli rauhallista ja pystyin istumaan hyvin alas. Jack siirtyi käyntiin istunnalla. Käynti oli sitten vähän löllöä ja raviin siirtymä hidas, mutta alaspäin otus siirtyi niin kivasti. Melkeinpä tunnin paras osuus.

Sitten lähdettiin ottamaan laukkoja. Pitkälle sivulle vaan. Siitä se alamäki alkoi
Ekaa nostoa lähdin räpeltämään harjoitusravista. Jack oli hyvä, rauhallinen ja mukava. Laukkakin nousi, mutta taisi käydä niin että se oli väärä laukka. (Ehkä, se tuntui väärältä. Päivä jona tunsin väärän laukan)
Otin laukan alas, koitin nostaa uudestaan. Ei onnistunut, ja yllättäen Jack jännittyi ja lähti kipittämään. Tehtiin joku paniikkivoltti ja sitten lehmänvärinen hevonen pysähtyi ja jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Uskokaa tai älkää, sieltä tuli hevosia. Pikku-Jackin maailma järisi. Se tuijotteli hämmentyneenä vieraita ratsuhevosia, sitten se vähän käveli ja oli kovin täpinöissään. Hän vähän meinasi lähteä menemään, oli niin kauhean jänskää. Marianne vaan sanoi etten nostaisi laukkaa ennen kuin hepat katoavat. Päivän paras idea, Jack tuntui siltä että yksikin väärä liike ja se ampuu mut maata kiertävälle radalle.

Kun hepat olivat kadonneet niin ajattelin että nythän voidaan ihan rauhassa lähteä tästä laukkailemaan ja trallallaa. Nostelin käynnistä ja ajattelin että varmasti vedellään nyt vähintään Gräänd Priii tasoista laukkaa tässä menemään.
Tai sitten ei.

En edes erittele, vaan oksennan kaiken epäonnistumisen yhteen mössöön.
Välillä Jack keksi että hei, nyt ollaan kulmassa, kulmasta nostetaan laukka. Sitten se ampaisi eteenpäin reipasta laukkaa, ja minä roikuin kyydissä silleen että mitäs minä nyt taas muka teen. Ja sain hevosen hidastettua siinä noin kuudenkymmenen metrin jälkeen. JEE!
Ajoittain sain sen pidettyä hanskassa vaikka se vähän yrittikin ennakoida. Huh. Kuitenkin sitten välillä kävi niin kivasti että Jack-raukka keksi että porttipää on hurjan pelottava. Mutta hei, sieltähän voi juosta karkuun kiitolaukkaa, tuskin se mitään haittaa? Ja jälleen arvon rouvaratsastaja roikkuu henkensä edestä kyydissä ja saa hepan hiljentämään kentän toisessa päässä. Välillä toki muutkin hevoset pöllöilivät ja Jackie oli varsin kauhuissaan kun muut ihan laukkailivat häntä päin! (sitä ei muistettu että hän myös itse puksutti muita päin juostessaan kuin tuuli)

Uskokaa tai älkää, mutta välillä oltiin myös ihan kontrollissa. Jack käveli ihan rauhassa, se nosti laukan kun pyysin. Siihen ne onnistumiset sitten loppuivatkin, sillä heti kun sieltä tuli se laukkapohje, niin Jack tuumasi että nyt sopiikin sitten mennä "ihan täysiii!!" ja sitten taas roikuttiin kyydissä henkemme edestä. Voihan töksis. Vaikka kuinka yritin sellaista rentoa ja rauhallista nostoa, melkein huutelin prr jaata siinä noston aikanakin, niin ei. Aina se paineli menemään just niin kovaa kuin kavioista vaan lähti.
Ja minä olin harvinaisen edustava. Tosiaan, välillä mentiin vain kovaa, jolloin pystyin jollain tasolla olemaan rauhassa ja vähän pidättelemään että jos nyt mentäis rauhassa. Mutta sitten tuli jokunen näitä täydellisiä kontrollin menetyksiä, hevonen lähti oikeasti menemään. Se oli varsin kamalaa, heh. Se juoksi kovaa, iso hevonen ja isot askeleet. Sen lisäksi Jackin takapuoli tuntui vähän turhankin viritetyltä. Ei se pukitellut tai pomppinut, mutta arvatkaa kuinka helppoa oli ihan rennosti hidastella heppaa jos se juoksee satasen tuntivauhtia ja vielä sen lisäksi tuntuu siltä että ihan millä hetkellä hyvänsä se kiskoo pään alas ja lennättää ratsastajan kolmoisvoltilla alas. Ja mullakin oli hassun hauska ja melkein oikeaoppinen tyyli jolla roikuin mukana. Ensin roikun ohjassa ja puristan jaloilla (ja koitan miettiä että ei sais tehdä niin. En kuitenkaan voinut rentoutua kun hevonen tuntui katoavan alta) sitten kun ollaan juostu kenttä päästä päähän, niin silloin tapahtui joku hidastus. Jack vähän hidasti. Silloin mä sitten rentoutin jalkaa, taisin jopa löysätä ohjaa ja vasta siinä kohdassa pystyin huutelemaan prr jaata sieltä yläilmoista. Mutta aina sen alun mä vaan keskityin roikkumaan kyydissä ja rukoilemaan jumalaa, en vaan saanut sanaa suustani :D Perhana.

Lopulta luovuin toivosta. Siis ihan oikeasti, tuo oli niin turhaa. Mä aloin lopulta olla niin jännittynyt että teki taas mieli kysyä että eikö Marianne vois vaikka pitää mua kädestä tai jotain, en uskalla :D Toisaalta mietin että kai sitä voisi kokeilla, kun kuitenkin se olisi niin hyvä jos saataisiin lopetettua hyvään laukkaan, ei tollaseen "heppa juoksee kuin tuuli ja ratsastaja roikkuu kyydissä" Totesin kuitenkin että nyt ei kokeilla, toivotaan vaan että Jack ei nyt jää ihan kamalaksi.
Mä olin liian jännittynyt siinä vaiheessa ja olin täysin varma että se hevonen tekee sen pikajuoksukiitelyn taas. En nyt ruvennut kokeilemaan roikunko vielä kerran siellä kyydissä. Täysin turhaa se kuitenkin olisi ollut. Tuo laukka oli aivan liian epäkontrolloitua tänään. (Ja nyyh, tänään tais nousta pelkkiä vääriä laukkoja oikeaan kierrokseen. No, se nosti oikeita eilen niin paljon, kiintiö täynnä mun suhteen)

Kävelin sitten keskellä vähän, kateltiin kun Roosa-poni laukkaili menemään. Jack rauhottui, minä rauhotuin.
Sitten otettiin loppukevyt ravit. Ensin pari ympyrää, sen jälkeen käytiin ravissa tsekkaamassa onko porttipää vielä jotenkin pelottava kun se kerran laukatessa oli. Hieman Jackie jännittyi ja koitti oikoilla, mutta junttasin sen paikalleen ja päästiin sitten menemään ihan nätisti. Loppuravit olivat taas ihan ookoot, ajoittaista jännittymistä, mutta kokonaisuudessaan oikein kivaa ja ennen kaikkea rauhallista ravia.

Sitten loppukäynnit.
Voihan huhhei. Siis joo, aika selkeää on se, että tämä oli huonoin kerta Jackillä tähän asti. Siis joo, olihan se raveissa ihan ookoo, mutta vain ookoo ja kaikessa muussa aivan kamala. Emme osanneet tänään ollenkaan. Nyt voimme joko syyttää syksyä, tai niitä hevosia. Joo, ne hevoset. Ne häiritsivät meidän keskittymistämme. Jack jännittyi ja minä jännityin varmaan vähän mukana. Viimeistään siinä ensimmäisessä sekopäisessä laukassa. Mutta se vaan on vähän niin etten mä todellakaan luota siihen että mä pysyn isojen hevosten kyydissä jos ne duunaa jotain ylimääräistä. Ponien kyydissä pysynkin, tai ainakin luotan siihen syvästi. Hepat on eri asia (ja tosiasia on se, että viimeiset kolme putoamista on hevosilta. Että näin toisaalta)
Mutta mutta, ei ollut hyvä tänään. Ei lainkaan. Kovin mielenkiintoista. Toivottavasti nyt paranee itse kukin.

Käveltiin, siitä keskelle ja alas selästä. Vein hepsukan talliin ja harjailin sitä vähän. Sain sitten uuden kortin ja lähdin polkemaan kotiin tuossa ihanassa vesisateessa.
Heipä hei (:

Pienet karvakontit vain kiisivät

*Tsirk*  Eihän tossa. Maailman söpöintä ;) (Katotaan mitä kirjotuksesta tulee ku renkutan tota tässä taustalla, heh)

Mutta joo. Tallille siis. Hyihyi, siellä tuuli. Ja illalla oli pimeetä. Ällöttävää. Tosin hei, oikeasti mua kiehtoo se idea että tulee lunta. Se on jo paljon sanottu.
Jatkoin Jackin kanssa ja tänään se olikin vain mun kanssani. Tunnillamme myös Sakari, Elvis, Vinski ja Kaisa. Katselin tunteja ja sieltä mut ajettiin Kittyn viereen käppäilemään. Kävelin siellä jonkin aikaa, kunnes lopulta mun oli julmasti hylättävä poni ja haettava Jack sisälle. Jackie (joojoo, ihan sama vaikka se taitaa olla naisen nimi) oli hieman hämmentyneen oloinen jälleen, mutta pääsimme karsinaan ihan sivistyneesti. Harjailin hevosen nätiksi ja heitin sille varusteet. Ja täytyypä sanoa että kyllä tuo kavioiden puhdistus oli mielenkiintoinen operaatio. Jack teki jotain tanssiliikkeitä ja hyvä kun ei käynyt makuulle yksi koipi ilmassa. Hieman häiritsevän tuntuista, tuntui kuin olisin kannatellut koko elukkaa sylissä.

Käpsyteltiin siitä sitten kentälle ja nousin selkään. Ja siis tarkoituksena oli että Marianne olisi kiristellyt vyötä ja sitä rataa. Se vaan ei sopinut Jackille. Poni lähti iloisesti paahtamaan eteenpäin eikä hän vain jaksanut seistä enää hetkeäkään. Niinpä käveltiin sitten hetki ennen kuin korjailtiin toinen jalustin ja kiristettiin se vyö.

Hmm. Ei voi sanoa muuta kuin että Jack oli reipas. Se oli kuin höyryveturi joka vain puksutti eteenpäin, heh. Käynti oli kovin reipasta ja etenevää. Vähän se otti jopa ravia ja minä olin ihan helisemässä, joko en hidastanut tarpeeksi ponnekkaasti tai sitten Jack ei jaksanut kuunnella minua. Puksuteltiin vähän hallitsemattoman oloisina.
Koitin vähän kuiskailla rauhoittavia ratsulleni ja kääntelin voltteja. Ja siis kyllähän se siitä rauhoittui. Tahti muuttui mukavammaksi eikä enää tarvinnut pohdiskella että milloin lehmänvärinen otus singahtaa raville. Reippaus kuitenkin säilyi, mikä lie ihan hyväkin asia. Vähän meillä oli ongelmana, Jackin mielestä porttipää oli kovin hirmuinen. Sinne ne pienet hepat katoavat, aijai. Pieni kirjava tuijotteli varsin huolestuneena päätyä, vähän tungettiin sisällekin. Enkä alkutunnista oikein saanut asialle tehtyä mitään, johtuen ehkä siitä että pikkasen kuitenkin jännäsin sitä jos se vaikka lähtee sieltä jotain pukkilaukkaa karkuun. Joten hieman päästiin oikomaan, välillä sain Jackien paremmin kulmaan mutta. (Marianne ei lainkaan tykännyt meidän oikoilusta)

Aloiteltiin sitten käynnistä pujottelu. Pituushalkaisijalla oli puomeja, melkein päästä päähän. Ne piti sitten pujotella.

Tämä vaatii jo selitys kuvan. Ja taiteiluja :D Vihreä mies, vihreä jääkarhu. Ja.. Joku ruskea hemmo?

Taiteellisessa luomuksessani on muuten virhe. Damn, tultiin käynnissä tuolta peltopäästä. Ei sen niin väliä.
Eli pujoteltiin puomit, siitä sai kääntyä kumpaan suuntaan halusi.

Alkuun meillä oli Jackin kanssa suunnattomia vaikeuksia noiden puomien väleihin mahtumisessa. Tai ei suunnattomia, mutta oli se kuitenkin hankalaa. Heppa tosiaan oli reipas ja se harppoi karvajalkojensa kanssa menemään. Minä koitin hidastaa ja taivuttaa, mutta vähän nuo meidän kaarteet silti valuivat. Päästiin kyllä joka kerta oikeasta välistä menemään, liian ahtaaksi se tuntui silti jäävän. Jackie asettui ihan kivasti, mutta puomien välissä suoristuminen oli vaikeampaa. Ja kaarteet olivat heti parempia kun sain Jackin odottamaan. Asetus oli Mariannen mielestä vähän sellainen että se oli melkein läpi. Melkein. Kai se on ihan hyvä. Yritin sitten hakea parempaa asetusta. Mutta melkein on silti parempi. Tosin minä en huomannut että se oli vain melkein läpi. Ajattelin sen olevan suunnilleen tarpeeksi.

Otettiin sitten pujotellut käynnissä, pitkät sivut ravissa. Se ravi vasta menikin hyvin. Ekalla kerralla Jack lähti omin luvin raviin ja ravasi melkein koko sivun ennen kuin sain sen takaisin käyntiin. Seuraavalla kerralla ravi tuli kun pyysin, mutta valitettavasti ravi muuttui sellaiseksi "harpon menemään jättiaskelilla ja hupsis sitten kaadunkin laukkaan" ja sitten sitä laukkaa hidastelin seuraavat kymmenen metriä. Auts. Lopulta kuitenkin löydettiin tietynlainen rauha raviin. Ravi pysyi ja Jack muistutti jopa rauhallista hevosta joka ravasi mun alla. Ja hei, mä osasin keventää ihan alusta asti ja ihan ilman ongelmia. Loistavaa.

Jatkettiin uraa pitkin kevyessä ravissa. Päätyyn meno oli ongelma, suuri ongelma.
Siis ravi oli muuten hyvä. Alkuun otus hieman kipitteli menemään, mutta sain sen rauhalliseksi kun vähän ympyrällä pyörittiin ja tadaa, ravi oli hyvää, rauhallista ja rennon tuntuista. Jack kääntyi hyvin, kertaakaan ei ollut ongelmaa siinä mihin suuntaan ollaan menossa. Tahti pysyi hyvänä koko ajan. Joo, ehkä pari kertaa ajauduttiin yli puomin, sen niin väliä.
Mutta se porttipääty. Yritettiin mennä sinne ihan normaalisti. Ei tullut mitään. Siis Jack kauhistui ja oikaisi siinä kymmenellä metrillä koko päädyn. Minä koitin tehdä jotain volttia ja tupata heppaa päähän, vaan ei. Ihan samalla lailla se kipitteli karkuun kulman oikoen. Molempiin suuntiin täysin sama asia. Minä yritin kaikkea ja kaikkeni, mutten keksinyt mitään vippaskonstia jolla olisin saanut hevosen pysymään rauhallisena ja menemään siihen järisyttävään päätyyn, jossa ei edes ollut mitään. No, muualla hevonen oli kuitenkin hyvä, ravi oli todella mainiota ja kaikki oli melkeinpä helppoa. Ja kyllä me sitten käynnissä päästiin siihen järkyttävään päätyyn, ei siinä sitten enää ollut mitään ongelmaa..

Käveltiin siinä hetki ja seuraavaksi oli tarkoitus pujotella puomit harjoitusravissa ja nostaa laukat pitkille sivuille. Raviin siirtymä oli jälleen hyvin jännittynyt ja alkuun vain juostiin alta. Keventelin hetken, käänsin vähän ympyrää ja pian Jack rauhoittuikin taas jolloin saatoin istua alas.
Harjoitusravi oli sitten tosi vaihtelevaa. Välillä ihan todella hyvää, Jack oli rennon rauhallinen ja sitä sai oikeasti ratsastaa jopa pohkeella eteenpäin. Minä sain istuttua hyvin ja saatettiin vähän pyöriä voltillakin ilman mitään ongelmia. Sitten taas ajoittain pieni kirjava pääsi jännittymään. Lähinnä silloin kun mentiin sinne porttipäähän. Jos kuitenkin katsotaan positiivisesti, niin aina kun heppa jännittyi, lähdin keventämään, keventelin jokusen metrin, sitten se rentoutuikin ja pystyin jatkamaan harjoitusravia. Että eihän tuo mitään maatakaatavaa ollut, pikkasen juostiin alta (ja pari kertaa vähän hurjasteltiin kentän toisesta päästä toiseen kun jännitys sai välillä turhan suuren otteen lehmännäköisestä hevosesta..) Oli Jack kuitenkin suurimmaksi osaksi hyvä. Pari kontrollin menetystä ja hetkittäisiä jännittymisiä, muuten rento ja kovin vastaanottavainen.

Pujottelu onnistui ihmeen hyvin myös harjoitusravista. Pujoteltiin tosin vain joka toisen puomin välistä, mutta  jos jo käynnissä oli vaikeaa mahtua niihin väleihin, niin ehkei se onnistu ravissakaan. Jack kääntyi kivasti, päästiin oikeasti jopa harjoitusravissa pujottelemaan. Pariksi hetkeksi se jännittyi myös kesken pujottelun, mutta reitti pysyi silti oikeana ja hevonen varsin totisena suoritti haastavaa tehtäväänsä.
Jonkin ajan kuluttua tehtiin pujottelu kuitenkin käynnissä, jotta reitit pysyisivät paremmin. Ehkä se oli ihan hyväkin, ajoittaiset kontrollinmenetykset kuitenkin tietyllä tavalla haittasivat suoritustamme. Käynnissä kääntely onnistui oikein kivasti, ainoa ongelma oli se, ettei Jack enää oikein edennyt. Se suorastaan lösähti.

Sitten ne laukat. Ensin parit nostot harjoitusravista, sittemmin käynnistä.
Eli nosteltiin sieltä aina vuoronperään eri suuntiin kun pujottelusta selviydyttiin.
Joo tota noin :D Laukkahan se vasta mielenkiintoa herättävää olikin. Eka nosto epäonnistui täysin, ei noussut lainkaan. Sen jälkeen alkoi nousta, ihan kivasti jopa. Ja ihan viimeistä laukannostoa lukuunottamatta tuli jopa oikea laukka joka kerta! Siihen ne positiiviset puolet taisivat loppua, riippuen miten ajattelee.
Vasempaan kierrokseen.. Siis ekat nostot olivat sellaisia aika normaaleja, laukka oli ihan perusreipasta ja kaikki ihan normaalia. Mutta sitten kun oli se porttipää. Jack siinä pitkän sivun puolessa välissä totesi että hän ei mitenkään voi laukata suoraan koska porttipää on pelottava. Niinpä heppa vetäisi yhdeksänkymmenen asteen käännöksen pitkän sivun puolivälissä ja pisteli varmuuden vuoksi vielä pikkasen lisää vauhtia siihen laukkaan ettei vaan vihreät ukkelit käy kimppuun. Jeah, näin sen pitikin mennä.
Parin hepan paikalta katoamisen jälkeen totesin että pitänee ratsastaa vähän voimakkaammin suoraan. Ja loput nostot olivat erittäin epäkontrolloituja. Jack lähti laukkaan "ihan täysii!" ja se vaan vyöryi reippaasti eteenpäin. Sitten kun päästiin siihen pelottavaan päätyyn, niin sieltä oikaistiin parilla metrillä ja pisteltiin vielä lisää vauhtia niihin karvajalkoihin ja irroteltiin oikein tyytyväisinä menemään. Hieman sitten siirtymät käyntiin venyivät kun tuo hevoisen suunnaton into liikkua eteenpäin ei oikein ottanut loppuakseen silloin kun sitä halusin. Heh.

Oikeaan kierrokseen sitten. Noh. Laukat nousivat paremmin, olivat oikeita. Mutta sitä vauhtia, voi herranen aika :D Jack pisteli menemään niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Viiiuh me paineltiin menemään. Tähän suuntaan reitti tosin pysyi parempana, ei ponin tarvinnut oikoilla. Ja saatiin jopa pari tosi kivaa siirtymää myös alaspäin, Jack kun ei näemmä jännittynyt lainkaan sillä tavalla tähän oikeaan kierrokseen.

Otettiin vielä loppukevyt ravit. Jack oli varsin kiva, vähän jo ehkä hidaskin. Nyt uskaltauduin jo junttaamaan heppaa paremmin uralle, joten oikominen vähentyi huomattavasti. Ja tosiaan, loppuravit olivat oikein kivat ja mentiin mukavasti.
Sitten käyntiin ja loppukäynnit.

Marianne myönsi että meni se kuitenkin monella tapaa kivasti. Ja kyseli että oliko Jackie reipas, heh.
Vaikea sanoa oliko tämä nyt epänormaalia reippautta vai onko tuo perus. Toisaalta toki hämäryys ja tuuli ja viileys, mahdollista on että se oli "epänormaalin reipaskin" En nyt osaa sanoa.
Mutta siis mä olen kuitenkin tyytyväinen.
Ajoittain mentiin hieman epäkontrollissa ja kiideltiin suuntaan x, vähän tuo pääsi jännittymään ja oikoilemaan. Liikaa jännitystä. Mutta oli niin paljon hyviäkin pätkiä. Se kuitenkin rentoutui, se kääntyi minne halusin, ja siinä vasemmassa laukassakin se reitti parani loppua kohden, vaikka vauhti muuttuikin sekopäisemmäksi ;)
Mutta olen tyytyväinen. Oikein positiivista.

Käveltiin loppukäynnit, Jack raukka jopa hieman hypähti eteenpäin koska porttipää.
Sitten keskelle ja alas selästä. Vein pienen lehmän talliin ja harjailin sen reippaasti.

Heh. Ja ainakin tänään se meni paremmin että ainakin pysyin kyydissä :D Olen kuulkaas ihan varma että Jack on koko viikon miettinyt että hei, en voi hyppiä ja pomppia koska silloin ratsastaja tippuu. Mutta hei, vaikka mä en voi pomppia, niin ainakin mä voin mennä ihan täysii!!
Aivan taatusti. Joka kerta kun se jännittyi/säikähti/innostui niin se lähti vain eteenpäin. Viuhkista se lähti, välillä tuli vähän käännöstä mutta käytännössä se vain eteni. Eikä se vauhti siinä mitään haittaa, se pomppiminen on pikemminkin ongelma. Uskon että se on niin fiksu lehmänaivo (:

Toivottavasti ei nyt ihan hurjasti tullut kirjoitusvirheitä. Huomiseen ja toivotaan parempaa kontrollia.