Siellä taisi olla täysikuu, vai? Kovin kokonainen se kuu ainakin oli ja jotain täysikuustakin nuo puhuivat.
Ainakin se sopisi asiaan, meillä oli villi päivä tänään, heh.
Minä tiesin, niin minä tiesin että kyllä siellä taulussa on taas se Pomo. Pieniä toiveita toki heittelin mielessäni, mutta totesin aina että Pomo se on. Koitin olla kauhean positiivinen, ajatella kaikkia Pompomin hyviä puolia ja miettiä kuinka kiva sillä on mennä ja päättää tämä vuosi.
Taulua lukiessa en siis yllättynyt kun siellä se Pomo tosiaan oli. Tunnilla myös Vinski, Evita, Kaisa, Elvis ja Kitty. Pompeli oli tokalla tunnilla.
Hetken aikaa pysyin ihan positiivisin mielin. Mutta niin vain se pettymys taas sieltä kolkutteli ja vaikka kuinka yritin niin aina se pieni masentava fiilis iski jotenkin läpi. Olenkin nyt miettinyt että kumpihan tässä mättää -> se että haluan mennä Elviksellä vai kenties se, että olen liian kyllästynyt Pomoon. (Koska minäkin opin siihen että on kivaa mennä miljoona kertaa samalla. Tällä menolla siihen taitaa mennä aikaa, heh)
Kuva on
Saanalta. Toivon että meni oikein ja ettei haittaa :)
Aiheeseen liittymätön, mutta tässä on esimerkki "näin lennetään Jackiltä." Huomatkaa että Marianne on ihan kauhuissaan, melkein juoksee jo ottamaan vastaan (;
Pääsinkin siitä sitten auttelemaan ihmisiä, joten en ehtinyt kauaa surkutella kohtaloani. Pidin vähän Roosa-ponia kiinni ja se oli taas niin suloinen, nuoli mun käsiä. Me ollaan aina niin hyviä kavereita kun en mene sillä (: Sen lisäksi kävelin Nikkiksen ja ratsastajan kanssa kentälle. Nikkis oli ihan hurjana, karsinasta poistuttaessa poni muistutti lähinnä mustaa korskuvaa oria. Tokikaan pieni, paksu ja keltainen ei ollut ihan yhtä hurja mitä se suuri musta ori olisi ollut..
Vein heidät kentälle ja sitten minua pyydettiinkin taluttamaan Nikkistä. Se kävi oikein hyvin, kävin vain ensin pelottelemassa Simo-ponia jonka jälkeen menin taluttelemaan.
Pieni poni oli lähes hurjana. Olen mä toki tässä ollut aika tietoinen siitä että Nikkis on vähän pönttöillyt, säikähdellyt autoja ja ollut muutenkin turhan oma-aloitteinen laukkailun suhteen. Näitä puoliaan se näytti tässäkin, ekan auton kohdalla tehtiin piruetti ja kun ravattiin niin siinä piti ponin mielestä juosta niin kovaa kuin kintuista lähtee! Kohtuu rauhassa poni kuitenkin oli, ilmeisesti se luopui riehumisyrityksistä tajuttuaan ettei oikein mahda taluttajalle ja ratsastajalle mitään.
Ja ilmeisesti oli ollut kovin villiä meininkiä, ponit olivat kuuhulluilleet aikaisemmalla tunnilla ainakin. Eli Nikkishän ei edes poikennut joukosta mitenkään.
Multa loppui voimat (note-to-self: yksi banaani ei riitä ruuaksi jos on nälkä. Se tuli huomattua myös tunnilla. Ei hyvä) joten Mariannen ehdotuksesta luovutin ponin seuraavalle taluttajalle. Ja sen jälkeen minä hiippailin taas Mariannen luo. Että minäkin vihaan itseäni :D
"Siis mä tiedän että mä oon ihan kamala, mutta mä nyt kompensoin sitä että ennen mä en koskaan pyytänyt mitään"
"No mitä sun pitäis kysyy?" Onnekseni Marianne kuulosti ihan iloiselta, heh.
"No kato mä aattelin ku meidän tunnillahan on -keitä siinä nyt olikaan- ja mä meen Pomolla. Ja mä niinku mietin että voisinkohan mä mennä Nikkiksellä?" Sain mennä. Sen jälkeen selitin onnessani että mun pitää mennä Nikkiksellä jo ihan sen takia että voin putoilla tänään miljoona kertaa kun ei kaksi putoamista vuodessa voi mitenkään riittää :D Marianne lupasi antaa selkään jos putoan, enkä mäkään nyt oikeasti halunnut tippua. Vain kaksi on hyvä, mieletön parannus aikaisempiin vuosiin.
Sen jälkeen kipitin iloisesti talliin kertomaan kaikille kuinka paha ihminen olen ja jutustelin mukavia ihmisille. Juttelimme toki myös pingviinivideoista, ja Marianne oli kauhean katkera kun se ei oo saanut katsoa koulussa pingviinivideoita.
Ja hei, sitten mä voisin toki kertoa että miksi mä nyt kehtasin vaihtaa hevosen. Tietenkään ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta haluan silti kertoa, heh. Tämähän on oikea lukijaystävällisyyden huipentuma koko blogi.
Oikeastaan aloin ajatella asiaa siinä vaiheessa kun taluttelin ponia. Olenhan mä jo pidemmän aikaa sillä taas halunnut mennä, vaikka se kauheaa poninkidu(s)tusta onkin, mutta tänään se oli mun mielestä jotenkin todella ihanan oloinen :D On ihan muutama poni (okei, Nikkis ja Elvis) jotka oikeasti saattavat olla jopa kivannäköisiä silloin kun ne ovat "hurjia". Sitten jotkut muut ovatkin sellaisia että hyvä jos uskaltaa kyytiin nousta jos niillä on hurjapäivä. Mutta siis, Elvis on Elvis, Pullaponi. Ja Nikkis taas on.. pieni. Kun mä sillä kesällä menin, aloin oikeasti luottamaan siihen etten mä sieltä putoa ja sitten kun ponikin on noin pikkuruinen -> tuntuu että sen saa pidettyä paljon paremmin hallinnassa kuin jonkun isomman. Joten mun mielestä tuntui suorastaan innostavalta idea mennä kuuhullulla ponilla joka on possuillut melkein työkseen tässä viime aikoina.
Toinen syy tähän oli toki se, että poni on kauhean kiva. Ja sillä on kiva mennä, voin aina mielessäni leijua kuinka hienoa on kun saa lastenponin toimimaan edes kohtuu nätisti. (kyllä, elämäni suurimpia iloja. Vähintään)
Meidän tuntimme alkaessa kipitinkin Nikkiksen luo ja ilmoitin julkeasti että poni joutuu nyt kidutettavakseni. Mariannekin teki selväksi kuinka huono maku minulla on ponien suhteen ilmoittaessaan Pomon ratsastajalle että Pomo ei jääkään "kun Milla halusi mennä paksulla Nikkis-ponilla" :D
Laskeuduin Nousin ponin selkään ja säädin itseni kuntoon, jonka jälkeen lähdimme taapertamaan.
Aloiteltiin rauhaksiin. Mulla oli kauhea totuttelu kun alla oli niin piskuinen ponin paholainen ja kun eihän siinä taas tiennyt yhtään mitä odottaa. Tai tiesi toki, kyllä mä tiesin että ennen pitkää se jotain tekee, yritin kuitenkin viivyttää väistätämätöntä parhaani mukaan. Sain kuitenkin huomata epäonnistuneeni, ei ehditty kävellä edes puolta kierrosta kun poni jo päätti että siellä on yksi ihan hirmuisen pelottava kulma. Poni ampaisi matkaan, minä keikahdin vähän eteenpäin. Onnistuin nykäisemään ponin muutaman laukka-askeleen jälkeen takaisin käyntiin ja jatkoimme entistä suuremmalla tarmolla. Minuahan ei mikään metrin makkara kuskaile yhtään mihinkään.
Alkuun istumisessa oli joku mysteerinen ongelma. Jotenkin olin irti satulasta. Vähän niinkuin kökin siellä. Jonkin ajan kuluttua löysin itseni ja istuin oikeasti jopa suorassa ja muutenkin mukavasti. Vaan ongelmana olivat kädet. Poni on niin pieni, sillä on niin lyhyt kaula ja tosi lyhyet ohjat. Sen lisäksi se tykkää roikkua pää matalalla. Tähän kun lisätään se että minä olen kovin pitkä, niin siitähän tulee sitten se, että olin vähän väliä kädet ojossa ja etukönössä ratsuni kaulan päällä. Yritin parhaani, koitin nostella sitä nokkaa ylemmäs ja pysyä suorassa, mutta älyttömän vaikeaa se oli. No, ajoittain se oli parempi, ajoittain sitten kökin kuin mäkihyppääjä. (melkoinen ristiriita alun ja lopun kanssa. Vaan siis alkutunnista en istunut hetkeäkään suorassa ja olin irti. Sen jälkeen löysin sen, olin suorassa vaikka aika paljon kökötinkin käsien takia)
Tein aika paljon voltteja ja yritin parhaani mukaan saada sen ponin asettumaan ja taipumaan, vaikka vähän ylikin jottei se koko ajan kyttäilisi kaikkea mahdollista. Nikkiksen asettelu oli taas kauhean hankalaa, ponin kaula oli lyhyt ja muutenkin sillä oli nämä omat juttunsa "hei, jos asetetaan sisäohjalla niin se varmaan meinaa että voin kaatua lapa edellä sisälle kun tuo kulma on tosi pelottava". Myös ohja tuntui loppuvan aina kesken ja oli varsin hankalaa. Onnistuin kuitenkin mielestäni jopa paremmin kuin ennen ja sain muutamia jopa ihan nätisti asettuneita voltteja, pari kertaa saattoi naama vääntyä sisälle jopa suoralla uralla kun sitä yritin.
Kun kaikki muu sujui, uskalsin mä etsiä sitä vauhtiakin. Poni oli
hidas. Siis täähän on taas niin tätä, kyllä jaksetaan säikähdellä ja kuskailla ja iiks, mutta sitten kun oikeasti pitäisi kävellä niin ei kyllä onnistu, ei niin mitenkään. Sain mä pari kertaa lätkästä rouvaponia takamuksillekin ennen kuin se jaksoi liikuttaa kinttujaan hitusen aktiivisemmin. Sitten se vauhti kyllä vähän katosi volteilla ja hyydyttiin aina silloin kun piti näyttää nyrpeää naamaa muille hevosille. Ylläpidin tasaisen tahdin parhaani mukaan ja toivoin että poni kävelee edes suht reippaasti eteenpäin. Kun tosiaan, vaikea sanoa niin pienestä ponista.
Jos oikein muistelen, niin Nikkis taisi jopa kävellä ihan suht asiallisesti nämä alkukäynnit sen ensimmäisen pönttöilyn jälkeen. Tai jos se jotain teki, niin se oli hyvin pientä. Ainoa vika oli se, että poni kyttäsi ihan jatkuvalla syötöllä. Alkutunnista kytättiin joka paikkaa ja ihan kaikkea, mutta lopputunnista kyyläiltiin vain niitä kahta tiesivulla ollutta kulmaa. Niissä oli jotain todella kamalaa, varmaan ponit menevät niihin kuolemaan tai jotain. Joka jumalan kerta poni hörötteli ulospäin noissa kulmissa. Toisessa kulmassa oli aina myös jännityttävä ja puskettava parhaansa mukaan sisälle. Mä koitin hakea sellaista asettumista ja sellaista sisäpohjetta, joilla saisin sen ponin menemään sinne kulmaan ilman mitään ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä.
Marianne ilmoitti tultuaan, että on sen verran joulumielellä että me saadaan toivoa mitä haluttaisiin tehdä. Mietin kyllä kovasti, mutten vain keksinyt mitään. Eikä keksinyt kukaan muukaan :D (Harvinaista, kerrankin kukaan ei halunnut tehdä väistöjä tai mennä harjotusravia ilman jalustimia)
Vaihdettiin suunta ja käveltiin vähän toiseenkin suuntaan. Jotkut tekivät jotain, minä otin vähän pysähdyksiä. Poni lähti pysähtymään oikein kivasti, pysyi aloillaankin oikein asiallisesti. Tämän lisäksi toki keskityin siihen että Nikkis pysyisi kuulolla myös tähän suuntaan. Itse asiassa poni oli parempi tähän suuntaan, se ei kyttäillyt niin paljon ja pysyi paljon rauhallisempana.
Lähdettiin siitä kevyt raviin ja kevenneltiin vain rauhaksiin ympäri kenttää. Tai rauhaksiin ja rauhaksiin. Poni lähti raviin ihmeellisen nopeasti ja nätisti, mutta se ravi olikin vaihteen vuoksi ihan matelua. Alkuun annoin olla ja aloitin taas siitä että poni pysyisi hanskassa eikä tekisi mitään ylimääräistä. Ilmiselvästi väärä lähestymistapa, Nikkis aloitti ravit sillä "säikähtelenpä kaikenlaista ja otan tässä vähän laukkaa ja hihihi" Taisipa tuo säikähtää yhtä autoa ja sitten se kammosi niitä kulmia. Muutamat kerrat se pääsi lähtemään, sain ponineidin jälleen melko nopeasti aisoihin ja jatkettiin sitä ravia toki ihan apinanraivolla eteenpäin heti kun oltiin rauhoituttu alas siitä laukasta (joo-o, ponihan meinasi oikeastaan vetästä käyntiin samantien, mutta emme ole täällä lösöilemässä) Näiden muutamien säikähtelyjen jälkeen Marianne totesikin että ei muuta kuin poni liikkeelle, ei saa madella. Niinpä lähdin oikein tarmokkaasti pistämään ponia eteenpäin ja reippaaksi. En tiedä auttoiko tämä mutta ainakin poni tuntui luovuttavan sen pönttöilynsä kanssa. Ei se enää liikkeelle laittamisen jälkeen jaksanut säikkyä mitään ja toi ensimmäinen auton säikähdys jäi myös viimeiseksi, vaikka niitä myöhemmin ajeli ohi karavaanin verran.
Tein siinä isohkoja voltteja ja ympyröitä. Nikkis hidastui käännöksissä, joten tein isoja teitä ja koitin samalla puskea otusta eteenpäin. Poni kuitenkin kääntyi nätisti, pari kertaa nyt meinattiin valua ihan vääriin suuntiin. Minäkin onnistuin jotenkin keventelemään kauhean asiallisesti siellä, olen tyytyväinen itseeni :) (Vaikka ne kädet ja etukeno nyt olivatkin kamalat.) Ja tosiaan, Nikkiskin muuttui suoranaisen reippaaksi, välillä tuntui että se melkein juoksi alta kun oikein pistin sen etenemään. Luotin kuitenkin siihen ettei se alta katoa ja ajattelin että on se kuitenkin ihan positiivista jos se liikkuu kunnolla mutta hallinnassa.
Siirryttiin käyntiin ja minä luovuin takista. Oli lähes hellettä. Vähintään.
Käveltiin hetki välikäyntejä ja auta armias mitä siinä nyt taas mahtoi tapahtua. Ensin ei mitään, poni oli rennon rauhallinen, ei edes kyttäillyt mitään. Mutta sitten se yllättäen keksi ja alkoi taas säikähdellä milloin mitäkin. Varsinkin se yksi paha ja kamala kulma oli sellainen, ettei siellä voinut olla niin mitenkään. Minä asettelin ja lykkäsin ponin sinne, ja silti aina välillä poni yritti näyttää minulle että kulma on paha -> jokusen kerran tuo lähti turhankin haipakkaa pois sieltä. Minä sadistisena ponin kidu(s)tajana toki pysäytin ponin ennen kuin se ehti kaikota mihinkään ja sen jälkeen joko tungin ponin kanssa kulmaan uudestaan tai tein voltteja siellä muka niin kovin pelottavassa päässä. Jonkin aikaa poni jaksoi ottaa niitä lähtöjä, mutta kyllä hän siitä rauhoittui. Mitään syvää rentoutta ei siihen kulmaan löytynyt ja aina tuo olisi mieluummin puskenut sisälle, mutta ainakin se karkuun juokseminen loppui.
Tosin olin mä ihan tyytyväinenkin. Nikkis hörötteli siellä tiesivulla ja kyttäsi kulmia, mutta tallisivulla se kiinnitti koko huomionsa minuun. Olihan sekin jo tietynlainen saavutus, kun alkukäynneissä oli joka paikassa kytsäiltävä kaikenlaista.
Seuraavaksi otettiin laukkaa. Laukassa tehtiin sitä kahdeksikkoa, eli pitkän sivun puolesta välistä kentän poikki harjotusravissa, siitä laukka joko oikealle tai vasemmalle ja tehdään se pullea ympyräreitti, jonka jälkeen raviin ja jne. Tämä mukava, mutta aina niin kovin vaativan kuuloinen tehtävä :D
Lähdettiin siitä liikkeelle, ponia raviin ja menoksi. Mulla alkoi loppua voimat tämän tehtävän aikana, joten ajoittain poni pääsi luikertelemaan ja jouduttiin välillä kävelemään jotten vallan nuupahtaisi. Mutta mutta.
Poni lähti vähän löysänpuoleisesti taas siihen raviin, mutta lähdimme suorittamaan innosta puhkuen (joo, minä innosta puhkuen, ponia ei tainnut kiinnostaa) Ja täytyypä sanoa että melko hyvin meni. Muutamaan otteeseen Nikkis karkasi jolloin suora ravissa muuttui joksikin luikeroksi ja taidettiin oikoa kaikki tötsätkin. Ja taisi pari kertaa jäädä laukkakin nousematta. Muuten todella kivasti. Poni meni ihan tälleen kivasti, ongelmana olin ehkä enemmän minä kun en jaksanut enää vaatia. Laukat nousivat tosi hyvin, vähän myöhässä välillä mutta muuten. Ja oi että, minä istuin taas niin hyvin ja helposti, mikä riemun päivä. Vähän poni tiputteli laukkoja omatoimisesti kun en tosiaan jaksanut ratsastaa aina eteenpäin ja oikean laukan kaarrekin pieneni koska ratsuni oli ilmeisen varma että hänet syödään jo lähestymme porttipäätä. Vaan muuten, meni kivasti, olen tyytyväinen. Muutamat jutut olisivat voineet mennä toki paremminkin, mutta taas tähän tilanteeseen nähden sujui hyvin, laukat nousivat ja reitit melkein pysyivät.
Ainoa vain että ponihan suorastaan hermostui. Sillä tosiaan oli pakottava tarve hyytyä aina jos joku muu tuli lähelle, ilmeisesti se ei kykene laittamaan korvia luimuun liikkeessä tai jotain (; Minä olin siinä sitten juuri nostamassa laukkaa ja ponikin oli juuri oikonut ja sitten se vielä kehtasi hyytyä ja luimia Evitalle. Lätkäsin siinä kohdassa tarmokkaammin että nyt jukulauta poni liikkeelle. Neiti heitti peräänsä varsin mielenosoituksellisesti, minä lennähdin vähän kaulalle. Hieman ehdin jo pelästyä että jos poni nyt suuttuikin mulle ja heittää mut tantereeseen, mutta pelko oli turha. Poni kulki oikein nätisti, eikä edes kiihdytellyt vaikka minä parissa laukoissa menetinkin toisen jalustimen.
Otettiin vielä loppukäynnit. Vähän poni kytsäili tässäkin, hän ei mitenkään malttanut rauhoittua ja taisi sieltä pari turhaa laukka-askeltakin vielä irrota. No jaa, samapa tuo. Kai minä tässä jo ponia tarpeeksi kidutinkin.
Marianne naureskeli vain että poni on aivan ryytynyt. Nikkis vallan puuskutti, hän oli ilmeisesti jotain joutunut tekemäänkin :D (muutakin kuin kantamaan ylisuurta ratsastajaa, heh)
Hauskanen poni, ei voi muuta sanoa. Kauhean söpis, hän niin tosissaan yritti taas pönttöillä tahtonsa läpi. Uskon kyllä että se saattaa oikeastikin jotain vihreitä miehiä nähdä, varsinkin siellä pahimmassa kulmassa. Olenkin siis oikein tyytyväinen siihen että rouvaponi osasi edes välillä kulkea sieltäkin ilman ylimääräistä hösläämistä vaikka kytätä pitikin. Sen sijaan autot ovat aivan puuta heinää, kuten huomattiin niin niitähän poni ei todellakaan pelkää. Tai ainakin vaikea uskoa, jos se yhden kohdalla jaksoi vähän lähteä, muita ei edes vilkaistu vaikka askellaji, ohjan pituus ja meidän sijaintimmekin vaihteli.
Mutta joo, kovin suloinen poni. Mulla oli oikein hauskaa. Mielestäni tämä myös sujui varsin hyvin. Tietenkin villeissä kuvitelmissa oltaisiin voitu toivoa että poni olisi lopettanut kyttäilyn ja rentoutunut, mutta kuuhulluponi on mitä on. Tehtävät onnistuivat ja sain Nikkikseen vähän tuota eloakin. Ja muutenkin siis, kivasti meni vaikka taukoa on ollut jonnin verran ja poni on edelleen niin pieni. (Ja toki aina voidaan mainita positiiviseksi se, ettei mua jännittänyt. Tässä tilanteessa tosin voidaan sanoa, että jos olisin alkanut jännittää ponin lähtöjä niin sehän olisi ollut vallan absurdia kun just ponin sähäkkyyden takia sillä halusin mennä)
Keskelle ja alas selästä. Ja kuten huomaamme niin ei, en pudonnut. Tämän vuoden saldo on siis kunnioitettavat kaksi. Onhan sekin toki muihin verrattuna paljon, mutta mun maastoutumisia katsoessa tosi vähän :D
Sitten lähdimme talliin päin. Ilmeisesti yritykseni saada poni käyttäytymään aikuismaisesti ei oikein toiminut, kentältä lähtiessä poni oli taas ihan kauhuissaan. Se yritti suorastaan juosta Vinskin häntäjouhissa kiinni. Pysäyttelin Nikkiksen pari kertaa portille, sitten käveltiin. Pysähdykset auttoivat jonkin verran, tosin vaadittiin vielä kaksi pysähdystä myöhemmin, poni kun kuvitteli että on ihan okei tulla pikkuravia tallille.
Sen jälkeen jouduttiin keskustelemaan siitä, onko sopivaa syödä suitset päässä. Poni on aivan hunningolla, muut tajuavat parin yrityksen jälkeen mutta Nikkiksen kanssa mä riisuin jo hanskojakin kädestä kun millään se ei ymmärtänyt seistä paikoillaan että voisin ottaa ne suitset pois (mähän en toki pidä ponia paikoillaan. Kyllä täytyy sen verran osata seistä vaikka heinät huutavatkin nokan alla) Ponin seisahduttua riisuin sen varusteista ja harjasin piskuisen ponin. Sitten korttia kirjaamaan ja nyt alkaakin parin viikon tauko.
Tosin sunnuntaina olisi tarkoitus tallille mennä kun on joulu. Mutta katsotaan sitä sitten tarkemmin :)
Vaan olen tosi iloinen että sain ponin vaihdettua. Vaikka olenkin kamala ihminen sen takia.
Nikkiksellä oli tosi kiva mennä ja nyt saatiin jätettyä nämä hyvät fiilikset tauon ajaksi. Nyt heipä hei, ratsastusromaaneja ei tule ihan hetkeen :)
