Herkkää ja hellää

Edelleen puksutellaan lainarotiskoilla, joten tämä on vähän mitä on. Tuskin saan omaa konettani vielä ensiviikolla.

Muttamutta, keskiviikon ihanat myräkät vain jatkuivat! Ei se niin paha tosin illalla enää ollut, joten ehkä luontoäiti rakastaa tuntiamme. Hieman yllättäen mulla oli eilen Vinski, tunnilla myös Simo, Pomo, Nikkis ja Artsi, Vinski vain mun kanssani. En todellakaan odottanut isoa valkeaa proomua, vielä vähemmän mua innosti mennä sillä. Tämä on niin huvittavaa.. Siis Vinski on kiva ja kaikkea, mutta mä tykkäsin mennä sillä enemmän silloin kun en vielä osannut ratsastaa sillä :D Tiedättekö, silloin ne pienet onnistumiset olivat mageita ja loppuaika hakattiin päätä seinään (tai jalkoja aitoihin). Nyt kun proomu on mennyt hyvin, niin samaa tahtia minä olen kyllästynyt. Se on vain iso ja möhkälemäinen Vinski, sellainen puksuttelija. Samanlainen kuin Artsi, ei kovin kiinnostava. Ja onhan siinä tietysti yhä sekin puoli, että molemmat isot herrat ovat kuitenkin vähän turhan isoja mun makuuni. Molemmat ovat isoja, hitaita, jähmeitä ja leveitä. Tulee liian pieni olo siellä selässä - esimerkiksi Jack on paljon kivemman kokoinen, vaikkei se yhtään matalampi taidakaan olla (kuin Vinski, sillä Artsi nyt hengaa ihan omassa ulottuvuudessaan).

No, Vinski se silti oli, sopi se mun feng-shuihin tai ei. Ulkona oli niin kovin koleaa, että hengailin vain pakkosyötettävänä ja lopulta kävin hakemassa uljaan valkean ratsuni sieltä tarhasta. On muuten ihan mainittavaa, ettei Vinski edes vaivautunut tulemaan sieltä mun luokseni! Selvästi se oli samaa mieltä kuin minäkin, tylsä täti se sieltä vain tulee.
Jos meinaan verrataan siihen, että mä kävelin eilen myös Kaisan tarhan ohi ja puttehan käveli höristen portille ja sydän särkyneenä jäi tuijottamaan kun minä vain julkeasti kävelin ohi! On se sitten ihanaa kun onnistuttiin tykästymään Kaisan kanssa juuri ennen kuin se lähtee pois. Muutenhan mä olisin meinaan järjestämässä jo läksiäisbileitä ja toivottelemassa tervemenoa sillekin hummalle. Nyt voidaan jättää toisillemme haikeat hyvästit ja muistella näitä viimeisiä kuukausia lämmöllä.

Harjailin sen suuren valkean, varustin ja lopulta löntystelimme yhteistuumin kentälle. Hyppäsin siitä kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Mariannekin kävi mulle selittämässä tätä vähän yllättävämpää ratsuvalintaa ja sanoi, että Vinski tarvitsee nyt hellää kättä ja pohjetta. Sehän selventääkin tilanteen, musta on tullut Mariannen hevosten "hellä kohtelija" ;) Tuntuu että vähän väliä se käy kertomassa, että nyt on eilen vähän vedetty suusta tai että nyt ottaa tätä hevosta vähän päähän, joten saan siksi mennä sillä. Olen oikeastaan varsin otettu tästä kunniasta - tosin joka kerta kun Marianne käy ilmoittamassa että jälleen kaivataan herkkää ratsastusta, iskee mulle sellainen itseluottamuksen aallonpohja, "entä jos just tänään meneekin hermot ja mikään ei sujukaan?" Onneksi näin ei ole tähän mennessä päässyt käymään, joten elämme toivossa.

On näemmä hyvinkin helppoa vedellä mun naruista, sillä heti tämän tiedon jälkeen mulla nousi kiinnostus Vinskillä ratsastukseen ihan huimasti. Emmehän saa pettää Mariannea, vaan minun on onnistuttava ratsastamaan hyvin.
Aloitettiin rauhaksiin käynnillä. Hieman tuupin hevosta eteenpäin, mutta annoin lähinnä Vinskin vain lämmitellä kun ensimmäisellä tunnilla vasta oltiin. Pikkuhiljaa täräyttelin pohjetta paremmin läpi, käyntiä aktiiviseksi ja lähdin tekemään voltteja. Meni muuten varsin hyvin, mitä nyt heppa oli laiska kuin puolikuollut ameeba. Kun aikani kuitenkin vaadin liikettä, löytyi hevosesta jo vaiheittain aika reippaitakin askeleita. Volteille käännyttiin ongelmitta (mitä vähän pelkäsin, kun viime kerralla se kääntäminen ei ihan täysin onnistunut) ja Vinski jopa asettui todella nätisti! Minäkin otin nyt vähän askeleita pois siltä mukavuusalueeltani ja lähdin ihan näin käynnissä keräämään ohjaa paremmin käteen. En antanut järkäleen jäädä makaamaan pitkänä ohjalla, vaan lähdin määrätietoisesti lyhentämään humman kaulaa ja vaadin sitä kantamaan itse sen oman päänsä, ilman että takajalat jäävät kuitenkaan löntystelemään siellä perässä. Oikeastaan olin todella tyytyväinen. En tainnut vieläkään saada sitä hevosta ihan niin lyhyeksi kuin olisi pitänyt, eikä se nyt koko aikaa ollut kevyt ja kiva. Mutta oli paljon hyviä pätkiä, käynti pysyi aktiivisena, heppa keveni ja lyheni, eikä munkaan tarvinnut ratsastella kyynerpäät Vinskin korvia hipoen. Oikein hyvä, tuli jopa vähän sellainen olo, että minä ohjaan valtamerialusta ja päätän miten se kulkee. Olin kapteeni, en pelkkä avuton matkustaja!

Koulukisat ovat sunnuntaina ja ryhmässämme oli kaksi varmaa osallistujaa, joten me peräti harjoittelimme kisoja varten. Marianne alkoikin sitten kysellä että osallistunko minä, johon totesin vaan että hirveän mielellään jos vaan saan jonkun ponin. Ensin se yritti kaupitella Vinskiä, mutta kieltäydyin kunniasta. Se olisi jo vähän säälittävää jos touhusta ei tulisi mitään.
Tehtiin siinä niin, että kisoihin osallistuvat harjoittelivat rataa läpi käynnissä, me muut käveltiin vaan alkukäyntejä. Tai siis niin, minunkin olisi teoreettisesti pitänyt kävellä sitä rataa käynnissä, mutta oikeastiko joku kuvitteli että minä olisin opetellut sitä rataa läpi, kun en edes tiennyt että osallistunko vai en. Sitä paitsi kouluratojen opettelu on tuhottoman helppoa (*kopkop* toivotaan etten nyt sitten unohda rataa ja todista väitteitäni vääräksi) joten en mä niitä aio viikkotolkulla tankata. Pari päivää riittää vallan mainiosti. Kosken sitä rataa osannut, olin minäkin se "kisoihin osallistumaton" jäsen.
Ei siinä ihmeempiä tullutkaan tehtyä, lähinnä vaan käynnin aktiivisuuden seurailua ja harjoittelijoiden väistelyä (mikä on muuten hirveän hankalaa, jollei tiedä tarkalleen mitä he tekevät).

Sen jälkeen lähdettiin kevyt raviin ja verkkailtiin nopeasti, jotta kisaajat pääsisivät koittamaan radat ihan oikeasti läpi. Vinskin lämmittely otti jälleen aikansa, mutta kyllä vanha herrakin sieltä reipastui ajan kanssa. Ja niin, peloistani huolimatta ei ravissa ollut pienintäkään ongelmaa. Mä pysyin kyydissä hyvin ja tasaisesti, Vinski kulki kuin kello ja kääntyi aina kun keksin sitä pyytää. Pyörittelin ympyröitä, taivuttelin hieman hevosta läpi ja ratsastelin rauhassa pitkillä sivuilla ravia eteenpäin. Kaikki vaan toimi ja mä saatoin puksuttaa menemään vailla huolenhäivää. Se ainoa vähän hankalampi juttu oli hevosen lyhentäminen. Vinski oli taas sitä mieltä, ettei hän jaksa roikottaa päätään mukana, kaulakaan ei enää lyhene kuten nuorilla hevosilla. Uskaltauduin kuitenkin tekemään asialle jotain (jotenkin ihan eri asia vaatia näitä Vinskiltä kuin Artsilta!) ja saatiin varsin mukavaa ravia. Mä nostelin hevosen päätä ylös, vaadin sitä kulkemaan ja kevenemään. Se oli vain ajoittaista, tietenkin, mutta kyllä mulla oli vallan hieno fiilis kun sain hepan kulkemaan hyvän tuntuisesti. Se ei painanut koko aikaa, se lyheni ja oli toimiva. Oikein, oikein hyvä.

Me siirryttiin kentän toiseen päähän kun kisaajat ottivat laukat alle. Mulle sanottiin vaan, että voisin tehdä vähän siirtymisiä. Otin ensin ihan rauhassa kevyt ravit vielä uudella puolella alle, sillä Vinskin mielestä esimerkiksi kulmiin meneminen ja suorassa ravaaminen olivat ihan liikaa vaadittu kun kentänpuoliskokin vaihtui ja kaikkea! Kun hevosen järkytys oli laannutettu, istuin alas ja lähdin rytkimään harjoitusravia. Se on vaan jostain syystä vielä hankalampaa harjoitusravissa, kädet vaan karkailivat suoriksi, mä pidensin ohjaa ja annoin Vinskin maata niin paljon enemmän ohjalla kuin kevennellessä. Onnistuin silti hetkittäin saamaan nokkaakin keveämmäksi - tosin aikalailla samaan tahtiin suuri proomu alkoi moshata. Joko minä räpläsin väärin, tai sitten heppaa alkoi ärsyttää kun ohjalla makaaminen ei ollut hyväksyttävää. En oikein tiedä, koitin vain pitää käden paikoillaan ja ratsastaa eteenpäin kun pää alkoi heilua uhkaavasti joka suuntaan. Jos ei oteta tuntuman aiheuttamia ongelmia lukuun, sujui harjoitusravikin hienosti. Hevonen kääntyi ja kulki kivasti, kun taas täti istui kuin paraskin kouluratsastaja - pohkeet kyljissä heiluen. Mun pitänee tehdä jotain niille jaloille, ne elävät ihan liikaa omaa elämäänsä!
Tein toki myös muutamat siirtymät, niitä vaan oli inhottava tehdä sen liian pitkän hevosen takia. Ihan kivoja siirtymiä, raviin siirtymiset nyt olivat hitaita vähän joka kerta. Ja onnistuttiin kerran tekemään oikeasti tosi hyvä käyntisiirtymä, se oli jotenkin pehmeä, tasainen, istunnan kautta tehty. Koko fiilis oli tyystin erilainen kuin muissa siirtymissä.

Me saatiin kävellä välikäyntejä kun toiset väänsivät ne radat alle. Osoitin siinä joutessani myös luovan ajattelukykyni ja älykkyysosamääräni, kun kesken ensimmäisen radan tajusin, että olisinhan mä toki voinut vaikka opetella sitä rataa, kun kerran he sitä samaa rataa harjoittelivat. Olen varsinainen älykkö, mutta onneksi saatoin sentään seurata sen toisen radan ihan kokonaan läpi.
Ja opinkin sen, toki nyt täytyy vähän vielä painaa mieleen että se oikeasti jää selkärankaan. Mutta kuten todettua, ei noiden oppiminen nyt mitenkään vaikeaa ole (ja mä muistan ikuisesti että C-merkin kouluradassa se jälkimmäinen laukannosto tulee käynnistä, koska Tiia ratsasti sen silloin pari vuotta sitten väärin. Tällaiset tärkeät yksityiskohdat tuppaavat jäämään mieleen).

Kun radat oli harjoiteltu, päästiin me muut isommalle kentänpuoliskolle ja saatiin hiukan hanatella laukkaa alle! Me aloitettiin suuren valkean kanssa, nostin sieltä iloisesti (ja löysästi) laukan ja alettiin vääntää menemään. Oikeaan kierrokseen mä keskityin vain laukkaamaan uraa pitkin. Ihan ensin laukka piti saada pyörimään ja hevonen eteen, sillä Vinskin meno tuntui taas aika haudantakaiselta. Hieman vaivaa se vaatikin, tippui ravillekin kesken kaiken, mutta lopulta sieltä irtosi pukinpuolikas ja vanha pappa näytti että hänessäkin on vielä sen verran virtaa, että kyllä sitä kykenee muutaman kierroksen laukkaamaan. Kun laukka eteni paremmin, saatoin vaan lähteä puskemaan reittiä kuntoon ja ottamaan laukkaa vähän alle. Vinskin mielestä sisälle oikominen oli hauskaa, joten jouduin ihan kunnolla tuuppimaan hummaa sisälle ja hidastamaan laukkaa, jotta saataisiin aikaan parempia kulmia. Itse istuin siellä oikeastaan muuten tosi kivasti, sain laukkaa pätkittäin hieman lyhennettyä ja tahtia parannettua. Vinskikin pysyi suurinpiirtein reitillä, joten kyllä mä olin oikein tyytyväinen tähän proomulla laukkailuun.
Vaihdettiin suunta ja otin taas käynnin kautta uuden laukan. Vasempaan kierrokseen päätin tehdä ympyröitäkin, mutta ensimmäinen yritys kariutui täysin kun heppa pisti vaan ykkösen silmään ja täräytti täysillä eteenpäin. Sain sen ravissa kääntymään, laukan nostaminen uudelleen olikin hankalampaa. Kun lopulta sain Vinskin laukkaan ja raipan työnnettyä ulkokäteen, oli aika kokeilla uudestaan ja yllättäen pieni raippamuistutus sai hevosen tajuamaan että pohjetta olisi todellakin tarkoitus kuunnella. Sen jälkeen se kääntyminen onnistui oikein hyvin ja pyörittelin useamman ympyrän peräkkäin. Vähän vaan oli hidasta tuo kääntyminen, koitin istua suorana ja naputtelin välillä hieman pohjetta läpi. Reitti kuitenkin pysyi, joten ei se niin vakavaa ollut.

Olen muuten tyytyväinen, kun nykyään tuntuu että pystyn taputtamaan/myötäämään laukassakin ilman mitään hurjia ongelmia. Silloin joskus valahdin niin etukenoon ja se oli niin epätasaista, että laukkakin tipahti melkein aina alas. Nyt otan siitä sitten oikein ilon irti ja eilenkin melkein jokaisen ympyrän kohdalla myötäsin ja kosketin sisäkädellä hevosta kaulalle. Se on jännittävää, se ei enää saa pasmoja sekaisin, eikä homma keskeydy. Se on vain se nopea myötäys ja siinä se.
Ja vaikka silloin sanottiinkin että kehun liikaa, enkä saa myödätä koko ajan, niin kukkahattuilen tässä asiassa, heh. Ja onhan tuossa sekin hyvä puoli, että kun se laukassa kääntäminen on edelleen selvästi hankalampaa -> jään helposti sisäohjaan kiinni, jonka taas saa korjattua (vaikkakin vähän rajusti) sillä myötäyksellä.
Siitä takaisin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne oli kauhean tyytyväinen, siellä se intoili että Vinski menee niin kivasti ja että herkkyystapauksia on niin kiva laittaa mulle.
Mä olin oikein tyytyväinen. Vähän tylsä Vinski, mutta toisaalta se meni tosi hyvin. Laukka oli aika tosi loistokasta ja ravi meni hienosti. Hyvä proomu!

Keskelle, alas selästä ja Vinsentti talliin. Harjasin sen nopeasti, sitten keskustelimme Netan kanssa käytöstavoista (ja niiden puutteesta ;) No ei kai, mutten vaan vieläkään arvosta yllätyshyökkäyksiä kimppuuni) ja lopulta Mariannekin sanoi sanasensa kisoista.
Se luetteli että Artsilla, Vinskillä ja Jackillä on vähän ratsastajia. Kuten tämänkin tekstin yläosasta voi lukea, en ole kovinkaan viehättynyt noista isoista proomuista, enkä täten kisoihin halua niiden kanssa mennä. Jos meinaan menee taas päin mäntyä, niin kivempi sitten kiivetä puuhun kivan hevosen kanssa, kuin niiden järkäleiden, joiden kanssa olen epäillyt onnistumista jo ennen kisoja. Siksipä päädyimme pieneen suureen lehmäponiin. Sain toki varoituksen, jonka olin kyllä itsekin jo tajunnut ja läpi miettinyt, että Jackie on kovin vihreä ja se voi jännittyä. Siihen on varauduttava, eikä saisi itse ainakaan panikoitua kisatilanteesta. No, luotan siihen etten jännity, koska olin viimeksikin aika rauhallisin mielin siellä väkertämässä. Heh, ja jos viimeksi meni pipariksi sen takia, että poni muistutti muumiota, niin ehkä on ihan virkistävää että tällä kertaa sitten lennellään aitojen ylitse, kun hevonen muistuttaa ydinpommia ;)
Mua myös meinasi naurattaa, kun Marianne sanoi että voisin mennä Jackillä ennen yhtä toista tyyppiä, koska olen mennyt Jackillä enemmän. Totta kai, onhan yksi enemmän kuin nolla, muttamutta :D Menen nyt lauantaina lehmän kanssa, sittenpä olen mennyt sillä hei neljästi tässä lähiaikoina ja neljästi kaksi vuotta sitten! Ihan riittävästi treeniä siinä jo onkin.

Hyvillä mielin. Tämä on taas vähän riskialtis veto, mutta ei elämästä selviä hengissä ja se ei pelaa joka pelkää. Ne ovat sitä paitsi vain Hyvän Tuulen kisat, joten ehkä kehtaan käydä siellä vähän väkertämässä taas - samat ihmiset voivat halutessaan tulla ihan milloin vain kentän laidallekin naureskelemaan olemattomille taidoilleni, joita sitten aina suurentelen täällä ja editoin videotkin silleen, ettei totuus vain paljastu!
C-merkkiin muuten, jos sitä nyt vielä mietittiin. Eniten mua pelottaa se, saanko Jackin laukasta alas aikataulussa (jos siis päästään sinne asti), enkä näinollen viitsinyt lisätä pelkoihin sitä väistöistä johtuvaa jännittymistä. Olen muutenkin jo aika varma että onnistun nostamaan laukan ja tekemään siitä suoraan pääty-ympyröitä - sehän oli silloin kaksi vuotta sitten se juttu, jota pelkäsin ihan hirveästi tässä ohjelmassa.
No, sen näkee sitten sunnuntaina kuinka on käydäkseen! Mä olen ihan innoissani, tykkään kovasti hengata siellä kouluaitojen sisäpuolella! Ja toivon tosissaan, ettei Jackieltä nyt lähde hernepellot kiertelemään, olisi meinaan ihan hupsua saada vaihteeksi sellainen palautelappu, jossa ei sitten lukisi pelkästään "liikaa vauhtia, väärä askellaji, hevonen pelkäsi, hevonen hyppäsi aitojen yli" (kun taas edellisessä lapussa tämä oli muodossa "ei laukkaa, ei liiku, liian hidas, ei pidennystä" :D)

Se tunne kun kaikki vaan tuntuu hyvältä

Kaunis päivä.
Loistava viikko.
Aloitetaanko vaikka siitä, että olen ollut koko viikon aivan kuolemanväsynyt? Vai ehkä siitä, että mulla on nyt maanantaina pääsykokeet, joihin olen maksimissaan selaillut kuvia (no, ei niistä läpi ole tarkoituskaan päästä, mutta..)
Tai kenties siitä, että rakas neljä kuukautta vanha tietokoneeni päätti eilen, että toimiminen on hyvinkin yliarvostettua. Nyt se on sitten huollossa, ehkä viikon, ehkä kaksi. Aika muikeaa, koko viikko on vain tuntunut kulkevan kivistä alamäkeä mitä ikinä sitten teenkään.

Mutta ratsastus sujuukin sitten tosi kivasti. Ja pidetään lippu vaan korkealla - nyt ei muuta kuin isovanhemmille konetta lainaamaan (kuten tälläkin hetkellä) ja kohta saanen jonkin lainaromun käyttöön näiksi muutamaksi päiväksi. Se jää nähtäväksi alanko lataamaan siihen noita kuvia (en ole todellakaan varma viitsinkö vaiko en..) mutta esimerkiksi tämän päivän kuvat tulevat sitten joskus jälkijunassa.
Ja minä aloittanen vihanhallintakurssit ja rupean joogaamaan, jotta pystyisin kanavoimaan vihani johonkin muuhun kuin lähes viattomaan koneeseeni.. En viitsisi rikkoa sitä taas neljän kuukauden jälkeen, eheh. Varsinkin kun kuvien ja videoiden kanssa sähläämisessä tulee taas kestämään pieni ikuisuus, ihanaa kun en sitten saanut aikaiseksi tallentaa niitä uusimpia edellispäivänä, kun se maailmanlopun romuläjä oli vielä kasassa.

Vaan eipä tuo mitään. Tänään oli mukavan hiljainen tallipäivä koulujen päättymisen ansiosta. Meidänkin tunnilla olin vain minä Jackillä ja eräs toinen Artsilla, Jack vain mun kanssani. Mukava aamuhetki siinä olikin, harjailin Jackien reippaasti siistiksi ja varustin hänet. Sitten tepsuttelimme karvajalan kanssa kentälle, kiipesin kyytiin ja lähdettiin reippaasti kävelemään.

Jälleen Jack aloitti käyntinsä sillä hirmuisella harppomisella, mutta nyt osasin jo varautua siihen, eikä tullut sitä normaalia "omg, tää räjähtää"-fiilistä. Käveltiin rauhaksiin, annoin Jackin roikkua pidemmällä ohjalla ja pyöräytin jokusen voltin. Lehmä rauhoittui aika nopeasti vähän rauhallisempaan tahtiin ja käveli paljon paremmin alla ja tuntumalla.
Jäätiin pääty-ympyrälle, jolla käveltiin ensin vain suoralla hevosella, haettiin kevyttä asetusta ja tunnusteltiin käyntiä. Tänään otettiin kaikki asiat rauhassa ja ajan kanssa, ei kiirettä, ei mitään. Käveltiin siinä, minä hain suorempaa istuntaa (nökötän siellä etukenossa niin helposti tuon hevosen kanssa!) ja asettelin Jackiä sisälle. Kivasti se asetus löytyi kyllä, mitä nyt välillä heppa meinasi että pohkeen painaminen meinasi pelkkää vauhdin kiihdyttämistä.
Tahti tuntui omasta mielestäni ihan ookoolta, mutta tosiasiassa se oli liian reipasta ja Jackie Chan vain hiihteli alta. Se on oikeasti muuten hankalaa, kun Jack hiihtää alta, niin se tuntuu musta ihan sopivalta, kun taas se hyvä käynti tuntuu liian hitaalta. Jotenkin lehmän askel on vaan niin pitkä, että siihen soveltuu se reippaampi tahti todella hyvin.

Lähdettiin käynnissä taas hakemaan niitä väistöaskelia. Piti asettaa sisälle ja tökkiä sisäpohkeella takajalkoja ulos ympyrältä. Ja olipahan se taas vaan niin tajuttoman hankalaa!
Voi herranen aika, kun mä en osaa, enkä uskalla Jackiä edes käskeä tässä asiassa. Koko ajan hevonen vain hipsutteli alta, kun en uskaltanut ottaa pidätettä läpi. Pohkeesta se ryysi vain eteenpäin ja jos sain jotain tapahtumaan, oli se väistön sijaan pelkkää sisälle kaatumista. Itse jännityin ihan naurettavasti ja Jackin pää huiteli taivaissa kun ratsastaja jännitti kouransa ja väänteli kehoaan rusettisolmuun.
Aikamme me väännettiin, koskaan ei mitään tapahtunut. Annoin Jackienkin sitten vaan kävellä aika paljon vapaasti ja myötäilin, jottei vedettäisi hernepeltoa sieraimiin. Ja kun en tosiaan itsekään viitsinyt suurta stressiä tästä ottaa, kun asia on niin hirveän hankala.
Kun Marianne sitten lopulta oikein keskittyi meidän tekemiseen, niin tapahtuikin todella yllättävä juttu. Sain viimein vähän käyntiä alle, niin ettei Jack vain hiihtänyt alta. Sitten kun asettelin sisään, niin se meinasi kaatua vain ulospäin. Sain kuitenkin asetuksen läpi ja siinä vaiheessa Marianne käski katsomaan ulospäin (sen sijaan, että vain tsiikailisin sen hevosen niskaa). Kun minä nostin katseeni, niin lehmä lähti väistämään. Ja siis minä tunsin sen, Marianne kehui meitä. Eikä tarvittu edes pohjetta, ei mitään. Se vain väisti kun minä viimein nostin katseeni oikeaan suuntaan. Saatuani leukani kenttähiekoista, saatoin vähän jatkaa näitä väistöjä uudella innolla.

Tuo istunnalla suoritettu väistö nyt oli tietenkin ihan sattumanoikku, eikä se toistunut, mutta sen jälkeen sain pari väistöaskelta muutamassa kohdassa jopa onnistumaan. Suurin osa meni edelleen ihan päin honkia, mutta muutama sentään onnistui, niin että minäkin tunsin asian.
Jack vaan oli viimeiseen asti liian ripeä. Mä yritin sitten oikeasti ottaa käyntiä alle kun tajusin että se oikeasti kävelee liian kovaa, mutta eipä vaan ottanut onnistuakseen. Ajoittain sain käynnin rauhalliseksi, Jackin pyöreäksi ja homman aivan täysin hanskaan, mutta sitten lehmä myös katosi tuntumalta ja alkoi kaahailla alta. Tosin sain sitten myöhemmin kuulla, että se oli eilen saatu jännittyneeksi, joten se käynnissä ollut jännitys oli ihan oletettavaa.

Kun oltiin väistelty epätoivoisesti molempiin suuntiin, lähdettiin kevyt raviin yhä ympyrällä pysyen. Olin huiman innoissani, itse asiassa mähän olin keskiviikkona ollut tosi pettynyt kun ei ravattu lainkaan ;) Jack oli kuitenkin viikko sitten niin loistava nimenomaan ravissa, että paloin halusta kokeilla miltä se tuntuukaan toisella kerralla. Että oliko se tuntumalla kulkeminen ja tahdikkuus pelkkää sattumaa.
Ravissa heppa lähti ensin hieman liian reippaalla vauhdilla juoksemaan. Otin kuitenkin sen perusidean taas, tein pidätteitä ulko-ohjalla, keventelin hitaasti ja matalasti ja pyysin Jackiä odottamaan. Jonkin aikaa se juoksi, sitten alkoi ajoittain tulla rauhallisempaa ravia ja lopulta lähdettiin pysymään tasaisesti siinä kivassa, tahdikkaassa ravissa, jossa kirjava hevoseni ei juossut alta, muttei myöskään ollut laiska.

Etten sanoisi, että Jackie oli ihan loistava siinä ravissa, kun saatiin tahti kuntoon! Se oli niin magea, että itseäkin vain nauratti siellä kyydissä. Poni lähti pyöristymään oikein kivasti, se kuunteli koko ajan mitä siltä pyydetään. Ravi tuntui olevan hallinnassa, hevonen oli kuulolla, koko homma oli kauhean helppoa ja yksinkertaista. Jack asettui, se kääntyi, se toimi. Se on oikeasti todella upean tuntuista, kun tuntuu että kaikki vaan menee nyt oikein. On eri asia että hevonen kääntyy ja menee oikeaa askellajia, verrattuna siihen, kun se hevonen oikeasti on kuulolla, se tekee mitä pyydetään. Kun tuntuu että tältä tämän pitääkin tuntua, tämän pitää tuntua siltä että minä olen kapteeni ja heppa on sitten pehmeä ja luottavainen laiva, joka tekee mitä pyydetään.
Aivan loistavaa. Mariannekin totesi ravin olevan huomattavan paljon parempaa kuin käynti, mutta ravissa mä tunnen niin paljon paremmin sen, koska Jack juoksee alta. Ja osaan muutenkin paremmin hidastaa.

Otettiin muutama kierros vielä harjoitusravissa. Siinä Jack meinasi ensin juosta alta, mutta kun sain istuntani vähän kasaan, niin johan pysyttiin tahdissa ja tuntumalla yhtä kivasti kuin kevyt ravissakin. Sen jälkeen siirryttiin käyntiin ja otettiin vielä loppuun hieman kaulan taivuttelua s-kirjaimilla. Tai ihan ensin kokeiltiin pysähdyksessä kuinka hyvin kaula taipuu. Jackie-parka oli ihan hämmentynyt tästä jutusta, heh. Se ei millään ymmärtänyt että ratsastaja oikeasti haluaa vain, että heppa pysyy paikoillaan ja kääntää päätään, joten heppahan yritti sitten tehdä kaikki mahdolliset etuosakäännökset jotka se vain keksi. Saatiin kuitenkin pari kunnon taivutusta paikoillaan seisovalla hevosella, joten jatkoin sitten s-kirjaimilla taivuttelua. Jack tuli hienosti läpi ja kaula taipui hienosti, vähän vaan tuntui poni kyseenalaistavan koko touhun järkevyyden ;)
Lopulta sitten annoin pitkän ohjan ja käveltiin loppukäynnit. Hieno, hieno Jack!

Jack on mainio, se on niin kiva hevonen. Se on niin hauska, niin vähän mä olen mennyt sillä, mutta silti se tuntuu kovin käteensopivalta ja tutulta. Ihana hevonen. Kenties sekin on sisäisesti keltainen, tai sitten mun ponimaku onkin nyt laajentunut peräti yhteen lehmänväriseen poniin, niiden keltaisten lisäksi.
Ken tietää, mutta Jackie on niin sympaattinen otus ettei paremmasta väliä.
Ja tämä oli loistavaa, ihan yksinkertaisesti! Se yksi väistö, se väistö ilman pohjetta oli niin mieletön, että näen varmaan ensi kuussakin unia siitä. Ja ravi oli niin mahtavaa ettei sanotuksi saa! Vitsit, olen todella tykästynyt nyt Jackiin. Hih, oikeastaan olen aina pitänyt siitä, ei sillä. Ja oikeastaan sen takia mä en ole vieläkään kysynyt että voisinko mennä Pullalla, kun haluan tällä hetkellä mennä Jackillä ;)

Käveltiin ja keskelle. Kävin heivaamassa ponisen talliin, harjailin sen ja sitten vein herraskan ottamaan aurinkoa. Itse siirryin kuvailemaan ja lopulta Seppo-ponin viereen juoksemaan. Pikkuinen lehmäpirulainen oli vaihteeksi jopa aika kilttiä poikaa, se onkin hyvä juttu kaikkien hurjailujen jälkeen, heh.

Ja todellakin, tästä tunnista tuli kuvia. Se jää nähtäväksi koska ne ilmaantuvat tänne :D Ehkä kyllästyn tähän kuvien seisomiseen ja siirrän ne kuitenkin varakoneiden kautta, mutta hieman epäilen, sillä siinä tulee kuitenkin sitä turhaa venkslaamista, jota en välttämättä jaksa harrastaa.
Mikä on tietenkin harmi, sillä haluaisin itsekin katsoa niitä kuvia vähän paremmin kuin jonkun kameran pikkuruudusta.

Jatkot Lehmällä

Eilen oli hieno päivä, Jonnakin tuli kuvaamaan. Mulla oli Jack, tunnillamme myös Artsi, Pomo, Simo, Nikkis ja Kitty, Jack vain minun kanssani.
Olinkin toivonut lehmäotusta, sillä siitä ei ole lainkaan videota. Oli oikein mielenkiintoista nähdä Jackietäkin liikkuvana. (Mikäli kiinnostaa, niin videokooste on tässä.)

Hilluttelin rauhassa ja lopulta hain Jackin tarhasta. Harjailin herraskan siistiksi, kiskoin sen varusteisiin ja sitten astelimme kentälle. Meikäläinen pomppasi kyytiin ja lähdettiin kävelemään alkukäyntejä.

Jack lähti taas sillä samalla tarmolla liikkeelle kuin viimeksikin. Se harppoi reippaasti eteenpäin ja tuntui lähinnä ruutitynnyriltä. Käveltiin rauhassa, lähdin hiljalleen taivuttelemaan voltteja ja ottamaan tuntumaa poniin. Pian Jack rauhoittui ja alkoi tuntua enemmän sellaiselta normaalilta hevoselta kuin yliherkältä dynamiittipötköltä.
Jatkettiin tällä kertaa jokusen tunnin takaisella teemalla, nimittäin jumppaamisella. Jäätiin kukin omille volteille käynnissä ja lähdettiin ylitaivuttelemaan kaulaa sisällepäin. Tämä oli toisaalta helppoa, toisaalta hankalaa. Jack kyllä seurasi ohjaa todella kevyesti ja herkästi, ei siinä mitään ongelmaa ollut. Kun pyysin tarpeeksi, niin hepalta kääntyi se pää oikeinkin paljon (tosin huomasin kyllä että pyysin näemmä liian vähän suurimmaksi osaksi).

Ongelma oli ehkä vähän siinä, että hevonen ei oikein missään vaiheessa tuntunut saavan punaisesta langasta kiinni. Loppuun asti Jackie tuntui kummastelevan sitä mitä minä siltä pyydän, se yritti karata sisälle ohjan perässä ja sitä rataa. Ja kun meidän piti taas sisäpohkeella tökkiä sitä sisätakajalkaa ulospäin, niin sekään ei oikein tuntunut onnistuvan, vaan hevonen oli koko ajan jotenkin.. Suorantuntuinen? En oikein edes tiedä, mutta tuntui että taivutus ei mennyt oikealla tavalla läpi, vaan että kuljeskeltiin vähän pökkelönä, pelkkää kaulaa käännellen.
Ihan ookoo suoritus siis, mutta ei erityisen loistokas. En tosin ihan tainnut uskaltaa pyytää Jackiä tekemään, jotenkin kai pelkäsin säikyttäväni ponin pois tolaltaan jos lähden liikaa väkertämään.
Oikeaan kierrokseen poni taipui mun mielestäni paremmin. Saatiin isompia taivutuksia ja homma oli jokseenkin sujuvampaa. Vasempaan kierrokseen heppa meinasi karkailla ulospäin ja se oli jotenkin jäykempää.

Otettiin sen jälkeen hieman takapäänväistätystä ulospäin, edelleen siis voltilla pysyen. Tässä vaiheessa multa meni yli hilseen koko touhu ja väistöistä ei tullut yhtään mitään. Se ympyräreitti on mulle vaan niin yksinkertaisen vaikea ja sitten kun alla oli Jackie Chan, jota en oikein uskaltanut käskeä tarpeeksi. Muita tuntiponeja uskallankin käskeä, vaikken ole ihan sataprosenttisen varma siitä teenkö asian x tällä hetkellä oikein. En kuitenkaan halunnut käskeä Jackiä tekemään, jos en itse tiennyt pyydänkö oikein ja saanko asian onnistumaan, joten koitin vain puoliteholla ja epäonnistumisten jälkeen tyydyin kävelemään rauhassa volttia. Ainoa reaktio jonka lehmästä sain irti oli se, että vasempaan kierrokseen se kaatui ulos reitiltä. Saattoi tulla joku yksittäinen oikea askelkin jossain välissä, mutten ole yhtään varma.

Väistöt ovat hankalia. Koska väännettiin käyntiä sen verran hartaasti, jätettiin tänään ravit sikseen ja otettiin vain laukkaa uraa pitkin yksi kerrallaan. Saimme aloittaa Jackin kanssa, joten innosta puhkuen nostamaan vain! (Ja huomioikaa tämä: mua ei jännittänyt taaskaan! Ihan mahtavaa.)

Pelkkä pyyntö istunnalla ei riittänyt, vaan jouduin muutaman kertaan väkertämään sillä pohkeella, mikä kertonee vain siitä että lantio on edelleen ihan jumissa. Laukka nousi kuitenkin ihan ookoosti ja sitten heppa räjähti! Se läksi reipasta laukkaa, samalla kun meikäläinen roikkui mukana kuin märkä lapanen.
Tosin tuo oli huono vertauskuva, sillä reippaasta vauhdista huolimatta heppa tuntui olevan ihan hallinnassa koko ajan ja Mariannekin vain huusi mua istumaan alas, jotten tuuppaisi Jackiä eteenpäin. Kun minä istutin takapuoleni penkkiin, juttelin rauhoittavia ja hieman pidättelin, hidastui ratsun vauhti lähes välittömästi ja sen jälkeen päästiin kulkemaan jo hieman paremmin kouluradoille sopivaa laukkaa.

Laukkailtiin siinä useampi kierros putkeen, se oli oikeasti todella helppoa ja kivaa. Tähän oikeaan kierrokseen en oikeastaan tehnyt muuta kuin keskittynyt istumaan. Jalustimet vammasivat koko ajan mutta aloin lopulta istua jokseenkin vakaampana, jolloin hevonenkin pysyi rauhallisessa vauhdissa. Ja siis se oli vain yksinkertaisesti todella hauskaa. Laukkailtiin kevyesti eteenpäin, laukka pysyi hienosti yllä (lukuunottamatta paria raviaskelta yhdessä välissä) ja musta tuntui että kerrankin oikeasti kontrolloin meidän tahtia. Aika loistavaa!
Laukasta alaspäin siirtyminenkin sujui todella nätisti. Se oli hieman hidas ja minä keikahdin etukenoon, mutta Jack oli vetäisemässä lähes pysähdykseen asti kun kunnolla pyysin sitä siirtymään hitaampaan askellajiin.

Vasempaan kierrokseen nosto epäonnistui ja sain vain ravia. Koska muutamalla pyynnöllä ei noussut, annoin Jackin vain ravata sen muutaman metrin ja nostin valmistellusti ravista. Tämä laukka meni todella kivasti myöskin. Mun oli helpompi jo istua kun olin saanut tahdista kiinni, Jack pysyi kuulolla koko ajan. Mä aloin keskittyä kunnolla siihen, että laukataan kulmiin asti ja oikein inspiroituneena yritin jopa vähän hakea asetusta niihin kulmiin. Se oli vaikeampaa, mutta jostakin on aloitettava.
Hieman meinasi hevonen jo hyytyäkin, mutta hienosti herra jaksoi loppuun asti. Tällä kertaa siirtymä raviin oli ihan kökkö, minä keikuin etukenoon ja jalustimille ja blääh, mutta siirtyipä alas kun niin halusin.

Käveltiin Jackin kanssa siinä keskemmällä muiden laukatessa ja heppa oli saada sydänhalvauksen kun pelottava Kitty ahdisteli meitä koko ajan :D
Lopulta sitten vaan loppukäynnit.

Jack on niin hirmuisen sympaattinen kaveri! Ja niin hirveän kiva, voi että. Mä olin tyytyväinen, enemmän olisin saanut vaatia ja väistöt ovat hankalia. Laukka oli kuitenkin kivaa, eikä tuo nyt pahalta näyttänyt. Yllättävän asiantuntevalta mä muuten näytän laukassa ;)

Käveltiin, keskelle ja poni talliin. Harjailtiin sen pois ja juoruilujen kautta kohti kotia.

Vellihousun volttitunti

Tänään olikin harvinaisen yllättävä ratsuvalinta. Itse vaan toivoin ettei sieltä talsisi mitään Artsia taas vastaan, mutta Jackia en todellakaan odottanut! Meidän kanssamme oli myös Simo, Jack vain minun kanssani.
Olenkin oikeastaan mietiskellyt koska Marianne keksii lykätä mut lehmähevosen selkään, viime kerrasta kun on pian pari vuotta (tarkalleen se oli syyskuussa 2013). Vaikka ne muutamat kerrat Jackin kanssa menivätkin lähinnä penkin alle kun me molemmat jännitettiin ihan hulluina, on mulle silti jäänyt hirveän positiivinen fiilis siitä hevosesta ja olen tietyllä tapaa toivonut pääseväni kokeilemaan taas miltä karvajalka oikeasti tuntuikaan.

Kävin sieppaamassa herran tarhasta ja harjailin sen nopeasti. Jack seisoi siveästi ja vaikutti koko ajan kauhean järkyttyneeltä, niin helposti näiden pienten ponien maailma sitten järkkyykin!
Heittelin otuksen varusteisiin ja tepsuttelimme kentälle, jossa tuulikin niin kovaa että hyvä kun ei hevonen lähtenyt tuulen mukana kaukomaille. Jack vähän vaikutti siltä, että moinen myräkkä häiritsee hänen henkistä tasapainoaan, mutta kiltisti humma käpsytti perässäni ja tätikin sai nousta kyytiin ilman ongelmia. Jalustinten pidentämisessä meni sen sijaan aikaa, kun hevosen mielestä turha seisoskelu oli leikattava ohjelmasta ja alettava vain harppoa täyttä käyntiä heti alusta alkaen.

Henna kuvasi, saimme siis viimein Jackistäkin kunnon kuvia!

Jalustimet häiritsevät, ne näyttävät ihan hirveän lyhyiltä ja tuntuivat pitkiltä. Jonka lisäksi näytän muutenkin niin oudolta tuolla.

Melkoinen kulttuurishokki se käyntikin jo oli, Jack oli ihan hurjan reipas ja hurjan herkkä! Meikäläinen kiikkui kyydissä pohtien, että uskaltaako siellä istua ollenkaan ja räjähtääköhän hevonen jos sitä vahingossa menee hipaisemaan. Meinasin vähän myös pelätä sitä, että jos heppa vaikka säikähtää tai lähtee menemään tai tekee jotain hurjan kamalaa. Pakotin itseni taas siihen mahdollisimman rentoon olotilaan - vaikka tekikin mieli nyplätä ohjalla ja hypätä kyydistä alas, niin niin ei saa tehdä. Istuin vaan kyydissä ja tunnustelin Jackin menoa, annoin sen kävellä kun kerran oli kävelläkseen ja hain pohjetta kylkeen jotten alkaisi ratsastelemaan irtonaisena sen pelossa, että heppa katoaa alta. Kun minä sain palikkani kasaan ja sopeuduin siihen että ratsuni todellakin kävelee reippaasti, alkoi homma tasoittua jo huomattavasti.

Tosin kyllähän Jack oli alkuun ihan selvästi myös jännittynyt. Siellä tuuli niin hirveästi ja poni kuikuili omiaan. Jotenkin tuo lehmä osaa olla niin kauhean suloinen silloin kun sitä jänskättää, se on jotenkin hellyyttävä ja suuri myötätunnon aalto vyöryi ylitseni joka kerta kun Jack jännittyi tuijottelemaan omiaan.
Lähdettiin heti alkukäynneissä hakemaan hevosia kontrolliin väistöjen avulla. Pysyttiin yhdellä pitkällä sivulla, jonka molemmissa päissä tehtiin voltin puolikkaat, väistätettiin uralle ja suoran keskellä tehtiin voltti:

Marianne käski ottaa sen hevosen heti lyhyemmäksi ja kontrolliin. Se hoki että täytyy ottaa lehmä kontrolliin jo tuolla ympyrän puolikkaalla, eikä suinkaan vasta siinä vaiheessa kun lähdetään tekemään sitä väistöä. Vaikka olin epäileväinen sen suhteen että minä muka saisin Jackia hidastamaan, niin oikeastaanhan hevonen tuli todella loistavasti takaisin siitä reippaasta käynnistään ja hidasti todella kivasti kun pyysin. Päästiin siis väistöille hitaassa käynnissä, valmistellulla hevosella, jonka ansiosta itse tehtävän ratsastus tuntui helpommalta kuin yleensä (kun täräyttelen väistöille kipittävällä hevosella ja vasta juuri ennen pohjetta otan niitä pidätteitä..)

Väistöt olivat aika hauskoja. Jack oli tosiaan herkkä ja reaktiivinen, vasemmalle se väisti myös huomattavasti paremmin kuin oikealle. Vasemmalle tehtiin oikeastaan koko ajan aika hyviä pätkiä. Tilaa ei tosiaan ollut, joten väistöjen piti olla aika jyrkkiä, mikä onnistui jopa liioitellun hyvin tuonne vasemmalle. Vasemmalle väistäessä oikeastaan ongelmana oli saada hevosta eteenpäin, me kun aina välillä lähdettiin menemään lähes täysin suoraan sivulle, ilman pienintäkään liikettä eteen. Näin päin sain kuitenkin suoristettua aina välissä, pidätteet menivät läpi ja Jack väisti pohjetta kauniisti. Vaikka välissä tulikin niitä suoristeluja ja säätämisiä, niin olin silti kyllä todella tyytyväinen väistelyymme.
Oikealle väistäminen oli huomattavan paljon hankalampaa, sillä hevonen vain kaatui lapa edellä suunnilleen sinne minne piti. Mä en oikein osannut suoristaa tähän suuntaan mennessä, eikä lehmää oikein huvittanut väistää tänne. Jankattiin tätä todella kauan, sain vain yksittäisiä onnistuneita askeleita. Lopulta kuitenkin yrittäminen tuotti tulosta ja kun oikein keskityin ja painelin myös ulkopohjetta, onnistuin pitämään Jackin vähän suorempana ja tuli jokunen pidempi pätkä sitä väistöä.
Tässä oli muuten vielä sellainenkin hieno asia, että mä olin huomattavan paljon rennompi kuin yleensä väistöjä ratsastaessa! Hetkittäin jännityin, mutta pystyin aika pitkälti pitämään kroppani suorassa, rentona ja kädet rauhassa omilla paikoillaan, ilman sitä kokoaikaista kiskomista ja jännittämistä. Hevosestakin huomasi että ratsastaja malttoi olla suurimman osan ajasta rauhassa, sillä Jack ei vääntänyt niitä väistöjä kamelin lailla niska jäykkänä.

Voltilla koitin taivutella parhaani mukaan ja oikeastaan Jack asettui vallan kivasti molempiin suuntiin. Ponikin alkoi jopa olla välillä hiukan liian hidas, jolloin pääsin viimein ratsastamaan sitä käyntiä myös eteenpäin ainaisen jarruttelun sijaan.

Jatkoimme vasempaan kierrokseen ja lähdimme kevyt raviin. Pienellä jännityksellä lähdettiin hölkkäämään, mutta Jack oli jo paremmin kuulolla ja siirtyi rauhassa raviin, pysyen koko ajan kivasti tahdissa ja tuntumalla. Minusta ei voida sanoa samaa, vaan ensimetrit kuluivat taas epämääräisesti kevennellen ja jalustinten kanssa pelleillen. Miten voikaan olla niin kamalan vaikeaa keventää rauhassa? Mariannekin sanoi että mun pitää keventää matalammin ja hitaammin - vaikkei Jack tosiaan ravannut alta tai ollut villi, niin sain silti tehtäväksi ottaa sen vielä paremmin alle ja kuulolle. Keventelin siis hitaasti, olin itse hidas, rento ja rauhallinen, kunnes lopulta ravin tahti hidastui entisestään ja Jack alkoi rentoutua ihan huomattavasti. Jes!
Alettiin tehdä aina lyhyillä sivuilla voltit ulospäin, jonka lisäksi vaan hyviä kulmia ja rentoa ravia. Ihan ensin jopa näin helpossa tehtävässä oli lieviä ongelmia. Jack oli hyvinkin rento, rauhallinen ja mukava, mutta selvästikään se ei ollut vielä täysin rento. Joka kerta kun käänsin voltin ulospäin, sain Jackin säikähtämään ja sitten se kääntyi sille voltille pää pystyssä ja alta kipitellen; "apua, mitä tämä on, miksi minut tänne käännetään?!"
Mä sitten lähdin vaan tekemään ne voltit vieläkin rauhallisemmin. Hain pohkeita paremmin kylkeen, valmistelin rauhassa ja niin kevyillä avuin kuin vain mahdollista otin ja käänsin sen hevosen. Kun minä olin aivan kevyt ja hidas, ei heppakaan enää pelästynyt, vaan kääntyi rennosti ja saatoin lähteä asettelemaan sitä myös näillä volteilla.

Pian alettiin tehdä näiden volttien lisäksi myös pienet pyörylät jokaiseen kulmaan. Siinä tuli oikein kivasti sitä pyörittelyä, asettelua ja taivuttelua, jonka aikana hevonen rentoutui ja lähti jopa pyöristymään. Oikeasti Jack oli ihan mielettömän kiva kun hetken aikaa työskenneltiin tässä - se kääntyi hyvin, oli rento ja vastaanottavainen. Asetukset löytyivät, mullakin oli ihan hyvä fiilis itseni suhteen. Ja todellakin, se oikeasti lähti hakeutumaan pyöreälle kaulalle. Meinasin aivan järkyttyä kun se normaali pitkänä hirvenä juoksentelu vaan muuttui ja humma tuntui liikkuvan oikein päin! Samalla tosin tahtikin hidastui ehkä hiukan liikaa, mutta koska Marianne ei puuttunut vauhtiimme niin päätin antaa olla. En halunnut pamautella vauhtia "turhaan", sillä saattoihan se tahti olla tähän tehtävään hyvä. Mulla kun on melkeinpä tapana juoksennella pää kolmantena jalkana joka asiassa, ehkä hitaus oli näin kerrankin hyvä juttu.
Herra oli rento ja kiva. Se ei enää säikähdellyt ääniä eikä lähtenyt kipittelemään. Kerran tosin törkkäisin huolimattomasti pohkeen kylkeen ja sain sillä hevosen peläytettyä, mutta lehmä palautui raiteilleen todella nopeasti.

Istuttiin harjoitusraviin ja humputeltiin samaa reittiä. Ihan mielettömän kivaa ja yksinkertaista, ravissakin oli niin helppoa istua ettei mitään määrää!
Kokeiltiin siinä vielä että kantavatko hevoset oikeasti itsensä ja ovatko ne tuntumalla. Päästettiin siis pariin otteeseen pitkillä sivuilla ohjia pidemmiksi ja tuntumaa pois. Tahdin tuli säilyä, hevosen piti vain lähteä hieman hakeutumaan eteenpäin kohti tuntumaa. Mä melkein heittelin voltteja, sillä kun heitin sitä tuntumaa hieman pois, niin Jack epäröimättä venytti päätään alemmas kohti tuntumaa, tahdin pysyessä rauhallisena ja hevosen rentona! Ihan mieletöntä että mä onnistuin ratsastamaan sen oikein noissa raveissa!

Laukka aloitettiin oikeaan kierrokseen ja piti vain nostaa pitkän sivun alusta laukka. Itse nostelin käynnistä sen helppouden vuoksi.
Ei muuten edes jännittänyt! Laukannosto nyt oli silti aika löysä ja hidas, mutta nousipa kuitenkin lopulta. Jackin laukkakin oli nyt vaikeampi istua kuin silloin pari vuotta sitten jolloin siinä oli mielestäni mahdoton pomppia. Tällä kertaa piti hiukan tehdä töitäkin, muutoin irtoilin satulasta.

Mun oli tarkoitus laukata vain se pitkä sivu ja ottaa sitten laukka alas. Siinä kävi kuitenkin niin, etten yksinkertaisesti saanut sitä hevosta alas siitä laukasta! Jack laukkasi vielä seuraavankin pitkän sivun, ennen kuin lopulta sain sen raviin ja jopa käyntiin. Seuraavaksi kun nostin, nousi laukka jo paremmin, mutta hidastaminen oli taas ihan mission impossible. Jack laukkasi koko kierroksen, sain sen pariksi askeleeksi raviin, kunnes hevonen siirtyi takaisin laukkaan ja laukkasi iloisesti vaikka kuinka kauan ennen kuin jotenkin sain sen lopulta rukoiltua takaisin käyntiin :D
Ratsastaja ei osannut istua, vaan keikkui etukönössä ja hieman jalustimilla, joten Jack kilttinä ja hyvin koulutettuna ponina tuumasi että jaajaa, täti halunnee laukata sitten kun ei se kerran istu alhaalla. Ohjastakin ottaa kiinni varmaan vain vahingossa.
Mä en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, se oli oikeasti niin tragikoomista kun meikäläinen istuu siellä kyydissä ja heppa vaan laukkailee :D Ehdin jo suunnitella että mitä hittoa mahdan tehdä, jos en saakaan Jackia missään vaiheessa alas laukasta. Eikä Jack siis oikeastikaan mitenkään pahasti siinä laukannut, se oli koko ajan ihan kuulolla, laukkasi rauhassa ja siveästi. Askellaji vaan oli väärä kun minä en onnistunut istumaan sitä siirtymää läpi, eikä hevonen tajunnut mun epämääräisyyttäni. Ihan kuin Sakarilla silloin, en sitäkään saanut käyntiin kun hevonen ei vaan ymmärtänyt!

Vaihdettiin siitä suunta ja vasempaan kierrokseen suoritettiin laukka ympyrällä, mikä oikeastaan sopikin hallintani tasoon huomattavan paljon paremmin. Nosto jäi hiukan löysäksi (taas) mutta laukka oli toimivaa ja mukavaa. Laukattiin useampi ympyrä putkeen, mun piti vain huolehtia etten käännä liian pientä ympyrää. Minä istuin vallan kivasti, Jack laukkasi asiallisesti ja homma sujui kuin tanssi. Sujui niin hyvin, että saatoin jopa yrittää hiukan taivuttaa heppaa sisällepäin siinä ympyrällä, joka lopulta jopa otti hiukan onnistuakseenkin!
Tähän suuntaan onnistuin muuten ottamaan laukankin alas ongelmitta - itse asiassa Jack romahti ennen kuin ehdin sinäänsä edes mitään tehdä, mutta taisin istua niin syvälle että lehmä siirtyi siksi raviin.
Jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Hitsit, Jack on niin kovin kiva hevonen. Pidin siitä jo silloin aiemmin, nyt pidän vieläkin enemmän! Kenties se on vaan niin Pullaponin kaltainen, että minä pidän siitä ;)
Jack on niin kauhean hellyyttävä, mukava ja ihastuttavan herkkis. Ja niin söpönen! Tämä tuntikin meni superkivasti - väistöt olivat oikein hyviä, laukkaympyrä meni hienosti ja mua melkein itkettää se, kuinka loistavasti se siinä ravissa kulki! Se oli niin rento ja niin avuilla ja niin mahtava! Ja hei - viides kerta kun menin sillä, kahden vuoden tauon jälkeen. Mähän olen kai Artsillakin mennyt viidesti, muttei se sentään mene ihan näin hyvin kuin Jackie Chan tänään!

Keskelle, alas selästä ja hieno mies talliin. Harjailin sen ja kävin heittämässä lehmäotuksen tarhaan, voi että kun hän olikin kovin hieno!
Kävin vielä heivaamassa Simo-ponin pihalle, kuvailin ja taluttelin hieman hurjan pirullista Seppis-ponia. Sen jälkeen kotiin.
Ja nyt luulen että mun pitäisi oikeasti saada jalat venyteltyä auki. Olen tässä yrittänyt, mutta keskiviikosta asti on kävelykin ollut hankalaa kun joka paikka on ollut jumissa sen Kaisan kanssa humputtelun jäljiltä. Joko tein kerrankin elämässäni oikeasti töitä kun en nyt saa jalkoja auki millään, tai sitten jännitin enemmän kuin koskaan.
Uskon siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon (;

Ninjamammat

Eilen ei jostain syystä satanutkaan lunta, vaan keskiviikolle epätyypilliseen tapaan oli aurinkoista ja lämmintä! Erikoista.
Olin tiistainakin tosin tallilla, tuli pestyä suitsia ja vieteltyä rauhaisaa kevätpäivää. En muuten muistanutkaan kuinka ihanilta puhtaat suitset tuntuvat!

Eilen oli todellakin ihan mielettömän mukava päivä ja se jatkui kun sain alleni Kaisan. Tunnillamme olivat myös Vinski, Artsi, Evita, Pomo ja Nikkis, Kaisa oli vain mun kanssani. Minä otin siinä ensin aurinkoa ja katselin tunteja, ihan vain hienoa iltaa fiilistellen. Lopulta lähdin poimimaan puttehevosen tarhasta mukaani - olin aivan otettu kun tamma päätti jopa kävellä minua vastaan. Nämä rakkaudenosoitukset ovat sitten ihania, tullaan kauniisti portille vastaan eikä pistetä laiskaa ratsastajaa rämpimään yli kuratarhojen. Heitin blondin sisälle ja harjailin sitä vähän, kyllä Kaisastakin lähti vielä sitä karvaa vaikka muille jakaa.

Mietin siinä samalla itsekseni että josko kysyisin saanko mennä ilman satulaa. Nyt on kuitenkin viimeiset saumat mennä Kaisalla satulatta ja olisihan se kiva kokeilla millaista sillä on mennä nyt kun viimein osaan satulankin kanssa ratsastaa :D
Sen lisäksi tietenkin laukkaaminen Kaisalla ilman satulaa kuulosti ihan mielekkäältä ajatukselta, kun tähän asti olen päässyt harjoittamaan pelkkiä hitaampia askellajeja. Huolimatta hyvistä syistä inkkariratsastuksen harrastamiseen, olin jo melkein päättänyt jättää humputtelun toiselle kerralle. Kuulin kuitenkin, kun Evitan ratsastaja valitteli haluavansa ratsastaa satulatta ja näin tilaisuuteni tulleen. Lähdettiin yhteistuumin kentänlaidalle kyselemään ja Marianne heltyi kuin heltyikin (kyseltyään ensin leipomistaitoja). Siispä ei muuta kuin viimeiset puunaukset Kaisalle, suitset päähän ja kentälle uljaan ratsuni kanssa!

Mulle tarjottiin jakkaraa, mutta epäilin etten pääsisi Kaisan selkään senkään päältä (nimimerkillä en pääse edes sen 130-säkäisen ponin selkään..) Lopulta kuitenkin päätin että tuokoon sen penkin jos on innokas, minä voin sitten katsoa kun keilaan itseni nurin kiikkuessani jossain mahan puolivälissä. Vaan niin siinä sitten kävi, että minähän muuten pääsin sinne selkään siltä penkiltä! Ymmärrättekö, että ekaa kertaa elämässäni minä pääsin hevosen selkään ilman punttausta! Olin suoranaisen järkyttynyt, mutta taisin nyt ekaa kertaa uskaltaa oikeasti hypätä sinne kyytiin, kun yleensä pelkään ponien hajoavan allani jos loikkaan sinne silleen vauhdikkaasti.

Lähdettiin kävelemään, Kaisakin oli vallan virtaisan oloinen siinä aluksi. Itse nyt keikuin taas järkyttyneenä kyydissä ja muistelin milleen hevosen selässä istutaankaan. Kun meno tuntui tasoittuvan, lähdin hiukan kääntelemään voltteja ja ratsastamaan käyntiä eteenpäin. Annoin hepan kulkea vielä pitempänä ja pökkelönä, jotta rouvakin saisi lämmitellä ihan rauhassa.
En nyt tiedä tuosta Mariannen suunnitelmallisuudesta, mutta jotenkin huvitti kun se alkoi tarinoida että "tiistaina melkein kaikki putosivat ja Kaisa aloitti sen. Joo-o, se pelkäsi jotain olemattomia mörköjä ja säikäytti kaikki muutkin". Hmm, oliko tässä nyt joku tarkoitus yrittää saada meikäläinenkin maankamaralle sieltä?
Heppa nyt välillä tuntui hiukan kyttäilevän jotain omiaan, otti yhden sivuaskeleenkin, mutta aloin siinä vaan asettelemaan sisälle ja ottamaan huomiota tekemiseen. En nimittäin halunnut kokeilla loistavaa tasapainoani siinä vaiheessa, kun Kaisa päättääkin paeta niitä edellispäivän hirviöitä.

Meidän piti käynnissä alkaa tekemään tehtävää, joka oli mielestäni ihan simppeli. Keskihalkaisijalle, sen alussa ja lopussa kahdeksikot. Näin ainakin omasta mielestäni ja näin aloin myös tehdä. Vaan kun selvästikään kukaan muu ei nähnyt asiaa samoin kuin minä ja tuntilaisemme harhailivat ympäri kenttää kuin päättömät kanat. Aikansa Marianne yritti selittää tehtävän kulkua, kunnes se lopulta oli itsekin niin sekaisin, ettei tiennyt mitä meidän piti tehdä :D Mäkin luovuin sen tehtävän tekemisen suhteen, kun kaikki muut menivät vallan väärinpäin siellä, joten tyydyin vain pyörittämään voltteja ja asettamaan Kaisaa.
Se oikealle kaatuminen oli pahempaa näin ilman satulaa. Taisin itsekin kaatua enemmän hevosen mukana, enkä saanut samalla tavalla pätkäistyä sitä oikeaa pohjetta läpi, sillä ratsu tulkitsi sen aina pelkästään eteenpäinvievänä apuna. Samoin asettaminen oli ihan hullun hankalaa, kunnon kyrmyniskana Kaisa vaan puski menemään, jouduin vääntämään useamman voltin ja tekemään hirveästi töitä, ennen kuin suomiputte lopulta antoi periksi ja asettui kauniisti!

Koska Marianne ei lopulta itsekään ymmärtänyt luomaansa tehtävää, siirryttiin me vähin äänin raviin ja pyyhittiin mokoma nolo välikohtaus mielistämme. Ravissakin oli tarkoituksena tehdä kahdeksikkoja, mutta tällä kertaa kävi niin, että kaikki muut tuntuivat tajunneen tehtävän, kun taas me Kaisan kanssa puksutettiin kuin kaksi umpitorvea ympäri kenttää.
Ravi oli ihan hyvää. Keventelyt jäivät taas, tällä kertaa lähinnä tahdin hitauden takia - poni oli koko ajan tipahtaa käynnille jos en pystynyt keskittymään eteenpäinratsastukseen täysillä. Tosin, Kaisamaiseen tyylinsä putte kyllä aina ajoittain muistutti olleensa entisessä elämässään vakavasti otettava ravuri (ainakin villeissä kuvitelmissaan siis) ja että kyllä mammaltakin vauhtia irtoaa kun oikein hyvä buugi lähtee päälle.
Tein voltteja, yritin tehdä epämääräisiä kahdeksikkoja. Asetuksen kanssa jouduin edelleen työskentelemään oikein niska limassa ja oikealle kaatumisestakin jouduttiin käymään erittäin kovaa keskustelua. Loppujen lopuksi heppa kuitenkin meni oikein kivasti ja meikä tätikin säilyi selässä ongelmitta!

Tosin mulla oli niin paljon kiireitä, että vähän väliä huomasin joko kököttäväni tai sitten heijaavani käsiäni ties minne. Kyynerpääkulman puolikaskin suoristui kun minä vain yritin istua alhaalla ja pysyä mukana, ei kovin hyvä. Kun keskityin, löysin kehoni ulokkeet vähän paremmin kohdilleen, enkä näinollen heilunut kuin puolilahonnut heinäseiväs tuulessa.

Kevenneltiin siinä aikamme hevosia taivutellen, kunnes lopulta istuttiin alas ja lähdettiin nostamaan laukkoja. Jäätiin ensin oikeaan kaarteeseen ja tehtiin harjoitusravissa voltteja, joilla aseteltiin hevosia läpi. Sitten käännyttiin pituushalkaisijalle ja nostettiin suoralla hevosella se oikea laukka, joka piti lopettaa sen halkaisijan lopussa. Miten hankala tehtävä jo satulan kanssa, saati sitten maailman vinoimman puttehevosen kanssa ilman penkin tukea ja turvaa!
Yllättävän positiivisella asenteella lähdin kuitenkin yrittämään. Ravissa Kaisa oli taas vähän Vermoilutuulella, sillä hänen arvoisuutensa mielestä meidän oli tietenkin tarkoitus laukata ihan joka paikassa. Kun sekin kiellettiin, niin hevosen eteenpäinpyrkimys romahti sadasta nollaan, eikä se hölkkääminen yhtäkkiä enää ollutkaan yhtään niin kivaa.

Laukka olikin hupsumpaa puuhaa. Ekat nostot menivät täysin pipariksi, tehtiin kahdella ekalla yrityksellä pelkkiä ravilisäyksiä. Minä rytkyin kyydissä Kaisan ojennellessa jalkojaan kuin suurempikin ballerina. Lopulta sain ulko-ohjaa käteen ja puttekin alkoi kuumua sen verran, että onnistuttiin nostelemaan sitä laukkaakin! Aika hienosti tuli oikeita laukkoja, mutta muutama vasenkin sinne sitten pääsi eksymään. Positiivista oli se, että sentään tunsin ne väärät laukat sieltä. Korjaamisesta vaan ei voinut edes puhua, sillä se laukassa istuminen on kuitenkin niin vaikeaa ja tilaa oli vain se yksi pitkä suora. Annoinkin Kaisan vaan lasetella väärässä laukassa jos kävi niin huonosti, samahan se nyt sinäänsä oli (paitsi tietenkin noston kannalta).
Ensimmäisissä laukoissa mun istuminen oli sitä normaalia, roikuin vaan menossa mukana. Kun kuitenkin tunti jatkui ja Kaisa alkoi olla virkeämpi ja reippaampi, niin aloin minäkin istua paremmin. Hain itseni oikein istumaan mukaan, pohkeet kiinni, niin etten irtoilisi yhtään sieltä selästä ja olin kyllä varmaan tyytyväisempi ilman satulaa laukassa istumiseeni kuin ikinä ennen. Olin hyvinkin stabiili, ainakin kun verrataan aikaisempiin suorituksiini.

Ainoastaan raviin siirtymissä se istunta pääsi falskaamaan, horjahtelin sivusuunnassa ja vähän etukenoonkin. Tosin nyt mä pystyin lähes heti laukan jälkeen ravaamaan ja vaatimaan, kääntelemään voltteja ja tekemään asioita, kun taas yleensä olen laukan jälkeiset metrit vain rytkynyt epämääräisesti kaulalla ja koittanut selvitä hengissä.
Oikeat laukat menivät oikein hyvin. Maailman vinoin Kaisa pysyi kivan suorana, ei mutkiteltu tai oikoiltu. Ainoastaan nostokohdassa se jyräsi oikeaa pohjetta vasten, jotta päästäisiin mahdollisimman pian laukkaamaan, mutta sitäkin kykenin jossain määrin korjaamaan.

Vaihdettiin suunta, tehtiin voltit vasemmalle ja nostettiin vasenta laukkaa keskihalkaisijalla. Näin vasempaan kierrokseen jouduin pari kertaa muistuttamaan Kaisaa siitä, että kääntyä pitää silloin kun pyydetään, ei silloin kun sattuu huvittamaan. Samaten tamma yritti vieläkin tarmokkaammin esitellä liitelevää raviaan ja uskomattomia pikajuoksijankykyjään.
Vasemmat laukat nousivat paremmin, ei tullut niin paljon vääriä kuin oikealle. Mutta tässä oli kyllä sitten ne omat vaikeutensa - heti ekassa laukassa Kaisa nimittäin päätti että hän tekee vastalaukkakaarteita ja kääntyy pituushalkaisijan jälkeen oikealle. Tunsin että heppa lähti kaatumaan, joten yritin sitten kunnolla täräyttää sitä vasemmalle, eihän me nyt suinkaan voida ihan omille teille lähteä. Siinä vaiheessa putte sitten keksi että ei apua, hirviöt ovat palanneet ja seuraavaksi yritettiin hilpaista karkuun. Kaisa teki ninjamaisia sivupomppuja ja oli karata paikalta kesken laukan, kun taas minä olin aivan varma että löydän itseni pian maata kiertävältä radalta. Mariannekin sieltä taustalta huuteli etten saa nyt tippua. Onneksi Kaisa lopetti pöllöilynsä muutaman sivuloikan jälkeen ja saatoin kerätä itseni kaulalta selkään, jonka jälkeen poni joutuikin ravaamaan kahta kauheammin.
Vaikka olin varautunut siihen oikealle karkaamiseen, niin silti seuraavassa laukassa heppa oli tehdä ihan saman tempun. Se lähti ja yritti kunnolla hypätä sinne oikealle. Tällä kertaa pysyin paremmin selässä ja Kaisan höntsäily saatiin kanavoitua oikeaan suuntaan. Mariannekin päätti (jostain kumman syystä) että otetaan loput laukannostot käynnistä ja ravataan vain sitten tuo pitkä sivu, jotta saadaan nostettua laukkoja mahdollisimman paljon.

Käynnistä laukannostot sujuivat paljon paremmin. Ravissa Kaisa oli vain juossut alta ja kipitellyt ohi kulmien, mutta käynnissä sain sen pidettyä paremmin lapasessa, pystyin vaatimaan kunnon kulmia ja asetusta. Saatiin rauhassa valmisteltuja nostoja, vaikka laukka ei sitten ihan niin rauhallista enää ollutkaan. No, ainakin Kaisa lopetti sen oikealle kaatumisen ja suostui laukkaamaan suoraan. Ravikin sujui sillä pitkällä sivulla oikein hyvin.
Lopuksi otettiin vielä oikealle muutamat nostot käynnistä. Sujui niin paljon paremmin kun Kaisa ei vain kaatunut se lapa edellä! Minä istuin hyvin ja homma toimi kivasti. Oikeastaan ainoa juttu oli se, että kertaakaan en tainnut saada sitä laukkaa alas tarpeeksi ajoissa. Vaikka kuinka yritin, niin ferrarissani vaan hirtti se kaasu pohjaan ja laukan sain alas vasta kaarteessa. No, annoin sen anteeksi kun istuin kuitenkin itse niin hyvin, pysyin kyydissä ja hallitsin laukan. Mariannekin vain naureskeli että siinä on sitten hommaa kun tuota jyrää lähtee hidastelemaan, sillä Kaisa oli vallan railakas siinä mennessään, heh.

Lopulta jäätiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Marianne ihmetteli siellä taas, että mitä mulle on tapahtunut. On niin iloista, ei ole aikoihin mennyt hermot. Niin, ei ole epätoivoa, koska tiedän olevani niin loistava ;)
Mä olin hirmuisen tyytyväinen! Pysyin kyydissä ja laukkasin ihan superhyvin! Kaisa nyt oli vinompi kuin satulalla, mutta kokonaisuudessaan se kuitenkin toimi hienosti ja me mentiin hyvin, vaikkei ollutkaan sitä tukea ja turvaa. Jes, jesjesjes! Oikein kiva mennä putella nyt vielä ilman satulaa ja kiva laukata sillä näin ennen kuin se häippäsee.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poninpunkero talliin, harjasin sen ja lopultakin sain sen uuden kortin, jota olen odottanut jo liiankin kauan :D
Sitten kotia kohti ja heissan!

Jatkoa seuraa

Kyllä vain, tänään pääsin viimein Artsinkin selkään peräti kaksi kertaa peräkkäin. Täytyy sanoa että se tuntui helpottavan järkäleen ratsastusta huomattavasti - tällaiset kuukauden tauot joka välissä eivät ainakaan auta pääsemään sisälle uuteen hevoseen, heh. Tunnillamme olivat myös Kaisa, Vinski ja Pomo, Artsi vain mun kanssani.
Harjailin häseltäjän reippaasti ja kiskaisin ukkelin varusteisiin, jonka jälkeen lyllersimme kentälle. Tällä kertaa päästiin Artsin kanssa oikein fiksusti penkin viereen seisomaan, vaikka päädyttiinkin pelottelemaan piskuista hauvaa. Hetken jouduin miettimään että uskallanko kiivetä selkään, kun koira räksytti parin metrin päässä ja Artsi katseli minimaalista otusta kovinkin kummastuneena. Heppa ei kuitenkaan näyttänyt välittävän, päätin hypätä selkään jotta pääsisimme koiraa häiritsemästä.

Kuvia by Henna ja Tiia. Ja kyllä, jouduin peräti laittamaan jotain muuta kun ne normaalit vaatteet.

Lähdimme kävelemään. Yhä edelleen kenttä oli hitusen märkä (kuten kuvista näkyy) mutta ilma oli muuten varsin mukava ja peräti aurinkoinen! Käynnissä aloitettiin ihan pelkällä eteenpäin kävelemisellä ja istunnan fiksailulla. Piti heittää jalustimet jaloista, antaa jalkojen valua, etsiä istuinluut satulaan ja ryhtiä suoraksi + kyynerpäät kulmaan. Samalla törkkäilin Artsia kunnon käyntiin, jotta saataisiin selkä liikkeelle ja hevonen tuntumalle. Iso järkäle tuntui todella hyvältä, sain käyntiä hienosti eteen ja herra oli oikeastaan jopa todella reipas. Hetkittäin meinasin jo kauhistua kun hevoseni lähtikin harppomaan oikein todella tomerasti eteenpäin, mutta annoin sen mennä kun kerrankin oli mennäkseen. Kun oltiin jokunen hetki venkslattu istunnan kanssa, kerättiin jalustimet takaisin ja katsottiin että istunta pysyy kunnon kuosissa myös jalustimien kanssa.

Sen jälkeen aloitimmekin joogaamaan. Ehkä jooga on vähän hienosteleva nimitys, mutta keskityttiin tunnilla hevosen jumppaamiseen. Lähdettiin kävelemään omala voltilla ja siitä sitten taivuteltiin oikein kunnolla hevosen otsaa kohti voltin keskustaa. Ympyrä sai pienentyä, tärkeintä oli vain se, että kaula taipuu ja hevonen joutuu venyttämään. Samalla piti sitten hiukkasen tökkiä sisätakajalkaa hiukan astumaan rungon alle ja ristiin.
Näin käynnissä tämä sujui ihan mukavasti. Sen huomaa että vasen kierros on meille selvästi hankalampi. Jo eilen se laukka sujui kehnommin ja tänään huomasin vielä paremmin, että vasemmalle jouduin tekemään enemmän töitä. Oikealle Artsi taipui oikein kauniisti, pää tuli sisälle ja kaula taipui. Sain vähän tökittyä aktiivisuutta siihen takajalkaankin, vaikken ihan ollut koskaan varma tuleeko sinne kunnolla sitä "ristimistä" (kysehän ei ollut minkäänlaisesta väistöstä, vaan pelkästä pienestä aktivoinnista). Vasemmalle jouduin oikeasti hakemaan. Alkuun se taivutus jäi vain normaaliksi asetukseksi kun heppa ei halunnut kääntää kaulaansa ja vasta kunnon pyytämisen ja rukoilun jälkeen aloin saada edes pätkittäin päätä kunnolla sisälle. Samalla Artsikin painui oikein kivasti alemmas ja tuli pyöreämmäksi, hevonen tuntui oikein hyvältä noiden kunnollisten taivuttelujen jälkeen.
Siitä jatkettiin hetki ihan vain suoraa uraa ja tunnusteltiin miltä hevoset tuntuvatkaan tämän joogaamisen jäljiltä. Mulla ainakin oli paljon parempi fiilis herra Artemikseen, alkutunnista se oli tuntunut vielä hiukan raskaammalta, enkä ollut saanut sitä kaulaa lyhenemään, kun taas taivutusten jälkeen hevonen tuntui heti paljon helpommin lyhenevältä ja kevyemmältä. Yritin nyt myös oikeasti keskittyä siihen, että pitäisin mieluummin kyynerpäät kyljissä ja ohjan vaikka hiukan pidempänä, kuin kädet suorina ja ohjat lyhyinä. Se onnistui joo, mutta edelleen saisin pitää ne kädet paremmassa kulmassa.

Kun taivutukset sujuivat käynnissä, oli aika siirtyä kevyt raviin joogajumppaa jatkamaan. Ravailtiin ihan rauhaksiin ympäri kenttää ja omaan tahtiin ympyröitä, joilla piti samaan tapaan ylitaivuttaa sisälle. Ravissa koko homma olikin hankalampaa, kun Artsikin meinasi lösähtää aina tilaisuuden tullen (ja ratsastajan könähtäessä) käyntiin, joten jouduin hieman keskittymään tahdinkin säilymiseen. Onneksi tänään se epätasapainoisuus oli sentään poissa, nyt tuntui ehkä ensimmäistä kertaa jo hieman kotoisammalta tuon tankkerin selässä. Keventely oli helppoa, enkä horjunut epämääräisesti menemään.
Oikea kierros oli taivuttelujen osalta jälleen suunnattoman paljon parempi, mutta kyllä me vasempaankin saatiin jotain tapahtumaan. Koko ajan kuitenkin olin sitä mieltä että olisi pitänyt saada tapahtumaan vielä vähän enemmän, mutta jotenkin se käynnin selkeys vaan ei jatkunut raviin ja vaikka kuinka koitin pyytää ohjalla, niin poni ei vain oikein tahtonut taipua. Tuo ylläoleva kuva varmaan havainnollistaa parhaimpia onnistumisia.

Käytin puolet keskittymisestäni myös siihen omaan istuntaani, tai lähinnä siis käsiin. Olen sen kyllä huomannut että mulla ranteet menevät ties mihin suuntaan kun teen jotain, joten nyt otin oikein urakaksi aina suoristaa kädet kun taivutan. Osassa kuvissa näkyykin kun mun kädet ovat vimpulassa, mutta aika hyvin sain ranteet suoriksi ja kädet muutenkin rennoiksi, joka helpotti paljon tuota asettelua. Jännittyneillä käsillä kun, yllätysyllätys, sai hevosenkin vain jännittymään.

Heh, Artsin kylmähermoisuus oli parantunut sitten eilisen :D Kun ravattiin kohti sitä koiraa, niin sehän hyppäsi just pystyyn ja alkoi haukkua pelottavalle Artsille. Minä olin saada sydärin koiran nopeiden refleksien ansiosta, kun taas Artsi vain vilkaisi hupsua koiraa ja jatkoi matkaansa tyynenrauhallisesti. Ja eilen vielä maassa kykkivä tätikin oli mitä hurjin juttu!

Ja sitten tällainen upea Youtuben muokkaajalla tehty videonpätkä...

Kun taivutukset alkoivat toimia ravissa, siirryttiin käyntiin ja tehtiin vielä hieman jumppaavia pohkeenväistöjä. Ihan vaan keskihalkaisijalta kohti uraa, erittäin yksinkertaista.
Tässä välissä herra Artemis aivan lösähti ja väsähti, eikä yksikään niistä lapiojaloista tuntunut liikkuvan mihinkään. Sen ansiosta meidän ensimmäiset väistöt olivat suunnilleen sitä luokkaa, että Artsi aina yhden askeleen jälkeen pysähtyi ja sitten teki seuraavan oikein liioitellun hitaasti. Täräytin sieltä moottoria jälleen päälle, jotta päästäisiin edes etäisesti liikkumaan tuollaisen etanoinnin sijaan.

Väistöt nyt olivat ihan ookoo. Ne olivat hitaita ihan koko ajan ja todella loivia - tosin niiden ei pitänytkään olla "rataväistöjä", joten en lähtenyt edes kokeilemaan jyrkempää tietä. Musta ainakin tuntui sinäänsä ihan hyvältä, takapää ei lähtenyt johtamaan ja hevonen oli aika suurelta osin suoranakin. Saatiin ristiaskelia ja homma sujui oikein hyvin. Ongelmana oli vain se mieletön hitaus ja se, että tasaisin väliajoin Artsi pääsi karkaamaan lapa edellä ja sitten yritin epätoivoisesti sitä korjailla.
Kun mukaan kuitenkin mahtui muutamia oikein hyviäkin pätkiä, niin olin pohjimmiltaan oikein tyytyväinen. Otettiin väistöjen välissä harjoitusravia, joka oli suunnattoman mukavaa! Artsi oli reipas ja siirtymät olivat todella kivoja ja suhteellisen ripeitäkin. Minä istuin varsin hyvin, keskityin vain siihen kyynerpääkulman keräämiseen. Siitä ravista tuli oikein hyvä fiilis, eikä se tuossa pätkässäkään aivan hirveältä näytä.

Siirryttiin käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Heh, videollakin näkyy kuinka Marianne selittää, että on näääin lähellä että se menisi aivan loistavasti. Puuttuu vain pikkuisen.
Jep, olin mä tyytyväinen. Artsuka asettui ja kulki kivasti, paremmin kuin ennen, ihan selvästi. Edelleen sen hehtaarikaulan lyhentely on hirveän vaikeaa ja väistöt olisivat voineet olla huomattavan paljon nopeampia, mutta nuo nyt ovat pikku vikoja. Oikein hyvä se oli.

Keskelle, alas selästä ja ruuna talliin. Harjailin sen pois fanieni kanssa ja heitin öttimönkiäisen pihalle. Kävin vähän kuvailemassa ja viimeisellä tunnilla pääsinkin taluttelemaan Nikkis-ponia, hih! Lopulta vaan kotiin, tätä ihanaa auringonpaistetta fiilistelemään! Kyllä taas jaksaa lähteä keskiviikon räntäsateeseen tarpomaan ;)

Sisäinen nainen

Kyllä mä sitä jo katsoin että näin vaan jumala vihaa minua - torstaina paistaa aurinko, mutta voinette arvata että perjantai "valkenee" sateisena ja harmaana. Onneksi sade otti laantuakseen ja näin illalla oli jopa aurinkoista ja todella lämmintä! Vaikka kenttä märkä tietenkin olikin, muttei anneta sen häiritä.

Tosiaan, tänään oli ylimääräinen lanteiden letkeytystunti ja minun pakoni treenaamisesta - olen nyt päättänyt että neljästi viikossa pitää tehdä jotain, ratsastukset siis mukaan lukien ;) Pitää aloittaa kevyesti jotten piiputa itseäni, mutta pienikin liikkuminen jo auttaa. Olen aivan liian rapakuntoinen, hyi että!
Tallille siis ja mullahan oli järkälemäinen Artsi. Tunnilla myös Simo, Vinski ja Elvis, Artsi vain minun kanssani. Olin tänään vähän turhan myöhässä ja tiesin että Artsin laittamisessa tulisi kestämään liian pitkään. En oikeastaan edes tiedä minkä takia saan sen varustamiseen aina kulumaan niin tuhottomasti aikaa, ehkä se on vaan se koko. Hidastaahan se, kun suitsetkin joutuu pistämään kahta puolta päätä, kun toiselta puolelta ei vaan yletä. Harjailin hevosen ripeästi ja lähdin iskemään sitä sitten kuteisiin. Ennustetusti mulla meni turhan pitkään, joten totesin että Vinski voi tietenkin jo lähteä, turha tällaisia hitaita tätejä on odottaa.
...Se oli suorastaan sydäntä särkevää kun Artsi-poika jäi aivan yksin, se särkyvä kimakka hirnahdus jonka tämä miehinen mies päästi keuhkojensa pohjalta oli saada minutkin vallan kyyneliin. On se sitten ihanaa, että meille onnistutaan haalimaan näitä miehekkäitä otuksia, heh.

Lopulta lähes paniikin vallassa pyörivä uros pääsi tallustelemaan kanssani kentälle, emmekä olleet edes lainkaan myöhässä! Menin säätämään jalustimia ja lopulta lähdin ohjaamaan Artsia penkin viereen, kun Marianne tulee jostain takavasemmalta oikein nasevasti epäilemään että "mahtaako se mennä siihen kun mun takki on siinä penkillä". No johan nyt oli taas positiivinen asenne! Meikä oli siinä silleen että bitch please, tietenkin menee ja yhteistuumin siirtelimme hummaa askel kerrallaan. Ihmeellistä kuvittelua, ihan kuin herra Artemis nyt jostain takista välittäisi ;)
Kiipesin selkään ja lähdimme kävelemään.

Joko tuossa hevosessa on valmistusvika, sen satula on outo tai sitten mulla on vain jotain henkisiä ongelmia, mutta taas kerran tunsin olevani aivan vinossa. Jalustimet eri mittaisina ja koko ratsastaja keikkui siellä kuin puolilaho heinäseiväs. Joka kerta sama juttu, ehkä mulla on vain korkeanpaikankammo, jonka takia en sitten millään pysy suorana herra jättiläisen selässä.
Otettiin siinä alkukäyntejä. Kenttä oli taas yhtä lammikkoa, vaikkakin huomattavan paljon kuivempi kuin keskiviikkona. Meillä oli Artsin kanssa hieman epäselvyyksiä tuosta ohjastuntumasta, sillä hevosen mielestä pään veivaaminen ja siirtely edestakaisin oli vallan lystikästä puuhaa. Se oli oikeastaan välillä hyvinkin epätoivoista, en jotenkin vaan saa sitä päätä pidettyä tasaisella tuntumalla, vaan koko ajan jompikumpi meistä venkslaa jotain omaa.
Siitä huolimatta käynti oli varsin hyvää. Vähän hitaaksi ja pieneksi jäi askel, osittain sen takia etten uskaltanut käskeä ja osittain vetisen kentän takia. Tein jokusen voltin ja koitin nyt oikein asetella ja vaatiakin jotain, jotten jäisi vain hillumaan kyytiin ison hevosen takia.

Lähdettiin aika pian tekemään tehtävää, jonka ymmärtämiseen meni parikin kertaa. Aika hyvin ollaankin jo päästy Mariannen kanssa samalle aaltopituudelle, joten tämän tehtävän tajuamisenvaikeus oli jopa virkistävää:

Tämän piirtäminenkin oli hankalaa! Tosiaan, käveltiin kokorataleikkaalla, aina sen lopussa (ennen kulmaa) tehtiin etuosakäännös ja jatkettiin takaisin kohti toista kulmaa. Veivattiin siis pelkällä lävistäjällä ja tehtiin etuosakäännöksiä. Ensin koitin tehdä takaosakäännöksiä ja sitten unohdin koko ajan kumpaan suuntaan käänsin kummassakin päädyssä. Kun lopulta aloin vaan miettiä millä pohkeella kulloinkin väistätän, lähti tämä sujumaan huomattavan paljon paremmin.
Alkuun Artsi oli laiska ja hidas pohkeelle, se ei käynnissä edennyt mihinkään. Keskityin siinä vaiheessa vielä vain tajuamaan tehtävän ja tekemään noita etuosakäännöksiä, joten heppakin pääsi vain matelemaan. Voidaan sanoa että näissä käännöksissä on edelleen ongelmia, mun on vaikea hahmottaa. Piti taas tehdä niin, että hidastaa käyntiä ja pyöräyttää takaosan etuosan ympäri. Nyt uskalsin käännöksiä tehdä ilman sitä helpotuspysähdystä, mutta kun mun oli tosi vaikea tuntea tehdäänkö oikein. Välillä kun tehtiin hyviä käännöksiä, tuntui musta suunnilleen siltä kuin hevonen vain liukenisi suuntiin x, y ja z samaan aikaan kun minä jännitän käsiä ja teen rusettisolmuja. Muutamissa käännöksissä sentään mullakin oli hyvä fiilis ja tunsin että Artsi suorittaa oikein. Muuten nämä menivät munkin osalta jopa ihan kohtalaisesti, mitä nyt piti koko ajan hokea etten saa jännittyä. Niin helposti könähdin vähän eteen ja jäin jäkittämään kädellä - jouduin vaan miettimään että istun rentona ja hellitän käden kun hevonen tekee oikein.

Kun käännökset lähtivät sujumaan, otin työn alle herra Artemiksen matoilun. Pariin kertaan jouduin raipalla näpäyttämään ja pohkeella tämäyttämään, jonka jälkeen alkoi eteenpäinvievätkin avut mennä läpi ja hevonen vaivautui liikkumaan lävistäjillä. Tosin se tuntuma oli edelleen epätasaisempi kuin maa järistyksen aikana.

Seuraavaksi jatkettiin uraa pitkin ja siirryttiin kevyt raviin. Kevenneltiin menemään ja mun piti saada käteni kulmaan ja heppaa lyhyemmäksi. Siinä olikin jo ihan tarpeeksi ohjelmaa, kyllä siinä ihan lämmin tuli kun koitin keksiä kaikenlaisia vippaskonsteja joilla saisin itseni tasapainoon ja sen kymmenen metrin kaulan lyhyemmäksi. Meidän meno oli aina välillä hurjan tasapainotonta, mun on jokseenkin vaikea edelleen pysyä Artemiksen tahdissa kun se on niin iso ja epätasainen. Koitin hakea tatsia ja tein ympyröitä. Mun kädet seilasivat turhan edessä ja kuulemma myös ylhäällä, samalla kun Artsin kaula tuntui vain venyvän ja vanuvan sinne kauas eteenpäin. Kun sain hevosta lyhennettyä, niin samalla se alkoi myös painaa ohjalle vähän turhan paljon ja epätasapainoisuus vain lisääntyi. Kyllä se olikin sitten vaikeaa, noinkin yksinkertaisen jutun hakeminen!

Artsi toimi kyllä muuten oikein hyvin, se kääntyi ja totteli. Toki voltit välillä levahtivat sen epätasapainoisuuden vuoksi, mutta noin muuten. Mutta se kaula ei lyhentynyt kunnolla, hevonen ei tullut pyöreäksi ja se makasi liikaa ohjalla. Lopulta sitten päätin että pitäähän tässä nyt edes etäisesti yrittää tehdä jotain ja lähdin ihan kunnolla asettamaan sisälle, täräytellen samalla sisäpohjetta läpi. Artsi sai ilmaa askeleisiinsa ja se keveni selvästi myös edestä. Edelleenkään kokonaisuus ei ollut loistava, sillä mun kädet seilasivat ja heppa oli turhan painava, mutta se oli selvästi parempi.
Istuttiin siitä alas harjoitusraviin ja alettiin nostaa laukkaa aina toiseen päätyyn pääty-ympyrälle. Mä päästin ohjaa vähän pidemmäksi ja sain sen avulla hieman koottua kyynerpääkulmaa kasaan. Jotenkin pidempi ohja toimii paremmin harjoitusravissa kuin keventäen, hmm.

Tein siinä harjoitusravissa roimasti voltteja ja edelleen etsin sellaista pyöreyttä ja keveyttä. Kun mä sain pidettyä käsiäni paremmin, tuntui hevonenkin jo paremmalta. Se asettui ja kääntyi kivasti ja homma tuntui pelittävän aika mukavasti (varsinkin kun otetaan huomioon, että tämä oli neljäs kerta Artsilla ja edellisestä kerrasta on lähes kuukausi aikaa). Tosin, tasapaino puuttui ja ajoittain mä lähdin rytkymään ja heilumaan kuin hullu, kun lähdettiin vaan jotenkin toikkaroimaan epätasapainossa sitä ravia eteenpäin. No, parempina hetkinä mä osasin viimein jopa istua siinä Artsin ravissa, olin suurimmaksi osaksi ihan rentona ja kunnolla kyydissä, mikä oli oikein hyvä.

Laukassa oli yksi hauska piirre ja se oli se, että tunnin loputtua tajusin etten ollut tänään jännittänyt yhtään sitä laukannostamista. En edes ekaa nostoa, ihan mahtavaa! Olin kai niin innoissani Artemiksen keinuheppa laukasta, etten kerinnyt edes maalailla piruja seinille.
Laukka meni varsin hyvin ja se oli kyllä niin hauskaa. Aloiteltiin oikeaan kierrokseen, jossa laukka sujui oikeastaan joka kerta aika kivasti. Kerran ei meinannut nousta ja jouduin jäkittämään muutaman raviympyrän ennen kuin lopulta sain polkaistua kolmannen askellajin käyntiin. Muuten Artsi nosti kivasti, vaikka ratsastaja kuvittelikin että laukka nostetaan könähtämällä epämääräisesti eteenpäin aina nostohetkellä.. Hevonen ei onneksi välittänyt ja tajusin aina salamannopeasti korjata itseni suoraksi, jotta saisin tökkäistyä lisää vauhtia. En halunnut että Artsi alkaisi pudotella laukkaa mun könöttelyn takia, emmehän toki halunneet koetella herran hermoja tämän laukkailun suhteen, heh.
Ja siis kun se Artemiksen laukka on vaan niin mahtavaa! Se on keinuhevonen, siellä ei voi pomppia (edes minä en siis voi pomppia siellä, se on saavutus). Totesin että Artsilla on niin kiva laukata kun se on niin kauhean yksinkertaista, tarkoittaen vain sitä, että siellä on niin helppo istua. Siihen ei tarvitse käyttää älyttömiä ponnistuksia, senkun vaan lojuu kyydissä ja siinä se!
Tähän oikeaan kierrokseen hevonen myös kääntyi ihan todella keveästi ja helposti. Mulle tuli ihan asiantunteva fiilis ruunan kanssa laukkaillessa. Raviin siirtymät aiheuttivat alkuun ihan mieletöntä rytkymistä, mutta parin toiston jälkeen pysyin jo suunnilleen mukana ja jalustimetkin jalassa myös siirtymien läpi!

Artsi tosin säikähti siinä jossain ekassa siirtymässä ja hetken ajan tuntui kuin koko hevonen katoaisi alta. Sinäänsä hyvä ettei se alkanut edes jännittää mua, sillä tosiasia nyt on kuitenkin se, että näiden isojen hevosten kanssa saattaisin tehdä näistä säikähdyksistäkin suuren numeron, sillä mä en ole oikein vieläkään oppinut pysymään hevosten selässä.

Epämääräinen poni ja mukana roikkuva täti ;)

Vaihdettiin suunta ja otettiin laukat sekä ravit toiseenkin suuntaan. Laukka osoittautuikin paljon vaikeammaksi näin vasempaan kierrokseen. Laukannostot eivät onnistuneet vaan jouduin veivaamaan niitä aina useampaan kertaan, minkä lisäksi myös kääntäminen oli todella vaivalloista. Meidän ympyrät levahtivat ihan hulluna ja koko touhu tuntui tosi hankalalta. Kääntyipä siis kumminkin, mutta erikoista että vasempaan kierrokseen oli noin hankalaa kääntää. Kun kuitenkin se oikea käsi oli ulkona.

Käveltiin hetkinen, sitten loppukeventelyt. Annoin Artsille pidempää ohjaa ja pyörittelin vähän niitä ympyröitä. Nyt hevosestakin löytyi ihan askelta, kenties sitä innoitta liikkumaan se jatkuva kyttäily. Vaikka muuten loppuravit sujuivatkin kivasti, niin silti se tuntuma oli vaan ongelmana. Hevonen nyki ohjaa pois, se ei pysynyt tasaisena ja olin hivenen epätoivoinen koko homman kanssa. Meni silti muuten kivasti, joten ehkä tuo ohjastuntumakin joskus tasoittuu.
Siirryttiin käyntiin ja loppukäynnit. Siinä alkoikin hurja puuhastelu. Ensin herra otti ja säpsähti uudelleen, tällä kertaa syyksi osoittautui hurjan pelottava täti kentän laidalla. Hui! Hetken ajan mentiin sitten nätisti, mutta lopulta tämä hurja täti kentän laidalla olikin jo aivan liikaa meidän pikkuiselle Artsille, joten herrahan otti jalat alleen. Tuli pikkaisen yllätyksenä kun yhtäkkiä jättiläismäinen otus läksikin laukassa karkuun. Ei se montaa askelta juossut, sillä mun horjahdus kertoi Artsille että tätikin pitäisi pitää kyydissä. Sen jälkeen hiippailtiin hetki pikkuravia karkuun ja lopulta mulkoiltiin epäluuloisina kentän laitaa, eikä meinattu suostua edes kävelemään - mistäs sitä ikinä tietää koska ne hurjat tädit käyvät kimppuun!

Herra hurjimusta ei oikein voinut ottaa vakavasti. Hän varmaan kuvitteli olevansa suurikin gepardi liikkeissään, heh.
Joka tapauksessa, tunti meni oikein hyvin. Siinä on hirveästi edelleen tekemistä, sillä se on yhäkin vieras hevonen. Tuntuma on vaikea asia, samoin tahti ja tasapaino. Silti se oli selvästi parempi kuin ennen - kevyempi, mä tiesin paremmin mitä teen. Ja laukka nyt oli ihan mielettömän hauskaa, sillä on niin loistava laukka ettei paremmasta väliä!

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Pikku-Artsi talliin, harjailin ja siistin varusteet pois Mariannen ystävällisellä avustuksella. Sitten vain kotiin.

Ja parin tunnin päästä takaisin ratsastelemaan ;)