Tilannekatsaus

Videoita tuleekin verrattua vähän enemmän, samoin ihan omaa tuntumaa, mutta kuvia mä katselen vähemmän sillä "kuinka paljon paremmin menee"-silmällä.

Nyt kuitenkin päätin vilkaista niitäkin läpi, katsoa miltä se näyttää näin kuvallisesti. Tosin halusin mahdollisimman vanhoja kuvia + mahdollisimman uusia ja vielä samasta hevosesta, jonka takia nämä kuvat ovat nyt hassun keltaisia. Olisi kai Vinskistäkin ollut ihan käypiä kuvia, mutta muiden kuvat olivat joko liian uusia/vanhoja/liian pienellä välillä.

On siihen tosin ihan syynsä miksen kuvia juurikaan vertaile. Se sekunnin murto-osa on niin pieni aika katsoa yhtään mitään, mutta otetaan tämä näin kokemuksen ja mielenkiinnon kannalta.

Nikkis - ylemmät 2015 & alemmat 2013

Akka roikkuu ainakin ihan samalla tapaa kyydissä :D Oikein kunnon epätoivoa, voi jestas sentään. 

Se mitä voi ehkä näistä ihan sanoakin on se, että parissa vuodessa on löytynyt jonkinlainen idea siihen, että hevosen sopisi liikkuakin. Totuus on vielä hurjempi, lähes kyyneleet valuvat kun katson tuota alemman tunnin videomateriaalia. Kyllä sitten osaa olla säälittävää kun poni ei liiku niin mihinkään suuntaan! 

Yllättävän samalla tavalla mä siellä kyllä koko ajan keikun. Tuosta vanhemmasta ravikuvastakaan kun ei voi oikein sanoa juuta eikä jaata - lähinnähän tuosta näkee sen onnettoman kevennysyrityksen, kun poni ei liiku ja kaikki on hankalaa.

Se, mistä mä näissä eniten pidän on kuitenkin se, että Nikkiksen yleisilme on paljon.. iloisempi, noissa uudemmissa kuvissa. Jotenkin näissä alemmissa se näyttää suunnittelevan kansanmurhaa, koko ilme on kauhean tympääntynyt. Noissa uudemmissa tulee ainakin itselle sellainen olo, että poni on peräti ihan iloisesti tekemässä töitä, sen sijaan että se olisi väkivalloin pakotettu sinne raatamaan.

Elvis - ylemmät 2011 & alemmat 2015

Jännittyneenä kiikkuva täti on uudemmissa ehkä vähän vähemmän jännittynyt, mutta edelleen yhtä lahjakkaasti kiikkuva! 

Jos näitä nyt lähtee katsomaan niin on hirveän paha edes sanoa, että kuinka erilaiselta tuo muka näyttää. Poni on toisessa kesäkarvalla, toisessa se taas näyttää suloisen karvaiselta.

Se yhteneväisyys näissä kuitenkin on Nikkiksen kuviin, että kyllä mun mielestä ponin ilme on paljon parempi uudemmissa kuvissa. Vanhemmissa Pulla menee korvat ulos höröttäen, pinkeänä ja pieniä vihreitä jääkarhuja jännäillen, kun taas alemmista voi saada edes suunnilleen sen käsityksen, että poni on menossa mukana. 

Pomo - ylemmät 2012 & alemmat 2014

Muutin mieleni kuitenkin. Ja Vinskistä oli pelkkiä käyntikuvia, jotka näyttivät kaikki ihan samalta!

Näitä katsoessani alkoi muuten naurattaa kun totesin, etten kyllä yhtään sovi tuonne ;) Niin on pölön näköistä tuo meno.

Jälleen tässä on se kiikkuva täti muuttunut hieman vähemmän jännittäväksi, mutta edelleen kiikkuvaksi. Ja tässä kuvasarjassa näkee muuten varmaan hyvin sen, miksi olen todennut ettei Pomolla ratsastus ole mun alaani. Sehän näyttää suunnilleen ihan yhtä kamalalta näissä molemmissa! Poni juoksee pitkänä kuin lapamato, molemmista vuosista löytyy tuollainen "kuinka tiputan typerän kuskin kyydistä"-ilme ja ratsastajakin on näemmä vakaasti päättänyt ratsastaa kädet ponin korvissa (ei omissaan sentään tällä kertaa!)

Joo ei, näistä on vaikea löytää mitään positiivista :D Kuten ylipäänsä mistään Pomon kanssa, voi kristus siunatkoon.

Itse asiassa tämä oli jopa aika yllättävää. En mä kaiketi odottanutkaan mitään järkyttäviä eroja, kun suurimmat kehitysaskeleet ovat olleet luokkaa "saa poni liikkeelle" ja "saa hevonen kääntymään", jotka eivät hirveän hyvin kuviin välity. Kuitenkin tuo ilme-ero oli aika veikeä.

Ja tosiaan, jos kuvia katsellessa ei näy mitään eroa, niin näitä ja näitä katsellessa saattaa jokin vivahde-ero löytyäkin (;

Haliterapiaa

Hienoa päivää, iloista ja sateista :)

Mulla oli tänään Elvis, tunnillamme myös Simo, Laki ja Evita, Elvis jatkoi vielä viimeiselle tunnille. 

Ja voi että mä olin iloinen! Siitä on liian pitkä aika kun olen viimeksi Pullalla mennyt ja mulla olikin sitä jo ikävä. Se on pikku-Pulla, ei sitä voi unohtaa.

Hain ponin tarhasta ja suurista yrityksistäni huolimatta keltainen ei vaivautunut kävelemään portille asti, vaan se jämähti puolimatkaan. Harjailin hepan siistiksi, heittelin sen varusteisiin ja jätin jälleen martingaalin pois, sillä onhan Elvis nyt paljon kivemman näköinen ilman ylimääräisiä remmejä (puhumattakaan siitä, että martingaalit olivat niin sotkussa, että ne olisi joka tapauksessa pitänyt irrottaa). 

Kun poni oli valmis, valuttiin kentälle ja meikäläinen kiipesi pikkuisen kyytiin.

Osasta voi huomata, kuinka hauskaa ponilla meneminen olikaan

Ja lopuista näkee turhautumisen - kuinka vino voi ihminen olla!

Se oli kauhean pieni :D Siitä on muutenkin jo aikaa kun on ponien selässä ollut, joten fiilis oli suunnilleen kuin olisi lankun päälle kavunnut. Ei sitä hevosta vaan ollut missään ja satulakin tuntui siltä, kuin sieltä linkoutuisi alas hetkenä minä hyvänsä. Kaiken muun hyvän lisäksi tunsin olevani vino koko ajan, enkä edes tiedä mikä tässä nyt mättää: joko olen vinoutunut tässä kuukauden aikana lisää, tai sitten olen alkanut vainoharhaiseksi ja kuvittelen olevani vinompi kuin olenkaan tai kenties olenkin vain oppinut tuntemaan itseäni ja vinouttanut paremmin kuin ennen. Toivon tietenkin tätä viimeistä vaihtoehtoa, mutta jotenkin uskon siihen vinoutumiseen enemmän.

Vaikka muuten tuntuikin vieraalta, oli silti taas sanoinkuvaamattoman kivaa olla mun pienen Pulliksen kyydissä. Lähdettiin siitä kävelemään, piti jäädä heti alussa ihan kunnolla uran sisäpuolelle. Mä nyt muutenkin ratsastan aina vähintään puoli metriä uralta poissa, mutta nyt sitten tultiin vielä enemmän, keskityttiin hevosen suoruuteen. Suurin ongelma meidän suoruudessa olin rehellisesti sanoen minä, kun olin koko ajan mielestäni vinossa ja venkslailin vain oman kroppani kanssa, jolloin hevonenkin pääsi valahtelemaan välillä jonnekin omille teilleen. Kun mä sitten keskityin ratsastukseen ja pidin pohkeet lähellä, käveli Elviskin ongelmitta ihan suorana ja kivasti.

Tosin eteenpäin sitä sai pyytää, poni kun oli jäädä aivan hitaaksi ja löysäksi! Tein jokusen voltinkin ja otin asetusta läpi, kyllä se sieltä tuli oikein hyvin. Mitä kauemmin pyörittiin, sitä paremmin mä aloin saada tatsia poniin ja muutenkin alkoi tulla sellainen olo, että saavutin tavoitteeni. Kyllä nimittäin mieli lepäsi taas Pullan selässä, kun ei tarvinnut ihan jatkuvasti miettiä mitä itse tekee väärin ja kuinka pahasti heppa sitten ylireagoi kun se jää sekunniksi ohjeitta ;)

Lähdettiin ottamaan käynnistä pysähdyksiä. Mä tein ihan vaan yhden pysähdyksen joka sivulle, koitin saada niistä mahdollisimman keveitä ja hyviä. Istunnan kautta hidastaminen oli taas ihan supermegavaikeaa, mutta ajoittain tuntui että Elvis peräti kuunteli mun epätoivoista yritystä ja hidasti istunnankin avulla. Pysähdykset nyt olivat oikein keveitä ja herkkiä, ainoa ongelma oli se, ettei poni millään meinannut seistä. Saatiin kuitenkin pari pysähdystä ilman sitä suoraa hiihtelyä eteenpäin. 

Käyntiin siirtyminen oli löysempää, se ei oikein reagoinut jalkaan ja jouduin vähän naputtelemaan raipallakin ponia hereille. 

Sen jälkeen jatkettiin pysähdysteemalla ja alettiin kulkea kahdeksikolla, jonka jokaisessa kulmassa tehtiin pysähdys, siitä takaosamaisesti käännettiin kulma ja lyhyillä sivuilla + kahdeksikon keskellä ylitettiin puomeja käynnissä.

Jälleen mun vinous ja siihen keskittyminen häiritsivät. Siis koita nyt ratsastaa poni suorana kohti aitaa, kun samalla itse venkslaat istuinluita ja olkapäitä tasaan, jolloin poni tekee tietenkin omat ratkaisunsa ja yrittää kääntyä ennen apuja, koska hulluhan nyt aitaa päin kävelisi! Kun lopulta lopetin sen jatkuvan itseni korjailun ja vaan iskin pohkeet kylkiin ja ohjat tasan, alkoi homma sujua. Elvis kulki suoraan, pysähtyi suorana ja kääntyi varsin ammattimaisesti. Se oli kauhean helppoa, poni kiltisti totteli ja kääntyi reippaasti. Vähän vaan meidän reitin hahmottaminen tuntui olevan hankalaa, jonka takia ei oikein kuljettu puomien yli :D Luulen tosin sen johtuneen vain siitä, etten minä keskittynyt muuta kuin tekemään hyviä pysähdyksiä ja käännöksiä, hah!

Käskettiin myötäämään :D 

Siirryttiin kevyt raviin ja lähdettiin verryttelemään. Oli muuten kulttuurishokki, kun en alkuun osannut yhtään sanoa millaista vauhtia se poni oikein meni! Hirmuisen pikkuinen poniravi jonkun Jackin matkaavoittavan menon jälkeen. Päätin kuitenkin alkuun vain ratsastaa ravia eteenpäin ja tehdä ympyröitä, joilla saisin sitten aseteltua Elvistä sisälle ja haettua sitä tuntumalle. Ihan hyvin tämä toimikin, asetus löytyi, poni kulki kuin kello ja eteni nätisti. Marianne kuitenkin totesi, että se menee vähän liian jännittyneellä niskalla ja korkeana, joten mun pitäisi saada se vähän rentoutumaan ennen kuin voin kerätä ohjaa. Ratkaisuksi tarjottiin muutamaa eteenpäin ratsastettua ravipätkää, joten tuumasta toimeen vain. Heitin ponille ohjaa ja ratsastin pohkeella eteen. Alkuun en edes uskaltanut pyytää tarpeeksi, mutta lopulta otettiin ihan kunnon hölkkää eteenpäin, jonka jälkeen sain luvan keräillä ohjan takaisin ja lähteä hakemaan kaulaa lyhyemmäksi. Meidän piti tarjota ponille luottamuksen kättä ja osoittaa, että eteenpäin liikkuminen on fine ja ettei sitä kiskota etenemisestä. Oikeastaan se oli jopa aika jännittävää - mähän kuitenkin teen tuota ihan samaa aina Nikkiksen kanssa, mutta jotenkin en kai vain osannut edes ajatella, että myös herkkä ja kiva Elvis-poni voisi hyötyä asiasta varsinkin nyt, kun sillä oli se tuntijunamoodi päällä.

Keltaisesta tulikin virkeämpi ja eteenpäin pyrkivämpi heti kun se oli saanut vähän liikkua. Mä keventelin rauhassa jotta saisin ponia hieman alle ja pyörittelin niitä voltteja. Istuttiin siitä seuraavaksi alas ja otettiin käyntisiirtymät pitkille sivuille. Tässä kävi kuitenkin niin, että Elvis lähti jännittymään harjoitusravissa. Mäkin kyllä siis tunsin sen, pää nousi, kaula jännittyi ja selkä valahti alas. Siirtymät olivat sen takia hivenen vastusteltuja ja muutenkin hutiloituja, kun mä vaan yritin mietiskellä että millä saisin ponin paremmaksi. Marianne kuitenkin ratkoi ongelman puolestani ja käski keventää ravipätkät jotta saisin selkää ylemmäs ja siirtymissä piti myödätä oikein pitkästi. Piti hakea muutama hyvä käyntiaskel, myödätä kunnolla ja vasta kun poni on rento, siirtyä takaisin raviin, rennosti.

Ekoilla kerroilla en ihan tajunnut, myötäsin liian vähän ja annoin ponin vaan kipitellä käyntipätkien ohi kuin pikkuinen ferrari. Lopulta kun myötäsin oikeasti kunnolla ja pyysin sen käynnin läpi, tuli siihen poniin ihan erilainen fiilis. Se tuntui oikein rentoutuvan ja pyöristyvän, jolloin sain sen raviinkin kevyesti ja pyöreästi. Tuota samaa toistelemalla, tuli keltaisesta ihan todella kivan tuntuinen. Se rentoutui, se liikkui enemmän oikein päin. Raviin siirtymissäkään ei enää jännitytty ja poni vaan tuntui niin hyvältä aiempaan verrattuna, ettei mitään määrää. Lopulta uskalsin jo hieman istua alas siihen harjoitusraviin - ekoissa pätkissä jännityttiin uudestaan, mutta sitten tultiin jo muutama kierros harjoitusravia ilman jännittymistä. Vähän alitemmossa tosin, mutta hain tahtia jossa mä pystyisin istumaan täysin rentona ja ponia häiritsemättä ja jossa poni ei keksisi lähteä kipittelemään.

Siirryttiin käyntiin ja otettiin nopeat laukannostot. Käveltiin pituushalkaisija Mariannea kohti, käännettiin vuorotellen molempiin suuntiin ja nostettiin laukat pitkille sivuille. Käynnissä mentiin suorana ja Elvis kulki nätisti, ei siinä nyt mitään. Nostoista poni intoili, ei meinattu pysyä pöksyissä kun oli niin kauhea kiire hönkäämään :D 

Ensimmäinen nosto onnistui kivasti ja yllätin itseni istumalla kivasti jalustimet jalassa pysyen!!

Seuraava nosto otti ja epäonnistui, jonka jälkeen nostelinkin tuolla tiesivulla, jossa poni tuntui ottavan hieman kipinää rahisevasta tolpasta. Ainakin sen verran railakkaasti se lähti laukkaan, että hieman epäilin sen äänen antavan jotain kimmoketta. 

Simo-poni oli hetken karkuteillä, jonka ajan sitten seistiin keskellä. Sen jälkeen kiirehdittiin Elviksen kanssa ottamaan vielä viimeiset nostot. Poni nosti kivasti, meikä istui kivasti ja homma oli iloista! Ainoa ongelma olivat ne siirtymät alas, multa valui ohjat kädestä ja en ilmeisesti vaan pyytänyt tarpeeksi. Ja no, poni oli niin innoissaan, joten me vähän ehkä laukattiin turhan pitkälle ja ravailtiinkin vielä kauan sen jälkeen kun oli tarkoitus kävellä. Eipä se kuitenkaan mitään, olipa Pullalla kivaa.

Jäätiin siitä käyntiin ja käveltiin loppukäynnit.

Hah, poni on ihana. Mä olin iloinen ja tästä jäi suunnattoman hyvät fiilikset :) Tykkään siitä, että meidän vaatimustaso on jo siinä, että ponin pitäisi kulkea nätisti, eikä riitä pelkkä kyydissä roikkuminen. Saatiin se ravi toimimaan ja mä sain taas uusia ajatuksia - ajatella että Elvistä voi käskeä ja ratsastaa kuten muitakin hevosia, kuka olisi arvannut!?

Mutta joo, tämä meni suunnattoman kivasti. Kaikki sujui, ainakin pienen hakemisen jälkeen. Ja poni on vaan niin mainio, pikku-Pullava. 

Sainpahan sitä paitsi nyt mennä pitkästä aikaa mun luotto-otuksella. Jos nyt sattumalta (ei pidempikään tauko haittaa!) päädyn jo keskiviikkona Jackin selkään, niin onpa ollut edes tällainen yhden kerran hermoloma, uutta intoa kirjavaan paholaiseen. 

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Elvis-poni talliin ja harjailin sen, jonka jälkeen lähinnä jämähdin halailemaan ponia, kunnes seuraava ratsastaja saapui klaappaamaan ponia puhtaaksi. Mä kävin taas sitä Seppo-paholaista taluttelemassa, kunnes sitten olikin vuorossa kotiinlähtö. 

♥

Taannutaan säheltämään

Eilen tallille pitkän ja läskin juhannuksen jälkeen! Mulla oli Jack, tunnilla myös Simo, Pomo, Nikkis ja Vinski, Jack vain minun kanssani. Kyllä alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että kesä todella alkaa, joten minäkin päätin epätoivoisesti etsiä rusketusta niiden sadepilvien läpi ;)
Kävin hakemassa Lehmän sisälle ja harjasin sen ihan mahdollisimman siistiksi. Tulikin edustava - mitä nyt Jack on ilmeisesti päättänyt, että hänestä tulee isona uljas musta ori. Heppa oli käynyt tiistaina juhannuskylvyssä, mutta eipä se siltä enää keskiviikkona hirveästi näyttänyt kuratupsuissaan ja ylimääräisissä läikissään.
Varustin uljaan ratsuni, mutta oltiinpa silti tuttuun tapaamme myöhässä. Nyt vika oli sentään satulavyössä, jota en löytänyt ja hallusinaatioissani, joiden mukaan olin muka nähnyt sen vyön siinä satulan päällä ennen kuin heitin sen hevosen selkään. Tosiasiassa vyö roikkui patterilla ja minä kulutin turhia minuutteja tarkistamalla, onko mitenkään mahdollista jättää satulavyö sinne satulan alle ja olla huomaamatta asiaa, heh.

Lopulta selvittiin kentälle ja täti kiikkaroi iloisesti selkään. Jäätiin käyttämään pelkkää hurjan pelottavaa(!) porttipäätyä, sillä toinen puoli oli aivan märkä.

Jackiellä oli selvästi juhannusvirtaa ja meininkiä vaikka muille jakaa! Poni aloitti käynnitkin ihan perinteisin juhannushiihdoin, kyttäillen samalla kaikkea. Akka taas oli aivan jäässä tämän hurjan "loman" jäljiltä, ettei alkuun kyennyt kuin heilumaan mukana, joka vain puski Jackiä yhä hurjempaan vauhtiin.
Ratsastaja pian kyllä tajusi, ettei tarkoituksena ole kipitellä ympäri kenttää päättömien kanojen lailla, joten oikeasti koitin vain istua, hidastaa ja ottaa käynnin alle. Onnistuinkin muuten hyvin, paremmin kuin yleensä. Sain rauhallista alkukäyntiä, mitä nyt välillä hiukan karattiin alta, silleen vähän vaivihkaa. Jackiekin pysyi ihan aisoissa hurjista kulmista huolimatta kun täti ei välittänyt, vaan pyysi kirjavaa otusta keskittymään olennaiseen niiden heiluvien ruohonkorsien sijaan.

Lähdettiin käynnissä tekemään serpentiinitaivutteluja - kentän poikki, kunnon taivutukset niissä kaarteissa, suoristukset välissä. Sai ihan yliasettaa ja kaulan piti taipua. Ja mun piti saada se hevonen odottamaan, mikä olikin hankalammin tehty.
Kyllä se välillä oli kiva, kuunteli ja käveli rauhassa, mutta sitten vaan päästiin vähän läsähtämään ja Jack hiihteli iloisesti alta. Sen mentaliteetti oli just se "mitä nopeammin, sen parempi". Vaikka vauhdin kanssa meillä olikin hieman keskusteltavaa, niin taivuttelut onnistuivat vallan mukavasti. Kun pyysin tarpeeksi, niin heppahan käänsi päätään nätisti ja ongelmitta! Mitä nyt välillä oli kiireellisempää juosta eteenpäin ja kyylätä ulos, mutta pysyttiinpä pöksyissämme ja minä olin ihan tyytyväinen.

Mutta - auta armias - tietä pitkin käveli hevosia! Uskomatonta mutta totta ja Jackiltä meni hetkeksi pasmat ihan sekaisin. Korvat törössä uljas ruunani katseli että hertsileijaa, ihan on nelijalkaisia päiväkävelyllä ja kun minä pyysin kävelemään ja asettumaan, päätti hevonen muka vaivihkaa tuijotella, samalla vähän ylimääräisiä jännittyen. Se jännittyminen hoitui sentään aika nätisti, kun Marianne ensin käski mun rauhoittua ja istua vaan alas. Meillä on ponin kanssa sama juttu kuin aikanaan Elviksen kanssa. Mä en jännitä, mutta mä jännityn. En luota vielä täysin siihen hallintaan, enkä tunne Jackiä vielä niin hyvin, joten mun patenttiratkaisuni on edelleen se "hyppää etukenoon ja toivo parasta". Se nyt ei tietenkään ole kovinkaan loistava idea herkkäpeppuponin kanssa, mutta enpä sentään enää jännitä ja sillä oikein usuta Jackiä pelkäämään lisää :D

Mutta joo. Jackille ja varmaan mullekin jäi vähän päälle se jänskäily, joten heppahan oli hypätä ulos pöksyistään aina jos joku tuli vähänkin lähemmäs. Ja se "vähänkin lähemmäs" taitaa todellakin tarkoittaa sitä, että Jack oli saada halvauksen kun joku vähän vilkuili sitä toisesta päästä kenttää, heh.
Jatkettiin uraa pitkin ja otettiin suorilla vielä vähän asetuksia. Mä epäilin tätä vahvasti ja alkuun suoriuduttiinkin juuri niin kuin ajattelin: Jackie lähti valumaan sisälle ohjan perässä, ratsastajan miettiessä ratkaisuja epätoivoisesti mielessään. Kun sitten keksin heittää pohkeet kylkiin ja ajatella suoruutta, tajusi kirjava jutun jujun ja taipui todella nätisti sisälle! Vasempaan se oli vallan mainio, oikeaan oli hankalampaa kun heppa ei oikein antanut periksi. Otinkin muutamia voltteja, vääntelin asetusta läpi ja lopulta saatiin kivempaa asetusta vaikeampaankin suuntaan. Loisto poni!

Siirryttiin kevyt raviin. Vaikka piti lähteä ihan rauhassa ja pysyä rentoina, niin kyllähän se mun ratsuni taas aloitti kipittämällä alta kuin karvainen Singeri. Täti oli ruosteessa, eikä onnistunut hallitsemaan kevennystään alkuun yhtään, joten lähinnä kököttelin ja mietin syntyjä syviä. Juuri kun aloin saada jutusta kiinni ja Jackiä vähän alle, niin joku pelästyi jotain, jolloin kirjavakin järkyttyi. Sen jälkeen oltiin taas astetta enemmän hukassa ja säikähdeltiin muiden mukana kai toiseenkin otteeseen. Siitä lähti se ihan omalaatuinen kipittely, joka oli aika todella pitkälti ihan satulassa keikkaroivan akan ongelma. En vaan saanut itseäni keventämään kyllin hitaasti ja jämäkästi. Jäin pyörimään sinne pelottavaan päähän ympyrälle ja meinasin suuttua itselleni joka hemmetin kerta kun jätin sen hevosen yksin. Lopulta Jackie sitten teki omat ratkaisunsa ja karautti täyttä laukkaa karkuun, pudottaen Simon ratsastajan tantereeseen matkansa varrella.
Se on muuten vaikeaa. Ei riitä että minä tiedän mihin olen menossa, vaan mun pitää koko ajan kertoa sille hevoselle mihin sen pitää mennä. Muiden kanssa ei sen ole niin väliä, se vaan puksuttavat ja korkeintaan sakottavat jurnuttamalla uraa pitkin, mutta tämä herkkyyden multihuipentuma saa slaagit joka kerta. Tulee oikein huono omatunto joka kerta kun jättää sen hevosen sekunniksikin yksin.

Mun ohjastuntuma on siis lähinnä se ongelma. Pohkeetkin välillä, täräytän ne liian kaukaa ja liian voimakkaasti kiinni, jolloin heppa säikähtää. Tätä ei kuitenkaan tapahdu juuri yhtään, enemmän se on tuntumasta kiinni. Nytkin sillä ympyrällä kävi samassa kohdassa se katoaminen - mä käänsin, mutta ulko-ohja katosi, jolloin Jack jännittyi ja alkoi heti kysellä että mitähän nyt on tarkoitus tehdä. Vaikka toistettiin se sama juttu miljoona kertaa, niin jotenkin ei vain mahtunut mun kaaliini että pitää oikeasti ottaa se ulko-ohja käteen, niin ettei se vahingossakaan katoa. En saa jättää sitä hevosta yksin, varsinkaan siinä tilanteessa kun se jännitti sitä kulmaa ja muita hevosia.
Toki osa katoamisista oli vähän Jackistäkin kiinni, ei auta tuntumat jos hevonen hyökkää päänsä kanssa ylös ja hyppää suuntaan x, muttamutta. Se vaatii hitokseen paljon enemmän ohjeita ja mun pitää oikeasti keskittyä joka sekuntiin, jottei se jäisi yksin. Mutta niin, on se vaan niin sympaattinen. Se puhdas järkytys joka hevosen valtaa kun se ei tiedä mitä tehdä. Hitokseen paha täti jättää poniparan selviämään yksin.

Kun se meidän laukkasuorituksemme oli ohi, tulin Jackien kanssa pääty-ympyrälle käynnissä. Heppa hiihti alta kuin Juha Mieto ja minä jouduin oikeasti pohtimaan asioita. Eikä auttanut se, että mä olin aivan vinossa! En ymmärrä kuinka huonolta mun istunta aina Jackin selässä tuntuu ja nyt se oli vielä potenssiin tuhat, hyihyi! Ei voida olettaa että suoriuduttaisiin hyvin, kun akka röhnöttää kyydissä kuin kotisohvalla konsanaan.
Käveltiin sillä ympyrällä jonkin aikaa. Aina kun sain ulko-ohjan käteen, pysyi Jack rauhassa ja avuilla, mutta jos se pääsi löystymään, niin hevonen oli räjähtää uudestaan. Sain kuitenkin ilmeisesti keskityttyä se verran hyvin, ettei kirjava enää esitellyt kaahailutaitojaan.

Lopulta jatkoin keskiympyrälle ja lähdin ottamaan harjoitusravisiirtymiä. Ravi oli taas ihan hirmuista kipittelyä ja siirtymät hitaita, varsinkin kun en osannut yhtään istua niiden läpi. Muutamien toistojen jälkeen siirtymät nopeutuivat ja mikä tärkeintä - Jack rentoutui! Kuin enkelkuoro olisi laulanut, kun heppa lopulta hidastui nättiin raviin ja pyöristyi mukavasti. Oli se loppuun asti hieman kyttäilevä ja toiset hevoset selvästi vain odottivat tilaisuutta imaista karvajalka suihinsa, mutta kyllä se oli silti niin paljon mukavampi. Hurruuteltiin harjoitusravia, uskallettiin jo käydä porttipäässäkin ilman ongelmia. Poni oli tosi kiva ja mulla ihan hyvä fiilis.
Loppuun hieman keventelyä, joka alkoikin toimia taas paremmin. Ajoittain juostiin, mutta pääasiassa oikein hyvin. Sitten vaan käyntiin ja käveltiin loppuun.

Meillä on ainakin parin tunnin ajan ollut sellainen loiva alamäki käynnissä. Ei mahalasku, mutta menee huonommin kuin esimerkiksi kisoissa. Eikä siis kuitenkaan huonosti mene, nytkin oli paljon pätkiä jotka olivat hyviä - se vaan kun loppuosa oli vähän fiaskoa ;)
Mutta mulla on kyllä jo muutaman kerran ollutkin sellainen tietynlainen kyllästyminen menossa, joten ehkä se johtuu jo siitä.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Pikku-Jackie talliin ja harjailin sen pois, poni on vaan niin kovin söpö ja symppis :)

Ja joo, kyselin vähän. Tietenkin oli pakko jo vihdoin kysyä, että voisinko päästä Pullis-Lulliksen kyytiin, mulla on sitä jo ikävä!
Ja kysyin josko voisin mennä lauantaina jollain muulla kuin Jackillä. Vaihtelua ja kuten todettua, mua on vähän kyllästyttänyt. Luulen sen johtuvan siitä, että tuo on kuitenkin vielä niin vaikeaa, niin paljon tehtävää ja kaikkea. Uskoisin että Jack menee paremmin ja mulle tulee uutta intoa, jos pääsen tässä taas välissä jonkun helpon ja tasaisen, ei-niin-ruutitynnyrin selkään vähän ratsastelemaan.
Kun siis niin, Jack on mainio. Se on varmaan kivoin hevonen (niin, hevonen, ei poni) ikinä, sillä kyllä se nyt tuntuu paremmalta ja sopivammalta kuin Salli ja muiden hevosten kanssa ei ole oikein "yhteyttä" löytynyt, sillä nuo isot proomut eivät ole ihan mun juttuni vieläkään. Enkä mä ole edes mennyt sillä niin paljon, menin siinä yhden kerran sillä Vinskilläkin! Mutta, eiköhän se ole vaan sitä että se on sen verran vaikeaa, eikä mulla yleensäkään ole asiat lähteneet sujumaan saman hevosen kanssa renkkaamalla. Sama kuin silloin kun Elvis vaan kaahasi alta ja mä jännityin, enkä osannut - silloinhan mä olin kyllästynyt poniin, en jaksanut mennä sillä ja Elvis lähti menemään paremmin vasta kun kesän tultua pääsin ratsastamaan muilla hevosilla. Siksipä tämä ongelmanratkaisutapa tuntuu luontevimmalta - Jack on uusi Elvis (säpäkämpi vain!) meillä on samat ongelmat ja uskoakseni ne myös ratkeavat aikalailla samoin kuin aiemminkin.
..Vaikka nyt onkin muutama vuosi enemmän alla.

No, katsotaan mitä saan lauantaina alleni. Olen tyytyväinen niin kauan kun se ei ole Evita ;)

Kun kaasu hirttää kiinni

Eilen olikin tyhjää, meidän tunti oli tuntia aikaisemmin ja kaikki olivat vaan poissa. Mulla oli Jackiläinen taas vaihteeksi, tunnilla myös Simo, Nikkis, Sakari ja Vinski, Jack vain mun kanssani.
Hain ponin tarhasta, harjailin sen nopeasti ja heitin varusteisiin, jonka jälkeen tepsuteltiin kentälle. Tiina muuten piti tunnit nytkin.

Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Heppa tuntui taas hieman hitaammalta kuin yleensä, mutta kyllä sieltä välillä tuli taas sitä alta kaahailua. Päätin oikein ratsastaa ja vaatia - Jackin piti mennä kulmiin, volteilla hain asetusta ja koitin ottaa sen käynnin alle pelkän hiihtämisen sijaan. Tämä sujuikin tosi hyvin, saatiin oikeastaan kaikki sujumaan aivan kivuttomasti. Poni oli hieno ja kiva, se meni minne halusin ja itse tunsin tekeväni jotain oikein. En tosin tiedä jäikö se käynti jossain vaiheessa jopa liian laiskaksi, mutten uskaltanut tökkiä sitä eteenpäin jotten vahingossakaan vaatisi mitään kipittelyä.

Aloitettiin ratsastamalla suoraan, hevosia ohjan ja pohkeen väliin. Siksipä lähdettiin kävelemään pituushalkaisijoita. Tämä meni vähän miten meni. Teoriassa ihan ookoo, mä korjailin hyvin ja päästiin kyllä suoraan, kulmakin tuli hyvin. Mutta kun Jackin pää tykkäsi vaan asettua oikealle ja se hevonen ei vain tuntunut menevän koko matkaa suorana! Se olisi voinut olla vähän parempi, mennä vähän lähempänä täydellisyyttä.
Pian siirryttiin harjoitusraviin ja jatkettiin pituushalkaisijoiden ratsastelua. Tämä olikin haaste, sillä Jackien mielestä raviin siirtyminen tarkoitti epämääräistä kipittelyä, kun taas täti yritti vain istua satulassa sisuskalut rytkyen. Kevennellessä munkin on helppo tasapainottaa itseni ja ottaa ravi alle, mutta harjoitusravissa jouduin oikein mietiskelemään mitä teen. Yllättävän hyvin sain kuitenkin itseni rennoksi selkään ja Jackin rauhoittumaan nättiin ja mukavaan raviin!

Kun tahti oli kunnossa, lähtivät pituushalkaisijatkin sujumaan oikein kivasti. Saatiin suoria ja kivoja pätkiä, Jackie jatkoi päähän asti ja kääntyi kulmasta hyvin. Tai joo, ekat kulmat menivät ihan pipariksi kun täti unohtui haaveilemaan ja hevonen oli saada kohtauksen kun se ei tiennyt yhtään minne kuski mahtaa haahuilla. Kun otin itseäni niskasta kiinni ja ratsastin kulmien läpi, tuli niistä oikein todella hyviä, enkä voinut kuin virnuilla psykopatiaa uhkuen kun heppa tuntui niin kivalta!
Otettiin niillä pituushalkaisijoilla myös pientä temmonlisäystä ravissa, joka sujui huomattavan paljon paremmin viime kertaan verrattuna. Tällä kertaa ei tullut laukkasiirtymiä ja uskalsin silti pyytää sen verran, että ravi lähti etenemään. Heppa oli oikein hieno ja kuuliainen ja minä kauhean tyytyväinen suoritukseemme.

Lopulta käyntiin ja otettiin muutamat laukannostot silleen lämmittelyksi. Piti nostaa kahdesti laukka ja laukata yksi pääty-ympyrä. Ja sehän meni ihan silleen täydellisyyttä hipoen - nostot onnistuivat hyvin, sain istuttua niiden läpi aika tosi hienosti. Jack lähti laukkaan rauhassa, mutta kuitenkin tietyllä tapaa tarmokkaasti ja kun se laukka oli vaan niin loistavaa. Kuin alla olisi ollut pallo, joka vain vieri eteenpäin. Se pyöri niin hyvin, kulki niin alla ja tahdikkaasti, että hyvä kun ei täti keikahtanut järkytyksestä alas selästä! Aivan mielettömän mageaa kun vielä lisätään se, että mäkin istuin hyvin ja siirtymät alas onnistuivat. Wau, olen aivan fiiliksissä näistä laukoista, ne olivat aivan uskomattomia!

Sitten alkoikin itse laukka tehtävä. Piti nostaa laukka lyhyellä sivulla, laukata jokin puolirataleikkaa-tyyppinen lävistäjä ja jatkaa uraa pitkin vastalaukassa, ennen kuin siirtyy takaisin käyntiin. Joo-o. Mä kyllä protestoin jo valmiiksi sitä vastaan, että mitään vastalaukan tapaistakaan en sitten saa onnistumaan, mutta ilmeisesti viisaita sanojani ei uskottu.
En oikein tiedä mitä siinä tapahtui, mutta kun nostin ekan laukan, niin yllättäen hevoseni vain räjähti. Se lähti alta ja minä roikuin kyydissä harvinaisen kummastuneena. En sitten tiedä ottiko se kipinää mun jännityksestäni, pelästyikö se jotain vai tuntuiko täysillä laukkaaminen vain Jackistä loistavalta idealta, mutta aika puulla päähän lyöty olin sen jälkeen. Eihän se ikinä tee noin!

Taistomme kuitenkin jatkui, ihan yhtä epätoivoisesti. Se vaan lähti ja mä vaan roikuin mukana. Jäin sitten päätyyn ympyrälle laukkaamaan, jolloin saatiin puoliympyrää rauhallista laukkaa, mutta aina siinä yhdessä kohdassa heppa vaan karkasi alta ja jännittyi. Kun lopulta päästiin siihen pelottavaan kulmaan rauhallisina, niin eikös se nerouden multihuipentuma siellä selässä ohjaa hevosen suoraan päin tötteröä, jolloin Jackie sai uudet sävärit ja kaasutteli ympäri kenttää ihan muina miehinä? Loistokasta suorittamista etten sanoisi!
Lopulta onnistuttiin suorittamaan tehtävä silleen alta juosten ja laukkoja kesken kaiken vaihdellen. Aplodeja meille!

Toiveet olivat hieman korkeammalla vasemman laukan suhteen, sillä sehän on hepalle muutenkin helpompi laukka. Valitettavasti vaan selässä taiteileva torvi ei tainnut oppia mitään edellisestä suunnasta, joten ekan noston koittaessa mä lähinnä nypläsin jotain ohjalta ja sitten täräytin vasemman pohkeen kylkeen, jolloin heppa jännittyi ja tuntui suorastaan kysyvän että mitähän arvon rouva nyt mahtaa haluta? Kilttinä ponina se kyllä nosti laukan, väärän tosin, ja vetäistiin reitti läpi väärässä laukassa. Hmm..
Onneksi sen jälkeen sain jo jostain kiinni. Seuraava laukka nimittäin oli samanlaista kuin ne lämmittelylaukatkin - täydellistä. Se oli alla, se oli kuulolla ja koko homma oli täydellistä. Mä pääsin reitille, me suoritettiin tehtävä ja Jackie oli upeaakin upeampi! Olin nin tyytyväinen!
Tuli siinä vielä yksi yritys, joka sujui muuten hyvin mutta siinä laukka pääsi vähän alta taas, joten reitti tuli liian reippaassa temmossa. Hieno karvajalka joka tapauksessa, niin nätisti yritti vaikka täti tekikin parhaansa heppaa häiritäkseen ;)

Loppuun otettiin hiukan kevyt ravia. Jackien pystyi taas päästämään kivasti pidemmälle ohjalle ja poni oli loistava, hän venyi ja tuntui rennolta suunnilleen koko ajan! Seuraavaksi käyntiin ja käveltiin.
Siis kun tässä tunnissa oli ihan todella loistavia pätkiä ja sitten oli niitä "mikään ei onnistu"-pätkiä. Se laukka nyt oli vähän ihmeellistä, joko ihan täydellistä tai sitten alta riman. Mutta ravissa poni oli magea ja ne muutamat laukat olivat ihania! Ehkei meille vaan sovi nuo vaikeat tehtävät, me voidaan vaan ravailla ympyrällä maisemia tsiikaillen, heh.

Käveltiin, keskelle ja poni talliin. Harjailin sen pikaiseen ja sitten kohti kotia.
Lauantaina onkin talli kiinni, joten ajattelin keskittyä nukkumiseen, josko ensi viikolla olisin minäkin jo vähän enemmän hereillä!

Hyvää keskikesän juhlaa! Koitan olla itkemättä sen faktan takia, että ensi viikolla on jo pimeämpää!

Pian on itikoikin laitumilla!

Otsikon totuusperästä ei voida kiistellä, sillä en ole tarpeeksi maalla tarkistaakseni asiaa ;)

Videota! En halunnut kuvia, koska mulla on kuvia niin paljon, videota sen sijaan vähemmän.

Tänään oli siis alla Jack, kuten videostakin saattaa huomata. Tunnillamme myös Simo, Vinski ja Elvis, Jack vain mun kanssani. Erittäin hyvänä herääjänä onnistuin tänäänkin raahautumaan sängystä liian myöhään, joten tallilla olin sopivasti about varttia vaille. Hieman oli hätä kädessä, mutta iloinen ilma ja Mariannen suhteellisen hyvä fiilis antoivat armoa mun myöhästymiselle (onneksi ensi viikolla on juhannus - saan nukkua! Tallikin on kiinni, joten saanen nukkua kolme aamua ihan rauhassa, mitä luksusta!)
Jackin hakumatkalle vaan kiireesti. Heppa vaan ei ymmärtänyt että meillä olisi hieman kiire - siellä se lekotteli tyynenrauhallisena, alahuuli lörpätti ja hevonen vain makasi. Menin ponin viereen kyselemään että josko hän viitsisi nousta ylös. Ylösnouseminen taas oli niin hidasta ja laiskaa, että epäilin jo välissä Jackin valahtavan kyljelleen kumoon ja aloittavan kuorsauksen, heh. Kun heppa lopulta jaksoi nousta jaloilleen, kipiteltiin talliin ja Marianne kävi kiltisti harjailemassa kirjavan kuntoon. Vetelin varusteet niskaan ja lähdettiin vähän myöhemmin kentälle, sillä ilmeisesti juuri tänään päätettiin aloittaa ajoissa oleminen ja reippaasti ennen tasaa kentälle käveleminen ;)

Kiipesin epätoivoisesti selkään ja lähdimme kävelemään. Jackie aloitti taas sillä reippaalla hössötyksellä, joten tein voltteja ja koitin parhaani mukaan ottaa käynnin heti alle. Aika pian hevonen rauhoittui, tiedä häntä paljonko lämpimällä kelillä oli vaikutusta. Aloitettiin tunti tekemällä loivia käyntiväistöjä, ennen pitkää sivua käännettiin ja väistätettiin se pari metriä kohti uraa. Tänään olivat väistöt todella vaikeita, paljon vaikeampia kuin Jackin kanssa välillä.
Siis vaikka olevinaan se hevonen oli ihan kivasti alla, niin silti se vaan lähti kaasuttelemaan niissä väistöissä. Minä olin välistä vähän helisemässä kun tuntui ettei pidätteet mene läpi. Jouduin ottamaan joitain pysähdyksiä ja keksimään vippaskonsteja, jotta saisin ne pidätteet läpi kiskomatta pelkällä ohjalla neuroottisesti. Sen lisäksi tänään kaaduttiin tosi herkästi, videoillakin näkyi paljon kun Jack käytännössä vaan käveli uralle. Enkä mä piru vie edes tuntenut puolia niistä kaatumisista!

Mulla oli ulkopohje molempiin suuntiin irti, joten lapa pääsi karkuun. Jackie on jotenkin hämmentävän kapoinen, joten mun jalat eivät yksinkertaisesti osuneet sinne kylkiin (puhumattakaan noista jalustimista, hyvä kun ei ole polvet korvissa! Miten tuo koulusatula aina onnistuukin huijaamaan mua noihin liian lyhyisiin jalustimiin?) Jotenkin vaan väistöt tuntuivat todella hankalilta. Oli siellä muutamia onnistumisia ja joitakin veivaamisia, joiden lopuksi sain jokusen hyvän askeleen. Ei helppoa kuitenkaan millään tasolla, mutta toisaalta ei nyt ihan tuhoontuomittuakaan.

Siirryttiin kevyt raviin, joka alkoi taas sillä alta kipittelyllä. Jackie pisteli karvakinttua toisen eteen ja meikä aloitti vaan sen mahdollisimman hitaan keventelyn ja hevosen rauhoittamisen. Piakkoin alkoi tahti tasaantua ja hevonen rauhoittua. Tänään oli kuitenkin tuossa ravissakin jokin pieni mutta. Ei se ollut huono, hevonen kääntyi, kuunteli ja oli siististi. Vasempaan kierrokseen kääntyminen vaan oli välillä hieman töksähtävää, mulla on Jackin kanssa se oikea ohja selvästi liian löysällä/heppa ei vaan ole sillä oikealla ohjalla, joten kääntyminen hankaloittuu ulko-ohjan tuen puutteen takia.
Kuitenkaan, ei lainkaan huono, oikein hyväkin jopa. Mutta jotenkin se suurin rentous ja tunne, että hevonen on täysin sun käsissäsi ei vaan tänään tuntunut naksahtavan. Jotenkin tänään ei vain mikään löytynyt niin hyväksi kuin aiemmin.
No, kun ravin tahti oli löytynyt ja Jackie rentoutunut, niin päätin hieman ratsastaa sitä eteenpäin pitkillä sivuilla. Ei mitään verratonta askeleen pidennystä, mutta vähän reippaampaa ravia. Ihan ookoo, olisin kyllä voinut sitäkin pyytää enemmän.

Otettiin käyntiin ja lähdettiin täräyttelemään laukannostoja! Voltti pitkän sivun alkuun, voltin jälkeen laukannosto ja päätyyn sai tehdä ympyrää. Eka nosto nyt meni taas aivan hutiloiduksi, Jackie lähti vain raviin ja laukka nousi jossain pitkän sivun loppupuolella. Kun herättiin itse kumpikin, paranivat laukannostotkin huomattavasti. Aloin saada jollain tavalla istunnan mukaan (vaikka se tuntuikin jäykemmältä toisiin päiviin verrattuna!) ja laukka nousi halutussa pisteessä, ei vasta metrejä sen jälkeen. Laukka itsessään olikin taas niin kivaa, hah! Jackin kanssa on niin kiva laukata, kun sekin on vaan niin helppoa. Siellä on helpohko istua ja kun se hevonen kuuntelee ja tekee niin täydellä sydämellä. Ei ole tädilläkään vaikeuksia väkertää haluamiaan juttuja kolmannessa askellajissa.
Vasemmat laukat olivat aika hillittyjä ja hallittuja, enemmän sai ratsastaa eteen kuin pidätellä. Tein oikeastaan joka kerta jonkin ympyrän, joskus kaksikin sinne päätyyn. Jack kääntyi hienosti, laukkasi hienosti ja teki kaiken aika superisti. Mun piti vain keskittyä siihen että istuisin, enkä pompottelisi kyydissä ja kun vielä sen lisäksi ajattelin jalat jalustimiin, ei vain mukaan hengaamaan, niin mähän taisin saada ihan kohtuu kivan laukkaistunnan aikaan! Jalustimet pysyivät jaloissa kun keskityin ja itse on pomppinut kun tein töitä sen eteen, jes!
Koitin siinä ympyrällä sitten parhaani mukaan saada sen hevosen asettumaan sisälle, mutta olipa se vaan hankalaa. Jackie taisi kyllä vähän suoristua, eikä kanttailtu holtittomasti, samoin kulmat tulivat aika kivasti. Mutta asetuksen vaikeus oli suorastaan käsin kosketeltavaa.

Siirtymät laukasta alas olivat taas ihan mielettömän kivoja. Mä en tiedä onko se hevonen nyt ollut vaan väsyneempi, vai olenko etäisesti oppinut istumaan, mutta nyt ne tulevat silloin kun haluan, eivät puolta kierrosta sen jälkeen. Tänäänkin valikoin aina jonkin pisteen jossa siirrytään raviin ja joka kerta se siirtymä tapahtui juuri siinä. Yritin myös ottaa mahdollisimman nopeasti käyntiin laukan jälkeen, mutta istunta ei ihan vielä riittänyt istumaan niitä laukkasiirtymiä niin täysin läpi, joten otettiin jokunen metri ravia ennen käyntiä. No, todella upeita siirymiä silti, olin todella tyytyväinen.

Vaihdettiin suunta ja sama homma toiseen suuntaan. Siis vaikka Jack oli ollut vähän reipas ja kuumunut sillä käyntivoltilla, niin oikeaan kierrokseen se oli vieläkin villimpi! Hui että, poni oli hypätä ulos pöksyistään kun päästiin laukkakohtaan, oi että hän oli vallan innoissaan!
Innokkuus kostautuikin ekassa nostossa sillä, että kirjava salama räjähti laukkaan. Täti kuitenkin istui kyydissä varsin tehokkaasti ja sai hurjan ratsunsa alle ilman sen suurempia kommervenkkejä. Tehtiin hiukan ympyrää, kunnes laukka rauhoittui ja saatettiin jatkaa tavoitteemme parissa. Vähän railakkaampia nostoja nyt tuli oikeastaan koko ajan, samoin kulmat oikaistiin iloisesti. Teimme parhaamme, oikea laukka kuulemma on Jackielle vaikeampi. Oikein hyviä ympyröitä ja kulmatkin paranivat, joten minä olin tyytyväinen, jesjes!

Loppuun vielä muutama kierros kevyttä ravia. Jackie rentoutui kivasti ja pääsi venymään hieman eteen ja ehkä alaskin. Meillä oli hyvä fiilis ja ravailtiin mukavan pitkällä ohjalla ilman sen suurempaa dramatiikkaa (kuskin puolelta ;))
Sitten vaan käyntiin ja loppukäynnit.
Vaikka alku ei ollutkaan ehkä niin hyvä kuin välillä, niin laukka vain paranee! Me suoritetaan oikein kivasti, se on niin hauska hevonen, heh. Loppuravitkin olivat oikeasti taas kivoja, onkin ollut jo melkein ikävä niitä.

Käveltiin, keskelle ja Jackie Chan suihkuun. Sen jälkeen herra pääsi ulos nauttimaan auringosta, kun taas minä kävin kuvaamassa ja hieman Seppo-ponia taluttelemassa, ennen kuin lähdin iloisesti kotiin.
Ihanaa että on kesä! :D

Suurella sydämellä

Siinä kun eilen meni tallille, luki taulun ja vilkaisi karsinaan, niin kyllä se ensimmäinen lause oli vain: "Mitä toi täällä tekee?", kun Kaisa todellakin möllötti karsinassa kuin ei olisi koskaan poissa ollutkaan. Naureskelin myös sitä, että hirveän hyvä kun nykyään pidän Kaisasta - miettikää nyt sitä pettymystä mikä tällaisesta paluusta olisi seurannut, jos olisin ensin suunnilleen läksiäisbileitä järjestänyt ja työntänyt hevosen mahdollisimman kauas pois ;) Nyt on ihan kiva kun se on takaisin ja jatko jää nähtäväksi.

Taulu kuitenkin kertoi, että mulla oli Jack, tunnillamme myös Sakari, Kaisa, Evita ja Simo (ja nyt kävikin niin, että ekaa kertaa olen oikeasti unohtanut, oliko meillä vielä joku :D Tiedän muuten että joku varmaan ihmettelee tätäkin tapaa, mutta olen kaavoihini kangistunut + tykkään seurailla paljonko meitä tunneilla aina on).
Jackie olikin jo toisella tunnilla, joten mä vain katselin tunteja ja kulutin aikaa. Lopulta sitten Jackiläisen kyytiin ja alkukäyntejä kävelemään. Tiina muuten oli eilen pitämässä tunnit, heh!

Alkukäynneissä heppa ei ollutkaan ihan niin räjähdysherkkä kuin yleensä. Kyllä se hetkittäin lähti harppomaan, mutta lapsi oli sen verran väsynyt, ettei tahtikaan päässyt ihan niin kiireiseksi. Lähdettiin siitä taivuttelemaan hevosia molempiin suuntiin, jotta saataisiin heti alkuun tehtyä jotain järjellistä. Annoin Jackin kävellä vähän omassa tahdissaan pidemmällä ohjalla ja väkersin nokkaa reilusti sisälle. Taisi mennä vaan hieman sinnepäin, sillä paitsi että hevonen oli aivan poikki, niin myös minä olin kuolemanväsynyt, enkä varsinkaan alkutunnista oikein keskittynyt tekemisiini tarpeeksi.

Mentiin kuitenkin ihan hyvin. Jonkinlaista asetusta ja reitit säilyivät, homma tuntui ihan ookoolta. Pian vaihdettiin tehtävää ja alettiin tehdä loivat kolmikaariset kiemurat molemmille pitkille sivuille. Tiina ei tykännyt meidän kulmista, jotka olivat kuulemma liian loivia ja mä taas yritin parhaani mukaan saada asetuksen kaarteille. Jotenkin tämä oli jopa vähän hankalaa, sillä mä olin niin hidas ja väsynyt tekemisteni kanssa. Koitin ratsastaa parempia kulmia, asetukset sain sentään tulemaan aika nätisti. Silti se oli vähän sellainen sinnepäin hutiloitu koko reitti.
Siirryttiin kevyt raviin, samaa rataa jatkaen. Jack vähän reipastui, minä jouduin taas tasapainottamaan itseni jotta sain hevosen rauhalliseksi. Siitäkin huolimatta ratsuni välillä keksi lähteä ryysimään vähän alta, samalla kulmia oikoen. Ravissa lähdin kuitenkin itse ratsastamaan ihan reippaasti, Jos poni koitti oikoa kulmia, tein minä voltteja ja lykkäsin sisäpohkeen läpi. Piirsin kunnolla mieleeni sen reitin ja pidin siitä kiinni, jolloin kulmista tuli hyviä ja teräviä. Kun sitten vielä pakotin itseni oikeasti hakemaan sen asetuksen läpi (sen sijaan että vain löntystelisin pökkelöhepan kanssa ohi) niin johan me mentiin hienosti! Tiinakin totesi että asetus tuli hyvin läpi ja itse olin suunnattoman hyvillä mielin kun Lehmä lähti asettumaan ja kulkemaan niin kivasti, jes!
Mun pitää vaan silti vieläkin paremmin istua sen ympärillä ja pitää ohjat kädessä, sillä nytkin tuli pariin kertaan sitä, että Jackie meinasi lähteä ihan väärään suuntaan ja sen jälkeen se kipitteli kauhistuneena "emmää tarkottanut, luulin että piti mennä sinne!" Kun mä saisin ohjattua ja kerrottua joka hetki mitä tehdään, missä askellajissa ja miten, niin hevosenkaan ei tarvitsisi järkyttyä ohjauksen puutteesta.

Istuttiin alas harjoitusraviin ja lisättiin tehtävään vielä voltit lyhyille sivuille ja kolmen askeleen käyntisiirtymät loiville kaarteille. Jackie juoksi ajoittain hiukan alta ja mun oli niin paljon hankalampi saada sitä alle kun istuin alhaalla. Pääasiassa kuitenkin tahti säilyi ja hevonen oli oikeastaan tosi väsynyt - se vajosi vähän kuolaimen alle ja jopa makasi ohjalla. Annoin ponille armoa, mutta välillä vähän patistelin sitä jaksamaan vielä hetken. Volteilla jatkoin asetuksen hakemista ja keskityin hyvään reittiin. Osa meni pieleen, sillä en uskaltanutkaan yllättäen kääntää tarpeeksi jolloin voltti lösähti leveäksi, mutta kun vaan ratsastin, niin sieltä tuli kivan pyöreitä ja tasapainoisia voltteja, joihin olin tosi tyytyväinen! Käyntisiirtymissä oli se hauska, että toisella loivalla kaarteella ne onnistuivat, kun taas toisella Jack kaahotti alta eikä oikein kuunnellut. Saatiin kuitenkin suhteellisen täsmällisiä siirtymiä, jopa ihan istunnan kautta. Ja kun tehtiin yksi siirtymä kokorataleikkaalla, niin olin kyllä aivan supertyytyväinen meihin molempiin - minä istuin siirtymän läpi, Jack siirtyi kevyesti ja lähti raviin tasan oikealla askeleella. Jes!

Otettiin harjoitusraveissa vielä muutamat lävistäjät, joilla piti tehdä temponlisäys. Askel sai pidentyä ja reippautta sai tulla. Ensimmäille kerralla taisin iskeä pyyntöni vähän valmistelematta, sillä humma nosti siististi laukan. Seuraavilla kerroilla otin rauhallisemmin ja sain pelkkää ravia. Tosin Tiinan mielestä se oli niin mitätön lisäys, että jouduin vielä kerran pyytämään vauhtia. Se oli jo aika kiva, mutta siis joo, varmasti Jack olisi tehnyt parempiakin. En vaan halunnut täräyttää sieltä mitään laukkasiirtymiä, parempi sitten mennä vähän vähemmän näyttävää ravia kuin vaihtaa askellajia.

Saatiin vähän kävellä ja hurjan rankasti työskennellyt poika sai hieman vapaata ohjaa! Jackie-raukka oli jo niin kaikkensa antanut ettei mitään määrää.
Seuraavaksi alettiin tehdä kolmikaarista kiemurauraa, jonka viimeinen kaarre tultiin laukassa.

Tämä se vasta olikin hurjan pelottava tehtävä! Ei vain se, että tehtiin sitä yhtä aikaa, vaan myös se, että tuossahan piti nostaa laukka ilman aidan tukea ja vielä aitaa päin. Tilaakin tuntui olevan niin vähän noin isolle hevosella ja apua! Käveltiin reittiä läpi muutama kerta, sitten siirryttiin harjoitusraviin ja laitettiin hyperventiloiva ratsastaja ja Lehmä-poni koetukseen.
Ravi meni ihan kivasti. Välillä unohdin ohjata täysillä, joten Jack meinasi karata harhareiteille. Samaten se välillä ennakoi liikaakin laukkaa, joten ravin tahti kiihtyi liikaakin. Meni kuitenkin hyvin, eikä ravissa ollut ongelmaa.

Laukka olikin sitten suurempi kynnys! Ekat nostot olivat ihan hutiloituja, kun minä ratsastin tuohon nostokohtaan silleen "apua, mitä tapahtuu, kuinka nostetaan, ääkääk" ja sitten koitin vaan valmistelematta täräyttää pohkeella jotain laukantapaista. Jack ei - ihme ja kumma kyllä - nostanut ihan noin, joten ravailtiin uralle ja nostettiin vasta siitä hyvä ja tasapainoinen laukka.
Muutaman epäonnistumisen jälkeen tajusin että voisin toki myös valmistella laukannoston. Sitten alkoikin se epätoivoinen "miten tää asetetaan, kuinka teen puolipidätteitä". Ilmeisesti laukka-apuni kuitenkin samalla paranivat, sillä Jack kyllä nosti laukan halutussa pisteessä.. Se vaan kun akka ei istunut, ei ohjannut, eikä tehnyt oikein mitään muutakaan, joten seuraavaksi tuli ihan hulluja laukkoja kun heppa hätääntyi luullessaan että hullu täti haluaa ratsastaa aitaa päin ja mä keikun etukönössä kun yritän vaan saada kirjavan oikeaan suuntaan. Ihan loistavaa, meinasin pudotakin sieltä kesken tempauksiemme.
Lopulta sitten koitin rauhoittua, asettaa laukan suuntaan ja istua alhaalla. Jack kävi jo siinä vaiheessa vähän kierroksilla, mutta kun ratsastaja rauhoittui, niin kyllä laukatkin alkoivat onnistua ihan eri tavalla. Kerran tuli joku hyppypomppulaukannosto, mutta muuten nostettiin kivasti, säilyttiin reitillä ja ravikin löytyi hyvin! Oikeastaan raviin siirtymät olivat koko ajan todella hyviä, mä istuin niiden läpi ja Jack siirtyi ihan siinä missä halusinkin.

Vaihdettiin suunta ja laukat alettiin nostaa vasemmalle. Tämä sujuikin niin paljon paremmin, ei edes uskoisi. Jotenkin oltiin molemmat Jackin kanssa ihan eri tavalla kartalla toiseen suuntaan verrattuna ja alusta asti nostot olivat hillityn hallittuja. Mä sain nostettua istunnan kautta, reitti pysyi koko ajan ja mä saatoin oikeasti keskittyä sisäpohkeen läpi ratsastamiseen ja ponin asettamiseen myös laukan aikana. Aivan todella hyvää laukkaa!

Pian nostettiin myös ensimmäiselle kaarelle laukka, joka olikin vielä entistäkin pelottavampaa! Suoriuduttiin kuitenkin hyvin - yhtäkään täysin onnistunut kolmikaarista ei tainnut tulla kun joko me sählättiin tai joku oli edessä, mutta molemmat kaaret pystyttiin kyllä laukkaamaan. Tosin, siinä ekassa kaarteessa oli sitä jotain. Kenties se nostokohta, mutta Jack oli siellä melkein joka kerta ihan varpaillaan, se oli aivan räjähdysvalmiina, joka sitten kerran kostautuikin pukilla ja hurjalla viiletyksellä! Toisin kuin pari vuotta sitten, oli ratsastajalle kehittynyt jonkinlainen tasapaino, joten paitsi että pysyin kyydissä jalustimet hukaten, niin mähän myös onnistuin ratsastamaan sen systeemin loppuun ja sain Jackien hallintaan. Olin niin ylpeä meistä.

Parin käyntikierroksen jälkeen otettiin hieman kevyttä ravia. Minäkin olin jo niin luottavainen että uskaltauduin ravaamaan pidemmin ohjin. Jack nyt kulki tasaisen kuuliaisesti, pysyi vähän alempana ja ravasi rauhallisesti (ihan tosi rauhallisesti, sain sen kevennyksellä kulkemaan suorastaan laiskasti). Lopulta käyntiin ja loppukäynnit.
Hieno hevonen ja hyvä meikäläinen. Kaikki sujui ja me suoritettiin kyllä tosi hienosti. Vähän (tai paljon ;)) on tekemistä, mutta on se koko ajan parempi. Ja kun tuo heppa on vaan niin mahtava, niin sympaattinen otus ettei mitään rajaa!

Keskelle ja alas selästä. Jackie Chan pääsi suihkuun, sillä hän oli todellakin aivan kaikkensa antanut. Käytiinkin siis yhteistuumin suihkussa, heppa pääsi iltapalalle ja minä pääsin kotiin nukkumaan!

Koulukisamateriaalit

Ensin se videon tynkä!

Voi meitä jänishousuja ;)

Mutta kyllä siellä sitten myöhemmin pystyi olemaan jo kuin isot hevoset konsanaan!