Villi vesiliukumäki

Tänään oli mulla vuorossa Jack (piiitkästä aikaa!), tunnillamme myös Vinski, Evita, Artsi, Pomo ja Elvis, Jack jatkoi vielä toiselle tunnille. Likainen poni joutui totiseen puunaukseen kun ruokkosin siitä jälleen eläimen näköistä, siitä varusteet päälle ja kentän kunnon tsekkauksen jälkeen todettiin että lähdemmekin tulvaa pakoon maastoon.

Minä en ollut täysin samaa mieltä tästä maastosessiosta, mutta päätin että kun se viimeksikin sujui hyvin, niin pakko se on tälläkin kertaa uskaltaa. Hypättiin siis selkään ja lähdettiin taapertamaan. Ensin meidän piti mennä ihanasti Evitan perässä, mutta ponin hitauden vuoksi jouduttiinkin Jackin kanssa etunenään. Protestoin moista päätöstä mielessäni varsin kuuluvin sanakääntein, enhän minä nyt voi ekana mennä tällaisen vellihousun kanssa kun itseänikin jännittää. Kenen peppuun me muka tukeudutaan jos mennään ekana!?

Olin kuitenkin hiljaa ja hieman jännittyneenä jätin pyytämättä Mariannea turvaksi ja tueksi. Jack kävelikin kiltisti eteenpäin, hieman vilkuili naapureiden pihoja ja oli reipas ylämäissä, mutta ongelmia ei ollut lainkaan. Täti rentoutui siinä matkan edetessä ja homma oli oikein mukavaa.
Kunnes käännyttiin metsään ja Marianne käski hiukan ravaamaan eteenpäin. Jälleen olin kylttien kanssa vastustamassa moista hulluutta - en muuten varmasti ravaa ekana tämän kanssa, mä jännitän ja Jack räjähtää. Olin kuitenkin taas tyhmänrohkea ja varovasti pyysin hepan raviin ja yritin leikkiä olevani oikea mies.

Jackhän ei lainkaan tajunnut miksi täti jännittää ja olikin vähän ymmällään siitä epämääräisesti pohjeavusta jonka annoin. Varovasti heppa tarjosi ravia ja ikään kuin kyseli että tätäkö sitä nyt ollaan vailla ja hölkkäsi sitten tyytyväisenä eteenpäin, kuin ei muuta olisi ikänään tehnyt. Meillä meni siis hyvin, mutta valitettavasti herra vanha Vinski ottikin hieman enemmän vauhtia ja väänsi jotain levadea siellä meidän takana. Jack ei jännittynyt edes tästä (!) mutta jouduttiin pysähtymään, jotta Vinski ei räjähtäisi. Uusi ravi suoriutui suunnilleen samaan tapaan, Jack meni hienosti, mutta Vinski porsasteli. Sen jälkeen todettiin että ok, kävellään.

Tässä vaiheessa iski se reissun huono pätkä. Minä olin täysin jännittynyt koska se Vinski riekkui perässä, enkä muutenkaan halunnut olla ekana. Jack taas oli innoissaan ja otti hieman kipinää takana tapahtuvasta meiningistä -> emme kävelleet askeltakaan rennosti, vaan pelkkää kipittelyä ja välillä hiukan ravia. Lopulta Jack lähti sitten ihan oikeasti raviin, jota en vain saanut alas. Syykin oli joo ihan selvä - mua jännitti ja pompin, heppa taas juoksi eteen, koska mun istunta ajoi. Niinpä me sitten ravattiin eteen ja mä tärisin kyydissä kun mietin vain että perkele, suoraa on loputtomiin ja kohta tulee se alamäkikin. Mun olisi siis pakko saada tämä pysähtymään, mutta en saa, koska en edes istu alhaalla.

Yritin kaikkeni ja lopulta ravattiin jo alamäessä. Siinä taisin suunnilleen päättää että ok, nyt vaan heppa seis ja sen pää puuhun. Sain sen verran nykäistyä että Jack viimein siirtyi käyntiin, käänsin ponin poikittain polulle, sen pään lähimpään kuusentaimeen ja sitten vaan ohjaa ja silittelemään "hieeenooo poikaa, niiiin olet fiksuu, taitavaa". Vinski rullasi meidän ohitsemme ja pysähtyi, Artsikin hieman pompahteli. Sen jälkeen jakauduttiin uuteen jonoon, tällä kertaa Vinski kärjessä ja matka jatkui. Tässä vaiheessa olin täysin valmis tulemaan alas ja taluttamaan loppumatkan, sillä tärisin hulluna ja jännitin joka askelta. Kuljettiinkin seuraavat kymmenen minuuttia niin, että minä koko matkan kehuin Jackiä ja sitä, kuinka viisas pieni poni se onkaan. Lopulta sain rauhoituttua, homma selvisi ja kaikki meni hyvin. Vaikka Vinski vielä kauhistui katsomaan koiraa metsässä, pysyi Jack rauhallisena kun vain jutustelin sen kanssa ja seistiin möllöttämässä ihan rauhassa. Mariannekin oli tyytyväinen kun kuulemma mulla oli edes jonkinlainen tatsi siihen hevoseen.

Loppumatka käveltiin pitkin männiköitä, siitä palattiin kotiin ja käveltiin hetkinen kenttää pitkin. Marianne oli harvinaisen tyytyväinen muhun, ei kuulemma menneet pasmat yhtään niin sekaisin ja se ajatusprosessi joka kävi läpi sen "hurjan" tilanteemme aikana oli jo hyvä alku. Kun vielä saisin sen jännityksen irti ja pyllyn penkkiin, niin johan sujuisi. Vaan joka tapauksessa, sain kehuja kun suoriuduin siellä niinkin hyvin, enkä lähtenyt pelleilemään. Olin siis tyytyväinen meihin. Eikä jäänyt edes jännittämään sen hetken jälkeen.

Jack sai jäädä töihin, itse lähdin pienen kuvausrundin jälkeen kotiin. Kyllä maastoilu alkaa olla jo ihan mukavaa.

Lumi tuli, lumi suli

Kenttä oli litimärkä, joten mentiinpä sitten maastoilemaan. Mulla oli Pomo, lempimaastokaverini tähän mennessä, joten olin varsin tyytyväinen tähän valintaan.
Harjailin Pomon (joka oli vaihteeksi niin hyvällä päällä, ettei kiukutellut koko aikana yhtään mistään!) ja varustin sen. Sen jälkeen käveltiin pihalle ja hypättiin selkään.

Mentiin iloisessa letkassa, Vinski, Evita ja Elvis edellä, me Pomon kanssa perässä. Onnistuttiin osumaan hyvin sateiden väliin ja koko matka saatiin nauttia hyvästä ilmasta. Pompeli oli jälleen yhtä miellyttävää matkaseuraa kuin viimeksi. Nenä pitkällä poni vain käveli ja otti vallan lunkisti, tätiä ei jännittänyt kyydissä pätkääkään ja pystyttiin keskittymään maisemien ihailuun. Pieni metsäpätkä otettiin taas ravilla, jonka aikana ponistakin kuoriutui melkoinen maantiekiitäjä, mutta heti kun siirryttiin käyntiin hidastui ponikin. Ohitettiin Elvis kesken matkaa ja käveltiin Evitan imussa yli kivien ja männyn käpyjen.

Mukava matka tuli tehtyä ja lopuksi tultiin kävelemään hetkeksi kentälle.
Ja se tapahtui taas! Kun mentiin kentälle ja koitin kääntää ponia, niin se ei kääntynyt. Se vain kaatui haluamaansa suuntaan (joka oli aina vastakkainen kuin jonka itse halusin) eikä oikein millään suostunut tekemään mitään. Pyysin kävelemään suoraan tai kääntymään, aina oli ei käy. Olin jo hetken hieman ongelmissa kun mietin mitä mun pitäisi tehdä, en varmasti suostuisi antamaan periksi jos poni ei nyt käynnissä käänny.

Hetken tahkoamisen jälkeen saatiin kuitenkin rytmi kohdalleen ja Pomo alkoikin yllättäen toimia kuin unelma. Kaikki suunnat onnistuivat, reippaampi käynti löytyi ja kaikki oli ihan ookoo ja kivaakin jopa. En nyt ihan tarkalleen tajua, mutta sentään saatiin homma haltuun.

Pomo sai jäädä vielä tunnille ja itse hilpaisin kotia kohti. Toivottavasti nämä syysmyrskyt nyt lopahtaisivat.

Väsähtäminen

Tänään mulla olikin pitkästä aikaa Vinski, tunnilla myös Artsi, Evita, Elvis, Nikkis ja Simo, Vinski vain mun kanssani. Harjailtiin poni siistiksi, heitettiin suitset päähän ja päädyttiin menemään ilman satulaa. Pitkästä aikaa taas sitäkin.
Käveltiin kentälle ja hyppäsin jakkaralta kyytiin. Sitten käyntiin ja aloitettiin hommat.

Alkukäynneissä tehtiin pääty-ympyröitä ja voltteja, aseteltiin ja taivuteltiin hevosia tähän päivään. Vinski oli oikein hyvä, hetken lämmittelyn jälkeen sain sen pyydettyä reippaaseen askellukseen, käännyttiin siististi ja asetuttiinkin hyvin ja ongelmitta. Hieman kädelle painavahan hevonen oli, mutta siinä lie syynä se, etten ole aikoihin hepalla mennyt ja satulatta oli hankalampi keskittyä näihin hienosäätöihin, heh..

Vinski kuitenkin tuntui muuten kivalta ja kyllin reippaalta, joten eipä siinä mitään vaikka ajoittain maattiinkin ohjalla. Siirryttiin seuraavaksi kevyt raviin ja jatkettiin samaa rataa. Asetuksia ja taivuttelua, minä jälleen luistin ja istuin vain alhaalla, sillä alkuun Vinski lähinnä kaatui suuntaan jos toiseen, joten alhaalla istuen sain parempaa tatsia ja ponin reiteille. Hetken taistelun jälkeen heppa asettui ja kulki haluamallani tavalla, se kääntyi hyvin, saatiin pientä asetusta ja homma tuntui vallan toimivalta. Ajoittain hepasta irtosi reippaita raviaskelia ja fiilis oli itse kullakin oikein hyvä.

Sitten istuttiin alas harjoitusraviin ja piti nostaa laukka pääty-ympyrän avoimelta sivulta. Alku sujui edelleen tosi nätisti, päästiin nostokohtaan, laukka nousi ihan ekalla pyynnöllä ja hyvin (mitä nyt laiskasti ja laukkakin oli hidasta mummokönkkää). Kääntyminen ei onnistunut, mutta otettiin ravista käännös ja uusi lyhyt nosto. Oikein hyvä, minä istuin ja homma oli kivaa.

Mutta sittenpä ei enää ollutkaan lainkaan kivaa. En tiedä rupesiko Vinskiä ärsyttämään kun akka ei ollut sentilleen tasassa ja ehkä heiluikin vähän, mutta siinä kohdassa hepan mielenkiinto tipahti ihan miinuksen puolelle. Mikään ei enää onnistunut, ihan vaan ravaaminen uraa pitkin oli mahdotonta. Vinski kaatui joka suuntaan, kyhnäsi toisten perässä eikä yhtään kuunnellut, ei niin mitään. Aikani tappelin, sen jälkeen koitin vain olla rento, kevyt ja kehua joka askeleesta, mutta ei. Mikään ei auttanut ja lopputunti menikin ihan vain hakatessa päätä seinään. En tiedä mikä tuli niin yllättäen, kun alkutunnissa ei mitään ongelmia ollut, mutta sitten yhtäkkiä!

Noo, käveltiin sitten vain loppukäynnit ja tehtiin sovinto ponin kanssa. Mukava kuitenkin mennä satulatta ja kehittää omaa kyydissä istumista, mutta paha kyllä sanoa mikä Vinskiä hermoja alkoi noin raastamaan kesken kaiken. Harmi, mutta alkutunti ja ne laukatkin menivät superhyvin.

Käveltiin, keskelle ja alas selästä. Poni talliin, loimi niskaan ja sitten pihalle seisomaan.

Nopeus, takajalat ja väistöt

Tänään olin ratsailla, jälleen Pomon kanssa ja tunnilla myös Vinski, Jack ja Elvis, Pomo vain mun kanssani. Lohikäärmehevonen oli tuttuun tapaansa kovin vimmastunut milloin mistäkin, mutta tosiasia on se, ettei se ole enää aikoihin näyttänyt nyrpeää naamaa satulavyön kiristyksen yhteydessä. Ilmeisesti äijä on tajunnut, ettei kuolekaan siihen pikaiseen kiristelyyn.
Lähdettiin ponin kanssa kentälle ja kiivettiin kyytiin.

Kenttä oli hiukan kova, mutta muuten kyllä aika superhyvässä kunnossa, joten poniltakin uskalsi edelleen ihan vaatia. Käynnissä näppäiltiinkin liikettä lisää ja pyöriteltiin hiukan voltteja. Mariannelta tuli tehtäväksi tehdä pääty-ympyrät ja molemmilla pitkillä sivuilla väistöt sisälle ja takaisin uralle. Väistöt olivat jopa yllättävän hyviä. Itse sain pyydettyä sellaisia loivia ja heikkoja väistöjä, mutta kun Marianne karjui vieressä vaatimaan kunnolla ja nopeuttamaan pyyntöä, tuli väistöistä ihan todella hyviä. Pomo väisti reippaasti ja liikkui nätisti sivulle. Marianne joutui kyllä todella paljon vaatimaan meiltä ja käskemään mua tekemään, mutta jatkuvan paineen avulla onnistuttiin niin kivasti, että eipä siinä mitään. Tässä tuli myös huomattua että väistöissä en saisi nojata eteenpäin ja nousta jalustimille, eikä myöskään sopisi kiemurrella siellä satulassa kuin kastemato. Suora istunta kun helpotti väistöjä huomattavasti.

Pomo oli muutenkin tuhat kertaa parempi kuin viimeksi, se kulki halutuilla reiteillä ja asettui kiltisti. Ei puhettakaan viime kerran tappelusta.
Siirryttiin kevyt raviin ja tässä kävi vähän niin, että Pomo ei ollut pätkääkään vasemmalla ohjalla. Sen takia oikeaan kierrokseen eivät käännökset ihan onnistuneet, vaan poni lähinnä möngersi uraa pitkin ja kääntyi vain pitkin hampain. Vasemmassa kierroksessa ei mitään ongelmaa ollutkaan.

Ravissa Marianne sitten käski pyytää sen hevosen ihan kunnolla liikkeelle. Jouduin useampaan kertaan näpäyttelemään ja muistuttelemaan takajalkoja, kunnes sitten lopulta sain Pomon oikeasti hereille ja aktiiviseksi. Homma tuntui taas paljon paremmalta ja Mariannekin oli tyytyväinen - mun vaan pitäisi ihan aina uskaltaa vaatia se todellinen liike sieltä esiin. Tänäänkin taisin olla silleen "kenttä on jäässä, ei voi, ei kykene" vaikka kuten sanoin: kenttä oli tosi hyvässä kunnossa, varsinkin kun pinta hieman pääsi sulamaan.

Ravista jäi kyllä oikein hyvä fiilis, vaikka se vasen ohja tyhjää löikin. Tehtiin siinä vielä vasta-asetuksia pitkillä sivuilla, jotka hieman suoristivat Pomoa kyllä, mutta oli siinä silti vähän ongelmia. Käveltiin hieman välikäyntejä, Pomo joutui taas kävelemään ihan kunnolla eteenpäin.

Seuraavaksi hiukan laukkaa. Voltin kautta nostettiin käynnistä laukka pitkälle sivulle. Ekat laukannostot olivat hieman hitaita ja heiveröisiä, mutta kun ratsastin käyntiä eteen ja kun Pomokin lämpeni, alkoi laukka nousta paremmin ja saatiinpa aikaiseksi muutamia ihan reippaita ja aktiivisiakin nostoja.
Laukka jäi alkuun hitaaksi ja mönkelöksi, itse istuin vähän vaivalloisesti. Silti poni kyllä kääntyi ja oli ihan mukava. Toiseen suuntaan sitten ymmärsin opettajan avustuksella pyytää sitä laukkaakin aktiiviseksi sisäpohkeella. Sen jälkeen tämäkin askellaji oli - yllättäen - aktiivisempaa ja mukavampaa. Varsinkin viimeinen nosto jäi kyllä hyvin mieleen, kun oikein keskityin istumaan suorana ja rentona ja sitten kunnolla pyysin laukkaa alle ja eteen. Pomo laukkasi tosi mukavasti ja ilmavasti ja siihen oli kyllä tosi hyvä lopettaa.

Viimeiseksi ravailtiin vielä kevyttä ravia, poni sai hieman ohjaa ja hallelujaa; nyt Pomokin kääntyi ongelmitta myös vaikeampaan suuntaan. Jes!
Loppukäynnit ja keskelle.

Oli se parempi kuin viimeksi. Marianne oli tyytyväinen, kuulemma pitäisi vain itse vaatia heti alusta asti paremmin, mutta kuitenkin, oikein hyvä. Mäkin oli tyytyväinen. Ei ehkä paras Pomon kanssa, mutta väistöt olivat tosi kivoja ja homma toimi, joten ei mitään valitettavaa.

Alas selästä ja ponin kanssa talliin. Harjailin sen nopeasti, vedin loimen niskaan ja kävin heittämässä ponitsun tarhaan.

Kyyhkyläiset

Tänään tallilla, mulla oli taas Pomo, tunnilla myös Vinski, Jack, Evita, Nikkis ja Elvis, Pomo jatkoi vielä toiselle tunnille.
Jouduin pitkästä aikaa peräti pyöräilemään, jonka takia aktiivisuustaso oli varsin matalalla, joten Pompelikin sai tyytyä vain pikaiseen harjan pyörittelyyn ja varusteiden niskaan heittoon. Siitä kentälle ja äkkiä selkään.

Ja siitä se sitten alkoikin. En tasan tarkkaan tehnyt mitään muuta kuin istunut selässä ja pyytänyt ponia eteenpäin, kun se päätti aivan puskista kaatua lapa edellä sisälle. Pikainen suoristelu, uusi yritys ja Pomo kaatui taas. Että sellainen päivä tänään.
Alkukäynneissä yritin vain ratsastaa pohkeella eteen ja käynnin aktiiviseksi ja pyöräyttää muutamat ympyrät. Pomo taas käveli siksakkia ympäri kenttää, jolloin jouduin lähinnä moukaroimaan ponia reitille ja raiteille. Vaikka kuinka pyysin, käskin ja anelin, istuin suorassa, ohjat kädessä ja pamauttelin pohkeella eteen, ei se auttanut pätkääkään. Pomo kyllä meni haluamaani suuntaan hampaat irvessä ja niska pitkänä, mutta sitten taas sekunnin päästä yritti livahtaa suuntaan x, y ja z. Jos pidin raippaa ulkokädessä käännöksiä helpottamassa, kulki poni sisällä, ei suostunut menemään kulmiin ja kaatuili aivan holtittomasti keskelle. Jos taas pidin raippaa sisäkädessä jotta poni ei kaatuisi jatkuvalla syötöllä sisälle, valui se päin aitoja, eikä suostunut kääntymään. Koko touhu oli niin hirveää ja yhtä tahkoamista, poni ei vain missään tapauksessa halunnut tehdä sitä mitä minä halusin, oli se sitten kääntymistä tai suoraan menemistä.
Kyllä se siis joka kerta palasi reiteille ja toimikin kuten halusin, mutta se vaivalloisuus joka hommassa oli koko ajan mukana.
"Menisitkö tuonne?"
"Joo, en tod. EVVK." Jaha, ok.

Käynnissä tehtiin pientä serpentiinikiemuraa kentän keskihalkaisijaa pitkin. Alkuun homma oli ihan toivotonta, Pomo saattoi yhtäkkiä suoralta uralta vain kadota aivan toiseen suuntaan ja kaatua kuin jokin ongelmaisempikin tapaus. Myöskään kääntyminen ei tuntunut toimivan ja pieniin kaarteisiin mahtuminen oli mission impossible.
Lopulta pitkällisen tahkoamisen ja pään seinään hakkaamisen jälkeen löydettiin edes jokin tatsi. Poni asettui pikkuisen, käveli kivasti ja pysyi reitillä ilman jatkuvaa kaatumista. Hyvä se ei ollut siltikään ja tuntui lähinnä että joudun kantamaan ponia, jotta se ei valahtaisi reitiltä.

Tässä samalla tehtiin pitkillä sivuilla takapäänväistätystä sisälle, Suureksi yllätyksekseni tämä sujui vasempaan kierrokseen ihan tajuttoman hyvin. Poni oikeasti siirsi sitä pyllyään sisälle, ei mitään ongelmia. Oikea kierros oli hankalampi, muttei ihan toivoton sekään. Jes!

Sitten siirryttiin kevyt raviin ja Pomo jatkoi epämääräistä kaatuilua. Hui, en jaksa mennä suoraan -> menenpä tuonne. Enpäs käänny, enpäs tee mitään. Yritin kaikkia vippaskonsteja ja Marianne vain käski ratsastaa sen ulko-ohjalle. Ok, se ei ollut pätkääkään ulko-ohjalla, mutta ei se silti ihan noin kaatuileva ole normaalisti.
Kyllä se ravikin onnistui suurimmaksi osin. Poni eteni, kääntyi, mentiin vähän ravipuomeja, se hidasti ravia todella hyvin lyhyillä sivuilla ja jeejee. Sitten vaan kun koko ajan tuli myös niitä hetkiä, että poni ei jaksakaan ravata suoraan, vaan kaatuu sisälle. Tai se valuu uralle, eikä viitsi enää kääntyä. Tai kesken voltin se vain katoaa ja valahtaa jonnekin. Hyvin hämmentävää, en saanut ratsastettavuutta lainkaan paranemaan. Se oli sellaista epätoivoista räpiköintiä läpi tehtävien.

Istuttiin harjoitusraviin ja tumpsuteltiin sitä hetken aikaa. Sama kaava jatkui edelleen, Pomo ei tehnyt, minä en saanut sitä tekemään ja sitten vain tahkottiin menemään. Tehtiin jonkin verran siirtymiä ja voltteja, mutta kaikki oli vaan hankalaa. Ihan koko ajan.

(Heh, mutta sitten Nikkiksen ratsastaja putosi ja Nikkis juoksi vapaana pitkin kenttää. Pomo katsoi tyttöystäväänsä pitkään ja hörähti sitten ihan silleen pehmeästi ja kauniisti. Nikkis tuli heti luoksemme ja hra ja rva Hapannaama haistelivat toisiaan pitkän tovin oikein todella onnellisina. He olivat niin suloisia.)

Käveltiin hetki ja samalla opeteltiin jälleen syöttämään ohjaa, sen sijaan että vain "heitettäisiin ohjat löysiksi".
Käynnissä jatkettiinkin ja tehtiin hetki toisella pitkällä sivulla asetuksia sisään ja ulos ja toisella pyöriteltiin voltteja. Asetukset olivat hankalia. Eivät muuten, mutta kun se poni vain kaatui aina asetuksen perässä joko sisälle tai ulos. Yritin pitää pohkeet kyljissä, pyytää vain kevyesti, mutta ei, alkuun poni kaatui koko painollaan perässä, eikä sitä kiinnostanut kyllä pätkääkään koko tehtävä.

Jätettiin voltit väliin ja otettiin laukkaa pitkän suoran verran. Ekat laukannostot olivat jatkuvan kaatumisen takia aivan kamalia. Vähäisen laukkailun takia minä istuin ekat nostot vähän ilmavasti ja vielä kaiken lisäksi poni könkkäsi menemään ja etsi vain hyvää tekosyytä siirtyä käyntiin. Tehtiin kuitenkin pääty-ympyrää Pomon kanssa, nostin takaisin kun se pääsi pudottamaan alas ja koitettiin vain kevyesti hoitaa ne asettelut käynnissä.

Toiseen suuntaan kokeiltiin sitten laukkaa hieman paremmalla menestyksellä. Jokunen väärä laukka tuli, mutta ainakin tunsin ja korjasin ne itse. Ensin tuli tähänkin suuntaan vähän sellainen könkkä ja hidas laukka, jonka aikana tehtiin ympyrä (ja kääntyminen olikin taas superhankalaa). Mutta viimeinen laukka olikin sitten jo oikeasti varsin hyvä. Nosto taisi toimia jo hitusen paremmin ja nyt vihdoin viimein poni jaksoi aktivoitua myös laukassa. Liikkeessä oli selkeästi enemmän poweria kuin niissä aiemmissa "jos nyt koitan vähän laukata, niin onx se ok?", poni eteni reippaasti ja siirtyi käyntiin siististi. Huh hei, kyllä me näemmä jotenkin selvittiin.

Loppukäynnit vaan ja meille molemmille hiukan huilitaukoa. Marianne oli kyllä tyytyväinen, sanoi vain että poni varmaan oli vähän jäykkä ja että mun pitäisi vain saada se paremmin ratsastettua alusta asti. Eiköhän se ole niin (toim. huom. poni oli siis suunnilleen samanlainen myös seuraavalla tunnilla, joten eiköhän sillä tosiaan ollut heikompi päivä jostain johtuen).
Mutta joo, ei se nyt tosiaan mitenkään hyvin mennyt, mutta ongelma on nyt lähinnä siinä, etten vielä osaa ratsastaa Pomoa näinä huonoina päivinä. Sitten taas, eipä se mitään, kun nyt osaan sentään jo ratsastaa sitä hyvinä päivinä.

Alas selästä, poni seuraavalle ja lyhyen kuvailun jälkeen takaisin kotiin.
Ja oli muuten rankkaa. Hyi joku pyöräily.

Maastossa voi olla mukavaa

Lauantaina oli jälleen ratsastuspäivä. Tuuli ujelsi ja oli kylmä, joten talvi lie tosiaan tulossa.
Mulla oli Pompeli, tunnilla myös Evita, Nikkis ja Vinski, Pomo jatkoi vielä toiselle tunnille. Harjailin ukkelin reippaasti, varustin sen ja Marianne kävikin juuri ennen lähtöä ilmoittamassa että mentäisiin maastoon. Pitkästä aikaa tämän porukan kanssa (kyllä, tosiaan, mäkin olen tainnut lähinnä maastoilla toisten tuntien kanssa :D)

Kuvista kiitos Tiialle. Näistä näkee että oikeasti oltiin ulkona ;)

Maastoon lähdettiin kivassa jonossa, me mentiin Vinskin perässä, mikä olikin varsin mukava paikka. Nyt viime kertoina kun olen aina hillunut etummaisen hännässä kiinni, mutta Vinskillä oli niin pitkät koivet, että meillä oli varsin hyvä turvaväli ja saatiin aivan rauhassa käppäillä, ilman että tarvitsi pelätä potkuja.
Käveltiin teitä pitkin, käytiin metsäilemässä, otettiin pieni ravipätkä metsäpolulla ja kiipeiltiin ties millaisia polkuja ylös ja alas. Pomo oli aivan loistava maastokumppani ja vihdoinkin voi sanoa että oikeastaan missään vaiheessa mua ei jännittänyt. Poni oli rennon letkeä, hallittavissa koko ajan ja täysin kuulolla. Meillä oli siis todella mukavaa ja ennen kaikkea rentoa meininkiä.

Reissu oli hyvinkin onnistunut, tunnelma mukava ja kaikki meni kivasti. Ja mikä parasta - siellä metsässä oli lämmin. Kun palautettiin hevoset kentälle, oltiin kaikki umpijäässä alta kahden minuutin. Kävinkin vain reippaasti kuvaamassa, jonka jälkeen lähtö kotiin koitti hyvinkin nopeasti.

Jos vaikka alkaisi jo toimia

Tänään oli jälleen ratsastus, ja mulla oli ratsunani Pomo, tunnilla myös Vinski, Evita, Artsi, Elvis ja Nikkis, Pomokin jatkoi mun tunnin jälkeen.
Harjasin ponin puhtaaksi, Pomolla oli jälleen näitä omia (huonoja) mielipiteitään asian suhteen, mutta ihan nätisti saatiin poni kuntoon ja lopulta myös varusteisiin. Siitä lähdettiin kentälle ja hyppäsin selkään.

Lähdettiin kävelemään alkukäyntejä ja koska keskiviikosta jäi käteen vähän sellainen... no, heikko ratsastuksen taso, päätin että tällä kertaa yritän kaikkeni ja poni menee hemmetin hienosti! Hetkisen Pomo sai kävellä ilman sen suurempia vaatimuksia, mutta pienen lämmittelyn jälkeen paukuttelimme käynnin oikeasti reippaaksi. Eikä siihen riittänyt kaksi reipasta askelta, vaan käynnin piti peräti jatkua reippaana ihan koko ajan. Pompelilla oli suuria hankaluuksia, sillä mateleminen olisi ollut paljon mukavampaa, mutta hetken työskentelyn jälkeen jaksoi ponikin edetä ja kävellä siististi eteenpäin. Kun tämä oli hoidettu, otimme selvittelyn alle sen asetuksen, joka ei tainnut viimeksi Pomon kanssa oikein toimia. Nyt poni tuntui alusta alkaen paljon pehmeämmältä, ei sellaiselta jäykältä pökkelöltä, joten lähtökohdat asetteluun olivat paremmat. Vaadin parhaani mukaan, tikittelin sisäpohjetta läpi ja kyllähän poni osoitti osaavansa asettua. Vau!
Oikeastaan ainoa ongelma oli se, että välillä poni pääsi valahtamaan uralle, eikä sitten muka niin millään osannut tulla sieltä pois. Raipan pitäminen ulkokädessä auttoi, mutten koko tuntina oikein keksinyt miksi poni valahti aina samoissa kohdissa ulospäin.

Siirryttiin kevyt raviin, jossa tehtiin ravipuomeja. Toisella kokorataleikkaalla oli useampi puomi ja toisella halkaisijalla yksi puomi. Tehtiin pääty-ympyröitä ja yliteltiin puomeja kahdeksikkokuviolla. Tärkeimpänä pidin jälleen sitä, että saisin ponin kunnolliseen raviin ja liikkeelle. Raviin siirtymä oli (jälleen...) huono, poni vain kaatui sisälle ja jännittyi, ennen kuin lähti raviin ja toimi taas aivan ongelmitta. Eikä kevyt ravissa tosiaan mitään vikaa, pientä uralle valumista vain välillä. Sekin saatiin kyllä estettyä, jos olin kyllin nopea.
Ratsastin Pomoa reippaasti eteen, pitkillä sivuilla pyysin vähän isompaa ravia ja myötäsin ohjaa. Pyöriteltiin ympyröitä, taivuteltiin sisälle ja vaadittiin takajalkoja liikkeelle. Kun alettiin ylittää puomeja, suoritti Pompeli nekin todella kivasti, mitä nyt kerran meinattiin mennä nurin kun poni jäi kyyläilemään toisia hieman liiaksi.

Sain raviin todella hyvää liikettä, poni tuntui kivalta, välillä se oli jopa ihan pehmeän ja melkein pyöreän tuntuinen. Suurimman osan ajasta kuitenkin pää jäkitti vähän jäykkänä, mutta nyt yritin sentään parhaani, jotta saisin ponin edes hieman rentoutumaan ja pyöristymään.

Pomohan alkoi oikeasti jopa väsyä. Sain todella pyytää, jotta poni jaksoi ravata aktiivisesti eteenpäin. Käveltiinkin hetki noiden puomien yli, jonka jälkeen jatkettiin uraa pitkin harjoitusravissa. Alkuun menin jalustimet jalassa, sitten Marianne totesi että halutessaan ne voi heivata kaulallekin, jonka tietenkin tein. Onhan se nyt niin kivaa mennä ilman jalustimia.
Harjoitusravissakaan ei ollut suurempia ongelmia. Pyysin hyvää ravia alle, pyörittelin ympyröitä ja poni tuntui todella kivalta. Varsinkin ilman jalustimia minä istuin mukana todella rennosti ja hyvin, poni eteni reippaasti ja takajalkoja käyttäen ja tuntui jopa etäisen pyöreältä. Mikä on kyllä todella paljon, enhän minä osaa Pomolla edes ratsastaa.

Poni toimi kivasti, fiilis oli hyvä ja kaikki sujui. Lopuksi heitin jalustimet alas ja kevenneltiin loppuravit. Ja tähän olen varmaan kaikkein tyytyväisin! Tiedättekö, kun vihdoin ja viimein mä itse sain Pompelin venymään eteen ja ehkä alaskin! Aina ennen poni on vain venynyt itse, jos on jaksanut, mutta nyt mä sain sen tehtyä itse. Poni oli sen verran väsynyt ratsastuksesta ja mulla tuntui olevan hyvä tatsi poniin, joten oli helppo päästää ohjaa pidemmäksi. Kun Pompeli vähän nousi ylös sieltä rennosta muodosta, sain mä ympyröiden avulla sen asettumaan ja rentoutumaan takaisin alemmas. Vähän sellaisia pieniä vauva-askeleita kohti eteen-alasmuotoa, mutta se että sain ponin jo noinkin rennoksi ja eteen aivan itse, ensimmäistä kertaa, tuntui suunnattomalta voitolta. Voi hitsi miten hienosti meni!

Käveltiin loppukäynnit ja keskelle. Poni olikin vähän hionnut pörröturkkinsa (ja ehkä reippaan ravinsa) ansiosta ja pääsi onneksi maastolenkille rentoutumaan.

Olin kyllä todella tyytyväinen tänään. Tämä tuntuu jotenkin niin suurelta, että Pomon kanssa alkaa pikkuhiljaa tulla tällaisia onnistumisia. Se hurjan vaikea poni jonka kanssa ei vaan millään natsannut, onnistui vain tähtien asennosta riippuen. Nyt se meni näin hyvin! Todella hienoa!