Ekat harjoitusravit ja hyvin meni

Hiukan jännitti, mutta kyllä Marianne päätti päästää minut tänäänkin Nipsun kyytiin. Olin hiukan epäileväinen sen meidän viime viikkoisen suorituksen jälkeen, mutta ei se näemmä huonosti mennyt (ei se mennytkään, mutta siis liian vauhdikkaasti ehkä... vähän ainakin) Tunnillamme myös Jack ja Pomo, Nipsu vain mun kanssani.

Nipsu oli tänään vallan iloinen ja suloinen siellä karsinassa, mitä nyt vähän hän jyrsi minun takkiani ja järkytti itseään mm. tiputtamalla harjan lattialle. Pienen ponin elämässä on paljon kummallisuuksia. 

Lähdettiin siitä kentälle, koviin pakkasiin näin ekaa kertaa tänä talvena!

Pakko laittaa tämä viimeviikolta, on se poni vaan magee !!

Tällä kertaa Nipsu oli oikein asiallisen ja rauhallisen tuntuinen noin viime viikkoon verrattuna. Kävellessä poni ei tuntunut repeävän housuistaan ja hän käyttäytyikin koko tunnin oikein kiltisti ja totteli parhaan kykynsä mukaan.

Käveltiin ensin siitä alkukäyntejä, joissa koitin saada ponin kävelemään kunnolla eteen. Marianne kehuikin että olen kivasti saanut sitä kävelemään, mutta vaati vielä viimeisen pikkupuskun, jotta sain Nipsun ottamaan isoja askelia myös niillä takajaloillaan.

Lähdettiin kevyt raviin, joka sujui huomattavasti rauhallisimmissa merkeissä kuin viimeksi. Poni oli vallan mukavasti kuulolla ja kääntyi ihan moitteetta (pari kertaa oli joitain kääntämisongelmia oikeaan kierrokseen, mutta kun vaan rauhassa ja selvemmin pyysin, ymmärsi ponikin kulkea haluamaani suuntaan). Ponia sai tässä pyytää ihan kunnolla eteen, sillä se enemmänkin hissutteli menevään turhankin hitaasti ja löysästi. 

Lähdettiin siitä sitten tekemään kahdeksikkoa ravissa. Ehdotonta vaikeutta aiheutti mun hätäily tässä ensi alkuun, en olevinaan saanut ponia ihan käännettyä ja meidän kahdeksikon välissä tapahtuvat suoristelut olivat aivan liian hätäisiä. Kun rauhoitin ratsastukseni, sain ponin paremmin suoristumaan keskellä ja taipumaan nätimmin kahdeksikon pyörylöillä. Täytyy myös sanoa että sain tänään istuttua aika nätisti, toki se pää aina vähän valahtelee alas aina silloin tällöin, mutta muuten tuntui että olin aika suuren osan ajasta suorana ja katsoin eteen. Suurin vika siinä istunnassa olikin oikeastaan se, että tuijottelin liikaa sisälle kaikissa käännöksissä. Mun pitäisi katsoa melkein ulospäin, jotta saan pidettyä ponin suorana ja taipumaan kulmissa - mutta on se vaan niin vaikeaa!

Ei näin paljon katsetta sisälle Nipsun kanssa, vaan suoruutta enemmän

Meidän ravikahdeksikko sujui sen suuremmitta ongelmitta. Me mentiin kyllä hiukan liian hitaasti, jota koitin korjata rauhallisesti maiskuttelemalla ja kevyellä eteenpäin ratsastuksella, mutta jäi se silti hitaaksi. Syy tähän lievään hitauteen oli tosin tämä tehtävä, jos yritin ratsastaa kunnolla eteen, kadotin Nipsun aina sen verran, etten saanut sitä ihan kääntymään. Joten mentiin ennemmin rentoa reittiä vähän alitemmossa.

Koitin hiukan saada ponia asettumaan kulmiin, jonka se tekikin ihan hyvin. Vauva-askelia nämä ovat, mutta kyllä se vaan aina paremmalta tuntuu.

Käveltiin sitten hiukan välikäyntiä ja jatkettiin harjoitusravilla. Nipsulla on tosiaan jo istuttua ravia alas (olisin muuten voinut istua jo viime viikolla, mutta sitä vauhtia oli hiukan liikaa siihen touhuun) kun poni ei enää jännitä selkäänsä siitä. Joten Marianne nyt käski vain ratsastaa tahdin kuntoon keventäen ja sitten istua alas ja tunnustella miltä poni tuntuu. Keventelinkin hetken kunnes poni tuntui olevan rauhallisemmassa tahdissa ja istuin siellä hetkisen. Ongelmana oli vähän se, että olin jäässä ja muutenkin jotenkin melkein jännitin tätä harjoitusravia, enhän halua pilata ponia. Siksi varsinkin tässä alkuun mun kädet seilasivat ja yritin kauheasti ratsastaa ponia vaikka mihin suuntaan, mutten sitten oikeasti tehnyt mitään. En uskaltanut oikeasti pyytää ulkopohkeella ponia hiukan pois uralta, joten jätin vaan sisäohjan johtavaan moodiin, mutten sitten kuitenkaan voinut ratsastaa ponia pois sieltä uralta niin kuin halusin ja kärsin sen kanssa. Tässä alkuun myös tuntui että pompin ihan jäätävästi ravissa, jonka takia Nipsukin sitten hiukan kiihdytteli. Joten otin pari breikkiä ja aloitin aina uudestaan sen harjoitusravin.

Kun oltiin hetki veivattu ja aina siirrytty keventelmään, aloin pohtia miksi sen harjoitusravin täytyy olla niin "suuri ja mahdoton" este. Miksen voi vaan istua siellä ja ratsastaa normaalisti? Keräsin kaiken kykyni, istuin alas ja koitin vain oikeasti olla suorassa ja rentona. Sen sijaan että kököttäisin vaan etukenossa. Rauhoitin myös käden paikoilleen, rinnakkain siihen satulan etukaarelle ja ensimmäistä kertaa harjoitusravissa oikeasti painoin sillä ulkopohkeella, jotta saisin ponin pois uralta ja suoralle linjalle. Kummallista kyllä, poni ei tästä järkyttynyt, rikkoutunut tai edes räjähtänyt, vaan se jopa suoristui, rentoutui ja tuntui superhyvältä. Minä sain viimein istuttua siellä alhaalla pomppimatta kun poni ei enää kiihdytellyt ja kaikki oli helppoa. Ohoh, että heti kun uskaltaa ratsastaa, niin homma sujuu. Merkillinen konsepti.

No joo, näistä sitä oppii, hah. Saatiin ravattua ihan ongelmitta jokunen kierros harjoitusravia. Minä istuin, uskalsin ratsastaa ponia, kääntää ympyröitä ja pyytää vähän eteenkin kun tytsy meinasi hidastaa. Ei mitään ongelmaa. Sen jälkeen saatiinkin alkaa keventelemään ravia, samalla kun loistin kuin Naantalin aurinko. Hitto kuinka hyvää harjoitusravia me mentiin ja vieläpä ihan ekaa kertaa!

Ekalla Nipsu-kerralla ei ollutkaan lunta. Tänään taisikin olla neljäs kerta ponin selässä!

Loppuraveissa Marianne käski reipasta, isoa ravia ja ponia tuntumalle. Tuntuma ei ihan onnistunut, mutta iso ravi - no sitä kyllä ihan löytyi. Poni ravasi vallan liitävästi ja kauniisti, kyllä se hetkittäin vähän tuntumallekin paukahti. Se oli nyt vaikeampaa, mutta eipä tuo mitään kun koko muu tunti meni niin hyvin. Kyllä me yksi tuntumakin kuntoon saadaan ennen pitkää.

Loppukäynnit, jotka aika pitkälti taluttelin kun ponikin sai lähteä lepäilemään tunnin jälkeen. Marianne kävi naureskelemassa sille kuinka pitkälle on tultu, enää ei hepat juokse silmät pyörien joka tunti (välillä sentään edelleen :D)

Ja joo, poni pois ja sitten itse taas kotiin.

Oli kyllä kiva tunti. Minä kun pelkäsin että rikoin Nipsun niin pahasti viimeksi etten enää saa sillä mennä, mutta mitä vielä. Mehän vaan parannetaan. Tällä kertaa ponikaan ei ollut lainkaan epätasainen sen päänsä kanssa, kai hän vain viime viikolla oli niin täpinöissään ettei pääkään pysynyt menossa mukana. Joka tapauksessa, ihan paras tunti pikkuponin kanssa ja olen vaan ollut niin tyytyväinen tähän suoritukseen. Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Villiä menoa työpaikkakiusaajalla

Tänään menin taas Nipsu-ponilla, tunnilla myös Evita, Pomo ja Jackie, Nipsu jatkoi vielä seuraavalle tunnille.
Poni oli vallan reipas heti karsinasta lähtiessä ja koitti hölkkäillä koko matkan kentälle. Taluttelin sitä hetken kentällä, kunnes poni malttoi taas kävellä ihan rauhassa ja ongelmitta.

Kiipesin siitä sitten Nipsun kyytiin ja lähdettiin kävelemään. Poni oli tänään alusta asti erittäin epätasainen suustaan ja se vispaili päätään kuin paremmassakin hevikonsertissa. Välillä poni mulkoili ulos, välillä taipui kaksinkerroin sisälle. Vähän se nyki ja sai mua kiskottua etukenoon ja kaulalle, kunnes sitten viimein keräsin itseni sen verran, etten antanut ponin vain nykiä mua pois tasapainosta. (Mutta on se vaikeaa. Etukeno on niin luonteva, joten se vaan tulee niin helposti aina..)

Poni tuntui alkukäynneissä ihan kivalta. Mutta vähän oli siinä suoraan menemisessä ja kääntymisessä ongelmaa. Aina ei Nipsu jaksanut kääntyä ja välillä hän kääntyi vähän liikaakin. Sain sitä ajoittain suoristettua, mutta välillä mentiin vain nenä heiluen mihin ikinä pientä tyttöponia kulloinkin sattui huvittamaan. Vähän sellaista säheltämistä se tuntui olevan itse kummankin puolelta, joten Marianne päätti että lähdetään kiireesti raviin. Koska you know, vauhti korvaa virheet.

Nipsu oli tästä vauhdista aivan täysin samaa mieltä. Siis ihan ensin meillä oli ongelmia, minä keikuin etukenossa, poni teki vähän mitä sattui ja olin ihan hukassa. Tuntui että Nipsu juoksi alta, siirtyi laukkaan kun meitsi keikkui epätasaisena ja homma oli vähän sellaista ja tällaista. Lopulta kuitenkin sain kerättyä itseni (Mariannen ystävällisellä avustuksella), enkä luopunut toivosta, kuten jo hetken mielessäni pohdin.
Homma rauhoittui ja parani yksinkertaisesti ihan vaan sillä, että meitsi keräsi ruhonsa suoraksi, olin rennonrauhallinen, keventelin vaan mukana, enkä antanut ponin enää kiskoa mua kaulalle lojumaan. Sen jälkeen vaan mentiin, ja varsin kovaa mentiinkin. Ei siis mitenkään hallitsemattomasti, vaan pikemminkin reippaasti. Meinasin alkuun olla järkyttynyt ja funtsin jo että ehkä täytyy vähän hidastaa ja rauhoittaa ponia, mutta kun Marianne ei kommentoinut vauhdista mitään negatiivista, niin päätin olla urhea ja vain antaa ponin mennä kun se nyt kerrankin ihan itsenäisesti etenee. (Sanon kerrankin, koska ei se hemmetti soikoon tällaista tikitystä pistellyt menemään edellisillä kerroilla! Sehän oli ihan rento ja ennemmin laiska kuin turhan reipas.)

Mutta joo, tosiaan. Mehän mentiin ja vallan hurjasti mentiinkin. Mulle vaan kommentoitiin siitä että pysyn siellä suorana ja katson eteen. Eteen katsominen on kyllä vaikeaa, mutta yritin parhaani kun siitä taas kyllin monta kertaa ensin jankutettiin. Sen lisäksi katselin liikaa sisäviistoon ja sain ohjeeksi tuijotella enemmän ulospäin, jonka avulla sainkin ponin taipumaan paremmin ja pysymään suorempana.
Ravi oli vallan hyvääkin jopa. Siis Nipsu eteni, ihan todella eteni. Tytsy pisteli kaiken peliin, liikkui eteenpäin vallan hurjana ja vaikutti jopa oikein tyytyväiseltä. Erittäin epätasaisena se silti pysyi ohjastuntuman puolesta, mutta muuten suoritti suht tasaisesti ja eteni vaan. Nyt kun poni liikkui superhyvin eteen, oli sen kääntäminen ihan suunnattoman helppoa. Tehtiin vain isoja kaaria, jotten kaataisi pientä ponia täydestä höngästä nokilleen, mutta hitsi poni kääntyi nätisti, pysyi reiteillä ja toimi tosi fiksusti muutenkin. Pari kertaa poni päätti kaatua ulos uralta ja lähti jonnekin omille reiteilleen, mutta kun ennakoin vähän ja pidin ponin suorana ennen niitä kohtia joissa se tuppasi kaatumaan, sain sen kyllä säilyttämään halutun reitin ihan kivasti. Siis joo. Poni tuntui oikein hyvältä. Todella älyttömän reippaalta, mutta silti hyvältä. Ja olin aika älyttömän tyytyväinen siihen, etten itse järkyttynyt siitä vauhdista, vaan sain säilytettyä istunnan (mitä nyt tietyt pikku sivuaskeleet tai kiihdytykset tietenkin huojuttivat muakin) ja käden rentona ja rauhallisena koko tunnin ajan.

Mutta kyllä tämä tahti ja suoritusvoima koettelivat rapakuntoista ratsastajaakin. Eivät alkuravit ole kyllä tuntuneet aikoihin noin pitkiltä, kun minä henkeä haukkoen koitin kevennellä, pysyä suorana ja pitää poninkin reitillä ja raiteilla. Kun lopulta vaihdettiin suunta, oli mun tunnustettava tappioni ja otettava pientä käyntihuilia, sillä en vaan enää pystynyt istumaan jämäkkänä siellä ja poni alkoi taas hiukan kadota otteesta kun meikä heilui ja huojui siellä. Ja tosiaan, heti kun mun istunta alkoi rakoilla, niin ponihan alkoi jopa melkein pelätä kentän toista päätyä ja lähdettiin sieltä ihan lapa edellä laukkaa karkuun ja tehtiin joitain muitakin sivuttaisliikkeitä. Oli siis täysin pakko pitää hiukan kävelypaussia, jottei poni järkyty turhista, eikä ratsastaja kuukahda kyydistä.

Runsaiden kävelyiden jälkeen hommaa pystyttiin taas jatkamaan vallan kivasti. Poni ei vielä hyytynyt vaan tarjosi vain huimia elämyksiä ja reipasta liikettä. Vasta kun alettiin vaihtaa loppuraveihin, alkoi Nipsustakin puhti loppua. Ihan nätisti hän siis silti ravasi, mutta ei enää todellakaan edennyt sellaisella powerilla kuin koko alkutunnin oli jaksanut mennä. Sain itseasiassa loppuraveissa jopa ratsastaa ponia hiukan eteenpäin, kun hän meinasi ihan unohtaa takakontit talliin ja alkaa vain nysväilemään kun sai hiukan löysempää ohjaa. Poni tsemppasi hienosti loppuun asti (samaa voidaan sanoa minusta, ei ole pitkään aikaan ollut ratsastaminen yhtä rankkaa vaikkei muuta tehty kuin ravailtu) ja loppukäynnit tulinkin taluttamaan. Nipsu kaiveli lunta turvallaan ja oli vallan tyytyväinen, selvästi hänellä oli nyt ollut joku suunnaton tarve päästä päästelemään hiukan höyryjä. Hikinen ja kaikkensa antanut poni sai jäädä seuraavalle tunnille (minkä aikana poni varmaan toivoi ettei olisi hössöttänyt koko edellistä tuntia ihan täysii!!) ja minä sain lähteä kotiin.


Ja tosiaan, kyllä ponista ihan potkua löytyy. Hän tänään näytteli vallan hapanta naamaa työkavereilleen ja tuntui haistattavan pitkät muille hevosille. Työpaikkakiusaaminen on kuitenkin kiellettyä, joten jouduin pakottamaan ponin työskentelemään ja jättämään kiukuttelut vapaa-ajalleen.

Hiukan lunta ja pakkasta

Mukava päivä, oli valoisaa ja ihan lämmintäkin. Ja lunta. Ei paljon, mutta enemmän kuin yleensä. Tunnilla menin Jackiellä, mukana myös Pomo ja Evita. Jack oli jälleen nukkunut koko yön kakkakasojen päällä ja poni näytti suorastaan.. ruskealta. Odotellaan lämpimiä päiviä, jotta hepan saisi kunnon pyykille. Ei sitä värisävyä oikein saa irti pelkällä harjallakaan.

Kentälle ja kyytiin. Pohja oli mukava ja luminen ja ilma oli kuin morsian. Oikein viehättävä talvipäivä. Ei sen ihmeempiä tehty, vähän itsenäisempää ratsastusta. Mä tosin päädyin vain kulkemaan suoraa uraa ja voltteja, sillä keskityin ihan täysillä omaan istuntaani. Nipsun kanssa meneminen on kyllä parantanut sitä mun istuntaa, istuin nytkin paljon paremmin suorassa ja katsoin useammin eteen kuin yleensä. Mutta se vaati kyllä kaiken keskittymisenkin. Koko ajan sai muistutella että pitää kädet rentoina ja kyynerpääkulmassa, ei katso maahan ja istuu suorana. Ja silti, heti jos heppa otti yhdenkin reippaamman askeleen, niin meitsihän meni mukana sinne etukenoon kököttämään. Koitin kuitenkin parhaani ja ehdottomasti tästä tunnista jäi sellainen fiilis että istuin paremmin kuin ikinä ennen Jackin kyydissä. Miinus ne pienet jännitykset tai muutamat reippaammat askeleet. Niiden kanssa vielä työskennellään, jotten jännittyisi mukana.

Ei niitä jännityksiä kauheasti tosin tänään tullut. Jack oli todella löysä ja meni varsin hitaasti koko ajan. Varovasti pyysin sitä aina eteen, mutta vähän hitaaksi ukkeli tuntui silti jäävän. Pyöreänä ja rentona se kyllä kulki, Mariannekin oli tyytyväinen lookkiimme. Siksipä en viitsinyt ihan täysillä paukutella vauhtia, tehdään hitaan ja rennon kautta mieluummin tämän ponin kanssa.

Jack oli oikein kiva koko tunnin. Tehtiin ihan käyntiä, kevenneltiin ja istuttiin hetki alhaalla harjoitusravia. Akka teki ennätystä istumisensa kanssa, Jack puksutti tasaisen varmasti eteenpäin ja homma toimi vallan mainiosti. Poni oli rento, asettui ihan nätisti ja meitsi keskittyi ruoskimaan itseäni suoraksi ja tasaiseksi (jostain syystä sitä aina välillä volteilla keksii mennä ihan kiemuraksi ja tipauttaa toisen kyljen ruttuun..)
Eipä siinä oikeastaan muuta. Istuntasulkeiset ja seuraavalla kerralla puolta astetta reippaampi poni, niin kyllä se sillä jo lähteekin!

Jackie jäi työskentelemään ja minä häippäisin pois. Ensi viikkoon taas

Hyvää mieltä ja kädet rennoiksi

Tänään sain jatkaa Nipsu-ponin kanssa. Olin oikein tyytyväinen, poni iski vallan lujaa ihan sen ensimmäisen ratsastuksenkin perusteella ja onhan se nyt tietenkin kiva edes kaksi kertaa mennä ihan uudella ponilla peräkkäin. Saa vähän tatsia ja helpompi fiilistellä mikä menee hyvin ja mikä vähemmän hyvin. Ja no, Nipsu on kiva, tulee hyvä mieli sillä ratsastellessa.
Tunnillamme olivat myös Pomo, Evita ja Elvis, Nipsu vain mun kanssani jälleen. Tällä kertaa meillä oli rauhaisampaa puuhastelua karsinassa, jalatkaan eivät nousseet yhtä äkäisesti, kun tällä kertaa olin valmistaunut reippaampiin nostoihin. Poni vain kuntoon ja siitä kentälle.

Nyt oli lunta ja oli mukavaa muutenkin. Me aloitettiin Nipsun kanssa ihan suoruudella ja sillä, että saisin ponia hiukan liikkeelle. Ihan ookoosti se liikkuminen sujuikin, ei ainakaan saatu huomautuksia asiasta. Sen lisäksi koitin pitää sen istumisen mielessä, selkä suorana ja katse eteen. Oli muuten vaikeaa, mutta ajoittain sen muistin kyllä itsekin. Tosin aina kun tuli jotain tahtirikkoa tai muuta, niin keikahdin kamalaan etukenoon. Täytyisi vaan pysyä tasaisempana.
Suoruuden puolesta Nipsu oli ihan ok. Kerran pari kaaduttiin ihan käynnistäkin täysille vasemmalle, mutta muuten poni kulki uraa pitkin, kääntyi ja toimi nätisti. Ei se oikein asettunut kauheasti, yritettiin parhaamme, mutta vähän mentiin pökkelönä kuitenkin. Koitan kuitenkin tehdä ponin kanssa niin isoja ympyröitä, ettei niillä edes kauheasti tarvitse asettua. Ja antoi poni välillä vähän periksi kulmissa.

Sitten kevenneltiin keveästi ympäri kenttää ja tehtiin hiukan pieniä puolipidätteitä lyhyillä sivuilla ja pitkillä sivuilla pyydettiin poneja eteen. Poni toimi tässä ihan kivasti. Vähän meiltä katosi ohjaus oikeaan kierrokseen, enkä saanut yhtään kerättyä Nipsua kääntymään, joten tepsuteltiin sitten suoraa uraa (kunnes muutaman suunnanvaihdon jälkeen sain ponin taas kääntymään. En vaan halunnut tämän pienen tyttösen kanssa taistella asiasta, jonka tiesin olevan kuitenkin oma vikani). Hetkisen ravailun jälkeen poni myös hiukan pääsi nykäisemään mut kaulalle kenottamaan (auts) joten sitten koitettiin kerätä itsemme, jottei poni vain nykisi mua ja etten minä vain heiluisi ja huojuisi. Loppua kohden parani, sain kerättyä itseni hiukan paremmin, jolloin poni ei päässyt ihan koko ajan nykimään mua eteen. Ei hyvä kuitenkaan, täytyisi pysyä tukevammin suorana, eikä antaa ponin vain kiskoa mua kaulalle.

No, jos nyt keskitytään seuraavaksi onnistumisiin, niin alkuun sain Nipsun ihan mukavaan raviin, se eteni kivasti, hidasti nätisti, sain pidettyä itseni suorempana ja vasempaan kierrokseen myös kääntyminen onnistui ongelmitta. Sain myös ratsasteltua alusta asti kevyemmällä ohjalla ja rennommalla kädellä, enkä tällä kertaa huojunut ja ollut epätasapainossa sen löysemmän ohjan takia. Viimeksi heiluin ja huojuin koska ohjastuntumahan pitää ratsastajankin tasapainossa, heh.
Siinä kun aikamme ravailtiin, alkoi Nipsu väsyä ja lopulta meidän ravi jäi aikamoiseksi hissutteluksi. En saanut ponia siitä yhtään eteen, joten lopulta Marianne vähän antoi meille lisää tahtia maasta käsin. Nipsuhan lähti siinä ihan kunnolla eteen ja muutamien kannustusten jälkeen minäkin tajusin että se on ihan kelpo tahti kulkea. Kun poni liikkui kunnolla eteen, oli helpompi tehdä hidastuksia ja Nipsukin vähän tuli pohkeen eteen, jottei tarvinnut koko ajan jumputtaa tahtoaan läpi.
Loppuun sain pyytää vielä pari kierrosta kunnon isoa ravia ja poni sai ravailla rennolla ohjalla. Sanoisin että poni tuntui rentoutuvan ihan nätisti siihen ohjan päähän aina kun saatiin aikaan tätä tasaisuutta ja varsinkin nämä loppuravit ravailtiin rennosti ja mukavasti. Mutta joo, välillä se katseli ulos aidoista ja järkyttyi kun pyysin vähän liian kovaa tapahtumaan nähden. Sitten oli taas pää pystyssä ja rentous kaukana. Mutta aina kun pysyttiin rauhassa, kuljettiin takajalat mukana, niin kyllä se tuntui rennommalta ja paremmalta. Oikein hyvä siis.

Jotkut asiat sujuivat tällä kertaa huonommin, jotkut paremmin, mutta paljon on hommaa. Kuitenkin ihan hyvää settiä tuli varsinkin tuon käden ja ohjastuntuman kanssa. Kevyeksihän sitä mun kättä usein kehutaan, mutta melkein aina kun tulee ongelmaa, niin kyllähän se käsi jännittyy ja saattaa ohjakin olla liian kireä hevosen rentouden puutteeseen nähden. Onkin ihan kiva ratsastaa Nipsulla, kun tuossa hommassa käsi pysyy väkisinkin rentona kun siihen koko ajan keskittyy ja kun ohjakaan ei voi olla kireällä, jottei poni jännity selättömäksi. Ihan hyvää siedätystä mulle.
Poni oli jälleen kiva ja olin ihan tyytyväinen tähänkin. Paremmin voisi aina ratsastaa ja sen huomaa heti paremmin kun ratsastaa vähän tuollaisella raaemmalla ponilla. Huomaa kuinka vähän osaa ja kun ponikin rokottaa heti jos tekee vähänkin väärin. Se on kuitenkin vallan kehittävää ja hauskaa, varsinkin kun poni on noin iloinen ja miellyttävä. Kiva että nyt olen päässyt Nipsu-neitiäkin kokeilemaan! (Odotan tosin edelleen koska pääsen Pomon kyytiin uudelleen, kun en sen tippumisen jälkeen ole sillä mennyt.)

No, ihan mielenkiinnolla odottelen ensi kertaa. Pompelia jo kaipaisin, Nipsun kanssa totta kai jatkaisin enemmän kuin mielelläni, Jackie on kiva ja Elvis on kiva. Kaikki käy ja vaihtelu virkistää, joten jännä nähdä kuinka ensi kerralla käy ^^

Uusi poni ja biitsikelit

Jahas, kaikki lumi sitten otti ja suli ja palattiin tähän apaattiseen, märkään ja mustaan talveen. Käyhän se niinkin, huonona puolena vaan oli se, että kenttä oli taas vaihteeksi märkä, jäinen ja upottava. Ei kamalan huono siis, muttei nyt mikään ihan ideaalikaan.
Tänään oli kuitenkin jännittävä päivä luontoäidin oikuista huolimatta - pääsin nimittäin ekaa kertaa Nipsu-ponin kyytiin, tunnillamme myös Pomo, Jack ja Evita, Nipsu vain minun kanssani.

Neiti oli vallan pieni ja sirpakka. Vähän hänellä oli omia mielipiteitä tuosta harjauspuolesta, mutta oikein fiksusti seisoi ja antoi akan harjata. Kaviotkin nousivat vallan jämäkästi, etteivät jopa äkäisesti, mutta saatiin poni loppujen lopuksi ongelmitta kuntoon ja sipsuteltiin kentälle.

Kuvista kiitos Hennalle! Nätti Nipsu-poni koko komeudessaan.

Olihan se nyt jännää. Uusi poni ja kaikkea (tai no, eihän se tallilla uusi ole ja olen sitä tunneillakin nähnyt jo ihan riittämiin). Lähinnä muiden tunteja katsoneena koitin vain paukuttaa päähäni, että jos poni etenee, vaikka sitten vähän liikaakin, niin en missään tapauksessa saa roikkua ohjissa pakonomaisena ja panikoida. Pelkäsin tosiaan eniten sitä, että jännittyisin jos poni etenee reippaasti ja jäisin vain roikkumaan sinne jäykistyneenä ja saisin ponin jonkun pakokauhun valtaan tai jotain.

Kiipesin kyytiin ja lähdettiin matkaan. Poni tuntui varsin pieneltä Jackin jälkeen ja olihan se nyt muutenkin todella siro ja pikkuinen poni. Säkäkorkeutta siis kyllä löytyy, mutta tuo ruumiinrakenne sillä on todella keveä, joten sitä oli vähän kuin norsu posliinikaupassa ihan alkuun. Yritin löytää kylkiä pohkeiden väliin ja pysyä suorassa siellä, vaikka poni astetta pikkuisempi olikin.
Mulla oli tosiaan jotain pientä hajua siitä millainen poni Nipsu on ja tiesin ainakin sen, että sen pitäisi olla vallan fiksu, ei-säikkyvä tapaus, joten sen kyydissä ei tarvitsisi huolehtia vihreiden miehien olinpaikoista. Tämä ajatus rauhoittikin mua syvästi ja sain aika nopeasti rentouduttua noissa alkukäynneissä. Tehtiin hiukan reilun kokoisia voltteja, koitin asetella ponia parhaani mukaan ja menin vähän varovasti. Varmaan vähän liiankin varovasti, mutta hei, se oli eka kerta.

En tosiaan saanut ponia juurikaan asettumaan. Yritin parhaani, mutta yleensä sain vain ehkä voltin viimeisellä kymmenellä sentillä ponin antamaan periksi, jos silloinkaan. No, ainakin se hetki kun poni rentoutui ja asettui, tuntui superhyvältä. En vaan todellakaan saanut sitä aikaiseksi joka käännökseen ja suurin osa volteista tehtiinkin rautakangen nielleellä ponilla.
Nipsu oli myös vähän kyttäilevä. Tai siis, ei hän sillä tavalla kyttäillyt että olisi etsinyt mitään pelottavaa. Enemmänkin ponia tuntui kyllästyttävän ja sitten alkoi se pää kääntyillä kun hän rupesi tsekkailemaan ympäristöä. Samoin poni esitteli mulle pariin kertaan tämän hänen taktisen "kaadun tästä suoralta uralta 90 asteen kulmassa vasemmalle, koska nyt vaan tuntuu siltä". Ekalla kerralla poni saikin yllätettyä mut täysin ja käännyttiin vaan kavereiden perään. Sen jälkeen olin enemmän varuillani ja koitin pitää ponia paremmin suorassa sekä päästä että lopusta vartalosta, joten sen jälkeen poni ei enää ihan koko kenttää päässyt kaatumaan omin nokkineen. Kyllä se pariin kertaan pääsi hiukan luisumaan sisällepäin ja se yritti kaatua, mutta sain sen suoristettua paukuttelemalla hiukan sisäpohjetta läpi, tukemalla sisäohjalla ja pyytämällä eteen.

Lähdettiin seuraavaksi ravailemaan, mikä olikin ainakin omasta mielestäni se totuuden hetki. No, poni ei räjähtänyt, juossut alta, enkä minä panikoinut. Alkuun se tuntui juoksevan vähän liian reippaasti, joten vain keventelin ja pidättelin hiukan. Hyvä minä! Tosin hyvin pian Marianne rupesi huutelemaan meille että nyt Nipsua eteenpäin, ei me mitään sipsutella ja ennen kuin huomasinkaan, olin saanut Nipsun ravailemaan ihan kunnolla eteen. Hyvänä ponitätinä tietenkin ensin olin aivan kauhuissani "apua, tämähän liikkuu!!" mutta kun hetken siellä taas toitotin itselleni että Marianne halusi meidän ravaavan tällä tavalla, joten tämän täytyy olla hyvää ravia enkä siten voi millään jännittää täällä, niin johan parani. Vauhti tuntui reippaalta ja hallitsemattomalta, mutta päätin vaan diilata asian kanssa ja tehdä parhaani. Tein mahdollisimman suuria ympyröitä, jotka taisivat silti olla vähän liian pieniä pikku-Nipsulle. Asettelin parhaani mukaan, koitin tarjota tasaista kättä ja toivoin vain että saisin ponin edes hiukan laskemaan päätään jotta se tulisi sinne tuntumalle. Kyllä me pätkissä onnistuttiinkin. Ihan muutamia metrejä sain sen asetettua volteilla kunnolla ja muutamia hetkiä poni pärskähteli ja jopa pyöristyi vähän siihen tuntumalle. Sitten se taas nostikin pään taivaisiin ja tuntuma keveni taas ehkä vähän liiaksi. Toki ihan kiva sinäänsä että poni oli superkevyt ja tälleen, mutta olisihan se ollut kiva saada hiukan paremmin tuntumalle. Tosin, tämä oli eka kerta, joten ei odoteta liikoja kuitenkaan.

Tehtiin kevyt ravissa muutamat rauhaisat väistöt pituushalkaisijalta kohti uraa. Marianne vaan käski tehdä rentoa ja loivaa väistöä, jota yritinkin suorittaa parhaani mukaan. Vaikeaa se oli ja suurin osa yrityksistä epäonnistui varsinkin vasemmalle väistättäessä. Onnistuin kuitenkin muutamaan otteeseen tekemään hyyyvin loivia väistätyksiä ja mikä tärkeintä - pysyin rentona, enkä jäykistänyt kättä tai vääntänyt itseäni solmuun, mikä olikin tärkeämpi asia tämän ponin kanssa kuin ne täydelliset koulurataväistöt.
Istunnasta sain vähän noottia ja Marianne vahtikin mun ravi-istuntaa tarkkana kuin haukka. Kuulemma koko ajan tuijottelin liian alas ja olin etukenossakin, heh. Jos joka sekunti muistan keskittyä, niin sitten sain istuttua suorana. Mutta hitto se unohtuu sitten helposti..

Mitään sen ihmeempiä ei tehty kun kenttä oli taas mitä oli. Käveltiin ja ravailtiin vuoronperään, mutta oli oikein hauskaa. Sain ihan kivasti kiinni Nipsu-ponista, suoritettiin vallan kivasti. Parannettavaa on hurjasti, mutta ei sitä ekalla kerralla täydellisesti vedetäkään (tai siis minä en vedä ainakaan).
Olin joka tapauksessa tosi tyytyväinen. Marianne sanoi että nämä herkemmät eläimet sopivat mulle hyvin ja meillä kuulemma synkkasi ponin kanssa varsin kivasti. En panikoinut, en hätiköinyt ja onnistuin perusjutut tekemään ponin kanssa, joten siitä olen tosi tyytyväinen. Nipsu oli tosi miellyttävä ja hauska poni ratsastaa, joten olen myös oikein iloinen että pääsin neitiä hiukan testaamaan :)

Nipsu pääsi tunnin jälkeen tarhaan rentoutumaan ja nauttimaan on-off-vesisateesta, joka onneksi alkoi vasta meidän tunnin jälkeen. Toivottavasti ensi viikolla ei kenttä ole ihan näin märkä, pystyisi paremmin kuljeskelemaan sielläkin.

P.S. Nipsu-poni oli oikein suloinen. Siellä tosiaan oli tuota vettä aika paljon, joten Marianne lastalla veti sitä pois kentältä ojia kohti. Me sitten käveltiin just siihen kohtaan missä sitä vettä vedeltiin ojaa kohti kunnon aaltoina. Poni pysähtyi niille sijoilleen järkyttyneenä katselemaan että minkä sortin tsunami sieltä nyt on tulossa ja voikohan se jopa viedä kiltit ponit mukanaan. Voi rassukkaa, ei tuollaisia aallokoita joka päivä näekään.

Jännitys selätetty ilman paniikkivoltteja

Tänään oli taas Jackie-päivä, tunnilla myös Evita, Artsi ja Nipsu, Jack jatkoi vielä seuraavalle tunnille. Oli varsin luminen ja iloinen päivä, pikkuisen pakkasta ja ihan lumiukkohevosia.

Kentälle päästiin kivasti ja kyytiinkin mallikkaasti, mutta heti kun täti oli selässä, alkoi hevoslapsella suorastaan pyöriä ne silmät kiivaasti päässä. Oli varmaan kiva ilma, kirpsakka pakkanen ja silti pehmeä hiekka kavioiden alla. Kun naapurin ukko vielä kilisytteli rytmikkäästi muutaman kymmenen metrin päässä, oli soppa varsin valmis. Akka istui kauhun kankeana kyydissä, samalla kun Jackie hiihteli alta, kyttäili, oli jännittynyt ja nosteli päätä taivaisiin. Lopulta lähdettiin vähän laukkaankin, kun meikäläinen ei vaan saanut asiaa hallintaan. Huh huh. Meinasin jo luopua vallan toivosta, hypätä kyydistä ja kiittä tästä päivästä, mutta päädyin kuitenkin kokeilemaan. Ensimmäisenä kokeiluna oli ihan vaan istua (on se sitten hankalaa). Ahertamistahan se vaati, vallan hurjastikin, mutta lopulta sain kuin sainkin hetkittäin istuttua alas satulaan, rentona, rauhallisena ja suorana. Toki aina kun Jack kiihdytti, minäkin jännityin jalustimille, mutta korjasin itseni nopeasti.

Sen lisäksi kokeiluun meni reipas pidättäminen. Yleensähän se perusratkaisu tuohon kaahotusongelmaan on: kaada hevonen voltille ja profit. Marianne ei tykkää, eikä se kai ihan autakaan, joten päätin että tällä kertaa en kaada hevosta paniikkivoltille, vaan istun täällä rauhassa ja otan pidätteitä kun se lähtee hiihtämään. Kuinkas kävikään, parin kierroksen jälkeen kun sain viimein pidätteen läpi ja pystyin istumaan, rentoutui Jackiekin. Jes! Tosin, okei, se oli koko lopputunnin todella järkyttynyt muista hevosista ja välillä suorastaan haihduttiin niiden luota karkuun. Mutta suurimmaksi osaksi oli aika superjees ja pystyttiin ratsastamaan jopa aika normaalisti, ilman että poni räjähtelisi joka suuntaan joka hetki.

Alkukäyntien ja volttien jälkeen alettiinkin ravailla ja sitä tehtiin oikein paljon taas. Siinä oli sekä tädillä että ponilla jo rankkaa urakkaa kerrakseen. Jack oli kuitenkin ihan fiksu. Vähän se tosiaan säikkyi ja väisti toisia hevosia, mutta kun ne pitivät hajuraon, ravaili Jackie vallan fiksusti. Saatiin pyöriteltyä voltteja, pienet kiihdyttelyt rauhoittuivat aika nopeasti ja meillä oli varsin mukavaa, tepsutella sitä iloista ravia pikkupakkasessa. Vähän vaan heppa alkoi taas rykiä sitä ohjaa pois kun oltiin hetkinen ravattu. Kenties hän totesi että työtä on jo tehty kylliksi, tai sitten Marianne huijasi kehuessaan mun tasaisia ja pehmeitä käsiä. Ei kuulemma ollut yhtään sitä paniikinomaista nysväämistä, mikä on oikein hyvä. Että tällä kertaa onnistuin ainakin hiukan rauhoittumaan.
Ravissakin työstin lähinnä sitä istuntaa. Keikuin aina ajoittain sinne eteen, aina jos heppoja tuli lähelle tai muuta tällaista. Yritin kuitenkin väkisin pitää itseni rauhassa, jotten vain häiritsisi ja ajaisi ponia uskomattomiin suorituksiin.

Käveltiin hetki ja otettiin vielä harjoitusravia, jossa tehtiin hiukan käynti-ravi-siirtymiä. Ekat siirtymät olivat aika heikkoja, sillä en saanut Jackiä melkein takaisin raviin. Kun Marianne muistutti käyttämään enemmän istuntaa, tehtiin aika hienoja siirtymiä. Poni siirtyi istunnalla sekä alas että ylös ja oli aika tosi kivantuntuinen. Akkakin sai suurimman osan ajasta istuttua kunnolla ja loppuajan sitten rytkytin 90 asteen kulmassa eteenpäin.

Loppukäynnit taluttelin ja sen jälkeen Jack-mies sai jäädä jatkamaan näitä tuntitouhuja.

Kevyttä ravailua

Tänään menin Jackillä, tunnilla myös Pomo ja Evita, Jackiekin jatkoi mun jälkeeni. Harjailin ponisen reippaasti ja lähdettiin kentälle. Hiukan nyrpeää naamaa ukkeli näytti, mutta kulki kuitenkin kentälle pysähtelemättä, johon olin oikein tyytyväinen.

Tänään ei ollut tekosyitä istua kyydissä jännittyneenä, sillä pohja oli hyvä ja taukokin on jo ollutta ja mennyttä, joten heti alusta asti koitin vaan pakottaa lantiota rennoksi ja istua siellä kyydissä ihan rauhassa. Ei se ihan alkuun oikein ottanut onnistuakseen, jotenkin jännitin kun Jack käveli isosti ja reippaasti (siis apua!) ja kun lähdettiin tekemään tehtävänä kulmia, joissa pysäytettiin ja tehtiin käännös etuosa edellä, aloin tietenkin myös kiikkua etukenossa ja kädet jännittyivät, sillä niinhän se hevonen pysäytetään.
Joo-o, se etukenossa kiikkuminen ja käsien jännittyminen pysäytettäessä on niin lihasmuistissa, että ihan itkettää. Kun oikein pakotin itseni, sain kyllä istuttua ainakin osan pysähdyksestä suorana ja pidettyä kädetkin rentoina vaikka teinkin pidätettä. Rentoutuminen liikkeen mukana onnistuikin paremmin ja istuin ajoittain ihan fiksusti siellä.

Kun oltiin aikamme tehty käännökset valmisteltuina pysähdyksestä, vaikeutettiin ja tehtiin kulmat ihan vaan käynnistä. Hyvillä valmisteluilla Jack kääntyi hienosti, kääntyen jyrkästi ja etuosa edellä. Vasempaan kierrokseen poni tuppasi hiukan karkaamaan vasemmalla lavalla käännöksestä, mutta kun asettelin sitä Mariannen ohjeiden mukaan vasemmalle ja otin ponia paremmin ohjan ja pohkeen väliin, pysyi Jackie suorempana noiden käännöstenkin läpi.
Myös volteilla ponilta tuppasi tipahtamaan vasen lapa karkuteille, joten sitä sai oikeasti pitää ihan suorana, jottei vain mentäisi vinoina ja kaatuneina. Hyvin heppa kuitenkin asettui ja toimi, oli vaan se lapa vähän kadoksissa.
Koska tein tässä tehtävässä vähän pienempää reittiä, tein myös Mariannen innoituksesta loivia väistöjä keskemmältä kenttää uraa kohti. Jack suoritti oikein mainiosti, mutta kuten sanoin - loivaa väistöä, ei mitään jyrkkää tai hienoa. Mutta väistöä ja uralle päästiin, olin oikein tyytyväinen suoritukseemme (enkä minäkään ihan joka väistössä vääntynyt sille rusettisolmulle, edistystä siis vaihteeksi).

Seuraavaksi siirryttiin kevyt raviin ja kevenneltiin huolet pois. Marianne ehdotti että hiukan työskentelisin ja tekisin niitä loivia väistöjä myös ravissa, mikä olikin oikein hyvä idea. Jack ravasi vallan rauhallisesti ja oli oikein rento ja asiallinen koko ajan. Se kääntyi ja asettui kivasti, tuntui jopa ennemmin hiukan hitaalta kuin liian reippaalta. Tehtiin hiukan niitä väistöjä samalla tavalla kuin käynnissä, Jack suoritti tosi kivasti ja tuotettiin taas tasaisen hyvää loivaa raviväistöä. Tosin, kun väistätettiin vasemmalle, kommentoi Marianne taas sitä karkaavaa lapaa ja pyysi tekemään vasta-asetusta väistön aikana. En ensin edes ollut ihan varma kumpaa suuntaa tämä tarkoittaa ja kun se selveni, koitin toki innoissani, mutta eihän siitä tullut mitään, hah. Ehkä tätä pitäisi ensin kokeilla käynnissä, sillä nyt en muutamista yrityksistä huolimatta saanut millään kiinni siitä, miten mun pitäisi asettaa hevosta ja samaan aikaan pitää se suorana, jottei me vain käännyttäisi suuntaan johon yritän väistättää. Jatkoin siis asettaen normaaliin tapaan liikkeen suunnasta pois päin ja saatiin sentään kommenttia että se suoruus parani mun epätoivoisten yritysten ansiosta. Sain siis sentään Jackien taipumaan vasemmalle, vaikken onnistunutkaan väistättämään samalla.

Kun tässä vaihdettiin suuntaa, alkoi tuntua etten oikein saanut pidätteitä läpi kylliksi. Jack ravasi turhan kovaa, jotta olisin voinut tehdä hyviä asetuksia, joten päädyin helpottamaan työtäni ja istumaan alas harjoitusraviin. Näin sain pidätteet paremmin läpi ja väistötkin onnistuivat. Ja olihan se kiva jumputtaa lämmintä harjoitusravia kevyessä pakkasessa. Tänään me myös ravattiinkin ihan kunnolla. Ehdin humputtaa harjoitusravia, tekemään hiukan väistöjä, pyörittämään ympyröitä, keventelemään vähän lisää kun alkoi tuntua että Jackie juoksee alta kun en saanut istuttua ihan tasassa. Sitten jatkoin taas harjoitusravia, annoin hepalle pienen käyntitauon ja jatkoin vielä loppuun iloista harjoitusravia. Jack meni kivasti, ravia oli tosi helppo istua alas ja sain istuttuakin todella kauniisti kun oikein keskityin siihen. (Kun en keskittynyt, niin kädet seilasivat eteen ja saatoin itsekin hiukan könöttää liikaa, mutta pätkillä me aloitetaan.)

Lopuksi kevenneltiin vielä ravia pidemmin ohjin. Tässä kohdassa Jackie alkoi tuntua jo hiukan väsyneeltä, vaikkei me paljon mitään oltu tehty. Poni hiukan kompuroi venyttäessään vallan kauheasti, siirtyi käyntiinkin kerran kesken ja lopulta lopettelin ravit hiukan ennen kellonlyöntiä, sillä hyvä poni ansaitsi jo kävellä. Taluttelin loppukäynnit ja jätin hepan seuraavalle tunnille.

Oikein kiva tunti, Jack meni kauhean kivasti ja oli tosi fiksu. Meitsikin ihan osasi ja saatiin hommia onnistumaan, vähintään sitten vaikeuksien kautta. Mariannekin oli varsin tyytyväinen, vielä kun saisi istuttua kun tekee vaikeita asioita, kuten pysäyttää hevosen tai väistättää.