Joulun aikaa

Viime viikolla olin kipeänä, joten olin nyt vasta tänään ratsailla. Seuraavat kaksi viikkoa onkin sitten joululomaa tallilla. Kauheasti sanottavaa ei tästä tunnista nyt ole. Menin Elviksellä, tunnilla oli myös Vinski ja Evita.

Vähän oli sellainen epämääräinen tunti taas. Piti käynnissä tehdä pohkeenväistön ajatuksella väistätystä, jossa siirrettiin sisäosaa sisälle ja takaosaa ulos. Ei onnistunut pätkääkään, aina oli ulkolapa karussa ja homma ei toiminut. Elvis myös oli ihan irti ulko-ohjasta ja minä huomasin löysäileväni ulko-ohjaa vähän väliä, mikä ei varmaan auttanut.

Kevyt ravissa tehtiin samaa väistätysjuttua ja vasta-asetuksia. Vasta-asetuksista tuli sentään jotain kun tajusin mitä teen, väistöistä ei tullut mitään. Harjoitusravissa otettiin ajatuksesi sitten avotaivutus, joka onnistui oikeaan kierrokseen ihan superhyvin. Vasen kierros oli tässäkin hankalampi. Muuten poni sitten meni ihan kivasti. Jäi kyllä jokseenkin kaivelemaan kun tuntui että en saanut sitä menemään oikeasti kivasti, vain vähän sinnepäin.

Loppuraveissa poni hiukan säikähti ja multa sekosi pakka, mutta saatiin meidät rauhoittumaan ja tunti loppui ihan hyvissä merkeissä. Jäi silti vähän mitäänsanomaton fiilis, mutta toivottavasti se siitä taas joulutauon jälkeen iloksi muuttuu.

Hyvää joulua kuitenkin kaikille! Lunta ei täällä ainakaan vielä ole, joten tässä muutama iloinen joulukuva viime vuosilta ^^ Toivotaan että vuosi 2019 alkaa hyvin itse kullakin.

Täyttä kyytiä ympäri kenttää

Mulla oli tänään Elvis, tunnilla myös Pomo, Vinski ja pari yksäriä, Elvis jatkoi vielä myöhemmin tunneillekin. Päivä oli hemmetin tuulinen ja muutenkin ihan kamala, mutta sentään mulla oli tänään tosi kivat fiilikset. Ei meinaan jännittänyt yhtään. Ei ollut sellaista kalvavaa huonoa fiilistä, joka nyt on seuraillut viimeiset viikot. Siinä ponia harjaillessa aloin ihan miettiä että hei, tänään ei jännittänyt ajaa tallille, eikä ole huono fiilis ponia harjaillessakaan. Todella hyvät lähtökohdat siis!
Lähdettiin kentälle, tähän märkään, kylmään ja pimeään talveen ja sitten kiipesin kyytiin.

Aloitettiin käynnillä ja Elviksen mielestä porttipääty oli inhottava, joten sinne ei tietenkään mitenkään voinut mennä. Pari ekaa kertaa skipattiinkin aika paljon siitä päädystä, mutta myöhemmin lähdin ahkerammin vaatimaan ponia päätyyn ja päästiinkin sinne ilman sen suurempaa draamaa. Ja tosiaan, mun hyvä fiilis vain jatkui. Ei jännittänyt yhtään! Oli suorastaan normaali olo - tuntui että voin istua siellä kyydissä, suorana, rentona, eikä mikään voi sitä estää. Käynnissä käveltiin vähän molempiin suuntiin sekalaisesti, Elvis taas alkuun ihmetteli uudempia poneja, mutta tällä kertaa keskittyminen oli huomattavasti enemmän kävelyssä, kuin toisissa hevosissa. Käänneltiin siinä voltteja, pyysin hiukan käyntiä eteen ja homma sujui ihan kivasti. Hiukan nyt mentiin varovaisemmin, koska tuuli oli niin vahvaa ja ajattelin että mennään taas hiukan alta riman. Jottei tuulenpuuska yllätä ja vie ponia mukanaan tai jotain.

Siirryttiin sitten kevyt raviin ja tarkoituksena oli tehdä toisessa päädyssä täyskaarrot ja toisessa päädyssä sitten ympyrä. Simppeli kuvio, homma sujui oikein nätisti. Hiukan ehkä poni oli hidas ja silti ajoittain altajuokseva. Ei mitään sen ihmeempää ja tarkoituksena olikin alkaa hiljaksiin ratsastamaan tasaisempaa tahtia. Mutta sitten kävikin niin hassusti, että Pomo päätti olla villi ja räjähtää meidän takanamme. Elvis tietenkin lähti siitä täysillä muutaman kymmenen metriä eteenpäin, kunnes aita tuli vastaan ja sain ponin pysähtymään. Homma vaikutti olevan kunnossa, mutta sitten Pompeli jatkoi riekkumista vapaana ja Elvis halusi ilmeisesti myöskin ottaa vähän pöllöenergioita ulos, joten yllättäen ponini lähtikin uudelleen kiitämään toiseen päähän kenttää. Sain ponin käännettyä päin aitaa ja lopulta myös pysäytettyä, samalla vain miettien että kunhan vaan saisin sen pysäytettyä ennen kuin tipun kyydistä ja pääsisin laskeutumaan hallitusti. Ponin sain lopulta pysäytettyä ja kun vaan tuntui ettei se samalla sekunnilla ole lähdössä taas, niin heittäydyin nopeasti alas (ja venäytin jotenkin koko polveni. Ei ole helppoa edes laskeutua satulasta). Pomo jatkoi vapaata riekkumista, Elvis olisi halunnut lähteä mukaan ja muut hevoset vain katselivat kun vanhat ponipojat riehuivat kuin pahaiset kakarat. Hyvinhän tämä menee!

Kun Pomo lopulta rauhoittui, oli aika hypätä takaisin Elviksen kyytiin, jolla oli kaula kuin joutsenella ja silmät pyörivät kuin hedelmäpeli. Tämän takia jätin raipan pois ja nousin hivenen epäilevänä kyytiin. Marianne kysyikin hallitsenko sen nyt varmasti. Niin.. Toivottavasti?
Se alkoi todella hyvin ja Elvis oli suihkaista alta heti kun vaan pääsin selkään. Sitten se näki hevosia ja vetäisi 180 astetta ja sähähti karkuun. Se kipitteli ja tuntui varsin räjähdysherkältä. Tästä huolimatta mulla oli edelleen yllättävän hyvä olo. Ei jännittänyt kauheasti - enemmänkin turhautti kun pohdin mitä hittoa teen, jottei poni vain suihkisi menemään aina kun toinen hevonen tulee 20 metriä lähemmäs hänen keltaista pyllyään.

Lähdettiin jatkamaan ravia ja mentiin edelleen samalla kuviolla, mikä tarkoitti sitä, että hevosia tuli ja meni milloin mistäkin suunnasta. Tämä hankaloitti tosi paljon, Elvis jännittyi, sähähteli minne sattui ja mulla oli työtä siinä että sain istuttua alhaalla ja otettua ponin takaisin raviin. Otinkin ajatukseksi alkuun vain ravailla nätisti. Väistelin muita, koitin saada kevennyksen rauhoitettua, otin runsaampaa pidätettä jos poni syöksyi alta, sellaista perussettiä. Onneksi pian jäätiin ihan vaan kaikki samaan kierrokseen ja tehtiin vain voltteja kaikkien sivujen keskelle. Tämä helpotti niin paljon mun menoa ja keskittymistä. Aikani kun pyysin ravia ja vaan tsillailtiin siellä, rauhoittui Elvis sen verran, ettei se enää skitsoillut muista hevosista. Vain Vinskistä. Vinski saattoi olla kymmenen metrin päässä ja silti poni vaan yllättäen heitti ympäri ja yritti lähteä laukkailemaan karkuun. Sain jo muuten ratsastettua reittiä ja homma oli hanskassa, mutta auta armias kun jostain tuli Vinski ja Elvis ei enää voinutkaan tehdä mitään muuta kuin juosta karkuun.

Onneksi lopulta kävi läpimurto ja onnistuin viimein pysäyttämään ponin raiteilleen ennen kuin se ehti edes lähteä. Sain pari kertaa otettua pidätteen just samalla hetkellä kun poni oli räjähtämässä ja sen jälkeen pystyinkin pyytämään sitä jatkamaan työskentelyä normaalisti. Kun pari kertaa sain kiellettyä Elvistä riehumasta ja olemasta tuhma, se lopetti sen ylettömän skitsoilun ja rauhoittui niinkin hyvin, että lopulta pystyttiin tekemään vaikka voltteja Vinskin ympärillä ponin sen suurempia jännittymättä! ...Okei, kyllä se vielä tunnin lopussakin pari kertaa otti pieniä väistöliikkeitä jos Vinski tuli suoraan kohti, mutta ne eivät olleet mitään pahoja, kun sentään pystyttiin muuten työskentelemään normaalisti.
Muu kaahottelu saatiin rauhoitettua sillä, että keventelin hitaammin. Ja Elviksen porttipään väistelykin talttui kun Marianne käski ajatella vähän avotaivutusta kulmaan tultaessa. Näin Elviksen nokka pysyi sisällä, eikä sillä ollut mahdollisuutta lähteä oikomaan. Kun nämä kaikki yhdistettiin, niin lopulta istuttiin harjoitusravia, tehtiin voltteja ja mulla oli alla ihan normaalin tuntuinen Elvis. Sitä pystyi ratsastamaan eteenpäin, vaatimaan taivutusta, eikä se singonnut enää kertaakaan mihinkään. Ja koko tämän ajan mulla oli hyvä fiilis, mikä oli ehkä parasta koko hommassa. Mulla oli vaan niin paljon rennompi olo tänään, kuin viime viikolla. Sain istuttua niin paljon paremmin ja rennommin. Ihan superloistavaa!

Otettiin sitten vielä laukkaa yksitellen. Laukka olikin tosi hyvää. Laukkasin ensin oikeaan kierrokseen, johon nousi ensin väärä laukka, mutta sen jälkeen päästiin hienosti vauhtiin. Laukka oli nyt tosi hyvää, sellaista mukavan energisen ja pyörivän tuntuista. Poni liikkui omatoisesti eteenpäin, minä istuin siellä suorassa ja rentona (ei vieläkään jännittänyt, jee!) ja meillä oli tosi kivaa. Laukattiin muutama kierros, käveltiin hetki ja sitten pääsin laukkaamaan vielä vasemmalle. Tähän suuntaan nostossa tuli pientä kiemurtelua, mutta kun sain ponin suoristettua, nousi laukkakin hyvin. Tähänkin suuntaan mentiin hienosti, ehkä astetta hitaammin kun poni oli jo laukkaillut kovasti, mutta ei mitään huonoa silti. Loppuun ravailtiin vielä hiukan. En nyt sattuneesta syystä oikein päästänyt ohjaa, vaikka Elvis oikein nätisti ja rentona ravailikin. Vasta ihan lopussa Mariannen kannustamana annoin ponin venyttää ennen käyntiin siirtymistä. Loppukäynnit taluttelin ja sen jälkeen poni pääsi talliin hetkeksi lepäämään ja itse lähdin takaisin kotiin.

Olin vaan tosi tyytyväinen tähän tuntiin. Se fiilis tekee niin paljon ja kun nyt pitkästä aikaa oli taas rento ja hyvä olo. Oli muutenkin mahtavaa että sitä mun hyvää oloa ei horjuttanut tuo hirmuinen riehuminen. Olin myös supertyytyväinen että sain pidettyä itseni kasassa ja sain Elviksen kuulolle ja toimivaksi. Ettei vaan juostu päättömästi koko tuntia. Mariannekin oli tähän tyytyväinen, alku oli kaaosta, mutta sitten noustiin tasaisesti sinne hyvälle tasolle. Tosi kiva tunti, vaikka nyt jäikin pienet sotavammat siitä nopeasta laskeutumisesta. Ei se mitään, oli niin mukavaa!

Kuukausi jouluun

Mulla oli tänään Elvis, tunnilla myös Vinski, Evita, Artsi ja pari yksäriponia. Harjailin Elviksen kauniiksi ja kiiltäväksi, tukkaa ojoon ja varusteet niskaan. Siitä sitten suorastaan hölkättiin kentälle - poni oli niinkin reipas ja aktiivinen taas vaihteeksi.

Kenttä oli jo aika kova, mutta kyllä se hiukan sieltä aukesi kun tarpeeksi kovaa pintaa tampattiin. Lähdettiin siinä kävelemään Elviksen kanssa ja siis ponilla oli hirmuisia ongelmia kun kentällä oli ihan hirmuisen uusi ja vieras poni! Elvis keskitti kaiken tarmonsa ponin tuijotteluun, väistelyyn ja toisaalta jopa seurailuun. Sen lisäksi toinen pääty kentästä oli aika jännittävä ja sinne meneminen oli astetta hankalampaa, kun ponin mielestä kulmien oikominen ja jännän pään tuijottelu oli mielenkiintoisempaa. Niinpä meidän alkutunti meni vähän siinä, että poni oli ah-niin-järkyttynyt milloin mistäkin, yritti väistellä ja juoksennella kauhuissaan ja minä taas yritin saada ponin uskomaan että se voi ihan kulkea ja tehdä hommiakin. Alkukäynnit meni ihan jees, mitä nyt poni oli supervino. Ihan tajuttoman vino. Siis se näytti kulkevan suorana, mutta ohjaan tuntui että toista ohjaa olisi saanut pitää kymmenen senttiä lyhyempänä kuin toista, jotta olisi suutuntuma ollut tasainen. Niinpä aloitin sillä, että koitin saada ponin taipumaan molempiin suuntiin ja suoristumaan siitä vinoudestaan. Alku tuntui mahdottomalta, mutta lopulta löydettiin tasaiset ohjat ja hyvä tuntuma.

Lähdettiin sitten ravia keventelemään. Tahti oli epätasainen, kun Elvis milloin jarrutteli ja milloin kaahotti. Meikä taas kökötti vähän koko tunnin etukenossa kun jokin taas olevinaan jännitti, joten työstin vaan itseäni suoraksi, tasaiseksi ja rennommaksi. Hetkinen kun siinä väännettiin, niin Elvis rentoutui ja lakkasi välittämästä toisista poneista, sitä pelottavaa kulmaa se kyllä aina vaan kyttäili enemmän tai vähemmän. Ei kuitenkaan räjähdetty tai mitään, joten ei se niin pahasti siihen keskittynyt. Ravista tuli mukavaa, hiukan epätasaista, mutta muuten. Elvis kulki kivasti, oikeastaan ainoa ongelma oli se mun jännittynyt olo, ilman sitä olisi mennyt tosi kivasti.

Laukattiin sitten vielä yksitellen uraa pitkin. Vasempaan kierrokseen poni puski sisälle päin ihan ilolla, enkä oikein saanut sitä pohjetta läpi. Johtui tosin ehkä siitä etten täysillä uskaltanut tehdä, mutta joo. Sain kuitenkin molempiin suuntiin laukat nostettua ja alun kököttämisen ja jäykistymisen jälkeen sain jopa istuttua suoraksi ja rentouduttua alas satulaan, jee! Elvis laukkasi tosi innoissaan ja reippaasti, eikä siinä sen ihmeempiä. Loppuravit kevenneltiin vielä ja käveltiin lopuksi.

Hyvin se tosiaan meni. Mulla on vaan nyt joku kausi kun tuntuu jatkuvasti jännittävän ja on hankala olla ja tehdä. Sain nyt kuitenkin tahdontaistelun jälkeen suoristettua itseni, mutta aina sitä vaan valahtaa takaisin etukenoon. Onneksi sentään sain pidettyä itseni ja ponin niin hyvin koossa, että Elvis alkoi keskittyä muhun eikä vaan sätkynyt uutta ponia.

Nyt oli vaan liian vaikeaa

Eipä voi muuta sanoa, oli tosi hankalaa, suoranaisen mahdotonta. Menin Vinskillä, tunnilla myös Pomo ja Evita. Ja no, mistään ei tullut mitään.

Alkukäynnit menivät vielä hyvin - sain Vinskin kävelemään, kääntymään ja jutut sujuivat. Kun piti raviin siirtyä, niin ei vaan millään. Sain sen kyllä raviin, kauhean tappelun saattelemana, mutta se ravin ylläpito ei onnistunut. Heti kun pyysin eteenpäin, kaatui Vinski päin aitaa ja vaikka yritin pyytää eteenpäin, niin heppa ei vaan suoristunut ja mua pelotti omien jalkojen puolesta. Sen lisäksi mentiin ihan vinoina, tehtiin ties mitä taivutuksia, väistöjä ja takaosakäännöksiä suoraan ravista. Vähän heilahdin kun tasapaino meni ja Vinski oli tehnyt jo 180 astetta. Heppaa otti päähän ja mua harmitti - en vaan saanut sitä ravaamaan. Yritin olla rento ja tekemättä juurikaan mitään, ihan vaan ravia ja rentoa keventelyä. Ei, ei niin millään.

Lopulta luovutin ja otin käyntiin, sillä huoletti että Vinski suuttuu ihan tosissaan. Käyntikin oli nyt mahdotonta, en saanut hevosta edes kävelemään uraa pitkin, vaan kaaduttiin milloin minnekin ja seilattiin. Lopulta olin tyytyväinen kun saatiin kierros käveltyä suorina ja ongelmitta. Marianne kävi kokeilemassa ja totesi että Vinski on vaan herkkä. Minä palasin selkään, enkä saanut edelleenkään mitään tehtyä. Koitin ravia ja kaaduttiin vain täysillä aitaan, eikä hommasta tullut mitään.

Sitten tuli laukat ja sain jopa yrittää nostaa laukkaa, jos siitä vaikka tulisi jotain. Laukannostot olivat tosi vaikeita ja hankalia, mutta tietyissä kohdissa sain laukan ylös ja laukka olikin ihan kivaa. Ei se suorana kyllä mennyt, vaan kaaduttiin taas vähän minne Vinski kulloinkin sattui menemään. Ainakin laukattiin, joten se oli hyvä. Käveltiin loppuun ja Vinski pääsi tarhailemaan.

Tasapaksua

Tänään menin Elviksellä, tunnillamme myös Vinski, Artsi, Evita ja Pomo. Elviksen laitoin kuntoon ja poni oli saanut oikein uuden hienon rintaremmi-martingaalin (jollaista en ollutkaan ennen itse laittanut päälle, joten saatoin olla tajuamatta että se rintaremmi olisi pitänyt asentaa satulaan kiinni.. Ajattelinkin että se näytti siinä kaulan ympärillä hiukan hassulta) joten se näytti ihan hienolta esteponilta. Suorastaan vakavasti otettava kisaponi.

Mentiin kentälle, kiivettiin kyytiin ja alettiin suorittamaan. Alkukäynneissä keskityin istumaan hyvin ja suorana, sillä suorassa istuminen on hitokseen hankalaa. Ponia työstin vähän reippaampaan käyntiin ja sen lisäksi piti tehdä asetuksia niin sisälle kuin uloskin. Vasemmalle asettuminen oli astetta hankalampaa ja poni olisi lähinnä halunnut kääntyä ohjan mukana milloin minnekin. Saatiin kuitenkin ihan onnistunuttakin pätkää sieltä tehtyä.

Kevyt ravissa jatkettiin samalla linjalla, rentoja poneja, venyttelyä ja taivuttelua. Ponia sai taas hiukan pyytää ennen kuin ravia löytyi ja tein siinä ensin omatoimisesti muutamat kevyet väistättelyt ja ravin pidennykset. Poni lähti vallan hienosti pohkeesta kyllä eteen ja ihan innostuikin tekemään reippaampaa ravia siinä. Tehtäväksi saatiin sitten tehdä ympyröitä joilla haettiin hyvää taivutusta ja toisella pitkällä sivulla piti päästää ohjaa pidemmäksi ja saada heppa venyttämään kaulaa pidemmäksi. Olin ihan tyytyväinen kokonaisuuteen. Poni venytti kivasti, liikkuikin reippaammin kun sai ohjaa. Ympyröille se vähän läsähti ja hidastui, mutta sentään jonkin verran asettui. Sanoisin että kokonaisuus oli ihan hyvä ja yritinkin kyllä parhaani. Silti päällimmäiseksi jäi sellainen epätasainen fiilis - tuntui että onnistui, mutta ei yhtään niin hyvin kuin olisi voinut.

Istuttiin sitten vielä harjoitusraviin, jossa poni oli tarjoamassa joko laukka- tai käyntisiirtymiä. Yritinkin tässä nyt tsempata ihan 110-prosenttisesti, sillä oli niin mitäänsanomaton fiilis tuosta alkutunnista. Koitin harjoitusravissa oikein istua rentona ja suorana, kädet kulmassa. Koitin pitää ravin reippaana ja aktiivisena ja saada ponin kulkemaan. Sanoisinkin että onnistuttiin tässä ihan hyvin. Poni nyt hidasteli kyllä taktisesti vähän väliä, mutta ainakin minä istuin aika kivasti ja pätkittäin sain jopa sen vasemman ulko-ohjan tuen sieltä kaivettua esiin (jee!) ja sen lisäksi saatiin raviinkin vähän liikettä. Poni tuntui oikein mukavalta ja homma sujui kivasti, joten eipä siinä sen ihmeempiä.

Loppuun ravattiin vielä kevennellen pidemmin ohjin. Poni oli tosi kiva tässä kyllä ja saatiin ihan kehujakin kun poni venytti hienosti. Hieman hitaaksi se jäi aina paikoin ja välillä tuntui ettei ponilla riittänyt keskittyminen jos annoin sille ohjaa, joten jouduin aika pitkälti menemään ohja vähän tuntumalla, jotta Elvis ei kyyläilisi turhuuksia. Edelleen siis ihan mukiinmenevä suoritus, muttei mitään sen ihmeempää. Ainakaan tällä kertaa ei jänskättänyt kamalasti!
Loppukäynneissä tehtiin vielä taivutuksia pienillä ympyröillä, joista jäi sama maku kuin muustakin tunnista. Pätkittäin tuli hyvääkin taivutusta, loppuaika meni vähän sinnepäin. Noh, poni pääsi siitä karsinaan odottelemaan seuraavaa tuntia, ehkä meillä on vaan syysmasennusta ilmassa kun on niin pimeää ja mälsää.

Ärsyyntynyt poni ja kauhistunut ratsastaja

Mulla oli tänään Pomo, tunnilla myös Vinski, Artsi, Elvis, Evita ja Piki, Pomo vain mun kanssani. Tänään oli ponilla selvästi astetta huonompi päivä, se oli tosi äkäinen koko harjauksen ja varustuksen ajan, siis vielä äreämpi kuin yleensä. Sen lisäksi ulkona oli hiukan pimeää ja ehkä mullakin kummitteli mielessä että tasan vuosi sitten tipuin Pomolta ja sain sen aivotärähdyksen... En tiedä mikä näistä oli ongelmana, vai oliko mikään, mutta heti kun päästiin ponin kanssa kentälle ja nousin kyytiin, mua alkoi jännittää.

En oikein tiedä mikä siinä taas oli, mutta alusta asti mulla oli tosi epävarma ja huono olo siellä Pomon selässä. Poni ei edes tuntunut mitenkään oudolta tai ihmeelliseltä, mutta silti mä olin jännittynyt ja jäykkä. Käveltiin alkukäynnit ilman jalustimia ja olin ihan paniikissa kun jouduin heti luopumaan ihanista jalustimistani. Mitään ei tapahtunut kuitenkaan, poni käveli ihan kivasti ja minä pääsin syvemmälle satulaan. Sitten kerättiin jalustimet takaisin ja lähdettiin ravailemaan.

Ja ei muuten sujunut pätkääkään. Ehkä ponilla oli huono ja vaativampi päivä kuin normaalisti. Ehkä mä en jännitykseltäni saanut pyydettyä oikein. En tiedä mikä oli syynä, mutta poni ei kääntynyt varmaan kertaakaan oikeaan kierrokseen ravissa. Se vaan lönkötti uraa pitkin, en saanut sitä kääntymään ja se mun fiilis vain meni koko ajan alaspäin. Mitä enemmän tuli niitä fiiliksiä etten saa ponia kääntymään ja kiikun vain kyydissä ilman mitään sanavaltaa, sitä enemmän alkoi myös jännittää että kohta se varmaan lähtee kun se ei ole hallinnassa ja kohta se suuttuu ja vaikka mitä.

Yritin kuitenkin parhaani siellä. Koitin kääntää ihan kunnolla ja vasempaan kierrokseen poni kääntyikin hiukkasen paremmin. Oikein hyvä siis! Sen lisäksi tehtiin ravissa hiukan temmonvaihteluita, jotka sujuivat superhyvin - poni hidasti ravia pyydettäessä ja suoritti toisaalta myös hemmetin hienoja ravipidennyksiä. Ja silti, silti mulla koko ajan jyskytti ajatus että apua, poni varmaan pelkää tätä porttipäätyä, koska se hiukan katselee täällä ulospäin, en tiedä uskallanko ratsastaa tänne asti. Olin ihan jännittynyt ja tosi epävarma koko tunnin. Tuntui että poni oli tyhjä ohjalle, tuntui etten uskaltanut täysillä pyytää sitä eteen siinä pelossa että se lähteekin liikaa. Se oli vaan tosi heikkoa se kaikki tekeminen kun en pystynyt vaan rentoutumaan ja pääsemään siitä fiiliksestä yli. Suurena syynä oli toki se, ettei mulla ollut hallintaa poniin - en saa rauhoituttua jos poni ei edes käänny millään.

Siitä piti sitten vielä istua harjoitusraviin ja ottaa laukkaa hiukan pääty-ympyröillä. Meillä tämä romahti heti kun en oikein saanut istuttua harjoitusravia riittävästi sen jännitykseni kanssa, joten jouduin heti vaan keventelemään oman mielenrauhani takaamiseksi. Sitten Elvis säikähti, Pomo lähti hiukan mukaan ja meikä jännittyi taas lisää. Pomohan ei oikeastaan edes vaikuttanut säikyltä, enemmänkin luulisin että se lähti koska se oli innoissaan. Se vaan että mulla ei ollut nyt sellainen tunti että pääsisin tällaisista yli. Kun Pomo sitten lähti vielä toisen kerran omin lupineen laukkaamaan, mulla romahti koko istunta täysin, en saanut enää pätkääkään istuttua, vaan keikuin jalustimilla, könötin eteen ja yritin samalla saada ponin käyntiin. Meikällä vaan tärisi jalat ja oli ihan kauhea olo - ei ole mitään syytä jännittää näin paljon pienen ponin kanssa ja silti tällaisia tunteja vaan tulee välillä Pomon kanssa. Kun ihan ilman syytä mä vaan jännityn ja järkytyn. Se on ärsyttävää, mutta jotenkin vaan poni ei ole niin mun juttu kuin osa meidän muista hevosista. Joku siinä vaan on, joka aina välillä aiheuttaa mussa suurta epäluottamusta. No, sentään nykyään näitä on suht harvoin, kun alkuaikoina jännitin oikeastaan joka kertaa Pompelin kanssa. Ja ainakin ne muut kerrat jotka menevät paremmin ja rennommin ovat tosi kivoja ponin kanssa.

No joo. Otin rauhoittelukäynnit siinä sitten. Mulla oli sellainen olo etten saa ponia ravaamaan harjoitusravia ilman kauheaa jännittymistä. Kun vielä muut laukkasivat, niin en halunnut mennä siellä riehumassa ponini kanssa, joten päätin ihan vaan nollata tilanteen. Kävelin ponin kanssa ensin varsin flegmaattisesti keskemmällä kenttää ja otin omaa aikaa rauhoittua. Muut laukkasivat, me käveltiin. Lopulta uskaltauduin jo ratsastamaan käyntiä enemmän, tein reilumpia käännöksiä ja pyysin ponia lyhyemmäksi ja reippaammaksi. Kun mulla oli astetta parempi olo, niin päätin että pakko se on hammasta purren vaan mennä ja lähdin nostamaaan laukkaa.

Tarkoituksenani oli laukata ympyrällä jottei poni voisi räjähtää pitkällä suoralla. Se ei kääntynyt, joten mentiin sitten vaan uraa pitkin, samapa tuo. Laukka nousi tosi heikosti, sillä poni jatkoi sellaista siksakkia jota se olikin vetänyt oikeastaan koko tunnin ajan. Sain kuitenkin laukan ylös, laukkasin runsaan pitkän sivun verran, hidastin käyntiin, otin vielä toisen laukan ja sen jälkeen siirryttiin takaisin käyntiin. Laukka nyt ei ollut mitään ihmeellistä, lähinnä poni tuntui tönköltä ja minä istuin siellä mukautuen kuin tiiliskivi. Laukattiin kuitenkin ja selvittiin siitä. Laukan jälkeen halusin lähinnä vain pysäyttää ponin ja hypätä alas selästä, sillä olo oli liian hutera. Näin teinkin (heti kun sain ponin pysähtymään) ja taluttelin loppukäynnit.

Se on jännä miten mulla on sellainen kytevä epäluottamus Pomoon. Ja miten se vaan aina yhtäkkiä tulee. Aina välissä tulee joku yksi tunti jolloin olen silleen että poni on hurja ja sen jälkeen voi olla hyviä, huonoja ja siltä väliltä olevia tunteja ihan ilman ongelmia. Toki toinen jonka kanssa mulla on tällaisia epäluottamuksen tunteita on Artsi, mutta se nyt johtuu enemmän siitä, että tipun sieltä aina kun jotain tapahtuu ja yleensä vielä kahdesti peräkkäin. No, parempia fiiliksiä hakemaan taas, ei siinä muuta. Ehkä me molemmat aloitettiin päivä vähän väärällä jalalla. Ken tietää, mutta toivottavasti seuraavalla kerralla ei ole tällaista turhaa paniikkia.

Hyvää työskentelyä vinolla ratsastajalla

Tänään oli taas sellainen päivä että olin ainoa meidän tunnilla ja Marianne olikin kysellyt voisinko tulla myöhemmin. Mutta tietenkin kun lähden niin aikaisin ja yleensä nämä viestit tulevat kun olen jo melkein tallilla, niin ei auta. Olin siis yksin tunnilla, mikä ei tietenkään mua niin haitannut, Marianne vaan joutui möllöttämään kentällä tunnin kauemmin. Auton hommaamista odotellessa.
Mulla oli Vinski, mistä olinkin tosi innoissani. Olen odotellut koska pääsen taas ison äijän kyytiin, mutta yleensä sillä on muita ratsastajia. Sen lisäksi oli tosi kiva kokeilla valtamerilaivaa tälleen yksityistunnilla - ei ainakaan jyrätä ketään ja heppakin kääntyy paremmin kun ei ole ketään seurailtavana. Harjailin Vinskin kuntoon ja lähdin sitten kentälle kävelemään ja odottelemaan Mariannea.

Ei muuta kuin selkään ja lähdin kävelemään. Kenttä oli sellainen pintajäinen ja vähän inhottava, mutta sentään ei vielä ole niin kylmä, että se hiekka olisi oikeasti jäässä. Vesilutakot olivat hiukan arveluttavia ylittää, mutta hiekka pehmeni suht hyvin isojen lapioiden alla. Otin siinä omatoimiset alkukäynnit, joissa pyysin vain hiukan aktiivisempaa käyntiä isolta äijältä ja pyöräyttelin muutamat voltit. Muuten se aika menikin ihmetellessä, että miten noin ison hevosen selässä kuuluukaan olla ja kuinka voi jalkojen välissä olla niin hitosti massaa.
Alkulämmittelyn jälkeen aloitettiin työskentely pääty-ympyrällä vesilutakoita väistellen. Tarkoituksena oli tehdä pientä avotaivutuksen tapaista pitkin ympyrää ja aina vuorollaan suoristaa vasta-asetuksilla ja väistätyksillä ympyrän sisälle. Yleensä nämä tällaiset sujuvat oikein kivasti Vinskin kanssa kun heppa osaa ja kaikkea, mutta nyt olin kyllä jotenkin tosi hukassa siellä. Oli ihan sellainen olo, etten vaan osaa tehdä jalalla, kädellä ja vielä istunnalla eri juttuja, joten aina kävi vähän niin, että mä keskityin liikaa yhteen apuun ja unohdin kaikki muut, jolloin taivutuksen aikaansaanti oli tosi haastavaa.

Ehkä se oli vaan taas tämä järkytys kun pitkästä aikaa olin ison hevosen kyydissä. Meni niin paljon energiaa ihan vain ohjien käsissä pitämiseen, joten tällaisen vaativan tehtävän suorittaminen oli tavallistakin hankalampaa. Aloitettiin vasemmassa kierroksessa ja tosiaan, alkuun en oikein saanut mitään tehtyä. Vinski oli kyllä todella hyvin kuulolla ja esimerkiksi se pysähtyi ihan kuin seinään kun vain pyysin, mikä oli tosi hienoa, kun yleensä hidastuksiin nämä mun erilaiset väistätysyritykset kaatuvatkin. Nyt oli ongelmana enemmän se, etten vaan saanut tehtyä tarpeeksi. No, toistojen ja korjausten jälkeen sain lopulta onnistumaan jollain tasolla ne taivutukset, väistöt ja ainakin Vinski asettui tosi hienosti ja hidasti ongelmitta. Joten sentään ne peruspalikat tuntuivat siellä toimivan. Toki itse pyörin ja kierin siellä selässä taas vähän miten sattuu, mutta se istuminen on vaan kauhean hankalaa.

Oikea kierros olikin huomattavasti sujuvampi, mutta siinä iski hiukan ongelmaa kun Vinski lähti ennakoimaan ja kaatumaan ulkoapujen läpi ihan liikaa. Tulipa ainakin pakottava tarve ottaa se ulko-ohja käteen, sillä muuten oltaisiin keilattu aitatolpat mennessämme. Kyllä sen tällaista isoa ja vahvempaa hevosta ratsastellessa huomaa, että se ulko-ohja todellakin tarvitsisi olla kädessä. Ja huomaa kuinka vaikeaa se on pitää kädessä - mutta hyvä että tuli taas sitäkin paranneltua ja harjoiteltua, sillä en todellakaan halunnut jäädä aidan ja hepan väliin tällä tunnilla.

Siirryttiin siitä sitten kevyt raviin, mikä oli lähinnä koomista. Vinski meni tosi hienosti ja kiltisti ravia, se kääntyikin ja teki kaikkea. Ongelmana oli se, että Vinski teki vähän liikaakin kaikkea. Joka kerta kun ravattiin ympyrän avoimelle sivulle, heppa yhtäkkiä vaan poikitti hulluna ja lähti tekemään sulkutaivutusta. Jep. Marianne kysyi onko mulla ulkojalka takana (ei nyt mielestäni) ja yritin pitää itseni ihan tasassa, tekemättä mitään. Koitin pitää sen ulko-ohjan tukevana ja vain mielessänikin ravailla. Mutta ei, monta kierrosta peräkkäin Vinski vain alkoi suorittaa sitä sulkutaivutusta joka kerta ihan samassa kohdassa. Se oli jo lähes tragikoomista. Lopulta sain sitten tehtyä jotain, ehkä pidettyä ulkoavut tukevampina tai ratsastettua enemmän eteen ja pidettyä hepan suorana, mutta tärkeintä oli että heppa lopetti taivutusten tarjoamisen ja jatkoi hienoa ravia vain ympyrällä. Ratsastelin Mariannen tukemana ravia isoksi ja reippaaksi ja kyllä vanhasta vielä lähtee. Hän ravasi tosi kivaa ja aktiivista ravia siinä ympyrällä, vailla huolenhäivää. Ravitehtävänä mun piti tehdä aina pienempi voltti ympyrän aikana ja siitä jatkaa pieni pätkä avotaivutuksessa. Tämä olikin yllättävää, sillä aloitettiin vasemmassa kierroksessa ja se sujui tosi hienosti! Pienempi voltti tuli kuin vettä vaan, Vinski piti ravia hyvin yllä kun vain muistin pyytää tarpeeksi ja avokin tuntui huomattavasti onnistuneemmalta kuin käynnissä. Välimatkoilla pyysin hepan aina reippaampaan raviin ja muuten tehtiin taivutuksia. Lopeteltiin sitten tämä kierros ottamalla ihan kunnon ravia kierroksen verran. Hiukan sai pyytää ennen kuin Vinski heräsi ja senkin jälkeen häntä sai ihan komentaa ajoittain ettei lösähdettäisi. Saatiin kuitenkin tehtyä hiton isoa ja nättiä ravia pääty-ympyrällä, jonka jälkeen vaihdettiin suunta.

Vasen kierros yllätti mut täysin, sillä ajattelin että tähän suuntaan nyt ainakin onnistuu. Vaan eipä onnistunutkaan. Ensin mulla oli pitkään ongelmaa sen pienen voltin tekemisessä. Vinski kääntyi kyllä, mutta voltti oli ihan liian iso. Vasta kun lopulta oikein keskityin ja ratsastin, sain tähänkin kierrokseen tehtyä tarpeeksi tiukkoja voltteja. Sen lisäksi meillä oli vaikeuksia tehdä avotaivutusta tarpeeksi isolla reitillä, vaan skipattiin alkuun kulmia ja mentiin muutenkin vähän sinnepäin. Viimeinen ongelma oli se, että ympyrä lösähti ihan liian isoksi monta kertaa peräkkäin. Monien toistojen jälkeen, kun oikein sain kaivettua kaiken voiman itsestäni, saatiin muutama täysin onnistunut kierros, jonka jälkeen sain istua alas ja nostaa laukan.

Laukka oli itsessään hyvää. Kuulemma Vinski laukkasi oikein kivasti ja aktiivisesti. Varmaan vähän liian pitkä se oli ja näin vasempaan kierrokseen en saanut millään pidettyä sitä ulkokättä kyynerpääkulmassa. Koitin korjata, mutta joka kerta kun sain käden oikealle paikalleen, Vinski tietysti siirtyi raviin, kun ulko-ohjasta tuli liikaa pidätettä ja en saanut kylliksi ratsastettua samaan aikaan eteen. Pysyttiin kyllä ympyrällä tosi kivasti, se vaan hiukan venyi turhan isoksi, enkä saanut pienennettyä reittiä niin pyydettäessä. Sen lisäksi istuin vähän huonosti, olin kuulemma turhan kiertynyt sisäänpäin ja tuntui että käytin ihan liikaa jännitysvoimaa siihen istumiseen. Aloin toki taas jo hiukan väsähtää, mutta luulen että sekin osittain tässä vaiheessa johtui siitä, että jännitin jalkoja koko ajan (kuten aina laukatessa) enkä saanut muutenkaan istuttua ihan rentona satulassa.
Positiivisena voidaan ehdottomasti sanoa että Vinski nosti laukat todella hienosti, reippaita, iloisia nostoja tuli joka kerta kun piti lähteä korjaamaan laukka takaisin ylös.

Vaihdettiin suunta ja jälleen oikea kierros oli yllättäen parempi. Se johtui ihan siitä että oikealla jalalla sain paremmin ylläpidettyä laukkaa verrattuna vasempaan jalkaan ja oikeassa kädessä raippaakin on helpompi käyttää. Olin silti tosi yllättynyt, kun yleensä oikea kierros on katastrofi sen vasemman ulkokäden takia, mutta ei tällä kertaa. Tähän kierrokseen sain ulkokäden pidettyä tosi kivassa kulmassa ja nyt ainoa ongelma oli se, että ohjat tuppasivat aina valumaan. Se nyt johtui siitä että Vinski oli turhan pitkä, mutta annoin sen nyt vähän olla, sillä oli niin paljon muutakin pohdittavaa. Tarvitsen aikaa että voin työstää sitä lyhenemistä, se ei onnistu yhdellä kerralla. Varsinkaan tällaisen Elvis-kuurin jälkeen.
Tässä kierroksessa Vinski myös laukkasi parempaa ja aktiivisempaa laukkaa kun sain sen ylläpidettyä paremmin. Istuin myös itse tuhat kertaa paremmin, rennompana ja suorempana. Jalat nyt olivat edelleen jännittyneinä, se on mulla aina vaikeaa. Mutta muuten istuin tosi kivasti ja fiksusti siellä. Olin myös yllättynyt että tähän suuntaan ympyrä säilyi vähintään yhtä hyvin, ellei paremminkin kuin toiseen kierrokseen. Oikein positiiviset setit siis!

Käveltiin sitten hetki, koska ratsastaja oli taas ihan suunnattoman poikki kaiken intensiivisen treenin jälkeen. Vinski sen sijaan vaikutti oikein tyytyväiseltä viilenneisiin keleihin ja iloiseen ratsasteluun. Lähdettiin kävelemään loppukäynnit maastoon, sillä tunti oli mennyt oikein kivasti. Maastolenkki sujui hyvin ja ongelmitta, käytiin pieni pätkä kävellen siellä. Vinski oli varsin tyytyväinen, mutta ihmisväki meinasi kyllä jäätyä kuoliaaksi siellä. Tuuli oli tosi pureva ja vielä kun pellon reunaa kuljettiin aikamoinen pätkä.
Palattiin siitä kentälle ja taluttelin Vinskiä vielä hetken, ennen kuin saatiin siunaus lähteä talliin. Poni sai takin päälle ja pääsi tarhaan ja itsekin lähdin aika nopeasti kotiin, sillä talvi ei tule yksinään.