Niin missä iässä se dementia iskikään?

Kyllä mä ihan oikeasti harkitsin etten menisi tänään tallille. Olin ihan väsynyt ja kipeä. Niin, sen siitä saa kun joutuu mittailemaan korkeuksia maanantai myrskyssä.
Menin kumminkin, pakkohan sitä nyt on tallille mennä :D Ja kiinnosti muutenkin tietää millä menen.
Ja oli lämmin, heh, ylihuomenna on joulukuu!

Saavuin tallille ja menin lukaisemaan taulun. Roosa :) Siis niinku Roosa :D (Tunnilla mukana Sakari, Pomo ja Kaisa.)
Mulla oli vähän sekalaiset mielipiteet. Mahtavaa, upeaa ja fantastista että pääsin taas Roosalla. Se on myös kevyempi mennä kuin Vinski, joten olotila pysyisi varmaan kohtuullisena vaikka puolikuntoisena siellä hilluinkin. Mutta, mua myös jännitti. Mietin että Roosa voi säikähtää ja mennä. Lohduttauduin sillä että Roosa on sentään suht rauhaisa.

Kävin katsomassa vähän tuntia. Marianne ratsasteli joten katselin sitä. Ja oikeastaan halusin varmistaa Roosan satulan, se oli meinaan eri paikassa kuin ennen. Ja silleen.
Lopulta harjasin ponin, Marianne heitti satulan (Pah :D Se tuli selittämään jotain että täytyy mennä, tällainen seisoskelu on turhaa tai jotain. Joten se sai sitten pistää Roosalle satulan, mulla se kestää niin kauan) ja mä suitsitin ponin. Ja kentälle mahdollisimman hitaasti.

Nousin selkään, jalustimet olivat älyttömän pitkät. Parempi kai niin, ei voi ainakaan seistä jalustimilla vaikka kuinka yrittäisi. Lähdettiin sitten kävelemään. Ihan pikkaisen mua jänskätti, mutta. Roosa käveli reippaasti, vähän väisteli toista uraa kun aitojen ulkopuolella oli niin pelottavaa, eihän pikku aasi nyt voi kävellä uraa pitkin. Koitin saada ponin uralle, kääntelin vähän voltteja. Roosa toimi oikein hyvin. Kääntyi, ei seurannut, kulki reippaasti. Hetken kävelyn jälkeen Marianne selosti tehtävän. (Heh, se oli ennen tuntia selitellyt että odottaa tuntia että voi kiusata meitä :D)

Anteeksi jos nimitykset on vääriä.

Eli Marianne pisti tötsät vähän havainnollistamaan reittiä. Tosin mua ne vaan alkuun hämäsivät.. Piti siis kävellä, sitten toisen pitkän sivun loppuun tehdä vastakaarto, toisen pitkän sivun loppuun täyskaarto (kuten huomaatte, epäilen itsekin tuon toisen nimeä, sori.)
Ensin mun kaarrot olivat hieman pieniä, sillä käänsin niin läheltä tötsiä kuin onnistuin. Alkuun oli myös väistämisen kanssa ongelmia, kun en oikein tiennyt koska väistän toisia, koska kävelen maanomistajan elkein. Roosakin alkuun vähän kyttäili ja käveli vähän reippaasti. Heti alussa hän ottikin lentävän lähdön. Koitettiin tehdä vastakaartoa, ojassa oli jotain kamalaa ja lyhyt laukkapyrähdys kauemmas. Mä säikähdin kauheasti :D Sentään selässä pysyin. Sen jälkeen kävelin ja koitin rauhoittua ja tehdä tehtävää. Vielä yksi sivuloikka tuli, sen jälkeen poni kulki säikkymättä. Mutta kyllä se kyttäili sinne ojaan, ei kulkenut uralla ja meni lapa jossain kaukomailla tuota vastakaarretta. Täyskaarto onnistui paremmin, kun ei poni juossut alta tai tehnyt muutakaan tyhmää.
Kun minäkin lopulta rauhoituin tehtävä onnistui kaikin puolin varsin hyvin. Olin tosi tyytyväinen. Ei tullut mitään suunnanvaihtoja, ei seurailuja (vähän hiljenneltiin kun hurmaava Sakari kulki ohi.)

Kun oltiin käynnissä haettu reitti, siirryttiin raviin. Roosa ravasi hyvin hitaasti, tai siltä se ainakin tuntui. Vastakaartosivulla sipsutettiin vähän kovempaa ja vähän kiemurreltiin. Muualla kuljettiin rauhassa ja kuuliaisesti. Mukavasti oikein. Poni kääntyi tosi hyvin, tehtävä onnistui. Siis ei tästä ole juuri pahaa sanottavaa. Ajatelkaa, mä aloin kesken ravien miettiä että mitä ongelmia mulla muka Roosan kanssa oli? Siis ihan tosissani mietin, en oikeasti muistanut. Lopulta tuli välähdys; sehän teki niitä uukkareita ja seurasi. Ai niin :D
En oikeastaan tiedä mitä sanoa tästä kevyt ravista. Roosa kulki varsin hienosti pienoisia kiemurteluja lukuunottamatta. Mä olin tosi tyytyväinen.

Sitten hetkinen käyntiä ja järkytin ponin maailmaa kulkemalla myös tuolla yhdellä lyhyellä sivulla jossa ei tehtävää suorittaessa käyty. Siellä vasta olikin pelottavaa, varsinkin kun tuuli ja oli koirakin ja iik. Ei sentään menemään lähtenyt, onneksi. Kun oltiin kävelty, jatkettiin edelleen samaa tehtävää, nyt vain harjoitusravissa.
Nyt tuli muutamia kääntötappeluita ja Roosa alkoi vähän madella, siirtyili käyntiin ja sitä rataa. Mutta muuten.. Muuten se meni vaan paremmin. Mun asentoa kehuttiin, Roosan muotoa kehuttiin. Kaikki on sitten täydellistä tänään. Vähän alkuun juostiin toisella sivulla, mutta sitten poni relasi ja jee. Mentiin kyllä niin siististi sitten. Ravissa oli niin helppo istua ja oleilla ja olin niin tyytyväinen kaikkeen. Alkaa vaan tämä postaus käymään tylsäksi :D "Tehtiin samaa tehtävää eri askellajeissa, olin tyytyväinen, tyytyväinen, tyytyväinen!" Harjoitusravin jälkeen hetki käyntiä. Ja sitten laukkaa.

Oli tarkoitus nostaa laukka pitkälle sivulle ja tehdä sitten pääty-ympyrä. Eka nosto yritys kariutui siihen kun Roosa puski sisälle ja sitten vedettiin jotain hienoa ympyrää. Mariannen ystävällisellä avustuksella nousi laukka, laukattiin vaan täysillä johonkin Pomon perään.
Laukka oli ala-arvoista. Ei se noussut sitten millään. MITÄ MÄ TEEN VÄÄRIN. Kyllä joskus onnistui.. Perä lensi, Roosa jummasi. Nyt mä sitten oikeasti taistelin, julma tappaja-vaihe päällä mä koitin. Mutta kun poni juoksee aitoihin ja multa lopahti jaloistakin voima.. Laukka nousi vain silloin kun Marianne oli siinä vieressä metelöimässä, muuten Roosa pukkaili ja hiljensi. Aivan sama mitä mä tein, ei vaan onnistunut. Koitin jopa loppuvaiheessa nostaa laukkaa niin ettei ollut sisäjalustinta :D Jalkaan saa enemmän voimaa. Mutta ei.. Rasittavaa. Mikä siinä on vikana? Kyllä joskus nousi. Ja kun ravit menee hyvin. Siis jännitänkö mä jotain niin että Roosa vetää siitä pultit. En tiedä. Vai onko se vaan niin että kun annan laukkapohkeen niin poni tunkee sisään enkä voi tehdä sille mitään. Äh. Pitäisikö valmistella enemmän? Ehkä. Pitäisikö lyödä persuksille niin kovaa kuin lähtee? Tjaa, en tiedä. Mitä mun pitäisi tehdä? Onko ongelma mun laukannostossa. Vai koittaako poni vaan ja heti kun ei onnistu niin alkaa sitten leikkimään. Joitain laukkoja tuli. Mariannen avustuksella. Tarvitsisin tyhjän kentän ja loputtomasti aikaa, sitten voisin katsokaas ihan rauhassa panna menemään. Nyt mun hienot nostoyritykset sammahti aina siihen kun joku tulikin eteen. Hups.
Ja rassaavaa kun laukka toimii periaatteessa mun osalta. Mutta sitten ei Roosan kanssa. Tarvitsisi varmaan vaan harjoitella. Harmi vaan kun tämä ei taida olla niin helppo ongelma kuin se Elviksen laukkaongelma johon auttoi raipan käteen ottaminen.

Lopulta pitkällisten laukannostorituaalien jälkeen siirryttiin loppuraviin. Roosa kulki hienosti taas :) Pää meni alas, mentiin niin siististi. Eikä ainakaan kaahailtu, ei tosiaan.
Sitten loppukäynnit. Piru vie olin kumminkin tosi tyytyväinen. Joo, laukka on.. Mitä on. Mutta muuten. Mä oikeasti en edes muistanut mitä ongelmia mulla on Roosan kanssa. Ei yhtäkään uukkaria, vain pari seurailua. Tuli lähtö, se oli positiivista, mun kannalta ajateltuna. Pakko tästä pelostakin on eroon päästä.
Roosa on niin kiva kumminkin, vielä kun laukan saisi onnistumaan niin kaikki olisi täydellistä.
Marianne oli tyytyväinen. "8½" Mä sanoin 7. Ei paljon eroa. Laukalla oli vaan mulle enemmän painoa. Laukka meni huonosti, kaikki muu hyvin, etkä voi väittää että vain kehun sua, jotenkin näin totesi Marianne. Hyvä. Jos se olisi alkanut väittää että laukkahan meni oikein hyvin niin olisin kuollut.

Kävelyjen jälkeen keskelle ja hevoset pois. Harjasin pikku pikku Roosan puhtaaksi. Ja työläinen tuli käytävälle seisomaan, buaha. Naurettiin se pihalle Roosan kanssa, mokoma työläinen tuli pilaamaan maisemat. Se on sitä alempaa kastia ;)

Vähän tämä oli nyt mukavaa ja yksinkertaista. Mä olen tyytyväinen kun olen saanut takaisin tämän hyvän asennon. Tai alkuun siinä oli kaikki pielessä. Mutta nyt sitten tänäänkin (kuten torstainakin) todettiin että mulla on hyvä asento. Jee :D Mun elämän peruspilari on taas kunnossa. Hyvä istunta on kaiken a ja o. No okei, mun kädet oli välillä ihan suorassa, myönnän.
Tämä oli kyllä niin kivaa. Sujui tosi hyvin (niin, en ota sitä laukkaa nyt mukaan :D) ei ollut niitä tavanomaisia ongelmia. Erävoitto kun sain rauhoituttua sen lähdön jälkeen. Roosa kulki niin kivasti ja siitä tuli kehuja kun se meni hyvin. Muutenkin ei vaihteeksi tarvinnut koko tuntia jauhaa mulle turhista asioista joita en vaan tajua.
Harjoitusravissa oli taas niin kiva istua.
Oikeasti :D Koko tunnin mahtavimpia asioita oli se kun Marianne sanoi että mulla on hyvä istunta. Se on vaan jotenkin niin tärkeä ja rakas asia mulle.
Ja toinen mahtava asia oli kun Marianne kehui sitä Roosan muotoa. Kulki oikein sieltä edestä. Se oli vaan jotenkin niin hienoa. En mä tiedä. Pienet asiat tekee onnelliseksi(ko).

Mä pääsin Roosalla :D Eikö olekin kivaa. Roosa on niin ihastuttava. Vitsit kun saisi laukan taas nousemaan. Kaikki olisi sitten täydellistä. Pitäisi varmaan rauhoittua, valmistella, nostaa ja jollei nouse, vaan tulee pukkeja niin näyttää taivaan merkit. Näin karrikoidusti. Helppo lista.
Olisikin.

Roosa ei ole mennyt ikinä noin hyvin mun kanssa, ainakaan jos multa kysytään. Jee, masennusangsti-kausi on ohitettu! Heh. Roosa on vaan aika ihana.

Hyvää ystävänpäivää, huutaa naapurin mummo

Tänään koulussa sain jonkun kuningasidean. Halusin mennä tallille. Ihmettelin itsekin tätä ideaa, vaan mikäs siinä.
Autoin Pomon kuntoon laitossa, Lakin kääntämisessä. Seisoskelin ja kävin harjaamassa Roosan. Välillä katseltiin niin tyhmästi, välillä näykittiin. Oli hän ainakin niin kiltisti kuitenkin. Ja suloisesti, heh.

Siivoilin vähän harjojakin. Duunasin siis kaikenlaista järkevää. Ja mietin miksi sain tällaisen mahti-idean juuri tänään. Kun siis, tuulikin noin kovaa. Yh :D Njoo. Tiistaina sitten seuraavan kerran. Aika jännää, kun VOIN mennä MILLÄ vaan. Hih. Onhan se aika kivaa.


Aloin myös tänään miettimään että vaikka olen hyvin itsekritiikkinen ratsastuksen suhteen (mitäs mä kesällä ajattelinkaan: "hitsi mä oon talentti, nyt näytetää noille miten mennään". Kuitenkin. Ja kyllä mä ajatustasolla pidän itseäni tosi hyvänä. Sitten vaan kun on selässä.. Noo, ei siinä ajatustasot riitä, silloin pitää oikeasti, konkreettisesti olla hyvä. Vaikka kuinka Marianne pitäisi mua kieroutuneena ihmisenä, heh heh. Ei se silti sen paremmin mene. Mä olen ainakin realisti. Menee surkeasti, niin menee surkeasti.)

Tosiaan, aloin miettimään että olen kuitenkin aika tyytyväinen osaamiseeni tälleen maastakäsin. Tai osaaminen ja osaaminen. Pärjääminen?
Mä olen siihen ihan tyytyväinen. Joskus mä pelkäsin kauheasti maastakäsin kaikkea, selässä en niinkään. Olen rauhoittunut siitä.
Mutta olen mä oikeasti aika tyytyväinen kun pärjää edes sen verran että pystyy hevosen harjaamaan. Se on saavutus ;D Joo, olen mä tyytyväinen tähän pärjäämiseen, ehkä joku käsitti että meinasin sitä että olen tyytyväinen kun tyyliin uskaltaa olla harjaamassa ja saa pysymään paikallaan ja tätä rataa. Vaikka se sitten siihen jäisikin, mitä siitä. Voihan sitä edes jostain olla ylpeä. Jos mä olen ylpeä näin pikkuisesta asiasta.

Kyllä mä olin vanhalla tallilla käydessänikin.. Tunsin itseni välillä niin hyväksi, yksinkertaisesti. Mua, siis MUA pyydettiin laittamaan suitset yhdelle hevoselle. Koska ne kaikki luotti siihen että mä osaisin. Mä uskalsin luottaa omaan satulointitaitooni, sekin oli jo oikeasti hienoa.

Vaikka ratsastaessa olen surkeaakin surkeampi luuseri, (joo, olen mä tyytyväinen ja iloinen näihin mahtitunteihin, joita tulee yhtä usein kuin lottovoittoja.) niin.. Mä olen ihan tyytyväinen tähän toiseen osioon.

Saa jostain leijua, vaiko mitä. Hmm.. Pitäisikö mun alkaa vähemmän kriittiseksi? Kunhan siis aloin tässä miettimään.. En tiedä, en edes ole mun mielestä kovin. Siis jos miettii tiistaita, se tunti meni aika huonosti. Ja mehän siis juostiin päin toisia ja mitä kaikkea. Laukat ei olleet niin hyviä kuin yleensä ja vain loppuravit sujuivat. Mun mielestä on aika kohtuullista sanoa sitä surkeaksi. Tai.. Vaikka kuinka olisinkin ratsastanut vuoden, niin ei unohdeta sitä tosiasiaa että pari kertaa sitten se hevonen meni ajatuksen voimalla. Oikeasti.
Torstaista, en tiedä. Se oli "ihan okei"-luokkaa :D Mutta ei todellakaan mitenkään kehuttava suoritus, heh. No, enpä ole ikinä nähnyt Sakarin vetävän täyttä ravia ympäri kenttää, saavutus kai sekin.
Että en mä ehkä. Sitten jos alan väittää että sellaiset mahtitunnit on surkeita.. Sitten voin sanoa olevani ylikriittinen. Nyt olen vain realistinen ja potkin itseäni parempiin suorituksiin. Ehkä joskus musta tulee niin hyvä ettei tarvitse joka tunnin jälkeen mietiskellä että menipä taas huonosti.

Raivotar kohtasi voittajansa

Pääsinpä mä tänään helpolla, ei tarvinnut (pelätä) ja kysyä toista hevosta kun en mennyt Vinskillä. Mutta sitten taas.. Piti ihan pikkaisen pelätä sitä hevosta jolla mä menin. Kauheaa :D
Olin tallilla oikein ajoissa, ja tosiaan. Katsoin millä menen. Ja se oli varsinainen järkytys. Tunnilla oli myös Kaisa, Elvis, Simo ja Vinski. (Nyt heitelkää villejä veikkauksia millä menin. Villein on sitten se oikea. Tai ei välttämättä, riippuu kuinka kieroutunut mieli teillä on.) Ratsuni oli jo ekalla tunnilla, joten katselin sitä tuntia hetken ajan. Oikein kiva, Simo, Elvis ja Vinski lähti sitten menemään. Elvikseltä ja Vinskiltä tultiin alas. Ja oli kyllä järkyttävää. Oikeasti hei, Vinski veti siellä ilmapukkeja. Sitten se juoksi Elviksen perässä.
Juttelin vähän jopa yhden mun tunnilla olevan kanssa. Ja tunnille.

Mä epäilin koko ajan että Mariannella ei ole nyt kaikki inkkarit kanootissa, epäilin että se on nyt jotenkin mokannut. Tai vaihtoehtoisesti se on hullu, buahah. Apua, apua.
Menin siis ratsuni luo. Ja kuten joku saattoi villinä veikkauksena arvata.

Joo, mä menin Sakarilla. Voi elämän kevät ja luojien surkeus ja mitä vielä. Herran jumala :D Mä luin taulua moneen otteeseen, joka kerta lähdin tyyliin silmät lautasen kokoisina ja suu auki, että häh. Siis joo, jossain mun villeissä kuvitelmissa olen saattanut ajatella meneväni Sakarilla, joo. Mutta sitten ihan tosissaan kun olen miettinyt, niin.. Vuoden parin päästä. En voi käsittää, varsinkin kun tiistainakin meni niin surkeasti, miten se uskalsi päästää mut Sakarille. Ööh? Sakari on hieno ja jalosukuinen ratsuori. Minä olen.. Minä. Surkea luuseri joka ei osaa mitään (kröhm, anteeksi, osaan mä juosta toisia päin hevosten kanssa.) MIKSI? Hääh :D Joo, Marianne siinä vaan iloisena selitteli että ajatteli että voisin opetella väistöjä tämän kanssa, heh. Ja mä mietin että joo, kun mä pilaan tämän uljaan ja jalosukuisen ratsun. Siis olisin nyt voinut ajatella että ehkä jonkun extrahypermahtavan Vinski-tunnin jälkeen voisin ehkä päästä Sakarilla. En nyt sentään.. Tuollaisen tunnin jälkeen..

Koska ollaan nyt yhdessä kauhisteltu asiaa, voidaan jatkaa. Eli nousin Sakarin selkään.
(Sakarilla oli muuten siistit ohjat. En ole ennen nähnyt [tiedän, olen juntti] kangasohjia ilman niitä stoppareita.)
Lähdettiin kävelemään. Kuten arvelin ja toivoin, ei Sakarin kulku ollut niin suurta kuin Vinskillä, onneksi.
Mä aloittelin tosi varovasti sen jalosukuisen ratsun kanssa. Koitin olla kävelemättä kenenkään perässä (pelkäsin murhaavani kaikki), sitten välillä koitin tehdä jotain voltteja. Se oli jännittävää. Huomasin että jalat pysyivät kyljissä tosi hyvin, se satula kippasi mut tyylikkääseen etukenoon, mutta oli ainakin kivan tukeva satula.
Tosiaan, voltit. (vaihdan aihetta, sori, on tämä niin jännää.) Eli Sakari kääntyi ihan kivasti. Välillä tuli pieni paniikki "ei tää käänny, tapetaan toi!" mutta joo. En oikein uskaltanut käyttää pohjetta, pelkäsin kai rikkovani pienen Sikurin. (jep, mä ihan heti rikon suokkiorin, hyvä minä, loistavaa!) Onnekseni Sakari oli suht kiltti ja kääntyi mukavasti myös mun pikku perhosotteilla ;)

Sakari pysähtyi oikein hienosti, otin siis jonkun yhden pysähdyksen. Ja hän ei vaan oikein näyttänyt ymmärtävän että käveltiin alkukäyntejä. Siellä me vaan kuljettiin haistelemassa toisten jätöksiä. Tjaa tjaa, koitin kyllä kieltää, mutta tiedättehän, pojat on poikia (menevät siis rikki jos ne komentaa pois.)

Alkukäyntien jälkeen kerättiin ohjat ja lähdettiin harjoittelemaan väistöjä. Mulla ei ohjat pysyneet yhtään kädessä ja tuntuivat olevan koko ajan eri pituiset. Ja vielä liian pitkätkin, helkutti soikoon. Mulla oli vaan kädet jotenkin älyttömän kipeät, mikä ei sitten helpottanut asioita. Lähdettiin väistämään ensin niin, että piti kääntyä pitkälle sivulle niin ettei kulkenut ihan siellä uralla. Väistää sitten uralle ja pitkän sivun keskellä tehdä voltti. Sitten lyhyillä sivuilla piti pidentää käyntiä.
Väistöt sujuivat ihmeen huonosti. Siis jos ajatellaan että alla oli hepo joka nyt ainakin osasi ja tekikin ihan helposti. Mutta ei, en mä vaan osaa, yhyy. Sakari hiljensi hyvin käyntiä, väistikin välillä oikein hyvin, oikeinkin ehkä. Mutta välillä kaaduttiin tähän normiongelmaan, kaula oli ihan vimpulassa ja lapa karkasi ja sitten en enää tiennyt mitä tehdä. Vaikeaa. Välillä Sakari ei kääntynyt pohkeesta yhtään sinne sivulle, se vain lönkötteli suoraan eteenpäin ja kun enhän mä nyt voinut pyytää kovempaa etten nyt pilaisi koko hevosta. Voltin jätin aika useasti väliin kun kaikki oli aina meidän perässä. Ja sitten käynnin pidennys. Pitäisikö sille nauraa. Me sipsuteltiin tosi tyttömäisesti, eikä askel kyllä pidentynyt milliäkään :D Sakari vaan tepsutteli rauhallisesti, melkein nukahtaneena. Toiseen suuntaan mennessä päätin ettei tämä hevonen nyt oikeasti voi kulkea kuin unissakävelijä. Pistin vähän vauhtia, orhi alkoikin jopa kävellä. Mutta sitten tuli uusi ongelma -> ratsu ei enää hiljentänyt väistäessä. Perhana. Ja kaiken pahan lisäksi se vielä käveli käynnissä välillä uran sisäpuolella eikä sitten ilmeisesti jaksanut välittää pikku ratsastelijan kainoista pyynnöistä siirtyä uralle.

Sitten me siirryttiin raviin. Jos skipataan tämä kappale :D
Sakari ei ensi alkuun meinannut edes raviin siirtyä. Lopulta siirryttiin raviin (aijai, kun se heilutti päätään niin paljon ja ohjat nyki kauheasti..) Ei siinä mitään, ehkä pari ekaa askelta meni vielä ihan hyvin. Mutta sit kato lähti. Selässä oleva true rider ilmeisesti ei oikein osannut, joten parin käännöksen jälkeen Sakari menikin kenttää ympäri kuin paraskin ravuri. Mä järkytyin että ahaa, pääseekö tämä hevonen näinkin kovaa, mielenkiintoista (samoin kuin Roosalla ekaa kertaa. Ahaa, tämä juoksee aika kovaa kun koitan nostaa laukan.) Ravattiin epämääräinen aika kenttää ympäri täysillä. Koitin rauhoittaa ravia. Ei oikein onnistunut, vähän ties mistä syistä. Koitin hiljentää käyntiin. Ei oikein onnistunut koska pompin sieltä metrejä ilmaan ja kun Sakari ei sitten hiljentänyt mun pettämättömällä Vinski-taktiikalla "seiso jalustimilla". Tuli melko epätoivoinen olo kun ratsuni kaahaa siellä höyryveturin lailla ja en vaan saanut sitä hiljentämään. Ja vielä kun satula kippasi mua etukenoon, mun oman etukenoisuuden lisäksi.
Lopulta sentään Marianne sanoi taikasanat "Kyynerpää voi mennä taaksepäin pidättäessä". Tämän ohjeen avulla sain ratsun käyntiin. Loistavaa, tällainen lähtemätön ensivaikutelma. Juu, ei siinä mitään, olisin vaan voinut kaivautua maan alle :D

Marianne piti mulle puhuttelun (oletpa surkea, HAH), mun pitää mennä rauhallisemmin kun mä ajan sitä hevosta vaan menemään kovempaa ja en saa nojata eteen ymsyms. Ja takaisin raviin. Niin, ravissa piti muuten ravailla, tehdä siirtymät pitkien sivujen keskelle ja pääty-ympyrät.
Lähdin siis takaisin raviin. Ensin tuli aika reipasta tahtia sieltä. Tein kuitenkin noita siirtymiä, joskus jopa kääntelin Sakaria, koitin istua kun siirryin. Otin pidätteitä vähän ja sitten rupesin keventämään hitaammin. Ensin kaahattiin hulluina, sitten juostiin vähän reipasta tahtia. Lopulta ravattiin oikein mukavasti ja hallitun oloisina, erävoitto :) Ja arvatkaas, Sakari varmaan alkoi mummoilemaan lopussa, mutta mulle tuli helpompaa. Nimittäin joissain ihan vikoissa siirtymissä istuin jopa ravissa, cool. Tosin.. Muulloin sitten pompin metrejä ilmaan, ja tämä ei ole edes sarkasmia tai muutakaan.

Mukavien ravien jälkeen käyntiä. Ja väisteltiin taas. Eli käännyttiin taas ennen uraa ja väistettiin uralle. Sakari meni ihan hienosti. Mä en :D Suurimpia ongelmia oli mun "pelko" Sakaria kohtaan ja sitten se kun aina lopussa Sakari meni vimpulaksi, enkä vaan voinut estää sitä. Väistelyjen ja Mariannen mäkätyksen jälkeen oli loppukäyntien vuoro. Varsin.. Mielenkiintoista :D

Ja tulipa tänään todettua että olen Mariannen mielestä hullu. (Joo, luen rivien välistä varsin hyvin, enkö?) Se sanoi ettei ole normaalia sanoa itseään surkeaksi. En mä nyt tiedä, harvinaisen normaalia :D Sitten selitti jotain että "ei voi osata kaikkea, miettii kauan sä oot ratsastanu". Vastasin että voisi sitä sentään jotain osata. "No kyllähä sää ny jotai osaat, blaablaa, sä et vaan kato huomaa sitä mää kato huomaan blaablaa jos yksi kohta menee huonosti ei kaikki mee blaablaa."
Sanoisi nyt suoraan että mikä esim. viime tiistaina muka meni hyvin. Loppuravit? Niin, onko se nyt sitten muka jotain. Nejnej, olen totaalinen emämunaaja, valitettava tosi asia. (Onko kukaan muu huomannut, että itsensä haukkuminen on hauskaa.)
Selitin myös Mariannelle että tämä tunti ei sentään ollut niin masentava kuin nämä pari viime tuntia (monista syistä, mm. siitä kun olen ollut niin sekaisin koko ajan.) Joo, Sakari oli varsin kiva :D Mä olin vaan se "ei niin kiva"-osio tässä. Käveltyämme jäätiin keskelle ja alas ja talliin.
Marianne sanoi että Erno tulee auttamaan mua, ettei Sakari mene haistelemaan Roosaa. Tulinpa sitten möläyttäneeksi että uskallanko mä pyytää Ernolta apua kun Erno on varsin pelottava. Kuulemma se on niin kiltti. (Mutta eipäs ole, kyllä mä tiedän, se on pelottava.)

Lähdin sitten taluttamaan Sakaria talliin ja huomasin pian ettei se käyttäytynytkään niin ihanasti täältä alhaalta käsin. (Tai sitten se vaan vihasi mua.) Ensin se vähän niinkuin näykki. Ensin enemmänkin huulilla napsaisi, sitten vähän hampailla. Kielsin nyt jotenkin (ei pikku Sikuria voi kiusata) mutta sitten tyyppi olikin jo lähdössä ravaamaan Simoa päin tai jotain, lopulta se seisoi siinä poikittain mun edessä. (Jeah, ei sentään lähtenyt mua kuskaamaan mihinkään, reilu tyyppi.) Kun talliin mentiin niin höristiin Roosalle oikein kovin, mutta Erno seisoi edessä joten se tuli kiltisti karsinaansa. Huh.
Otin Sakarilta varusteet pois, se oli jotenkin.. Mölli.
Sitten piti harjata hevonen. Mutta kamala ongelma, ei harjoja. Jotenkin uskalsin kysyä hirmuisen pelottavalta Ernolta jotain harjoihin liittyvää, joten sain ne. Harjasin Sakarin nopeasti ja hirtin sen karsinan oven kiinni.

Asiasta kolmanteen, Sakari oli varsin kiva. Mutta joo :D
Toi tuntikin oli jopa varsin kiva. Olin tyytyväinen kun ei laukattu, ei tarvinnut sitä miettiä. Ja oli kiva huomata että Sakarikin jopa ravasi normaalisti, ei silleen hullua kiitoa ympäriinsä. Väistöt oli sitä samaa kuin aina.. Miksen mä opi kunnolla ikinä.
Ihan kivaa, vaikka sujuikin näin surkeasti.

Edit// Mitähän mun piti tänne vielä pistää :D Siistiä, tänään on koulua.
Joo. Mulle tuli eilen ihan lopussa Sakarin kanssa paniikki. Tai no, ei nyt ihan. Mutta kun piti mennä keskelle, niin mä hoin siellä "apua, paniikki, paniikki" kun en oikein tiennyt mihin mennä. Pelkäsin että tapetaan kaikki (mielenkiintoista, tapan kaikki heti kun menen Sakarilla. Hmm..) Marianne ei tajunnut mun ongelmia :D

Saapa nähdä millä menen tiistaina. Mä edelleen haluaisin mennä Elviksellä ja Roosalla. Kuitenkin menen tyyliin Vinskillä.
No, tuli ainakin se kerran tauko jota toivoin.

Raivotautinen rampa

Aika siistiä muuten. Mun välilyöntinäppäimen oikeassa reunassa on mun sormenjälki (en edes käytä sitä sieltä?) N-kirjain on ihan kiiltävä. Ja sitten nämä q, w yms. on ihan mattapintaisia. Jännää :D

Munhan oli siis tarkoitus taistella. Jos menisin Vinskillä, niin istuisin. Vaikka väkisin. Olin sen päättänyt, mutta selkä sattui. En tajua, mutta kipeä se oli koko päivän. Päätin silti yrittää parhaani tunnilla.

Menin siis tosiaan Vinskillä (yhyy kun ei mua uskalla laskea muiden selkään, TAI sitten Marianne on puusilmäinen eikä nähnyt kuinka surkeasti viimeksi meni, anyway.) Tunnilla lisänä vain Elvis ja Kaisa. Ensin katselin pikkaisen tuntia ja sitten hain Vinskin käytävälle. Käytiin syömässä matkalla tallille, onhan sinne niinkin pitkä matka taivallettavana. Vinski seisomaan ja harjailin. Poikanen oli siis likainen, ja likaiseksi se myös jäi, kun ei Vinskillä ole enää yhtään harjoja. Tosin Marianne kävi ihastelemassa kuinka puhdas Vinski on (se on ilmiselvästi sokea, kaula oli ihan musta, yök.) Heitin ratsun varusteisiin ja lähdimme kentälle. (Vinski teeskenteli nälkäkuolemaa. Kun varustin itseäni, hän syö paria heinänkortta Roosan karsinasta.)

Nousin selkään ja käyntiä. Vinski kääntyi ja käveli jopa eteenpäin. Ihan kiva, vaikka tiesihän sen ettei näin tule jatkumaan. Koska meitä oli "niin ihanan vähän" jäimme suurelle pääty-ympyrälle kävelemään. Mikäs sen parempaa seurankipeälle pikku ratsulle! Elvistä piti mennä kiusaamaan, Kaisaa piti käydä rakastamassa. Jeah. Sentään vielä käynnissä ratsu säilyi jossain määrin hallinnassa.

Tehtävä oli seuraavanlainen: (katso havainnollistava kuva^)
Eli mentiin tuota pinkkiä rataa (Tuo ruskea on se meidän ympyrä, joka tosin oli lähempänä neliötä, mutta..) Käveltiin siis, tultiin tötsien välistä. Tötsien jälkeen käännettiin ja siitä väistätettiin uralle. Sitten uralla piti vähän pidentää käyntiä. Siis vähän väistöä ja askeleen pidennystä, helppo homma. Jos vaan osaisi jotain ;)
No sain mä sentään kehuja "Milla käänsi ekana hyvin" tai jotain.
Ensimmäiseen suuntaan tämä oli vähän säälittävää, jotenkin. Tehtiin pari hienoa takaosakäännöstä, väistettiin lapa edellä, käveltiin vaan uralle. Taisi sieltä joku väistön tynkäkin sentään tulla. Askel piteni välillä, mutta ihan liian harvoin.
Suunnan vaihtuessa alkoi sentään homma toimimaan. Väistettiin hienosti. Vaikkakin musta tuntui että Vinski vaan veti automaattivaihteilla sinne uralle. No, miten vaan.
Sitten kevyt raviin. Ensin lätkin aikani, kunnes Vinski siirtyi raviin. Hienosti muuten istuin ne ekat askeleet ja aloin keventää. Silloin kaikki meni pieleen. Sain yhden puolikkaan voltin tehtyä. Kesken tämän voltin juostiin sitten kai Kaisaa päin. Ravailtiin Kaisan perässä, Elviksen perässä. Vedettiin lapa edellä ympyrän sisälle (oletteko huomanneet että mennään koko ajan ympyröillä :D Vai tuntuuko vaan kun ratsastan kaksi kertaa viikkoon jolloin tulee tehtyä kahdesti samat asiat.) Eikä niinku vahingossakaan käännytty. Koitin kaikkea, mutta ei. Lopulta oli aina kiskottava käyntiin kun en halunnut kenenkään perässä juosta. Välillä istuin hiljennyksessä, mutta oli kiire, joten tuli sitten vähän seistyä. Huoh...

Ravissa oli tarkoitus tehdä silleen, että ravailee vaan, sitten tötsien kohdalla ottaa ulko-ohjalta pidätteen, kun se menee läpi, myötää sisäohjalla ja ravia eteen. Ekaan suuntaan yritin tätä kahdesti, muulloin sitten tahkosin ja tappelin hevoseni kanssa. Suunnan vaihtuessa Vinskikin muuttui mystisesti. Asiat lähtivät rullaamaan paljon paremmin ja pääsin jopa tehtävää suorittamaan. Tosin tuntui siltä että Vinski oli kiinni sisäohjassa, ei ulko-ohjassa..
Sitten käyntiin ja jatkoimme alkutunnin väistelyä. Miten mahtoi mennä? Tosi vaihtelevasti varmaan taas, kai sieltä joku onnistunutkin tuli. Mutta ei sitä väistöä siis koskaan tullut kuin just se muutama askel, sitten piti suoristaa heti.

Muutamien väistöjen jälkeen lisättiin laukka. Väistön jälkeen laukannosto ja vähän laukkaa. (se on kuvassa harmaalla.) Väistöä, nosto. Tai no joo, ei noussut, mutta seuraava yritys jo onnistui. Kiva kiva. Tosin vääriä laukkoja. Toiseen suuntaan tuli aina väärä (positiivista, tunsin laukan lähes aina vääräksi) toiseenkin suuntaan tuli joitain kertoja. Yhyy.
Laukat nousivat aika hyvin. Vinski vaan vähän ennakoi väistöjä ja lopetti laukan itse aina välillä. Koitin istua, välillä onnistuin, välillä en. Ihan suht kivasti meni kumminkin laukat.
Ja sitten loppuravit ja taas jokin ruuvi tipahti Vinskin pääkopasta kun hän alkoikin toimia. En tajua tätä, olenko itse niiin paljon parempi loppuraveissa vai onko Vinski vaan kuuliaisempi laukan jälkeen. Ei hajuakaan.
Vinski kääntyi tosi hyvin, heti jos tuli kääntöongelma, tajusin sen johtuvan mun pään asennosta ja tadaa, sitten toimikin taas. Rauhallista ja kivaa ravia. Vähän oli pää ylhäällä, mutta välillä Vinski tajusi hiukan laskea sitäkin (lisää tällaista "wnb good rider"-juttua) Sitten loppukäynnit.

"Hienosti väisti ja hienot laukat ja kaikki oli niin täydellistä ja balabalablla" No joo, ei ihan. Mutta kyllä Marianne taas oli niin ylpeä luuseri oppilaastaan. Höh, mä en niinkään. Laukat ei ollut parhaimmistoa, väistöt oli aika surkeita. Ja kun mua ottaa aina niin pahasti aivoon kun Vinski ei käänny, ääh. Tänäänkin Marianne huutelee että käännä ohi, älä siirry käyntiin. Mutta kun en mä saa. "Saat sää" Ääh. Se tuskastuttaa, kun tietää että joskus se elukka kulkee niin hyvin. Mutta ei vaan nyt.
Sitten alas selästä. Ja ennenkuulumatonta, rikoin housuni! (Ei, en toki ole sitä itkenyt kun äiti totesi ettei niitä korjatuksi saa..) Liu'uin tyylivapaasti ihan liian lähellä satulaa ja hups, menivät rikki. Mun uskolliset, 2½ vuotta vanhat housut. Ärsyttää, ihan lievästi. Ärsytys onkin ihan oikeasti tämän päivän sana.

Pistin Vinskin pois ja Marianne tuli mukaan hehkuttelemaan kuinka tyytyväinen on. Mun oli vaikea liittyä ilonpitoon näistä syistä:
Masentaa kun Vinski ei käänny alkutunnista.
Masentaa kun housut meni rikki.
Ja koska olin niin rampa, tunnilla meinasin kuukahtaa alas selästä, tunnin jälkeen kävelin melkein seiniä päin, en voinut kumartua kun selkä oli ihan kipeä. Kotiin en meinannut päästä, en vaan jaksanut polkea. Vika on nyt kunnossa, ei riitä kunto näin moneen Vinski-tuntiin.

No joo, kotiin sitten, hitaasti mutta varmasti. Joka tapauksessa teksti oli huono, tunti oli huono (olin niin huono :D) housut on rikki.. Kaikki mättää.
JA MARIANNE KEHTAA VÄITTÄÄ ETTÄ MENIPÄ HIENOSTI. EI USKO ITSEKÄÄN.

Kun ei suju, voi aina syytellä

Saavuinpa tallille. Meitä oli tunnilla vain neljä ja minä jatkoin Vinskin kanssa. Kääk. Lisäksi tunnilla Kaisa, Elvis ja Simo. Vinski oli ekalla tunnilla, joten hihhuloin ympyrää, kunnes viimein oli vuorossa meidän tuntimme.

Nousin Vinskin selkään (oikeasti nousin, en vuorikiipeillyt) ja lähdin kävelemään. Vinskipä oli reipas. Kääntelin sitä ihan vähän, olin tyytyväinen vauhtiin ja tunnin tyhjyyteen. Jäimme sitten lähes heti pääty-ympyröille, ponit toiselle, hevoset toiselle.
Ensin käveltiin ympyrällä. Olipa niin vaikeaa.. Vinski halusi seurailla Kaisaa ja jotenkin meillä oli juttu ihan hukassa tänään.
Käynnissä pysyttiin vielä joten kuten ympyrällä sentään. Lähdettiin harjoittelemaan siirtymisiä. Ensin käynnin sisällä. Eli puolet ympyrästä pidempää, puolet lyhyempää käyntiä. Mäkin sain tänään yritettyä paremmin, kun sain taas kunnolla sisäistettyä mitä pitäisi tehdä kun haluaa vaikuttaa askelpituuteen. Vinski lyhenteli (tai mahdollisesti hidasteli) varsin hienosti ja kyllä se askel pääsi taas venymäänkin. Ihan kiva.

Mutta, heh, siirryttiin kevyt raviin. Juu niin siirryttiin joo..

Vinski ravasi reippaasti ja hyvin epähallittuna. En jaksa muistaa montako kertaa juoksimme toisten ympyrälle. Oli niin vaikeaa. Vinski kaahasi välillä, juoksi oikein pois alta -> toisten ympyrälle. Välillä se ei vaan kääntynyt, ei vaikka käveltiin -> toisten ympyrälle.
Mulle tuli kyllä niin epätoivoinen olo, kun kävellään ja koitan kääntää ja ei vaan onnistu. Vinski tyyliin ehkä vaan ravaa toiselle ympyrälle. Istunta oli niin perfekto, kun Vinski ravasi toisten ympyrälle, mä seisoin jalustimilla sivuttain yms. Ääk!
Meidän piti ravissakin muuttaa askelpituutta, mutta mun ja Vinskin osalta se meni vaan siihen kun koitin saada sen ravaamaan ympyrällä, Kaisaa seuraamatta ja juoksematta kuin tuuli.
Sitten piti tehdä kaksi käyntisiirtymää. Ensin kevyt ravista, sitten jäätiin kokonaan harjoitusraviin. Mä istuin ravissa välillä ihan pirun hyvin, jotain positiivista :D Mutta muuten, Vinski juoksi alta pois, siirtymät venyi ja venyi ja venyi, kun ei Vinski vaan jaksanut hidastaa. Toisten ympyrällä käytiin vähän väliä, meidän ympyrällä kiemurreltiin. Mä koitin istua siellä ravissa, myös hiljentäessä. Mutta kun se oli niin vaikeeta ja mulla sattui selkä ja maha ja kaikki, joten oli vaan niin helppoa nousta jalustimille. Ääh :(

Sitten oli vuorossa käyntitauko ja laukkatyöskentely. Mun mieliala parani rahtusen (kyllä, mä harkitsin monta kertaa vakasti hyppääväni selästä alas ja taluttavani hevosta lopputunnin. Meni hermot siihen omaan kiskomiseen ja Vinskin kuuntelemattomuuteen.) Oli jälleen tarkoitus laukata puoli ympyrää, ravata puoli ympyrää (nyt tehtiin helpommin, nostettiin aina siitä kentän keskeltä, ei pelkoa ettei ratsu käänny.) Tjaa...
Eka nosto epäonnistui, tuli vain ravia. Mutta seuraava onnistui, käynnistä. Hienosti me laukattiin. Alkuun mä vähän koitin tehdä Mariannen mieliksi ja ravata sen toisen puolen. Sainkin yhden noston onnistumaan ravista! Valitettavasti Vinski kaahaili pois alta yms, joten nostin sitten vaan käynnistä muuten. Laukka nousi tosi hyvin, joku pari epäonnistumista tuli ehkä. Mahdettiinko mennä toisten ympyrälle? Ja mä istuin niin hyvin laukassa, kädet oli niin hyvin mukana. Mä olin niin tyytyväinen :) Siis kun siirryttiin käyntiin, niin silloin mä pompin hullun tavalla ilmaan, mutta laukassa, laukassa mä istuin.
Alun nostoissa oli ongelmana kun ohjastuntuma katosi koko ajan ja tuli ihme nykimistä siinä nostossa. Parani sentään loppua kohden. Ja Vinski ei vaan millään voinut kulkea siellä missä piti. Laukkasi kyllä oikeassa kohdassa, mutta se kiemurtelu nostokohdassa... Kerran tippui laukka raville, muulloin hiljensin itse.

Toinen suunta sujui samaan tapaan. Paitsi että tähän suuntaan juostiin koko ajan toisten ympyrälle.. Mua otti lievästi päähän tämmöinen, varsinkin kun viikko sitten kyseinen ratsu kulki kuin unelma. No laukat oli hyviä.

Marianne sanoi että mun ja Kaisan pitäisi ottaa vielä yksi nosto. Mä en saanut nousemaan. Ja sen jälkeen todettiin että loppuraveja. Kysyin kumminkin että saanko nostaa sen kerran vielä, jos saan hevosen siihen nostokohtaan. Lupa tuli, mutta Vinski ei millään voinut mennä sinne kentän keskelle. Niinpä laukattiin (ja reippaasti) yksi pitkä sivu. Sitten loppuravit. Tiedä häntä mitä tässä sitten tapahtui, katsoinko minne menen, pidinkö ohjan huomaamattani paremmin, vai oliko Vinski vain väsynyt ympyrätyöskentelyyn. Anyway, Vinski kääntyi loppuraveissa taas aivan loistavasti. Siellä me mentiin, oli kuka vain edessä, silti Vinski kääntyi hienosti. Ravasi tosi reippaasti. Ah.

Loppukäynnit. Marianne totesi että laukat oli tosi hienoja. Muuten sitten kaikki olikin ihan surkeeta :D (no okei, ei se nyt ihan noin sanonut, meinasi kuitenkin) Sanoin vaan että siinä on ongelma kun pitäisi siirtyä käyntiin, niin ei Vinski hiljennä jos mä pompin ja sitten nousen jalustimille.
Pitäisi kuulemma opetella, eikä mennä mukavuusalueilla. Niinpä tuo taitaa olla. Mutta en halua pomppia kilometriä ilmaan ja jumputtaa ties missä kun siirtymä piti tehdä noin kaksi kierrosta sitten ;)
Ehkä tämä menee siihen kaartiin joka on vaan vaikea, niin vaikea tehdä kun on liian vaikeeta ja sellaista. Vaikka muuten mä aina pyrin tapattamaan itseni, tekemään kaiken mitä pitää.. Niin lintsaan just nämä ravista nostot ja käyntiin siirtymiset Vinskin kanssa. Se nyt on vaan niin iso :D En mä pysty istumaan ja ajattelemaan samaan aikaan, pelkkä harjoitusravi onnistuukin nykyään.
Ja sitten ongelmana on myös mun selkä. Se on kipeä, kipeytyy ratsastaessa (ei kannata tipahdella.) Äh.. Kaipa se siitä, sainhan mä sentään yhden noston ravista. Mutta kyllä mä tänään huomasin että alkaa verottaa tämä Vinskillä ratsastelu, kolme kertaa peräkkäin on liikaa mulle :D Pyöräily kotiin oli haastavaa kun jalat oli ihan makaronia, selkä on kipeä, maha on kipeä. Vinski on raskas hevonen.

No joo, loppukäyntien jälkeen keskelle ja hevonen talliin. Vinski käytävälle. Ensin oli ongelmana kun en tiennyt aivan varmaksi mikä on Vinskin riimu. Pistin Vinskin sitten hienosti pois, Vinski seisoi niin kiltisti, oli siinä siliteltävänä.
Sitten seuraava ongelma - ajattelin että Vinski taatusti tarvitsee loimen kun se oli ihan hikinen. Mutta minkä loimen? Juttelin Vinskin kanssa, mietittiin yhdessä. Lopulta löysin yhden loimen missä luki Vinskin nimi, joka oli Vinskillä tiistainakin siinä mun tuntia ennen. Pistin sen sitten hevosen selkään ja vein hänet taas sinne jumalan selän taakse. Vinski on kauhean kiva siellä karsinassaan, on siellä korvat tötteröllä. Mutta siellä on tietty rauhallisempaa, ei tartte ottaa ihmisiä vastaan hampaat ojossa.

Talliin, puuhailin jotain ja keksin sitten että harjaanpa Nikkiksen. Se ei ole ollut tänään tunnilla ja kun ei ollut tekemistä. Ensin se oli aina yhtä hurmaava. Pyöri ympyrää, tarjosi takamusta. Hetken aikaa kun roikuin riimussa kiinni ja harjasin, niin simsalabim poni muuttui kuin taikaiskusta! Sen jälkeen se seisoi kiltisti paikallaan, korvat jopa hörössä, välillä vähän katseli mua ja muuten vain seisoi varsin tyytyväisen näköisenä. Tosin kun joku tyttö tuli sinne pyörimään, niin heti oltiin taas asiaan kuuluvasti korvat niskassa.
Harjasin Nikkiksen perusteellisesti, juttelin sen kanssa ja poni oli niin kiltisti. Se on varsin mukava poni kyllä, tarvitseehan sitä nyt ensin vähän kokeilla että onko nyt ihan pakko jossei halua. Sitten kun huomaa että kyllä, nyt on ihan pakko, niin sitten se seisoo noin tyytyväisenä ja kilttinä ponina siellä. Se on aina kiva kun "alkaa sujumaan" vaikka se olisikin vain karsinassa seisomista uhittelun jälkeen.
Kortti tuli kirjoitettua ja kotio sitten. Ja mun kortit oli taas oikein suosiossa. Ja kerroin jopa että pistin Vinskille (takuulla väärän) loimen. Oli kuulemma älykäs idea. Mua jäi naurattamaan sanavalinta :D

Tuntiin olen.. No en niin kauhean tyytyväinen. Lopputunti sujui hyvin, loppuravit ja laukat. Mutta alku oli monien tekijöiden vuoksi hyvin huono.
Olen kyllä ilokseni todennut että laukka sujuu jo oikeasti varsin hyvin. Nyt viime aikoina olen vaikka kuinka monen tunnin jälkeen todennut että laukka meni hyvin, olen tyytyväinen laukkaan, laukka oli paras osio tunnissa.
Se on hieno fiilis. Samoin kun se että istuin siellä tänään tosi hyvin.

Mulla on muuten jotenkin sellainen tunne etten mene Vinskillä tiistaina. ;) Katsotaan olenko oikeassa. Vinski on mukava, mutta liian iso. Tai ainakin näin useasti ratsasteluun liian iso.

Tilastojen lukua, ja ulkoasun muuttoa

Mäpäs bloggailen paljon. Hieman ristiriitaista kun nämä monen kymmenen lukijan blogit päivittelee sitten sen kerran viikkoon jos silloinkaan ja niillä olisi ehkä vähän järkevämpää kerrottavaa kuin mulla. Miten vaan, itselleni kirjoitan tunteja. Ja nämä muut hölötykset on.. en edes tiedä kenelle :D

Mä luin tilastoja taas pitkästä aikaa. Nauroin, 7 katselu kertaa Singaporesta.
Että miten vaan.

Ja avainsanat/hakusanat joilla blogi löydetty. (okei, noi 500 millanpikkublogi-hommelia on suurin osa ihan mun itse hakemia. Koulussa ei siis ole parempaa tekemistä.)

millanpikkublogi.blogspot.com 34
millan pikkublogi 17
millanpikkublogi 6
metsäkylän vinski 4

"maskun ratsutila" 1

pomppiva laukka istunta 1 (Ai siis miten tämä muka liittyy mun blogiin!?)

ratsastus paikkoja maskussa 1

rock tyyli 1 (hmm..)

sinut kerran löysin ystäväin 1 <3

suitsien ristitys 1

Äh, mä haluaisin niin tehdä jonkun ihanan otsakekuvan. Siis ihan vaan sellaisen että siinä olisi monta kuvaa ja tälleen, ei sen ihmeempää. Mutta en osaa. Tai ehkä osaisin, mutta mulla on vain Paint, jolla en kyllä pysty kuin tuhoamaan kuvia :D

Huomisiin sitten vain. Mäkin koitan rauhoittua, kirjoitan nykyään ihan älyttömästi turhia sepustuksia tänne. Miten joskus saatoinkin kirjoittaa vaan kerran viikkoon...

Mutkat suoriksi ja sitä rataa

(Eipä ole ikinä ollut näin vaikeaa keksiä otsikkoa. Mietin ainakin kaksi minuuttia mitään keksimättä. Mutta en halua lähteä siihen "estetunti", "23.5.", "Vihainen poni", "Kolmikaarisia" yms. otsikointiin. Kyllä otsikossa voi vähän irrotella.)

Menin tallille ja harmikseni sain todeta että talvi on tuloillaan. Olin ihan jäätyä siinä polkiessani. Kohta on sitten se kaksi metriä lunta ja polkeminen entistä lystimpää.

Tallille päästyäni luin taulun (vähän mä hämmästyin, oli niinkin paljon ihmisiä vaikka oli noinkin kylmä.) Minä menin Vinskillä, sitten tunnilla oli myös Sakari, Pomo, Kaisa ja Elvis. Cool. Meni torstaina sitten niin loistavasti että kehdattiin pistää mut taas Vinskille. Vaikka kyllä mä mietin ettei takuulla toimi ratsu tänään niin hyvin kuin torstaina, se torstai oli vaan jotain niin uskomatonta ja Vinskikin oli varmaan huumattu.
Katselin hetken tuntia. (Tuli kyllä viisas olo. Elvis kävelee mun ohi. Ratsastaja sanoo että "Moi Milla". Mä nyökyttelen päätäni viisaan oloisena. Niin.. Kyllä mäkin melkein tiesin kuka siinä meni. Pitäisikö mun ihan oikeasti alkaa opettelemaan ihmisten nimiä, tämä käy häiritseväksi?)
Sitten hain Vinskin sieltä karsinastaan. Otin loimen pois ja mietin kauan ja hartaasti mihin se pitäisi sijoittaa. Harjasin Vinskiä pikkuisen ja sitten varustin hevosen. Vinskiä haukuttiin muuten koko ajan. Kaikki naureskelivat siinä että Vinski näyttää siltä että se nukahtaa just. Mä en edes huomannut asiaa, mutta kai se sitten nuokkui siinä. No, siinä oli hyvätkin puolensa. Ei tarvinnut suitsiessa pelätä että Vinski karkaa, kun se vaan seistä jöpötti paikallaan. Ja kentälle, jouduin valitettavasti herättämään Vinskin horroksestaan.

Nousin selkään (se on aina yhtä vaikeaa) ja lähdin kävelemään. Vinski laahusti eteenpäin. Kääntelin sitä vähän minimaalisille volteille ja valittelin mielessäni hidasta menoa. Ei Vinski siis millään jaksa kahtaa tuntia juosta, liian raskasta.
Koitin vähän saada hevosta etenemään, kääntelin sitä ja toivoin vain parasta. Lähdettiin tekemään nelikaarista kiemurauraa. Marianne laittoi puomit havainnollistamaan reittiä ja toisella pitkällä sivulla sitten piti pidentää käyntiä (jännää, ennen vedettiin kiemuraurat kummallekin sivulle, mutta ei enää.)
Vinski kääntyi hyvin. Mutta se vauhti, voi hyvänen aika! Hyvä kun ei pysähtynyt ennen puomia :D Alkuun Vinski vähän oikoi (ainakin Mariannen mielestä) mutta sitten se alkoi kävellä suoraan niin kauan kuin käskin. Melkein jatkuvasti koitin pistää hevoseen vauhtia, mutta se vaan mateli. Tai okei, välillä se käveli vähän reippaammin.
Mutta sitten käynnin pidennys kohdassa se alkoi oikeasti kävellä. Ei me siis varmaan käyntiä pidennetty, mutta vauhtia oli niin paljon kuin käynnissä vaan voi olla. Kaipa sekin nyt käy.

Tämän jälkeen siirryttiin raviin. Vinski siirtyi raviin oikein kiltisti ja ravaili kauhean mukavasti ja reippaasti. Ja ei, se ei kääntynyt yhtä hyvin kuin torstaina. Alkuun ei kääntynyt ollenkaan. Hetkisen ravailun jälkeen alkoi hevonenkin kääntyä jopa aika hyvin. Mutta sitten kun se olisi NIIN halunnut seurailla Kaisaa. Ja jos me Kaisan perään jouduttiin, niin sieltä ei kyllä ihan helposti pois päässyt. Sitten jouduin kiskomaan ratsua käyntiin ja kääntämään, eikä se välttämättä onnistunut edes käynnissä. Onneksi Vinski sentään välillä kääntyi ravissakin ihan mukiinmenevästi. (Aloin muuten todella toivoa että mentäisiin tänään harjoitusravia. Meinaan kun lähdettiin raviin niin istuin siellä niin hyvin ne pari askelta, yleensä mä pompin jo niissä hullun tavalla. Ja joissain käyntiin siirtymissä jopa istuin. Joten ajattelin että mentäisiin harjoitusravia, kun tämä istuminen nyt tuntuu tänään näin hyvältä.)
Kun oltiin vähän aikaa ravailtu ja lämmitelty, siirryttiin hetkeksi käyntiin. Ja jakauduttiin kahteen osaan. Hevoset toiselle ympyrälle (porttipäätyyn) ja ponit toiselle. Minä hurrasin mielessäni, voidaan mennä harjoitusravia, jee! Mutta sitten kirosin että jippii, ratsu kääntyy kuin ajatus eikä todellakaan seuraa noita suokkeja..

Käveltiin sen verran että Marianne selosti mitä tehdään. Tarkoituksena oli tehdä siirtymiä. Harjoitusravia ja sitten tötsien kohdalla (eli kaksi siirtymää) käyntiin.
Siitä sitten vaan tekemään. Välillä Vinski kulki oikein kivasti. Mitä nyt siirtymät tuli vähän myöhässä. Mutta mä ainakin yritin istua. Ehkä välillä seisoin jalustimilla.. Yritys on tärkein!
Niin, eli välillä Vinski kulki siellä missä piti, siirtyi hyvin. Meni nätisti. Välillä sitten se puski ympyrän sisälle (Kaisan luo!) Eikä välillä oikein viitsinyt kääntyä, kun Kaisa meni tuolla ja täällä!
Oma osuuteni meni myös varsin vaihtelevasti. Kyllä mä välillä istuin aika hyvin, enkä pomppinut hulluna. Mutta sitten välillä tuli pompittua vähän enemmän. Piti keskittyä siihen että ratsu kulkee missä pitää :D
Toiseen kierrokseen (paha oikea kierros) käytiin toisten ympyrällä. Säälittävää. Tai ehkei niin, en mä joskus olisi pystynyt menemään ravissa ympyrällä Vinskin kanssa.

Sitten otettiin laukkaa. Puoli ympyrää laukassa. Ja oikeastaan toinen puoli piti tulla ravissa, mutta ainakin me hevoset tultiin käynnissä :D Kaikki matkivat mua. Mutta ei, kun käynnistä nousee ihan hyvin ja Vinski oli niin laiskakin ja silleen. Ekaan suuntaan me hevoset nostettiin kentän keskeltä. Eli se oli helpompi, kun ei tarvinnut laukassa pelätä että ratsu laukkaileekin toisten ympyrälle.
Mä taisin laukkailut aloittaakin (kerrankin näin, minä näytän mallia.)
Ihan eka nosto epäonnistui, Vinski ei tainnut tajuta mistään mitään, en saanut valmisteltua ja äh. Toinen nosto onnistuikin. Ja sen jälkeen laukat joko nousivat tai eivät nousseet :D Välillä ei noussut ollenkaan, välillä tuli pari askelta. Mutta yleisesti ottaen laukka kyllä nousi, joten ihan tyytyväinen olin. Ongelmaksi vain alkoi muodostua se, että siinä nostokohdassa Vinski lähti puskemaan lapa edellä sisälle (arvatkaa vaan kenen luo..) ja sitten jouduin naputtelemaan sen takaisin reitille ja nosto myöhästyi, eikä välttämättä onnistunut. Laukat sujuivat tähän suuntaan aika normisti. Nousi aika useasti, mä pompin, siirtyi hyvin raviin (ja siitä sitten itse käyntiin, ainakin alkuun.) Heh, ja olin nauraa itselleni siinä yhdessä pätkässä kun päästin kädet hyvin liioitellusti mukaan laukkaan. En ainakaan suusta nykinyt.
Ja kerran me yksinkertaisesti käveltiin toisten ympyrälle. Se oli jo häpeällistä :D

Sitten vaihtui suunta ja me hevoset alettiin nostaa sieltä lyhyen sivun keskeltä. Eli joutui sitten kääntämään ettei ratsu reima vedä häntä suorana toiseen päähän.
Eka nosto taisi jopa onnistua. Ja positiivinen yllätys oli ettei juostu toisten ympyrälle. Se vähän vähemmän positiivinen juttu olikin se, että ei juostu toisten ympyrälle koska Vinski vetäisi vähän pienemmän kaarteen jotta pääsisi nopeammin Kaisan luo. Hmm..
Seuraava nosto onnistui ja siististi laukattiin toisten ympyrälle, käännyttiin siellä vähän harjoitusravissa ja käveltiin takaisin omalle puolelle. Tämän jälkeen ei enää toisten ympyrälle laukattu. Laukat nousivat jälleen vaihtelevasti, melko hyvin kuitenkin. Ja Vinskikin vähän heräsi. Nimittäin muutamien nostojen jälkeen se laukkasi aina niin, että tultiin mahdollisimman pieni kaarre, täydessä laukassa, ja oikaistiin vielä se toinen tötsä. Muutamien "mutkat suoriksi" laukkojen jälkeen, päätin että nyt tullaan kyllä ihan se oikea reitti. Pakotin Vinskin kulkemaan uralla, nostin. (Silläkin uhalla ettei se käänny ja joudutaan toisten puolelle) Laukka nousi hienosti, Vinski laukkasi järkevää vauhtia. Ja siinä puolessa välissä kaarretta honasin että mä istun täällä! Aivan fiiliksissä laukkasin loppukaarteen, sain Vinskin käännettyä tötsälle, kuljettiin sen oikealta puolelta. Sitten raviin ja kehuin Vinskiä. Vaikkei se sen ansiota olekaan että mä istuin, kuitenkin.
Ah, mä istuin muutamissa pätkissä, kyllä se oli sitten mahtavaa! En edes ajatellut asiaa ja kaarteessa ja Vinskillä, istuin hei! Okei, ehkä millin-sentin nousin, mutta hei.
Tosin useimmiten sitten pompin ilmaan metristä-kilometriin, että jouh.
Vaikka osittain laukat sujuivat hirveän hyvin tähän suuntaan, niin kyllä silti tähän suuntaan oli enemmän ongelmia. Nimittäin nostokohdassa mun hevonen kulki ihan vimpulassa. Lapa sisällä, pää ulkona. Olisi halunnut kaarrella Kaisulin luo.

Kun mä ja Sakari oltiin laukattu tarpeeksi, mentiin ponien ympyrälle loppuravailemaan. Vinski kulki kivasti. No joo, se kiisi pikajunan lailla eteenpäin, mutta kääntyi. Lopulta lähdettiin ravaamaan koko uraa pitkin. Kertaalleen kiilattiin ihan vahingossa Sakarin eteen, koska Vinski niin kovasti halusi. Vasempaan kierrokseen Vinski kuitenkin kääntyi tosi hyvin, ajatuksen voimalla (okei, pohjetta piti käyttää enemmän kuin torstaina.)
Mutta kun ravattiin oikeaan kierrokseen... Kun ei Vinski vaan kääntynyt. Lopulta kyllästyin, potkaisin ulkopohkeella ja yllättäen herra alkoikin kääntyä oikein kiltisti. Muutama potkaisu tuli vielä, muuten hän kääntyi sitten kivasti tähänkin suuntaan. Sitten loppukäynnit, joissa tuli taivutella hevosen kaulaa ja kaikkea mahdollista. Asettelin Vinkiä suoralla uralla, tein voltteja ja ympyröitä, koitin vähän vasta-asettaakin. Vinski kulki oikein kiltisti ja reippaasti loppukäynneissäkin.
Oli kyllä kiva huomata etten ottanut kovemmasta vauhdista mitään jännitystä. Tosin, kun Elvis ihan vaan pikkuisen meni, mä kyllä vähän säikähdin. Njaa.

Sitten Vinski pois ja loimi selkään. Eikä siis toki yhtään pelottanut että Vinski karkaa sieltä kopperostaan. Ja silti pitää ottaa riimu pois vaikka ovi on selko selällään..
Ja korttia kirjottamaan. Ja oli hauskaa :D
Marianne kirjoittaa kortin ja sanoo, että se meni tosi hyvin, etkä voi kyllä väittää vastaankaan.
"No ei se kyllä niin hyvin menny ku torstaina. Tai no, joku ehkä meni, mut suurin osa ei"
Marianne katsoi mua hyvin hitaasti. Sellainen ilme, järkyttynyt, pettynyt, hidas ilme oikein :D
"No me jyrättiin taas kaikki, pari kertaa, eikä se kääntyny niin hyvin."
Ja Marianne vaan toteaa ettei sillä väliä kun se ei nähnyt, se näki vaan ne kaikki hyvät kohdat (näihin voinee laskea sen kun tanttailtiin toisten ympyrällä, vai?)
Ja kuinka hienosti meni laukat ja istuin harjoitusravissa ja oijoi. (ja mä muistan vaan "ÄLÄ SEISO JALUSTIMILLA, istu, painava takamus, hartiat taakse, ÄLÄ SEISO JALUSTIMILLA!")

Kyllä se sinäänsä meni ihan hyvin. En odottanutkaan että olisi voinut niin hyvin mennä kuin torstaina.
Ja toisaalta olen aika tyytyväinen noihin laukkoihin, enkä vähiten siksi kun istuin siellä ne pari pätkää.
Mutta Vinski seuraili nyt ihan liikaa ja oli niin vetelä. Sellainen kun aina kuvittelen sen olevan :D
Mutta joo. Vaihtelevasti, vaihtelevasti.

Ja mä niin haluan mennä Elviksellä ja Roosalla :D
Ja olin tänään tunnin jälkeen hieman kuollut. Loppuraveissa hoin mielessäni koko ajan "Siirryttäiskö käyntiin, loppukäynti".

Tekniikan ihmelapsi loistaa jälleen!

Katsokaas kun mä ihan itse osasin (okei mä googlasin, mutta kuitenkin.)

Hieno kysely, on on. Vastata toki saa.

No oikeastaan ei tässä järkevämpiä, mä odottelen tiistaita. Se on jo ylihuomisen huomenna :)
Loistava aiheenvaihto. (enosaayhdyssanoja) Oikeastaan halusin vaan vinkata että tein siistin kyselyn. Mutta voinhan mä itsekin siihen vastata :D

Näinkin voi käydä

Kun sitä yrittää kommentoida OMAAN blogiinsa (ei anonyyminä) sanoo Blogger ettet sä nyt vaan valitettavasti voi kommentoida, sad to you ja silleen.
Vihaan tätä, miksen mä saa kommentoida nimen kanssa! Mikä mussa on vikana :D

Kuten OLISIN vastannut, niin olen jo jonkun aikaa ajatellut että voisihan sitä pistää jotain kuvia. Vaikka edes niitä vanhoja tänne postauksiin. Kun normaaleilla ihmisillä on ne blogit täynnä kivoja kuvia ja jee. Mutta kun aina mä unohdan kun kirjoitan :D
Samoin olen miettinyt että jos joku random tulee ja lukee tätä blogia, se ei varmaan jaksa tätä lukea. Parista syystä:
Kirjoitan aina näin surkeasti
Ja koska en selitä koskaan.. Tai niinkuin.. Kuvia on vähän, enkä koskaan erittele: "Menin sh tamma Kaisalla". Koska no, ei tätä lue kuin nämä jotka ehkä tietävät. Tai..

Pitäisikö mun ryhdistäytyä. Pitäisi ehkä. Olen myös miettinyt päivittäväni tuon ratsastuskehityssivun. Olenhan mä niin hyvä, heh.

Katsotaan miten teen. Mutta voisinhan mä pistää tuonne vaikka nopean selityssivun ja lisätä sinne noita kuvia ja tälleen. Että edes jostain saa vähän käsitystä mikä on Vinski ja sitä rataa. Hieno suunnitelma!

Joo, innostuin kun sain kommentin :D

Olin myös tänään yläasteella. Ja jopa löysin vanhan luokanvalvojan sieltä.
Siis ei toki millään pahalla, mutta koulusta tuli mieleen huumeluola ja kauppa on nykyään ruma. Se oli ennen hienompi. Ja leipurikin oli vihainen. Tai kuulosti siltä. Ehkä mä luen äänensävyjä turhan paljon.

Ja olen muokannut viime tuntipostausta varmaan kolme kertaa, kun koko ajan muistan jotain mikä olisi niin kiva kirjoittaa sinne. Se oli kyllä kiva tunti, eikä siinä muuta.

Jospa alan nyt päivittelemään sivuja.

Tsiikaa mua ku mä ratsastan. MÄ OON NIIN LEIJA

Tämä päivä ei ehkä alkanut erityisen hohdokkaasti. Nimittäin hevosen varustus oli hyvin hätäistä ja apua. Mutta nyt oli ihan kunnollinen syykin; en löytänyt ratsuani :D

Saavuin siis tallille ja kävin lukemassa taulun. Menin Vinskillä. Marianne harrastaa mulle nyt tällaisia turvallisia ratsuja tai jotain. Lisäksi tunnilla Kaisa, Elvis, Pomo, Simo ja Roosa. Tosiaan, kävin vähän katselemassa tuntia ja ajattelin sitten ottaa Vinskin käytävälle. Pohdin ensin että onkohan se yhä siinä kopissaan. Kiertelin siis tallin läpi, katselin sitä lisätallia ja totesin että eipä näy Vinskiä. Uskaltauduin siis avaamaan sen kopin oven, jossa Vinski yleensä on.
Ja eipä ollut hevosta siellä. Tyhjää täynnä se boksi.
Niinpä menin kentän laidalle seisomaan ja oikeasti harkitsin kysyväni että missä hevonen on :D Jätin sen tekemättä, sillä en halunnut juosta hyppivien hevosten alle.
Lähdin jälleen etsimään Vinskiä. Tarkistin uudelleen kopperon jossa hän on ennen ollut. Tyhjä. Tarkistin että Kitty on siellä viereisessä. Lopulta tutkittuani vielä ison tallin päätin kokeilla taas tuota lisätallia, jossa on siis kolme paikkaa. Ekassa Anni, sitten Lelliina.
Ja se viimeinen.. Siinä oli yläluukku kiinni, joten en ollut ekalla kerralla edes tarkistanut koko karsinaa. Joten eikös se Vinski ollut siellä. (Eikä mulla siis mennyt kuin... 40 minuuttia hevosen etsintään :D)

Vauhdilla ratsu mukaan ja vartissa pistin sen kuntoon. No ainakaan kukaan muu ei päässyt ennen kuin me väistettiin. (eikä muuten edes jännittänyt yhtään tallilla, heh.)
Vein Vinskin kentälle ja kapusin selkään. Oli muuten vaikeaa, mutta jotenkin pääsin sinne. Sitten käyntiä. (eikä jännittänyt vieläkään!)

Käveltiin, kivasti ja rauhallisesti (niin, minä olin rauhassa.) Kääntelin Vinskiä volteille. Hevonen kääntyi oikein hyvin, tosin mietiskelin että ravissa se ei kyllä tule kääntymään (ja ennen tuntia kun noi pari tyyppiä riemuitsi että jee, ei Nikkistä tunnilla. Mietin että joo, ei Nikkistä.. Mutta onko parempi jos mä jyrään kaikki Vinskillä.)
Käynti oli oikein kivaa. Vinski kääntyi hyvin, oli hallittuna, mä istuin hyvin, enkä jännittänyt vaikka vähän meni autoja. Tai no myönnetään että hieman karmaisi kun roska-auto tuli siihen peruuttelemaan. Onnistuin myös tekemään yhden pysähdyksen. Ei se mikään järin hyvä ollut, mutta kuitenkin.
Kun Marianne saapui, lähdimme väistelemään. Kummallakin pitkällä sivulla väistettiin loivalla kolmikaarella. Tjaa..
Alkuun en hidastanut tarpeeksi, joka tarkoitti sitä että Vinski ei oikein väistänyt vaan meni sinne suuntaan hienosti lapa edellä. Välillä sitten meinattiin tehdä takaosakäännöksiä kun Vinski kyllä huomasi pohkeen, muttei sitten ihan tajunnut mitä sillä haen.
Joitain kertoja sentään onnistuttiin. Ehkä suurin ongelma oli se, että kun koitin, hidastin, painoin pohjetta. Niin sitten Vinski lähti lapa edellä. Ja kun se lähti lapa edellä, en yhtään tiennyt mitä tehdä ja.. Sitten se meni miten meni. Mutta muutamaan olen jopa aika tyytyväinen. Ja Marianne piti ainakin yhdestä väistöstä. Tosin mun mielestä se väistö tuntui kamalalta. Että miten vaan :D Hyvin vaihtelevasti sujui väistöt, eikä asiaa helpottanut Vinskin ennakointi. Automaatti-Vinski oli nyt liian vaikia.
No, ainakin uskalsin käskeä paremmin kuin tiistaina. (Ja välillä oli ongelmana kun Vinski koitti väistää vielä eteenpäin, toiselle uralle asti, eikä sitten oikein voinut suoristua kun pikku-Milla nätisti koitti.)
En nyt muista tapahtuiko tämä ekoissa vai toisissa väistöissä, mutta pakko vielä leijua: sain Vinskin pysähtymään kerran aivan täydellisesti. Päätin väistöjen aikana hakea hevosta vähän rauhallisemmaksi ja kuuntelevammaksi, joten otin sitten kanssa pari pysähdystä. Muut pysähdykset oli sellaisia normaaleita -> vedä ohjista ja hevonen pysähtyy kun pysähtyy. Mutta se yksi tuntui siltä miltä pysähdyksen pitäisi. Ilman vastusteluita Vinski pysähtyi todella kauniisti.

Kun oltiin väistelty, siirryttiin kevyt raviin. Vähän tuli sellainen jännittävä tunne, muttei nyt varsinaisesti jännittänyt. Päätin vaan nopeasti siirtää Vinskin raviin ettei tulisi mitään pelkotiloja. Vinski ravasi mukavasti ja tahdikkaasti. Ja reippaasti :D Keventely onnistui alusta asti. Mutta oli kyllä niin korkean tuntuista mun keventely.
Ja mikä uskomattominta ja hienointa ja vaikka mitä muuta; Vinski kääntyi kuin ajatus!
Missä vika, mussa vai hepassa, en osaa sanoa. Mutta se oli aivan upeaa. Uskomatonta. Oikeasti.
Ravailtiin ja sitten ajattelin että jippii mennään Kaisan perässä, jos nyt koitan kääntää. Ja Vinski kääntyi! Ja se kääntyi uudestaan ja uudestaan. Apua hei :D En tarvinnut mitään ylimaallisia ponnistuksia sen kääntämiseen, kertaakaan ei tullut mitään ohjasta kiskomisia. Kaksi kertaa, kaksi kertaa tunnin aikana taisi tulla kääntymisongelmia. Muuten Vinski meni niin upeasti. Kyynel. Ilmeisesti mä sitten katsoin minne menin ja suunnittelin mitä tein. Ja kai sekin auttoi kun menin Kaisalla tiistaina. Mutta hei, nyt perun kaikki pahat puheeni Vinskillä ratsastamisesta :D

Mentiin ravissa loivia kolmikaarisia kummallekin pitkälle sivulle. Vinski kääntyi todella hienosti, välillä vähän oikaistiin kulmissa ja välillä tuli käännös vähän myöhässä. Mutta pääasia on se, että me mentiin ne kaaret, sain vielä lisäksi tehtyä ympyröitä (vaikka oltiin välillä jonkun perässä, ei se silti jäänyt junttailemaan.) Niin hienoa ja mahtavaa se vaan oli. Ei jännittänyt yhtään ja se oli niin mahtavaa. Leija.
Ja Marianne totesi että mun pitää enemmän ratsastaa Vinskillä ettei se oikoisi. Kun olen kuulemma niin pieni siellä selässä, Vinski ei mene rikki. Ja sitten se totesi että mun pitää ratsastaa kun muuten tämä on sama kuin Vinski olisi tarhassa kun ei se edes huomaa mua :D Niinku miten vaan.
Keventely oli taas aika raskasta ja toivoin vaan koko ajan että jatkettaisiin väistelyä. Mutta en todellakaan voinut luovuttaa, oli tämä niin hienoa.

Siirryttiin takaisin käyntiin ja väisteltiin samalla tavalla kuin alkutunnista. Meni jälleen oikein vaihtelevasti. Ja jostain kumman syystä alkuun Vinski ei millään väistänyt toisella pitkällä sivulla. Tapeltiin kauan, lopulta tein voltin sille sivulle ja Vinski alkoi taas väistää. Varsin mielenkiintoista..
Sitten väistöjen jälkeen oli vuorossa laukka. Näin yksinkertainen tehtävä, että pitkät sivut laukassa. Ja oikeastaan piti mennä lyhyet sivut ravissa ja tehdä pääty-ympyrät ravissa ja silleen. Vaikka mä olenkin aina sitä mieltä että mitään ei kyllä tekemättä jätetä ja vaikka olisi mikä niin aina tehdään. Tässä kuitenkin päätin että en suostu ravaamaan noita lyhyitä sivuja, vaan otan yksinkertaisesti noston käynnistä. Ihan vain siksi kun en osaa istua siellä Vinskin ravissa, enkä todellakaan osaa nostaa Vinskin kanssa ravista. Juu, tietty voisi opetella. Mutta kumpaa mä mieluummin haluan: opetella nostamaan Vinskin kanssa ravista VAI opetella laukkaamaan. Jep.

Eli siirsin Vinskin aina käyntiin lyhyillä sivuilla. Nostin sitten kun oli mukavasti tilaa. Eka nosto onnistui hienosti. Mutta alkuun oli joku älytön ongelma, toiselle pitkälle sivulle nousi laukka ihan hyvin, mutta toinen pitkä sivu.. Toiselle sivulle tuli yksi totaali epäonnistuminen, sitten päätin että pakko nostaa se laukka tännekin, mutta taisi vielä tuolloin epäonnistua. Kolmas kerta sitten onnistui. Vinski innostuikin siinä vähän, joten on vähän kyseenalaista että lähtikö se mun käskystä vai käskinkö sattumalta silloin kun Vinski päätti siirtyä laukkaan.
Koitin istua niin hyvin kuin pystyin. Välillä istuinkin ihan hyvin, mutta välillä ei vaan onnistunut :D Pompin ja pompin ja koitin vaan istua mutta ei. Hiljensin oikeastaan aina itse (myönnetään, kerran tunsin että Vinski aikoo hiljentää, joten hiljensin vähän ennen lyhyttä sivua.) Hiljentäminen olikin melko jännittävää. Vinski siirtyi siististi raviin, mutta sitten ravissa mä seisoin jalustimilla ja tein vaikka mitä, kunnes hevonen siirtyi kävelemään. Marianne ei pitänyt siitä. Mutta yksinkertaisesti, en saa Vinskiä (tai kuvittelen niin) käyntiin jos pompin siellä kilsan ilmaan joka askeleella.
Ei jännittänyt vaikka Vinski olikin vähän hereillä ja sain laukattua oikein paljon. Hienosti nousi (vaikka Vinski välillä tunki aitoihin?) ja hienosti hiljenikin. Mä olin tosi tyytyväinen laukkoihin. Mentiin ehkä vähän reippaasti, tai sitten se vaan tuntui siltä kun Vinski on niin iso.

Sitten vuorossa loppukeventelyravit. Tässä vähän jännittikin, mutta totesin että haitanneeko tuo jos Vinski vähän lähtee. Ajatus rauhoitti kummasti, joten raviin. Alkuun Vinski kaahailikin oikein mallikkaasti joten kääntelin paljon jotta ratsu pysyisi hanskassa. Marianne käski keventämään hitaammin, joten aika kauan hoin siellä ääneen "yksi kaksi yksi kaksi" Osittain tahdin säilymisen, osittain oman pikku jännityksen takia.
Vinski meni sitten oikein hienosti ja välillä rauhoittuikin. Uskalsin jopa vähän päästää ohjaa. Mutta sitten Marianne keksi tehdä ongelman siitä että mun toinen jalustin meni liian syvälle jalkaan. Ja vielä etukenossakin olin :D Mun oli sitten pakko siirtää käyntiin (ja sekös auttaa etukenoissa ;) käyntiin siirryttäessä kun tarvitaan siirtymisrituaalit -> seiso jalustimilla ja sitä rataa.)
Mutta tosiaan, loppuraveissa asento vähän kärsi, jostain syystä tuli kauhea etukeno. Onnekseni Vinski kuitenkin toimi yhä kuin unelma. Oikeasti hei, tunnin ainoa lähes törmäys tuli kun tein Vinskillä täyskaarron ravissa ja yllättäen siellä olikin kasa hevosia mun edessä. Tämänkin tilanteen ratkaisin siirtymättä käyntiin. Jes!

Ja loppukäynnit. Eikä jännittänyt ja mä olin niin tyytyväinen ja ah. Pikkaisen Vinski kiskoi ohjia tunnin aikana. Ja oikeastaan onnistuin alkuraveissa tiputtamaan toisen ohjan kokonaan. Että mikäs siinä.
Mariannekin kävi juttelemassa kuinka hienosti se meni. Mäkin jopa sanoin että meni paremmin kuin olisin uskonut. Ei jännittänyt ja Vinski kääntyi näin hyvin. Totesi että suunnittelin ja katsoin, kuten tuolla ylhäällä jo totesinkin. Ja pidin kuulemma ulko-ohjankin tuntumalla, joten sekin auttoi. (Joten muistakaa katsoa aina mihin menette, se auttaa.) Ja Marianne oli kuulemma oikein iloinen niistä laukoista. Se oli tyytyväinen kun mä nostin, kun se ajatteli että jos mua vielä jännittää.
Kyllä mä sitten selitin että tiistai olikin ihan kamala kun mä jännitin koko ajan. Mutta päätin silloin että pakko tehdä vaikka mieluummin juoksisin kotiin. Kun jos ei tee, niin ei se pelkokaan lähde.

Ja kyllähän se nyt tuli huomattua :) Vaikka mä olin tiistaina oikeasti sitä mieltä että alan nyplätä pitsiä ja piiloudun karsinan pohjalle, niin nyt. Ei mitään. Vain ihan hetkittäiset pikkuiset tunteet mahan pohjassa, siinä se. Jos tiistaina jännitin hevosen harjaamista, olin kuolla koko ajan siellä ratsailla. Ja nyt en jännittänyt melkein yhtään. Olen tyytyväinen itseeni. En olisi uskonut että yhden tunnin jälkeen olen rauhoittunut näin hyvin. Onneksi pakotin itseni tiistaina, tämä tunti meni jo lähes normaalisti. Ja kun tämä meni näin hyvin.. Niin varmaan sitten seuraavalla tunnilla ei enää tule kauheita pelkotiloja lähdöistä, eikä ole niitä pieniäkään jännityksen tuntemuksia.

Tunnin jälkeen vein Vinskin käytävälle ja harjasin sen nopeasti. Sitten Vinski pääsikin ansaitulle levolle, olin niin tyytyväinen heposeen etten halunnut häiritä sitä kauaa. Sitten mä vähän siivoilin harjoja ja tein kaikkea muuta yleishyödyllistä kunnes sain kortin kirjoitettua.

Ah, olin niin ylpeä ja iloinen tänään. Vinski kääntyi kuin unelma ravissa ja mua ei jännittänyt paljon yhtään. Jes, tästä on nyt kyllä todella hyvä jatkaa.

Ehkä olisi jo aika siirtyä pitsinnypläykseen

Hitsit kun voikin olla näin jännää.
Mietin jo kotona "Hmm.. Mul on vähän kipee olo, jos jäis kotiin" Pakotin itseni kuitenkin tallille, on sitä ennenkin pää kainalossa menty. Voi minua :)
Kun pääsin tallille alkoi jännittää. Paljon.

Luettuani taulun sain huomata meneväni Kaisalla. Meninpä katselemaan sitten toista tuntia ja talutin Nikkistä hetken. Sitten menin harjaamaan Kaisaa ja lopulta varustin hyvin epäkohteliaan ratsun. Ja tällä kertaa varoin puhumasta sille hevoselle etten vain lörpöttelisi ohi suuni. (oli muuten pelottavaa. Näin sieluni silmin kuinka Kaisa littaa mut karsinan puruihin :D)

Menimme sitten kentälle. Ja mua jännitti, yhä edelleen. Tunnilla oli Sakari, Pomo, Simo ja Nikkis.
Kiipesin Kaisan selkään. Se oli pelottavaa. Siirsin hevosen käyntiin. Se oli pelottavaa.

[Itse asiassa jos nyt käytäisiin päivä läpi näin nopeasti:
Saavuin tallille. Mua jännitti. Harjasin Kaisaa. Mua jännitti. Varustin Kaisan. Mua jännitti. Nousin selkään. Mua jännitti. Käveltiin alkukäyntejä. Mua jännitti. Siirryttiin raviin. Mua pelotti. Ravattiin. Alkuun mua jännitti. Käveltiin. Mua pelotti kun autoja ajeli. Puhuttiin laukasta. Mua alkoi pelottaa. Laukkasin. Mua jännitti. Loppuraveissakin mua jännitti. Mutta hei, loppukäynnit meni sentään normaalisti!]

Tosiaan. Lähdettiin kävelemään. Koitin olla ihan rauhassa. Alkuun mä koitin vähän tehdä tätä "kiristelenpä ohjia ja pidättelen vähän väliä hehehee" mutta sitten totesin että se ei nyt varsinaisesti auta ja sain pidettyä ohjat lötköinä ja käden rauhassa. Kääntelin Kaisaa mahdollisimman paljon, mutten jaksanut alkaa tappelemaan pysähdysten kanssa.
Kaisa kääntyi varsin hyvin. Tosin vasempaan kierrokseen se ei kääntynyt niin loistokkaasti, joten jouduin vähän enemmän tekemään töitä ettei hevonen löntystelisi missä sattuu.
Kaisa taapersi tasaisen rauhallisesti eteenpäin, joten minäkin aloin pikku hiljaa rauhoittua siellä selässä.

Lähdettiin alkuun harjoittelemaan iki-ihania väistöjä. Toisella pitkällä sivulla väistettiin keskemmälle, sitten takaisin uralle (eli loivaa kiemuraa) ja toisella pitkällä sivulla piti lyhentää käyntiä. Väistöt sujui... Paremmin kuin olisin uskonut. Muttei kuitenkaan järin hyvin. Kaisa kyllä liikkui sinne päin minne halusin, mutta välillä turhankin loivasti. Marianne oli ihan tyytyväinen. Mä en niinkään. No jaa. (Joo, kyllä Marianne sanoi jossain välissä että se sujui tosi hyvin kun mä käskin tarpeeksi. Mutta sitten se kysyi että jännittääkö mua niin paljon etten oikein uskalla käskeä. Jep, pelkäsin että Kaisa räjähtää jos painan sitä kovaa pohkeilla.)
Ja käynnin lyhentely :D Kaisa löntysti just miten sitä huvitti, ei mulla ollut juuri sananvaltaa. Koitin ottaa jotain pidätteitä, mutta suomitar se vaan kävelee tietämättä mitään mistään. Otin myös yhden pysähdyksen joka oli erittäin vaivalloinen.

Kun oltiin väistelty riittämiin, oli vuorossa kevyt ravi. Mua jännitti ihan hirveästi, oikeasti mä näin päässäni kuinka siirrän hevosen raviin ja sitten se lähtee (kuten Sulo.) Kamalaa :D En kuitenkaan kauan halunnut kävellä. Viimeiset rukoukset ja kevyesti pohkeita. Kaisa siirtyi aina yhtä rauhalliseen raviinsa ja saatoin huokaista helpotuksesta. Mun jalustimet oli ylipitkät, Kaisan kaksi metrisille suunniteltujen jalustinhihnojen takia, mutta pystyin sentään keventelmään ihan kivasti. Alkuun jänskätin kauheasti, mutta lopulta tajusin ettei Kaisa mitään tee ja rauhoituin täysin. Kääntelin Kaisaa tosi paljon innostuneena siitä että ratsuni oikeasti kääntyi, ja niin pienillä avuillakin.
Ravailtiin vaan ja tultiin loivaa kolmikaarista toisella pitkällä sivulla. Välillä mä vähän jännityin kun tunsin että Kaisa lähti vähänkään reippaammin ravaamaan. Mutta joo.. Ylireagoin, kyllä. Välillä suomitar hyytyi ja välillä vähän venahtivat kääntelyt, mutta pääasiassa oli ratsu hallinnassani, mikä oli varsin mukava tunne näin vaihteeksi.

Siirryimme käyntiin ja teimme alkutunnin väistötehtävää nyt toiseen suuntaan. Kaisa meni tasaisen varmasti siellä, välillä meni jotain väistön tapaista, välillä sitten ei niinkään. Ja ei vieläkään tapahtunut käynnille mitään sillä toisella sivulla.
Noh, sitten oli tarkoitus tehdä sitä samaa kuin joskus koitettiin. Laukassa pääty-ympyrää, sitten toi loiva kolmikaari. Paitsi etten mä saanut tehdä sitä, julmaa :D Käveltiin toisella pääty-ympyrällä kun joku suoritti tehtävää. Mua jännitti niin paljon ja apua.
Sitten kun kaikki olivat yrittäneet, niin Marianne päätti että voi ottaa laukkaa vielä silleen vapaasti. Ja kysyi multa että laukkaanko mä. No todellakin, ei nyt voi jättää laukkaamattakaan kun näin paljon pelottaa!

Ekaan suuntaan mä vaan kävelin. Kävelin ja kävelin. Olisin nostanut, mutta aina joku oli edessä. Enkä uskaltanut sitten laukata kenenkään persuksiin. Kun näin taas sieluni silmin kuinka nostan ja sitten Kaisa sekoaa ja lähtee menemään. Suunta sitten vaihtui ja tilaakin tuli. Joten uskalsin (juuri ja juuri :D) siirtää Kaisan raviin. Ravattiin reippaasti pitkän sivun alkuun ja nosto. Laukkasin pitkän sivun, vähän ylikin ja sitten hiljensin. Se riitti.
Kaikki (paitsi, onneksi, Kaisa ja Sakari) sinkoilivat siellä. Oikeasti mä varmaan pelkäsin enemmän kuin ne ratsastajat, heh. Kyllä se on tosi asia, että jos tänään olisi mun ratsu reima lähtenyt vetämään niin olisin tullut alas sieltä heti. Tosi asia on myös se, että jos en olisi tiistaina pudonnut, niin olisin varmaan myös torstaina pysynyt kyydissä. Tipuin torstaina suurimmaksi osaksi jännityksen takia.

Sitten loppukevyt ravit. Mua pelotti niin paljon se raveihin siirtyminen kun näin jälleen mielessäni kuinka Kaisa lähtee laukkailemaan jne. Sain kuitenkin paksukaisen raviin ja alku"kaahailujen" jälkeen alkoi Kaisakin kulkea taas mummoiluvauhtia jota minäkin kestin. Kääntelin tosi paljon Kaisaa ympyröille ja fiilistelin. Sitten loppukäynnit jotka pystyin jo kävelemään ihan normaalisti.

Lopulta sitten Kaisa pois ja kotio. Oli taas lämmin, onhan nyt sentään marraskuu.

Mä olen niin iloinen ettei tänään tapahtunut mulle mitään :D Mua jännitti niin paljon tuon viime viikon takia. Jos olisin tänään tippunut niin olisin oikeasti alkanut nypläämään pitsiä. Nyt kun ei mitään tapahtunut niin sain rauhoituttua, sain takaisin tätä varmuutta ja luottoa. Torstaina pitäisi jännittää vähemmän. JOS erittäin uskomattoman hyvin käy niin torstaina ei jännitä yhtään.

Kyllä mä uskon että kun saan pari tällaista hyvää tuntia alle, niin palaudun takaisin samaan tilaan jossa olin ennen viime viikkoa. Eli en siis hyperventiloi jo tallille päästessäni, en ylireagoi joka asiaan. ENKÄ TIPU JOKA LÄHDÖSTÄ. Enkä myöskään jännitä niitä lähtöjä.

Eiköhän se tästä.

Tämä tunti meni aika kivasti. No en ainakaan tippunut :D Ja sain rauhoituttua näin paljon.
Kyllä huomasin että Kaisa on niin paljon parempi iso hevonen mulle kuin Vinski. Tai kun Vinski on liian iso mun pohkeille, liian iso askelinen ja liian suuripäinen. Kaisan askeleet on niin tasaisia että pystyn keventämään ilman ylimaallisia ponnistuksia, pystyn istumaan siellä. Kaisa on tarpeeksi herkkä mun pikku pohkeille. Tai kun en saa Vinskiä kuin kunnon tappelun jälkeen kääntymään ravissa, sitten taas Kaisa kääntyy niin kiltisti :D
Mutta Kaisankin kanssa on se ohjasosio vähän ongelma. Tänäänkin Kaisa välillä oikein makasi ohjalla. Silloin kun käveltiin sillä ympyrällä itse asiassa. Ratkaisin asian heittämällä ohjat kokonaan pois, en vaan jaksanut kantaa sen päätä. Lisäksi ohjien kiskomista. En tiedä sitten. Kyllä mä koitan pitää sen käden hyvänä. No en tiedä oliko käteni totaalisen kamala vai oliko toi vain "heitänpä ratsastajan satulasta, njää njää"
Oli miten oli, ongelma se on :D Kuten pysähtyminen. Ikuisuusongelmia.

Haluan mennä Sulolla, Nikkiksellä, Roosalla ja Elviksellä. En halua pelätä paksuja pullaponeja ;)
Mutten ihan just nyt halua kyllä noilla kahdella ensin mainitulla mennä. Sitten vasta kun.. Kun.. Kun mua ei enää pelota alkukäyntien kävely näin paljon :D

Tulisipa talvi. Ihan vaan sen takia että pöpipäät rauhoittuisivat.
Tosin olen mä silti (vaikka tämä alamäki on todella alhainen) sitä mieltä että parempi näin. Näinpä ainakin oppii tippumaan hillitsemään mielensä ja ehkä jopa ratsunsa kun se päättääkin vähän ottaa pyrähdyksiä.

Katsotaan, nyt mielenkiinnolla odotan torstain tuntemuksia. Toivottavasti ei enää jännittäisi :)

Älsytysten viikko

Ilokseni huomasin tänään että tiistaina tullut polven mustelma alkoi jo parantua. Se on hienoa. Kynsi on mukava, sattuu vain kun painaa sitä haavaa. Kynnessäkin näkyy enää haava ja mustelman jäännökset :)
Oikean jalan pohje on kipeä. En tiedä mitä ne lihakset eilen teki, kramppasivatko vai mitä ne sääti. Mutta nyt kyllä sattuu. Ei muuten, mutta jos varpaat tai kantapää nousee.
Ja selkä. Voi hyvänen aika. Välillä ei satu yhtään. (tietenkin kun selkään koskee niin tuskaa.) Selässä on mukava punainen jälki.
Mutta se selkä. Ai ai. Välillä tulee ihan jäätävä tuska. Meinaa jalat lähteä alta, sattuu selkä puolesta välistä alaspäin ja maha sattuu. Ei siinä muuta, meinaan vaan välillä lyyhistyä maahan ja alkaa itkeä ja oksentaa kun sattuu niin paljon. Toivottavasti se tästä parantuisi. Ja pian.

Sitten. Henkiseen tuskaan.
Ehkä mua sitten jännittää. En tunnista sitä tällä hetkellä, mutta uskoisin kyllä että jännittää. Ehkei tiistaina sitten jännitä käynnissä, mutta varmaankin sitten kun askellajit vaihtuu ja niin. Melko varmasti viimeistään niissä kohdissa jännittää.

Kamalaa. Varsinaisen.

Nyt kun mietin tässä, niin tulee sellainen olo että varmasti tipun sitten tiistainakin -> enhän mä millään voi pysyä selässä.
Samoin mietin että enhän mä nyt voi ratsastaa millään noista hevosista :D Pienellä mietiskelyllä saan niistä kaikista hulluja ja pelottavia;
Pomolta tipuin viimeksi kun menin sillä. Se on epäluotettava ja voi mennä. Se on pelottava.
Sulolta tipahtelin todella "pahasti" viimeksi kun menin sillä. Sulo on sekopää. Se on pelottava.
Nikkikseltä tipuin viimeksi kun menin sillä. Sen kanssa menee myös aina aika kamalasti kun poni menee ja menee. Se on siis pelottava.
Elvis on täysin psykopaattinen poni, joka menee ja jolta olen tippunut hei kolmesti. Se on pelottava.
Vinski on iso ja turvallinen. Toisaalta JOS se vaikka lähtee, mä tipun helposti ja korkealta. Se on pelottava.
Myönnetään että Kaisasta on vaikea keksiä mitään pahaa. Siellä pysyy (paitsi ilman satulaa ;D) Tietty se voi kaahailla. No mutta, se ei saa tuota lopetuslausetta.
Roosa menee vähän samaan kastiin. Sekään ei ainakaan muistaakseni ole mennyt mun kanssa. Siellä pysyy. Njojaa.
(Mutta Roosallahan en voi mennä kun olen niin huono ja Kaisalla en voi mennä kun sillä menee aina joku muu.)

Eikös siinä ollut kaikki joilla olen mennyt. Kamalaa huomata totuus vai mitä ;)

Tietenkin tämä oli täysin vitsillä kirjoitettu lista, mikä kyllä ehkä saattaa alitajuisesti pitää paikkansa tällä hetkellä. Kuitenkin oikeastihan mikään niistä ei ole pelottava. Mä en halua edes ajatella että mikään niistä on pelottava. Pelko on kuluttava tunne.

Mä olen tässä elämäni aikana pelännyt ihan tarpeeksi ja ihan kaikkea. Mä en halua, en halua, aloittaa sitä taas. Mä olen oikeasti tässä vuoden aikana oppinut vaikka mistä jännityksistä pois, ei ne nyt saa yhden saakelin viikon takia tulla takaisin. En suostu tähän.

"Kävellään joka tunti ku ei uskalla, yhyy" Tai okei. En mä nyt ole noin kyllä koskaan tehnyt.. Paitsi silloin ilman satulaa. Mä olen yleisesti ottaen vaan pelännyt ja tehnyt.
Oikeastaanhan mä en ymmärrä tätä. Tätä "kävelen aina ja ikuisesti kun pelkään kaikkea".
Siis sinäänsä. Mä en kyllä parhaalla tahdollakaan pysty uskomaan että yks kaks se pelko olisikin vaan kadonnut. (kaipa se voi olla mahdollista. Tai.. Voiko?)

Siis jos ei uskalla vaikka ravata. Kävelee tunnista toiseen, koskaan ei vaan uskalla. Mä en jotenkin jaksa uskoa että yllättäen se tyyppi olisikin pelkäämättä ja pystyisi vaan ravailemaan. Uskon että ehkä jossain vaiheessa hän pystyy "keräämään" rohkeutensa ja ottamaan itseään niskasta kiinni.
Tässä voidaankin miettiä, olisiko kannattanut tehdä tämä jo ennen 20 kävelytuntia. Se pelko tuskin siitä katosi. Vai olenko minä nyt kummallinen poikkeus, jolta eivät pelot kyllä katoa sillä että kävellään rukoillen toisen taluttaessa ja yllättäen vuoden päästä uskalletaankin hypätä puolen toista metrin rataa. Hmm.


Että mua harmittaa kun tulinkin torstaina alas. Tiistaina saatoin vielä ottaa sen lentelyn huumorilla. Mutta raja menee sitten kyllä jossain. Ei voi pudota joka tunti.
Ei ole kiva sitten tiistaina ratsastella henki kurkussa ja jännittää.

No sen ainakin tiedän, että tiistaina mun on tehtävä kaikkeni. Ja vaikka kuulkaa kuinka jännittäisi. Mä teen kaiken. Enkä jätä mitään välistä.

Varmastikin (jos ei, niin olen aika talentti) mua jännittää tiistaina viimeistään siinä kohdassa kun pitää siirtyä raviin. Tässä voisin tehdä muutamia eri juttuja;
*Kävellä. Kävellä. Kävellä. Kunnes viimein on varma itsestään (tai kunnes ratsastuksen opettajan mäkätys alkaa riittää) ja siirtyy raviin. No kuten sanoin, ainakaan multa se jännitys ei kävelemällä ainakaan katoaisi. Ehkä se saattaisi "piiloutua". Tai ehkä saattaisi alkaa jännittää enemmän kun mietiskelisi että mitä kaikkea pahaa voikaan kohta tapahtua. Jäiks.
*Voisi myös pyytää jonkun taluttamaan, ainakin alkuun. Tämä on mun mielestä jo vähän järkevämpi idea. Sen kuitenkin tiedän etten tätä tule tekemään myöskään. Ei sovi häiritä opettajaa :D Ja no. Tämä menee kuitenkin samaan kastiin kävelyn kanssa. Jollain toisella on kontrolli.
*Tai sitten voisi yksinkertaisesti siirtyä raviin ja toivoa parasta.

Vaikka mua kuinka pelottaisi raviin siirtyminen, teen sen silti. Ehkä muutaman extra käyntiaskeleen jälkeen, joiden aikana lausun viimeiset rukoukset. (tajuatteko eron :D Ette varmaan.) Jos jäisin siihen vaan kävelemään kunnes koko pelko katoaa, kävelisin koko tunnin. Mä tiedän etten mä halua sitä.
Jos käy hyvin, hepokka siirtyy kiltisti raviin ja sitten ei pian enää jännitäkään.
JOS taas käy huonosti. Nooh. Sitten.. Sitten ollaankin syvemmällä siinä suossa.

Uskoisin myös että ennen laukkaa jännittää. Tässä voisi tehdä lähes samat kuin tuossa raviin siirtymisessäkin. (no ei sitä keskimmäistä ellei mene pikkuponilla) Toisin sanoen jänistää tai tehdä.
Jos jänistää. Tiedän että se jäisi kaivelemaan mua. En uskaltanut, mikä luuseri olenkaan! (tiedän, nämä persoonamuodot hyppelee, sori) Ja joka tapauksessa seuraavalla kerralla jännitys olisi samaa tasoa, ellei jopa suurempaa (eri asia on jos koko tunti on mennyt ihan hulluksi. Sitten voi olla että seuraavalla kerralla ei jännitäkään niin paljon :D)
Joten kyllä, pakko on laukata. Kuten nytkin tein. Siinä kun homma sujuu niin pian ei enää jännitäkään ja kaikki on taas hyvin.

Jos tulee lähtöjä. Mä rukoilen ettei tulisi, mutta kuitenkin tulee. Mua jännittää, taatusti. Varsinki jos mennään ihan kunnolla. Koska nyt olen tipahdellut. Jos (ja kun ;D) näin tapahtuu sitten tiistaina. Noh. Mä voin vaan toivoa että pysyisin mahdollisimman rauhallisena. Enkä tippuisi. Apua.

Voi myös olla että loppuravit ja -käynnit pelottaa. Jos hevonen vähän menee turhan reippaasti. Tämäkin menee toivomisen puolelle.

Nyt kaikki sormet ristiin että en putoais(in).

Mä tiedän että mua jännittää silloin. (Siitä voin olla lähes varma)
Mä tiedän kuitenkin myös etten halua elää sen pelon kanssa.
Mä tiedän myös ettei se pelko lähde kuin tekemällä.

Mä toivon että tiistaina en putoaisi, menisi rauhallisesti (ja hyvin :D Voiko kaiken saada?)
Ja varsinkin. Tai ehkä jopa pelkästään, että oppisin taas pois tästä jännityksestä. Mä en kestä tätä kun pelottaa ennen askellajin vaihtoa, kun ei uskalla kävellä loppukäyntejä rauhassa ilman jalustimia jne.

Tämä oli huono viikko. Hyvin huono viikko.

En edes jaksa lukea mitä olen selostanut. Näemmä kirjoitusvirheitä tulee koko ajan. Pelkään miten käy kun nousen ja selkä alkaa vihoitella taas.

Heh, vaikka kirjoitin tuon torstaitunninkin noin iloiseen sävyyn.. En todellakaan ollut noin iloinen :D Mä en vaan tykkää kirjoittaa niin vihaisesti ja ärsyyntyneesti. Ajattelen että ihmiset loukkaantuu tai suuttuu mulle tms.

Kunpa nyt parantuisin.

Kyyneleet on kauniita

Krhm. Totesinpa tänään ettei me olla Nikkiksen kanssa oikein kavereita :D

Tallille tulin ja jännitin ensin. Sitten rauhoituin (kirjoitetaanko se noin :D toistelen täällä: rauhoituin rauhotuin..) ja kävin taulun lukemassa. Seitsemän ratsukkoa tunnillamme! Dääm. Mä Nikkiksellä, isot hepat (Vinski, Kaisa ja Sakari) sekä Pomo, Elvis ja Simo.

Menin sitten harjaamaan Nikkistä ja se oli aina yhtä hyväntuulisena vastassa. Yh, mä en yhtään tykkää tuollaisista möllöponeista. Ja kun se ei edes sitten näyki jatkuvasti, se on vaan vihaisen näköinen.
No joo. Alkuun poni vähän ojenteli jalkojaan, mutta seisoi sitten nätisti kun toruin sitä "Et sä nyt viittis seistä kiltisti"
Sovimme (olisi pitänyt jättää sopimatta..) että Nikkis ei riehu, sillä mun selkä on kipeä. Harjasin ponin, varustin. Ja sain jopa vyön kiinni. Vaan oli se työn takana. Sitten lähdimme kentälle.

Nousin selkään ja Mariannekin kävi Nikkikselle sanomassa ettei se saisi riehua ettei menetetä Millaa tämän tunnin aikana. Lähdin kävelemään ponin kanssa. Kääntelin ja pysäyttelin. Poni toimi mukavasti. Ja tehtiin muuten yksi tosi hieno voltti. Se paksukainen jopa asettui ja kulki sopivan kokoisen voltin! Minä olin iloinen.
Kävellessä ei mua jännittänyt ja saatoin ihan normaalisti mennä.

Sitten siirryttiin kevyt raviin. Apua :D Kesti hetken, kunnes lopulta uskalsin ponin siirtää raviin. Piti tehdä kolmikaarinen kiemuraura toiselle sivulle ja toisella pitkällä sivulla sitten raviin vauhtia. Nikkis mummoili siellä, kääntyi kolmikaariselle tosi hienosti. Ja tuota noin. En nyt tiedä, kyllä kai se välillä sai vähän vauhtia raviinsa.
Meillä oli ihanasti tilaa :D Kun kaikki muut olivat meidän "perässä". Nikkiksellä oli vaan joku pakottava tarve lähes siirtyä käyntiin aina siinä yhdessä kaarteessa. Parempi näin päin.
Ei sattunut selkä, ei jännittänyt. Hieno homma (tsiisus, tästähän tulee LYHYT postaus.)

Kun oltiin sitten kevyt ravia menty, jäätiin vähän käyntiin ja sitten pääty-ympyröille. Hevoset toiselle, ponit toiselle. Tarkoitus oli mennä harjoitusravissa ympyrällä ja sitten kirjaimella (meillä taisi olla c-kirjain, ei oltu porttipäässä) ja sillä avoimella sivulla käyntisiirtymät. Piti ikään kuin hakea hevosia kuulolle. Heh.
Alkuun Nikkis oli niin vetelä. Sain vaikka kuinka kauan lätkiä ponia liikkeelle ja se ei muuta tee kuin yritä jyrätä Pomon perään. Lopulta sain ponin liikuttamaan suurta takapuoltaan eteenpäin. Ravi oli rauhaisaa, siirtyi käyntiin hyvin, mutta raviin takaisin siirtymä kestikin vähän kauemmin.
Lopulta Nikkis vähän lämpeni, ravista tuli melko reipasta, siirtyi käyntiin ja raviin tosi hienosti. Ja mäkin jopa pysyin kivasti penkissä vaikka poni ravasikin reippaammin. Mukavaa.

Mutta sitten. Oli katsokaa niin pelottavaa että poni lähtee vähän menemään. Pysyin selässä (ihme ja kumma) ja lähtö oli muutenkin tosi lyhyt. Ja pelotti. Uskalsin silti jatkaa harjoitusravia.
Sitten lähdettiin nostamaan laukkaa. Eli puoli kierrosta laukkaa, sitten ravia. Ensin mä mietin että uskallanko. Mutta päätin että pakko, ihan pakko. Koitin, mutta poni ei liikkunut mihinkään. Sitten Nikkis taisi taas lähteä... Pysyin selässä ja lentelin kaulalle. Ja sen jälkeen pelotti muuten, ja paljon. Apua.
Menin kävelemään sinne ympyrän keskelle, pysäyttelin ja olin ihan rauhassa.
Lopulta uskalsin siirtyä kevyt raviin. Hoin siinä ravaillessa "ihan rauhassa, raaviii, ihan rauhassa" Poni ymmärsi ja ravasi kiltisti.

Lopulta päätin että pakko mun on laukata, so what jos poni menee. Joten harjoitusravissa nostokohtaan ja nosto. Ja nousi. Ja Marianne ei edes huomannut, julkeaa toimintaa! Pompin ihan jumalattomasti, mutta olin iloinen kun uskalsin. Nostelin sitten vielä lisää kun ei enää jännittänyt. Hienosti mentiin. Nikkis kuunteli, ei nostanut itse, tietty loppuun päin alkoi laukkaamaan reippaammin. Mä pompin mutta joo.
No joo, sitten katsokaas jäätiin kevyt raviin. Nikkis vähän kaahasi ja mua vähän jännitti taas. Oli hieman turhauttavan tuntuista kun poni kaahaa eikä pidätteet oikein mene läpi.

Ja sitten mun läskipaksuponiidiootti päättikin säikähtää taas jotain. Ja mennään. Mä olin just tietty hokenut koko ajan "ravia ravia ravia ravia" ja sitten poni lähtee, niin tuli ihan automaattisesti kiljastua että ravia :D Se nyt johtui tasan siitä kun hoin tuota ravia, en olekaan pitkään aikaan noissa tilanteissa mitään huutanut.
No joo, tyylikkäästi kiljuen lähdettiin taas menemään ja nyt ei vaan enää kestänyt ja taas alas. Ja se tuska. Aivan järkyttävää. Oikeasti. Se sattui, ja muuten todella pahasti.

Tai oikeastaan pohkeesta alkoi vetää suonta tai jotain tällaista. Kuitenkin, se sattui. Kierin tyyliin maassa ja raivoan jalalle mutta joo. Kamalaa. (heh, ja järkytin kaikki muut :D) Kävin vähän istumassa siellä reunalla ja hautauduin likaiseen hiekkaan että se jalka rauhoittuisi.
En tiedä. Mä kuvittelin etten edes pääsisi takaisin. Mutta sitten kysyttiinkin että menenkö takaisin.
Siis tietenkin, se oli jo tarpeeksi paha kun en Sulon selkään päässyt enää takaisin. Olin itkenyt sitä jalkaa, joten Marianne vielä kyseli että voinko mä varmasti palata. Mutta oikeastaa itkin lähinnä koska järkytyin niin pahasti. Hyi kauheeta, miten oikeasti voi käydä noin kun tippuu selästä :D Kamalaa.

No joo, palasin selkään ja kävelin loppukäynnit jännityksen vallassa. Nikkis käveli tietty sitten oikein reippaasti, piruili mulle ihan selvästi. Koitin päästää ohjia pidemmäksi ja käännellä. Jalka vaan sattui.

Alas selästä. Mä olin muuten raivoissani :D Päätin sitten että jos tämä räkänokka kuskaa mua ratsailla, niin se saa kyllä huomata olevansa heikompi osapuoli kun olen maassa. Kyllä mulla vähän kilahti kun poni ei voinut seistä paikallaan kun löysäsin vyötä, oli niinku käveltävä portille.
Sitten käytiin hakemassa mun kamat. Otin ne ja totean ponille että tule, ja lähden kävelemään kohti tallia. Nikkis tulikin sitten vauhdilla, säikähtiköhän taas jotain. Rauhoittui kuitenkin nopeasti kun ärähdin ettei mun päälle sentään.
Karsinassa rouva räkänokka oli taas melko iloisen näköinen. Mä angstasin että miten voi olla näin surkea ihminen olemassa. Ei pysy vahingossakaan selässä.

Nikkiksen harjattuani menin tuntia katsomaan. Tunsin itseni niin halvaantuneeksi. Jalat sattuivat, selkä sattui. Mikä kaikki muukin vielä sattui. Sitten vielä kun mietin että mitä tiistaista tulee. Jännitin tänään näin paljon (en niin kauheasti, mutta vähän) ja sitten menen tippumaan. Tippumaan hei! Tiistaina voi olla jännää.. (varsinkin kun miettii että mille Marianne uskaltaa mut laittaa. Ihan varmasti oli nytkin vaan miettinyt että joku turvallinen poni tuolle ennen kuin se tapattaa itsensä :D)

Ja itkin taas sitä kuinka huono mä olenkaan. Ei vaan pysy. Muutenkin nämä tunnit on olleet niin surkeita. Enkä mä nyt halua jännittää joka hevosta ja joka asiaa. Dääm. En kestä itseäni. Köytän itseni poniin kyllä seuraavalla kerralla. Se on turvallisempaa...

ANTEEKSI tämä oli lyhyt, surkeasti ja epäselvästi kirjoitettu.

No teidän pitää vain tietää, että selviydyin joka askellajista (ei selkä katkennut) istuin hienosti ravissa, pompin laukassa. Tipuin kerran ja Nikkis meni kolmesti.

Mua vaan ottaa päähän, väsyttää. Ja toi tunti oli niin turhauttava.

Mutta sehän on se paha karma  .  .  .

Sori tuosta tekstistä. Ehkä jos joskus tunti sujuisi niin saisin kirjoitettuakin jotain. Mutta nyt kun tipahtelen niin on vaikeaa kirjoittaa selvästi..

Voi, Hei, Apua

Olen lukenut blogia.

Mitä olen ajatellut sitä lukiessani;

"Miten toi uskaltaa maastoilla? Mitä jos heppa lähtee meneen ja se tippuu ja kuolee"

"Miten toi uskaltaa mennä ilman satulaa? Mitä jos se heppa lähtee meneen, eihän se voi pysyä kyydissä"

"Miten toi uskaltaa ratsastaa tuolla hevosella? Sehän voi lähteä koska tahansa ja sitten se tippuu"

"Miten toi uskaltaa ajatella ponilla ajamista? Mitä jos se poni sekoaa ja lähtee ja apua!"


Tästä voidaankin mietiskellä että mitä mahtaa torstaista tulla. Apua hei. En sinäänsä osaa ajatella että jännittäisin ratsastusta. Mutta väkisin alan ajatella tuollaista kun luin tuota yhtä blogia. Apua..

Ääh, jään kotiin :D Kuitenkin mä tipun taas. Tai en. Mutta tämä on pelottavaa. Hiukan vaan.

Tai ehkä enemmänkin.

Kuinkahan paljon.. Mietitään paljon mä jännitin maastoilun jälkeen. Onkohan tämä nyt pahempi.

Apua, noi ei edes sitten voineet päästä mua sinne Sulon selkään edes kävelemään. Nyt ei tiedä mitä huomisesta tulee. Ei mitään. Ääks.

Mikä menisi Mariannelta piruilun puolelle?
Jos menisin huomenna Sulolla :D

Oikeasti, jos (koska kirjoitan näin, niin voidaan olla varmoja) menisin. En tiedä uskaltaisinko. Ehkä mä tuota noin.. Vaihdankin vaikka jonkun.. Ööh.. Pikkuvarsan mun luottoponiksi :D

Njääk. Sulo on kuitenkin sinäänsä tosi rauhallinen ja turvallinen. Nyt on vaan. Tällaista. :) Kyllä se ehkä siitä.


En mä silti sillä välttämättä uskaltaisi huomenna mennä :D Tai ehkä lähinnä ongelma olisi siinä, että alkaisin ajatella että taas se juoksee ja tipun ja sitten menee koko tunti taas siihen...


Apua

Missä seuraavat lennon MM-kisat?

Milloin ihminen on ristiriitainen?
Kun hän kuvittelee olevansa loistava ratsastaja, ajattelee ettei voi oppia enää mitään kun on niin loistava!
Ja kun hän samaan aikaan pillittää kuinka surkea onkaan :D Kyllä, pidän itseäni vähintäänkin outona. En tajua mikä mulle on tullut, ajattelen että kaikki menee surkeasti (kuten aina) mutta sitten samalla mietin että olen niin loistava että!

Saavuin tallille. Onpa ihana ilma, lämmintä. HEI ON MARRASKUU!? No ei se mitään.
Huomasin meneväni Sulolla. Kävin katsomassa vähän tuntia ja sitten menin harjaamaan Suloa.

Ensin etsiskelin ämpäriä, jotta olisin voinut pestä ponin jalat. Mutta ei löytynyt, sieniä oli kyllä vaikka muille jakaa, mutta ei sitten yhtään ämpäriä? Joten jalat sai jäädä harmaiksi, harjasin muuten ponin oikein hienoksi. Meillä oli varsin herkkää :) Sulo pusutteli ja meinasi nuolla mun naamaa. Ja meinasi syödä mun nenän :D Juttelin ja sovittiin että tänään mennään hienosti ja ei juosta kuin hullut. Juuh.
Mentiin kentälle ja eikun selkään! Pidin alusta asti ohjat hyvin löysinä, ettei ponin tarvi päätä kiskoa. Vähän se hiljenteli alkuun, mutta sitten käveltiin tosi reippaasti ja käännyttiinkin vaikka ohjat roikkuivat polvissa.

Jäätiin kahdelle pääty-ympyrälle. Mä, Pomo ja Kaisa toisella, toisella oli Elvis, Roosa ja Laki. Piti tehdä voltti ja jatkaa sitten avossa sillä avoimella sivulla. Ensin yritykseni oli lähinnä naurettava, ohjat kun roikkuivat kavioissa. Seuraava oli myöskin aika avuton yritys. Sitten taisi tulla pari kertaa, jolloin taisi ehkä muutama askel onnistua.

Ah, sitten. Lähdettiin raviin ja mentiin uraa pitkin. Sulo ravasi reippaasti, mä kevensin järkyttävän korkealle ja silleen. Jäätiin sitten Elviksen perään, Sulo ei suostunut kääntymään. Siinä pahaa aavistamatta käännän ponia. Yllättäen Sulo vinkaisee ja täyttä laukkaa eteenpäin. Elviskin lähti (tietysti) ja sitten me mentiin. Mä koitin pidättää, koitin pysyä selässä (btw EN SEISSYT JALUSTIMILLA palvokaa mua!) Mutta joo. Pysyin ehkä puoli kierrosta, mutta valuin kokoajan pois satulasta ja lopulta tömähdin alas. Täydestä laukasta alas, ohjat jäi jostain syystä käteen, joten raahauduin ponin perässä hetkisen, mutta sitten totesin ettei se pysähdy ja irrotin. Mahtava tunne, mietin että apua tämä sattuu, sitten roikun ohjissa siinä laukkaavan ponin vieressä ja totean että ei se mitään pysähdy :D

Jalkaan sattui, selkään sattui. Nousin, mutta menin vielä hetkeksi makoilemaan kun otti selän päälle. Sitten tuli se yksi aikuinen ja Marianne ja kauhea huolehtiminen. Mut nostettiin ylös ja kysyttiin sattuuko. Mun koko vasen puoli tärisi hetken ja vähän jalassa tuntui. Mutta urheasti totean että ei tässä mitään ja selkään.
Lähdin kävelemään ja Marianne sanoi että voin kävellä hetken. Sulo oli ihan innoissaan ja koitti välillä lähteä raviin. Mä menen oikein kunnon ohjastuntumalla (joo, tuossa kohdassa heitin romukoppaan idean "ratsastetaan ohjat kavioissa") Kävelin ensin, pysäyttelin, kääntelin. Sitten otin raviin. Ja eikun menoksi sanoi mummo Sulo.. ööh, jossain.
Laukattiin sitten oikein kivasti ja reippaasti. Koitin pidättää, välillä sain pidätettyä, mutta ei se vaan auta kun poni menee elämänhaluissaan. Välillä istuin jotenkin pikkaisen etukenossa, ohjat kädessä, enkä vaan pystynyt tekemään mitään :D
No joo, Sulo laukkasi täysillä, mä roikun välillä ohjissa asenteella jippia jei kun tipun taas. Taisi se sitten jotain pukittaakin välillä tai jotain. Noh, lopulta lensin sinne kaulalle. Mutta en todellakaan aikonut tulla alas! Siitä vaan kunnon kuristusote ja roikuin kaulalla henkeni edestä, jalustimet oli jo tippuneet. Sulo sitten pysähtyi, kyllästyi laukkaamaan läski kaulallaan. Ja jotenkin sain itseni puserrettua takaisin satulaan. Helpotuksen huokaus.

Ja eikun jatketaan!
Kävelin. Otin pysähdyksiä, peruutuksia, koitin jopa tehdä hiukan pohkeenväistöä. Kääntelin ja vääntelin. Otin kai pari ravipätkää, ihan harjoitusravia. Sitten ajattelin että syteen tai saveen, kevennän pikku pätkän. Ja saman tien poni ampaisi täyteen laukkaan! Ah. Laukattiin jälleen täysillä ja nyt sitten tulin ryminällä alas. Ilmeisesti suoraan selälleni. Sattui muuten ihan helkutisti. En päässyt ylös, pää oli ihan kipeä, selkä oli aivan kamala, se oikein sattui ylhäältä alas asti. Oli oikein oksettava olo. Ja mikä pahinta: mun kynsi taittui silleen että sinne tuli pikku haava josta tuli verta, yh.
(ON SIINÄKIN MULLA LUOTTOPONI!!)
Makoilin hetken siellä maassa, mulla oli niin paha olo ja selkä kipeänä. Marianne kiipesi ponin selkään ja se nainen tuli sitten taluttamaan mut pois. Tai en halunnut että se taluttaa kun mulle tuli vaan entistä pahempi olo.

Ja sitten mä seisoin kentän laidalla, sen Elviksellä menneen (sillä meni jotenkin jalka tai jotain) kanssa. Nauroin, itkin, sekoilin. Selkä sattui, jalka sattui, pää sattui. Ja kynsi :( Nauroin kun se täti huolehti (ah, sain näin kauan pidäteltyä :D Täti on hyvä sana) musta ja mietiskeli että olenko kunnossa. Itkin kun en mitään osaa ja ei Mariannekaan (tässä kohdassa nauroin itsekin :D) tippunut. Ja kun pilasin kaikkien tunnin ja kun en saanut ratsastaa jnejne. Mulla oli hauskaa :D Makoilin maassa, selittelin ihan pimeitä juttuja (tietyissä rajoissa) enkä vahingossakaan suostunut menemään autokyydillä kotiin. Kävelin ympyrää ja itkin kun olen niin surkea, miksen mä helkutti osaa yksinkertaistakaan asiaa.

Tunnin loputtua täti pisti Sulon pois, sillä Marianne halusi huolehtia musta ja siitä Elvistytöstä. En tosin tiedä, en kaivannut huolehtijaa joten menin ihan itsekseni talliin tutkimaan mun kynttä. Buahah.

Sitten mäkin puhuin jopa jonkun verran. Olen kuulemma erikoinen (outo, friikki, sekopää) ja Marianne ei ollut niin huolissaan mun jutuista kuin se täti. En mä nyt tiedä, jos mä naureskelen ja selitän ihan vitsillä näitä juttuja (en siis mitään päässä pimenee ja kaadun maahan - juttuja :D) Joo, en tajua. Ylireagointia? Ja Marianne kehtasi väittää että kettuilin aikuisille :D En nyt ihan tajua.

Selostin niille siististi missä asun. "Ajetaan yhtä tietä, sit toista ja sit viel yhtä tietä"
Annoin loistavan kuvan viisaudestani "Onko Masku siel vasemmal?"
Kun kysyttiin ikää "... öö... 16!" En sentään alkanut sormilla laskemaan niinkuin joskus teen :D
Väitin Mariannen autoa hienoksi. No ei se kyllä ole, mutta hieno sisältä. Tai siis, sellainen etten voi sotkea sitä.
Kun kysyttiin asteikolla 1-10 selän kipua "Riippuu vähän siit asteikosta"
"Yhyy ku olen surkea ja kaiken mä pilaan enkä missään onnistu"
Mihin sattuu? "Kynsi :<< Kynsi:<< Siit tulee verta!! :<<"
^Seuraavat ongelmat oli housujen likaantuminen ja kypärän hajoaminen :D Ei toki mun selän poikki meno
No ei, kyllä mä kerran vastasin ihan oikeasti miltä se selkä tuntuu "Mun selkä on irti"
Ja kun noi huolehti että mistä ne tietää selviydynkö ja pärjäänkö mä varmasti, oli vastaus harvinaisen selvä
"Toi näkee sit torstaina et oonks mä elos vai en"
Enkä kyllä tajunnut mitä pahaa siinä oli :D Jollen tuohon mennessä kuollut, niin tuskin mä sinne matkallekaan olisin tuupertunut.

No, oli oikein hauska päivä.

Ihan vaan lievästi harmittaa toi tunti. Siinä meni taas yksi tunti, niin multa kuin muiltakin. Selkä on niin kipeä.
Arvatkaas paljonko tämä auttaa tässä torstai-ajattelussa. Väkisinkin mietityttää että mahdanko tulla torstainakin alas.

Ja olin varmaan hauskaa kuunneltavaa kun ajoin kotiin. Laulan kovaa ja korkealta, puhun itsekseni, nauran ja itken.
Ja tietty vittuvittuvittuvittu..

No ei mä olen hyvin siveä, en kiroile. Muuta kuin itsekseni (ja joskus tähän blogiin.)

Ääh :( Miksen mä osaa mitään. Niinkin yksinkertainen asia kuin selässä pysyminen ja ei onnistu :( No, olen kyllä tyytyväinen siihen kaulalla roikkumiseen, vaikka maha olikin sen jälkeen vähän kipeä.

Hiiiieenoa. Seuraava tunti on torstaina. Vasta. Jollen sitten mokaa sielläkin. Ja arvatenkin selkä on aivan paskana silloin ja jee jee. Siitä tuleekin varmaan todella upeaa ja hienoa..
(Ja mun raipasta irtosi muuten käsilenkki :D Jännää. Ei se kyllä haittaa sinäänsä, en mä sitä käytä. Mutta roikotin raippaa siitä, joten jouduin keksimään uuden säilytyspaikan raipalle.)


Edit. Koska kaikkia ei taatusti kiinnosta, niin kerronpa silti :D Selkä on vähän kipeä, ei sinäänsä niin paljon kuin luulisi. Vähän reppu sattuu selkään ja pelolla odotellaan miten käy kun istun koulussa sen kahdeksan tuntia.
Kynnen alla on mustelma. APUA NYT SIITÄ TULEE VERTA! Kynsi sattuu todella paljon, varmaan leikkaan kynnet tänään. Toivottavasti se auttaa. Toisaalta voi käydä myös niin että sattuu vielä enemmän kun on vähemmän suojaa. Kynnessä on sellainen viiva mistä näkyy mistä se taittui, ja tosiaan mustelma. Ja haava.
Selässä on cool punainen jälki :D Siinä kohdassa mikä sattuu vähiten. Hmm..
Ja polvessa on patti. Sattuu se vähän kävellessä.

Ja eikun huome tallille. No ei, JOS mä olisin ilkeä ihminen, jättäisin menemättä. BUAAHAHH, Marianne voisi sitten panikoida että ny se delas :(
Anteeksi, meinasin siis: Ny se delas :DDD!! BAILA BAILA!!!

P.S. Olen kuulemma, mikä se sana olikaan. Ei ihan itsepäinen, mutta aika sama sana. Päättäväinen tai joku sellainen. Joo. Eikös se ole hyvä asia. Olen outo, päättäväinen, sekopää, itsepäinen ja kamala ihminen.
Hei sitten.