Mietin jo kotona "Hmm.. Mul on vähän kipee olo, jos jäis kotiin" Pakotin itseni kuitenkin tallille, on sitä ennenkin pää kainalossa menty. Voi minua :)
Kun pääsin tallille alkoi jännittää. Paljon.
Luettuani taulun sain huomata meneväni Kaisalla. Meninpä katselemaan sitten toista tuntia ja talutin Nikkistä hetken. Sitten menin harjaamaan Kaisaa ja lopulta varustin hyvin epäkohteliaan ratsun. Ja tällä kertaa varoin puhumasta sille hevoselle etten vain lörpöttelisi ohi suuni. (oli muuten pelottavaa. Näin sieluni silmin kuinka Kaisa littaa mut karsinan puruihin :D)
Menimme sitten kentälle. Ja mua jännitti, yhä edelleen. Tunnilla oli Sakari, Pomo, Simo ja Nikkis.
Kiipesin Kaisan selkään. Se oli pelottavaa. Siirsin hevosen käyntiin. Se oli pelottavaa.
[Itse asiassa jos nyt käytäisiin päivä läpi näin nopeasti:
Saavuin tallille. Mua jännitti. Harjasin Kaisaa. Mua jännitti. Varustin Kaisan. Mua jännitti. Nousin selkään. Mua jännitti. Käveltiin alkukäyntejä. Mua jännitti. Siirryttiin raviin. Mua pelotti. Ravattiin. Alkuun mua jännitti. Käveltiin. Mua pelotti kun autoja ajeli. Puhuttiin laukasta. Mua alkoi pelottaa. Laukkasin. Mua jännitti. Loppuraveissakin mua jännitti. Mutta hei, loppukäynnit meni sentään normaalisti!]
Tosiaan. Lähdettiin kävelemään. Koitin olla ihan rauhassa. Alkuun mä koitin vähän tehdä tätä "kiristelenpä ohjia ja pidättelen vähän väliä hehehee" mutta sitten totesin että se ei nyt varsinaisesti auta ja sain pidettyä ohjat lötköinä ja käden rauhassa. Kääntelin Kaisaa mahdollisimman paljon, mutten jaksanut alkaa tappelemaan pysähdysten kanssa.
Kaisa kääntyi varsin hyvin. Tosin vasempaan kierrokseen se ei kääntynyt niin loistokkaasti, joten jouduin vähän enemmän tekemään töitä ettei hevonen löntystelisi missä sattuu.
Kaisa taapersi tasaisen rauhallisesti eteenpäin, joten minäkin aloin pikku hiljaa rauhoittua siellä selässä.
Lähdettiin alkuun harjoittelemaan iki-ihania väistöjä. Toisella pitkällä sivulla väistettiin keskemmälle, sitten takaisin uralle (eli loivaa kiemuraa) ja toisella pitkällä sivulla piti lyhentää käyntiä. Väistöt sujui... Paremmin kuin olisin uskonut. Muttei kuitenkaan järin hyvin. Kaisa kyllä liikkui sinne päin minne halusin, mutta välillä turhankin loivasti. Marianne oli ihan tyytyväinen. Mä en niinkään. No jaa. (Joo, kyllä Marianne sanoi jossain välissä että se sujui tosi hyvin kun mä käskin tarpeeksi. Mutta sitten se kysyi että jännittääkö mua niin paljon etten oikein uskalla käskeä. Jep, pelkäsin että Kaisa räjähtää jos painan sitä kovaa pohkeilla.)
Ja käynnin lyhentely :D Kaisa löntysti just miten sitä huvitti, ei mulla ollut juuri sananvaltaa. Koitin ottaa jotain pidätteitä, mutta suomitar se vaan kävelee tietämättä mitään mistään. Otin myös yhden pysähdyksen joka oli erittäin vaivalloinen.
Kun oltiin väistelty riittämiin, oli vuorossa kevyt ravi. Mua jännitti ihan hirveästi, oikeasti mä näin päässäni kuinka siirrän hevosen raviin ja sitten se lähtee (kuten Sulo.) Kamalaa :D En kuitenkaan kauan halunnut kävellä. Viimeiset rukoukset ja kevyesti pohkeita. Kaisa siirtyi aina yhtä rauhalliseen raviinsa ja saatoin huokaista helpotuksesta. Mun jalustimet oli ylipitkät, Kaisan kaksi metrisille suunniteltujen jalustinhihnojen takia, mutta pystyin sentään keventelmään ihan kivasti. Alkuun jänskätin kauheasti, mutta lopulta tajusin ettei Kaisa mitään tee ja rauhoituin täysin. Kääntelin Kaisaa tosi paljon innostuneena siitä että ratsuni oikeasti kääntyi, ja niin pienillä avuillakin.
Ravailtiin vaan ja tultiin loivaa kolmikaarista toisella pitkällä sivulla. Välillä mä vähän jännityin kun tunsin että Kaisa lähti vähänkään reippaammin ravaamaan. Mutta joo.. Ylireagoin, kyllä. Välillä suomitar hyytyi ja välillä vähän venahtivat kääntelyt, mutta pääasiassa oli ratsu hallinnassani, mikä oli varsin mukava tunne näin vaihteeksi.
Siirryimme käyntiin ja teimme alkutunnin väistötehtävää nyt toiseen suuntaan. Kaisa meni tasaisen varmasti siellä, välillä meni jotain väistön tapaista, välillä sitten ei niinkään. Ja ei vieläkään tapahtunut käynnille mitään sillä toisella sivulla.
Noh, sitten oli tarkoitus tehdä sitä samaa kuin joskus koitettiin. Laukassa pääty-ympyrää, sitten toi loiva kolmikaari. Paitsi etten mä saanut tehdä sitä, julmaa :D Käveltiin toisella pääty-ympyrällä kun joku suoritti tehtävää. Mua jännitti niin paljon ja apua.
Sitten kun kaikki olivat yrittäneet, niin Marianne päätti että voi ottaa laukkaa vielä silleen vapaasti. Ja kysyi multa että laukkaanko mä. No todellakin, ei nyt voi jättää laukkaamattakaan kun näin paljon pelottaa!
Ekaan suuntaan mä vaan kävelin. Kävelin ja kävelin. Olisin nostanut, mutta aina joku oli edessä. Enkä uskaltanut sitten laukata kenenkään persuksiin. Kun näin taas sieluni silmin kuinka nostan ja sitten Kaisa sekoaa ja lähtee menemään. Suunta sitten vaihtui ja tilaakin tuli. Joten uskalsin (juuri ja juuri :D) siirtää Kaisan raviin. Ravattiin reippaasti pitkän sivun alkuun ja nosto. Laukkasin pitkän sivun, vähän ylikin ja sitten hiljensin. Se riitti.
Kaikki (paitsi, onneksi, Kaisa ja Sakari) sinkoilivat siellä. Oikeasti mä varmaan pelkäsin enemmän kuin ne ratsastajat, heh. Kyllä se on tosi asia, että jos tänään olisi mun ratsu reima lähtenyt vetämään niin olisin tullut alas sieltä heti. Tosi asia on myös se, että jos en olisi tiistaina pudonnut, niin olisin varmaan myös torstaina pysynyt kyydissä. Tipuin torstaina suurimmaksi osaksi jännityksen takia.
Sitten loppukevyt ravit. Mua pelotti niin paljon se raveihin siirtyminen kun näin jälleen mielessäni kuinka Kaisa lähtee laukkailemaan jne. Sain kuitenkin paksukaisen raviin ja alku"kaahailujen" jälkeen alkoi Kaisakin kulkea taas mummoiluvauhtia jota minäkin kestin. Kääntelin tosi paljon Kaisaa ympyröille ja fiilistelin. Sitten loppukäynnit jotka pystyin jo kävelemään ihan normaalisti.
Lopulta sitten Kaisa pois ja kotio. Oli taas lämmin, onhan nyt sentään marraskuu.
Mä olen niin iloinen ettei tänään tapahtunut mulle mitään :D Mua jännitti niin paljon tuon viime viikon takia. Jos olisin tänään tippunut niin olisin oikeasti alkanut nypläämään pitsiä. Nyt kun ei mitään tapahtunut niin sain rauhoituttua, sain takaisin tätä varmuutta ja luottoa. Torstaina pitäisi jännittää vähemmän. JOS erittäin uskomattoman hyvin käy niin torstaina ei jännitä yhtään.
Kyllä mä uskon että kun saan pari tällaista hyvää tuntia alle, niin palaudun takaisin samaan tilaan jossa olin ennen viime viikkoa. Eli en siis hyperventiloi jo tallille päästessäni, en ylireagoi joka asiaan. ENKÄ TIPU JOKA LÄHDÖSTÄ. Enkä myöskään jännitä niitä lähtöjä.
Eiköhän se tästä.
Tämä tunti meni aika kivasti. No en ainakaan tippunut :D Ja sain rauhoituttua näin paljon.
Kyllä huomasin että Kaisa on niin paljon parempi iso hevonen mulle kuin Vinski. Tai kun Vinski on liian iso mun pohkeille, liian iso askelinen ja liian suuripäinen. Kaisan askeleet on niin tasaisia että pystyn keventämään ilman ylimaallisia ponnistuksia, pystyn istumaan siellä. Kaisa on tarpeeksi herkkä mun pikku pohkeille. Tai kun en saa Vinskiä kuin kunnon tappelun jälkeen kääntymään ravissa, sitten taas Kaisa kääntyy niin kiltisti :D
Mutta Kaisankin kanssa on se ohjasosio vähän ongelma. Tänäänkin Kaisa välillä oikein makasi ohjalla. Silloin kun käveltiin sillä ympyrällä itse asiassa. Ratkaisin asian heittämällä ohjat kokonaan pois, en vaan jaksanut kantaa sen päätä. Lisäksi ohjien kiskomista. En tiedä sitten. Kyllä mä koitan pitää sen käden hyvänä. No en tiedä oliko käteni totaalisen kamala vai oliko toi vain "heitänpä ratsastajan satulasta, njää njää"
Oli miten oli, ongelma se on :D Kuten pysähtyminen. Ikuisuusongelmia.
Haluan mennä Sulolla, Nikkiksellä, Roosalla ja Elviksellä. En halua pelätä paksuja pullaponeja ;)
Mutten ihan just nyt halua kyllä noilla kahdella ensin mainitulla mennä. Sitten vasta kun.. Kun.. Kun mua ei enää pelota alkukäyntien kävely näin paljon :D
Tulisipa talvi. Ihan vaan sen takia että pöpipäät rauhoittuisivat.
Tosin olen mä silti (vaikka tämä alamäki on todella alhainen) sitä mieltä että parempi näin. Näinpä ainakin oppii
Katsotaan, nyt mielenkiinnolla odotan torstain tuntemuksia. Toivottavasti ei enää jännittäisi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti