Tänään koulussa sain jonkun kuningasidean. Halusin mennä tallille. Ihmettelin itsekin tätä ideaa, vaan mikäs siinä.
Autoin Pomon kuntoon laitossa, Lakin kääntämisessä. Seisoskelin ja kävin harjaamassa Roosan. Välillä katseltiin niin tyhmästi, välillä näykittiin. Oli hän ainakin niin kiltisti kuitenkin. Ja suloisesti, heh.
Siivoilin vähän harjojakin. Duunasin siis kaikenlaista järkevää. Ja mietin miksi sain tällaisen mahti-idean juuri tänään. Kun siis, tuulikin noin kovaa. Yh :D Njoo. Tiistaina sitten seuraavan kerran. Aika jännää, kun VOIN mennä MILLÄ vaan. Hih. Onhan se aika kivaa.
Aloin myös tänään miettimään että vaikka olen hyvin itsekritiikkinen ratsastuksen suhteen (mitäs mä kesällä ajattelinkaan: "hitsi mä oon talentti, nyt näytetää noille miten mennään". Kuitenkin. Ja kyllä mä ajatustasolla pidän itseäni tosi hyvänä. Sitten vaan kun on selässä.. Noo, ei siinä ajatustasot riitä, silloin pitää oikeasti, konkreettisesti olla hyvä. Vaikka kuinka Marianne pitäisi mua kieroutuneena ihmisenä, heh heh. Ei se silti sen paremmin mene. Mä olen ainakin realisti. Menee surkeasti, niin menee surkeasti.)
Tosiaan, aloin miettimään että olen kuitenkin aika tyytyväinen osaamiseeni tälleen maastakäsin. Tai osaaminen ja osaaminen. Pärjääminen?
Mä olen siihen ihan tyytyväinen. Joskus mä pelkäsin kauheasti maastakäsin kaikkea, selässä en niinkään. Olen rauhoittunut siitä.
Mutta olen mä oikeasti aika tyytyväinen kun pärjää edes sen verran että pystyy hevosen harjaamaan. Se on saavutus ;D Joo, olen mä tyytyväinen tähän pärjäämiseen, ehkä joku käsitti että meinasin sitä että olen tyytyväinen kun tyyliin uskaltaa olla harjaamassa ja saa pysymään paikallaan ja tätä rataa. Vaikka se sitten siihen jäisikin, mitä siitä. Voihan sitä edes jostain olla ylpeä. Jos mä olen ylpeä näin pikkuisesta asiasta.
Kyllä mä olin vanhalla tallilla käydessänikin.. Tunsin itseni välillä niin hyväksi, yksinkertaisesti. Mua, siis MUA pyydettiin laittamaan suitset yhdelle hevoselle. Koska ne kaikki luotti siihen että mä osaisin. Mä uskalsin luottaa omaan satulointitaitooni, sekin oli jo oikeasti hienoa.
Vaikka ratsastaessa olen surkeaakin surkeampi luuseri, (joo, olen mä tyytyväinen ja iloinen näihin mahtitunteihin, joita tulee yhtä usein kuin lottovoittoja.) niin.. Mä olen ihan tyytyväinen tähän toiseen osioon.
Saa jostain leijua, vaiko mitä. Hmm.. Pitäisikö mun alkaa vähemmän kriittiseksi? Kunhan siis aloin tässä miettimään.. En tiedä, en edes ole mun mielestä kovin. Siis jos miettii tiistaita, se tunti meni aika huonosti. Ja mehän siis juostiin päin toisia ja mitä kaikkea. Laukat ei olleet niin hyviä kuin yleensä ja vain loppuravit sujuivat. Mun mielestä on aika kohtuullista sanoa sitä surkeaksi. Tai.. Vaikka kuinka olisinkin ratsastanut vuoden, niin ei unohdeta sitä tosiasiaa että pari kertaa sitten se hevonen meni ajatuksen voimalla. Oikeasti.
Torstaista, en tiedä. Se oli "ihan okei"-luokkaa :D Mutta ei todellakaan mitenkään kehuttava suoritus, heh. No, enpä ole ikinä nähnyt Sakarin vetävän täyttä ravia ympäri kenttää, saavutus kai sekin.
Että en mä ehkä. Sitten jos alan väittää että sellaiset mahtitunnit on surkeita.. Sitten voin sanoa olevani ylikriittinen. Nyt olen vain realistinen ja potkin itseäni parempiin suorituksiin. Ehkä joskus musta tulee niin hyvä ettei tarvitse joka tunnin jälkeen mietiskellä että menipä taas huonosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti