Oikean jalan pohje on kipeä. En tiedä mitä ne lihakset eilen teki, kramppasivatko vai mitä ne sääti. Mutta nyt kyllä sattuu. Ei muuten, mutta jos varpaat tai kantapää nousee.
Ja selkä. Voi hyvänen aika. Välillä ei satu yhtään. (tietenkin kun selkään koskee niin tuskaa.) Selässä on mukava punainen jälki.
Mutta se selkä. Ai ai. Välillä tulee ihan jäätävä tuska. Meinaa jalat lähteä alta, sattuu selkä puolesta välistä alaspäin ja maha sattuu. Ei siinä muuta, meinaan vaan välillä lyyhistyä maahan ja alkaa itkeä ja oksentaa kun sattuu niin paljon. Toivottavasti se tästä parantuisi. Ja pian.
Sitten. Henkiseen tuskaan.
Ehkä mua sitten jännittää. En tunnista sitä tällä hetkellä, mutta uskoisin kyllä että jännittää. Ehkei tiistaina sitten jännitä käynnissä, mutta varmaankin sitten kun askellajit vaihtuu ja niin. Melko varmasti viimeistään niissä kohdissa jännittää.
Kamalaa. Varsinaisen.
Nyt kun mietin tässä, niin tulee sellainen olo että varmasti tipun sitten tiistainakin -> enhän mä millään voi pysyä selässä.
Samoin mietin että enhän mä nyt voi ratsastaa millään noista hevosista :D Pienellä mietiskelyllä saan niistä kaikista hulluja ja pelottavia;
Pomolta tipuin viimeksi kun menin sillä. Se on epäluotettava ja voi mennä. Se on pelottava.
Sulolta tipahtelin todella "pahasti" viimeksi kun menin sillä. Sulo on sekopää. Se on pelottava.
Nikkikseltä tipuin viimeksi kun menin sillä. Sen kanssa menee myös aina aika kamalasti kun poni menee ja menee. Se on siis pelottava.
Elvis on täysin psykopaattinen poni, joka menee ja jolta olen tippunut hei kolmesti. Se on pelottava.
Vinski on iso ja turvallinen. Toisaalta JOS se vaikka lähtee, mä tipun helposti ja korkealta. Se on pelottava.
Myönnetään että Kaisasta on vaikea keksiä mitään pahaa. Siellä pysyy (paitsi ilman satulaa ;D) Tietty se voi kaahailla. No mutta, se ei saa tuota lopetuslausetta.
Roosa menee vähän samaan kastiin. Sekään ei ainakaan muistaakseni ole mennyt mun kanssa. Siellä pysyy. Njojaa.
(Mutta Roosallahan en voi mennä kun olen niin huono ja Kaisalla en voi mennä kun sillä menee aina joku muu.)
Eikös siinä ollut kaikki joilla olen mennyt. Kamalaa huomata totuus vai mitä ;)
Tietenkin tämä oli täysin vitsillä kirjoitettu lista, mikä kyllä ehkä saattaa alitajuisesti pitää paikkansa tällä hetkellä. Kuitenkin oikeastihan mikään niistä ei ole pelottava. Mä en halua edes ajatella että mikään niistä on pelottava. Pelko on kuluttava tunne.
Mä olen tässä elämäni aikana pelännyt ihan tarpeeksi ja ihan kaikkea. Mä en halua, en halua, aloittaa sitä taas. Mä olen oikeasti tässä vuoden aikana oppinut vaikka mistä jännityksistä pois, ei ne nyt saa yhden saakelin viikon takia tulla takaisin. En suostu tähän.
"Kävellään joka tunti ku ei uskalla, yhyy" Tai okei. En mä nyt ole noin kyllä koskaan tehnyt.. Paitsi silloin ilman satulaa. Mä olen yleisesti ottaen vaan pelännyt ja tehnyt.
Oikeastaanhan mä en ymmärrä tätä. Tätä "kävelen aina ja ikuisesti kun pelkään kaikkea".
Siis sinäänsä. Mä en kyllä parhaalla tahdollakaan pysty uskomaan että yks kaks se pelko olisikin vaan kadonnut. (kaipa se voi olla mahdollista. Tai.. Voiko?)
Siis jos ei uskalla vaikka ravata. Kävelee tunnista toiseen, koskaan ei vaan uskalla. Mä en jotenkin jaksa uskoa että yllättäen se tyyppi olisikin pelkäämättä ja pystyisi vaan ravailemaan. Uskon että ehkä jossain vaiheessa hän pystyy "keräämään" rohkeutensa ja ottamaan itseään niskasta kiinni.
Tässä voidaankin miettiä, olisiko kannattanut tehdä tämä jo ennen 20 kävelytuntia. Se pelko tuskin siitä katosi. Vai olenko minä nyt kummallinen poikkeus, jolta eivät pelot kyllä katoa sillä että kävellään rukoillen toisen taluttaessa ja yllättäen vuoden päästä uskalletaankin hypätä puolen toista metrin rataa. Hmm.
Että mua harmittaa kun tulinkin torstaina alas. Tiistaina saatoin vielä ottaa sen lentelyn huumorilla. Mutta raja menee sitten kyllä jossain. Ei voi pudota joka tunti.
Ei ole kiva sitten tiistaina ratsastella henki kurkussa ja jännittää.
No sen ainakin tiedän, että tiistaina mun on tehtävä kaikkeni. Ja vaikka kuulkaa kuinka jännittäisi. Mä teen kaiken. Enkä jätä mitään välistä.
Varmastikin (jos ei, niin olen aika talentti) mua jännittää tiistaina viimeistään siinä kohdassa kun pitää siirtyä raviin. Tässä voisin tehdä muutamia eri juttuja;
*Kävellä. Kävellä. Kävellä. Kunnes viimein on varma itsestään (tai kunnes ratsastuksen opettajan mäkätys alkaa riittää) ja siirtyy raviin. No kuten sanoin, ainakaan multa se jännitys ei kävelemällä ainakaan katoaisi. Ehkä se saattaisi "piiloutua". Tai ehkä saattaisi alkaa jännittää enemmän kun mietiskelisi että mitä kaikkea pahaa voikaan kohta tapahtua. Jäiks.
*Voisi myös pyytää jonkun taluttamaan, ainakin alkuun. Tämä on mun mielestä jo vähän järkevämpi idea. Sen kuitenkin tiedän etten tätä tule tekemään myöskään. Ei sovi häiritä opettajaa :D Ja no. Tämä menee kuitenkin samaan kastiin kävelyn kanssa. Jollain toisella on kontrolli.
*Tai sitten voisi yksinkertaisesti siirtyä raviin ja toivoa parasta.
Vaikka mua kuinka pelottaisi raviin siirtyminen, teen sen silti. Ehkä muutaman extra käyntiaskeleen jälkeen, joiden aikana lausun viimeiset rukoukset. (tajuatteko eron :D Ette varmaan.) Jos jäisin siihen vaan kävelemään kunnes koko pelko katoaa, kävelisin koko tunnin. Mä tiedän etten mä halua sitä.
Jos käy hyvin, hepokka siirtyy kiltisti raviin ja sitten ei pian enää jännitäkään.
JOS taas käy huonosti. Nooh. Sitten.. Sitten ollaankin syvemmällä siinä suossa.
Uskoisin myös että ennen laukkaa jännittää. Tässä voisi tehdä lähes samat kuin tuossa raviin siirtymisessäkin. (no ei sitä keskimmäistä ellei mene pikkuponilla) Toisin sanoen jänistää tai tehdä.
Jos jänistää. Tiedän että se jäisi kaivelemaan mua. En uskaltanut, mikä luuseri olenkaan! (tiedän, nämä persoonamuodot hyppelee, sori) Ja joka tapauksessa seuraavalla kerralla jännitys olisi samaa tasoa, ellei jopa suurempaa (eri asia on jos koko tunti on mennyt ihan hulluksi. Sitten voi olla että seuraavalla kerralla ei jännitäkään niin paljon :D)
Joten kyllä, pakko on laukata. Kuten nytkin tein. Siinä kun homma sujuu niin pian ei enää jännitäkään ja kaikki on taas hyvin.
Jos tulee lähtöjä. Mä rukoilen ettei tulisi, mutta kuitenkin tulee. Mua jännittää, taatusti. Varsinki jos mennään ihan kunnolla. Koska nyt olen tipahdellut. Jos (ja kun ;D) näin tapahtuu sitten tiistaina. Noh. Mä voin vaan toivoa että pysyisin mahdollisimman rauhallisena. Enkä tippuisi. Apua.
Voi myös olla että loppuravit ja -käynnit pelottaa. Jos hevonen vähän menee turhan reippaasti. Tämäkin menee toivomisen puolelle.
Nyt kaikki sormet ristiin että
Mä tiedän että mua jännittää silloin. (Siitä voin olla lähes varma)
Mä tiedän kuitenkin myös etten halua elää sen pelon kanssa.
Mä tiedän myös ettei se pelko lähde kuin tekemällä.
Mä toivon että tiistaina en putoaisi, menisi rauhallisesti (ja hyvin :D Voiko kaiken saada?)
Ja varsinkin. Tai ehkä jopa pelkästään, että oppisin taas pois tästä jännityksestä. Mä en kestä tätä kun pelottaa ennen askellajin vaihtoa, kun ei uskalla kävellä loppukäyntejä rauhassa ilman jalustimia jne.
Tämä oli huono viikko. Hyvin huono viikko.
En edes jaksa lukea mitä olen selostanut. Näemmä kirjoitusvirheitä tulee koko ajan. Pelkään miten käy kun nousen ja selkä alkaa vihoitella taas.
Heh, vaikka kirjoitin tuon torstaitunninkin noin iloiseen sävyyn.. En todellakaan ollut noin iloinen :D Mä en vaan tykkää kirjoittaa niin vihaisesti ja ärsyyntyneesti. Ajattelen että ihmiset loukkaantuu tai suuttuu mulle tms.
Kunpa nyt parantuisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti