Pomottelua

4 päivä ei muuten alakaan tästä. Hah, luulit niin kumminkin >:D


Eli menin Pomolla. Kiipesin selkään ja lähdettiin kävelemään. Ja ihan hetkisen kävelyn jälkeen siirryttiin harjoitusraviin (ainakin mun muistaakseni se oli tämä tunti) Joo, ei. En muista mitä me tehtiin harjoitusravissa mutta humputeltiin sitä hetki ja sitten käyntiin takaisin kun Marianne kokosi meille salmiakkikuvion. Mentiin sitä käynnissä.

Pomo oli välillä järkyttävän vaikea kääntää, välillä kääntyi niin helposti. Mutta siihen vaikutti se vetoapu. Sen mielestä oli kiva kulkea toisen perässä ;) Mun mielestä taas ei kovin.

Mentiin tosiaan salmiakkikuviota käynnissä ja välillä onnistuin kääntämään tosi hienosti. Sitten siirryttiin harjoitusraviin. Ja ongelmia, ongelmia. Kyllä se välillä kääntyi, mutta välillä mentiin toisen perään, mä nojaan eteen, saan sen käyntiin, tappelen käännöksen kanssa. Ja sitten kun koitin ravissa kääntää niin Pomo alkoi kiihdyttelemään, ja mulla on maha vähän kipeä tästä ratsastelusta, joten aloin keventää ja sitten Marianne valitti kun kevennän tosi nopeasti, jolloin hevonen saa mennä nopeasti. Ärh

Lopulta Marianne totesi että mun pitää rentoutua ja kun toiset tekivät salmiakkikuviota, mä tulin humputtamaan harjotusravia pääty-ympyrälle, Mariannen valvovan silmän alle :D Apuva.. Koitin kestää ja lopulta sainkin välillä istuttua siellä, välillä Pomo kääntyi hyvin, välillä pääty-ympyrä muuttui joksikin "jätä toinen pääty käyttämättä" -kuvioksi :D Mutta lopultahan se lähti jo sujumaan, jes.

Sitten taidettiin ottaa käyntitauko ja lähdettiin laukkaamaan. Eipä tainnut ekoilla kerroilla nousta ja kun lopulta nousi, se taisi olla niin reipasta että minä ajauduin taas jalustimille. Duppiduu, mutta jos en seiso jalustimilla, pompin puoli kilsaa ilmaan. Ja tipun. Miettikääs sitä toverit!

Tosiaan, laukka ei sujunut loistokkaasti. Mutta ainakin se nousi kun halusin. Ja meillä oli kamala ongelma kun Pomon mielestä puolet kentästä oli kauhean pelottava. Eipä siis oikein päästy toiselle pitkälle sivulle, eikä lyhyelle sivulle, joten laukka jäi sitten lopulta sellaiseksi että nostin pitkälle sivulle ja pian Pomo hyytyi, että voisi lähteä karkuun toista päätä. (ilmeisesti puomeja) Huh huh

Vähän ravia ja loppukäynnit. Eli menihän se suht hyvin, muttei kyllä erityisen hyvin :D Kauheeta säätöä ja melkein tuntuu että ekalla kerralla Pomo kulki parhaiten. Kun nyt vaan kaahataan ja tehdään kaikkea kamalaa ;)

Joskus oli kauhea ongelma isojen hevosten kanssa

4. päivä ei ala tästä.


Eli menin siis Kaisalla ja kiipesin kyytiin. Ja ihana nojatuolisatula.

Käveltiin sitten ja melkein heti alettiin mennä kolmikaarista kiemurauraa ja kun sen sai sujumaan, tuli kaarteisiin lisätä voltit. Kaisa kääntyi ihan hyvin, kokeilin paria pysähdystäkin ja nekin sujui moitteetta. Vähän oli ongelmana kun en saanut Kaisaa kulkemaan suoraan kentän poikki, vaan se karkasi liian aikaisin käännökseen. Mentiin tätä ja se sujui kyllä ihan hyvin. Sitten raviin ja piti jatkaa tota samaa kuviota. Kaisalla oli kauhean hauska ravi. Tuntui siltä että se lopettaa heti ja siirtyy käyntiin mutta aina se vaan jatkoi. Ihanan rauhallista. Alkuun oli hirmuisia ongelmia kun Kaisa meni vähän minne halusi. Se kääntyi kyllä, mutta sitten se kääntyili vähän liian aikasin ja hoiperteli ja ääk. Ja mä en olevinas osannut yhtään keventää, tai tuntui että jäin jotenkin jälkeen (tai sitten kevensin turhan nopeasti)

Mentyämme tätä ravissa, taisimme ottaa vähän harjoitusravia ja sitten siitä siirtymiset pitkille sivuille. Jaaha, ja meidän siirtymiset vähän venyi ja siirryttiin vähän liian myöhään. Pitkällä sivulla kumminkin. Ja aina vaan mua ihmetytti kuinka kiva siellä selässä oli istua, ihanaa suorastaan. Siirryttiin sitten käyntiin vähäksi ajaksi. Ja sitten. Nikkis oli roikkunut Kaisan perässä oikeastaan koko ajan. Mentiin lyhyellä sivulla ja Nikkis tuli ihan sieltä sivulta melkeinpä päälle. Sitten Kaisalta meni hermot, (en tosin tiedä kumpi alotti) mutta potkivat hiukan toisiaan ja sitten Kaisa karkasi. Kaisalle tuli pari haavaa tästä taistosta ja Nikkiskin säilyi elossa. Ja sen jälkeen todettiin että Kaisan perässä ei enää roikuta, kun Kaisa alkoi luimimaan jos Nikkis oli lähelläkin hänen henkilökohtaista reviiriään (joka oli aika iso.)

Sitten alettiin ottaa laukkaa. Ensin Nikkis liinassa ja edelleen oli aika hauskaa kun Marianne laukkailee siellä liinan päässä ja miettii että mikä mahtaa olla ruotsiksi laukka :D No, ainakin poni saatiin laukkaamaan.

Sitten oli meidän vuoro. Nostin ravista. Jaa. Pari kertaa taisi nosto hieman epäonnistua mutta sitten lentävä lihapulla tajusi homman nimen ja nosti ihan kivasti. Mä kyllä hiukan pompin kun lihapulla kiisi eteenpäin, mutta ei se ole niin vakavaa. Hienosti laukkailtiin ja mä jopa onnistuin hiukan kääntämään. 
Jooh, ja kerran laukattiin uralla, Nikkis oli uran sisäpuolella. Siinä oli muutaman Kaisan mentävä väli. Sitten Kaisa alkaa luimimaan ja mä mietin että ei, nyt ei hyökätä ponin kimppuun, näppäsin raipalla ja lentävä kiitolihapulla ampaisee vauhtiin :D Mentiinhän me vähän kovaa, mutta mitäs siitä.

Sitten otettiin vähän kevyttä ravia, ja oltiin jäädä nalkkiin Nikkiksen väliin. Ja Nikkis itse asiassa ainakin yritti potkaista Elvistä. Ja sitten loppukäynnit ja Kaisa pois.

Ja sen nimi on lentävä lihapulla koska selitettiin että se on vähän lihava, joten sen on vaikea sitten mennä rauhassa. Joten se siis vähän menee reipasta laukkaa. Niinpä hänestä tuli nyt lentävä lihapulla :D

Pakko uhrautua ;)

Muuten, nelospäivä alkaa tästä.


Saavuin aika ajoissa, tai no, tarpeeksi ajoissa. Marianne siivoili vielä karsinoita, mutta minä itkeskelin itsekseni ja pompin ympäri tallia. Niin ja olihan siellä toi yksi leiriheppu kanssa.

Sitten Marianne halusi keskustella kanssani ja keskustelimme sitten syvällisiä, ja olemme kaikki nyt asteen viisaampia. Sitten saatoimmekin aloittaa leirin. (Ja vaikka Marianne eilen väittikin ettei se ole ennustaja, niin mä kyllä totesin että osaa se ainakin ajatuksia lukea. Meinaan, eilen toivoin mielessäni Elvistä, sain sen. Tänään toivoin mielessäni Kaisaa, sain senkin. Siistiä :D)

Eli tosiaan, mä en jaksanut toivoa mitään, vaan Marianne päätti mulle Kaisan, yksi leiriläinen sai Elviksen jota toivoikin ja pikkunen sai Nikkiksen. Hain Kaisan tarhasta ja sitten harjailin hänet oikein siistiksi. Ja kun en tiennyt että kuuluuko ne rikkinäiset kohdat rasvata vai ei, niin päätin ettei se nyt varmaan mitään haittaakaan? Enkä jaksanut kysellä tyhmiä, joten rasvailin pikkuisen Kaisaa. Sitten varustin ja lähdimme kentälle.

Tunnin jälkeen, mun henkilökohtainen orjani taisi taas viedä Kaisan suitset ja pestä ne kuolaimet. (Heh :D se on pessyt ties kuinka monesti jo mun puolesta ne suitset.) Kasteltiin Kaisaa hiukan sienellä ja paikkailtiin lentävä lihapulla. Sitten vein sen takaisin ruohotarhaan ettei hän pääse kuihtumaan olemattomiin.

Sitten me saatiin (Huomatkaa taas :D) hakea Aamun karsinaan kaksi kottikärryllistä turvetta. Ja leviteltiin se tosi tyylikkäästi sinne. Ja sitten me mentiin syömään, mukanamme tosi pikkuinen tyyppi. Nyt se ruoka oli jopa hyvää, hernekeittoa ja pannukakkua. Mä jätin pannukakun väliin, pahaolo ja pannukakku on pahaa :D

Tulimme takaisin ja eikös sitten ollutkin heti seuraava tunti. Se piti mennä ilman satulaa, loppujen lopuksi kukaan ei mennyt. (Noi kaksi ei mennyt koska Marianne selitti taas jotain ihan outoa :D) Noh, minä sain taas vaihteeksi haltuuni Pompelin (tehokuuri, ja musta tuntuu että se menee joka kerta vaan huonommin.), yksi halusi Sulon ja pikkunen otti Hetan. Hepokat kuntoon ja Pomokin käväisi heinäpaalilla ruokailemassa. Sitten kentälle.

Tunnin jälkeen vein sitten Pomon takaisin sinne käytävälle. Ja se vähän niinkuin ryykäsi taas sinne heinäpaalille ja talloi mun jalan. Sitten mulla meni hermot ja varsinkin kun Marianne on nyt pitänyt tehomäkätystä aiheesta: hevosella pitää olla rajat, se ei voi tulla päälle jne. Joten mä sitten vähän ärähdin ja läppäsin raipalla ponia kaulalle. Tuli kyllä joo pois heinäpaalista. Ja Mariannekin vaan että hyvä hyvä :D Sitten mulle tuli pikku ongelma kun en ollut ihan varma että miten saan Pomon peruuttamaan pikku käytävälle, kun ajattelin että se astuu kaiken kaman päälle, mutta Marianne sitten hoiti senkin pikku pulman pois päiväjärjestyksestä. Pomolta varusteet pois, ja jälleen orjani vei suitset ja sitten valitteli myöhemmin että kun mää nyt taas pesin nää sun puolesta :D Ja sitten se selitti että hienoa, Pomolla jopa turpakarvat värähti kun huomasi ettei se saanutkaan mennä heinäpaalille ruokailemaan.

Sitten rouva lähti taas jonnekin, ja me sitten odoteltiin että voitaisiin mennä suihkuttamaan niitä hevosia, joten odotellessa pyörittelin vähän karvaa pois kumisualla ja sitten pesin vähän päätä. Ja tällä kertaa suihkuttelu muuten onnistui jo paremmin. Mä sain Pomon pestyä toiselta puolelta :D Toinen puoli ei sitten enää onnistunut. (Ja muuten, tarhasta pois Pomo tuli hienosti, vaikka mun piti avata ja sulkea se sähkölanka ja kaikkea :) Tarhaan mennessä se sähkölanka oli auki ja vähän Pomo pysähtyi katselemaan sitä lankaa mutta käveli hyvin asiallisesti tarhaansa. Hienoa!)

Sitten hopukat sai ruokaa ja me syötiin kanssa. Omenan sai Simo. Se ei ansainnut sitä, mutta. Se on saanut vasta yhden, tai kaksi nyt. Sitten olikin vuorossa ponilla ajamista. Wuhuu, olisinkin ollut hyvin pettynyt jos se olisi jätetty väliin.

Haettiin Laki-poni, harjattiin se nopeasti ja sitten valjastettiin se. Kentälle (emme voineet mennä "maastoon" kun siellä oli uutta sepeliä. Ja mä olin iloinen, kärryt on jännät ja maasto on jännempi. Huono yhdistelmä, ainakin tällaiselle kukkahattutädille "IIIK, HEVONEN KOHOTTI KULMAKARVAANSA, MÄ TUUN ALAS, NYT SE LÄHTEE!!111") Ensin ajoi pieni, Mariannen kanssa. Sitten ajoi se toinen Mariannen kanssa. Sitten lopulta ajoin mää, Marianne kanssa. Ja suoraan sanottuna mä harkitsin jo jänistäväni koko hommasta :D Lopulta mietin että olen nyt kumminkin odottanut ja Laki on kiltti poni, ei se mihinkään lähde. Joka tapauksessa tein jonkun varmistusotteen ja laitoin jalat jotenkin sinne pitämään kiinni. Mutta se oli kyllä tosi kivaa. Poni kulki kivasti, vähäsen se kylläkin kiemursi. Ja ravasi tosi kivasti, tosin epäilin että mä tipahdan täältä. Kun oltiin siinä hetki menty niin Marianne lähti (ilmiselvästi se ajatteli että lähdenpä nyt kun vielä olen elossa) ja minä jäin yksin. Juu :D No mutta, olin minä siitä jännityksestä päässyt, joten ei se sinäänsä edes haitannut.

Sain sitten itsekseni tehdä mitä halusin. Tein jotain pääty-ympyrää käynnissä, vaihdoin suuntaa, otin yhden lyhyemmän ja yhden pitemmän ravipätkän :) Sitten olikin seuraavan vuoro ja lopulta otettiin ponilta valjaat pois ja tarhaan.

Odottelemaan ja mä söin siinä omenaa, ja annoin sen sitten Lentävälle Lihapullalle. Ja sitten noi muut lähtivät ja mä eläydyin hevosten asemaan ja seisoin siellä yhdessä karsinassa vaikka kuinka kauan. Lopulta päätin lähteä ja jotten mä vaan eksyisi niin Marianne oikein saattoi mut pyörälle :D

Jooh, olisin mä saanut auttaa sitä yhtä tyyppiä laittamaan ponia kuntoon, mutta mietin että jos nyt lähtisin kun kahtena päivänä ollut tyyliin koko päivän siellä, ehkä se nyt riittää taas vaihteeksi :)

Näin ei suju POMOLLA

Eli muut meni ilman satulaa, mä en uskaltanut kun en luota Pomoon :D Mutta nostin jalustimet sentään ylös. Eka käveltiin ja sitten alettiin tekemään loivaa kolmikaarista kiemurauraa ja voltit päätyihin. Joo, Pomon kääntäminen oli välillä vaikeampaa, välillä helpompaa. Että mikäs siinä, samanlaista kuin aina.

Käveltiin tota ja välillä oli kauhea tappelu kun Pomo olisi halunnut seurata Hetaa ja mä en halunnut seurata sitä, ja ääk, menee hermot :D Sitten siirryttiin raviin. Otin sitä ravia ihan rauhassa sen verran kun huvitti ja koitin istua mahdollisimman hyvin siellä. Njaa, kyllä mä aika paljon pomppisin ja meillä oli melkoista keskustelua. Keskuteltiin esim. siitä, että saako ravissa mennä minne haluaa ja pitääkö kääntyä kun ratsastaja kauniisti pyytää. Aikamme kinattuamme se alkoi sujua jo kohtalaisesti, onneksi. Sitten meillä oli käyntitauko. Ja kun me siirryttin raviin jatkamaan samaa tehtävää, niin ilmeisesti Pomo pikku päässään ajatteli, että aina käyntitauon jälkeen laukataan. Joten ravissa se kaahasi menemään, ei kääntynyt mihinkään ja kulmissa koitti nostaa tai nosti laukan. Jippii!

Mä päätin ottaa jalustimet takaisin, jos vaikka saisin hommaan jotain kontrollia. Mitä vielä, mä vaan nojaan eteenpäin ja keventelen tyylikkäästi. Lopulta mulla meni hermot kun poni ei käänny vaan juoksee vaan alta pois, joten kovan keskustelun jälkeen alkoi Pomokin jo kääntymään johonkin. Ärsyttävää vaan kun raippa oli kädessä, niin jos korjasin sen asentoa, niin Pomo oli saman tien kiihdyttämässä vauhtia. Vaikeaa tämä elämä.

Sitten oli vuorossa laukka. Ja siinä ongelmat seurasivat toistaan. Pomo halusi hihhuloida kentän keskellä ja mä sitten päätin että siinä tapaksessa me ei laukata yhtään vaan kuljeksitaan uralla jos se on muka noin vaikeeta. Kerran se lähti vähän menemään (en muista nostinko itse) ja sitten me laukataan kenttää ympäri. Mä seison jalustimilla kun Pompeli kiitää pitkin poikin :D Herran jestas taas. Sitten otin ohjia kireämmäksi että saisin laukankin nostettua jostain muusta kuin kiitoravista. Tämä aiheutti tietty sen että mä ratsastan kädet suorina eteenpäin kun ohjat oli niin kireät, niin kireät :D Kyllä mä sitten sain sitä laukkaa nostettua, mistä periaatteessa voisi olla iloinen. Mutta se laukka taisi joka kerta olla tommoista kiitämistä, niin en ole kovinkaan iloinen. Huoh. Vaikeeta, vaikeeta. Ja Marianne vielä epäili että se voisi olla rauhassa kun oli jo yhdellä tunnilla :D Onneksi oli se satula, olisin muuten alhaalla jos se olisi tehnyt tuota myös ilman satulaa.

Sitten loppukäynnit ja pois. Hyvin huonosti meni, paljon on korjattavaa. Masentavaa kyllä.

Blackout

Kolmospäivä, ethän aloita tästä, kiitos.

(Huomasin että kirjoitan hauskasti. Noi leiripäivät on normi romaaneja mutta ratsastustunnit on pikku piiperrystä :D)


Nyt täytyy suoraan sanoa etten kunnolla muista tätä tuntia.
Kun talutin Elviksen kentälle niin huomasin heti että mua jännitti. Ja 10 pisteen vihje, se johtui maastoilusta. Hyi kamalaa, eikös kentällä pitäisi olla sitten turvallista tai jotain. Nousin selkään ja käyntiä vaan. Ja sanotaanko että välillä tunnin aikana tuli fiilis: Nikkis seuraa meitä ja Pomo seuraa sitä... Ihanaa!

Elvis meni oikein kivasti siinä käynnissä, ei häiriintynyt vaikka välillä kaikki kulkikin perässä, tarpeeksi reippaasti, pysähtyi tosi hienosti ja kaikki oli oikein hyvin. Ihana Elvis :) Tosin pari kertaa se koitti lähteä Nikkiksen perään. Tosin sen sai nopeasti toisiin ajatuksiin, onneksi. Kamala Elvis :D Käveltiin siis ilmeisesti vaan itsekseen? Ja sitten siirryttiin raviin. Ja totesin heti että hienoa, mähän istun täällä tosi hyvin, jeejee. Auttaa kun on mennyt noilla hevosilla joiden ravissa lievästi sanottuna pompin. Elvis kulki hirmu kivasti, just sopivaa vauhtia. Otin siinä sitten itsekseni pysähdyksiä (ei onnistunut suoraan ravista), erilaisia kääntyilyitä ja sitten pari kertaa koitin vaikuttaa askelpituuteemme, tai johonkin tämmöiseen. Ja vaikka mä kuinka mietin niin en vaan muista. Siis mähän en usko että me ilman mitään tehtävää vaan ravailtiin siellä, mutta en kyllä toisaalta muista mitä me sitten oltaisiin tehty. Lievästi rasittavaa :D Tai sitten me vaan mentiin vapaasti siellä, en minä tiedä. No jaa. Siirryttiin käyntiin vähäksi aikaa. Ja olin nyt oikein ylpeä Elviksestä. Meinaan Pomo käveli meidän edessä, sitten se säikähti jotain ja lähti laukkaan. Elvis ei muuta tehnyt kuin kääntyi poikittain uralle. Oikein hyvä :)

Sitten alettiin laukkaamaan. Elvis oli vähän nukuksissa käyntitauon jälkeen joten laukka ei noussut ekalla yrittämällä. En ole varma oliko meillä sitten jotain ongelmia uralla pysymisen kanssa, mutta sen tiedän että lopulta laukka alkoi nousta oikein hyvin :) Ja mä jopa istuin siellä. Ei olisi musta uskonut. Välillä Elvis hyytyi kesken laukan, mutta kyllä se sitten alkoi jatkamaan pidemmällekin. Ja ei tainnut kertaakaan nostaa itse, vaan mä sain aina sen kunnian. Ja olin oikein tyytyväinen. Varsinkin koska istuin siellä, jes :D

Sitten kevyt ravia ja saatiin mennä miten haluttiin. Ja mä halusin mennä koko ajan kokorataleikkaata. Tosin meitä häiritsi se kun Nikkis seuraili.. Noo, sanotaanko että mä en ajoittanut tekemisiäni sen takana roikkuvan ponin mukaan. Jos mä halusin pysäyttää niin mä takuulla pysäytin, ihan sama vaikka toinen ravaa perässä. Elämä on kova, ratsuväki raaka ;) Ja mä myös yritin karistaa sen kannoiltani, vaikka Pomon perään :D Kyllä mä vähän ajattelin että koskakohan tämä Elvis päättää että perässä roikkuva poni on hirviö tai jotain muuta. Ja sitten kun Elvis alkoi potkimaan ötököitä niin mietin että koskakohan se vetäisee ponia turpaan.

Uu, ja mä muuten peruutin ekaa kertaa Maskulla. Oltiin Elviksen kanssa jälleen sen ponin välissä. Jumissa siis. Joten peruuttelin tyylikkäästi pois :) En edes tiennyt miten ne hevoset mahtaa peruuttaa, mutta onnistuinpa silti.

Käveltiin loppukäynnit ja mäkin unohdin jättää jalustimet pois. Miten hyvä muisti, tosin kun mentiin alkukäynnit ilman, niin ei se haitannut.

Kevyesti niin nyt mä astelen

Mikäli muuten haluat lukea päivän 3 järjestyksessä, suosittelen aloittamaan tästä :)

Olin melko ajoissa tallilla, joten Marianne siivosi vielä karsinoita. Niin ja olihan siellä se yksi leiriläinen kanssa. Saatiin sitten harjata käytävää (Huomatkaa toki, me saatiin :D Miten jännää) Tosin lopulta mä harjasin Mariannen kanssa kun sen mielestä sen leiriläisen harjaaminen oli jotenkin liian hidasta. Ja mä muka harjasin liian tarkasti. Mitäs järkeä on harjata lattiaa jollei sitä edes harjata kunnolla?

Sitten alkoikin leiri. Ja ensin meillä oli tunti, jolle periaatteessa sai valita hevoset. Mutta kun ihmisten suut pysyi kiinni niin Marianne vähän määräsi niitä :D Pikkuinen sai Nikkiksen (sen äiti oli taas tsillailemassa mukana), yksi sai Pomon ja mä sain Elviksen, jota olin kyllä oikeastaan toivonutkin. Miettikää nyt, koska mä oon viimeksi rakkaalla Elvis-lihapullallakin mennyt.

Pistin sen jopa käytävällä kuntoon ja Elvis ei oikein pitänyt siitä. Se olisi niin halunnut mennä muiden kanssa pihalle ja kakkasi käytävälle varmaan neljä kertaa. Mikäs siinä.. On se katsos jännää olla ihan tallissa ja vielä isojen heposten puolella. Elviksen sain kuntoon ja huomasin sitten että sen jalassa oli kauhea kolo. Ajattelin että täytyisi sanoa siitä, mutta koska madame ei ollut siellä niin se pääsi ikään kuin unohtumaan..

Noh, tunnin jälkeen kun suihkutettiin Elvistä niin Marianne sentään huomasi sen itse, joten Elvis sai hoitoa pikku naarmuunsa :) Mä pidin Elvistä kun Marianne suihkutteli ja joo, kyllä mä koko ajan ajattelin että kohta tämä poni karkaa, ja mä pilaan kaiken ja paremmin sujuisi jos Marianne hoitaisi kaiken itse :D Noo, kyllä se Elvis siinä pysyi, ja melkein paikallaankin ja Marianne vaan vakuutteli että mä voin kyllä pitää sitä kun olen kuulemma niin rauhallinen. Joosiistokijaaivan

Vein Elviksen tarhaan ja sitten kauhealla kiireellä pesemään suitsia ja muuta, kun seuraavaksi ohjelmassa oli ruokailu. Marianne sanoi että se menee hakemaan auton vaan ja sitten voidaan mennä. Se lähtee tallin kautta sinne talolle päin kun se auto oli siellä pihalla. Ja me odotetaan, ja odotetaan ja odotetaan. Lopulta Marianne saapuu kävellen. Se oli jo ihan lähdössä kunnes tajusi että ai niin, kun auto olisi aika oleellinen asia :D Sitten päästiinkin jo lähtemään ja syömään. Ja joo, mä nirsoilin. Siis se ruoka näytti pahalta ja se oli pahaa. Joten vedin sitten puoli lautasellista salaattia ja hiukkasen sitä karmeeta läskisoosia. Yh. (Siis joo, vihaan nirsoilua :D Mutta siis, ei mua häiritse jos syö vähemmän jotain pahaa, vaan se että ollaan: en syö, tämä on pahaa. En ole kyllä ikinä maistanutkaan mutta silti. Kaikkea voi kumminkin aina maistaa ja pahaakin ruokaa voi syödä, siihen ei taatusti kuole vaikkei ruoka olisikaan makuhermoja hivelevä gastronominen nautinto (;) Ja sitten kiltti kerhotätimme (joka taatusti joo uskoi että me oltiin syöty hyvin eilen) osti meille jäätelöt. Näin vaihtelun vuoksi.

Sitten palasimme takaisin ja katsltiin traileria. Hyvin mielenkiintoista. On se paljon pienempi kuin olin kuvitellut, mikä pettymys. (Ja sain taatusti selville että miksi Marianne on niin pieni. Se on ilmiselvästi joutunut pienenä työntämään niiden auton joka paikkaan jolloin se sitten pääsi kutistumaan liiallisesti työskentelystä)

Sitten oli tunti. Ja se oli ikään kuin ilman satulaa tunti. Mutta sitten mä menin Pomolla ja mä en luota siihen, joten mä pistin satulan. Tämä pieni meni Hetalla ja toinen meni Kaisalla. Ja ne meni sitten ihan satulatta. Pomo kuntoon ja kentälle.

Ja suoraan sanottuna se tunti meni hyyyyyvin huonosti. Pomo kaahotti, ei oikein kääntynyt, mä nojailin eteen ja kädet oli ihan suorina jnejne. Sitten vielä kun suihkutin Pomoa tunnin jälkeen (Olikos muuten edes eka kerta kun suihkutin hevosta) niin se vähän meni liian taakse ja en saanut sitä pois sieltä ja ärh ärh ärh. Ja sitten vielä kun vein sitä tarhaan, niin silmät unohtui jonnekin ja onnistuin ottamaan kiinni siitä sähkölangasta sen muovitapin asemesta :D Kauhea sähkäri ja Pomo säikähti. En tiedä kulkiko sähkö siihenkin, vai säikkykö ääntä mutta aika kauas se peruutti ihan hädissään. Dääm! (Oli muuten eka kerta kun sain sähkärin tollaisesta aidasta. Ja olen kyllä koskenut niihin naruihin ja pitänyt kiinni niistä metallipäistä, ja silti, toi oli eka kerta :D Täytyy kyllä myöntää että joskus epäilin ettei niissä oikeasti mikään sähkö kulje, mutta joo, kyllä ne sitten näemmä toimii. Mutta ihmettelin ettei se oikeasti sattunut. Tuntui kyllä, muttei sattunut. Tosi syvä pettymys :()

Tosiaan Marianne tuli avaamaan meille sen langan ja Pomo vähän puhisi. Lopulta hän tuli kanssani, tosin ravissa sen pelottavan langan ohi ja mä vaan koitan saada sen kävelemään ihan rauhassa. Toivottavasti ei saanut ikuista lankakammoa. Tosin se olisi kyllä mennyt tarhaansa lankojen läpi että ken tietää. Enkä tiedä miten mä onnistuin sen taluttamaan siitä ohi, menikö taiteen sääntöjen mukaan, mutta ainakin Marianne siinä kannusti että tosi hyvin päästiin ohi. Ahah. Sitten Marianne sanoi jotain siitä Pomo-tunnista, joko että mitä mieltä mä olin, tai että Pomohan meni kivasti. Mä vaan totesin että joo, meni ihan huonosti.
"Ai kuinni?" Ja mä olin kiskoa hiukset päästäni :D Siis nukkuiko se siellä? Pomo vaan kaahasi, ei kääntynyt, mä menetin jälleen hermoni, laukkasi ihan liian kovaa ja epähallinnassa. En osannut edes suihkuttaa sitä oikein ja sitten hommasin sille ikuisen lankakammon. Ja mitä kaikkea muuta. Ja se kysyy kuinni.
Kun mä vastasin että kaikki meni ihan huonosti niin Marianne vaan toteaa että joo, kyllähän se siinä laukassa vähän meni ja sä jännityit. :D Niin tuo ja miljoona muuta asiaa. Voi miksen minä opi mitään?

Sitten vietiin heiniä ja hiukan vettä ja syötiin välipalaa. Söin kaksi omenaa ja annoin toisen raadon Pomolle (Aivan, kuollut omena) ja toisen Simolle kun kukaan ei anna sille mitään. Ja sitten mentiin pesemään varusteita. Jippii :D Mä pesin omalla tavallani. Ensin Sulon kuolaimet sillä sienellä ja sitten aloin ihan normaalisti pesemään niitä suitsia. Ja joo, en käyttänyt sitä pyyhetaktiikkaa, että olisin pyyhkinyt saippuat pyyhkeeseen. Mä pyyhin ne siihen sieneen. Meinaan, se pyyhehän on etova. Ei siihen voi mitään pyyhkiä :D

Sitten oikeastaan leiri loppui, mutta sitä toista tultiin hakemaan vasta jonkun ajan kuluttua, joten Marianne kysyi että lähdenkö mä vai jäänkö pitämään seuraa sille yhdelle. Mä sitten sanoin että kyllä mä ainakin hetkeksi jään, en mä vielä lähde. Tosin en sitten tiedä paljonko seuraa musta muka on :D

Oikeasti, mun oli tarkoitus lähteä puoli viisi. Eli oli kolme varttia aikaa. Sitten mietin että joo, en mä jaksa vaan istuskella, menenpä lakaisemaan tallin lattioita ja se yksi tuli kanssa. Sitten se lähti ja huomasin että jes, harja on kuluttanut mun kädestä ihoa pois, auts. Hetki tämän jälkeen päätin että en jaksa lakaista lattioita, turhaa touhua ja kun toi käsikin sattuu. Mietiskelin että mitä tekisi. Suitsien pesu ei innostanut, kun ne on sitten heti likaisena ja kun niitä pestiin just äsken. Siinä sitten keksin että hei, satulahuonehan on tosi sotkuinen, alanpa siivoamaan.

Heitin mattoja pihalle ja tamppasin jonkun verran. Joitain enemmän, joitain vähemmän. Sitten löysin uskomattoman kalliin pikkuharjan ja pikku rikkalapion (Onko se edes sellainen :D) ja niillä harjailin lattioita. Kaksi mattoa (jollei lasketa niitä kenkämattoja niiden kaappien edessä) jäi viemättä pihalle koska ne oli kaiken rojun alla.
Mutta. Enhän mä ihan täydellisesti niitä pölyjä saanut harjattua kun matoista tietty varisi lisää, mutta kyllä sitä tomua ihan kiitettävästi lähti :) Sitten kun olin valmis niin oli vaan pakko ihailla kuinka siistiä oli. Verrattuna siihen lähtötilanteeseen. Kyllähän siellä heti huomaa että mitkä matot on vaan käytetty pihalla ja mitä on sitten hetki tampattukin. Mutta joo, siistiä. Eipä ole ainakaan mattojen alla sentin tomukerrosta tai muuta yhtä kivaa. Ja ihailin niin palavasti sitä yhtä mattoa kun katsoin sitä ja se oli niin siisti! Heh, hehkutetaan nyt oikein. Vaikka onhan siellä likaista. Jos siistiksi haluisi pitäisi kaikki matot heivata ulos ja hommata imuri. Eli olosuhteisiin nähden hyvä, ja on se nyt hetken puhtaampi.

Sitten myös putsasin muutamista satuloista pölyjä, siivosin vähän harjoja ja siivosin Elviksen takasuojat. Ja olin oikein tyytyväinen. Ja ihastelin kuinka siistiä siellä satulahuoneessa oli. (Oli siellä siis niinkin siistiä että lopulta mun oli lopetettava: kun mä kävin pihalla, niin saappaat kurastuivat ja satulahuone likastui enemmän kuin pystyin putsaamaan)

Sitten kävin syömässä omenan, koska mulla oli nälkä ja tsadaa, sitten tulikin jo Marianne. (Kun aloin satulahuonetta siivoamaan niin päätin etten lähde ennen kuin Marianne tulee. Sittemmin päätin etten lähde ihan vielä, enkä vielä ja lopulta lähdin vasta kun tunnit loppui) Menin sinne sitten, autoin hiukan Elviksen varustuksessa ja pompin vaan ympäriinsä. Ja kyllä, olihan mun aivan pakko mainita Mariannelle "kato nyt kuinka hieno toi satulahuone on" Kun vaikka se on paljon siistimpi kuin se oli, niin eihän sellaista huomaa itse. (Varsinkin kun suurin osa pölystä oli mattojen alla ja ei matoista näy ne kivet ja pöly. Niin ja se lattia jäi kyllä aika likaiseksi, syystä että se lika oli jumiutunut ja mä en alkanut sentään sitä lattiaa moppaamaan.) Muistan kun me vanhalla tallilla innostuttiin satulahuoneen siivouksesta -> Pestiin harjakoppia, pestiin omistajan saappaat ja mä makasin maassa ja pesin satulahuoneen ovea :D Ei sanottu siitä mitään, enkä tiedä huomasiko se sitä, mutta meillä oli kyllä kivaa kun katsottiin kaunista ja puhdasta ovea.

Marianne vaan meni sinne että ooksä siivonnu täällä.
"Joo, heitin osan matoist pihal ja lakasin lattiat."
"Wau, eihän tääl kukaan siivoo, kiitos, wau." Ja sitten sille yhdelle tyypille hehkuttamaan kuinka mä oon siivonnut siellä ja se on ihan shokissa ja mitä vielä :D Jaaha jaaha.

Sitten noi meni kentälle ja ne meni maastoon ja mä pikkuisen jatkoin siivousta, mutta totesin sen aika turhaksi kun kuraa tuli, eikä sieltä oikein saanut mitään irti. Sitten pääsin auttamaan Vinskin harjaamisessa. Sillä meni joku nainen ja se kysyi haluanko mä auttaa jollei mulla ole muuta tekemistä. Sitten alkoi tämä vika tunti, joka meni alkuun maastoon, sitten kentälle. Menin sinne maastoon käppäilemään kanssa. Ja näinhän se maastoilu oli tosi kivaa. Meinaan omilla jaloilla :D (Ja Kitty-ponikin oli tosi rakastettava ja meni piehtaroimaan ekalla tunnilla..) Sitten katselin kun tämä vika tunti oli loppuajan siinä kentällä. Ja kun se nainen nosti laukkaa Vinskillä. Se nosti käynnistä ja Marianne selosti sille koko ajan. Mä jännitin siellä kentän reunalla, nouseeko se laukka, nostaako se nyt. Kauhea myötäjännitys :D

Sitten mä lähdinkin kotiin. Ja nyt olen hyvin laiska, enkä millään jaksaisi kirjottaa leiripäiväkirjaa. Varmaan saa kaveritkin tämän blogitekstin kopion, en vaan jaksa kirjoittaa niille uutta tekstiä :D

Jaa että pidänkö maastoilusta?

(Olen tyytyväinen, Marianne alkoi selittämään kun pistin Suloa kuntoon että olen kaikkien hevosten kaveri ja haluan oppia ja minä olen tyytyväinen kun ihmiset huomaavat näinkin pieniä asioita ja arvostavat niitä)


Menimme kentälle. Ja se oli vaikeaa, koska Sulo jämähteli, koska oli paarmoja. Huoh. Kentällä selkäydyin, väärältä puolelta, totesin että jalustimet on huonot, en saanut lyhennettyä niitä selästä, joten tulin alas. Sitten tämä äiti tuli auttamaan mua ja menin selkään, väärältä puolelta.
"Mistä sä oikeen menit selkään?"
"Väärältä puolelta"
":D ja vielä oikeen sanoo et väärältä puolelta"
Eipäs jämähdetä vanhoihin käsityksiin, vaan uudistetaan näkökantamme.

Tosiaan, kentällä Sulo kääntyi ja vähän lähti ravailemaan ötököiden takia. Sitten lähdettiin maastoon, järjestyksessä Elvis, Essi, Nikkis ja me. Marianne kuljeskeli missä milloinkin kun tämä äiti talutti Nikkistä.

Käveltiin ja huomasin että joo, mua jännittää. Huomasin myös jälleen että tämä on turhaa :D Joo onhan se hevosille hyvästä ja jos mulla olisi oma hevonen niin totta kai se kävisi maastossa, vaikka sitten narun päässä jollei itsellä riitä kantti selkään menemiseen. Mutta on se silti turhaa. Ja tylsää. Ja kamalaa. :D

Alkuun Sulo oli oikein mister rauhallisuus ja saatoin olla aika rauhassa, mutta sitten se valitettavasti heräsi yhdessä vaiheessa ja rupesi aina välillä kävelemään silleen että lähdenkö raviin, kohta mä lähden raviin. Ja mä vaan siellä pidättelen "prr, käynti" :D Marianne kyllä sanoi että voisin ravata (olin pienin :D) kun jäin niin pahasti jälkeen, mutta lähinnä heti alkavan alamäen takia en uskaltanut. Sitten käännyttiin metsikköön ja eikös Sulo päätä että joo, tässähän on hyvä ravata. Annoin sen kyllä ravata hetken mutta sitten piti siirtyä käyntiin. Ja poni heräsi entistä enemmän. (ja koska mulla oli tylsää, niin silloin kun Sulo vielä käveli unissaan, keksin että jee, nyt leikitään suurta esteratsastajaa. Katsoin aina että tossa on kivi, se on este. Sitten etsin käynnistä sen laukkatahdin. Katsoin eteenpäin, en tietenkään esteen juureen, se on paha virhe. Sitten tunnustelin sitä "laukkaa" ja sopivassa kohdassa hypättiin yli :D Olipas hauskaa)

Kuljeskeltiin metsikössä ja laskeuduttiin kauhea alamäki, alamäet on oikeasti pahimpia kun se tuntuu niin vaivaiselta kun hevonen menee niitä ja pelkään että hevonen kaatuu. Päästiin lopulta kääntymispaikalle, pellon reunalle. Ja koska Sulo on ilmiselvästi New Field poni, niin eikös se mennyt sinne pellolle :D Tosin onneksi vaan ihan siihen reunaan ja mä sain sen onneksi pois sieltä. Ja ei kun pikavauhtia toisten perään. Sitten toi äiti siirtyi taluttamaan mua ja käveltiin metsästä takaisin tälle hiekkatielle. Jatkettiin matkaa ja sitten päätettiin että koska tässä on hyvä pätkä, voidaan ravata. Ja aluksi oli tarkotus että Essi ja Elvis ravaa, talutettavat kävelee perässä, koska mä en ainakaan oikein uskaltanut ravata. Loppujen lopuksi Nikkis lähti siitä edestä raviin, ja mä mietin että mikäs siinä, kyllähän toi tyyppi on tossa vieressä ja eikös me sitten seuraavassa hetkessä painella kivaa ravia Sulon kanssa kahdestaan :D Sain kevennettyä ihmeen hyvin, kun maastossa menee aina niin kovaa, joten mun kevennys on sellaista pompin ja nousen sekunniksi ylös. Nyt se vaikutti jo melkein hallitulta. Tosin ravi oli niin reipasta joten tahti hukkui koko ajan ja ääk.

Mutta ei mua tossa kohdassa kyllä jännittänyt. Ajattelin vaan että joo, Nikkis ja Marianne menee edellä, ei Sulo varmaan päälle juokse ja Marianne pelastaa (miten :D) Ja joo, kun nousin hetkeksi jalustimille, koska tuli alamäki ja pelkään niitä, niin kyllä se Sulo siirtyi hetkeksi laukkaan. Mutta minä tietysti hädissäni kiskoin sen raviin :D Ravattiin aika kauan oikeastaan, kunnes tuli suunnan vaihto ja käyntiä kotiin. Ja Sulo oli tietysti herännyt vielä vähän lisää.

Ja sitten. Joku ötökkä puraisi Suloa ja se siirtyy laukkaan. Ja mä pelästyin, mutta ihan siististi sain sen raviin ja käyntiin. Mutta joo, säikähdin mä silti. Ja sitten vähän ajan päästä tuli pukki, ötököiden takia. Ja sitten lopulta mun jännitys vaan purkautui ja toi äiti talutti mua loppumatkan. Jännitin niin pahasti ja Sulo ravaili vähän väliä, onneksi toi sentään talutti.

Kyllä vain, maasto on paha paikka, uskokaa pois. Harmi kun nyt on tällaiset helteet. Joudutaan sinne maastoon. K-a-m-a-l-a-a!
Koitan nyt kestää ja ainakin tästä on se hyöty että kentällä ei varmaan jännitä niin pahasti enää. Siellä on sentään turvalliset aidat. Rakkaat aidat :(

Näin ratsastetaan POMOLLA

Aivan, jos haluat lukea 2 päivän järjestyksessä, älä aloita tästä.

Noniin, eli selkään ja käyntiä. Sanotaanko näin. Pomo ei pysähtynyt MUTTA kulki paremmin eteenpäin, tosin ei täydellisesti. Se kääntyi MUTTA ei täydellisesti :D

Eli hieman ongelmia, mutta mutta. Alkuun kääntäminen oli tosi hankalaa mutta sitten päätin testata yhtä juttua. Ja muuten, se auttoi, Pomohan kääntyi, vähän liiankin hyvin. Ja aina välillä musta tuntui että tosi asiassa se yritti seurata pikku ponia. Hmm.. Mutta eihän se takuulla niin tehnyt.

Eli kun nyt kerrankin muistin niin kokeilin ohjailla lantiolla. Kyllä se oikeasti auttoi ihmeen hyvin ja kyllähän Pomo paremmin kääntyi kuin eilen. Joten ihan tyytyväinen, vaikka pysähtyminen olikin mission impossible. Marianne keräili meille puomeja sinne pituushalkaisijalle. Se laittoi neljä ravipuomia, tosin ongelmahan oli että meillä oli Vinski/Kaisa ja shettis samalla tunnilla. Joten kaikki joutuivat vähän joustamaan :D Tehtävänä oli että piti tehdä pitkän sivun joka kirjaimeen voltti ja tulla noi puomit, ja aina sitten vaihtui suunta. Aluksi mentiin tätä käynnissä. Ja suoraan sanottuna taisin olla ainoa joka teki ne voltit.. Vähän ajan päästä siirryttiin raviin. Ekan kierroksen vaan ravasin (taisi olla kääntymisongelma..) mutta sitten lähdin kokeilemaan voltteja ja puomien ylitystä. Ja eihän se poni kääntynyt mihinkään. Tapeltiin ja pari kertaa tultiin vastakarvaan, kunnes lopulta sain jotain tolkkua tähän hommaan ja kääntäminenkin alkoi luonnistua. Tosin skippasin suuren osan volteista, mutta ei kukaan muukaan niitä tehnyt kuin silloin tällöin. Jooh, se kääntäminen oli vähän ongelmallista kun eka koitin pohkeella ja jos sitten kosketti raipalla niin poniin alkoi löytyä vain kaasua ja niin edelleen. Ja joo, sitten kun se ei kääntynyt niin mun asento kippasi eteen ja niin. Eli vähän hankalaa, onneksi alkoi sentään sujumaan.

Marianne lisäsi meille vielä kaksi puomia joten tultiin kuuden ravipuomin yli pari kertaa. Ekalla kerralla meni suht okei. Tokalla kerralla Pomo skippasi vikan puomin ja vika kerta meni jo hyvin. Jeij! Sitten vuorossa laukkatyöskentely. Mä päätin nostaa ravista ja tajuatteko, ensimmäisellä yrityksellä tuli pari askelta. Loistavaa! Sitten taisi tulla epäonnistumisia... Mutta lopulta laukkakin nousi. Hienoahienoa. Tosin Pomo hyytyi itsekseen, mutta mitäs pienistä (tosin Marianne ei pitänyt siitä :D) Parin hyytymisen jälkeen poni alkoi laukkaamaan niin pitkään kuin annoin, jesjes. Ja siis, mä nostin joka kerta, se ei nostanut itse. Ja nosti kummallakin sivulla. Hitsi oon pro. Pompin taas kauheasti, mutta koitin vaan istua ja annoin ohjien sitten löystyä etten nykisi niin paljon suusta. Mun oli aivan pakko ottaa niitä ohjia kauhean kireälle kun ravissa se kiirehti ja noteerasi melko vähän mun vauhdin säätöyrityksiä. Kun sen mielestä voitiin juosta täysillä ja lähteä siitä laukkaan tai kävellä. Ei välimuotoa. Mutta laukka meni kyllä niin hyvin, toiseenkin suuntaan nosti hyvin ja kontrollissa ja mä olen niin niin tyytyväinen siihen. Sitten loppukäynnit.

Ja olen kuulemma perfektionisti (eikös se ole hyvä)

Ja elämä jatkuu

Jos haluat lukea päivän 2 järjestyksessä, aloita tästä.


Saavuin tallille suurin piirtein varttia vaille yhdeksän ja siellä olikin tämän Sakarin tamman ultraus (kai sitä voi sellaiseksi kutsua) menossa. Mä jäin pihalle seisomaan ja kun tamma vietiin ulos, mä livahdin sisään. Sitten Lelliinalle sama homma ja sitä katseltiin koko leiriporukka :D (ja yllättäen kaikki päättivät ettei minusta tulekaan isona eläinlääkäriä) Sitten pikku odottelun ja keskustelun jälkeen leirikin pääsi kunnolla alkamaan tämän "yllätysohjelman" jälkeen. Saatiin taas ikään kuin valita millä mennään. Tosin se pieni pääsi uuden shettiksen, Kittyn, koekaniiniksi. Ja se toinen leiriläinen halusi Kaisan. Ja pienen äiti tuli kanssa ratsastamaan Vinskillä. Ja mulle Marianne ehdotti Pomoa, joka kävi oikein hyvin. Pistin ponin kuntoon tässä mun vakiopaikalla, siinä oven vieressä. Sain ponin kuntoon pienistä vaikeuksista huolimatta ja sitten olikin tunti.

(Ja hyvin huvittavaa taas vai :D Siis se äiti selitti että hän oli kuulemma eilen kysynyt tältä tyttäreltään "Sanosko se Milla sulle sanaakaan?" "Ei" :D Tarvitseeko sitä nyt koko ajan höpötellä. Kyllä mä puhun, kunhan kysytään. Ja sitä paitsi, itselleen on kivointa puhua, mä kun olen parasta seuraa itselleni, en koskaan keskeytä, kuulen aina mitä sanon ja osaan jopa lukea ajatukset.
Ja sitten Marianne ja se äiti alkoivat miettimään mitä meistä tulee. Kuulemma siitä pienestä tulee semmoinen pikkuponien ratsastaja, ja muutaman vuoden päästä se kiipeää ilkeiden ponien selkään ja antaa niille opetuksen. Siitä yhdestä tulee isojen hevosten ratsastaja, kun se on niiiiin pitkä.
Ja musta tulee kouluratsastaja :D Se äiti selitti että mä olen niin hiljainen ja voivoi ja sitten se ja Marianne vaan totesivat että mä olen ihan selvä kouluratsastaja. Kuulemma heti ekalla kerralla kun mä olin tuolla niin Marianne oli jo silloin ihan sitä mieltä että musta tulee kouluratsastaja :D)

Tunnin jälkeen ponilta varusteet pois ja tarhaan. Noh, sitten me mentiin syömään (Mariannea ei päästetty. Tai oikeastaan sillä oli tekemistä, joten se ei liittynyt seuraamme) Syötiiin ja mäkin söin niin paljon, harmi kun kiltti kerhotätimme ei nähnyt kuinka paljon minä söin (tosin se ei välttämättä olisi ollut iloinen jos olisin sanonut että joo, söin aamulla tosi vähän että voin syödä täällä paljon kun näemmä se ei kelvannut toisin päin) Ja me saatiin ihan jäätelöt! Kiltin kerhotätimme sijainen päätti ostaa meille jäätelöt. Jännää :) Sitten takaisin ja meillä olikin toinen tunti.

Maastossa

Hyihyihyihyihyihyihyi.... Joo, sen takia kun kentällä oli niin kuuma (ja arvatkaas kun tämähän ei ainakaan viilene, ei, siellä tulee koko ajan lämpimämpää -> me siis mennään joka päivä maastoon, mä kuolen!) Saatiin taas vähän niinkuin valita. Tai oikeastaan Marianne sanoi ketkä on maastoilun tarpeessa ja saatiin valita. Tosin mulla ei ollut asiaan mitään sanottavaa, mietin vaan että mä vihaan maastoilua ja että kenellä mä ylipäänsä uskallan mennä sinne. No mä sain Sulon, pikkuinen sai Nikkiksen ja viimeinen sai Elviksen. Ja mukaamme tuli Essi. Pistin Sulon kuntoon ja lähdimme.

Ja voinen jo nyt sanoa että joo, mä jännitin siellä ja sitten kun lähdettiin takaisin päin, niin eräiden tapahtumien johdosta se mun jännitys nousi pintaan ja sitten mä itkin pari sekuntia siellä ja jännitin ihan jumalattomasti. Sain kuitenkin oikeastaan heti rauhoituttua siellä maastossa, ja kun tultiin takaisin, niin noi (minä seisoin suurin piirtein vieressä :D) riisuivat Sulon ja sitten kun vein niitä varusteita satulahuoneeseen ja Marianne seisoi mun edessä, niin enkös mä alkanut taas itkemään. Huomaatteko, maastossa on kamalaa ;) Marianne olisi halunnut psykologisoida mun kanssa, mutta mä en halunnut keskustella mistään kun mää vaan itkin. Pistin kumminkin Sulon kuntoon ja vein sen tarhaan ja Marianne alkoi jakaa taas noita heiniä. Sitten sain jopa keskusteltua asiasta (jälleen mä itkin, mielenkiintoista, mutta kai se oli jotain "olen yhä elossa" tai sitten "voijokupahasana, mä en oikeasti halua enää maastoon" :D) Keskustelin hyvin syvällisesti ja korjasin Mariannen virhearvion. Ei mua ei todellakaan harmittanut se että Sulo söi. Sehän oli mahtavaa kun se söi. Kun se syö, se ei voi juosta vaan seisoo turvallisesti paikallaan. Kauheeta kun Marianne otti sen jotenkin niinkuin raskaasti. En edes osaa selittää. Mutta ei se nyt sen syytä ollut. Mutta joo, mä vaan jotenkin hyvin antiymmärrettävästi selitin että mä vaan vihaanjapelkäänjainhoanjakammoan maastoilua. Mutta näemmä asian ydin meni Mariannelta ohi kun se myöhemmin vaan selitti ettei järkytetä mua enää maastoilulla Sulon kanssa :D

Kääk, kun siis :D Ongelma on ylipäänsä se maastoilu ja jollen mene Sulolla niin kenellä. Meinaan oikeasti. Yhdelläkään suomenhevosella mä en todellakaan uskalla mennä mihinkään kentän aitojen sisäpuolelta. Ne vie mua minne haluavat ja sitten mä jännityn ja jee. Elvis totanoin, ainakin viimeksi säikkyi vähän liikaa, ja totanoin, vaikkei se kyllä tuon kanssa säikkynyt yhtään, niin kun mä vähän niinkuin säikyn niin sitten kyllä se ponikin vähän niinkuin säikkyy. Pomo ei tunnu turvalliselta. Se on paha. Evil.
Ja siis, jotkut ponit nyt taitaa olla mulle liian pieniä, joten lopulta jää jäljelle (mun laskujen mukaan) vaan Sulo ja Vinski. Sulo ainakin osaa käyttäytyä, siltä ei tipu korkealta ja sen saan jotenkin tottelemaan. Vinskistä en ensinnäkään tiedä millainen se sitten on tuolla ilman turvallisia aitoja. Tosin mä jotenkin aina ajattelen että Vinski ja Sulo on ihan samanlaisia. Ainoa ero on se, että Vinski on isompi -> vähemmän hallinnassa ja tippuu korkeammalta. Joten tästä tehdään johtopäätös että jos Marianne ei laske mua tyyliin kiltillä shetlanninponilla maastoon, niin ainoa millä uskallan mennä on Sulo. Tästä tulee vielä pitkä viikko. Tai no, ainakin pitkät maastoilukerrat.

Kun oli heinät jaettu niin syötiin vähän välipalaa. Omenaa, ja siinä oli keksiäkin, mutta en syönyt, söin katsokaas liikaa. Ja vähän väliä mä meinasin taas alkaa itkemään ja sitten vaan lasketaan kymmeneen, voisi jo lopettaa tämmöisen pillittämisen :D Ja ne omenanrontit sai antaa jollekin hevoselle (tosin jollekin joka on yksin tarhassa ettei tule tappelua) Mä en eilen voinut antaa kun en syönyt mitään omenaa joten tämä oli ihan eka kerta :D Miten jännää. Siinä sitten kauhea miettiminen kenelle antaisin omenaroskan. Ja arvatkaas kuka sen sai.

Tietenkin Pomo ;) Joo, tietenkin ja tietenkin, mutta se on käyttäytynyt hyvin ja laukannut ja musta se ansaitsi sen. Sitä paitsi kun ei kukaan muu olisi sille kumminkaan mitään antanut kun se on siellä keskellä tarhassa. Sitten keskipäivän siestan jälkeen menimme rehuvarastoon. Katselemaan rehuja kun eilen ei keretty. Sitten katsottiin litkukaappia. En keksinyt hartaankaan mietinnän jälkeen sille kaapille tuon parempaa nimitystä. Eli katseltiin linimenttejä ja betadineja ja muuta tällaista. Niin ja satulasaippuoita. Ja tulipas vanhat hyvät ajat mieleen. Siellä oli yksi saippua ja saippuakotelo, ai, muistan kun joskus avasi joka tallikerralla semmoisen saippuakotelon ja alkoi pesemään suitsia :) Ja sitten siellä oli sellaista saksalaista saippuaa. Ai että mä muistan. Aina ennen me pestiin sinisessä kotelossa olevalla saippualla mutta sitten yhtenä päivänä me saatiin omistajalta lupa käyttää tollaista parempaa saippuaa ja sen jälkeen toi saksalainen saippua olikin hoitajien saippuaa. En huomannut koskaan mitään laatueroa, mutta tietty toi saippua oli parempaa kun eihän sitä ennen saanut käyttää :D
Ja aih, siellä oli sitä yhtä rasvaa. Muistan kun tetissä hinkkasi sillä rasvalla niitä suitsia tyyliin joka päivä ja sitten kaikki paikat haisi siltä rasvalta. Sanotaanpa että vain yksi purkki joka siinä pesulootassa oli niin ei herättänyt yhtään muistoja.

Mutta kyllä mulla on oikeasti ikävä sitä joka kertaista suitsien pesua. Olenpa sekaisin. Meinaan silloin kun ne suitset piti joka kerta pestä niin kyllä aina se oli niin tylsää ja rasittavaa, mutta nyt tekee kyllä niin mieli pestä suitsia :) Vanhat hyvät ajat ja näin. Ja varsinkin kun tuolla on semmoista oikeaa saippuaa, sellaista kuin ennen.

Joo, kyllähän se oli välillä tosi ärsyttävää kun ensin juokset parilla tunnilla taluttamassa ja sitten voit parhaassa tapauksessa joutua pesemään kolmet suitset ja vielä käydä harjaamassa huopia ja satulavöitä. Mutta toisaalta kyllä ne varusteet pysyi puhtaina ja ehjinä :) Ja nyt sitä on jo ikävä jotenkin.

Sitten kun leiri loppui niin mä ajattelin että tänään on kumminkin mun päivä, tuskin se nyt kauheasti haittaa jos jään tänne. Joten mä pyörin siellä ympäriinsä jonkun aikaa, Mariannen ollessa kahvilla. Sitten kun se tuli sieltä niin se vaan totesi että ai, Millakin on täällä. Juu-u.
Pistin Kaisan sen ratsastajan kanssa kuntoon ja alunperin ajattelin lähteväni kun eka tunti alkaa, mutta sitten Marianne kertoi mulle mitkä varusteet tuli Nikkikselle ja Kittylle, joten lähdin vasta kun toka tunti alkoi. Ja oli niin ihanaa vastailla kun tyypit kysyy kuka on Nikkis/Kitty, missä sen harjat on, missä sen varusteet on. On ihanaa tietää jotain ja osata vastata. Pääsin siinä vähän auttelemaan Kittyn kanssa, kun se ei käyttäytynyt ja laitoin sen satulankin puol mailia liian taakse :D Mutta shettiksille on muutenkin jo vaikea laittaa ja toi on vielä niin pallo ettei siellä tunnu se lapa :D

Sitten mä lähdinkin ja katsotaan miten huomenna sujuu, paremmin vai ei. Mutta kiva päivä tämäkin oli, no joo, maastoilu ei vaan ole mun juttu, olenhan mä vakavasti otettava kouluratsastaja ;)

Humputtelua

Jos haluat lukea nämä järjestyksessä, lopeta tähän.

Eli ilman satulaa mentiin ja menin Sulolla.

Sulon selkään oli olevinas kauhean vaikea mennä kun se oli niin pieni :D Mutta pääsin sinne jotenkin ja eikun käyntiin. Ja heti ekana Sulo menee tekemään tuttavuutta Nikkiksen kanssa. Hiukan Sulo koitti alkuun seurailla, mutta se jätti yrityksen nopeasti. Marianne päätti että voidaan mennä aika itsekseen ja harrasti lähinnä liikenteenohjausta kun me humputeltiin. (vanhat hyvät ajat ja näin, tosin silloin ohjausta oli ihan normitunneilla vähemmän...) Käveltiin, käänneltiin ja pysäytettiin ja Marianne koitti oikein selostaa tätä istunnalla ohjaamista ja tahdin määräämistä istunnalla. Mä uskon että sain nopeutettua istunnalla, mutta se hidastaminen jäi vähän puolitiehen :D (oikein istunnallista vai, kun Pomo tunnillakin piti säätää nopeutta kevennyksellä) Mutta kokeilin kummiskin tahtimme muuttamista istunnalla. (ja Sulokin oli oikein epäreipas alkuun, loppuun päin alkoi reipastua)

Käveltiin aika kauan ja Sulo oli taas oikein hyvällä tuulella. Kääntyi niin kivasti, ehkä vähän liiankin kivasti, pysähtyi ja ei edes yrittänyt mennä syömään. Ihana :) Sitten lopulta Marianne totesi että voidaan alkaa ravailemaan sen verran kun kantti kestää. Mä kävelin hetken, koitin rauhassa siirtyä raviin -> Sulo tunkee aitaan. Toisella pitkällä sivulla koitan vähän topakammin -> Sulo tunkee aitaan. Sitten mua alkoi jännittää yhä enemmän ja rauhottelin ja lopulta nostin sitten raipan avulla meille ravin. Joo kyllä siellä paremmin pysyi kuin Kaisalla (kun Kaisa oli niin pyöreä niin heti jos ajautui keskeltä pois niin viuhviuh liukui alas, kun Sulolla oli harjake, eli se selkäranka siinä tuntuvissa, niin jos liukui pois harjakkeelta niin sai takamuksen kepeästi siirrettyä sinne takaisin.)

No jaa, välillä pompin enemmän, välillä istuin oikein hyvin, kerran meinasin tippua mutta onneksi Sulo pelasti siirtymällä käyntiin. Ja oli ärsyttävää kun aina välillä ohjat jäi mun alle ja Sulo lähti kiihdyttelemään sen takia. Alkuun ravasin vaan pitkillä sivuilla, mutta lopulta rohkaisin mieleni ja uskaltauduin ravaamaan myös kulmien ohi ja kenttää ympäri. Mutta mitään käännöksiä en harrastanut. Ja välillä Sulolle tuli pakottava tarve mennä päin aitaa. Tosin se tarve loppui kun läppäsin raipalla. Ei ole mukavaa jäädä aidan ja ponin väliin, sen totesin taas kerran. Ja huomasin että silloin kun pompin niin mun kädet pysyi paikoillaan (epäloogistako) mutta silloin kun istuin siellä, niin mun kädet alkoi "sahaamaan" Eli varmaan kun oikea puoli meni eteenpäin niin oikea käsikin meni ja päinvastoin. Ja jotenkin tuntui että kädet tasapainottivat ja sieltä tulee alas jollei kädet heilu tahdissa. Mielenkiintoista. Muutaman kerran meinasin aloittaa loppukäynnit vähän liian aikaisin, mutta aina vaan jatkoin Sitten loppukäynnit ja keskelle.

(Ja se yksi tyyppi alkoi käydä mun hermoon :D Kun se meni Kaisalla niin sen jälkeen vähän väliä: Miten silt voi tippuu, Kaisa oli niin ihana... ilman satulaa. Oikein piruili siinä. Ja varsinkin kun mua oikeasti rasittaa kun toistellaan samoja asioita. Katsokaas, en ole kuuro, kuulen kyllä kerrasta. Mulle ei tarvi kymmentä kertaa toistella. Ja sitten aina kun vastasin että Kaisa on niin pyöreä että liu'uin, niin kysymys "miksen mä sit liukunu." Ärhärh, ehkä mulla on huonompi tasapaino ja olen tämmöinen ikäloppu.
Ja sitä paitsi. Myöhemmin selvisi että se tyyppi on ratsastanut 5-vuotiaasta, eli joku 8 vuotta. Mä olen ratsastanut 14-vuotiaasta (kai) eli 2½ vuotta. Joten voisikohan tässä olla syy miksen minä pysynyt siellä.. Toinen on ratsastanut tyyliin koko ikänsä ja mitä nuorempi sen parempi tasapaino. Oikeasti :D Pitäiskö mun nyt sitten alkaa piruileen oikeen että miten ihmees sä et osaa kattoo kevensiksää oikein? Kui mää sit osasin?)

Tajusin muuten että toihan oli jo mun kuudes kerta ilman satulaa, siistiä :D

Ihan eka leiritunti

Jos haluat lukea nämä järjestyksessä, älä aloita tästä :)


Eli eka leiritunti jonka menin Pomolla.

Kun selkään nousin totesin heti että Pomolla on kiva satula, tosin oli vähän turhan jämpti mun isolle takamukselle ;) Olipa muuten jännää mennä Pomolla, koska mä olen sillä viimeksi mennyt?

Lähdettiin ensin kävelemään ja Pomo oli niin vetelä, niin vetelä. No oli siinäkin positiiviset puolensa, mä sain pysäytettyä :D Alkuun meillä oli hirmuinen kääntöongelma. Kun Pomo kulki niin suorana, myös volteilla. Kun lopulta sain sen taipumaan vähän voltin malliseksi niin se alkoi kääntelemään päätään ulospäin uralla mennessään. Hmph. Kääntäminen oli muutenkin vähän hankalaa. Mutta hetkisen kävelyn jälkeen aloin saada Pomoakin vähän hereille ja kääntymäänkin ehkä vähän paremmin. Ja sitten kun sain raipan niin herraan tuli eloa vielä lisää. Tosin nyt sitten ei pysähtyminen enää sujunut. Marianne kyllä selitti ja selitti mutta ei, ei auta :D

Siirryttiin raviin ja että se oli ihanaa. Meinaan kun Pomo kulki niin laiskasti ja koko ajan sai vahtia ettei se nukahda paikoilleen, sitten ravissa se sai jo itse kuljettua. Keventelin siinä, otin käynti-ravi siirtymiä (jotta saisin sen pysähtymään joskus) ja sitten koitin ottaa voltteja. Ne voltit oli vaikeimpia. Sitten vaihdettiin suunta ja tähän suuntaan poni ei kääntynyt lainkaan. Aikani tahkosin mutta ei se vaan kääntynyt. Sitten Marianne totesi että tämä on Pomon vaikeampi suunta ja kuin taikaiskusta poni alkoi kääntyä tosi hienosti. Sanotaanko että tässä kohdassa sujui tosi hyvin. Tein siirtymiä ja voltteja ja kaikki sujui. Sitten vaihdettiin suuntaa. (ja täyskaarron tekeminen oli mahdotonta) Ravailin ihan rauhasds ja tein tappelin just volttia. Sitten vaan aloin katsomaan että mielenkiintoista, kaikki muut kävelee. En tiedä oliko toi niiden oma päätös vai oliko käsketty, mutta jäinpä käyntiin minäkin :D

Jäätiin käyntiin ja alettiin harjoittelemaan iki-ihanaa pohkeenväistöä. Ensin piti väistättää takaosaa uralta. Ja ongelma oli ehkä se kun Pomo juoksi mun pidätteistä läpi (voiko muuta odottaakaan kun en saa sitä edes pysäytettyä) tai sitten se kun en painanut tarpeeksi pohjetta. Oli mikä oli, väistöt onnistui vain Mariannen ystävällisellä avustuksella. Parhaimmat itse tekemäni oli tyyliin Pomo kulkee ehkä hiukan vinona. Sitten väistettiin pituushalkaisijalta uralle. Kaikki muu kyllä onnistui siinä, se kääntö pituushalkaisijalle, hidastuskin jotenkin ja suoristuskin aika kivasti. Joo, ainoa ongelma olikin se väistö. Semmoinen pieni yksityiskohta vaan ei onnistunut pohkeenväistössä. Sitten kun meillä vanhemmilla ei homma sujunut, se pienin ei edes ole silleen harjoitellut, niin Marianne päätti demonstroida. Vinskin kanssa se väisteli ympäriinsä ja koin valaistuksen. Katsokaas, sehän on pohkeenväistö. Se pitäisi siis pystyä tekemään vaikka ilman ohjia. Kun yksi ongelma on se että käytetään ohjaa liikaa. Hmm..

Sitten Vinskin piti vielä hiukan väistää sen tytön kanssa ja mä päätin kokeilla jotain helpompaa. Eli otin Pomon hiukan pois uralta ja väistin sen uralle. Helppoa kuin mikä! Ja itse asiassa, kyllä se periaatteessa väisti, tosin lapa edellä. Sitten olikin vuorossa laukka. Mä vaan mietin että olen iloinen jos saan edes pari askelta. Ja eikun kokeilemaan: epäonnistuminen, ei onnistunut, hupsista.... Ja huomasin että kun koitin nostaa niin Pomo nosti päätään ylös ja sitten ohjat katosi ja sitten Marianne sanoi että ei voi nostaa laukkaa kun tuntuma katosi :D Ja huomasin kanssa että välillä pistin kädet satulan etukaareen kiinni, luotan Pomoon ja näin. Päätin sitten lyhentää ohjaa ettei se tuntuma katoaisi ja sain pari askelta nousemaan, jes :)
Sitten päätin että okei, nyt se laukka nousee, annan nyt vähän enemmän pohjetta jollei Pomo vaikka noteeraa mun pikku hipaisua. Me ravattiin ja mä annoin pohjetta ja laukka nousi. Ja kun sieltä tuli se kolmas ja neljäs ja viides askel, niin mä olin niin ilonen. Niin hirveän iloinen. Mä sain ekaa kertaa Pomon laukkaamaan jopa vähän enemmän kuin kaksi askelta. Annoin ponin laukata niin pitkälle kuin se halusi ja se sitten lopetti pitkän sivun laukattuaan. Mä pompin laukassa hirveästi ja kädet heilui ja nyki, ärh. En saanut Pomoa nostamaan toiselle pitkälle sivulle, se nosti vain sille yhdelle sivulle. Ja tuon yhden laukan jälkeen se alkoi ennakoimaan, ja lähti aina itse laukkaamaan. Päätin sitten vaan ennakoida enemmän (aijai) ja olin iloinen kun Pomo laukkasi mulla. Ja kyllä joka kerta istuin siellä paremmin ja kädetkin nykivät ehkä vähemmän. Onnenkyynel, kaikki mukaan! :)

Sitten vaihdettiin suuntaa ja ajattelin että koska tämä on Pomon huonompi suunta ja kun haluan saada sen laukkaamaan mieluusti itse, niin näpäytänpä raipalla sitten samalla. Tuumasta toimeen. Pohjetta ja pikku näppäisy raipalla ja poni lähti kuin tykin suusta. Laukattiin hyvin epähallinnassa reilu puoli kierrosta. Pompin ja pompin, ja lopulta ajauduin taas sinne eteen. Tosin sitten pääsin sieltä takaisin satulaan istumaan ja Pomonkin sain raviin. Sitten totesin että joo, jätetään raippa pois :D Samasta kulmasta nostin ja vähän reippaasti se meni taas, tosin vähän enemmän hallinnassa sentään. Sitten olikin loppukäynnit ja tallille.

Ja mä olin niin tyytyväinen. :D Toi meni niin paljon paremmin kuin joskus tyyliin puoli vuotta sitten ja Pomo laukkasi ja jesjesjesjes!!

Let's Start!

Heh, jos haluat lukea nämä oikeassa järjestyksessä, aloita tästä.

Elikääste, leiri alkoi tänään!

No niin.

Aamulla heräsin seitsemältä ja tunnin päästä lähdin pyöräilemään. Tallilla olin mukavasti ehkä 4 minuuttia ennen yhdeksää. En siis myöhässä, mutta voisi lähteä seuraavaksi aikaisemmin kun näemmä noin jämptisti meni.

Meitä olikin hurjan monta, jopa kolme. Järkyttävää. Niin ja sen yhden äiti oli kanssa :D Niinkuin tsillailemassa mukana. Mentiin ensin hihhuloimaan laitumelle ja kuunneltiin Mariannen selostusta siitä tammasta ja kiimasta ja niin edelleen. Sitten olikin meidän eka tunti.

Saatiin vähän niinkuin valita. Sille yhdelle pienelle otettiin Laki. Ja sitten Marianne ikään kuin päätti sille toiselle Vinskin kun se on niin pitkä, joten lopulta mä olinkin ainoa joka päätti itse :D Mikäs siinä, en vaan keksinyt mitään. Sitten kun Marianne alkio luettelemaan että siellä olisi Pompeli tai Sulo-poni, ja heti muistin että ai niin mähän halusin mennä Pomolla. Joten Pomo tarhasta sinne oven viereen seisomaan, harjasin ja varustin (wauh, vaikka joskus meninkin Pomolla aika usein niin en koskaan varustanut sitä, eka kerta siis) Ja sitten olikin se tunti, jonka voitte lukea seuraavasta postauksesta.

Kun tunti loppui niin otin Pomolta suitset ja suojat ja sitten menin satulahuoneeseen viemään niitä. Ja siellä kesti vähän, sillä mun huppari oli siellä mun repun päällä ja hupparin päällä käveli ampiainen. Mulla on kauhea ampiaisfobia, pelkään kaikkia ampiaisen näköisiä ötököitä oli ne sitten kukkakärpäsiä tai kimalaisia, ihan sama. Kamalia kaikki :) Ampiaiset pistää ja näin.
No se ampiainen käveli oksettavasti mun hupparin päällä. Sieppasin vaan raipan aikeinani teilata se öttiäinen. Mutta en mä uskaltanut ja lopulta seisoin vaan raippa kädessä. Pelkäsin että en osuisi siihen ja se pistäisi ja ääk. Kuitenkin katsoin että kohta se menee hupparin reunan yli ja mitä sitten, se katoaa. Joten rohkaisin mieleni ja löin sitä ampiaista. Ja tietenkin rääkäisin samalla, ihan varmuuden vuoksi ;D Viimein Marianne tuli mua pelastamaan ja kysymään oliko siellä hiiri. No ei, vaan tappajamehiläinen! Mä vaan tärisen ja selitän että ampiainen ja se on jossain ja apuaapua. Onneksi iso Marianne tappoi sen ja se kuoli. Huh, vaara ohi :) Sen jälkeen kaikki vaan selitti että jee, olin ihan varma että siellä oli hiiri ehehh. Ja toikin vaan alkoi selittämään että "en mä tollasii ötököit yleensä tapa mut Milla oli niin paniikissa"  hyvää päivää, ampiaiset ja kaikki niiden näköiset voisivat kuolla sukupuuttoon :D

Mulla kun kesti vähän tuolla ampiaisen kanssa, niin kun sain Pomon valmiiksi niin muut olikin jo joutuneet odottamaan ja sen takia kuolaimet jäi huonosti pestyiksi. On epäkohteliasta antaa toisten odottaa. Sitten ajaa köröteltiin oikein tyylikkäästi tyylikkääseen rekkamiesravintolaan. Ah, mietin vaan että oltiin varmaan hyvin mielekkään näköisiä ratsastushousut jaloissa ja näin :D Njää. Sitten söimme hyvin runsaasti ja koko ajan Marianne huolehtii et etkö sää ny enempää syö. Tarvii varmaan jättää aamupala syömättä niin voisi jaksaakin syödä. Ja kun ei sitä viitsinyt ottaa niin kauheasti kun sitä ruokaa oli niin vähän.

Sitten ajaa köröteltiin takaisin ja olikin toinen tunti. Saatiin vähän niin kuin taas valita. Mentiin ilman satulaa, päätettiin se oikein yhteistuumin ja noi sitten päättivät että se pieni tyttö voisi mennä Nikkiksellä. Se toinen halusi mennä Kaisalla ja mä päätin mennä Sulolla. Poni kuntoon ja tunnille, josta voitte lukea myöhemmin.
Tunnin jälkeen poni pois kunnosta ruokailemaan.
Hevoset ruokittiin ja juotettiin ja sitten samalla Marianne alkoi selittämään ruuista, ja sitten se siirtyikin suolistoon ja siitä se siirtyi ruokiin liittyviin sairauksiin. Tai no ähkyyn. Eli se aihe vaihtui sulavasti, mutta kyllähän ne toisiinsa liittyivät. Ja totesin että sen pienen äiti on hauska :D

Tosiaan, osa näistä Mariannen selityksistä oli ihan tuttuja, osa oli sellaisia "aijaa siistii" Eli hyvähyvä, kun mä toivoin että olisi edes jotain uutta mitä saisi tietää.
Marianne kyseli kauheasti että tiiäkste tätä ja osaisko joku vastata, niin tunnilla kuin tossa kun se selitti. Osan mä tiesin, osa meni päin metsää, mutta yhteenkään en kyllä ääneen vastannut :D Kun se olisi kauheeta jos se menisi väärin.

Tämän jälkeen puputettiin hedelmiä ja sitten noi aikuiset meni katsomaan kun Essiä juoksutettiin ja ratsastettiin. Sitten mekin mentiin istumaan sinne hengittämättä ettei Essi vaan pelästy :D Kuunneltiin siinä kun toi tyttö selitteli jotain mielenkiintoista ja katseltiin ihan nuoren hevosen ratsastusta. Loistavaa. Sitten mentiin istuskelemaan ja katseltiin vaan kun noi pisti Essiä pois ja tälleen. Ja sitten toi loppuikin jo. Ei kuulemma mennyt päivä niinkuin oli suunniteltu, meinaan toi nuoren hevosen käsittely oli ihan yllätys, mutta sitä oli kyllä ihan kiva katsoa. Kun ei sellasta nyt vaan silleen näe.

Ainakin tämä päivä oli paljon parempi ja mielenkiintosempi kuin olisin voinut uskoa ja toivoa että hyvähyvä. :)

Ja huomenna jälleen, vähän sattuu pohkeet mutta ei sen pahempaa. Ja noi sai mut nyt innostumaan yhdestä maastoilusta. Mun innostus ei sen enempään riitä mutta kun noi selitti että minne voisi mennä niin mua alkoi kiinnostamaan jopa tämä maastoilu :D

Hummani hei, hummani hei

Tiedättekö mitä. Ajattelin nyt kirjoittaa jotain kaikista hevosista joilla olen ratsastanut. Siis ei mitään talutushommia. Mutta kaikki tuntsarit joilla olen mennyt :) En nyt pistä mitään oikeita nimiä, enkä varmaan laita kaikista edes kutsumanimiä. Halutaanhan pitää blogi piilossa..

Aloitetaan: (koitan laittaa nämä järjestyksessä)


t. Esteri oli siis Varjotallilla asuva suomenhevosneiti, jolla ratsastin liikuntapäivänä. (Ensimmäistä kertaa kunnolla hevosen selässä) Esteri oli oikein mukava, en kyllä oikein muista, mutta mukava kun ei mua rahtaillut mihinkään, eikä heittänyt selästään vaikka olinkin melko, höm, huono. Muistan kun koitin pysäyttää, mä vedän hiukan ohjista ja käytän kaikki sanat jotka keksin "seis, pruu, paikka" eikä se pysähtynyt :) Kuulemma laiska se oli. Ja niin taisi ollakin. En nyt tietty voi varmuudella sanoa, kun taitotasoni oli niin päätä huimaava tuolloin ;)

r. Monster asui Metsäkylän ratsastuskeskuksessa. Monster oli eestinhevonen ja ensimmäinen hevonen jolla ratsastin kunnon tunnilla. Sillä ratsastin myös viimeisen alkeiskurssituntini. Ekalla tunnilla mä pidin Monsusta tosi paljon, se oli niin kiltti ja kiva ja kuljetti mua ympäri maneesia kun ilman taluttajaa menin. Mutta vikalla tunnilla se ei enää ollutkaan niin kiva. Oltiin ensin maastossa ja mut päästettiin hetkeksi yksin, tsäm, saman tien poni puskassa ja kilttinä luontona en saanut sitä pois sieltä ;D Sitten kun mentiin kentälle niin Monsu oli hyvin yhteistyökyvytön ja jökötti kentän keskellä. (ja saattoi mut hermoromahduksen partaalle)

r. Rölli samoin Metsäkylässä asuva vuonohevonen. (täytyy myöntää etten muista meninkö ensin Röllillä vai Luckylla) Rölli oli ensimmäinen hevonen jolla pääsin maastoon. Röllistä mä pidin ja pidän yhä hyvin paljon. Se meni ihan kiltisti, vaikeuksia meillä oli vain pohkeenväistössä ja puomeille pysähtymisissä :D Mutta selvittiin normaalijutuista hyvin. Ja olihan Rölli tosi kauniskin. Ainoa vika Röllissä oli se, että sitä ei melkein koskaan saanut laittaa kuntoon tai pois, suosittu poni kun oli. Ja oli kyllä hauskaa :D Kun talutin Rölliä tunnilta talliin, poni menee ruohikkoon, enkä mä uskaltanut ottaa sitä pois sieltä. Siinä sitten seisoskeltiin avuttomina kunnes Henna auttoi ;)

r. Lucky oli joku risteytysponi, samoin Metsäkylässä. Lucky on ainoa hevonen josta en koskaan oppinut pitämään. Tosin jos se olisi yhä elossa niin voi olla että alkaisin pitämään myös siitä. No jaa, Luckylla menin kaksi tuntia. Toisella tunnilla pelästyin kun mentiin puomeja, poni lähti laukkaamaan ja kompuroi puomeihin raville tipauttaen. Ja minä herkkänä sieluna säikähdin kauheasti tätä tapahtumaa, kheh. Siksi en enää halunnut mennä Luckylla. Jouduin kuitenkin vielä toiselle tunnille ponin kanssa, ja juuri tämä tunti oli se legendaarinen: itkin alkeiskurssilla kun en saanut ponia kääntymään :D Mulla oli suuria vaikeuksia tunnilla ja itkin surkeuttani tunnin jälkeen :( Lucky olikin muuten ensimmäinen poni jonka sain varustaa ihan itse. Satulan heitin johonkin kohtaan, (ja se muuten meni oikeaan kohtaan) ja suitsia en saanut päähän. Itse asiassa Lucky oli myös ainoa poni jonka sain Metsäkylässä varustaa, tämän takia opin varustamaan vasta seuraavalla tallilla.

t. --- asui ex-tallilla joten nimen jätän mainitsematta. Tämä oli siis suht nätti arabitamma, jolla ratsastin todella paljon. (Muistan kuinka se otti päähän kun sain taluttajan ensimmäiselle tunnille, olinhan mä mennyt aina ilman (joo paitsi maastossa)) Tämä tamma oli hyvin erikoinen tapaus, oli kauhean herkkä ja vihainen, se ei tykännyt muista hevosista, ei alkuunkaan. Ja tämän tamman kanssa itkin aina sitä kun en osannut keventää, lopulta opin keventämään tällä --> en osannut keventää millään muulla..
Tällä arabilla myös menin aina kun sain kokeilla laukata itsenäisesti. Ja tällä tammalla mokasin joka kerta sen laukan ja hommasin laukkakammon. Jes.
Tämä tamma myös aiheutti minulle kammon karsinassa olosta jos hevoset haistelevat. Se nimittäin alkoi kerran järkyttyneenä potkia karsinansa seinää kun toinen hevonen tunki päänsä sen karsinaan. Samoin se kerran hyppäsi syliin kun puhdistin kaviota, samasta syystä kuin äsken.
No mutta, pidin hänestä kuitenkin todella paljon :) Mukava tyttö, jolla menin myös ainokaisessa joulumaastossani.
(Ja se oli epistä :D Kun kerran kaikki muut meidän tunnilla, paitsi minä, meni ilman satulaa. Mä en saanut, koska tällä tammalla oli kuulemma niin kauhea kiima. Epäreilua, mäkin halusin mennä mutta enpä saanut. Menin sitten ilman jalustimia ja kenkiä, jotain lohdutusta. Ja tämän kerran jälkeen kehitin itselleni kammon mennä ilman satulaa, tsadaa, hetki tämän kammon alkamisen jälkeen mentiin ilman satulaa. Kahdesti. Maailma on julma ja ratsuväki raaka ;))

r. --- tämä oli siis ex-ravuri ruuna, samoin tältä ex-tallilta. Menin myös tällä hevosella melko paljon. Usein meninkin niin, että kolme kertaa tuolla tammalla, sitten tämä ruuna ja alusta :D Pidin kyllä tästä herrasta melko paljon, vaikkakin meillä oli paljon ongelmia. Välillä hän käyttäytyi karsinassa kuin apina. Potki ja puri, luimi koko ajan. Kiva siinä yrittää harjata kun hevonen yrittää vaan potkaista... Näiden kohtausten takia aloinkin nimittää herraa Päivänsäteeksi. Päivänsäteellä menin sitten ekaa ja tokaa kertaa ilman satulaa, ja pelkäsin koko ajan. Istuin ihme kyyryssä ja apua apua apua. Mutta ei armoa.. Alkuun mulla sujui ruunan kanssa tosi huonosti, se vain seuraili tuota arabitammaa. Lopulta opin ratsastamaan sitä (toisin sanoen keksin että sisäohjasta kiskomalla hevonen kääntyy) ja meillä alkoi sujuakin jo jotenkin. Mutta sitten nousi esiin uusi ongelma. Menin tuohon aikaan oikeastaan koko ajan tällä hevosella ja huomasin että alkukäynneissä se kulki hienosti, sain sen käännettyä hyvin ja näin, mutta sitten kun oltiin ravattu niin kääntäminen oli mahdotonta kun hevonen oli vaan heti lähdössä. No, kerran sitten raivostuin ja päätin että okei, ei sitten ravata. Muutaman kuukauden mä vaan kävelin ja tadaa, kehitin ravipelon. (olen loistava kehittämään pelkoja) Se tosin loppui kun lopulta uskalsin tuolla arabitammalla ravata. Mutta kun päätin että voisin Päivänsäteelläkin ravata niin kas kummaa, en saanut sitä enää raviin. Välillä koitin antaa laukkapohkeitakin että jos kumminkin se lähtisi, ja ei mitään. Lopulta uskalsin kysyä miten sen saisi raviin, vastaus on: kyllä se sieltä tulee, ja niin me jatkettiin käynnissä.. (tökerö vastaushan toi oli muutenkin ratsastuksenopettajalta, mutta vielä tökerömmäksi sen teki se, että joitain päiviä myöhemmin se kyllä selitti aikuisratsastajalle miten sen hevosen voisi saada raviin...)
Tällä Päivänsäteellä olin muuten "yksityistunnillakin" Satoi vettä joten tunnilla ei ollut muita :D Ja menin vähän liinan päässäkin.

t. ---- ex-tallin vanha ja viisas issikkatamma. Alkuun vihasin sitä. Se ei muuta tehnyt kuin napsutellut hampaita ja sai olla iloinen jos pääsi koko tunnin kävelemään, ilman ainoatakaan pysähdystä! Siltä kun ei juurikaan vaihteita löytynyt. Kuitenkin ajan myötä rakastuin siihen tammaan, varmaan koska se oli kumminkin niin luotettava. Kerran kun kentälle lensi kansi, kaikki muut hevoset säikähti mutta tämä talsii silmät ummessa eteenpäin. Ja kerran kun oltiin oltu maastossa ja meidät jätettiin kentälle sitten jumppaamaan niin mä vaan pelleilin siellä :D Maailmanympärimatkoja, menin väärinpäin istumaan ja nukkumaan. Tulin alas ja väärältä puolelta ylös. Ja poni vaan nukkuu :D
Toisaalta muistan myös yhden karmean tunnin. Noin kolmasosa kentästä oli auringossa, muualla oli varjoa. Eikös tämä matami pysähdy joka kerta sinne varjoon. Lopulta hermostuin ja päätin että okei, pyöritään auringossa. Aikansa se kävelikin kunnes jäi seisomaan sinne aurinkoon. Ärsh.
Mutta menin tällä tammalla ensimmäisen ilman satulaa tunnin jolla ei pelottanut :) Olen myös tämän rouvan kanssa kokenut potkuja ja pukkeja eniten :D

t. ---- Äskeisen matamin lihava issikkavauva. Pidin tästä tammasta tosi paljon, vaikka aina haukuinkin sitä läskiksi ;) Mutta kyllä mua joskus rasitti kun aina oli taluttaja kun tällä menin.
No mutta tämän ponin kanssa laukkasin ekaa kertaa :D Rakas Jonna joutui juoksemaan meidän vierellä ja olin vasta puoli vuotta ratsastanut kun sain epäsuoran luvan laukata. Sitä riemun päivää.

t. ---- Äskeisen läskin laiha sisar, joka oli muuten mun hoitoponikin. Tosin se päättyi siihen kun epäonnistuin sen kanssa kaikessa ja aloin pelkäämään ja vihaamaan tammaa. Kun nousin selkään ja koitin laittaa hevosen liikkeelle se vaan jököttää paikoillaan. Lopulta potkin ja hakkasin ja tein vaikka mitä ja poni vain jököttää. Tiedä häntä mikä oli ongelma, mutta liikkeelle päästiin vasta taluttajan avulla.

t. ---- Ensimmäinen suokki jolla ratsastin. Olin aivan liian huono kun sillä jouduin menemään sen ainoan kerran, mutta hevosia ei ollut, joten ei valinnan varaa. Mentiin kahdesti ulos kentältä ja kaikki epäonnistui. Jes.

r. Vili Metsäkylässä asuva newforest poni, jolla ratsastin toisena liikuntapäivänä :) Muistan kun hevosia jaettiin. "Joku joka ei halua laukata vois ottaa Vilin" ehdottaa luokanvalvojamme. "Oletko sä rohkee?", kysyy ratsastuksenopettaja multa ja sain Vilin haltuuni. Lopulta tunnilla me laukattiin, koska poni lähti lapasesta :D Aivan, joku joka ei halua laukata ;) Vili oli ihan kiva, suht reipas ja ihastuttava hoidettaessa. Onnistuin jopa rakastuttamaan yhen opettajan siihen.
"Voitko auttaa"
"Emmännytiiäjaa-aharkitsenasiaa.."
"Pidä tätä", annoin sille narkin joka tuli sieltä karsinasta ja kävin hakemassa varusteita. Kun tulin takaisin se opettaja ihan innoissaan selittää jotain.
"Oi kun tää on kiltti, kato nyt" :D

t. Asta jolla ratsastin siis kolmantena liikuntapäivänä Metsäkylässä. Siitä voittekin lukea blogimerkinnästä, mutta sanon vain että Asta oli oikein mukava, mitä nyt meillä oli pysähtymisvaikeuksia.

r. Vinski Ah, eka hevonen jolla Maskun ratsutilalla ratsastin :) Alkuaikoina menin Vinskillä aina. Muuten herra oli oikein kiva, ongelma oli oikeastaan se, että se oli kuolla nälkään ja minä pienenä en koskaan saanut sitä pois sieltä :D Samoin mun perhosotteet eivät riittäneet karskille miehelle joten meillä oli ongelmia vähän kaikessa. Ja en edes osannu istua sen lihapullalaukassa. Mutta Vinski on ainoa hevonen jolta olen tullut alas takaperin kuperkeikalla. Meillä oli sijainen, sitten se vaan sanoi että tätä te ette varmasti tee Mariannen kanssa ja kaikki vaan alas oikein sivistyneesti :D

r. Pomo oliko se oikeasti toinen hevonen jolla menin Maskulla! En ole varma, mutta en nyt keksi muutakaan jolla olisin voinut mennä. Pomolla menin Vinskin jälkeen oikeastaan koko ajan. (mutta nämä alkuaikojen paljon ja koko ajan on tosi suhteellisia, vaikka menin Pomolla niin kyllä mä menin Vinskilläkin ja Pomolla aloin menemään melkein heti kun se tuli, joten Vinskeily taisi jäädä melko lyhyeen. Ehkä, en muista :D) Pomo oli oikein mukava, mitä nyt meillä oli suuri laukka- ja pysähdysongelma. Hups.

r. Sulo (Tämä on nyt aivan arvaus, en ole varma meninkö Sulolla ennen Elvistä) Jälleen Maskulla asuva poni. Ensimmäinen tunti Sulolla oli käyntiä ja ravia, joka sujui uskomattoman hyvin. Sulolla olen myös ollut maastossa, joka sujui uskomattoman huonosti :D Sulo on siis poni jolla tämä vaihtelee oikein hyvästä, oikein huonoon. Mutta kiva se on, niin kovin luotettava

r. Elvis pääsin Elviksellä heti kun se Maskulle tuli. Ja pidin ponista heti. Aivan ihanan täydellinen otus, vaikka välillä meillä onkin syviä alamäkiä :) Esim. alussa sain Elviksen laukkaamaan oikein hyvin. Sitten tapahtui jotain ja pitkiin aikoihin laukka ei noussut. Otettiin raippa avuksi, laukka alkoi nousta ja lopulta raippa jätettiin pois. Elvis on ensimmäinen poni jolta olen tippunut ja ensimmäinen jolla ravasin ja laukkasin pari askelta ilman satulaa. Ja eka jolla hyppäsin, loistomenestyksellä ;)

t. Viiru Tästäkin voi kyllä lukea jo blogista. Olen tällä tammalla mennyt vain sen kerran ja meillä oli lieviä erimielisyyksiä joka asiasta. En silti yhdy mielipiteeseen jonka yksi tyttö laukaisi "kuka nyt Viirulla haluais mennä" Mutta tosiaan, ei lainkaan mun tyyppinen hevonen, johtuisko osittain siitä että se on suomenhevonen :D Niden kanssa ei vaan synkkaa

t. Kaisa joka saa Elviksen kanssa jakaa mun tiputukset :) Kaisa on ainoa suomenhevonen jonka kanssa mulla on mennyt edes tyydyttävästi. Tai oikeastaan se meni aika hyvin. Kaisa on hirmu kiva suokki, ei voi muuta sanoa




Ah, eipä niitä paljon ollut :) Mutta eripaikoista nyt ainakin.

Appiduu!

Niin siis katsoin ne videot :D Se on sitten aina yhtä kivaa.

Ai kun oli kauheeta katsoa niitä ravipätkiä :D Mietin että nyt menee hyvin ja kohta mä sitten tipun, sääli. Mutta joo, joka kerta Kaisa lähti hiukan kovempaa jolloin tulin alas. Ja se lähti menee kovempaa kun koitin hiljentää. Ilkeä heponen (:

Sitten ykis video oli pakko nimetä "Kaisa sekoaa". Kun se pysähtyi ja heitti päätä ylös alas, vaikka kuinka kauan. En tajua. Sitten yhdessä vaiheessa mulla oli niin oudon näköinen istunta -> johtui siitä kun mulla oli kädet täydellisessä kyynerpää kulmassa ;)

Laukkapätkä näytti upealta ja Jonna oli kuvannut joitain sairaan upeita pätkiä. Jonna kehittyy.


Mulla on niskat, käsi ja jalat ihan jumissa. Kauheeta kun sängystä nouseminenkin on vaikeeta. Täytynee tässä venytellä että saisi nämä jumit pois leiriin mennessä. Silloin täytyy olla kunnossa että voi kipeyttää itsensä.

Pitäisi lukea miten meni silloin ennen kuin hypättiin. Että onko mun alamäki jatkunut 4 viikkoa vai kauemmin. Noh, eiköhän se nyt ole katoamassa, kun kyllä toi eilinen tunti meni periaatteessa ihan hyvin.

Näin laskeudut hevosen selästä oikeaoppisesti

Voin vain nauraa itselleni :D Mutta oli oikein hauskaa. Myös se oli oikein hauskaa kun seisoskelin tuolla jossain ja sitten Marianne juoksi siitä ohi kun se oli menossa juomaan. Se kyseli että mitä kuuluu. Sitten se vaan taputteli että jee, ensi viikolla on leiri, ja sitten se rääkkää meitä. Mä vaan juoksen sen perässä "Joo hyvä!" tai jotain. Mutta oikein hyvähyvä, toivottavasti pitää lupauksensa ;) Niin että oikein tuuperrutaan selkään tai jotain.

Tosiaan eilen keksin että hei, minäpä käsken Jonnan kuvaamaan tänään jollei sada tai muuta tällaista. Jonna pääsi, oikein hyvä. Menin sitten tallille pyörällä ja kävin katsomassa kenellä menen. Jostain syystä olin koko päivän kuvitellut että menen Elviksellä, mutta sitten aloin miettiä että joo, Marianne sanoi että kiva hevonen, ei se tarkoita heti Elvistä :D Mietin että voinhan mä mennä esim. Kaisalla. Ja arvatkaapas, menin Kaisalla. Siistiä. Se oli ekalla tunnilla, mutta ei tokalla, joten minäpä keksin että hei, nyt haluan mennä ilman satulaa. Alunperin mietin että voisi mennä leirillä, mutta katsokaas kun jotain keksii niin eihän sitä voi sitten enää perua.

Meninpä Kaisaa harjaamaan. Tai yritin mennä. Avasin karsinan oven, poni lähteekin yllättäen tunkemaan ulos ja minä pikkuinen en saanut isoa massavaa hevosta pidettyä sisällä. Joten uloshan se tuli :D Mä vaan mietin että jes, ovet auki ja kaikkea ja otin harjasta kiinni. En kuitenkaan saanut arvon matamia takaisin, vaan ryntäsimme heinäpaalille ja siitä Hetan karsinan eteen :D Hemmetti hevonen. Sitten rakkaat pikkuiset tuli siihen kattomaan että jippii, Kaisa on käytävällä. Kaisa lähti takaisin heinäpaalille, mun onneksi. Siitä sain sen sitten juoksutettua karsinaan ja pikkutytöt löysivät mulle sen riimun. Huh, jos se olisi mennyt pihalle olisin kuollut :D Mariannekin oli maastossa noiden kanssa. Mikäs siinä, seuraavaksi kyllä on hevonen pihalla asti kun viimeksi Sulo oli puoliksi ulos karsinasta. Sitten menin harjaamaan Kaisaa ja laitoin sen oikein kiinni. En uskaltanut olla siellä ilman että se oli kiinni koska se saattaisi karata ja koska se pyöri ympäriinsä, ja Kaisa on sen verran iso että littaa mut. Harjasin ponin (joskus mua ärsytti kun hevosia sanottiin poneiksi, nyt olen itse aloittanut sen) toiselta puolelta ja lähdin katsomaan olisiko Jonna tullut ja sieltähän se saapui. Käytiin Kaisaa katsomassa, juttelemassa kaikkea ja harjasin hevosen loppuun. Sitten kävin kysymässä voinko mennä ilman satulaa, sain, jippii. Tosin sanoin jo silloin että tulen kyllä alas sieltä ;) Mähän olen ennustaja!

Suitset kauhealla hädällä päähän (ei me kyllä oltu myöhässä..) ja ne jäi ilmeisesti ihan löysäksi, mutta mä en saanut niitä kireämmälle, Marianne sen sijaan sai.. Sillä on iso pää, ei ole mun vika. Menimme kentälle ja selkään. Ja taas kerran täysin avutonta se selkäytyminen. Alkukäynneissä meidän piti venyttää askelta niin pitkäksi kun vaan sai, ja kyllä Kaisa tuntui tosi mukavalta. Kääntyi tosi kivasti ja näin ja oli mukava vähän huomata että kuinka vinoksi mä aina heittäydyin kun käännyttiin. Mutta... Sitten tuli ravi...

Mä lähdin raviin, joka oli työn takana, ja Kaisa lähti hieman liian reippaasti, mä lähden liukumaan ja pläts, alas :D Kaisa lähti karkuun ja pyydysteltiin sitä melko kauan. Palasin selkään ja kävelin hetkisen. Sitten raviin. Samalla lopputuloksella! Oikeasti, tipuin taas. Järkyttävää :D Tällä kertaa ohjat pysyi kädessä ja tipuin hyvin turvallisesti: kypärän leukahihna oli liian löysällä joten se tippui päästä sinne niskaan roikkumaan ja tipuin suoraan Kaisan jalkojen eteen. Luojan kiitos kiltti poni pysähtyi. Pari tonnia suoraan päähän ei olisi ollut kovin mukavaa, varsinkin kun se kypärä ei ollut päässä :D No kypärä kireälle ja takaisin selkään (Nyt se ei enää ollutkaan niin avutonta) Kävelin jonkin aikaa ja sitten pitkällä sivulla nostin hetkeksi ravin etten tippuisi. Pompin aika paljon, mutta selässä pysyin. Sitten tästä innostuneena taas pitkällä sivulla raviin. Valitettavasti jarru tuntui hukkuvan, Kaisa kulki turhan kovaa, mä lähdin luisumaan ja sitten mun sisäpohje antoi laukkamerkin, Kaisa lähti laukkaamaan ja voi luoja, minä tipuin kolmannen kerran :D Yhden tunnin aikana! Säälittävää :D Tosin ei harmittanut, koska Jonna oli kuvaamassa. Jos olisin tippunut satulan kanssa kolme kertaa puolen tunnin sisällä niin olisin hypännyt kaivoon. Ja jos ei olisi kuvattu niin ois harmittanut enemmän tuollainen kolme tippumista, mutta nyt vaan naureskeltiin, minä takaisin (nyt se sujui jo hyvin) ja Marianne pyysi noita tuomaan satulan. Kävelin Kaisan kanssa kunnes satula tuotiin. Sitten satula selkään ja minä perässä. Jalustimet jäi liian pitkiksi ja vähän eri pitusiksi, mutta en jaksanut säädellä niitä sen enempää. Sitten kävelin kun noi suoritti tyylikästä tehtävää ja meni laukassa kahdeksikkoa keskellä kenttää.

Siinä kävellessä mä vaan ihastelin kuinka ihana satula Kaisalla on, ja otin yhden pikku harjoitusravipätkän ja sitten tein pysähdyksiä. Alkuun Kaisa ei pysähtynyt, ei millään, mutta parin kisan jälkeen se alkoi pysähtyä tosi hienosti. Kääntäminen vaan vaikeutui hiukan satulan myötä, kun ilman jalustimia saan enemmän voimaa pohkeisiin, en tajua. Sitten kun kaikki oli tehnyt tuon tehtävän Marianne kysyi haluanko mä laukata. No tietenkin :D Mua ei jännittänyt yhtään ja oli ainakin tukeva olo ilman satulaa humputtelun jäljiltä. Kävelin just lyhyellä sivulla kun sanottiin että laukkaa sitten. Siitä nostin pariksi askeleeksi ravin ja laukka. Ja olin tyytyväinen kun laukka nousi ekalla yrittämällä (johtuiko siitä että Kaisa on niin viisas ja kiltti, vai siitä että se oli jo laukkaillut) Ja joo, vähän turhan reipasta, mutta koitin vaan istua. Ongelmat ilmeni kun koitin hiljentää, kun ponimme kiitää eteenpäin ja alkaa vaan kääntyä kun koitan hiljentää. Sitten mä vaan jälleen kerran heittäydyn eteenpäin ja alan seistä jalustimilla. Sitten Kaisakin hiljensi ja olin oikein tyytyväinen, vaikka Marianne ei pitänyt mun jalustimilla seisomisesta.

Sitten tulikin loppuravit (tämä tunti meni kauhean nopeasti, mutta johtui varmaan mun alastuloista) Alkuun Kaisa koitti laukata ja meni ihan liian kovaa, mutta ei jännittänyt ei, ja lopulta alkoi Kaisakin rauhoittua. Kääntyi kivasti ja meni oikein nätisti. Mitä nyt mun kevennys oli suoraan jostain kun jalustimet oli mitkä oli ja sitten Kaisa välillä hyytyi. Sitten loppukäyntejä ja minä tunnustin että olin vahingossa päästänyt Kaisan ulos :D Marianne nauroi mulle. Loukkaavaa ;) Joo, eli ei se kuulemma haitannut kun se itsekin päästää niitä välillä karkuun. Mutta huomaatteko. En jättäisi menemättä ilman satulaa vaikka voisinkin mennä ajassa taakse päin, siitä oli paljon hyötyä:

Alkuun mietin että uskallanko mennä kun en ole ikinä mennyt Kaisalla. Kun uskalsin niin todistin itselleni että se voi mennä hyvin tai huonosti, mutta kannattaa uskaltaa.
Olisi jäänyt häiritsemään jollen olisi mennyt.
Jos nyt menen leirillä ilman satulaa niin osaan varautua tämmöiseen (tosin uskallanko ikinä mennä millään ilman satulaa :D Kun mietin niin totesin että ehkä Elviksellä, jollei ole hirviöitä mukana, ja Sulolla.)
Ja onhan se hyvä jatkaa tappioputkea joka on jatkunut ainakin siitä asti kun menin Elviksellä ja hypättiin.
Ja nyt ainakin odottaa leiriä enemmän, jos katsos vaikka oppisi jotain.
Ja koska (tämä on nyt tärkein syy) silloin ku menin Viirulla niin se meni vähän liian lujaa eikä ollut oikein kontrollissa, joten jännitin käsiä ja nousin jalustimille. BAD. Nyt sitten kun Kaisalle laitettiin satula ja se vähän kiisi eikä ollut kontrollissa niin mua lähinnä nauratti että ihan kuin täältä tippuisi, onhan mulla satula. Niinpä pysyin koko ajan rauhassa ja Kaisankin sain kuuntelemaan kivasti :) Jos olisin mennyt koko ajan satulalla ja Kaisa olisi mennyt liian kovaa eikä olisi hiljentänyt, niin varmana olisin jännittynyt kun mietin että tipun ja muuta vastaavaa. Joten olen oikein iloinen että menin ilman satulaa vaikka vaan sen alun.
Ja sitä paitsi, kun on täydellinen täytyy sitä välillä vähän mokailla ettei muut tunne itseään niin huonoksi ;)

Tosiaan loppuravit sujui ehkä parhaiten ja vaikka laukka oli hyvin epäkontrollissa, se oli aivan ihanaa. Ei se mennyt niin kovaa kumminkaan että olisin järkyttynyt kuoliaaksi. Mutta loppukäynnit meni jotenkin huonosti. Kaisa alkoi heittelemään päätään (ja jos jonkun mielestä olin kovakätinen niin voin teille kertoa että ohjat roikkui lähes hevosen polvissa), pysähteli syömään koko ajan, kiskoi ohjia ja oli mahdollisimman ärsyttävä. Tiedä häntä. Samoin se pysähteli koko ajan ja kalisutteli hampaitaan. Varmaan teki kuolemaa kun söi suitset päässä...

No alas selästä ja keskusteltiin Jonnan kanssa oikein syvällisesti. Sitten pistettiin Kaisa pois ja mä pelkäsin kuollakseni kun se haisteli Lakia ja kirosin kun se yläluukku oli rikki. Mulla on ikuiset traumat kahden hevosen haistelusta, pelkään aina sitä... Ja täytyy myöntää etten saanut Kaisan suitsia enää auki kun Marianne kiristi niitä :D Mutta kiltti Jonna-täti auttoi. Kaisa oli oikein ihana kun puhdistin kavioita ja hetken ajattelin että potkaisee hevosenkengän mallisen aukon mun naamaan, mikäs siinä toki :) Sitten lähdettiin kotiin.

Ja olihan mun heti kerrottava äidille että tipuin kolme kertaa :D Se on nyt varmaan ylpeä musta kun silloin kun en ollut vielä tullut alas niin se valitti vähän väliä "mitä ratsastusta toi on? Sillon ku mä ratsastin, mä tipuin lähes joka tunti niin ja niin monta kertaa". Vähän se ihmetteli miten olin tippunut niin monesti ja kysyi että olinko mä kävellyt ilman satulaa ja muksahdellut alas. Juu ei, en sentään niin huono ole vielä. Mä en ole niinkuin Jonna joka tippuu käynnissä laiskalta hevoselta ilman satulaa. Jonna oli vielä aikaisemmin naureskellut että miten siltä hevoselta voi tippui käynnissä ;)

Äh, nyt on niska vähän jumissa ja käsi sattuu (ja pää särkee, aivotärähdys) Mutta mitäpä siitä. Oikein mukavaa oli, enkä oikein tiedä voiko tämän tunnin laskea tappioihin vai ei. Kohta puoliin voisi katsella videoita, Jonna sai kuulemma kaksi alastuloa, jes!! :D

Kun minä olin nuori...

Voisinpa kertoilla nuoruudestani. Eikun siis, kerron joistain vanhoista tunneista, huvittaa kirjottaa jostain aiheesta.

Mutta luin hiukan näitä mun blogikirjotuksia ja olen varmaan tosi hauska kun sanon että noi ekat bloggaukset kuulostaa lapsellisilta :D Haloo, ne on muutaman kuukauden vanhoja, mutta silti. Ihana lukea ja miettiä: kuinka kehtasin kirjoittaa ton tuolleen, tuohan on kuin kymmenen vuotiaan kirjoittamaa, kauheeta. Ja yhä edelleen jaksaa naurattaa toi repliikki tuolla. "Meillä nyt menee aina ihan huonosti, tänään vaan meni vielä huonommin."

Tosin huomasin kyllä että ennen käytin vähemmän hymiöitä, mistä lie johtuu. (Ja tällä haavaa poistelen niitä täältä ;)) Olin angsti lapsi,heh. Joo, nyt kun luen noita niin lähes tulkoon lisäilen mielessäni hymiöitä joka väliin. No, ehkä teksti olisi selvempää ilman kymmentä hymiötä mutta joo.

Ja totesin että yksi noista teksteist oli älytön. Tai ainakin se yksi kohta, kun menin Viirulla. Ihan oudosti kirjoitettu.


Mutta palataanpa nuoruuteeni, katsokaas, kun minä olin nuori niin kaikki oli paremmin (on ihanaa aloittaa lause tuolla. Mutta oikeasti, kyllä sitä voi jo miettiä että kun minä olin nuori, lastenohjelmissa oli järkeä eikä vaan robotteja tappelemassa. Tosin jos toi radio puhui totta, niin... Voin epäillä oliko ne mun lapsuuden lastenohjelmat sittenkään niin hyviä :) En itse kunnolla muista mutta voipi olla...)

Tällä hetkellä ainoa tunti Maskulla ilman satulaa

En muista kunnolla, joten nopea kertaus vain :) Siitä mitä muistan: Olin jo jonkun aikaa miettinyt että haluaisin taas pitkästä aikaa mennä ilman satulaa, mutta joka viikko se vaan siirtyi. Kun poni oli tunnilla ennen mua, tai Marianne tuli selittämään että nyt harjoitellaan kunnolla jne. Vihdoin yhtenä tiistaina Elvis oli vain mun tunnilla ja meidän tunnilla oli vaan Simo, mun ja Elviksen lisäksi tietysti. Joten jotenkin uskalsin kysyä voisinko mennä ilman satulaa. Sain luvan, tosin Marianne vielä jotenkin epäuskoisen kuuloisena varmisti että Elviksellä? Juu. 
Olin siis just viime viikolla tippunut Elvikseltä :D Ja ekaa kertaa, jouh.

Laitoin ponin oikein tyytyväisenä kuntoon ja ei edes mietityttänyt että tipunkohan, jotenkin mun päähäni ei pälkähtänytkään semmoinen idea että poni voisi säikähtää jotain. Parempi niin. Talutin ponin kentälle ja Marianne heitti mut selkään (ja olin oikein juonessa mukana. Ensin en edes tajunnut että tarvitsen apua selkään pääsyssä :D Sitten kun tajusin niin olin silleen että mitenköhän pääsen tänne. Ja kun Marianne tuli heittämään mut selkään olin ihan muissa maailmoissa ja mistään en tajunnut mitään ja jotenkin säälittävästi pääsin kyytiin) Käveltiin ensin. Mä olin siis pitkästä aikaa ilman satulaa ja en ollut ennen mennyt kuin käyntiä. (Marianne oli kyllä sanonut mulle vielä että vaikka menenkin satulatta niin otetaan silti ihan kaikki askellajit ja näin)

Sitten siirryttiin raviin ja noi keskusteli ilman satulaa menosta jotain. Mua vähän jännitti siirtyä raviin, epäilin putoavani mutta ihan hyvin pysyin. Jäätiin sitten kumpikin pääty-ympyrälle. Ja periaatteessa mun piti mennä kevyt ravia, mutta teoriassa jätinkin sen tekemättä :) Muutaman askeleen "kevensin" mutta sitten en oikein uskaltanut enempää. Hyvin pysyin selässä, vähän välillä horjuin kun ympyrällä mentiin. Ja otettiin jossain vaiheessa käyntitauko etten kuole sinne. No joo, Elviksen selkä oli vähän.. ei niin mukava. (Mutta täytyy sanoa, että koko talven mulla oli kyllä tunneilla lämmin, ainoa poikkeus oli tämä ilman satulaa humputtelu, valetta kaikki tyynni kun väitetään että hevosen selkä olisi muka lämmin :D)

Jatkettiin uraa pitkin ja taidettiin ottaa vuoroon laukka. Mutta ennen kuin laukkaamaan päästiin niin Elvis tyylilleen uskollisena pelästyi jotain ja siirtyi ravista laukkaan. Laukkasi lyhyen sivun ja pitkälle sivulle (ihan rauhassa siis laukkasi, ei mitään suurempaa hätää ollut) Sitten kun me laukattiin pitkällä sivulla, mä aloin luisumaan vasemmalle, siis aidan puolelle. Hitaasti mutta varmasti mä luisuin, mutta yhtä varmasti Elvis laukkasi eteenpäin. Sitten vaan huolehdin että apua, Simo menee meidän edessä. Roikuin pitkin Elviksen kylkeä ja sain kiskastua vähän ohjista jolloin Elvis siirtyi raviin ja ravasi keskelle, jonne sainkin sen pysäytettyä. Kun pysähdyttiin, tadaa, minä roikuin kädet Elviksen kaulalla, oikea jalka tyyliin polvitaipeesta selässä. :D Ei muuta kuin miettimään miten pääsen muka takaisin selkään. Koitin ponnata itseni selkään, eikä se mitään onnistunut kuten arvata saattaa. Sitten aloin jo miettiä että jee, toka putoaminen, ja juuri kun mietin miten tulla alas tyylillä Marianne karjaisee että odota, mä tuun työntää sut takas. Siinä sitten vaan roikuskelin, juttelin Elvikselle ja silittelin sitä. Meinaan Mariannella kesti niiden toppavarusteidensa kanssa. Selkäydyin takaisin ja Marianne siinä vaan selittää että tätä ei laskettu kun en tippunut. (Ja tosiaan tämänkin kokemuksen ansiosta en lainkaan arvosta näitä ihmisiä kun tulee kaikesta alas ja tippuu huvikseen että saisi videolle. On se mun mielestä hienompi sanoa että olen tippunut kerran, kuin että olen tippunut 10 kertaa. Ja hienomman näköistäkin vielä kun roikkuu viimeiseen asti eikä vaan tule heti alas.)

Sitten siis laukattiin ihan tarkoituksella. Mua jännitti kun ajattelin että tipun kun pompin niin paljon. Tämän takia ekat nostoyritykset tein harjassa roikkuen :D Ei noussut, sääli. Lopulta sain pariin otteeseen nostettua, mutta laukat jäi pariin askeleeseen kun lähdin heti liukumaan sivulle. Sitten loppuhommelit ja ponikin talliin.


Mutta oikein mukavaahan tuo oli, ei siinä mitään :D

Ja rupesin tässä naureskelemaan. Kun olin alkeiskurssilla mentiin parina kertana puomeja, eikä ne ollut silloin mitään ihmeellisiä. Sitten vaihdoin tallia. Tuolla puomit oli jotain lankkuja jotka silloin tällöin vietiin kentän keskelle. Kaikki mun kaverit sitten hyppi riemusta aina kun oli puomeja. Mä taas kirosin hiljaa mielessäni kun ne puomit on vaan edessä ja kun ei niiden meneminen niin ihmeellistä ole. Sitten vaihdoin tallia ja nykyään mä hypin aina riemusta kun mennään puomeja kun se on niin kivaa :D

Kyllä mä keksin hyviä otsikoita

Mutta jotenkin unohdan ne aina tässä vaiheessa :D

Suosittelen laittamaan aurinkolasit päähänne, tätä ette halua nähdä edes pahimmissa painajaisissanne...


Päätin mennä pyörällä tallille, vaikka autollakin olisi päässyt. Saavuin tallille hirmu myöhään (ehkä siksi kun etsittiin pyörän pumppua tosi kauan) Menin heti lukemaan tuntilistaa, ah tätä jännitystä :) Ja yllättävää menin Sulolla. Meidän tunnilla oli vaan 4! Jes. (Eli Sakari, Pomo ja Vinski, äijä-tunti)

Meninpä katsomaan tuntia. Kunnes tuli kylmä ja lähdin talliin :D Vaikka helteet on kivoja, niin toi vilponen ilma oli silti ihan mukavaa, tosin voisi sitä lämpimämpikin olla.. Oikeasti meinasin jäätyä sinne ulos.

Sitten alkoi meidän tunti. Olisi varmaan kannattanut hypätä pyörän selkään ja ajaa auringonlaskuun. Vaan ei, selkäänhän minä menin, paha moka.. (Ja sain kuulla että kuulemma olen aina jossain hiljaa piilossa. Eikös ole mukavaa, mun läsnäoloa ei tarvi edes huomata)

Sulo antoi enteitä loistotunnista astumalla mun hanskan päälle. Saatuani massavan ponin hanskaraasun päältä, hyppäsin selkään ja lähdimme alkukäyntiä eteenpäin. Mä olin jo pienessä päässäni ajatellut että jee, ei pikkuponeja eikä suomirouvia, nyt tämä poni ei seuraa ketään! Mutta mitä vielä, sen mielestä Vinski ja Pomo oli mahtavaa seuraa. Facepalm.
Heti alkutunnista alkoi kauhea tappelu. Jos halusin kulkea uralla niin Sulo menee tinttaroimaan keskelle kenttää tai vaihtoehtoisesti tunkee aitoihin. Jos haluan kääntyä poni ei takuulla käänny. Ja me tapeltiin, tapeltiin ja tapeltiin. Lopulta päädyin jopa siihen että vaihtelin raippakättä, joka auttoi hieman. Poni jopa kääntyi pois uralta, suoraan Vinskin/Pomon luo ja tietenkään mä en saanut sitä sieltä pois kun raippa oli väärässä kädessä. Eiluojamitentämävoiollaedesmahdollista (ja mietin että tarviikohan seuraavalla kerralla ottaa raipat kumpaankin käteen niin ei tarvi vaihtaa raippakättä joka askeleella. Ei taitaisi riittää ;) Ei, seuraavalla kerralla kuorrutan saappaat piikkilangalla ja hommaan kaksi raippaa jotka antaa sähkötällejä, se voisi toimia)

Pyörittiin välillä keskellä Vinskin ympärillä, välillä tehtiin sitä ja välillä tota. Eikä se vahingossakaan tehnyt mitä mä pyysin/anelin/käskin/pakotin. Otin myös pari pysähdystä. Ekaksi poni kiskoo ohjia ja pysähtyy, toisella kerralla poni kiskoo ohjia ja menee poikittain uralle, niin ja pysähtyy. Ja kolmas onnistui täydellisesti. Sen jälkeen tuli taas kiskomista... Sitten siirryttiin kevyt raviin. Joo, tai ainakin yritettiin kovasti. Aina jos yritin laittaa ponin raviin se lähtee keskelle kenttää. Sitten kun käännän takaisin uralle ja koitan ravia niin eikös takaisin. Välillä paukutan pohkeilla ja käytän raippaa, ja poni löntystää silmät ummessa eteenpäin. Lopulta kai sain sen raviin. Tosin se ravi lopahti heti alkuunsa. Sitten sain sen jopa pariin otteeseen raviin: suoraan Vinskin perään. Sitten mulla meni lievästi hermot ja päätin että mehän ravataan. Se näytti hienolta ja ponikin ravasi. Kauniilla kaarella Vinskin perään. Hakkaan päätäni seinään...

Sitten lopulta kuin ihmeen kaupalla sain sen ponin raviin. Ja se ravasikin melko reippaasti. Tuli pari hiljennystä mutta sain sen sitten eteenpäin onneksi. Mutta ravissa ei sujunut muuten yhtään sen paremmin. Sulo seuraa, ei käänny jnejne. Jos yritin hiljentää se ei hiljentänyt, jos yritin laittaa raviin niin se ei edes harkinnut. Ihana poni meillä taas tänään vai miten se menikään. Kun oltiin sitten ravailtu oli aika siirtyä käyntiin. Ensin tultiin pari kertaa kentän poikki suoraan. Sulo kyllä oikein kultaisesti kääntyi, mutta sitten se suoraan kulkeminen oli toinen juttu. Osittain meni hyvin, mutta sitten se päättikin mennä uralle ja kauhealla taistolla sain sen ponin menemään päähän asti. Olisi varmaan pitänyt pakottaa poni seuraamaan jotain, josko se olisi sitten tehnyt ihan mitä vaan jos ei joudu seuramaan. Joo ehkei..

Sitten alettiin käynnissä väistättämään takapäätä uralta. Ei onnistuttu, sain vain ponin kääntymään uralta. No jaa, ensi kerralla sitten ;) Tämän jälkeen aloimme laukkatyöskentelyn (on aika hienoa sanoa työskentely) Laukkatehtävä oli vaan että nostetaan laukka ja sitten voisi tehdä pääty-ympyröitä. Tämäkin oli kyllä vähän haasteellista.

Nostin ravista ja ekaksi tietenkin järkyttävä tappelu että sain ponin raviin. Sitten lähettiin hienosti laukkaamaan. Ei nostanut ekalla yrityksellä mutta sitten nosti oikein hienosti. Laukattiin pitkä sivu ja laukka vähän lopahti. Taisin vielä saada jonkun noston onnistumaan, tosin ne jäi vaan nostoiksi, tippui kahden askeleen jälkeen takaisin raville. Sitten suunnanvaihto ja nostoja. Sain tänne muutaman noston onnistumaan ja pariin otteeseen jopa laukattiin hetki. Tosin pääty-ympyrät oli utopiaa, vaan kerran hiukan koitin, mutta epäonnistuin :) Vaikeeta, kun pitäisi nostaa lyhyelle sivulle mutta sitten en saa tarpeeksi aikaa mukautua laukkaan joten kääntö on mahdotonta. Kun jos nostan pitkälle sivulle Sulo lopettaa laukan ennen päätyä joten mahdotonta tehdä ympyrää. (Osasyy sille että poni vaan nosti useimmiten oli varmaan se että mulla oli aika kireät ohjat. Kun poni ei kääntynyt ja sitten kun se vähän kiihdytteli ravissa niin koin varmemmaksi pitää niitä hiukan kireämmällä ja voi sitten olla että mun kädet nyppäsi laukannostossa sen verran että Sulo tiputti heti raville.)

Ja koska poni nosti ihan kivasti ja laukkasikin hyvin, niin olihan sen pakko leikkiä idioottia... Me nimittäin ravattiin Pomoa päin.. Mä koitin kääntää mutta ah, vauhdin hurmassaan (tai Pomo-hurmassaan...) Sulo ei kääntynyt, ja sitten ohitettiin ne niin että oli ehkä milli-pari välissä. ("Voi miksi minä" -fiilis. Kyllä mä oikeasti itkin mielessäni että haluan Elviksen, so what vaikka se vähän säikkyy, mutta tämä poni on taas kamala :D Ihan hirveä. Nyyhky)

Itse asiassa kun olin saanut joku kaksi nostoa onnistumaan niin Marianne sanoi että olen saanut kokea kovia (tai jotain tonne päin) joten mä voin jättää laukkaamisen tähän. Kun meillä oli sellainen tappelu. Mutta mä mietin että en todellakaan lopeta nyt :D Saa laukkailla päämäärättömästi ja kun laukka ei ole mun vahvin askellaji, niin me jatketaan. Mutta joo, oli kyllä osa nostoista vähän avuttomia kun poni ravaa täysillä ja sitten mä vaan pompin. Jes, mutta istuin mä siellä laukassa!

No sitten oli kevyt ravia ja sitten loppukäynti. Ja loppuraveissa mulla paloi pinna ihan täysin koko poniin. Se ei totellut, seuraili, teki kaikki pahuutensa (paitsi puskaan ei edes yrittänyt mennä, eikä ohjiakaan juuri kiskonut, hiukan vaan. Pointsit siitä siis :)) Sitä kun olin koko tunnin katsonut niin mulla meni kyllä täysin hermot tunnin lopuksi. Sitten vaan päätin että nyt, mä en katso enää sekuntiakaan tällaista pelleilyä ja tehokkaalla kauhealla eläinrääkkäyksellä, eli raipalla ja pohkeilla, vähemmän ystävällisesti pakotin ponin kääntymään jos halusin ja olemaan kääntymättä kun en halunnut. Muutama voltti ja kääntely oli tehtävä raivon vallassa ja kumma kyllä kun siirryttiin loppukäyntiin poni totteli! Wau. Oikeasti. Kun loppukäynneissä vaikka ajattelin tehdä voltin ja painoin sitten pohjetta niin poni oli jo melkein tehnyt takaosankäännöksen. Se kulki just niin hyvin kuin se joskus menee, ihanaa :) Harmi vain kun sen saavuttamiseen tarvittiin hakkaamista ja potkimista, ainakin näin karrikoidusti muotoiltuna :(
Mutta tosiaan, tasan kerran se koitti pitää päänsä loppukäynneissä. Siitäkin selvittiin parilla pohkeen painalluksella.

Mutta kun tutkitaan tätä vaikutusta niin täytyykö tässä oikeasti raivostua ihan täysin jo alkukäynneissä, kulkisiko poni sitten nätisti lopputunnin. Ja siis vaikka olin pitänyt pääni ja koittanut kiltisti laittaa sen kulkemaan ihan alusta asti niin silti tämmöinen tottelevaisuus löytyy vasta kun antaa ponille lähes tulkoon turpiin. Rasittavaa kyllä :( Olisihan se kiva mennä tosi kiltisti ja ratsastaa tosi huomaamattomasti, mutta ei. Valitettavaa, mutta se on nyt kyllä ihan ponin oma valinta. Jos se menee kiltisti niin mäkin olen niin kiltti kuin voin, jos se seuraa ja tekee kaikkea mahdollista niin valitettavaa kyllä minäkin sitten teen kaikkea mahdollista jotta saan sen ponin tottelemaan. Mä kun en halua vaan istua selässä ja seurata muita. Ja tämä kirjoitus siis siksi että kaikki vetää herneen nenään tästä kauheasta tapahtumasta :)

No ainakin tuli lämmin, sen lisäksi ainoita positiivisia juttuja koko päivässä olivat: se hyvä pysähdys... ja kun sain uuden kortin :D Se on vihreä.

Tunti loppui ja tultiin alas selästä. Marianne tuli selittämään että otetaan joku kiva poni ensi kerralla :D Toivottavasti tai sitten otetaan Sulo, mutta sellaisena kun se on välillä. Ihanana.
Mutta se on rasittavaa kun välillä Sulo kulkee niin hienosti ja menee niin hyvin ja ai että, sitten välillä se menee näin, ei kiva. Tosin kyllä se viime kertaiseen verrattuna meni ainakin paljon rauhallisemmin. Sulo nimittäin kulki lähes koko tunnin nenä maassa :D Se relasi. (Tai veti pään ryntäisiin, katsokaa kamala ratsastaja rollaa minua) Ja kiskoi ohjia vain loppukäynneissä.

Talutin Sulon talliin ja tästä ne vastoinkäymiset vasta alkoivat. Ekaksi sen satula osui seinään vähän (voi miten, tämä oli eka kerta) sitten kun vein ponin karsinaan se talloi koko ruhonsa painolla mun jalalle. Sitten se kurkki koko ajan ulos karsinasta kun koitin saada sen karsinaan sisäpuolelle. Kun otin suitset pois, niin ovi oli jäänyt vähän turhan auki. Heti kun suitset olivat poissa niin poni katsoi että vapaus kutsuu ja lähti sinne. Mä menin hädissäni pysäyttämään ponin matkaa. Vähän huonolla menestyksellä. Poni pääsi satulaan asti ulos, satula kun juuttui oviaukkoon. Minä jäin satulan ja karsinan oven väliin, ja poni tallaa sen saman jalan päälle kaikella kuolleella painollaan. Ja se sattui. Roikuin Sulon harjassa että jos se kumminkin karkaa ja tuskastelin sitä tuskaa joka jalkaani vaivasi. En voinut tehdä muuta kuin seistä siinä, ponin seistessä omahyvänen virne naamalla mun jalalla. Sitten päätin että nyt lähden, ei kai se mihinkään karkaa. Avasin karsinan oven ja livahdin käytävälle, yhä ponin harjassa roikkuen. Koitin tökkiä ponin takaisin karsinaan. Ja paksat se mihinkään meni. Jalka sattui ihan järkyttävästi ja mietin että pakko saada toi ihrakasa vaan pois. Tökin sivulle ja eteen - ei liikettä. Lopulta tönin sen vaan sivulle päin ja sain jalkani irti. Ja sitten mulla meni hermot jo toistamiseen. Työnsin ponin karsinaan ja paukautin ovet kiinni. Keräsin suitset paikalleen ennen kuin palasin karsinaan niin vihaisena kuin vaan voi oikeasti olla. Otin vaan satulan ja koska kiehuin niin pahasti, niin päätin vaan poistua hetkeksi. Ennen kuin alkaisin raivota sille ponille. (ja joo, kun poni oli karsinassaan niin mietin oikeasti että nyt haulikko, raippa, mitä vaan. Nyt joku kuolee. En kuitenkaan toteuttanut ideoitani :D Ei siis hätää, ette löydä ponia hirtettynä karsinastaan)

Sitten kun olin tehnyt vähän kaikkea palasin Sulon luo. Harjasin sen ja keskustelin oikein vakavasti. Siitä kuinka se on rasittava, mutta on se joo ihan kiva. Ja sitten valitin että jos se vielä kerrankin talloo mun jalan niin se vie mut kotiin. Sulo vaan rouskutteli pikku heinäkasaansa tajuamatta mistään mitään :D Annoin joo anteeksi koska poni käyttäytyi niin hyvin harjatessa. Harjailin ja pusuttelin taas ponia, koitin lahjoa sitä että olisi kiltti jos ja kun taas menen sillä. Kaviotkin antoi putsata niin nätisti, se tarvii näemmä aina pikkaisen heinää eteensä.

Sitten lähdin, mulla kesti jotenkin kauan, vaikka lähdin samaan aikaan kuin normaalisti. Mutta kaikki olivat jo niin lähteneet ja joo :)

Ja kyllä tänään tuli mietittyä että onneksi se leiri on... Meinaan oikeasti tämmöisen tunnin jälkeen on ärsyttävää jättää asiat hautumaan viikoksi.

Mutta mutta, nyt voinkin jännittää kenellä menen seuraavaksi ja menisikö jopa hyvin :) Voi meinaan olla että menen jopa Sulolla, kaikki on katsokaas mahdollista.


P.S Heh, yksi tyttö maksoi tunnin kolikoilla ja Marianne alkoi selittelemään että kivakiva, kolikot on kivoja, kun setelit menee ryttyyn. Pitäisiköhän mun sitten ilahduttaa Mariannea ja maksaa seuraava kortti viiden sentin kolikoilla ;) Saisi varmaan possunkin kivasti täyteen.