Ja elämä jatkuu

Jos haluat lukea päivän 2 järjestyksessä, aloita tästä.


Saavuin tallille suurin piirtein varttia vaille yhdeksän ja siellä olikin tämän Sakarin tamman ultraus (kai sitä voi sellaiseksi kutsua) menossa. Mä jäin pihalle seisomaan ja kun tamma vietiin ulos, mä livahdin sisään. Sitten Lelliinalle sama homma ja sitä katseltiin koko leiriporukka :D (ja yllättäen kaikki päättivät ettei minusta tulekaan isona eläinlääkäriä) Sitten pikku odottelun ja keskustelun jälkeen leirikin pääsi kunnolla alkamaan tämän "yllätysohjelman" jälkeen. Saatiin taas ikään kuin valita millä mennään. Tosin se pieni pääsi uuden shettiksen, Kittyn, koekaniiniksi. Ja se toinen leiriläinen halusi Kaisan. Ja pienen äiti tuli kanssa ratsastamaan Vinskillä. Ja mulle Marianne ehdotti Pomoa, joka kävi oikein hyvin. Pistin ponin kuntoon tässä mun vakiopaikalla, siinä oven vieressä. Sain ponin kuntoon pienistä vaikeuksista huolimatta ja sitten olikin tunti.

(Ja hyvin huvittavaa taas vai :D Siis se äiti selitti että hän oli kuulemma eilen kysynyt tältä tyttäreltään "Sanosko se Milla sulle sanaakaan?" "Ei" :D Tarvitseeko sitä nyt koko ajan höpötellä. Kyllä mä puhun, kunhan kysytään. Ja sitä paitsi, itselleen on kivointa puhua, mä kun olen parasta seuraa itselleni, en koskaan keskeytä, kuulen aina mitä sanon ja osaan jopa lukea ajatukset.
Ja sitten Marianne ja se äiti alkoivat miettimään mitä meistä tulee. Kuulemma siitä pienestä tulee semmoinen pikkuponien ratsastaja, ja muutaman vuoden päästä se kiipeää ilkeiden ponien selkään ja antaa niille opetuksen. Siitä yhdestä tulee isojen hevosten ratsastaja, kun se on niiiiin pitkä.
Ja musta tulee kouluratsastaja :D Se äiti selitti että mä olen niin hiljainen ja voivoi ja sitten se ja Marianne vaan totesivat että mä olen ihan selvä kouluratsastaja. Kuulemma heti ekalla kerralla kun mä olin tuolla niin Marianne oli jo silloin ihan sitä mieltä että musta tulee kouluratsastaja :D)

Tunnin jälkeen ponilta varusteet pois ja tarhaan. Noh, sitten me mentiin syömään (Mariannea ei päästetty. Tai oikeastaan sillä oli tekemistä, joten se ei liittynyt seuraamme) Syötiiin ja mäkin söin niin paljon, harmi kun kiltti kerhotätimme ei nähnyt kuinka paljon minä söin (tosin se ei välttämättä olisi ollut iloinen jos olisin sanonut että joo, söin aamulla tosi vähän että voin syödä täällä paljon kun näemmä se ei kelvannut toisin päin) Ja me saatiin ihan jäätelöt! Kiltin kerhotätimme sijainen päätti ostaa meille jäätelöt. Jännää :) Sitten takaisin ja meillä olikin toinen tunti.

Maastossa

Hyihyihyihyihyihyihyi.... Joo, sen takia kun kentällä oli niin kuuma (ja arvatkaas kun tämähän ei ainakaan viilene, ei, siellä tulee koko ajan lämpimämpää -> me siis mennään joka päivä maastoon, mä kuolen!) Saatiin taas vähän niinkuin valita. Tai oikeastaan Marianne sanoi ketkä on maastoilun tarpeessa ja saatiin valita. Tosin mulla ei ollut asiaan mitään sanottavaa, mietin vaan että mä vihaan maastoilua ja että kenellä mä ylipäänsä uskallan mennä sinne. No mä sain Sulon, pikkuinen sai Nikkiksen ja viimeinen sai Elviksen. Ja mukaamme tuli Essi. Pistin Sulon kuntoon ja lähdimme.

Ja voinen jo nyt sanoa että joo, mä jännitin siellä ja sitten kun lähdettiin takaisin päin, niin eräiden tapahtumien johdosta se mun jännitys nousi pintaan ja sitten mä itkin pari sekuntia siellä ja jännitin ihan jumalattomasti. Sain kuitenkin oikeastaan heti rauhoituttua siellä maastossa, ja kun tultiin takaisin, niin noi (minä seisoin suurin piirtein vieressä :D) riisuivat Sulon ja sitten kun vein niitä varusteita satulahuoneeseen ja Marianne seisoi mun edessä, niin enkös mä alkanut taas itkemään. Huomaatteko, maastossa on kamalaa ;) Marianne olisi halunnut psykologisoida mun kanssa, mutta mä en halunnut keskustella mistään kun mää vaan itkin. Pistin kumminkin Sulon kuntoon ja vein sen tarhaan ja Marianne alkoi jakaa taas noita heiniä. Sitten sain jopa keskusteltua asiasta (jälleen mä itkin, mielenkiintoista, mutta kai se oli jotain "olen yhä elossa" tai sitten "voijokupahasana, mä en oikeasti halua enää maastoon" :D) Keskustelin hyvin syvällisesti ja korjasin Mariannen virhearvion. Ei mua ei todellakaan harmittanut se että Sulo söi. Sehän oli mahtavaa kun se söi. Kun se syö, se ei voi juosta vaan seisoo turvallisesti paikallaan. Kauheeta kun Marianne otti sen jotenkin niinkuin raskaasti. En edes osaa selittää. Mutta ei se nyt sen syytä ollut. Mutta joo, mä vaan jotenkin hyvin antiymmärrettävästi selitin että mä vaan vihaanjapelkäänjainhoanjakammoan maastoilua. Mutta näemmä asian ydin meni Mariannelta ohi kun se myöhemmin vaan selitti ettei järkytetä mua enää maastoilulla Sulon kanssa :D

Kääk, kun siis :D Ongelma on ylipäänsä se maastoilu ja jollen mene Sulolla niin kenellä. Meinaan oikeasti. Yhdelläkään suomenhevosella mä en todellakaan uskalla mennä mihinkään kentän aitojen sisäpuolelta. Ne vie mua minne haluavat ja sitten mä jännityn ja jee. Elvis totanoin, ainakin viimeksi säikkyi vähän liikaa, ja totanoin, vaikkei se kyllä tuon kanssa säikkynyt yhtään, niin kun mä vähän niinkuin säikyn niin sitten kyllä se ponikin vähän niinkuin säikkyy. Pomo ei tunnu turvalliselta. Se on paha. Evil.
Ja siis, jotkut ponit nyt taitaa olla mulle liian pieniä, joten lopulta jää jäljelle (mun laskujen mukaan) vaan Sulo ja Vinski. Sulo ainakin osaa käyttäytyä, siltä ei tipu korkealta ja sen saan jotenkin tottelemaan. Vinskistä en ensinnäkään tiedä millainen se sitten on tuolla ilman turvallisia aitoja. Tosin mä jotenkin aina ajattelen että Vinski ja Sulo on ihan samanlaisia. Ainoa ero on se, että Vinski on isompi -> vähemmän hallinnassa ja tippuu korkeammalta. Joten tästä tehdään johtopäätös että jos Marianne ei laske mua tyyliin kiltillä shetlanninponilla maastoon, niin ainoa millä uskallan mennä on Sulo. Tästä tulee vielä pitkä viikko. Tai no, ainakin pitkät maastoilukerrat.

Kun oli heinät jaettu niin syötiin vähän välipalaa. Omenaa, ja siinä oli keksiäkin, mutta en syönyt, söin katsokaas liikaa. Ja vähän väliä mä meinasin taas alkaa itkemään ja sitten vaan lasketaan kymmeneen, voisi jo lopettaa tämmöisen pillittämisen :D Ja ne omenanrontit sai antaa jollekin hevoselle (tosin jollekin joka on yksin tarhassa ettei tule tappelua) Mä en eilen voinut antaa kun en syönyt mitään omenaa joten tämä oli ihan eka kerta :D Miten jännää. Siinä sitten kauhea miettiminen kenelle antaisin omenaroskan. Ja arvatkaas kuka sen sai.

Tietenkin Pomo ;) Joo, tietenkin ja tietenkin, mutta se on käyttäytynyt hyvin ja laukannut ja musta se ansaitsi sen. Sitä paitsi kun ei kukaan muu olisi sille kumminkaan mitään antanut kun se on siellä keskellä tarhassa. Sitten keskipäivän siestan jälkeen menimme rehuvarastoon. Katselemaan rehuja kun eilen ei keretty. Sitten katsottiin litkukaappia. En keksinyt hartaankaan mietinnän jälkeen sille kaapille tuon parempaa nimitystä. Eli katseltiin linimenttejä ja betadineja ja muuta tällaista. Niin ja satulasaippuoita. Ja tulipas vanhat hyvät ajat mieleen. Siellä oli yksi saippua ja saippuakotelo, ai, muistan kun joskus avasi joka tallikerralla semmoisen saippuakotelon ja alkoi pesemään suitsia :) Ja sitten siellä oli sellaista saksalaista saippuaa. Ai että mä muistan. Aina ennen me pestiin sinisessä kotelossa olevalla saippualla mutta sitten yhtenä päivänä me saatiin omistajalta lupa käyttää tollaista parempaa saippuaa ja sen jälkeen toi saksalainen saippua olikin hoitajien saippuaa. En huomannut koskaan mitään laatueroa, mutta tietty toi saippua oli parempaa kun eihän sitä ennen saanut käyttää :D
Ja aih, siellä oli sitä yhtä rasvaa. Muistan kun tetissä hinkkasi sillä rasvalla niitä suitsia tyyliin joka päivä ja sitten kaikki paikat haisi siltä rasvalta. Sanotaanpa että vain yksi purkki joka siinä pesulootassa oli niin ei herättänyt yhtään muistoja.

Mutta kyllä mulla on oikeasti ikävä sitä joka kertaista suitsien pesua. Olenpa sekaisin. Meinaan silloin kun ne suitset piti joka kerta pestä niin kyllä aina se oli niin tylsää ja rasittavaa, mutta nyt tekee kyllä niin mieli pestä suitsia :) Vanhat hyvät ajat ja näin. Ja varsinkin kun tuolla on semmoista oikeaa saippuaa, sellaista kuin ennen.

Joo, kyllähän se oli välillä tosi ärsyttävää kun ensin juokset parilla tunnilla taluttamassa ja sitten voit parhaassa tapauksessa joutua pesemään kolmet suitset ja vielä käydä harjaamassa huopia ja satulavöitä. Mutta toisaalta kyllä ne varusteet pysyi puhtaina ja ehjinä :) Ja nyt sitä on jo ikävä jotenkin.

Sitten kun leiri loppui niin mä ajattelin että tänään on kumminkin mun päivä, tuskin se nyt kauheasti haittaa jos jään tänne. Joten mä pyörin siellä ympäriinsä jonkun aikaa, Mariannen ollessa kahvilla. Sitten kun se tuli sieltä niin se vaan totesi että ai, Millakin on täällä. Juu-u.
Pistin Kaisan sen ratsastajan kanssa kuntoon ja alunperin ajattelin lähteväni kun eka tunti alkaa, mutta sitten Marianne kertoi mulle mitkä varusteet tuli Nikkikselle ja Kittylle, joten lähdin vasta kun toka tunti alkoi. Ja oli niin ihanaa vastailla kun tyypit kysyy kuka on Nikkis/Kitty, missä sen harjat on, missä sen varusteet on. On ihanaa tietää jotain ja osata vastata. Pääsin siinä vähän auttelemaan Kittyn kanssa, kun se ei käyttäytynyt ja laitoin sen satulankin puol mailia liian taakse :D Mutta shettiksille on muutenkin jo vaikea laittaa ja toi on vielä niin pallo ettei siellä tunnu se lapa :D

Sitten mä lähdinkin ja katsotaan miten huomenna sujuu, paremmin vai ei. Mutta kiva päivä tämäkin oli, no joo, maastoilu ei vaan ole mun juttu, olenhan mä vakavasti otettava kouluratsastaja ;)