(Olen tyytyväinen, Marianne alkoi selittämään kun pistin Suloa kuntoon että olen kaikkien hevosten kaveri ja haluan oppia ja minä olen tyytyväinen kun ihmiset huomaavat näinkin pieniä asioita ja arvostavat niitä)
Menimme kentälle. Ja se oli vaikeaa, koska Sulo jämähteli, koska oli paarmoja. Huoh. Kentällä selkäydyin, väärältä puolelta, totesin että jalustimet on huonot, en saanut lyhennettyä niitä selästä, joten tulin alas. Sitten tämä äiti tuli auttamaan mua ja menin selkään, väärältä puolelta.
"Mistä sä oikeen menit selkään?"
"Väärältä puolelta"
":D ja vielä oikeen sanoo et väärältä puolelta"
Eipäs jämähdetä vanhoihin käsityksiin, vaan uudistetaan näkökantamme.
Tosiaan, kentällä Sulo kääntyi ja vähän lähti ravailemaan ötököiden takia. Sitten lähdettiin maastoon, järjestyksessä Elvis, Essi, Nikkis ja me. Marianne kuljeskeli missä milloinkin kun tämä äiti talutti Nikkistä.
Käveltiin ja huomasin että joo, mua jännittää. Huomasin myös jälleen että tämä on turhaa :D Joo onhan se hevosille hyvästä ja jos mulla olisi oma hevonen niin totta kai se kävisi maastossa, vaikka sitten narun päässä jollei itsellä riitä kantti selkään menemiseen. Mutta on se silti turhaa. Ja tylsää. Ja kamalaa. :D
Alkuun Sulo oli oikein mister rauhallisuus ja saatoin olla aika rauhassa, mutta sitten se valitettavasti heräsi yhdessä vaiheessa ja rupesi aina välillä kävelemään silleen että lähdenkö raviin, kohta mä lähden raviin. Ja mä vaan siellä pidättelen "prr, käynti" :D Marianne kyllä sanoi että voisin ravata (olin pienin :D) kun jäin niin pahasti jälkeen, mutta lähinnä heti alkavan alamäen takia en uskaltanut. Sitten käännyttiin metsikköön ja eikös Sulo päätä että joo, tässähän on hyvä ravata. Annoin sen kyllä ravata hetken mutta sitten piti siirtyä käyntiin. Ja poni heräsi entistä enemmän. (ja koska mulla oli tylsää, niin silloin kun Sulo vielä käveli unissaan, keksin että jee, nyt leikitään suurta esteratsastajaa. Katsoin aina että tossa on kivi, se on este. Sitten etsin käynnistä sen laukkatahdin. Katsoin eteenpäin, en tietenkään esteen juureen, se on paha virhe. Sitten tunnustelin sitä "laukkaa" ja sopivassa kohdassa hypättiin yli :D Olipas hauskaa)
Kuljeskeltiin metsikössä ja laskeuduttiin kauhea alamäki, alamäet on oikeasti pahimpia kun se tuntuu niin vaivaiselta kun hevonen menee niitä ja pelkään että hevonen kaatuu. Päästiin lopulta kääntymispaikalle, pellon reunalle. Ja koska Sulo on ilmiselvästi New Field poni, niin eikös se mennyt sinne pellolle :D Tosin onneksi vaan ihan siihen reunaan ja mä sain sen onneksi pois sieltä. Ja ei kun pikavauhtia toisten perään. Sitten toi äiti siirtyi taluttamaan mua ja käveltiin metsästä takaisin tälle hiekkatielle. Jatkettiin matkaa ja sitten päätettiin että koska tässä on hyvä pätkä, voidaan ravata. Ja aluksi oli tarkotus että Essi ja Elvis ravaa, talutettavat kävelee perässä, koska mä en ainakaan oikein uskaltanut ravata. Loppujen lopuksi Nikkis lähti siitä edestä raviin, ja mä mietin että mikäs siinä, kyllähän toi tyyppi on tossa vieressä ja eikös me sitten seuraavassa hetkessä painella kivaa ravia Sulon kanssa kahdestaan :D Sain kevennettyä ihmeen hyvin, kun maastossa menee aina niin kovaa, joten mun kevennys on sellaista pompin ja nousen sekunniksi ylös. Nyt se vaikutti jo melkein hallitulta. Tosin ravi oli niin reipasta joten tahti hukkui koko ajan ja ääk.
Mutta ei mua tossa kohdassa kyllä jännittänyt. Ajattelin vaan että joo, Nikkis ja Marianne menee edellä, ei Sulo varmaan päälle juokse ja Marianne pelastaa (miten :D) Ja joo, kun nousin hetkeksi jalustimille, koska tuli alamäki ja pelkään niitä, niin kyllä se Sulo siirtyi hetkeksi laukkaan. Mutta minä tietysti hädissäni kiskoin sen raviin :D Ravattiin aika kauan oikeastaan, kunnes tuli suunnan vaihto ja käyntiä kotiin. Ja Sulo oli tietysti herännyt vielä vähän lisää.
Ja sitten. Joku ötökkä puraisi Suloa ja se siirtyy laukkaan. Ja mä pelästyin, mutta ihan siististi sain sen raviin ja käyntiin. Mutta joo, säikähdin mä silti. Ja sitten vähän ajan päästä tuli pukki, ötököiden takia. Ja sitten lopulta mun jännitys vaan purkautui ja toi äiti talutti mua loppumatkan. Jännitin niin pahasti ja Sulo ravaili vähän väliä, onneksi toi sentään talutti.
Kyllä vain, maasto on paha paikka, uskokaa pois. Harmi kun nyt on tällaiset helteet. Joudutaan sinne maastoon. K-a-m-a-l-a-a!
Koitan nyt kestää ja ainakin tästä on se hyöty että kentällä ei varmaan jännitä niin pahasti enää. Siellä on sentään turvalliset aidat. Rakkaat aidat :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti